SÄÄNNÖT. Imatran Purjehdusseura ry SÄÄNNÖT. Korjattu Imatra 3.4.1990 1.(5) 1 YHDISTYKSEN NIMI JA KOTIPAIKKA

Samankaltaiset tiedostot
VIROLAHDEN PURSISEURA ry:n SÄÄNNÖT Hyväksytty yhdistysrekisteri /PRH , muutettu huhtikuussa 2015, astuvat voimaan alkaen.

Yhdistyksen jäsenet Yhdistyksen varsinaiseksi jäseneksi voi hallitus hyväksyä jokaisen, joka on suorittanut tutkinnon Lahden ammattikorkeakoulussa.

Yhdistyksen nimi on Ristiinan Pursiseura ja kotipaikka Mikkelin kaupunki.

Seura noudattaa niiden liikuntajärjestöjen sääntöjä, joiden jäsenenä se on.

1. Yhdistyksen nimi on: Uudenmaan Yleisurheilu Uudy ry. 3. Yhdistyksemme toiminta-alue, jonka Suomen Urheiluliitto vahvistaa, on: -----

(5) Saimaan Viitoset ry SÄÄNNÖT 1 NIMI JA KOTIPAIKKA

Donelaitis Turun seudun Liettuan ystävät ry SÄÄNNÖT

Suomen Kettuterrierit ry (5)

Yhdistyksen nimi on Tanssikas ry ja sen kotipaikka on Kouvola.

Oulun Numismaattinen Kerho r.y. Perustettu 1962

Yhdistyksen säännöt. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka. Tarkoitus ja toiminnan laatu. Jäsenet. Jäsenen eroaminen ja erottaminen

SÄÄNNÖT. SuomenMinipossuyhdistys ry. Yhdistyksen tärkein tavoite on tietouden lisääminen minipossusta lajina ja lemmikkinä.

KÄPPÄRÄN KOULUN SENIORIT KÄPYSET RY SÄÄNNÖT

Kytäjä Golf ry. 1 Nimi, kotipaikka ja kieli. 2 Tarkoitus ja toiminnan laatu. Toimintasäännöt

RAKENTAJA-RASTIT RY TOIMINTASÄÄNNÖT

PIRKANMAAN VIESTIKILTA RY:N SÄÄNNÖT 1 (5)

T a m p e r e e n A - K i l t a r y : n s ä ä n n ö t

KESKI-SUOMEN URHEILUKALASTAJAT r.y. SÄÄNNÖT. Yhdistyksen nimi, kotipaikka ja kieli 1

KUVITTAJAT RY SÄÄNNÖT

Yhdistyksen nimi on Rauman Kameraseura ry ja sen kotipaikka on Rauma.

- nimisen yhdistyksen, liittyneet siihen jäseniksi ja hyväksyneet sille oheiset säännöt. Päivämäärä

A. YHDISTYKSEN NIMI, KOTIPAIKKA, KIELET, TARKOITUS JA TOIMINTAMUOTO

YHDISTYKSEN TOIMINTASÄÄNNÖT

Yhdistyksen toiminnan tarkoituksena ei ole voiton tai muun välittömän taloudellisen edun hankkiminen siihen osallisille.

KAAKKOIS-SUOMEN PELASTUSALANLIITTO RY

Kaakon Beagle ry:n säännöt 1.

PORIN LYSEON SENIORIT RY SÄÄNNÖT

SUOMEN TANSKALAIS-RUOTSALAISET KOKOUSKUTSU PIHAKOIRAT RY LIITE 2 Syyskokous. Sääntömääräinen kevätkokous

Naisjärjestöjen Keskusliitto - Kvinnoorganisationernas Centralförbund ry. S ä ä n n ö t

Säännöt Hallituksen muutosehdotus

OULUN ERÄ- JA KENNELKERHO R.Y.:N SÄÄNNÖT YHDISTYKSEN NIMI, KOTIPAIKKA JA KIELI

Kristillinen Eläkeliitto ry

SUOMALAINEN PURSISEURA RY:n SÄÄNNÖT

Naisjärjestöjen Keskusliitto - Kvinnoorganisationernas Centralförbund ry

Kuopion Ravitsemustieteen Opiskelijayhdistys Retikka NIMI JA KOTIPAIKKA

LIITON TOIMINTASÄÄNNÖT

Suomen frisbeegolfliitto ry:n toimintasäännöt

Yhdistyksen perustana ovat liikunnan eettiset arvot ja urheilun reilun pelin periaatteet sekä tasa-arvon edistäminen.

