Perustulolla hyvä kaiku kansalaismielipiteessä



Samankaltaiset tiedostot
SUOMALAISTEN SUHDE PUOLUEISIIN. Epäusko puolueiden aikaansaannoksiin on lisääntynyt

KANSALAISET: YKSILÖ ITSE VASTUUSSA OMASTA HYVINVOINNISTAAN

Neljä viidestä suomalaisesta uskoo, että poliitikot ymmärtävät tarkoituksella väärin toisiaan

Niukka enemmistö: 100 kansanedustajaa ja kaksi vaalikautta riittää

Ammattiyhdistysliikkeeseen luottaa (41 %) vastanneista; vahvimmin Sdp:n (76%) ja vasemmistoliiton (67%) ja heikoimmin kokoomuksen (27%) kannattajat.

Tutkimusosio Julkaistavissa Vajaa viidesosa suomalaisista luottaa maan hallituksen talouslinjauksiin enemmistö epäilee

Mielipiteet sote-uudistuksesta

Perussuomalaisten kannattajien ja vaaleissa nukkuvien luottamus on kateissa

SDP suosituin puolue hallitukseen

Kansalaiset vastaavat: Millainen on Suomen kehitys vaalikaudella ?

KANSAN ENEMMISTÖ: PÄÄSYKOKEET SÄILYTETTÄVÄ JA OPINTOTUET KYTKETTÄVÄ OPISKELUSSA ETENEMISEEN

KANSALAISET: VAALIKAMPANJASSA SAA LOUKATA, MUTTA EI VALEHDELLA

Kansalaiset: Suomessa on liikaa sääntelyä ja määräyksiä

KANSALAISET: EI LISÄÄ LAINAA KUNNILLE -Kuntien lainakatolle kannatusta

Kansalaisten suhtautuminen maan hallituksen päätökseen eläkeiän nostamiseksi

Kaksi viidestä vähentäisi puolueita

Tiedotusvälineet viestivät ymmärrettävästi - poliitikkojen ja virkamiesten kielestä ei saada selvää

Joka toinen kannattaa kaksoiskuntalaisuutta - kannatus on lisääntynyt

Ratkaisuja asuntopulaan: Pieniä asuntoja saatava rakentaa vapaasti ja toimistoista asuntoja

Neljännes kansalaisista luottaa hallituksen kykyyn hoitaa maan asioita

KUNTAVAALIT LISÄSIVÄT LUOTTAMUSTA PÄÄTTÄJIIN

PUOLET SUOMALAISISTA KANNATTAA PERUSTUSLAKITUOMIOISTUIMEN PERUSTAMISTA PERUSTUSLAKIVALIOKUNTAANKIN OLLAAN TYYTYVÄISIÄ

Puolueensa kannatusta vahvistaa eniten Li Andersson ja vähiten Touko Aalto

Tiedotusvälineet viestivät ymmärrettävästi - poliitikkojen ja virkamiesten kielestä ei saada selvää

Kansalaisten enemmistölle hoitoon pääsy on tärkeintä

KANSA: KUNTAPÄÄTTÄJILLÄ ON VALTAA SOPIVASTI

SDP olisi suosituin puolue maan hallitukseen

Kansalaiset: Näillä perusteilla kuntavaaleissa äänestetään: aate, tapa, ehdokasasettelu ja vaihtelunhalu

HALLITUS VASTAAN OPPOSITIO KANSAN KANTA

SOTE-UUDISTUKSEEN MYÖNTEISIÄ TAI NEUTRAALEJA KAKSI KOLMESTA

KANSA: YLIOPISTOJEN TÄRKEIN TEHTÄVÄ ON EDISTÄÄ VAPAATA TUTKIMUSTA SEKÄ TIETEELLISTÄ JA TAITEELLISTA SIVISTYSTÄ

Kansalaiset: Kokoomus, SDP ja Keskusta yhtä kyvykkäitä kuntapuolueita

Kansalaiset: Päivittäiskauppa ja apteekki tarjoavat parhaat palvelut

Lähes puolet suomalaisista olisi valmis poistamaan eläkeikärajat

KANSALAISET: SOTEN KILPAILUTUS HYVÄKSYTÄÄN ETUJA EPÄILLÄÄN

Kaksi viidestä suomalaisesta on kielteinen maahanmuutolle työntekijät ja opiskelijat toivotetaan tervetulleiksi

