Patu-palvelutukkurien kampanjatuotteet Kausi 5 8 2016 Kesän huikeimmat tarjoukset! Patu Palvelutukkurit Patu-lähitukkuri aina läheltä.
Kuusjoella on kevät! Vuosi on jo toukokuussa ja Kimmon Vihanneksen uusi pakastehalli kohta valmis. Katsellessani rakennustöiden etenemistä ja uuden rakentamisen kautta laajentuvia liiketoimintamahdollisuuksia, palaan mielelläni ajatuksissani Kimmon Vihannes Oy:n toiminnan perustalle; vaikka olemmekin kasvaneet voimakkaasti sitten alkuvuosien, ovat toiminnan juuret edelleen vahvasti asiakaslähtöisessä ja nopeasti reagoivassa palvelussa sekä lähiruoassa. Kuusamo Oulu Kuopio Seinäjoki Jyväskylä Mikkeli Pori Hämeenlinna Salo ahti Kävin huhtikuussa vierailulla Mika Sirkiän kurkkuviljelmillä tässä aivan lähellä, Kuusjoen Raatalan kylässä. Kiertelimme kasvihuoneita ja katselimme, miten kurkku kasvaa. Tällä hetkellä Kimmon Vihannes ostaa koko Sirkiän kurkkutuotannon. ämmön ja valon lisääntyessä, kaivovedellä kasteltuna, kurkku kyllä kasvaa! Samoin on Kimmon Vihanneksen laita. Kasvamme yhteishengellä, asiakaslähtöisesti ja joustavasti. Sillä tavalla menemme eteenpäin tänäkin keväänä. Terveisiä Kuusjoelta, tehdään yhdessä hyvää ruokaa parhaista raakaaineista! Kimmo Kunnia toimitusjohtaja Kimmon Vihannes Oy Jalontie 39 25330 KUUSJOKI puh. (02) 727 4400 www.kimmonvihannes.fi Kuulumme Patu-ketjuun. Kuvaston hinnat sisältävät alv:n ja ne ovat voimassa täysin myyntierin. Pidätämme oikeuden hinnanmuutoksiin painovirheiden ja tavaratoimituksen muutosten varalta..
SISÄTÖ 5 8 2016 Patu-palvelutukkurien kampanjatuotteet 4 7 Patu-tuotteet 9 19 Kesätuotteet 21 25 ihat ja lihajalosteet 26 Valmisruoka 26 28 Ruokapakasteet 29 31 eivonnaispakasteet 31 Kalasäilykkeet 32 33 Meijerituotteet, rasvat ja levitteet 34 37 Säilykkeet ja kastikkeet 37 Pasta 38 Jauhot ja hiutaleet 39 40 Hedelmät, vihannekset ja hevi-jalosteet 41 43 Maustaminen ja ruoanlaitto 44 45 Juomat 46 50 Nonfood Tutustu kattavaan tuotevalikoimaamme
PATU-TUOTTEET PATU VÄHÄAKTOOSINEN TÄYSMAITO 3,5 %, 1, UHT 1,10 prk,8,80 ME 8 V PATU VÄHÄAKTOOSINEN KEVYTMAITO 1, UHT 1,05 prk, 8,40 ME 8 V PATU AKTOOSITON VISPIKERMA 36 %, 1 3,45 prk, 27,60 ME 8 PATU AKTOOSITON RUOKA- KERMA 15 %, 1 2,50 prk, 20,00 ME 8 PATU AKTOOSITON KEVYTKERMA 10 %, 1 2,35 prk, 18,80 ME 8 PATU AKTOOSITON KASVIRASVASEKOITE 15 %, 1 1,75 prk, 14,00 ME 8 PATU AKTOOSITON VISPIKERMA 36 %, 10 BIB 3,45 l, 34,50 ME 10 PATU AKTOOSITON RUOKA- KERMA 15 %, 10 BIB 2,50 l, 25,00 ME 10 PATU AKTOOSITON KASVI- RASVASEKOITE 15 %, 10 BIB 1,75 l, 17,50 ME 1 PATU AKTOOSITON KERMAVIII 5 KG 12,95 ast, ME 1 PATU AKTOOSITON MAITORAHKA 5 KG 19,50 ast, ME 1 PATU AKTOOSITON TÄYSMAJONEESI 5 KG 14,95 ast, ME 1, G 4 PATU AKTOOSITON KEVYTMAJONEESI 5 KG 10,90 ast, ME 1, G, K PATU EMMENTAVIIPAE 1 KG 6,50 pkt, 26,00 ME 4, G, S, K PATU EDAMVIIPAE 1 KG suolaa 1,2 % 5,90 pkt, 23,60 ME 4, G, S, K PATU KERMAJUUSTO VIIPAE 1 KG 6,50 pkt, 26,00 ME 4, G, S, K aktoositon V Vähälaktoosinen G Gluteeniton M Maidoton S Soijaton K Kananmunaton
PATU-TUOTTEET PATU JUUSTORAASTE 2 KG PATU JUUSTOCREME 2,0 KG PATU RYPSIÖJY 10 PATU SYVÄPAISTOÖJY 10 10,90 pss, 87,20 ME 8, G, S, K 12,90 ast, 6,45 kg ME 1 13,95 knu, 1,40 ME 1 14,95 knu, 1,50 ME 1 PATU SINAPPI 10 KG PATU TOMAATTIKETSUPPI 10 KG PATU PANNARIHIO 6 KG PATU MANSIKKAHIO 6 KG 9,90 snk, 0,99 kg ME 1 12,95 snk, 1,30 kg ME 1 15,90 snk, 2,65 kg ME 1 16,90 snk, 2,82 kg ME 1 PATU PUOUKKAHIO 6 KG 20,90 snk, 3,48 kg ME 1 PATU VADEMAHIO 6 KG 21,90 snk, 3,65 kg ME 1 PATU ANANASPAOJA OMASSA MEHUSSA 3030/1840 G 6,25 prk, 37,50 ME 6 PATU ANANASPAOJA OMASSA MEHUSSA 565/340 G 1,85 prk, 22,20 ME 12 PATU ANANASRENKAITA OMASSA MEHUSSA 3030/1790 G 7,30 prk, 43,80 ME 6 PATU ANANASRENKAITA OMASSA MEHUSSA 565/340 G 1,85 prk, 22,20 ME 12 PATU ANANASMURSKA 3030/2040 G aktoositon V Vähälaktoosinen G Gluteeniton M Maidoton S Soijaton K Kananmunaton 6,25 prk, 37,50 ME 6 PATU PERSIKKAKUUTIOITA SOKERIIEMESSÄ 3050/1820 G 4,95 prk, 29,70 ME 6 5
PATU-TUOTTEET PATU PERSIKANPUOIKKAITA SOKERIIEMESSÄ 2560/1820 G 4,30 prk, 25,80 ME 6 PATU MANDARIINIOHKOJA SOKERIIEMESSÄ 2600/1500 G 7,50 prk, 45,00 ME 6 PATU HEDEMÄCOCKTAI SOKERIIEMESSÄ 2500/1500 G 5,50 prk, 33,00 ME 6 PATU TONNIKAAPAOJA ÖJYSSÄ 3000/2930 G VAKUUMIPUSSI 20,90 pss, 83,60 ME 4 PATU TONNIKAAPAOJA VEDESSÄ 3000/2930 G VAKUUMIPUSSI 19,95 pss, 79,80 ME 4 PATU TONNIKAAPAOJA ÖJYSSÄ 1000/970 G VAKUUMIPUSSI 7,50 pss,45,00 ME 6 PATU TONNIKAAPAOJA VEDESSÄ 1000/970 G VAKUUMIPUSSI 8,95 pss, 53,70 ME 6 PATU TONNIKAAPAOJA ÖJYSSÄ 185/140 G 1,50 prk, 36,00 ME 24 PATU TONNIKAAPAOJA VEDESSÄ 185/140 G 1,50 prk, 36,00 ME 24 PATU PITKÄRIISI 5 KG 7,25 pss, 1,45 kg ME 1 PATU VAAEA VETOPOHJA Pakaste, 55 x 38 cm, n. 500 g 4,20 kpl, 33,60 ME 8 PATU TUMMA VETOPOHJA Pakaste, 55 x 38 cm, n. 500 g 4,20 kpl, 33,60 ME 8 6 PATU UOMU RUISPAAKARI Pakaste, kypsä, sulattamalla valmis, 75 x 65 g 0,17 kpl, 12,95 ME 75 PATU UOMU VEHNÄRUISPAAKARI Pakaste, kypsä, sulattamalla valmis, 75 x 65 g 0,17 kpl, 12,95 ME 75 PATONKI KOKOJYVÄ PATU Pakaste, jäisenä uuniin, 38 x 260 g/ltk 0,63 kpl, 23,90 ME 1 S, K PATONKI KOKOJYVÄ PATU Pakaste, jäisenä uuniin, 60 x 130 g/ltk 0,33 kpl, 19,90 ME 1 S, K aktoositon V Vähälaktoosinen G Gluteeniton M Maidoton S Soijaton K Kananmunaton
PATU-TUOTTEET PATONKI VEHNÄ PATU Pakaste, jäisenä uuniin, 38 x 260 g/ltk 0,58 kpl, 21,90 ME 1 PANIINI PATU Pakaste, jäisenä uuniin, 60 x 130 g/ltk 0,33 kpl, 19,90 ME 1 SÄMPYÄ KOKOJYVÄ PATU Pakaste, jäisenä uuniin, 135 x 55 g/ltk 0,15 kpl 19,90 ME 1 S, K S, K S, K PATU VADEMAMUNKKI Pakaste, kypsä, sulattamalla valmis, 40 x 80 g/ltk 0,49 kpl, 19,60 ME 1 PATU PAVIKINKKU 1 KG 5,50 pkt PATU GRIIMAKKARA 10 KP/1 KG 3,99 pkt PATU ÄHDEVESI 12 X 0,5 0,43 plo, 5,16 ME 12 PATU EIVINPAPERI 1/1 GN 500 kpl (325 x 530 mm) 21,90 ltk, ME 1 UUTUUS! UUTUUS! UUTUUS! PATU GRIITASKU 160 x 170 mm (1000 kpl) 17,95 ltk, ME 1 PATU ORIGINA CAESAR 2,5 kg 12,90 prk, ME 1, G PATU MANGORAJA KASTIKE 2,5 kg 12,90 prk, ME 1, G PATU DEVIS MAJONEESI 2,5 kg 12,90 prk, ME 1, G UUTUUS! UUTUUS! UUTUUS! UUTUUS! PATU BURGERKASTIKE 2,5 kg 9,90 prk, ME 1 PATU BURGERKASTIKE 1,0 kg pullo 4,45 plo, ME 1, G, G PATU REMOUADE 2,5 kg aktoositon V Vähälaktoosinen G Gluteeniton M Maidoton S Soijaton K Kananmunaton 11,90 prk, ME 1, G PATU VAKOSIPUIMAJONEESI 2,5 kg 10,90 prk, ME 1, G 7
