Titanicin suomalaiset löytyvät myös internetistä Jarno Linnolahti Julkaistu lehdessä Sukutieto nro 4/2002

Titanicin suomalaiset löytyvät myös internetistä Jarno Linnolahti Julkaistu lehdessä Sukutieto nro 4/2002 Tarkempi henkilöluettelo Muistan lapsena lukemattomia kertoja ihmetelleeni Titanic-laivan kohtaloa kotini kirjahyllystä löytyneestä Kyläkirjaston kuvalehdestä. Uppoamattomaksi mainittu, maailman suurin laiva oli neitsytmatkallaan huhtikuun 14. päivänä 1912 törmännyt jäävuoreen ja vienyt mukanaan yli 1500 ihmistä. Tuossa kelluvassa kaupungissa oli lähes kaikkea yllin kyllin. Ainakin Kyläkirjaston kuvalehden mukaan voimistelusalit, tenniskentät, rullaluistinrata, uimahalli, polkupyörärata, tanssisali, teatterija konserttisali, talvipuutarha.... Tosin oli varustuksessa puutteitakin. Vakavana sellaisena voitaneen pitää pelastusveneiden määrää, joita lopulta löytyi vain runsaalle 700 tarvitsijalle. Mutta siksipä kai laivasta niin kuuluisa tulikin. Siitä on kirjoitettu uskomaton määrä muistelmia, tutkimuksia ja kuvitteellisia romaaneja. Ensimmäinen elokuvakin tehtiin jo vuonna 1912 ja toistaiseksi viimeisin rikkoi lähes kaikkialla katsojaennätyksiä. Tämä Cameronin Titanic-elokuva (1997) toi laivan myös internetiin, missä sen suosio on entisestään vain kasvanut. Titanicin internetsivuista on kehittynyt maailmanlaajuinen kirjasto, joka uskoakseni kilpailee jo perinteisten kirjastojen kanssa; jos ei muussa, niin ainakin suosiossa. Internet-sivujen ehdotonta aatelia edustaa Encyclopedia Titanica (http://www.encyclopedia-titanica.org/), jonka tietoihin kirjoitukseni, kuten myös monen Titanic-harrastajan kotisivut, pääosin perustuu. Titanicin onnettomuus oli aikanaan suuri uutinen myös Suomessa, sillä laivassa matkasi ainakin 63 suomalaista, 36 mies- ja 27 naismatkustajaa. Näistä vain 7 miestä, 11 naista sekä 2 pienokaista (2 v ja 8 kk) jäivät kertomaan jälkipolville tarinaa yön tapahtumista. Yö, joka ei unohdu, kuten Walter Lord sitä kirjassaan nimittää ( A Night to Remember ). 43 menehtynyttä suomalaista oli melkoinen joukko, mutta pelkästään menehtyneiden määrä ei liene jälkimaineen kannalta se ratkaiseva tekijä. Kaksi vuotta Titanicin onnettomuuden jälkeen, toukokuussa 1914, upposi Kanadan edustalla Empress of Ireland, joka vei mukanaan 70 suomalaista. Katoavaista on maailman kunnia. Tänään tuskin kukaan muistaa Empress of Irelandia, mutta Titanicin tietävät kaikki. Suomalaiset matkustajat Titanicin suomalaiset olivat pääasiassa ns. siirtolaismatkustajia, joten valtaosa heistä matkasi laivan kolmannessa luokassa, joka yleisesti tunnettiinkin nimellä siirtolaisluokka. Kahdeksan matkusti laivan toisessa luokassa. Sen sijaan ensimmäisessä luokassa ei ollut suomalaisia. Laivan

