Etelä-Suomi Päätös Nro 75/2010/4 Dnro ESAVI/190/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 20.5.2010 ASIA LUVAN HAKIJA Porin kaupungin Porin Sataman uuden laiturin rakentamiseen liittyvä ruoppaus ja merialueen täyttö sekä töiden aloittaminen ennen päätöksen lainvoimaiseksi tulemista, Pori Porin Satama HAKEMUS Porin Satama on ympäristölupavirastossa 21.1.2010 vireille panemassaan hakemuksessa pyytänyt lupaa Mäntyluodon sataman laiturin laiturialueen ruoppaukseen ja täyttöön. Porin Satama on hakenut lupaa aloittaa työt ennen päätöksen lainvoimaiseksi tulemista. SUUNNITELMA Yleiskuvaus hankkeesta Länsi-Suomen ympäristölupavirasto 30.11.2009 päätöksellään nro 96/2009/2 myöntänyt luvan Mäntyluodon väylän ja satama-altaan syventämiseen ruoppaamalla ja ruoppausmassojen sijoittamiseen merialueelle väylän ulko-osan läheisyydessä, noin yhdeksän hehtaarin suuruisen satamakentän rakentamiseen Kallonlahden eteläosassa merialuetta täyttämällä käyttäen ruoppausmassoja ja Mäntyluodon sataman uuden 250 metrin pituisen laiturin rakentamiseen ja merialueen täyttämiseen ruoppausmassoilla laiturin kohdalla. Päätöksestä on valitettu ja Vaasan hallinto-oikeus on 9.4.2010 antamallaan välipäätöksellä nro 10/0082/1 kieltänyt päätöksen täytäntöönpanon siltä osin, kuin siinä on annettu lupa satamakentän rakentamiseen Kallonlahden eteläosaa täyttämällä. Länsi-Suomen ympäristölupavirasto 30.11.2009 päätöksellään nro 97/2009/2 myöntänyt ympäristönsuojelulain mukaisen luvan edellä mainitun päätöksen mukaisten Mäntyluodon satama-altaasta ruopattujen pilaantuneiden koheesiomaiden sijoittamiseksi Technip Offshore Finland Oy:n telakan alueella sijaitsevaan läjitysaltaaseen. Hakemuksen mukaisesti Mäntyluodon satamalaturin edustalle sen koillispuolelle tehdään täyttö louhe- ja moreenimaista. Ennen täyttöä ruopataan pohjasta pehmeämpi kerros. ETELÄ-SUOMEN ALUEHALLINTOVIRASTO puh. 020 636 1040 fax 03 570 8002 kirjaamo.etela@avi.fi www.avi.fi/etela YMPÄRISTÖLUPAVASTUUALUE Helsingin toimipaikka Asemapäällikönkatu 14 PL 115, 00231 Helsinki ymparistoluvat.etela@avi.fi
2 Alueen yleiskuvaus, kaavoitus ja maanomistus Hankealue Merialueen tila ja käyttö Hankesuunnitelma Mäntyluodon satama sijaitsee niemellä Porin kaupungin luoteispuolella. Mäntyluodon itäpuolella Kokemäenjoki laskee Pihlavanlahden pohjukkaan ja länsipuolella avomeri alkaa heti Kallon aallonmurtajan jälkeen. Kokemäenjoen vesi leviää Ahlaisten saariston kautta pohjoiseen ja Eteläselän kautta edelleen Kallon ja Reposaaren kalasataman aallonmurtajien välisestä aukosta mereen. Veden perusvirtaussuunta on Pohjanlahden Suomen puoleisella rannikolla pohjoiseen, mutta paikallisesti vedenkorkeuden vaihtelut ja tuulet vaikuttavat oleellisesti virtaussuuntiin. Mäntyluodon edustan merialueella on varsin tasaisesti syvenevä hiekkapohja. Suuria ja syviä eristettyjä altaita ei ole. Alueen kaavoitus ja maanomistus Ympäristöministeriön 1999 vahvistamassa seutukaavassa ("Satakunnan seutukaava 