KESKO MYÖNSI LAHJOITUKSIA JA STIPENDEJÄ NUORILLE URHEILIJOILLE JA TAIDEOPISKELIJOILLE LEHDISTÖTIEDOTE / 26.05.2008 13:30 Kesko Oyj:n hallituksen myöntämät vuosittaiset lahjoitukset julkistettiin 26.5.2008 Helsingissä. Kesko myönsi tänä vuonna 21. kerran stipendejä lahjakkaille nuorille urheilijoille sekä opinnoissaan erityisen hyvin menestyneille taideaineiden opiskelijoille ja opiskelijoille. Lahjoituksia myönnettiin myös yleishyödyllistä työtä tekeville järjestöille. Stipendien ja lahjoitusten yhteisarvo oli 140 000 euroa. Kesko-stipendin sai 25 nuorta urheilijalupausta ja 16 taidealan opiskelijaa eri puolilta Suomea. Stipendien saajat on valittu taidekorkeakoulujen ja urheilujärjestöjen esitysten pohjalta. Lahjoitusten jakajina toimivat Kesko Oyj:n hallituksen puheenjohtaja Heikki Takamäki ja pääjohtaja Matti Halmesmäki. Kesko on aiemmin palkinnut parhaita jen opinnäytetöitä Thesis-kilpailussa. Thesis-kilpailun palkinnot jaettiin 14.5. Hämeenlinnassa. Palkintojen kokonaissumma oli 25 000 euroa. Syksyllä Kesko jakaa kestävän kehityksen palkintoina yhteensä 30 000 euroa yhteisöille ja yksityisille henkilöille, jotka ovat kunnostautuneet erityisesti kestävän tuotannon ja kulutuksen edistäjinä. Kesko-konserni tukee vuosittain yleishyödyllisiä tahoja yli 2 miljoonalla eurolla. Tästä valtaosa kohdistuu urheiluun ja nuorisotyöhön. Kansalais- ja ympäristöjärjestöt, tiede, tutkimus, koulutus ja kulttuuri ovat myös merkittävällä osuudella mukana. Lisätietoja: Kesko Oyj, viestintäjohtaja Paavo Moilanen, puh. 01053 22764. Liite: Lista stipendien ja lahjoitusten saajista Kesko (www.kesko.fi) on vähittäiskaupan osaaja, joka tuo kauppojensa kautta elämisen laatua kuluttajien jokaiseen päivään. Keskon ketjutoimintaan kuuluu noin 2 000 kauppaa Pohjoismaissa, Baltiassa, Venäjällä ja Valko-Venäjällä. Kesko-stipendi, liitto, oppilaitos Stipendin saaja Paikkakunta Summa Finlands Svenska Idrott CIF r.f. Victor Mansner (suunnistus) Sipoo Finlands Svenska Idrott CIF r.f. Joli Koivu (yleisurheilu) Kristiinankaupunki Finlands Svenska Idrott CIF r.f. Josefin Sandvik (hiihto) Larsmo Suomen Invalidien Urheiluliitto ry Suomen Invalidien Urheiluliitto ry Fanny Bengs (ratsastus) Sipoo Leo Lähteenmäki (uinti) Tampere
Suomen Invalidien Urheiluliitto ry Henry Manni (ratakelaus ja kajakkipoolo) Lohja Suomen Kanoottiliitto ry Oona Vasko Tampere Suomen Karateliitto ry Emma Aronen Eura Suomen Kehitysvammaisten Liikunta ja Urheilu ry Suomen Kehitysvammaisten Liikunta ja Urheilu ry Maria Heikkinen (yleisurheilu) Pieksämäki Marko Saarinen (lentopallo) Eura Suomen Käsipalloliitto ry Oscar Kihlstedt Karjaa Suomen Luisteluliitto ry Mariel Puolakka (pikaluistelu) Vantaa Suomen Monikulttuurinen Liikuntaliitto FiMu ry Suomen Monikulttuurinen Liikuntaliitto FiMu ry Vladimir Ruotsi (Sambo-paini) Helsinki 500 Albinot "Noti" Bekaj (koripallo) Helsinki 500 Suomen Palloliitto ry Emmi Alanen Lappajärvi Suomen Palloliitto ry Joni Nissinen Kuopio Suomen Taitoluisteluliitto ry Jenni Vähämaa Espoo Suomen Taitoluisteluliitto ry Bela Papp Kanada Suomen Tennisliitto ry Heini Salonen Kauniainen Suomen Työväen Urheiluliitto TUL ry Suomen Työväen Urheiluliitto TUL ry Ville Pikkarainen (uinti) Vantaa Ville Hukkanen (nyrkkeily) Lahti Suomen Urheiluliitto ry Carita Hinkka (keihäs) Riihimäki Suomen Urheiluliitto ry Karoliina Uusitalo (kuula) Humppila Suomen Urheiluliitto ry Aku Partanen (kilpakävely) Lappeenranta Suomen Voimisteluliitto Svoli ry Jenna Alavahtola Espoo Kuvataideakatemia Alma Heikkilä (maalaustaiteen osasto) Pälkäne
