VAASAN HOVIOIKEUS VASA HOVRÄTT



Samankaltaiset tiedostot
VAASAN HOVIOIKEUS VUOSIKERTOMUS 2012 VASA HOVRÄTT

VAASAN HOVIOIKEUS VUOSIKERTOMUS 2010 VASA HOVRÄTT

VAASAN HOVIOIKEUS VUOSIKERTOMUS 2014 VASA HOVRÄTT

VAASAN HOVIOIKEUS VUOSIKERTOMUS 2015 VASA HOVRÄTT

Isokyröstä pendelöijät v Isoonkyröön pendelöijät v. 2011

Isokyröstä pendelöijät v Isokyröön pendelöijät v. 2009

1. PERUSKOULUJEN JA LUKIOIDEN TYÖ- JA LOMA-AJAT LUKUVUONNA PIRKANMAA Suomenkielinen koulutoimi. Lähde: kuntien ilmoitukset toukokuussa 2018

Tuomioistuinten työtilastoja vuodelta 2013

Turun hallinto-oikeus Åbo förvaltningsdomstol. Toimintakertomus 2016 Verksamhetsberättelse 2016

Julkaistu Helsingissä 29 päivänä tammikuuta /2013 Maa- ja metsätalousministeriön asetus

Tuomioistuinten työtilastoja vuodelta 2012

POHJANMAA ÖSTERBOTTEN. Työllisyyskatsaus: Syyskuu 2012 Sysselsättningsöversikt: september 2012

VAASAN HOVIOIKEUS VUOSIKERTOMUS 2016 VASA HOVRÄTT

Kemera -työmäärät 2016 Toteutusilmoituksen saapumispäivä

Itsenäisyyspäivän korvaavat ajopäivät Kotihappitoimitukset

alk. Ortokuvat. Ortobilder. Verollinen Inkl. moms. (24 %) Veroton Exkl. moms. Kunta

POHJANMAA ÖSTERBOTTEN. Työllisyyskatsaus: Syyskuu 2013 Sysselsättningsöversikt: September 2013

Itsenäisyyspäivä korvaavat ajopäivät Sairaalatoimitukset

Kuntakohtainen yleisen asumistuen tilasto, helmikuu 2015, kaikki asunnot

Uppföljning av behandlingstiderna för utkomststöd

Lupa yksityisen terveydenhuollon palvelujen antamiseen

Kuntakohtainen yleisen asumistuen tilasto (Kela), kaikki asunnot, helmikuu 2016

POHJANMAA ÖSTERBOTTEN. Työllisyyskatsaus: heinäkuu 2012 Sysselsättningsöversikt: juli 2012

KELPO-hankkeeseen osallistuvat kunnat ja niiden koordinaattorit (syksy 2009)

LÄNSI- JA SISÄ-SUOMEN PERUSKOULUJEN, LUKIOIDEN JA ERITYISKOULUJEN LOMA-AJAT ENSIMMÄISTEN LUOKKIEN JA ESILUOKKIEN OPPILASMÄÄRÄT

MENOT JA RAHOITUS Yhteensä %-osuus. Henkilöstömenot, joista Projektiin palkattava henkilöstö Työpanoksen siirto

Kotikuntaluettelo 2014 Sisältää Manner-Suomen kunnat ja 999 = Kotikunta muu tai tuntematon

287 Kristiinan- Kristinestad

VAASAN HOVIOIKEUS VUOSIKERTOMUS 2017 VASA HOVRÄTT

287 Kristiinan- Kristinestad

asumisoikeus ARAvuokraasunnot

POHJANMAA ÖSTERBOTTEN. Työllisyyskatsaus: Marraskuu 2012 Sysselsättningsöversikt: november 2012

THL: Kouluterveyskysely - Hälsa i skolan

Alkava ARA-tuotanto kunnittain

Toimeentulotuen käsittelyaikojen seuranta

alk. Ortokuvat Ortobilder. Verollinen Inkl. moms. Veroton Exkl. moms. Kunta

Kuntanumero Kunnan nimi Maakuntanro Maakunnan nimi Rikosseuraamusalue 020 Akaa 06 Pirkanmaa LSRA 005 Alajärvi 14 Etelä-Pohjanmaa LSRA 009 Alavieska

Two-person household, EUR per month

Kiinteistörajat / kiinteistörekisterikartta Fastighetsgränser / fastighetsregisterkarta

THL: Kouluterveyskysely - Hälsa i skolan

TOIMIPISTEET - PAKETTIPALVELUT

Perustoimeentulotuessa hyväksyttävien vuokramenojen kuntakohtaiset rajat 2019

Yli 75-vuotiaiden osuus kunnan väestöstä Maakunnittain

Kiinteistörajat / kiinteistörekisterikartta Fastighetsgränser / fastighetsregisterkarta

Käynnissä olevat kuntajakoselvitykset. Ville Nieminen

Perustoimeentulotuessa hyväksyttävien vuokramenojen kuntakohtaiset rajat

Perustoimeentulotuessa hyväksyttävien vuokramenojen kuntakohtaiset rajat

Perustoimeentulotuessa hyväksyttävien vuokramenojen kuntakohtaiset rajat 2018

Kommunal verksamhet och service nu på finska! Kunnallista toimintaa ja palveluita nyt myös suomeksi! Trosa kommun del i det finska förvaltningsområdet

VM/KAO, maks 323 ESITYS, vos-muutokset kunnittain min -638 Vuoden 2014 tasolla mediaani -56

Jakelun mukaan. Sisäministeriön asetus pysäköintivirhemaksusta; voimaan tuleva asetus ja pysäköintivirhemaksun korottaminen vuonna 2019

Kuntien vuoden 2015 veroprosentit Liite 3.

Laskelma kuntien valtionosuusrahoituksesta ja sen yhteydessä maksettavista muista eristä vuonna 2013

KOKO MAA ,1 0,6 1,47 Kuntien välinen lasten 0-15 nettomuutto , %

Lähipalvelut, -demokratia ja elinvoima kuntaliitosprosesseissa. Kaija Majoinen Tutkimus- ja kehitysjohtaja, HTT

Kunnat 2014 Verotusmenettelylain (1558/1995) 5 :n mukainen verovuoden 2013 kotikunta

Kunta MTV3:n näkyvyysalue

Kelan korvaamien taksimatkojen tilausnumerot kunnittain

KUNTAUUDISTUKSESSA EHDOTETUT UUSKUNNAT POHJALAISMAAKUNTIEN ALUEELLA

Kelan korvaamien taksimatkojen suorakorvausalueet kunnittain

terveydenhuollon nettomenot Kunta Väkiluku 1000 /as /as. /as. /as.

