KIRKKOPÄIVÄT LAHDESSA 13.-15.5.2011 Saarna Kärkölän kirkossa 15.5.2011 3. sunnuntai pääsiäisestä (Jubilate) JUMALAN KANSAN KOTI-IKÄVÄ (Joh. 17:11-17) Armo olkoon teille ja rauha Jumalalta, meidän Isältämme ja Herralta Jeesukselta Kristukselta! Kuluvan viikonlopun aikaan Lahdessa ja täällä Kärkölässäkin vietettävien valtakunnallisten Kirkkopäivien merkeissä puhumme Jumalan kansasta ja sen kotiikävästä. Jumalan kansalla me tahdomme tarkoittaa kaikkia Kristukseen kastettuja, jotka on merkitty pyhällä ristinmerkillä Jumalan omiksi. Kirkkovuoden kulun mukaisesti me tänään muistamme Jumalan kansan pyhiinvaellusmatkaa kohti Taivaan kotia. Se on meidän yhteinen päämäärämme ja sitä kohti me saamme yhdessä kulkea. Koti-ikävä kuuluu toisinaan aivan olennaisesti ihmisen elämään. Jotkut meistä tuntevat sitä enemmän kuin toiset. Koti-ikävä on pohjimmaltaan rakkautta. Se on tunnetta, joka liittää meidät tuttuihin paikkoihin ja seutuihin, joissa meillä on selkeästi oma asemamme ja joissa meidät tunnetaan. Koti-ikävä on kuitenkin keskeisesti rakkautta, jota tunnemme heitä kohtaan, jotka läheisinä ihmisinä ovat meille tärkeitä. Poissaoleminen näiden ihmisten luota saattaa alkuun usein kotiikävän, joka useinkaan ei laannu kokonaan, ennen kuin olemme tulleet takaisin sinne, missä tunnemme olevamme kotona niin ihmisten kuin ympäristönkin puolesta.
2 Monille koti-ikävää poteneitten yhteinen kokemus on myös se, että tuttujen viestien tai äänen kuuleminen kaukaa ei tee oloa helpommaksi, vaan usein päinvastoinkin. Näin kaukaa eletty yhteyden kaipuu saattaa vain syventyä, mutta toisaalta taas vahvistaa tunnetta: kuulun kotiin, siellä on rakkaitteni ääni. Tämän päivän evankeliumitekstissä me saamme tuntuman koti-ikävään eri näkökulmista käsin tarkastellen. Tekstin kerronnassa kuvatut tapahtumat kuuluvat siihen 40 päivän jaksoon pääsiäisen jälkeen, jolloin Jeesus ilmestyi opetuslapsilleen ennen helatorstaina tapahtunutta taivaaseen astumistaan. Evankeliumi tuokin meidät kuin ikkunan ääreen, jossa saamme nähdä Jeesuksen itsensä ja ne tunteet, joiden keskelle hän on joutunut siirtyessään piankin Isänsä oikealle puolelle Taivaaseen, kuten uskon-tunnustuksessakin lausumme. Kohtaamme Herramme rukoilemassa Isäänsä. Hän etsii kaukaa yhteyttä Häneen, joka oli lähettänyt hänet maailmaan. Nyt oli kuitenkin jäähyväistunnelman aika. Samalla kun Herramme kaipaa Isänsä, lähettäjänsä luokse, Jeesus tuntee huolta ja ikävää omiaan kohtaan, jotka jäävät maailmaan. Jeesus tuntee ahdistusta tilanteesta, jossa opetuslapset elävät. Heidän elämänsä oli muuttunut. Se oli siirtynyt lukittujen ovien taakse. Pelko ja epävarmuus tulevaisuudesta oli vallannut heidän sydämensä. He olivat antaneet elämästään paljon Jeesuksen seuraamisen vuoksi. Heillä olivat omat perheensä ja läheisensä, heillä oli omat ammattinsa, mutta Herran tähden he olivat astuneet elämässä uudelle uralle. Jeesus oli varustamassa heitä myös suureen tehtävään: astumaan rohkeasti koko maailmaan ja julistamaan Jumalan valtakuntaa, sen iloa ja rauhaa. Mutta vielä oli pelon ja epävarmuuden aika. Jeesuksella on huoli opetuslasten ja heidän perheittensä tulevaisuudesta, mutta samalla koko maailman tulevaisuudesta, jota varten hänet oli lähetetty. Jeesus tekee kuitenkin jotakin, jota hän tuntemansa koti-ikävän keskellä pitää keskeisenä auttaakseen itseäänkin pääsemään uuteen vaiheeseen Jumalan suunnitelman mukaan. Hän jättää kaikki ahdistavat asiat, niin yksityisten opetuslasten kuin koko maailmankin ahdistuksen rukouksessa Jumalalle ja hänen kaikkivaltiaaseen käteensä. Sen lisäksi Herra muistuttaa: Jumala, taivaallinen Isäni on antanut heille nimeni, jonka turvissa he tulevat selviämään.
