1 PÖYTÄKIRJA 8/2015 Aika Maanantai 28.9.2015 klo 16.30 Paikka Pyhäselän seurakuntatalo, Hammaslahdentie 76, 82200 Hammaslahti Läsnä Ojala Ville puheenjohtaja Lankinen Riitta Lavikainen Tuula Lehikoinen Tarja Makkonen Raija Väänäsen Eiran varajäsen Niemeläinen Asko Nieminen Satu Soinisen Piian varajäsen Rasanen Sanna Räsänen Marja Leena Tahvanainen Kauko Heikkisen Akin varajäsen Törmänen Maija Poissa Räsänen Maarit Turunen Iida Lisäksi läsnä Piiroinen Terhi seurakuntasihteeri, pöytäkirjanpitäjä
2 KOKOUKSEN AVAUS 80 Alkuhartaus Sanna Rasanen 81 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS Seurakunnan toimielin on päätösvaltainen, kun enemmän kuin puolet jäsenistä on saapuvilla. KL 7: 4,1 Kutsu kokoukseen toimitetaan jäsenille viimeistään kahta päivää ennen kokousta. Kutsuun on liitettävä luettelo käsiteltävistä asioista päätösesityksineen. Pyhäselän seurakunnan seurakuntaneuvoston ohjesääntö 2 1 mom. Kokouskutsu ja esityslista päätösehdotuksineen tähän seurakuntaneuvoston kokoukseen on lähetetty 22.9.2015. Todetaan kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. Totesi kokouksen laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. 82 PÖYTÄKIRJANTARKASTAJAT Valitaan kaksi pöytäkirjantarkastajaa Riitta Lankinen ja Tuula Lavikainen, jotka toimivat tarvittaessa myös ääntenlaskijoina. Päätösehdotus hyväksyttiin 83 TYÖJÄRJESTYKSEN HYVÄKSYMINEN Hyväksytään esityslista kokouksen työjärjestykseksi. Päätösehdotus hyväksyttiin
3 84 PYHÄSELÄN SEURAKUNNAN II DIAKONIAN VIRAN HAETTAVAKSI JULISTAMINEN Yhteinen kirkkovaltuusto 1.6.2015 22 Kirkkovaltuusto Yhteinen kirkkovaltuusto 1. päätti perustaa 1.8.2015 alkaen Pyhäselän seurakuntaan toisen diakonian viran, 2. päätti, että viran peruspalkka on vaativuusryhmä 502 mukainen ja 3. totesi päätöksen syntyneen määräenemmistöllä. Pyhäselän seurakuntaneuvosto 11.8.2015 75 Kirkkolain 6 luvun 10 :n 1 momentin mukaan virkasuhteeseen ottaminen edellyttää julkista hakumenettelyä, jollei jäljempänä toisin säädetä. Viranhakuilmoitukset on saatettava tiedoksi julkaisemalla ne työnantajan julkisten kuulutusten ilmoitustaululla sekä tarpeen vaatiessa muulla työnantajan päättämällä tavalla, jollei toisin säädetä. Hakuaika on vähintään 14 kalenteripäivää ilmoituksen julkaisemisesta. Sellaiseen virkasuhteeseen, joka on ollut julkisesti haettavana, voidaan ottaa vain henkilö, joka on hakenut sitä kirjallisesti ennen hakuajan päättymistä ja tuolloin täyttää kelpoisuusvaatimukset. Hakemukseen on liitettävä selvitys hakijan kelpoisuudesta. KL 6:12.1 Kirkkolain 6 luvun 13 :n 2 momentin mukaan virkaan valittavan täytyy olla konfirmoitu evankelis-luterilaisen kirkon jäsen. Liitteenä 2a ja 2b ovat ehdotukset ilmoituksista, joilla Pyhäselän seurakunnan diakonian viranhaltijan virka julistetaan haettavaksi Kotimaa-lehdessä (liite 2a) sekä Pyhäselän seurakunnan julkisten kuulutusten ilmoitustaululla, Kirkkotie-lehdessä, Joensuun ev.lut. seurakuntayhtymän ja Kirkkohallituksen internet-sivuilla ja mol.fisivustolla (liite 2b). päättää 1. julistaa Pyhäselän ev.lut. seurakunnan toisen diakonian viran haettavaksi pe 28.8.2015 klo 15.00 mennessä, liitteiden 2a ja 2b mukaisesti Pyhäselän seurakunnan julkisten kuulutusten ilmoitustaululla, Kotimaa- ja Kirkkotie -lehdissä sekä Joensuun seurakuntien, kirkkohallituksen ja työ-ja elinkeinotoimiston internet-sivuilla julkaistavilla ilmoituksilla, 2. päättää, että virka täytetään 6 kk:n koeajalla 1.10.2015 alkaen tai sopimuksen mukaan. Palkkaus on vaativuusryhmä 502 mukainen.
