KISATURISTIN TIPSIPAKETTI ELITLOPPET-LAUANTAI 2.5. KLO 12.30 Kaikki kellonajat ovat Suomen aikoja. 1: Ryhmäajo 2140 m lämminverisille RANKING: A) 5, 12 B) 4, 11, 1, 6, 3, 2, 9 C), 10, 7 5 Bellino B. on oppilaslähdön selvästi rutinoimattomin, mutta kapasiteetiltaan varmasti yksi parhaista. Se on tehnyt oikeastaan vain yhden huonon startin, toissa kerralla Kungapokalenin karsinnassa, mutta viimeksi meno oli jälleen parempaa ja tuloksena ylivoimavoitto keulasta. 12 Bacan Degato olisi paremmalta paikalta saanut ykkösvihjeen, mutta pystyy piippuhyllyn paikaltakin kiertämään useimmat. Viimeksi Halmstadissa ruuna juoksi pääosin 2. ulkona ja oli mainio kakkonen kovan Polycrates Facen jälkeen. 4 Hot Pride on jonkin verran ailahdellut, mutta voitti viimeksi Bergsåkerissa johtavan rinnalta ja riittää helpommalla reissulla tässäkin seurassa tototaistoon. Noin klo 12.30 Keltainen pohja 1 Jeppas Pointer Ville Karhulahti 9 Ottens Casher Tino Ärling 11 Hypnotist (FI) Joni-Petteri Irri Yksi uran parhaista esityksistä viimeksi, oli toiselta ilman vetoapua rehti kakkonen. Nyt selvästi tasokkaampi vastus, mutta loistopaikalta omaa kuitenkin yllätyssaumat. Pilannut pari viimeistä kilpailua laukkoihin ja edellisestä hyvästä startista jo melko runsaasti aikaa. Kaiken onnistuessa kykyjä vaikka voittoon, mutta vire pimennossa, joten vaikea veikattava. Joutui Vermossa taipumaan suosikkina keulasta kolmanneksi. Teki kuitenkin kovan ajan, eikä suoritusta käy muutenkaan moittiminen, on ylisarjasta huolimatta vaarallinen. 10 17
ELITLOPPET-LAUANTAI 2.5.2016 VIHJEET 2/6 2: Ryhmäajo 1609 m lämminverisille RANKING: A) 6, 1 B) 7, 9,, 3, 4, 5, 10, 2, 12, 11 Mailin pyrähdyksessä on vahvimmin voitossa kiinni 6 Fire to the Rain, joka viimeksi tätä kovemmassa porukassa oli johtavan rinnalta mainio neljäs. Keulaan sillä ei liene tälläkään kertaa asiaa, sillä piikin pitää sisäradalta 1 Choco Sun. Se meni toissa kerralla Åbyssä 11,2-tuloksen radalta 12, joten loistopaikalta pitäisi nyt 1.10-alkuisen tuloksen olla täysin mahdollinen. 7 King City on loistoiskussa, mutta lähtee auton takaa vain kohtuullisesti liikkeelle ja voi seiskaradan paikalta saada nyt vaikean juoksun. Viimeksi Eskilstunassa ori voitti keulasta kovalla ajalla hallitusti. 9 My Gliding Angel yrittänee pitää kiihdytyksessä nro 1:n selän ja spurttaa kiritiloja saadessaan voittomatsiin. Solvallassa tamma kamppaili 3. ulkoa tasapääykköseksi. Noin klo 14.00 Sininen pohja 2 Gimeheaven Sisu Ulf Eriksson (valmentaa Petri Salmela) 3 Up Up And Away Olli Koivunen (valmentaa Harri Koivunen) 4 Star Martini Hannu Torvinen (valm. Markku Nieminen) 6 Fire to the Rain Kohtasi Solvallassa melko kovia ja seuraili 2. ulkoa asiallisesti maksimisijoitukseen. Taas muutamia liian hyviä vastassa, kärjen tuntumaan. Sai Jokimaalla hyvän reissun 2. sisällä, spurttasi viimeiset sadat metrin pirteästi ja hävisi Regent Zetille vain niukasti. Mukavassa iskussa, mutta tuskin riittää ainakaan voittoon, sijamahdollisuus. Ei riittänyt Vermossa jouduttuaan ravaamaan käytännössä toista ilman vetoapua, piti kuitenkin vauhtinsa rehdisti perille. Avaa lujaa, mutta keulaan ei asiaa, hyvällä reissulla ehkä totoon. Hakenut pitkän sivussaolon jälkeen hieman kuntoaan, mutta on nyt vahvasti tuloillaan. Charlottenlundissa toiselta ilman vetoapua mainio esitys, pystyy sen perusteella nyt jo voittoon. 