9 Päätös tutkimuslupahakemuksesta HEL
|
|
- Saija Virtanen
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 9 Päätös tutkimuslupahakemuksesta HEL HEL T Päätös päätti myöntää tutkimusluvan ********** tutkimukselle Kätisyyden vaikutus kyselykaavaketutkimuksen tuloksiin yläraajamurtumapotilailla tässä päätöksessä ilmenevin ehdoin todeten, että ylilääkäri Laura Pikkarainen ja ylilääkäri Jorma Teittinen ovat antaneet hakemuksesta puoltavan lausunnon. Tutkimuksen tavoitteena on selvittää, vaikuttaako yläraajamurtuman hoitotulokseen subjektiivisilla mittareilla mitattuna se, onko murtunut yläraaja potilaan dominantti yläraaja vai ei. Tutkimuksen potilaat kerätään vuoden 2014 kevään ja kesän aikana Helsingin kaupungin Haartmanin ja Maria/Malmin sairaaloiden päivystyksen potilaista. Tutkimuksessa tarkastellaan omina ryhminään värttinäluun alaosan, olkaluun yläosan, ja solisluun murtumia. Tutkimus toteutetaan käyttäen hyväksi validoituja yläraajavammojen kyselykaavakkeita (Q-DASH ja PRWE). Otoskokolaskelmien perusteella tutkimuksen jokaiseen ryhmään tarvitaan vähintään potilasta. Mia Laiho nimeää tutkimuksen yhteyshenkilöksi apulaisylilääkäri Timo Lukkarisen. Tutkimusluvan ehdot ovat seuraavat: - Sosiaali- ja terveysviraston yhteyshenkilö on apulaisylilääkäri Timo Lukkarinen. - Yhteyshenkilön tehtävänä on valvoa, että tutkimus toteutetaan sosiaali- ja terveysvirastossa suunnitelman ja lupaehtojen mukaisesti. - Apulaisylilääkäri Timo Lukkariselle ja lääketieteen opiskelija ********** myönnetään erilliset Pegasos- ja Clinisoft -oikeudet seuloa tutkimukseen soveltuvia potilaita. Tutkijat hakevat Pegasos- ja Clinisoft -oikeudet tietohallintolääkäri Kirsiliina Leinoselta myönteisestä tutkimuslupapäätöksen päivämäärästä saakka. - Tutkimuksesta ei saa aiheutua kustannuksia sosiaali- ja terveysvirastolle. - Tutkimusraportista ei ole yksilöitävissä tutkimukseen osallistunutta henkilöä.
2 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 2 (5) - Tutkimuksessa syntyvä henkilörekisteri hävitetään tai arkistoidaan henkilötietolaissa edellytetyllä tavalla. - Tutkijat saapuvat pyydettäessä maksutta esittelemään tutkimuksen tuloksia niihin yksiköihin, jota tutkimus koskee. - Tutkimuksen valmistuttua tutkimusraportti tai sähköinen osoite, josta se on luettavissa, toimitetaan sosiaali- ja terveysviraston käyttöön (osoite Helsingin kaupunki, Kirjaamo, Sosiaali- ja terveysvirasto, PL 10, Helsingin kaupunki). Lisätiedot Mervi Korpela, toiminnansuunnittelija, puhelin: mervi.korpela(a)hel.fi Liitteet 1 HEL tutkimuslupahakemus 2 HEL Lisäys tutkimuslupahakemukseen Otteet Ote Hakija Yhteyshenkilö Liite 1 Liite 2 Päivystystoimintojen johtajalääkäri Tietohallintolääkäri Liite 1 Liite 2 Valmistelija Otteen liitteet Oikaisuvaatimusohje, sosiaali- ja terveyslautakunta
3 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3 (5) Mia Laiho päivystystoimintojen johtajalääkäri Pöytäkirja on pidetty yleisesti nähtävänä Helsingin kaupungin kirjaamossa (Pohjoisesplanadi 11-13)
4 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4 (5) MUUTOKSENHAKUOHJEET 1 OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen. Oikaisuvaatimusoikeus Oikaisuvaatimuksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen) kunnan jäsen. Oikaisuvaatimusaika Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista. Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä. Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, kun pöytäkirja on asetettu yleisesti nähtäväksi. Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen. Oikaisuvaatimusviranomainen Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupungin sosiaali- ja terveyslautakunta. Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava: Sähköpostiosoite: helsinki.kirjaamo@hel.fi Postiosoite: PL HELSINGIN KAUPUNKI Faksinumero: (09)
5 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5 (5) Käyntiosoite: Pohjoisesplanadi Puhelinnumero: (09) (Yleishallinto, Energia ja Satama) (09) (Kaupunkisuunnittelu- ja kiinteistötoimi) (09) (Rakennus- ja ympäristötoimi) (09) (Sivistystoimi) (09) (Sosiaali- ja terveystoimi) Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta. Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu miten päätöstä halutaan oikaistavaksi millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi oikaisuvaatimuksen tekijä millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot Pöytäkirja Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.