Kunnat 2015 Maakunnat 2015

VM/KAO/vs, maks 340 ESITYS, vos-muutokset kunnittain min -592 Vuoden 2014 tasolla mediaani -42

RAY:n rahapeleihin käytetyt rahat, tammi-joulukuu 2014, aakkosjärjestys Kunta Maakunta / aikuinen Sijoitus Sijoitus Sijoitus

RAY:n rahapeleihin käytetyt rahat, tammi-joulukuu 2014, suuruusjärjestys Kunta Maakunta / aikuinen Sijoitus Sijoitus Sijoitus

KUNTIEN LOPULLISET MAKSUOSUUDET KUNTATYÖNANTAJILLE VUONNA 2015

VM/KAO/vs, maks ESITYS, vos-muutokset kunnittain min

Ajoneuvokanta, mukana vain liikennekäytössä olevat ajoneuvot

Ajoneuvokanta, mukana vain liikennekäytössä olevat ajoneuvot

Manner-Suomi

Kuntakohtainen yleisen asumistuen tilasto (Kela), kaikki asunnot

KUNTIEN LOPULLISET MAKSUOSUUDET KUNTATYÖNANTAJILLE VUONNA 2014

Kuntakohtainen yleisen asumistuen tilasto, vapaarahoitteiset vanhat ja uudet sopimukset

Kuntakohtainen yleisen asumistuen tilasto, vapaarahoitteiset vanhat ja uudet sopimukset, kaksiot (2h)

Kuntakohtainen yleisen asumistuen tilasto, vapaarahoitteiset vanhat ja uudet sopimukset, yksiöt (1h)

Kuntakohtainen yleisen asumistuen tilasto, vapaarahoitteiset vanhat ja uudet sopimukset, kolmiot ja isommat (3h+)

Kuntakohtainen yleisen asumistuen tilasto, kolmioissa ja isommissa asuvat (3h+)

Kuntakohtainen yleisen asumistuen tilasto, yksiöissä (1h) asuvat

Sivu TA VAPAUTUVAT ARAVUOKRA-ASUNNOT VUOSINA - 2 Varsinais-Suomi 00 Laitila Lieto Loimaa 0 Marttila 1 Masku 03 Mynämäki 2 Naantali 3 Nousiainen

Rintasyöpäseulontaan kutsutut ikäryhmät vuonna 2012 kunnittain. Kutsuikä (vv) lasketaan kutsuvuoden ja syntymävuoden erotuksella.


Isostakyröstä pendelöijät v Isokyröön pendelöijät v Isostakyröstä toisiin kuntiin pendelöijiä yhteensä 1078

,67 28, ,40 27,90 KUNNITTAIN:

Eduskunnan puhemiehelle

Sote-järjestämislain, vos-uudistuksen ja -leikkausten yhteisvaikutukset kuntiin

Ajoneuvokanta, mukana kaikki rekisterissä olevat ajoneuvot Taulu 1b. Kaikki rekisterissä olevat ajoneuvot haltijan kotikunnan mukaan

POHJANMAA ÖSTERBOTTEN. Työllisyyskatsaus: Maaliskuu 2013 Sysselsättningsöversikt: Mars 2013

Selvitysperusteiden tarkastelua maakunnittain päivitys

Julkaistu Helsingissä 6 päivänä marraskuuta /2013 Verohallinnon päätös. metsän keskimääräisestä vuotuisesta tuotosta

RAY:n rahapelien pelaaminen: Kunnat suuruusjärjestyksessä pelaamismäärän mukaan

Ajoneuvokanta, mukana kaikki rekisterissä olevat ajoneuvot Taulu 1a. Kaikki rekisterissä olevat ajoneuvot haltijan kotikunnan mukaan

Ajoneuvokanta, kaikki rekisterissä olevat ajoneuvot Taulu 1. Rekisterisssä olevat ajoneuvot haltijan kotikunnan mukaan

Kuntakohtainen yleisen asumistuen tilastorekisterilasto, tuensaajat elokuussa Sivu 1 (10)

Kriteeritarkastelua maakunnittain

KUNTIEN LOPULLISET MAKSUOSUUDET KT KUNTATYÖNANTAJILLE VUONNA 2018

kuntia kpl /kk /m2/kk m2 kuntia kpl /kk /m2/kk m2 Yhteensä: Manner-Suomi ,24 10, ,56 11,16 49,2 46,9 %

Taulu 2 Kuntakohtainen yleisen asumistuen tilastorekisterilasto, tuensaajat tammikuussa Sivu 1 (10)

VM/KAO Saaristo-osakuntalisät ja niiden rahoitus koulutustaustalisästä v ALUSTAVA TIETO

VM/KAO, Sote-järjestämislain, vos-uudistuksen ja -leikkausten yhteisvaikutukset kuntiin

Antalet gårdar per ELY-central som lämnat in elektronisk stödansökan kl. 8.45

Transkriptio:

VAASAN HOVIOIKEUS VUOSIKERTOMUS 2013 VASA HOVRÄTT ÅRSBERÄTTELSE 2013 VAASAN HOVIOIKEUS / VASA HOVRÄTT Rantakatu / Strandgatan, PL / PB 217 65100 VAASA / VASA Puh./Tel.: 029 564 1600 Fax: 029 564 1695 Sähköposti / e-post: vaasa.ho@oikeus.fi Internet: www.oikeus.fi/ho/vaasa 1

Sisällysluettelo / Innehållsförteckning 1. Johdanto / Inledning 3 2. Vaasan hovioikeus / Vasa hovrätt 5 3. Lainkäyttötoiminta / Lagskipingsverksamhet - saapuneet asiat / inkomna ärenden - ratkaistut asiat / avgjorda ärenden - käsittelytietoja / handläggningsuppgifter - oikeudenkäyntiasioiden käsittelyajat / rättegångsärendenas handläggningstider - tavoitteet ja toteutuneet luvut vuodelle 2013 / målsättningar och realiserade antal för året 2013 - muutoksenhaku korkeimmalta oikeudelta / sökande av ändring i högsta domstolen 7 10 12 15 17 18 4. Toimintamenot, taloudellisuus ja tuottavuus / Verksamhetsutgifter, lönsamhet och produktivitet 19 5. Hallinto / Förvaltningen 20 6. Alioikeuksien tarkastustoiminta / Granskning av underrätterna 22 7. Hovioikeuden henkilökunta / Hovrättens personal - hovioikeuden organisaatio - hovioikeuden terveyspalvelut ja työhyvinvointi, koulutus - hovrättens organisation - hovrättens arbetshälsovård och arbetsvälmående, utbildning 23 24 25 26 8. Hovioikeuden kirjasto / Hovrättens bibliotek 27 9. Yhteistoiminta Helsingin yliopiston kanssa / Samarbete med Helsingfors universitet 28 10. Liitteet / Bilagor - 1: Hovioikeuspiiri / Domkrets 1.1.2014-2: Luettelo hovioikeuden henkilökunnasta 1.5.2014 / Förteckning över hovrättens personal 1.5.2014-3: Henkilökunnassa tapahtuneet muutokset vuonna 2013 / Ändringar i personalen år 2013 Kuvat/Foto Tiina Holm 2 30 31 33

