KARJALAISEN KULTTUURIN EDISTÄMISSÄÄTIÖ



Samankaltaiset tiedostot
KARJALAISEN KULTTUURIN EDISTÄMISSÄÄTIÖ VUODELLE 2014 MYÖNNETYT TIEDE-, TAIDE- JA KULTTUURITOIMINNAN APURAHAT

VUODELLE 2016 MYÖNNETYT TIEDE- TAIDE- JA MUUT KULTTUURITOIMINNAN APURAHAT

Kinnunen Mika, filosofian maisteri Urho Kekkosen poliittisia suhdeverkostoja kokoomukseen v käsittelevän väitöskirjatyön kuluihin.

TOIMINTAKERTOMUS. 64. toimintavuosi

2015 APURAHAT TIETEESEEN Berger Laura Master of Arts, Helsinki puolen vuoden apurahana arkkitehtuurialan väitöskirjatutkimukseen The Building that

TOIMINTAKERTOMUS. 63. toimintavuosi

TOIMINTAKERTOMUS 61. TOIMINTAVUOSI

TOIMINTAKERTOMUS 2009

Toimintakertomus t o i m i n t a v u o s i. Karjalaisen Kulttuurin Edistämissäätiö. Karjalantalo Siltakatu JOENSUU

hallituksen kokouksessa karjalaiseen kulttuuritoimintaan myönnetyt apurahat

Y-tunnus Siltakatu 4, Joensuu

ELMA JA VÄINÖ KOKKOSEN RAHASTO Holopainen Anna, Joensuu Lääketieteen opiskeluun Itä-Suomen yliopistossa

KARJALAISEN KULTTUURIN EDISTÄMISSÄÄTIÖN MYÖNTÄMÄT TIEDE-, TAIDE- JA KULTTUURITOIMINNAN APURAHAT 2017

Pohjois-Karjalan sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä. Esityslista 2/ Yhtymävaltuusto. Kokouskutsu kello

TOIMINTAKERTOMUS

Osuuskunta KPY:n omistusosuudet ovat seuraavat:

Johto- ja luottamustehtävät elinkeinotoimintaa harjoittavissa yrityksissä ja muissa yhteisöissä

Johto- ja luottamustehtävät. Ilmoitettavia. sidonnaisuuksia. muissa yhteisöissä. Joensuun tulkkikeskus Arife Oy: Toimitusjohtaja 1 (5)

14 Pohjois-Karjala Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti

Kirkolliskokousvaalit 2016

Ylioppilastutkinto, Minna Canthin lukio Kuopio

JOENSUUN INARINKULMA

Taikinan kylän asukkaat

Kuopion Keilailuliitto Rauhalahti Bowling

Suomen Kulttuurirahasto

KITEEN PESÄPALLOHISTORIAA 2008

AVOIN. Oulu Kuopio Kuopio Somero. Äänekoski Tampere Tampere Liperi. Oulu

Sija Nimi Piiri Kaloja JOUKKUE NAISET

TULOSLUETTELO SIJOITUS NUMERO NIMI YHDISTYS SYNTYMÄV. TEORIA TAITO TULOS TULOSLUETTELO. RÄÄKKYLÄ Hevostaituri vuotiaat (synt.

Kuvataiteen maisteri Kaisa Jussila 12 kuukauden apuraha taiteelliseen työskentelyyn, Anja ja Arto Ruudun rahastosta

72 osallistujaa, yhteissaalis g MIEHET YLEINEN sijoitus Nimi Tulos OSASTON NIMI 1 Harri Hakulinen 7365 Kiteen Puutyöntekijät r.y.

Vuonna 2015 valvontalautakunnan myöntämät ja peruuttamat apteekkiluvat

Säätiön tarkoitus (2 )

SUOMALAISEN TIEDEAKATEMIAN VÄISÄLÄN RAHASTON PALKINNOT JA APURAHAT JAETTU

KARJALAISEN KULTTUURIN EDISTÄMISSÄÄTIÖ 2018 MYÖNNETYT APURAHAT TIEDEAPURAHAT

Vakanssi Nimi Nykyinen nimike Uusi nimike Hyttinen Jouni rehtori virka rehtori Kazera Maija luokanopettaja virka Luokanopettaja

Suomen Kulttuurirahasto. Kristiina Havas

Pohjois-Karjalan 67. MKV

Sosiaali ja terveysministeriö, Finanssivalvonta ja tilintarkastajat valvovat säätiön toimintaa.

Kunnallisvaalissa 2017 Kajaanin kaupunginvaltuustoon toimikaudeksi valitut. Suomen Keskusta yhteensä 14 valtuutettua ja 14 varavaltuutettua

Heiskanen Kalle Santeri, Kiihtelysvaara Hankintojen johtamisen maisteriopintojen suorittamiseen Lappeenrannan Teknillisessä Yliopistossa

MAJAOJA-SÄÄTIÖ MAIJA IKONEN

Tuusulan Metallityöväen ammattiosaston toimintakertomus vuodelta 2008

Valittu Vertausluku nro

Pohjois-Karjalan Vapaa-ajankalastajapiiri Onkicup 2011

Kuopion Keilailuliitto Rauhalahti Bowling

Taiteilija Ismo Alanko laulun kotimaan laajentamisesta, ilojen ja surujen soittelemisesta

Suomen Kirjailijaliiton palkinnot ja palkinnon saajat vuosina

POHJOIS-KARJALAN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄN PERUSSOPIMUS

Itä-Suomen yliopisto Pöytäkirja 4/ Itä-Suomen yliopisto, Joensuun kampus, Aurora-rakennus, kokoushuone AU111

Pohjois-Karjalan koulutuskuntayhtymä

ISM-hirvenhiihto. Yksilökilpailut. Hiihtely. Nilsiä,

SKAL:n ja STL:n talvipäivät HIIHTOMESTARUUS Kuopio, Puijo TULOKSET

ProComin rahaston perustaminen Helsingin yliopistoon. Hallituksen ehdotus, Ylimääräinen vuosikokous

Suomen Luonnonsuojelun Säätiö Naturskyddsstiftelsen i Finland luonnonsuojelua

1. Martti Silvennoinen Kiteen Eläkkeensaajat ry 2. Juhani Merjanen Haminanseudun Oloneuvokset ry 3. Voitto Voutilainen Polvijärven Eläkkeensaajat ry

EKL MIKKELIN PIIRIN MESTARUUSPILKKI RANTASALMELLA

ETELÄ-KARJALAN AMMATILLISEN KOULUTUKSEN TUKISÄÄTIÖN SÄÄNNÖT Voimassa alkaen

TULOKSET 18:10 SML Itä-Suomen mestaruuskilpailu Kuopio

Nuoret: Naiset: 1 Lehikoinen Kirsi Liperin urheilukalastajat Ovaskainen Heidi Pielisen pilkkijät Miehet:

Jäsen M alle 50v. Sijoitus Etunimi Sukunimi Paikkakunta Tulos (kg) 1 Lauri Rautaharkko Tampere 0,850 2 Veli-Pekka Oikarinen Kerava 0,798 3 Jari

