SAATTEEKSI Tapaturmakatsaus 2014 kuvaa onnettomuuksien aiheuttamia henkilövahinkoja eli tapaturmia. Katsaukseen on koottu perustiedot alueen tapaturmatilanteesta ja siitä, miten alue suhteutuu koko maahan verrattuna. Katsaukseen on koottu se tieto, joka on mahdollista tuottaa terveystilastoista. Tapaturmakatsaus on tehty palvelemaan kunta- ja seutukuntakohtaista turvallisuussuunnittelua. Katsauksen sisältämää tietoa kannattaa hyödyntää turvallisuustyön painopisteiden määrittelemisessä, alueellisten toimijoiden motivoinnissa ja turvallisuustyön vaikutusten arvioinnissa. Paikallisella tasolla on tärkeää saattaa katsaukset niin turvallisuustoimijoiden, asukkaiden kuin luottamushenkilöiden tietoon. Tapaturmakatsauksien sisältämää tietoa kannattaa käsitellä paikallisissa tilaisuuksissa: Raporttien sisältöä ja vaikutusta alueen turvallisuustyöhön käsitellään paikallisissa turvallisuussuunnittelun työryhmissä. Alueella järjestettävissä turvallisuusalan koulutustilaisuuksissa yhdeksi aiheeksi valitaan tapaturmat. Tiedottaminen paikallisella tasolla voi sisältää esimerkiksi: Katsaukset linkitetään alueellisen toimijan internetsivulle. Laaditaan tiedote paikallislehteen oman kunnan ja alueen tapaturmatilannetta kuvaillen Tiedotetaan katsauksesta organisaation sisäisessä tiedotusfoorumissa ja internetsivuilla Asiasta tiedotetaan muille alueella asiasta kiinnostuneille tahoille, esimerkiksi maakuntaliitot, ammattikorkeakoulut, järjestöt. Katsaukset päivitetään vuosittain. Ideoita julkaisun kehittämiseksi ja palautetta voitte toimittaa sähköpostitse osoitteeseen antti.impinen@thl.fi. Tietoa tapaturmien ehkäisystä ja ideoita tapaturmatiedon hyödyntämiseksi on saatavissa Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen Piste tapaturmille! -verkkopalvelusta osoitteesta www.thl.fi/tapaturmat. Kiitämme kaikkia, joilta olemme saaneet arvokkaita kommentteja katsauksen valmistelun eri vaiheissa. Toukokuussa 2014 Tapaturmien ehkäisyn yksikkö Terveyden ja hyvinvoinnin laitos
SISÄLLYS SAATTEEKSI... 2 1 KÄYTETYT AINEISTOT JA TIETOSUOJA... 4 2 TAPATURMAT SUOMESSA... 5 3 RAJAUKSET, ALUEJAOT JA VÄESTÖTIEDOT... 6 4 TAPATURMAISET KUOLEMAT ALUEELLA... 8 5 VUODEOSASTOHOITOA VAATINEET TAPATURMAT ALUEELLA... 10 6 TAPATURMAT KUNNITTAIN... 21 7 SAVUSTA, TULESTA JA LIEKEISTÄ VAMMAUTUMINEN... 29
1 KÄYTETYT AINEISTOT JA TIETOSUOJA Aineistolähteet lukumäärätiedoille: kuolemat: kuolemansyyaineisto (lähde: Tilastokeskus) hoitojaksot, potilaat, hoitopäivät: hoitoilmoitusrekisteri (lähde: THL) Raportin taulukoissa esiintyvät luvut perustuvat rekisteripohjaisiin tietoaineistoihin. Vuodeosastohoitojaksoihin liittyvät luvut (hoitojaksojen, potilaiden, hoitopäivien määrät) sekä kuolemien määrät perustuvat kokonaisaineistoihin ja siten niiden kattavuus on Ahvenanmaata lukuun ottamatta käytännössä lähes 100 %. Kuolemien osalta tiedot ovat hyvin luotettavia. Vaikka hoitoilmoitusrekisteriin tulee käytännössä kaikki vuodeosastohoito, sairaalassa ei aina kirjata huolella tapaturmiin liittyviä tietoja (ks. kuvio 8, s. 18). Tuloksia tulkittaessa on hyvä ottaa huomioon aineistoon liittyvät puutteet. Tietosuojan vuoksi on taulukoissa näkyvien pienimpien lukumäärien kohdalla supistettu tarkkuutta: kuntakohtaisten, viittä pienempien lukumäärien tarkat arvot on salattu. Tietosuojan varmistamiseksi sovelletaan seuraavia sääntöjä (koskevat vain niitä raportin osia, joissa käsitellään kuntatasoista tietoa tai joista olisi pääteltävissä kuntatasoisia lukumääriä): Kaikki alle viiden (5) suuruiset arvot korvataan tekstillä '<5' Rivien ja sarakkeiden summaluvut (yhteensä-arvot tai koko aluetta koskevat arvot) näissä yhteyksissä pyöristetään lähimpään kymmeneen
2 TAPATURMAT SUOMESSA Vuonna 2012 tapaturmissa kuoli 2640 suomalaista: 1708 miestä ja 932 naista. Tapaturmat ja väkivalta olivat suomalaisten neljänneksi yleisin kuolemansyy. Yleisin syy tapaturmakuolemaan on putoaminen tai kaatuminen. Myös myrkytykset ovat yleisiä. Tapaturmakuolemat kotona ja vapaa-ajalla ovat lisääntyneet runsaan 20 vuoden aikana, mutta viime vuosina kehitys on ollut myönteistä. Samalla liikenne- ja työtapaturmakuolemat ovat olleet laskussa jo pidemmän aikaa (kuvio 1). Alkoholi on usein osallisena tapaturmissa. Lähes joka kolmas tapaturmaan kuollut oli päihtynyt. Saunan kuumuuteen, myrkytyksiin, hukkumisiin, tulipaloihin ja kylmyyteen kuollaan useimmiten päihdyksissä. Kuolleet 3000 2500 2000 1500 1000 Koti ja vapaa-aika Liikenne Työ (2012 = ennakkotieto) 500 0 1988 1992 1996 2000 2004 2008 2012 Vuosi THL, lähde: Tilastokeskus Kuvio 1. Tapaturmaisesti kuolleet vuosina 1986 2012, N. Lisää tietoa suomalaisesta tapaturmatilanteesta on luettavissa Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ylläpitämästä Piste tapaturmille! -verkkopalvelusta www.thl.fi/tapaturmat > Tapaturmat lukuina.
3 RAJAUKSET, ALUEJAOT JA VÄESTÖTIEDOT Raportissa käsitellään kuolemaan tai sairaaloiden vuodeosastohoitoon johtaneita tapaturmia (Kuvio 2). Näiden tapaturmien ehkäisyn tulisi näkyä turvallisuussuunnitelmissa. Tulevaisuudessa, kun käytössä on tarkempi tieto polikliinisesti hoidetuista tapaturmapotilaista, voidaan saada alueellista tietoa myös niistä tapaturmista, jotka ovat väestötasolla yleisiä mutta harvoin vaativat vuodeosastohoitoa ja jäävät siten vielä toistaiseksi tavoittamatta tässä raportissa. Polikliinisesti hoidetuista tapaturmista voi seurata pitkiä työstä poissaolojaksoja, toistuvia kiputiloja ja merkittävää haittaa jokapäiväiseen elämään. Ne voivat myös aiheuttaa leikkaushoitoja usean vuoden viiveellä. Tällaisin perustein mm. liikuntavammojen ehkäisy on kansallisissa ohjelmissa nostettu priorisoitavaksi kohteeksi. Liikuntavammat ovat väestötasolla yleisiä ja niiden yhteiskunnalliset seuraukset ovat merkittäviä, vaikka ne hoidetaan usein polikliinisesti. Jos halutaan laskennallisesti arvioida, paljonko tapaturmia alueella kaiken kaikkiaan sattuu, voidaan käyttää seuraavaa laskutapaa: on arvioitu, että jokaista tapaturmakuolemaa kohti on noin 30-kertainen määrä tapaturmista johtuvia vuodeosastohoitoja ja 200-kertainen määrä polikliinisesti hoidettuja tapaturmia 1. Kuvio 2. Tapaturmat, joita katsauksessa käsitellään. 1 Olyckor i siffror: en rapport om olycksutvecklingen i Sverige. Karlstad: Räddningsverket/NCO, 2007:7. Antal sidor: 242. Statistik.
