AAMURUSKO Ruskon seurakunnan tiedotuslehti Maalis- ja huhtikuu 2011 www.ruskonseurakunta.fi



Samankaltaiset tiedostot
AAMURUSKO Ruskon seurakunnan tiedotuslehti Marras- ja joulukuu

AAMURUSKO Ruskon seurakunnan tiedotuslehti Marras- ja joulukuu

Syksy 2014 Harjavallan seurakunnassa

AAMURUSKO Ruskon seurakunnan tiedotuslehti Syys- ja lokakuu

Tapanilan kirkko. Kevät 2015

KOULULAISILLE! syksy kevät 2016

Tapahtumakalenteri ja uutisia kotisivuillamme:

JOULUKUU 2018 & TAMMIKUU 2019

lapset - nuoret perheet

Toimintaa toukokuussa 2019

LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2014

Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen.

Sillä seudulla oli paimenia yöllä ulkona vartioimassa laumaansa. Yhtäkkiä heidän edessään seisoi Herran enkeli, ja Herran kirkkaus ympäröi heidät.

Tikkurilan seurakunta Vantaan seurakunnat

Kaavi JOULUNAIKA 2015

Herttoniemen seurakunta nuorisotyö. läpyskä. kevät lapyska hertsikansrk

AAMURUSKO Ruskon seurakunnan tiedotuslehti Marras- ja joulukuu

Riistaveden alueseurakunta

LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2015

Turun NNKY. Kevät Vuod e n t u n n us: Sinä osoita t minulle elämän tien. Ps 16 : 1 1 a. Juliana Laurila

Hyvä rippikoululainen ja vanhemmat

-Heinolassa 50 vuotta-

AAMURUSKO Ruskon seurakunnan tiedotuslehti Marras- ja joulukuu

AAMURUSKO Ruskon seurakunnan tiedotuslehti Marras- ja joulukuu 2016

RUSKON SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2009 Kirkkoneuvosto KIRKKONEUVOSTON KOKOUS

SYKSY JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10

Hyvä rippikoululainen ja vanhemmat

Kuopion tuomiokirkkoseurakunnan perhetyön kevät Tervetuloa

lapset - nuoret perheet

lapset - nuoret perheet

JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10

LAMMIN SEURAKUNTA KESÄ 2016

Kouvolan seurakunta Lapset ja perheet

Ehkäisevä perhetyö ja lapsiperheiden kotipalvelu Heinolassa

Vartiokylän seurakunnan kevät 2015

laukaan seurakunta tervetuloa 2015!

KYS:n synnytysvalmennus Valmennus on tarkoitettu ensisijaisesti ensisynnyttäjälle ja heidän tukihenkilölleen.

Tikkurilan seurakunnassa

Haagan seurakunnan puutarhapalsta Lassilassa.

laukaan seurakunta tervetuloa 2014!

Laukaan. seurakunta. tervetuloa 2017!

lapset - nuoret perheet

Syyskuu Velkuan Kummelissa tiistaisin NAANTALIN SEURAKUNTA LÄÄKÄRIN VASTAANOTTOPÄIVÄT NAANTALIN 4H-YHDISTYS

lapset - nuoret perheet

Avoimien palveluiden kokonaisuus lapsiperheiden tueksi. PERHEKESKUS METSOLA HAAPAJÄRVI ja REISJÄRVEN PERHEKESKUS

Rippikoulujen yhteisiä menoja Naarila 2

PUISTOLAN SEURAKUNTAPIIRIN kevät 2016

Toimintaa lapsiperheille. Kaarelassa

Jo joutui armas aika ja suvi suloinen

JUMALANPALVELUKSET VÄHÄNKYRÖN KIRKOSSA klo 10.00

HAUHON SEURAKUNTA. JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10

Pyhäjoen LASTEN- JA NUORTEN KESÄLOMATIEDOTE 2016

AAMURUSKO Ruskon seurakunnan tiedotuslehti Marras- ja joulukuu 2011

RIISTAVEDEN ALUESEURAKUNTA KEVÄT 2015 TOIMINTA. Lapset. Päiväkerhot maanantaisin, klo ja klo seurakuntatalossa.

