PEURUNKA LONG SLIDE jääkiekkoturnaus 10.-12.4. 2015 vuonna 2002 syntyneille junioreille IceCat-areena, Laukaa
Tervetuloa Peurunka LONG SLIDE D2 Spring -turnaukseen Jääkiekkokausi 2014-2015 alkaa pikku hiljaa olemaan virallisten sarjojen osalta lopuillaan, mutta ottelut jatkuvat erilaisissa turnauksissa aina huhtikuun loppuun saakka. JYP D2 järjestää jo perinteeksi muodostuneen turnauksen, johon on kutsuttu Linden Hockey ystävyyskaupungistamme Eskilstunasta sekä rakkaita suomalaisia kilpakumppaneitamme. Turnaus on nimetty pääyhteistyökumppanimme mukaan Peurunka LONG SLIDE D2 Spring -turnaukseksi. Turnauksen kaikki ottelut pelataan Laukaan Icecat Arenalla, jonka välittömässä läheisyydessä sijaitsevat myös monipuoliset majoitus-, kylpylä- ja ruokailupalvelut. Turnauksen järjestävänä joukkueena teemme kaikkemme, että viihdytte turnauksessamme niin kaukalossa kuin sen ulkopuolellakin. Toivotan teidät lämpimästi tervetulleeksi Peurunka LONG SLIDE D2 Spring -turnaukseen. Pelaajille toivon hienoja onnistumisia turnausotteluissa reilun pelin henkeä unohtamatta. Turnausterveisin, Petri Puikkonen Turnaustoimikunnan puheenjohtaja Turnauksen suojelija/turneringens beskyddare kansanedustaja/riksdagsledamot Sinuhe Wallinheimo Sinuhe Wallinheimo Kansanedustaja ja Suomen jääkiekkoilijoiden pelaajayhdistyksen puheenjohtaja Peurunka Long Slide D2 Spring- turnauksen suojelija Riksdagsledamot och ordförande för Finlands Hockeyspelare r.f. Beskyddaren för Peurunka LONG SLIDE D2-turneringen
Välkommen till Peurunka LONG SLIDE D2 Spring -turneringen De officiella serierna av ishockeysäsongen 2014-2015 närmär sig redan slutet, men spel i olika turneringar fortsätter ännu till slutet av april. I år ordnar JypD2- laget den traditionella turneringen och vi har bjudit in ishockeylaget Linden Hockey från vår vänskapsstad Eskilstuna i Sverige och också våra kära medtävlare från Finland. Peurunka LONG SLIDE D2 SPRING-turneringen har fått sitt namn enligt vår huvudsamarbetspartner Spa Hotel Peurunka i Laukas. Alla matcher spelas i Ice Cat Arena, som ligger alldeles i närheten av Spa Hotel Peurunkas mångsidiga hotell-, spa- och restaurangtjänster. Vi som det organiserande laget kommer att göra allt för att ni skall trivas i turneringen både innanför och utanför isrinken. Jag vill hälsa er varmt välkomna till Peurunka LONG SLIDE D2 SPRING-turneringen. För alla spelare önskar jag att ni lyckas bra i matcherna utan att glömma Fair Play-andan. Med hjärtliga ishockeyhälsningar Petri Puikkonen Peurunka LONG SLIDE-kommitténs ordförande Peurunka Long Slide -turnauksen kummipelaaja Fadderspelare för Peurunka LONG SLIDE- turneringen JYP- hyökkääjä /anfallare Anssi Löfman
Ohjeita joukkueille Turnaustoimisto aukeaa perjantaina klo 16:00 ja tämän jälkeen päivittäin klo 7:45. Joukkueiden saavuttua turnauspaikalle joukkueenjohtajien on akkreditoitava joukkueensa turnaustoimistossa, jolloin joukkueille jaetaan turnauksen käsiohjelmat, annetaan tarkemmat ohjeet turnauksesta sekä jaetaan palautekyselylomakkeet. Joukkueiden on ilmoittauduttava vähintään 30 minuuttia ennen ensimmäistä otteluohjelmaan merkittyä pelin alkamisaikaa. Turnaustoimisto koordinoi joukkueille otteluiden pelipaidan värin. Turnausaikataulun noudattaminen on ehdottoman tärkeää koko turnauksen toteuttamiseksi otteluohjelman mukaisesti. Joukkueita pyydetään olemaan valmiina omaan otteluaan varten 10 minuuttia ennen ottelun alkua. Joukkueiden johtajien on ohjeistettava joukkueidensa jäsenet turnauksen yleisjärjestelyistä sekä turvallisuusmääräyksistä turnaustoimiston antamien