HOLLANNINPAIMENKOIRIEN ROTUKOHTAINEN JALOSTUKSEN TAVOITEOHJELMA 2015-2019 Hyväksytty rotua harrastavan yhdistyksen kevätkokouksessa 29.3.2014 Hyväksytty rotujärjestön (Suomen Palveluskoiraliitto ry) yleiskokouksessa 30.11.2014 SKL:n jalostustieteellinen toimikunta hyväksynyt 17.1.2015
SISÄLLYS 1. YHTEENVETO 6 2. RODUN TAUSTA 8 2.1 Rodun historia Hollannissa 9 2.1.1 Karkeakarvaisen muunnoksen historia 10 2.1.2 Lyhytkarvaisen muunnoksen historia 11 2.1.3 Pitkäkarvaisen muunnoksen historia 12 2.2. Rodun historia Suomessa 13 2.2.1 Karkeakarvaisen muunnoksen historia Suomessa 14 2.2.2 Lyhytkarvaisen muunnoksen historia Suomessa 15 2.2.3 Pitkäkarvaisen muunnoksen historia Suomessa 15 3. JÄRJESTÖORGANISAATIO JA SEN HISTORIA 17 3.1 Hallitus 19 3.2 Jalostustoimikunta 19 3.2.1 Pentuvälitys 22 3.3 Muut toimikunnat ja toimihenkilöt 20 3.3.1 Erikoisnäyttelytoimikunta 20 3.3.2 Toimihenkilöt 21 4. RODUN NYKYTILANNE 22 4.1 Populaation rakenne ja jalostuspohja 22 4.1.1 Populaation rakenne ja sukusiitos 23 4.1.1.1 Karkeakarvainen muunnos 24 4.1.1.2 Lyhytkarvainen muunnos 25 4.1.1.3 Pitkäkarvainen muunnos 26 4.1.1.4 Muunnosten väliset risteytykset 27 4.1.2 Jalostuspohja 28 4.1.2.1 Karkeakarvainen muunnos 29
4.1.2.2 Lyhytkarvainen muunnos 32 4.1.2.3 Pitkäkarvainen muunnos 35 4.1.3 Rodun populaatiot muissa maissa 38 4.1.4 Yhteenveto populaation rakenteesta ja jalostuspohjasta 39 4.1.4.1 Karkeakarvainen muunnos 39 4.1.4.2 Lyhytkarvainen muunnos 40 4.1.4.3 Pitkäkarvainen muunnos 40 4.2 Luonne ja käyttäytyminen sekä käyttöominaisuudet 41 4.2.1 Rotumääritelmän maininnat luonteesta ja käyttäytymisestä sekä rodun käyttötarkoituksesta 42 4.2.2 Jakautuminen näyttely- / käyttö- / tms. linjoihin 42 4.2.3 PEVISA-ohjelmaan sisällytetty luonteen ja käyttäytymisen ja/tai käyttöominaisuuksien testaus ja/tai kuvaus 42 4.2.4 Luonne ja käyttäytyminen päivittäistilanteissa 42 4.2.4.1 Luonnetesti 44 4.2.4.2 MH-luonnekuvaus 52 4.2.5 Käyttö- ja koeominaisuudet 65 4.2.5.1 Palveluskoirakokeet 65 4.2.5.2 Pelastuskoirakokeet 71 4.2.5.3 Tottelelvasiuuskoe 72 4.2.5.4 Agility 73 4.2.5.5 Muut kilpailulajit 74 4.2.6 Käyttäytyminen kotona sekä lisääntymiskäyttäytyminen 75 4.2.7 Yhteenveto rodun käyttäytymisen ja luonteen keskeisimmistä ongelmakohdista sekä niiden korjaamisesta 75 4.3 Terveys ja lisääntyminen 76 4.3.1 PEVISA-ohjelmaan sisällytetyt sairaudet 76 4.3.2 Muut rodulla todetut merkittävät sairaudet 76 4.3.2.1 Kaikkia muunnoksia koskevia sairauksia 76 4.3.2.2 Karkeakarvaisen muunnoksen sairauksia 83 4.3.2.3 Lyhytkarvaisen muunnoksen sairauksia 87 4.3.2.4 Pitkäkarvaisen muunnoksen sairauksia 90 4.3.3 Yleisimmät kuolinsyyt 91 4.3.4 Lisääntyminen 95 4.3.5 Sairauksille ja lisääntymisongelmille altistavat anatomiset piirteet 95 4
4.3.6 Yhteenveto rodun keskeisimmistä ongelmista terveydessä ja lisääntymisessä 96 4.4 Ulkomuoto 97 4.4.1 Rotumääritelmä 97 4.4.2 Näyttelyt ja jalostustarkastukset 101 4.4.3 Ulkomuoto ja rodun käyttötarkoitus 112 4.4.4 Yhteenveto rodun keskeisimmistä ulkomuoto- ja rakenneongelmista 112 5. YHTEENVETO AIEMMAN JALOSTUKSEN TAVOITEOHJELMAN TOTEUTUMISESTA 114 5.1 Käytetyimpien jalostuskoirien taso 114 5.1.1 Karkeakarvainen muunnos 114 5.1.2 Lyhytkarvainen muunnos 116 5.1.3 Pitkäkarvainen muunnos 118 5.2 Aiemman jalostuksen tavoiteohjelman toteutuminen 120 6. JALOSTUKSEN TAVOITTEET JA TOTEUTUS 122 6.1 Jalostuksen tavoitteet 122 6.2 Suositukset jalostuskoirille ja yhdistelmille 122 6.3 Rotujärjestön toimenpiteet 124 6.4 Uhat ja mahdollisuudet sekä varautuminen ongelmiin 125 6.5 Toimintasuunnitelma ja tavoiteohjelman seuranta 127 7. LÄHTEET 130 8. LIITTEET 131 5
1. YHTEENVETO Ensimmäiset hollanninpaimenkoirat tuotiin Suomeen 1989 ja tänä päivänä vuosittaiset rekisteröinnit ovat keskimäärin hieman vajaa 100 yksilöä. Hollanninpaimenkoira rotuna jakaantuu kolmeen eri karvanmuunnokseen karkeakarvaiseen, lyhytkarvaiseen ja pitkäkarvaiseen. Suomeen rekisteröidyistä koirista karkeakarvaisia on n. 14 %, lyhytkarvaisia n. 40 % ja pitkäkarvaisia n. 46 %. Koska karvanmuunnoskohtaiset populaatiot Suomessa ovat niin pienet, jalostusvalinnoissa pitää ottaa huomioon myös ulkomainen koiramateriaali. Koko rodun pienuudesta johtuen kaikkien maiden karvanmuunnoskohtaiset populaatiot ovat keskimäärin yhtä läheistä sukua keskenään, kuin Suomen tämän hetkinen osapopulaation, jonka vuoksi uutta verta on vaikea löytää. Sekä pitkä- että karkeakarvainen muunnos ovat populaationa tällä hetkellä voimakkaasti sisäsiittoisia. Parhaimmassa tilanteessa tällä hetkellä on lyhytkarvainen muunnos, jolla on muihin muunnoksiin verrattuna suuri kanta sekä mahdollisuus x-linjaisten, pääosin KNPV-linjaisten, belgian-, hollannin- ja saksanpaimenkoiraristeytystaustaisten bridleväristen korien rotuunottoon mm. Ranskassa, Belgiassa ja Itävallassa. Yhdessä rodun kotimaan kanssa on suunnitteilla rotumuunnosristeytyksiä kolmen eri karvanlaatumuunnoksen välille. Karvanlaatumuunnosristeytyksistä käytetään tässä jalostuksen tavoiteohjelmassa (JTO) myöhemmin myös termiä intervariaatioristeytys. Yhteisymmärrykseen on päästy siitä, että tulevaisuudessa lyhytkarvaista muunnosta voidaan käyttää karkeakarvaisen muunnoksen hyväksi. Lyhytkarva-pitkäkarva risteytyksiä voidaan käyttää suunnitelmallisesti molempien muunnosten hyväksi. Karvanlaatumuunnosristeytysten harkitulla käytöllä pyritään parantamaan koko rodun elinvoimaisuutta sekä varmistamaan karkeakarvaisen muunnoksen säilyminen. Rodun sisältä löytyy luonteenpiirteiden ja käyttöominaisuuksien hajontaa niin sukulinjoittain kuin yksilötasollakin. Niin kasvattajien kuin rotua harrastavan yhdistyksenkin haaste on rodun uusien omistajien ohjaaminen niin karvanmuunnos- kuin linjavalinnoissakin, jotta oikea koira päätyisi oikeaan kotiin. Ongelmia muodostuu, kun harrastuksista kiinnostumaton omistaja saa vahvaviettisen pennun tai vastaavasti harrastuskoiraa etsivälle päätyy matalaviettinen, vaikeasti motivoitava yksilö. Aluksi hollanninpaimenkoirat Suomessa miellettiin enimmäkseen koti- ja näyttelykoiriksi, mutta tänä päivänä rodun parissa toimii aktiivinen harrastajajoukko, jonka avulla rodun tunnettavuus on lisääntynyt kaikissa harrastuspiireissä. Luonnetestin voidaan katsoa kuvaavan hyvin hollanninpaimenkoirien luonnetta, koska lähes 40 % Suomeen rekisteröidyistä hollanninpaimenkoirista suorittanut sen. Luonnetesti valossa toimintakyvyssä ja taistelutahdossa olisi parantamisen varaa kaikissa muunnoksissa. Erityisesti pitkäkarvojen jalostuksessa tulee kiinnittää huomiota ampuma-alttiuteen. Lyhytkarvaisessa muunnoksessa suuri terävyys voi aiheuttaa vaikeuksia arkielämässä. Karkeakarvaisten kohdalla koirien vilkkaus ei ainakaan saisi enää lisääntyä. Terveydellisesti hollanninpaimenkoirat ovat perusterve rotu. Rodun rakenne on pysynyt liioittelemattomana, työ- ja paimenkoiralle ominaisena. Jokaisella muunnoksella on kuitenkin omat ongelmakohdat, joita on syytä tarkkailla ja huomioida jalostuksessa. Karkeakarvaisella muunnoksella ongelmana on silmien kammiokulmien pektinaattiligamenttidysplasia (PLD), joka vakavimmassa muodossa saattaisi aiheuttaa glaukooman. Kapea geenipooli voi myös altistaa autoimmuunisairauksille. Lyhytkarvaisilla ongelmana ovat selkämuutokset, etenkin spondyloosi. Pitkäkarvaisten ongelma on kilpirauhasen vajaatoiminta, joka luetellaan myös autoimmuunisairaudeksi sekä lonkkanivelten lievempien dysplasia-asteiden yleisyys. 6