4 3. toteaa, että valitun on ennen viran vastaanottamista esitettävä hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan sekä lasten kanssa työskenteleviltä vaadittava rikosrekisteriote, 4. päättää nimetä haastatteluryhmän: 5. valtuuttaa haastatteluryhmän valitsemaan hakijoista haastatteluun kutsuttavat ja tekemään valinnasta ehdotuksen seurakuntaneuvostolle. 1. julisti Pyhäselän ev.lut. seurakunnan toisen diakonian viran haettavaksi pe 28.8.2015 klo 15.00 mennessä, liitteiden 2a ja 2b mukaisesti Pyhäselän seurakunnan julkisten kuulutusten ilmoitustaululla, Kotimaa- ja Kirkkotie -lehdissä sekä Joensuun seurakuntien, kirkkohallituksen ja työ-ja elinkeinotoimiston internet-sivuilla julkaistavilla ilmoituksilla, 2. päätti, että virka täytetään 6 kk:n koeajalla 1.10.2015 alkaen tai sopimuksen mukaan. Palkkaus on vaativuusryhmä 502 mukainen. 3. totesi, että valitun on ennen viran vastaanottamista esitettävä hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan sekä lasten kanssa työskenteleviltä vaadittava rikosrekisteriote, 4. päätti nimetä haastatteluryhmän: Aki Heikkilä, Tarja Lehikoinen, Sanna Rasanen ja Asko Niemeläinen, 5. valtuutti haastatteluryhmän valitsemaan hakijoista haastatteluun kutsuttavat ja tekemään valinnasta ehdotuksen seurakuntaneuvostolle. Pyhäselän seurakuntaneuvosto 28.9.2015 84 Hakemuksia saapui määräaikaan 28.8.2015 klo 15.00 mennessä neljä kappaletta. Haastatteluryhmä perehtyi hakemuksiin ja katsoi tarpeelliseksi julistaa virka uudelleen haettavaksi. Aikaisemmat hakemukset otetaan huomioon virkaa täytettäessä. Kirkkolain 6 luvun 10 :n 1 momentin mukaan virkasuhteeseen ottaminen edellyttää julkista hakumenettelyä, jollei jäljempänä toisin säädetä. Viranhakuilmoitukset on saatettava tiedoksi julkaisemalla ne työnantajan julkisten kuulutusten ilmoitustaululla sekä tarpeen vaatiessa muulla työnantajan päättämällä tavalla, jollei toisin
5 säädetä. Hakuaika on vähintään 14 kalenteripäivää ilmoituksen julkaisemisesta. Sellaiseen virkasuhteeseen, joka on ollut julkisesti haettavana, voidaan ottaa vain henkilö, joka on hakenut sitä kirjallisesti ennen hakuajan päättymistä ja tuolloin täyttää kelpoisuusvaatimukset. Hakemukseen on liitettävä selvitys hakijan kelpoisuudesta. KL 6:12.1 Kirkkolain 6 luvun 13 :n 2 momentin mukaan virkaan valittavan täytyy olla konfirmoitu evankelis-luterilaisen kirkon jäsen. Virkasuhteeseen ottamisen edellytyksenä on lasten kanssa työskentelevien osalta, että