3 Jeesuksen nimessä ihmisellä on näet kaikki se, mitä hän tarvitsee. Sen nimen suojassa on tulevaisuus ja toivo. Minulla on tänään mahdollisuus tuoda juhlamessuumme pohjoisimman hiippakunnan tervehdys. Vanhastaan pohjoisen kristillisyydessä on käsite: viiden kirjaimen kristillisyys. Sanotaan, että se riittää. Taustalla on vanha Jeesuksen nimen kirjoitustapa. Jeesus yhdellä e-kirjaimella. Jesus, se riittää. Se on viiden kirjaimen kristillisyyttä, jossa on sukupolvien kokemuksen todistus nimen voimasta ja siunauksesta. Aikoinaan myös oma uskonpuhdistajamme Martti Luther puhui katekismuksessaan siitä, että Jeesuksen nimessä ihmisellä on kaikki se, mitä Jumala on ja mitä Jumala voi. Jeesuksen rukouksessa näkyy hänen käsittämätön rakkautensa omiaan kohtaan. Hänen tulee jättää maailma ja Hän rukoilee opetuslapsilleen voimia sekä pyytää, että Jumala olisi heidän kanssaan joka päivä sen nimen kautta, jonka hän on antanut omilleen, Jeesuksen nimen kautta. Päivän evankeliumi kertoo koti-ikävästä myös toisen näkökulman kautta. Se on opetuslasten koti-ikävä, jota he tuntevat Jeesuksen jättäessä jäähyväiset. Edessä olisi suuri tyhjyys Mestarin jättäessä heidät. Tuomas puki sen myös toisaalla sanoiksi muistuttaessaan Jeesusta: Herra, emme me tiedä, minne sinä menet, kuinka sitten tuntisimme tien? Opetuslapset kirjasivat kuitenkin muistiin Jeesuksen rukouksen ja sen ajatukset ja saivat lohtua siitä, kuinka Vapahtaja huolehti heistä edelleen ja vei kaikki opetuslasten kysymykset Taivaalliselle Isälle. Silti he olivat murheellisia ja ahdistuneita epävarman tulevaisuuden edessä. Jeesus antoi omilleen rukouksessaan välineet siihen, millä tavalla opetuslapset selviytyisivät kaikkien edessä olevien arjen ahdistusten ja pelkojen sekä todellistenkin pelkojen kanssa. Jeesuksen opetus sisältää keskeisesti muistutuksen: On tärkeää viipyä rukouksessa Taivaallisen Isän kanssa. Tien Jumalan luo tulee olla avoin. Toiseksi saamme ihmisinä muistaa, että meillä on toinen toisemme. Kun katsomme ylöspäin Jumalaan avoimin silmin ja sivullemme toinen toisiimme ja siihen lahjaan, jonka lähimmäisinä
4 muodostamme toinen toisillemme, voimme jaksaa matkallamme kohti Jumalan valtakunnan lopullista ilmestymistä. Jeesuksen sydämen rukous oli: että he kaikki olisivat yhtä. Se sisälsi olennaisesti ajatuksen, että uskovien, opetuslasten joukko olisi toinen toistaan kannustavien ja rohkaisevien ihmisten aito Jumalan kansa. Jeesuksen jäähyväisrukouksen ydinkohtia on juuri rukous ykseyden puolesta. Se on kautta kristikunnan muistutus siitä, että kristityt ovat kutsuttuja antamaan maailmalle yhteisen todistuksen uskostaan, jotta maailma uskoisi. Samalla kun rukouksessa on kysymys yhdessä pysymisen lahjasta ja voimasta, esillä on myös muistutus siitä, että opillisten erimielisyyksienkään ei tule päästää rikkomaan Kristuksessa annettua ykseyden lahjaa. Tänään saamme viettää Kirkkopäivien merkeissä yhteistä Jumalan kansan juhlaa, pyhää messu kauniissa ja puhuttelevassa Kärkölän kirkossa (120 