Arkistoluettelo 23.4.2019 14:44 Nimi: 11784 Maunula Kirsti Muut nimet: - Rajavuodet: Alueellinen kattavuus: Kuvaus: Laajuus: Sijoitus: 1962-2011 - Muotitaiteilija MTO ja pukusuunnittelija Kirsti Maunula (1935-2015) valmistui Taideteollisen oppilaitoksen muotitaiteen osastolta vuonna 1959. Valmistumisensa jälkeen Maunula rakensi uran monipuolisena, teollisena vaatesuunnittelijana, jonka suunnittelemat mallistot olivat klassisen kauniita. Maunulan työnantajia olivat mm. Kestilä Oy, Joutsela-Muoti Oy, Rissanen Oy sekä Oravais-, Avera- ja t. Hänen suunnittelemiaan vaatteita myyntiin kotimaassa ja vietiin etenkin Neuvostoliittoon. Maunula suunnitteli uransa aikana myös vaatetus- ja sisustuskankaita Finlaysonille sekä puvustuksia erilaisiin ooppera- ja teatteriproduktioihin. Hänen ensimmäinen teatteripukusuunnittelutyönsä oli Jorma Panulan ja Aarni Krohnin Jaakko Ilkka -ooppera Ilmajoen Musiikkijuhlilla vuosina 1978-1981. Sitä seurasivat esimerkiksi Joki-oopperan (1982-1985), n (1988) sekä Suomen Kansallisoopperan Viimeiset Kiusaukset -oopperan (1994) puvustukset. Erityisalueenaan Maunulalla oli kuoropukujen suunnittelu. Hänen suunnittelemissaan asuissa ovat esiintyneet mm. Seinäjoen tyttökuoro, Olarin kirkon kamarikuoro ja Oulaisten nuorisokuoro. Maunulan arkistossa on hänen vaateteollisuuteen suunnittelemiensa vaatteiden piirustuksia sekä teatteri-, ooppera- ja kuoropukusuunnitelmia. Arkisto sisältää myös muutamia Maunulan suunnittelemia valmiita vaatteita. 3,30 hm Muotitaiteilija MTO ja pukusuunnittelija Kirsti Maunula (1935-2015) valmistui Taideteollisen oppilaitoksen muotitaiteen osastolta vuonna 1959. Valmistumisensa jälkeen Maunula rakensi uran monipuolisena, teollisena vaatesuunnittelijana, jonka suunnittelemat mallistot olivat klassisen kauniita. Maunulan työnantajia olivat mm. Kestilä Oy, Joutsela-Muoti Oy, Rissanen Oy sekä Oravais-, Avera- ja t. Hänen suunnittelemiaan vaatteita myyntiin kotimaassa ja vietiin etenkin Neuvostoliittoon. Maunula suunnitteli uransa aikana myös vaatetus- ja sisustuskankaita Finlaysonille sekä puvustuksia erilaisiin ooppera- ja teatteriproduktioihin. Hänen ensimmäinen teatteripukusuunnittelutyönsä oli Jorma Panulan ja Aarni Krohnin Jaakko Ilkka -ooppera Ilmajoen Musiikkijuhlilla vuosina 1978-1981. Sitä seurasivat esimerkiksi Joki-oopperan (1982-1985), Anjalan vala -näytelmän (1988) sekä Suomen Kansallisoopperan Viimeiset Kiusaukset -oopperan (1994) puvustukset. Erityisalueenaan Maunulalla oli kuoropukujen suunnittelu. Hänen suunnittelemissaan asuissa ovat esiintyneet mm. Seinäjoen tyttökuoro, Olarin kirkon kamarikuoro ja Oulaisten nuorisokuoro. Maunulan arkistossa on hänen vaateteollisuuteen suunnittelemiensa vaatteiden piirustuksia sekä teatteri-, ooppera- ja kuoropukusuunnitelmia. Arkisto