Katsauksessa kuvataan alueen asukkaille sattuneita tapaturmia. Koska meillä ei ole käytettävissä tietoa tapaturman sattumispaikasta, on tapaturma sijoitettu alueelle henkilön kotikunnan mukaan. Näin esimerkiksi kotkalaisen henkilön Lapissa sattunut tapaturma kirjautuu Kymenlaakson alueen tapaturmaksi. Taulukossa 1 on lueteltu alueen kunnat vuoden 2014 kuntajaon mukaisesti sekä kuntien väestörakenne ikäryhmissä olevien väestönosuuksien mukaan raportin taulukoissa käytettävin ikäryhmittäin 2. Taulukko 1. Alueen kunnat (2014 kuntajako) ja väestörakenne 3 ikäryhmittäin (2012), N. Kunta 0-17 18-19 20-24 25-29 30-54 55-64 65-79 80- Yhteensä Koko maa 20% 2% 6% 6% 32% 14% 14% 5% 5 413 970 Koko alue 21% 3% 6% 6% 30% 15% 14% 6% 193 896 Alajärvi 23% 3% 5% 4% 28% 16% 15% 7% 10 298 Alavus 22% 3% 5% 5% 28% 16% 16% 7% 12 363 Evijärvi 20% 3% 5% 5% 27% 15% 18% 7% 2 716 Ilmajoki 24% 2% 5% 5% 32% 14% 12% 6% 11 960 Isojoki 17% 3% 4% 4% 27% 17% 17% 11% 2 322 Jalasjärvi 19% 3% 5% 5% 29% 16% 17% 7% 8 100 Karijoki 16% 3% 6% 4% 27% 18% 17% 10% 1 520 Kauhajoki 20% 3% 5% 5% 30% 16% 14% 6% 14 179 Kauhava 21% 3% 5% 5% 29% 15% 16% 7% 17 234 Kuortane 19% 2% 4% 4% 28% 16% 18% 9% 3 878 Kurikka 19% 3% 5% 5% 28% 17% 16% 7% 14 445 Lappajärvi 16% 3% 6% 4% 25% 17% 19% 9% 3 410 Lapua 23% 3% 5% 5% 30% 14% 14% 6% 14 590 Seinäjoki 22% 3% 7% 7% 31% 13% 12% 4% 59 130 Soini 21% 2% 5% 4% 27% 16% 17% 8% 2 344 Teuva 18% 2% 5% 4% 27% 17% 18% 9% 5 807 Vimpeli 20% 3% 5% 4% 29% 17% 15% 7% 3 214 Ähtäri 19% 2% 5% 4% 28% 18% 17% 7% 6 388 2 Väestötietotaulukot sukupuolittain sähköisessä muodossa: http://pxweb2.stat.fi/database/statfin/vrm/vaerak/vaerak_fi.asp 3 Lähde: Tilastokeskus
4 TAPATURMAISET KUOLEMAT ALUEELLA Tietolähteenä tapaturmaisten kuolemien kuvauksessa käytetään Tilastokeskuksen kuolemansyytilastoa. Suomessa valtaosassa ns. ei-luonnollisia kuolemia tehdään oikeuslääketieteellinen tutkimus, jossa kuolemansyy määritellään. Etenkin nuorilla kuolemansyytutkimukset toteutetaan lähes 100 prosenttisesti, vanhemmilla harvemmin 4. Tietoa kuolemansyystä voidaan pitää luotettavana. Tapaturmaiset kuolemat kirjautuvat alueelle silloin, kun tapaturmassa kuolleen kotikunta sijaitsee alueella. Aluejaon perusteena ei siis ole se, missä kunnassa tapaturma sattui. Taulukko 2. Tapaturmaiset kuolemat alueella kymmenen vuoden aikana vuosina 2003 2012 iän ja sukupuolen mukaan. 5 6 0-17 18-19 20-24 25-29 30-54 55-64 65-79 80- Liikenne, kevyt 6 <5 <5 <5 <5 10 23 15 Liikenne, moottoriajoneuvot 16 17 23 18 30 16 32 9 Kaatuminen ja putoaminen <5 <5 <5 <5 26 48 98 251 Hukkuminen <5 <5 <5 <5 6 15 9 <5 Tukehtuminen <5 <5 <5 <5 <5 6 14 8 Tulipalo <5 <5 <5 <5 9 6 5 6 Paleltuminen <5 <5 <5 <5 12 <5 12 11 Alkoholimyrkytys <5 <5 <5 <5 96 78 26 <5 Muu myrkytys 7 <5 <5 <5 <5 28 15 9 8 Muut tapaturmat <5 <5 <5 <5 30 13 23 17 Yhteensä 30 20 30 30 250 210 250 330 Miehet Naiset Yht. Vertailu Liikenne, kevyt 38 22 60 +101% Liikenne, moottoriajoneuvot 121 40 160 +45% Kaatuminen ja putoaminen 202 223 430-16% Hukkuminen 29 5 30 - Tukehtuminen 25 10 40 - Tulipalo 18 10 30 - Paleltuminen 26 13 40 +60% Alkoholimyrkytys 168 35 200 +22% Muu myrkytys 43 24 70-30% Muut tapaturmat 66 24 90 - Yhteensä 740 410 1 140-4 Lunetta P, Lounamaa A, Sihvonen S (2007): Surveillance of injury-related deaths: medicolegal and autopsy rates and trends in Finland. Injury Prevention 2007;13:282-284 5 Vertailu-sarake kertoo kuinka paljon alueella havaittu kuolemien määrä poikkeaa siitä kuolleiden määrästä, joka olisi odotettavissa, jos alueen kuolleisuus olisi samanlaista kuin koko Suomessa. Esimerkiksi +10 % kertoisi alueella tapahtuvan 10 prosenttia odotettua enemmän kuolemia. Vain tilastollisesti merkitsevät poikkeamat ilmoitetaan. Jos taulukossa esiintyy symboli, se tarkoittaa, että vertailussa laskettu ero ei ole tilastollisesti merkitsevä. 6 Jos Vertailu-sarakkeessa esiintyy symboli *, se tarkoittaa, että vertailun tilastollista merkitsevyyttä ei ole laskettu. Syynä tähän on yleensä hyvin pienet lukumäärät, jolloin merkitsevyyttä ei ole voitu riittävän luotettavasti laskea. Vertailussa saatu ero voi siis tällaisessa tapauksessa olla merkitsevä tai ei. 7 Muut myrkytykset ovat pääosin lääke- ja huumausainemyrkytyksiä.
Kuolemantapauksia 0 20 40 60 80 100 120 Liikennetapaturma, kevyt liikenne Liikennetapaturma, moottoriajoneuvot Kaatuminen ja putoaminen Hukkuminen Tukehtuminen Tulipalo Paleltuminen Muut tapaturmat pl. myrkytys 0 20 40 60 80 100 Päihtyneiden osuus (%) Kuvio 3. Päihtyneiden osuudet tapaturmissa kuolleista alueella vuosina 2005 8 2012, %. Liikenne Kaatuminen ja putoaminen Alkoholimyrkytys Muu myrkytys Muut tapaturmat 2003 2004 2005 2006 2007 2008 2009 2010 2011 2012 Kuvio 4. Tapaturmissa kuolleet syyn mukaan alueella vuosina 2003 2012, N. 8 Kuolemansyytilastossa olevan päihtymystiedon luokitusmuutoksen (2005) takia vuosirajaus on tässä yhteydessä vuodesta 2005 eteenpäin mahdollisimman hyvän yhteensopivuuden varmistamiseksi.