PATU-TUOTTEET UUTUUS! UUTUUS! UUTUUS! PATU CURRYMAJONEESI 2,5 kg PATU CHIIMAJONEESI 2,5 kg PATU GOURMET PUNAJUURI- SAAATTI 2,5 kg 9,75 prk, ME 1 7,50 prk, ME 1 10,90 prk, ME 1, G, G, G 8 aktoositon V Vähälaktoosinen G Gluteeniton M Maidoton S Soijaton K Kananmunaton
Kesän viileimmät tarjoukset! NIC SUOAINEN KINUSKIKASTIKE 1,2 kg, ME 6 plo 71,40/ME NIC SUKAAKASTIKE 1,25 kg, ME 6 plo 71,40/ME NIC NOUGATKASTIKE 1,09 kg, ME 6 plo 87,00/ME NIC AKRITSIKASTIKE 1,17 kg, ME 6 pss 77,40/ME SATED CARAME HEMET 1 kg, ME 6 pss 77,40/ME G, K 11,90/plo 11,90/plo* G, K 14,50/plo 12,90/plo 12,90* PANDA AKRITSIFUDGE 1 kg, ME 6 pss 95,40/ME NIC MINIVOHVEI 108 kpl, ME 9 pss 129,60/ME NIC PAHVIPIKARI MEDIUM keltainen, 160 ml, 200 kpl, ME 7 pss, 231,00/ME NIC USIKKA 12,5 cm, 500 kpl, ME 8 pss 111,20/ME 15,90*, M, K 14,40 33,00 13,90 * sis makeisveron aktoositon V Vähälaktoosinen G Gluteeniton M Maidoton S Soijaton K Kananmunaton Hinnat sisältävät AV:n. Osa tuotteista toimitusmyynnissä. 9
Kesän viileimmät tarjoukset! MAGNUM DOUBE PEANUT BUTTER 88 ml, 20 kpl, ME 1 ltk G 32,00/ME 1,60 MAGNUM DOUBE CARAME 88 ml, 20 kpl, ME 1 ltk 32,00/ME MAGNUM CASSIC 20 kpl, ME 1 ltk 29,00/ME MAGNUM WHITE 20 kpl, ME 1 ltk 29,00/ME INGMAN ESKIMO VANIJAINEN 30 kpl, ME 1 ltk 11,70/ME G 1,60 G 1,45 G 1,45 V 0,39 INGMAN ESKIMO MANSIKKAINEN 30 kpl, ME 1 ltk V 11,70/ME 0,39 TWISTER 35 kpl, ME 1 ltk 26,60/ME G 0,76 INGMAN VANHAN AJAN VANIJA INTO 5 l, ME 1 pkt 24,90/ME INGMAN SOFTIS VANIJA INTO 1 l/65 g, ME 12 kpl 78,00/ME V 4,98/l V 6,50 10 aktoositon V Vähälaktoosinen G Gluteeniton M Maidoton S Soijaton K Kananmunaton
ĪNGMAN SUKAAUNEMA AKTOOSITON 120 ml, 16 kpl, ME 1 ltk 20,00/ME 1,25 INGMAN HARTWA JAFFA AKTOOSITON 120 ml, 16 kpl, ME 1 ltk 20,00/ME 1,25 INGMAN VAKOINEN KUNINGATAR AKTOOSITON 20,00/ME 1,25 INGMAN AKRITSIUNEMA AKTOOSITON 120 ml, 16 kpl, ME 1 ltk 20,00/ME 1,25 INGMAN SUKAATUUTTI INTO 120 ml/65 g, 16 kpl, ME 1 ltk 12,00/ME V 0,75 INGMAN TOFFEETUUTTI 120 ml/65 g, 16 kpl, ME 1 ltk 12,00/ME INGMAN MANSIKKATUUTTI 120 ml/65 g, 16 kpl, ME 1 ltk 12,00/ME INGMAN PÄÄRYNÄTUUTTI 120 ml/65 g, 16 kpl, ME 1 ltk 12,00/ME INGMAN MINTTUTUUTTI 120 ml/65 g, 16 kpl, ME 1 ltk 12,00/ME 0,75 0,75 0,75 0,75 aktoositon V Vähälaktoosinen G Gluteeniton M Maidoton S Soijaton K Kananmunaton 11
Kesän viileimmät tarjoukset! PINGVIINI SUKAA TUUTTI 69 g/120 ml, 24 kpl/ltk, ME 1 ltk 20,40/ME 0,85 PINGVIINI KUNINGATAR TUUTTI, VÄHÄ AK- TOOSINEN 68 g/120 ml, 24 kpl/ltk, ME 1 ltk V 20,40/ME 0,85 PINGVIINI BANAANI-SUKAA TUUTTI, AK- TOOSITON 69 g/120 ml, 24 kpl/ltk, ME 1 ltk 28,80/ME 1,20 JUHATUUTTI AKKA TUUTTI 112 g/175 ml,16 kpl/ltk, ME 1 ltk 33,92/ME 2,12 PINGVIINI SITRUUNAAKUSYDÄN TUUTTI 106 g/190 ml,16 kpl/ltk, ME 1 ltk 23,20/ME 1,45 AINO MANSIKAN & VANIJAN TAIKA TUUTTI 70 g/110 ml, 24 kpl/ltk, ME 1 ltk 33,00/ME 1,38 FAZER GEISHA TUUTTI 70 g/110 ml, 24 kpl/ltk, ME 1 ltk 32,50/ME CASSIC KERMATOFFEE PUIKKO 78 g/100 ml, 20 kpl/ltk, ME 1 ltk 29,00/ME 1,35 1,45 CASSIC VAKOSUKAA-MANGOPASSION 72 g/100 ml 20 kpl/ltk, ME 1 ltk 29,00/ME 1,45 FAZER MARIANNE PUIKKO 54 g/80 ml, 24 kpl/ltk, ME 1 ltk 34,90/ME 1,45 12 aktoositon V Vähälaktoosinen G Gluteeniton M Maidoton S Soijaton K Kananmunaton
PUFFET VANIJA 62 g/110 ml,45 kpl/ltk, ME 1 ltk 49,50/ME PUFFET MINTTU 62 g/110 ml,45 kpl/ltk, ME 1 ltk 49,50/ME 1,10 1,10 PINGVIINI HURMAAVA KINUSKI PIKARI, AKTOOSITON 87 g/150 ml, 14 kpl/ltk, ME 1 ltk 23,50/ME 1,68 PINGVIINI ESKIMO VANIJA PUIKKO AKTOOSITON 32 g/57 ml, 36 kpl/ltk, ME 1 ltk 18,00/ME 0,50 PINGVIINI VADEMAN MAKUINEN IMONA- DIJÄÄPUIKKO 55 g/55 ml, 36 kpl/ltk, ME 1 ltk 21,24/ME 0,59 FAZER TYRKISK PEBER PUIKKO 39 g/60 ml, 36 kpl/ltk, ME 1 ltk 28,50/ME PIRUO PINEAPPE 68 g/74 ml, 36 kpl/ltk, ME 1 ltk 22,90/ME 0,79 0,64 PINGVIINI VANIJA VÄHÄ AKTOOSINEN V 5,0 l, ME 1 kpl 23,50 PINGVIINI MANSIKKA VÄHÄ AKTOOSINEN V 5,0 l, ME 1 kpl 23,50 PINGVIINI SUKAA VÄHÄ AKTOOSINEN V 5,0 l, ME 1 kpl 23,50 aktoositon V Vähälaktoosinen G Gluteeniton M Maidoton S Soijaton K Kananmunaton 13
Kesän viileimmät tarjoukset! COCA-COA FANTA MANGO COCA-COA IGHT FANTA ZERO MANSIKKA TWIST COCA-COA ZERO FANTA ANANAS TWIST DR PEPPER ORIGINA MUUMI METSÄMANSIKKA FANTA APPESIINI SMURFFI PÄÄRYNÄ FANTA ZERO APPESIINI SPRITE FANTA EMON SPRITE ZERO 14 Huom! Virvoitusjuomien hinnat ovat sisällön hintoja, pantit veloitetaan erikseen. Hinnat sisältävät alv:n ja ne ovat voimassa täysin myyntierin. Osa tuotteista on toimitusmyynnissä,.
COCA-COA 1,5 l, ME 12 plo 28,20/ME 2,35/plo FANTA ANANAS TWIST 1,5 l, ME 12 plo 28,20/ME 2,35/plo COCA-COA IGHT 1,5 l, ME 12 plo 28,20/ME 2,35/plo FANTA EMON 1,5 l, ME 12 plo 28,20/ME 2,35/plo COCA-COA VANIA 1,5 l, ME 12 plo 28,20/ME COCA-COA ZERO 1,5 l, ME 12 plo 28,20/ME DR PEPPER ORIGINA 1,5 l, ME 12 plo 28,20/ME FANTA APPESIINI 1,5 l, ME 12 plo 28,20/ME FANTA ZERO APPESIINI 1,5 l, ME 12 plo 28,20/ME 2,35/plo 2,35/plo 2,35/plo 2,35/plo 2,35/plo FANTA MANDARIINI 1,5 l, ME 12 plo 28,20/ME FANTA MANGO 1,5 l, ME 12 plo 28,20/ME FANTA ZERO MANSIKKA TWIST 1,5 l, ME 12 plo 28,20/ME SPRITE 1,5 l, ME 12 plo 28,20/ME SPRITE ZERO 1,5 l, ME 12 plo 28,20/ME 2,35/plo 2,35/plo 2,35/plo 2,35/plo 2,35/plo Huom! aktoositon Virvoitusjuomien V Vähälaktoosinen hinnat ovat sisällön G Gluteeniton hintoja, pantit M Maidoton veloitetaan S erikseen. Soijaton K Kananmunaton Hinnat sisältävät alv:n ja ja ne ne ovat ovat voimassa täysin täysin myyntierin. Osa tuotteista Osa tuotteista on toimitusmyynnissä, on toimitusmyynnissä. kysy meiltä lisää. 15
Kesän viileimmät tarjoukset! HARTWA NOVEE ÄHDEVESI HARTWA NOVEE PUS C+E 28,80/ME 1,20/plo HARTWA NOVEE HARTWA JAFFA APPESIINI HARTWA NOVEE CITRONEE-SITRUUNA HARTWA JAFFA APPESIINI IGHT HARTWA VICHY ORIGINA HARTWA JAFFA ANANAS IGHT NOVEE PUS MAGNESIUM +C 28,80/ME 1,20/plo HARTWA JAFFA PAMA NOVEE PUS SINKKI +E 28,80/ME NOVEE PUS MUTI B+C 28,80/ME NOVEE PUS KASIUM 28,80/ME 1,20/plo 1,20/plo 1,20/plo HARTWA JAFFA VIHREÄ MANDARIINI HARTWA JAFFA VERIGREIPPI IGHT HARTWA JAFFA AURINKOHEDEMÄT 16 Huom! Virvoitusjuomien hinnat ovat sisällön hintoja, pantit veloitetaan erikseen. Hinnat sisältävät alv:n ja ne ovat voimassa täysin myyntierin. Osa tuotteista on toimitusmyynnissä.