Kuvataideakatemia Anton Wiraeus (tila-aikataiteen osasto) Uppsala, Ruotsi Kuvataideakatemia Hanna Marno (kuvanveiston osasto) Helsinki Kuvataideakatemia Pia Kousa (taidegrafiikan osasto) Pertunmaa Sibelius-Akatemia Sibelius-Akatemia Josué Moreno Prieto (musiikkiteknologia/sävellys) Ari Lehtonen (harmonikka/pianomusiikin osasto) Helsinki Helsinki Sibelius-Akatemia Lauri Sallinen (klarinetti/orkesterisoittimet) Ranska Sibelius-Akatemia Kreeta-Julia Heikkilä (viulu/orkesterisoittimet) Helsinki Taideteollinen Korkeakoulu Mari Isopahkala (taideteollinen muotoilu) Helsinki Taideteollinen Korkeakoulu Eevaliina Rusanen (graafinen suunnittelu) Helsinki Taideteollinen Korkeakoulu Heikki Ulmanen (lavastustaide) Helsinki Taideteollinen Korkeakoulu Minttu Wikberg (vaatetussuunnittelu ja pukutaide) Laura Pietiläinen (koreografian maisteriohjelma) Mikko Viljanen (dramaturgian koulutusohjelma) Omar Tuli Truco Kallonen (valo- ja äänisuunnittelun koulutusohjelma) Eero Enqvist (teatteriopettajan maisteriohjelma) Helsinki Helsinki Helsinki Tampere Helsinki Kestävän kehityksen palkinnot 30000 Hyvä Joulumieli-keräys 30000 Keskon ja WWF:n yhteistyö 0 Savonlinnan Oopperajuhlat 5000
THESIS-OPINNÄYTETYÖPALKINNOT Jaettu AMK-päivillä 14.5.2008 Hämeenlinnassa Yrittäjyysteema Seinäjoen Rinta-Loppi Antti, tradenomi Tampere 2000 Kulttuuriala Kymenlaakson Ahlsten Silja, muotoilija (AMK) Tuovinlahti Mikkilä Jaana, artenomi (AMK) Kotka Mikkelin Luonnonvara- ja ympäristöala Perälä Jonna, Savonlinna, Pylvänäinen Jenni, Kotka, artenomi (AMK) Klemola Salla, Kokkola ja Nevalainen Heidi, Nurmes, agrologi (AMK) Korhonen Heikki, Vuokatti ja Oinonen Timo, Valtimo, agrologi (AMK) Savonlinna Hämeen Viljakainen Antti, agrologi (AMK) Joroinen Matkailu-, ravitsemis- ja talousala Jyväskylän Päkkilä Hanna, Jyväskylä ja Rajamäki Sini, Kolla, restonomi (AMK) HAAGA-HELIA Sipilä Anu, restonomi (AMK) Mertie Sosiaali-, terveys- ja liikunta-ala sekä humanistinen ja kasvatusala Helsingin Stadia Erkkilä Päivyt, Espoo, Kolehmainen Kati, Kouvola ja Pellikka Päivi, Helsinki, terveydenhoitaja (AMK) Savonia Savonia Savonia Savonia Iivonen Antti, Lahti ja Ikonen Eveliina, Kuopio, röntgenhoitaja (AMK)
Oulun seudun Lehtola Outi, fysioterapeutti (AMK) Oulainen Arcada - Nylands svenska yrkeshögskola Diakonia Malmlund Jenni, terveydenhoitaja (AMK) Espoo Rautakorpi Leena, Vantaa, terveydenhoitaja (AMK) ja Åström Kati, Järvenpää, sairaanhoitaja (AMK) Tekniikan ja liikenteen ala Lahden Aronen Matti, insinööri (AMK) Vierumäki Jyväskylän Helsingin Stadia Satakunnan Oulun seudun Flyktman Anu, laboratorioanalyytikko (AMK) Vihtavuori Hietanen Jenni, laboratorioanalyytikko (AMK) Kerava Myllymäki Matti, insinööri (AMK) Rauma Vesa Jaana, insinööri (AMK) Oulu Yhteiskuntatieteiden, liiketalouden ja hallinnon ala sekä luonnontieteiden ala Jyväskylän Oulun seudun Aivio Noora, Jyväskylä ja Kinnunen Johanna, Kajaani, tradenomi Halonen Tuomas, Oulu ja Pohjosenperä Timo, Oulu, tradenomi HAAGA-HELIA Helén Raija, tradenomi Helsinki Laurea- Laakkonen Hanne, tradenomi Vantaa HAAGA-HELIA Rantanen Heini, tradenomi Helsinki YHTEENSÄ 140 000
KESKO 2016