Avoimien palveluiden kokonaisuus lapsiperheiden tueksi. KUKKANIEMEN PERHEKESKUS HAAPAJÄRVI ja REISJÄRVEN PERHEKESKUS

LAMMIN SEURAKUNTA A DV E N T T I - JA J O U LU N A I K A

Neulekahvila. Ovi on auki kaikille! -majataloillat Nokian kirkossa klo 18


Pääsiäinen Munkkiniemen seurakunnassa 2018

KOULUIKÄISTEN syksy 2015

Jos osallistut jonkun järjestön (esim. SRK) järjestämään rippikouluun, sinun tulee ilmoittautua kotiseurakuntasi muualle menevien ryhmään.

TERVETULOA RIPPIKOULUUN!

VARTIOKYLÄN SEURAKUNNAN KEVÄT 2016

toimisto gsm gsm

Lähetit Dorfstrasse 10, A 3142 Weissenkirchen, Austria puh , riku@missio.info ruut@missio.info

Virkatodistukset seurakuntien keskusrekisteristä, p

TAATALAN PALVELUKESKUKSEN LOKAKUUN KUUKAUSIOHJELMA

VÄRT SI LÄN TAPAHTUMAKALENTERI MESSU VÄRTSILÄN KIRKOSSA

Espoon seurakuntien NÄKÖVAMMAISET

SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014

Toimintaa elo syyskuussa 2018

Tervetuloa mukaan seurakunnan lapsille ja perheille tarkoitettuun toimintaan. Tästä esitteestä löydät kevätkauden 2019 ohjelman.

Tapahtumia seurakunnassa Toukokuu

Adventin- ja joulunaika

Näkövammaistyö Syksy 2015 Kesä

Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014

Sururyhmät syksyllä 2019

YLÖJÄRVEN SEURAKUNTA Pöytäkirja 2/2016. Keskiviikko klo

lapset - nuoret - perheet

Pääsiäisaika. Kirkkonummen suomalainen seurakunta

Adventin- ja joulunaika

EURAJOEN KULTTUURIKAVERI-PALVELU

RUSKON SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 6/2015 Kirkkoneuvosto KIRKKONEUVOSTON KOKOUS

RUSKON SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 7/2014 Kirkkoneuvosto KIRKKONEUVOSTON KOKOUS

Tapahtumakalenteri kevät 2008

TOIMINTA- KALENTERI Päivitetty

Tuote-esittely kylätuvalla. Leipuri-kondiittori Virva Heikka esittelee

Vuoden Kerttu ja Perttu palkittiin

Tervetuloa mukaan seurakunnan lapsille ja perheille tarkoitettuun toimintaan. Tästä esitteestä löydät syyskauden 2019 ohjelman.

lapset - nuoret perheet

lapset - nuoret perheet

Espoon seurakuntayhtymä Kehitysvammaisten ohjelma 2015

Lapset ja perheet Syksy 2018

28.9. Samassa veneessä Tunteet ja tarpeet tunnetko mut? Aaallokko paattia keinuttaa Parisuhdetta kuormittavat

lapset - nuoret perheet

su klo adventtisunnuntain messu. ma klo 18 Saksalaista ja italialaista barokkiakonsertti

On aika lähteä kesäleirille! Tuu mukavaan seuraan! koululaisten ~ KESÄLEIRIT 2016 ~

TERVEISET HELMIKUU-MAALISKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN

Transkriptio:

AAMURUSKO Ruskon seurakunnan tiedotuslehti Maalis- ja huhtikuu 2011 www.ruskonseurakunta.fi sotien aikana, pätevät edelleen: Vaikka tuhat kaatuisi sinun sivultasi, kymmenen tuhatta oikealta puoleltasi, ei se sinuun satu. Jumala pitää meistä huolen, kun rukouksella jätämme asiamme Hänen kannettavikseen. Helppoako? Ei tietenkään, mutta siitä huolimatta niin kannattaa tehdä. Missä kuussa on 28 päivää? Mustarastas on kuultu, tintit samoin, kevät on tulossa! Tämä talvi on viime talven tapaan ollut taas kunnon talvi, lunta ja pakkasta. Ennen vanhaan oli tapana tutkia tulevan kesän merkkejä milloin minkäkin päivän ilmoista, sillä suomalaiset elivät valtaosin luonnon armoilla. Tai sanoisiko: Jumalan armolla. Silloin ymmärrettiin, että olivat ilmat ja olosuhteet millaisia tahansa, kaikki on kuitenkin Jumalan kädessä. Se totuus lienee nykyajan ihmisiltä painunut unhoon? Vuosikymmenet rauhanaikaa, vakaat olot ja yltäkylläisyys ovat tuudittaneet meidät omavoimaisuuteen, joka saa unohtamaan ihmiselämän haurauden. Maaliskuun alussa vietettävä laskiainen ja siitä alkava pääsiäisaika antavat meille mahdollisuuden tarkastella omaa elämäämme. Onko jotain turhaa, mikä kestää? Toisinaan on hyvä tehdä välitilinpäätöstä: laskea plussat ja miinukset sekä tietenkin tehdä oikeita johtopäätöksiä ja yrittää toimia niiden mukaan. Me haluaisimme tietää, mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Saahan sellaisia pohtia, mutta tärkeintä olisi osata elää päivä kerrallaan. Mieluiten meneillään oleva päivä. Psalmi 91:n sanat, jotka olivat rintamalla lohtuna Otsikkona oli kysymys Missä kuussa on 28 päivää? Mihin lopputulokseen olet päätynyt? Meidän ajatuksemme askartelevat joskus kovin tiukoissa rajoissa, emmekä aina huomaa, miten asiat oikeasti ovat. Me näemme elämästämme vain sen oman kapean kaistaleemme. Jumala näkee kaiken, myös tulevan. Ei siis syytä huoleen, sillä kaikki asiasi ovat turvallisissa, sinun käsiäsi vahvemmissa käsissä. Jumalan siunausta kevättalveesi. Niin, se vastaus kysymykseeni: joka ainoassa kuukaudessa on 28 päivää. Helmikuuta lukuun ottamatta muutama päivä enemmänkin. Veikko Sailola, pastori Jumalanpalvelukset Ruskon kirkossa 6.3. Messu klo 10, Elina Ahola ja Tiina Ilonen. 13.3. Sanajumalanpalvelus klo 10, Pasi Salminen ja Tiina Ilonen. Tenori Jouko Nurmi laulaa. Samalla juhlitaan talvisodan päättymispäivää. Seppeltenlasku sankarihaudoilla ja kirkkokahvit kirkkotuvalla.