ohjeiden perusteella. Turnauksen aikana puututaan häiriökäyttäytymiseen ja henkilö voidaan poistaa jäähallista turnaustoimiston henkilökunnan tai Icecat Arenan henkilöstön toimesta. Otteluiden tulokset julkaistaan katsomon ylätasanteella, jonka lisäksi ne päivitetään internetiin turnaussivuostolle www.peurunkalongslide.fi. Icecat Areenan turnauskioskissa (2. krs) on myytävänä leivonnaisia, välipalaa sekä juomia. Turnauksen aikana toteutetaan arpajaiset (2 /kpl, joka arpa voittaa) sekä jäähallin katsomotasanteella on varustetori, josta voi ostaa edullisesti urheiluvarusteita. Jäähallin vieressä oleva kylpylähotelli Peurunka tarjoaa erinomaiset puitteet ruokailuun sekä muuhun vapaa-aikaan koko perheelle. Kylpylässä on mm. Pohjoismaiden pisin vesiliukumäki (130 m), keilarata, useita lasten leikkipaikkoja, ravintola, urheilusali sekä monia muita vapaa-ajan mahdollisuuksia. Peurungan palveluiden myynti, varaukset tai lisätiedot saat Peurungan myyntipalvelusta (p. +358 207 516 300 tai peurunka@peurunka.fi). Lauantaina 11.4 Peurungan kylpylähotellin tunnelman räjäyttää legendaarinen Popeda! Osoitteesta http://www.peurunka. fi/viihde/tapahtumakalenteri löydät Peurungan ajankohtaiset tapahtumat. Joukkueiden poistuessa sunnuntaina 12.4, joukkueenjohtajan on ilmoittauduttava turnaustoimistossa, jolloin voidaan palauttaa/selvittää mahdollisia kadonneita varusteita sekä kerätään turnauksen palautelomakkeet.
Turneringsinfo På fredag öppnas turneringsbyrån kl. 16.00 och därefter dagligen kl. 7.45. När laget kommer till turneringsplats, måste lagledaren checka laget in i turneringsbyrån. Laget får programhäftet och ytterligare instruktioner om turneringen och utvärderingsblanketter.laget måste anmäla sig åtminstone 30 minuter före den tidpunkten när den första matchen skall börja enligt matchprogrammet. Turneringsbyrån koordinerar färgen på hockeytröjor. Det är absolut viktigt att följa turneringstidplan noggrant enligt matchprogrammet för att turneringen kan genomföras. Lagen måste vara färdiga för matchen 10 minuter före matchen börjar. Lagledare måste informera sitt lag över turneringens allmänna arrangemang och säkerhetsbestämmelser enligtbde instruktionerna som turneringsbyrån har anmält. Om störande beteende uptäckts, har turneringsbyrås personal och Ice Cat Arenas personal rätt att avlägsna personen från ishallet. Matchresultat anmälas i övre planet av åskådareläktaren och de aktualiseras också på internet i turneringens webbsidor www.peurunkalongslide.fi. I Ice Cat Arenas kiosk (2. våningen) säljas bakelser, mellanmål och drycker. Under turneringen ordnas också lotteri (2 /lottsedel, varje sedel vinner) och på åskåderplanet utrustningsloppis, där det är möjligt att köpa förmånliga utrustningar. Spa Hotel Peurunka bredvid ishallen har restauranger och också andra utmärkta fritidsfaciliteter för hela familjen. Spa Hotel Peurunka har den längsta rutschbanan i Norden (130 m), bowlingsfaciliteter, flera leksplatser för barn, restaurang, idrottssal och många andra fritidsaktiviteter. För Peurunkas tjänster, reserveringar eller ytterligare information kontakta Peurunkas försäljning, tel. + 358 207 516 300 eller peurunka@peurunka.fi). På lördag 11.4. spelar det legendariska bandet Popeda i Spa Hotel Peurunka. För evenemangskalender se aktuella evenemang http:/www.peurunka.fi/viihde/ evenemangskalender. När laget lämnar turneringen på söndag 12.4. måste lagledare anmäla sig i turneringsbyrån och returnera/reda ut möjliga försvunna utrustningar. I detta sammanhang returneras också utvärderingsblanketter.