matkustajaluetteloita löytyy paitsi kirjallisuudesta myös useilta internetin Titanic-kotisivuilta. Seuraava luettelo on vähän täsmennettynä kerätty Encycopedia Titanican kotisivun matkustajaluetteloista. Onnettomuudessa pelastuneet Ikä Koti-/lähtöpaikka Abrahamson, August 20 Taalintehdas Andersson, Erna 17 Ruotsinpyhtää Backström, Maria Mathilda 33 Ruotsinpyhtää Hakkarainen, Elin Mathilda 24 Kalvola/Helsinki Heikkinen, Laina 26 Jyväskylä Hirvonen, Helga 22 Taalintehdas Hirvonen, Hildur 2 Taalintehdas Honkanen, Eliina 27 Saarijärvi/Helsinki Hämäläinen, Anna 24 Kiihtelysvaara Hämäläinen, Wiljo 8 kk Kiihtelysvaara Jussila, Erik 32 Elimäki/Helsinki Lindqvist, Eino 20 Taalintehdas Niskanen, Juho 39 Kivijärvi Silvén, Lyyli Karoliina 18 Tornio Sinkkonen, Anna 30 Parikkala Sjöblom, Anna Sofia 18 Munsala Stranden, Juho 31 Kitee Sundman, Johan 44 Munsala Turja, Anna Sofia 18 Oulainen Turkula, Hedvig 65 Jalasjärvi Hukkuneet syntymäaika koti/lähtöpaikka Alhomäki, Ilmari Rudolf 12.3.1893 Salo Backström, Karl Alfred 14.1.1880 Ruotsinpyhtää Berglund, Karl Ivar 24.1.1890 Finby,Sund, Ahvenanmaa Collander, Erik Gustaf 19.4.1884 Mikkeli/Helsinki Gustafsson, Alfred Ossian 12.5.1892 Karlby, Kökar, Ahvenanmaa Gustafsson, Anders Vilhelm 5.4.1875 Ruotsinpyhtää Gustafsson, Johan Birger 15.6.1883 Ruotsinpyhtää Hakkarainen, Pekka Pietari 1.1.1884 Kuopio/Helsinki Heininen, Wendla Maria 7.6.1888 Laitila/Turku Hiltunen, Martta 7.2.1894 Kuopio/Utra, Kontiolahti Ilmakangas, Ida Livija 14.11.1884 Paavola Ilmakangas, Pieta Sofia 4.3.1887 Paavola Johansson, Jacob Alfred 11.6.1877 Bonäs/Munsala Jussila, Aina Maria 21 Paavola Jussila, Katriina 20 Paavola Kallio, Nikolai Erland 18.12.1894 Kauhajoki Lahtinen, Anna 26 (33?) Kemi

Lahtinen, William 23.4.1876 Viitasaari/käymässä Kemissä Laitinen, Kristina Sofia 12.10.1873 Kuopion msrk/hki Leinonen, Antti Gustaf 32 Välitaipale, Hki Mäenpää, Matti Aleksanteri 7.10.1889 Kauhajoki Mäkinen, Kalle Edward 29 Ikaalinen Nieminen, Manta 15.12.1882 Karinainen Panula, Eino Viljami 10.3.1911 Ylihärmä Panula, Ernesti Arvid 18.5.1895 Ylihärmä Panula, Jaakko Arnold 8.12.1897 Ylihärmä Panula, Juha Niilo 1.9.1904 Ylihärmä Panula, Maria Emilia 1.12.1870 Ylihärmä Panula, Urho Abraham 25.4.1909 Ylihärmä Pekoniemi, Edvard 18.12.1890 Heinolan mlk. Peltomäki, Nikolai Johannes 26.12.1886 Lavia/Hki Riihivuori, Susanna (Sanni) 23.4.1889 Ylihärmä Rintamäki (-Kyyny), Matti 4.2.1877 Kauhajoki Rosblom, Helena Wilhelmiina 22.4.1870 Kolla/Rauma Rosblom, Salli Helena 25.2.1910 Kolla/Rauma Rosblom. Victor Richard 8.4.1894 Kolla/Rauma Salonen, Johan Werner 39 (29?) Karinainen Sivola, Antti William 21 Ruotsinpyhtää Strandberg, Ida Sofia 22.11.1889 Godby, Finström, Ahvenanmaa Tikkanen, Juho 24.6.1879 Pielavesi Wiklund, Jacob Alfred 12.8.1893 Vaasa/Munsala Wiklund, Karl Johan 1891 Vaasa/Munsala Äijö-Nirva (Ranta-Nirva), Iisakki 28.12.1870 Kauhajoki Matkustajaluettelosta voisi helposti laskea erilaisia tunnuslukuja, vaikkapa matkaajien keski-iästä, kotipaikoista ja jopa ammateista. Tulos ei otaksuttavasti poikkeaisi muista siirtolaisista saaduista tuloksista. Sen sijaan Titanicin kohdalla on ollut merkitystä sillä, että matkaan ei lähdetty yksin vaan perheittäin tai tuttavien kanssa. Näin pelastuneet ovat osanneet kertoa monia yksityiskohtia menehtyneiden ystäviensä kahdesta viimeisestä elintunnista. Kertomukset ovat tärkeä osa Titanicin menestystarinaa. Jonkinlaisena kaveri- tai ainakin miesporukkana lähtivät kauhajokilaiset Nikolai Kallio (17), Matti Mäenpää (22), Matti Rintamäki (35) ja Iisakki Äijö-Nirva (41). Heillä olisi varmasti ollut matkasta paljon kerrottavaa, mutta valitettavasti he kaikki hukkuivat. Myös Munsalasta lähteneet Anna Sjöblom (18), Karl Johan Wiklund (21), Jacob Alfred Wiklund (18), Alfred Johansson (34) ja Johan Sundman (44) tunsivat hyvin toisensa; Anna ja Jacob Alfred olivat olleet jopa luokkatovereita. Heistä pelastui Anna Sjöblom ja Johan Sundman.