Suomen Varsijousiampujat ry. TOIMINTASÄÄNNÖT

Yhdistyksen nimi on Gospel Riders moottoripyöräkerho ry, ja sen kotipaikka on Helsinki

PÄIJÄT-HÄMEEN KYLÄT RY:N SÄÄNNÖT

Lyömätön Linja Espoossa ry:n säännöt 1 (5)

YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT YHDISTYKSEN NIMI, KOTIPAIKKA JA KIELI

1 Yhdistyksen nimi Yhdistyksen nimi on Lakeuden Noutajakoirayhdistys r.y. ja sen kotipaikka on Seinäjoki.

- toimii jäsenyhdistystensä ja liiton yhdyssiteenä. - toimii liiton hyväksymiä arvoja noudattaen.

SFO:n voimassa olevat säännöt. SFO:n vaalikokouksessa 2015 hyväksytyt. säännöt (ensimmäinen käsittely) 1 Yhdistyksen nimi ja toimipaikka

1. YHDISTYKSEN NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Peuramaa-Golf-Hjortlandet ry ja kotipaikka on Kirkkonummen kunta.

Yhdistyksen nimi on Aulangon Golfklubi ry ja kotipaikka Hämeenlinna.

Yhdistyksen säännöt. 1 Nimi, kotipaikka ja toimialue Yhdistyksen nimi on Eläkeliiton Hämeen yhdistys ry. Yhdistyksen kotipaikka on Hämeen kunta.

Laadittu Koulujen Musiikinopettajat ry:n Kevätkokouksessa

Yhdistyksen nimi on Suomen työnohjaajat ry. Sen kotipaikka on Helsinki ja toiminta-alueena koko maa.

SÄÄNNÖT. Satakissa ry. Nimi ja kotipaikka. Tarkoitus ja toiminta. Jäsenyys

KUUSAAN LATU ry. SÄÄNNÖT

Suomen Menopaussitutkimusseura Finnish Menopause Society. nimisen yhdistyksen säännöt

1.1 Yhdistyksen nimi on Suomen Zoom8-liitto ry ja kotipaikka on Helsingin kaupunki. Yhdistystä kutsutaan näissä säännöissä liitoksi.

Ehdotus yhdistyksen uusiksi säännöiksi hyväksyttäväksi ylimääräisessä yleiskokouksessa Jyväskylässä

ETELÄ-SUOMEN LIIKUNTA JA URHEILU RY ESLU TOIMINTASÄÄNNÖT Esitys toimintasääntöjen muuttamiseksi syyskokouksessa

Yhdistyksen nimi Yhdistyksen nimi on Uudenmaan Noutajakoirayhdistys - UMN ry, ruotsiksi Nylands Retrieverförbund NRF rf ja sen kotipaikka on Helsinki.

MAANMITTAUSLAITOKSEN TEKNISET MATE RY. Yhdistyksen säännöt

Heinäveden Moottorikelkkailijat ry. - yhdistyksen säännöt -

JYVÄSKYLÄN PUHALLINORKESTERI RY SÄÄNNÖT

Suomen Highland Cattle Club / Highland Cattle Club Finland ry Rno: Merkitty rekisteriin Jäljennös annettu

SHIATSU FINLAND ry Yhdistyksen säännöt

1. Yhdistyksen nimi, kotipaikka, toiminta-alue, perustamisaika ja kieli

EHDOTELMA UUSIKSI SÄÄNNÖIKSI

SÄÄNNÖT YHDISTYKSEN NIMI, KOTIPAIKKA JA TARKOITUS. 1 Yhdistyksen nimi Yhdistyksen nimi on SUOMEN SÄVELTÄJÄT r.y.