Hämeen aluemestaruuskilpailut

Säätiön toiminnan tarkoitus ja sen toteuttaminen

Hirvenjuoksun ISM-kisa

KAUPUNGINJOHTAJAN VIRKAA HAKENEET 1

Leena Valkeeniemi-Tasanen. terveydenhoitaja Tampere. Marika Tasanen väyläsuunnittelija Tampere. Matti Hirvonen järjestelmäsuunnittelija Tampere

SAVO-KARJALA CUP 2013

VUOSIKERTOMUS 2014 Diabeteshoitajat ry

LIEKSAN KAUPUNGIN KOULULAISTEN YLEISURHEILUMESTARUUS KILPAILUT LIEKSAN KESKUSKENTTÄ

Ylioppilastutkinto, Minna Canthin lukio Kuopio

Valtuuston sääntömääräinen kevätkokous

Pielisen Osuuspankki Edustajiston vaali 2009

Kuhmolainen Maraton 2015

Bussiin nousulista ==============

Joensuun Keilailuliitto Joensuun Keilahalli

Joensuun Keilailuliitto Joensuun Keilahalli

Joensuun Keilailuliitto Joensuun Keilahalli

SAKU ry: talvikisat Keilailu Miehet kilpasarja

Ylioppilastutkinto, Minna Canthin lukio Kuopio

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2001

AVOIN. Oulu Kuopio Kuopio Somero. Äänekoski Tampere Tampere Liperi. Oulu

30 SIVISTYSLAUTAKUNTA 300 HALLINTOPALVELUT

RHY:n hirvenhiihtokisa

(Lähti: 1 Keskeytti: 0 Hylätty: 0) 1 1. Hulkkonen Mikko Pihkan 41.00

Yhdistyksen nimi on Pohjois-Suomen Kiinteistöyhdistys ry. Sen kotipaikka on Oulu kaupunki. Yhdistyksen toimialue on entinen Oulun lääni.

Hirvenhiihdon ISM-kilpailut 2016

Ylioppilastutkinto, Minna Canthin lukio Kuopio

Joensuun Keilailuliitto Joensuun Keilahalli

1993 P a l k i n t o P a l k i t u t

Kunto-Pirkkojen ennätykset hyväksytään kalenterivuosi-ikäsääntöä noudattaen! KUNTO-PIRKKOJEN YLEISURHEILUENNÄTYKSET

Savo-Karjalan AM sprintti Liperin Käsämässä tulokset

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2009

Joensuun Keilailuliitto Joensuun Keilahalli

Piirin rantaonki Rantasalmi

Ehdokkaiden äänimäärät 1 / 5

Rauman enorssi-seminaariin ilmoittautuneet (tilanne )

Itä-Suomen Ammattitaito ry.

LUOTTAMUSHENKILÖIDEN SIDONNAISUUDET

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ Muistio Liite 2 Opetusneuvos Mirja Vihma

Suomalainen Klubi Jukka Heikkilä

Transkriptio:

KARJALAISEN KULTTUURIN EDISTÄMISSÄÄTIÖ Toimintakertomus 2014

Karjalaisuutta tässä ajassa Karjalaisen Kulttuurin Edistämissäätiö perustettiin 65 vuotta sitten. Suomi oli toipumassa sodan koettelemuksista, jälleenrakentamisen ajassa karjalaisuuden säilyttämistä pidettiin tärkeänä. Rahastoasiaa valmistelleeseen toimikuntaan kuuluivat joensuulaiset pastori Antti Kukkonen, agronomi K. A. Herkamo, kaupungin pormestari O. U. Ruutu ja hänen puolisonsa maisteri Paula Ruutu. Isännistöön maakuntaliiton hallitus valitsi karjalaisia vaikuttajia, mm. piispa Eino Sormusen ja Repola-Viipuri Oy:n toimitusjohtajan Eino J Aron. Säätiön peruspääomaksi vahvistettiin 100 000 markkaa. Ensimmäinen puolen miljoonan markan lahjoitus tuli Repola-Viipuri Oy:ltä. Maantieteelliseksi toiminta-alueeksi määriteltiin Suomen Karjala ja kotipaikaksi Joensuu. Säätiön nimivaihtoehtoja oli kolme: Kulttuurisäätiö Pro Karelia, Karjalainen Kulttuurirahasto ja Säätiö Karjalaisen Kulttuurin puolesta. Nimi hioutui lopulta aikansa nimekkään karjalaisen, akateemikon, taidehistorioitsijan ja professorin Onni Okkosen käsissä. Okkosen kerrotaan painottaneen edistämis-sanaa kuvaamaan nimenomaan säätiön toimeliaisuutta ja aktiivisuutta. Okkosen kerrotaan painottaneen edistämis-sanaa kuvaamaan nimenomaan säätiön toimeliaisuutta ja aktiivisuutta. KKES on yleishyödyllinen apurahasäätiö, joka tukee toiminta-alueellaan tieteitä, taiteita ja muuta kulttuuritoimintaa sekä pohjoiskarjalaisten nuorten opiskelua. Okkosen arvoonsa nostama edistäminen on tullut säätiössämme todeksi moninaisena toimeliaisuutena ja aktiivisuutena. Ensimmäisen 50 toimintavuoden aikana KKES jakoi apurahoja noin 33 miljoonaa markkaa eli reilut 5 miljoonaa euroa. Vuosina 2000 2014 apurahoja jaettiin peräti 6,7 miljoonaa euroa. Viime vuonna tiede-, taide- ja kulttuuriapurahoja jaettiin 365 000 euroa, opiskeluapurahoja 45 000 euroa sekä nuorten työllistämiseen noin 100 000 euroa. Palaute nuorten tukemisesta on ollut upeaa ja kannustavaa! Rahasummien takaa löytyy suuri joukko tieteen ja taiteen tekijöitä sekä opiskelijoita, joille säätiö on voinut olla hyvinkin merkittävä asioiden mahdollistaja. Kaikkiaan säätiö on olemassaolonsa aikana jakanut yli 5 000 erilaista apurahaa. Valppaana ajan haasteille säätiö lähti vuoden 2012 lopulla mukaan valtakunnallisesti merkittävään nuorten työllistämishankkeeseen. Haastoimme pohjois- ja eteläkarjalaiset taide- ja kulttuurialan järjestöt sekä yritykset edistämään nuorten työllistymistä. Kolmen vuoden aikana nuorten työllistymistä kesätöihin on tuettu noin 300 000 eurolla. Palaute nuorten tukemisesta on ollut upeaa ja kannustavaa.

