nordea unioni suomi ry:n jäsenlehti 1/2007



Samankaltaiset tiedostot
TOIMINTAKERTOMUS 2006

nordea unioni suomi ry:n jäsenlehti 1/2009

TOIMINTAKERTOMUS 2008

Seuraennätykset Masters Päivitetty

Hallinto ja aluetoiminta

Indeksitalon kiinteistöverot ja maksut 2015 / yli asukkaan kaupungit

Vuonna 2015 valvontalautakunnan myöntämät ja peruuttamat apteekkiluvat

Kuntien välinen muuttoliike Hyvinkäällä KAIKKI IKÄRYHMÄT

ABB-tuotteiden myynnistä vastaavat henkilöt paikkakunnittain

Virtain Soutu T U L O K S E T Virtain Urheilijat :29. Sija Nimi Seura Loppuaika Ero

SERTIFIOIDUT PUHTAUSALAN HENKILÖT

Turun Osuuskaupan Edustajistovaali VAALIN TULOS EHDOKASLISTOITTAIN JÄSENALUE 2

Rauman enorssi-seminaariin ilmoittautuneet (tilanne )

Radio 2020-toimilupakierros. Taajuuskokonaisuudet

1 (5) Vuonna 2014 myönnetyt apteekkiluvat. Myönnetyt luvat Kokkolan 3. apteekki apteekkari Birgitta Karita Måsabacka

Julkaistu Helsingissä 13 päivänä toukokuuta /2011 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus

enorssin syysseminaari Joensuussa Didaktiikka, OPS ja TVT koulun keskiössä

Urho Saariaho Suomen mestaruus Seiväs Tampere Jukka Huovinen SM-hopeaa Kalevan kisat 110m aj. 15,

Kirkolliskokous maallikot 2016

Julkaistu Helsingissä 5 päivänä joulukuuta /2014 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus

Julkaistu Helsingissä 12 päivänä lokakuuta /2011 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus

Alkava ARA-tuotanto kunnittain

KYSTERI Leppävirta Nilakka Koillis-Savo Leppävirta Pielavesi Keitele Tervo Vesanto Juankoski Kaavi Rautavaara

Poliisilaitosalueet ja toimipisteet lukien

SERTIFIOIDUT PUHTAUSALAN HENKILÖT

Elinvoima Suomen kaupunkikeskustoissa 2019

Kuntien yritysilmasto Helsinki Asiantuntija Jari Huovinen

2.2 Analoginen radiotoiminta: valtakunnallinen toimiluvanvarainen käyttö

1 (5) Henkilöstötyöryhmän I kokous klo Paikka: Valtiovarainministeriö, Mariankatu 9. Muistio. Paikalla olivat.

Julkaistu Helsingissä 13 päivänä kesäkuuta /2012 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus

Seniori Cup 2018 Seniori 2 vakiot

nordea unioni suomi ry:n jäsenlehti 1/2008

Osallistujat, enorssi seminaari , Helsinki ver

C21-kaupunkien luottamushenkilöiden palkkiot

Liite S1. Hankkeeseen osallistuvien tahojen yhteystiedot Etelä-Suomen vakuutusalue. Terveydenhuolto

Julkaistu Helsingissä 3 päivänä heinäkuuta /2014 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus

Varpaisjärven kunnasta siirtyvä henkilökunta

Kuntien yritysilmasto Lahden seutukunta

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien asettaminen 2018 presidentinvaaleja varten

Henrik Rainio

Liikenne- ja viestintäministeriön asetus

Valiokunnan kokoonpano kaudella

MASTERS SUOMEN ENNÄTYKSET, 50 m rata Masters Finnish Records, 50 m pool

Elinvoima Suomen kaupunkikeskustoissa 2019

seminaari Varatoimitusjohtaja Kari Nenonen, Kuntaliitto

MATKUSTAJALIIKENTEEN AIKATAULUT HSL-alueen sisäinen lähiliikenne ei sisälly taulukoihin.