Teknisten aineiden opettajat - TAO r.y. Säännöt. 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka. 2 Järjestön tarkoitus

SÄÄNNÖT 1 YHDISTYKSEN NIMI, KOTIPAIKKA, PERUSTAMISAIKA, KIELI

SÄÄNNÖT. 1 Nimi, kotipaikka, perustamisaika ja kieli. 2 Seuran tarkoitus ja toimintamuodot. 3 Tarkoituksen toteuttaminen

Viestinnän asiantuntijoiden ammattijärjestö Viesti ry, Kommunikationsspecialisternas fackorganisation rf

1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka. 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka

Yhdistyksen, jota jäljempänä kutsutaan seuraksi, nimi on Nordic Power ja seuran kotipaikka on Kokkola.

Patentti- ja rekisterihallitus on hyväksynyt Rovaniemen Osakesäästäjät ry:n yhdistysrekisteriin rekisterinumerolla

KESKI-SUOMEN PELASTUSKOIRAT RY SÄÄNNÖT 1/5

RAUDANMAAN MAA- JA KOTITALOUSNAISTEN SÄÄNNÖT

SUOMEN RÖNTGENHOITAJALIITTO RY FINLANDS RÖNTGENSKÖTARFÖRBUND RF SÄÄNNÖT

PORIN VENEILIJÄT R.Y. 1

ETELÄ-HÄMEEN SPANIELIT RY

Tuohisaaren kyläyhdistys 1 (5) Rapakiventie Lohilahti

Pilvenmäen Ravinaiset ry:n säännöt

JÄLJENNÖS 1(4) llmastovanhemmat ry Helsinki Selvenius-Hurme Hanna Liisa Tuohimäentie 100 D HELSINKI

Suomen Metsäsertifiointi ry:n hyväksymät säännöt, jotka Patentti- ja rekisterihallitus on rekisteröinyt

1. YHDISTYKSEN NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Suomen Erikoiskuljetusten Liikenteenohjaajat SEKLI ry ja sen kotipaikka on Lahti.

SÄÄNNÖT. - valvoo kunnallistekniikkaa ja palvelujen järjestämistä sekä tekee niitä koskevia ehdotuksia

Viiniseura Jyväskylän:n Munskänkarna ry:n säännöt. 1 Nimi ja kotipaikka

Yhdistyksen nimi on Imatran Ketterä Juniorit ry ja kotipaikka Imatra. Yhdistyksen virallinen kieli on suomi.

Kurk Golf ry:n säännöt

PIONEERIASELAJIN LIITTO RY:N SÄÄNNÖT

Paperi-insinöörit ry:n uudet säännöt Sääntöjen alla on lista sääntöihin tehdyistä muutoksista

Yhdistys on perustettu tammikuun 30. päivänä 1995 ja siitä käytetään näissä säännöissä nimitystä seura.

HELSINGIN KEHITYSVAMMATUKI 57 RY:N SÄÄNNÖT

Yhdistyksen säännöt I YLEISIÄ SÄÄNNÖKSIÄ. 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka. 2 Yhdistyksen tarkoitus. 3 Yhdistyksen toiminta

YHDISTYKSEN NIMI, KOTIPAIKKA, PERUSTAMISAIKA, KIELI, JÄSENLIITTO JA PIIRI

Uudenkaupungin kansalliset seniorit ry:n säännöt

Yhdistyksen varsinaisia jäseniä ovat potilas- ja omaisjäsenet. Lisäksi yhdistyksellä voi olla kannattajajäseniä.

(Säännöt on ennakkotarkastettu Patentti- ja rekisterihallituksessa , rekisterinumero on ))

Vilppulan Seudun Urheiluautoilijat ry:n säännöt

TUL:N SEUROJEN MALLISÄÄNNÖT TURUN JYRY

JÄSENYHDISTYSTEN MALLISÄÄNNÖT. Yhdistyksen kotipaikka on HELSINGIN kaupunki ja toimialueena Suomen valtakunnan valtiollinen alue.

