LAHTI: Teinikoira Haltuun- kurssi, Keskiviikko 01.06.2016 klo 17.00, 5krt. Onko koirasi 6kk-1,5v? Meneekö hermo kun kaikki opit jotka koira vielä jokin aika sitten osasi menee kuuroille korville? Koirasi hyperaktiivisuus kiristää hermoja arjessa etkä tiedä miten ohjata energiaa järkevään tekemiseen ja miten parantaa/ palauttaa koirasi arkiosaamista? Mikäli vastasit kyllä on tämä kurssi juuri teitä varten. Kurssilla harjoitellaan kontaktia, häiriössä työskentelyä, paikallaoloa, luoksetuloa, ohituksia, kouluttaja käsittelee koiraasi (luoksepäästävyys), ruuan odottamista ja sitä että voit ottaa kipon tarvittaessa pois ilman murinoita myös kesken ruokailun tarvittaessa, häkissä odottaminen, innokkaan koiran kohdalla ihmisen tervehtiminen tassut maassa ja aran koiran kohdalla ihmiseen tottuminen. Kurssille ei ole rotu eikä koko vaatimuksia, koiran ei tarvitse osata mitään kurssille tullessaan. Tule ottamaan teinikoirasi haltuun. Oiva tilaisuus harjoitella miniryhmässä, max. 4 koiraa. Ilmarisentie (1), 15170 Lahti, Joutjärvi. Ahtialantieltä Joutjärven kirkon jälkeen Ilmarisentien mäessä, samalla puollella kuin kirkko. Ahtialantien ja Väinämöisentien välissä, kummastakin risteyksestä n.300m. Ilmarisentien mäessä oleva hiekkakenttä. Yhteensä 5 koulutuskertaa Keskiviikkoisin klo 17.00-17.45 01.06, 08.06, 15.06, 22.06, 29.06.2016
LAHTI: Kontakti & Itsehillintäkurssi, Keskiviikko 01.06.2016 klo 18.00, 5krt. Kontakti & itsehillintä- kurssi on monipuolinen nimenomaan koiran arkikäyttäytymiseen ja malttamiseen/ itsehillintään perustuva erikoiskurssi! Kurssille voi kaikenikäiset koirat ja yläikärajaa ei ole. Alle 6kk ikäisille pennuille suosittelemme ensin käytäväksi pentukurssia ja tarpeen vaatiessa sen jälkeen tämä kurssi. Kurssilla harjoitellaan mm. Luvan odottaminen, paikallaolo, kontaktin ylläpito häiriöttä ja häiriössä, herkku kuonolla ja kuonon kippaus käskystä, ei ota, vastaantulijan kättely (koirat istuvat omistajien vieressä), seuraaminen, koira pysyy käskystä omistajan takana esim. portaat/ ahtaat tilat. Harjoitukset vaikeutetaan koiran osaamistason edetessä. Tule harjoittelemaan monipuolisia arkielämässä tarvittavia taitoja! HUOM! Ei remmiräyhääville eikä jatkuvasti haukkuville koirille! Ilmarisentie (1), 15170 Lahti, Joutjärvi. Ahtialantieltä Joutjärven kirkon jälkeen Ilmarisentien mäessä, samalla puollella kuin kirkko. Ahtialantien ja Väinämöisentien välissä, kummastakin risteyksestä n.300m. Ilmarisentien mäessä oleva hiekkakenttä. Yhteensä 5 koulutuskertaa Keskiviikkoisin klo 18.00-18.45 01.06, 08.06, 15.06, 22.06, 29.06.2016
