Työeläke turva työelämän jälkeen SELKOESITE
Mikä on työeläke? Tämä julkaisu kertoo työeläkkeestä. Kun teet työtä ja saat palkkaa, sinulle kertyy työeläkettä. Ansaitset työeläkettä siis omalla työlläsi. Kun jäät eläkkeelle, työeläke turvaa toimeentulosi. Kuka hoitaa työeläkkeitä? Työeläkkeitä hoitavat eläkeyhtiöt ja eläkelaitokset, joita on useita. Eläkeyhtiöitä ovat: Eläke-Fennia Eläke-Tapiola Etera Ilmarinen Pensions-Alandia Varma Veritas Eläkevakuutus Muita eläkelaitoksia ovat: eläkekassat eläkesäätiöt Merimieseläkekassa Maatalousyrittäjien eläkelaitos Keva (vastaa kuntien, valtion ja seurakuntien työntekijöiden eläketurvasta) Kirkon keskusrahasto Kuntien eläkevakuutus Valtiokonttori Kelan toimihenkilöt Suomen Pankin eläkelaitos Kaikilta 18 67-vuotiailta työntekijöiltä ja yrittäjiltä peritään työeläkemaksu, joka maksetaan jollekin eläkeyhtiölle tai eläkelaitokselle. Ne maksavat työeläkkeet kertyvillä työeläkemaksuilla. Osan työeläkemaksuista eläkeyhtiö sijoittaa rahastoihin, joiden tuottoja myös käytetään työeläkkeiden maksamiseen. Paljonko työeläkettä kertyy? Työntekijälle kertyy työeläkettä sen perusteella, paljonko hän ansaitsee. Työeläkkeesi suuruus riippuu siis siitä, kuinka kauan olet ollut työelämässä ja kuinka paljon olet saanut palkkaa. Eläkeyhtiösi lähettää aika ajoin Työeläkeotteen eli tiedot siitä, kuinka paljon sinulle on kertynyt työeläkettä. Yksityinen yrittäjä tai maatalousyrittäjä maksaa itse työeläkemaksunsa eläkeyhtiöön. Hänen työeläkkeensä suuruus riippuu työtulosta, jonka perusteella hän on maksanut eläkemaksuja. Milloin työeläkettä maksetaan? Sinulle maksetaan työeläkettä, kun jäät vanhuuseläkkeelle. Työeläke turvaa toimeentulon myös, jos tulet työkyvyttömäksi. Jos kuolet, leskelle ja alaikäisille lapsillesi maksetaan työeläkettä perhe-eläkkeenä. Pääosa kaikista eläkkeistä on työeläkkeitä. Jos sinulle ei elämäsi aikana kerry työeläkettä lainkaan tai vain vähän, saat kansaneläkettä. Se turvaa perustoimeentulon. Kansaneläkkeen maksaa Kela eli Kansaneläkelaitos. Pelkän kansaneläkkeen saajia on vain pieni osa suomalaisista. 2 3
Työeläkettä pitää hakea Kun olet jäämässä eläkkeelle, sinun pitää hakea työeläkettä eläkeyhtiöstä tai eläkelaitoksesta, jossa sinut on eläkevakuutettu. Voit hakea samalla hakemuksella kaikkia sinulle kuuluvia työeläkkeitä ja kansaneläkettä, jos olet oikeutettu siihen. Matti Kolho / Kuvaario Työeläkemaksu on pakollinen Työeläkkeet maksetaan työeläkemaksuilla. Työeläkemaksu on vakuutusmaksu. Sitä peritään kaikilta 18 67-vuotiailta työssä olevilta työntekijöiltä ja yrittäjiltä. Työeläkevakuutus on pakollinen silloin, kun palkka ylittää noin 52 kuukaudessa (vuoden 2011 tilanne). Työeläkemaksua maksavat sekä työnantaja että työntekijä. Työnantaja vastaa työntekijöidensä eläkevakuutuksen ottamisesta, joten sinun ei tarvitse huolehtia siitä itse. Työeläkemaksun