Filha ry. Säännöt. Nimi ja kotipaikka. Yhdistyksen nimi on Filha ry ja sen kotipaikka on Helsingin kaupunki. Yhdistyksen tarkoitus

Transkriptio:

Imatra 3.4.1990 1.(5) SÄÄNNÖT 1 YHDISTYKSEN NIMI JA KOTIPAIKKA 2 YHDISTYKSEN TARKOITUS 3 JÄSENEKSI OTTAMINEN 4 JÄSENEN EROAMINEN Yhdistyksen nimi on Imatran Purjehdusseura ja sen kotipaikka on Imatra. Yhdistyksen tarkoituksena on herättää, kehittää, edistää ja tukea purjeveneilyn ja purjehdusurheilun harrastusta sekä jäsentensä venetuntemusta ja vesillä liikkumisen tietoja ja taitoja toimeenpanemalla kursseja ja käytännön harjoituksia sekä järjestämällä kilpailuja. Yhdistys voi toimintansa tukemiseksi järjestää huvi- ja kilpailutilaisuuksia, harjoittaa kahvilaravintolaliikettä ja venepaikka-- ja venevuokraustoimintaa sekä välittää jäsenilleen voittoa tavoittelematta veneilyn tarvikkeita, vastaanottaa lahjoituksia ja testamentteja sekä avustuksia. Yhdistys voi omistaa kiinteistöjä ja arvopapereita. Yhdistyksen tarkoituksena ei ole voiton tai muun välittömän taloudellisen ansion tuottaminen sen toimintaan osallisille. Yhdistyksen varsinaiseksi jäseneksi voi yhdistyksen hallitus hyväksyä henkilön kirjallisen hakemuksen perusteella. Kunniajäseneksi voidaan hallituksen esityksestä yhdistyksen kokouksen päätöksellä kutsua henkilöitä, jotka ovat erittäin huomattavalla tavalla edistäneet yhdistyksen toimintaan. Kannatusjäseniksi voi yhdistyksen hallitus hyväksyä henkilöitä tai oikeuskelpoisia yhteisöjä, jotka tukevat yhdistyksen toimintaa suorittamalla vuotuisen tai kertakaikkisen kannatusjäsenmaksun. Juniorijäseneksi voi yhdistyksen hallitus hyväksyä henkilön, joka on alle 18- vuotias. Jäsen, joka haluaa erota yhdistyksestä, tehköön siitä kirjallisen ilmoituksen yhdistyksen hallitukselle tai sen puheenjohtajalle tai ilmoittakoon siitä yhdistyksen kokoukselle suullisesti pöytäkirjaan merkitsemistä varten. Ero katsotaan tapahtuneeksi heti kun ilmoitus on tehty, mutta eroava jäsen on velvollinen suorittamaan maksunsa ja velvoitteensa yhdistykselle toimintavuoden loppuun asti.