LAHTI: Arkitaitoa tassuihin- kurssi, Keskiviikko 01.06.2016 klo 19.00, 5krt. Arkitottelevaisuuden alkeiskurssi on tarkoitettu kaikille yli 5 kuukautta vanhoille koirille. Kurssi antaa hyvän lähtökohdan koiran kouluttamiseen ja aktivointiin. Kurssilla koira pääsee tekemään asioita, joita tulee vastaan jokapäiväisessä elämässä, kuten tottelevaisuutta, aktivointia, hihnakäytöstä ja ohituksia. Kurssilla harjoitellaan: istumista, maahan menemistä, paikalla oloa, luoksetuloa ilman häiriötä sekä häiriössä, käskyjä sivulle ja seuraa, katsekontaktia, tehdään hyödyllisiä aktivointitemppuja, lisäksi harjoitellaan ohitustilanteita ja hihnakäytöstä. Ilmarisentie (1), 15170 Lahti, Joutjärvi. Ahtialantieltä Joutjärven kirkon jälkeen Ilmarisentien mäessä, samalla puollella kuin kirkko. Ahtialantien ja Väinämöisentien välissä, kummastakin risteyksestä n.300m. Ilmarisentien mäessä oleva hiekkakenttä. Yhteensä 5 koulutuskertaa Keskiviikkoisin klo 19.00-19.45 01.06, 08.06, 15.06, 22.06, 29.06.2016
LAHTI: Pentu Teho- kurssi, Keskiviikko 01.06.2016 klo 20.00, 8krt. Pentujen Tehotottelevaisuus- kurssilla harjoitellaan 8 kerralla laajasti perustottelevaisuuden osa-alueita koiran kanssa. Kurssilla harjoitellaan mm. istu, maahan, tehdään erilaisia temppuja aktivointimielessä, Paikalla istuminen ja makaaminen, luoksetulo häiriöttä ja häiriössä, Katsekontakti ja kontaktin ylläpito, sivulle, seuraa, odota, ei ota, ohituksia, seiso, takaosan käyttö harjoituksia, hihnassa kulkemista, vastaantulijan tervehtiminen niin, että omistajat kättelevät ja koirat istuvat omistajien vieressä. Kurssi on kokonaisuutena hyvä käytöstapojen ja tottelevaisuuden harjoitteluun, sekä auttaa omistajaa paremmin kouluttamaan koiraansa. Kurssi kestää 8 koulutuskertaa kerran viikossa. Kurssi on tarkoittu alle vuoden ikäisille koirilla. Tältä kurssilta voi halutessaan hyvin jatkaa koiratanssiin, tokoon, rallytokoon tai mihin haluaa. Tämä kurssi on hyvä pohja eri harrastuslajeille. Ilmarisentie (1), 15170 Lahti, Joutjärvi. Ahtialantieltä Joutjärven kirkon jälkeen Ilmarisentien mäessä, samalla puollella kuin kirkko. Ahtialantien ja Väinämöisentien välissä, kummastakin risteyksestä n.300m. Ilmarisentien mäessä oleva hiekkakenttä. Yhteensä 8 koulutuskertaa Keskiviikkoisin klo 20.00-20.45 01.06, 08.06, 15.06, 22.06, 29.06, (EI TUNTIA 06.07), 13.07, 20.07, 27.07.2016
ESPOO: Pentukurssi, Torstai 02.06.2016, klo. 18.00, 5krt Pentukurssi on tarkoitettu kaikille 3-6 kuukautta vanhoille pennuille rotuun katsomatta. Kurssi antaa hyvän lähtöpohjan pennun kouluttamiseen, sosiaalistamiseen ja aktivointiin. 