5") ja Porin kaupunginvaltuuston 6.3.2000 hyväksymässä osayleiskaavassa ("Meri-Porin osayleiskaava 1999") Mäntyluodon satama-alue on merkitty vesiliikenteen alueeksi. Osayleiskaavassa väyläalue on kaavoitettu vesialueeksi. Ajantasaisessa (helmikuu 2007) asemakaavassa Mäntyluodon satama-alue, Vasikkaniemen maaläjitysalue mukaan lukien, on merkitty satama-alueeksi. Mäntyluodon satama-alue ja sen läheiset vesialueet Reposaaren ympärillä ovat Porin kaupungin omistuksessa. Laiturin läheinen vesialue on satama-aluetta, jossa liikkuminen ja kalastaminen on rajoitettu. Hankkeen tarkoituksena on läjittää osa Länsi-Suomen ympäristölupaviraston päätöksen 96/2009/2 mukaisista väylän ja sataman ruoppausmassoista Kallonlahden pohjoispuoliselle alueelle sataman laiturin koillisreunaan siten, että alue muodostaa taustatäytön tulevalle laiturille. Alueen koko on noin 1 2 ha. Täyttöalueelta ruopataan ensin hienojakoinen mahdollisesti haitallisia aineita (kupari ja nikkeli) sisältävä pintakerros kantavaa pohjaa myöten. Ruopattava massamäärä riippuu kantavan pohjan sijainnista. Pehmeät massat sijoitetaan Technip Offshore Finland Oy:n läjitysalueelle. Ruopattavan alueen koko on noin 2 ha ja täytettävän alueen 1,1 ha. Täyttöalueelle sijoitetaan kitkamaita ja louhetta korkeuteen MW +2,0 m. Läjityksen reuna muotoillaan ja asennetaan suodatinkangas. Reuna tasataan sekalouheella. Tason -3,0 m yläpuolella luiskat verhoillaan lohkareilla. Läjitettävien massojen määrä on noin 80 000 100 000 m 3. Uusi täyttöalue on tarpeellinen, sillä Kallonlahden täyttöaluetta päätettiin pienentää lahden eteläpään läjitysalueen rakentamiseen kohdistuneen vastustuksen takia. Asukasyhdistyksen kanssa on käyty neuvotteluita hankkeen toteuttamiseen liittyen ja siinä yhteydessä on periaatteessa sovittu, että lahden täyttöaluetta pienennettäisiin siten, että täyttöalueen lopullinen leveys olisi hakemukseen liitetyn piirustuksen (OM/ks 10827)
Hankkeen vaikutukset HAKEMUKSESTA TIEDOTTAMINEN mukainen (114 metriä). Väylä- ja satama-alueiden ruoppausmassojen massatase on ylijäämäinen ja ylimääräisiä moreeni- ja louhemaita joudutaan kuljettamaan maanteitse muille läjitysalueille. Ylimääräisien siirtojen pienentämiseksi on tehty uusi suunnitelma täyttää Kallonlahden pohjoispuolista aluetta Insinööritoimisto Pitkälä Oy:n suunnitelmien 1461/177, 1461/178 ja 1461/179 mukaisesti. Työ toteutetaan siten, että ensimmäisessä vaiheessa imuruopataan uuden täyttöalueen pohjalla oleva hienojakoinen, huonosti kantava ja mahdollisesti kuparilla ja nikkelillä pilaantunut pintakerros lupien mukaiselle Technip Offshore Finland Oy:n läjitysalueelle. Toisessa vaiheessa alue täytetään proomusta pudottamalla moreenilla ja pintakerros louheella. Kolmannessa vaiheessa rakennetaan uuden täyttöalueen luiskaverhous suodatinkankaasta ja louheverhoilusta. Uusi täyttöalue on sataman pitkän tähtäyksen yleissuunnitelman mukainen ja sitä voidaan tulevina vuosikymmeninä täydentää