Onks tietoo? Vauhdikasta syksyä toivottaen! Jarmo Kuitunen SuLVI Hallituksen puheenjohtaja



Samankaltaiset tiedostot
Pakkauduimme tällä kertaa yhteiskuljetukseen Pirkkalan ABC-asemalle aamutuimaan eli kello ja lähdimme ajelemaan kisapaikalle.

On mielenkiintoista, mutta tosin myös haasteellista, joskus palata taaksepäin lähelle hommia,

Hiilijalanjälkeä pienentämään, yksin ja yhdessä

Mitä tehdä, kun maailman vauhti hiljenee

Sanotaan, että rakennusala ja kuluttajat korjasivat elvytyksen hyödyn. Jos tämä pitää paikkansa,

mitä sitten?

Energiaa ja ympäristöoppia

Lama elvytys puree Totuus nykyiselle taloustilanteelle Suomessa

Kokemuksia ja kuulumisia kuvernööritoiminnasta

Maaliskuun ensimmäisellä viikolla vietettiin Helsingissä juhlallisesti Säätiö L.V.Y:n 60-vuotisjuhlia. Säätiö,

SuLVI ja FISE, pätevyys ja sen osoittaminen. SuLVIn sivut

SuLVIn sivut. Tiistaina 8. lokakuuta 2013 kello SuLVIn yhteistoimintajäsenet 2013

Rehvakasta menoa Turkissa!

Positiivisuutta osakemarkkinoille voimme kuitenkin jatkossa saada poikkeuksellisen alhaisesta

SuLVI. energiatodistukset. SuLVIn sivut. ISÄNNÖINTI, ERILLINEN ja RAKENTAMINEN Ohjelmat sisältävät 2010 versioina:

Ilmoittautuminen Golfliiton kilpailuihin

Sinullakin on mahdollisuus vaikuttaa!

SuLVI kasvua ja kehitystä

Vuosi 2012 tulee! oletko valmis?

Lyöntipeli Scratch Pelaaja Seura Tulos Pelaaja Diskattu Syy

Mitä tekisit, jos saisit 500?

Huoli LVI-alan koulutuksesta ja asioiden totuudenmukaisuudesta

SYKSYN LVI-MESSUMATKA

Pelaaja Seura K1 K2 Tulos EGA

Verkottuminen on Megatrendi

Erillisen energiatodistuksen antajan pätevyys on loppuvuonna suoritettuna tai päivitettynä

Tällä hetkellä LVI-alan keskiikä

# Pelaaja Seura Slope Out In Tulos CBA +/- EGA 1 Leinonen Hannu OGK Kyllä OSAO 2 Puotiniemi Antti OGK

Tässä muutamia aloittelevan toiminnanjohtajan ajatuksia kesän kynnyksellä.

LVI-yhdistystoiminnan rooli ajan haasteissa?

Eurooppaa koetteleva talouskriisi on

Kilpailukalenteri. Mukana myös SGS:n pelioikeus- ja alennuskentät. Suomen Golf seniorit

SuLVIn tavoitettava kaikki LVI-alan ammattilaiset

Vuonna 2012 tehtiin kaksivuotinen sopimus Talotekniikka-Julkaisut Oy:n ja Sanoma Magazines Finland

# Pelaaja Seura Yhteensä

Tätä lehteä lukiessasi olet ehkä havainnut, että jokin on muuttunut. Olet osunut siinä oikeaan.

ETERA Golf Pisin Drive 11: Jari Sankari. Lähin Lippua 7: Jaakko Tuominen 4,12 mv

Määräyksiä, ohjeita ja vähän vapaa-aikaakin

SuLVI kouluttaa FISE-pätevyys

Puheenjohtajapäiviltä eväitä tulevaisuuden suunnitteluun

SuLVI haasteiden ytimessä

Aalto-yliopistossa annetaan LVI-tekniikan koulutusta insinööritieteiden koulun energiatekniikan laitoksella.

Tätä kirjoittaessani olen juuri palannut Tampereelta Suomen LVI-liiton vuotuisilta puheenjohtajapäiviltä.