Itä-Suomen yliopisto Pöytäkirja 2/2018 1

Kuntien yritysilmasto Vaasan seutukunta

TOIMINTAKERTOMUS 2007

Julkaistu Helsingissä 22 päivänä joulukuuta /2014 Maa- ja metsätalousministeriön asetus. kiinteistötietojärjestelmän tulojen jakamisesta

Jäsen M alle 50v. Sijoitus Etunimi Sukunimi Paikkakunta Tulos (kg) 1 Lauri Rautaharkko Tampere 0,850 2 Veli-Pekka Oikarinen Kerava 0,798 3 Jari

MASTERS SUOMEN ENNÄTYKSET, 25 m rata Masters Finnish Records, 25 m pool

Indeksitalo tutkimus

ULOSOTTOPIIRIEN TULOSTAVOITTEIDEN TOTEUTUMINEN VUONNA 2005 (numeeriset)

Kuntien yritysilmasto Lappeenrannan seutukunta

KAUKOLIIKENTEEN AIKATAULUT Lähiliikenteestä taulukoissa näkyvät kaukoliikennettä täydentävät yhteydet.

PROVINSSIROCK 2008 PERJANTAI

MATKUSTAJALIIKENTEEN AIKATAULUT HSL-alueen sisäinen lähiliikenne ei sisälly taulukoihin.

Suomen avantouintiliitto SM-Kisat A Naiset alle 20 v. Nimi Seura Lähtöaika Rata Aika sija

KAUKOLIIKENTEEN AIKATAULUT Lähiliikenteestä taulukoissa näkyvät kaukoliikennettä täydentävät yhteydet.

Kuntien yritysilmasto Helsingin seutukunta

KT YLEISKIRJEEN 23/2006 LIITE 6

Kuntien yritysilmasto Jyväskylän seutukunta

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Taloushallintopalvelu-liikelaitos 6/

Kauden parhaat kotimaa Naiset 100 m

Kainuun maakunta -kuntayhtymä Sosiaalisen vahvistamisen kehittämisohjelma Ohjausryhmän kokoonpano ja yhteystiedot

MATKUSTAJALIIKENTEEN AIKATAULUT HSL-alueen sisäinen lähiliikenne ei sisälly taulukoihin.

Toiveena alueellistaminen käytäntönä keskittyminen

Koululaiset toivovat lisää harrastetunteja ja omatoimista harrastamista koulupäivän yhteyteen

Kuntien yritysilmasto Oulun seutukunta

KAUKOLIIKENTEEN AIKATAULUT Lähiliikenteestä taulukoissa näkyvät kaukoliikennettä täydentävät yhteydet. Muutokset mahdollisia!

TOIMINTAKERTOMUS 2009

Jaettu asiantuntijuus tulevaisuuden opettajankoulutuksen voimavarana enorssin kevätseminaari Turussa

KAUKOLIIKENTEEN AIKATAULUT Lähiliikenteestä taulukoissa näkyvät kaukoliikennettä täydentävät yhteydet. Muutokset mahdollisia!

Julkaistu Helsingissä 19 päivänä elokuuta /2013 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus. radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta

Korkeakoulu- ja tiedeyksikön tavoitteista ja tehtävistä Johtaja Anita Lehikoinen

VALTUUTETUT HUOLTOLIIKKEET

VALITUIKSI TULLEET EHDOKKAAN VERTAUSLUKUJEN MUKAISESSA JÄRJESTYKSESSÄ JÄSENALUEITTAIN

Itä-Suomen yliopisto Pöytäkirja 3/ Paikka Videoneuvotteluna: Joensuun kampus AU270, Kuopion kampus Sn102 ja Savonlinnan kampus B325

Hiippakuntavaltuusto maallikot 2016

Toimialakohtaisten työryhmien ja alaryhmien jäsenet

Julkaistu Helsingissä 31 päivänä joulukuuta /2012 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus

Mikä tekee sinut onnelliseksi?