perusteena on sinulle maksettava palkka. Maksun suuruus vaihtelee hieman vuosittain. Vuonna 2011 työeläkemaksu on yhteensä noin 22,4 prosenttia palkasta. Alle 53-vuotias työntekijä maksaa työeläkemaksua 4,7 prosenttia palkasta ja yli 53-vuotias 6,0 prosenttia palkasta. Loput työeläkemaksusta maksaa työnantaja. Työnantaja pidättää työeläkemaksun palkasta ja maksaa sen eläkeyhtiölle tai eläkelaitokselle. Työeläkettä kertyy ansioiden mukaan Sinulle kertyy työeläkettä vuositulojen mukaan seuraavasti: jos olet 18 52-vuotias, työeläkettä kertyy 1,5 prosenttia vuosituloista jos olet 53 62-vuotias, työeläkettä kertyy 1,9 prosenttia vuosituloista jos olet 63 67-vuotias, työeläkettä kertyy 4,5 prosenttia vuosituloista. Vuoden 2004 loppuun saakka eläkettä alkoi kertyä työntekijälle vasta, kun hän oli täyttänyt 23 vuotta. Vuoden 2005 alusta lähtien eläkettä on alkanut kertyä työntekijälle, kun hän on täyttänyt 18 vuotta. Yrittäjä hoitaa eläkevakuutuksen itse Yrittäjän pitää huolehtia itse eläkevakuutuksen ottamisesta ja vakuutusmaksujen maksamisesta. Alle 53-vuotias yrittäjä maksaa eläkevakuutusmaksua 21,6 prosenttia työtulosta ja yli 53-vuotias yrittäjä 22,9 prosenttia työtulosta (vuoden 2011 tilanne). 4 5
Työeläkettä kertyy myös muusta kuin työstä Työeläkettä kertyy joskus myös silloin, kun et ole työssä. Tällaisia palkattomia jaksoja ovat esimerkiksi: äitiys-, isyys- ja vanhempainvapaat alle 3-vuotiaan lapsen hoitaminen kotihoidontuella työttömyys silloin, kun saat ansiosidonnaista työttömyyspäivärahaa työttömyyskassasta sairausloma silloin, kun saat ansiosidonnaista sairauspäivärahaa tutkintoon johtava opiskelu. Eläkkeen saamisen ehtona on, että olet jossain vaiheessa työuraasi saanut Suomesta ansiotuloja yhteensä vähintään 15 746,08 euroa (vuoden 2011 tilanne). Työeläkettä omien lasten hoitamisesta Lapsen syntymän aikoihin isä ja äiti ovat jonkin aikaa kotona hoitamassa lasta. Tänä aikana he voivat saada Kelasta äitiysrahaa, isyysrahaa tai vanhempainrahaa yhteensä noin vuoden ajan. Tältä ajalta kertyy työeläkettä niiden ansioiden perusteella, joiden mukaan Kelan tuet vanhemmille on maksettu. Eläkettä kertyy jonkin verran myös silloin, jos työansioita ei ole lainkaan. Sen jälkeen isä tai äiti voi hoitaa lasta kotona Kelan kotihoidontuella, kunnes lapsi täyttää 3 vuotta. Myös tältä ajalta kertyy työeläkettä. 6 7
Työeläkettä tutkinnon suorittamisesta Opiskeluajalta maksettavaa eläkettä ei tarvitse hakea erikseen. Oppilaitos ilmoittaa tutkintotiedot Kelalle, joka toimittaa ne Eläketurvakeskukselle. Siten tiedot tulevat työeläkejärjestelmään. Myös apurahalla työskentelevälle voi kertyä työeläkettä. Lisätietoja siitä saat Maatalousyrittäjien eläkelaitoksesta eli Melasta ja sen verkkosivuilta www.mela.fi. Työeläkettä kertyy myös silloin, kun suoritat tutkintoa ammattioppilaitoksessa, ammattikorkeakoulussa tai