Onpa pojilla suuret suunnitelmat, mutta antaa heidän yrittää. nen. Nimikkorahastoilla voi olla myös jokin erityistarkoitus - rahaston perustaja voi lahjoituksen käyttötarkoitusta määrätessään kohdentaa rahaston tuotosta jaettavia apurahoja säätiön yleistarkoituksen mukaisesti. Hyvin hoidettu säätiö on koettu kiinnostavana kohteena; säätiöömme luotetaan. Onkin perusteltua sanoa, että rahaston synty on aina sekä taloudellinen että aatteellinen voitto. 1970 1990-luvuilla säätiön saamista lahjoituksista perustettiin lukuisa määrä nimikkorahastoja. Näistä ensimmäinen oli agronomi Aarne Cederbergin testamenttilahjoituksesta perustettu rahasto vuonna 1970. Suurin yksittäinen säätiön koskaan saama lahjoitus oli vuonna 2008 edesmenneen rouva Irene Turusen testamenttilahjoitus, perukirja-arvoltaan 2,4 miljoonaa euroa. Testamenttilahjoitus sisälsi mm. Joensuun ruutukaava-alueella sijaitsevan tontin, jolla on kaksi eri rakennusta: Inarin talo sekä Jokelan talo. Julkisivultaan suojellun Inarin talon tilat KKES on kunnostanut täysin ulkovalaistusta myöten. Inarin talo on vuokrattu toimistotiloiksi. Jokelan talon kohtalo on herättänyt paljon tunteita sen jälkeen, kun vuonna 2010 kiinteistössä ilmenneiden vesivahinkojen korjaustöiden yhteydessä talon laho- ja taipumisvauriot paljastuivat huomattaviksi. Arvioitujen korjauskulujen summa nousi pelkästään ravintolapäädyn osalta kolmeen miljoonaan euroon. Taloudellisesti vakaallekin säätiölle kolmen miljoonan euron panostus ja ratkaisun mahdollistama niukaksi jäävä kiinteistön tuotto osoittautui mahdottomaksi kokonaisuudeksi. Ehdotus olisi toteutuessaan merkinnyt huomattavia leikkauksia jaettaviin apurahoihin. Ravintolatoiminta Jokelassa päättyi vuoden 2012 lopussa vuokrasopimuksen päättyessä. Jokelan tontilla on Joensuun kaupunginhallituksen asettama rakennuskielto ja Jokelan rakennuksella rakennusvalvonnan määräämä käyttökielto. Rakennuksen kohtalosta päätettäneen siinä yhteydessä, kun tontille ryhdytään laatimaan uutta asemakaavaa. Aikataulua asemakaavaratkaisulle ei tällä hetkellä ole tiedossa. Yhdessä asiassa Onni Okkosen ennustus meni pieleen. Okkosen nimittäin tiedetään KKES:n perustamisideasta kuultuaan todenneen, että onpa pojilla suuret suunnitelmat, mutta antaa heidän yrittää. Kuluneet vuosikymmenet todistavat, että karjalaisen kulttuurin vaalimisessa ja edistämisessä on päästy paljon yritystä pidemmälle! Säätiön varsinainen sijoitustoiminta alkoi joensuulaisen talousneuvos E J Huttusen vuonna 1956 säätiölle testamenttaamasta Kauppakulman liiketalosta. Vuonna 1959 säätiö osti Lappeenrannasta Karjalankulman liikekiinteistön. Samaan aikaan rahaa sijoitettiin Karjalantalon rakentamiseen. Sijoitukset osoittautuivat tuottaviksi ja varsin pian niiden tuotoista voitiinkin osoittaa varoja säätiön tarkoituksen toteuttamiseen. KKES on vakaa ja myös vakavarainen alueensa toimija. Säätiön tasearvoltaan noin 20 miljoonan euron varallisuus on muodostunut kuuden vuosikymmenen aikana saaduista lahjoituksista ja testamenteista sekä sijoitusomaisuuden tuotoista. Varat on sijoitettu varmalla ja tuloja tuottavalla tavalla. Sijoituksista valtaosa on kiinteässä omaisuudessa - kiinteistö- ja huoneisto-osakkeissa sekä maaomaisuudessa. Sijoituksia on myös pörssiosakkeissa ja muissa arvopapereissa. Säätiön omavaraisuusaste on lähes 100 prosenttia. Nimikkorahastoilla voi olla myös jokin erityistarkoitus. Vuoden 2014 lopussa säätiössä oli 38 nimikkorahastoa. Niiden yhteispääoma oli noin 8,5 miljoonaa euroa. Nimikkorahastojen synnyn takana on monenlaisia motiiveja ja kuitenkin aina yksi yhdistävä tekijä, karjalaisuuden edistämi- Kaksikin merkittävää investointihanketta. Eteenpäin on elävän mieli! Säätiö käynnisti vuonna 2013 kaksikin merkittävää investointihanketta Lappeenrannan Karjalankulman korjaus- ja rakennustoimet sekä vuokraasuntojen rakentamisen Joensuun Penttilään. Hankkeet ovat edenneet kaavoitusvaiheeseen. Penttilässä kyse on vuokra-asuintalosta opiskelijoita, elinkaariasumista ja tuetun asumisen mahdollisuuksia. Penttilästä rakentuu tulevina vuosina ja vuosikymmeninä merkittävä alue, jossa asumisen lisäksi kysyntää on hyvin monenlaisille palveluille vauvasta vaariin. Karjalaisuus on KKES:n toiminnan ydintä. Lappeenrannassa tavoitteemme on hakea tontille lisää rakennusoikeutta ja remontoida kiinteistön vanha komea osa perusteellisesti. Karjalankulman tontti on yksi kaupungin vetovoimaisimmista, meillä on asioiden edetessä useita mahdollisuuksia tontin hyödyntämiseen. Karjalaisuus on toimintamme ydintä. Karjalaisuuden määrittely ja elinvoimaisuus kunakin aikakautena on säätiön toiminnassa läsnä koko ajan. Karjalaisuus on ollut perinteen vaalimista. 1960-luvulla laadittiin karjalaisen kulttuurin kokonaisohjelma. Siinä säätiön toiminta muotoiltiin karjalaisen perinteen keräämiseksi ja tallentamiseksi, aineiston luetteloinniksi sekä aineistoon perustuvien tieteellisten tutkimusten laatimiseksi ja julkaisemiseksi. Tieteellisessä toiminnassa painopistealoiksi määriteltiin karjalaiset murteet ja nimistö, historia, arkeologia, kansanperinne ja karjalainen kansanmusiikki sekä sosiologia, julkaisutoiminta, taiteet ja kotiseututoiminta. Myös museot, kirjastot, kuvakokoelmat ja karjalainen bibliografia saivat kokonaisohjelmassa huomiota. Ilosaaren kulttuurikohteesta virkosi monipuolisen kulttuurin ja kulinarististen nautintojen keskus. keskus. Tiivis ja hyvä yhteistyö popparien kanssa onkin ollut mitä parhain näyttö ennakkoluulottomasta rinnakkaiselosta nuoren sukupolven kanssa. Karjalantalon ja Inarin talon ohella säätiö omistaa muitakin kulttuuriperintökohteita. Näistä Murtovaaran talomuseo, entinen kruununmetsätorppa, on Suomen ainoa vaaraasutusmuseo. Vuoden 2014 syyskuussa Valtimolla sijaitsevassa Murtovaaran talomuseossa järjestettiin perinnerakentamisen leiri, jonka aikana Nurmeksen ammattiopiston opiskelijat opettelivat käytännössä rakennusperinteen vaalimista. Niin ikään säätiö oli viime vuonna mukana Parppeinvaaran museoaittojen restauroinnissa. Myös Ylämyllyn Leinosenlammen rannalla sijaitseva Olli Tiaisen maja kuuluu säätiön omistamiin perinne- ja kulttuurikiinteistöihin. Majan käyttö on organisoitu sujuvasti maanpuolustuksellisten toimijoiden kanssa. Karjalaisen Kulttuurin Edistämissäätiön kannatusyhdistys ry. jäi historiaan kunniakkaan 64 toimintavuoden jälkeen. Marraskuussa 2014 pidetty yhdistyksen yleinen kokous päätti purkaa yhdistyksen vuoden 2015 alussa. Viimeisenä puheenjohtajana vuodesta 1999 toimineen asessori Timo Nevalaisen mukaan yhdistyksen ydintehtävä oli tullut täytetyksi säätiö on vakiinnuttanut asemansa ja suosionsa karjalaisen kulttuurin vahvana tukijana. KKES on noin 150 asuinvuokralaisen vuokranantaja. Toimistovuokralaisia säätiöllä on noin 70. Tohdinpa todeta, että säätiö on vuokraisäntä parhaasta päästä vakaa ja turvallinen toimija, joka huolehtii aktiivisesti kiinteistöjensä kunnosta. Piirakkapalkalla ja rakkaudesta Karjalaan. Säätiön omaisuuden kasvun myötä varallisuudenhoito on työllistänyt entistä enemmän sekä luottamushallintoa että toimihenkilöitä. Säätiön luottamushallinto työskentelee edelleen piirakkapalkalla ja rakkaudesta Karjalaan. Palkattuja toimihenkilöitä säätiön toimistossa on kolme: toiminnanjohtaja Satu Kokkonen, talouspäällikkö Sari Karhu sekä kiinteistöpäällikkö Eero Kuittinen. Säätiö tarvitsee toimialueellaan joka vuosi monenlaisia palveluja kiinteistöjen korjauksista toimisto- ja hallintopalveluihin. Näitä palveluja säätiö ostaa paikallisilta ja alueellisilta yrityksiltä. Rahallisesti noin 450 000 euron hankinnat ovat merkittävä asia aluetaloudelle. Jokelan ravintolatoiminnan päättyminen vuoden 2012 lopussa herätti paljon tunteita. Kuva: Hannu Aaltonen Yksi esimerkki karjalaisuuden ja kulttuurin vaalimisesta tässä ajassa on vuodesta 2010 lähtien toteutettu yhteistyö Joensuun Popmuusikoiden kanssa. Popmuusikoista tuli tuolloin Karjalantalon vuokralaisia. Pitkään verraten verkkaisessa käytössä olleesta upeasta Ilosaaren kulttuurikohteesta virkosi monipuolisen kulttuurin ja kulinarististen nautintojen MATTI VIRTAALA, HALLITUKSEN PUHEENJOHTAJA