PEPSI MAX UPCIDER IGHT PÄÄRYNÄ 0,33 l/plo, ME 24 plo/ltk 42,96/ME 1,79/plo PEPSI UPCIDER KUIVA OMENA 0,33 l/plo, ME 24 plo/ltk 42,96/ME 1,79/plo PEPSI NEXT UPCIDER PÄÄRYNÄ 0,33 l/plo, ME 24 plo/ltk 42,96/ME 1,79/plo 7UP ORIGINA ONG DRINK 5,5 %, 0,33 l/plo, ME 24 plo/ltk 47,76/ME 1,99/plo HARTWA NOVEE 0,3 l, ME 24 plo 16,80/ME HARTWA VICHY ORIGINA 0,3 l, ME 24 plo 16,80/ME KARJAA 4,5 %, 0,33 l/plo, ME 24 plo/ltk 30,96/ME APIN KUTA 4,5 %, 0,33 l/plo, ME 24 plo/ltk 30,96/ME 0,70/plo 0,70/plo 1,29/plo 1,29/plo ORIGINA ONG DRINK CRANBERRY 5,5 %, 0,33 l/plo, ME 24 plo/ltk 47,76/ME 1,99/plo ORIGINA ONG DRINK VODKA-IME 5,5 %, 0,33 l/plo, ME 24 plo/ltk 47,76/ME 1,99/plo ORIGINA ONG DRINK CASSIS 5,5 %, 0,33 l/plo, ME 24 plo/ltk 47,76/ME 1,99/plo Huom! Virvoitusjuomien hinnat ovat sisällön hintoja, pantit veloitetaan erikseen. Hinnat sisältävät alv:n ja ne ovat voimassa täysin myyntierin. Osa tuotteista on toimitusmyynnissä. 17
Kesän kuumimmat tarjoukset STREET & FAST SCHUSTAD PITAEIPÄ 96 x 80 g/ltk, ME 1 ltk 28,90/ME 0,30 SCHUSTAD HOT DOG-SÄMPYÄ Halkaistu, 96 x 55 g/ltk, ME 1 ltk 18,90/ME 0,20 SCUHUSTAD ROYA BURGER DURUM Halkaistu, 3 x 80 g/ltk, ME 1 ltk, M 13,50/ME 0,45 SCHUSTAD HAMPURIAISSÄMPYÄ JÄTTI Halkaistu, 60 x 85 g/ltk, ME 1 ltk, M 17,90/ME 0,30 SCHUSTAD HAMPURIAISSÄMPYÄ TUPA Halkaistu, 96 x 70 g/ltk, ME 1 ltk, M 11,90/ME 0,25 OE'S FAST FOOD TÄYSIHAPIHVI 160 x 45 g/ltk, ME 7,2 k 65,00/ME 9,03 OE'S FAST FOOD TÄYSIHAPIHVI 96 x 75 g/ltk, ME 7,2 kg 65,00/ME 9,03 OE'S FAST FOOD TÄYSIHAPIHVI 72 x 100 g/ltk, ME 7,2 kg 65,00/ME 9,03 OE'S FAST FOOD TÄYSIHAPIHVI 60 x 120 g/ltk, ME 7,2 kg 65,00/ME 9,03 OE'S FAST FOOD TÄYSIHAPIHVI 40 x 180 g/ltk, ME 7,2 kg 65,00/ME 9,03 18 aktoositon V Vähälaktoosinen G Gluteeniton M Maidoton S Soijaton K Kananmunaton
Patu Burger esimerkkihinta Schulstad Jättisämpylä 0,30 Ole's 120 g täyslihapihvi 1,08 Chedder viipale 0,11 Patu Burgerkastike 0,10 Salaatti ja tomaatti 0,25 Patu grillitasku 0,02 1,86 PATU MANGORAJA KASTIKE 2,5 kg, ME 1 prk PATU DEVIS MAJONEESI 2,5 kg, ME 1 prk PATU BURGERKASTIKE 2,5 kg, ME 1 prk, G 12,90, G 12,90, G 9,90 PATU GRIITASKU 160 x 170 mm, 1000 kpl/ltk, ME 1 ltk 17,95/ltk HUHTAMÄKI CUBA HAMPURIAISTASKU 1000 kpl/pussi, ME 1 pss 22,90 HUHTAMÄKI DEI GRIIRASIA 30 MM F300PAP 152 x 82 x 30 PCC 100 kpl/pussi, ME 10 pss 38,00/ME 3,80 PATU BURGERKASTIKE 1,0 kg plo, ME 1 plo PATU VAKOSIPUIMAJONEESI 2,5 kg, ME 1 prk, G 4,45/plo, G 10,90 HUHTAMÄKI DEI GRIIRASIA 40 MM F400PAP1 55 x 85 x 37 PCC 100 kpl/pussi, ME 10 pss 39,50/ME 3,95 HUHTAMÄKI DEI GRIIRASIA 45 MM F450PAP 160 x 88 x 44 PCC, 100 kpl/pussi, ME 10 pss 49,00/ME 4,90 aktoositon V Vähälaktoosinen G Gluteeniton M Maidoton S Soijaton K Kananmunaton 19
Nestlé Jäätelö/HoReCa (jäätelökioskit, kahvilat, liikenneasemat, tukut, vapaa-aika, henkilöstöravintolat, ravintolat ja suurkeittiöt) Rami Salomaa 040 531 8895 rami.salomaa@fi.nestle.com Kenttämyyntipäällikkö Kaija Hurrila 040 662 4700 kaija.hurrila@fi.nestle.com Alue 1 Juha Pursila 040 700 0614 juha.pursila@fi.nestle.com Myyntiedustaja Alue 2 Pingviini Jäätelökioskikoordinaattori Sodankylä Rovaniemi Kemijärvi 7 Kuusamo Marko Aaltonen 040 763 9632 marko.aaltonen@fi.nestle.com Alue 3 Pasi Talasoja 040 548 4270 pasi.talasoja@fi.nestle.com Alue 4 Marja-iisa Alakoski 0400 923 160 marja.alakoski@fi.nestle.com Alue 5 Kemi Pudasjärvi Oulu Raahe Pekka Tuovinen 040 500 7181 pekka.tuovinen@fi.nestle.com Alue 6 Jan Häkkä 040 527 8122 jan.hakka@fi.nestle.com Avainasiakaspäällikkö Anu eppänen 040 533 2173 anu.leppanen@fi.nestle.com Alue 7 Marko aine 050 338 0337 marko.laine@fi.nestle.com Avainasiakaspäällikkö Johan oikas 040 761 0999 johan.loikas@fi.nestle.com Åland Åland Vaasa Kokkola 5 Ylivieska Seinäjoki Töysä Saarijärvi Kauhajoki Viitasaari Iisalmi Kajaani Kuopio Nurmes Kuhmo ieksa Joensuu Keuruu Pieksämäki Varkaus Jyväskylä Kankaanpää Savonlinna 2 Jämsä Pori Mikkeli Tampere Rauma Heinola 4 Hämeenlinna appeenranta Uusikaupunki Forssa ahti Riihimäki Kouvola 3 Turku Mäntsälä Hamina = Edustajan ohja sijainti Porvoo Kotka Salo Helsinki 1 Hanko 6 Aki Welander 0400 359 233 aki.welander@fi.nestle.com Avainasiakaspäällikkö Harri Ahmavuori 0400 358 136 harri.ahmavuori@fi.nestle.com Myynninkehityspäällikkö Armi iljeroos-räsänen 050 395 1341 armi.liljeroos-rasanen@fi.nestle.com Koulutuspäällikkö, asiantuntija Rea Rahola-iukkonen 040 700 0478 rea.rahola@fi.nestle.com Asiantuntija, kioskit ja kahvilat
IHAT JA IHAJAOSTEET ATRIA ITHES PAAHTOPAISTI VIIPAOITU SOUS VIDE Pakaste, n. 2 kg 14,99 ATRIA MIEDOSTI SUOATTU BROIERIN REISIPAA UUA n. 150 g, n. 3 kg 4,39 ATRIA NAUTA 1 JAUHEIHA, RASVAA ENINT. 17 %, VAKUUMI 2 kg, ME 1 pkt 13,60/ME 6,80 ATRIA NAUTA-SIKA JAUHEIHA RASVAA ENIT. 15 %, VAKUUMI 2 kg, ME 1 pkt 9,98/ME 4,99, G, G, G, G FAMIIA PRO NAUDANJAUHE- IHA 6 mm 1,25 kg kypsä pakaste, Hollanti, ME 4 pss 16,90 8,45 FAMIIA PRO BROIER JAUHE- IHA 2,5 kg, pakaste, iettua, ME 4 pss 16,60/ME 4,15 HK AMERIKANPEKONI ORIGINA 2 kg, ME 1 pkt 13,80/ME 6,90 HK AMERIKAN PEKONI ORIGINA 170 g, ME 12 pkt 23,88/ME 1,99 KARINIEMEN KANANPOJAN KOIPIREISI MARINOITU 4,4 kg, ME 1 rs 8,32/ME 1,99 KARINIEMEN KANANPOJAN PAISTIEIKE MIEDOSTI SUOATTU 2 kg/ras/me 1 ras 11,90/ras 5,99 ATRIA BROIERIN FIEESUIKAE HUNAJAMARINOITU ME 3 kg 19,90/ME 6,63 SAARIOINEN KYPSÄT BROIERIN SIIVET n. 15 30 g pakaste, 4,5 kg/krt, ME 1 krt 31,05/ME 6,90, G, M, G, M, K FAMIIA PRO BROIERIN RINTAFIEE, 130-150 g, luuton, nahaton, 8 % irtopakaste, 2,5 kg, iettua, ME 2 pss 12,98 6,49 FAMIIA PRO BROIERIN RINTA FIEE, KIEV 20 x 150 g, pakaste, Saksa, ME 3 kg 8,90 FAMIIA PRO KAKKUNAEIKE CORDON BEU 40 x 125 g, paneroitu, kypsä, Pakaste, Ranska, ME 5 kg 5,90 FAMIIA PRO PORSAAN RIBSIT Kypsä, irtopakaste, Saksa, ME 6 kg 8,90 S, K S, K, M, K aktoositon V Vähälaktoosinen G Gluteeniton M Maidoton S Soijaton K Kananmunaton 21