LVI-alan ammattilaisten pätevöityminen

Henkilökohtainen kilpailu ls Tulokset - Sarja 50

Palvelua asiakkaalle

Eurooppalaisten HVAC-järjestöjen tärkein vuosittainen tapahtuma REHVA 56th General

Henkilökohtainen kilpailu ls Tulokset - Sarja Y

Energiatodistuksen laatijoiden verkostoitumistilaisuus Ajankohtaista pätevyyksistä Antti Heinonen Suomen LVI-liitto SuLVI ry FISE Oy

TOIMINTAKERTOMUS 2005

SuLVI on eturivissä ja etulinjassa Hannu Sipilä Toiminnanjohtaja Ja Pennin, Nupun ja Miilan ukki (kaikki vuosimallia 2013)

TOIMINTAKERTOMUS 2006

Lisää yhteistyötä suunnitteluun

KAUPUNKIOTTELU

SuLVI mukana EU:n energiahankkeissa

46 Ek Terjo SaG X 47 Kilpeläinen Matti NGK X 48 Paavola Jouko AGN X 49 Keskitalo Markku SGC

SM-LIIGA OTTELUPÖYTÄKIRJA. KA KA Tulos 23, , , , , , , , , , , , ,00 3

Nyt on hyvä hetki tarttua ajatukseen koulutuksen voimasta

Tulokset viesti SKAL ja Taksiliiton mestaruusviesti

Työhaastattelussa minulle luvattiin, että riittää kun tiedän, mistä kolmesta

RKL:n golfmestaruuskilpailut Tawast Golf, Hämeenlinna

Tulevaisuus tehdään nyt!

Maalämpöpumppujen myynti kasvoi vuonna 2011 noin 8000 kappaleesta lähes kappaleeseen

Heinäkuun lopulla, kun helteitä ja purjehdussäitä vielä oli jäljellä, kerääntyi

Henkilökohtainen kilpailu ls Tulokset - Sarja Y

Mitä odotat SuLVIlta?

Kun vertaa Suomen kehitystä Ruotsiin, niin suunta on sellainen, että vuonna 2030 Suomen velka olisi 91

Nyt on syytä ryhtyä tallettamaan muistoja jäsenyhdistysten

Kaupunkikapina , Koski-Golf

Yleisurheiluveteraanien SM-viestit 2012, Turku PN Stadion KULTAA

11. kesäkuuta kesäkuuta 2013 FJT 2 (VaG) LÄHTÖAJAT KIERROKSELLE kesäkuuta 2013 Vaasan Golf Kelt+Sin FJT

Tulokset SRTL 2013 VEKARANJÄRVI Lopputulokset Yleinensarja RK Ammunta 2 x 10 laukausta

1.Nimi: Niko Vahtera Kotiseura: Keimola Golf Vantaa Tasoitus: 4.1 Twitter käyttäjätunnus: NikoVee

Sija No Kippari Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Yht.

SKAL:n ja STL:n talvipäivät HIIHTOMESTARUUS Kuopio, Puijo TULOKSET

Jäsentiedote 2/2015. Sääntömääräinen syyskokous Tays / E-siipi / dialyysi ja infektio-osasto

Hämeen Vapaa-ajankalastajapiiri Pilkkimestaruus 2017 tulokset Viljakkala, Haveri / Kyrösjärvi

Teemmekö oikeita asioita?

Vanha kenttä:

Raksa 2011 LVI-TUOTEMYYNTI

ITÄ-SUOMEN MESTARUUSKILPAILUT JOROINEN

Transkriptio:

SuLVIn sivut SuLVIn sivujen yhteyshenkilöt Suomen LVI-liitto Sitratori 5, 00420 HELSINKI sulvi@sulvi.fi www.sulvi.fi Puh. (09) 566 0090 Faksi (09) 5660 0956 toiminnanjohtaja Hannu Sipilä hannu.sipila@sulvi.fi Puh. (09) 5660 0918 040 556 0048 Jäsentoimikunta Jarmo Kuitunen Ins.tsto Jarmo Kuitunen Oy Itsenäisyydenkatu 11 33500 TAMPERE Puh. (03) 261 7322 0400 335 711 Faksi (03) 261 7401 kuitunen@sci.fi Koulutustoimikunta Jorma Säteri Sisäilmayhdistys ry. PL 25 02131 ESPOO jorma.sateri@sisailmayhdistys.fi Puh. (09) 4355 5611 Faksi (09) 4355 5655 Tekninen toimikunta Miimu Airaksinen VTT Rakennus- ja yhdyskuntatekniikka PL 1000/Lämpömiehenkuja 2 020400 VTT Puh. 020 722 111 0500 802 071 Onks tietoo? SuLVI:n toiminnan tärkeimmät painopistealueet ovat tiedottaminen ja koulutus. SuLVI toimii tiedon tuottajana ja jakajana sekä jäsenistön kouluttajana. SuLVI:n hallitus työsti suunnittelukokouksessaan Kotkassa yhdessä toimiston väen kanssa tulevien vuosien strategiaa. Eniten aikaa käytettiin juuri näiden asioiden käsittelyyn. Pohjaa käsittelylle saatiin kevään päivillä ja sen jälkeisellä jäsenyhdistysten lausuntokierroksella. Kaikissa jäsenyhdistyksissä korostettiin näiden tehtävien tärkeyttä. Pohdittavaa riittää siinä, miksi koulutuksessa kysyntä ja tarjonta eivät aina kohtaa. Viranomaismääräysten uusiutumisen vauhti on pitänyt huolen siitä, että jatkuva tietojen päivittäminen ja uusien asioiden omaksuminen on välttämätöntä. Eri tehtävien pätevyysvaatimuksetkin edellyttävät uusien määräysten tuntemista ja kykyä soveltaa niitä käytännössä. Vauhdikasta syksyä toivottaen! Jarmo Kuitunen SuLVI Hallituksen Koulutuksen suunnittelussa ja toteutuksessa olisikin tärkeä päästä pitkäjänteiseen ja ennakoivaan käytäntöön. Jäsenyhdistysten tulisi kartoittaa vuosittain oma koulutustarpeensa ja tehdä päätökset järjestettävistä kulutustapahtumista. Tavoitteena pitäisi olla yksi paikallinen vuosittainen koulutustapahtuma. Järjestelyissä voi - ja pitää - tehdä yhteistyötä myös yli jäsenyhdistysrajojen. Kun koulutustapahtuma kirjataan tulevan vuoden toimintasuunnitelmaan, niin yhdistyksissä sitoudutaan sen järjestämiseen. Ennakointi helpottaa myös SuLVI:n koulutustoiminnan suunnittelua. Paikallisen koulutustapahtuman järjestelyjen käynnistyminen on vain yhden puhelinsoiton päässä. Halutusta koulutusohjelmasta ja luennoitsijoista huolehtii SuLVI. Paikallisyhdistyksen tehtäväksi jää koulutustapahtuman markkinointiin osallistuminen. Jäsenyhdistykset tietävät parhaiten, miten omalla alueellaan tavoitetaan koulutuksesta kiinnostuneet. Tiedon saaminen ei saa koskaan olla tässä suhteessa tiedosta kiinni! Otsikon kysymystä esitettiin ainakin menneinä vuosina Tampereella Tammelantorin liepeillä lestinheittäjille pitkäripaisten ollessa suljettuna. SuLVI:ssa kysymykseen voidaan vastata, että tietoa on ja se saadaan toimitettua muodossa, joka menee varmasti päähän! SuLVIn yhteistoimintajäsenet 2009 Ahlsell Oy Alfa Laval Nordic Oy Ariterm Oy Bauer Watertechnology Oy Caldomix Oy Ab Danfoss Oy Ab Elpotek Oy Fincoil-Teollisuus Oy Fläkt Woods Oy Grundfos Pumput Oy Ab Haato, NIBE AB:n sivuliike Halton Oy Honeywell Oy IDO Kylpyhuone Oy Itula Oy Kaiko Oy Kaukora Oy Koja Oy Kolmeks Oy Ab KWH Pipe Oy Ab Laatukattila Oy Logstor Finland Oy Mako Osakeyhtiö Mora Finland Oy Nereus Oy Oilon Oy Onninen Oy Oras Oy Cupori Oy Paroc Oy Ab Rej-Design Oy Rettig Lämpö Saint-Gobain Rakennustuoteet Oy Saint-Gobain Pipe Systems Oy Siemens Osakeyhtiö/BuildingTechnologies Suomen Belimo Oy Ab Suomen Lämpöpumppu-tekniikka Oy Suomen Lämpöpumppu-yhdistys, SULPU ry Swegon Oy Ab Swegon ILTO Oy Teknocalor Oy Ab Temet Oy Tour & Andersson Oy Uponor Suomi Oy Vallox Oy Wavin-Labko Oy Wilo Finland Oy YIT Kiiteistötekniikka Oy