AATE, PERINTEET JA MIELIKUVAT SELITTIVÄT PUOLUEVALINTAA KUNTAVAALEISSA

Puolueen valtakunnallinen toiminta ja aatteellinen linja vaikuttavat eniten maakuntavaaleissa

Kansalaiset: Yle, STT ja MTV3 luotetuimmat uutisoijat - sosiaaliseen mediaan ei luoteta (tutkimusosio)

MINISTEREITÄ VÄHEMMÄN OHJELMA YLEISPIIRTEISEKSI

SUOMALAISET LUOTTAVAT ENITEN ULKOMAAN LENTOLIIKENTEESEEN JA TAKSEIHIN VÄHITEN PAIKALLISJUNIIN

Puolet kansasta: Sote uudistus ei muuta merkittävästi palveluja

Vajaa viikko ennen hallituskriisiä vain neljännes kansalaisista luotti hallituksen kykyyn hoitaa maan asioita oppositiollekaan ei kehuja

Kansa: Soten tärkein tavoite on palveluiden yhdenvertaisuuden ja saatavuuden parantaminen

Kaksi kolmesta voi äänestää maakuntavaaleissa

Kansalaiset: Äänelläni on merkitystä ja kotikunnan asioihin voi vaikuttaa

TUTKIMUSOSIO Julkaistavissa klo 00:01

Luottamus hallituksen kykyyn hoitaa maan asioita on vähentynyt viime vuodesta

KUNNALLISEN DEMOKRATIAN TOIMIVUUS JA LUOTTAMUS PÄÄTTÄJIIN

Kansa: Rasistikorttia saa heilutella, mutta ihmisiä ei saa nimitellä natseiksi eikä suvakeiksi

Vaalien tärkeysjärjestys: eduskunta-, kunnallis-, maakunta- ja eurovaalit

Suomalainen haluaa asua pientalossa lähellä kaupunkia tiivis, kaupunkimainen rakentaminen torjutaan

KUNNAN TÄRKEIMMÄT TEHTÄVÄT: ELINVOIMA, YHTEISÖLLISYYS JA DEMOKRATIA-ALUSTA

Kansalaiset: Ylen ja Suomen tietotoimiston uutisointi luotettavinta

Kokoomus kyvykkäin puolue SDP ja Keskusta kolmen kärjessä

KANSALAISET: LÄHES JOKA TOINEN KANNATTAA SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUIDEN SIIRTÄMISTÄ UUSIEN ITSEHALLINTOALUEIDEN VASTUULLE

Työelämä ja ammattiyhdistysliike 2011

Perusoikeudet toteutuvat jokseenkin riittävästi

Hyvä maakuntavaltuutettu ajaa koko maakunnan etua, eikä ole kansanedustaja

Lähidemokratia on kuntien keskeisin tehtävä kuntien tehtäviä ei tule siirtää valtiolle

Suomalaiset luottavat läheisiin ihmisiin enemmän kuin omaan itseensä

KUNNISSA PLUSSAA TYÖOLOSUHTEET JA TYÖPAIKKOJEN PYSYVYYS, MIINUSTA HENKILÖSTÖN VAIKUTUS - JA ETENEMISMAHDOLLISUUDET, TYÖN TUOTTAVUUS JA TEHOKKUUS

Kansalaiset: Kekkonen, Niinistö ja Koivisto arvostetuimmat presidentit

Lähes kaikki kuntien palvelut riittäviä huolta vanhusten palveluista

TUTKIMUSOSIO Julkaistavissa klo 00:01. Puoluekartta: Oikeistossa kuusi, keskusta-oikeistossa kaksi ja vasemmistossa kolme puoluetta

KUNTAVAALEISSA ÄÄNESTETTIIN VELVOLLISUUDEN TUNNOSTA

Puolueet vasemmisto oikeisto ja arvoliberaali konservatiivi - janoilla

Syytettyjen kohtelu: Tuomioistuimet helläkätisiä somessa kivitetään, media siinä välissä