20.3. Sanajumalanpalvelus klo 10, Pasi Salminen ja Tiina Ilonen. Gideonit vierailevat, saarnaa Esa Holmberg. 27.3. Sanajumalanpalvelus klo 12, Lasse Vahtola ja Sauli Hannuksela. 3.4. Konfirmaatiomessu klo 10 ja klo 13, Elina Ahola ja Sauli Hannuksela. 10.4. Sanajumalanpalvelus klo 12, Pasi Salminen ja Sauli Hannuksela. 17.4. Raamattuopiston kirkkopyhä klo 10, Antti Ijäs saarnaa, Elina Ahola ja Sauli Hannuksela ja Ritva Hievasen lapsikuoro esiintyy. Kirkkokahvit srk-talolla ja Antti Ijäksen raamattuluento. 21.4. Kiirastorstain iltakirkko klo 19, Pasi Salminen ja Tiina Ilonen. 22.4. Pitkäperjantain sanajumalanpalvelus klo 10, Pasi Salminen ja Sauli Hannuksela ja Monte Rusko kvartetti. 24.4. Pääsiäissunnuntain messu klo 10, Pasi Salminen ja Sauli Hannuksela ja Luminos. 25.4. 2. Pääsiäispäivän sanajumalanpalvelus klo 10, Elina Ahola ja Sauli Hannuksela. Jumalanpalvelukset Vahdon kirkossa 10.4. Sanajumalanpalvelus klo 10, Veikko Sailola ja Sauli Hannuksela. 17.4. Sanajumalanpalvelus klo 10, Veikko Sailola ja Tiina Ilonen. 21.4. Kiirastorstain iltakirkko klo 19, Elina Ahola ja Sauli Hannuksela. 22.4. Pitkäperjantain sanajumalanpalvelus klo 10, Lasse Vahtola ja Tiina Ilonen. Virsiryhmä ja Arietta. 24.4. Pääsiäissunnuntain messu klo 8, Lasse Vahtola ja Sauli Hannuksela. Hopeakuoro. 24.4. klo 18 Gospelmessu Tiina Ilonen, Pasi Salminen, Gospelkuoro Valo ja bändi. 25.4. 2. Pääsiäispäivän sanajumalanpalvelus klo 12, Elina Ahola ja Sauli Hannuksela. Tervetuloa kirkkokahveille Vahdon seurakuntatalolle joka jumalanpalveluksen jälkeen. Hiljaisen viikon illat Vahdon kirkossa: Ma 18.4. klo 18 Blond Aleksandra esittää gospelmusiikkia. Ti 19.4. klo 19 Kärsimyskoraalit yhteislaulutilaisuus, Sauli Hannuksela 6.3. Messu klo 12, Veikko Sailola ja Tiina Ilonen. 13.3. Sanajumalanpalvelus klo 10, Veikko Sailola ja Sauli Hannuksela ja Hopeakuoro. Samalla vietetään talvisodan päättymisen 71 vuotispäivää laskemalla seppeleet sankarivainajien ja Karjalaan jääneiden sankarivainajien muistomerkillä. Kirkkokahvit srk-talolla. Arietta esiintyy. 20.3. Sanajumalanpalvelus klo 12, Lasse Vahtola ja Tiina Ilonen. Gideonit vierailevat saarnaa Esa Holmberg. 27.3. Sanajumalanpalvelus klo 10, Lasse Vahtola ja Sauli Hannuksela. 3.4. Messu klo 12, Lasse Vahtola ja Sauli Hannuksela. Ke 20.4. klo 18 Kauneimpia hengellisiä lauluja Jouko Nurmi, tenori Tiina Ilonen, urut ja piano Konsertit: Su 27.2 klo 18 Konsertti Ruskon kirkossa Marko Valtonen, harmonikka Bach, Händel Su 20.3 Konsertti Vahdon kirkossa Hannu Niemelä, baritoni Tiina Ilonen, urut Luminos ja Sauli Hannuksela Su 17.4 klo 18 Luukaspassio Ruskon kirkossa Monte Rusko, Aapo Korhonen, evankelista Sauli Hannuksela, Jeesus, mus.johto Tiina Ilonen, urut

