jäsentiedote 1/2015
Oikein hyvää uutta vuotta! Uutena puheenjohtajana kiitän yhdistyksen jäseniä saamastani luottamuksesta ja siitä kannustavasta vastaanotosta jonka olen saanut. Samalla haluan kiittää edeltäjääni Antti Saarta sekä erovuoroista Ari Koskista KeSuLVIn eteen tehdystä ansiokkaasta työstä. Yhdistyksen sääntömääräinen syyskokous pidettiin marraskuussa ja tuossa kokouksessa hyväksyttiin toimintasuunnitelma, talousarvio tälle vuodelle, sekä tehtiin henkilövalintoja hallitukseen. Toiminta jatkuu pääsääntöisesti samantyyppisenä kuin menneet muutamat vuodet. Hallitus jatkaa hyvin pitkälti entisessä kokoonpanossa. Uutena hallitukseen mukaan saatiin Sami Grav ja Perttu Peltola. Pertulle siirtyivät minun vastuulla olleet koulutuspäällikön ja varapuheenjohtajan tehtävät. Samille puolestaan siirtyivät erovuoroisen Ari Koskisen LVI-mestarin tehtävät. Muut jäsenet jatkavat entisissä toimissa. Hallituksen jäsenten yhteystiedot löydät tiedotteesta. Jatkossa tiedottaminen tulee siirtymään entistä enemmän yhdistyksen tuleville verkkosivuille, unohtamatta kuitenkaan paperista jäsentiedotetta. Verkkosivuista tiedotamme tarkemmin, kun sivut on saatu valmiiksi. Toivotan jäsenistölle aktiivista toimintavuotta sekä vilkasta osallistumista tapahtumiin. Tervetuloa runsain joukoin 31.3.2015 klo 18:00 pidettävään sääntömääräiseen kevätkokoukseen Hotelli Albaa. Timo Toivanen puheenjohtaja 2
KeSuLVI Keski-Suomen LVI-yhdistys ry. KeSuLVI KOULUTTAA! Sisäilman kaasumaiset epäpuhtaudet & Lämpöpumput KeSuLVI Ry järjestää LVI- ja rakennusalan ammattilaisille suunnatun koulutusiltapäivän, jonka aiheena ovat ilmansuodatus ja lämpöpumput. Kohderyhmä: Koulutuspaikka: Kaikki LVI- alan ammattilaiset: suunnittelijat, valvojat, työnjohto ja nokkamiehet Jyväskylän Kongressikeskus (Paviljonki), Alvar-sali (K305) Messukatu 10, 40100 JYVÄSKYLÄ. Ajankohta: Pe 6.3.2015, kello 12.00 - n. 15.30 Ohjelma: Klo 12.00 Avaus Klo 12.05 Kokemuksia lämpöpumppuratkaisuista, Pasi Rossi ja Matti Perkkiö LämpöYkkönen Oy - Ilmalämpöpumput - Poistoilmalämpöpumput - Ilma-vesilämpöpumput - Maalämpöpumput Klo 13.15 Kahvi ja pulla Klo 13.45 Sisäilman kaasumaiset epäpuhtaudet ja niiden ehkäiseminen, Erkki Koskinen Camfill Oy Klo n. 15.30 Lopetus Kurssimaksu: Ilmoittautumiset: 50,00 / henkilö, ilmoittautuneille lähetetään lasku kurssin jälkeen. Osallistumismaksu oikeuttaa perjantaina vapaapääsyyn samaan aikaan järjestettäville Rakentaminen ja Talotekniikka 2015 messuille sekä illalla järjestettävään kutsuvierasiltaan (avec). Sähköpostitse pe 27.2.2015 mennessä, perttu.peltola@lindab.fi Tervetuloa! KeSuLVI ry:n koulutustoimikunta 3