Porukalla lähdettiin Taalintehtaaltakin. August Abrahamson (20) ja Eino Lindqvist (20) olivat poikamiehiä, mutta mukana oli myös Einon sisar Helga Hirvonen (22) ja tämän tytär Hildur (2). August jakoi hytin yhdessä 5 muun suomalaisen kanssa. Tämä tarkoittanee sitä, että suomalaiset ovat löytäneet toisensa viimeistään Titanicissa, luultavasti jo aiemmin Polarislaivassa sen lähdettyä huhtikuun 3. päivänä 1912 Hangosta kohti Hullia. Titanicissa Eino Lindqvist oli muiden naimattomien miesten tapaan sijoitettu laivan etuosaan. Törmäyksen tapahduttua August Abrahamson tuli hänen luokseen ja kehotti häntä nousemaan ylös. Eino itse ei uskonut, että oli mitään vaaraa. He menivät ylös ja näkivät kannella jäänlohkareita. Kun he palasivat hytteihinsä, sinne oli jo tullut vettä ja siksi he nopeasti lähtivät kohti laivan peräosaa. Eino löysi sisarensa ja he siirtyivät yhdessä ylemmälle kannelle. Eino saattoi sisarensa pelastusveneeseen 15 ja hän itse, oman kertomuksensa mukaan häntä ei päästetty veneeseen, heittäytyi veteen ja takertui pelastusrenkaaseen. Hänen tarinansa ei kuitenkaan käy yksiin muiden kertomusten kanssa. Onkin luultavaa, että hän sai myös itselleen paikan samasta veneestä sisarensa kanssa. Tuossa veneessä enemmistö oli miehiä ja siinä lienee ollut myös useita suomalaisia. Niin tai näin. Taalintehtaalaiset kaikki kuitenkin pelastuivat. Kohtalona turvallinen Titanic Valtaosa suomalaisista Titanicin matkustajista jätti kotimaansa 3.4.1912 lähtiessään Hangosta höyrylaiva Polariksella. Kaikki suomalaiset nousivat Titaniciin 10.4. Southamptonissa, vaikkakaan kaikki eivät sitä vielä tienneet Hangosta lähtiessään. Niin kohtalo meitä kuljettaa. Munsalasta kotoisin olleen Alfred Johanssonin Amerikan matka oli päättyä alkuunsa, sillä Englannissa ollut hiililakko sekoitti höyrylaivojen aikataulut. Onneksi Alfred sai lippunsa vaihdettua Titaniciin, joka rikkaan laivayhtiön omistuksessa oli saanut hankittua hiiltä muualta. Alfred oli laivan vaihtumisesta hyvin iloinen. Olihan hän päässyt maailman suurimpaan ja turvallisimpaan laivaan. Alfred Johansson piti päiväkirjaa matkansa vaiheista Hangosta lähtien. Päiväkirja, kultakello vitjoineen, harmaa puku, rahaa 264 $ ja vähän muutakin palautettiin myöhemmin hänen leskelleen. Vastaavanlainen "hyväonninen oli myös ahvenanmaalainen Karl Berglund, joka oli matkustanut Tukholmaan ja ostanut sieltä lipun Amerikkaan menevään laivaan. Vasta Southamptonissa hän tajusi, että hän pääsisi Titanicilla. Southamptonista hän lähetti Titanicin kuvalla varustetun kortin vanhemmilleen. Kortti ja uutinen Titanicin tuhosta saapuivat perille samaan aikaan. Tieto Karlin hukkumisesta varmistui kuitenkin vasta muutamaa viikkoa myöhemmin. Karlin ruumista ei löydetty tai ei ainakaan tunnistettu.