yliopistossa. Eläkettä kertyy laskennallisen tulon perusteella, eli ikään kuin saisit opintojesi ajalta tiettyä kuukausipalkkaa. Laskennallinen tulo on 656,08 euroa kuukaudessa (vuoden 2011 tilanne). Siitä kertyy eläkettä 1,5 prosenttia vuodessa. Laskennallinen tulo tarkistetaan vuosittain. Eläkettä kertyy suoritetun tutkinnon mukaan seuraavasti (vuoden 2011 tiedot): ammatillinen perustutkinto 3 vuotta eläke noin 30 /kk alempi korkeakoulututkinto 3 vuotta eläke noin 30 /kk ammattikorkeakoulututkinto 4 vuotta eläke noin 40 /kk ylempi ammattikorkeakoulututkinto 5 vuotta eläke noin 50 /kk ylempi korkeakoulututkinto 5 vuotta eläke noin 50 /kk. ( /kk tarkoittaa euroa kuukaudessa ) Eläkettä kertyy opiskeluaikana enintään viiden vuoden ajalta. 8 9
Työeläkeotteesta saat tiedot eläkkeistäsi Saat tietoja työeläkkeestäsi sinulle lähetetystä työeläkeotteesta. Eläke muista maista Työeläkejärjestelmät ovat erilaisia eri maissa, ja eläkkeet karttuvat eri tavalla työskentelymaan lakien mukaan. Jos kuitenkin työskentelet ulkomailla suomalaisen työnantajan lähettämänä työntekijänä, eläkkeesi voi karttua Suomen lain mukaan. Jos olet työskennellyt jossakin Euroopan unionin maassa, Sveitsissä tai ETA-maassa, maksetaan ansaitsemasi eläke Suomeen. ETA-maita ovat EU-maiden lisäksi Norja, Islanti ja Liechtenstein. Suomella on sosiaaliturvasopimus joidenkin maiden kanssa, ja niissä maissa ansaitsemasi eläke maksetaan Suomeen. Näitä maita ovat Australia, Chile, Israel, Kanada ja Quebec sekä USA. Jos saat eläkettä näistä maista, Eläketurvakeskus hakee eläkkeet sinun puolestasi. Jos kyse on jostain muusta maasta, eläkettä ei välttämättä makseta Suomeen. Eläkeoikeuden selvittäminen ja eläkkeen hakeminen on sinun vastuullasi. Lisätietoja saat Eläketurvakeskuksesta ja sen verkkosivuilta www.etk.fi. Työeläkettä maksetaan Suomen ulkopuolelle Jos muutat pois Suomesta, sinulla on oikeus saada Suomesta eläkettä, joka on täällä karttunut. Eläke maksetaan kansalaisuudesta riippumatta kaikkiin maihin. Eläkettä pitää kuitenkin itse muistaa aikanaan hakea. Työeläkeote lähetetään kaikille 18 67-vuotiaille, jotka ovat joskus työskennelleet yksityisellä alalla, esimerkiksi yrityksessä tai järjestössä. Työeläkeotteessa näkyvät työsuhteet ja ansiot, joista työeläkkeesi lasketaan. Vuodesta 2012 alkaen työeläkeotteessa näkyvät myös julkisen puolen eli valtion ja kuntien työsuhdetiedot. Lisäksi työeläkeotteessa näkyvät palkattomilta jaksoilta kertyneet eläkkeet. Tarkista työeläkeote huolellisesti! Jos työsuhdetiedoissa on virheitä tai jos jokin työsuhde puuttuu, ota yhteyttä työeläkeotteen lähettäneeseen työeläkelaitokseen. Mitä nopeammin toimit, sitä helpommin virhe voidaan korjata. Jos työeläkeotteen tiedot ovat oikein, sinun ei tarvitse tehdä mitään. Voit saada työeläkeotteen myös sähköisesti. Näet sen tällöin henkilökohtaisilla verkkopankkitunnuksillasi. Kirjautuminen tapahtuu osoitteessa www.työeläke.fi. 10 11