KeSuLVI Toimintasuunnitelma v. 2015 Kuukausi Tapahtuma Pvm Paikka Huom Tammikuu Hallituksen kokous keilailuilta + omatoimi kylpylä 20.1.2015 Laajavuori klo 18-20.00 halukkaille mukaan mahtuu 24 hlö Helmikuu gourmet-tapahtuma 14.2.2015 Priimus miehet paikalle 11.45 Hallituksen kokous avec mukaan mahtuu 44 hlö Tiedote no 1/2014 hinta 50,-/ hlö Maaliskuu Pilkki 3-ottelu 21.3.2015 LaLVI järjestää Rakennus- ja talotekn.messut Paviljonki Kevätkokous Hallituksen kokous Huhtikuu Tiedote no 2/2014 Kuukausitapahtuma Hallituksen kokous paikka ja pvm myöh. Toukokuu Hallitusten haasteottelu Kesulvi järjestää Hallituksen kokous Excursiomatka avoin tarkennetaan myö. Kesäkuu Heinäkuu Kesulvi Golf Kesulvi Golf Elokuu Tiedote no 3/2014 Kesulvi Golf Hallituksen kokous Syyskuu Väiskin sauna ja onkikilpailut 1.9.2015 Kiviniemi klo 17,00 Kesulvi Golf Hallituksen kokous Lokakuu Teatteritapahtuma Hallituksen kokous Marraskuu Tiedote no 4/2014 Syyskokous Hallituksen kokous Joulukuu Pikkujoulut 5.12.2015 tarkennetaan myöh. Hallituksen kokous Vuosikokoukset vuonna 2015 31.3.2015 ti 17:00 20:00 ja 24.11.2015 ti 17:00 20:00 PAIKKA Hotelli Alba 4
KeSuLVI Keski-Suomen LVI-yhdistys Keski-Suomen LVI-yhdistys ry:n sääntömääräinen kevätkokous 31.3.2015 klo 18.00 Hotelli Albassa Esityslista 1 Kokouksen avaus 2 Kokouksen puheenjohtajan valitseminen 3 Kokouksen sihteerin valitseminen 4 Pöytäkirjantarkastajien (2) valitseminen 5 Ääntenlaskijoiden (2) valitseminen 6 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen 7 Esityslistan hyväksyminen 8 Vuoden 2014 toimintakertomuksen esittäminen 9 Tilinpäätöksen 1.1-31.12.2014 ja toiminantarkastajien lausuntojen esittäminen 10 Toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen vahvistaminen 11 Vastuuvapauden myöntäminen hallitukselle ja tilivelvollisille 12 Yhdistyksen edustajien valinta JKL:n Messut Oy:n yhtiökokouksiin seuraavalle tilikaudelle, edustajien valinta Rakennus- ja Talotekniikkamessujen neuvontakeskustyöryhmään 13 Hallituksen jäsenmäärän muuttaminen 14 Antti Saaren ero hallituksesta 15 Muut asiat 16 Kokouksen päättäminen Tervetuloa! KeSuLVIn hallitus 5
Pikkujoulut 5.12.2014 Perjantaina 5.12.2014 meitä KeSulvilaisia kokoontui pikkujoulujen merkeissä Survon kartanolle omien laskujeni mukaan 54 henkilöä. Ilta alkoi mukavasti alkuglögillä ja ruokailulla. Ohjelmassa oli myös perinteiset arpajaiset, musisointia kahdella kitaralla ja näytelmäesitys. Yllättäen joulupukkikin kerkesi käymään vierailulla ja ilahduttamassa mukanaolijoita. Suurkiitokset Hytsälle ja Leksalle ohjelmanumeroiden järjestämisestä. T: Ari K Bonssit 2014 Nimi tap.1 tap.2 tap.3 tap.4 tap.5 tap.6 tap.7 tap.8 tap.9 tap.10 Aarnio Heikki 0 Ahonen Janne 0 Ahonen Seppo 2 2 Akselin Jukka 0 Alander Reijo 0 Anttolainen Markku 30 2 4 2 2 