Hollanninpaimenkoiran rotumääritelmä sallii vielä tänäkin päivänä melko suuren ulkomuodollisen variaation, mikä on rodun rikkaus ja pelastus. Rotumääritelmässä ei ole sellaisia vaatimuksia, jotka altistaisivat rodun hyvinvointiongelmille. Suomen hollanninpaimenkoirakanta on ulkomuodollisesti melko korkeatasoista, vuosina 2011-2013 noin 65 % näyttelyissä käyneistä hollanninpaimenkoirista on saanut arvosanan ERI. Liian luisut lantiot ovat yleisiä kaikissa kolmessa muunnoksessa, ei ainoastaan Suomessa, vaan myös muualla maailmassa. Erityisesti lyhytkarvaisilla on huomioitava rodulle kuulumattomat piirteet, joita x-linjaisten jalostuskäyttö saattaa tuoda tullessaan. Jos asiaan ei kiinnitetä huomiota, on riskinä rotutyypin muuttuminen. Rodun jalostustavoitteissa rotu pyritään sekä luonteensa että rakenteensa puolesta sellaisena, että se sopii sekä aktiiviseksi ja monipuoliseksi harrastuskoiraksi, mutta myös perheenjäseneksi. Rakenteelliset ominaisuudet tulee säilyttää ja luonneominaisuuksissa painottaa hyvähermoisia koiria. Suuri haaste on erityisesti karkeakarvaisen muunnoksen säilyttäminen, mutta myös muiden muunnosten geneettisen monimuotoisuuden säilyttäminen. Jalostukseen käytettävien yksilöiden tule olla ulkomuodoltaan ja luonteeltaan rodunomaisia ja terveitä. Jalostukseen ei suositella käytettäväksi alle 24 kk ikäistä koiraa. Rodun pienuudesta johtuen jalostukseen ei tule käyttää yksilöä, jolla on Suomessa jo yli 20 jälkeläistä. Karkeakarvaisilla suositus on enintään 10 jälkeläistä tai kaksi pentuetta. Jalostukseen käytettävän koiran kyynärnivelten tulee olla terveet. Vanhempien lonkkien tulisi olla A tai B. C-lonkkainen tulee yhdistää vain A-lonkkaiseen. Vanhemmilla tulee olla joko hyväksytty luonteen kuvaus tai koulutustunnus palveluskoirakokeen tai pelastuskoirakokeen alokasluokasta. Vanhemmilla tulee olla näyttelystä joko ERI tai erikoistuomarin EH. Sukusiitosaste tulee olla alle 6 % viidellä sukupolvella laskettuna. Silmäpeilausta ja selkäkuvausta suositellaan tehtäväksi kaikille jalostukseen käytettäville koirille. 7
2. RODUN TAUSTA Hollanninpaimenkoirat olivat alkujaan hollantilaisten lammastilallisten väsymättömiä apulaisia, jotka toimivat karjaa paimentavina ja vartioivina koirina. Hollanninpaimenkoirat katosivat melkein sukupuuttoon 1800-luvun lopulla, jolloin Hollannissa heräsi kiinnostus kotimaiseen rotuun. Ensimmäinen rotumääritelmä hollanninpaimenkoirille kirjoitettiin v. 1875. Rotumääritelmä rakennettiin tunnettujen koirien perusteella ja sitä muokattiin vuosien varrella useaan otteeseen kuvaamaan paremmin monimuotoista rotua. Muutokset olivat kuitenkin useimmiten vain tarkennuksia koiran tyyppiin, joskin myös koirien kokomääritelmää nostettiin vuosien saatossa vastaamaan paremmin virkavallan toivomuksia vankemmista ja isokokoisemmista koirista. Hollanninpaimenkoiran työnkuva on ollut alun perin juuri lammaslaumojen kuljettaminen tiloilta laidunalueille ja niiden vartioiminen päivän aikana. Hollanninpaimenkoira on ns. rajaa vartioiva koira, jonka työskentelytapana on lampaiden pitäminen teiden ja maastonmuotojen rajaaman alueen sisäpuolella. Hollanninpaimenkoira ei siis omaa kovin suurta pyrkimystä kiertää lammaslaumaa monen muun paimenkoiran tavoin. Hollanninpaimenkoiria on käytetty muihinkin maatilojen tehtäviin, kuten vetämään kevyitä kuormia ja vartioimaan talon pihapiiriä. Hollanninpaimenkoiran tuli olla vähään tyytyväinen, aulis työntekijä, jonka ei suotu olevan liian ystävällinen vaan mieluummin pidättäytyvä muiden kuin tuttujen seurassa. Koiran tuli olla keskikokoinen, ei liian kevyt tai vankka, vaan sopusuhtainen rakenteeltaan, kestävä ja monipuoliseen työhön sopiva ja turkiltaan säänkestävä. Rotu itsessään on säilynyt ulkonäöllisesti hyvin muuttumattomana vuosisatojen kuluessa, mikä voidaan todeta yli sata vuotta vanhoista kuvista. Kuvien koirat menestyisivät ulkonäkönsä puolesta mainiosti myös tämän päivän rotukehässä. Nykyisin karjankasvatus on modernisoitunut maatalouden tehostumisen myötä, ja samoin on käynyt hollanninpaimenkoirien työnkuvalle. Maailmansotien jälkeen ihmisten vaurastuminen toi koirille täysin uuden aseman; niitä voitiin pitää lemmikkeinä, ilman jatkuvaa työtaakkaa. Tämä muokkasi monen muun rodun ohella myös hollanninpaimenkoiran kasvatustoimintaa. Monet koirista kasvatettiin koti- ja näyttelykoiriksi, jolloin niiden kykyä toimia alkuperäisissä tehtävissä ei nähty enää niinkään tärkeänä ja ulkomuotoseikat korostuivat. Vuoteen 1914 asti hollanninpaimenkoirat olivat vahvasti edustettuina Alankomaiden poliisin käytössä. Kun hollanninpaimenkoirien rotujärjestö muutti rotumääritelmää eikä muita kuin brindle-värisiä enää rekisteröity, johti se usean viranomaiskäytössä erinomaiseksi osoittautuneen kasvatuslinjan hylkäämiseen jalostuksesta. Monet koirat kasvatettiin koti- ja näyttelykoiriksi, jolloin hollanninpaimenkoirien käyttö työkoirina väheni ja painottui harrastus- ja seurakoirana toimimiseen. Kun rotuyhdistyksen ajama rotumääritelmän uudistaminen lopetti muiden kuin brindleväristen koirien rekisteröinnin, johti se usean viranomaiskäytössä erinomaiseksi osoittautuneen linjan hylkäämiseen. Vuonna 1932 jouduttiinkin toteamaan, että rekisteröityjen hollanninpaimenkoirien ominaisuuksissa oli puutteita ja niiden soveltuvuus virkakoiraksi kyseenalainen. Tämän ja sota-ajan taloudellisen niukkuuden aiheuttaman rekisteröinnin tarpeellisuuden kyseenalaistaminen työkoirakasvattajien piireissä johti siihen, että rekisteröityjen hollanninpaimenkoirien soveltuminen työkoiriksi väheni nopeasti ja hollanninpaimenkoirat jakautuivat näihin lähinnä lemmikkeinä ja harrastuskavereina pidettäviin ulkomuodoltaan rotumääritelmän mukaisiin FCI-rekisteröityihin koiriin, sekä niin kutsuttuihin X- hollanninpaimenkoiriin, joiden polveutumistietoja pidetään yllä näiden nk. KNPV-linjaisten koirien (Koninklijke Nederlandse Politiehond Vereniging, Hollannin kuninkaallinen poliisikoirayhdistys) kasvattajien keskuudessa. 8