20 2,5 3: SWEDEN CUP 1. karsinta. Ryhmäajo 1609 m lämminverisille RANKING: A) 2 B) 7, 4, 6, 3, 5 Kuten vajaan 900.000 euron voittosummakin kertoo, on 2 Brillantissime hurja peli ensimmäiseen Sweden Cupin karsintaan. Se kohtasi viimeksi Argentanissa suuren osan Ranskan parhaimmistoa, ja juoksu meni alun pakittelun jälkeen mahdottomaksi, kun loppua tultiin miljoonaa. Nyt ori on Jos Verbeeckin ajamana loistoasemista vaikea voitettava. 7 Nothing But Classin lähtöpaikka paranee poisjäännin myötä ja rakettiavaajana se osallistuu varmasti kärkipaikan tavoitteluun. Parhaana päivänään ori on kykenevä jopa matalaan 1.10-tulokseen, millä pärjätään varmasti pitkälle. 4 Gigant Slugger otti Copenhagen Cupissa johtaneen Spring Eromin takaa maksimisijoituksen. Kyvyt eivät normaalisti riitä suosikin lyömiseen, mutta kaksarisija on ulottuvilla. Noin klo 14.25 Toto4-1 Punainen pohja 4: SWEDEN CUP 2. karsinta. Ryhmäajo 1609 m lämminverisille RANKING: A) 6, 4, 5 B) 7, 2, 1, 3 6 Pascia Lest oli Lotteria-ajon karsinnassa vakuuttava leiskautettuaan johtavan takaa viimeisillä sadoilla metreillä ylivoimavoittoon. Finaalissa esitys oli siihen nähden lievä pettymys, vaikka ori 3. sisältä asiallisesti kärjen tuntumassa seurasikin. Björn Goopin ajamana Pascia Lest on nyt erittäin mielenkiintoinen. 4 Reven d Amour on vielä 11-vuotiaanakin kohonnut loistovireeseen. Rättvikissä se kesti keulasta väsyneenäkin ykköseksi mainiolla tuloksella ja teki viimeksi Åbyn kultadivisioonassa hienon kirin kuudennesta ulkoa. Ori avaa vauhdilla ja voi mennä keulasta nyt mailin lujaa. 5 Magiccarpetride US oli toissa kerralla Jägersrossa erittäin hyvä tullen päätöskilometrin 5. ulkoa 10,2-kyytiä. Tuon startin tapaan on kyydissä taas Erik Adielsson ja ori pitää huomioida varhain. 7 Global Money ei ole alussa nopeimpia, mutta jos lähdöstä tulee vähänkin ylivauhtinen, voi Robert Berghin ajokki nousta vahvalla loppuvedollaan vaikka ykköseksi. Noin klo 14. Duo-1 Toto4-2 Vihreä pohja 5: SWEDEN CUP 3. karsinta. Ryhmäajo 1609 m lämminverisille RANKING: A) 7, 4, 2 B) 3, 6, 1, 5 7 Tycoon Conway Hall olisi ehkä ansainnut paikan jopa Elitloppetista, mutta paremman rahan se voi saada kuitenkin juoksemalla Sweden Cupissa. Steen Juulin suojatti oli Vermossa lähdönuusinta huomioiden mielettömän hyvä Propulsionia vastaan ja menestyy samanlaisena tässä huonolta paikaltakin. 4 Anna Mix olisi parempi pidemmillä matkoilla, ja taas on hieman vauhdinjaosta kiinni miten korkealle tamma tällä kertaa ehtii. Finlandia-ajossa se tuli viim. 700m 09,7-kyytiä ja eteni vahvasti kolmanneksi. 2 Quid Pro Quo juuttui Örebrossa kaikki tallella pussiin ja on luokaltaan riittävä kamppailemaan juoksun onnistuessa vaikka voitosta. 3 Quick Fix lähtee hurjasti ja voisi parhaana päivänään johtaa pitkään, mutta päivän vire on arvoitus. Napolissa ruuna antoi keulasta turhan helposti periksi. Noin klo. Duo-2 Toto4-3 Valkoinen pohja