2 2 16 Brummer Paavo 4 2 2 Chydenius Raimo 0 Eskelinen Saku 0 Flyktman Jari 0 Flyktman Petri 0 Graf Aleksi 6 2 4 Graf Raimo 2 2 Grav Antero 10 2 2 4 2 Grav Sami 8 2 4 2 Haaramäki Suvi 0 Haikarainen Kari 2 2 Hakonen Ilkka 10 2 2 4 2 Hakulinen Heljo 0 Harinen Veikko 0 Harjula Teemu 0 Heiniö Hannu R M 0 Heinonen Antti 0 Helin Esko 4 2 2 Hepomäki Juho 6 4 2 Hietala Markku 0 Hietikko Petteri 0 Hilme Jarkko 0 Hirvelä Tero 0 Hirvonen Tommi 0 Hokkanen Tuomas 0 Holmila Matti 0 Holopainen Timo 0 Honkanen Atte 0 Hotokainen Jari 0 Huttunen Vesa 0 Hynninen Lasse 0 Hytönen Markku 14 2 4 2 4 2 Hytönen Pekka 0 Hytönen Toivo 12 2 4 4 2 Hyvärinen Tommi 4 4 Hyvönen Jani 0 Hyvönen Jari 0 Häikiö Esa 0 Häkämies Kimmo 0 6
Nimi tap.1 tap.2 tap.3 tap.4 tap.5 tap.6 tap.7 tap.8 tap.9 tap.10 Hänninen Jukka 2 2 Härkönen Erno 0 Ikonen Tauno 0 Ikävalko Kimmo 8 4 2 2 Jokinen Erkki 0 Jokinen Sami 0 Jukkala Juha 0 Juvonen Risto 0 Järvinen Ari 0 Järvinen Jorma 0 Kaihlanen Erkki 10 4 2 4 Kangasaho Toivo 0 Kangassalmi Sami 0 Kannisto Eero 0 Kapanen Auvo 2 2 Karhinen Jukka 0 Karhinen Kauko 4 4 Karhinen Timo 0 Kari Markku 0 Kauppila Markku 0 Kekäläinen Veijo 0 Kemiläinen Erkki 0 Kemppainen Jani 0 Keränen Riku 2 2 Kettu Esko 4 2 2 Kiljunen Marko 0 Kinnunen Ahti 2 2 Kinnunen Ari 2 2 Kinnunen Pasi 0 Kinnunen Seppo 2 2 Kivisaari Kari 0 Koivisto Jukka 0 Kolari Juha-Matti 0 Kolari Olli-Pekka 0 Kolari Veikko 0 Koskela Jari 26 2 4 2 4 2 12 Koskela Raimo 0 Koskinen Ari 32 2 2 4 2 2 2 4 2 12 Koskinen Ossi 0 Koskinen Pentti 0 Koskinen Veikko 0 Kotro-Kivelä Tuija 0 Koutine Marina 0 Kovanen Toni 0 Kurkela Jani 0 Kyllönen Jarmo 0 Kyrönlahti Piia 0 Kääriäinen Juho 0 Laajavaara Pirjo 0 Laakoli Juhani 0 Laine Pertti 0 Lamminaho Jari 22 4 2 2 4 2 8 Latvakoski Miika 2 2 Lehmonen Petri 0 Lehtonen Heikki 0 Lehtoranta Pauli 0 Lekander Harri 0 Lekander Pekka 6 4 2 Lempinen Tomi 0 Liehu Teemu 0 Lindroos Risto 6 2 2 2 Linna Jukka 12 2 2 4 2 2 Luotonen Jonne 0 7
Nimi tap.1 tap.2 tap.3 tap.4 tap.5 tap.6 tap.7 tap.8 tap.9 tap.10 Luukkonen Paavo 2 2 Majonen Harry 0 Mannermaa Jouko 8 4 4 Manninen Jari 0 Manninen Jouko 0 Manninen Pentti 0 Mantere Markku 0 Mantere Ossi 0 Mehtälä Tero 0 Moisala Seppo 6 4 2 Montonen Tapio 2 2 Myllyaho Kalle 0 Mölsä Pekka 0 Naukkarinen Markku 0 Nevala Leo 0 Niemelä Anne 0 Niemi Jaakko 0 Niemi Seppo 0 Nieminen Joni 0 Niskakangas Lauri 0 Nissinen Heikki 0 Nurmi Sami 0 Nuuttila Martti 2 2 Nyberg Jari 0 Nykänen Ari 0 Nykänen Kimmo 0 Nykänen Matti 0 Nykänen Mika 0 Näreaho Toni 0 Oikari Mika 0 Onkalo Pentti 4 2 2 Pasanen Harri 0 Pasanen Seppo 6 2 2 2 Peltola Perttu 8 4 4 Peltovuori Martti 0 Peränen Harri 0 Petman Ari 0 Petman Jari 2 2 Pietiläinen Seppo 0 Pihlajaniemi Jari 0 Piirainen Altti 