Raumalaisen Helena Rosblomin elämään kohtalo puuttui toisella tapaa. Hän lähti miehensä, Viktorin. luokse Oregoniin maaliskuussa 1912. Hänen kanssaan matkusti miehen vanhin poika Viktor ja yhteinen tytär Salli. Avioparin toinen lapsi Eino (10) oli kieltäytynyt jyrkästi "lähtemästä heidän kanssaan hukkumaan" ja niin hän oli jäänyt Raumalle. Southamptonissa Salli sairastui ja heidän matkansa siirtyi tuonnemmaksi. Lopulta he saivat varattua liput Titaniciin. Aviopuolison tämä tieto saavutti kuitenkin vasta kaksi viikkoa myöhemmin, kun hän alkoi selvitellä perheensä viipymistä. Raumalle jäänyt Eino-poika sai tietää asiasta sähkeitse vasta 8. kesäkuuta. Helenan ja lasten ruumiita ei löydetty tai tunnistettu. Kuopiolainen Pekka (Pekko) Hakkarainen oli muuttanut nuorikkonsa, Elinin, kanssa Helsinkiin. Helsinki oli ilmeisesti kuitenkin vain välietappi, sillä Amerikan-matkaa oli suunniteltu jo paljon ennen häitä. Kaiken pitikin olla kunnossa ja höyrylaiva Mauretanian oli tarkoitus kuljettaa heidät uuden elämän alkuun. Jostain syystä hekin muuttivat mielensä ja nousivat 10.4.1912 Southamptonissa Titaniciin. Onnettomuuden tapahtuessa, nuoripari oli nukkumassa ja he heräsivät törmäykseen, mitä Elin kuvasi sanoin voimakas tärinä ja repivä ääni. Pekka lähti selvittämään asiaa, mutta Elin meni takaisin sänkyynsä. Tämän jälkeen he eivät enää nähneet toisiaan. Elin nukahti, mutta heräsi vähää myöhemmin uudelleen. Pekka ei ollut palannut ja kun ystävät koputtivat hänen hyttinsä ovea, hän nousi ylös. Elin ei ehtinyt pukeutumaan kunnolla, mutta hän sieppasi käsilaukkunsa ja pelastusliivit ja kiiruhti käytävään. Porraskäytävät olivat lukittuja, mutta hän huomasi erään stuertin, joka oli ohjaamassa matkustajia venekannelle. Elin etsi miestään kannelta, mutta eräs upseeri ohjasi hänet lähellä olevaan pelastusveneeseen (nro 15) ja sanoi, että siinä oli vielä tilaa yhdelle naismatkustajalle. Venettä oltiin jo laskemassa ja Elin melkein putosi laivan ja pelastusveneen väliin, kunnes joku nappasi hänestä kiinni ja työnsi hänet pelastusveneeseen. Elinin kerrotaan pelastusveneessä tähyilleen ja huudelleen miestään: Pekko, Pekko, minä olen täällä. Tule tännepäin! Ruotsinpyhtääläinen kirvesmies Karl Alfred Backström (32) oli ollut Amerikassa jo aiemmin, mutta palasi takaisin Suomeen vuonna 1911 ja avioitui Mathilda Gustafssonin kanssa. Seuraavana vuonna hänelle tarjottiin rakennusalan työnjohtotehtäviä ja niin hän ja Mathilda (33) päättivät lähteä takaisin Amerikkaan. Karl Alfred halusi tehdä töitä tuttujen ihmisten kanssa ja niinpä hän houkutteli mukaansa vaimonsa veljet Johan Birgerin (28) ja Anders Wilhelmin (37). Mathilda oli 6 kuukaudella raskaana, kun he aloittivat matkan höyrylaiva Polariksella Hangosta Hulliin. Elämä näytti