1. Johdanto Vaasan hovioikeuden tuloksista Vuonna 2013 hovioikeudessa ratkaistiin 65 asiaa enemmän saapuneiden asioiden määrään verrattuna. Hovioikeuteen saapui 115 asiaa vähemmän kuin vuonna 2012, mikä puolestaan laski vireillä olevien asioiden määrää. Keskimääräinen käsittelyaika Vaasan hovioikeudessa oli pidempi kuin muissa hovioikeuksissa johtuen siitä, että hovioikeudessa on vuonna 2013 ratkaistu paljon yli vuoden vanhoja asioita. Lainkäytön ja henkisten voimavarojen kehittäminen Vuonna 2013 hovioikeuden organisaatiota muutettiin siten, että ajalla 1.10.2013-31.12.2014 hovioikeudessa on kaksi osastoa aiemman kolmen osaston sijaan. Kokeilu on osoittautunut toimivaksi ja muutos on ollut omiaan selkeyttämään hovioikeuden toimintaa. Matkakäräjien suunnittelu on helpottunut ja isommat osastot ovat mahdollistaneet entistäkin tarkoituksenmukaisempien istuntokokonaisuuksien järjestämisen. Lopullinen päätös kokeilun jälkeisestä hovioikeuden organisaatiomallista tehtäneen vuoden 2014 aikana. Toinen iso muutos hovioikeuden toiminnassa vuonna 2013 oli työjärjestyksen päivittäminen. Uudessa työjärjestyksessä asetetaan aikamääreitä asioiden käsittelylle. Esimerkiksi pääkäsittelyn ajankohta on sovittava neljän kuukauden kuluessa siitä, kun asia on saapunut hovioikeuteen. Tällä pyritään etupainotteisempaan asioiden käsittelyyn ja valitusasioiden läpivienti nopeutuu pitkällä aikavälillä. Muutos oli tarpeen, sillä Vaasan hovioikeudessa on edelleenkin suhteellisesti eniten yli vuoden vanhoja juttuja verrattuna muihin hovioikeuksiin. Lainkäyttötoiminnan kehittäminen on jatkuvaa. Hovioikeudessa on muun muassa asetettu työryhmä pohtimaan, kuinka työn tasaista jakautumista voisi entisestään parantaa. Hovioikeuden omaehtoinen koulutus on osoittautunut hyväksi ja sitä jatketaan. Uusien tietojärjestelmien, kuten rikostuomiosovelluksen sisäänajo jatkuu. Kiitos koko henkilökunnalle vuodesta 2013! Vaasassa 30.4.2014 Robert Liljenfeldt Ma presidentti 3

1. Inledning Vasa hovrätts resultat Under året 2013 var antalet avgjorda ärenden 65 fler än antalet inkomna ärenden. Antalet inkomna ärenden var 115 färre än år 2012, vilket sänkte antalet anhängiga ärenden. Den genomsnittliga handläggningstiden var den längsta i Vasa hovrätt jämfört med andra hovrätter, vilket beror på att det under år 2013 har avgjorts mycket ärenden som varit över ett år gamla. Utvecklingen av lagskipningen och de immateriella resurserna Hovrättens organisation har under året 2013 ändrats så hovrätten har två avdelningar i stället för tidigare tre under tiden 1.10.2013-31.12.2014. Försöket har visat sig vara fungerande och förändringen har varit ägnad att förtydliga hovrättens interna verksamhet. Det har varit lättare att planera så kallade reseting och större avdelningar har möjliggjort ändamålsenligare sessionshelheter. Ett permanent beslut om hovrättens organisation efter försöket med två avdelningar lär fattas år 2014. En annan stor förändring i hovrättens verkamhet under året 2013 har varit uppdateringen av hovrättens arbetsordning. I den nya arbetsordningen ställs tidsfrister för behandlingen av ärenden. Till exempel bör tidpunkten för huvudförhandlingen bestämmas inom fyra månader från det att ärendet inkommit till hovrätten. På detta vis läggs mer vikt på en tidig handläggning av ärendena och handläggningen blir i sin helhet snabbare på längre sikt. Förändringen var nödvändig eftersom Vasa hovrätt fortfarande relativt sett har flest över ett år gamla ärenden jämfört med andra hovrätter i landet. Utvecklingen av lagskipiningsverksamheten fortsätter hela tiden. I hovrätten har tillsatts en arbetsgrupp för att undersöka hur en jämn fördelning av arbetet ytterligare kunde förbättras. Hovrättens egna utbildning har visat sig vara bra och den kommer att fortsätta. Inkörningen av nya datasystem, såsom brottdomsapplikationen fortsätter. Tack till hela personalen för året 2013! Vasa den 30 april 2014 Robert Liljenfeldt Tf president 4

2. Vaasan hovioikeus Vaasan hovioikeus on yksi Suomen viidestä hovioikeudesta. Vaasan hovioikeus on saapuvien ja ratkaistavien asioiden sekä henkilöstömäärän perusteella Suomen kolmanneksi suurin hovioikeus. Hovioikeuspiirin alueella asui vuonna 2013 noin 942.000 henkilöä ja siihen kuului 5 käräjäoikeutta. Ruotsinkielinen väestönosa muodosti vuonna 2013 noin 10,5 prosenttia Vaasan hovioikeuden tuomiopiirin väestöstä ja ruotsinkielisten asioiden osuus hovioikeuteen saapuvista asioista on 4-6 prosenttia. Tarkoituksenmukaisen toiminnan turvaamiseksi hovioikeus on 1.10.2013 lukien kokeiluluonteisesti jakautunut kahteen osastoon aiemman kolmen osaston sijaan. 30.9.2013 saakka osasto I toimitti pääkäsittelyt Porissa Satakunnan käräjäoikeudesta saapuneissa asioissa ja osastot II ja III toimittivat pääkäsittelyt Jyväskylässä Keski-Suomen käräjäoikeudesta saapuneissa asioissa. 1.10.2013 alkaen osasto I toimitti pääkäsittelyt Porissa Satakunnan käräjäoikeudesta saapuneissa asioissa ja osasto II toimitti pääkäsittelyt Jyväskylässä Keski-Suomen käräjäoikeudesta saapuneissa asioissa. Lisäksi kaikki osastot ovat toimittaneet pääkäsittelyjä Vaasan hovioikeudessa tai Vaasan oikeustalossa käräjäoikeuden tiloissa Pohjanmaan käräjäoikeudesta, Keski-Pohjanmaan käräjäoikeudesta ja Etelä-Pohjanmaan käräjäoikeudesta saapuneissa asioissa. Pääkäsittelyjä toimitettiin tarvittaessa myös muilla paikkakunnilla käräjäoikeuksien tiloissa. 5

