TYÖPALKKOJEN HINNAT A MALLIN HENKILÖ- JA HUORMAVAUNUJEN KORJAUSTÖISTÄ HELSINKI
TVOPALKKO]EN HINNAT A MALLIN HENKILÖ- JA KUORMAVAUNUJEN KORJAUSTÖISTÄ myyjille ja korjaajille ohjeeksi Form. N:o 1934. HELSINKI
Johdanto Tässä kirjasessa esitetyt korjaustöiden hintoja osoittavat summat on määrätty sekä omassa että myyjiemme korjaamoissa suoritettujen tutkimusten perusteella. Niiden käyttämisen edellytyksenä on, että korjaamossa on erikoistyökalut sekä että mekaanikot ovat huoltokursseillamme koukutettuja. Hinnat on sovellutettu mahdollisimman edullisiksi vaununomistajille, kuitenkin niin, että työstä jää riittävä palkkio. Näin ollen tämä hinnasto on A-mallin vaunujen korjaustöiden luotettava perusta, ja on kaikkien Ford-korjaamoiden sitä tarkkaan seurattava. Suurliikkeet, valtion ja kunnan laitokset sekä muut suurten vaunustojen omistajat käyttävät Fordvaunuja enemmän kuin mitään muuta merkkiä. Tämä tietysti johtuu ennen kaikkea vaunun tunnetusta laadusta, mutta vaikuttaa siihen tuntuvasti hyvä huolto, jota on kaikkialla maassa saatavissa. Yhtenäisten laskuperusteiden käyttäminen korjaustöiden suorituksessa on luonnollisesti asia, joka huomattavasti lisää Ford-omistajien luottamusta Ford huoltojärjestelmään. On sen vuoksi jokaisen myyjän kannalta tärkeätä, että tätä hinnastoa todella käytetään On huomattava, että työveloituksia ei koskaan voi pitää niin korkeina, että ne voisivat peittää myyjän huolto-osaston mahdollisen huonon johdon tai muiden puutteellisuuksien aiheuttamat tappiot. Teidän velvollisuutenne on pitää työkustannukset mahdollisimman alhaisina, sillä Te ette voi vaatia, että asiakkaat maksaisivat huonosti hoidetun korjaamon kustannukset. Tässä kirjasessa esitettyjä korjaustöiden hintoja on sen vuoksi pidettävä maksimihintoina.
Sisällysluettelo Sivu Moottori 4 Vaihdelaatikko ja kytkin 6 Taka-akseli 6 Jarrut 7 jouset 8 Etuakseli 8 Konerunko 9 Konealustan voitelu 9 Lokasiivet ja astuinlaudat 10 Ohjauslaite 11 Pyörät 11 Polttoaine järjestelmä 11 Jäähdyttäjä ja jäähdytysjärjestelmä 12 Käyntiinveto, valaistus ja sytytys 12 Varusteet 14 Vaunukori 14 Katto ja tuulilasi 15 Kuormavaunun konealusta ja taka-akseli 16 3
KorJ. N :o Moottori 1. Moottorin täysikorjaus, uuden laakerimetallin valaminen jalaakerien poraus mukaan luettuna*s6o: 2. Kaikkien kampi-ja kiertokankien laakerien kiristäminen 140: 3. Kaikkien kampilaakerien kiristäminen 120: 4. Yhden kiertokangen laakerin kiristäminen (ja seuraavilta lisää 10: kultakin) 30: 5. Uusien mäntien ja renkaiden asentelu 120: 6. Yhden uuden männän ja renkaiden tai kiertokangen asentelu 90: 7. Uusien männän renkaiden asentelu (kaikki) 110: 8. Uusien männän tappien asentelu (kaikki), 120: 9. Venttiilien hiominen ja noen poistaminen (N:o 14 mukaan luettuna) 90: 10. Noen poistaminen 30: 11. Sylinterikannen tiivisteen vaihtaminen 20: 12. Venttiilikammion tiivisteen vaihto 10: 13. Yhden tai useamman imu- tai pakoputken tiivisteen vaihto 15: 14. Koneen käynnin tarkistaminen, siihen luettuna sytytystulppien kärkien ja virranjakajan katkaisijakarkien tarkistus, sytytyksen tarkistus ja kaasuttaja suutimien puhdistus... 20: 15. Kampikammion puhdistus tai tiivisteiden uusiminen 40: 16. Moottorin vaihto 120: 17. Sylinteristön etukannen vaihto *50: 18. Nokka-akselin hammasrattaan vaihto *60: 19. Nokka-akselin vaihto (1930 henkilö- ja kuormavaunut varustettuina moottorin etuosan kannatinlaitteella 70: 20. Vauhtipyörän hammaskehän vaihto 160: 21. Vauhtipyörän kotelon vaihto 160: 22A. Moottorin etuosan kannatinlaitteen jousen vaihto 20:»»» 228. apujousen vaihto 30: 4