hymyilevän ainakin vielä 3.4., jolloin Mathilda kirjoitti kotiin kirjeen, jossa kertoi matkan sujuneen hyvin. Viikkoa myöhemmin seurue nousi Southamptonissa Titaniciin. Onnettomuusyönä Mathilda ei olisi halunnut mennä pelastusveneeseen, mutta hänen miehensä pakotti hänet nousemaan aivan viimeisimpään veneeseen luvattuaan itse yrittää päästä seuraavaan. Mathildalla oli yllään vain yöpuku ja pelastusliivit. Kun veneitä ei enää ollut Karl ei sellaiseen myöskään päässyt ja niin hän hukkui, kuten myös

Mathildan molemmat veljet. Onnettomuuden jälkeen Mathilda palasi toukokuussa Suomeen ja asettui asumaan takaisin Ruotsinpyhtäälle, missä hän kuoli 30.6.1947. Muista ruotsinpyhtääläisistä pelastui Erna Andersson (17), mutta juuri täysiikäiseksi ennättäneelle Juho Sivolalle (21) matka uppoamattomalla Titanicilla koitui kohtalokkaaksi. Panulat Suomalaisten perheiden tarinoista lienee traagisin ja tunnetuin Panulan perhe. Lappajärveläinen Maria Ojala oli vuonna 1892 avioitunut Juho Panulan kanssa. Paremmasta elämästä oli haaveiltu pitkään, sillä perhe oli jo vuonna 1903 muuttanut Amerikkaan, jossa he asuivat ainakin Michiganissa. Vuonna 1910 perhe kuitenkin palasi takaisin Suomeen ja he asettuivat tilallisiksi Ylihärmään. Ainakin perheen isään Amerikan-kuume oli tarttunut pahemman kerran, sillä vain kaksi vuotta myöhemmin hän asui jälleen Amerikassa, nyt Coal Centerissä Pitsburgissä. Helmikuussa 1912 Maria myi perheen maatilan langolleen ja lähti miehensä perään. Elämä näytti jälleen hymyilevän ja se tuntui myös turvalliselta. Olihan Marialla mukanaan perheen viisi poikaa: Ernesti, Jaakko, Juha, Urho ja Eino sekä tilanmyynnistä saadut rahat. Elintason nousun haaveesta kertoo myös mukaan otettu naapurin tytär Sanni Riihivuori, joka oli tulossa heidän kotiapulaiseen Amerikkaan. Joku oli kuitenkin suunnitellut heidän kohtalonsa toisin. Titanicilla Ernesti (16) ja Jaakko (14) olivat aikamiehinä sijoitettu muiden naimattomien miesten tapaan laivan keulaosaan. Maria ja hänen 3 nuorinta poikaansa jakoivat hytin laivan perässä Oulaisista kotoisin olleen 18- vuotiaan Anna Turjan kanssa. Tämä kertoi myöhemmin, että törmäyksen tapahduttua yksi Marian vanhemmista pojista oli tullut laivan keulaosasta herättämään heidät. Hän oli sanonut, että on pidettävä kiirettä, koska laiva oli uppoamassa, muussa tapauksessa he Amatkustaisivat valtameren pohjaan. Anna ei ollut peloissaan, mutta toiset olivat ja hän sanoi jotain heidän pelkurimaisuudestaan. Anna pukeutui ja meni kannelle. Kun hän palasi hyttiin, hän näki Maria Panulan olevan edelleen yöpuvussaan itkien ja hokien lapsilleen toivottomana ja paniikinomaisena lauseita: Me emme millään selviä täältä hengissä, Täytyykö meidän kaikkien hukkua? Myöhemmin Anna tapsi Marian vielä kannella, jossa hän etsi osaa pojistaan. Tuolloin Maria murtui ja Anna Turjan mukaan. "Hän itki ja sanoi, että yksi heidän lapsistaan oli Suomessa hukkunut ja nyt he kaikki hukkuisivat täällä! Maria Panula, viisi poikaa ja kotiapulaisen uraa aloitellut Sanni Riihivuori hukkuivat. Juho Panula joutui odottamaan useita päiviä ennen kuin