3-6 kuukauden ikäisen pennun käsitykseen maailmasta ja eri asioista voi vielä vaikuttaa. Kurssilla harjoitellaan: koiran käsittelyä, katsekontaktia, istumista, maahan menemistä, paikalla oloa, ei ota, luvan odottaminen, sivulle, seuraa, luoksetuloa, tutustutaan toisiin koiriin, pennun rauhoittamiskeinot, ohitukset, aktivoidaan pentua hauskoilla ja hyödyllisillä aktivointitempuilla. Kurssilla pentu pääsee tekemään sellaisia asioita, joita se tarvitsee jokapäiväisessä elämässä. SILKKINIITTY, TAPIOLA Aarnivalkeantie 9, 02100 Espoo. Tapaamispaikkana on Aarnivalkean koulun vasemmassa sivussa oleva hiekkatien varrella olevat pitkät puupenkit ja sen viereinen nurmikkoalue, autopaikkoja paikassa on vähän. Auton voi jättää Aarnivalkean koulua vastapäätä tien toisella puolella oleville 24h parkkipaikalle, jossa on iso rivi erilaisia roskiksia. Koulutuspaikka on aarnivalkeantie 9 osoitteella olevan koulun vieressä oleva nurmikko minkä tunnistaa helposti pitkistä puupenkeistä ja suuresta puusta. Koulutus aluetta reunustaa myös pitkä pensasaita. Mikäli tulee osoitteen mukaan autotieltä hiekkatietä pitkin niin koulu on oikealla puolella ja koulutusalue tulee vasemmalle puolelle. Yhteensä 4 koulutuskertaa. Torstaisin klo. 18-19.45 2.6, 9.6, 16.6, 23.6, 30.6.2016
VANTAA, Tikkurila: Tehokkuutta paikallaoloon ja kontaktiin häiriössätunti, Torstaina 02.06.2016 klo 18.00, 1krt. TUNNILLE TULEVA KOIRA EI SAA OLLA LIIAN HÄIRIÖHERKKÄ TOISISTA KOIRISTA JA PAIKALLAOLO JA KONTAKTI TULEE OLLA HALLUSSA. Tunnin sisältö: Suurella koiramäärällä saamme hyvin tehostettua paikallaoloa vaihtelemalla paikallaolo koirakoita. Lisäksi samalla saamme tehostettua kontaktia häiriössä perusasennossa ja itse paikallaolossa. Tunnille otetaan maksimissaan 15 koirakkoa, jolloin saamme hyvin tehostettua aina uutta häiriötä ympärillä olevista koirakoista ja koira oppii normaalia suuremmassa häiriössä antamaan kontaktia ja pysymään paikoillaan. Tunnille tullakseen koiran tulisi osata paikkakäsky sekä sen tulisi jo osata antaa kontaktia (katsoo silmiin pyytämättä). Suuren koiramäärän vuoksi ei tunnilla ole varsinaista yksilöllistä opetusta vaan kouluttaja jakaa määrää ja tehokkaasti saamme myös tauotettua koirakoita tekevän ryhmän aina vaihtuessa. Tämä on hyvä jatko esimerkiksi tokon,- rallytokon, pentu teho- kurssin tai arki teho- kurssin jatkoksi. Kurssille ei ole ikärajaa, mutta kontakti ja paikallaolo tulee olla hallussa. Tunnille ei ole ikärajaa. VANTAA, TIKKURILA Kuninkaalantie 3 on lähin osoite. Heurekan parkkipaikka on vieressä. Heurekan parkkipaikat ovat suuria asfaltti parkkipaikkoja ja juna-radan toisella puolella on Heureka. Tikkurilan maalitehtaan testialue on koulutuskentän vieressä. Testi alueen tunnistaa helposti värikkäistä paneeleista jotka on suunnattu viistosti taivasta kohti aidatulla alueella. Tämän vieressä on nurmikenttä jossa kurssi pidetään ja seuraavana pieni parkkipaikka kahden nurmikentän välissä jossa tapaamme ensimmäisellä kurssikerralla.