Muutoksenhaku Oikaisuvaatimusohje, yleisten töiden lautakunta Otteet Otteen liitteet Oikaisuvaatimusohje, yleisten töi-
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) n lakimies 363 Takaisinsaantivaatimuksen hyväksyminen, If Vahinkovakuutusyhtiö Oy, liukastuminen Tikkurikujalla Suutarilassa HEL 2015-003384 T 03 01 00 Jalkakäytävä
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Kiinteistövirasto Tilakeskus Asiakkuudet 26.01.2016 Asiakaspäällikkö/Yrityspalvelut
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 22 DNA Oy, matkapuhelintukiasemapaikkojen vuokraus HEL 2016-000870 T 10 01 01 03 Päätös Päätöksen perustelut Yrityspalveluiden asiakaspäällikkö päätti matkapuhelintukiasemapaikkojen
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Sosiaali- ja terveysvirasto 19/2014 25.04.2014
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) 119 Ulkokuntalaisille annetusta kehitysvammaisten erityishuollosta perittävät korvaukset vuonna 2014 HEL 2014-005714 T 02 05 00 Päätös päätti vahvistaa käyttöpäivä-
1 HEL 2015-004908 Tutkimuslupahakemus 2 HEL 2015-004908 Tutkimussuunnitelma 3 HEL 2015-004908 Muut liitteet
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 14 Päätös tutkimuslupahakemuksesta HEL 2015-004908 HEL 2015-004908 T 13 02 01 Päätös Psykiatria- ja päihdepalvelujen vs. johtaja päätti myöntää tutkimusluvan **********
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Kaupunginkanslia 7/2015 Oikeuspalvelut 27.01.2015 Kaupunginlakimies
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) 11 Viivästyskorko- ja perintäkulusaatavasta luopuminen HEL 2015-000828 T 02 06 07 Oike PK 20141618 Päätös Päätöksen perustelut päätti, että kaupunki luopuu viivästyskorko-
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Liikennelaitos -liikelaitos (HKL) Kunnossapitoyksikkö 22.03.2016 Yksikön johtaja
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) 20 Metron vaihteiden ja vaihteiden osien hankinta HEL 2016-003445 T 02 08 01 00 Päätös Päätöksen perustelut päätti tilata Salomar Oy:ltä metron vaihteet ja vaihteiden
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Nuorisoasiainkeskus Kehittämisosasto Kumppanuusyksikkö 02.03.2016 Kumppanuuspäällikkö
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 14 Marla lyhytelokuvan työryhmän projektiavustushakemus HEL 2016-002182 T 02 05 01 00 Päätös Päätöksen perustelut päätti myöntää Marla lyhytelokuvan työryhmälle 1 700
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Sosiaali- ja terveysvirasto Terveys- ja päihdepalvelut Päivystys Päivystystoimintojen johtajalääkäri
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 1 Päätös tutkimuslupahakemuksesta HEL 2015-013658 HEL 2015-013658 T 13 02 01 Päätös Päätöksen perustelut Lisätiedot päätti myöntää tutkimusluvan ********** tutkimukselle
75 Päihdetyön tuntiopettajan virkasuhteinen tehtävä. Päätös
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (9) 75 Päihdetyön tuntiopettajan virkasuhteinen tehtävä HEL 2014-007053 T 01 01 01 01 Päätös Päätöksen perustelut Rehtori päätti kokonaisarvion perusteella valita Stadin
23 Päätös tutkimuslupahakemuksesta HEL
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 23 Päätös tutkimuslupahakemuksesta HEL 2015-008176 HEL 2015-008176 T 13 02 01 Päätös Psykiatria- ja päihdepalvelujen vs. johtaja Mikko Tamminen päätti myöntää tutkimusluvan
1 Tutkimuslupahakemus 2 Tutkimussuunnitelma
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 11 Päätös tutkimuslupahakemuksesta HEL 2016-002914 HEL 2016-002914 T 13 02 01 Päätös (vs) päätti myöntää tutkimusluvan ********** amk -opinnäytetutkimukselle Taloudellinen
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Kaupunginkanslia Elinkeino-osasto 03.05.2016 Elinkeinojohtaja
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 34 Yhteistyösopimus Suomen Taitoluisteluliitto ry:n kanssa, taitoluistelun MM-kilpailut 2017 HEL 2016-004399 T 00 01 06 Päätös Päätöksen perustelut Vs. elinkeinojohtaja
9 Päätös tutkimuslupahakemuksesta HEL
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 9 Päätös tutkimuslupahakemuksesta HEL 2016-002487 HEL 2016-002487 T 13 02 01 Päätös (vs) päätti myöntää tutkimusluvan ********** pro gradu -opinnäytetyölle "Omahoidon
1 HEL Tutkimuslupahakemus 2 HEL Tutkimussuunnitelma. Oikaisuvaatimusohje, sosiaali- ja terveyslautakunta
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 12 Päätös tutkimuslupahakemukseen HEL 2014-014205 HEL 2014-014105 T 13 02 01 Päätös Palvelualueen johtaja päätti myöntää tutkimusluvan ********** tutkimukselle "Kohti