BROIERIKIUSAUS Sinihomejuustolla JAUHEIHAKIUSAUS Jalapenolla 3 kg 3 kg REIUSTI BROIERIA REIUSTI JAUHEIHAA KINKKUKIUSAUS REIUSTI KINKKUA 3 kg HYVÄÄ, HEPPOA JA NOPEAA. KYPSÄT KOTOISAT KIUSAUKSET. Kaikki maukkaat Korpelan kotoisat -kiusaukset sisältävät reilusti lihaa. Kiusausten valmistuksessa käytettävät laadukkaat suomalaiset perunat sekä Valio kerma kruunaavat maun jonka taatusti muistaa. Korpelan kotoisat -kiusausvalikoima sisältää kolme herkullista kiusausta: Broilerikiusaus sinihomejuustolla Jauhelihakiusaus jalapenolla Kinkkukiusaus ihajaloste Korpela Oy Takkulantie 11 32700 Huittinen Puh. (02) 560 5600 Fax (02) 560 5625 www.korpela.fi
IHAT JA IHAJAOSTEET TANDOORIMAUSTETTU KEVYT KINKKUSUIKAE Dyno, n.1 kg, ME 1 kpl 7,95 KORPEA PANEROITU PORSAAN FIEEPIHVI, KYPSÄ 10 kpl n. 1,5 kg, ME 1 dno 7,95, M, S Helppo ja nopea. Kypsä ja kätevä. KORPEA SUUSSA SUAVA PAVIKYKI n. 4 kg, ME 1 kpl 8,95 KORPEA MAAAISHYYTEÖ n. 1 kg, ME 1 kpl 6,95 KORPEA YIKYPSÄ KASSER n. 1,5 kg, ME 1 pkt 9,90 KORPEA BROIERIN RINTA- FIEE VIIPAE TANDOORI- MAUSTETTU Dyno n. 1 kg, ME 1 dno 9,90 KORPEA BROIERIKIUSAUS SINIHOMEJUUSTO 3 kg, ME 1 kpl 19,95 KORPEA KINKKUKIUSAUS 3 kg, ME 1 kpl 19,95 KORPEA JAUHEIHAKIUSAUS JAAPENO 3 kg, ME 1 kpl 19,95 KORPEA PORSAAN FIEEPIHVI GRIIMARINOITU 7 kpl/1kg, ME 1 kpl 6,49, M, S, K KORPEA PORSAAN UKOFIEE SUOATTU n. 4 kg, ME 1 kpl 4,95 KORPEA PORSAAN KASSER SUOATTU n. 3 kg, ME 1 kpl 4,75 Pulled pork hampurilainen Korpelan Ylikypsästä kasslerista aktoositon V Vähälaktoosinen G Gluteeniton M Maidoton S Soijaton K Kananmunaton Gourmet herkkupaisti Korpelan Ylikypsästä kasslerista 23
IHAT JA IHAJAOSTEET FAMIIA PRO PANEROITU PORSAANEIKE 64 x 125 g, kypsä, irtopakaste, Saksa, ME 1 kg 5,90 ATRIA JAUHEIHAPIHVI GRII 85 g, 3 kg/ras, ME 1 ras 11,67/ME 3,89 ATRIA JAUHEIHAPIHVI 85 g, 3 kg/ras, ME 1 ras 11,67/ME 3,89 ATRIA IHAPYÖRYKKÄ Kypsä, pakaste, 20 g, 2,8 kg/ras, ME 1 ras 10,90/ME 3,89, M, S, K SAARIOINEN OUNASPYÖRYKKÄ Kypsä, pakaste, 16 g, n. 250 kpl, 4 kg, ME 1 pss 13,40/ME 3,35 KAREIAN PIZZASUIKAE 2,5 kg/dno, ME 1 dno 5,75/ME 2,30 KAREIAN MEETVURSTI SUIKAE 2,5 kg/dno, ME 1 dno 11,95/ME 4,78 3-STJERNET PEPPERONI CASSIC VIIPAE ME 1 kg 7,90, M, K, G SAARIOINEN PAVIKINKKU- EIKE, IMIVIIPAE 1,5 kg, n. 9 g, ME 1 dno 13,20/ME 8,80 SAARIOINEN ISO KEITTO- KINKKU, IMIVIIPAE 1,5 kg, n. 13 g, Sydänmerkki, ME 1 dno 12,90/ME 8,60 SAARIOINEN KOTIMAINEN MEETVURSTI, IMIVIIPAE 1,5 kg, n. 6 g, ME 1 dno 16,80/ME 11,20 ATRIA UUNIENKKI 400 g, ME 10 pkt 9,90/ME 0,99, G, M, K, G, M, K, G, M, K ATRIA ATRII 400 g, ME 10 pkt 12,50/ME 1,25 ATRIA HIIOS PERINTEINEN 400 g, ME 10 pkt 16,90/ME 1,69 Kaikki maut 1,69 ATRIA WIHEM PERINTEINEN 400 g, ME 10 pkt 22,90/ME 2,29 ATRIA WIHEM VAKOSIPUI- SINIHOMEJUUSTO 400 g, ME 5 pkt 11,45/ME 2,29 24 aktoositon V Vähälaktoosinen G Gluteeniton M Maidoton S Soijaton K Kananmunaton
IHAT JA IHAJAOSTEET ATRIA WIHEM CHII- SUATEJUUSTO 400 g, ME 5 pkt 11,45/ME 2,29 ATRIA WIHEM JUUSTO 400 g, ME 5 pkt 11,45/ME 2,29 ATRIA WIHEM BARBEQUE GRIIMAKKARA 400 g, ME 5 pkt 11,45/ME 2,29 ATRIA WIHEM FETA-MUSTA- PIPPURI GRIIMAKKARA 400 g, ME 5pkt 11,45/ME 2,29 ATRIA WIHEM PEKONI- MOZZAREA GRIIMAKKARA 400 g, ME 5 pkt 11,45/ME 2,29 ATRIA WIHEM HOT CHORIZO GRIIMAKKARA 400 g, ME 5 pkt 11,45/ME 2,29 ATRIA WIHEM EPPÄSAVU GRIIMAKKARA 400 g, ME 5 pkt 11,45/ME 2,29 HK PARIA CAMPING 1,2 g, ME 1 pss 3,99, G, M HK KABANOSSI ORIGINA 400 g, ME 5 pkt HK CAMPING 400 g, ME 10 pkt 9,95/ME 1,99 17,90/ME 1,79, G, M, G, M ATRIA GRIINAKKI 840 g, ME 6 ras 14,70/ME 2,45 /ras, G aktoositon V Vähälaktoosinen G Gluteeniton M Maidoton S Soijaton K Kananmunaton 25
VAMISRUOKA SAARIOINEN PERUNASAAATTI 3 kg/dno, ME 1 dno 8,95/ME 2,98 SAARIOINEN HERKKUSIENI- SAAATTI 2 kg/dno, ME 1 dno 11,90/ME 5,95 SAARIOINEN ITAIANSAAATTI 3 kg/dno, ME 1 dno 8,95/ME 2,98 SAARIOINEN PUNAJUURI- SAAATTI 3 kg/dno, ME 1 dno 8,95/ME 2,98, G, M, G, M, M, G, M ATRIA COESAW SAAATTI 3 kg/ras/me 1 ras 13,95/ME 4,65 HK AURINKOSAAATTI 3 kg, ME 1 dno 10,90/ME 3,63 SAARIOINEN KERMAPERUNAT laktoositon, 2,6 kg vka, ME 1 vka 10,15/ME 3,90 SAARIOINEN BOOGNESE- KASTIKE 3 kg, ME 1 pss 15,60/ME 5,20 V,G, G, M, G, K, G, M, K PAKASTEET SAARIOINEN IHAPYÖRYKKÄ Kypsentämätön pakaste, 31 g, 5 kg/ltk, ME 1 ltk 31,00/ME 6,20 SAARIOINEN PIENI HÄRÄN IHA- PIHVI Pakaste, 40 g, n. 107 kpl/4,3 kg/ ltk, ME 1 ltk 39,95/ME 9,20 TFT KYPSÄ PORSAANEIKE, EIVITETTY 140 g, 3 kg/ltk, ME 1 ltk 19,45/ME 6,48 TFT NAUDAN BURGER EHTI- PIHVI Raaka n.150 g, Suomi, n. 6 kg/ltk, ME 1 ltk 74,95/ME 12,49, M, G, M, M, S 26 aktoositon V Vähälaktoosinen G Gluteeniton M Maidoton S Soijaton K Kananmunaton Hinnat sisältävät AV:n. Osa tuotteista toimitusmyynnissä.
PAKASTEET TFT PAAHDETTU BROIERIN RINTAFIEE KUUTIO 19 mm, Puola, 2,5 kg, ME 4 pss 59,90/ME 5,99 ROFOODS PARTY FRIKADEI Kypsä, 2 kg (80 x 25 g), ME 1 pss 15,90 7,95 ROFOODS BROIERINUGGETIT Kypsä, 125 x n. 20 g (2,5 kg)/ltk, ME 1 ltk 22,25/ltk 8,90 SKOGSGREVEN KINKKU- PYTTIPANNU 2 kg, ME 3 pss 15,90/ME 2,65, M, S V DAYSEADAY KAMPEA FIE NAHATON 60/120 g, 5 kg/ltk, ME 1 ltk 24,75/ME 4,95 DAYSEADAY PUNA-AHVEN FIE NAHATON 160/180 g, 5 kg/ltk, ME 1 ltk 29,50/ltk 5,90 TFT PANEROITU OHIPAA Esikypsennetty, 50 60g, 5 kg/ltk, ME 1 ltk 34,50/ME 6,90 APETIT SAVUOHIPYÖRYKKÄ n. 200 kpl x 20 g, 4 kg/ltk, ME 1 ltk 31,60/ME 7,90, M, S, G, S, K APETIT KIRJOOHIPYÖRYKKÄ n. 265 kpl x 15 g, 4 kg/ltk, ME 1 ltk 22,80/ME 5,70 FINDUS KAAGRATIINI CHEDDAR, MSC Pakaste, 160 g, 32 kpl/ltk, ME 1 ltk 46,05/ME 8,99 NORWAY PRAWNS KATKARAPU 250 350 MSC 2,5 kg, ME 4 pss 163,60/ltk 16,36 APETIT JUURES-BATAATTI - GRATIINI 2 kg, ME 1 pss 11,90/ME 5,95, G, K V, S, K V, G, S, K APETIT KASVISPIHVI MEXICAN 47 x 85 g, 4 kg/ltk, ME 1 ltk 24,80/ME 6,20 APETIT PORKKANAPYÖRYKKÄ n. 180 kpl x 22 g, 4 kg/ltk, ME 1 ltk 18,80/ME 4,70 APETIT PINAATTI-RAEJUUSTO- NAPPI n. 335 kpl x 12 g, 4 kg/ltk, ME 1 ltk 22,80/ME 5,70 APETIT KASVIS-PAPUKROKETTI n. 200 kpl x 20 g, 4 kg/ltk, ME 1 ltk 22,80/ME 5,70, G, K, G, K V, G, S, K aktoositon V Vähälaktoosinen G Gluteeniton M Maidoton S Soijaton K Kananmunaton, G, M, S, K, VE 27