vuotta). Me kirkkopäivävieraat täällä olemme kuin kirkko pienoiskoossa. Muodostamme värikylläisen kokonaisuuden. Tulemme eri puolilta maatamme, kuulumme eri herätysliikkeisiin tai olemme kuulumatta niihin. Tuomme tänne omat kokemuksemme ja ajatuksemme. Parhaimmillaan olemme tulleet oppiaksemme täällä toinen toisiltamme ja viedäksemme eväitä mukanamme omiin tuttuihin yhteisöihimme. Täällä erilaisuuden yhteyden sävelet saattavat parhaimmillaan soida vahvasti. Yhteistä matkallamme kohti tulevaa meille lienee kuitenkin huoli siitä, miten selviämme Suomen kirkon ristiaallokoissa. Olemme kohdanneet kuluvan vuoden aikana erilaisia pyörteitä, joiden keskellä olemme eläneet jäsenkadon surullisia sävyjä. Nämä pyörteet ovat tuntuneet raskailta kaikista, joille kirkko on rakas ja muistuttaa matkasta Taivaan kotiin. Toisaalta olemme saaneet tottua yhä koveneviin äänenpainoihin oman kirkkomme sisältä. Oma ääni on voinut kuulua niin vahvana, että toisten ääni ei ole päässyt kuuluviin. Yhtä kaikki: Mistä saamme voimaa kohdata jatkuvasti sekularisoituvan maailmamme, jonka keskellä sanoma kristillisestä uskosta ja taivastoivosta eivät läpäise uutisen tai kiinnostavuuden kynnystä. Mistä löydämme iloa tässä pitenevien varjojen maailmassa?
5 Jumalan kansan koti-ikävä palauttaa meidät siihen ruutuun, josta kaikki on mahdollista jäsentää uudelleen. Jeesus itse kääntyi Isänsä puoleen, kun läheisten ikävä ja Taivaan ikävä valtasivat hänet. Isän äänen kuuleminen vei hänet elämän alkulähteelle. Meillekin on annettuna lupaus erottaa tuo toisen maailman ääni ja tulla oman olemassaolomme peruskysymysten tuntumaan. Hiljaisena, mutta todellisena tuo toisen maailman ääni tunkeutuu sisimpäämme silloin, kun Jumalan sanassa ja Herran pyhän ehtoollisen lahjassa saamme kohdata Herran itsensä äänen. Kristus itse tuntee, mitä sydämemme kaipaa ja tarvitsee. Saamme luovuttaa hänelle kaiken, mikä mieltämme ja elämäämme painaa. Hän ottaa taakat harteilleen. Sitä varten hän tänne tuli kerran. Siksi hänen oli myös ikävä lähteä luotamme, koska hän oli kiintynyt elämänsä uhraamisen hinnallakin juuri sinuun ja minuun. Tällainen toisen maailman ääni on todellisuutta näidenkin kirkkopäivien keskellä. Mutta me saamme tehdä työtä ja vaeltaa yhdessä. Se on Kristuksen lahjaa. Saamme kantaa toinen toisiamme ja johdattaa Kristuksen luokse. pyhiinvaeltajien yhteinen ilo. Koti-ikävästä tulee Lähtemättömästi mieleeni on jäänyt suuri kangas, joka oli pingoitettu kansainvälisen lentoaseman tuloaulaan. Teoksen olivat pystyttäneet henkilöt yhdessä, jotka tahtoivat viestittää Taivaan Isän sydämeltä sanoman. Kankaan teksti muistutti: Eeva, tule kotiin, kaikki on annettu anteeksi. Ymmärsin, että Eeva olin minä tai sinä. Kuka tahansa meistä. Meillä on paikka Isän sydämellä. Saamme tulla kotiin. Siellä on meille paikka. Kaikki on annettu anteeksi. Saamme käydä sisälle juhlaan. Tällaisen koti-ikävän keskellä saamme tunnistaa toisen maailman äänen. Se antaa meille uudet silmät nähdä tulevaisuus ja sen antama toivo.