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Sosiaali- ja terveysvirasto 6/2015 Terveys- ja päihdepalvelut Terveysasemien johtajalääkäri
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 7 Päätös tutkimuslupahakemuksesta HEL 2015-005061 HEL 2015-005061 T 13 02 01 Päätös Risto Mäkinen päätti myöntää tutkimusluvan ********** tutkimukselle "Digital technologies
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Sosiaali- ja terveysvirasto Terveys- ja päihdepalvelut Päivystys Päivystystoimintojen johtajalääkäri
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 9 Päätös tutkimuslupahakemuksesta HEL 2016-002582 HEL 2016-002582 T 13 02 01 Päätös päätti myöntää tutkimusluvan ********** tutkimukselle: "Sepelvaltimokohtausten uusimisen
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Kaupunginkanslia 5/2015 Henkilöstöosasto 16.02.2015 Henkilöstöjohtaja
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 5 Ylimääräisen eläkkeen myöntäminen HEL 2015-001414 T 01 01 03 00 Päätös Päätöksen perustelut päätti myöntää 90,66 euron suuruisen ylimääräisen eläkkeen kuukaudessa
Sähköpostiosoite: Postiosoite: PL 10 00099 HELSINGIN KAUPUNKI
MUUTOKSENHAKUOHJEET MUUTOKSENHAKU HANKINTAPÄÄTÖKSEEN Tähän päätökseen tyytymätön asianosainen voi hakea päätökseen muutosta vaatimalla hankintaoikaisua tai tekemällä valituksen markkinaoikeudelle taikka
Lisätiedot Kaarina Järvenpää, perhe- ja sosiaalipalvelujen johtajalääkäri, puhelin: 310 76109 kaarina.jarvenpaa(a)hel.fi
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) 4 Lastenpsykiatrin virkaan valinta, työavain 45-307-14 HEL 2014-005380 T 01 01 01 01 Päätös Päätöksen perustelut Perhe - ja sosiaalipalvelujen johtajalääkäri päätti
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Sosiaali- ja terveysvirasto Terveys- ja päihdepalvelut Suun terveydenhuolto Johtajahammaslääkäri
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 6 Päätös tutkimuslupahakemuksesta HEL 2017-000945 HEL 2017-000945 T 13 02 01 Päätös Päätöksen perustelut Vs, johtajahammaslääkäri päätti myöntää tutkimusluvan **********
15 Päätös tutkimuslupahakemuksesta HEL
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 15 Päätös tutkimuslupahakemuksesta HEL 2016-002998 HEL 2016-002998 T 13 02 01 Päätös päätti myöntää tutkimusluvan ********** tutkimukselle: "Kierukkaehkäisy raskauden
Otteet Otteen liitteet Oikaisuvaatimusohje, nuorisolautakunta
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (7) 3 Nuorten toimintaryhmän FGJ-Group projektiavustuksen 2013 käyttämättä jääneen osuuden takaisinperintä HEL 2013-000228 T 02 05 01 00 Päätös Päätöksen perustelut Toimistopäällikkö
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Sosiaali- ja terveysvirasto 14/2014 Perhe- ja sosiaalipalvelut Vammaistyö Vammaistyön johtaja
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 23 Päätös tutkimuslupahakemuksesta HEL 2014-012917 HEL 2014-012917 T 13 02 01 Päätös päätti myöntää tutkimusluvan ********** opinnäytetyölle "Asiakkaiden ja työvalmentajien
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Kiinteistövirasto 12/2015 Asunto-osasto 13.04.2015 Apulaisosastopäällikkö
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 14 Asukasvalintaperusteista poikkeaminen; Hoas, Pohjoinen Rautatiekatu 29 HEL 2015-004257 T 10 07 01 Päätös Päätöksen perustelut päätti antaa Helsingin seudun opiskelijaasuntosäätiölle
6 Päätös tutkimuslupahakemuksesta HEL 2015-002962. Päätös
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 6 Päätös tutkimuslupahakemuksesta HEL 2015-002962 HEL 2015-002962 T 13 02 01 Päätös Tutkimusluvan ehdot päätti myöntää tutkimusluvan ********** tutkimuslupahakemukselle
Muutoksenhakuohje. Muutoksenhakukiellot. Oikaisuvaatimus. Valitusosoitus
Muutoksenhakuohje Muutoksenhakukiellot Päätöksistä ei saa tehdä oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, jos päätös koskee kuntalain 91 :n mukaan valmistelua tai täytäntöönpanoa työ- tai virkaehtosopimuksen
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Sosiaali- ja terveysvirasto 19/2015 Talous- ja tukipalvelut Osastopäällikkö
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 80 Päätös tutkimuslupahakemuksesta HEL 2015-003523 HEL 2015-003523 T 13 02 01 Päätös Tutkimusluvan ehdot Talous- ja tukipalvelujen osastopäällikkö päätti myöntää tutkimusluvan
Muutoksenhaku Oikaisuvaatimusohje, sosiaali- ja terveyslautakunta
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 58 Päätös tutkimuslupahakemuksesta HEL 2015-013389 HEL 2015-013389 T 13 02 01 Päätös Päätöksen perustelut päätti myöntää tutkimusluvan ********** tutkimukselle "Rakenteellinen
merkitty "ylipainokoodi" (=raportointikoodi TL20) merkitty "ylipainokoodi".