Lahdessa aktiivisia LVI -alan vanhoja partoja Eläkkeelle lähtö on aina muutos elämässä. Vanhat töihin liittyneet henkilösuhteet saattavat silloin katketa, mutta vireänä pysyäkseen ihminen tarvitsee edelleenkin ihmissuhteita ja aktiviteetteja. Lahdessa LVI -alan konkarit ovat keksineet tähän hyvän keinon. He kokoontuvat joka viikko torstaisin LVI-seniorien nimissä useamman kymmenen miehen voimin aamukahville ravintola Wanhaan Herraan, kertovat siellä kuulumisiaan ja vaihtavat mielipiteitä päivän kysymyksistä. Ja tätä on jatkunut jo vuodesta 1995, kertoo ryhmässä alusta asti ollut Erkki Virtanen. Näiden viikkokokousten lisäksi ohjelmassa on usein tutustumiskäyntejä alan yrityksiin sekä matkoja kotimaassa ja ulkomaillekin. Virtanen toteaakin heidän yhteisönsä olevan leikkimielisesti mry. eli mielellään retkeilevä yhteisö. Kaikki Lahden seudulla asuvat LVI -alan eläkeläiset ovat tervetulleita mukaan. Niin tekniset kuin kaupalliset. Toistaiseksi ei yhtään naista tosin ole uskaltautunut mukaan. Suurin osa on myös Lahden LVI-yhdistyksen jäseniä. Suhteet siihen ovat kitkattomat, sanoo Virtanen. - Mutta tärkeintä on dessäolo, mehän tunnemme toisemme pitkältä ä ajalta, ja nyt emme ole enää yh- kilpailijoita, vaan yhteinen ala toimii vain yhdistäväa Virtanen. Pidämme kokouk-ouksissa toisillemme myös nä tekijänä, korostaa esitelmiä mielenkiintoisista ntoisista aiheista. Joukostamme löytyy monenlaista osaajaa ja esimerkiksi tietojenkäsittelyn haasteelliset salat selvitetään yhdessä. Idea LVI seniorien toimintaan tuli yhteisajatuksena vuonna 1995, asiaa mietti silloin kolmikko Matti Ryynänen, Tauno Syrjäläinen ja minä, kertoo Erkki Virtanen. Alkuperäinen ajatus taisi kyllä tulla Aulis Merikoskelta eräällä Ruotsin matkalla. Tärkeä rooli yhteishengen ylläpitäjänä on myös Tuulo Lehtisellä. Graafikkona hän on sommitellut yhteisölle oman logon ja jaksaa pitää seniorien toiminnasta hienoa runsaasti kuvitettua pöytäkirjaa, johon kirjataan kaikki tapahtumat, etenkin mielenkiintoiset matkat ja vierailut. - Eläkkeelle jääminen on monelle vaikea paikka, kertoo Erkki Virtanen. Se panee miettimään omaa tekemistään ja arvoaan. Ystävät ja työtoverit tuntuvat kaikkoavan. Tällainen oma yhteisö on silloin arvokas asia. EK Tee parannus Talotekniikalla LVI Ala osallistuu valtakunnalliseen Tee Parannus -aluekiertueeseen. Tilaisuudet tulevat kiertämään n. 20..25 paikkakunnalla ympäri Suomea. Otan yhteyttä Paikalliseen yhdistykseen kun tiedän tarkemmin kiertueaikataulun. un. Koko rakennusala on tämän kiertueen takana ja sen tarkoitus on kannustaa kiinteistö ja korjausrakentamisen ammattilaisia sekä taloyhtiöiden halli-lituksia, osakkaita ja asukkaita energiataloudellisiin korjaustoimenpiteisiin. n. Tilaisuus on kaksiosainen : Ammattilaisseminaari on klo 12.00-16.30 ja Iltatilaisuus, joka on tarkoitettu taloyhtiöille sidosryhmineen, klo17.00-20.000 Lisätietoja: Hannu Sipilä

