Erikoistumisalueen opinnot 2018-2020 Erikoistumisalueen valinta Erikoistumisaluevalintaan osallistuvat kaikki Kauppakorkeakoulun tutkinto-opiskelijat ensimmäisen opiskeluvuoden keväällä. Lykkäystä erikoistumisalueen valintaan voit saada, jos olet suorittanut asevelvollisuuslain (1438/2007), siviilipalveluslain (1446/2007) tai naisten vapaaehtoisesta asepalveluksesta annetun lain (194/1995) mukaista palvelua; olet äitiys-, isyys- tai vanhempainvapaalla; olet oman sairautensi tai vamman vuoksi kyvytön aloittamaan opintojasi tai olet pääkaupunkiseudun Urhean jäsen ja olet huippu-urheilun takia estynyt suorittamaan opintojasi suositellussa tahdissa. Kaikille ensimmäiseksi opiskeluvuodeksi poissaolevaksi ilmoittautuneille myönnetään lykkäys automaattisesti. Jos lykkäyksen syy ilmenee ensimmäisen lukuvuoden aikana, on sinun haettava lykkäystä ao. lukuvuoden toukokuun loppuun mennessä. Liitä vapaamuotoiseen lykkäyshakemukseen tarvittavat asiakirjat, joista hakemuksen perusteet ilmenevät. Erikoistumisaluevalintaan osallistuva opiskelija: Jätä hakemus erikoistumisaluevalintaan toukokuun loppuun mennessä ja ilmoita hakemuksella preferenssijärjestyksessä kolme erikoistumisaluetta, joihin haet. Webropol-linkki lähetetään MyCoursesin kautta Opinnot haltuun - kurssin osallistujille. Eri erikoistumisalueille valittavien enimmäismäärät ovat seuraavat: Johtaminen 40 Laskentatoimi 90 Tieto- ja palvelujohtaminen 75 Markkinointi 60 Rahoitus 70 Taloustiede 40 Yritysjuridiikka 30 Jos jollekin erikoistumisalueelle hakee enim mäismää rää enemmän opiskelijoita, valinta suorite taan opintomenes tyksestä saatavien pistei den osoitta man järjes tyksen sekä erikoistumisaluekohtaisten kriteerien perus teella. Tarkemmat kriteerit löydät valintaperusteista (päivitetty 27.8.2019).
Erikoistumisalueen vaihtaminen TS2013 tutkintosäännön mukaan opiskeleva opiskelija voi hakea erikoistumisalueen vaihtoa. Erikoistumisalueen vaihto edellyttää, että opiskelija on jo suorittanut kaikki liiketoimintaosaamisen perusteiden opintojaksot. 1. Opiskelija voi vaihtaa erikoistumisaluetta, jos hän olisi päässyt haetulle erikoistumisalueelle erikoistumisaluevalintaan osallistuessaan. Toisin sanoen hänen erikoistumisaluevalintaan osallistuessaan (lähtökohtaisesti ensimmäinen opiskeluvuosi) laskettu pistemääränsä oli yhtä suuri tai korkeampi kuin viimeisenä samassa erikoistumisaluevalinnassa kyseiseen erikoistumisalueeseen hyväksytyn opiskelijan pistemäärä. TAI 2. Opiskelija voi vaihtaa erikoistumisaluetta samoin kriteerein kuin kandivaiheesta maisterivaiheeseen siirryttäess Poikkeuksena kohtaan 1. opiskelijalla, joka hakee vaihtoa heti sijoittelun jälkeen, ennen seuraavan lukuvuoden ensimmäisen periodin alkua, ei tarvitse olla suoritettuna kaikkia liiketoimintaosaamisen perusteiden opintojaksoja. Erikoistumisalueen vaihto edellyttää lisäksi aina, että vastaanottavassa erikoistumisalueessa on tilaa eli erikoistumisaluevalinnassa erikoistumisalueen enimmäismäärä ei ole tullut täyteen tai jos erikoistumisalueen enimmäismäärä on tullut täyteen, erikoistumisalueelta on vaihtanut opiskelijoita muille erikoistumisalueille. Jos erikoistumisalueella ei ole tilaa, voi erikoistumisalue kuitenkin päättää ottaa erikoistumisalueen vaihtoa hakevan opiskelijan enimmäismäärän päälle. Jos vaihto hyväksytään, niin opiskelijan