2. Vasa hovrätt Vasa hovrätt är en av Finlands fem hovrätter. Med beaktande av antalet inkomna ärenden och givna avgöranden samt personalmängden är Vasa hovrätt den tredje största hovrätten i Finland. Invånarantalet i hovrättens domkrets var år 2013 ungefär 942.000. Till hovrättens domkrets hörde 5 tingsrätter. Personer med svenska som modersmål utgjorde år 2013 ungefär 10,5 procent av den totala folkmängden i domkretsen. Andelen svenskspråkiga mål som inkommer till hovrätten är 4-6 procent. För att kunna utöva sin verksamhet ändamålsenligt är hovrätten indelad i två avdelningar i stället för tidigare tre avdelningar från och med 1.10.2013. Fram till 30.9.2013 förrättade avdelning I huvudförhandlingar i Björneborg i ärenden från Satakunta tingsrätt. Avdelningarna II och III förrättade huvudförhandlingar i Jyväskylä i ärenden från Mellersta Finlands tingsrätt. Från och med 1.10.2013 förrättade avdelning I huvudförhandlingar i Björneborg i ärenden från Satakunta tingsrätt och avdelning II förrättade huvudförhandlingar i Jyväskylä i ärenden från Mellersta Finlands tingsrätt. Dessutom förrättade hovrättens alla avdelningar huvudförhandlingar i Vasa rättshus i ärenden från Österbottens tingsrätt, Mellersta Österbottens tingsrätt och Södra Österbottens tingsrätt. Huvudförhandlingar hölls även vid behov i tingsrätternas utrymmen på andra orter. 6

3. Lainkäyttötoiminta Saapuneet asiat Vuodelle 2013 siirtyi edelliseltä vuodelta yhteensä 630 ratkaisematonta asiaa. Hovioikeuteen saapui vuonna 2013 yhteensä 1.250 asiaa, joista noin 66 % oli rikosasioita. Pääkäsittelyjä toimitettiin vuonna 2013 yhteensä 478, joista noin 45 % toimitettiin matkakäräjillä hovioikeuspaikkakunnan ulkopuolella. Hovioikeuteen saapui 12 asiaa käräjäoikeuksien ulkopuolelta. Nämä olivat pääasiassa oikeusaputoimistojen oikeusapupäätöksistä tehtyjä ratkaisupyyntöjä. Saapuneista asioista 57 eli noin 4,6 % oli sellaisia, joissa oikeudenkäyntikieli oli ruotsi. 3. Lagskipningsverksamhet Inkomna ärenden År 2013 överfördes sammanlagt 630 icke avgjorda ärenden från föregående år. Totalt inkom 1.250 nya ärenden, av vilka cirka 66 % var brottmål. Huvudförhandling hölls i 478 ärenden, och cirka 45 % av dessa hölls utanför hovrättsorten. Till hovrätten inkom 12 ärenden utanför tingsrätterna. Av dessa gällde största delen främst begäran om avgörande i rättshjälpsärenden som hade avgjorts av rättshjälpsbyrån. Av de inkomna ärendena hade 57 svenska som handläggningsspråk, vilket utgör cirka 4,6 % av alla ärenden. 7

Käräjäoikeuksittain asioita saapui/ Ärendena inkom från tingsrätterna: Käräjäoikeus (ko) Tingsrätt (tr) I-asteen virka- Hakemusasiat Rikosasiat rikosasiat Ansöknings- Brottmål tjänstebrott i ärenden I-instans Etelä-Pohjanmaan ko Södra Österbottens tr 11 Keski-Pohjanmaan ko Mellersta Österbottens tr Siviiliasiat Ulosottoasiat Yhteensä Tvistemål Utsökningsärenden Sammanlagt 174 68 253 47 21 68 Keski-Suomen ko Mellersta Finlands tr 7 243 96 10 356 Pohjanmaan ko Österbottens tr 5 166 60 20 251 Satakunnan ko Satakunta tr 12 197 91 10 310 muu*) annan 1 11 12 *) mm. oikeusaputoimistoista / bl.a. från rättshjälpsbyråer Vaasan hovioikeuteen saapuneet asiat vuosina 2004-2013 Till Vasa hovrätt inkomna ärenden under åren 2004-2013 2000 1800 1774 1751 1637 1564 1600 1547 1501 1551 1395 1400 1365 1250 1200 1000 800 600 400 200 0 2004 2005 2006 2007 2008 8 2009 2010 2011 2012 2013

Hovioikeuksiin saapuneet asiat vuonna 2013 Till alla hovrätter inkomna ärenden år 2013 Vaasa/Vasa 1.250 Helsinki/Helsingfors 3.274 Turku/Åbo 2.181 Kouvola 978 Itä-Suomi/Östra Finland 974 Rovaniemi 1.030 Kaikkiin hovioikeuksiin saapuneet asiat vuosina 2004-2013 Till alla hovrätter inkomna ärenden under åren 2004-2013 14000 12570 12508 11864 12000 11872 11539 11435 11157 10318 10000 9780 9687 2012 2013 8000 6000 4000 2000 0 2004 2005 2006 2007 2008 9 2009 2010 2011

Ratkaistut asiat Vaasan hovioikeudessa Vuonna 2013 ratkaistiin 1.315 asiaa. Ratkaisuista oli rikosasioita 847 (64,4 %), riita-asioita 377 (28,6 %), hakemusasioita 51 (3,9 %), ulosottoasioita 39 (3 %) ja virkarikosasioita 1 (0,1 %). Hovioikeus antoi vuoden aikana neljä Finlex -oikeustapaustietokannassa julkaistua ratkaisua. Avgjorda ärenden i Vasa hovrätt Under året 2013 avgjordes 1.315 ärenden. Av dessa gällde 847 (64,4 %) brottmål, 377 (28,6 %) tvistemål, 51 (3,9 %) ansökningsärenden, 39 (3 %) utsökningsärenden och 1 (0,1 %) tjänstebrott. Hovrätten publicerade under året fyra avgöranden i Finlex-rättsfallsdatabasen. Vaasan hovioikeudessa annetut asiat vuosina 2004-2013 Avgjorda ärenden åren 2004-2013 2000 1800 1807 1796 1767 1600 1600 1564 1482 1486 1455 1359 1400 1309 1200 1000 800 600 400 200 0 2004 2005 2006 2007 2008 10 2009 2010 2011 2012 2013