SuLVI Golf Syyskuun ensimmäinen viikonvaihde ja Suomen LVI liitto ry.n golfaavat jäsenet (71 pelaajaa) kokoontuivat jälleen yhteiselle golf- päivälle, Hankasalmen Revontuli golfkentälle, katsastamaan millaisiksi pelilliset taidot olivat muodostuneet kesän aikana. Ilmastolliset olosuhteet kuten LVIalan henkilöillä pitääkin olla, välillä satoi kepeästi vettä ja välillä kauniin syksyisen aurinkoista. Valitettavasti sateinen yö ja päivä haittasivat pelaamista. Kenttämestari Harri Teittinen oli kuitenkin hionut kentän loistokuntoon. Tuloskortit että tulokset hoiti kentän taitava ja osaava henkilökunta. Missä golfaavat naiset? Paikalle oli saapunut vain neljä naista. HCP 0-18 sija pelaaja seura net 1 Ruohonen Toni 65 2 Nykänen Matti JGS 66 3 Tuimala Raimo JG 69 4 Helin Esko MGS 70 5 Lindqvist Juha MeG 67 6 Kojo Narko HaGK 71 7 Tamminen Anita HSGC 72 8 Juslin Toni KGolf 72 9 Kinnunen Ari LPG 72 10 Luoma Markku JGS 73 11 Heinonen Antero JG 73 12 Mäntyniemi Esko RuG 73 13 Hytönen Markku LPG 74 14 Jylhänlehto Matti KkG 74 15 Turunen Arto GP 74 16 Vuori Janne AGK 74 17 Hakkarainen Aarne OGK 75 18 Salmela Pekka LGP 75 19 Fraser Ian KarG 75 20 Tervonen Aarni LG 75 21 Kakkinen Ari TGS 76 22 Simola Kai MG 76 23 Pöldmae Villu 76 24 Hulkonen Timo TGS 76 25 Laaksonen Jukka IG 76 26 Jantunen Ale IG 78 27 Tiilikainen Seppo PGS 78 28 Pöyry Keijo MG 78 29 Pataganas Juha HSG 79 30 Koivuniemi Kimmo PBG 80 31 Björglund Pålle EGS 80 32 Koskela Kimmo GT 80 33 Kouri Kimmo LPG 81 34 Tuominen Petri AGS 81 35 Salminen Kari NGK 81 36 Jusli Raoul EGS 82 37 Remes Eino HyG 82 38 Paalosalo Pasi PGK 83 39 Rinne Jukka ÄG 83 40 Manninen Matti MG 83 41 Wetterstrand Matti MTG 83 42 Tykkyläinen Aarre 85 43 Lohiluoma Juha BG 88 44 Linnermo Olli HSGC 93 45 Järvinen Eero PGK 97 46 Räisänen Seppo OGK 98 HCP 19-36 Pelitapahtuman jälkeen oli saunomismahdollisuus tavallisessa-, että savusaunassa. Ruokailun jälkeen tapahtui palkintojen jako. Tilaisuuden päätyttyä Suomen LVI-Liitto ry. muisti priimusmoottori Pålle Björglundia 20 vuoden työstä SuLVi Golf.in järjestelyistä. 09 2010 pelataan Gumbölessä, Espoossa Väylien 9 ja 10 välillä oli välipalatarjoilu, josta vastasi Koja Oy. 1 Hietikko Petri KGM 42 2 Kinnunen Juha WGM 36 3 Virinsalo Timo HaGK 36 4 Laitila Pekka KotoG 35 5 Saarvo Jani MGS 35 6 Puuska Kimmo MeG 33 7 Ahonen Jarmo PGH 32 8 Tarkkio Petteri VGC 31 9 Laiho Cunilla RuG 31 10 Hakonen Jari HGS 30 11 Buss Rainer HaGK 30 12 Hytönen Toivo LPG 29 13 Vahlman Petri VGC 29 14 Utar Alvar Viro 28 15 Peltoharju Hilkka HyG 28 16 Laaksonen Raimo VGH 26 17 Aschan Heidi NRG 26 18 Haavisto Jari NaG 26 19 Alaraatikka Markus 26 20 Anttila Reijo KosG 26 21 Savimäki Timo HGS 26 22 Tapper Keijo MeG 25 23 Sydänmaan lakka Pasi PG 24 24 Maununen Martti VHG 23 25 Hirvonen Markku KarG 22 Lady 1 Laiho Cunilla RuG 31 2 Peltoharju Hilkka HyG 28 3 Aschan Heidi NRG 26 Lyöntipeli hcp Tamminen Anita KGV 72