Korj. N:o - Moottori jatk. *Henkilö- ja kuormavaunuista ilman moottorin kannatinlaitetta, lisäveloitus Työvaiheet 5 ja 9 yhdistettyinä 20:- 150:» 6 9»» 130:» 7» 9» 140:» 8»9» 140:» 7» 8» 130:» 2,5 ja 9» 220: Korjattaviksi tuodut tai lähetetyt osat: 308. Moottorin täysikorjaus; laakerimetallin valaminen ja laakerien poraus mukaanluettuna 440: 318. Sylinterien poraus (sylinteristö yksistään tuotuna) 80: 328. Sylinterien poraus ja uusien mäntien sovitus 100: 338. Sylinterien poraus, kampilaakerien valaminen, ja mäntien sovitus *160: 348. Kampilaakerien valaminen (ainoastaan) *60: 358. Kampilaakerien valaminen ja kampiakselin sovitus *140: 368. Kampilaakerien valaminen, mäntien, kampiakselin ja kiertokankien sovitus...*220: 378. Sylinterien poraus, kampilaakerien valaminen, mäntien, kampiakselin ja kiertokankien sovitus*26o: 388. Sylinterien poraus, kampilaakerien valaminen, mäntien, kampiakselin, nokka-akselin, kiertokankien, venttiilien ja venttiilinnostajien sovitus.*320: 398. Sylinterien poraus, mäntien ja venttiilien sovitus 160: 408. Sylinterien poraus, mäntien venttiilien ja venttiilinnostajien sovitus sekä nokka-akselin suoristus ja asentelu 200: 418. Mäntien ja kampiakselin sovitus (sylinteristö valmiiksi porattuna) 80: *Hintaan sisältyy valkometalli 5
maksuton Korj. N:o Vaihdelaatikko ja kytkin 50. Kytkimen hankauslevyjen vaihto *140: 51. Jonkin tai kaikkien vaihdelaatikon osien vaihto, siihen luettuna myöskin kotelo *160: 52. Vaihteen kotelon vaihto 20: 53. Vaihdelaatikon öljyn vaihto, : (öljystä velotus) 54. Vetoakselin etumaisen laakerin vaihto 70: 55. Vaihteen kotelon tiivisteen vaihto. 25: 56. Vaihdelaatikon ja kytkimen yleiskunnostus (kun moottori on ulosotettu) 45: 57. Kytkimen ja jarrupolkimien sekä jarrutangon kunnostaminen 20: Työvaiheet 50 ja 57 yhdistettyinä 200: *Kuormavaunuista lisäksi 20: Taka-akseli 60. Koko taka-akselin täydellinen kunnostaminen 140: 61. Taka-akselin vaihto 70: 62. Yhden taka-akselikotelon vaihto 80: 63. Molempien taka-akselikoteloiden vaihto 100: 64. Tasauspyörästön kotelon uusiminen 110: 65. Vetoakselin (kardaaniakselin) ja vetopyörien vaihto 120: 66. Vetoakselin putken (kardaaniputken) uusiminen 90: 67. Yhden takimaisen V-tuen uusiminen 20: 68. Takimaisen V-tuen pulttien kiristäminen 10: 69. Murtonivelen uusiminen 80: 70. Taka-akselin kotelon nahkatiivisteiden vaihto 100: 71. Yhden takanavan rasvatiivisteen uusiminen 10: 6