Magistrate (Meldeämter) in Finnland. ETELÄ-SUOMI (SÜDFINNLAND) Länsi-Uudenmaan maistraatti:

Kuntien yritysilmasto Kuopion seutukunta

E-P:n am hisu parisprinttiviesti Jurvassa

VALTUUTETUT HUOLTOLIIKKEET

KT Yleiskirjeen 15/2015 liite 5

Kainuun maakunta -kuntayhtymä Sosiaalisen vahvistamisen kehittämisohjelma Ohjausryhmän kokoonpano ja yhteystiedot

Eduskuntavaaliehdokkaat ja valitut kansanedustajat kunnanvaltuutettuina 2015 Kuntaliiton tiedote Tiedotteen liiteosio

INARI KOIVUSARJA MASKU.COM

Itä-Suomen yliopisto Pöytäkirja 1/2018 1

VALTUUTETUT HUOLTOLIIKKEET

Määräys toimiluvanvaraiseen radiotoimintaan tarkoitettujen taajuuksien käytöstä

Kaupunginhallitus päätti valita vuonna 2017 toimitettavia kuntavaaleja varten. 001 äänestysalue (Yhteiskoulu)

AJONEUVOJEN YKSITTÄISHYVÄKSYNTÖJEN MYÖNTÄJÄT LÄHTIEN

LUONNOS. Valtioneuvoston asetus

esityslista Turunen Hannele professori, jäsen Laukkanen Tommi professori, varajäsen Laitinen Mikko professori, varapuheenjohtaja

Resurssiviisas kunta Jarkko Majava

AVOIN. Oulu Kuopio Kuopio Somero. Äänekoski Tampere Tampere Liperi. Oulu

Transkriptio:

nordea unioni suomi ry:n jäsenlehti 1/2007

Puheenjohtajat tutuiksi NOUSUN HALLITUKSEN JA EDUSTAJISTON puheenjohtajat vaihtuivat. Minkälaista väkeä yhdistyksen tuulisimmilla paikoilla on seuraavien vuosien aikana? YHDISTYKSEN UUSI PUHEENJOHTAJA on entuudestaan varapääluottamusmiehenä tuttu Kari Ahola. Hän on luvannut aikansa riittävän sekä yhdistyksen puheenjohtajan että varapääluottamusmiehen tehtäviin. Hänen taakkaansa jakavat t Marja Yliniemi ja Johanna Maasto. EDUSTAJISTON PUHEENJOHTAJAKSI palasi Sirkku Pääkkönen. Hänen työparinaan jatkaa edelliseltä kaudelta Pasi Järvinen. Julkaisija: Nordea Unioni Suomi ry, Ratamestarinkatu 12, 00520 Helsinki Päätoimittaja: Kristiina Widenius, kristiina.widenius@nordea.com. Tiedotustoimikunta: Paula Jokiaho, Sirpa Kalmari, Johanna Maasto, Sari Porkka, Päivi Pulkka, Terttu Suonkanta, Kristiina Widenius Ulkoasu: Katju Aro Taitto: Sanakunta Oy Kannen kuva: Sirpa Päivinen Muut kuvat: Kristiina Widenius, Tapani Romppainen, Sari Porkka, Mari Munne, Mati Trumm, Kerli Eesmaa-Trumm, kotiarkistot Piirrokset: Emma, Roosa, Päivi ja Petteri Painopaikka: Puna- Musta, Joensuu Nordea Unioni Suomi ry Hallitus: Pj Kari Ahola, kari.ahola@nordea.com; Varapj:t Marja Yliniemi (1128 Rauma), Johanna Maasto (1112 Espoo- Tapiola); Varsinaiset jäsenet: Pirjo Halonen (1519 Lahti), Sisko Hellbom (2658 Nordea IT, Control & Risk Management), Sirpa Kalmari (1745 Helsingin keskustan yrityskonttori), Maire Lehikoinen (1069 Kotka), Riitta Luoto (1029 Hyvinkää), Heidi Riikonen (2481 Nordea Rahoitus Suomi Oy), Eija Rintakumpu (1068 Ylivieska), Lea Solaluoto (2638 Henkilöasiakkaiden suorapalvelu), Pirjo Tirkkonen (1078 Kuopio), Melitta Tyyskä (1124 Porvoo) Edustajisto: Pj Sirkku Pääkkönen (1134 Rovaniemi); Varapj Pasi Järvinen (2578 Account systems) KARI AHOLA Intialainen, esimerkiksi kana korma. Sinivuokko. Vaihtelee tällä hetkellä ruskea. Ehkä Albert Einstein tai William Shakespeare. Molemmilla tietty ymmärrys tietyistä asioista, kyky saavuttaa uutta. Aku Ankka. Aku on monipuolinen, kohtaa todellisuuden monella tapaa ja nousee aina pintaan. Mihin pyrit? Olet elänyt hyvän elämän jos olet tuottanut enemmän positiivista kuin negatiivista. Perheestä. Perheestä. Puhenopeuden, hitaammaksi. Ruuhkainen. Kuljen henkilöautolla. Kerran kahdessa viikossa. Annoin kylpytakin vaimolle. Haasteista. MARJA YLINIEMI Kesäkeitto. Tulppaani. Marie Curie tai Virginia Woolf. Aivan eri aloilla, mutta molemmat itsenäisiä naisia, jotka uskalsivat ottaa riskejä. Ruma ankanpoikanen. Että ne, jotka tekevät ja ovat asianosaisia, saavat äänensä kuuluviin. Kahdesta tyttärestäni on tullut kunnon ihmisiä, vaikka murrosikä oli kauhea. Hyvistä ystävistä. Illanistujaisissa keskustellaan ja laitan ruokaa. Painoa pois ja kärsivällisyyttä lisää. Raumalla kävelymatka. Helsinkiin kuljen henkilöautolla ja sitten taksilla ja bussilla tilanteesta riippuen. Kerran päivässä. Sain Aku Ankan vuosikerran 1957, syntymävuodeltani. Kauniista maisemista, kun on lunta. JOHANNA MAASTO Kaikki, missä on karria, esimerkiksi kiinalainen karrikana. Tulipunaiset ruusut. Kirsti Paakkanen. Shrek. Olla onnellinen. En koe saavuttaneeni yksin, vaan osana ryhmää. Musiikista, elokuvista, hyvistä yhteistyökumppaneista. Haluaisin olla hiukan kärsivällisempi tai nopeampi oppimaan. Moottoritietä Porvoosta Helsinkiin, 60 km. Nopea, mutta tylsä. Kuljen henkilöautolla. Lähes joka päivä. Sain nuottitelineen. Olen toivonut sitä ainakin 15 vuotta. Kuoroharjoitukset alkavat taas viikonloppuna. SIRKKU PÄÄKKÖNEN Poronkäristys ja pottumuusi. Keltainen ruusu. Musta ja valkoinen. Kai Hyttinen. Ihailen hänen asennettaan ja uutta uraansa, sitä miten hän osasi laittaa poikki ja aloittaa uutta. Nukkumatti. Jäsenten etu, oikeudenmukainen kohtelu. Työpaikkojen säilyttäminen. Koko fuusioruljanssin aikana Lapin alueella jäsenillä ovat yöpaikat säilyneet hyvin. Kotoa sekä myös keskusteluista ja pulinasta muiden luottamusmiesten kanssa. Saisi olla vähän enemmän kärsivällisyyttä, ettei heti nouse kuin pullataikina. Iän myötä on oppinut nukkumaan yön yli. Kuljen henkilöautolla. Kymmenisen kilometriä automatkaa, jonka aikana ehtiä miettiä monet asiat valmiiksi. Joka päivä. Annoin pojalle tehosekoittimen. Ihana talvi on tullut. Ulkona ei ole liikaa pakkasta, pääsee kävelylle. PASI JÄRVINEN Karjalaiset perinneruoat. Valkovuokko. Arvostan monia, mutten haluaisi kenenkään tilalle. Aslan. Mihin pyrit, mikä on tavoitteesi? Olla luottamuksen arvoinen. Elää onnellisena. Olen tullut valituksi tärkeään luottamustehtävään. Saan voimia työhöni työtovereilta, työyhteisön hyvästä ilmapiiristä ja tietysti myös jostain korkeammalta. Joskus toivoisin olevan vähän rohkeampi ja sanavalmiimpi. Kuljen henkilöautolla, mutta olen joukkoliikenteen kehittämisen kannalla. Ruuhkasta riippuen matka kestää puolesta tunnista tuntiin. Joka ilta. Sain Jokapoika-paidan. On perjantai ja sataa lunta viikonloppuna pääsee hiihtämään.

