KANSAINVÄLINEN KOIRANÄYTTELY INTERNATIONAL DOG SHOW 16.-17.1.2016 TURKU LAUANTAI/SATURDAY FCI 1, 3, 4, 5, 7, 10 SUNNUNTAI/SUNDAY FCI 2, 6, 8, 9 WINTER DOG SHOW 2016 ARVOSTELUAIKATAULU TIDSCHEMA SCHEDULE Turun Messu- ja Kongressikeskus Messukentänkatu 9-13, Turku Järj. Koiranäyttelyallianssi X
WINTER DOG SHOW 2016 Oheisena näyttelymme arvioitu aikataulu sekä koirasi näyttelynumero, joka oikeuttaa koiran ja yhden henkilön sisäänpääsyyn. Tarkista koirasi ilmoittautumistiedot numerolapun sivusta. Muistathan ottaa mukaan koiran rekisterikirjan, rokotustodistuksen, näyttelynumeron ja hakaneulan numerolapun kiinnittämistä varten. Ota myös koirallesi näyttelyremmi, makuualusta ja vesikuppi. Tervetuloa näyttelyyn Näyttelypaikan ovet avataan ja rokotustodistusten tarkastus aloitetaan klo 7.30. Koirien tulee saapua näyttelypaikalle viimeistään tuntia ennen rodun arvioitua arvosteluaikaa, kuitenkin viimeistään klo 13.00. Pidä rokotustodistukset esillä numerolapun kanssa sisääntulossa, niin kaikki sujuu joutuisammin! Sijainti Turun Messu- ja Kongressikeskus sijaitsee Artukaisten kaupunginosassa. Seuraa Messukeskuksen ja jäähallin kylttejä. Messukeskuksen katuosoite on Messukentänkatu 9-13, mutta messukeskukseen pääsee myös Kirjaltajankadun puolelta sekä Artukaisten kiitotien puolelta. Lisää ohjeita: http://turunmessukeskus.fi/ messut-ja-tapahtumat/sijainti-ja-liikenneyhteydet Lippujen hinnat Aikuiset 10 euroa Lapset (-12) 5 euroa Perhelippu (2+2) 20 euroa Pysäköinti 6 euroa Luettelo 8 euroa Tuomarinmuutokset Aikatauluun on merkitty tähdellä tehdyt tuomarinmuutokset. Peruuttaessasi koiran ilmoittautumisen tähdellä merkityn tuomarinmuutoksen perusteella, käytä takasivulla olevaa lomaketta. Ilmoittaessaan koiransa näyttelyyn näytteilleasettaja on sitoutunut noudattamaan Suomen Kennelliiton voimassa olevia näyttelysääntöjä ja niitä täydentäviä ohjeita sekä rokotusmääräyksiä. Rokotukset Tarkastamme näyttelyyn tultaessa jokaisen koiran rokotustodistukset. Mikäli koira hylätään puuttuvien rokotusten vuoksi, ilmoittautumismaksua ei suoriteta takaisin. Koiralla tulee olla rokotustodistus, johon on merkitty rokotteen viimeinen voimassaolopäivä, koiran tunnistetiedot ja edelliset rokotukset. Jotta koira voi olla läsnä tapahtumassa, tulee koiralla olla voimassa seuraavat rokotukset: Penikkatautirokotus: Penikkatautirokotus annetaan pennulle kaksi kertaa. Tehosterokotteesta tulee tapahtumahetkellä olla kulunut vähintään 21 vrk (3 viikon varoaika). Ensimmäinen tehosterokote on voimassa 1 vuoden. Vuoden iässä tai vanhempana annetut tehosteet ovat voimassa ko. rokotteen valmisteyhteenvedon mukaisesti. Raivotautirokotus (rabies): Koiran ensimmäisestä raivotautirokotuksesta tulee tapahtumahetkellä olla kulunut vähintään 21 vrk (kolmen viikon