ELITLOPPET-LAUANTAI 2.5.2016 VIHJEET 3/6 6: Ryhmäajo 4-v. lämminveritammoille 2140 m RANKING: A) 9 B) 7, 1, 6, 3, 10, 12, 4,, 11, 5, 2 9 Pioneer Face ei pääse takarivistä hyödyntämään lähtönopeuttaan, mutta saanee kuitenkin suotuisat asemat parijonosta ja kirii lopussa lähelle. Åbyn finaalissa tamma sortui alkulaukkaan voitettuaan karsinnan ylivoimatyyliin keulasta. 7 Galactica oli viimeksi Örebrossa kaukana parhaastaan, mutta se kannattaa edelleen huomioida peleissä varhain. Hevosta oli ennen viime kilpailua huollettu ja vire oli ilmeisesti sen vuoksi puutteellinen, eikä Örebron radan löysä pintakaan suosinut. Kyvyt Galacticalla riittävät tässä porukassa taatusti. 1 Touch of Wind Bi on voittanut Hollannissa lähtöjä hienolla tyylillä. Åbyn esitystäkään ei voi moittia, sillä juoksu ei eturivin uloimmalta paikalta mennyt aivan helpoksi, mutta loppua tamma tuli kuitenkin juosten. Ylisarjasta huolimatta ovat asetelmat nyt jo ennakkoon paljon paremmat. 6 Kryssa Futura kiri Kuningatar Silvian Pokaalilähdössä 5. sisältä loppua vähintään asiallisesti. Nyt porukka on helpompi, eikä tamman voittokaan millään tapaa yllättäisi. Noin klo.45 Toto4-4 Musta pohja 3 Amour Memory Jorma Kontio 4 Blackened (FI) Pekka Korpi (valmentaa Ville Mäkelä) 12 Faye Bros Erik Adielsson (valmentaa Timo Nurmos) Voitti viimeksi helpon lähdön saatuaan johtaa verkkaista tahtia. Nyt kaikki kengät napataan todennäköisesti pois ja lisäksi rattailla isona vahvistuksena Jorma Kontio, pystyy kovana avaajana kärkikuvioihin. Teivossa paikka toisella ilman vetoapua oli liian vaativa, pystyy silti parempaankin. Vastus on tasaisen kova, mutta nappireissulla saumat kolmen porukkaan olemassa. Kamppaili viimeksi johtopaikalta rehdisti ja piti niukkaan voittoon. Paremmista asemista olisi voinut taistella ykkösrahoista, mutta nyt menestys vaatisi tuuria tai reippaan ylivauhdin. 7: Lady Snärts -lähtö. Ryhmäajo lämminveritammoille 1609 m RANKING: A) 3 B) 9, 5, 2,, 4, 6 C) 7, 10, 1 3 Moving On teki viimeksi Caenissa hienon esityksen kivenkovassa porukassa, kun vastassa olivat mm. Bird Parker ja Un Mec d Heripre. Tamman kunto vaikuttaa vahvasti noususuuntaiselta ja se pystyy reippaana avaajana johtamaan joukkoa ensimetreistä alkaen. 9 Windy Ways kärsi viimeksi Örebron radan huonosta pinnasta, eikä pystynyt lainkaan parhaimpaansa. Tamma on edelliskerroilla näyttänyt pystyvänsä avojaloin huippuesityksiin ja on takarivistäkin vaarallinen. 5 Donna di Quattron balanssia tullaan keventämään tähän starttiin ottamalla todennäköisesti takakengät pois. Temppu voi terävöittää muutenkin hyväkuntoista tammaa sen verran paljon, että voittoon on mahdollisuudet melkeinpä juoksupaikasta riippumatta. Noin klo 16. Toto75-1 Ruskea pohja 2 Roses Glory Veijo Heiskanen EL Catwalk (FI) Joseph Verbeeck 10 Heaven s Door Kokeilee ensimmäistä kertaa siipiään avoimen tason tammalähdössä. On ollut koko alkukauden erinomainen ja ilman kaikkia kenkiä edelleen varteenotettava voitontavoittelija. Juossut Ranskaan myynnin jälkeen tällä kaudella kahdesti. Teki viimeksi Vincennesissä lähestulkoon erinomaisen kirin 5. ulkoa ja on vaikealta lähtöpaikaltakin sen perusteella yllätysvalmis. Meni mainiosti nelivuotiaana ikäluokkalähdöissä, mutta palaa pitkältä tauolta hurjaan porukkaan, eikä ole takarivin paikalta varteenotettava pelihevonen. 