WANTED - sinua tarvitaan ovat vapaampia. Kokouksissa tehdään muistio eikä virallista pöytäkirjaa. Johtokuntiin valittiin, mutta työryhmiin saa tulla kuka haluaa, joka on innostunut tuomaan oman panoksensa seurakunnan työhön. 3. Mitä tukiryhmiä on Ruskon seurakunnassa ja ketkä niistä vastaavat? Diakoniatyön tukiryhmä diakoni Anne Jaatinen; Lapsi- ja perhetyön tukiryhmä Ruskon päässä päiväkerhonohjaaja Elise Forsberg ja diakoni Maarit Hiltunen, Vahdon päässä päiväkerhonohjaaja Paula Nenonen; Lähetystyön ja lähetysmarketin tukiryhmä kappalainen Lasse Vahtola/Veikko Sailola; Lapsi- ja nuorisotyön tukiryhmä past. Elina Ahola ja nuorisotyönohjaaja Emily Elo; Jumalanpalvelus- ja musiikkityöntukiryhmä kanttori Tiina Ilonen ja Sauli Hannuksela sekä Vahdolla kappelineuvosto; Tiedotuksen tukiryhmä kirkkoherra Pasi Salminen ja Lasse Vahtola; Raamattu- ja rukoustyön tukiryhmä Pasi Salminen ja talouspäällikkö Lasse Javanainen. 4. Miten työryhmiin pääsee? Jokainen voi ilmoittautua itse ryhmän vastuuhenkilölle. Joten nyt kannattaa olla aktiivinen ja vaikka pirauttaa seurakunnan työntekijälle ja kertoa, että kiinnostaisi tulla mukaan toimintaan. Diakoniatyö: Ruskon seurakunnassa tarvitaan nyt sinua. Seurakunta on luopunut vanhoista eri työmuotojen johtokunnista ja tilalle ollaan perustamassa toimivia tukiryhmiä. 1. Ruskon seurakunnan kirkkoherra, Pasi Salminen, mistä nyt on oikein kysymys? Kysymys on siitä, että seurakuntaan saataisiin lisää innostuneita ihmisiä toimimaan niissä toimintamuodoissa, jotka kiinnostavat. Vanhat johtokunnat on muutettu tukiryhmiksi. 2. Mikä on johtokunnan ja tukiryhmän ero? Johtokunnat olivat eri työmuotojen päättäviä elimiä, jotka pitivät kokouksia ja tekivät päätöksiä. Monta kertaa oli vaikeaa löytää hyvillekin päätöksille vapaaehtoisia tekijöitä. Tukiryhmät ovat muodoltaan vapaampia, ja pääpaino on tekemisessä eikä päätöksessä. Työryhmän jäsenet ovat työmuodon vapaaehtoistekijöitä työntekijän apuna ja tukena. Kokouksia kyllä pidetään, mutta muodoltaan ne Hopeakerho Ruskon srk-talolla joka toinen keskiviikko 9.3., 23.3, 6.4. ja 20.4. klo 13. 20.4 osallistutaan kerhon päätteeksi pääsiäisnäytelmään. Kohtaamispaikka Vahdon srk-talolla joka toinen keskiviikko klo 13-14.30 eli 2.3., 16.3. ja 30.3, jolloin vierailijana rovasti Heikki Luostarinen savolainen pappi Varsinais- Suomessa. Huhtikuussa kohtaamispaikat 13.4. Keijo Tapperi ja haitari sekä 27.4. Ystäväpalveluryhmä ulkoiluttaa palvelutalojen asukkaita Ruskolla keskiviikkoisin klo 14.30. 20.4. osallistutaan pääsiäisnäytelmään. Rakkaus rokkaa parisuhteen palikoissa arkiiltoina klo 18-19.30. 2.3. aiheena sitoutuminen ja paikkana Maskun srk-talo 6.4. aiheena sanat Vahdon srk-talolla 28.4. Maskun srk-talolla