varmistui, että perhe oli matkustanut Titanicilla. Hän odotti perhettään kunnostamassaan uudessa kodissaan Coal Centerissä, minne hän sai tiedon tapahtuneesta 21.4.1912, viikko onnettomuuden jälkeen. Suomalaiset pelastusveneissä Kuten tiedetään Titanicissa oli pelastusveneitä vain noin puolelle mukana olleista. Säädösten mukaan veneitä oli kuitenkin riittävästi, sillä säädökset olivat vanhentuneet ja ne oli tarkoitettu huomattavasti Titanicia pienemmille aluksille. Laivassa oli 16 varsinaista pelastusvenettä (nrot 1-16) ja neljä kangasvenettä, jotka oli merkitty kirjaimin (A-D). Numeroltaan parittomat oli sijoitettu laivan oikealla (tyyrpuurin) puolelle ja parilliset taas paapuurin puolelle. Pelastamaan tulleeseen Carpathiaan pelastusveneitä nostettiin 13 kpl. Ensimmäisenä veteen laskettiin pelastusvene 7, tiettävästi klo 0.45 ja viimeisenä kangasvene D, jota ei varsinaisesti laskettu, vaan se liukui veteen, klo 2.05. Laiva oli törmännyt jäävuoreen klo 23.40 ja upposi klo 2.20. Suomalaiset matkustajat löytyvät pelastusveneiden luetteloissa, saarijärveläistä Eliina Honkasta lukuun ottamatta. Ensimmäisenä suomalaisena pelastusveneeseen päässyt, tai ainakin veneeseen, joka ensimmäisenä laskettiin, oli parikkalainen Anna Sinkkonen. Hänen nimensä löytyy veneestä 10, joka laskettiin paapuurin puolelta klo 1.20. Veneeseen olisi mahtunut 65 henkeä, mutta veneen kiinnittyessä Carpathiaan siinä arvioitiin olevan vain 32-34 henkilöä. Vene 14 laskettiin klo 1.25. Veneen kapasiteetti oli 65 ja siihen otettiin 42-45 henkeä. Tämä vene kuitenkin kunnostautui siten, että siihen nostettiin vedestä ainakin 3 tai 4 hukkuvaa. Näistä kuitenkin yksi kuoli ennen Carpathian saapumista. Suomalaisista veneessä oli Laina Heikkinen. Vene 9 laskettiin klo 1.30. Veneen kapasiteetti oli 65 ja siihen otettiin 45-48 henkeä. Suomalaisista olivat veneessä luultavasti Juho Niskanen ja Juho Strandén. Vene 16 laskettiin klo 1.35. Veneen kapasiteetti oli 65 ja siihen otettiin noin 40 henkeä. Suomalaisista veneessä oli ainakin Anna Sjöblom, mutta luultavasti myös Lyyli Silvén. Vene 15 laskettiin klo 1.40. Veneen kapasiteetti oli 65 ja se otettiin täyteen. Veneessä oli etupäässä miehiä, mutta erityisen paljon myös suomalaisia. Varmuudella ainakin Elin Hakkarainen, Johan Sundman, Anna Turja ja Hedvig Turkula, mutta otaksuttavasti myös August Abrahamson, Helga ja Hildur Hirvonen, Erik Jussila ja Eino Lindqvist.