Kilpailutoimiston henkilökunta/turneringsbyråns personal Turnauspäällikkö ja yhdyshenkilö/turneringschef och kontaktperson: Matti Sirkka, +358 400 690 445 Huoltopäällikkö/Servicechef: Arsi Niinijärvi, +358 44706 0313 Järjestelypäällikkö/ Arrangemangschef: Pasi Väänänen, +358 50 342 4460 Turnaustoimikunnan puheenjohtaja/turneringskommitténs ordförande: Petri Puikkonen, +358 45788 01619 Muita numeroita/övriga kontaktnummer: Kylpylähotelli Peurunka/Spa Hotel Peurunka: +358 20 751 601 Laukaan terveyskeskus/hälsocentralen i Laukas: Kantolantie 12, 41340 Laukaa Terveyskeskuksen lähipäivystys (la - su 8-20)/Jouren i hälsocentralen (lö-sö 8-20): +358 14 267 8562 Muulloin Jyväskylän keskussairaala/under andra tider centralsjukhus i Jyväskylä: +358 100 84 884 k a K ta s IceCat- areenan pohjapiirros t Kenttä 1 o s kenttä 2 mo m o kenttä Kenttä 21 Pukukopit/Omklädningsrum 1. Linden Hockey 2. TPS 3. Leki-75 4. Tappara 5. Lukko 6. Kärpät 02 ja Kärpät 03 7. Diskos 8. JYP Musta & JYP Punainen 2. Krs turnaustoimisto Turnaustoimisto PH 8 Teroitus Hallitoimisto Halli- PH 3 PH 4 2. Krs tsto A B A B Turnauskiosk PH 2 i PH 7 PH 1 A B PH 5 PH 6 Yleisöovi A B A B A Pelaajaovi B
Lohkojako/Gruppindelning LOHKO A/GRUPP A LOHKO B/GRUPP B JYP musta JYP punainen Diskos Linden Hockey Kärpät 02 Lukko Tappara Leki -75 TPS Kärpät 03 Otteluohjelma/Program perjantai/fredag 10.4. Aika Lohko/Grupp Kotijoukkue Vierasjoukkue 16:50-17:40 Lohko B JYP Punainen Linden Hockey 17:55-18:45 Lohko A Diskos Kärpät 02 18:50-19:40 Lohko B JYP Punainen Kärpät 03 lauantai/lördag 11.4. Aika Lohko/Grupp Kotijoukkue Vierasjoukkue 8:30-9:20 Lohko A TPS JYP Musta 9:25-10:15 Lohko B Linden Hockey Lukko 10:25-11:15 Lohko B JYP Punainen Leki-75 11:20-12:10 Lohko A Tappara Kärpät 02 Lauantain otteluohjelma jatkuu seuraavalla sivulla
lauantai/lördag 11.4. Aika Lohko/Grupp Kotijoukkue Vierasjoukkue 12:20-13:10 Lohko B Linden Hockey Kärpät 03 13:15-14:05 Lohko A Diskos TPS 14:15-15:05 Lohko B JYP Punainen Lukko 15:10-16:00 Lohko B Kärpät 03 Leki-75 16:10-17:00 Lohko A JYP Musta Kärpät 02 17:05-17:55 Lohko A TPS Tappara 18:05-18:55 Lohko B Lukko Leki-75 19:00-19:50 Lohko A Kärpät 02 TPS 20:00-20:50 Lohko A Diskos Tappara sunnuntai/söndag 12.4. Aika Lohko/Grupp Kotijoukkue Vierasjoukkue 8:30-9:20 Lohko B Kärpät 03 Lukko 9:25-10:15 Lohko B Linden Hockey Leki-75 10:25-11:15 Lohko A JYP Musta Tappara 11:20-12:10 sijat 9-10 9 10 12:20-13:10 sijat 7-8 7 8 13:15-14:05 sijat 5-6 5 6 14:15-15:05 Pronssiottelu 3 4 15:10-16:00 Finaali 1 2