Nuoret ja työntekijät luottavat vapaa-ajan asuntoihin sijoituksina

KUNTAVAALIEN YKKÖSTEEMAT: VANHUKSET, TERVEYSPALVELUT, KUNTATALOUS JA TYÖLLISYYS

Kolme neljästä kannattaa suoraa maakuntavaalia ehdokkuuksia halutaan rajata

KANSALAISET: KUNTIEN PITÄISI PÄRJÄTÄ OMILLAAN, EI VEROJEN KOROTUKSIA EIKÄ LISÄÄ LAINAA

KANSALAISET: NÄMÄ OVAT TYÖLLISTYMISEN ESTEET SUOMESSA

Enemmistö suomalaisista ymmärtää mielestään hyvin politiikkaa

Ehdokkuus maakuntavaaleissa kiinnostaa satojatuhansia suomalaisia

Puolet leikkaisi lapsilisiä ja kotihoidon tukea

Äänestystutkimus. Syksy 2006

Suomalaiset luovuttaisivat useimmat rutiinityöt roboteille enemmistö ei usko pitkäaikaisten työsuhteiden häviävän

Tutkimusosio Julkaistavissa Puolueiden kokonaisimagoissa ei suuria eroja järjestys: SDP, kokoomus, vihreät ja perussuomalaiset

TUTKIMUSOSIO Julkaistavissa

2/2002. Kansalaisten käsityksiä Suomen energiatuotannosta keväällä Tutkimus tieto SUOMEN AMMATTILIITTOJEN KESKUSJÄRJESTÖ

KUNNILLA HALUTAAN SÄILYTTÄÄ TEHTÄVIÄ

Ilmapuntari 2014: Mitä hallitukselta odotetaan? Mitkä puolueet tulevaan hallitukseen?

Sivu 1 JOHDANTO 1 2 MIELIPITEET ALKOHOLIJUOMIEN MYYNNIN JÄRJESTÄMISESTÄ MAASSAMME 1 3 NÄKEMYKSET ALKOHOLIJUOMIEN MYYNTIAJOISTA RUOKAKAUPOISSA 3

KUNTALAISTEN ILONAIHEET: ASUMINEN, VAPAA-AIKA JA YMPÄRISTÖ

EUROOPAN PARLAMENTIN SUOMEN TIEDOTUSTOIMISTO KANSALAISTEN KÄSITYKSET EU:N TULEVAISUUDESTA 2009

Sivu 1 JOHDANTO 1 2 MIELIPITEET ALKOHOLIJUOMIEN MYYNNIN JÄRJESTÄMISESTÄ MAASSAMME 1 LIITEKUVAT 5

Kansalaisten suosimat vapaa-ajan palvelut: Elokuvat, kirjasto ja kunnan tarjoamat liikuntamahdollisuudet

SUOMALAISTEN SUHTAUTUMINEN VALAANPYYNTIIN 2006

Valtuutetut: palvelujen yhdenvertaisuuden ja saatavuuden parantaminen ovat tärkein sote-uudistuksen tavoite

Mitkä puolueet maan hallitukseen?

Tarkoituksena on ollut selvittää kansalaisten tietämystä ja arvioita apurahoja jakavista säätiöistä.

Enemmistö ei halua kiristää subjektiivisten oikeuksien saamisen ehtoja

KARTOITUS FINANSSIALAN TOIMINTAYMPÄRISTÖN KEHITYKSESTÄ - TIIVISTELMÄ TUTKIMUKSEN TULOKSISTA

Ilmapuntari 2014: Kuntalaisten näkemyksiä sote-uudistuksesta. Viidennes on tyytymätön hallituksen ja opposition sote-ratkaisuun

ENEMMISTÖ: KUNTAPALKAT ENNALLAAN - LASTENHOITAJILLE, SAIRAANHOITAJILLE JA SIIVOOJILLE LISÄÄ PALKKAA

Kansalaiset: Säädöksiä ja määräyksiä on liikaa ja sääntely liian pikkutarkkaa.