Tuhansia hoitopäiviä 0 5 10 15 20 25 5 VUODEOSASTOHOITOA VAATINEET TAPATURMAT ALUEELLA Kun pyrkimyksenä on ehkäistä tapaturmia ja tavoitteeksi asetetaan nolla tapaturmaa, on tärkeää tarkastella lukumääriä ja lukumäärissä tapahtuvia muutoksia. Tämä kappale sisältää koko aluetta koskevia tietoja. On myös hyvä verrata eri alueita keskenään. Näin voidaan saada ajatuksia siitä, millä alueilla ennalta ehkäisevää työtä tulisi ensisijaisesti tehdä. Kappaleessa Kuusi esitetään tapaturmiin liittyviä tietoja alueen kunnista tapaturman tyypin, ikäryhmien ja sukupuolen mukaan jaoteltuna. Hoitopäivät, hoitojaksot ja potilaat Kansalliset tietojärjestelmät kattavat tällä hetkellä sairaaloiden vuodeosastoilla tapahtuvan hoidon (hoitoilmoitusrekisteri). Tietojärjestelmässä noudatetaan kansainvälistä luokitusjärjestelmää. Kaikista sairaalahoidoista voidaan poimia ne, joissa hoidon syy on ollut vammojen hoitaminen. Vamma voi syntyä tapaturmaisessa onnettomuudessa, väkivallan seurauksena tai se voi olla itse aiheutettu. Koska sairaaloiden vuodeosastohoitoja kuvaavissa aineistossa ei aina ole merkitty, onko vamma syntynyt tapaturmatilanteessa vai väkivallan yhteydessä, on tässä kappaleessa esitetyissä tunnusluvuissa laskettu yhteen tapaturma- ja väkivaltahoidot. Valtaosaan (noin 85 %) hoidon syynä on kuitenkin tapaturma. Kaatuminen ja putoaminen, 75-vuotta täyttäneet Kaatuminen ja putoaminen, alle 75-vuotiaat Liikennetapaturma, moottoriajoneuvot Liikennetapaturma, kevyt liikenne Tulipalo Muu myrkytys Hengitystä estävät tapaturmat Alkoholimyrkytys Paleltuminen 2003 2004 2005 2006 2007 2008 2009 2010 2011 2012 Veteen vajoaminen Kuvio 5. Tapaturmien ja väkivallan hoidosta kertyneet hoitopäivät alueella vuosina 2003 2012, tuhansia päiviä.
Taulukko 3. Tapaturmien ja väkivallan aiheuttamat hoitojaksot kymmenen vuoden aikana vahinkotyypin, iän ja sukupuolen mukaan alueella vuosina 2003 2012, N. Miehet 0-17 18-19 20-24 25-29 30-54 55-64 65-79 80- Yhteensä Liikenne, kevyt 169 17 32 30 303 159 248 116 1 070 Liikenne, moottoriajoneuvot 508 156 275 156 762 236 229 76 2 400 Kaatumis- ja putoamistapaturma 1 100 166 368 353 2 738 1 830 2 514 1 922 10 990 Veteen vajoaminen 5 <5 <5 <5 5 <5 <5 <5 20 Hengitystä estävät tapaturmat 37 <5 <5 <5 22 16 14 12 110 Tulipalo 27 <5 14 14 62 33 21 14 190 Paleltuminen <5 <5 <5 <5 22 11 16 9 60 Myrkytys (muu kuin alkoholi) 48 7 15 10 86 42 37 23 270 Alkoholimyrkytys 17 <5 <5 <5 24 10 5 <5 60 Muu tapaturma 786 214 523 466 2 578 1 433 1 605 562 8 170 Yhteensä 2 700 570 1 230 1 040 6 600 3 770 4 690 2 740 23 330 Naiset 0-17 18-19 20-24 25-29 30-54 55-64 65-79 80- Yhteensä Liikenne, kevyt 106 12 21 15 167 136 296 165 920 Liikenne, moottoriajoneuvot 164 69 76 53 274 119 154 35 940 Kaatumis- ja putoamistapaturma 625 70 135 107 1 402 1 352 3 718 7 118 14 530 Veteen vajoaminen <5 <5 <5 <5 <5 <5 <5 <5 10 Hengitystä estävät tapaturmat 21 <5 <5 <5 20 7 16 11 80 Tulipalo <5 <5 <5 <5 14 <5 6 <5 30 Paleltuminen <5 <5 <5 <5 <5 <5 <5 10 20 Myrkytys (muu kuin alkoholi) 53 6 23 10 84 29 33 50 290 Alkoholimyrkytys 14 <5 <5 <5 8 <5 <5 <5 20 Muu tapaturma 384 57 160 188 1 524 961 1 674 871 5 820 Yhteensä 1 380 220 420 380 3 490 2 610 5 900 8 260 22 650 Yhteensä 4 070 780 1 650 1 410 10 100 6 380 10 600 11 000 45 990
Kartta 1. Vertailutieto koko maan tilanteeseen nähden vammojen ja myrkytysten aiheuttamien hoitojaksojen osalta alueen kunnissa vuosina 2008-2012. Kartta: Maanmittauslaitoksen Yleiskartta 1:4 500 000, 2011. Kartta on aluehallintorajojen mukainen ja sisältää myös vesistöalueet. Kuntakoodi Kunnan nimi Kuntakoodi Kunnan nimi 5 Alajärvi 759 Soini 10 Alavus 846 Teuva 52 Evijärvi 934 Vimpeli 145 Ilmajoki 989 Ähtäri 151 Isojoki 164 Jalasjärvi 218 Karijoki 232 Kauhajoki 233 Kauhava 300 Kuortane 301 Kurikka 403 Lappajärvi 408 Lapua 743 Seinäjoki
Taulukko 4. Tapaturmien ja väkivallan seurauksena hoidetut potilaat kymmenen vuoden aikana vahinkotyypin, iän ja sukupuolen mukaan alueella vuosina 2003 2012, N. Miehet 0-17 18-19 20-24 25-29 30-54 55-64 65-79 80- Yhteensä Liikenne, kevyt 133 15 25 23 224 116 158 68 740 Liikenne, moottoriajoneuvot 345 107 183 112 443 133 133 47 1 430 Kaatumis- ja putoamistapaturma 913 139 316 290 1 945 1 186 1 358 1 023 6 940 Veteen vajoaminen 5 <5 <5 <5 5 <5 <5 <5 20 Hengitystä estävät tapaturmat 32 <5 <5 <5 17 16 13 11 90 Tulipalo 26 <5 10 9 35 14 13 6 110 Paleltuminen <5 <5 <5 <5 14 6 13 6 50 Myrkytys (muu kuin alkoholi) 47 6 14 10 78 31 31 22 240 Alkoholimyrkytys 16 <5 <5 <5 21 9 5 <5 50 Muu tapaturma 646 190 441 387 1 999 1 010 1 007 337 5 840 Yhteensä 2 010 440 910 780 4 260 2 260 2 390 1 350 13 670 Naiset 0-17 18-19 20-24 25-29 30-54 55-64 65-79 80- Yhteensä Liikenne, kevyt 87 7 16 11 122 98 213 128 670 Liikenne, moottoriajoneuvot 103 54 51 37 175 67 92 24 590 Kaatumis- ja putoamistapaturma 522 60 108 90 1 046 891 2 002 3 449 7 890 Veteen vajoaminen <5 <5 <5 <5 <5 <5 <5 <5 10 Hengitystä estävät tapaturmat 18 <5 <5 <5 18 7 15 10 70 Tulipalo <5 <5 <5 <5 10 <5 5 <5 30 Paleltuminen <5 <5 <5 <5 <5 <5 <5 9 20 Myrkytys (muu kuin alkoholi) 51 6 22 10 78 26 31 46 270 Alkoholimyrkytys 14 <5 <5 <5 6 <5 <5 <5 20 Muu tapaturma 333 56 147 145 1 209 681 959 549 3 990 Yhteensä 1 090 180 330 290 2 450 1 610 2 910 3 830 12 170 Yhteensä 3 100 620 1 240 1 070 6 710 3 870 5 300 5 180 25 840