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (7) 22 Päätös tutkimuslupahakemuksesta HEL 2014-008049 HEL 2014-008049 T 13 02 01 Päätös päätti myöntää tutkimusluvan ********** tutkimukselle "Lasten ylipaino ja lihavuus
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (7) Sosiaali- ja terveysvirasto 9/2015 Perhe- ja sosiaalipalvelut Lastensuojelun johtaja
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (7) 15 Päätös tutkimuslupahakemuksesta HEL 2015-002679 HEL 2015-002679 T 13 02 01 Päätös Päätöksen perustelut päätti myöntää tutkimusluvan ********** tutkimukselle "Arviointi-
Muutoksenhaku Oikaisuvaatimusohje, sosiaali- ja terveyslautakunta Otteet
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 275 Päätös tutkimuslupahakemuksesta HEL 2016-007607 HEL 2016-007607 T 13 02 01 Päätös Päätöksen perustelut ja ehdot Talous- ja tukipalvelujen osastopäällikkö päätti
3 Päätös myönnetyn tutkimusluvan täydennyksestä HEL Päätös
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 3 Päätös 8.4.2015 myönnetyn tutkimusluvan täydennyksestä HEL 2015-003244 HEL 2015-003244 T 13 02 01 Päätös Päätöksen perustelut päätti myöntää tutkimusluvan **********
1 Tutkimuslupahakemus 2 Tutkimussuunnitelma 3 Liite tutkimuslupahakemukseen
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (7) 18 Päätös tutkimuslupa-asiasta HEL 2014-003210 HEL 2014-003210 T 13 02 01 Päätös Psykiatria- ja päihdepalvelujen vs. johtaja Leea Muhonen päätti myöntää tutkimusluvan
3 Päätös tutkimuslupaan HEL 2013-014196. Päätös
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 3 Päätös tutkimuslupaan HEL 2013-014196 HEL 2013-014196 T 13 02 01 Päätös Päätöksen perustelut päätti myöntää hakemuksen mukaisesti tutkimusluvan ********** tutkimukselle
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Sosiaali- ja terveysvirasto Sairaala-, kuntoutus- ja hoivapalvelut Osastopäällikkö
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 63 Päätös tutkimuslupahakemuksesta HEL 2015-011167 HEL 2015-011167 T 13 02 01 Päätös Tutkimusluvan ehdot Sairaala-, kuntoutus- ja hoivapalvelujen osastopäällikkö Juha
1 Tutkimuslupahakemus Tutkimussuunnitelma 3 Muut liitteet
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 68 Päätös tutkimuslupahakemuksesta HEL 2016-010304 HEL 2016-010304 T 13 02 01 Päätös Päätöksen perustelut ja ehdot päätti myöntää tutkimusluvan ********** tutkimuslupahakemukselle
4 Päätös tutkimuslupahakemuksesta HEL Päätös
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 4 Päätös tutkimuslupahakemuksesta HEL 2015-004119 HEL 2015-004119 T 13 02 01 Päätös Tutkimusluvan ehdot päätti myöntää tutkimusluvan ********** tutkimuslupahakemukselle
4 Päätös tutkimuslupahakemuksesta HEL Päätös
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 4 Päätös tutkimuslupahakemuksesta HEL 2016-007453 HEL 2016-007453 T 13 02 01 Päätös Päätöksen perustelut päätti myöntää tutkimusluvan ********** tutkimuslupahakemukselle
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Ympäristökeskus 3/2014 18.03.2014
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 8 Ympäristötarkastajan viran täyttäminen ympäristökeskuksessa; ilmastoasiat HEL 2014-003235 T 01 01 01 01 Päätös Päätöksen perustelut Ympäristökeskuksen ympäristönsuojeluosaston
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Kiinteistövirasto Tonttiosasto Yritystonttitoimisto 17.05.2016 Yritystonttitoimiston toimistopäällikkö
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 138 Muutos MS Maria-ravintolalaivaa koskevaan sopimukseen (Hakaniemenranta) HEL 2016-005804 T 10 01 01 04 S0111-80 Päätös Vuokranantaja Päättäjä Vuokrauspäätös Vuokralainen
Muutoksenhaku Oikaisuvaatimusohje, sosiaali- ja terveyslautakunta
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 70 Päätös tutkimuslupahakemuksesta HEL 2016-005576 HEL 2016-005576 T 13 02 01 Päätös Päätöksen perustelut päätti hylätä tutkimusluvan ********** tutkimuslupahakemukselle
3 Päätös tutkimuslupahakemuksesta HEL Päätös
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 3 Päätös tutkimuslupahakemuksesta HEL 2016-000889 HEL 2016-000889 T 13 02 01 Päätös Tutkimusluvan ehdot ovat seuraavat: Seija Meripaasi on myöntänyt tutkimusluvan **********
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Sosiaali- ja terveysvirasto 2/2015 Perhe- ja sosiaalipalvelut Lastensuojelun johtaja
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 2 Päätös tutkimuslupahakemuksesta HEL 2014-015134 HEL 2014-015134 T 13 02 01 Päätös päätti myöntää tutkimusluvan ********** tutkimukselle "Kuinka päivystysviikko vaikuttaa