henkilö on toimittanut viran täyttävän viranomaisen pyynnöstä nähtäväksi rikosrekisterilain (770/1993) 6 :n 2 momentissa tarkoitetun otteen rikosrekisteristä. Jollei viran täyttämisestä päätettäessä ole käytettävissä 1 momentissa tarkoitettua rikosrekisteriotetta, päätös tehdään ehdollisena. (KL 6:33.1-2) Liitteenä 1a ja 1b ovat ehdotukset ilmoituksista, joilla Pyhäselän seurakunnan diakonian viranhaltijan virka julistetaan haettavaksi Kotimaa-lehdessä (liite 1a) sekä Pyhäselän seurakunnan julkisten kuulutusten ilmoitustaululla, Kirkkotie-lehdessä, Joensuun ev.lut. seurakuntayhtymän ja Kirkkohallituksen internet-sivuilla sekä mol.fi- sivustolla (liite 1b). päättää 1. julistaa Pyhäselän ev.lut. seurakunnan toisen diakonian viran haettavaksi pe 16.10.2015 klo 15.00 mennessä, liitteiden 1a ja 1b mukaisesti Pyhäselän seurakunnan julkisten kuulutusten ilmoitustaululla, Kotimaa- ja Kirkkotie -lehdissä sekä Joensuun seurakuntien, kirkkohallituksen ja työ-ja elinkeinotoimiston internet-sivuilla julkaistavilla ilmoituksilla, 2. päättää, että virka täytetään 6 kk:n koeajalla 10.11.2015 alkaen tai sopimuksen mukaan. Palkkaus on vaativuusryhmä 502 mukainen. 3. toteaa, että valitun on ennen viran vastaanottamista esitettävä hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan sekä lasten kanssa työskenteleviltä vaadittava rikosrekisteriote, 4. päättää nimetä haastatteluryhmän 5. valtuuttaa haastatteluryhmän valitsemaan hakijoista haastatteluun kutsuttavat ja tekemään valinnasta ehdotuksen seurakuntaneuvostolle. 1. julisti Pyhäselän ev.lut. seurakunnan toisen diakonian viran haettavaksi pe 16.10.2015 klo 15.00 mennessä, liitteiden 1a ja 1b mukaisesti Pyhäselän seurakunnan julkisten kuulutusten ilmoitustaululla,
6 Kotimaa- ja Kirkkotie -lehdissä sekä Joensuun seurakuntien, kirkkohallituksen ja työ-ja elinkeinotoimiston internet-sivuilla julkaistavilla ilmoituksilla, 2. päätti, että virka täytetään 6 kk:n koeajalla 10.11.2015 alkaen tai sopimuksen mukaan. Palkkaus on vaativuusryhmä 502 mukainen 3. totesi, että valitun on ennen viran vastaanottamista esitettävä hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan sekä lasten kanssa työskenteleviltä vaadittava rikosrekisteriote, 4. nimesi haastatteluryhmän: Aki Heikkilä, Tarja Lehikoinen, Sanna Rasanen ja Asko Niemeläinen 5. valtuutti haastatteluryhmän valitsemaan hakijoista haastatteluun kutsuttavat ja tekemään valinnasta ehdotuksen seurakuntaneuvostolle.