X-linjaiset koirat kasvatetaan työkyvyn ja terveyden perusteella ja niihin on sekoittunut useita rotuja, tavallisimmin belgian- ja saksanpaimenkoiran rekisteröityjä tai rekisteröimättömiä käyttölinjaisia koiria. Näitä X-linjaisia koiria on aina käytetty jonkin verran myös rekisteröityjen, erityisesti lyhytkarvaisten, hollanninpaimenkoirien jalostukseen. Valitettavasti tämä on useimmiten tapahtunut salassa. Viimeisen 10- vuoden aikana X-linjaisia hollanninpaimenkoiria on pystytty rekisteröimään käyttämällä rotuunottoa mm. Ranskassa, Belgiassa ja Itävallassa. Näitä yksilöitä on käytetty melko runsaasti rekisteröityihin lyhytkarvaisiin hollanninpaimenkoiriin. Onkin havaittavissa, että rekisteröidyissä hollanninpaimenkoirissa on nykyisin jälleen yksilöitä, jotka soveltuvat myös viranomaiskäyttöön, mutta suurin osa koirista on kuitenkin edelleen yksityisten ihmisten harrastuskoirina kansallisissa palveluskoiralajeissa, tottelevaisuudessa, agilityssä ja näyttelykoirina. 2.1 Rodun historia Hollannissa 1800-1900-lukujen vaihteessa eri rotuja risteytettiin paljonkin keskenään. Kaikkien mannermaisten paimenkoirien kantamuotona mainitaan brabantinpaimenkoira. Siitä ovat kehittyneet niin belgian- kuin saksanpaimenkoirat, kuten myös hollanninpaimenkoirat, bouvierit ja pyreneittenpaimenkoirat. Rotumääritelmiä alettiin vasta kirjoittaa ja eri maissa alettiin etsiä erilaisia omia koirarotuja. Jalostus oli pääosin käyttöominaisuuksiin perustuvaa. Tällöin pyrittiin luomaan rodun tyyppiä ja hakemaan siihen haluttuja ominaisuuksia toisista roduista. Hollannissa paikallisesta paimenkoirasta puhuttiin aluksi kotimaisena paimenkoirana. Vaikka jalostus ei alussa ollutkaan ulkonäköpainotteista, esitettiin huhtikuussa 1874 ensimmäinen koira näyttelyssä Amsterdamissa. Vuonna 1875 kirjoitettiin ensimmäinen rotumääritelmä ja 1878 näyttelyssä puhuttiin ensi kertaa hollanninpaimenkoirasta. Nederlandse Herdershonden Club, oma rotuyhdistys, perustettiin 1898 huolehtimaan rodun säilymisestä. Vuoteen 1910 mennessä on dokumentoitu koiria sekä NHSB-rekisterissä että näyttelyluetteloissa ja näyttelyistä kertovissa lehtiartikkeleissa seuraavat määrät: lyhytkarvoja 374 (joista 74 NHSB-rekisteröityjä), karkeakarvoja 102 (35) ja pitkäkarvoja 33 (10). Ensimmäiset kasvattajapäivät järjestettiin Hollannissa vuonna 1939. Ensimmäiset muotovaliot saatiin 1800-1900-lukujen taitteessa: 1899 syntynyt lyhytkarvauros Sheep ja 1895 syntynyt karkeakarvanarttu Sophie. Pitkäkarvat ovat kautta historian olleet harvinaisin karvanmuunnos Hollannissa, ja ensimmäinen valiopitkäkarva oli 1958 syntynyt narttu Trees. Ensimmäinen pelastuskoirasertifikaatin saavuttanut hollanninpaimenkoira oli karkeakarvainen Astah. Poliisikoirasertifikaatin (PH) saavutti samoin ensimmäisenä karkeakarvainen nimeltään Cedar. Jalostustyön edetessä rotumääritelmää tarkistettiin useaan kertaan. Vuonna 1906 rotumerkkejä muutettaessa urosten minimikorkeudeksi mainittiin 53 cm ja narttujen 50 cm. Karvamuunnoksia oli kolme; lyhyt, pitkä ja karkea. Tätä aikaisemmin oli puhuttu kuudesta karvamuunnoksesta. Erittäin harvalukuisiksi käyneet välikarvamuunnokset yhdistettiin kukin sitä lähimpään muunnokseen eli puolipitkäkarvainen lyhytkarvoihin, pystyturkkinen (kuten keeshond) pitkäkarvaisiin ja harjaskarvainen karkeakarvaisiin. Tällöin isolla osalla koiria oli valkoinen rintamerkki, valkeat sukat ja suupielet. 1914 brindlestä väristä tehtiin rodun tavaramerkki, ja valkoisista merkeistä alettiin pyrkiä eroon. Turkin väri siis rajattiin lyhytkarvaisilla kulta- ja hopeajuovikkaiksi, pitkäkarvaisilla näiden lisäksi kastanjanruskeaksi ja karkeakarvaisille juovikkaiden lisäksi pippuri&suola -värisiksi tai siniharmaiksi. Näin tehtäessä moni hyvä koira suljettiin pois jalostuksesta, mistä oli suurta haittaa koko rodulle. Vuoden 1935 rotumääritelmässä koirien koko on suurempi kuin aikaisemmin: urokset 58-63 cm ja nartut 55-62 cm. Pitkäkarvoille kuitenkin sallittiin minimikorkeudeksi 9
uroksille 55 cm ja nartuille 53 cm. Vuoden 1960 rotumääritelmässä päästiin nykyisiin mittoihin eli urokset 57-62 cm ja nartut 55-60 cm koskien myös pitkäkarvoja. Rotukirja oli avoin vuoteen 1954 saakka. Mikä tahansa koira, joka sai kahdelta eri tuomarilta laatumaininnan erittäin hyvä, voitiin ottaa rotuun. Vuoteen 1971 saakka oli mahdollista ottaa tuntemattomien vanhempien jälkeläisiä rotuun VR-rekisteriin, josta kolmas jälkeläispolvi voitiin jalostustarkastaa ja ottaa rotuun G-0-koiraksi. VR-rekisteriin otettu koira rekisteröitiin register 0 -liitteellä. Seuraava polvi oli register 1, sitten tuli register 2, josta jalostustarkastuksen kautta koira voitiin siirtää NHSB-G-0 -koiraksi. G-0 -koirien jälkeläiset olivat G-1 -koiria ja sitä seuraava polvi G-2 -koiria, joitten jälkeläiset sitten olivat jo ilman liitettä. Lyhytkarvainen on kautta aikojen ollut rodun kotimaassa suosituin karvamuunnos. Karkeakarvainen on kotimaassaan pitkään ollut toiseksi suosituin muunnos, ja se on kenties muuttunut tyypiltään kaikkein vähiten vuosien saatossa. Pitkäkarvainen on näihin päiviin saakka ollut vähiten tunnettu muunnos Hollannissa. Sukupuuttoon kuoleminenkin on ollut miltei täydellinen kahteen kertaan. Vasta 2000-luvulla pitkäkarvojen suosio on noussut karkeakarvojen rinnalle ja joinakin rekisteröintivuosina jopa ohi. 1920-37 1944-52 1953-60 1961-68 1970-79 1980-89 1990-99 kk 340 342 363 357 927 733 636 lk 393 342 192 332 1581 1575 1571 pk - - 16 57 275 487 981 Taulukko 1. Rekisteröinnit Hollannissa 1920-1999 (Lähde: Allemaal Hollanders) Sota-aika oli pullonkaula-aikaa koiranjalostuksessa eikä siltä ajalta ole säilynyt täydellisiä tietoja rekisteröinneistäkään. Seuraavassa taulukossa on esitetty rekisteröintimääriä Hollannista. Tässä listataan ainoastaan NHSB-rekisteröidyt koirat. Rekisteröinnit viimeiseltä viideltä vuodelta löytyvät kohdasta 4.1.3 rodun populaatiot muissa maissa. Viime vuosisadan vaihteeseen tultaessa hollantilaisten arvio koiristaan oli, että lyhytkarvoja on noin 2000, pitkäkarvoja 1000 ja karkeakarvoja 750. Tämän kirjoituksen lähteenä käytetty kirja Dutch Breeds (Raad van Beheer, Alankomaitten kennelliitto, 2002) kertoo, että hollanninpaimenkoiria on kotimaan lisäksi Suomessa, Saksassa, Ranskassa, Unkarissa, Sveitsissä, Tanskassa, Ruotsissa ja Norjassa. Sittemmin listaan voidaan liittää ainakin Eesti, Italia, Itävalta, Espanja, Ukraina, Slovakia, Slovenia, Kanada, Australia, Liechtenstein, Tsekinmaa, Luxemburg, Belgia, Puola, Filippiinit ja USA. USA:ssa koirat kuitenkin ovat pääosin niin kutsuttuja KNPV-linjaisia koiria, jotka eivät ole FCI:n tunnustamassa rekisterissä, joskin v. 2012 FCIlinjaisten koirien harrastajat saivat rodun AKC:n koehyväksyttyjen rotujen listalle. Näistä KNPV-koirista kerrotaan tarkemmin lyhytkarvojen historiaosuudessa. 