Vene 4 laskettiin veteen klo1.55. Veneen kapasiteetti oli 65 henkeä ja siihen otettiin 29-30 henkeä. Suomalaisista veneessä olivat Anna ja Wiljo Hämäläinen. Siis vain 25 minuuttia ennen laivan uppoamista pelastusveneitä laskettiin veteen vielä puolityhjinä. Tämän on sanottu johtuneen siitä, että paapuurin puolella pelastuksesta vastannut perämies Charles Lightoller noudatti tarkasti kapteenin määräystä naiset ja lapset ensin. Sen sijaan tyyrpuurin puolella toiminut perämies William Murdoch päästi veneisiin myös miehiä, jos naisia ei ollut tarjolla. Kangasveneen D, joka siis liukui veteen paapuurin puolelta klo 2.05, kapasiteetti oli 49 ja siihen otettiin, tai siihen ehdittiin ottaa, 24 henkeä. Suomalaisista veneessä olivat ainakin Erna Andersson ja Mathilda Backström. Carpathia saapui uppoamispaikalle klo 4.00, 1 tunti 40 minuuttia sen jälkeen, kun Titanic oli uponnut. Viimeiset pelastusveneissä olleet pääsivät nousemaan Carpathiaan vasta klo 8.30. Se yö ei unohtunut. Halifaxin hautausmaa Titanicin uppoamisen jälkeen White Star Line palkkasi neljä alusta etsimään Titanicin uhrien ruumiita onnettomuuspaikan lähistöltä. Runsaan viikon laivat MacKay-Bennett, Minia, Montmagny ja Algerine etsivät ja löysivät merestä 328 uhrin ruumiit. Osa haudattiin välittömästi mereen, mutta 309 vainajan ruumiit tuotiin Halifaxiin. Näistäkin osa haudattiin mereen ja osa luovutettiin sukulaisille haudattaviksi vainajien kotimaahan. 3.5.1912 pidettiin Halifaxissa juhlalliset hautajaiset, joissa 150 uhrin ruumiit siunattiin kolmelle eri hautausmaalla (Fairview Lawn Cemeteryyn 121 hukkunutta, Mount Olivet Catholic Cemeteryyn 19 hukkunutta ja Baron de Hirsch Jewish Cemeteryyn 10 hukkunutta). Halifaxiin haudatuista 42 jäi tunnistamatta. Hautojen kunnossapidosta huolehtivat Titanicin laivayhtiö White Star Steamship Company ja Royal Trust Company of Canada. Varsinkin Fairviewin hautausmaasta on tullut myös suosittu turistikohde. Suomalaisista hukkuneista tunnistettiin ainoastaan viiden ruumiit: Ruotsinpyhtäältä kotoisin ollut Wilhelm Gustafsson (37) haudattiin mereen. 23 vuotias laitilalainen Wendla Heininen sai levätä pitkään Fairviewissa tunnistamattomana, mutta aivan äskettäin löytyi todistusaineistoa, joilla ruumis numero 8 tunnistettiin Wendla Heiniseksi. Hänen nimensä on nyt myös hautakivessä. Myös Munsalasta lähtenyt Alfred Johansson (34) ja vaasalaisista Wiklundin veljeksistä nuorempi, Jacob Alfred (18), lepäävät Fairviewissä. 7. marraskuuta 2002 kertoivat aamun televisiouutiset, että tuntemattomana haudattu pienokainen oli vainajan hampaasta otetusta dna-

näytteestä tunnistettu Eino Panulaksi. Titanicin onnettomuudessa menehtyneitä lapsia symbolisoinen haudan arvoitus oli ratkennut. Jälkiselvittely Onnettomuuden jälkiselvittelyt veivät vuosia. Suomalaisista viranomaisista keskeisessä asemassa olivat Senaatin siviilitoimituskunta ja Kenraalikuvernöörinkanslia. Vainajien sukulaisten esittämät korvausanomukset piti toimittaa Venäjän Lontoossa olevaan pääkonsulinvirastoon. Välikäsinä näyttävät toimineen myös lääninhallitukset. Jälkiselvittelyissä