Taulukko 5. Tapaturmien ja väkivallan hoidosta kertyneet hoitopäivät kymmenen vuoden aikana vahinkotyypin, iän ja sukupuolen mukaan alueella vuosina 2003 2012, N. Miehet 0-17 18-19 20-24 25-29 30-54 55-64 65-79 80- Yhteensä Liikenne, kevyt 456 48 115 55 1 504 1 017 2 032 2 055 7 280 Liikenne, moottoriajoneuvot 2 262 935 2 268 998 5 128 2 276 2 493 780 17 140 Kaatumis- ja putoamistapaturma 1 856 704 757 914 14 467 10 815 26 913 33 287 89 710 Veteen vajoaminen 10 6 18 <5 10 87 19 <5 150 Hengitystä estävät tapaturmat 83 <5 29 14 62 50 32 24 300 Tulipalo 94 <5 98 71 595 463 149 285 1 760 Paleltuminen <5 <5 <5 18 147 132 127 536 970 Myrkytys (muu kuin alkoholi) 74 9 20 16 304 152 165 86 830 Alkoholimyrkytys 23 <5 <5 <5 149 39 24 5 240 Muu tapaturma 1 702 405 1 196 1 251 8 970 7 292 11 522 4 908 37 250 Yhteensä 6 560 2 110 4 500 3 340 31 340 22 320 43 480 41 970 155 620 Naiset 0-17 18-19 20-24 25-29 30-54 55-64 65-79 80- Yhteensä Liikenne, kevyt 471 41 82 302 943 840 3 683 2 618 8 980 Liikenne, moottoriajoneuvot 968 487 787 262 1 443 1 167 1 730 430 7 270 Kaatumis- ja putoamistapaturma 1 073 272 572 438 5 548 9 556 52 182 151 494 221 140 Veteen vajoaminen 5 <5 <5 <5 <5 <5 <5 <5 10 Hengitystä estävät tapaturmat 25 <5 <5 5 49 20 51 229 380 Tulipalo 25 8 <5 <5 118 18 69 37 280 Paleltuminen <5 <5 <5 14 <5 <5 10 249 280 Myrkytys (muu kuin alkoholi) 60 11 39 26 280 101 207 237 960 Alkoholimyrkytys 15 <5 <5 <5 123 <5 <5 <5 140 Muu tapaturma 982 124 376 793 5 138 4 787 12 381 9 092 33 670 Yhteensä 3 620 940 1 860 1 840 13 640 16 490 70 320 164 390 273 110 Yhteensä 10 190 3 060 6 360 5 180 44 980 38 820 113 790 206 350 428 720
Lukumäärä 0 1000 2000 3000 4000 5000 6000 Vuoden aikana hoitoon tulleiden potilaiden määrä on pienempi kuin vuoden aikana alkaneiden hoitojaksojen määrä. Tämä johtuu siitä, että joitakin vammoja tarvitsee hoitaa sairaalassa useamman kerran. Usein potilas myös siirretään esimerkiksi yliopistollisesta keskussairaalasta aluesairaalaan tai terveyskeskuksen vuodeosastolle jatkohoitoon. Hoitojaksoja Potilaita 2003 2004 2005 2006 2007 2008 2009 2010 2011 2012 Kuvio 6. Tapaturmien ja väkivallan hoidosta syntyneet hoitojaksot ja hoidetut potilaat alueella vuosina 2003 2012, N.
Prosenttia (%) 0 10 20 30 40 50 60 70 Hoitokäytännöt muuttuvat. Hoitojaksot lyhenevät ja osa aiemmin vuodeosastohoitoa vaatineista hoidoista tapahtuu polikliinisesti avohoitona. Vanhemman väestön hoitojaksot ovat usein pitkiä ja katkeavat useampaan lyhytkestoisempaan hoitojaksoon eri hoitopaikassa. Hoitojakson pituus ei siis suoraan kerro vamman vakavuudesta. Joka tapauksessa pitkien hoitojaksojen lukumäärä/osuus kuvaa vakavien tapaturmien kehitystä. 2-7 vuorokautta 1 vuorokausi 8 vuorokautta tai enemmän 2003 2004 2005 2006 2007 2008 2009 2010 2011 2012 Kuvio 7. Tapaturmien ja väkivallan hoidosta syntyneiden hoitojaksojen jakauma hoitojakson pituuden mukaan alueella vuosina 2003 2012, %. Taulukko 6. Tapaturmien ja väkivallan aiheuttamat hoitojaksot kymmenen vuoden aikana vahinkotyypin ja hoitojakson pituuden mukaan alueella vuosina 2003 2012, N. 1 päivä 2-7 päivää 8- päivää Yhteensä % Liikenne, kevyt 666 883 443 1 992 4 Liikenne, moottoriajoneuvot 1 247 1 311 784 3 342 7 Kaatumis- ja putoamistapaturma 7 020 11 704 6 794 25 518 55 Veteen vajoaminen 8 13 6 27 0 Hengitystä estävät tapaturmat 116 57 11 184 0 Tulipalo 52 86 81 219 0 Paleltuminen 16 35 30 81 0 Myrkytys (muu kuin alkoholi) 269 241 46 556 1 Alkoholimyrkytys 42 31 9 82 0 Muu tapaturma 5 526 6 231 2 229 13 986 30 Yhteensä 14 962 20 592 10 433 45 987 100
Taulukko 7. Sairaalat, joissa alueen asukkaat on hoidettu vuonna 2012, N. Vähintään 10 potilasta vuonna 2012, hoitopäivät laskettu vuoden alusta. Yhdellä palveluntuottajalla voi olla useita toimipaikkoja, lisätietoja: http://www.thl.fi/tietokannat/topi. Palveluntuottaja Hoitojaksoja Potilaita Hoitopäiviä Hoitopäiviä / hoitojaksoja 40317 - SEINÄJOEN KESKUSSAIRAALA 2 971 2 487 10 546 3.5 90744 - JIK - PERUSPALVELULIIKELAITOSKUNTAYHTY- MÄ/TARKENTAMATON 367 269 7 475 19.2 50290 - TAMPEREEN YLIOPISTOLLINEN SAIRAALA 180 150 1 214 6.7 90489 - SEINÄJOEN TERVEYSKESKUS/TARKENTAMATON 328 261 4 803 14.0 90731 - ÄHTÄRIN TERVEYSKESKUS JA VUODEOSASTO 286 220 5 144 17.1 90733 - KAUHAVAN TERVEYSKESKUS 241 190 4 252 16.9 60701 - SEINÄJOEN LÄÄKETIETEELLINEN TUTKIMUSLAITOS OY 166 163 166 1.0 90739 - SUUPOHJAN PERUSPALVELULIIKELAITOSKUNTAYH- TYMÄ 197 149 4 264 20.6 60708 - POHJANMAAN KIRURGIKESKUS OY 124 122 124 1.0 90101 - VANHAINKOTI KULTAKÄMMEN 144 104 2 083 13.6 90308 - LAPUAN TERVEYSKESKUS 109 89 1 746 15.7 40307 - VAASAN KESKUSSAIRAALA / CENTRALSJUKHUSET I VASA 27 27 53 2.0 40302 - KESKI-SUOMEN KESKUSSAIRAALA 8 7 8 1.0 60718 - TEKONIVELSAIRAALA COXA OY 47 44 222 4.7 50200 - HELSINGIN YLIOPISTOLLINEN KESKUSSAIRAALA 10 8 28 2.8 40315 - KESKI-POHJANMAAN KESKUSSAIRAALA 4 4 4 1.0 60794 - SAIRAALA NEO 31 31 31 1.0 40316 - KAINUUN KESKUSSAIRAALA 6 6 16 2.7 60621 - INVALIDILIITON KÄPYLÄN KUNTOUTUSKESKUS /SYNAPSIA 31 23 444 13.9 40313 - SATAKUNNAN KESKUSSAIRAALA 2 2 12 6.0 40426 - HYVINKÄÄN SAIRAANHOITO-ALUE/ HYVINKÄÄN SAIRAALA 60613 - INVALIDISÄÄTIÖ/SAIRAALA ORTON 24 18 91 3.8 60697 - KOSKIKLINIKKA 19 18 19 1.0 50275 - OULUN YLIOPISTOLLINEN SAIRAALA 7 6 32 4.6 90414 - SOCIAL OCH HÄLSOVÅRDSVERKET JAKOB- STAD/TARKENTAMATON 1 1 2 2.0 40311 - LAPIN KESKUSSAIRAALA 11 11 15 1.4 60713 - LÄÄKÄRIKESKUS OPERON 11 10 11 1.0