Vuonna 2013 ratkaistut asiat / Avgjorda ärenden år 2013 Rikosasiat/Brottmål 847 Riita-asiat/Tvistemål 377 Hakemusasiat/Ansökningsärenden 51 Ulosottoasiat/Utsökningsärenden 39 Virkarikosasiat/Tjänstebrottsärenden 1 Yhteensä/Sammanlagt 1.315 Kaikissa hovioikeuksissa annetut asiat vuosina 2004-2013 I alla hovrätter avgjorda ärenden åren 2004-2013 16000 14000 14038 12822 12344 12222 11711 12000 11446 11467 10992 10227 9668 10000 8000 6000 4000 2000 0 2004 2005 2006 2007 2008 2009 11 2010 2011 2012 2013

Käsittelytietoja Annettuja eli julki menneitä asioita oli yhteensä 1.309. Käräjäoikeuden ratkaisua ei muutettu yhteensä 432 asiassa (33 %). Kaikkiaan 136 asiassa (10,4 %) muutokset koskivat ainoastaan perusteluja. Perusteluja ja lopputulosta muutettiin näytön uudelleen arvioinnin johdosta 155 asiassa (11,8 %) ja muusta syystä 176 asiassa (13,4 %). 33 asiassa (2,5 %) muutos on koskenut vain lopputulokseltaan ratkaisun epäolennaista osaa. 11 asiaa (0,8 %) jätettiin tutkimatta ja 26 asiaa (2 %) palautettiin uudelleen käsiteltäväksi käräjäoikeuteen. Lausunnon antaminen valituksesta raukesi kaikkiaan 101 asiassa (7,7 %) ja 11 asiaa (0,8 %) jäi sillensä. Ensimmäisen asteen vaatimus hyväksyttiin 4 asiassa (0,3 %) ja hylättiin 13 asiassa (1 %). Sovinto vahvistettiin yhteensä 21 asiassa (1,6 %). Vastavalitus oli tehty 94 asiassa, joista 56 oli rikos asioita, 37 riita-asioita ja yksi muu asia. Vuoden 2011 alusta voimaan tulleet jatkokäsittelylupaa koskevat säännökset ovat korvanneet aiemmin voimassa olleet seulontasäännökset. Kaikista vuonna 2013 saapuneista asioista 496 eli noin 40 % on kuulunut näiden säännösten piiriin. Jatkokäsittelylupa on vuonna 2013 myönnetty 49 %:ssa, myönnetty osittain 10,5 %:ssa ja evätty 40,5 % :ssa asioista. Pääkäsittely toimitettiin 478 eli noin 36 % kaikista ratkaistuista asioista. Pääkäsittely jouduttiin peruuttamaan 72 asiassa. Vuoden aikana ratkaistujen asioiden pääkäsittelyistä 265 (55,4 %) toimitettiin Vaasassa ja 213 (44,6 %) muualla hovioikeuspiirissä. Pääkäsittely toimitettiin Jyväskylässä 123 asiassa (25,7 % kaikista asioista) ja Porissa 82 asiassa (17,1 %). Pääkäsittelyssä ratkaistuista asioista oli 329 (68,8 %) rikosasioita, 148 (31 %) riita-asioita ja 1 (0,2 %) muita asioita. Myös suullisen valmistelun istuntoja tai puhelinvalmisteluja toimitettiin useissa asioissa. Hovioikeus antoi vuoden aikana yhteensä 3.378 kutsua pääkäsittelyyn. Kirjallisessa menettelyssä ratkaistiin yhteensä 837 asiaa. Hovioikeuslain 9 :ssä tarkoitetussa 2 jäsenen ja esittelijäjäsenen (viskaali tai asessori) kokoonpanossa ratkaistiin 192 asiaa. Asianimikkeeltään kolme suurinta asiaryhmää olivat annettujen ratkaisujen osalta pahoinpitely (9,3 %) törkeä rattijuopumus (6,1 %) ja kantelu (3,9 %). Suurimpien asianimikkeiden ryhmässä olivat myös varkaus (3 %), törkeä pahoinpitely (2,9 %), ulosottovalitus (2,8 %) ja muu hakemusasia (2,1 %). 12

Handläggningsuppgifter Antalet avgjorda dvs. utgivna ärenden var 1.309. Tingsrättens avgörande ändrades inte i sammanlagt 432 ärenden (33 %). I 136 ärenden (10,4 %) gällde ändringarna endast domskälen. Domskälen och slutresultatet ändrades till följd av omprövning av bevisningen i 155 ärenden (11,8 %) och av annan orsak i 176 ärenden (13,4 %). I 33 ärenden (2,5 %) gällde ändringarna endast en för slutresultatet oväsentlig del. 11 ärenden (0,8 %) avvisades och 26 ärenden (2 %) återförvisades till tingsrätten för ny handläggning. Avgivande av utlåtande över besvären förföll i sammanlagt 101 ärenden (7,7 %) och 11 ärenden (0,8 %) avskrevs. Av yrkandena framställda i första instans godkändes 4 (0,3 %), medan 13 (1 %) förkastades. Förlikning stadfästes i sammanlagt 21 ärenden (1,6 %). I 94 ärenden inkom motbesvär. Av dessa utgjorde 56 brottmål, 37 tvistemål och ett annat mål. Stadgandena gällande tillstånd till fortsatt handläggning, som trädde i kraft 1.1.2011, har ersatt de tidigare gällande stadgandena om sållning. Under berättelseåret har 496 ärenden eller cirka 40 % av alla inkomna ärenden hört till tillämpningsområdet för dessa stadganden. Tillstånd till fortsatt handläggning har beviljats i 49 % av ärendena, beviljats delvis i 10,5 % av ärendena och förkastats i 40,5 % av ärendena. Huvudförhandling hölls i 478 eller cirka 36 % av alla ärenden. Den utsatta huvudförhandlingen måste inställas i 72 ärenden. Av huvudförhandlingarna hölls 265 (55,4 %) i Vasa och 213 (44,6 %) på annan ort inom hovrättsdistriktet, varav 123 (25,7 % av alla ärenden) i Jyväskylä och 82 (17,1 %) i Björneborg. Av de ärenden som avgjordes i huvudförhandling utgjorde 329 (68,8 %) brottmål och 148 (31 %) tvistemål, medan 1 (0,2 %) hörde till gruppen övriga ärenden. Också muntliga förberedelsesammanträden samt underhandlingar per telefon hölls i flera ärenden. Hovrätten gav under årets lopp sammanlagt 3.378 kallelser till huvudförhandling. I skriftligt förfarande avgjordes sammanlagt 837 ärenden. Den i 9 i hovrättslagen avsedda sammansättningen bestående av två ledamöter och en föredragande med ställning av ledamot (fiskal eller assessor) användes vid avgörande av 192 ärenden. Bland de brottmål som avgjorts var de tre största ärendekategorierna misshandel (9,3 %), grovt rattfylleri (6,1 %) och klagan (3,9 %). Till de största ärendekategorierna hörde också stöld (3 %), grov misshandel (2,9 %), utsökningsärenden (2,8 %) och andra ansökningsärenden (2,1 %) 13