0 Piispanen Arto 0 Piispanen Jouko 2 2 Pikki Jukka 0 Pirttinen Jaani 0 Pirttinen Jukka 0 Pitkänen Niko 2 2 Pulkkinen Jouko 2 2 Pulkkinen Mikko 0 Purola Hannu 0 Putkonen Mirko 2 2 Puttonen Kari 8 2 4 2 Puupponen Pasi 0 Puustinen Jarmo 0 Puustinen Toimi 0 Pylvänäinen Jukka 2 2 Päijänen Sami 0 Pääkkönen Juha 0 Raitava Ville 4 4 Raitio Jorma 0 Rajala Tuomo 0 Rasinkangas Kimmo 0 Rautanen Timo 0 Rautiainen Taavi 0 8
Nimi tap.1 tap.2 tap.3 tap.4 tap.5 tap.6 tap.7 tap.8 tap.9 tap.10 Reiman Tuure 0 Remes Sami 0 Rissanen Harri 0 Roivas Timo 2 2 Ruohonen Markku 2 2 Rutanen Toni 0 Ruuskanen Risto 0 Ruusuvuori Janne 0 Saari Antti 36 2 4 2 2 4 2 20 Saarvo Jani 0 Sahikallio Mikko 0 Salmela Sami 0 Salmi Henri 0 Santakallio Simo 0 Savolainen Heikki 0 Ström Keijo 0 Suomalainen Ari 4 2 2 Suuronen Henry 0 Särkelä Mikko 8 2 2 4 Takala Ari 0 Takala Jouko 0 Takkinen Juuso 0 Tarvainen Tuomo 0 Tissari Ville 2 2 Toivanen Timo 26 2 4 2 18 Toivanen Tuomas 0 Toivola Sami 0 Tolvanen Leo 14 2 4 2 4 2 Tourune n Kalevi 2 2 Tuimala Raimo 2 2 Tuomainen Petri 0 Varakas Markku 0 Veijalainen Seppo 8 4 2 2 Veijalainen Tuomas 6 2 2 2 Vekkeli Jari 0 Vesterinen Mika 0 Vesterinen Pekka 2 2 Vesterinen Pekka 0 Veteläinen Kauko 0 Villikka Riku 0 Virtanen Antero 2 2 Vähäkangas Jenny 0 Väinämö Ville 0 Väisänen Timo 0 Välivaara Markku 0 Värjyvirta Ensio 0 Wiik Juha 0 Ylitolonen Jarkko 0 Öhman Ossi 0 436 24 38 88 20 6 12 46 60 56 86 Bonsseja yhteensä 436 kpl tap.1 Keilaus 21.tammikuuta tap.2 Gourmet 1.helmikuuta tap.3 Kevätkok 24.maaliskuuta tap.4 Excursio 8-15.touko tap.5 Haasteo. 16-17.touko tap.6 LVI-Golf 5.syyskuuta tap.7 Teatteri 25.lokakuuta tap.8 Syyskok. 25.marraskuuta tap.9 Pikkujoulu 5. tap.10 Hallitustyöt laatinut Markku Anttolainen 0400-674709 9
PERINTEISET KOLMEN KAUPUNGIN PILKKIKILPAILUT TaLVI KeSuLVI LaLVI LAUANTAINA 21.3.2015 Vuoden 2014 kehnon talven takia perutut perinteiset kolmen kaupungin pilkkikilpailut järjestetään Asikkalassa, Vääksyssä 21.3.2015. Järjestelyistä vastaa Lahden LVIyhdistys. Kilpailupaikkana toimii Majakka-Paviljonki Kanavalahti, Vääksy. Kilpailu tapahtuu viereisen eteläisen Päijänteen jäällä. www.majakkapaviljonki.fi Kilpailupäivän aikataulu: Aamupala klo 08.00-09.00 Kilpailuaika klo 09.00-13.00 Punnitus, lounas ja palkintojenjako klo 13.00-> Sarjat: Henkilökohtainen Kolmenhengen joukkuekisa Suurimman kalan kisa Perhesarja Tervetuloa! Lisätietoja: Antti Veijalainen Gsm: 040 524 5592 Email: antti.veijalainen@sweco.fi 10
Majakkapaviljonki Oy Kanavalahti, Ämmäläntien päässä puh. (03) 7662 008 majakka.paviljonki@phnet.fi 11