kultakin Korj. N:o Taka-akseli - jatk. 72. Molempien takanapojen lukkomutterien kiristäminen 10: 73. Murtonivelen kotelon pulttien kiristys 10: 74. Murtonivelen kotelon tiivisteen uusiminen 20: 75. Napakiilojen uusiminen (molemmat) 30: Jarrut 80. Koko jarrujärjestelmän tarkistus *70: Kuormavaunuista lisäveloitus 20: 81. Jarrukenkien vaihto ja jarrujen tarkistaminen etumaiset, yhdeltä pyörältä 10:»»»»» takimaiset,»» 15: 82. Jalkajarrujen tarkistaminen (ilman rumpujen, kenkien ja tankojen uusimista) 20: 83. Käsijarrun tarkistaminen 10: 84. Jarrutangon uusiminen 10: 85. Jarrun takaisinvetojousen uusiminen (etumaiset, pyörältä) 15:»»»» (takimaiset,» *20: 858. Jarrun tarkastuskiilan uusiminen (etumaiset, pyörältä) 20:»»» (takimaiset,» *25: 86. Yhden jarrurummun uusiminen 15: 87. Jarrun kotelolevyn uusiminen 30: 88. Jarrun nokan tai tarkistusruuvin tarkistus 10: 89. Jarrutangon jousen uusiminen 5: *Kaksoistakapyörillä varustetuista kuormavaunuista lisäveloitus 10: 7
etum. Korj. N:o Jouset 90. Takajousen uusiminen, malli A tai AA f5o: 91. Jousen ja jousen istukan hoikkien uusiminen tai takim. (malli A) 40: 918. Yhden takajousen hoikkien uusiminen (AA) f5o: 92. Takajousen kiristyspultin tai yhden lehden vaihto, sekä jousen puhdistus ja grafiitti voitelu, 60: 93., Takajousen tasottaminen tai yhden kiristyspultin uusiminen 30: 94. Etujousen uusiminen, 30: 95.» kiristyspultin uusiminen 25: 96. Etujousen yhden lehden vaihto sekä puhdistus ja grafiittivoitelu 50: fpitkillä astuinlaudoilla varustetuista kuormavaunuista lisäveloitus 20: Etuakseli 100. Etuakselin korjaus, mukaan luettuna jousen ja istukan hoikkien uusiminen (jos on välttämätöntä), etuakselin suoristaminen ja etupyörien suuntatarkistus 100: 101. Etuakselin vaihto 60: 102. Ohjausvarren yhdystangon uusiminen tai suoristus ja etupyörien suuntatarkistus 25: 103. Ohjausvetotangon uusiminen tai suoristus 15: 104. Olka-akselin tai ohjausvarren uusiminen (siihen luettuna etupyörien suuntatarkistus) 45: 105. Etumaisen V-tuen uusiminen, 40: 106.»» V-tuen kuulakupin tai kuulakupin kannen vaihto 15: 107. Etumaisen V-tuen kiristäminen 10: 108. Etumaisen V-tuen suoristaminen ja koko etuakseii-yhdisteimän tarkistus 40: 109. Kaikkien etu-joustonivelien kiristäminen 20: 110. Etupyörien suuntatarkistus 15: 8
Korj. Nro Konerunko 116. Iskunvaimeilta jien kunnostaminen ja täyttäminen (öljystä eri veloitus) 20: 117. Yhden iskunvaimentajan uusiminen 20: 118. Kaikkien iskunvaimentajien yhdystankojen ja nivelien tarkistus 20: 119. Yhden iskunvaimentajan yhdystangon, jousen tai jousi-istukan vaihto 10: 120. Kehyksen etu-poikkituen uusiminen, malli A 120: 1208. Kehyksen etu-poikkituen uusiminen, malli AA 150: 121. Kehyksen takimaisen poikkituen uusiminen, kori poistettuna 100: 122. Kehyksen takimaisen poikkituen uusiminen, korin poistaminen ja paikoilleen asetus mukaanluettuna 240: 123. Rungon yhden sivupalkin tai koko rungon vaihto, korin poisto ja paikoilleen asetus siihen luettuna 480: 124. Koneen yhden sivupellin uusiminen 10: 125. Koneen molempien sivupeltien kiristäminen 5: 126. Käsijarrun segmentin uusiminen 15: 127. Käsijarrutangon haan uusiminen 20: 128. Kaikkien pulttien ja mutterien kiristäminen sekä kitinän poistaminen 60: 129. Korin kiinnityspulttien kiristäminen 20: 130. Takalyhdyn pitimen uusiminen 10: 131. Vararenkaan pitimen uusiminen 15: Konealustan voitelu 135. Koko konealustan voitelu, siihen luettuna kytkimen irroituslaakerin, jousien ja konepeiton nauhojen sekä koukkujen rasvaus, vaihdelaatikon, taka-akselin, ohjauskierukan kotelon ja moottorin öljytason tarkastus, patterin veden tarkastus sekä tuulilasin ja akkunoiden puhdistus 30: 9