10 : Ryhmäajo 2140 m lämminverisille RANKING: A) 2, 9 B) 7, 3, 5, 10, 1, 12, 6,, 4, 11 2 Talassio on vakuuttanut kahdessa viimeisessään juostuaan kengittä. Jos ori pääsee viime kilpailun tapaan keulaan, on se huippuvireisenä paha ohitettava. 9 Frankie Brodde ei ole tehnyt yhtään huonoa juoksua viime aikoina. Örebrossa se kiri viim. 00m komeasti 10,3-vauhtia ja on alipelattuna tähän lähtöön kiinnostava yllätyshaku. 3 Target Kronos ei pystynyt viimeksi Åbyssä parhaimpaansa kärsittyään valmentajan mukaan kurakelistä. Ruunalla on luokkaa ja se lähtee lujaa, keulaan päästessään voittokin olisi aivan mahdollinen. 5 Ymer Brick kiri viimeksi voittoon suurena yllättäjänä, mutta esitys oli niin hyvä, että tällä kertaa kärkisijoituksesta ei pidä hämmästyä. Noin klo 16.3 Toto75-2 Violetti pohja 7 Wasa Warrior (FI) Jorma Kontio (valmentaa Saara Puranen) Kilpailee kanuunakunnossa. Vermossa omaa luokkaansa johtopaikalta, samoin viimeksi Jokimaalla. Lähtöpaikka hankaloittaa, mutta riittää korkealle jos juoksunkulussa on yhtään tuuria. 7
ELITLOPPET-LAUANTAI 2.5.2016 VIHJEET 4/6 9: Ryhmäajo 2140 m lämminverisille RANKING: A) 6, 10, 2 B) 4, 5, 11, 1, 9, 12 C) 3,, 7 6 Takethem saa ykkösvihjeen erittäin tasaisessa Hopeadivisioonan finaalissa. Se on voittanut kaksi viimeistään johtopaikalta, mutta kyvykäs ori ei ole keulariippuvainen, vaan tekee vahvan juoksun miltä paikalta vain. 2 Radysin America tulee saamaan suosikeista ehkä parhaan reissun, sillä se on valmiiksi hyvissä asemissa toisella radalla. Tamma pystyy selkäjuoksulla vahvaan loppuvetoon ja kuuluu jo pieniin systeemeihin. 5 Next to None Sib on yksi Ruotsin nopeimmista avaajista ja tässäkin todennäköinen keulahevonen. Ajaako Björn Goop lopulta keulasta on vaikea arvioida, sillä miehellä saattaa olla kunnioitusta esim. 4 Sir Ratzeputzia kohtaan, jota hän on ohjastanut viime kisoissa menestyksellä. Noin klo 17.00 Toto5-1 Toto75-3 Vaal. vihreä pohja 3 Final Oak Kaj Widell 4 Sir Ratzeputz Erik Adielsson (valmentaa Timo Nurmos) 7 Finish Future Ulf Ohlsson (valmentaa Timo Nurmos) 10 Al s Winnermede Jorma Kontio Hyvät esitykset Rommen ja Axevallan 75-lähdöissä ja viimeksi voitti Gävlessä iltaravilähdön halllitusti. Ollut sen jälkeen pois ja kunto tuskin huipussaan, vaikea riittää. Loistoesitys Örebrossa lähtölaukan jälkeen, kiri loppusuoraa kuin ohjus. Åbyssä helppo keulavoitto. On huippukunnossa ja avaa lujaa, pystyy pärjäämään taas. Yllätti Rommen 75:ssä maaliskuun lopussa, mutta oli sen jälkeen Solvallassa paljon vaisumpi. Ei tarvita peleissä suoraan tauolta ja huonolta lähtöpaikalta. Kesti vahvasti pullailtuaan Solvallassa keulassa ja teki viimeksi Örebrossa huippukirin. Menee tuon startin tapaan tässä ilman kenkiä ja Jorma Kontio rattailla on selvä plussa. Suurimpia suosikkeja. 