Prosenttia (%) 0 10 20 30 40 50 Tapaturmatyypit Luokittelemalla hoitojaksoja taustamuuttujien mukaan, päästään lähemmäksi niitä väestöryhmiä ja tapaturmien sattumispaikkoja, joihin ennaltaehkäiseviä toimia tulisi suunnata. Sairaalahoitoja koskevista taulukoista ja kuvioista puuttuvat tiedot polikliinisesti hoidetuista potilaista, näin ollen vain varovaisia tulkintoja voidaan tehdä. Esimerkiksi liikuntatapaturmat, joita suomalaisille sattuu yli 300 000 vuosittain, ovat useimmiten polikliinisesti hoidettuja eivätkä siten näy raportin luvuissa. Tapaturmatyyppi ilmaisee tapaturmaan liittyneen toiminnon tai tapahtumapaikan. Valtakunnallisen tilastoaineiston käyttöä hankaloittaa, jos tieto tapaturmatyypistä on sairaalassa jätetty merkitsemättä tai se on kirjattu ehkäisevän työn kannalta vähän informaatiota sisältävään luokkaan muu tai määrittämätön tapaturma. Kaksi viimeksi mainittua luokkaa ovat edelleen liian suuria. Ehkäisevän työn kannalta olisi tärkeää, että sairaaloissa tuotetun tiedon laatu paranisi. Ehkäisevää työtä tekevien tulisi neuvotella aineistosta terveydenhuollon toimijoiden kanssa. Useissa sairaaloissa kirjaamistarkkuus on parantunut vuosituhannen vaihteesta. Kirjattu muu tai määrittämätön, koko maa Kirjattu muu tai määrittämätön, pelastusalue Tapaturmatyyppiä ei kirjattu, koko maa Tapaturmatyyppiä ei kirjattu, pelastusalue 2002 2003 2004 2005 2006 2007 2008 2009 2010 2011 2012 Kuvio 8. Tapaturmatyypin kirjaamisaktiivisuus alueella ja koko maassa vuosina 2002 2012, %.
Tapausten lukumäärä 0 500 1000 1500 2000 Alla esitetään kuva siitä, miten alueen asukkaille sattuneet tapaturmat jakautuvat kotona, urheilu- ja liikuntatilanteissa, liikennealueella, työssä tai päiväkodissa/koulussa sattuviin tapaturmiin (kuvio 9). Tämä tieto tallennetaan sairaalassa potilaan hoidon yhteydessä. Seuraavalla sivulla esitetty kuvio 10 kuvaa saman asian koko maassa. Kotitapaturma Muu vapaa-ajan tapaturma Kirjattu muu tai määrittämätön Liikenne Työtapaturma tai työhön liittyvä ulkoinen tekijä Urheilu- tai liikuntatapaturma Tapaturma sairaalassa tai sairaalaoloihin liittyvä ulkoinen tekijä Ei kirjattu Tapaturma koulussa tai päiväkodissa 2002 2003 2004 2005 2006 2007 2008 2009 2010 2011 2012 Kuvio 9. Tapaturmatyypit alueella vuosina 2002 2012, N.
Tapausten lukumäärä 0 10000 20000 30000 40000 Kotitapaturma Muu vapaa-ajan tapaturma Kirjattu muu tai määrittämätön Liikenne Urheilu- tai liikuntatapaturma Työtapaturma tai työhön liittyvä ulkoinen tekijä Ei kirjattu Tapaturma sairaalassa tai sairaalaoloihin liittyvä ulkoinen tekijä Tapaturma koulussa tai päiväkodissa 2002 2003 2004 2005 2006 2007 2008 2009 2010 2011 2012 Kuvio 10. Tapaturmatyypit koko maassa vuosina 2002 2012, N. Taulukko 8. Tapaturman aiheuttamat hoitojaksot tapaturmatyypin mukaan vuosina 2002 2012 alueella. Tapaturmatyyppiä ei kirjattu 1 101 Liikenne 5 843 Kotitapaturma 18 941 Urheilu- tai liikuntatapaturma 2 182 Muu vapaa-ajan tapaturma 6 471 Tapaturma sairaalassa tai sairaalaoloihin liittyvä ulkoinen tekijä 1 016 Työtapaturma tai työhön liittyvä ulkoinen tekijä 3 356 Tapaturma koulussa tai päiväkodissa 303 Muu tai määrittämätön tapaturmatyyppi 5 628
6 TAPATURMAT KUNNITTAIN Alueen asukkaiden ikärakenne vaikuttaa tapaturmien ja väkivallan määrään. Eroihin voivat vaikuttaa myös muut tekijät kuten työllisyys, kevyen liikenteen väylästöt, alueella toimivien työnantajien työturvallisuudesta huolehtiminen, elämän aikana saatu turvallisuusneuvonta, alkoholin käyttö jne. Pääsääntöisesti näitä alueen eroihin vaikuttavia taustatekijöitä ei vertailuluvuissa voida ottaa huomioon. Eroja selittäviä syitä tulee kuitenkin pohtia, kun mietitään paikallisen turvallisuustyön tavoitteita. Kun halutaan vertailla poikkeavatko alueelliset luvut siitä, mitä niiden oletettaisiin koko Suomen lukuihin perustuvien tietojen perusteella olevan, voidaan ikä- ja sukupuolirakenteesta johtuvia eroja ottaa huomioon vakiointimenettelyllä. Vakiointimenettelynä on käytetty epäsuoraa vakiointia. Epäsuorassa vakiointimenettelyssä lasketaan ensin alueelle odotettu lukumäärä tapahtumia sillä oletuksella, että alueen tapahtumatiheys (esimerkiksi kuolleisuus) ikäryhmittäin ja sukupuolittain olisi samanlainen kuin koko Suomessa. Tämän jälkeen verrataan alueella todellisuudessa havaittua tapahtumamäärää alueelle odotettuun tapahtumamäärään. Menetelmät on kuvailtu tarkemmin verkossa löytyvässä menetelmäselosteessa 9. Esimerkki 1: Jos taulukossa on luvun perässä prosenttiluku +10 %, se tarkoittaa, että alueella on kyseisen tyyppisiä tapahtumia 10 prosenttia odotettua enemmän. Esimerkki 1.1: Hoitojaksojen määriä sisältävässä taulukossa lukee liikennetapaturma -sarakkeessa 712 27 %. Tulkinta: kuntalaisilla on ollut 712 liikennetapaturmaksi kirjattua hoitojaksoa, mikä on 27 % vähemmän kuin koko Suomen lukujen perusteella olisi odotettu. Esimerkki 1.2: Hoitopäivien määriä sisältävässä sarakkeessa on luku 6539 +33 %. Tulkinta: kuntalaisille on kertynyt tarkasteluajanjaksolla 6539 hoitopäivää, mikä on 33 % enemmän kuin koko Suomen lukujen perusteella olisi odotettu. Esimerkki 2: Jos taulukossa luvun perässä ei ole lisäksi prosenttilukua vaan sen tilalla symboli -, se tarkoittaa, että poikkeama odotetusta luvusta on niin pieni, ettei se riittävän paljon ylitä arvioitua satunnaisuudesta johtuvaa vaihtelua (eli poikkeama ei ole tilastollisesti merkitsevä). Huomautus 1: Vaikka ero odotettuun määrään nähden olisi tilastollisesti merkitsevä, on hyvä pohtia kuinka suuri käytännön merkitys sillä on. Tilastollisesti merkitsevä ei (aina) tarkoita käytännössä merkittävää. Esimerkiksi 100 % odotettua enemmän silloin, kun hoitojaksojen määrä on 15 ei välttämättä ole yhtä painava tulos kuin 50 % odotettua enemmän hoitojaksojen määrän ollessa 15 000. Huomautus 2: Jos taulukossa luvun perässä on symboli *, se tarkoittaa, että tilastollista merkitsevyyttä ei ole voitu luotettavasti laskea. Tällöin kyse on yleensä pienistä havainto- tai väestömääristä. 9 http://www.thl.fi/tapaturmat/alueraportit Menetelmäseloste