Jorma joppe Raitio Muisteloita Nelos-Putken ajaltani Tulin juuri Maken siunaustilaisuudesta, johon osallistuin yksityisenä henkilönä ja perhetuttavana, joten nyt niihin muisteloihin. Alkuun ja loppuun Nelos-Putkessa. Olin silloin Oy Huber Ab:llä myyntimiehenä, kun poikkesin Hytösen konepajan tiloihin. Siellä rakennettiin juuri perustetulle yritykselle varasto- ja toimistotiloja. Näin minulle silloin tuolla työmaalla kerrottiin. Istuin lautakasan päällä ja ihastelin sitä intoa, millä työmaa vietiin eteenpäin. Make istahti viereeni ja kysyi olenko konekirjoitustaitoinen, johon rinta rottingilla vastasin, että se oli aikanaan paras aineeni, kun siihen ei tarvinnut lukea ja että puolen tunnin kokeessa nettolyöntini 12000 riittäisi jopa valtion virkoihin. Tule meille ostamaan ja kirjoittamaan kysyi Make. Alle minuutin päästä vastasin, että tulen, jos palkkani ei nykyisestä tippuisi. Ei tipu oli Maken vastaus. Löimme kättä päälle ja se oli sitten siinä. Ostin, laskutin, laskin palkat, möin, edustin ja paljon muuta, mitä edellisissä työpaikoissa en ollut kokenut. En muista kuinka monta vuotta taloa palvelin, mutta sen muistan, kuinka sieltä erkanin. Huber oli uusimassa organisaatiotaan ja sain kutsun Jyväskylän tukkuryhmä vetojuhdaksi. Otin Tarjouksen vastaan. Nyt vain pitäisi osata irtisanoa itseni mahdollisimman hienosti, että pojat ymmärtäisivät tekemäni päätöksen. Mutta miten? Ehdotin Makelle, että hän lämmittäisi kotonaan pihasaunan tiettynä päivänä. Ehkä vähän tennistä hänen omalla kentällään ensin ja sitten saunaan. Tennis jäi pelaamatta, joten nyt saunaan ja suoraan asiaan. Kerroin lauteilla tekemästäni pätöksestäni ja irtisanoin työsuhteemme, johon Make vastasi tuon takiako piti sauna lämmittää toivottaen menestystä uudessa haastavassa virassani. Huberilta kutsuttiin Helena Jouhiaho paperihommiin, sillä asentajien määrä oli sen verran suuri, että pelkkä palkanlaskenta oli sen aikaisella tekniikalla riittävän työläs. Niistä vuosista, mitä Nelos-Putkessa olin saisi hyvän tositapahtuma kirjan. Itse koen nuo vuodet elämäni rikkaudeksi, joista kiitos kuuluu kaikille neljälle tuonne pilvipalveluun. 12
Uskomattoman hiljainen. Geberit Silent-db20 13 www.geberit.fi/silent-db20
UU T UU S Kromikomposiittiputki Uponorilta Alusta loppuun samalla järjestelmällä Saatavissa koot 16 x 2,0 mm ja 20 x 2,25 mm 3 metrin salkoina Nykyiset DR- ja PPSU-liittimet sopivat uuden putken kanssa Putki taivutettavissa samalla tavalla kuin valkoinen komposiittiputki uponor.fi 14
lindab palotur vallisuustuotteet Uudet palopeltimallit EI60 / EI90 / EI120 S - Lindab Palopellit Paloluokissa EI60 / EI90 / EI120 Palopellit pyöreään kanavaan 1000 mm halkaisijaan asti Suorakaidemallit 2000 x 2000 mm asti Palopelleissä tarkastusluukut Varustettavissa manuaalisella tai sähköisellä toimilaitteella Manuaalisessa toimilaitteessa kaksi mikrokytkintä vakiona Saatavana myös yksinkertaisella ja helppokäyttöisellä ohjaus- ja valvontajärjestelmällä Lisätietoa kotisivuiltamme www.lindab.fi. 15