sisältää myös muutamia Maunulan suunnittelemia valmiita vaatteita. Suunnitteluasiakirjat Sisältää Kirsti Maunulan tekstiili-, vaate- ja pukusuunnitteluasiakirjoja. Tekstiilisuunnittelu Vaatetus- ja sisustuskankaiden suunnitteluun liittyvät asiakirjat ja kangasmallit 1 1964-1967 Finlayson Oy Sisältää Finlayson Oy:lle suunniteltuja raidallisia, kudottuja vaatetus- ja sisustuskankaiden näytteitä ja kangasmalleja. 77 Finlayson Oy 1964-1967
Sivu 2 / 6 Sisältää Finlayson Oy:lle suunniteltuja raidallisia, kudottuja vaatetus- ja sisustuskankaiden näytteitä ja kangasmalleja. Vaatesuunnittelu Vaatetusteollisuudelle suunniteltujen vaatemallistojen suunnitteluasiakirjat 2 1974-1982 Joutsela-Muoti Oy:n vaatemallistot Vaatemallistojen piirustuksia 3 1982-1985 Rissanen Oy:n vaatemallistot Vanessa-malliston mallipiirustuksia, suunnitelmia, esitteitä 4 1985-1989 Oy Keppo Ab:n vaatemallistot Oravais- ja Avera-mallistojen mallipiirustuksia, esitteitä 5 1985-1989 Oy Keppo Ab:n vaatemallistot Oravais- ja Avera-mallistojen mallipiirustuksia, esitteitä 6 1996-1997 Etelä-Karjalan käsi- ja taideteollisuus ry:n n mallipiirustuksia, sopimuksia, kangasnäytteitä. 7 1998-1999 Etelä-Karjalan käsi- ja taideteollisuus ry:n n suunnitteluasiakirjoja, Kostuli-osaston ja näytössuunnittelua Vatevan messuille v. 1999, lehtileikkeitä, esitteitä 8 2000 Etelä-Karjalan käsi- ja taideteollisuus ry:n n suunnitteluasiakirjoja, esitteen kuvauksia, esitteitä, mallipiirustuksia 9 1996-2003 Etelä-Karjalan käsi- ja taideteollisuus ry:n n suunnitteluasiakirjoja, malliston kehitystyötä, esitteitä 10 1996-2003 Etelä-Karjalan käsi- ja taideteollisuus ry:n n suunnitteluasiakirjoja, malliston ideointia, esitteitä 11 1996-2003 Etelä-Karjalan käsi- ja taideteollisuus ry:n n suunnitteluasiakirjoja, lehtileikkeet 39 1984-1985 Vaatemalliston piirustuksia 40 1996-2003 Etelä-Karjalan käsi- ja taideteollisuus ry:n n piirustuksia, suunnitelmia 46 1985-1990 Vaatemalliston piirustuksia 56 1985-1987 Oy Keppo Ab:n vaatemallistot Oravais-malliston valokuvat ja diakuvat 57 1996-2003 Etelä-Karjalan käsi- ja taideteollisuus ry:n n valokuvia 73 1970-1979 Vaatemalliston luonnoksia 1970-luvulta, mm. Joutsela-Muoti Oy:lle suunniteltuja vaatteita 74 1980-1989 Vaatemalliston luonnoksia 1980-luvulta, mm. Joutsela-Muoti Oy:lle suunniteltuja vaatteita sekä Oravais ja Avera-mallistot 75 1990-1999 Vaatemalliston luonnoksia 1990-luvulta, mm. Vatevan messuille suunniteltuja vaatteita, Vatevan Trendinäytökseen suunniteltu iltapuku sekä Pronssistoola-iltapuku 76 Fantasia -67 -suunnittelukilpailu 1967 PMK:n Muotitaitelijat ry:lle järjestämään Fantasia -67 -suunnittelukilpailuun liittyvät asiakirjat. 78 1960-1969