varoaika). Alle vuoden ikäiselle koiralle annettu rokotus on voimassa 1 vuoden. Vähintään vuoden ikäiselle koiralle annettu rokotus on voimassa ko. rokotteen valmisteyhteenvedon mukaisesti. Jos koiran rokotus on vanhentunut, tulee rokotus kaikissa tapauksissa uusia vähintään 21 vrk ennen tapahtumaa (kolmen viikon varoaika). Tartuntatauteihin liittyviä määräyksiä Jos koira sairastuu penikkatautiin, tarttuvaan maksatulehdukseen, kennelyskään tms. tarttuvaan hengitystieinfektioon, parvovirusripuliin tms. tarttuvaan mahasuolikanavan tulehdukseen, koira ei saa olla läsnä tapahtumassa ennen kuin se on ollut vähintään kaksi viikkoa oireeton. Sama rajoitus koskee myös saman talouden oireettomia koiria. Ulko- ja sisäloistartunnat on asianmukaisesti hoidettava ennen kuin koira voi olla läsnä tapahtumassa. 2
Antidopingvalvonta Suomen Kennelliiton valtuuston hyväksymät antidopingsäännöt ja dopingvalvonta koskevat kaikkia Suomen Kennelliiton myöntämiä näyttelyitä, kilpailuja ja kokeita. Tunnistusmerkintä Tunnistusmerkintä on pakollinen kaikille Kennelliiton virallisiin näyttelyihin, kokeisiin, kilpailuihin ja testeihin osallistuville koirille. Ilmoittaessaan koiran tapahtumaan omistaja sitoutuu noudattamaan tapahtumaan liittyviä sääntöjä ja ohjeita. Tapahtuman järjestäjä tarkastaa tunnistusmerkinnän. Tunnistusmerkintä tarkastetaan ensisijaisesti koiran rekisteritodistuksesta ennen arvostelua/suoritusta. Mikäli koiralla on siru, jota yleisimmät lukulaitteet eivät tunnista, on koiran omistajalla oltava mukanaan lukulaite, joka kyseisen sirun pystyy lukemaan. Jos tarkastuksessa löytyy koira, jota ei ole tunnistusmerkitty, tulee järjestäjän sulkea kyseinen koira pois tästä tapahtumasta. Epäselvä tatuointi tai toimimaton mikrosiru estää koiran osallistumisen tapahtumaan. Tiedustelut / Information Ilmoittautumisia koskevat tiedustelut: Showlink Oy: info@showlink.fi tai (09) 887 30320 arkisin klo 11.00 17.00. Muut tiedustelut: Rauno Elo p. 0500 801 726 (suomeksi) Marika Kuusisto p.040 410 8812 (suomeksi, också på svenska, also in english) Turvallinen näyttelypäivä Tutustuthan jo etukäteen hallin kehäkarttaan merkittyihin poistumisteihin. Ethän myöskään jätä tavaroitasi tai koiraasi vartioimatta näyttelypäivän aikana. Hätäpoistumisteiden eteen ei saa missään tapauksessa jättää häkkejä. Turistikoirat Suuresta koiramäärästä johtuen emme voi ottaa näyttelyymme turistikoiria. Häkit ja aitaukset Tilan ahtauden vuoksi erillisten aitausten pystyttäminen on kielletty. Koirien mittaus Kaikkien tarkastettavien rotujen tarkastus ja mittaus suoritetaan n. 15 minuuttia ennen arvostelua, ja koira kilpailee tässä näyttelyssä siinä rodussa, mihin se siirretään. (koskee mm. villakoiria, mäyräkoiria ja spitzejä.) Palkinnot Palkinnot tulee noutaa erillisestä palkintojenjakopisteestä arvostelulipuketta vastaan klo 16.00 mennessä eikä niitä lähetetä jälkikäteen. 3