Imatra 3.4.1990 2.(5) 5 JÄSENEN EROTTAMINEN 6 JÄSENMAKSUT 7 YHDISTYKSEN HALLITUS 8 JAOSTOT 9 TOIMIHENKILÖT JA TOIMIKUNNAT Hallitus voi erottaa jäsenen, joka laiminlyö jäsenmaksunsa suorittamisen, toimii yhdistyksen sääntöjen vastaisesti tai esiintyy hyvien tapojen tai urheiluhengen vastaisesti. Erotetulla olkoon oikeus saattaa erottamispäätös yhdistyksen kokouksen tutkittavaksi ja hänen on esitettävä tämä vaatimus kirjallisesti yhden (1) kuukauden kuluessa erottamispäätöksestä tiedon saatuaan yhdistyksen hallitukselle, joka kutsuu yhdistyksen koolle. Kokouksessa vaaditaan hallituksen tekemän päätöksen kumoamiseen vähintään 2/3 kaikista äänestyksessä annetuista äänistä. Äänestyksen tulee tapahtua suljetuin lipuin. Jäseniltä kannettavien liittymis- ja jäsenmaksujen sekä kannatusjäsenmaksujen suuruudesta päättää yhdistyksen kokous vuosittain. Juniorijäsenen vuosimaksu ei saa ylittää puolta varsinaisen jäsenen vuosimaksusta. Yhdistyksen asioita, taloutta ja sen toimintaa hoitaa hallitus, johon kuuluu puheenjohtaja (kommodori), varapuheenjohtaja (varakommodori) sekä neljä (4) jäsentä. Hallitus on päätösvaltainen, kun vähintään puolet sen jäsenistä, joista yksi on toinen puheenjohtajista, on saapuvilla. Hallitus kokoontuu puheenjohtajansa kutsusta tai silloin, kun joku hallituksen jäsenistä haluaa jotain määrättyä asiaa varten. Hallituksen puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja valitaan syyskokouksessa kahdeksi vuodeksi kerrallaan siten, että he ovat erovuorossa vuorovuosina. Hallituksen jäsenet valitaan kahdeksi vuodeksi kerrallaan ja siten, että vuosittain kaksi (2) jäsentä on erovuorossa. Ensimmäisellä kerralla ratkaistaan erovuoroiset arvalla. Yhdistykselle voidaan perustaa rekisteröimättömiä jaostoja hoitamaan eri tehtäviä yhdistyksen tarkoitusperien ja pyrkimysten toteuttamiseksi. Jaostojen toimintaa varten on perustamisen yhteydessä vahvistettava niille ohjesäännöt tai toimintaohjeet. Hallitus valitsee yhdistykselle sihteerin, taloudenhoitajan sekä muut tarpeelliset toimihenkilöt. Hallitus voi tarpeen mukaan perustaa toimikuntia hoitamaan eri tehtäviä.

Imatra 3.4.1990 3.(5) 10 TOIMINTAKAUSI 11 YHDISTYKSEN NIMEN KIRJOITUS 12 YHDISTYKSEN KOKOUKSET Yhdistyksen toiminta- ja tilikausi on kalenterivuosi. Tilit on yhdessä toimintakertomuksen kanssa annettava tilintarkastajille viimeistään 31. päivänä tammikuuta. Tarkastuksesta on annettava kevätkokoukselle kirjallinen lausunto, joka on jätettävä hallitukselle hyvissä ajoin ennen kevätkokousta. Yhdistyksen nimen kirjoittaa joko puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja yhdessä sihteerin tai taloudenhoitajan kanssa. Yhdistyksen kokouksia pidetään vuosittain kaksi: kevätkokous maalis- tai huhtikuussa ja syyskokous loka- tai marraskuussa. Ylimääräisiä kokouksia pidetään silloin, kun hallitus katsoo sen tarpeelliseksi tai silloin, kun vähintään kymmenesosa (1/10) äänioikeutetuista jäsenistä sitä kirjallisesti anoo jotain määrättyä asiaa varten. 13 YHDISTYKSEN KOKOUKSEN KOOLLEKUTSUMINEN 14 KEVÄTKOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYS Yhdistyksen kokouksen kutsuu koolle hallitus julkaisemalla siitä lehti-ilmoituksen yhdistyksen syyskokouksessa määräämässä paikkakunnalla ilmestyvässä päivälehdessä vähintään seitsemän (7) päivää ennen kokouspäivää tai kirjeellisellä kokouskutsuilla, jotka on postitettava jäsenille viimeistään seitsemän (7) päivää ennen kokouspäivää. Jos kokouksessa tulee käsiteltäväksi kysymys sääntöjen muuttamisesta tai yhdistyksen purkamisesta taikka kiinteistön ostamisesta, myymisestä tai kiinnittämisestä, on tästä kokouskutsussa mainittava. Yhdistyksen kevätkokouksessa käsitellään seuraavat asiat: 1. Kokouksen avaus sekä laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen 2. Kokoukselle laaditun työjärjestyksen hyväksyminen 3. Kokousvirkailijoiden valitseminen 4. Esitetään hallituksen vuosikertomus päättyneeltä toimintakaudelta