2.1.1 Karkeakarvaisen muunnoksen historia Ensimmäinen kirjallinen maininta karkeakarvoista löytyy vuodelta 1905. Vuosien 1920-37 aikana syntyi 63 pentuetta, joissa oli yhteensä 340 pentua. Jalostukseen käytettyjä uroksia oli 23 ja narttuja 30. Kasvattajia oli 30. Aikavälillä 1940-45 syntyi 35 karkeakarvapentuetta. Koirakannan suppeuden vuoksi kaivattiin uutta verta, ja 1959 on käytetty belgianpaimenkoira laekenoisia rodun geenipohjan laajentamiseen. Kyseessä oli uros Albart, ja pentueesta yhtä narttua on käytetty edelleen jalostukseen, ja se löytyy useimpien Suomen koirien takaa. Bouvierkasvattajien nettisivuilla kerrotaan myös bouvierien käyttämisestä karkeakarvoihin, 10
mutta rekisteröinneissä sellaisesta ei ole näyttöä. Joskin ainoastaan karkeakarvaisilla esiintyvä silmäsairaus glaukooma voi olla todisteena bouvierien käytöstä, koska myös niillä esiintyy glaukoomaa. Tänä päivänä kaikista karvanmuunnoksista Hollannissa on kasvattajia vähiten karkeakarvaisissa. Vaikka NHC:n jalostustoimikunnalla ei olekaan virallista kantaa rotu- tai muunnosristeytysten tekemiseen, on hollantilaisia kasvattajia, jotka pohtivat mistä karkeakarvoihin voitiaisiin hakea uutta verta. Keskusteluissa on mainittu mm. bouvier, picardienpaimenkoira ja belgianpaimenkoira laekenois. Karkeakarvojen vuosirekisteröinnit Hollannissa olivat vielä 1990-luvulla keskimäärin 50 koiraa, mutta ovat 2000-luvulla pienentyneet. Matalimmillaan rekisteröintiluvut olivat vuonna 2008 kahdeksalla ja vuonna 2010 kuudellatoista koiralla. Myös tehollinen populaatio on valitettavasti pienentynyt tuntuvasti, koska Hollannissa näyttää olevan tapana käyttää samoja koiria useita kertoja jalostukseen. Takavuosina ei ollut mitenkään tavatonta, että samalla uroksella oli jälkeläisiä yli kymmenenkin pentuetta. Esimerkiksi vuosina 1999-2005 Hollannissa syntyi 332 pentua, 65 pentuetta, joilla oli 36 eri isää ja 46 eri emää. Viiden eniten käytetyn uroksen jälkeläisten määrä on yhteensä 102 kpl (30,7%) ja kymmenen eniten käytetyn uroksen jälkeläisiä on 176 kpl (53%). Vastaavat luvut nartuilla ovat 80 kpl (24,1%) ja 140 kpl (42,2%). Jalostusmateriaalin kapeus ilmenee vielä selkeämmin, kun lasketaan em. pentueiden isoisien määrä. Maksimi voisi olla 130 eri koiraa, mutta näillä pentueilla on kuitenkin ainoastaan 38 isoisää. Suomen ohella muita maita, joissa karkeakarvoja kasvatetaan, ovat mm. Sveitsi, Puola, Saksa, USA, Ranska ja Ruotsi. 2.1.2 Lyhytkarvaisen muunnoksen historia Vanhimmat NHSB-rekisteröidyt lyhytkarvat löytyvät vuodelta 1896, ja niiden väriksi ilmoitetaan brindle. 1900-luvun taitteessa lyhytkarvat olivat selkeästi työkoiria ja monenlaisten ominaisuuksiensa takia niitä alettiin käyttää yhä enemmän ja enemmän poliisi-, suojelu- ja sotakoirina. Siksi olisi mieluusti haluttu koiria, joilla olisi reilumpi säkäkorkeus, joten kokeiltiin risteytyksiä saksanpaimenkoiran kanssa. Näistä syntyneitä pitkäkorvaisia ja -selkäisiä koiria ei ulkomuodollisesti juurikaan arvostettu, ja näitä karsittiin seuraavina vuosina pois jalostuksesta. 1920-37 kerrotaan syntyneen 85 pentuetta, joissa oli yhteensä 393 pentua. Jalostukseen käytettyjä uroksia oli 31 ja narttuja 50. Kasvattajia kyseisellä aikavälillä oli 38. Lyhytkarvavanhemmista syntyi toisinaan myös pitkäkarvaisia pentuja, mutta näitä ei tiedetä käytetyn jalostukseen pitkäkarvojen kanssa. Aikavälillä 1940-45 syntyi 29 lyhytkarvapentuetta. Ensimmäisen Maailmansodan jälkeen saksanpaimenkoiran jalostuksessa tehtyjen muutosten jälkeen rotua ei katsottu enää soveliaaksi parantamaan hollanninpaimenkoirakantaa, mutta koirien vähäinen määrä pakotti kasvattajat hakemaan uutta verta koiriensa jalostukseen. Lyhytkarvoihin kokeiltiin käyttää belgianpaimenkoirista sekä malinoisia että tervuerenia. 1970-luvulla jalostusurosten käyttökriteeriksi nousi näyttelytitteleiden ohi tervelonkkaisuus. Kaikki kasvattajat halusivat käyttää vain A-lonkkaisia koiria, mikä kavensi jo ennestään ulkomuotoseikkoihin keskittynyttä jalostusmateriaalia huomattavasti. 1990-luvulla käyttökoiriin suuntautuneet lyhytkarvakasvattajat perustivat oman kasvattaja-yhdistyksensä ja käyttöominaisuuksia arvostavat kasvattajat ovat käyttäneet x-linjaisia koiria silloin tällöin jalostukseen rekisteröimällä ne jonkin rekisteröidyn uroksen nimiin. 11
2000-luvulla lyhytkarvojen jalostustyössä eniten mieliä kuohuttava asia on X-linjaisten koirien käyttö. Nämä ovat pääosin KNPV-linjaisia koiria, jotka eivät ole FCI:n tunnustamassa rekisterissä. Näiden koirien risteyttämistä puhtaiden hollanninpaimenkoirien kanssa ei Hollannissa katsota hyvällä, mikä on johtanut ko. koirien käyttämiseen salassa. Nykyisen laajaa jalostuspohjaa suosivan kasvatuksen ongelma ei ehkä olekaan x-linjaisten koirien käyttö, vaan se että näitä koiria on jouduttu käyttämään salassa. Tästä seurasi, että lyhytkarvaisten hollanninpaimenkoirien sukutauluja lukiessa tulee huomioida niiden epäluotettavuus. Joissakin maissa, kuten esimerkiksi Ranskassa ja Belgiassa x-linjaisten koirien rotuunotto on ollut mahdollista ja niiden merkitys rekisteröityjen koirien jalostuksessa merkittävä. Näiden koirien jatkojalostuskäyttö on helposti hallittavissa, koska ne esimerkiksi Suomessa rekisteröidään ER rekisteriin kunnes riittävä määrä FCI rekisteröityjä sukupolvia on koiran takana. Huomioitavaa on, että näiden koirien sukutaulut eivät suinkaan ole tuntemattomia, vaikka niillä ei FCI rekisteröityjä vanhempia olisikaan. Lyhytkarvaisen muunnoksen geneettinen vaihtelu onkin todellisuudessa paljon suurempi kuin sukutaulut antavat ymmärtää. Lyhytkarvojen vuosirekisteröinnit Hollannissa ovat viimeisen kymmenen vuoden aikana vaihdelleet välillä 121-194. Suomen ohella muita maita, joissa lyhytkarvoja kasvatetaan, ovat mm. Belgia, Ranska, Saksa, Sveitsi, Itävalta, Italia, Unkari, Tsekki, Ruotsi ja Norja. 