Taulukko 9. Tapaturmien ja väkivallan aiheuttamat hoitojaksot, potilaat, hoitopäivät ja kuolemat viiden vuoden aikana, 10 11 12 2008-2012. Kunta Hoitojaksoja Potilaita Hoitopäiviä Hoitopäiviä/ hoitojaksoja Kuolleita Koko alue 25 230-4% 15 210-3% 220 830-11% 8.6 770 - Alajärvi 1 290-12% 765-12% 10 757-24% 8.2 36 - Alavus 1 670-1 007-16 112-9.4 58 - Evijärvi 320-19% 210-2 310-39% 7.2 7 - Ilmajoki 1 590-937 - 15 340-9.4 42 - Isojoki 380-204 - 4 305-11.1 12 - Jalasjärvi 1 310 +11% 733-20 955 +81% 15.4 48 - Karijoki 210-129 - 1 479-45% 7.0 7 * Kauhajoki 1 810-7% 1 149-12 278-32% 6.7 79 +36% Kauhava 2 230-10% 1 356-9% 19 617-20% 8.6 60 - Kuortane 630-359 - 5 950-9.2 19 - Kurikka 2 220-1 178-23 064-10.1 66 - Lappajärvi 560-318 - 6 287-11.0 15 - Lapua 1 820-1 136-14 621-7.9 55 - Seinäjoki 6 550-7% 4 239-38 343-34% 5.8 186 - Soini 300-17% 197-2 055-44% 6.8 5-54% Teuva 770-16% 463-13% 11 997-14.8 25 - Vimpeli 480-264 - 4 392-8.9 15 - Ähtäri 1 110 +17% 641 +16% 10 964-9.6 30-10 Taulukon lukujen jälkeen esiintyvät prosenttiluvut kertovat vertailutiedon koko Suomeen nähden (ks. s. 21). 11 Jos taulukossa esiintyy symboli *, se tarkoittaa, että vertailun tilastollista merkitsevyyttä ei ole laskettu. Syynä tähän on yleensä hyvin pienet lukumäärät, jolloin vertailulukuun liittyvää merkitsevyyttä ei ole voitu riittävän luotettavasti laskea. Vertailussa saatu ero voi siis tällaisessa tapauksessa olla merkitsevä tai ei. 12 Jos taulukossa esiintyy symboli -, se tarkoittaa, että vertailun tulos ei ole tilastollisesti merkitsevä.
Taulukko 10. Tapaturman ja väkivallan aiheuttamat hoitojaksot vahinkotyypin mukaan viiden vuoden aikana, iminus5-13 14 15 2012. Kunta Liikennetapaturma Kaatumis- ja putoamistapaturma Väkivalta (itse tai toisen aiheuttama) Muu tapaturma Tietoa ei kirjattu Yhteensä Koko alue 2 620 +43% 13 740 +3% 650-38% 7 800-410 -81% 25 230-4% Alajärvi 118-698 - 53-406 - 15-71% 1 290-12% Alavus 129-944 - 18-44% 561-16 -72% 1 670 - Evijärvi 17-181 - 8 * 108-5 * 320-19% Ilmajoki 197 +100% 907 +18% 33-438 - 17-71% 1 590 - Isojoki 30 * 218-10 * 108-11 - 380 - Jalasjärvi 101 +42% 752 +24% 31-400 - 21-43% 1 310 +11% Karijoki 19 * 118 - <5 * 62-6 * 210 - Kauhajoki 223 +64% 841-14% 56-658 - 29-66% 1 810-7% Kauhava 228 +39% 1 255-53 -29% 621-15% 72-55% 2 230-10% Kuortane 67 +124% 342-9 * 200-13 * 630 - Kurikka 206 +50% 1 197 +13% 65-723 +18% 28-68% 2 220 - Lappajärvi 35-340 +23% 13 * 155-12 * 560 - Lapua 199 +57% 1 008-47 -27% 546-24 -69% 1 820 - Seinäjoki 807 +52% 3 418-188 -41% 2 024-7% 111-81% 6 550-7% Soini 18 * 171-5 * 97-5 * 300-17% Teuva 85 +104% 431-19 * 225-11 -68% 770-16% Vimpeli 31 * 282-17 * 145-5 * 480 - Ähtäri 114 +107% 641 +30% 24-323 - 12-48% 1 110 +17% 13 Taulukon lukujen jälkeen esiintyvät prosenttiluvut kertovat vertailutiedon koko Suomeen nähden (ks. s. 21). 14 Jos taulukossa esiintyy symboli *, se tarkoittaa, että vertailun tilastollista merkitsevyyttä ei ole laskettu. Syynä tähän on yleensä hyvin pienet lukumäärät, jolloin vertailulukuun liittyvää merkitsevyyttä ei ole voitu riittävän luotettavasti laskea. Vertailussa saatu ero voi siis tässä tapauksessa olla merkitsevä tai ei. 15 Jos taulukossa esiintyy symboli -, se tarkoittaa, että vertailun tulos ei ole tilastollisesti merkitsevä.
Taulukko 11. Kaatumisen tai putoamisen aiheuttamat hoitojaksot viiden vuoden aikana, 16 17 18 2008-2012. Kunta Kaatuminen jäätai lumikelillä Kaatuminen samalla tasolla Kaatuminen tai putoaminen portailla tai portailta Muu putoaminen tai hyppääminen Määrittämätön kaatuminen tai putoaminen Yhteensä Koko alue 1 080-10 080 +4% 470-1 310 +42% 750-27% 13 690 +3% Alajärvi 62-523 - 21 * 54-35 - 700 - Alavus 72-677 - 38-107 +104% 49-940 - Evijärvi 10 * 137-8 * 15 * 5 * 180 - Ilmajoki 58-600 - 34 +66% 100 +87% 111 +131% 900 +17% Isojoki 16 * 175-9 * 8 * 9 * 220 - Jalasjärvi 53-582 +31% 20-74 +132% 19-750 +23% Karijoki 6 * 96 - <5 * 13 * <5 * 120 - Kauhajoki 71-589 -17% 24-110 +82% 45-840 -14% Kauhava 91-980 - 31-108 +49% 37-56% 1 250 - Kuortane 25-269 - 13 * 22-13 - 340 - Kurikka 81-922 +20% 41-85 - 63-1 190 +13% Lappajärvi 23 * 261-22 * 25 * 7 * 340 - Lapua 70-768 - 34-102 +69% 31-44% 1 010 - Seinäjoki 340-2 310-131 - 367 +43% 260-3 410 - Soini 8 * 129-5 * 14 * 13 * 170 - Teuva 37 +54% 314-15% 13 * 41 +101% 25-430 -13% Vimpeli 9 * 243 +42% 5 * 17 * 7 * 280 - Ähtäri 46-508 +39% 24 * 44 +86% 16-640 +29% 16 Taulukon lukujen jälkeen esiintyvät prosenttiluvut kertovat vertailutiedon koko Suomeen nähden (ks. s. 21). 17 Jos taulukossa esiintyy symboli *, se tarkoittaa, että vertailun tilastollista merkitsevyyttä ei ole laskettu. Syynä tähän on yleensä hyvin pienet lukumäärät, jolloin vertailulukuun liittyvää merkitsevyyttä ei ole voitu riittävän luotettavasti laskea. Vertailussa saatu ero voi siis tällaisessa tapauksessa olla merkitsevä tai ei. 18 Jos taulukossa esiintyy symboli -, se tarkoittaa, että vertailun tulos ei ole tilastollisesti merkitsevä.