ARVIOITU AIKATAULU LAUANTAI KEHÄ 1 Hannu Talvi... 68 chow chow... 25 10:00 jämtlanninpystykorva... 18 11:30 venäläis-eurooppalainen laika... 1 12:30 itäsiperianlaika... 2 länsisiperianlaika... 1 karjalankarhukoira... 2 islanninlammaskoira... 5 buhund... 4 pohjanpystykorva... 3 suomenpystykorva... 7 KEHÄ 2 Jean Lanning, United Kingdom.. 74 pitkäkarvainen collie... 56 10:00 - pennut... 2 - urokset... 23 - nartut... 31 11:30 vanhaenglanninlammaskoira... 18 KEHÄ 3 Maria Hutsteiner, Austria... 54 englanninsetteri... 4 10:00 gordoninsetteri... 12 punainen irlanninsetteri... 21 11:00 punavalkoinen irlanninsetteri... 2 12:15 stabyhoun... 15 KEHÄ 4 Marie Petersen, Denmark... 87 welsh corgi cardigan... 24 10:00 japaninpystykorva... 28 11:15 shiba... 24 12:45 lunnikoira... 6 hokkaido... 2 kainkoira... 3 KEHÄ 5 Satu Ylä-Mononen... 51 belgianpaimenkoira, groenendael... 21 10:00 belgianpaimenkoira, laekenois... 1 belgianpaimenkoira, malinois... 4 belgianpaimenkoira, tervueren... 25 11:30 KEHÄ 6 Bela Siklosi, Hungary... 77 Harj.arv Tuula Savolainen:komondor, kuvasz, mudi, owczarek podhalanski, puli, muut värit, puli, valkoinen, pumi puli, muut värit... 11 10:00 pumi... 11 mudi... 7 11:15 kuvasz... 3 owczarek podhalanski... 6 slovakiancuvac... 1 ceskoslovensky vlcak... 2 saarloos wolfhond... 1 * etelävenäjänkoira... 2 12:15 * bouvier... 6 * picardienpaimenkoira... 2 * saksanpaimenkoira, pitkäkarv... 7 * saksanpaimenkoira... 18 KEHÄ 7 Tuire Okkola... 64 suomenlapinkoira... 42 10:00 - urokset... 24 - nartut... 17 11:30 lapinporokoira... 11 12:30 ruotsinlapinkoira... 1 valkoinen ruotsinhirvikoira... 1 harmaa norjanhirvikoira... 9 KEHÄ 8 Sanna Heikkinen... 75 Junior handler... 10:00 - Piirimestaruus... 13 Junior handler... 10:00 - nuoremmat... 16 - vanhemmat... 46 KEHÄ 9 Anca Giura, Romania... 97 shetlanninlammaskoira... 96 09:00 - pennut... 4 - urokset... 34 - nartut... 58 11:00 serra de airesinpaimenkoira... 1 KEHÄ 10 Csilla Juhász, Hungary... 92 saluki... 84 09:00 - pennut... 5 - urokset... 37 - nartut... 42 11:15 4
puolanvinttikoira... 3 unkarinvinttikoira... 5 KEHÄ 11 Markku Kipinä... 98 bordercollie... 29 09:00 sloughi... 4 10:45 * whippet (NARTUT)... 41 11:00 italianvinttikoira... 24 KEHÄ 12 Leif Ragnar Hjorth, Norway... 97 * whippet (PEN & UROKSET)... 36 09:00 - urokset... 33 australianterrieri... 28 11:00 dandiedinmontinterrieri... 13 glen of imaalinterrieri... 16 irlanninterrieri... 4 KEHÄ 13 Inese Pablaka, Latvia... 93 mäyräkoirien mittaus... 8:45 mäyräkoira, karkeakarvainen... 39 09:00 - pennut... 2 - urokset... 15 - nartut... 22 10:00 kääpiömäyräkoira karkeakarv... 17 11:15 kaniinimäyräkoira karkeakarv... 7 silkkiterrieri... 