KUVA: HANNU AALTONEN Säätiön tehtävät ja tavoitteet Karjalaisen Kulttuurin Edistämissäätiö on yleishyödyllinen apurahasäätiö, jonka tarkoituksena on karjalaisen henkisen ja aineellisen viljelyn tukeminen ja kehittäminen sekä maassamme tapahtuva karjalaisten perinteiden vaaliminen. Tarkoitustaan säätiö toteuttaa myöntämällä apurahoja ja avustuksia, tukemalla tutkimus- ja julkaisutoimintaa, ylläpitämällä perinnekokoelmia ja laitoksia, järjestämällä kulttuuritilaisuuksia sekä osallistumalla erilaisiin kulttuurihankkeisiin Pohjois- ja Etelä-Karjalassa. Säätiön kotipaikka on Joensuu, toiminta-alue Pohjois- ja Etelä-Karjala sekä menetetty Karjala, jonka perinteen vaalimista tuetaan evakkokarjalaisten nykyisillä asuinalueilla. 1. Kulttuuritoiminta Apurahoihin, avustuksiin sekä muihin yhteistoimintahankkeisiin käytettiin vuoden aikana 572 000 euroa. Kaikkiaan kulttuuritoimintaan ja kulttuurikiinteistöjen kuluihin käytettiin 667 000 euroa. Itä-Suomen yliopiston Karjalan tutkimuslaitoksen Pohjois-Karjalan maakuntahistorian 5. osa Raja ja maakunta. Pohjois-Karjalan historia 1939-2010, jonka toteuttamista säätiö tuki kolmen vuoden ajan, valmistui ja julkaistiin lokakuussa. Viipurin Läänin historiakirjasarjan 5. osa, Autonomisen Suomen rajamaa, julkaistiin kesäkuussa. Teos oli viimeisin julkaisu 6-osaisesta kirjasarjasta. Säätiö osallistui Karjalan Kirjapaino Oy:n ohella toisena kustantajana teoksen toteuttamiseen. Säätiöllä oli yhteistoimintasopimus Joensuun Popmuusikkojen toteuttamissa Ilosaarirock-, Vekararock- ja Rokumenttitapahtumissa. Joensuun Taidemuseon ja pohjoiskarjalaisten peruskoulujen 8.-luokkalaisten taidepajatoiminnan toteuttamiseen säätiö osallistui maksamalla mm. koululaisten kuljetukset Joensuuhun. Taito Pohjois-Karjala ry:n 3-vuotinen kehittämishanke käynnistettiin säätiön tuella. Tunnustuspalkinnot Säätiön vuosijuhlassa, 29.3., julkistettiin tunnustuspalkinnot, jotka myönnettiin nuorten itsensä toteuttaman uudenlaisen kulttuuritoiminnan kannustamiseksi. Pohjois-Karjalassa 3 000 euron tunnustuspalkinto myönnettiin Nurmeksen Cafe Cube -nuorisokahvilan aikaansaaneille nuorille tunnustuksena ja kannustuksena omaehtoisesta aktiivisesta toiminnasta nuorten hyväksi. Etelä-Karjalassa 3 000 euron tunnustuspalkinto myönnettiin Metku- lapsi- ja nuorisokuorotoiminnalle. 2014 myönnetyt tiede-, taide- ja kulttuuritoiminnan apurahat Tieteen ja taiteen apurahat myönnettiin pääasiassa yhden vuoden ja puolen vuoden työskentelyapurahoina. Kulttuuritoiminnan apurahat myönnettiin hallituksen linjauksen mukaisesti ensisijaisesti pohjois- ja eteläkarjalaisille kulttuurialan järjestöille 15 20-vuotiaiden nuorten työllistämiseen erilaisissa kesätapahtumissa ja muissa kulttuuri- ja taidehankkeissa. Tiedeapurahat Itä-Suomen yliopisto, Sivakka-Rasimäki tutkimusryhmä 4.000 Sivakka-Rasimäki -tutkimuksen viidennen kenttätyövaiheen harjoittelijan palkkauskustannuksiin. Lappeenrannan kaupungin museotoimi, Kannaksen kulta-aika työryhmä 8.000 Kannaksen kulta-aika, Karjalan kannas -aiheisen näyttely-, julkaisu- ja tapahtumakokonaisuuden tekstien käännöstyöhön.