PAKASTEET KUNGSÖRNEN AKTOOSITON OHUKAINEN 100 x 60 g, 6 kg/ltk, ME 1 ltk 29,95/ltk 4,99 KUNGSÖRNEN AKTOOSITON PINAATTIOHUKAINEN 100 x 60 g, 6 kg/ltk, ME 1 ltk 32,95/ltk 5,49 KUNGSÖRNEN PERUNA- OHUKAINEN, TAITTAMATON 80 g, 4,32 kg/ltk, ME 1 ltk 31,95/ltk 7,40 KUNGSÖRNEN JUURES- OHUKAINEN, 6 KG / 40G 40 g,6 kg/ltk, ME 1 ltk 43,95/ltk 7,33, S, S S S TIKKUPERUNA MCCAIN 2,5 kg, ME 5 pss/12,5 kg 19,50/ME, 1,56 SIPUIRENGAS PANEROITU 10 x 1 kg/ ltk, ME 10 pss 29,00/ME 2,90 OHKOPERUNA KUOREA KEIZER OEREMANS 2,5 kg, 4 pss/ltk, ME 1 ltk 14,00/ME 1,40 OHKOPERUNA 40 50 MM KEIZER OEREMANS 2,5 kg, 4 pss/ltk, ME 1 ltk 14,00/ME 1,40, M, S, K ANKKUPERUNA KEIZER OEREMANS 4 x 2,5 kg/ltk, ME 4 pss 14,00/ME 1,40 BROCCOI-MIX OEREMANS 2,5 kg, (porkkanaviipale, kukkakaalinuppu, paarsakaalinuppu) ME 4 pss 13,00/ME 1,30 RUSTICANA-MIX OEREMANS 4 x 2,5 kg/ltk, ME 4 pss Keltainen porkkana, punainen porkkana, kukkakaali, härkäpapu 19,60/ME 1,96 ROMANESCO-KUKKAKAAI-MIX OEREMANS 2,5 kg, ME 4 pss 2,76 PORKKANAOHKOT OEREMANS 2,5 kg, ME 4 pss 15,80/ME 1,58 28 VAKOSIPUI KUORITTU QUADRUM 10 x 1 kg, ME 10 pss 29,50/ME 2,95 MARJASEKOITUS AGRAM Mansikka 40 %, mustaherukka 35 % ja punaherukka 25 % 2,5 kg, ME 4 pss 23,60/ME 2,36 HEDEMÄSEKOITUS EXOTIC DRUIT MIX DIRA FROST Mango, papaija, vihreä meloni, viinirypäle, meloni, ananas ja persikka 2,5 kg, ME 4 pss 35,80/ME 3,58 aktoositon V Vähälaktoosinen G Gluteeniton M Maidoton S Soijaton K Kananmunaton
PAKASTEET EIVONNAISPAKASTEET FAZER VOICROISSANT Jäisenä uuniin,100 x 55 g/ltk, ME 1 ltk 20,90/ME 0,21 FAZER VOICROISSANT Jäisenä uuniin, 80 x 90 g/ltk, ME 1 ltk 23,90/ME 0,30 FAZER KORVAPUUSTI Sulatus ja paisto, 60 x 110 g/ltk, ME 1 ltk 28,90/ME 0,48 FAZER BERIININMUNKKI Sulattamalla valmis, 12 x 122 g/ltk, ME 1 ltk 10,70/ME 0,89 V V V, S, M, S FAZER OMAR-MUNKKI Sulattamalla valmis, 12 x 100 g/ltk, ME 1 ltk 10,70/ME 0,89 FAZER AIVURIN MONIVIJA- VIIPAEET Sulattamalla valmis, 5 x 1000 g/ltk, ME 1 ltk 27,90/ME 5,58 FAZER AIVURIN VAAEAT VIIPAEET Sulattamalla valmis, 5 x 1000 g/ltk, ME 1 ltk 25,90/ME 5,18 FAZER AIVURIN TUMMAT VIIPAEET Sulattamalla valmis, 5 x 1000 g/ltk, ME 1 ltk 27,90/ME 5,58, M, S, M, S, K, M, S, K, M, S, K FAZER AIVURIN VAAEAT VAAKAVIIPAEET Sulattamalla valmis, 5 x 1000 g/ltk, ME 1 ltk 29,90/ME 5,98 FAZER AIVURIN TUMMAT VAAKAVIIPAEET Sulattamalla valmis, 5 x 1000 g/ltk, ME 1 ltk 29,90/ME 5,98 FAZER GUTEENITON JYVÄ- SÄMPYÄ Sulattamalla valmis, 12 x 80 g/ltk (yksittäispakattu), ME 1 ltk 9,90/ME 0,83 FAZER GUTEENITON RIISI- PIIRAKKA Sulattamalla valmis, 15 x 60 g/ltk (yksittäispakattu), ME 1 ltk 9,90/ME 0,66, M, S, K, M, S, K, G, S, G, S OUUAINEN REISSUMIES TOSI TUMMA Sulattamalla valmis, pussissa 12 kpl, 5 x 840 g/ltk, ME 1 ltk 17,50/ME 3,50 OUUAINEN REISSUMIES Sulattamalla valmis, pussissa 12 kpl, 6 x 705 g/ltk, ME 1 ltk 17,70/ME 2,95 ROFOODS MANSIKKA- JUUSTO KAKKU 12 palaa, à n. 120 g, 1450g/ras, ME 1 ras 20,90 1,74 /pala ROFOODS GUTEENITON MANSIKKAEIVOS 14 leivosta, à n. 139 g, 1950 g/ras, ME 1 ras 29,90 2,14 /pala, M, S, K, M, S, K aktoositon V Vähälaktoosinen G Gluteeniton M Maidoton S Soijaton K Kananmunaton, G 29
PAKASTEET EIVONNAISPAKASTEET VAASAN RUISPUOIKUU Kypsä, halkaistu, 55 x 70 g/ltk, ME 1 ltk 16,50/ME 0,30 SCHUSTAD CHIISÄMPYÄ Kypsä, halkaistu, 35 x 130 g/ltk, ME 1 ltk 31,50/ME 0,90 VAASAN MONIVIJASÄMPYÄ Kypsä, halkaistu, 70 x 80 g/ltk, ME 1 ltk 45,50/ME 0,65 SCHUSTAD KINKKU-JUUSTO CROISSANT Kypsä, 40 x 85 g/ltk, ME 1 ltk 31,90/ME 0,80, M UUTUUS! UUTUUS! VAASAN RUKIINEN SUHAS- PIIRAKKA Raakapakaste 135 x 45 g/ltk, ME 1 ltk 22,50/ME 0,17 VAASAN RUKIINEN RIISI- PIIRAKKA Raakapakaste, 90 x 90 g/ltk, ME 1 ltk 22,50/ME 0,25 VAASAN GRAHAMIHAPIIRAKKA Kypsä, 70 x 60 g/ltk, ME 1 ltk 34,90/ME 0,50 VAASAN BROIERIKOMIO Raakapakaste, 60 x 90 g/ltk, ME 1 ltk 38,90/ME 0,65 UUTUUS! VAASAN SUKAARUUTU Kypsä, 20 x 80 g/ltk, ME 1 ltk 11,90/ME 0,60 VAASAN KOTOINEN KORVA- PUUSTI Raakapakaste 45 x 120 g/ltk, ME 1 ltk 31,50/ME 0,70 VAASAN TOSCAPUA 50 x 100 g/ltk, ME 1 ltk 39,90/ME 0,80 VAASAN MUSTIKKATASSU- MUNKKI Kypsä, 35 x 110 g/ltk, ME 1 ltk 37,90/ME 1,08 VAASAN VANIJAMUNKKI Kypsä 40 x 90 g/ltk, ME 1 ltk 31,90/ME 0,80 VAASAN MARJAHERKKUVIINERI Raakapakaste, 50 x 110 g/ltk, ME 1 ltk 39,90/ME 0,80 SCHUSTAD PECANPÄHKINÄ- VIINERI Raakapakaste, 48 x 95 g/ltk, ME 1 ltk 32,90/ME 0,69 VAASAN IHAPIIRAKKA Kypsä, 35 x 160 g/ltk, ME 1 ltk 27,90/ME 0,80 30 aktoositon V Vähälaktoosinen G Gluteeniton M Maidoton S Soijaton K Kananmunaton
RIITAN HERKKU MUSTIKKA EVYPIIRAKKA 3 x 1250 g, ME 1 ltk 32,70/ME 10,90 RIITAN HERKKU OMENA EVYPIIRAKKA 3 x 1250 g, ME 1 ltk 32,70/ME 10,90 RIITAN HERKKU PUOUKKA EVYPIIRAKKA 3 x 1250 g, ME 1 ltk 32,70/ME 10,90 RIITAN HERKKU TOSCA EVYPIIRAKKA 3 x 1250 g, ME 1 ltk 32,70/ME 10,90, M, M, M V RIITAN HERKKU KINUSKI- JUUSTOPAA 3 x 18 kpl x 69,4 g, ME 1 ltk 46,50/ME, 0,86/pala 15,50 AMONDY MANTEIKAKKU DAIM Pre-cut, 1000 g, ME 6 kpl/ltk 77,40/ltk 12,90 G AMONDY MANTEIKAKKU TOBERONE Pre-cut, 1000 g, ME 6 kpl/ltk 77,40/ltk 12,90 G KAASÄIYKKEET RANSKAAINEN SIPUISII 2,2/1,1 kg, ME 1 prk 13,50 MUSTAHERUKKASII 2,2/1,1 kg, ME 1 prk 13,50 SIIPAA MATJES 2,2/1,0 kg, ME 1 prk 11,90 aktoositon V Vähälaktoosinen G Gluteeniton M Maidoton S Soijaton K Kananmunaton 31
MEIJERITUOTTEET, RASVAT JA EVITTEET ARA CREMÉ FRAICHE 28 % AKTOOSITON 1,8 kg, ME 1 snk 9,95 /snk ARA SMETANA 42 % AKTOOSITON 1,8 kg, ME 1 snk 11,50 /snk ARA UONTO+ UONNON- JOGURTTI AKTOOSITON 5 kg, ME 1 snk 10,95 /snk ARA KEITTIÖ SITRUUNA-IME RAHKA, AKTOOSITON 5 kg, ME 1 snk 24,00 /snk ARA AKTOOSITON RAEJUUSTO 2,5 kg, ME 1 snk 11,75 /snk ARA TUOREJUUSTO MAUSTA- MATON, AKTOOSITON 1,5 kg, ME 1 snk 7,90 /snk ARA TUOREJUUSTO VAKO- SIPUI & YRTIT, AKTOOSITON 1,5 kg, ME 1 snk 7,90 /snk ARA TUOREJUUSTO TOMAATTI & BASIIKA, AKTOOSITON 1,5 kg, ME 1 snk 7,90 /snk 6 413300 004083 ARA TUOREJUUSTO MUSTA- PIPPURI, AKTOOSITON 1,5 kg, ME 1 snk 7,90 /snk APETINA SAAATTIJUUSTO- KUUTIO 21 % 1 kg, ME 4 snk 26,76/ME 6,69 /snk VAIO MAUSTETTU RUOKA- KERMA KOME JUUSTOA UHT AKTOOSITON 1 l, ME 10 tlk 59,90/ME 5,99 /tlk VAIO TURKKIAINEN RUOKA- JOGURTTI AKTOOSITON 2 kg, ME 1 snk 8,20 /snk 5 760466 500142 V VAIO EIA JOGURTTI HEDEMÄPOMMI AKTOOSITON 5 kg, ME 1 snk 12,50 /snk VAIO HYVÄ SUOMAAINEN ARKI JOGURTTI MARJAMIX 1 kg, ME 20 tlk 27,80/ME 1,39 /tlk VAIO HYVÄ SUOMAAINEN ARKI JOGURTTI MANSIKKA- BANAANI 1 kg, ME 20 tlk 27,80/ME 1,39 /tlk VAIO HYVÄ SUOMAAINEN ARKI JOGURTTI PERSIKKA- PASSION 1 kg, ME 20 tlk 27,80/ME 1,39 /tlk 32 aktoositon V Vähälaktoosinen G Gluteeniton M Maidoton S Soijaton K Kananmunaton Hinnat sisältävät AV:n. Osa tuotteista toimitusmyynnissä.