Pääkaupunkiseudun LVI- yhdistykset tiiviimpään yhteistyöhön LVI-alan järjestötoimintaan voidaan saada lisäpotkua yhteistyöllä, ovat pääkaupunkiseudun LVI-yhdistykset; ELVI, VANTALVI, KELVI ja HELVI todenneet. Yhdistykset, joiden yhteinen jäsenmäärä on jo yli tuhannen, toimivat samalla talousalueella. Esimerkiksi Helsingin yhdistyksen jäsen voi olla töissä Espoossa ja asua Tuusulassa. Turhia rajoja ei siksi kannata tuntea ja yhteistyöllä saadaan parempaa ja näyttävämpää tulosta. Taiteilija J.Hömppi tuntee luomisen tuskaa loistavassa runoesityksessään. Keväällä pidettiin näistä yhteistyön asioista ensimmäinen virallisempi yhteinen palaveri. Sen eräänä päätöksenä oli järjestää syyskuun puolivälin viikonvaihteessa yhteiset kesän päättäjäiset Helvilässä, Helvin kesäpaikassa. Tunnelma siellä oli korkealla ja yhteisestä seurasta samoin kuin ruoasta, juomista ja saunasta nautittiin. Yhdistysten koulutusvastaavat ovat suunnitelleet vakavammin yhteistyötä myös koulutuksen alalla ja yhteistyötä myös Sulvin koulutuksen suuntaan on päätetty tiivistää. Yhteisiä matkoja ja muita tapahtumia tulee jatkossa siis varmasti olemaan. Hyvänä esimerkkinä onnistuneesta yhteistoiminnasta tällä alueella on Kelvin aloitteesta jo useamman kerran järjestetty keväinen petanque- kilpailu. Siellä on aina paras joukkue voittanut hurraa- huutojen säestämänä ja tietenkin kaikki osanottajat on palkittu. Me hyvät. EK Miten tässä näin kävi. Se on tarkkaa puuhaa. Voittajat palkittiin. Muista Neuvoslounas Hotoraudan vääntäjien seuraava neuvoslounas on Hotelli Arthurissa 7.10. klo 13.00 On jäsenmaksun aika SuLVIn toimisto on postittanut kuluvan vuoden jäsenmaksut. Jäseniä pyydetään maksamaan vielä mahdollisesti hoitamatta jääneet maksunsa. Jäsenmaksuihin liittyvissä asioissa voi kääntyä Päivikki Uusheimon puoleen, puh. 09-5660 0912 tai sähköposti paivikki.uusheimo@sulvi.fi. Rekisteritiedot SuLVIn rekisterin tiedot perustuvat niihin tietoihin, jotka jäsenet liitolle ilmoittavat. Jäseniä pyydetään ilmoittamaan muutokset osoitteissa, puhelinnumeroissa ja työpaikassa nopeasti SuLVIn toimistoon. Myös sähköpostitiedot pyydetään pitämään ajan tasalla, sähköisen tiedotuksen merkitys kasvaa koko ajan. Muutosilmoitukset voit vaivatta tehdä SuLVIn nettisivujen kautta www.sulvi.fi >jäsenpalvelut>jäsentietojen muutoslomake. Erillinen energiatodistus ERILLINEN Ohjelmaa käytetään ET-todistuksen laadintaan energiakatselmuksen tai erillisen tarkastuksen suorittamisen yhteydessä. Ohjelma on toteutuneeseen kulutukseen perustuva. Energia ja/tai polttoaine tulee olla kalenterivuoden aikainen kulutus. Oman paikkakunnan lämmitystarveluku saadaan Ilmatieteenlaitokselta, Jyväskylän normaali lämmitystarveluku on ohjelmassa vakiona. Ohjelma on rakennuskohtainen tai rakennusryhmäkohtainen, mikäli rakennukset kuuluvat samaan käyttötarkoitukseen (rakennustyyppi). Ohjelmaa käytetään ET-todistuksen laadintaan energiakatselmuksen tai erillisen tarkastuksen suorittamisen yhteydessä. Ohjelma on toteutuneeseen kulutukseen perustuva. Energia ja/tai polttoaine tulee olla kalenterivuoden aikainen kulutus. Oman paikkakunnan lämmitystarveluku saadaan Ilmatieteenlaitokselta, Jyväskylän normaali lämmitystarveluku on ohjelmassa vakiona. Ohjelma on rakennuskohtainen tai rakennusryhmäkohtainen, mikäli rakennukset kuuluvat samaan käyttötarkoitukseen (rakennustyyppi). Kustantaja: Suomen LVI-liitto Sitratori 5 00420 HELSINKI Asiakaspalvelu: myynti ja markkinointi käytön opastus neuvonta ja koulutus Yhteystiedot: Sähköposti: hannu.sipila@sulvi.fi Puhelin 040 556 0048