Yhteensä 1 koulutuskerta. Torstaina klo 18.00-18.45 02.06.2016 ESPOO: Rallytokon Alkeet- Kurssi, Torstai 02.06.2016, klo. 19.00, 5krt Rallytoko on hauska laji, jossa yhdistyvät tokoliikkeet, koiratanssi ja agility. Tärkeintä on ohjaajan ja koiran yhteistyö ja se sopiikin kaikille nuorille ja aikuisille koirille. Rally-toko on mainio keino aktivoida vilkastakin koiraa ja parantaa suhdetta omaan koiraansa. Rallytokossa on rata missä on kylttejä. Siirrytään kyltti kerrallaan aina seuraavalle kyltille, kyltissä lukee mitä sinä kohdassa pitää tehdä. Rallytokossa koiraa nimenomaan pitää kehua suorituksen aikana! Alokasluokka lyhyesti kerrottuna koostuu: Erilaisista käännöksistä seuraamisessa, sivuaskelista, pyörimisistä, pujottelusta, paikallaoloa istuen ja maaten, eteen istumista jne. Rallytokoa voi tulla harrastamaan omaksi ilokseen tai tähdätä kisoihin! Hauskanpitoa yhdessä koiran kanssa! Tällä kurssilla käydään läpi rally-tokon alokasluokan liikkeet ja jos aikaa jää, tehdään erilaisia lyhyehköjä ratoja. Kurssi sopii Arkitaitoa Tassuihin - kurssin käyneille tai sen sisällön hallitseville koirille. SILKKINIITTY, TAPIOLA, ulkokurssi Aarnivalkeantie 9, 02100 Espoo. Tapaamispaikkana on Aarnivalkean koulun vasemmassa sivussa oleva hiekkatien varrella olevat pitkät puupenkit ja sen viereinen nurmikkoalue, autopaikkoja paikassa on vähän. Auton voi jättää Aarnivalkean koulua vastapäätä tien toisella puolella oleville 24h parkkipaikalle, jossa on iso rivi erilaisia roskiksia. Koulutuspaikka on aarnivalkeantie 9 osoitteella olevan koulun vieressä oleva nurmikko minkä tunnistaa helposti pitkistä puupenkeistä ja suuresta puusta. Koulutus aluetta reunustaa myös pitkä pensasaita. Mikäli tulee osoitteen mukaan autotieltä hiekkatietä pitkin niin koulu on oikealla puolella ja koulutusalue tulee vasemmalle puolelle.
Yhteensä 5 koulutuskertaa Torstaisin klo. 19-19.45 2.6, 9.6, 16.6, 23.6, 30.6.2016 VANTAA, Tikkurila: Tehokkuutta Ohituksiin- tunti, Torstaina 02.06.2016 klo 19.00, 1krt. Tunnin sisältö: TUNNILLE EI SAA TULLA REMMISSÄ RÄYHÄÄVÄN TAI JATKUVASTI HAUKKUVAN KOIRAN KANSSA SUUREN KOIRAMÄÄRÄN VUOKSI. Suurella koiramäärällä saamme hyvin tehtyä erilaisia monipuolisia ohitusharjoituksia. Koira ei saa olla remmiräyhä ja ohitusten tulisi jotenkin sujua jo, jotta niihin voidaan tämän tunnin avulla ottaa häiriöitä mukaan. Ohituksiin saamme tehokkuutta vaihtamalla koko ajan ohituspareja / ryhmiä ja näin ollen koira ei ehdi tottumaan tunnilla oleviin koiriin samalla tavalla kuin muilla kursseilla missä koiramäärä on huomattavasti pienempi. Tunnille ei ole ikärajoitusta. Maksimi koiramäärä on 15 koirakkoa. Suuren koiramäärän vuoksi ei tunnilla ole varsinaista yksilöllistä opetusta vaan kouluttaja jakaa määrää ja tehokkaasti saamme myös tauotettua koirakoita tekevän ryhmän aina vaihtuessa. VANTAA, TIKKURILA Kuninkaalantie 3 on lähin osoite. Heurekan parkkipaikka on vieressä. Heurekan parkkipaikat ovat suuria asfaltti parkkipaikkoja ja juna-radan toisella puolella on Heureka. Tikkurilan maalitehtaan testialue on koulutuskentän vieressä. Testi alueen tunnistaa helposti värikkäistä paneeleista jotka on suunnattu viistosti taivasta kohti aidatulla alueella. Tämän vieressä on