laituritarpeen ja tavaraliikenteen sekä vanhojen laiturirakenteiden kunnon edellyttämällä tavalla. Ruoppaukset ja täyttötyöt suoritetaan samanaikaisesti sataman ruoppauksien ja laiturin pohjoispään rakentamisen kanssa eikä niistä arvioida aiheutuvan lisähaittoja. Aluehallintovirasto on vesilain 16 luvun 6, 7 ja 8 :ssä säädetyllä tavalla kuuluttamalla asiasta ympäristölupavirastossa ja Porin kaupungissa varannut tilaisuuden muistutusten ja vaatimusten tekemiseen ja mielipiteiden esittämiseen hakemuksen johdosta 5.3. 6.4.2010 välisenä aikana. Kuulutuksesta on erikseen lähetetty tieto asiakirjoista ilmeneville viranomaisille ja asianosaisille. MUISTUTUKSET, VAATIMUKSET JA MIELIPITEET 1) Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen (ELY-keskus) Ympäristö- ja luonnonvarat -vastuualue on todennut, ettei sillä ole huomautettavaa hakemussuunnitelman mukaisten täyttöjen tekemisestä merialueelle. Kallonlahden pohjoispuoleiselta täyttöalueelta imuruopattavien pehmeiden massojen läjittämisessä Technip Offshore Oy:n läjitysaltaaseen tulee huomioida, mitä ympäristökeskus on aiemmassa lausunnossaan altaan käytöstä esittänyt. Ely-keskus katsoo, että hakijalle voidaan myöntää töidenaloittamislupa. 2) Museovirasto on lausunut, ettei sillä ole huomautettavaa hankkeesta vedenalaisen kulttuuriperinnön suojelun kannalta. Alue, johon työ kohdistuu, on suppea, ja Museoviraston saaman tiedon mukaan aluetta on ruopattu jo aiemmin. Museovirasto haluaa muistuttaa, että jos alueelta kuitenkin löytyy rakennustyötä tehtäessä sellaisia rakenteita, joiden voidaan olettaa olevan peräisin yli sata vuotta sitten uponneesta aluksesta, on löydöstä muinaismuistolain mukaan ilmoitettava Museovirastolle. Tällaisessa tapauksessa rakenteita on syytä dokumentoida ja niiden löytöpaikka on syytä kirjata ylös. 3
Rakennetun kulttuuriympäristön ja kulttuurimaiseman osalta asiassa on kuultava Satakunnan museota. 4 HAKIJAN SELITYS Hakija on todennut selityksessään, että Uusi Kallonlahden pohjoispään ruoppaus- ja täyttöalue on osa aiempaa suunnitelma ja aiemman lupapäätöksen ehtoja voidaan suoraan soveltaa ko. lisäalueen edellyttämiin töihin. ALUEHALLINTOVIRASTON RATKAISU Varsinais-Suomen ELY-keskuksen muistutuksesta hakijalla ei ole erikseen huomautettavaa. Museoviraston muistutukseen liittyen hakija on lausunut, että Museoviraston lausunto otetaan huomioon töiden suoritusaikana. Lisätäyttöalue on kokonaisuudessaan sellaista, johon on viime vuosikymmeninä kohdistunut rakennustöitä eikä ole todennäköistä, että alueelta löytyisi muinaismuistolain mukaisia kohteita. Mikäli alueelta löytyy kohteita, asiasta ilmoitetaan Museovirastolle. Luparatkaisu Aluehallintovirasto myöntää Porin Satamalle luvan myöhemmin rakennettavan uuden laiturin taustatäyttöjen tekemiseen ja siihen liittyvän pehmeän pohjakerroksen ruoppaamiseen hakemuksen suunnitelman ja suunnitelmapiirustuksien (Työn nro/piir.nro 1461/177, 1461/178 ja 1461/179) mukaisesti Porin kaupungissa. Hankkeesta ei ennalta arvioiden aiheudu vesilain mukaan korvattavaa vahinkoa, haittaa tai muuta edunmenetystä. Luvan saajan on noudatettava vesilain säännöksiä sekä tässä päätöksessä annettuja määräyksiä. Lupamääräykset 1) Täyttöalueen pinta-ala on noin 11 150 m 2 ja täytön kokonaismassamäärä 80 000 100 000 m 3. 