Kaarlenkaski Taija, filosofian tohtori, Joensuu 11.000 Puolen vuoden tutkimusapuraha karjanhoidon muutoksia ja niiden vaikutuksia ihmisten ja eläinten suhteisiin käsittelevään väitöksen jälkeiseen tutkimukseen Itä-Suomen yliopistossa. Kirkinen Tuija, filosofian maisteri, Helsinki 11.000 Puolen vuoden tutkimusapuraha Helsingin yliopiston väitöskirjatutkimukseen Fur hunting and fur trade in Eastern Finland during the Iron Age and Early Medieval Period (300-1300 AD) an environmental archaeological approach. Koivisto Vesa, dosentti, Espoo 11.000 Puolen vuoden tutkimusapuraha Suomen ja karjalan verbijohdoksia käsittelevään post doc tutkimukseen. Kokkonen Jukka, filosofian tohtori, dosentti, Joensuu 22.000 Yhden vuoden tutkimusapuraha varhaisen uuden ajan itärajaan liittyvään post doc -tutkimukseen. Koukkunen Jarkko, filosofian maisteri, Joensuu 22.000 Yhden vuoden tutkimusapuraha Itä-Suomen yliopiston historian alan väitöskirjatutkimukseen Poltetun maan taktiikan käyttö talvisodassa. Kuusisto Alina, filosofian maisteri, Liperi 11.000 Puolen vuoden tutkimusapuraha Joensuun lyseon 150-vuotishistorian loppuunsaattamiseen. Logrén Anna, filosofian lisensiaatti, Joensuu 11.000 Puolen vuoden tutkimusapuraha Itä-Suomen yliopiston kulttuurintutkimuksen väitöskirjatutkimukseen, joka käsittelee taiteilijuuden määrittymistä mediavälitteisen ja taiteilijalähtöisen taiteilijapuheen konteksteissa. Turunen Aino-Maija, teologian maisteri, Joensuu 11.000 Puolen vuoden tutkimusapuraha Itä-Suomen yliopiston teologian alan väitöskirja tutkimukseen Savonlinnan-Viipurin hiippakunnan seurakuntadiakoniasta vuosina 1897-1939. Tuuva-Hongisto Sari, filosofian tohtori, Lappeenranta 22.000 Yhden vuoden työskentelyapuraha Lappeenrannan kauppatoria käsittelevään muistitietotutkimukseen. Taiteilijoiden työskentelyapurahat Anttonen Helena, dramaturgi, näytelmäkirjailija, Lappeenranta 11.000 Puolen vuoden työskentelyapuraha Terijoella -näytelmän kirjoittamiseen. Gröhn-Soininen Reetta, kuvanveistäjä, Joensuu 22.000 Yhden vuoden apuraha taiteelliseen työskentelyyn. Järvenpää Hanna, kuvataiteilija, Liperi 11.000 Puolen vuoden apuraha kuvataiteelliseen työskentelyyn. Laakkonen Mira, tanssitaiteilija, tanssiterapeutti, Joensuu 22.000 Yhden vuoden työskentelyapuraha taiteellisen työsuunnitelman toteuttamiseen. Nieminen Antti, taideseppä, Taipalsaari 22.000 Yhden vuoden apuraha taiteelliseen työskentelyyn ja elämystaonta -palvelun kehittämiseen. Pohjois-Karjalan osuuskaupan rahasto Antti Hakkarainen, kuvataiteilija, Nurmes 11.000 Puolen vuoden apuraha kuvataiteelliseen työskentelyyn. Apurahat nimikkorahastoista Olli Tiaisen maanpuolustusrahasto Suomen Sotien Veteraanien Tuki SVT ry 1.200 JR 200:n veteraanien matkakuluihin ja varustehankintoihin Karjalan Poikien Killan jotokselle. Riitta ja Väinö H. Bromanin rahasto Pohjois-Karjalan rajavartiosto, historiatoimikunta 15.000 Pohjois-Karjalan rajavartioston historia 1919-2019 teoksen laatimiseen. Kolmen vuoden apuraha. Kontiorannan Sotilaskoti ry. 10.000 Yhdistyksen 80-vuotisjuhlan järjestämiskuluihin. Kulttuuritoiminta Pohjois-Karjalassa Botanian ystävät ry 15.000 Kolmivuotinen apuraha (2014, 2015 ja 2016) kehittämishankkeeseen. Eettisesti Innovatiiviset Kulttuurin Uudistajat EIKU ry 7.000 Nuorten työllistämiseen yhden kuukauden ajaksi Gli Spregoni-kulttuuriproduktiossa. Eno-Seura ry 1.000 Nuoren työllistämiseen yhden kuukauden ajaksi näyttelyn uudistamistyöhön Enon Kotiseutumuseolle. Enon 4H-yhdistys ry 1.000 Nuorten työllistämiseen Ahvenisen Punaisen talon myynti- ja esittelytyöhön. Honkavaaran seudun kyläyhdistys 2.000 Nuorten työllistämiseen Lasten kesähässäkät päiväleireille. Iljala Ry 3.000 Nuorten työllistämiseen Nukke- ja nalletalon sekä vanhan pappilan näyttelyiden esittelijöiksi ja oppaiksi. Ilomantsin Museosäätiö 10.000 Nuorten työllistämiseen Parppeinvaaran Runokylän opastus- ym. tehtäviin. Joensuun Puhallinorkesteriyhdistys ry 3.000 Nuorten työllistämiseen nuotiston inventointi- ja digitointitehtäviin. Joensuun taidemuseon Ystävät ry 2.000 Nuorten työllistämiseen Nikolai I - poika, isä ja keisari näyttelyn valvontatehtäviin. Joensuun Taiteilijaseura ry 3.000 Nuoren työllistämiseen kolmen kuukauden ajaksi galleriatyöntekijä/taiteilijaseuran toimistohoitajan tehtäviin. Juuka-seura ry 2.500 Nuorten työllistämiseen arkistoharjoittelijaksi ja museo-oppaiksi. Karjalaisseurojen Pohjois-Karjalan piiri ry 1.000 Perinteisten vuosittaisten tapahtumien toteuttamiseen sekä erityisesti Evakossa 70 vuotta -seminaarin kuluihin. Kaurila-Muskon Kyläyhdistys ry 2.000 Nuorten työllistämiseen sotahistoriallisen valokuvanäyttelyn ja Koulumuseon esittelyyn ja näyttelykahvion ylläpitoon. Kyläparin kyläyhdistys ry/kyläparin Myllyteatteri 2.000 Nuorten työllistämiseen Pätsi - kesäteatterinäytelmän toteuttamisessa näyttelijöiksi sekä puvustus-, lavastus- ja markkinointitehtäviin. Lieksan Vaskiviikon kannatusyhdistys ry 3.000 Nuorten työllistämiseen Lieksan Vaskiviikon työtehtäviin.