Järjestöjen taloudelliset toimintaedellytykset Vastuullinen lahjoittaminen ry

HALLITUKSEN SÄÄSTÖT SIEDETÄÄN

Kolme viidestä äänestää varmasti puolue ehdokasta tärkeämpi

Transkriptio:

Perustulolla hyvä kaiku kansalaismielipiteessä Perustulo viehättää monia väestöryhmiä. Vihreiden ( %) ja vasemmistoliiton ( %) kannattajat ovat vahvimmin Perustulon takana. Kokoomuksen äänestäjät suhtautuvat perustuloon keskimäärää varauksellisemmin. Puolueen kannattajista kaksi viidestä ( %) liputtaa perustulon puolesta ja saman suuruinen joukko vastustaa ( %). Ammatin mukaan perustulo saa myönteistä vastakaikua työttömien ( %), yrittäjien ( %) ja opiskelijoiden keskuudessa ( %). Eläkeläisten keskuudessa on keskimäärää enemmän niitä, jotka suhtautuvat perustuloon varauksellisesti ( %). Arvioitavien perusteiden sisällöllinen kirjo oli moniaineksinen ja osin ristiriitainen, aivan kuten asiasta käytävä julkinen keskustelu, josta kysymysosiot on johdettu. Yleissilmäys tuloksiin kuitenkin kertoo, että perustulolla on melko hyvä kaiku kansalaismielipiteessä. Perustuloa kannattavia ( %) löytyy tuntuvasti enemmän kuin sitä vastustavia ( %). Perustulolla arvellaan olevan myönteisiä vaikutuksia. Valtaosa ( %) yhtyy siihen, että perustulon myötä olisi helpompi lähteä yrittämään, jos epäonnistumisesta ei olisi seurauksena taloudellinen ahdinko. Tätä mieltä ovat kaikki väestöryhmät ja etenkin yrittäjät, työttömät ja opiskelijat. Selvä enemmistö allekirjoittaa myös teesit, joiden mukaan perustulo mahdollistaisi nykyiseen sosiaaliturvaan liittyvän byrokratian purkamisen ( %) sekä yksinkertaistaisi nykyistä tukijärjestelmää, tekisi siitä halvemman ja kevyemmän (0 %). Vaikka perustuloa kannatetaan enemmän kuin vastustetaan, niin tämä ei suinkaan tapahdu ilman soraääniä. Perustulossa koetaan olevan myös heikkoja kohtia. Enemmän kuin kaksi kolmesta ( %) on vakuuttunut, että perustulon suuruudesta, tasosta, muodostuisi kestokiista, jatkuva riidan aihe puolueiden välille. Tätä kehitystä ennakoivat kaikkien puolueiden kannattajat. Joka toinen ( %) uskoo, että perustulo mahdollistaisi laiskottelun. Laiskotteluteesiin uskovat etenkin perussuomalaisten ( %) ja kokoomuksen ( %) kannattajat. Vihreiden ja vasemmistoliiton kannattajien enemmistö torjuu väittämän. Melko moni uskoo myös siihen, että perustulon rahoittaminen merkitsee reipasta tuloveroasteen kiristämistä ( %) ja että perustulo muodostuisi ajan kuluessa hallitsemattomaksi julkiseksi menoautomaatiksi (0 %). Veroasteen

nousu pelottaa etenkin kokoomuksen (0 %) ja perusuomalaisten ( %) tukijoita. Tutkimuksessa käsityksiä perustulosta selvitettiin ensimmäisen kerran yleisellä tasolla. Moniosaisessa kysymyssarjassa vastaajien tuli arvioida erilaisia luonnehdintoja ja väitteitä sen mukaan, kuinka hyvin tai huonosti ne vastaavat hänen henkilökohtaista näkemystään käsitteestä perustulo. Kysymyssarjan aluksi vastaajille kerrottiin, että perustulokokeilu on kirjattu maan hallituksen ohjelmaan ja, että perustulo tarkoittaisi sitä, että kaikille kansalaisille maksettaisiin nykyisen perusturvan suuruista rahasummaa. Sillä korvattaisiin sosiaaliturvan vähimmäisetuudet. Perustulo olisi vastikkeetonta ja verotonta, eikä sen määrä vähenisi tulojen noustessa. Tulojen kasvaessa perustulosta saatu hyöty kuitenkin perittäisiin takaisin verotuksen kautta. KAKS - Kunnallisalan kehittämissäätiön tutkimuksen toteutti TNS Gallup Oy. Tutkimusaineisto on koottu Gallup Kanavalla..-.. Haastatteluja tehtiin yhteensä.. Vastaajat edustavat maamme - vuotta täyttänyttä väestöä Ahvenanmaata lukuunottamatta. Tutkimuksen tulosten virhemarginaali on suurimmillaan vajaat kolme prosenttiyksikköä suuntaansa. Lisätietoja: Asiamies Antti Mykkänen, 000-00