2.1.3 Pitkäkarvaisen muunnoksen historia Pitkäkarvainen oli 1990-luvulle asti Hollannissa harvinaisin muunnos, aika-ajoin jopa käytännöllisesti katsoen sukupuuttoon kuollut. Ensimmäiset säilyneet tiedot rekisteröinnistä löytyvät vuodelta 1888. Aikavälillä 1888-1940 (52 vuotta) löytyy vain 87 rekisteröityä koiraa, joista suurin osa rotuunotettuja koiria. Osin pitkäkarvoja syntyi lyhytkarvapentueisiin nämä koirat kuitenkin lienevät olleet puolipitkäkarvaisia. Vuosien 1929-1939 välillä ei rekisteröity ainuttakaan pentuetta. Tämä kuitenkin todistaa vain, että pentueita ei viety kantakirjaan, eivätkä lyhytkarvavanhemmista syntyneet pitkäkarvat myöskään näy tilastoissa. Aikavälillä 1940-45 rekisteröitiin yksi pitkäkarvapentue. Toisen Maailmansodan jälkeen eläinlääkäri W. v.d. Akker pelasti rodun keräämällä rotutyypillisiä koiria maaseudulta ja aloittamalla niillä jalostustyön uudelleen. Hän käytti tiukkaa sisäsiitosta (isä-tytär / poika-äiti / veli-sisko) rotutyypin uudelleen vakiinnuttamiseen. Geenipohjan laajentamiseksi pitkäkarvojen jalostukseen käytettiin 1960-luvulla lyhytkarvoja, urosta Albert v.h. Kootwijkse Zand 1966 ja narttua Petra v.d. Zuidloorn 1968, molempia yhden pentueen verran. Kaikki jälkeläiset rekisteröitiin ilmiasusta riippumatta pitkäkarvoiksi, eikä niitä ole käytetty jalostukseen lyhytkarvojen puolella lainkaan. Kannan pienuuden vuoksi kaikkien tämän päivän pitkäkarvojen takaa voidaan löytää joko toinen tai molemmat em. lyhytkarvat, ja useitten pentueitten kohdalla moneenkin kertaan. 2000-luvulla tehdyt lyhyt-pitkä -risteytykset ja niiden seuraavassa polvessa olevat jälkeläiset on rekisteröity ilmiasun mukaan lyhytkarvaisiksi. Suomessa 2002 tehdyn lyhyt x pitkä -risteytyksen koiria on Suomessa käytetty molempiin karvamuunnoksiin. Ensimmäisen polven (lyhyt x pitkä) koirat saavat Hollannissa rekisteripapereihinsa liitteen eli bijlagen G-0, toisessa polvessa G-1 ja kolmannessa G-2, minkä jälkeen ei rekisterinumerossa enää ole tätä nk. liitettä. 12
Oma lukunsa, vähintään yhtä kiistelty kuin lyhytkarvojen käyttäminen, on belgianpaimenkoira tervuerenin käyttäminen pitkäkarvoihin vuonna 1984, jolloin tehtiin kaksi pentuetta. Niissä ensimmäinen polvi (tervueren x pitkäkarvainen hollanninpaimenkoira) rekisteröitiin VR-rekisteriin liitteellä F-1, sitten tuli F-2 ja F-3 ja vasta F-4 polven koiria alettiin jalostustarkastaa ja siirtää NHSB-rekisteriin G-0 liitteellä, jonka jälkeen tarvittiin vielä G-1 ja G-2 polvet ennen puhtaaseen NHSB-rekisteriin pääsyä. Jalostustarkastuksia on järjestetty Hollannissa neljä ja Suomessa yksi. Kaikki Hollannissa tarkastetut koirat eivät ole saaneet siirtoa NHSB-rekisteriin, mutta kaikki Suomessa tarkastetut koirat hyväksyttiin. Kuitenkaan näiden koirien kohdalla ei tehty mitään merkintää rekisteröintiin, koska Suomen Kennelliitto ei ole rekisteröinyt ensimmäisiä pentueita liitemerkinnällä. Ensimmäinen pentue ilman bijlagea näistä nk. F-linjaisista koirista syntyi vuonna 2001 Hollannissa. Hollannissa käytetään jalostuksessa valitettavan paljon muotiuroksia eli uros, jolla on komea liuta näyttelytitteleitä saattaa 2-3 vuodessa astua kymmenen narttua eli miltei yhden vuoden kaikkien pentueitten verran. Suomessa voimme olla ylpeitä kasvatustyömme monitahoisuudesta, viime vuosina ovat useammatkin Hollannin jalostustoimikunnan jäsenet maininneet keskusteluissaan, että heidän pitkäkarvakasvattajiensa pitää muutaman vuoden kuluessa ehdottomasti suunnata astutusmatkoille Suomeen, koska siellä on pisimmälle eriytynyt kanta Hollannin koiriin verrattuna. Valitettavaa, että hollantilaiset kasvattajat eivät heidän jalostustoimikuntansa ulkomaisiin koiriin kiinnittämästä huomiosta huolimatta ole osoittaneet suurempaa kiinnostusta käyttämään ulkomaisia koiria jalostuksessa. Hollannissa on 1990-luvun jälkeen käytetty harkitusti jalostukseen koiria Pohjoismaista (Ruotsi, Norja, Suomi) sekä muutamista muista Euroopan maista. Jo 1960-luvun lopulla pitkäkarvapentueita syntyi Hollannissa enemmän kuin yksi vuodessa, mutta vasta vuonna 1987 saavutettiin kymmenen pentueen maaginen raja ensimmäisen kerran. Rekisteröintien tähänastisena huippuvuonna 1992 Hollannissa rekisteröitiin 19 pentuetta ja 131 koiraa. 1990-luvun lopussa ja 2000-luvun alussa rekisteröinnit tuntuvat Hollannissa vakiintuneen n. 70 yksilöön ja n. 12 pentueeseen per vuosi. Suomen ohella muita maita, joissa on syntynyt pitkäkarvapentueita 2000-luvulla, ovat mm. Ranska, Saksa, Sveitsi, Ruotsi, Norja, Tanska, Belgia, Tsekki, Eesti ja USA. 2.2 Rodun historia Suomessa Suomeen ensimmäinen hollanninpaimenkoira tuotiin vuonna 1989. Kyseessä oli pitkäkarvainen urospentu nimeltään Conan, joka saapui Minanthe s -kenneliin. Tuohon aikaan Hollannista sai pennun rekisteripaperit aikaisintaan pennun ollessa n. 6 kk iässä, joten tämä koira on rekisteröity Suomeen vuoden 1990 puolella. Ensimmäinen Suomeen muuttanut karkeakarvainen oli narttu Dwarrel Afke v. t Lookerland, joka tuotiin vuonna 1990 astutettuna Stemma s -kenneliin. Maamme ensimmäinen lyhytkarva saapui vuonna 1991 Stemma s -kenneliin; narttu nimeltään Tineke v.d. s-gravenschans. Kaikkien karvamuunnosten ensimmäiset pentueet ovat syntyneet Stemma s -kennelissä. Hollanninpaimenkoiraa on muunnoksesta riippuen hankittu maassamme hieman eri tarkoituksiin. Paljon yksilöitä on mennyt puhtaasti perhe- ja seurakoiraksi, mutta myös harrastuskoiriksi. Hollanninpaimenkoiralla on Suomessa palveluskoiraoikeudet. Suomessa hollanninpaimenkoirilla on kisattu palveluskoirakokeissa kaikissa lajeissa (haku, jälki, viesti, etsintä, suojelu, erikoisjälki). Palveluskoirakokeiden lisäksi rotu on aktiivinen pelastuskoirakokeissa, agilityssä, TOKOssa ja 13