Joukkueet JYP Musta 35 Jerri Niinijärvi MV 5 Saku Tikkanen 7 Otto Laakkonen 8 Tatu Pietiläinen 9 Valtteri Kari 10 Veeti Pellinen 11 Ossi Saikkonen 15 Emil Kangasniemi 17 Valtteri Jakola 22 Valtteri Koskela 24 Aleksi Malinen 25 Topi Laakso 27 Perttu Kauhanen 42 Matias Puikkonen 55 Iida Laitinen 87 Jarno Närhi JYP Punainen 18 Topias Tuomisto MV 30 Eelis Korpela MV 12 Patrik Sirkka 13 Kalle Kilpinen 16 Henri Pöllänen 20 Roope Pynnönen 21 Jasse Mäkäräinen 23 Roni Savolainen 26 Elias Valjakka 32 Joel Jääskeläinen 33 Santeri Koskela 36 Niko Liiri 37 Taneli Vainio 38 Petteri Hämäläinen 66 Konsta Hasanen 91 Arttu Saikkonen
Leki -75 35 Juha Tarkiainen MV 36 Henna Lajunen MV 4 Jari-Pekka Laaksonen 19 Jere Asikainen 24 Riku Räisänen 29 Mikko Tarkiainen 40 Thomas Tarvainen 41 Viljo Liukkonen 55 Joona Karvonen 71 Aatu Suvinen 75 Max Vokkolainen 77 Timi Tissari 80 Kimi Eronen 88 Elias Jokela 91 Toni Asikainen Linden Hockey 2 Adam Söderberg MV 88 Carl Oscar Andersson MV 47 Felix Passi 51 Filip Kempe-Sjödin 68 Johan Vestin 69 Erik Andersson 70 Mauritz Rapeli-Andersson 71 Lucas Tärnell 72 Albin Nyman-Wass 74 Carl Johan Alun Rosvall 75 Lucas Lehikoinen 76 Kalle Andersson 77 Alex Eriksson-Hjelm 78 Albin Pelkonen 84 Eric Robertsson 85 Melker Olofsson
Lukko 1 Louis Herpin MV 22 Oskari Virtanen MV 2 Olli Koivukoski 4 Roni Aalonen 5 Kalle Koivunen 6 Aapo Siivonen 7 Patrik Vainio 8 Venni Vaarola 9 Elias Alonen 10 Patrik Nevanpää 11 Lauri Raitanen 12 Niilo Paananen 13 Heikki Pursiheimo 15 Eetu Saario 16 Juuso Lukkala 17 Juhani Mäntynen 18 Patrik Varjo 20 Oskari Laurila Tappara 89 Aapo Hämäläinen MV 33 Eino-Topias Vuolli MV 3 Elia Kulmala 13 Roope Korhonen 12 Samuli Ronni 41 Joona Iivonen 49 Jesse Litukka 42 Julius Myllymäki 44 Evert Trygg 64 Oskari Rantala 65 Matti Räty 50 Daniel Koskinen 88 Harald Heino 77 Leevi Tiainen
Diskos TPS 18 Tepa Halttunen MV 24 Jesper Makudera MV 3 Santeri Virkkala 4 Konsta Vankka 6 Jaakko Pekkinen 7 Jere Rautasalo 9 Eetu Toivonen 10 Konsta Korhonen 11 Otto Paananen 12 Valtteri Piilola 13 Matias Mahlamäki 14 Rasmus Andersson 16 Miika Makudera 17 Eero Luokkanen 19 Joel Martikainen 21 Henrik Salonsaari 22 Samuel Palovaara 23 Arttu Valkama 1 Frans Lind MV 30 Nuutti Niemi MV 2 Kasperi Lehtinen 3 Frans Kulmala 4 Leevi Manninen 6 Aleksi Luoma 7 Tiitus Siikakoski 11 Samuli Motturi 13 Arttu Kallio 16 Jyri Lauttia 18 Niklas Rantanen 20 Lauri Lehtinen 21 Riku Lauttia 26 Valtteri Onnela
Kärpät 03 35 Niklas Kokko MV 9 Viljami Juusola 12 Roope Loukasvuori 17 Leevi Kinnunen 37 Sisu Yliniemi 27 Miro Ahvenlampi 8 Lassi Saarinen 36 Onni Lauri 20 Samu Tuomaala 29 Miro Järvenpää 39 Kalle Ervasti Kärpät 02 40 Otto Pävilä MV 31 Joona Ukkola MV 4 Markus Kakko 5 Jesse Koivikko 8 Oskari Juntunen 9 Otto Mykrä 11 Eerik kantola 13 Teemu Honkanen 20 Mikael Väyrynen 21 Arttu Kuivas 23 Niklas Vartiainen 27 Viljami Marjala 30 Eero Klintrup 39 Ville Koivunen 44 Ville-Pekka Pietilä