tulee sisällyttää jo suoritetut opintojaksot joko tutkinnon vapaasti valittaviin opintoihin tai sivuaineopintoihin. Erikoistumisalueen vaihtamisesta päättää opetuksesta vastaava varadekaani Oppimispalveluiden suunnittelijan esityksestä. Opiskelija voi vaihtaa erikoistumisaluetta enintään kaksi kertaa kandidaatin tutkinnon suorittamisen aikana. Erikoistumisalueen vaihtoa haetaan vapaamuotoisella hakemuksella (esim. sähköposti), mutta mainitse hakemuksessa ainakin seuraavat seikat: - Yhteystietosi (nimi ja opiskelijanumero) - Opintojen aloitusvuosi - Nykyinen erikoistumisalue - Uusi erikoistumisalue - Perustelut vaihdolle Erikoistumisalueen vaihtoa koskeva vapaamuotoinen hakemus toimitetaan sähköpostitse osoitteeseen opintotutor-biz@aalto.fi. Liitä hakemukseen vapaamuotoinen opintosuunnitelma, josta käy selville, miten olet suunnitellut suorittavasi kandidaatin tutkinnon uudessa erikoistumisalueessa, mikäli sinut hyväksytään siihen. Jos vaihto hyväksytään, tulee sinun sisällyttää jo suoritetut opintojaksot joko tutkinnon vapaasti valittaviin opintoihin tai sivuaineopintoihin. Periaatteet, joiden mukaan KTK -tutkinnon suorittanut opiskelija voi jatkaa eri maisteriohjelmissa, löydät Erikoistumisalueen opinnot 2018-2020 - Into-sivuilta. Navigaattori on opas mursuille erikoistumisaluevalintaan ja 2. ja 3. vuoden opintoihin liittyen. Syksyllä 2018 aloittaneet uudet opiskelijat saavat uuden päivitetyn version keväällä 2019 Opinnot haltuun -kurssilla. Tilastot 2019 Tilasto erikoistumisaluevalinnan sijoittelusta vuonna 2019 Päivitetty 11.7.2019 Erikoistumi salue Hakeneet Sijoitetut Kiintiö Hyväksymisraja Johtaminen 20 25 35 79 20 1-21 40 Laskentatoimi 38 81 71 190 38 19 1 58 90 Markkinointi 39 28 34 101 39 - - 39 60 Rahoitus 121 40 23 184 79 - - 79 70 381* Taloustiede 57 69 65 190 50 13-63 60 144*
Tieto- ja palvelujohtami nen 51 73 87 211 51 12 2 65 75 Yritysjuridiikka 12 17 17 46 12 1-13 30 Yhteensä 338 333 330 1001 289 46 3 338 Huom! Erikoistumisalueille sijoitettavien enimmäismäärä (kiintiö) sisältää myös avoimen väylän kautta ja samana keväänä hyväksytyt hakijat. Myös siirto-opiskelijat ovat hakeneet erikoistumisalueille, heidät on sijoitettu hakutoiveidensa mukaisesti niille erikoistumisalueille, joilla on ollut tilaa. 2018 Tilasto erikoistumisaluevalinnan sijoittelusta vuonna 2018 Tilastot sijoittelusta julkaistu 6.7.2018. Tilastoja päivitetty 11.7.2018 Huom! Erikoistumisalueille sijoitettavien enimmäismäärä (kiintiö) sisältää myös avoimen väylän kautta samana keväänä hyväksytyt hakijat. Avoimen väylän valinnassa hyväksyttyjen hakutiedot on päivitetty tilastoon 9.7.2018. Erikoistumisalue Hakeneet Sijoitetut Kiintiö Hyväksymisraja* Johtaminen 22 28 36 86 22 - - 22 40 Laskentatoimi 49 54 69 172 49 7-56 90 Markkinointi 20 18 34 72 20 1-21 60 Rahoitus 106 33 27 166 70 - - 70 70 375 Taloustiede 46 78 70 194 46 17-63 60 Tieto- ja palvelujohtaminen 69 87 60 225 69 10-79 75 Yritysjuridiikka 8 18 18 44 8 1-9 30 Yhteensä 320 320 319 284 36-320 425 Taloustieteen ja tieto- ja palvelujohtamisen erikoistumisalueelle oli enemmän hakijoita kuin alkuperäisessä kiintiössä, mutta erikoistumisalueet päättivät ylittää kiintiöt ja ottaa kaikki hakeneet. 