Elinaikakerroin vaikuttaa eläkkeeseen Eläkkeen määrään vaikuttaa elinaikakerroin. Se lasketaan vuosittain kullekin ikäluokalle 62 vuoden iässä. Elinaikakerroin on otettu käyttöön, koska ihmiset elävät nykyään kauemmin kuin ennen ja ovat siten kauemmin eläkkeellä kuin ennen. Jos ikäluokan eliniän odotetaan pitenevän, elinaikakerroin alentaa hieman kuukausieläkettä. Eläkkeen pienennyksen voi korvata jatkamalla työssä vähän pidempään. Elinaikakerroin vaikuttaa kaikkien vuonna 1948 ja sen jälkeen syntyneiden eläkkeisiin. Eri eläkelajit Vanhuuseläke Voit jäädä vanhuuseläkkeelle joustavasti 63 ja 68 ikävuoden välillä. Voit itse päättää, milloin siirryt eläkkeelle. Eläkkeen saaminen edellyttää, että irtisanoudut työstä ja haet eläkettä. Jos haluat, voit varhentaa vanhuuseläkkeelle siirtymistä korkeintaan vuodella. Tällöin siirryt eläkkeelle 62 vuoden iässä. Eläkkeeseesi tehdään varhennusvähennys, joka pienentää eläkkeesi määrää pysyvästi. Julkisten alojen eläkeikä Jos olet kunnan, valtion tai seurakunnan palveluksessa, sinulla voi olla ammatillinen tai henkilökohtainen eläkeikä. Ammatillinen eläkeikä on yleensä alle 63 vuotta. Henkilökohtainen eläkeikä voi olla jotain 63 ja 65 vuoden välillä. Tarkempia tietoja eläkeiästäsi ja eläkkeeseen vaikuttavista asioista saat omalta eläkevakuuttajaltasi Kevalta ja sen verkkosivuilta www.keva.fi. Työskentely eläkkeen rinnalla Vaikka olet vanhuuseläkkeellä, voit edelleen tehdä ansiotyötä. Palkkatulosi eivät vaikuta sinulle maksettavan työeläkkeen suuruuteen. Sen sijaan sinulle karttuu eläkettä myös tästä työstä aina 68-vuotiaaksi saakka. Sinun tulee muistaa hakea tätä uuttakin eläkettä, kun täytät 68 vuotta. Osa-aikaeläke Osa-aikaeläke tarkoittaa, että siirryt kokoaikatyöstä osa-aikatyöhön ja saat palkan rinnalla osa-aikaeläkettä. Jos olet syntynyt vuonna 1952 tai sitä ennen, osa-aikaeläkkeen alaikäraja on 58 vuotta. Jos olet syntynyt vuonna 1953 tai sen jälkeen, osa-aikaeläkkeen alaikäraja on 60 vuotta. Osa-aikaeläkkeestä pitää tehdä sopimus työnantajan kanssa. Työnantajalla ei ole velvollisuutta järjestää sinulle osa-aikatyötä, mutta voit siirtyä osa-aikatyöhön toisen työnantajan palvelukseen tai ryhtyä osa-aikaiseksi yrittäjäksi. Osa-aikaeläkkeeseen liittyy seuraavia ehtoja: Olet ollut vähintään 12 kuukautta kokoaikaisessa työssä viimeisen 18 kuukauden aikana. Olet tehnyt vähintään viisi vuotta ansiotyötä viimeisen 15 vuoden aikana Sinulla ei saa olla muita eläkkeitä, (mahdollinen leskeneläke voi olla). Osa-aikatyön palkan pitää olla eli 35 70 prosenttia pienempi kuin aiemmat ansiosi. Osa-aikatyössä ei saa olla yli kuuden viikon pituista katkosta, lukuun ottamatta sairaus- tai vuosilomaa. Osa-aikaeläkkeen saamisen ehdoissa on eroja yksityisalojen ja valtion ja kuntien palveluksessa olevien välillä. Tarkempia tietoja osa-aikaeläkkeen ehdoista ja suuruudesta saat omasta eläkeyhtiöstäsi. 12 13