Pidä kaupunki ulkona Yhdistelmäsuodatin City-Flo XL puhdistaa ilmasta sekä hiukkasia että molekyylejä. Suodatin on kehitetty erityisesti kaupunkiympäristössä oleviin rakennuksiin ja se poistaa poikkeuksellisen tehokkaasti pakokaasuja, hajuja ja otsonia. Anna kiinteistöllesi uudet keuhkot. www.camfil.fi 16 CLEAN AIR SOLUTIONS
Luotettavat kaukolämmön lämmönjakokeskukset ja komponentit uudisrakennuksiin sekä saneeraukseen. www.lampo.danfoss.fi myynti@danfoss.com NS 17
HYVÄN ASUMISEN LÄMMIN PERUSTA 10 K-S LVI-Helin Oy Kinkomaantie 140 40900 Säynätsalo www.lvihelin.fi etunimi.sukunimi@ warmia.fi Jari Helin p. 0400 644 397 Juha Helin p. 0400 648 009 Esko Helin p. 0400 640 777 Esa Kovanen p. 0400 544 138 18 www.warmia.fi
A 19
Lämpö, mukavuus, terveys ja säästö Enervent ilmanvaihto Hyvä sisäilma on edellytys miellyttävälle ja terveelliselle asumiselle. Enerventilmanvaihtolaitteilla otat kaikki hyödyt talteen. Niiden lämmön talteenottokyky on yli 80 %, mikä ylittää reilusti rakennusmääräysten normit nyt ja tulevaisuudessa. Enervent eair on uusi kosketusnäytöllinen ilmanvaihdon ohjain. Ilmanvaihdon ohjaaminen ei ole koskaan ollut näin helpppoa! www.enervent.fi 20
21
KeSuLVI:n HALLITUS 2015 Puheenjohtaja Timo Toivanen Opettaja, Insinööri (YAMK) Jyväskylän ammattiopisto, PL 472, 40101 JYVÄSKYLÄ puh. 050 304 7626 toivanet@live.com Sihteeri Jari Koskela Talokeskus Yhtiöt Oy aluejohtaja Vasarakatu 9B 40320 Jyväskylä puh. 0500 689 855 jari.koskela@talokeskus.fi Koulutuspäällikkö Perttu Peltola Aluemyynti Länsi-Suomi Ilmanvaihtoratkaisut Oy Lindab Ab l Helmintie 8-10 l FI-40250 Jyväskylä Phone +358 (0)20 785 1010 Fax +358 (0)20 722 9671 GSM +358 (0)40 683 2515 Perttu.peltola@lindab.fi 22
Tiedotuspäällikkö Jari Lamminaho Aluemyyntipäällikkö Uponor Suomi Paavontie 17 43100 Saarijärvi puh. 040 860 7048 jari.lamminaho@uponor.com LVI-mestari Sami Grav Säätö ja Asennus Grav Oy puh. 0400 646 651 sami.grav@saatoasennus.com Taloudenhoitaja Markku Anttolainen DDC-automatiikka Oy Kauppakatu 14 40100 Jyväskylä puh. 0400 674 709 markku@anttolainen.fi 23
KeSuLVI ry PL 417 40101 JYVÄSKYLÄ Kaisa Mäkäräinen ampumahiihtäjä HUIPPUUNSA HIOTTUA TEKNIIKKAA Tekniikka ratkaisee niin urheilussa kuin ilmanvaihdossakin. Huippulaadukkaat Vallox-ilmanvaihtokoneet säästävät energiaa ja pitävät sisäilman puhtaana. Laitteet säätyvät huoneantureiden ansiosta aina oikealle teholle, automaattisesti. Täysosuma ilmanvaihtoon. POISTOILMAN LÄMMÖNTALTEENOTON VUOSIHYÖTYSUHDELUOKKA A+ Vallox 145SE Vallox 110 SE Vallox 096SE/MC WWW.VALLOX.COM