nurmikenttä jossa kurssi pidetään ja seuraavana pieni parkkipaikka kahden nurmikentän välissä jossa tapaamme ensimmäisellä kurssikerralla. Yhteensä 1 koulutuskerta. Torstaina klo 19.00-19.45 02.06.2016 Helsinki, Herttoniemi: Rallytokon Alkeet, Maanantaisin 06.06.2016 klo 19.00, 6krt. Rallytoko on hauska laji, jossa yhdistyvät tokoliikkeet, koiratanssi ja agility. Tärkeintä on ohjaajan ja koiran yhteistyö ja se sopiikin kaikille nuorille ja aikuisille koirille. Rally-toko on mainio keino aktivoida vilkastakin koiraa ja parantaa suhdetta omaan koiraansa. Rallytokossa on rata missä on kylttejä. Siirrytään kyltti kerrallaan aina seuraavalle kyltille, kyltissä lukee mitä sinä kohdassa pitää tehdä. Rallytokossa koiraa nimenomaan pitää kehua suorituksen aikana! Alokasluokka lyhyesti kerrottuna koostuu: Erilaisista käännöksistä seuraamisessa, sivuaskelista, pyörimisistä, pujottelusta, paikallaoloa istuen ja maaten, eteen istumista jne. Rallytokoa voi tulla harrastamaan omaksi ilokseen tai tähdätä kisoihin! Hauskanpitoa yhdessä koiran kanssa! Tällä kurssilla käydään läpi rally-tokon alokasluokan liikkeet ja jos aikaa jää, tehdään erilaisia lyhyehköjä ratoja. Kurssi sopii Arkitaitoa Tassuihin - kurssin käyneille tai sen sisällön hallitseville koirille. Herttoniemi, Helsinki: Sahaajankadun kenttä Starkkia vastapäätä tien toisella puolella koirapuiston takana oleva nurmikenttä. Kurssi on ulkokurssi Herttoniemessä.
Yhteensä 6 koulutuskertaa Maanantaisin klo 19.00-19.45 06.06, 13.06, 20.06, 27.06, 04.07, 11.07.2016 ESPOO: Arkitaitoa Tassuihin- Kurssi, Torstaisin 09.06.2016, klo. 16.00, 4krt Arkitottelevaisuuden alkeiskurssi on tarkoitettu kaikille yli 5 kuukautta vanhoille koirille. Kurssi antaa hyvän lähtökohdan koiran kouluttamiseen ja aktivointiin. Kurssilla koira pääsee tekemään asioita, joita tulee vastaan jokapäiväisessä elämässä, kuten tottelevaisuutta, aktivointia, hihnakäytöstä ja ohituksia. Kurssilla harjoitellaan: istumista, maahan menemistä, paikalla oloa, luoksetuloa ilman häiriötä sekä häiriössä, käskyjä sivulle ja seuraa, katsekontaktia, huomiomerkkiääntä, tehdään hyödyllisiä aktivointitemppuja, lisäksi harjoitellaan ohitustilanteita ja hihnakäytöstä. HUOM! Koska kurssi on lyhyt, teemme harjoitukset jotka keritään. SILKKINIITTY, TAPIOLA, ulkokurssi Aarnivalkeantie 9, 02100 Espoo. Tapaamispaikkana on Aarnivalkean koulun vasemmassa sivussa oleva hiekkatien varrella olevat pitkät puupenkit ja sen viereinen nurmikkoalue, autopaikkoja paikassa on vähän. Auton voi jättää Aarnivalkean koulua vastapäätä tien toisella puolella oleville 24h parkkipaikalle, jossa on iso rivi erilaisia roskiksia.
Koulutuspaikka on aarnivalkeantie 9 osoitteella olevan koulun vieressä oleva nurmikko minkä tunnistaa helposti pitkistä puupenkeistä ja suuresta puusta. Koulutus aluetta reunustaa myös pitkä pensasaita. Mikäli tulee osoitteen mukaan autotieltä hiekkatietä pitkin niin koulu on oikealla puolella ja koulutusalue tulee vasemmalle puolelle. Yhteensä 4 koulutuskertaa Torstaisin klo. 16-16.45 9.6, 16.6, 23.6, 30.6.2016