2) Ruoppaus- ja täyttötyöt on suoritettava siten, että niistä aiheutuu mahdollisimman vähän haittaa tai häiriötä meri-alueelle ja sen käytölle. Töissä tulee käyttää sellaisia työmenetelmiä, että veden samentuminen ja sedimentin sekoittuminen veteen on mahdollisimman vähäistä. Työt tulee tehdä mahdollisimman samanaikaisesti päätöksen 96/2009/2 mukaisen laiturin jatkamiseen liittyvien töiden kanssa. 3) Laiturin täytössä saa käyttää satamasta ja väylältä saatavia karkeita ruoppausmassoja (moreenia, kalliota, hiekkaa tai vastaavaa), jotka eivät sisällä haitallisia aineita siinä määrin että ne arvioidaan ympäristöministeriön sedimenttien ruoppaus- ja läjitysohjeen mukaisesti pilaantuneiksi (haitallisia aineita yli tason 2). 4) Pilaantuneeksi sedimentiksi todettu ruopattu massa tulee sijoittaa maalle paikkaan, johon on ympäristölupa kyseisten massojen sijoittamiseen. 5) Mikäli aluetta ruopattaessa löytyy sellaisia rakenteita, joiden voidaan olettaa olevan peräisin yli sata vuotta sitten uponneesta aluksesta, on löydöstä ilmoitettava viipymättä Museovirastolle.
6) Luvan saaja on vastuussa tämän päätöksen mukaisista töistä mahdollisesti aiheutuvasta vahingosta, haitasta ja muusta edunmenetyksestä. 7) Tämän päätöksen mukaisiin töihin on ryhdyttävä kolmen vuoden kuluessa ja työt on tehtävä olennaisilta osiltaan valmiiksi viiden vuoden kuluessa siitä lukien, kun tämä päätös on tullut lainvoimaiseksi uhalla, että lupa muutoin raukeaa. 8) Töiden aloittamisesta on etukäteen ilmoitettava kirjallisesti Varsinais- Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselle ja Porin kaupungin ympäristönsuojeluviranomaiselle. 9) Töiden valmistumisesta on 60 päivän kuluessa ilmoitettava kirjallisesti aluehallintovirastolle, Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselle ja Porin kaupungin ympäristönsuojeluviranomaiselle. Valmistumisilmoitukseen on liitettävä täytön lopullista sijaintia ja mittoja osoittava piirros. Valmistumisilmoitukseen on sisällytettävä tiedot täytettyjen massojen määrästä ja laadusta. 5 Perustelut Laiturin taustatäytön rakentamisesta saatava hyöty on huomattava verrattuna hankkeesta johtuvaan vahinkoon, haittaan ja muuhun edunmenetykseen. Merialueen täyttö mahdollistaa yhdessä lopullisen laiturin reunan rakentamisen kanssa sataman toiminnan edelleen kehittämisen. Täytössä käytetään satamasta ja väylältä saatavia massoja. Haittoina ympäristölupavirasto on ottanut huomioon työn aikaisen merialueen samentumisen ja muun työnaikaisen häiriön. Rakentaminen on asemakaavan mukaista. Hankkeesta ei ole arvioitu aiheutuvan sellaista haittaa kalataloudelle, että sen ehkäisemiseksi tulisi määrätä