SuLVIn koulutuskalenteri Kaikkiin hintoihin lisätään 22 %:n arvonlisävero. LÄMMITYS-, VESI- JA VIEMÄRIJÄRJESTELMIEN KUNTOTUTKIMUSKOULUTUS (VEKU) * 30.9.-1.10. + näyttö tammikuu 2010 Helsinki Hinta: Jäsenille 870, ei-jäsenille 924, mikä sisältää kahden päivän koulutuksen, tentin ja näyttötyön, verkkoaineiston, tarjoilut ja osallistumistodistuksen läpäisseille. LÄMMITYS-, VESI- JA VIEMÄRIJÄRJESTELMIEN KUNTOTUTKIMUSKOULUTUS VERKKOKURSSINA * Näyttö ja tentti 1 pv Helsinki Hinta: Jäsenille 670, ei-jäsenille 730, mikä sisältää verkkoaineiston, verkon 12 kk:n käyttöoikeuden, tentin ja näyttötyön, kahvin ja osallistumistodistuksen läpäisseille. VEKU-PÄTEVYYDEN HAKEMINEN Hinta: Vuonna 2009 pätevyyshakemuksen käsittely, pätevyyden toteaminen ja rekisteröinti 150 UUSI SISÄILMASTOLUOKITUS JA RAKENNUSTEN ENERGIATEHOKKUUDEN OHJAUS JA LASKENTA 6.10. Kotka Hinta: Jäsenille 190, ei-jäsenille 220 sisältäen Sisäilmastoluokitus 2008 julkaisun. VESI- JA VIEMÄRILAITTEISTOT PUTKISTOMATERIAALIT, TUOTTEIDEN KELPOISUUS JA ÄÄNENERISTYS * 7.10. Tampere Hinta: Jäsenille 325, ei-jäsenille 380, mikä sisältää päivän koulutuksen, verkkoaineiston, verkon 12 kk:n käyttöoikeuden, tarjoilut ja osallistumistodistuksen. 24.11. Turku, soveltuu B-vaativuusluokan kohteiden työnjohtajille ja asentajille Hinta: Jäsenille 190, ei jäsenille 220 ERILLISEN ENERGIATODISTUKSEN ANTAJAN PÄTEVYYSTENTTI 19.10. Helsinki ja Maarianhamina Hinta: 70 + hakemuksen käsittelymaksu 130. Tenttiin haetaan täyttämällä pätevyyden hakulomake. ILMANVAIHTOLAITOKSET TURVALLISUUS, ENERGIATEHOKKUUS, PUHTAUS 3.11. Turku, soveltuu B-vaativuusluokan kohteiden työnjohtajille ja asentajille Hinta: Jäsenille 190, ei jäsenille 220 27.1.2010 Tampere Hinta: Jäsenille 325, ei-jäsenille 380 LÄMPÖPUMPPURATKAISUT ISOILLE KIINTEISTÖILLE 19.11. Vantaa Hinta: Jäsenille 325, ei-jäsenille 380 ILMANVAIHTO- JA ILMASTOINTIJÄRJESTELMÄN KUNTOTUTKIMUSKOULUTUS * Syksy Helsinki Hinta: Jäsenille 870, ei-jäsenille 924, mikä sisältää kahden päivän koulutuksen, verkkoaineiston, tarjoilut ja osallistumistodistuksen etätehtävät hyväksytysti tehneille FISE-PÄTEVYYSTENTIT: Ilmanvaihtosuunnittelija (IVSU) Kiinteistön vesi- ja viemärilaitteiston suunnittelija (KVVSU) Ilmanvaihtolaitteistojen rakentamisesta vastaava työnjohtaja (IVTY) Kiinteistöjen vesi- ja viemärilaitteistojen rakentamisesta vastaava työnjohtaja (KVVTY) Haja-asutuksen vesihuollon suunnittelija (VHS) Erillisen energiatodistuksen antaja (EET) 11.12. Helsinki ja Tampere Hinta: 70 per tentti. Samana päivänä voi suorittaa max 2 tenttiä. Huom! EET-tenttiin haetaan täyttämällä pätevyyden hakulomake viim. 2 vkoa ennen tenttiä ja hakemuksen käsittelymaksu 130 veloitetaan tenttimaksun yhteydessä. FISE-PÄTEVYYDEN HAKEMINEN Hinta: Vuonna 2009 pätevyyshakemuksen käsittely 130 ja pätevyyden toteaminen ja rekisteröinti 140 Lisätietoja www.fi se.fi ENERGIAKOULUTUKSET Alustusluennot verkossa: - Rakennusten energiankäyttö - Energiatehokkuus - Energiasäästösopimukset ja