Liperi - Seura ry 1.000 Nuoren työllistämiseen yhden kuukauden ajaksi Liperin museoissa. Maaseudun Sivistysliiton Vaara-Karjalan kulttuuriyhdistys ry 2.000 Nuoren työllistämiseen kahden kuukauden ajaksi Katri Vala kulttuurikeskukseen. Monikulttuurinen teatteriyhdistys RanKids ry 4.000 Nuorten työllistämiseen taide- ja elokuvatyöpajoissa ja kulttuurileirien ohjaajina. Monitaiteinen kulttuuriyhdistys Vääräpyörä ry 2.000 Nuorten työllistämiseen Vääräpyörän työpajatoimintaan. Nuorisoseura Motora ry 6.000 Nuorten työllistämiseen Motoran toiminnassa. Nurmeksen evankelisen opiston ystävät ry 1.000 Nuoren työllistämiseen Haikolan talon kulttuuritapahtumissa. Outokummun kaivosmuseo 1.000 Nuorten työllistämiseen Outokummun kaivosmuseon Teatterikirja projektiin. Pohjois-Karjalan musiikkiyhdistys ry. 4.000 Nuorten työllistämiseen Ilomantsin kanteleleirin ja Puhoksen musiikkileirin sekä työharjoittelukoulu Soittarin tehtäviin. Pohjois-Karjalan 4H-piiri ry 2.500 Nuorten työllistämiseen sikermiä Mustalaiskulttuurista -näytelmän ääni- ja valotekniikassa, valokuvauksessa, puvustuksessa, lavastuksessa ja tapahtumamarkkinoinnissa. Pohjois-Karjalan Sotaveteraanipiiri 3.000 Nuoren työllistämiseen sotiemme muistomerkkien kartoitus- ja tallentamistyöhön. Rääkkylä Folk ry 3.000 Nuorten työllistämiseen leiriemännäksi Kihaus Folk pelimannileirille ja Kihaus Folk 2014 -festivaalin järjestelytöihin. Suomen Pietarhovi 1.000 Nuorten työllistämiseen kuvataidenäyttelyn järjestelytehtäviin. Taito Pohjois-Karjala ry 5.000 Nuorten työllistämiseen näyttelyvalvojiksi (Ilomantsi, Joensuu, Lieksa), sekä toteuttamaan kulttuuriesityksiä Joensuun Taitokorttelissa. Teatteriyhdistys Satama ry 3.000 Nuorten työllistämiseen teatterin kahvilaan ja Pohjoinen valo festivaalin tehtäviin. Tohmajärvi-Seura ry 2.000 Nuorten työllistämiseen museoiden opastustehtäviin. Tuupovaara-Seura ry 1.000 Nuorten työllistämiseen Koskenniskan myllykievarimuseon valvonta- ja opastustehtäviin. Kulttuuritoiminta Etelä-Karjalassa Imatra Big Band Festivals ry 3.000 Nuorten työllistämiseen Imatra Big Band festivaalin avustustehtäviin. Kalevatron-tuottajatyöryhmä: Ville Silvennoinen ja Juho Liira 7.000 Kalevatron-kulttuurifestivaalin järjestämiskuluihin. Karjalan Liitto ry 3.000 Nuorten työllistämiseen Karjalaisten kesäjuhlien järjestelytehtäviin Lappeenrannassa. Lappeenrannan musiikkiopiston kannatusyhdistys ry. 8.000 Nuorten työllistämiseen kesämuusikoiksi. Lappeenrannan palvelukeskussäätiö 3.000 Nuorten työllistämiseen toimintaan, jossa kerätään perimätietoa ja järjestetään konsertteja palvelukodeissa. Taito Etelä-Karjala ry 3.000 Nuorten työllistämiseen Taito Etelä-Karjalan työpisteissä ja tapahtumissa. Muu karjalainen kulttuuritoiminta Luumäen Karjalaseura ry/ Nisalahti kyläkirjatoimikunta 2.000 Nisalahti kyläkirjan painatus- ym. kulujen kattamiseen. Patronen Outi, filosofian lisensiaatti, Helsinki 2.000 Korpiselän pitäjän Ägläjärven kyläkirjan painatus- ja valokuvien kuluihin. Opiskeluapurahat lukuvuodelle 2014-2015 Martta ja Aarne Cederbergin rahasto Elomäki Aino, Joensuu, 1000 Journalistiikan opiskeluun Jyväskylän yliopistossa ja vaihto-opiskeluun Saksassa Hirvikangas Aki, Kontiolahti, 850 Arkkitehtuurin opiskeluun Oulun yliopistossa Hirvonen Jonne, Joensuu, 850 Energiatekniikan opiskeluun Lappeenrannan teknillisessä yliopistossa Hurri Heikki, Joensuu, 1000 Tietojohtamisen opiskeluun Tampereen teknillisessä yliopistossa ja vaihto-opiskeluun Pietarissa Härkin Jonna, Valtimo, 850 Historian opiskeluun Itä-Suomen yliopistossa Joska Mikko, Lieksa, 850 Kasvatustieteen opiskeluun Tampereen yliopistossa Juntunen Henna, Joensuu (Pyhäselkä), 500 Matkailun opiskeluun Karelia-ammattikorkeakoulussa Kareinen Topias, Kitee, 850 Luokanopettajaopintoihin Tampereen yliopistossa Kaukonen Mari, Joensuu, 1000 Kauppatieteiden opiskeluun Aalto-yliopistossa ja vaihto-opiskeluun Kanadassa Kaukotie Lauri, Joensuu, 1000 Opiskeluun Karelia-ammattikorkeakoulussa ja työharjoitteluun Moskovassa Keränen Minna, Polvijärvi, 850 Kasvatustieteiden opiskeluun Itä-Suomen yliopistossa Kortelainen Minna, Juuka, 850 Biologian opiskeluun Itä-Suomen yliopistossa Kupiainen Verna, Liperi, 850 Lääketieteen opiskeluun Itä-Suomen yliopistossa Kärnä Miika, Joensuu, 1000 Oikeustieteen opiskeluun Turun yliopistossa ja vaihto-opiskeluun Maastrichtin yliopistossa Laaninen Laura, Nurmes, 850 Soveltavan kasvatustieteen opiskeluun Itä-Suomen yliopistossa Láng Saba, Kontiolahti, 1000 Meteorologian opiskeluun Helsingin yliopistossa ja vaihto-opiskeluun Englannissa Lievonen Ville, Joensuu, 850 Lääketieteen opiskeluun Helsingin yliopistossa Makkonen Henri, Kitee, 1000 Yhteiskuntatieteiden opiskeluun Tampereen yliopistossa ja Erasmus Mundus maisteriohjelmassa Tanskassa

KUVA: JOENSUUN POPMUUSIKOT RY Ilosaaren kulttuurikohteesta virkosi monipuolisen kulttuurin ja kulinarististen nautintojen keskus. MATTI VIRTAALA, HALLITUKSEN PUHEENJOHTAJA