Kuvio. SUHTAUTUMINEN PERUSTULOA KOSKEVIIN VÄITTÄ- MIIN (%). "Perustulo merkitsisi suurempaa vastikkeetonta tulonsiirtoa työteliäiltä ihmisiltä työhaluttomille" (v) "Perustulo olisi hyvä mahdollisuus kaikissa tilanteissa kannustaa ihmisiä tekemään töitä" (v) "Perustulon rahoittaminen merkitsisi reipasta veroasteen kiristämistä" (v) 0 "Perustulo yksinkertaistaisi nykyistä tukijärjestelmää, tekisi siitä halvemman ja kevyemmän" (v) "Perustulon suuruudesta muodostuisi todennäköisesti kestokiista, jatkuva riidan aihe puolueiden välille" (v) 0 "Sosiaaliturva muuttuisi oikeudenmukaisemmaksi" (v) "Pysyvien tukien maksaminen terveille ja työkykyisille olisi moraalitonta" (v) "Perustulo mahdollistaisi nykyiseen sosiaaliturvaan liittyvän byrokratian purkamisen" (v) 0 "Perustulo muodostuisi ajan kuluessa hallitsemattomaksi julkiseksi menoautomaatiksi" (v) "Perustulon myötä olisi helpompi lähteä yrittämään, jos epäonnistumisesta ei olisi seurauksena taloudellinen ahdinko" (v) "Perustulo lisäisi kansalaisten luottamusta yhteiskuntaan ja mahdollisuutta yhteistoimintaan" (v) "Perustulo mahdollistaisi laiskottelun" (v) "Kannatan perustuloa" (v) 0 0 0 Kunnallisalan kehittämissäätiö

0 0 Kuvio b. SUHTAUTUMINEN PERUSTULOA KOSKEVIIN VÄITTÄMIIN (tekstejä osin lyhennetty, %). P:n suuruudesta muodostuisi todennäk. kestokiista, jatkuva riidan aihe puolueiden välille P:n myötä olisi helpompi lähteä yrittämään, jos epäonnistum. ei olisi seurauks. tal. ahdinko Perustulo mahdollistaisi nykyiseen sosiaaliturvaan liittyvän byrokratian purkamisen Perustulo yksinkertaistaisi nykyistä tukijärjestelmää, tekisi siitä halvemman ja kevyemmän Perustulo lisäisi kansalaisten luottamusta yhteiskuntaan ja mahdollisuutta yhteistoimintaan Perustulo olisi hyvä mahdollisuus kaikissa tilanteissa kannustaa ihmisiä tekemään töitä Kannatan perustuloa Perustulo mahdollistaisi laiskottelun Sosiaaliturva muuttuisi oikeudenmukaisemmaksi Perustulon rahoittaminen merkitsisi reipasta veroasteen kiristämistä Pysyvien tukien maksaminen terveille ja työkykyisille olisi moraalitonta Perustulo merkitsisi suurempaa vastikkeetonta tulonsiirtoa työteliäiltä ihmis. työhaluttomille Perustulo muodostuisi ajan kuluessa hallitsemattomaksi julkiseksi menoautomaatiksi 0 0 0 0 Kunnallisalan kehittämissäätiö

Kuvio -. "Perustulo merkitsisi suurempaa vastikkeetonta tulonsiirtoa työteliäiltä ihmisiltä työhaluttomille" (%). -0 vuotta -0 vuotta -0 vuotta -0 vuotta Yli 0 vuotta Alle 000-000 -0000 0-000 Yli 000 0 0 0 0 0 0 0 Kunnallisalan kehittämissäätiö