Imatra 3.4.1990 4.(5) 15 SYYSKOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYS 5. Esitetään hallituksen tilikertomus ja tilintarkastajien antama lausunto sekä päätetään tilinpäätöksen vahvistamisesta 6. Päätetään vastuuvapauden myöntämisestä hallitukselle ja muille tilivelvollisille 7. Käsitellään muut asiat, jotka säädetyllä tavalla on otettu kevätkokouksen esityslistalle Yhdistyksen syyskokouksessa käsitellään seuraavat asiat: 1. Kokouksen avaus sekä laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen 2. Kokoukselle laaditun työjärjestyksen hyväksyminen 3. Kokousvirkailijoiden valitseminen 4. Esitetään hallituksen laatima toiminta-suunnitelma seuraavalle toimintakaudelle 5. Esitetään hallituksen seuraavaa toimintakautta varten laatima talousarvio sekä ehdotus liittymis- ja jäsenmaksujen suuruudesta ja niiden suorittamisen ajankohta 6. Valitaan seuraavaksi kahdeksi vuodeksi yhdistyksen puheenjohtaja (kommodori) tai varapuheenjohtaja (varakommodori) erovuoroisen tilalle 7. Valitaan seuraavaksi kahdeksi vuodeksi kaksi hallituksen jäsentä erovuoroisten tilalle 8. Valitaan kaksi tilintarkastajaa ja heidän varamiehensä tarkastamaan seuraavan toimintakauden tilejä ja hallintoa 9. Esitetään hallituksen esitys siitä paikkakunnalla ilmestyvästä päivälehdestä, jossa yhdistyksen kokouskutsut tulee ilmoittaa 10. Käsitellään muut asiat, jotka säädetyllä tavalla on otettu syyskokouksen esityslistalle 16 YHDISTYKSEN KOKOUKSILLE ESITETTAVAT ASIAT 17 ÄÄNIOIKEUS JA ÄÄNESTYS Asiat, jotka jäsen haluaa saada yhdistyksen kokouksissa käsiteltäväksi, on esitettävä kirjallisesti hallitukselle vähintään seitsemän (7) päivää ennen kokousta. Äänioikeus on yhdistyksen kokouksissa kunniajäsenillä ja varsinaisilla jäsenillä, jotka ovat suorittaneet liittymis- ja jäsenmaksunsa määräaikaan mennessä. Juniori-

Imatra 3.4.1990 5.(5) 18 SÄÄNTÖJEN MUUTTAMINEN 19 YHDISTYKSEN PURKAMINEN jäsenellä ei ole äänioikeutta yhdistyksen kokouksissa eikä häntä voida valita yhdistyksen hallitukseen. Kokouksissa ratkaistaan asiat yksinkertaisella äänten enemmistöllä. Äänten mennessä tasan voittaa se mielipide, johon kokouksen puheenjohtaja yhtyy. Vaaleissa äänten mennessä tasan ratkaisee arpa. Vaalit toimitetaan umpilipuin, jos niin vaaditaan. Valtakirjalla ei voi äänestää. Sääntöjen muuttamista koskevan päätöksen on saatava vähintään 3/4 kannatus annetuista äänistä tullakseen voimaan. Yhdistyksen purkamista koskeva päätös on tehtävä kahdessa, vähintään kahden (2) kuukauden välein pidetyssä kokouksessa ja päätöksen on saatava molemmissa kokouksissa vähintään 4/5 kannatus annetuista äänistä. 20 VAROJEN KAYTTÖ YHDISTYKSEN PURKAUTUESSA Jos yhdistys on päätetty purkaa, on sen varat käytettävä niin kuin se kokous, joka viimeksi päättää yhdistyksen purkamisesta, määrää. Varat on kuitenkin käytettävä näiden sääntöjen 2 :ssä mainittujen tarkoitusperien toteuttamiseksi.