Ilmoittautuminen iltapalan ja lastenhoidon takia 3 päivää ennen tilaisuutta Maaritille p. 040-5325225. Sinulle, joka olet menettänyt läheisesi Ruskon seurakunta kutsuu vuoden 2010 aikana läheisensä menettäneitä mukaan sururyhmään. Kokoonnumme yhdessä keskustelemaan asioista, joita kulunut suruaika on nostanut esiin. Kokemuksia jakamalla voimme olla auttamassa toinen toisiamme. Ryhmän toimintaan kuuluu ehdoton luottamuksellisuus. Ryhmä kokoontuu yhteensä kuusi kertaa. Ensimmäinen tapaaminen on torstaina 17.3.2011 klo 18.00 Ruskon seurakuntakeskuksen Lähimmäisen kammarissa (L-kammari, Vanhatie 7). Sururyhmän ohjaajina toimivat diakoniatyöntekijät Anne Jaatinen ja Maarit Hiltunen. Ryhmään voi ilmoittautua to 10.3.2011 mennessä. Alustava suunnitelma: to 17.3. klo 18.00-19.30 L-kammari Tutustuminen / Mistä suruni syntyi? to 24.3. klo 18.00-19.30 Aika kuolemanhetken ympärillä to 31.3. klo 18.00-19.30 Hyvästely ja suru to 7.4. klo 18.00-19.30 Miten selviän arjessa? to 14.4. klo 18.00-19.30 Muistojen ilta to 28.4. klo 18.00-19.30 Päätös / toivo ja tulevaisuus Ensimmäisen kokoontumisen yhteydessä sovitaan osallistujien toiveiden mukaan seuraavat kokoontumispaikat. Kehitysvammaisten ja heidän perheittensä kerho Nalle Puhit kokoontuvat maanantaina 28.2. ja 28.3. Pilttipubissa kello 17-18. 18.4 hiljaisen viikon maanantaina varattu näytös kehitysvammaisille ja heidän perheilleen pääsiäisvaellukseen seurakuntakeskukseen (vanhatie 7) kello 17.00. Kehitysvammaisten ja heidän perheidensä retkipäivä 14.5. yhteistyössä Raision seurakunnan kanssa. Hyvät omaishoitajat ja hoidettavat! Kokoonnumme yhteiselle lounaalle ja leppoisaan yhdessäolohetkeen 15.3.2011 Vahdon seurakuntatalolle klo 11-13.30. Lounas on maksuton ja kyydityksestä voi sopia ilmoittautumisen yhteydessä. Myös ne, jotka eivät ole virallisesti omaishoitajia, ovat tervetulleita hoidettavineen. Ilmoittautumiset ja tiedustelut 10.3. mennessä diakoniatyöntekijöille: Anne Jaatinen, p. 044-7203706 ja Maarit Hiltunen, p. 040-5325225 Lämpimästi tervetuloa! Lapsi- ja Nuorisotyö Ruskon seurakunnan päiväkerho täyttää 40 vuotta. Juhla Ruskotalolla 27.3. klo 15. Juhla on suunnattu päiväkerholaisten perheille. Mukana mm. Viis papeista -yhtye. Toivotamme teidät lämpimästi tervetulleiksi mukaan ryhmään Anne Jaatinen, p. 044-7203706 Maarit Hiltunen, p. 040-5325225 16.3.2011 seurakunnan nuoret keräävät Ruskon keskustan alueella yhteisvastuukeräystä lippailla. 3.3. Kokkikurssi Turun Marttapiiriliiton toimistossa perheille. 16 mahtuu mukaaan. Ilmoittautumiset Paulalle p. 040 7040217. 6.3. Laskiaistapahtuma Laukolan koulun pihapiirissä klo 11-14. Mukana Vahdon kappelin lapsi- ja perhetyön tukiryhmä sekä suuri joukko vahtolaisia yhdistyksiä. 11.3. Taikuri Timo Tiikkainen esiintyy alle kouluikäisille klo 10.30 Vahdon seurakuntatalolla. 13.3. Vauvakirkko klo 15 Ruskon kirkossa. Kaikki Ruskon 2010 syntyneet lapset kutsutaan vanhempineen kirkkoon helistin mukaan. Mukana Elina Ahola, Tiina Ilonen Elise Forsberg ja Mari Nissi. 24.3. Isien ja lasten lautapeli-ilta klo 18 Vahdon seurakuntalolla. Voit ottaa oman pelin mukaan.