maksutta. Korj. Nro 136. Vaihdelaatikon ja taka-akselin öljynvaihto, - Konealustan voitelu jatk. (Öljystä veloitus) 137. Kuormavaunun vaihdelaatikon ja taka-akselin öljyn vaihto, huuhtelu mukaan luettuna. (Öljystä eri veloitus) 10 138. A mallin konealustan täydellinen voitelu siihen luettuna työvaiheet 135, 136 ja 165. (öljystä ja rasvasta eri veloitus) 20 139. AA mallin konealustan täydellinen voitelu siihen luettuna työvaiheet 135, 137 ja 165 25 Hokasiivet ja astuinlaudat 140. Yhden etulokasiiven uusiminen 40 1408. Yhden etulokasiiven uusiminen, 19301931 50 141. Yhden takalokasiiven uusiminen 30 142. Yhden rengaskourulla varustetun etulokasiiven uusiminen 60 143. Yhden astuinlaudan uusiminen 60 144. Yhden astuinlaudan suojeluspellin uusiminen 40 145. Lokasiiven suoristus, vaunusta poisotettuna 30 146. Astuinlaudan suoristus,»» 15 1468.» kannattimen suoristus kun astuinlauta on irroitettu vaunusta 15 147. Mutakilven uusiminen 20 148. Kehyslevyn katkenneen pultin uusiminen 5 149.» uusiminen 15 150. Yhden konepeiton koukun uusiminen 15 151. Konepeiton pehmikenauhan uusiminen, kultakin 15 10
Korj. N:o Ohjauslaite 155. Koko ohjauslaitteen korjaus ; 80: 156. Ohjausakselin ja kierukan tai ohjaussektorin uusiminen 60: 157. Ohjaussektorin päittäisliikunnan tarkistaminen 10: 158. Ohjauskierukan päittäisliikunnan tarkistaminen 20: 159. Ohjausvetotangon tarkistaminen 10: 160. Ohjauspyörän uusiminen 20: 1608. Ohjauspyörän uusiminen (jos koko ohjauslaite täytyy irroittaa) 40: 161. Ohjauslaitteen alimaisen laakerin uusiminen 30: 162. Ohjauslaitteen kierukan kotelon uusiminen 70: Pyörät 165. Etupyörien tarkistaminen, laakerien puhdistaminen ja täyttäminen rasvalla 20: 166. Yhden etupyörän laakerien uusiminen 10: 167. Yhden etupyörän vaihto, renkaan muutto siihen luettuna 15: 168. Pyöräkapselin vaihto 5: 169. Etupyörien suuntatarkistus 15: Polttoainejärjestelmä 170. Kaasuttajan tarkistus ja korjaus 30: 171. Vuotavan kaasuttajan puhdistus ja korjaus 20: 172. Kaasuttajan kammion irrottaminen ja suutimien puhtaaksi puhallus 15: 173. Vedenerottajan, bensiiniputken ja kaasuttajan puhdistus 15: 174. Bensiiniputken vuodon korjaus tai putken uusiminen 10: 175. Bensiinisäiliön uusiminen ja maalaus 120: 11
Korj. N:o - Polttoaine] ärjestelmä jaik. 176. Imu- ja poistoputkien uusiminen 20: 1768. Imu- ja poistoputkien uusiminen (jos auto on varustettuna putkilämmittäjällä) 45: 177. Äänenvaimentajan uusiminen 20: 178. Bensiinimittarin uusiminen 15: 179. Bensiinisäiliön metallikangasiieriön vaihto 10: 180. Vedenerottajan uusiminen 10: Jäähdyttäjä ja jäähdytysjärjestelmä 181. Jäähdyttäjän tarkistus ja korjaus (täydellinen) 100: 182. Jäähdyttäjän selli järjestelmän uusiminen 80: 183. Jäähdyttäjän korjaus (1 tai 2 putken juotto tai sivukappaleiden uusiminen) 70: 184. Koko