vesipelastuksessa sekä Suomessa vielä epävirallisessa kansainvälisessä suojelulajissa mondioringissä. Uutena lajina myös rallytoko on nopeaan tahtiin kasvattanut suosiotaan. Ensimmäinen hollanninpaimenkoira saavutti käyttövalion arvon palveluskoirien hakukokeessa vuonna 2005. Käyttövalioita on yhteensä kolme (vuoteen 2013 mennessä). Suomessa on saavutettu rodun ensimmäiset valionarvot vesipelastuksessa ja metsästyskoirien jäljestämiskokeessa. Koko maailmassa kunkin muunnoksen ensimmäiset agilityvaliot ovat suomalaisia koiria. Vesipelastuksessa kilpailee tällä hetkellä useita yksilöitä. Vuoteen 2013 mennessä agilityvalion arvon on saavuttanut 7 hollanninpaimenkoiraa ja tässä lajissa kilpailee koiria kaikista karvamuunnoksista. Tottelevaisuuskokeilla eli TOKO:lla on paljon harrastajia ja vuoden 2013 loppuun mennessä hollanninpaimenkoirista löytyy neljä tottelevaisuusvaliota. Valjakkohiihdossa ja koirajuoksussa on vuosittain muutamia osallistujia ja rodun alkuperän mukaisesti pari koiraa harrastaa isäntäväen työn helpotukseksi karjanajoa. Yksi koira on toiminut sokean opaskoirana ja muutama koira työskentelee home- tai ludekoirana. Suomessa on joitain metsästyskoirien jäljestämistä harrastavia koiria. Näyttelykäyntejä suomalaisilla hollanninpaimenkoirilla kertyy enemmän kuin rodun kotimaassa. Kiinnostus hollanninpaimenkoiria kohtaan on koko ajan kasvanut. Kaiken kaikkiaan hollanninpaimenkoiria on rekisteröity Suomessa vuoden 2013 loppuun mennessä: karkeakarvaisia 203, lyhytkarvaisia 609 ja pitkäkarvaisia 685. Tosin rekisteröintimäärä ei ole todellinen luku täällä elävistä hollanninpaimenkoirista, sillä kasvatustoiminnan myötä on Suomestakin jo viety yksilöitä ulkomaille mm. Hollantiin, Ruotsiin, Tanskaan, Norjaan, Eestiin, Saksaan, Ranskaan, Sveitsiin, Belgiaan, USA:an ja Unkariin. Lisäksi moni koira on jo edesmennyt. 2.2.1 Karkeakarvaisen muunnoksen historia Suomessa Karkeakarvaisia hollanninpaimenkoiria kasvatti alkuvuosina Suomessa vain Stemma's -kennel, yhteensä viisi pentuetta vuosina 1990-1993. Kantakoirina olivat Hollannista tuodut nartut Dwarrel Afke v. 't Lookerland ja Claire 't Laekens Hofke sekä uros Aysal Ruwe v. 't Noorder Erf. Vuonna 1994 kennel Nambygo kasvatti ensimmäisen karkeakarvapentueensa, ja pian sen jälkeen kennelit Tulitähden, Simply Minds sekä Syrjän. 1990-luvulla karkeakarvaisia hollanninpaimenkoiria kasvatti kaikkiaan kuusi kenneliä, yhteensä 13 pentuetta. Karkeakarvaisen muunnoksen alkuajoista maassamme tulee huomauttaa, että huomattavan suuri osa pentueista oli uusintayhdistelmiä, eikä pentuemäärä täten vastannut laajempaa kirjoa jalostuspohjan koon osalta. Ennen vuotta 2000 Suomessa syntyneistä karkeakarvoista itse asiassa vain kolmella yksilöllä on tänä päivänä eläviä jälkeläisiä; sisaret Nambygo Adamant Xav ja Anemone Xav sekä narttu Stemma's Peikko- Claire osallistuivat muunnoksen jatkojalostukseen (Suomessa, Ruotsissa ja Hollannissa, ko. narttujen jälkeläisiä on sittemmin tuotu takaisin Suomeen päin). Maailmanlaajuisestikin karkeakarvakanta on niin pieni, että jokainen Suomessakin tehty pentue on ollut ja on tärkeä osa koko muunnoksen tulevaisuutta koko maailmassa. Kasvattajia on aina ollut vain muutama kerrallaan ja miltei kaikissa Suomessa syntyneissä pentueissa vähintään toinen vanhemmista on syntynyt ulkomailla. Vuoteen 2013 mennessä Suomeen on tuotu kaikkiaan 35 karkeakarvaista hollanninpaimenkoiraa, joista 16:lla on ollut jälkeläisiä. Muunnoksen myöhemmissä vaiheissa 14
uusintayhdistelmiä ei ole enää tehty, ja jalostuksesta vastaa pieni mutta rodulleen omistautunut ryhmä karkkarifaneja. 2.2.2 Lyhytkarvaisen muunnoksen historia Suomessa Myös lyhytkarvapuolella kolme ensimmäistä pentuetta, syntyneet vuosina 1993-1996, olivat kaikki Stemma's -kennelin kasvatteja. 1997 aloitti seuraava kasvattaja Dark'un's Stemma's -kennelin kasvateilla. Näihin aikoihin uusia tuonteja tehtiin runsaasti, huomattavissa määrin etenkin hollantilaisesta van 't Noorder Erf -kennelistä, ja heti 2000-luvulle päästyä lyhytkarvakasvatus sai kunnolla tuulta alleen ensimmäisten pentueiden syntyessä sekä Nambygon että Kare-Saran kenneleihin. Lyhytkarvaisessa muunnoksessa 2000-luvun alkupuolta hallitsivat vahvasti tietyt suvut (kenneleistä Stemma's, Dark'un's, Nambygo) ja vaikka jalostukseen käytettiin eri yksilöitä kohtuullisen laajasti, olivat nämä läheistä sukua keskenään. Tällä hetkellä muunnos on siirtynyt jonkinlaiseen murrosvaiheeseen: Vuonna 2008 syntyi ensimmäinen pentue, jossa isänä oli malinois/x-hollanninpaimenkoiralinjainen rotuunotettu yksilö. Tämän jälkeen niin kutsuttu käyttölinja on alkanut kasvattamaan suosiotaan kovalla vauhdilla, ja jatkuvasti suurempi osa suomalaisista kasvattajista ja harrastajista painottaa tämäntyyppisiin koiriin. Tulee huomata että vain sukutauluja katsomalla varsinaisia käyttölinjoja on hankala osoittaa, sillä käyttöominaisuudet on lisätty lyhytkarvakantaan pääasiassa luvattomia reittejä pitkin eikä todisteita käyttöominaisuuksista ole siis helppo löytää useiden sukupolvien takaa. Paperilla kaikki lyhytkarvat ovat kohtuullisen läheistä sukua keskenään, vaikka todellisuudessa sekä niiden perimä että ominaisuudet poikkeavat valtavasti toisistaan. Vuoteen 2013 mennessä Suomeen on tuotu yhteensä 54 lyhytkarvaista hollanninpaimenkoiraa, joista 28:lla on jälkeläisiä. 2.2.3 Pitkäkarvaisen muunnoksen historia Suomessa Pitkäkarvakasvatus alkoi Suomessa samanaikaisesti useamman kasvattajan toimesta. Kaksi ensimmäistä pentuetta syntyivät vuonna 1994 vain kahdeksan päivän erolla toisistaan, ja ne edustivat siihen aikaan muunnoksen sisällä kahta hyvin erilaista sukulinjaa, toisen pentueen ollessa lyhytkarvaristeyksen 3. polvi ja toisen edustaessa tervuerenristeytysten neljättä sukupolvea. Suomen kolmaskin pitkäkarvapentue syntyi vielä saman vuoden sisällä, tällä kertaa edustaen ns. täysin perinteistä linjaa. Näistä ensimmäisen vuoden syntyneistä koirista tasan 50 % valittiin sittemmin jatkojalostukseen, näiden pentueiden luodessa vahvan taustan suomalaisten pitkäkarvojen tuleville sukupolville. Nykyään pitkäkarvoja näistä kolmesta pioneerista (Stemma s, Svartskenens ja Suttenselkä) kasvattaa enää kennel Svartskenens, jonka nimiin on vuoden 2013 loppuun mennessä syntynyt 18 pitkäkarvapentuetta. Tällä hetkellä Suomessa juuri pitkäkarvaisella muunnoksella lienee eniten alkuperämaasta eriytynyt kanta, ja maailmanlaajuisestikin meillä on Hollannin ja Ranskan lisäksi selkeästi muista maista eriytyvä osapopulaatio. Suomalaiset koirat eivät kuitenkaan ole olleet suosittuja jalostuseläimiä ulkomailla mm. tilastoissa selvästi huonoimman lonkkatilanteen sekä pitkien välimatkojen takia, joskin viime vuosina kiinnostus sekä suomalaisiin tuonteihin että uroksiin on pikkuhiljaa alkanut kasvamaan Hollannissakin. 15
Myös suomalaisten kiinnostus mm. ranskalaisiin lyhytkarvataustaisiin pitkäkarvoihin on kasvanut viime vuosien aikana, ja näiden koirien jälkeläisiä alkaa löytyä Suomesta jo useita. Aika näyttää millaisen hyödyn nämä koirat antavat täkäläiseen kantaan. Vuoteen 2013 mennessä Suomeen on tuotu yhteensä 55 pitkäkarvaista hollanninpaimenkoiraa, joista 35:lla (63 %, kolmesta muunnoksesta eniten myös prosentuaalisesti) on jälkeläisiä. Uusia koiria tuodaan Suomeen joka vuosi. 16