Makkonen Petri, Joensuu, 1000 Yritysoikeuden ja -talouden opiskeluun Itä-Suomen yliopistossa ja vaihto-opiskeluun Saksassa Martikainen Katri, Joensuu, 850 Metsätieteen opiskeluun Itä-Suomen yliopistossa Muje Minna, Polvijärvi, 500 HSO-tradenomi opintoihin HAAGA-HELIA-ammattikorkeakoulussa Mutanen Mikko, Joensuu, 850 Konetekniikan opiskeluun Lappeenrannan teknillisessä yliopistossa Mölsä Noora, Kontiolahti, 850 Eläinlääketieteen opiskeluun Helsingin yliopistossa Niemi Laura, Joensuu, 850 Erityispedagogiikan opiskeluun Itä-Suomen yliopistossa Nykänen Petja, Joensuu, 850 Viestinnän opiskeluun Helsingin yliopistossa Ojala Eliisa, Nurmes, 850 Matkailun opiskeluun Karelia-ammattikorkeakoulussa Paakkunainen Kirsi, Joensuu, 500 Maisemasuunnittelun opiskeluun Hämeen ammattikorkeakoulussa Paananen Miikka, Kontiolahti, 1000 Englannin opiskeluun Itä-Suomen yliopistossa ja vaihto-opiskeluun Ruotsissa Palviainen Miia, Joensuu, 1000 Taloustieteen opiskeluun Tampereen yliopistossa ja vaihto-opiskeluun Kiinassa Partanen Hannu, Outokumpu, 850 Fysiikan, matematiikan ja kemian opiskeluun Itä-Suomen yliopistossa Partanen Mari, Kontiolahti, 850 Biologian opiskeluun Itä-Suomen yliopistossa Partanen Riikka, Juuka, 850 Erityispedagogiikan opiskeluun Itä-Suomen yliopistossa Partanen Venla, Joensuu, 850 Energiatekniikan diplomi-insinöörin koulutukseen Lappeenrannan teknillisessä yliopistossa Poutanen Jere, Joensuu, 850 Kasvatustieteiden opiskeluun Oulun yliopistossa Pursiainen Miika, Joensuu, 1000 Tähtitieteen opiskeluun Erasmuksen Astromundus maisteriohjelmassa Ryynänen Antti, Lieksa, 1000 Sähkötekniikan opiskeluun Tampereen teknillisessä yliopistossa ja vaihto-opiskeluun Malesiassa Sairanen Joni, Joensuu, 850 Lääketieteen opiskeluun Itä-Suomen yliopistossa Salmela Jussi, Joensuu, 850 Julkisoikeuden opiskeluun Itä-Suomen yliopistossa Shah Annu, Lieksa, 850 Oikeustieteen opiskeluun Helsingin yliopistossa Simonen Jukka, Joensuu, 1000 Tuotantotalouden opiskeluun Tampereen teknillisessä yliopistossa ja vaihto-opiskeluun Hong Kongissa Solanpää Teemu, Pyhäselkä, 850 Lääketieteen opiskeluun Itä-Suomen yliopistossa Tahvanainen Mira, Joensuu, 1000 Kauppatieteiden opiskeluun Itä-Suomen yliopistossa ja vaihto-opiskeluun Saksassa Toivola Heta, Liperi, 850 Logopedian opiskeluun Oulun yliopistossa Torni Emmi, Kitee, 1000 Oikeustieteiden opiskeluun Itä-Suomen yliopistossa ja vaihto-opiskeluun Espanjassa Vartiainen Henri, Joensuu, 850 Lääketieteen opiskeluun Helsingin yliopistossa Vartiainen Noora, Joensuu, 850 Kiinteistötalouden opiskeluun Aalto-yliopistossa Vatanen Tuukka, Kontiolahti, 850 Hammaslääketieteen opiskeluun Itä-Suomen yliopistossa Vesanen Virva-Kaarina, Joensuu, 850 Oikeustieteiden opiskeluun Turun yliopistossa Virmajoki Silla, Joensuu, 850 Valokuvataiteen opiskeluun Aalto yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulussa Záborszky Mihály, Joensuu, 850 Lääketieteen opiskeluun Unkarissa Zaitsev Pavel, Outokumpu, 850 Terveyden biotieteiden opiskeluun Itä-Suomen yliopistossa Kulttuurikiinteistöt Säätiön omistamia perinne- ja kulttuurikiinteistöjä ovat Karjalantalo Joensuussa, Murtovaaran talomuseo Valtimolla ja Olli Tiaisen maja Ylämyllyllä. Karjalantalo on vuokrattu Joensuun Popmuusikot ry:n omistamalle Töminä Oy:lle ravintola- ja konserttitoimintaa varten. Popmuusikoiden alivuokralaisena talossa toimii myös Pohjois-Karjalan Ammattikorkeakoulun pop-jazzmusiikin ja kansanmusiikin koulutusyksikkö. Murtovaaran talomuseon ylläpidosta, auki pidosta ja opaspalveluiden järjestämisestä on sopimus valtimolaisen yrittäjäpariskunnan Anni ja Jarno Korhosen kanssa. Murtovaarassa järjestettiin perinnerakentamisen leiri yhteistyössä Nurmeksen ammattiopiston rakentamiskoulutusohjelman kanssa. Olli Tiaisen majan käytöstä tehtiin yhteistyösopimus Pohjois-Karjalan aluetoimiston ja pohjoiskarjalaisten maanpuolustusjärjestöjen kanssa. Parppeinvaaraa hallinnoivan Kalevanpirtti Oy:n säätiö omistaa yhdessä Ilomantsin kunnan kanssa. Parpppeinvaaralla toimii karjalaista perinnettä vaaliva ravintola Parppeinpirtti, joka on vuokrattu Tsipaniekka Oy:lle. Runokylän ja Luontokeskus Mesikän toiminnasta Kalevanpirtti Oy:llä on sopimus Ilomantsin Museosäätiön kanssa. Parppeinvaaran museoaittojen restaurointi ja piha-alueen kunnostus toteutettiin Kalevanpirtti Oy:n hankkeena EAKR-rahoituksen turvin. Joensuussa, Papinkatu 5:ssä säätiön omistama liikehuoneisto on vuokrattu kulttuuritoimintatilaksi NS Motora ry:lle.