Kasvoja nimille Nousun hallituksessa ja edustajistossa on et mukaan lukien yli kahdeksankymmentä henkeä eri puolilta Suomea. Mutta keitä ja minkälaisia? Koetimme saada kasvot näille nimille. Kaikilta kysyttiin näitä: Nimi Työtehtävä Työpaikka Mistä saat voimaa työhösi? Jälleen kerran osa joukosta oli liian kiireistä ehtiäkseen vastaamaan, mutta toivottavasti tämä kuvasto on kuitenkin apuna tietoja ja yhteyshenkilöitä hakiessa. Edustajisto Vaalipiiri 1: Aluepankki, Helsinki ja Uusimaa Kerli Eesmaa-Trumm 1257 Hki-Pitäjänmäki Luonnosta ja lenkkeilystä, kirjoista. Maarit Hyvönen 1257 Hki-Pitäjänmäki Työtovereista ja positiivisesta asenteesta. Hannele Hattinen Helsingin rahoitusalan ammattilaiset ry:ltä. Tiina Kilpinen /asuntoneuvoja 1469 Hki-Itäkeskus Jumpasta ja kuntosalilta. Matkailusta ja hyvästä ruoasta ja viinistä hyvässä seurassa. Päivi Lavi, 1014 Hki-Fredrikintori Perhe, ystävät eikä vähäisimpänä työkaverit. Mirja Vepsäläinen 1339 Vantaa-Rekola Omat lapset ja ystävät antavat voimaa. Paula Päivinen 1339 Vantaa-Rekola Anna-Liisa Sinisalo 1064 Järvenpää Lapsenlapset, liikunta ja löhöily. Desiree Nyberg, Yrityspalvelut 1098 Loviisa Anneli Äikäs 2600 Myyntiryhmä, IPS Elämä on seikkailu uskaltaudu siihen. Vaalipiiri 2: Aluepankki, Keskinen ja Läntinen Anne Kallioniemi /Asuntoneuvoja 1135 Salo Sari Lammasniemi-Selin Maksuliikeneuvoja 1269 Pori Kristiina Kauppinen 1153 Hämeenkyrö-Kyröskoski Työtovereista, asiakkaista, hyvistä hauskoista jokapäiväisistä tapahtumista. Helena Santa Yrityksen pankkineuvoja 1198 Vammala Marjatta Lammentausta Perintätoimihenkilö 2831 Tampere, johto Ystävistä ja yhteistyöstä. Katriina Viitamaa 1277 Tampere-Kaleva Mukavista ja kannustavista työkavereista. Arja Lehtonen 1492 Pirkkala Mukavista työkavereista ja muista luottamustehtävissä toimivista. Vapaa-ajan harrastuksista. Kuljen pääosin hymy herkässä. Mervi Siren, 1590 Turku-Kauppatori Mervi Siro Sijoitusasiantuntija 2744 Lounais-Suomi ja Ahvenanmaa Satu Räty, Yritysneuvoja 1208 Hanko Kun kotiasiat ovat kunnossa. Iloisista ja tyytyväisistä asiakkaista. Aune Viljanen. 1495 Jokioinen Kaikilta työkavereilta, jotka luottavat minuun. Tanssista eri muodoissa, musiikista ja liikunnasta. Anne Vanamo-Peltoranta 1132 Riihimäki Yhteistyöstä laajasta verkostosta, haasteista ja onnistumisista. Vaalipiiri 3: Aluepankki, Itäinen, Pohjoinen ja Pohjanmaa Maria Isohella 1140 Seinäjoki Pirjo Perä /Asuntoneuvoja 1196 Ylistaro Leena Kautovaara HPN 1249 Joroinen Asiakkaista ja avannosta. Heli Hokkanen, 1100 Kangasniemi Yhdessäolosta mukavien ystävien ja työkavereiden kanssa. Onnistumisista työssä ja yksityiselämässä. Matkustelusta. Marita Pihkala 1579 Kouvola Marja Munne, 1579 Kouvola Vapaa-ajasta: kotona pari ponia, toinen oma kasvattama, ratsastus, koiran kanssa lenkkeily, jumppa, spinning, elokuvat ja lukeminen. Marjo Höylä Yritysten palveluneuvoja 1045 Jyväskylä Vapaa-ajallani jumppaamalla. Kaikki pienet valonpilkahdukset työssä ja tietysti työkaverit. Sirpa Matilainen, Pankkineuvoja 1045 Jyväskylä Työkavereista, lapsenlapsista ja liikunnasta. Helge Martois 1528 Vaasa Säännöllinen liikunta ulkona, tanssiminen, vesijumppa. Kaarina Oravala 1065 Kokkola Sirkku Pääkkönen puheenjohtaja Järjestöasiantuntija 1134 Rovaniemi Yhteistyöstä, onnistumisista, jäseniltä. Kirsi-Marja Ankkuri 1134 Rovaniemi Ulla Törne Järjestöasiantuntija 1107 Oulu Yhteistyöstä, onnistumisista, jäseniltä. Perhe, lastenlapset = prinsessat. Tarja Furuholm-Asikainen Minna Rytkönen 1257 Helsinki-Pitäjänmäki Työn ja vapaa-ajan hyvästä tasapainosta. 4 5 Maritta Viinikangas 1126 Raahe >