3. JÄRJESTÖORGANISAATIO JA SEN HISTORIA Suomen Hollanninpaimenkoirat ry on perustettu Jokioisilla 1991 Titta Saarikkomäen toimesta ja perustamisasiakirjan ovat allekirjoittaneet Titta Saarikkomäki, Pirkko Kivikari ja Hannu Viitanen. Yhdistys on merkitty yhdistysrekisteriin vuonna 1994. Yhdistys sai rotua harrastavan yhdistyksen oikeudet vuonna 2004. Yhdistys on jäsenenä Suomen Kennelliitossa ja Suomen Palveluskoiraliitossa. Yhdistyksen kotipaikka on Jokioinen ja sen toiminta kattaa koko maan. Yhdistyksen tarkoituksena on yhteistyössä Suomen Kennelliitto Finska Kennelklubben ry:n ja Suomen Palveluskoiraliitto ry:n kanssa edistää rodunomaisten ja terveiden hollanninpaimenkoirien kasvatusta, koulutusta ja käyttöä sekä harrastus- että käyttökoirina. Tarkoitustaan yhdistys toteuttaa järjestämällä koulutustilaisuuksia, järjestämällä näyttelyitä ja kokeita, antamalla opastusta ja neuvoja rodun jalostukseen, kasvatukseen, hoitoon ja koulutukseen liittyvissä asioissa, harjoittamalla tiedotustoimintaa ja ylläpitämällä yhteyksiä alan kotimaisiin ja ulkomaisiin järjestöihin sekä muilla tarkoitustaan edistävillä tavoilla. Yhdistyksen jäsenmäärä on pysynyt samoissa lukemissa jo vuosia, vaikka rekisteröintien määrät ovat lisääntyneet. Yhdistys on kiinnittänyt asiaan huomiota ja pyrkii lisäämään jäsenmäärää. Vuoden 2011 sääntömuutoksen yhteydessä otettiin käyttöön pentuejäsenyys, jolla kasvattaja voi ilmoittaa pennun ostajat heidän suostumuksellaan jäseneksi liittymisvuodeksi alennettuun hintaan. Yhdistys pyrkii konkreettisilla teoilla lisäämään näkyvyyttä ja tietoisuutta hollanninpaimenkoirasta rotuna. Tähän tähtääviä toimenpiteitä ovat mm. yhdistyksen julkisuuskuvan parantaminen, paikallistoiminnasta vastaavien henkilöiden määrän lisääminen ja yhteistyön tehostaminen, toiminnan jalkauttaminen jäsenistön keskuuteen, lajivastaavien työn selkeyttäminen ja helpottaminen, rotumestaruuskilpailujen ja leirien sekä kasvattajille suunnattujen luentojen ja muiden tilaisuuksien järjestäminen. Kaavio 1. Suomen Hollanninpaimenkoirat ry:n jäsenmäärän kehitys vuosina 1993-2013 (Lähde: Suomen Hollanninpaimenkoirat ry:n toimintakertomukset) 17
Kaavio 2. Suomen Hollanninpaimenkoirat ry:n jäsenmäärä suhteessa vuosirekisteröinteihin (Lähde: Suomen Hollanninpaimenkoirat ry:n toimintakertomukset sekä KoiraNet) vuosi jäseniä yhteensä varsinaisia jäseniä perhejäseniä juniorijäseniä nuorisojäseniä pentuejäseniä kunniajäseniä kannatusjäseniä muutos ed. vuoteen 1993 40 28 8 4-1994 65 51 11 3 +25 1995 86 67 14 5 +21 1996 68 52 13 3-18 1997 96 79 15 2 +28 1998 109 94 9 6 +13 1999 85 78 4 3-24 2000 84 73 9 2-1 2001 157 147 8 2 +73 2002 174 165 7 2 +17 2003 160 146 11 3-14 2004 187 170 11 6 +24 2005 162 149 10 3-25 2006 161 146 12 3-1 2007 136 126 7 3-25 2008 143 131 9 3 +7 2009 172 151 16 5 +29 2010 153 133 13 7-19 2011 145 135 8 0 0 2 0-8 2012 176 143 13 1 17 2 0 +31 2013 164 134 10 18 2 0-12 Taulukko 2. Suomen Hollanninpaimenkoirat ry:n jäsenmäärät vuosina 1993-2013 (Lähde: Suomen Hollanninpaimenkoirat ry:n toimintakertomukset) 18
3.1 Hallitus Rotuyhdistyksen hallitukseen kuuluu syyskokouksessa valitut puheenjohtaja ja kuusi muuta jäsentä. Puheenjohtajan toimikausi on yksi (1) vuosi. Hallituksen jäsenten toimikausi on kaksi (2) vuotta siten, että puolet hallituksen jäsenistä on erovuorossa vuosittain. Hallitus valitsee keskuudestaan varapuheenjohtajan vuosittain. Hallituksen tehtävänä on 1. Johtaa yhdistyksen toimintaa ja hoitaa sen taloutta ja omaisuutta 2. Edustaa yhdistystä ja hoitaa sen asioita 3. Valita sihteeri ja rahastonhoitaja ja muut tarpeelliset toimihenkilöt 4. Päättää uusien jäsenten hyväksymisestä 5. Valvoa yhdistyksen ja sen jäsenten toimintaa 6. Kutsua koolle yhdistyksen kokoukset ja valmistella niille esitettävät asiat 7. Valmistella ja esittää kevätkokoukselle edellisen vuoden toimintakertomus, tuloslaskelma ja tase sekä toiminnantarkastajan laatima toiminnantarkastuskertomus 8. Valmistella ja esittää syyskokoukselle seuraavan tilivuoden tulo- ja menoarvio sekä ryhtyä kaikkiin niihin toimenpiteisiin, joita yhdistyksen etu vaatii. 3.2 Jalostustoimikunta Suomen Hollanninpaimenkoirat ry:n jalostustoimikunnan tärkein tehtävä on rodun jalostuksellisen tiedon tuottaminen, jakaminen ja sen hyödyntämisen opettaminen. Tehtävänä on ohjata rodun jalostusta ja neuvoa jalostukseen liittyvissä asioissa. Jalostustoimikunta vastaa jalostuksen tavoiteohjelman toteutumisen seurannasta sekä ohjelman uusimisesta määräaikoina jalostuksen tarpeita vastaavaksi. Yhdistyksen syyskokous valitsee jalostustoimikunnan puheenjohtajan sekä tarpeellisen määrän jalostusneuvojia vuodeksi kerrallaan. Jalostustoimikunta toimii yhdistyksen hallituksen alaisuudessa, ottaen toimintaohjeita vastaan yhdistyksen hallitukselta ja yhdistyksen kokouksista. Jalostustoimikunta nauttii jäsenistönsä ja hallituksen luottamusta. Tämä perustuu siihen, että toimikunnan jäsenet ovat kiinnostuneita rodun jalostuksesta heillä on käytännössä näyttöä siitä, että tuntevat rodun ja heillä on kyky ryhmätyöskentelyyn heillä on kyky käsitellä asioita luottamuksellisesti (vaitiolovelvollisuus) heillä on tarpeeksi objektiivisuutta he ovat saaneet tarpeellisen koulutuksen 19
he ovat Suomen Kennelliiton ja Suomen Hollanninpaimenkoirat ry:n jäseniä ja he pystyvät tarvittaessa käyttämään ulkopuolista asiantuntija-apua. Jalostustoimikunnan tehtävät: Jalostusneuvonta: Neuvontatyön on perustuttava rotumääritelmään ja siinä rodun kehittämisestä ilmaistuun henkeen. Toteutuksessa on otettava huomioon Suomessa vallitseva tilanne ja odotettavissa oleva kehitys. Jalostustoimikunta kokoontuu tarpeen mukaan. Terveystietojen ylläpito Koirien jalostustarkastukset (erikoisnäyttely) sekä jälkeläistarkastukset (jalostustoimikunnan vierailut pentujen luona) Astutus- ja pentueen hoitoneuvonta sekä kasvattajien muu koulutus ja informointi Jalostustarkastajien ja ulkomuototuomareiden koulutus yhteistyössä rotujärjestön kanssa Käsiteltyjen yhdistelmien tiedottaminen jalostustoimikunnan alaisuudessa toimivalle pentuvälitykselle sekä yhdistyksen www-sivuille. Mikäli yhdistelmässä on puutteita, tulee puutteet mainita. Tekee vuosittain toimintasuunnitelman yhdistyksen syyskokoukselle ja toimintakertomuksen kerhon kevätkokoukselle 3.2.1 Pentuvälitys Pentuvälitys koostuu pentuvälityksen vastaavasta, jonka hallitus valitsee vuodeksi kerrallaan sekä yhdistyksen kotisivuilla toimivasta pentulistasta. Yhdistyksen pentuvälitykseen pääsevät kaikki ne yhdistelmät, jotka on ilmoitettu ja käsitelty jalostustoimikunnassa. Pentuvälityksen toimintaa valvoo jalostustoimikunta, joka tarvittaessa myös avustaa pentuvälitystä. Pentuvälitys jakaa tietoa rodusta, yksittäisten koirien virallisista tuloksista ja yhdistyksen pentulistalla olevista pentueista sekä rotuyhdistyksestä. Tavoitteena on, että hollanninpaimenkoiran ostajat saavat puolueettomasti kaiken saatavilla olevan tiedon ostopäätöksensä pohjaksi. Webmaster ylläpitää jalostustoimikunnan ohjeiden mukaista pentulistaa, joka on julkaistu yhdistyksen kotisivuilla. 