kalatalousmaksu. Hankkeesta aiheutuvien mahdollisten samentumis- tai muiden vesistövaikutusten tarkkailemiseksi ei ole määrätty erillistä tarkkailua, sillä päätöksessä 96/2009/2 määrätyn tarkkailun voi arvioida kattavan hankkeen vaikutusalueen. Ruopattavat pehmeät massat sijoitetaan hakemussuunnitelman mukaan Technip Offshore Finland Oy:n läjitysalueelle, jolle ympäristölupavirasto on myöntänyt ympäristönsuojelulain mukaisen luvan 30.11.2009 päätöksellään Nro 97/2009/2 väylän ja sataman syventämisluvan (Nro 96/2009/2) kanssa samanaikaisesti. Hanke ei vaikeuta Kokemäenjoen-Saaristomeren-Selkämeren vesienhoitoalueen vesienhoitosuunnitelmassa esitettyjen toimenpiteiden toteuttamista hyvän tavoitetilan saavuttamiseksi. Lainkohdat Vesilain 1 luvun 23c, 2 luvun 6 :n 2 momentti, 11, 11a, ja 12. TÖIDENALOITTAMISLUPA Aluehallintovirasto myöntää Porin Satamalle luvan töiden aloittamiseen ennen päätöksen lainvoimaiseksi tulemista. Perustelut Ruoppausmassoja syntyy satama-alueen ja väylän syventämisestä, jolle on myönnetty lupa. Väylän ja satama-alueen syventäminen sisältyy
Lainkohta Vesilain 2 luvun 26 Lausunto muistutuksista ja vaatimuksista Merenkulkulaitoksen Meri- ja sisävesiväylien kehittämisohjelmaan ja se on esitetty toteutettavaksi vuonna 2010. Töiden aloittamisen lykkääntyminen aiheuttaisi hakijalle huomattavaa haittaa. Ruoppauksesta ja läjityksestä määräysten mukaan toteutettuna ei aiheudu muille vesien käyttö-muodoille tai luonnolle ja sen toiminnalle huomattavaa pysyvää haittaa. Työt ja toimenpiteet ovat sellaisia, että niiden suorittamisen jälkeen olot voidaan olennaisilta osin palauttaa entisen veroisiksi siinä tapauksessa, että lupa evätään tai sen ehtoja muutetaan. ELY-keskuksen ja Museoviraston vaatimukset on otettu huomioon lupamääräyksistä ilmenevällä tavalla. 6 KÄSITTELYMAKSU Perustelut 3 070 euroa, jonka Valtion talous- ja henkilöstöhallinnon palvelukeskus laskuttaa myöhemmin. Käsittelymaksu määräytyy valtioneuvoston asetuksen aluehallintoviraston maksuista (1145/2009) 7 :n siirtymäsäännöksen nojalla ympäristöministeriön asetuksen (1388/2006) ympäristölupaviraston maksullisista suoritteista mukaisesti. Kysymyksessä on asetuksen liitteenä olevassa maksutaulukossa tarkoitettu ruoppaus tai vesialueen täyttö, 20 000-200 000 m 3 ktr. Asetusta sovelletaan, koska hakemus on tullut vireille vuonna 2008. LUPAPÄÄTÖKSESTÄ TIEDOTTAMINEN Päätös Porin Satama Merisatamantie 13 28880 PORI Jäljennös päätöksestä Ilmoitus päätöksestä Porin Satama Porin kaupungin ympäristönsuojeluviranomainen Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus / elinkeinot, työvoima, osaaminen ja kulttuuri Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus / ympäristö ja luonnonvarat (sähköisesti) Suomen ympäristökeskus (sähköisesti) Listan dpoesavi-190-04-09-2010 mukaan Ilmoittaminen ilmoitustauluilla Päätöksestä kuulutetaan Etelä-Suomen aluehallintoviraston ympäristölupavastuualueen ja Porin kaupungin ilmoitustauluilla.