14.4. Perheiden pääsiäisaskarteluilta Vahdon srk-talolla klo 18.Ilmoittautumiset numeroon 040-7040217 8.4. mennessä. Kaikki lapsiperheet tervetuloa! Perheleiri 29.4.- 1.5. Sinapissa. Lisätietoja ja ilmoittaumiset Paulalle p. 040 7040217. TERVETULOA kaikki alle kouluikäisten lasten vanhemmat luentoiltaan Ruskotalon yläsali ti 29.3. klo 18. Illan teemat: lasten haasteelliset tunteet ja kasvattajan oma jaksaminen ja rajat. Luennon pitää perheneuvonnan koordinaattori Minna Oulasmaa. Yhteistyönä Ruskon kunta ja Ruskon srk:n perhetyöntiimi. Kerhotoiminta Uusia kerholaisia mahtuu mukaan vielä seuraaviin kerhoihin: Puuhakerho 3.-6.luokkalaisille tiistaisin klo 18-19 Pilttipubissa. Askartelukerho 1.-3.luokkalaisille keskiviikkoisin klo 16.30-17.30 Pilttipubissa. Hiljaisella viikolla (vko 16) ei ole kerhoja. Isoskoulutus kokoontuu Pilttipubissa joka toinen keskiviikko klo 18-20. Kokoontumiset 2.3., 16.3., 30.3., 13.4. ja 27.4. Nuortenilllat Pilttipubissa joka toinen keskiviikko klo 18: 9.3. Tuhkakeskiviikon messu 23.3. Gospel 6.4. Ryhmän reunalla 20.4. Pääsiäisnäytös (suunnattu nuorille) Hengis Pilttipubin ovet ovat auki yhdessäoloa ja pelailua varten torstaisin klo 18-20 (ei messutorstaisin). Illan päätteeksi hartaus. Illasta vastaa megaiso. Toisenlainen rocktapahtuma! Espoo 16.4. Tarjolla maan parasta gospelmusiikkia ja tapahtuman päättävä messu. Pääsylipullasi annat toisenlaisen lahjan sitä tarvitsevalle! Yhteistyössä Espoon Tuomiokirkkoseurakunta ja Kirkon Ulkomaanapu. Mukana menossa mm.tera, HB, Anton Laurila Band jne! Ilmoittaudu nettisivujen kautta viimeistään 23.3.2011! Retken hinta 20 ja sillä lahjoitetaan Toisenlainen lahja Kirkon Ulkomaanavun kautta. ILMOITTAUTUMISET: http://www.ruskonseurakunta.fi/toiminta/nuorisot yo/ilmoittautuminen/ Lisätietoja: Elina Aholalta tai Emily Elolta. Kinkerit: Kinkerien aihe on kristillinen kulttuuri 2011. Kinkereillä on mukana kirkkoherra Pasi Salminen, kanttori Tiina Ilonen ja diakoni Anne Jaatinen. Ruskolla: Liukolan ja Hujalan kinkerit Mäki- Heikkilässä (Mäkiheikkiläntie 43) 30.3. klo 19. Kirkonkylän kinkerit Forsbergeilla (Jokelantie 13) 31.3. klo 19. Merttelän kinkerit Ullantalossa (Sattontie 140) 1.4. klo 19. Vahdolla: 3.4. klo 15 Eeva ja Jari Hämäläisellä(Seppäläntie 8). Mukana Lasse Vahtola ja Arietta. Muuta: Vahtolaisuutta kautta aikojen seminaarisarja Keväällä 2011 otsikolla Uskonnot suomalaisessa sielunmaisemassa. Illoissa tarkastellaan luterilaisesta näkökulmasta kristillisiä uskontoja, jotka esiintyvät maassamme ja toimivat ekumeenisessa yhteydessä ns. suuriin kirkkoihin katolisuuteen, ortodoksisuuteen ja luterilaisuuteen. 24.3 klo 18 Helluntailaisuus 28.4 klo 18 Babtistikirkko Kirjapiiri Vahdon seurakuntatalolla maanantaisin kello 17-19 14.3. Aabraham uskon sankari ja välillä pelkurikin ja 11.4. Jaakob siunattu pelkuri.