käy hyvin selville elämän raadollisuus. Kun vielä vuonna 1912 pääasiana oli Titanicin "kamala onnettomuus oli vuoden 1916 lopulla, jolloin korvausasioita vielä käsiteltiin, tärkein asia raha. Tehtiin jopa vertailuja eri sukulaisille maksetuista korvaussummista. Juho Panulan sanoja lainatakseni siis on rehellisyys kaukana. Kaikilla on vain oma minä. Kun Panulan perheen nuorimmaisen, 13 kuukautisen Eino Williamin, jäännösten tunnistaminen toi Titanicin onnettomuuden taas tiedotusvälineisiin, lienee sopivaa päättää kirjoitus hänen isänsä Suomen Valtiokonttorille lähettämään vuodatukseen toukokuulta 1914: Titanicin haaksirikon johrosta viiren kymmenestä punnasta saanen sanua mielipiteeni. Ensiksi en ole myöntyväinen Wenäjän konsulin sopimukseen, koska hän on katsonut minun perheeni niinkin vähä arvoiseksi, ainoastaan sataan puntaan eikä ole ottanut huomioon silloin kun sovintoa on tehnyt, mitä maksaa minulle vaimo ja viisi poika lasta. Ensiksi olen menettänyt rakkaimpani mailmas kun oman perheeni. Kuinka paljon minulle maksaa kolme vanhinta lastani kun olen saanut niinkin miehen ijälle joista aina olen toivonut itselleni vanhuuren turvaa nytkin olisivat minun ympärilläni jos ei laivaa olisi ajettu niin uhka rohkiasti kielloista huolimatta. Käytettyjä lähteitä: Kuten alussa mainitsen Titanic on ollut lempiharrastukseni pikkupojasta lähtien. Kirjallisuutta, elokuva- ja filmidokumenttiaineistoa sekä nykyisin ennen kaikkea internetin kotisivuja löytyy riittävästi. Seuraavassa mainitsen lähteistä vain joitain keskeisiä; tähän kirjoitukseen käyttämiäni. Kun suutarin lapsilla ei ole kenkiä, ei minunkaan tarkoituksena ollut turvautua arkistolähteisiin. Näitäkin kuitenkin on. Kenraalikuvernöörinkanslian tärkeän aktin (KKK 4. jaosto XIX-23 a/1912) minulle kaivoi esille hyvä ystäväni, tämän lehden päätoimittaja, tutkija Pertti Vuorinen. Lopun osasin sitten itsekin. Internetin kotisivut Encyclopedia Titanica (http://www.encyclopedia-titanica.org/)

The Finns on the Titanic (Peter Björkfors) (http://www.utu.fi/erill/instmigr/art/titanic.htm) The Finns who embarked on the Titanic (Juha Peltonen) (http://dreklaw.bravepages.com/finns.htm) Siirtolaisinstituutti (http://www.migrationinstitute.fi/migration/ml/index.html) The Titanic Finns (Kalman L. Tanito) (http://www.uta.fi/~kt22588/titanic/index.htm) Televisio Titanicin suomalaisten tarina. Käsikirjoitus Juho Lilja, Marko Kuparinen. Yle TV2 Dokumenttiprojekti 1995. Arkistolähteet Kansallisarkisto Kenraalikuvernöörinkanslia Senaatin siviilitoimituskunta Maakunta-arkistot Lääninhallitusten arkistot Tuomiokuntien arkistot (perukirjat) Kirjallisuus

Kyläkirjaston kuvalehti nro 5/1912. Walter Lord Titanicin kohtalonyö. Porvoo 1957.(3. painos Juva 1998.) Walter Lord Se yö ei unohdu (lyhennelmä teoksesta The Night Lives On ). Valitut palat Kirjavaliot. Keuruu 1988. Claes-Göran Wetterholm (1988, 1996, 1999) Titanic. Prisma, Stockholm. Esko Wirtala Titanicin perikato. Romantillinen kuvaus Titanic -laivan haaksirikossa yöllä vasten 15 päivää huhtikuuta 1912. Helsinki 1912. Paluu kotisivulleni