2017 Tilasto erikoistumisaluevalinnan sijoittelusta vuonna 2017 Huom! Erikoistumisalueille sijoitettavien enimmäismäärä (kiintiö) sisältää myös avoimen väylän kautta samana keväänä hyväksytyt hakijat. Avoimen väylän valinta on tämän kevään osalta vielä kesken, joten hakeneiden määrät täydentyvät niillä heinäkuun alkuun mennessä. Erikoistumisalue Hakeneet Sijoitetut Kiintiö Hyväksy -misraja* 1 2 3 yht. 1 2 3 avoin yht. Johtaminen 14 31 30 75 14 2-3 19 40 Laskentatoimi 55 64 49 168 55 16-9 80 90 Liiketoiminnan teknologia 36 56 47 139 36 4-1 41 75 Markkinointi 37 28 31 96 37 1-1 39 60 Rahoitus 102 12 16 129 68 - - 2 70 70 3,75** (max. 4,35) Taloustiede 27 72 67 166 29 11-4 44 60 Yritysjuridiikka 9 13 14 36 9 - - - 9 30
Yhteensä 280 276 254 248 33-20 302 425 ** Lisäksi haastateltujen tuli haastattelussa saada vähintään 4/5 pistettä sekä osaamisesta että motivaatiosta. 2016 Tilasto erikoistumisaluevalinnan sijoittelusta vuonna 2016 Erikoistumisalue Hakeneet Sijoitetut Kiintiö hyväksy-misraja* Johtaminen 11 10 16 37 11-1 12 40 Laskentatoimi 74 97 64 235 59 31-90 90 1,37 (max. 3,15) Liiketoiminnan teknologia 38 62 44 144 38 12-50 75 Markkinointi 20 33 31 84 20 1-21 60 Rahoitus 112 31 16 159 60 - - 60 60 3,67 (max. 4,35) Taloustiede 43 50 86 161 44 8 4 56 60 Viestintä 2 2 6 10 2 - - 2 30 Yritysjuridiikka 7 21 29 57 7 9 1 17 30 Yhteensä 307 306 292 241 61 6 445 Rahoituksen ja laskentatoimen erikoistumisalueiden hyväksymisrajat eivät ole keskenään vertailukelpoisia, koska valintaperusteet eroavat toisistaan. Maksimipistemäärissä on otettu huomioon Tilastotieteen perusteet -kurssi. 2015 Tilasto erikoistumisaluevalinnan sijoittelusta vuonna 2015 Erikoistumisalue sijoitetut prioriteetista yhteensä kiintiö alimma t pisteet* 1 2 3 Johtaminen 12 12 40 0 Laskentatoimi 58 32 90 90 1,1 Liiketoiminnan teknologia 43 15 1 59 75 0,24 Markkinointi 28 28 60 0,74 Rahoitus 61 61 60 3,73 Taloustiede 25 14 1 40 60 0,18 Viestintä 0 30 Yritysjuridiikka 6 2 1 9 30 0,24 Yhteensä 233 63 3 299 445 *Alimmat pisteet eri erikoistumisalueilla eivät ole keskenään vertailukelpoisia. 2014 Tilasto erikoistumisaluevalinnan sijoittelusta vuonna 2014
Erikoistumisalue sijoitetut prioriteetista 1 2 3 yhteensä kiintiö alimmat pisteet* Johtaminen 19 1 20 40 0,55 Laskentatoimi 56 12 68 90 0 Liiketoiminnan teknologia 45 4 49 75 0,21 Markkinointi 37 37 60 0,24 Rahoitus 60 60 60 3,10 Taloustiede 24 6 30 60 0,23 Viestintä 2 2 30 1,12 Yritysjuridiikka 5 5 30 0,44 Yhteensä 248 23 271 445 *Alimmat pisteet eri erikoistumisalueilla eivät ole keskenään vertailukelpoisia. Info- ja esittelytilaisuuksia erikoistumisalueen valinnasta keväällä 2020 (puuttuvat tiedot päivitetään kevään 2020 aikana) Tietoa erikoistumisalueen valinnasta (Opinnot haltuun -kurssin tapaamiskerta) LES (Oppimispalvelut) Ma 23.3.2020 klo 13.15-14.45 U2-sali, Otakaari 1, Otaniemi Opiskelijapaneeli & ainejärjestöt esittäytyvät KY & LES (Oppimispalvelut) Ke 25.3.2020 (to be confirmed) klo 16.15-17.45 U2-sali, Otakaari 1, Otaniemi Meet your community -tapahtuma Ura- ja rekrytointipalvelut, KY ja LES (Oppimispalvelut) Ti 14.4.2020 klo 15.30-18.30 U2-sali ja U-salin aula, Otakaari 1, Otaniemi Johtaminen Aalto MIB (Johtaminen ja IB) TBA Laskentatoimi KY Accounting TBA Markkinointi Aalto Marketing Society TBA Rahoitus KY Finance, Rahoituksen laitos TBA Taloustiede Aalto Economics TBA Tieto- ja palvelujohtaminen Aalto ISM, Tieto- ja palvelujohtamisen laitos TBA Yritysjuridiikka Jury TBA