Vaatemalliston luonnoksia 1960-luvulta, mm. Suomen Silkkikutomo Oy:lle suunniteltuja vaatteita 79 1980-1989 Sivu 3 / 6 Vaatemalliston luonnoksia 1980-luvulta, mm. Rissanen Oy:n Vanessa-mallisto, Oravais ja Avera-mallisto 84 1987-1996 Vaatemalliston luonnoksia 85 1984-1999 Vaatemalliston luonnoksia, mm. suunnittelukilpailu Helsinki 2000 -näytös kontrasteja 86 1967 Fantasia -67 -suunnittelukilpailu PMK:n Muotitaitelijat ry:lle järjestämään Fantasia -67 -suunnittelukilpailuun liittyvät asiakirjat sekä muita opiskeluaikaisia piirustuksia. 90 1968-1998 Suomen Silkkikutomo Oy:n valmistaman yöasun valokuva sekä 2 kpl Pronssistoola-iltapuvun diakuvia Oopperoiden pukusuunnittelu Oopperoiden pukusuunnitteluun liittyvät asiakirjat 12 1978-1981 Jaakko Ilkka -ooppera Suomen Kansallisoopperan ja Ilmajoen Musiikkijuhlien Jaakko Ilkka -oopperan lehtileikkeet 13 1978-1981 Jaakko Ilkka -ooppera lehtileikkeet, piirustukset 14 Jaakko Ilkka -ooppera 1978-1981 lehtileikkeet, piirustukset 15 Jaakko Ilkka -ooppera 1978-1981 lehtileikkeet, piirustukset, kangasnäytteet 16 Joki-ooppera 1982-1985 Suomen Kansallisoopperan ja Ilmajoen Musiikkijuhlien Joki-oopperan pukusuunnittelu 17 1982-1985 Joki-ooppera Suomen Kansallisoopperan ja Ilmajoen Musiikkijuhlien Joki-oopperan pukusuunnittelun lehtileikkeet 18 1978-1985 Mallikirja Mallikirja, jossa mm. Suomen Kansallisoopperan ja Ilmajoen Mussiikkojuhlien Joki-oopperan pukusuunnittelua 19 1994-1995 Suomen Kansallisoopperan n pukusuunnittelu 20 1994-1995 Suomen Kansallisoopperan n pukusuunnittelu 42 1994-1995 Suomen Kansallisoopperan n pukusuunnitelmia 49 1994-1995 Suomen Kansallisoopperan n pukusuunnittelu 58 1994-1995 Suomen Kansallisoopperan n valokuvat 62 1982-1985 Joki-ooppera Suomen Kansallisoopperan ja Ilmajoen Musiikkijuhlien Joki-oopperan valokuvat 63 1978-1981 Jaakko Ilkka -ooppera Suomen Kansallisoopperan ja Ilmajoen Musiikkijuhlien Jaakko Ilkka -oopperan valokuvat 83 1978-1981 Oopperoiden pukusuunnittelu lehtileikkeet, piirustukset
Sivu 4 / 6 Teatterien pukusuunnittelu Teatterien pukusuunitteluun liittyvät asiakirjat 21 1982-1998 Karjalainen näyttämö Yleisradion Evakkogaala 31.12.1989, Karjalaisen näyttämön 10-vuotiskaronkka -näytelmä 24.5.1992, Kalevalainen suurjuhla 1985. 22 Karjalainen näyttämö 1981-1985 Silkkikivi-näytelmä, Kilpamorsei-näytelmä v. 1981-1982 23 1996-1998 Karjalainen näyttämö ja Kalevan näyttämö Kala-Tirri-näytelmä, ensi-ilta 19.1.1997, Karjala takaisin vaikka pullo kerrallaan -kaparettifarssi, ensi-ilta 17.11.1996, Sudenmorsian -näytelmä v. 1998. 24 Kalevan näyttämö 1992-1993 Via Dolorosa -näytelmä v. 1992, Ikuinen Viipuri -näytelmä v.1993, Viipuri 700 vuotta -näytelmä v. 1993, Luvattu maa -näytelmä v. 1993. 