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (11) Opetusvirasto 5/2014 Nuoriso- ja aikuiskoulutuslinja 07.05.2014 Toimialarehtori, Stadin aikuisopisto
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (11) 11 Hoitotyön opettajan vuorotteluvapaan sijaisuus HEL 2014-004892 T 01 01 01 01 Päätös Päätöksen perustelut Toimialarehtori päätti kokonaisarvion perusteella valita
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (11) Liikuntavirasto 16/2015 Merelliset palvelut 13.05.2015 Osastopäällikkö. 1 sopimusluonnos mökki 3-2015_18
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (11) 28 Kaunissaaren mökin nro 3 vuokraaminen Yliskylän Venekerho ry:lle HEL 2015-001982 T 10 01 01 03 päätti vuokrata Kaunissaaren rakennus nro 3:n Yliskylän Venekerho
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Sosiaali- ja terveysvirasto 52/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 159 Päätös tutkimuslupahakemuksesta HEL 2015-008754 HEL 2015-008754 T 13 02 01 Päätös Sosiaali- ja terveysviraston virastopäällikkö päätti myöntää ********** ym. luvan
Sovellettava lainkohta: Kunta laki 91.
MUUTOKSENHAKUKIELTO Liikelaitosten johtokunta :t 38, 39, 41, 42, 43, 44, 45, 48, 49, 50 Valmistelua tai täytäntöönpanoa koskevaan päätökseen ei saa hakea muutos ta Sovellettava lainkohta: Kunta laki 91.
1 Hel Tutkimuslupahakemus HV
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (7) 8 Päätös tutkimusluvan jatkohakemuksesta HEL 2013-016097 HEL 2013-016097 T 13 02 01 Päätös Psykiatria- ja päihdepalvelujen vs. johtaja Leea Muhonen päätti hyväksyä **********
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Sosiaali- ja terveysvirasto 2/2015 Terveys- ja päihdepalvelut Terveysasemat ja sisätautien poliklinikka 13.02.
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) 2 Terveyskeskuslääkärin virkaan ottaminen Haagan terveysasemalle, työavain 45-1441-14 HEL 2015-000798 T 01 01 01 01 Päätös Päätöksen perustelut päätti valita lääketieteen
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (7) Sosiaali- ja terveysvirasto 51/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (7) 157 Sosiaali- ja terveysviraston johtoryhmän nimeäminen HEL 2015-010540 T 00 00 02 Päätös päätti, kumoten asiasta 5.6.2015 114 tekemänsä päätöksen, nimetä sosiaali-
hyödynnetään sairaanhoitajaopiskelijoiden 1 HEL Tutkimuslupahakemus 2 HEL Tutkimussuunnitelma
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (7) 17 Päätös tutkimuslupahakemuksesta HEL 2015-001729 HEL 2015-001729 T 13 02 01 Päätös Tutkimusluvan ehdot päätti myöntää tutkimusluvan ********** tutkimuslupahakemukselle
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Kulttuurikeskus 04.05.2016
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 13 Aalto-yliopiston tuotantohenkilöiden matka Pekingiin Moi Helsinki - tapahtuman johdosta HEL 2016-005246 T 01 02 02 00 Päätös Päätöksen perustelut päätti oikeuttaa
5 Terveyskeskuslääkärin virkaan ottaminen, työavain 45-924-15, Munkkiniemen terveysasema. Päätös
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 5 Terveyskeskuslääkärin virkaan ottaminen, työavain 45-924-15, Munkkiniemen terveysasema HEL 2015-011043 T 01 01 01 01 Päätös Päätöksen perustelut päätti valita lääketieteen
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Sosiaali- ja terveysvirasto
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 10 Päätös tutkimuslupahakemuksesta HEL 2016-013761 HEL 2016-013761 T 13 02 01 Päätös Päätöksen perustelut päätti myöntää tutkimusluvan ********** tutkimuslupahakemukselle
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Sosiaali- ja terveysvirasto
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 84 Päätös tutkimuslupahakemuksesta HEL 2017-002635 HEL 2017-002635 T 13 02 01 Päätös Päätöksen perustelut ja ehdot päätti myöntää tutkimusluvan ********** tutkimuslupahakemukselle
Päätös. Tutkimusluvan ehdot
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 71 HEL 2013-009401 Päätös täydennyksestä tutkimuslupapäätökseen 23.12.2014 "Perusturvan aukot. Tutkimus toimeentulotuen tarvetta synnyttävistä menoeristä ja toimeentulotuen
Muutoksenhaku Oikaisuvaatimusohje, sosiaali- ja terveyslautakunta
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 22 Päätös tutkimuslupahakemuksesta HEL 2017-004065 HEL 2017-004065 T 13 02 01 Päätös Päätöksen perustelut ja ehdot päätti myöntää tutkimusluvan ********** tutkimuslupahakemukselle
Lisätiedot Hanna Maarit Tarvainen, toimistosihteeri, puhelin: hanna.m.tarvainen(a)hel.fi. 1 Salassa pidettävä (JulkL 24 1 mom 25 k.