11 yorkshirenterrieri... 19 KEHÄ 14 Dagmar Klein, Romania... 86 katalonianpaimenkoira... 2 10:00 pitkäkarv. pyreneittenpaimenkoira... 6 polski owczarek nizinny... 7 schapendoes... 21 * beaucenpaimenkoira / beauceron 20 12:00 * akita... 14 * volpino italiano... 7 * englanninvinttikoira... 9 KEHÄ 15 Turid Stamnes, Norway... 47 jackrussellinterrieri... 47 10:00 - urokset... 17 - nartut... 30 KEHÄ 16 Bo Wallin, Sweden... 84 länsigöötanmaanpystykorva... 33 10:00 - urokset... 12 - nartut... 20 karkeakarvainen saksanseisoja... 15 12:00 lyhytkarvainen saksanseisoja... 9 karkeakarvainen slovakianseisoja... 1 karkeakarvainen unkarinvizsla... 1 lyhytkarvainen unkarinvizsla... 2 weimarinseisoja, lyhytkarvainen... 4 weimarinseisoja, pitkäkarvainen... 1 korthalsingriffoni... 2 pienimünsterinseisoja... 1 bretoni... 5 burgosinseisoja... 2 bourbonnaisinseisoja... 2 bracco italiano... 4 pointteri... 2 KEHÄ 17 Jussi Liimatainen... 96 venäjänvinttikoira (ei PEN)... 31 09:00 - urokset... 15 - nartut... 16 alaskanmalamuutti (ei PEN)... 28 10:45 amerikanakita... 16 siperianhusky (ei PEN)... 21 KEHÄ 18 Marja Talvitie... 61 cairnterrieri... 24 10:00 englanninkääpiöterrieri... 21 11:15 manchesterinterrieri... 7 12:30 * venäjänvinttikoira (PEN)... 6 * alaskanmalamuutti (PEN)... 2 * siperianhusky (PEN)... 1 KEHÄ 19 Laurent Heinesche, Luxembourg 95 mäyräkoira, lyhytkarvainen... 26 09:00 kääpiömäyräkoira lyhytkarvainen... 27 10:30 kaniinimäyräkoira lyhytkarvainen... 6 samojedinkoira... 23 faaraokoira... 13 KEHÄ 20 Jetta Tschokkinen... 47 afgaaninvinttikoira... 9 10:00 kaniinimäyräkoira pitkäkarvainen... 6 kääpiömäyräkoira pitkäkarvainen... 15 mäyräkoira, pitkäkarvainen... 17 11:45 5
6 KEHÄ 21 Maija Sylgrén... 84 welsh corgi pembroke... 34 09:00 - pennut... 7 - urokset... 12 - nartut... 15 10:00 australianpaimenkoira... 28 11:00 australiankarjakoira... 9 australiankelpie... 13 KEHÄ 22 Julija Aidietiene, Liettua... 77 airedalenterrieri... 12 10:00 vehnäterrieri... 19 kerrynterrieri... 9 11:45 amerikankääpiökettuterrieri... 1 karkeakarvainen kettuterrieri... 8 12:30 lakelandinterrieri... 5 walesinterrieri... 2 valkoinen länsiylämaanterrieri... 20 sealyhaminterrieri... 1 KEHÄ 23 Juha Putkonen... 76 spitzien mittaus... 9:45 kleinspitz, musta ja ruskea... 14 10:00 kleinspitz, muut värit... 21 kleinspitz, valkoinen... 8 12:00 sileäkarvainen collie... 29 hollanninpaimenkoira, lyhytkarv... 3 hollanninpaimenkoira, pitkäkarv... 1 KEHÄ 24 Orietta Zilli, Italy... 77 basenji... 23 10:00 pomeranian... 30 11:15 - urokset... 11 - nartut... 19 * valkoinenpaimenkoira... 24 13:00 KEHÄ 25 Mariano Di Chicco, Italy... 60 staffordshirenbullterrieri... 60 10:00 - urokset... 28 - nartut... 29 11:45 KEHÄ 26 Per Kristian Andersen, Norway.. 57 portugalinpodengo, kk, keskikok... 