Vaalipiiri 4: Group Processing and Technology Sirkku Hokkanen Pankkitoimihenkilö 2584 IPS Operations Fi Ihmisistä, yhteistyöstä. Riitta Laine 2747 Local Derivatives Operations Fi Edunvalvonta tuottaa tulosta. Vaalipiiri 5: Keskitetyt yksiköt Eila Hietanen Sovellusneuvoja 2588 Yritysten maksuliikeneuvonta Onnistumiset ja pienet ilon aiheet. Liisa Salo 2312 Contact Centre Ihanilta työkavereilta. Eeva Vuorelainen Perintäasiantuntija 2535 Perintäosasto Lapsenlapset, koti ja ystävät Terttu Hakkarainen Tuotepäällikkö 2602 Vähittäispankin Yritysasiakkaat, Suomi Pasi Järvinen Analyst 2578 Account Systems Fi (Nordea IT) Työtovereilta, työyhteisön hyvästä ilmapiiristä ja myös jostain korkeammalta. Juha Seljavaara, Test specialist 2854 Test and Performance Support Pitää laittaa kelaansa riittävän paksua siimaa ja pitää päänsä kylmänä. Tiina Rautanen 2797 Project Management Tuula Juntula 2300 HCC Hki 2 Innostavat työkaverit. Perhe ja hyvät iloiset ystävät. Kristiina Widenius Assistant controller 2758 Global Credit Risk Fi Kysymyksistä. Anne Aalto 2626 Trade Finance Finland Raine Pitkänen 2474 Helsinki-Luottopalvelut Tom Ahlqvist Toimihenkilö 2684 Holvipalvelut Luottamus itseen ja muihin. Paula Sihvonen Toimihenkilö 2747 Local Derivatives Operations Fi Läheisistä ja harrastuksista. Riitta Kirmanen Pankkitoimihenkilö 2940 Lahden luottopalvelut Ihmiset, vapaa-aika. Vaalipiiri 6: Tytäryhtiöt Esko Hellsten System analyst 2479 Fidenta Oy Kun oma elämä on tasapainossa, niin voimat riittävät yhteistenkin asioiden hoitamiseen. Paula Mantere-Heiskanen Systems Analyst (suunnittelija) 2479 Fidenta Oy Kahvista, tupakasta ja pitkään nukutuista viikonloppuaamuista. Hallitus Kari Ahola puheenjohtaja 2504 Union Representatives Marja Yliniemi 1128 Rauma Johanna Maasto, myyntiryhmä Pirjo Halonen Henkilökohtainen pankkineuvoja 1519 Lahti Halusta ja tahdosta vaikuttaa asioihin ja tunteesta, että olen voinut vaikuttaa jäsenten edustajana. Arla Vuorinen, 1159 Orivesi Oriveden konttorin ilmapiiristä. Sisko Hellbom Accounter 2658 IT Business Control Jäsenten, Nousun ay-aktiivien ja perheen tuesta. Sirpa Kalmari IT-koordinoija 1745 Helsingin keskustan yrityskonttori Työtovereista, ihmisistä. Heidi Hölttä, yrityspalvelut 1021 Helsinki-Munkkiniemi Onnistumisista. Maire Lehikoinen Päivittäispalvelut 1069 Kotka Sydämestä: ihminen on ihmiselle ihminen... Eija Ridasmaa 1091 Lappeenranta Riitta Luoto Henkilökohtainen palveluneuvoja 1029 Hyvinkää Asiakkaat ja perhe ja hyvä ruoka. Tuula Muukkonen 1590 Turku-Kauppatori Perheeltä, ystäviltä, kollegoilta, dekkarien lukemisesta ja ristisanojen täyttämisestä. Heidi Riikonen Asiakasneuvoja 2481 Nordea Rahoitus Suomi Oy Eija Rintakumpu 1068 Ylivieska Työkavereista, toisista ay-toimijoista. Ulkoilusta, kanssakulkijoista, kotieläimistä. Marja Lehtonen 1058 Kuhmo Uudet mielenkiintoiset asiat ja tapahtumat, hyvä työyhteisö. Lea Solaluoto 2638 HCC Työkaverit, ay-toiminta, mummoilu. Marianne Lehtimäki 2626 Trade Finance Finland Pirjo Tirkkonen Sijoitusasiantuntija 1078 Kuopio Ulla Kotkavuori, Apulaisjohtaja 2500 Cash Management Sales Kotimaisista- ja ulkomaisista yritysasiakkaista Helsingin Yrityspankissa. Yhteisestä vapaa-ajasta rakkaiden ihmisten kanssa. Melitta Tyyskä 1124 Porvoo Perhe, työkaverit ja harrastukset. Vaalipiiri 7: Esimiesten ja asiantuntijoiden ammattiosasto Riitta Pusa Luottojohtaja 2353 Helsinki-Ydinkeskusta, johto Mervi Uimonen 2519 Corporate Banking Division, Business Support Harrastuksista ja hyvistä työkavereista! Anneli Teikari, 2599 Arvopaperipalveluiden tuki Tuija Passila Erikoistehtävät 2481 Nordea Rahoitus Suomi Oy Sari Porkka Palvelupäällikkö 1388 Hki-Kontula Kuntonyrkkeilystä. 6 7