19 20 21 Taulukko 12. Tapaturman aiheuttamat hoitojaksot tapaturmatyypin mukaan viiden vuoden aikana, 2008-2012. Kunta Kotitapaturma Urheilu- tai liikuntatapaturma Muu vapaaajan tapaturma Työtapaturma tai työhön liittyvä ulkoinen tekijä Muu tapaturma Tietoa ei kirjattu Yhteensä Koko alue 9 460 +24% 1 030 +11% 3 310-37% 1 550 +73% 9 680-10% 210-76% 25 230-4% Alajärvi 474-60 +53% 166-42% 90 +99% 493-16% 7-55% 1 290-12% Alavus 661 +24% 51-216 -36% 138 +150% 575-19% 27-1 670 - Evijärvi 141-5 * 25-48% 25 * 118-23% 5 * 320-19% Ilmajoki 584 +36% 64-218 -28% 102 +91% 608-16 - 1 590 - Isojoki 160-5 * 53-21 * 135 - <5 * 380 - Jalasjärvi 573 +63% 28-155 -29% 93 +158% 451-5 * 1 310 +11% Karijoki 82 - <5 * 19-20 * 84 - <5 * 210 - Kauhajoki 572-62 - 266-31% 127 +105% 751-29 - 1 810-7% Kauhava 948 +26% 64-240 -50% 118 +65% 847-15% 12-68% 2 230-10% Kuortane 262 +42% 22 * 70-28% 42 +175% 227-8 * 630 - Kurikka 900 +49% 58-283 -30% 106 +67% 860-12 -58% 2 220 - Lappajärvi 243 +47% 11 * 56-29% 44 * 195-6 * 560 - Lapua 743 +30% 75-211 -41% 107 +75% 671-15% 17-43% 1 820 - Seinäjoki 2 035 +12% 406 +44% 1 020-30% 382 +45% 2 667-10% 38-78% 6 550-7% Soini 134-8 * 27-35% 20 * 103-26% <5 * 300-17% Teuva 302-25 - 100-35% 39 +76% 300-16% 5-60% 770-16% Vimpeli 171 +30% 33 * 69-24 * 175-8 * 480 - Ähtäri 477 +66% 47 +99% 119-30% 49 +82% 417-5 * 1 110 +17% 19 Taulukon lukujen jälkeen esiintyvät prosenttiluvut kertovat vertailutiedon koko Suomeen nähden (ks. s. 21). 20 Jos taulukossa esiintyy symboli *, se tarkoittaa, että vertailun tilastollista merkitsevyyttä ei ole laskettu. Syynä tähän on yleensä hyvin pienet lukumäärät, jolloin vertailulukuun liittyvää merkitsevyyttä ei ole voitu riittävän luotettavasti laskea. Vertailussa saatu ero voi siis tällaisessa tapauksessa olla merkitsevä tai ei. 21 Jos taulukossa esiintyy symboli -, se tarkoittaa, että vertailun tulos ei ole tilastollisesti merkitsevä.
Taulukko 13. Tapaturman ja väkivallan aiheuttamat hoitojaksot iän mukaan MIEHILLÄ, viiden vuoden aikana vuosina 22 23 24 2008-2012. Kunta 0-17 18-19 20-24 25-29 30-54 55-64 65-79 80- Yhteensä Koko alue 1 390-300 - 680-620 - 3 530-8% 2 110-2 580-1 640-13% 12 850-4% Alajärvi 71-13 - 35-21 - 187-128 - 106-24% 90-650 -12% Alavus 58-37% 17-52 - 28-28% 232-167 - 184-101 -28% 840 - Evijärvi 23 - <5 * 10 * 5 * 37-32% 20-36% 49-15 -43% 160-20% Ilmajoki 117-15 - 34-40 - 220-105 -21% 171 +31% 101-800 - Isojoki 11-6 * 9 * 6 * 47-34 - 32-32 -36% 180 - Jalasjärvi 70-12 - 31-25 - 146-103 - 175 +41% 120-680 - Karijoki 10 * <5 * <5 * 7 * 25-16 - 11-57% 22-90 -27% Kauhajoki 81-20% 22-58 - 66 +48% 261-179 - 169-134 - 970 - Kauhava 127-27 - 55-39 -27% 298-13% 171-227 - 135-27% 1 080-13% Kuortane 33-9 * 17 * 21 * 81-59 - 67-50 - 340 - Kurikka 85-22 - 41-32 - 247-219 - 209-190 - 1 050 - Lappajärvi 16-5 * 5-64% <5 * 52-62 - 46-37 - 230 - Lapua 135 +25% 29-43 - 44-292 - 119-24% 179-107 - 950 - Seinäjoki 445-87 - 228-242 - 1 105-498 - 575-285 -23% 3 470-5% Soini 10-44% <5 * 5 * <5 * 39-24 - 34-16 -54% 130-29% Teuva 46-9 * 13-17 * 91-76 - 90-73 - 420 - Vimpeli 10-59% <5 * 6 * 8 * 52-56 - 66-49 * 250 - Ähtäri 46-17 * 32-12 - 116-75 - 192 +101 % 84-570 +19% 22 Taulukon lukujen jälkeen esiintyvät prosenttiluvut kertovat vertailutiedon koko Suomeen nähden (ks. s. 21). 23 Jos taulukossa esiintyy symboli *, se tarkoittaa, että vertailun tilastollista merkitsevyyttä ei ole laskettu. Syynä tähän on yleensä hyvin pienet lukumäärät, jolloin vertailulukuun liittyvää merkitsevyyttä ei ole voitu riittävän luotettavasti laskea. Vertailussa saatu ero voi siis tällaisessa tapauksessa olla merkitsevä tai ei. 24 Jos taulukossa esiintyy symboli -, se tarkoittaa, että vertailun tulos ei ole tilastollisesti merkitsevä.
Taulukko 14. Tapaturman ja väkivallan aiheuttamat hoitojaksot iän mukaan NAISILLA, viiden vuoden aikana vuosina 25 26 27 2008-2012. Kunta 0-17 18-19 20-24 25-29 30-54 55-64 65-79 80- Yhteensä Koko alue 730-15% 140-210 -25% 230-1 910-10% 1 470-7% 3 000-4 700-12 38-4% 0 Alajärvi 46-5 * 10-9 * 93-60 -27% 178-238 - 640-11% Alavus 41-30% <5 * 12-9 - 138-85 - 242-299 - 830 - Evijärvi <5-92% <5 * <5 * <5 * 20-14 - 55-61 - 160-18% Ilmajoki 51 - <5 * 8-45% 9 * 88-35% 77-201 - 351 +29% 790 - Isojoki 11 * <5 * <5 * <5 * 18-23 * 53-89 - 200 - Jalasjärvi 43-6 * 10 * 10 * 82-54 - 118-300 +42% 620 - Karijoki <5 * <5 * <5 * <5 * 17-10 * 16-50% 66-120 - Kauhajoki 62-17 - 21-21 - 156-129 - 178-253 -26% 840-11% Kauhava 57-13 * 13-41% 15-157 - 135-278 - 482-1 150-8% Kuortane 9 - <5 * <5 * 5 * 38-36 - 69-130 - 290 - Kurikka 66-11 * 13-35% 17 * 192-124 - 347 +46% 404-1 170 +15% Lappajärvi 7-49% <5 * <5 * <5 * 39-47 - 92-135 - 330 +21% Lapua 44-34% 15 * 10-44% 11-45% 129-89 - 189-389 - 880-10% Seinäjoki 227-13% 50-94 - 100-573 -15% 442-636 -12% 961-3 080-9% Soini 5-54% <5 * <5 * <5 * 18-24 - 54-59 - 160 - Teuva 17 - <5 * <5 * <5 * 43-29% 31-39% 89-22% 168-360 -24% Vimpeli 9 - <5 * <5 * <5 * 24-34% 24-62 - 106-230 - Ähtäri 26 * <5 * 5 * 13 * 86-62 - 140-205 - 540-25 Taulukon lukujen jälkeen esiintyvät prosenttiluvut kertovat vertailutiedon koko Suomeen nähden (ks. s. 21). 26 Jos taulukossa esiintyy symboli *, se tarkoittaa, että vertailun tilastollista merkitsevyyttä ei ole laskettu. Syynä tähän on yleensä hyvin pienet lukumäärät, jolloin vertailulukuun liittyvää merkitsevyyttä ei ole voitu riittävän luotettavasti laskea. Vertailussa saatu ero voi siis tällaisessa tapauksessa olla merkitsevä tai ei. 27 Jos taulukossa esiintyy symboli -, se tarkoittaa, että vertailun tulos ei ole tilastollisesti merkitsevä.