7 4 10: SWEDEN CUP -FINAALI. Ryhmäajo 1609 m lämminverisille Finaaliin pääsee jokaisesta karsintalähdöstä (lähdöt 3, 4 ja 5) kolme parasta. Noin klo 17.25 Valkoinen pohja 11: Ryhmäajo 2140 m lämminverisille RANKING: A) 11 B) 2, 4, 3, 1, 7, 9, 12, 10, 5 C), 6 11 Le Miracle tuntuu melkoiselta ihmehevoselta. Se on hävinnyt urallaan kahdeksasta startista vasta kerran ja oli tuolloin hieman epävireinen. Tyyli millä ruuna lasketteli Åbyssä voittoon hienolla tuloksella 12,4a/2140m antaa odottaa tässäkin huippuluokan suoritusta. Rohkeimmille ideavarma. Lähdössä on monta kovaa hevosta hyvillä lähtöpaikoilla ja 2 Eldrick Boko on yksi parhaista. Se on tehnyt jatkuvasti vahvoja esityksiä ja Johnny Takterilla on taatusti tähtäimessä johtopaikka. Sieltä Eldrick Bokoa ei olisi helppo ohittaa. 4 Copimaden voittosumma on vielä pieni hevosen kapasiteettiin nähden. Ori on ehdottomasti kuponkitavaraa jos Le Miraclea varmistaa. 3 Well Done la Marc ei ole kohdannut vielä parempaansa juostuaan neljä kisaa Björn Goopin treenistä. Nyt vastus on kovempi kuin koskaan, mutta voittoputken jatkuminen silti mahdollista. Noin klo 17. Toto5-2 Toto75-4 Oranssi pohja 9 Calle Laday Tehtävä meni viimeksi toivottomaksi hitaan alun jälkeen, mutta kulki viim. 2200m 13,-tahtia ja osoitti kunnon olevan ennallaan. Kohtaa nyt erittäin kovia, mutta silti yllätyssaumat juostessaan ilman kenkiä. 12
ELITLOPPET-LAUANTAI 2.5.2016 VIHJEET 5/6 12: Tasoitusajo 2140 m lämminveritammoille RANKING: A) 7, 6, 2 B) 1, 3, 13,, 11, 10, 14, 12, C) 9, 4, 5 Diamantstoetin finaalissa ovat paaluhevoset normaalisti vahvoilla, sillä esimerkiksi 7 Angel Rain saattaa luokaltaan olla aivan yhtä hyvä tai parempikin kuin monet takamatkalaiset. Tamman taustavoimilla oli kovat odotukset viime starttiin, mutta juoksu meni raskaaksi, eikä hevosta voi moittia. 6 Basic oli hyvä jo edellisellä valmentajallaan, mutta kaksi kilpailua Björn Goopin tallista ovat osoittaneet sen kehittyneen vielä pari pykälää. Viime Solvallan voitto tuli väkivahvan esityksen päätteeksi johtavan rinnalta. Voitto on lähellä tässäkin, jos vire on kuukauden paussilta samanlainen. 2 Magnesia väläytteli jo kolmevuotiaana ikäluokan tammakärkeen riittäviä vauhtivaroja. Kauden avaus Kalmarissa tuotti voiton sähäkällä loppuspurtilla ja startin saatuaan tamma on tähän yksi kiinnostavimmista. 1 Takeaway kuuluu loistopaikalta Örjan Kihlströmin ajamana perusmerkkeihin ja 3 Dark Chocolate pystyy sopivan säästöreissun päätteeksi spurttaamaan myös kärkikahinoihin. 13 Alvena Take It on ehdottomasti lähdön kovakuntoisimpia, sillä se voitti viimeksi vakuuttavasti johtavan rinnalta. Nyt kuitenkin lähtöpaikka takamatkan juoksuradalla on hieman arveluttava, sillä tamma ei ole raketti ensimetreillä. Noin klo 1.13 Toto5-3 Toto75-5 Ruskea pohja 4 M.T.Klara Ulf Ohlsson (valmentaa R. Liljendahl) Pärjäävä hevonen omiin sarjoihinsa, muttei ollut viimeksi Örebrossa parhaimmillaan. Nyt samalla paalulla on yli tuplasti enemmän tienanneita, siis vaikea riittää. 40 13: Ryhmäajo 2140 m lämminverisille RANKING: A) 9, 5 B) 6, 4, 3, 2, 11, 1, 7 C), 10, 12 Käsittämättömän hieno Pronssidivisioonan finaali, jossa potentiaalisia voittajia on lähes lähtö täynnä. 