25 Lallukka - kauppaneuvos Karjalasta -näytelmä 1991 Karjalaisen näyttämön Lallukka - kauppaneuvos Karjalasta -näytelmä, ensi-ilta 5.3.1991 26 1989 Evakko-ooppera Kalevan näyttämön Evakko-oopperan pukusuunnittelu 27 1990-1992 Nouse Inkeri -näytelmä Kalevan näyttämön Nouse Inkeri -näytelmän pukusuunnittelu 28 1988-1995 Karjalainen näyttämö ja Kalevan näyttämö Suomen posti 350 vuotta -juhlakavalkadi 2. - 12.6.1988 - Sanansaattajasta satelliittiaikaan Helsingin Messukeskusksessa, Raivaajaeepos Bomban juhlaviikot Nurmeksessa (Karjalainen näyttämö), Ellin boksissa - Kabaree naisista v.1995, Saapasjalkakissa-näytelmä 29 1988 Kalevan näyttämön n pukusuunittelu, tilaaja: Anjalankosken kaupunki 30 1982-1999 Kalevan näyttämö Anu ja Mikko -näytelmä, Nouse Inkeri -näytelmä, Viisas neitsyt -näytelmä, Ottopoika-näytelmä, Ellin boksissa -näytelmä, Kilpamorsei-näytelmä 31 Uudet veisuut -ooppera 1990-1991 Herättäjä-Yhdistys ry:n Uudet veisuut -ooppera, Sionin virret 200 vuotta Jalasjärvellä 26. - 29.7.1990 ja Jyväskylässä 3. - 6.7.1991 32 Evakkotie-näytelmä 1995 Kuopion Kaupunginteatterin Evakkotie-näytelmän pukusuunnittelu 33 1992-1995 Nummisuutarit-näytelmä Kivi-juhlat ry:n Nummisuutarit-näytelmän pukusuunnittelu 34 1996-2011 Via Crucis - Ristin tie -pääsiäisyön näytelmä Via Crucis - Ristin Tien tuki ry:n Via Crucis - Ristin tie pääsiäisyön näytelmän pukusuunnittelu 35 1996-2002 Via Crucis - Ristin tie -pääsiäisyön näytelmä Via Crucis - Ristin Tien tuki ry:n Via Crucis - Ristin Tie pääsiäisyön näytelmän pukusuunnittelu 36 1980 Karjalainen suurjuhlakulkue Karjalan Liitto ry:n Karjalainen suurjuhlakulkue 14. - 15.6.1980 Helsingissä 37 2000 Ilmestyskirja - Rakkaustarina -näytelmä Ilmestys Oy:n Ilmestyskirja - Rakkaustarina -näytelmä Vantaan Myyrmäkihallissa 14. - 27.10.2000 41 1991 Nouse Inkeri -näytelmä Kalevan näyttämön Nouse Inkeri -näytelmän pukusuunnittelu 43 1988 Kalevan näyttämön 44 1984 Kalevalan tarinat 45 - Pukusuunnittelu Rajoitettu Rajoitettu Rajoitettu
Muut pukusuunnitteluasiakirjat ja kangasnäytteet 47 1988 Kalevan näyttämön n pukusuunnitelmia, tilaaja: Anjalankosken kaupunki 48 1985 Saapasjalkakissa-näytelmä Karjalasen näyttämön Saapasjalkakissa-näytelmän pukusuunnitelmia 59 1989 Evakko-ooppera Kalevan näyttämön Evakko-oopperan valokuvat 60 1988 Kalevan näyttämön n valokuvat 61 1980 Karjalainen suurjuhlakulkue Karjalan Liitto ry:n Karjalaisen suurjuhlakulkueen valokuvat 14. - 15.6.1980 Helsingissä 64 1991 Lallukka - kauppaneuvos Karjalasta -näytelmä Karjalainen näyttämö Lallukka - kauppaneuvos Karjalasta -näytelmän valokuvat 65 1997 Karjalainen näyttämö ja Kalevan näyttämö Kala-Tirri-näytelmän valokuvat 67 1996 Via Crucis - Ristin tie -pääsiäisyön näytelmä Via Crucis - Ristin Tien tuki ry:n Via Crucis - Ristin tie pääsiäisyön näytelmän valokuvat 68 1982-1998 Karjalainen näyttämö Valokuvia eri näytelmistä sekä Kalevalaisesta suurjuhlakulkueesta 69 1993 Viipuri 700 vuotta -näytelmä