7 85 OSALLISTUMINEN MAHDOLLISUUS MUUTOKSEEN -MEDIAKAMPANJAAN Medialähetysjärjestö IRR-TV:llä on tarkoitus järjestää Pohjois-Karjalan alueella Mahdollisuus muutokseen -mediakampanja, jos tarpeellinen määrä seurakuntia päättää osallistua sen toteutukseen. Kampanjan tarkoituksena on tavoittaa median keinoin (lehdet, ulkomainonta, tv, radio, sosiaalinen media) alueen ihmiset. Tapahtuman keskeisenä ideana on julkaista paikallisten ihmisten kertomuksia positiivisista elämänmuutoksista, joihin sisältyy oleellisena osana hengelliset kysymykset; kyseinen henkilö on etsinyt ja löytänyt elämäänsä ratkaisuja kristinuskon sanomasta ja uskostaan Jumalaan. Kertomukset julkaistaan kirjana, jota jaetaan laajasti. Tapahtuman aikana järjestetään ympärivuorokautinen puhelin- ja nettipäivystys yhteydenottoja varten. Tapahtuman toteuttajiksi kutsutaan kristillisiä seurakuntia ja järjestöjä, joten se on vahvasti yhteiskristillinen. Kampanjan yhteiskustannukset ovat 100 000 150 000 euroa, joista 1/3 katetaan seurakuntien osallistumismaksuilla (1 000-2 500 euroa seurakunnan koosta riippuen), 1/3 yksityisten kristittyjen lahjoituksilla ja 1/3 yrityksiltä saadulla sponsoroinnilla. Vastuun hankkeen taloudesta kantaa IRR-TV. Kampanjan suunnitteluun varataan aikaa yksi vuosi, joten hanke voi toteutua aikaisintaan syksyllä 2016. Suunnittelusta vastaa paikallinen työryhmä yhteistyössä IRR-TV:n edustajan kanssa. Valmistelujen viimeiseksi kuukaudeksi palkataan projektityöntekijä. Itse mediatapahtuma kestää kuukauden. Tapahtuma alkaa ja päättyy yhteisillä tilaisuuksilla. Tapahtuman aikana kukin seurakunta järjestää omaa toimintaa ja teematilaisuuksia. Seurakunnan järjestelyvastuu koostuu mm. rukouksesta, muutoskertomusten keräämisestä, vapaaehtoisten hankkimisesta sekä mediatyöryhmän toiminnasta. Seurakunnilla tulee olla myös jatkohoitosuunnitelma (esimerkiksi Alfa-kurssi, luentoja uskon peruskysymyksistä). IRR-TV kouluttaa vapaaehtoiset ja vastaa mediaosaamisesta. Pyhäselän seurakunta päättää osallistua Pohjois-Karjalan alueella toteutettavaan Mahdollisuus muutokseen -mediakampanjaan ja varaa osallistumismaksuun 2 000. Päätösehdotus hyväksyttiin
8 86 PYHÄSELÄN SEURAKUNNAN SEURAKUNTANEUVOSTON LAUSUNTO KUOPION HIIPPAKUNNAN TUO- MIOKAPITULILLE Joensuun ev.lut. seurakuntayhtymän yhteisen kirkkoneuvoston puheenjohtaja Tuomo Käyhkö ja hallintojohtaja Tommi Mäki ovat toimittaneet tuomiokapitulille 15.7.2015 kirjeen, jossa he esittävät ennen Vaara-Karjalan seurakunnan kirkkoherran viran haettavaksi julistamista sen selvittämistä, mitkä ovat olemassa olevien seurakuntarakenteiden muutostarpeet sekä Joensuun seurakuntayhtymän sisällä ja sen lähialueilla. Joensuun seurakuntayhtymän osalta tulisi yhtenä vaihtoehtona pohtia Vaara-Karjalan ja Pyhäselän seurakuntien yhdistämistä. Kuopion hiippakunnan tuomiokapitulin 13.8.2015 päivätyssä kirjeessä pyydetään Pyhäselän ja Vaara-Karjalan seurakuntaneuvostolta lausuntoa koskien Tuomo Käyhkön ja Tommi Mäen esitystä 30.9.2015 mennessä. Lausunto liittenä 2 antaa Kuopion hiippakunnan tuomiokapitulille lausunnon koskien Tuomo Käyhkön ja Tommi Mäen esitystä. Antaa Kuopion hiippakunnan tuomiokapitulille lausunnon liittenä 2.