Turnaussäännöt Turnauksessa noudatetaan SJL:n voimassa olevia D2 -ikäluokan sääntöjä yhdessä tässä esitettyjen erityissääntöjen kanssa. Joukkueiden pelaajamäärää ei ole rajoitettu. Jos ottelukohtainen pelaajaluettelo poikkeaa ennakkoon ilmoitetusta, tulee muutokset toimittaa turnaustoimistoon viimeistään 60 minuuttia ennen ottelun alkua. Aikalisät ovat kiellettyjä. Pelin päätyttyä joukkueet siirtyvät keskialueelle, jossa suoritetaan kättelyt. Ottelun kesto Otteluissa pelataan 2 * 17 minuutin (tehokasta peliaikaa) erää. Maksimi peliajan ollessa 50 minuuttia. Erien väilissä pidetään 1 minuutin kestoinen tauko. Joukkueet vaihtavat kenttäpuoliskoa erätauolla. Rangaistukset Rangaistukset määräytyvät SJL:n D2 sääntöjen mukaisesti. Pelaajan saama ottelurangaistus johtaa hänen sulkemiseen turnauksesta. Pisteytys otteluissa Voitto: 2 pistettä Tasapeli: 1 piste Tappio: 0 pistettä Sijoitusten määräytyminen Sarjasijoituksen määrää ensisijaisesti pisteet. Pisteiden ollessa tasan, ratkaisee keskinäinen ottelu. Mikäli keskinäinen ottelu tai ottelut ovat tasan, ratkaisee maaliero. Yli-ikäiset pelaajat Yli-ikäisten pelaajien peluutus edellyttää kilpailutoimiston kirjallista hyväksyntää. Hyväksyntä on haettava ennen yli-ikäisen pelaajan peluutusta. Mahdollinen voittomaalikilpailu (vain sijoitusotteluissa) Alkusarjassa ei ole voittomaalikilpailua. Mikäli varsinainen peliaika päättyy tasan sijoitusottelussa, suoritetaan voittomaalikilpailu. Voittomaalikilpailu toteutetaan pari kerrallaan, kunnes ottelun voittaja on selvillä. Sama pelaaja ei saa tehdä kahta peräkkäistä suoritusta.
Tuomarointi Tuomaroinnista vastaavat Keski-Suomen erotuomarikerhon viralliset tuomarit. Turnauksen kulusta Kaikille joukkueille tulee turnauksessa 5 peliä. Aikataulu on tehty tiiviiksi, joten joukkueiden tulee olla valmiina pelaajakäytävällä 10 minuuttia ennen otteluiden alkua. Ottelut aloitetaan ohjelmaan merkittynä kellon aikana, ellei toisin ilmoiteta. Mikäli joukkue ei ole valmiina jäällä ottelun alkaessa, se katsotaan hävinneeksi kyseinen ottelu 5-0. Turnauksen järjestäjä pidättää oikeuden tehdä otteluohjelmaan muutoksia, jos aikataulussa ei pysytä. Turnauksen Jury ja vastalauseet Turnauksen Juryn muodostaa kilpailutoimisto. Vastalause tulee jättää kirjallisena viimeistään 30 min kuluessa pelin päättymisestä. Vastalausemaksu on 250 euroa, joka palautetaan, mikäli vastalause on todettu aiheelliseksi.
Peurunka Spa IceCat- Arena P