jäähdyttäjän uusiminen 40: 185. Jäähdyttäjän kuoren uusiminen 20: 186. Jäähdyttäjän kaikkien liiteletkujen uusiminen 20: 187. Jäähdyttäjän yhden liiteletkun uusiminen 5: 188. Tuulettajan hihnan uusiminen 5: 189. Jäähdyttäjän tyhjennyshanan uusiminen 5: 190. Vesipumpun uusiminen 20: 191. Vesipumpun uudestaan tiivistäminen 5: 192. Vesipumpun laakerin uusiminen 20: Käyntiin veto, valaistus ja sytytys 195. Käyntiinvetomoottorin uusiminen 15: 196. Käyntiinvedon käyttölaitteen (Bendix) vaihto 20: 12
maksutta maksutta maksutta maksutta Korj. N:o - Käyntiin veto, valaistus ja sytytys jatk. 197. Käyntiinvetokoskettimen uusiminen 10: 198. Käyntiinvetomoottorin täydellinen korjaus 60: 199. Patterin ja katkaisijan johdon uusiminen 10: 200. Generaattorin vaihtaminen 10: 201. Generaattorin täydellinen korjaus 40: 202. Generaattoriharjojen vaihto ja virrankokoojan puhdistus 20: 203. Generaattorin virrankokoojan puhdistus ja lataustehon säätäminen, : 204. Generaattorin katkojan (relee) uusiminen 5: 205. Virranjakajan vaihtaminen 20: 206. Virranjakajan katkaisijan kärkien uusiminen 15: 207. Virranjakajan katkaisijan kärkien hiominen ja tarkistus 15: 208. Virranjakajan kondensaattorin uusiminen 10: 209. Sytytyshetken tarkistus 10: 210. Induktiokelan uusiminen 10: 211. Induktiokelan ja viirranjakajan korkeajännitysjohdon uusiminen, maksutta : 212. Amperimittarin vaihtaminen 20: 213. Sytytyslukon vaihtaminen 30: 214. Sytytyslukon sylinterin vaihtaminen 20: 215. Patterin tarkistaminen ja täyttäminen vedellä, : 216. Etulyhdyn linssin tai lampun uusiminen, : 217. Etulyhtyjen suuntatarkistus 10: 218. Etu- tai takalyhdyn johtosarjan uusiminen 30: 219. Etulyhdyn vaihto ja suuntatarkistus 10: 220. Merkinantotorven äänen tarkistus ja öljyäminen, : 221. Merkinantotorven tärykalvon uusiminen 15: 13
Phaeton Korj. N:o Käyntiin veto, valaistus ja sytytys - jatk. 222. Valokatkaisijan varren ja merkinantotorven koskettimen uusiminen 20: 2228. Valokatkaisijan varren ja merkinantotorven koskettimen uusiminen (kun ohjauslaite täytyy irroittaa) 40: 223. Valokatkaisijan korjaus tai uusiminen 25: 224. Takalyhdyn katkaisijan uusiminen 20: 225. Mittarilaudan lampun uusiminen 5: Varusteet 230. Nopeusmittarin vaihtaminen 20: 231.» teräskierteen uusiminen 20: 232. Etupuskurin uusiminen 20: 233. Takapuskurin vaihto kokonaisuudessaan 30: 234. Tuulilasinpuhdistajan (automaattisen) uusiminen 10: 235. Automaattisen tuulilasinpuhdistajan paikoilleen sovitus avovaunuun 30: 236. Jousisuojustimien paikoilleen sovitus 10: Vaunukori 250. Uuden lukon asentelu tai Roadster 20: 251. Lukon uusiminen (kaikki umpivaunut) 30: 252. Oven vuoripahvin uusiminen Phaeton tai Roadster kappaleelta 10: 253. Phaeton korin uudestaan verhoilu 240: 254. Roadster»»» 160: 255. Umpikorin vaihto 160: 14