Pääkäsittelyjen lukumäärä vuosina 2004-2013 Antalet huvudförhandlingar åren 2004-2013 700 610 623 600 563 542 500 582 555 549 476 470 478 2012 2013 400 300 200 100 0 2004 2005 2006 2007 2008 2009 2010 2011 Vireillä olevien asioiden määrän kehitys vuosina 2004-2013 Utvecklingen av anhängiga mål under åren 2004-2013 1200 1000 972 925 800 765 712 680 681 654 706 630 581 600 400 200 0 2004 2005 2006 2007 2008 2009 2010 2011 2012 2013 Ratkaisematta olevien asioiden määrä vuoden lopussa/antalet icke avgjorda mål vid årets slut 14

Oikeudenkäyntiasioiden käsittelyajat Kaikkien asioiden keskimääräinen käsittelyaika oli vuonna 2013 Vaasan hovioikeudessa 7,3 kuukautta, kun se oli kaikissa hovioikeuksissa 5,8 kuukautta. Käsittelyaika jakaantui eri asiaryhmien kesken seuraavasti: - riita-asioissa 9,6 kk (9,3 kk v. 2012) - rikosasioissa 6,6 kk (5,7 kk v. 2012) - hakemusasioissa 3 kk (2,9 kk v. 2012) - ulosottoasioissa 5,7 kk (8,1 kk v. 2012) Kaikkien asioiden keskimääräinen käsittelyaika oli suomenkielisten asioiden osalta 7,1 kuukautta, kun se oli ruotsinkielisten asioiden osalta 8,9 kuukautta. Vuoden 2013 aikana annettiin ratkaisu yhteensä 74 ruotsinkielisessä asiassa, kun niitä saapui 57. Rättegångsärendenas handläggningstider Den genomsnittliga handläggningstiden för samtliga ärenden i Vasa hovrätt var 7,3 månader år 2013. Den genomsnittliga handläggningstiden för samtliga hovrätter var 5,8 månader. Handläggningstiden fördelades mellan olika ärenden enligt följande: - i tvistemål 9,6 mån (9,3 mån år 2012) - i brottmål 6,6 mån (5,7 mån år 2012) - i ansökningsärenden 3 mån (2,9 mån år 2012) - i utsökningsärenden 5,7 mån (8,1 mån år 2012) Den genomsnittliga handläggningstiden för ärenden vars handläggningsspråk var finska var 7,1 månader. Motsvarande siffra för ärenden med svenska som handläggningsspråk var 8,9 månader. År 2013 gavs 74 avgöranden i svenskspråkiga ärenden, medan antalet inkomna ärenden var 57. 15

Oikeudenkäyntiasioiden käsittelyajat ajalla 1.1.-31.12.2013 / Rättegångsärendenas handläggningstider under tiden 1.1-31.12.2013 350 300 250 Rikosasiat/Brottmål Riita-asiat/Tvistemål Hakemusasiat/ Ansökningsärenden Ulosottoasiat/ Utsökningsärenden Ensimmäisen asteen asiat/ärenden i första instans 200 150 100 50 0 <= 3 kk 3<= 6kk 6<= 9kk 9<= 12kk 12<= 18kk yli 18 kk Keskimääräiset käsittelyajat kieliryhmittäin vuosina 2007-2013 / Genomsnittliga handläggningstider enligt språkgrupper åren 2007-2013 10 suomenkieliset/ finskspråkiga 9 ruotsinkieliset/ svenskspråkiga 8 7 7 6,2 5,7 6 8,9 5,3 6,9 5,9 7,1 7,1 6,7 6,2 5,9 5,1 5 4,1 4 3 2 1 0 2007 2008 2009 2010 16 2011 2012 2013

Tavoitteet ja toteutuneet luvut vuodelle 2013 Alla olevassa taulukossa on kertomusvuodelle määritetyt tavoitteet ja toteutuneet luvut saapuneiden asioiden, annettujen ratkaisujen, pääkäsittelyjen ja seuraavalle vuodelle siirtyneiden asioiden osalta: Saapuneet asiat Annetut ratkaisut Pääkäsittelyt tavoite tavoite tavoite toteutunut 1380 1250 toteutunut 1380 1315 Siirtyneet asiat (antamattomat asiat) toteutunut 510 tavoite 478 toteutunut 763 630 Tavoitteena oli, että asioiden keskimääräinen käsittelyaika on 6,9 kuukautta ja toteutunut käsittelyaika oli 7,3 kuukautta. Målsättningar och realiserade antal för året 2013 I tabellen nedan finns de målsättningar som fastställts för berättelseåret och de realiserade antalen beträffande inkomna och avgjorda ärenden, huvudförhandlingar och överförda ärenden: Inkomna ärenden Avgjorda ärenden Huvudförhandlingar Överförda ärenden (icke utgivna) målsättning realiserat antal målsättning realiserat antal målsättning realiserat antal målsättning realiserat antal 1380 1250 1380 1315 510 478 763 630 Angående den genomsnittliga handläggningstiden var målsättningen 6,9 månader, medan den realiserade genomsnittliga handläggningstiden var 7,3 månader. 17

Muutoksenhaku korkeimmalta oikeudelta Hovioikeuden vuonna 2013 antamista ratkaisuista on haettu muutosta yhteensä 264 asiassa. Valituslupaa ei ole myönnetty kaikkiaan 140 asiassa. Valituslupa on myönnetty 11 asiassa ja käsittely oli kesken yhteensä 121 asian osalta. Korkein oikeus on vuonna 2013 ratkaissut kolme Vaasan hovioikeuden ratkaisuista tehtyä valitusta. Korkein oikeus kumosi hovioikeuden ratkaisun kahdessa riita-asiassa ja muutti yhtä hovioikeuden rikosasiassa antamaa ratkaisua. Sökande av ändring i högsta domstolen Av de ärenden som avgjorts i hovrätten år 2013 har ändring sökts i sammanlagt 264 ärenden. Besvärstillstånd har inte beviljats i 140 ärenden. Besvärstillstånd har beviljats i 11 ärenden och handläggningen har ännu inte avslutats i 121 ärenden. Högsta domstolen har år 2013 avgjort tre besvär gällande avgöranden som gjorts i Vasa hovrätt. Högsta domstolen har upphävt hovrättens avgörande i två civilmål och ändrat hovrättens avgörande i ett brottmål. 18