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 16, liikaa maksettujen kilometrikorvausten takaisinperintä HEL 2016-007457 T 01 02 01 08 Päätös Päätöksen perustelut päätti, että ********** peritään takaisin hänelle
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (13) Rakennusvirasto 35/2015 Palveluosasto Alueidenkäyttö 13.05.2015 Toimistopäällikkö PAK
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (13) 186 Säkkikatu 7, 41. Suurmetsä, kortteli ja tontti 41302-33, suostumus yksityisten rakenteiden sijoittamiseksi yleiselle alueelle HEL 2015-002788 T 10 01 01 06 SL1500296
7 Palvelualueiden lääkäripalvelujen terveyskeskuslääkärin viran täyttäminen. Päätös
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (11) 7 Palvelualueiden lääkäripalvelujen terveyskeskuslääkärin viran täyttäminen HEL 2014-006944 T 01 01 01 01 Päätös Päätöksen perustelut päätti koulutuksen, työkokemuksen
Otteet Otteen liitteet
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 18 Liikkumistaidon ohjausta koskevien korvausten tarkistaminen vuodelle 2014 HEL 2014-006381 T 01 02 00 00 Päätös Päätöksen perustelut Vammaistyön päällikkö päätti hyväksyä
Otteet Otteen liitteet Oikaisuvaatimusohje, sosiaali- ja terveyslautakunta Tiedoksi Palveluvastaava
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 4 Viiskulman terveysaseman terveyskeskuslääkärin vakinaistaminen, työavain 45-552-14 HEL 2014-006672 T 01 01 01 01 Päätös Päätöksen perustelut päätti koulutuksen, työkokemuksen
Muutoksenhaku Oikaisuvaatimusohje, sosiaali- ja terveyslautakunta Otteet. Otteen liitteet. Henkilöstöasiantuntija
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 11, liikaa maksetun palkan takaisinperintä HEL 2016-005678 T 01 02 01 08 Päätös Päätöksen perustelut päätti, että ********** peritään takaisin hänelle liikaa maksetut
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Sosiaali- ja terveysvirasto Sairaala-, kuntoutus- ja hoivapalvelut Osastopäällikkö
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 7 Päätös tutkimuslupahakemuksesta HEL 2016-001167 HEL 2016-001167 T 13 02 01 Päätös Tutkimusluvan perustelut ja ehdot Helsingin sosiaali- ja terveysviraston, sairaala-,
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Rakennusvirasto Palveluosasto Palveluosaston lakimies
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 236 Lisäkorvausvaatimuksen hyväksyminen, liukastuminen 27.12.2014 Lielahdentie 3-5 kohdalla Lauttasaaressa HEL 2015-013984 T 03 01 00 Liukastuminen, 27.12.2014, Lielahdentie,
Otteet Otteen liitteet
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) 4 Rakennusviraston verkkolehti ja uutiskirje, Legendium Oy, 13 900 euroa (alv 0 %) HEL 2014-001772 T 02 08 01 00 Päätös Päätöksen perustelut päätti tilata rakennusviraston
20 Päätös tutkimuslupahakemuksesta HEL Päätös
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 20 Päätös tutkimuslupahakemuksesta HEL 2017-003664 HEL 2017-003664 T 13 02 01 Päätös Päätöksen perustelut ja ehdot päätti myöntää tutkimusluvan ********** tutkimuslupahakemukselle
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Kaupunginkanslia 9/2015 Tietotekniikka- ja viestintäosasto Tietotekniikka- ja viestintäjohtaja
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 15 Helsingin ja Turun kaupunkien yhteistyö Finnishcourses.fi palvelun ylläpidossa HEL 2014-009324 T 00 01 06 Päätös Päätöksen perustelut päätti, että Helsingin kaupunki
Muutoksenhaku Oikaisuvaatimusohje, yleisten töiden lautakunta Otteet Otteen liitteet Oikaisuvaatimusohje, yleisten töi-
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) n lakimies 256 Lisäkorvausvaatimuksen hyväksyminen, kaatuminen 15.12.2014 Maasalonpolulla Säveltie 5 kohdalla Pukinmäessä HEL 2014-015408 T 03 01 00 Kaatuminen, 15.12.2014,
Lisätiedot Sanna Teiro, johtava sosiaalityöntekijä, puhelin: sanna.teiro(a)hel.fi
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 20 Sosiaalityöntekijän viran täyttäminen HEL 2014-008275 T 01 01 01 01 Päätös Päätöksen perustelut Lastensuojelun sosiaalityön päätti koulutuksen, työkokemuksen sekä
82 Päätös tutkimuslupahakemuksesta HEL Päätös
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 82 Päätös tutkimuslupahakemuksesta HEL 2016-012076 HEL 2016-012076 T 13 02 01 Päätös Päätöksen perustelut ja ehdot päätti myöntää tutkimusluvan ********** tutkimuslupahakemukselle
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Liikennelaitos -liikelaitos (HKL)
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 49 Liikennelaitos -liikelaitoksen tulospalkkiojärjestelmä vuonna 2016 HEL 2016-003455 T 01 02 03 01 Päätös päätti ottaa liitteessä 1 olevan tulospalkkiojärjestelmän