9 Bartender In häikäisi Axevallan 75:ssä jätettyään niinkin kovan hevosen kuin Roses Gloryn kirissä selvästi taakseen. Viime Jägersron kilpailu oli valmistelua tähän starttiin, mutta siinäkin ruuna oli omaa luokkaansa. Nyt napataan kaikki kengät pois ja laitetaan jenkkikärryt perään. 5 King Sir Kirin spurtti viimeksi Åbyssä ei ollut tältä planeetalta, sillä se tuli mahdottomista asemista aivan lentäen loppua ja kulki päätöspuolikkaan noin 07,5-lukemille. Tuon kisan tapaan hevonen menee tässä ilman kenkiä ja ori voi osoittautua parhaaksi lähes millä juoksunkululla vain. 6 Heartbreaker V.S. sai tyytyä viimeksi nelossijaan, mutta oli aivan hyvä kengät jalassakin. Avojaloin Björn Goopin treenattava parantaa paljon ja muutenkin tähän starttiiin on varmasti satsattu enemmän. 4 Pepe di Jesolo on kanuunaiskussa ja valmentaja odottaa sen pystyvän jopa alle 1.12-tulokseen. Niillä kyydeillä ei jäädä näinkään kovassa seurassa kauas voitosta. Lähdön tasosta kertoo paljon se, että 3 Fossens Bonuksen tasoinen voittokone saa tyytyä rankingissa vasta viitossijaan, eivätkä huippuvireiset 2 Xlnt Chili Tripel ja 11 Bravo Navaronekaan ole missään tapauksessa ulkona laskuista. Noin klo 1.43 Päivän Duo 1 Toto5-4, Toto75-6 Sininen pohja 10 Make It Quick Yannick Gingras (valm. Timo Nurmos) Ei ole esittänyt aivan huippukuntoa viimeisissään. Luokkakaan ei riitä näin hurjassa seurassa parhaille, takarivistä menestys tulisi suurena yllätyksenä. TIETOA KENGITYSINFOSTA Lähtölistoissa ja grafiikoissa C-kirjaimen yli vedetty viiva tarkoittaa että hevonen menee ilman kenkiä. Ensin kerrotaan etukengät, sitten takakengät, eli merkintä CC tarkoittaa esimerkiksi: kaikki kengät jalassa. Punainen väri tarkoittaa, että kyseiset etu-, takakengät tai molemmat ovat eri lailla kuin edellisessä startissa. ILMAN KENKIÄ ILMAN ETUKENKIÄ KENGÄT JALASSA ILMAN TAKAKENKIÄ
ELITLOPPET-LAUANTAI 2.5.2016 VIHJEET 6/6 14: HARPER HANOVERS -lähtö. Tasoitusajo 3140 m lämminverisille RANKING: A) 14, 11, 13 B) 5, 9,, 10, 12, C) 6, 1, 3, 4, 2 Harper Hanoverin lähtö on tänä vuonna hieno kisa ja etenkin pisimmältä pakilta lähtee tukku maailmanluokan stayereita. Kovista kovin saattaa olla 14 Bird Parker, joka kotimaassaan Ranskassa on tottunut kohtaamaan maan parhaita Bold Eaglesta alkaen. Oriin loppuveto viimeksi Caenissa oli älyttömän vahva ja lehtitietojen mukaan se tuli viimeisen kilometrin kuraisella radalla peräti 1.09-kyytiä. 11 Sauveur on upea taistelija ja ansaitsisi jo voiton oltuaan kahdessa viime kilpailussa väkivahva kakkonen. Olympiaravien finaalissa vain paremman reissun saanut hirmukuntoinen Your Highness kiri edelle. 5 Usain Henna ei loistanut viimeksi Solvallassa suursuosikkina. Ori melko varmasti terävöityy tähän ja pystyy parhaimmillaan väkivahvoihin esityksiin. 