Työeläkekuntoutus Työeläkekuntoutuksella tarkoitetaan ammatillista kuntoutusta, jonka tavoitteena on ehkäistä työkyvyttömyyttä. Työeläkekuntoutusta järjestävät yleensä työeläkelaitokset. Sinulla on oikeus työeläkekuntoutukseen, jos olet alle 63-vuotias ja sinua uhkaa työkyvyttömyys lähimmän viiden vuoden kuluessa. Lisäksi sinulla pitää olla työeläketurvaa kartuttavia ansioita yhteensä vähintään 31 492,15 euroa viimeksi kuluneiden viiden vuoden ajalta (vuoden 2011 tilanne). Työeläkekuntoutuksella parannetaan työn tekemisen mahdollisuuksia silloin, kun et voi jatkaa entisessä työssäsi terveydentilasi vuoksi. Kuntoutuksen tavoitteena on siirtää tai estää työkyvyttömyyttä. Kuntoutus auttaa jatkamaan työelämässä pidempään tai palaamaan takaisin työhön pitkältä sairauslomalta. Työeläkekuntoutus on aina ammatillista ja yksilöllistä. Sen keinoja ovat neuvonta, työkokeilut, työhön valmennus, koulutus ja tuen antaminen. Kuntoutuksen ajalta maksetaan kuntoutusrahaa. Sen määrä on sama kuin työkyvyttömyyseläkkeesi olisi korotettuna 33 prosentilla. Jos työnantajasi maksaa sinulle palkkaa kuntoutuksen ajalta, kuntoutusraha maksetaan työnantajalle. Kuntoutuksesta aiheutuvia kuluja, kuten matkakustannuksia ja opiskelutarvikkeita, korvataan erikseen. Ammatillista kuntoutusta järjestävät työeläkelaitosten lisäksi myös Kela, vakuutusyhtiöt ja työhallinto. 14 15
Työkyvyttömyyseläke Jos jokin sairaus tai vamma aiheuttaa sinulle vähintään vuoden kestävän työkyvyttömyyden, sinulle voidaan myöntää työkyvyttömyyseläke. Jos työkykysi on alentunut vähintään 60 prosenttia, sinulle myönnetään täysi työkyvyttömyyseläke. Jos työkykysi on alentunut vähintään 40 prosenttia, sinulle myönnetään osatyökyvyttömyyseläke, joka on puolet täydestä työkyvyttömyyseläkkeestä. Jos sinulla on kuntoutuksen avulla mahdollisuus päästä takaisin työelämään, sinulle myönnetään työkyvyttömyyseläke määräaikaisena. Tällöin sitä kutsutaan kuntoutustueksi. Työkyvyttömyyden arvioi lääkäri, joka antaa lääkärintodistuksen terveydentilastasi. Arviointiperusteet ovat hieman erilaiset yksityisillä aloilla ja julkisilla aloilla. Jos tulet työkyvyttömäksi täytettyäsi 63 vuotta, sinulle myönnetään työkyvyttömyyseläkkeen sijasta vanhuuseläke. Osatyökyvyttömyyseläkkeelle voit siirtyä suoraan työelämästä. Osatyökyvyttömyyseläkkeen saaminen ei edellytä osa-aikatyötä, vaan voit myös ilmoittautua työnhakijaksi työ- ja elinkeinotoimistoon. Tällöin voit saada osatyökyvyttömyyseläkkeen lisäksi vähennettyä työttömyyspäivärahaa. Työskentely työkyvyttömyyseläkkeen rinnalla Voit tehdä jonkin verran ansiotyötä työkyvyttömyyseläkkeen rinnalla. Jos sinulle maksetaan täyttä työkyvyttömyyseläkettä, voit ansaita vähän alle puolet eli enintään 40 prosenttia ansioista, jotka sinulla oli ennen eläkkeelle siirtymistä. Jos saat osatyökyvyttömyyseläkettä, voit ansaita enintään 60 prosenttia eläkettä edeltäneistä ansioista. Voit kuitenkin aina ansaita vähintään 687,74 euroa kuukaudessa (laki voimassa 2013 asti). 