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Sosiaali- ja terveysvirasto
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 144 Päätös tutkimuslupahakemuksesta HEL 2016-009900 HEL 2016-009900 T 13 02 01 Päätös Päätöksen perustelut ja ehdot päätti myöntää tutkimusluvan projektipäällikkö **********
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Sosiaali- ja terveysvirasto Terveys- ja päihdepalvelut Osastopäällikkö
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 30 Päätös tutkimuslupahakemuksesta HEL 2017-005136 HEL 2017-005136 T 13 02 01 Päätös Päätöksen perustelut ja ehdot Terveys- ja päihdepalvelujen osastopäällikkö päätti
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Sosiaali- ja terveysvirasto 60/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) 177 Päätös tutkimuslupahakemuksesta HEL 2015-012467 HEL 2015-012467 T 13 02 01 Päätös Tutkimusluvan ehdot päätti myöntää tutkimusluvan ********** "Helsingin jälkihuoltonuorten
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Sosiaali- ja terveysvirasto 23/2014 Terveys- ja päihdepalvelut 05.05.2014 Osastopäällikkö
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 38 Korjaus eräiden terveysasemien väliaikaiset sulkemiset - päätökseen Laajasalon terveysaseman osalta HEL 2014-002990 T 06 00 00 Päätös Päätöksen perustelut on todennut
1 Syksyn 2016 kutsuntalääkärit
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 17 Lääkärien määrääminen kutsuntatilaisuuksiin Helsingissä 2016 HEL 2016-002781 T 00 01 06 Päätös Päätöksen perustelut päätti määrätä liitteessä 1 mainitut terveyskeskuslääkärit
Otteet Otteen liitteet
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 1 Etelän terveysasemien johtavan ylilääkärin pöytäkirjan nähtävilläolo vuonna 2014 Päätös päätti, että Etelän terveysasemien johtavan ylilääkärin pöytäkirjat pidetään
14 Sijoituksen sosiaalityö toimistosihteerin virka, työavain Päätös
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 14 Sijoituksen sosiaalityö toimistosihteerin virka, työavain 45-937-14 HEL 2014-009863 T 01 01 01 01 Päätös Päätöksen perustelut Lastensuojelun sosiaalityön päätti koulutuksen,
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Rakennusvirasto Palveluosasto Alueidenkäyttö Toimistopäällikkö PAK
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 378 Yleisen alueen käyttö terassialueena, korvaava päätös, Ravintola Dacca, Itämerenkatu 16, 20. kaupunginosa Länsisatama HEL 2016-008639 T 10 01 01 04 HEL 2015-002136
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Rakennusvirasto Palveluosasto Alueidenkäyttö Toimistopäällikkö PAK
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 425 Maamonlahdentien silta, Länsiväylä, 31. Lauttasaari, Kaakkois-Suomen ELY-keskus, suostumus yksityisten rakenteiden sijoittamiseksi yleiselle alueelle HEL 2016-009746
7 Terveyskeskuslääkärin virkaan valinta, Vuosaaren terveysasema, työavain Päätös
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 7 Terveyskeskuslääkärin virkaan valinta, Vuosaaren terveysasema, työavain 45-1410-14 HEL 2014-014737 T 01 01 01 01 Päätös Päätöksen perustelut Lisätiedot päätti koulutuksen,
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Rakennusvirasto Palveluosasto Alueidenkäyttö Toimistopäällikkö PAK
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 323 Yleisen alueen käyttö terassialueena, Ravintola KOM/Marrot Oy, Kapteeninkatu 26, 5. kaupunginosa Punavuori HEL 2016-008065 T 10 01 01 04 Päätös Päätöksen perustelut
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Kiinteistövirasto Tonttiosasto Asuntotonttitoimisto Asuntotonttitoimiston toimistopäällikkö
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 110 Asuntotontin (kaupunkipientalo) lyhytaikainen vuokraaminen yksityishenkilöille rakennusluvan hakemista varten (Suurmetsä, Alppikylä, tontti 41302/9) HEL 2017-003458
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (9) Sosiaali- ja terveysvirasto 3/2015 Perhe- ja sosiaalipalvelut Lastensuojelun johtaja
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (9) 4 Päätös tutkimuslupahakemuksesta HEL 2015-000312 HEL 2015-000312 T 13 02 01 Päätös päätti myöntää tutkimusluvan ********** tutkimukselle koskien Etelä-Suomessa sijaitsevan
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Kiinteistövirasto Tilakeskus Asiakkuudet Asiakaspäällikkö/Yrityspalvelut
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 168 Flow Festival Oy, piha-alueen käyttö, Parrukatu 4 ja 5 HEL 2016-005650 T 10 01 03 Päätös Päätöksen perustelut n tilakeskuksen yrityspalveluiden asiakaspäällikkö