9 87 TUOMIOKAPITULIN TOIMINTAOHJE Kuopion hiippakunnan tuomiokapituli on istunnossaan 13.8.2015 hyväksynyt toimintaohjeen tilanteisiin, joissa on syytä epäillä seurakunnan palveluksessa olevan henkilön syyllistyneen lapsen epäasiallisen kohteluun. Ohje on pyydetty saattamaan tiedoksi seurakuntaneuvostolle sekä kirkkoherran harkinnan mukaan esittelemään työntekijäkokouksessa. Toimintaohje jaetaan kokouksessa. Ehdotus (pj) merkitsee tiedoksi kapitulin toimintaohjeen tilanteisiin, joissa on syytä epäillä seurakunnan palveluksessa olevan henkilön syyllistyneen lapsen epäasialliseen kohteluun. merkitsi tiedoksi
10 88 SEURAKUNTANEUVOSTON PUHEENJOHTAJAN / VT. KIRKKOHERRAN TEKEMÄT PÄÄTÖKSET n ohjesäännön 3 luvun 11 :n mukaan kirkkoherran 9 :n 1 momentin a e-kohtien nojalla tekemät päätökset annetaan seurakuntaneuvostolle tiedoksi, ei kuitenkaan päätöksiä alle 30 vuorokauden sairauslomista. voi kirkkoherran viranhaltijapäätöksen tiedoksi saatuaan kumota päätöksen, muuttaa sitä tai palauttaa asian uudelleen käsiteltäväksi. Vt. Kirkkoherra on seurakuntaneuvoston ohjesäännön 3 luvun 9 :ään perustuen tehnyt seuraavan päätöksen: - 7/2015-8/2015-9/2015 merkitsee päätökset tiedoksi. merkitsi päätökset tiedoksi ILMOITUSASIAT 89 - Itä-Suomen poliisin Pyhäselän seurakunnalle lähettämä kirje 90 MUUT ASIAT - Marja Leena Räsäsella viestintä toimikunnan tehtävä seuraavaan seurakuntaneuvoston kokoukseen 6.10.2015
11 91 KOKOUKSEN PÄÄTÖS Oikaisuvaatimusohjeet ja valitusosoitus liitettiin pöytäkirjaan. Puheenjohtaja päättää kokouksen klo 18.20. KOKOUKSEN PUOLESTA Puheenjohtaja Ville Ojala Pöytäkirjanpitäjä Terhi Piiroinen Pöytäkirja on tarkastettu ja hyväksytty Joensuussa 28.9.2015 Riitta Lankinen Tuula Lavikainen Pöytäkirja on ollut nähtävänä Pyhäselän seurakunnantoimistossa, Hammaslahdentie 76, ajalla 29.9. -28.10.2015 toimiston aukioloaikoina, mistä on kuulutettu Pyhäselän seurakunnan ilmoitustaululla ajalla 28.9. -28.10.2015. Joensuussa 28.10.2015 Terhi Piiroinen seurakuntasihteeri
12 Pyhäselän seurakuntaneuvosto 28.9.2015 Pyhäselän seurakunta PYHÄSELÄN SEURAKUNTANEUVOSTO VALITUSOSOITUS Kieltojen perusteet Valmistelua ja täytäntöönpanoa koskevat muutoksenhakukiellot Kokouspäivämäärä Pöytäkirjan pykälä 28.9.2015 80-91 Seuraavista päätöksistä ei kirkkolain 24 luvun 5 :n mukaan saa tehdä kirkollisvalitusta eikä hallintolainkäyttölain 5 :n 1 momentin nojalla hallintovalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa. Julkista hankintaa koskevasta päätöksestä ei saa tehdä julkisista hankinnoista annetun lain mukaista valitusta, koska päätös koskee yksinomaan hankintamenettelyn valmistelua. Pöytäkirjan pykälät: 80-84, 86-91 Oikaisuvaatimusoikeudesta aiheutuva valituskielto Koska päätöksestä voidaan tehdä kirkkolain 24 luvun 3 :n 1 mom. mukaan kirjallinen oikaisuvaatimus, seuraaviin päätöksiin ei saa hakea muutosta valittamalla: Pöytäkirjan pykälät: 85 Alistusasiaa koskeva muutoksenhakukielto Kirkkolain 24 luvun 3 :n 2 mom. mukaan oikaisuvaatimusta ei saa tehdä päätöksestä, joka alistetaan tuomiokapitulin tai kirkkohallituksen