Sairaalahoitojen kustannukset Pitkät ja ketjuuntuneet hoitojaksot ovat merkittävä taloudellinen taakka kunnille. Useimmat tapaturma- ja väkivaltapotilaat hoidetaan kirurgian erikoisalalla. Vuonna 2006 Suomessa kirurgian erikoisalan hoitojaksot kestivät keskimäärin 3,5 vuorokautta. Kirurgian erikoisalalla tapahtuneen hoitojakson keskimääräinen kustannus oli 3117 euroa 28. Taulukossa 15 esitetyt luvut ovat arvioita, jotka perustuvat koko Suomesta laskettuihin diagnoosiryhmäkohtaisiin hoitokustannuksiin. Luvut eivät siis suoraan kerro alueen todellisia, toteutuneita kustannuksia, mutta ne antavat viitteitä kustannusten suuruusluokasta. Lisätietoja käytetystä laskentamentelmästä löytyy PERFECT-hankkeen menetelmäraportista. 29 On myös huomioitava, että esitetyissä luvuissa on mukana vain erikoissairaanhoidon osuus, huomattava osa tapaturmien kustannuksista syntyy perusterveydenhuollossa ja sairauspoissaoloina. Taulukko 15. Tapaturman ja väkivallan aiheuttamien hoitojaksojen kustannukset vuonna 2012. Alue Hoitojaksojen kustannukset (tuhatta euroa) Koko Suomi 676 152 Koko alue 22 976 Alue Hoitojaksojen kustannukset (tuhatta euroa) Alajärvi 1 216 Soini 176 Alavus 1 695 Teuva 991 Evijärvi 319 Vimpeli 322 Ilmajoki 1 669 Ähtäri 1 208 Isojoki 423 Jalasjärvi 996 Karijoki 172 Kauhajoki 1 875 Kauhava 2 115 Kuortane 690 Kurikka 1 750 Lappajärvi 509 Lapua 1 655 Seinäjoki 5 195 28 Hujanen T, Kapiainen S, Tuominen U, Pekurinen M (2008): Terveydenhuollon yksikkökustannukset Suomessa vuonna 2006. Stakes Työpapereita 3/2008. http://urn.fi/urn:nbn:fi-fe201204194178 29 Peltola M, Juntunen M, Häkkinen U, Linna M, Rosenqvist G, Seppälä T, Sund R: PERFECT-menetelmäraportti, THL 2/2009. http://www.thl.fi/fi_fi/web/fi/tutkimus/hankkeet/perfect/julkaisut/perusraportit
7 SAVUSTA, TULESTA JA LIEKEISTÄ VAMMAUTUMINEN Tulipaloihin liittyvät tehtävät ovat merkittävä osa pelastuslaitosten arkea. Tässä osiossa tarkastellaan savun, tulen tai liekkien 30 aiheuttamia henkilövahinkoja koko Suomessa, kun henkilövahingon vakavuusasteena on kuolema tai vähintään sairaalan vuodeosastohoitoa (ml. päiväkirurginen hoito) vaatinut tapaturma. Lisäksi kuviossa 11 kuvataan aikasarjan avulla tapaturmaisten tulipalojen johdosta tehtyjen hoitopäivien ja potilaiden määriä alueella kymmenen vuoden ajanjaksolla 2003-2012. Tapaturmaisesti tulipaloissa kuolleiden lukumäärä on ollut 50 ja 140 uhrin välillä vuosittain vuosien 1952 2007 aikana Suomessa 31. Kuolemien lisäksi sairaalahoitoihin joutuu vuosittain moninkertainen määrä henkilöitä. Savusta ja tulesta loukkaantuneiden ja kuolleiden määrä ja loukkaantumisten hoitoon tarvittujen hoitopäivien määrä vaihtelee iän ja sukupuolen mukaan. Avohoidossa hoidettuja henkilövahinkoja ei tässä raportissa ole voitu huomioida, mutta on tiedossa, että niiden määrä ylittää tässä raportissa mainitut lukumäärät. Taulukko 16. Palokuolemat ikäryhmittäin vuosina 2007 2009 ja 2010 koko maassa, kokonaismäärät (N) ja kokonaismäärät suhteutettuna miljoonaa asukasta kohti vuodessa (N/inh). Lähde: Kokki E (2011): Palokuolemat ja ihmisen pelastamiset tulipaloissa 2007-2010. B-sarja: tutkimusraportit 3/2011. Pelastusopisto. Ikäryhmä Palokuolleet 2007-2009 Palokuolleet 2010 N N / inh N N / inh 0-9 3 1.7 1 1.7 10-19 10 5.2 1 1.6 20-29 12 6.0 6 9.0 30-39 21 10.8 2 3.1 40-49 42 18.7 16 21.7 50-59 73 30.8 15 19.6 60-69 81 44.8 20 30.5 70-79 34 28.8 10 24.7 80-89 20 33.5 9 41.7 90+ 2 22.0 0 0.0 Yhteensä 299 18.8 80 14.9 30 Ilmaisulla halutaan tehdä ero varsinaisiin rakennuspaloihin, sillä terveydenhuollon rekistereistä saatava tieto kertoo pääasiallisesti vammautumisen mekanismin, mutta harvoin tapahtumapaikan. Loukkaantumisia koskevat luvut eivät siis kuvaa yksinomaan rakennuspaloissa loukkaantuneita, vaan niitä, joille loukkaantumisen syyksi on merkitty savu, tuli tai liekit. 31 Kokki E, Jäntti J (2009): Vakavia henkilövahinkoja aiheuttaneet tulipalot 2007-2008. B-sarja: tutkimusraportit 2/2009. Pelastusopisto.
Taulukko 17. Savun, tulen ja liekkien aiheuttamat hoitojaksot miehillä ja naisilla ikäryhmittäin vuosina 2003-2012 koko maassa, N. Miehet Naiset Yhteensä 0-9 135 58 193 10-19 365 61 426 20-29 408 74 482 30-39 403 88 491 40-49 539 155 694 50-59 575 197 772 60-69 386 200 586 70-79 216 136 352 80-89 97 119 216 90+ 9 27 36 Yhteensä 3 133 1 115 4 248 Taulukko 18. Savun, tulen ja liekkien aiheuttamat hoitopäivät miehillä ja naisilla ikäryhmittäin vuosina 2003-2012 koko maassa, N. Miehet Naiset Yhteensä 0-9 625 134 759 10-19 2 620 303 2 923 20-29 2 669 445 3 114 30-39 3 939 586 4 525 40-49 5 275 1 426 6 701 50-59 5 925 2 286 8 211 60-69 4 657 2 465 7 122 70-79 2 921 1 568 4 489 80-89 838 869 1 707 90+ 132 224 356 Yhteensä 29 601 10 306 39 907
Hoitopäiviä 0 100 200 300 400 Hoitopäivät 2003 2004 2005 2006 2007 2008 2009 2010 2011 2012 Kuvio 11. Savun, tulen ja liekkien aiheuttamat hoitopäivät alueella vuosina 2003-2012.
Piste tapaturmille! -verkkopalvelu www.thl.fi/tapaturmat Tietoa ja työvälineitä ammattilaisille tapaturmien ehkäisyyn sekä turvallisuuden edistämiseen.