VAIO HYVÄ SUOMAAINEN ARKI JOGURTTI PUUTARHA- MARJAT 1 kg, ME 20 tlk 27,80/ME 1,39 /tlk VAIO KOSKENASKIJA VOIMAKAS SUATEJUUSTO AKTOOSITON 1,5 kg, ME 1 pkt 15,90 VAIO AURA Murennettu sinihomejuusto e1kg, ME 3 pss 41,70/ME 13,90 FIOS HAOUMI-JUUSTO 750 g, ME 6 kpl 53,94/ME 8,99 G, S, K FEIX AKTOOSITON MAUSTAMATON TUOREJUUSTO 1,5 kg, ME 1 tlk 10,90 /tlk FEIX AKTOOSITON RUOHOSIPUI TUOREJUUSTO 1,5 kg, ME 1 tlk 10,90 /tlk FEIX AKTOOSITON VAKOSIPUI TUOREJUUSTO 1,5 kg, ME 1 tlk 10,90 /tlk MOZZAREA HEMI ZUGER, PAKASTE 2 g, 2 x 2,5 kg, ME 2 pss 43,80/ME 8,76, G, G, G G, S, K FORA PROFESSIONA AKTOOSITON MARGARIINI 60 400 g/ras, ME 16 ras 19,84/ ME 1,24 /ras FORA PROFESSIONA AKTOOSITON MARGARIINI 60 600 g/ras, ME 12 ras 23,90/ME 1,99 /ras FORA ANNOS MARGARIINI 60 10 g/ras, ME 200 ras/ltk 12,90 /ME FORA AKTOOSITON MARGARIINI 60 2,5 kg/ast, ME 1 ast 9,00 /ast, G, M, S, G, M, S, G, M, S, G, M, S ARA INGMARIINI AKTOOSITON 600 g, ME 12 ras 44,28/ME 3,69 /ras VAIO OIVARIINI AKTOOSITON SANKO 2,5 kg, ME 1 snk 19,90 /snk aktoositon V Vähälaktoosinen G Gluteeniton M Maidoton Hinnat sisältävät AV:n. Osa tuotteista toimitusmyynnissä. S Soijaton K Kananmunaton 33
SÄIYKKEET HERKKUMAA KURKKUKUUTIO 8,2/4,3 kg, ME 1 prk 10,90 HERKKUMAA VIIPAEKURKKU 8,2/4,5 kg, ME 1 prk 10,90 HERKKUMAA KURKKUSAAATTI (EASY OPEN) 3,15 kg, ME 1 prk 8,95 HERKKUMAA SINAPPIKURKKU- SAAATTI (EASY OPEN) 3,15 kg, ME 1 prk 10,90, G, M, K, G, M, K, G, M, K, G, M, K HERKKUMAA VOIEIPÄKURKKU HORECA Muovipakkaus, 3600/2000 g, ME 1 prk 9,50 HERKKUMAA MAUSTEKURKKU (EASY OPEN) 3,1/1,7 kg, ME 1 prk 5,90 FEIX OHUTVIIPAEKURKKU 8,2/4,5 kg, ME 1 tlk 9,90 /tlk COCKTAIKURKKU PIENI SPECHT 2,65/1,38 kg, ME 2 prk 13,80/ME 6,90, G, M, K, G, M, K, G, M HERKKUMAA VAIKOITU PUNAJUURI 8,6/6,2 kg, ME 1 prk 9,95 HERKKUMAA KUUTIO- PUNAJUURI 8,6/6,2 kg, ME 1 prk 9,95 HERKKUMAA SUIKAE- PUNAJUURI 8,6/6,2 kg, ME 1 prk 9,95 HERKKUMAA VIIPAE- PUNAJUURI 8,6/6,2 kg, ME 1 prk 9,95, G, M, K, G, M, K, G, M, K, G, M, K HERKKUMAA KOKONAISIA PUNAJUURIA 3,1/2,0 kg, ME 1 prk 5,30 HERKKUMAA VIIPAEPUNA- JUURIA 3,1/2,2 kg, ME 1 prk 5,30 FEIX HEDEMÄSASA, HEDEMÄ-KASVISSÄIYKE etikaton, 3,2 kg, ME 1 tlk 19,95 /tlk FEIX MANGOISET KURPITSA- PAAT ETIKATTOMASSA MAUSTEIEMESSÄ etikaton, 3,0/1,9 kg, ME 1 tlk 11,95 /tlk 34, G, M, K, G, M, K, G, M, K, G, M, K aktoositon V Vähälaktoosinen G Gluteeniton M Maidoton S Soijaton K Kananmunaton Hinnat sisältävät AV:n. Osa tuotteista toimitusmyynnissä.
UUTUUS! UUTUUS! HERKKUMAA METSÄSIENI SEKOITUS 4,15/2,5 kg, ME 1 prk 14,50 HERKKUMAA HERKKUTATTI EASYOPEN 800/455 g, ME 1 prk 9,90 PIZZAKASTIKE PAMPIHO 14/16 3 kg, ME 6 prk 23,70/ME 3,95 TOMAATTIPYRE PAMPIHO 4,5 kg, ME 3 prk 23,70/ME 7,90, G, M, K, G, M, K ROYA AURINKOKUIVATTU TOMAATTIKUUTIO ÖJYSSÄ 2,4/1,3 kg, ME 1 prk 14,90 AURINKOKUIVATTU TOMAATTI SUIKAE 1000/730 g, ME 6 prk 53,10/ME 8,85 PAIRRIA VIININEHTIKÄÄRYE 2,1 kg, ME 1 prk 12,40 PEPPADORO MINIPAPRIKA A12 4/1,7 kg, ME 1 prk 14,90 K HERKKUSIENIVIIPAE IMBURG 3,0/1,9 kg, ME 6 prk 39,00/ME 6,50 VIHREÄ OIIVI PAPRIKA- TÄYTTEEÄ FIGARO 3,0/1,7 kg, ME 6 prk 40,80/ME 6,80 OIIVI MIX ITAIA CASTEINO ITAIA 1,1 kg/750 g, ME 4 dyno 63,60/ME 15,90 /dyno FIOS KAAMON-OIIVI KIVETÖN ARGE 3/1,5 kg, ME 1 prk 10,90 HERKKUMAA DEVI'S SAAD PAHOAISEN SAAATTI 870 kg, ME 1 prk 3,95 DION PEPPERONI 15/7 kg, ME 1 prk 16,80 MANGOSOSE V&N APHONSO 3,1 kg, ME 6 prk 53,70/ME 8,95 HIOSIPUI SPECHT 2,65/1,38 kg, ME 2 prk 13,80/ME 6,90, G, M, K aktoositon V Vähälaktoosinen G Gluteeniton M Maidoton S Soijaton K Kananmunaton Hinnat sisältävät AV:n. Osa tuotteista toimitusmyynnissä. 35
SÄIYKKEET FEIX KETCHUP ANNOSTEIJAN TÄYTTÖPUSSI 2,5 kg, ME 6 pss 41,70/ME 6,95 FEIX SINAPPI ANNOSTEIJAN TÄYTTÖPUSSI 2,5 kg, ME 4 pss 27,80/ME 6,95 FEIX SWEET CHII KASTIKE TÄYTTÖPUSSI 2,5 kg, ME 4 pss 35,60/ME 8,90 FEIX RHODE ISAND SAAATTI- KASTIKE TÄYTTÖPUSSI 2,5 kg, ME 4 pss 27,80/ME 6,95, G, M, K, G, M, K, G, M, K, G, M FEIX TAON SAAATTIKASTIKE TÄYTTÖPUSSI 2,5 kg, ME 4 pss 30,00/ME 7,50 HERKKUMAA PERINTEINEN SAAATTIKASTIKE 3 kg/kan, ME 1 kan 10,70 /kan HERKKUMAA SINAPPI SAAATTIKASTIKE 3 kg/kan, ME 1 kan 10,70 /kan HERKKUMAA HERKKU SAAATINKASTIKE 3 kg/kan, ME 1 kan 10,70 /kan, G, M, G, M, G, M, G, M SAARIOINEN THOUSAND ISAND -SAAATTIKASTIKE (KEVYT) 3,2 kg/knu, ME 1 knu 4,00 12,80 /knu SAARIOINEN SINAPPISAAATTI- KASTIKE 3,2 kg/knu, ME 1 knu 4,00 12,80 /knu SAARIOINEN KARTANON SAAATTI KASTIKE 3,2 kg/knu, ME 1 knu 4,00 12,80 /knu SWEET CHII KASTIKE SUREE 1 l, ME 12 plo 35,40/ME 2,95 /plo, G, M, G, M, K, G, M, K SAARIOINEN CURRYMAJONEESI 1,8 kg/ast, ME 1 ast UUTUUS! UUTUUS! UUTUUS! 9,95 /ast SAARIOINEN REMOUADE KASVISMAJONEESI 1,8 kg/ast, ME 1 ast 10,80 /ast SAARIOINEN CHIPOTE CHII- MAJONEESI 1,8 kg/ast, ME 1 ast 9,95 /ast MARI PERSIKKASOSE 1 l, ME 12 prk 26,40/ME 2,20, G, M, G, M, G, M 36 aktoositon V Vähälaktoosinen G Gluteeniton M Maidoton S Soijaton K Kananmunaton Hinnat sisältävät AV:n. Osa tuotteista toimitusmyynnissä.