1 10:00 portugalinpodengo, sk, keskikok... 1 portugalinpodengo, kk, pieni... 7 portugalinpodengo, sk, pieni... 10 skyenterrieri... 12 11:00 bullterrieri... 9 kääpiöbullterrieri... 17 12:15 KEHÄ 27 Rune Fagerström... 68 mittelspitz, musta ja ruskea... 21 10:00 mittelspitz, muut värit... 38 11:15 - urokset... 15 - nartut... 20 12:15 mittelspitz, valkoinen... 5 meksikonkarvatonkoira, iso... 2 meksikonkarvatonkoira, keskikok... 1 meksikonkarvatonkoira, pieni... 1 KEHÄ 28 Irina Poletaeva... 91 keeshond... 32 09:00 - urokset... 11 - nartut... 18 grosspitz, musta ja ruskea... 4 11:00 grosspitz, valkoinen... 1 ibizanpodenco, karkeakarvainen... 3 ibizanpodenco, lyhytkarvainen... 5 11:30 perunkarvatonkoira, keskikok... 2 perunkarvatonkoira, pieni... 2 eurasier... 15 brasilianterrieri... 14 bedlingtoninterrieri... 8 ceskyterrieri... 5 KEHÄ 29 Andrzej Kazmierski, Poland... 63 amerikanstaffordshirenterrieri... 42 10:00 - urokset... 16 - nartut... 23 11:00 * sileäkarvainen kettuterrieri... 21 12:30 KEHÄ 30 Ferdinando Asnaghi, Italy... 92 parsonrussellinterrieri... 40 09:00 - urokset... 19 - nartut... 21 10:00 borderterrieri... 43 11:15 - urokset... 16 - nartut... 26 cirneco dell etna... 8 thai ridgeback... 1
KEHÄ 31 Jeff Horswell, United Kingdom... 92 Harj.arv. Tiina Illukka; norwichinterrieri, norfolkinterrieri, skotlanninterrieri norwichinterrieri... 30 09:00 - urokset... 14 - nartut... 16 norfolkinterrieri... 12 10:45 skotlanninterrieri... 12 skotlanninhirvikoira... 6 12:15 irlanninsusikoira... 32 - urokset... 16 - nartut... 16 KEHÄ 32 Zsuzsanna Farkashazine Folkmann, Hungary... 81 lancashirenkarjakoira... 14 10:00 schipperke... 29 tsekinpaimenkoira... 4 12:30 partacollie... 21 brienpaimenkoira / briardi... 13 SUNNUNTAI KEHÄ 1 Katja Korhonen... 65 novascotiannoutaja... 65 10:00 - pennut... 5 - urokset... 21 - nartut... 39 11:30 KEHÄ 2 Jeff Horswell, United Kingdom... 75 bernhardinkoira, pitkäkarvainen... 13 10:00 bernhardinkoira, lyhytkarvainen... 4 rhodesiankoira... 33 11:00 - pennut... 2 - urokset... 16 - nartut... 15 12:00 tiibetinterrieri... 25 13:00 KEHÄ 3 Julija Aidietiene, Liettua... 68 kaukasiankoira... 1 10:00 keskiaasiankoira... 2 sao miguelinfila... 1 sarplaninac... 1 shar pei... 4 pinseri... 12 apinapinseri... 8 11:15 snautseri, musta... 1 snautseri, pippuri & suola... 25 suursnautseri, musta... 10 suursnautseri, pippuri & suola... 1 venäjänmustaterrieri... 2 KEHÄ 4 Jean Lanning, United Kingdom.. 36 dalmatiankoira... 36 10:00 - urokset... 16 - nartut... 19 11:00 KEHÄ 5 Mariano Di Chicco, Italy... 62 leonberginkoira... 31 10:00 - urokset... 12 - nartut... 18 tiibetinmastiffi... 12 11:45 espanjanmastiffi... 1 pyreneittenmastiffi... 9 bordeauxindoggi... 7 dogo argentino... 2 KEHÄ 6 Satu Ylä-Mononen... 71 Harjoitusarvostelija Tiina Illukka... berninpaimenkoira... 39 10:00 - urokset... 15 - nartut... 23 11:00 appenzellinpaimenkoira... 9 12:15 isosveitsinpaimenkoira... 3 newfoundlandinkoira... 11 landseer... 9 KEHÄ 7 Tuire Okkola... 64 suomenajokoira... 9 10:00 alppienajokoira... 1 sveitsinajokoira, berninajokoira... 2 7