Vaaleja ja valintoja Nousun yhdistyksen kokous pidettiin 18.-19.11.2006 Sibeliustalossa Lahdessa. Tilaisuuteen osallistui lähes kaksisataa nousulaista eri puolilta Suomea. Kokousta johtivat ansiokkaasti Marjatta Hämäläinen Helsingistä ja Seija Saittakari Heinolasta. Kokous valitsi Nousun kunniajäseneksi eläkepäivilleen lähtevän Kirsti Latvan. Kirsti on tehnyt mittavaa kehitystyötä Nousussa. Yhtenä merkittävimpänä tuloksena mainittakoon Nousun arvot, johtamisjärjestelmä ja strategia. Nousun puheenjohtajakilpaan asettui kaksi ehdokasta: Kari Ahola ja Rauni Söderlund. Käydyn keskustelun ja vaalipaneelin jälkeen puheenjohtajaksi valittiin Kari Ahola äänin 120-60. Kokous hyväksyi myös sääntömuutoksen, jonka perusteella oli mahdollista valita kaksi a. Varapuheenjohtajiksi valittiin Johanna Maasto ja Marja Yliniemi. Edustajiston jäsenet oli valittu vaalipiireittäin aiemmin syksyllä. Kokousväki valitsi edustajiston puheenjohtajan edustajien keskuudesta. Mervi Siron kieltäydyttyä jatkamasta kokous valitsi puheenjohtajaksi Sirkku Pääkkösen. Pasi Järvinen jatkaa edustajiston na. Hyvää yhteistyötä peräänkuulutettiin kokouksessa. Kaikki painottivat sen tärkeyttä, ja siinä meidän jokaisen panos on arvokas.