MARI MANGOSOSE 1 l, ME 12 prk 28,20/ME 2,35 MARI OMENASOSE 1 l, ME 12 prk 25,20/ME 2,10 MARI APRIKOOSISOSE 1 l, ME 12 prk 25,20/ME 2,10 HERKKUMAA AKKAHIO 460 g, ME 1 prk 6,40, G, M, K HERKKUMAA APPESIINI- MARMEADI 6 kg/snk, ME 1 snk 17,50 /snk, G, M, K PASTA MYYN PARAS ASAGNE 6 kg, ME 1 ltk 16,80/ME 2,80 MYYN PARAS TÄYSJYVÄ RAKETTI SPAGETTI 10 kg, ME 1 säkki 13,50/ME 1,35, M, S, K, M, S, K aktoositon V Vähälaktoosinen G Gluteeniton M Maidoton Hinnat sisältävät AV:n. Osa tuotteista toimitusmyynnissä. S Soijaton K Kananmunaton 37
JAUHOT, HIUTAEET JA MYSIT EIPURIN VEHNÄJAUHO 20 kg, ME 1 säkki 8,40/säkki 0,42 MYÄRIN GUTEENITON KAURAHIUTAE 400 g, ME 10 pkt 16,50/ME 1,65 MYÄRIN GUTEENITON KAURAJAUHO 500 g, ME 10 pkt 17,00/ME 1,70 MYÄRIN GUTEENITON KAURAESE 500 g, ME 10 pkt 17,00/ME 1,70, M, S, K MYÄRIN KAURAHIUTAE 10 kg, ME 1 säkki 6,90/säkki 0,69 MYÄRIN RUISHIUTAE 10 kg, ME 1 säkki 6,90/säkki 0,69 MYÄRIN 4-VIJAN HIUTAE 10 kg, ME 1 säkki 6,90/säkki 0,69, M, S, K, M, S, K, M, S, K 38 aktoositon V Vähälaktoosinen G Gluteeniton M Maidoton S Soijaton K Kananmunaton
HEDEMÄT, VIHANNEKSET JA HEVI-JAOSTEET VAKOKAAI SUIKAE, PITKÄ 6 kg/ltk, ME 1 ltk 15,90/ME 2,65 MEONIMIX KOMIVÄRI vesimeloni 50 %, hunajameloni 25 %, cantaloupe 25%, 2,5 kg/ltk, ME 1 ras 19,50/ME 7,80 KUNINGATAR SAAATTI romainsalaatti 34 %, friseesalaatti 33 %, punasalaatti 33 % 500 g, ME 1 pss 4,15 EHTIKAAISAAATTI MIX 500 g, ME 1 pss 3,20 AMER/ROMAIN SAAATTI amerikansalaatti 80 %, romainsalaatti 20 % 1 kg, ME 1 pss 5,40 VAKOKAAISUIKAE/ PORKKANA RAASTE valkokaali 90 %, porkkana 10 % 1 kg, ME 1 pss 3,50 VAKOKAAI/ KESÄ KURPITSA/ RETIISIRAASTE valkokaali 70 %, kesä kurpitsa 20 %, retiisi 10 %, 1 kg, ME 1 pss 4,70 PICO DE GAO tomaatti 80 %, sipuli 15 %, jalopeno 4 %, korianteri %, 1 kg, ME 1 ras 9,30 /ras TOMAATTIOHKO 1 kg/ras, ME 1 ras 4,30 /ras PARSAKAAIROUHE 1 kg/ras, ME 1 pss 5,50 VIHANNESSEKOITUS valkokaali 40 %, porkkana 20 %, purjo 20 %, paprika punainen, keltainen, vihreä 20 %, 1 kg, ME 1 pss 4,20 KIINANKAAI SAAATTI 1 kg, ME 1 pss 3,30 OHUT AMERIKAN SAAATTI/ PUNASAAATTI amerikan salaatti 90 %, punasalaatti 10 %, 1 kg, ME 1 pss 4,40 OHUT AMERIKAN SAAATTI/ FRISEE/ PUNA SAAATTI amerikan salaatti 85 %, frisee 10 %, puna salaatti 5 %,1 kg, ME 1 pss 4,80 KUKKAKAAIROUHE 1 kg/ras, ME 1 pss 6,30 SAVOIJINKAAISAAATTI MIX 1 kg, ME 1 pss 6,80 Kaikki tämän sivun tuotteet ovat laktoosittomia, gluteenittomia, maidottomia, soijattomia ja kananmunattomia. Hinnat sisältävät AV:n. Osa tuotteista toimitusmyynnissä. 39
HEDEMÄT, VIHANNEKSET JA HEVI-JAOSTEET ANANASKOMIOPAA KUOREA 2,5 kg/dyno, ME 1 dyno 14,50/ME 5,80 CANTAOUPEKUUTIO 2,5 kg/dyno, ME 1 dyno 19,00/ME 7,60 HUNAJAMEONIKUUTIO 2,5 kg/dyno, ME 1 dyno 18,50/ME 7,40 JÄÄVUORI-KIINANKAAI-FRISEE Vacum 2,5 kg, ME 1 pss 12,00/ME 4,80 JÄÄVUORI-PUNASIKURI-FRISEE (BUFFET) Vacum 2,5 kg, ME 1 pss 11,50/ME 4,60 KIINANKAAI-PURJO-PAPRIKA 1 kg, ME 1 pss 4,50 GRANDE Zuccini-punainen paprika-keltainen paprika-punasipuli-porkkanasokeri herne, 2,5 kg/dyno, ME 1 dyno 17,50/ME 7,00 KURKKUKUUTIO 2,5 kg/dyno, ME 1 dyno 9,00/ME 3,60 KYSSÄKAAIPÖKKY 1 kg, ME 1 pss 5,90 MEONIKUUTIO MIX Vesimeloni-cantaloupe-hunajameloni, 2,5 kg/dyno, ME 1 dyno 15,50/ME 6,20 PAPRIKAKUUTIO 10 mm PUNAINEN 2,5 kg/dyno, ME 1 dyno 16,40/ME 8,20 RATATOUIE (EI TOMAATTIA) Zuccini, punasipuli, punainen paprika,1 kg, ME 1 pss 5,95 RETIISIVIIPAE 500 g, ME 1 pss 4,65/ME 9,30 TOMAATTI-KEVÄTSIPUI- SAAATTI 1 kg/ dyno, Me 1 dyno 4,90 TOMAATTIKUUTIO PIENI 2,5 kg/dyno, ME 1 dyno 15,00/ME 6,00 VESIMEONI KOMIOPAA KUOREA 2,5 kg/dyno, ME 1 dyno 12,50/ME 5,00 40 Kaikki tämän sivun tuotteet ovat laktoosittomia, gluteenittomia, maidottomia, soijattomia ja kananmunattomia. Hinnat sisältävät AV:n. Osa tuotteista toimitusmyynnissä.
MAUSTAMINEN JA RUOANAITTO MAIE DIJON ORGINAE SINAPPI 865 g, ME 6 prk 25,90/ME 4,32 MEIRA SINAPPI 950 g/plo, Me 8 plo 18,32/ME 2,29 /plo MEIRA KETSUPPI 950 g/plo, Me 8 plo 18,32/ME 2,29 /plo HEINZ KETCHUP muovipullo, 300 ml/342 g/plo, ME 10 plo 19,90/ME 1,99 /plo, G, G, M, G, M HP MAUSTEKASTIKE 4 l/plo, ME 2 plo 39,80/ME 19,90 /plo HP-SAUCE 425 g/plo, ME 12 plo 44,40/ME 3,70 /plo HEMANN'S SITRUS VINEGRETTI 1 l/plo, ME1 plo 8,17 /plo HEMANN'S VADEMA VINEGRETTI 1 l/plo, ME 1 plo 8,17 /plo, G, G ufs.com aktoositon V Vähälaktoosinen G Gluteeniton M Maidoton S Soijaton K Kananmunaton 41
MAUSTAMINEN, RUOANAITTO JA SÄIÖNTÄ KNORR GARDE D'OR PIPPURIKASTIKE 1 l/ras, ME 1 tetra 7,65 /tetra KNORR PROFESSIONA DEMI-GACE 1 l/tetra, ME 1 tetra 7,11 /tetra KNORR GARDE D'OR BEARNAISE TETRAKASTIKE 1 l/ras, ME 1 tetra 5,98 /tetra KNORR GARDE D'OR HOANDAISE TETRAKASTIKE 1 l/ras, ME 1 tetra 35,90/ME 5,98 /tetra, G G G KNORR GARDE D'OR DIJONSINAPPI TETRAKASTIKE 1 l/ras, ME 1 tetra 9,48 /tetra BONG DEMI GACE-KASTIKE 0,98 kg (10 l), ME 1 ltk 37,95 /ltk ISOMITTA BÉARNAISEKASTIKE 1,68 kg (10 l), ME 1 ltk 23,95 /ltk ISOMITTA PAISTINKASTIKE 1,62 kg (30 l), ME 1 ltk 27,95 /ltk V, G, M, K, S G, G, M, K, S ISOMITTA HOANDAISE- KASTIKE 1,28 kg (10 l), ME 1 ltk 24,95 /ltk ISOMITTA ROSÉPIPPURIKASTIKE 1,48 kg (10 l), ME 1 ltk 27,95 /ltk MAIZENA TUMMA PIKA- SUURUSTE 1 kg/rs, ME 1 ras 6,48 /ras MAIZENA VAAEA PIKA- SUURUSTE 1 kg/rs, ME 1 ras 6,48 /ras G, K, S G G KNORR IHAIEMI 5 kg/333 l/ast, ME 1 ast KNORR KANAIEMI 5 kg/333 l/ast, ME 1 ast KNORR KAAIEMI 5 kg/333 l/ast, ME 1 ast KNORR KASVISIEMI 5 kg/333 l/ast, ME 1 ast 54,90 /ast 54,90 /ast 54,90 /ast 54,90 /ast, G, G, G, G 42 aktoositon V Vähälaktoosinen G Gluteeniton M Maidoton S Soijaton K Kananmunaton
SOY-KING GUTEENITON SOIJAKASTIKE 150 ml, ME 6 plo 15,00/ME 2,50 /plo SOY-KING GUTEENITON SOIJAKASTIKE 2 l, ME 1 kan 7,95 /kan SOY-KING GUTEENITON SOIJAKASTIKE VÄHÄSUOAINEN 2 l, ME 1 kan 7,95 /kan BONG MOUSSEPOHJA, MAUSTAMATON 1 kg (20 l), ME 1 ltk 22,95 /ltk, G, M, K, G, M, K, G, M, K, G, K, S ISO MITTA SUKAAMOUSSE 1,9 kg (10 l), ME 1 ltk 24,90 /ltk ISO MITTA VAKOSUKAA- MOUSSE 2 kg (10 l), ME 1 ltk 29,95 /ltk ISOMITTA KROKANTTIVAAHTO 1 kg (10 l), ME 1 ltk 17,95 /ltk ISOMITTA SITRUUNAVAAHTO 2,2 kg (20 l), ME 1 ltk 29,95 /ltk, G, K, S V, G, K G, K, S, G, K, S aktoositon V Vähälaktoosinen G Gluteeniton M Maidoton S Soijaton K Kananmunaton 43
JUOMAT TROPIC APPESIINITÄYSMEHU 100 % 1 l, ME 12 tetraa 13,80/ME 1,15 /tetra TROPIC OMENATÄYSMEHU 100 % 1 l, ME 12 tetraa 11,88/ME 0,99 /tetra MEHUKATTI TRIP APPESIINI- JUOMA 2 dl, ME 27 prk 7,83/ME 0,29 MEHUKATTI TRIP HEDEMÄ- JUOMA 2 dl, ME 27 prk 7,83/ME 0,29 MEHUKATTI TRIP METSÄ- MANSIKKAJUOMA 2 dl, ME 27 prk 7,83/ME 0,29 MEHUKATTI TRIP VADEMA- JUOMA 2 dl, ME 27 prk 7,83/ME 0,29 MEHUKATTI TRIP PÄÄRYNÄ- JUOMA 2 dl, ME 27 prk 7,83/ME 0,29 MEHUKATTI TRIP APPESIINI- COAJUOMA 2 dl, ME 27 prk 7,83/ME 0,29 MARI ICE TEA EMON 2,5 dl, ME 15 prk 8,85/ME 0,59 MARI ICE TEA EMON 2,5 dl, ME 15 prk 8,85/ME 0,59 44 aktoositon V Vähälaktoosinen G Gluteeniton M Maidoton S Soijaton K Kananmunaton