vahvistettavaksi. Pöytäkirjan pykälät: Erikseen säädetyt muutoksenhakukiellot 1. Kirkkolain 24 luvun 14 :n 2 mom:n, 2. hallintolainkäyttölain 5 :n 2 mom:n, 3. kirkon virkaehtosopimuslain 19 :n, tai 4. muun lainsäädännön mukaan seuraaviin päätöksiin ei saa hakea muutosta valittamalla. OIKAISUVAATIMUSOHJEET Pöytäkirjan pykälät ja valituskieltojen perusteet: Hankintoja koskevat muutoksenhakukiellot Hankintaa koskevista seuraavista päätöksistä ei kirkkolain 24 luvun 8a :n 2 mom. nojalla saa tehdä kirkkolain mukaista oikaisuvaatimusta eikä kirkollisvalitusta, jos asia kuuluu markkinaoikeuden toimivaltaan. Asia kuuluu markkinaoikeuden toimivaltaan, mikäli hankinnan arvo ylittää hankintalain 15 :n mukaisen kynnysarvon 1. Pöytäkirjan pykälät: - Oikaisuvaatimusviranomainen ja -aika Oikaisuvaatimuksen sisältö Seuraaviin päätöksiin tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään ja yhteystiedot: Pyhäselän ev.-lut. seurakunnan seurakuntaneuvosto Käyntiosoite: Hammaslahdentie 76, 82200 Hammaslahti Postiosoite: Hammaslahdentie 76, 82200 Hammaslahti Sähköposti: pyhaselan.seurakunta@evl.fi Pöytäkirjan pykälät: Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa siitä, kun asianosainen on saanut tiedon päätöksestä. Tiedoksiannon katsotaan tapahtuneen seitsemäntenä päivänä kirjeen lähettämisestä, jollei sen näytetä tapahtuneen myöhemmin. Seurakunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon kun pöytäkirja on asetettu yleisesti nähtäväksi. Oikaisuvaatimuksen voi omalla vastuullaan lähettää postitse, lähetin välityksellä tai sähköisesti (telekopioilla tai sähköpostilla). Oikaisuvaatimuksen on oltava perillä oikaisuvaatimusajan viimeisenä päivänä ennen viraston aukioloajan päättymistä. Oikaisuvaatimuksesta on käytävä ilmi: oikaisuvaatimuksen tekijän nimi ja tarvittavat yhteystiedot asian hoitamiseksi 1 Kansallisen kynnysarvon suuruus on 30.000 (tavarat ja palvelut), 100.000 (terveydenhoito ja sosiaalipalvelut) ja 150.000 (rakennus ja käyttöoikeusurakat)
13 Pyhäselän seurakuntaneuvosto 28.9.2015 HANKINTAOIKAISU tiedot oikaisuvaatimuksen kohteena olevasta päätöksestä millaista oikaisua päätökseen vaaditaan millä perusteilla oikaisua päätökseen vaaditaan Hankintaoikaisun tekeminen Hankintayksikön päätökseen tai muuhun hankintamenettelyssä tehtyyn ratkaisuun tyytymätön asianosainen voi tehdä hankintayksikölle kirjallisen hankintaoikaisun (Hankintalaki 80-83 ). Toimitusosoite Hankintaoikaisu toimitetaan hankintayksikölle. Hankintayksikön yhteystiedot: Pyhäselän seurakunta Käyntiosoite: Hammaslahdentie 76, 82200 Hammaslahti Postiosoite: Hammaslahdentie 76, 82200 Hammasltahti Sähköposti: pyhaselan.seurakunta@evl.fi Hankintaoikaisu on tehtävä 14 päivän kuluessa siitä, kun asianosainen on saanut tiedon hankintayksikön päätöksestä tai muusta hankintamenettelyssä tehdystä ratkaisusta. Hankintaoikaisun voi omalla vastuullaan lähettää postitse, lähetin välityksellä tai sähköisesti. Tiedoksiannon katsotaan tapahtuneen seitsemäntenä päivänä kirjeen lähettämisestä, jollei sen näytetä tapahtuneen myöhemmin. Käytettäessä