Kalevan näyttämön Viipuri 700 vuotta -näytelmän valokuvat 3.7.1993 Viipurissa 70 1990-1991 Uudet veisuut -ooppera Herättäjä-Yhdistys ry:n Uudet veisuut -oopperan valokuvat 71 1988 Kalevan näyttämön n video 72 1993 Nalle Puh -näytelmä Vantaan näyttämön Nalle Puh -näytelmän pukusuunnittelu 80 1996 Silta-tanssiteos Silta-tanssiteoksen pukusuunnittelu, kansanmusiikin ja -tanssin juhlavuosi Vantaa 81 1982-1990 Karjalainen näyttämö Sivu 5 / 6 Teatteripukujen suunnittelua mm. Kannaksen laulu -näytelmä, Uudesta luotava maa -näytelmä ja Sadonkorjuutanssi 82 Via Crucis - Ristin tie -pääsiäisyön näytelmä 1996 Via Crucis - Ristin Tien tuki ry:n Via Crucis - Ristin tie pääsiäisyön näytelmän pukusuunnittelu 91 - Silta-tanssiteos ja Sadonkorjuutanssi Silta-tanssiteoksen (1996) ja Sadonkorjuutanssin pukusuunnitteluun liittyvät valokuvat Kuorojen pukusuunnittelu Kuorojen pukusuunntteluun liittyvät asiakirjat 38 1973-2005 Kuorojen pukusuunnittelu Seinäjoen tyttökuoro v. 1973-2002, Oulaisten nuorisokuoro v. 1995, 2005, Laaksojen kamarikuoro v. 2000, Seinäjoen lapsikuoro, Marit ja Mikot -kuoro 66 Kuorojen pukusuunnittelu 1982-2000 Kuorojen pukusuunitteluun littyvät valokuvat: Oulaisten nuorisokuoro, Seinäjoen tyttökuoro, Pikkulikat, Laaksojen kamarikuoro Vaatteet Kirsti Maunulan suunnittelemat vaatteet n vaatteet
Etelä-Karjalan käsi- ja taideteollisuus ry:n n vaatteet 55 - n bleiseri, hihaton toppi ja huivi Kangas: tummanvihreä, materiaali: 100 % raakasilkki, koko: S Iltapuvut Näytöksiin suunnitellut iltapuvut 87 1998 Pronssistoola Sivu 6 / 6 Talvisia tarinoita -näytös Gloria-teatterissa 1.2.1998. Näytökseen suunnitellun Pronssistoola-iltapuvun stoola eli pitkä ja leveä huivi. Kangas: prossi/tummanvihreä, huivin päissä mustat helmikoristeet. 88 Iltapuku - Pronssinvärinen iltapuku, johon kuuluu hame, hihaton yläosa sekä vyö 89 1990 Iltapuku Vatevan messujen Trendinäytökseen suunniteltu iltapuku. Puku koostuu hameesta ja alushameesta, samettihihaisesta yläosasta, vyöstä sekä hiuksiin kiinnitettävästä rusetista. Sisältää myös kangasnäytteitä puvusta. Väri: musta/himmeä kulta. Oy KWH Ab:n vaatteet Oy KWH Oy:lle suunnitellut vaatteet 50 - Avera-malliston paita Kangas: mustapohjainen, kukat vihreä/kulta, materiaali: 100 % viskoosia, koko C36 51 - Oravais-malliston paita ja hame Kangas: tummanvihreä/kulta, koko C38 Joutsela-Muoti Oy:n vaatteet Joutsela-Muoti Oy:lle suunnitellut vaatteet 52 - Paita ja hame Kangas: musapohjainen, vaaleita kukkia, koko: C40 Rissanen Oy:n vaatteet Rissanen Oy:lle suunnitellut vaatteet 53 1983 Mekko Kangas: tummanharmaa, mustat kuviot, materiaali: villamusliini. Myös kankaan painokuosi on Kirsti Maunulan suunnittelema. 54 Vanessa-malliston mekko - Kangas: tummanvihreä/kulta, materiaali: 98 % puuvilla 2 % lurex, koko C36