yleiset trendit - Rakennusten energiamääräykset ja energiatodistuslainsäädäntö yleisesti LASKENNALLISEN ENERGIATODISTUKSEN LAATIMINEN UUDISKOHTEESEEN * 5.10. Helsinki Enintään 6 asunnolle 1 pv Kerrostalolle ja toimistorakennukselle ERILLISEN ENERGIATODISTUKSEN ANTAMINEN - RAKENNUKSEN TARKASTAMINEN JA SÄÄSTÖTOIMENPITEET * 29.10. Tampere ENERGIASELVITYKSET JA -TODISTUKSET (KERROSTALOT JA TOIMISTORAKENNUKSET) KÄYTÄNNÖN KOKEMUKSET 12.11. Helsinki Hinta yo. energiakoulutuspäivistä valittaessa: Lähipäivää jäsen ei-jäsen 1 325 380 2 595 695 3 750 875 4 900 1050 TILAUSKURSSEJA ENERGIATODISTUS LASKUHARJOITUKSET LASKENTAOHJELMALLA * Hinta: Jäsenille 270, ei-jäsenille 315 ILMAVIRTOJEN MITTAUS JA SÄÄDÖN PERUSTEET Max 12 hlöä Hinta: Jäsenille 325, ei-jäsenille 365 KIINTEISTÖN ENERGIANSÄÄSTÖTOIMENPITEITÄ Valitse aihe tai ota molemmat: - Lämmityksen energiansäästöt ja säätöautomatiikka - Ilmanvaihtojärjestelmät energiansäästömahdollisuudet LÄMPÖPUMPUT (4 h) Hinta: esim. Jäsenille 100, ei jäsenille 120, hinta riippuu osallistujamäärästä * Koulutukseen liittyy SuLVIn Moodle verkko-oppimisympäristö. Ilmoittautuminen ja lisätiedot: Ilmoittautuminen SuLVIn koulutuksiin viimeistään kaksi viikkoa ennen kurssin alkua koulutussihteeri Jonna Hoikalle sähköpostitse jonna.hoikka@sulvi.fi Katso kurssikohtaiset ennakkoilmoittautujien edut ja peruutusehdot nettisivuilta tarkemmista kurssiohjelmista. Lisätietoja antaa koulutuspäällikkö Hilkka Peltoharju puh. (09) 5660 0915. www.sulvi.fi KVV-TYÖNJOHTAJAKOULUTUS (KVVTY) * 15.10. ja 19.11. Helsinki IV-TYÖNJOHTAJAKOULUTUS (IVTY) * 15.10. ja 20.11. Helsinki SOPIMUSEHTOJA KVV- JA IV-TYÖNJOHTAJILLE 15.10. Helsinki VESI- JA VIEMÄRILAITTEISTOT PUTKISTOMATERIAALIT, TUOTTEIDEN KELPOISUUS JA ÄÄNENERISTYS * 19.11. Helsinki ILMANVAIHTOLAITOKSET TURVALLISUUS, ENERGIATEHOKKUUS, PUHTAUS * 20.11. Helsinki Hinta yo. koulutuspäivistä valittaessa: Lähipäivää jäsen ei-jäsen 1 325 380 2 595 695 3 750 875 IV-MITTAUS, -SÄÄTÖ JA -ONGELMANRATKAISUPÄIVÄ 23.10., 30.10. ja 13.11. Helsinki Hinta: Kolmen päivän koulutus jäsenille 560, eijäsenille 600. Yksittäinen päivä jäsenille 200, ei-jäsenille 220 Ilmoittautumiset: Kirsi Seppänen p. 020 7461 462 tai asiakaspalvelu@amicom.fi UUTUUS KIINTEISTÖN KAUKOLÄMPÖTYÖNJOHTAJAN PÄTEVYYSKOULUTUS JA TENTTI 23.10., 11.12. Helsinki Vaativuusluokka b 30.10., 11.12. Helsinki Vaativuusluokka a Hinnat: Vaativuusluokka a: Koulutus 300 + pätevyyden haku 150. Vaativuusluokka b: Koulutus 250 + pätevyyden haku 150. Hintaan sisältyy 1 päivän koulutus, pätevyystentti, koulutusmateriaali, ohjelman mukaiset tarjoilut sekä pätevyyden toteaminen ja rekisteröinti. Ilmoittautuminen: Koulutukseen haetaan erillisellä hakulomakkeella. Hakulomake täyttöohjeineen ja pätevyysvaatimuksineen löytyy osoitteesta www.amicom.fi tai www. sulvi.fi. Hakemus ja todistusjäljennökset tulee toimittaa viimeistään kolme viikkoa ennen koulutuksen ajankohtaa osoitteella: Amicom Oy, Kaukolämpötyönjohtaja, PL 151, 00381 Helsinki.