9 Opitergium jäi Copenhagen Cupissa kaikki voimat tallella pussiin. Oriin peliosuus jäänee näin kovassa seurassa pieneksi, mutta kunto on niin hyvä että yllätyssaumat ovat olemassa. Reckless tarjosi Örebrossa hienon vastuksen Mellby Vikingille. Tuon startin perusteella ori ei lähde tähän kisaan läheskään sellaisena altavastaajana mitä peliprosenteista voisi päätellä. Noin klo 19.06 Päivän Duo 2 Toto5-5, Toto75-7 Pun./sin. pohja 3 Tir du Caux Antti Ojanperä 4 Buck Boko Hannu Torvinen (valm. Markku Nieminen) 13 Mellby Viking Jorma Kontio (valmentaa Timo Nurmos) Näytti hyvävoimaiselta jäätyään Oulussa vaille kiritilaa. Kunnossa, mutta takamatkalta tulee nyt sellaisia höyryjyriä, että jäänee auttamatta jalkoihin. Kunto on mainio ja matka passaa, mutta jäänee hitaana avaajana liian hankaliin asemiin. Vastuskin älyttömän kova, joten maksimissaan pikkurahoille. Matkan ME-hevonen voitettuaan tämän kisan kaksi vuotta sitten hirmutuloksella 12,5/3160m. Erittäin hyvä heti tauolta Örebron stayerkisassa ja todennäköisesti startin myötä parantaa vielä paljon. Yksi kolmesta vakavasta voitontavoittelijasta. 0 0 4,5 : Ryhmäajo lämminveritammoille 2140 m RANKING: A) 7, 2 B) 10, 12,, 14, 5, 13, 9, 4, 6, 1 C), 3, 11 7 Adrians Girl starttasi viimeksi Gävlen 75-lähdössä suosikkina reilun parin kuukauden tauosta huolimatta. Tamma sortui lähtölaukkaan, mutta Robert Bergh kierrätti ajokkinsa hänniltä jo 1300 jäljellä toiselle ilman vetoapua ja tuloksena oli ymmärrettävästi väsyminen. Jos hevonen otti startin oikealla lailla, parantanee se tähän ja pystyy ravilla voittoon. 2 New Devotion aloitti Johan Untersteinerin treenistä hienolla kirillä Halmstadissa ja tuli viim. 700m 10,7. Viimeksi peli pilaantui suosikkina lähtölaukkaan, mutta ravatessaan tamma menestynee nyt. 10 Dedes Mythical voi olla hyvä yllätyshaku, joskin ohjastaja Sune L Nilsson ei aivan joka kerta ajosuorituksissaan onnistu. Tamma jäi toissa kerralla voimissaan pussiin ja tuli viimeksi päätössatasen terävästi saatuaan myöhään tilaa. Noin klo 19.29 Orans./kelt. pohja 6 April Sisu Hannu Torvinen (valmentaa Isto Kuisma) 12 Backorder Jorma Kontio (valmentaa Timo Nurmos) Oh Goodness Voitti Teivossa vahvalla kirillä neljännestä ulkoa ja lopetti viim. 600m 11,9. Kunto sen perusteella mainio, mutta kohtaa nyt selvästi kovempia, vaatisi nappireissun riittääkseen kärkeen. Erittäin kyvykäs, muttei ole ollut parissa viimeisessä parhaimmillaan. Viimeksi pilasi laukkaan ensimmäisessä kurvissa. Kapasiteettia vaikka voittoon, mutta tulee taas tauolta ja paikka on paha. Jotain pielessä Vermossa, ei ravannut priimasti ja laukkasi loppusuoralle tultaessa. Edelliskerralla Solvallassa erittäin hyvä lyöden kovakuntoisen Talassion. Voi kiertää vaikealta paikaltakin ykköseksi. 30 6 Ruotsin peleissä vietetään VoittajaViikonloppua ja nautitaan tavallista korkeammasta Voittaja-pelin palautusprosentista. Elitloppet-viikonlopun ajan perjantaista sunnuntaihin Voittaja-pelin palautusprosentti on 5 normaalin 0 prosentin sijaan. Tämä nostaa Voittaja-pelin kertoimia ja pelaajien saamia voittoja. Käytännössä kertoimet nousevat runsaalla 6 prosentilla. Elitloppet-vihjepakettien laatijat Heikki Haavisto ja Riku Niittynen vastaavat myös Fintoton päivittäisestä vihjaamisesta Ruotsiin. Kaksikko on seurannut Ruotsin raveja jo vuosikymmenet tarkkaan, ja heiltä löytyy laaja verkosto sekä peli- että hevosalan ammattilaisten keskuudessa, joten olet vihjeiden mukana sisäpiirissä.