2. Sijoitustoiminta Varallisuus Säätiön varallisuus on kertynyt lahjoituksista ja sijoitusten tuotoista. Varat on sijoitettu pääasiassa kiinteistö- ja huoneisto-osakkeisiin, pörssiosakkeisiin ja muihin arvopapereihin, sekä maa- ja metsäalueisiin. Varallisuuden tasearvo säätiön kirjanpidossa on noin 19,4 miljoonaa euroa. Pääosa säätiön tuloista kertyi huoneistoosakkeiden tuotoista. Osinkotuotot olivat 158 300 euroa, joista Karjalan Kirjapaino Oy:n osuus 85 000 euroa. Sijoitus- ja rahoitusomaisuuden tuotto oli 1 695 500 euroa. Taseen loppusumma on 21 552 140 euroa. Tilinpäätössiirtojen jälkeen vuoden 2014 ylijäämä oli 550 127 euroa. Rahastot Konserniyhtiöt Säätiön taloushallintoa hoidetaan konsernina, johon kuului säätiön lisäksi 11 tytäryhtiötä. Ilomantsilaista Kalevanpirtti Oy:tä lukuun ottamatta konserniyhtiöiden raha- ja maksuliikenne hoidetaan säätiön toimistossa. Pääkirjanpito ostetaan Visma Services Oy:ltä. Myös kiinteistöyhtiöiden isännöinti ja suuri osa kiinteistöjen huoltoon liittyvistä tehtävistä hoidetaan säätiön konsernipalveluina. Kiinteistö Oy Lappeenrannan Karjalankulman isännöinnistä vastaa Ovenia Oy. Säätiön tytäryhtiöitä Joensuussa ovat Karjalan Kirjapaino Oy, Kiinteistöyhtiö Kauppakulma, Kiinteistöyhtiö Inarinkulma ja Kiinteistöyhtiö Jokelankulma sekä Kiinteistöyhtiö Kuurnankatu 16. Säätiö omistaa myös Kiinteistöyhtiö Pataluodonhakan ja Kiinteistöyhtiö Utrankosken, Asunto Oy Joensuun Aarnelan sekä Kolmikärki Oy:n kaikki osakkeet. Lukuun ottamatta Kalevanpirtti Oy:tä, konserniyhtiöiden kaikki operatiivinen toiminta hoidetaan säätiön toimistossa. Konserniyhtiöt ja säätiön suora omistusosuus Säätiössä on yleisrahaston lisäksi erillinen Yliopistorahasto, jonka pääoma on 500 000 euroa. Rahaston tuottoa käytetään yliopistotoimintaan Pohjois-Karjalassa. Yliopistorahastoa kartutetaan säätiön sijoitustoiminnan tuloksesta ja rahastoon osoitetuista lahjoituksista. Nimikkorahastot Säätiössä on 38 nimikkorahastoa, joista yksi on omakatteinen rahasto. Nimikkorahastojen pääoma oli vuoden lopussa 8 560 300 euroa ja omakatteisen rahaston 61 830 euroa. Riitta ja Väinö H. Bromanin rahasto Martta ja Aarne Cederbergin rahasto Etelä-Karjalan rahasto Eino ja Marjatta Hietasen rahasto Aini ja Toivo Hirvosen rahasto Paavo ja Hilkka Honkajuuren rahasto E. J. Huttusen Rahasto Joensuun Marttayhdistys ry:n rahasto Karjalaisen Kosti Aaltosen rahasto Karjalan Äänen rahasto Elma ja Väinö Kokkosen rahasto Kaupunginlääkäri O. A. Kososen muistorahasto V. A. Kotilaisen rahasto Antti Kukkosen rahasto Laakkosen rahasto Martta Laineen rahasto Veijo Mannelinin rahasto Sanni ja Pekka Mensosen rahasto Olli Tiaisen maanpuolustusrahasto Kirjastonhoitaja Ritva Oravan rahasto Irma ja Reino Pitkäsen rahasto Pohjoiskarjalainen sotilasmusiikkirahasto Pohjois-Karjalan Osuuskaupan rahasto Pohjois-Karjalan Osuuspankkien rahasto 21. Prikaatin rahasto Jorma Reenpään rahasto Anja ja Arto Ruudun rahasto Aino ja Nuutti J Rädyn rahasto Ensio Salmenkallion rahasto Erkki ja Inkeri Salomaan rahasto Tauno ja Siiri Talluksen rahasto Mirjam ja Pauli Talvion Kantele-rahasto Väinö ja Taimi Toron rahasto Apteekkari Kerttu Tossavaisen rahasto Hanna ja Antti Turusen rahasto Vuokko Vallinkosken rahasto Wiipuri-museon säätiön rahasto Eevi ja Matti Väistön rahasto Metsät Säätiö omistaa Kaavin Luikonniemessä metsätiloja, joiden pinta-ala on yhteensä noin 350 hehtaaria. Lapissa, Kittilän ja Enontekiön kunnissa säätiöllä on maa- ja metsäalueita, joiden pinta-ala on yhteensä noin 400 hehtaaria. Metsien hoidosta säätiöllä on sopimus UPM Metsän kanssa. Arvopaperit Vuoden lopussa pörssiosakkeiden ja muiden arvopapereiden markkina-arvo oli yhteensä 2,4 miljoonaa euroa. Pääomalahjoitukset Broman Group Oy lahjoitti Riitta ja Väinö H. Bromanin rahastoon 50 000 euroa ja Eero ja Harri Broman lahjoittivat Jorma Reenpään rahastoon yhteensä 10 000 euroa. Rakennuskulttuurin Edistämissäätiö lopetti toimintansa ja lahjoitti varansa, 14 100 euroa, Karjaisen Kulttuurin Edistämissäätiölle.

3. Hallinto Hallintoneuvosto Hallintoneuvoston tehtävänä on valvoa ja tukea säätiön toimintaa sekä valita säätiön luottamushallinnon jäsenet. Hallintoneuvoston jäseneksi ei voi valita 75 vuotta täyttänyttä henkilöä. Hallintoneuvosto piti kevätkokouksensa 29. maaliskuuta Joensuussa ja syyskokouksensa 22. marraskuuta Joensuussa. Puheenjohtaja kanslianeuvos Matti Halonen, Joensuu Varapuheenjohtaja lehtori Liisa Ryyppö, Joensuu Jäsenet kauppaneuvos Harri Broman, Joensuu museonjohtaja Liisa Eskelinen, Lieksa professori Tapio Hämynen, Joensuu filosofian tohtori Laura Jetsu, Ilomantsi konsernijohtaja Kyösti Kakkonen, Joensuu varatuomari Timo Nevalainen, Joensuu kanslianeuvos Arto Oikkonen, Lappeenranta diplomi-insinööri Pertti Parmio, Joensuu filosofian tohtori Jukka Partanen, Joensuu filosofian lisensiaatti Eeva Punta, Joensuu eversti evp. Pekka Ripatti, Kontiolahti toimitusjohtaja Antti Reenpää, Helsinki opetusneuvos Seppo Saarinen, Lappeenranta professori Lea Siilin, Joensuu professori Risto Turunen, Joensuu Kunniajäsenet emeritusprofessori Heikki Kirkinen professori Heikki A. Reenpää professori Veijo Saloheimo kauppaneuvos Väinö H. Broman diplomi-insinööri Pentti Immonen varatuomari Risto Piepponen Hallitus Säätiölain mukaan hallituksen tulee hoitaa säätiön asioita lakia ja säätiön sääntöjä noudattaen. Säätiön hallituksen on erityisesti huolehdittava säätiön toiminnan asianmukaisesta järjestämisestä ja siitä, että säätiön varat sijoitetaan varmalla ja tuloa tuottavalla tavalla. Sääntöjen mukaan säätiön hallitukseen kuuluu kolmeksi vuodeksi kerrallaan valittu puheenjohtaja ja kolmeksi vuodeksi kerrallaan valitut kuusi jäsentä, joista kaksi on vuosittain erovuorossa. Hallitukseen ei voida valita henkilöä, joka on täyttänyt 70 vuotta. Hallitus kokoontui vuoden aikana kuusi kertaa. Puheenjohtaja teollisuusneuvos Matti Virtaala, Joensuu Varapuheenjohtaja professori Marjatta Palander, Joensuu Jäsenet toimitusjohtaja Eero Broman, Joensuu varatuomari Antti Heliövaara, Joensuu professori Raija Komppula, Kontiolahti FM, KTM Anu Talka, Lappeenranta varatuomari Risto Voipio, Helsinki Tilintarkastus Säätiön tilintarkastajia olivat KHT-yhteisö Ernst & Young Oy, päävastuullisena tilintarkastajana KHT Katja Pesonen, ja toisena tilintarkastajana HTM Teuvo Pursiainen. Toimihenkilöt Säätiön asiamies ja toiminnanjohtaja oli filosofian maisteri Satu Kokkonen, talouspäällikkö tradenomi Sari Karhu ja kiinteistöpäällikkö rakennusmestari Eero Kuittinen.

KARJALAISEN KULTTUURIN EDISTÄMISSÄÄTIÖ PL 259, 80101 Joensuu puh 013 123271 www.kkes.fi