pesukarhukoira... 1 hygeninajokoira... 1 basset artésien normand... 1 beagle... 9 bretagnenbassetti... 5 11:15 petit bleu de gascogne... 1 grand basset griffon vendéen... 6 grand griffon vendéen... 1 petit basset griffon vendéen... 10 shih tzu... 17 12:45 KEHÄ 8 Sanna Kopola-Hirsimäki... 27 Junior handler... 11:00 - nuoremmat... 10 - vanhemmat... 17 KEHÄ 9 Bo Wallin, Sweden... 14 basset hound... 8 10:00 dreeveri... 5 venäjänajokoira... 1 Per Kristian Andersen, Norway.. 47 ranskanbulldoggi... 33 10:45 - pennut... 2 - urokset... 12 - nartut... 19 englanninbulldoggi... 14 KEHÄ 10 Dagmar Klein, Romania... 53 Harjoitusarvostelija Tarja Löfman; lhasa apso bostoninterrieri... 29 10:00 * lhasa apso... 13 11:45 * löwchen... 11 KEHÄ 11 Andrzej Kazmierski, Poland... 53 kiinanharjakoira... 53 10:00 - pennut... 9 - urokset... 19 - nartut... 25 11:30 KEHÄ 12 Anca Giura, Romania... 70 papillon... 23 10:00 phalène... 6 11:15 prahanrottakoira... 8 venäjäntoy, lyhytkarvainen... 2 venäjäntoy, pitkäkarvainen... 5 12:15 mopsi... 26 KEHÄ 13 Maija Sylgrén... 63 rottweiler... 22 10:00 dobermanni... 23 11:15 tanskandoggi, musta ja harlekiini... 15 12:45 tanskandoggi, sininen... 3 KEHÄ 14 Jetta Tschokkinen... 58 lagotto romagnolo... 25 10:00 kooikerhondje... 16 11:30 amerikancockerspanieli... 17 12:30 KEHÄ 15 Rune Fagerström... 86 labradorinnoutaja... 86 10:00 - pennut... 7 - urokset... 31 - nartut... 48 12:15 KEHÄ 16 Turid Stamnes, Norway... 81 kultainennoutaja... 81 10:00 - pennut... 13 - urokset... 33 - nartut... 35 12:45 KEHÄ 17 Viveca Lahokoski... 76 chesapeakelahdennoutaja... 2 10:00 kiharakarvainen noutaja... 6 barbet... 2 irlanninvesispanieli... 13 cockerspanieli... 53 11:15 - pennut... 7 - urokset... 17 - nartut... 29 12:45 KEHÄ 18 Maria Hutsteiner, Austria... 72 englanninspringerspanieli... 34 10:00 - pennut... 5 - urokset... 9 - nartut... 20 walesinspringerspanieli... 24 12:00 fieldspanieli... 12 clumberinspanieli... 1 amerikanvesispanieli... 1 KEHÄ 19 Laurent Heinesche, Luxembourg 88 Harj.arv. Tuula Savolainen; coton de tuléar coton de tuléar... 23 10:00 8