4. Toimintamenot, taloudellisuus ja tuottavuus Hovioikeudelle myönnettiin toimintamenorahaa vuodelle 2013 yhteensä 5.343.432 euroa. Toteutuneet toimintamenot olivat yhteensä 5.170.575 euroa. Alitus budjettiin nähden oli yhteensä 172.857 euroa. Tuomioistuintuloja saatiin yhteensä 56.778,50 euroa. Toiminnan taloudellisuutta tarkasteltaessa ratkaistun asian keskimääräinen hinta (toimintamenot/ratkaistut asiat) oli 3.932 euroa, kun tulostavoitteena oli 3.842 euroa/asia. Verrattuna vuonna 2012 toteutuneeseen 3.823 euroon on ratkaistun asian keskimääräinen hinta noussut edellisestä vuodesta 109 eurolla asiaa kohden. Tuottavuutta kuvaava tunnusluku (ratkaistut asiat/henkilötyövuodet) on 20,5. 4. Verksamhetsutgifter, lönsamhet och produktivitet Hovrätten beviljades sammanlagt 5.343.432 euro för verksamhetens utgifter för år 2013. Den förverkligade utgiftssumman var sammanlagt 5.170.575 euro. Besparingen jämfört med den budgeterade utgiftssumman var sammanlagt 172.857 euro. Inkomsterna från domstolsverksamheten uppgick till 56.778,50 euro. Vid en granskning av verksamhetens lönsamhet kan noteras att det genomsnittliga priset per avgjort ärende (utgifter/avgjorda ärenden) var 3.932 euro, medan målsättningen var 3.842 euro/ärende. Jämfört med en kostnad om 3.823 euro/ärende år 2012 har det genomsnittliga priset stigit med 109 euro per ärende från föregående år. Den parameter som utvisar produktiviteten (avgjorda ärenden/årsverke) var 20,5. 19

5. Hallinto Hovioikeuden täysistunto ei ole kokoontunut kertomusvuonna. Hovioikeuden johtoryhmä kokoontui 12 kertaa ja tuomareiden nimittämisestä annetun lain 10 :ssä tarkoitettu hovioikeuden ns. lausuntovaliokunta 8 kertaa. Lausuntovaliokunta teki esityksen tuomarinvalintalautakunnalle yhteensä 10 tuomarinviran täyttämisestä. Hovioikeuden yhteistyökomitea ja työsuojelutoimikunta kokoontui 6 kertaa. Hovioikeudessa on myös toiminut erilaisia työryhmiä. Hovioikeus on vuonna 2013 antanut lausunnon seuraavista lainsäädäntöehdotuksista ja kehittämishankkeista ja lausuntopyynnöistä: - toimikunnan mietinnöstä Todistelu yleisissä tuomioistuimissa (OM 18/41/2010) - syyttäjien erikoistumista koskevasta työryhmämietinnöstä (Valtakunnansyyttäjänviraston lausuntopyyntö dnro 22/34/12) - oikeudenhoidon uudistamisohjelmasta vuosille 2013-2025 (OM 11/03/2013) - luonnoksesta hallituksen esitykseksi laiksi rikoslain 20 luvun muuttamisesta (OM 15/41/2011) - Keski-Suomen käräjäoikeuden esityksestä Jämsän kanslian ja istuntopaikan lakkauttamisesta (OM 12/31/2012) 1.10.2011 voimaan tulleen lainmuutoksen myötä käräjäoikeuden laamanni nimittää tuomioistuinharjoittelijat mikäli harjoittelu suoritetaan kokonaisuudessaan käräjäoikeudessa. Harjoittelijan nimike on mainitun lainmuutoksen myötä muuttunut käräjänotaariksi ja tuomarin valan tai vakuutuksen voi antaa myös käräjäoikeudessa. Hovioikeudessa otettiin vastaan 2 valaa tai vakuutusta vuonna 2013. Hovioikeus ei pidä erillistä luetteloa käräjänotaareista. Varatuomarin arvonimi myönnettiin 19 tuomioistuinharjoittelunsa suorittaneelle käräjänotaarille. 20

5. Förvaltningen Hovrätten har inte sammanträtt till plenum under verksamhetsåret. Hovrättens ledningsgrupp sammanträdde 12 gånger och det i 10 lagen om utnämning av domare avsedda remissutskottet 8 gånger. Remissutskottet avgav förslag till domarförslagsnämnden beträffande besättandet av 10 domartjänster. Hovrättens samarbetskommitté och arbetarskyddskommission sammanträdde totalt 6 gånger. I hovrätten har därutöver verkat flera olika kommittéer och arbetsgrupper. Hovrätten har under år 2013 avgivit utlåtande över följande lagstiftningsförslag, utvecklingsprojekt och utlåtanden som begärts: - kommissionens betänkande Bevisning vid allmänna domstolar (JM 18/41/2010) - arbetsgruppbetänkande gällande åklagarnas specialisering (Riksåklagarämbetets begäran om utlåtande dnr 22/34/12) - Reformprogram för rättsvården för åren 2013 2025 (JM 11/03/2013) - utkast till regeringsproposition om ändring av strafflagens 20 kap. (JM 15/41/2011) - Mellersta Finlands tingsrätts framställan om upphörande av det i Jämsä belägna kansliet och sammanträdesplatsen (JM 12/31/2012) Från och med 1.10.2011 är det tingsrättens lagman som utnämner domstolspraktikanten i sådana fall att praktiken i sin helhet utförs vid tingsrätten. Praktikantens benämning har vid lagändringen ändrats till tingsnotarie och domareden kan avläggas eller domarförsäkran avges också i tingsrätten. I hovrätten mottogs 2 domareder eller domarförsäkran under år 2013. Hovrätten håller ingen förteckning över tingsnotarier. Vicehäradshövdingstiteln beviljades 19 tingsnotarier som hade utfört vederbörlig domstolspraktik. 21