sähköistä tiedoksiantoa viestin katsotaan saapuneen vastaanottajalle sinä päivänä, jolloin sähköinen viesti on vastaanottajan käytettävissä tämän vastaanottolaitteessa siten, että viestiä voidaan käsitellä. Tällaisena ajankohtana pidetään viestin lähettämispäivää, jollei asiassa esitetä luotettavaa selvitystä siitä, että sähköinen viesti on saapunut vastaanottajalle myöhemmin. Hankintaoikaisun on oltava perillä oikaisuvaatimusajan viimeisenä päivänä ennen viraston aukioloajan päättymistä. Hankintaoikaisun sisältö Hankintaoikaisusta on käytävä ilmi: oikaisua vaativan nimi sekä tarvittavat yhteystiedot asian hoitamiseksi tiedot hankintaoikaisun kohteena olevasta päätöksestä millaista oikaisua päätökseen vaaditaan millä perusteilla oikaisua päätökseen vaaditaan Hankintaoikaisuun on liitettävä asiakirjat, joihin vaatimuksen tekijä vetoaa, jolleivät ne jo ole hankintayksikön hallussa. VALITUSOSOITUS Valitusviranomainen ja valitusaika Kirkollis- ja hallintovalitukset Seuraaviin päätöksiin voidaan hakea muutosta kirjallisella valituksella. Valitusviranomainen ja yhteystiedot: Itä-Suomen hallinto-oikeus Käyntiosoite: Puijonkatu 29 A, 2 krs, Kuopio Postiosoite: PL 1744, 70101 Kuopio Telekopio: 029 56 42501 Sähköposti: ita-suomi.hao@oikeus.fi Kirkollisvalitus, pöytäkirjan pykälät: Hallintovalitus, pöytäkirjan pykälät: Valitusaika 30 päivää 30 päivää Kirkollisvalitus alistusasiassa Seuraaviin päätöksiin voidaan hakea muutosta kirjallisella valituksella. Valitusviranomainen ja yhteystiedot: Kuopion hiippakunnan tuomiokapituli, pöytäkirjan pykälät: Käyntiosoite: Kuninkaankatu 22 A, Kuopio Postiosoite: PL 42, 70101 Kuopio Telekopio: (017) 288 8420 Valitusaika 30 päivää Kirkkohallitus, pöytäkirjan pykälät: 30 päivää Käyntiosoite: Eteläranta 8 Postiosoite: PL 210, 00131 Helsinki. Telekopio: 09-1802 350 Sähköposti: kirkkohallitus@evl.fi Opetus- ja kulttuuriministeriö, pöytäkirjan pykälät:
14 Pyhäselän seurakuntaneuvosto 28.9.2015 Valitusviranomainen ja valitusaika PL 29 (Meritullinkatu 10), 00023 Valtioneuvosto Telekopio: 09-135 9335 (kirjaamo) Sähköposti: kirjaamo@minedu.fi 30 päivää Valitus markkinaoikeuteen Valitus on tehtävä kirjallisesti 14 päivän kuluessa siitä, kun ehdokas tai tarjoaja on saanut kirjallisesti tiedon asemaansa vaikuttavasta ratkaisusta tai tarjousmenettelyn ratkaisusta ja sen perusteista sekä kirjallisen ohjeen asian saattamisesta markkinaoikeuden käsiteltäväksi (valitusosoitus). Tiedoksiannon katsotaan tapahtuneen seitsemäntenä päivänä kirjeen lähettämisestä, jollei sen näytetä tapahtuneen myöhemmin. Käytettäessä sähköistä tiedoksiantoa viestin katsotaan saapuneen vastaanottajalle sinä päivänä, jolloin sähköinen viesti on vastaanottajan käytettävissä tämän vastaanottolaitteessa siten, että viestiä voidaan käsitellä. Tällaisena ajankohtana pidetään viestin lähettämispäivää, jollei asiassa esitetä luotettavaa selvitystä siitä, että sähköinen viesti on saapunut vastaanottajalle myöhemmin. Hankinta-asiaan muutosta hakevan on lisäksi kirjallisesti ilmoitettava hankintayksikölle asian saattamisesta