sileäkarvainen noutaja... 65 11:15 - urokset... 25 - nartut... 37 13:00 KEHÄ 20 Bela Siklosi, Hungary... 87 hovawart... 23 10:00 estrelanvuoristokoira, pitkäkarv... 4 11:15 pyreneittenkoira... 3 broholminkoira... 3 tanskandoggi, kelt. ja tiikerijuov.... 14 * kääpiöpinseri... 40 12:30 - urokset... 16 - nartut... 24 KEHÄ 22 Irina Poletaeva... 33 villakoira, toy... 6 10:00 japanese chin... 9 kiinanpalatsikoira, pekingeesi... 18 Inese Pablaka, Latvia... 43 bokseri... 21 12:00 bullmastiffi... 22 KEHÄ 23 Ferdinando Asnaghi, Italy... 80 kääpiösnautseri, musta... 21 10:00 kääpiösnautseri, musta-hopea... 15 11:15 kääpiösnautseri, pippuri & suola... 27 kääpiösnautseri, valkoinen... 17 KEHÄ 24 Juha Putkonen... 84 Harj.arv. Jenna Leino; havannankoira Harj.arv. Tuula Savolainen; havannankoira, bichon frisé havannankoira... 51 10:00 - pennut... 2 - urokset... 20 - nartut... 29 11:15 bichon frisé... 33 13:00 - urokset... 13 - nartut... 17 KEHÄ 25 Orietta Zilli, Italy... 90 cane corso... 5 10:00 griffon belge... 3 griffon bruxellois... 5 petit brabancon... 5 * tiibetinspanieli... 72 11:00 - pennut... 4 - urokset... 32 - nartut... 36 KEHÄ 26 Zsuzsanna Farkashazine Folkmann, Hungary... 56 Harj.arv Tarja Löfman; kromforländer bolognese... 3 10:00 kromfohrländer... 4 espanjanvesikoira... 26 portugalinvesikoira... 23 12:00 KEHÄ 27 Leif Ragnar Hjorth, Norway... 73 cavalier kingcharlesinspanieli... 66 10:00 - pennut... 4 - urokset... 29 - nartut... 33 12:00 kingcharlesinspanieli... 7 KEHÄ 28 Marie Petersen, Denmark... 72 tanskalais-ruotsalainen pihakoira... 32 10:00 - urokset... 14 - nartut... 17 chihuahua, lyhytkarvainen... 40 12:00 - pennut... 2 - urokset... 20 - nartut... 18 KEHÄ 29 Jussi Liimatainen... 78 villakoirien mittaus... 9:45 villakoira, kääpiö, har/apr/pun... 21 10:00 villakoira, kääpiö, mus/rus/valk... 10 chihuahua, pitkäkarvainen... 47 11:45 - pennut... 5 - urokset... 17 - nartut... 25 KEHÄ 30 Markku Kipinä... 32 Harj.arv. Tuula Savolainen; maltankoira villakoira, keskikok, har/apr/pun... 5 10:00 villakoira, keskikok, mus/rus/valk... 7 villakoira, iso, har/apr/pun... 2 villakoira, iso, mus/rus/valk... 14 10:45 maltankoira... 4 9
10
Mikäli haluat peruuttaa tulosi näyttelyymme tuomarimuutoksen vuoksi, ilmoita siitä meille kirjallisesti viimeistään 14.1. postileimatulla kirjeellä. Huomaathan että #:llä merkityt rodut ovat siirtoja ennakkoon ilmoitetulle varatuomarille, eivätkä oikeuta peruutukseen. PERUUTAN koirani osallistumisen Turun näyttelyyn tuomarimuutoksen vuoksi (*:llä merkityt rodut) ja liitän mukaan koirani numerolapun sekä kopion maksukuitista. Rotu Koiran nimi Ilmoittautumismaksun euroa tilille numero Saajan nimi Osoite Päiväys Allekirjoitus Laita kuoreen tämä sivu numerolapun ja kuitin kera ja postita osoitteella: WDS 2016 / Maarit Ojansuu Tahvanankatu 11 20400 Turku Näyttelytoimikunnan on palautettava ilmoittautumismaksu neljän viikon kuluessa näyttelyn päättymisestä ja palautuksesta on oikeus vähentää käsittelykulut. Mikäli numerolappu ei ole liitteenä, näyttelytoimikunnalla on oikeus vähentää palautuksesta myös pääsylipun hinta. 11
12 www.showlink.fi/showlink/winterdogshow16