Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 14 Marla lyhytelokuvan työryhmän projektiavustushakemus HEL 2016-002182 T 02 05 01 00 Päätös Päätöksen perustelut päätti myöntää Marla lyhytelokuvan työryhmälle 1 700 euron avustuksen elokuvan tekemisen aiheuttamiin kustannuksiin ajalle 1.3 1.11.2016 menokohdalta 473000 600000030022. Selvitys avustuksen käytöstä on toimitettava 30.11.2016 mennessä nuorisoasiainkeskuksen kumppanuusyksikköön projektiavustusselvityslomakkeella. Avustusta saavan on noudatettava nuorisolautakunnan hyväksymää nuorisoyhdistysten avustusohjesääntöä (nuoriso.hel.fi/kansalaistoiminta > Raha-avustukset). Marla lyhytelokuvan työryhmä hakee 9.2.2016 saapuneella hakemuksellaan 2 900 euron avustusta lyhytelokuvan toteuttamisen aiheuttamiin kuluihin. Nuorten tavoitteena on tehdä yhdessä nuoria puhutteleva fantasiaelokuva, jonka kantavana teemana on se, etteivät mielenterveysongelmat ole hävettäviä eivätkä salattavia vaan samankaltaisia ja arvoisia kuin mitkä tahansa fyysiset sairaudet. Nuoret tähtäävät siihen, että mielenterveys olisi normaali osa päivittäistä hyvinvointia ja ettei avun pyytäminen olisi mikään häpeä. Lyhytelokuva kertoo tytöstä, joka haluaa uskoa että maailma on enemmän kuin mitä näemme. Pääosassa on nuori nainen Marla, joka ajattelee olevansa noita kun taas ympäristö pitää häntä hulluna. Nuorten mielestä Suomessa ei tehdä elokuvia nuorille tytöille, ja he haluavatkin sekä tuottaa että kehittää suomalaista elokuvaa ja fantasiaa ja tuoda tyttöjä niiden piiriin niin tekijäksi kuin katsojaksikin. Ryhmä haluaa näyttää niin itselleen kuin muillekin, että myös nuoret pystyvät tekemään laadukkaita lyhytelokuvia. He aikovat vuokrata kuvausta varten ammattikalustoa, jotta nuoret saavat harjoitella elokuvantekoa oikeilla laitteilla. Ryhmä valmistaa kaiken käsikirjoituksesta lavastukseen ja puvustukseen itse. He aikovat tarjota lyhytelokuvaa sen valmistuttua esitettäväksi mm. tyttöjen talolle ja muille nuorisotaloille. Nuorten toimintaryhmää on tavattu valmisteluvaiheessa. Hankkeessa on mukana 38 osallistujaa, joista 37 on 17-28-vuotiaita helsinkiläisnuoria. Lyhytelokuvan tekemiseen liittyvät kustannukset ovat 4 030 euroa
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 2 (5) ja ne aiheutuvat kuvauskaluston vuokrista (2 400 euroa), kuljetuskuluista (600 euroa), puvustus- ja maskeerauskuluista (450 euroa), lavastuskuluista (400 euroa) sekä muista kuluista (180 euroa). Hankkeen tulojen arvioidaan olevan 1 450 euroa ja ne koostuvat nuorten omarahoituksesta (800 euroa) ja elokuvakaluston vuokra-alennuksista (650 euroa). Lisätiedot Tuulia Saves, nuorisosihteeri, puhelin: 310 23056 tuulia.saves(a)hel.fi Muutoksenhaku Oikaisuvaatimusohje, nuorisolautakunta Otteet Ote Hakija Otteen liitteet Oikaisuvaatimusohje, nuorisolautakunta
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3 (5) MUUTOKSENHAKUOHJEET 1 OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI Pöytäkirjan 14. Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen. Oikaisuvaatimusoikeus Oikaisuvaatimuksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen) kunnan jäsen. Oikaisuvaatimusaika Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista. Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä. Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, kun pöytäkirja on asetettu yleisesti nähtäväksi. Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen. Oikaisuvaatimusviranomainen Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupungin nuorisolautakunta. Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava: Sähköpostiosoite: helsinki.kirjaamo@hel.fi Postiosoite: PL 10 00099 HELSINGIN KAUPUNKI Faksinumero: (09) 655 783
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4 (5) Käyntiosoite: Pohjoisesplanadi 11-13 Puhelinnumero: (09) 310 13700 (Yleishallinto) (09) 310 13701 (Kaupunkisuunnittelu- ja kiinteistötoimi) (09) 310 13702 (Rakennus- ja ympäristötoimi) (09) 310 13703 (Sivistystoimi) (09) 310 13704 (Sosiaali- ja terveystoimi) Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15 16.00. Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta. Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu miten päätöstä halutaan oikaistavaksi millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi oikaisuvaatimuksen tekijä millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot Pöytäkirja Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5 (5) Markku Toivonen kumppanuuspäällikkö Päätös on sähköisesti allekirjoitettu. Pöytäkirja on pidetty yleisesti nähtävänä Helsingin kaupungin kirjaamossa (Pohjoisesplanadi 11-13) 04.03.2016.