1950-luvulla syntyneen työttömän vanhuuseläkeikä Jos olet syntynyt 1950-luvulla ja jäät työttömäksi, sinulla voi olla mahdollisuus vanhuuseläkkeeseen jo 62-vuotiaana. Työttömyysajalta sinulle maksetaan työttömyyspäivärahaa, jota maksetaan enintään 500 päivältä. Jos ehdit täyttää 59 vuotta ennen kuin tuo 500 päivää tulee täyteen, saat oikeuden niin sanottuihin lisäpäiviin. Se tarkoittaa, että sinulle maksetaan samansuuruista työttömyyspäivärahaa aina 65-vuotiaaksi saakka. Edellytyksenä lisäpäiviin on, että olet ollut työssä vähintään 5 vuotta viimeisen 20 vuoden aikana. Jos olet työttömyysturvan lisäpäivillä, voit myös hakea vanhuuseläkettä jo 62-vuotiaana. Eläkkeeseen ei tehdä varhennusvähennystä. Vuoden 2011 alusta lisäpäiviin oikeuttava alaikäraja on noussut 60 vuoteen. Uusi ikäraja koskee vuonna 1955 ja sen jälkeen syntyneitä. Lisäpäiväoikeus ei koske yrittäjiä. 16 17
Perhe-eläke Työeläkelain mukaisella perhe-eläkkeellä turvataan lesken ja lasten toimeentuloa, kun toinen vanhemmista kuolee. Perhe-eläkkeitä ovat lapseneläke ja leskeneläke. Jenni Törmä Lapseneläkettä maksetaan kuolleen henkilön omalle lapselle, adoptiolapselle sekä lesken lapselle, joka asuu samassa taloudessa. Kasvattilapsi ei saa työeläkelakien mukaista perhe-eläkettä. Lapseneläkettä maksetaan alle 18-vuotiaalle lapselle. Lapseneläkkeeseen vaikuttaa lasten määrä. Kukin lapsi saa oman, yhtä suuren osan perhe-eläkkeestä. Leskeneläkettä maksetaan leskelle, jos puolisoilla on tai on ollut yhteinen lapsi. Lisäksi edellytetään, että puolisot olivat naimisissa ja että avioliitto oli solmittu ennen kuin kuollut puoliso täytti 65 vuotta. Leski voi saada tietyillä ehdoilla leskeneläkettä myös silloin, kun parilla ei ole yhteisiä lapsia. Oikeus leskeneläkkeeseen kannattaa selvittää tällöin eläkeyhtiöstä. Avopuoliso ei saa leskeneläkettä. Jos leski solmii uuden avioliiton alle 50-vuotiaana, leskeneläke lakkaa. Tällöin hänelle maksetaan kertasuorituksena kolmen vuoden leskeneläke. Jos leski solmii uuden avioliiton yli 50-vuotiaana, se ei vaikuta leskeneläkkeen maksuun. Hänellä ei kuitenkaan ole enää oikeutta uuteen leskeneläkkeeseen, jos uusi puoliso kuolee. Myös entinen puoliso voi saada leskeneläkettä, jos kuollut puoliso maksoi hänelle elatusapua. Elatusvelvollisuudesta tulee olla tuomioistuimen tai sosiaaliviranomaisen päätös. Leskeneläkkeen määrään vaikuttavat lasten lukumäärä sekä lesken omat eläkkeet ja ansiotulot. Lesken omat tulot vaikuttavat leskeneläkkeeseen kuitenkin vasta sitten, kun nuorin lapsista täyttää 18 vuotta. 18 19
Lisätietoja: www.tela.fi www.työeläke.fi www.etk.fi ulkoasu ja kuvat: torma-arrala.fi Painojussit 2011