Naisten raamattupiiri Vahdon Seurakuntatalolla 7.3. klo 19 aiheena psalmit 28 ja 29 ja 4.4. klo 19 aiheena psalmit 30 ja 31. Silta ry, Laukolan koulu, Pastella oy Minna Orpana, Turun Tienoo, Raision kaupunkilehti, Aamuset, Turun Sanomat, Sana, Kansan raamattuseura, VAK oy ja Ilpo Kohmo. Tie Jerusalemiin- pääsiäisajan näytelmä Ruskon seurakuntakeskuksessa(vanhatie 7)! Harjoitukset 9.3., 23.3. ja 30.3. klo 17.00-19.00 17.4. klo 14.00-19.00 kenraaliharjoitus ja lavasteiden pystytys. 3.5. klo 17.00-19.00 Kiitosjuhla nyyttärit. Näytökset hiljaisella viikolla Ma 18.4. 18.00-18.45, 18.45-19.00 Ti 19.4. 18.00-18.45, 18.45-19.00 Ke 20.4 18.00-19.00 Nuorille suunnattu Samoina päivinä päiväsaikaan näytökset lapsiryhmille! Tiedustelut Maarit Hiltuselta 0405325225. NAISTEN HYVINVOINTIPÄIVÄ RUSKOTALOLLA LA 26.3.2011 KLO 10-15. Järjestäjinä:Ruskon Maa-ja Kotitalousnaiset, Mannerheimin lastensuojeluliitto, Ruskon paikallisyhdistys, Ruskon Naisvoimistelijat, Ruskon seurakunta Liput 15 euroa/hlö, sis. ohjelman, salaatin ja lähdeveden. Lapsiparkki Ruskon srk:n päiväkerhotiloissa. Ilmoittautuminen ennakkoon 19.3. mennessä lotta74@animail.net ja tied. Lotta Ylitalo, p. 050-3646461. Ohjelmassa mm. zumbaa ja itsepuolustusta, mielenkiintoisia luentoja (Roope Lipasti, Liisa Sulkakoski, Irja Aro-Heinilä ym.) ja tuoteesittelyjä. Seurakunnalla oma osasto. Tarkempi ohjelma Ruskon kunnan nettisivuilla. Iltaan rakkaudelle osallistui 125 ihmistä. Ilta oli kaikin puolin onnistunut. Kiitos kaikille niille, jotka ovat olleet jollakin tavalla mukana iltaa mahdollistamassa: Oksasen puutarha, Loviisan aitta, Huiskula, Vahto-Rusko eläkeliitto, Eija Arajärvi, Vahdon maa- ja kotitalousnaiset, Vahdon vanhempain yhdistys, Vahdon MLL, Ruskon Lions club, Ruskon vanhempainyhdistys Yhteydenottoja varten: Ruskon kirkkoherranvirasto postiosoite: Vanhatie 7, 21290 Rusko. puh. 02-4322 102, Fax. 4322 470. Virasto avoinna maanantaisin klo 10 13.00 ja 14 17, muina arkipäivinä klo 9-12.00. Toimistosihteeri Kaija Koskinen virasto.rusko@evl.fi, Vahdon kirkkoherranvirasto sijaitsee seurakuntatalon päässä. Postiosoite: Kanttorilantie 1, 21310 Vahto. puh. 02-2771 888. Virasto avoinna torstaisin klo 9 12 ja 13-16, toimistosihteeri Marja- Liisa Tuominen. Työntekijöiden sähköpostiosoitteet löytyvät seurakunnansettisivuilta www.ruskonseurakunta.fi Työntekijöiden puhelinnumerot: kirkkoherra Pasi Salminen, puh. 044-5335 376 kappalainen (50%)Lasse Vahtola, puh. 040-5069 770 vt. kappalainen (50%)Veikko Sailola, puh. 044-7203703) seurakuntapastori vt. Elina Ahola, puh. 044-7203704 kanttorit Tiina Ilonen, puh. 0440-705868 ja Sauli Hannuksela puh. 044-7203 705 tai 0400-121857 diakoniatyöntekijät Anne Jaatinen tavattavissa Ruskon diakoniatoimistossa puh. 044-7203 706 ja Maarit Hiltunen, puh 040-5325 225 lastenohjaajat Ruskolla Elise Forsberg puh. 044-7203 708 ja Mari Nissi puh. 044-7203 707 ja Vahdolla Paula Nenonen puh. 040 7040217 nuorisotyöntekijä Emily Elo, puh. 044 7203 709 talouspäällikkö Lasse Javanainen, puh. 044 7203 702, tavattavissa arkisin klo 9-12 seurakuntamestari Taito Aho, Ruskon kirkko puh. 044 7203 710 suntio Maija-Liisa Reunanen, Vahdon kirkko puh. 040 7711 308 vapaapäivät ti ja ke Srk-talon vahtimestari Ruskolla Sirkka Saukko puh. 02 4322 492 ja Vahdolla Outi Saarinen puh. 0400 217 267 vapaapäivät la ja su. Lähetysmarket Vanhatie 7, 21290 Rusko, 02-4322888, avoinna ti ja ke 10-14, to 13-17