3.3 Muut toimikunnat ja toimihenkilöt 3.3.1 Erikoisnäyttelytoimikunta Yhdistyksen syyskokous valitsee vuosittain erikoisnäyttelytoimikunnan puheenjohtajan, joka esittää tarpeellisen määrän toimikunnan jäseniä hallitukselle. Toimikunta vastaa kaikista erikoisnäyttelyn järjestelyistä. Toimikunta valitsee erikoisnäyttelylle tuomarin, etsii näyttelylle järjestämispaikkakunnan ja huolehtii erikoisnäyttelyn anomisesta. Näyttelyn taloudellisesta arviosta ja lopullisesta tuloslaskelmasta toimikunta tekee yhteenvedon hallitukselle. 20
3.3.2 Toimihenkilöt Muina toimihenkilöinä yhdistyksessä toimivat sihteeri, jäsensihteeri, rahastonhoitaja, päätoimittaja, pentuvälittäjä, tarvikemyyntivastaava, webmaster, PK- ja PEKO-vastaava, tokovastaava ja agilityvastaava. a) Sihteeri. Sihteerin tehtävänä on osallistua kokousten valmisteluun (laatii mm. kokouskutsut), avustaa puheenjohtajaa kokouksessa, kirjoittaa kokouksen pöytäkirjat, kirjoittaa hallituksen laatimat toimintasuunnitelma- ja toimintakertomusluonnokset, laatii pöytäkirjanotteet ja jäljennökset, laatii tiedotteet, anomukset ja muut asiakirjat sekä toimittaa ne asianosaisille, hoitaa yhdistyksen kirjeenvaihdon, ylläpitää ajantasaista toimintakalenteria tietoineen ja tiedottaa yhdistyksen asioista jäsenille ja ulkopuolisille. b) Jäsensihteeri. Jäsensihteerin tehtävä on ylläpitää yhdistyksen jäsenrekisteriä. Hän toimittaa johtokunnalle tiedot uusista hyväksyttävistä ja erotettavista jäsenistä sekä päivittää osoitetiedot ja muut tiedot jäsenrekisteriin. c) Rahastonhoitaja. Rahastonhoitajan tehtävä on hoitaa yhdistyksen taloutta. Hän toimittaa hallitukselle tiedot taloudellisesta tilanteesta sekä hyväksyttää maksettavat laskut. Rahastonhoitaja tekee yhdessä johtokunnan kanssa esityksen syyskokoukselle tulevista budjeteista sekä esittelee aikaisemmat tulokset. d) Päätoimittaja. Päätoimittaja vastaa Holsku-lehden toimittamisesta ja lehden aineistosta. e) Pentuvälittäjä. Pentuvälittäjä toimii puolueettomana välittäjänä jalostustoimikunnan käsittelemille pentueille. Hän jakaa rotutietoa niin pennun ostoa harkitseville kuin jo ostopäätöksensä tehneille. f) Tarvikemyyntivastaava. Tarvikemyyntivastaava huolehtii yhdistyksen tuotemyynnistä. g) Webmaster. Webmaster huolehtii yhdistyksen nettisivujen päivittämisestä. h) PK- ja PEKO- vastaava. PK- ja PEKO- vastaava ylläpitää ja edistää hollanninpaimenkoirien PK- ja PEKOharrastusta, ja vastaa koulutuspäivien ja tapahtumien järjestelyistä yhdistyksessä. PK- ja PEKO-vastaava vastaa PK-rotumestaruuskilpailujen järjestämisestä. i) TOKO- vastaava. TOKO- vastaava ylläpitää ja edistää hollanninpaimenkoirien TOKO harrastusta, ja vastaa koulutuspäivien ja tapahtumien järjestelyistä yhdistyksessä. TOKO- vastaava vastaa TOKO:n rotumestaruuskilpailujen järjestämisestä sekä TOKO- joukkueiden kokoamisesta joukkuekilpailuihin. j) Agility-vastaava. Agility-vastaava ylläpitää ja edistää hollanninpaimenkoirien agilityharrastusta, ja vastaa koulutuspäivien ja tapahtumien järjestelyistä yhdistyksessä. Agilityvastaava vastaa agilityn rotumestaruuskilpailujen järjestämisestä sekä agilityjoukkueiden kokoamisesta joukkuekilpailuihin. 21
4. RODUN NYKYTILANNE 4.1 Populaation rakenne ja jalostuspohja Sanalla populaatio viitataan keskenään lisääntyvään joukkoon eläimiä, eli koirista puhuttaessa yleensä yhteen koirarotuun. Hollanninpaimenkoirilla on käytännössä kolme erillistä populaatiota jaettuna karvanlaatujen mukaan, ja niiden sisällä ns. osapopulaatioita jotka käsittävät kussakin maassa sijaitsevat koirat. Pienilukuisena rotuna kutakin hollanninpaimenkoiran muunnosta tulisi kuitenkin ajatella maailmanlaajuisella tasolla, sillä kunkin maan oma osapopulaatio on jalostuksellisesti liian pieni selvitäkseen ilman jatkuvaa sekoittamista muihin osapopulaatioihin. Tämä tuo oman haasteensa rodun kasvattajille, joiden täytyy jalostusvalinnoissaan ottaa huomioon koiramateriaali myös ulkomailla. Seuraus osapopulaatioiden pienuudesta ja sitä myötä välttämättömästä sukujen sekoittamisesta on, että kaikkien maiden populaatiot ovat keskimäärin yhtä läheistä sukua sekä keskenään, että oman osapopulaationsa ts. oman maansa koirakannan kesken. Tämä vaikeuttaa jalostusta entisestään, sillä uutta verta on kohtuuttoman vaikea löytää ja näin populaation geneettinen monimuotoisuus kärsii sukusiitoksen lähtiessä jyrkkään nousuun vääjäämättä. Rodun perinnöllinen monimuotoisuus tarkoittaa sen geeniversioiden runsautta. Puhutaan myös jalostuspohjan laajuudesta. Mitä monimuotoisempi rotu on, sitä useampia erilaisia versioita sillä on olemassa samasta geenistä. Tämä mahdollistaa rodun yksilöiden geenipareihin heterotsygotiaa, joka antaa niille yleistä elinvoimaa ja suojaa monen perinnöllisen vian ja sairauden puhkeamiselta. Monimuotoisuus on tärkeää myös immuunijärjestelmässä, jonka geenikirjon kapeneminen voi johtaa esimerkiksi tulehdussairauksiin, autoimmuunitauteihin ja allergioihin. Jalostus ja perinnöllinen edistyminenkin ovat mahdollisia vain, jos koirien välillä on perinnöllistä vaihtelua. Hollanninpaimenkoiran kaikkia kolmea muunnosta rekisteröidään Suomessa lähes vuosittain. 2004 2005 2006 2007 2008 2009 2010 2011 2012 2013 kaikki muunnokset 74 62 93 94 66 91 65 139 101 81 karkeakarvaiset 6 4 7 10 0 13 2 6 16 9 lyhytkarvaiset 51 38 30 49 57 18 42 59 47 23 pitkäkarvaiset 17 20 56 35 9 60 21 74 38 49 Taulukko 3. Kaikkien muunnosten rekisteröintimäärät (sisältää myös tuontikoirat), viimeisen 10 vuoden ajalta (Lähde: KoiraNet) Kaavio 3. Kaikkien muunnosten rekisteröintimäärät (sisältää myös tuontikoirat), vuosilta 2003 2012. (Lähde: KoiraNet) 22