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Kiinteistövirasto Tonttiosasto Asuntotonttitoimisto Asuntotonttitoimiston toimistopäällikkö
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 184 Asuntotontin (pientalo, 1 045 k-m²) lyhytaikainen vuokraaminen Rakennus-Sauma Komulainen Ky:lle perustettavan yhtiön lukuun rakennusluvan hakemista ja maanrakennustöiden
Muutoksenhaku Oikaisuvaatimusohje, yleisten töiden lautakunta Otteet Otteen liitteet
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 253 Yleisen alueen käyttö terassialueena, Blancco Grill & Döner, Hiihtomäentie 14, 43. kaupunginosa Herttoniemi HEL 2016-005800 T 10 01 01 04 Päätös Päätöksen perustelut
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Korkeasaaren eläintarha 8/2014 28.08.2014
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) 10 Korkeasaaren eläintarhan turvallisuusasiantuntijan asettaminen asevastaavaksi ja hankkimisluvan hakeminen kaasusumuttimille HEL 2014-010269 T 00 01 00 Päätös Päätöksen
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Kiinteistövirasto Tonttiosasto Yritystonttitoimisto Yritystonttitoimiston toimistopäällikkö
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 77 Linja-autojen pysäköintiä varten vuokratun alueen sijainnin muuttaminen (Nobina Finland South Oy, Roihupelto) HEL 2016-002716 T 10 01 01 04 S0145-314 Päätös Vuokranantaja
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Sosiaali- ja terveysvirasto
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 31 Vammaistyön perhehoitajien palkkioiden ja korvausten tarkistus vuonna 2016 HEL 2016-000454 T 01 02 00 00 Päätös Päätöksen perustelut päätti, että vammaistyön perhehoitajille
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Sosiaali- ja terveysvirasto 55/2014 Talous- ja tukipalvelut 03.10.2014 Osastopäällikkö
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 400 Asiakasmaksut ja perintä -yksikön taloussihteerin viran täyttäminen, työavain 45-793-14 HEL 2014-011663 T 01 01 01 01 Päätös Päätöksen perustelut Talous- ja tukiosaston
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Tukkutori 4/2015 02.03.2015
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 4 Hietalahden kauppahallin myyntipaikkojen avoin haku HEL 2015-000415 T 02 08 02 00 Päätös päätti vuokrata myyntipaikan nro 11 ja 14 Stiina Kuismalle perustettavan yrityksen
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Liikuntavirasto
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 2 Töölön Kisahallin eteläpäädyssä sijaitsevan ravintolatilan vuokraaminen HEL 2014-014794 T 10 01 03 Päätös Merkittiin, että edellinen vuokrasopimus otsikossa mainitusta
7 Sosiaalityöntekijän viran täyttäminen; Etelän sosiaalityö, työavain Päätös
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 7 Sosiaalityöntekijän viran täyttäminen; Etelän sosiaalityö, työavain 45-1433-14 HEL 2015-002380 T 01 01 01 01 Päätös Päätöksen perustelut päätti koulutuksen, työkokemuksen
Helsingin kaupunginhallitus Pöytäkirja 1 (5) 65/
Helsingin kaupunginhallitus Pöytäkirja 1 (5) 191 Lainan ottaminen Euroopan Investointipankilta HEL 2014-014310 T 02 05 04 Päätös Päätöksen perustelut päätti saatujen hintaindikaatioiden perusteella ottaa
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Liikuntavirasto 21/2015 Sisäliikuntapalvelut 28.10.2015 Osastopäällikkö
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) 45 Tukiasematilan vuokraaminen Maunulan liikuntahallista DNA Oy:lle HEL 2015-011741 T 10 01 03 Päätös Merkittiin, että edellinen vuokrasopimus otsikossa mainitusta asiasta
Muutoksenhaku Oikaisuvaatimusohje, kiinteistölautakunta Otteet Otteen liitteet
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 185 Koulutuskeskus Unika Hairstyle Oy, liiketilan vuokraus osoitteesta Eteläinen rautatienkatu 16 a HEL 2016-008265 T 10 01 03 Päätös Päätöksen perustelut n Tilakeskuksen
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Rakennusvirasto Palveluosasto Alueidenkäyttö Toimistopäällikkö PAK
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 41 Yleisen alueen käyttö terassialueena, Rymy-Eetu, Erottajanaukio, 3. kaupunginosa Kaartinkaupunki HEL 2016-000830 T 10 01 01 04 Päätös Päätöksen perustelut n alueidenkäytön
Lisätiedot Pirkko Turpeinen, lastenkotitoiminnan päällikkö, puhelin: pirkko.turpeinen(a)hel.fi
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 4 Toivolan lastenkodin vastaavan ohjaajan viran täyttäminen, työavain 45-488-14 HEL 2014-007446 T 01 01 01 01 Päätös Päätöksen perustelut Pirkko Turpeinen päätti koulutuksen,