6. Alioikeuksien tarkastustoiminta Alioikeuksien tarkastukseen osallistuu osaston laamanni ja osastolta valittu tarkastusviskaali tai laamannin valitsema hovioikeudenneuvos. Käytännön tarkastustoiminta hoidetaan yksityiskohtaisen ohjeistuksen mukaisesti. Hovioikeudenlaamannin tarkastajaksi määräämä hovioikeudenneuvos ja tarkastusviskaali ovat vuoden aikana tarkastaneet hovioikeuspiirin käräjäoikeuksista Keski-Pohjanmaan, Keski-Suomen ja Satakunnan käräjäoikeuksien toiminnan. Tarkastustoiminnasta annetaan vuosittain erillinen tarkastuskertomus. Tarkastuksissa on kiinnitetty huomioita viraston organisaatioon, arkistoon, kirjaamotoimintaan, rikos- ja riita-asioiden käsittelyaikoihin, tuomioistuinharjoitteluun ja työviihtyvyyteen. Tarkastuksissa on kiinnitetty huomiota myös oikeuskanslerinviraston esille tuomiin seikkoihin. Hovioikeuslain 2 :n 3 momentin mukaan hovioikeus muun ohella valvoo alaistensa tuomioistuinten toimintaa ja ryhtyy tarvittaessa toimenpiteisiin havaitsemiensa epäkohtien korjaamiseksi. Hovioikeus järjestää vuosittain kokouksen hovioikeuspiirin laamanneille. 6. Granskningen av underrätterna I granskningen av tingsrätterna deltar lagmannen för den avdelning till vars område tingsrätten i fråga hör enligt hovrättens arbetsfördelning, jämte den granskningsfiskal som utses för varje avdelning. Granskningen kan även förrättas av en ledamot som har utsetts av lagmannen. För den praktiska granskningsverksamheten har givits detaljerade instruktioner. Det av hovrättslagmannen utsedda hovrättsrådet och granskningsfiskalen har under verksamhetsåret granskat tingsrätterna i Mellersta Österbotten, Mellersta Finland och Satakunta. En skild granskningsberättelse sammanställs årligen över granskningsverksamheten. Vid granskningarna har man fäst uppmärksamhet vid organisationen, arkivet, registratorsverksamheten, handläggningstider i brottmål och tvistemål, domstolspraktiken och trivseln på arbetsplatsen. Dessutom har man fäst uppmärksamhet vid omständigheter som justitiekanslern har lyft fram. Enligt 2 3 momentet hovrättslagen övervakar hovrätten verksamheten vid de domstolar som lyder under den och vidtar vid behov åtgärder för att avhjälpa missförhållanden som den observerat. Hovrätten ordnar årligen ett möte för domkretsens lagmän. 22

7. Hovioikeuden henkilökunta ja organisaatio Hovioikeuden toimintaa johtaa presidentti. Vaasan hovioikeudessa on presidentin lisäksi tuomareina kaksi hovioikeudenlaamannia ja 22 hovioikeudenneuvosta. Lainkäyttöasioiden esittelijöinä toimii kolme asessoria ja 18 viskaalia. Lisäksi hovioikeudessa on kansliapäällikkö ja 20 kansliahenkilökuntaan kuuluvaa. Kertomusvuonna lainkäyttöasioiden ratkaisemista varten hovioikeudessa on ollut kolme osastoa 30.9.2013 saakka ja kaksi osastoa ajalla 1.10. - 31.12.213. Täysistunto Presidentti Hovioikeudenlaamannit Hovioikeudenneuvokset Kansliapäällikkö esittelijänä Presidentti Johtoryhmä Presidentti Hovioikeudenlaamannit Kansliapäällikkö Osastot 1 ja 2 Hovioikeudenlaamannit Hovioikeudenneuvokset Asessorit ja viskaalit Notaarit Lainkäyttösihteerit Kansliapäällikkö Hallintokanslia Notaari Talous- ja henkilöstösihteeri Lainkäyttösihteeri, IT-yhdyshenkilö Ylivirastomestari ja virastomestari Kirjaamo Kirjaaja Apulaiskirjaaja Kirjaamosihteeri Arkistonhoitaja Kirjasto Informaatikko 23

Hovioikeuden terveyspalvelut ja työhyvinvointi Hovioikeudessa oli kertomusvuonna yhteensä 64 vakinaista virkamiestä. Hovioikeuden virkamiehistä miesten osuus oli noin 35 % ja naisten osuus 65 %. Virkamiesten keski-ikä oli noin 45 vuotta. Vuoden 2013 aikana sairauspoissaolopäiviä kertyi yhteensä 329. Sairauspoissaoloja oli 5,1 päivää / henkilötyövuosi. Yksittäisiä sairaustapauksia oli yhteensä 102. Terveystalo Vaasa on huolehtinut työterveyshuollosta, joka on jakautunut ehkäisevään ja työkykyä ylläpitävään toimintaan sekä yleislääkäritason sairaanhoitoon. Työterveyshuolto on suorittanut ikäryhmätarkastuksia ja työergonomian tarkistuksia. Hovioikeuden henkilökunnalle on tarjottu mahdollisuus influenssarokotuksen ottamiseen ja hierontaan, jonka kustannuksista hovioikeus on maksanut osan. Hovioikeus on myös tukenut henkilöstön liikunnallisia harrastuksia. Virkistyspäivä järjestettiin vuonna 2013 Botnia -hallilla liikunnan merkeissä. Hovioikeudessa järjestettiin myös henkilöstön kuntokampanja loppuvuodesta 2013 ja hovioikeus isännöi tuomioistuinten välistä jalkapalloturnausta elokuussa 2013. Koulutus Hovioikeuden henkilökunta on osallistunut oikeusministeriön järjestämään koulutukseen. Hovioikeudessa on järjestetty useita koulutus- ja keskustelutilaisuuksia lainkäyttöhenkilökunnalle ajankohtaisista aiheista. Esimerkiksi viskaali Anne Moilanen-Raittila on kertonut korkeimman oikeuden esittelijän tehtävistä 21.2.2013 ja hovioikeudenneuvos Petteri Korhonen on pitänyt esittelijöille koulutusta muistion kirjoittamisesta 31.5.2013. Hovioikeus on järjestänyt myös muuta omaa koulutusta, esimerkiksi professori Juha Karhu on 13.5.2013 luennoinut aiheesta lainvalmisteluaineiston käyttö oikeuslähteenä KKO:n 1.1.30.4.2013 antamissa prejudikaateissa ja OTT Mikko Vuorenpää on luennoinut asianomistajan oikeudellisesta asemasta 15.11.2013. Lisäksi hovioikeudessa on järjestetty yhteistyössä Turun yliopiston kanssa koulutustilaisuus, jossa OTT, siviilioikeuden professori Ari Saarnilehto luennoi aiheesta velan vanheneminen 8.11.2013. Hovioikeuden johtoryhmä ja hovioikeudenneuvos Petteri Korhonen vierailivat Uumajassa sijaitsevassa hovrätten för Över Norrlandissa 19. - 20.9.2013. Hovioikeus on järjestänyt hovioikeuspiirin tuomarikokouksen Vaasassa 23.-24.5.2013 yhteistyössä Pohjanmaan käräjäoikeuden kanssa. Luentojen aiheina oli muun muassa ihmisoikeusnäkökulma uudistuvien pakkokeinojen ja rikosten esitutkintaan, EIT:n uutta oikeuskäytäntöä EIS 6 artiklasta, Follo -tuomioistuinsovittelu, todistelutoimikunnan päälinjat ja monikulttuurisuus tuomioistuintyön haasteena. Alustuksen pitivät muun muassa OTL, AA Markku Fredman, professori Dan Frände, Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen tuomari, OTT Päivi Hirvelä, käräjätuomari Fredrik Träskman, asianajaja Lilian Grönlund, OTM Husein Muhammed, VTT Maija-Riitta Ollila ja sosiaalityöntekijät Camilla Frants ja Börje Särs. 24