Fordor Sport Coupe avovaunuissa Korj. N:o Vaunukori - Jatk. 256. Phaeton tai Roadster korin vaihto 140: 257. Korin jonkun sivupellin kuhmujen oikominen 120: 258. Korin jonkun sivupellin kuhmujen oikominen ja maalaus 140: 259. Ovipellin kuhmujen oikominen 60: 260. Ovipellin kuhmujen oikominen ja maalaus 80: 261. Taka- tai kulmapellin kuhmujen oikominen irroittamatta niitä korista 120: 262. Taka- tai kulmapellin kuhmujen oikominen ja maalaus irroittamatta niitä korista 160: 263. Taka- tai kulmapellin kuhmujen oikominen, pelti korista irroitettuna 200: 264. Taka- tai kulmapellin kuhmujen oikominen ja maalaus, pelti korista irroitettuna 320: 265. Roadsterin takaluukun kuhmujen oikominen ja maalaus 60: 266. Etu- tai takaistuinpatjan korjaus 80: 267. Oven reunusnauhan uusiminen 10: 268. Verhoilulistan uusiminen 40: 269. Oven saranan uusiminen 15: 270. Akkunan nostajan uusiminen 40: 271. Ovilasin uusiminen 30: Katto ja tuulilasi 278. Kattokankaan (pegamoidin) uusiminen 160: 279. Kattokankaan (pegamoidin) uusiminen Coupe 140: 280. Kattokankaan (pegamoidin) uusiminen tai Sedän 120: 281. Kuomun korjaus, siihen luettuna päällystys, oikaisu ja sivukappaleiden sovitus Phaeton ja Roadster 160: 282. Kuomukankaan ja sivukaistaleen uusiminen 120: 15
Phaeton Sport Phaeton Korj. N:o - Katto ja tuulilasi jatk. 283, Katon korjaus ja lakkaus, 80 284. Uuden kuomun ja uusien sivukappaleiden paikoilleen sovitus 60 285. Kattokankaan repeämän (korkeintaan 10 cm) paikkaus 20 286. Etum. tai takim. kuomukaaren uusiminen. Phaeton tai Roadster 70 287. Keskimäisen kuomukaaren uusiminen. tai Roadster 40 288. Pienempien reikien paikkaus kappaleelta 10 289. Reiän korjaus sivukappaleessa tai selluloidin uusiminen 15 290. Kuomun takakappaleen uusiminen 40 291. Kuomun takakappaleen uusiminen Coupe tai Roadster 30 292. Kuomun takakappaleen lasin uusiminen Roadster, Phaeton, Sport Coupe 15 293. Kuomukaaren hylsän uusiminen 30 294. Tuulilasin vaihto 30 Kuormavaunun konealusta ja taka-akseli 300. Taka-akselin täydellinen korjaus *180 301. Taka-akselin uusiminen *80 302. Vetoakselin putken uusiminen 100 303. Yhden murtonivelen uusiminen 80 3038. Molempien murtonivelten uusiminen 90 304. Murtonivelen kotelon pulttien kiristäminen 10 305. Yhden takimaisen V-tuen uusiminen 30 306. Takimaisen V-tuen kiristäminen 15 307. Taka-akselin, ruuvin tai ruuvipyörän tai kartio- ja vetopyörän uusiminen 140 308. Ulomman rullalaakerin uusiminen *15 16
kultakin Korj. N:o Kuormavaunun konealusta Ja taka-akseli - jatk 309. Takapyörä-akselien mutterien kiristäminen 10: 310. Uuden takanapakiilan sovittaminen *20: 311. Yhden takajarrun nokan tarkistus 30: 3118. Molempien takajarrun nokkien tarkistus 50: Takajarrun kotelolevyn uusiminen 30: 312. 314. Taka-akselin Etumaisen murtonivelen kotelon uusiminen 313. ruuvin painelaakerin uusiminen 30: 50: 315. Yhdysakselin tai kotelon uusiminen 316. Vetoakselin putken rasvanpidättimen uusiminen 90: 90: 317. Takapyörä-akselin rasvanpidättimen uusiminen 80: 318. Kaksoisvaihteen asentelu tai uusiminen 100: 319. Takajousen uusiminen f4o: 320. Takajousen hoikkien uusiminen jouselta 50: 321. Kaksoisvaihteen täydellinen korjaus 140: 322. Kehyksen uusiminen, lavan ja hytin poistaminen siihen luettuna 480: *Kaksoistakapyörillä varustetuista kuorma vaunuista lisäveloitus 10: fpitkillä astuinlaudoilla varustetuista kuormavaunuista lisäveloitus 20: 17 2
A. B. F. TILGMANN OY
H 60. 1.500. Flna. 7. 31.