7 MUUTOKSENHAKU Liite Päätökseen saa hakea muutosta Vaasan hallinto-oikeudelta valittamalla. Valitusosoitus Tapio Kovanen Tapio Pylkkö Päätöksen on ratkaissut ympäristöneuvos Tapio Kovanen ja sen on esitellyt esittelijä Tapio Pylkkö. TP/tr
VALITUSOSOITUS Valitusviranomainen Valitusaika Valitusoikeus Valituksen sisältö Valituksen liitteet LIITE Etelä-Suomen aluehallintoviraston päätökseen saa hakea valittamalla muutosta Vaasan hallinto-oikeudelta. Asian käsittelystä perittävästä maksusta valitetaan samassa järjestyksessä kuin pääasiasta. Määräaika valituksen tekemiseen on kolmekymmentä (30) päivää tämän päätöksen antopäivästä sitä määräaikaan lukematta. Valitusaika päättyy 21.6.2010. Päätöksestä voivat valittaa ne, joiden oikeutta tai etua asia saattaa koskea, sekä vaikutusalueella ympäristön-, terveyden- tai luonnonsuojelun tai asuinympäristön viihtyisyyden edistämiseksi toimivat rekisteröidyt yhdistykset tai säätiöt, asianomaiset kunnat, elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukset, kuntien ympäristönsuojeluviranomaiset ja muut asiassa yleistä etua valvovat viranomaiset. Valituskirjelmässä, joka osoitetaan Vaasan hallinto-oikeudelle, on ilmoitettava - päätös, johon haetaan muutosta - valittajan nimi ja kotikunta - postiosoite ja puhelinnumero ja mahdollinen sähköpostiosoite, joihin asiaa koskevat ilmoitukset valittajalle voidaan toimittaa (mikäli yhteystiedot muuttuvat, on niistä ilmoitettava Vaasan hallinto-oikeudelle, PL 204, 65101 Vaasa, sähköposti vaasa.hao@oikeus.fi) - miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta - mitä muutoksia päätökseen vaaditaan tehtäväksi - perusteet, joilla muutosta vaaditaan - valittajan, laillisen edustajan tai asiamiehen allekirjoitus, ellei valituskirjelmää toimiteta sähköisesti (telekopiolla tai sähköpostilla) Valituskirjelmään on liitettävä - asiakirjat, joihin valittaja vetoaa vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle - mahdollisen asiamiehen valtakirja tai toimitettaessa valitus sähköisesti selvitys asiamiehen toimivallasta Valituksen toimittaminen Etelä-Suomen aluehallintovirastolle Valituskirjelmä liitteineen on toimitettava kaksin kappalein Etelä-Suomen aluehallintovirastolle sen ympäristölupavastuualueen Helsingin toimipaikkaan. Valituskirjelmän on oltava perillä määräajan viimeisenä päivänä ennen virka-ajan päättymistä. Valituskirjelmä liitteineen voidaan myös lähettää postitse, telekopiona tai sähköpostilla. Sähköisesti (telekopiona tai sähköpostilla) toimitetun valituskirjelmän on oltava toimitettu niin, että se on käytettävissä vastaanottolaitteessa tai tietojärjestelmässä määräajan viimeisenä päivänä ennen virka-ajan päättymistä. Etelä-Suomen aluehallintoviraston ympäristölupavastuualueen Helsingin toimipaikan yhteystiedot käyntiosoite: Asemapäällikönkatu 14, 00520 Helsinki postiosoite: PL 115, 00231 Helsinki puhelin: (vaihde) 020 636 1040 telekopio: (09) 726 0233 sähköposti: kirjaamo.etela@avi.fi aukioloaika: klo 8-16.15 Oikeudenkäyntimaksu Valittajalta peritään asian käsittelystä Vaasan hallinto-oikeudessa oikeudenkäyntimaksu 89 euroa. Tuomioistuinten ja eräiden oikeushallintoviranomaisten suoritteista perittävistä maksuista annetussa laissa on erikseen säädetty eräistä tapauksista, joissa maksua ei peritä.