markkinaoikeuden käsiteltäväksi. Ilmoitus on toimitettava hankintayksikön ilmoittamaan osoitteeseen viimeistään silloin, kun hankintaa koskeva valitus toimitetaan markkinaoikeuteen. Hankintayksikön yhteystiedot ovat edellä hankintaoikaisua koskevassa kohdassa. Muutoksenhakuajan laskeminen Valituskirjelmä Markkinaoikeuden yhteystiedot Valitus on toimitettava markkinaoikeudelle osoitettuna osoitteeseen: Osoite: Radanrakentajantie 5, 00520 HELSINKI Telekopio: 010 364 3314 Sähköpostiosoite: markkinaoikeus@oikeus.fi Valitusaika 14 päivää Valitus- ja oikaisuvaatimusaika lasketaan päätöksen tiedoksisaannista, tiedoksisaantipäivää lukuun ottamatta. Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemäntenä päivänä kirjeen lähettämisestä, saantitodistuksen osoittamana aikana tai erilliseen tiedoksisaantitodistukseen merkittynä aikana. Valituskirjelmässä on ilmoitettava: valittajan nimi ja kotikunta postiosoite ja puhelinnumero, joihin asian käsittelyä koskevat ilmoitukset valittajalle voidaan toimittaa päätös, johon haetaan muutosta miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta ja mitä muutoksia siihen vaaditaan tehtäväksi perusteet, joilla muutosta vaaditaan Valittajan, laillisen edustajan tai asiamiehen on allekirjoitettava valituskirjelmä. Jos valittajan puhevaltaa käyttää hänen laillinen edustajansa tai asiamiehensä taikka jos valituksen laatijana on muu henkilö, on valituskirjelmässä ilmoitettava myös tämän nimi ja kotikunta. Valituskirjelmään on liitettävä: päätös, johon haetaan muutosta, alkuperäisenä tai jäljennöksenä todistus siitä, minä päivänä päätös on annettu tiedoksi, tai muu selvitys valitusajan alkamisajankohdasta asiakirjat, joihin valittaja vetoaa vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle. Asiamiehen, jollei hän ole asianajaja tai julkinen oikeusavustaja, on liitettävä valitukseen valtakirja. Päätöksen voi saattaa markkinaoikeuden käsiteltäväksi sillä perusteella, että hankinnassa on menetelty julkisista hankinnoista annetun lain (1505/1992) tai sen nojalla annettujen säännösten tai määräysten tai Euroopan yhteisön lainsäädännön tai maailman kauppajärjestön julkisia hankintoja koskevan sopimuksen vastaisesti. Asia voidaan saattaa valituksella markkinaoikeuden käsiteltäväksi, mikäli hankinnan arvo ylittää hankintalain 15 :n mukaisen kynnysarvon. Valitusasiakirjojen toimittaminen Valitusasiakirjat on toimitettava valitusajassa päätöksessä mainitulle valitusviranomaiselle. Omalla vastuulla valitusasiakirjat voi lähettää postitse, lähetin välityksellä tai sähköisesti. Postiin valitusasiakirjat on jätettävä niin ajoissa, että ne ehtivät perille valitusajan viimeisenä päivänä ennen viraston aukioloajan päättymistä. Oikeudenkäyntimaksu Tuomioistuinten ja eräiden oikeushallintoviranomaisten suoritteista perittävistä maksuista annetun lain (701/1993) 3 :n nojalla muutoksenhakijalta peritään oikeudenkäyntimaksu hallinto-oikeudessa 97 euroa ja markkinaoikeudessa 244 euroa, jollei lain 6 tai 7 :stä muuta johdu. Yksityiskohtainen valitusosoitus liitetään pöytäkirjanotteeseen.