Kuvio -. "Perustulo olisi hyvä mahdollisuus kaikissa tilanteissa kannustaa ihmisiä tekemään töitä" (%). -0 vuotta -0 vuotta -0 vuotta -0 vuotta Yli 0 vuotta Alle 000-000 -0000 0-000 Yli 000 0 0 0 0 0 0 Kunnallisalan kehittämissäätiö

Kuvio -. "Perustulon rahoittaminen merkitsisi reipasta veroasteen kiristämistä" (%). 0-0 vuotta -0 vuotta -0 vuotta -0 vuotta Yli 0 vuotta Alle 000-000 -0000 0-000 Yli 000 0 0 0 0 0 0 0 0 Kunnallisalan kehittämissäätiö

Kuvio -. "Perustulo yksinkertaistaisi nykyistä tukijärjestelmää, tekisi siitä halvemman ja kevyemmän" (%). -0 vuotta -0 vuotta -0 vuotta -0 vuotta Yli 0 vuotta Alle 000-000 -0000 0-000 Yli 000 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 Kunnallisalan kehittämissäätiö 0

Kuvio -. "Perustulon suuruudesta muodostuisi todennäköisesti kestokiista, jatkuva riidan aihe puolueiden välille" (%). 0-0 vuotta -0 vuotta -0 vuotta -0 vuotta Yli 0 vuotta Alle 000-000 -0000 0-000 Yli 000 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 Kunnallisalan kehittämissäätiö 0

Kuvio -. "Sosiaaliturva muuttuisi oikeudenmukaisemmaksi". -0 vuotta -0 vuotta -0 vuotta -0 vuotta Yli 0 vuotta Alle 000-000 -0000 0-000 Yli 000 0 0 0 0 0 0 Kunnallisalan kehittämissäätiö

Kuvio -. "Pysyvien tukien maksaminen terveille ja työkykyisille olisi moraalitonta" (%). -0 vuotta -0 vuotta -0 vuotta -0 vuotta Yli 0 vuotta Alle 000-000 -0000 0-000 Yli 000 0 0 0 0 0 0 0 0 Kunnallisalan kehittämissäätiö

Kuvio -. "Perustulo mahdollistaisi nykyiseen sosiaaliturvaan liittyvän byrokratian purkamisen" (%). 0-0 vuotta -0 vuotta -0 vuotta -0 vuotta Yli 0 vuotta Alle 000-000 -0000 0-000 Yli 000 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 Kunnallisalan kehittämissäätiö

Kuvio -. "Perustulo muodostuisi ajan kuluessa hallitsemattomaksi julkiseksi menoautomaatiksi" (%). -0 vuotta -0 vuotta -0 vuotta -0 vuotta Yli 0 vuotta Alle 000-000 -0000 0-000 Yli 000 0 0 0 0 Kunnallisalan kehittämissäätiö

Kuvio -. "Perustulon myötä olisi helpompi lähteä yrittämään, jos epäonnistumisesta ei olisi seurauksena taloudellinen ahdinko" (%). -0 vuotta -0 vuotta -0 vuotta -0 vuotta Yli 0 vuotta Alle 000-000 -0000 0-000 Yli 000 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 Kunnallisalan kehittämissäätiö

Kuvio -. "Perustulo lisäisi kansalaisten luottamusta yhteiskuntaan ja mahdollisuutta yhteistoimintaan" (%). -0 vuotta -0 vuotta -0 vuotta -0 vuotta Yli 0 vuotta Alle 000-000 -0000 0-000 Yli 000 0 0 0 0 0 0 0 0 Kunnallisalan kehittämissäätiö 0

Kuvio -. "Perustulo mahdollistaisi laiskottelun" (%). -0 vuotta -0 vuotta -0 vuotta -0 vuotta Yli 0 vuotta Alle 000-000 -0000 0-000 Yli 000 0 0 0 0 0 0 0 0 Kunnallisalan kehittämissäätiö 0

Kuvio -. "Kannatan perustuloa" (%). -0 vuotta -0 vuotta -0 vuotta -0 vuotta Yli 0 vuotta Alle 000-000 -0000 0-000 Yli 000 0 0 0 0 0 0 0 0 0 Kunnallisalan kehittämissäätiö