GRANINI APPESIINITÄYSMEHU 2,5 dl, ME 12 plo 7,08/ME 0,59 /plo GRANINI OMENATÄYSMEHU 2,5 dl, ME 12 plo 7,08/ME 0,59 /plo GRANINI ANANASÄYSMEHU 2,5 dl, ME 12 plo 7,08/ME 0,59 /plo GRANINI RYPÄETÄYSMEHU 2,5 dl, ME 12 plo 7,08/ME 0,59 /plo SAARIOINEN KARPAOMEHU 5 l/knu, ME 1 knu 37,25 /knu MARI SEKAMEHUTIIVISTE SOKEROITU 1+3 10 l, ME 1 knu 26,00 /knu OCEAN SPRAY CRANBERRY CASSIC KARPAOMEHU 1 l, ME 12 tlk 27,48/ME 2,29 /tlk, G, K, M TUOPPI KOTIKAJAUUTE 1 litra, ME 12 pkt 33,60/ME 2,80, M, S, K KAJAMAAS 5 kg, ME 1 pss 13,90, M, S, K aktoositon V Vähälaktoosinen G Gluteeniton M Maidoton S Soijaton K Kananmunaton 45
NONFOOD HETI PUHDAS EKO Nestemäinen koneastianpesuaine 5 l, ME 1 knu 4,20/l 21,00 /knu HETI PUHDAS EKO Nestemäinen koneastianpesuaine 10 l, ME 1 knu 3,90/l 39,00 /knu HETI KIRKAS Huuhtelukirkaste 5 l, ME 1 knu 7,20/l 36,00 /knu HETI NESTE-DIP Esiliotusaine 1 l, ME 1 plo 7,30 /plo HETI HYPO-DIP Hypokloriittipohjainen esiliotusaine 1 l, ME 1 plo 6,50 /plo HETI TISKI Astianpesuaine 1 l, ME 1 plo 6,25 /plo HETI TISKI Astianpesuaine 5 l, ME 1 knu 4,92/l 24,60 /knu HETI YEISPESU JOUTSEN 1 l, ME 1 plo 5,90 /plo HETI YEISPESU JOUTSEN 5 l, ME 1 knu 3,98/l 19,90 /knu HETI DESIPESU Desinf. kvattip. puhd.aine 1 l, ME 1 plo 6,65 /plo HETI DESIPESU Desinf. kvattip. puhd.aine 5 l, ME 1 knu 5,38/l 26,90 /knu HETI RASPO JOUTSEN Rasvanpoistoaine 5 l, ME 1 knu 7,00/l 35,00 /knu HETI UUNI&GRII Uuninpesuaine 1 l, ME 1 l 7,50 /plo HETI KONEKAKKI Astianpesukoneen kalkinpoistoaine 1 l, ME 1 plo 9,50 /plo HETI JÄREÄ Viemärinavausrae, 500 g, ME 1 plo 16,60 8,30 /plo HETI KIRJO 6 kg, pyykinpesujauhe, ME 1 pkt 5,92 35,50 46
V KÄSIHUUHDE 500 ml pumpulla ME 1 plo 6,00 /plo VS-510N ASTIANPESUHARJA Punainen, ME 1 kpl 1,56 VS-510N ASTIANPESUHARJA Sininen, ME 1 kpl 1,56 VS-510N ASTIANPESUHARJA Keltainen, ME 1 kpl 1,56 HETI KUITUPYYHE 50 x 50 cm, 100 kpl/rulla, ME 1 rulla 0,20 19,50 /rll HETI MIKROPYYHE, RUUTU Sininen, 38 x 38 cm, 10 kpl, ME 1 pkt 3,75 37,50 HETI MIKROPYYHE, RUUTU Punainen, 38 x 38 cm, 10 kpl, ME 1 pkt 3,75 37,50 CARITA ORIGINA YEISIINA 45 x 60 cm, perforoitu rulla, 50 kpl/rll, ME 6 rll 83,88/ME 13,98 /rll CARITA BIO YEISIINA 45 x 60 cm, perforoitu rulla, 50 kpl/rll, ME 6 rll 83,88/ME 13,98 /rll AUFOIO Rulla 40 cm x 100 m, ME 12 rll 114,00/ME 9,50 /rll ESKIMOFOIO 45 cm x 160 m ME 1 kpl 28,90 TUOREKEMU Rulla 44 cm x 300 m, ME 6 rll 51,00/ME 8,50 /rll ESKIMO EMUKEMU 30 cm x 500 m ME 1 kpl 19,90 ESKIMO EMUKEMU 45 cm x 500 m ME 1 kpl 28,90 KAHVISUODATIN 1x4 ruskea/200 kpl, ME 30 pkt 58,50/ME 1,95 ESKIMO MASSAPURSTOTIN- PUSSI 20 kpl, me 6 PSS 69,00/ME 11,50 47
NONFOOD KATRIN CASSIC C-FOD 2 KÄSIPYYHE, KETAINEN ME 16 pkt/säkki 20,00/säkki 1,25 KATRIN CASSIC NON STOP M2 EASY PICK -KÄSIPYYHE 135 ark, ME 8 pkt/säkki 16,00/säkki 2,00 KATRIN RESTA-ANNOSTEIJA- IINA, VAKOINEN* ME 14 pkt/säkki 26,60/säkki 1,90 KATRIN DISPENSER ANNOSTEI- JAIINA, VAKOINEN ME 8 pkt/säkki 39,20/säkki 4,90 KATRIN CASSIC TOIET 300 YEOW,WC.PAPERI, KETAINEN ME 10 pkt/säkki 19,00/ säkki 1,90 KATRIN PUS KITCHEN TAOUS- PYYHE 126 arkkia/rulla, ME 5x4 rll/säkki 18,50/säkki 3,70/ SAGA-VUOKAPAPERI ARKKEINA, 1/1 ANNOSTEIJAPAKKAUS 500 ark ME 1 pkt 33,90 SAGA-VUOKAPAPERI ARKKEINA 1/2 ANNOSTEIJAPAKKAUS 500 ark ME 1 pkt 20,90 Pienennä ruokahävikkiä merkittävästi jopa 1 annoksen verran per vuoka Vähennä tiskiä Viesti ympäristöystävällisyydestä Tarjoa entistä herkullisemman näköistä ruokaa UUTUUS! SAGA Vuokapaperi GN1/2 arkkeina annostelijapakkauksessa Arkin koko 330 x 390 mm SAGA Vuokapaperi GN1/1 arkkeina annostelijapakkauksessa Arkin koko 400 x 600 mm ue case-esimerkkejä tuotteen hyödyistä 48
NONFOOD KAHVIKUPPI TAKEAWAY 250 ml 20 x 50 kpl 54,00/ME 2,70 KANSI TAKEAWAY 250 ml 10 x 100 kpl 26,00/ME 2,70 KAHDEN RESTA AUTASIINA SÄKIN OSTAJAE ANNOSTEIJA VEOITUKSETTA. Kysy annostelijaa myynnistä. HUHTAMÄKI KORVAINEN KAHVIKUPPI 175 ml ruutu, 80 kpl/pussi, 25 pss/ltk, ME 1 ltk 70,00/ME 2,80 HUHTAMÄKI KORVATON KUUMAKUPPI 250 ml, Juhla Mokka, 80 kpl/pussi 20 pss/ltk, ME 1 ltk 96,00/ME 4,80 HUHTAMÄKI KANSI 250 M KUUMA KUPPEIHIN 100 kpl/ pussi, 10 pss/ltk, ME 1 ltk 38,00/ME 3,80 COFFEE TO GO 250 M SP9S/280/280, 80 kpl/pussi, 20 pss/ltk, ME 1 ltk 86,00/ME 4,30 COFFEE TO GO 300 M SP12, 75 kpl/pussi, 20 pss/ltk, ME 1 ltk 110,00/ME 4,30 COFFEE TO GO 500 M SP16, 50 kpl/pussi, 20 pss/ltk, ME 1 ltk 104,00/ME 5,20 90 MM KANSI 300 500 M KUUMAKUPPEIHIN 100 kpl/pussi, 20 pss/ltk, ME 1 ltk 55,00/ME 2,75 CUBA 250 M 2-KERROS KUUMAKUPPI, 32 KP 32 kpl/pussi, 20 pss/ltk, ME 1 ltk 72,00/ME 3,60 MUOVIASI 250 M KIRKAS C285PS76, 50 kpl/pussi, ME 20 pss 50,00/ME 2,50 OUTASI 500 M, KIRKAS 0,33/0,4/0,5 mittaviivat, C650PS97MP, 25 kpl/pussi, ME 20 pss 58,00/ME 2,90 49
NONFOOD HUHTAMÄKI KAHVIUSIKKA ECONO YCPS125, 1000 kpl/pussi, 4 pss/ltk, ME 1 ltk 33,00/ME 8,25 HUHTAMÄKI VEITSI ECONO YKPS165, 100 kpl/pussi, 10 pss/ltk 15,00/ME 1,50 HUHTAMÄKI HAARUKKA ECONO YFPS165, 100 kpl/pussi, 10 pss/ltk 15,00/ME 1,50 HUHTAMÄKI RUOKAUSIKKA ECONO YSPS165, 100 kpl/pussi, 10 pss/ltk, ME 1 ltk 15,00/ME 1,50 HUHTAMÄKI KAHVIUSIKKA DISPENSER PAKKAUS 200 kpl/ pussi 10 pss/ ltk, ME 1 ltk 32,50 /ltk HUHTAMÄKI VAKOINEN ASETTI 15 CM PPAP152, 100 kpl/pussi, 20 pss/ltk, ME 1 ltk 28,00/ME 1,40 HUHTAMÄKI ECONO AUTANEN 23 CM PPAP230C, 50 kpl/pussi, 20 pss/ltk, ME 1 ltk 44,00/ME 2,20 HUHTAMÄKI VAKOINEN SYVÄ AUTANEN 350 M P500PAP187D, 50 kpl/pussi, 20 pss/ltk, ME 1 ltk 55,00/ME 2,75 CUBA HAMPURIAISTASKU 1000 kpl/pussi, ME 1 pss 22,90 DEI TASKU, 1000 KP BPAP 150 x 155 HBP, 100 kpl/pussi, ME 1 pss 18,90 DEI TASKU, MAX BPAP 180 x 170 HBP, 1000 kpl/pussi, ME 1 pss 26,90 DEI NEWS KÄÄRE WPAP 250 x 320, 1000 kpl/pussi, ME 5 pss 119,50/ME 23,90 HUHTAMÄKI SARANAKANSI- RASIA 250 ml, rpet, 55 kpl/pussi, 6 pss/ltk, ME 1 ltk 33,00/ME 5,50 HUHTAMÄKI SARANAKANSI- RASIA 500 ml, rpet, 55 kpl/pussi, 6 pss/ltk, ME 1 ltk 47,40/ME 7,90 HUHTAMÄKI SARANAKANSI- RASIA 750 ml, rpet, 40 kpl/pussi, 6 pss/ltk, ME 1 ltk 47,40/ME 7,90 HUHTAMÄKI SARANAKANSI- RASIA 1000 ml, rpet, 35 kpl/pussi, 6 pss/ltk, ME 1 ltk 47,40/ME 7,90 50
Tilausrytmi 24 h-tuotteille Tilaus klo 11 mennessä 24 h Tilaus klo 14 mennessä 24 h Tuoreet lihat Tuoreet yrtit Raasteet ja pilkotut vihannekset Muut tuotteet Tuhansia tuotteita päivittäin saatavissa suoraan varastosta! aaja valikoima tuotteita saatavissa varastosta jatkuvasti! Varastossa olevat tuotteet toimitamme pääsääntöisesti seuraavana arkipäivänä tilauksesta. Tuotevalikoimaamme kuuluvat mm: vihannekset, juurekset, hedelmät, maitotaloustuotteet, liha ja lihajalosteet, kala ja kala jalosteet, pakasteet, teolliset elintarvikkeet, laaja joukko non-food-tuotteita ja tupakkatuotteet. Palvelemme ma pe klo 8 18 puh. (02) 727 4400 Kattava valikoima! Nopeat toimitukset!