Tiivistelmä Kestävän Metsätalouden Yhdistys r.y.:n Eteläisen alueen seuranta-arvioinnista 2017

Samankaltaiset tiedostot
Olli Eeronheimo

Olli Eeronheimo

Olli Eeronheimo

Sertifiointiyrityksen ohjedokumentti: ABC 700 Metsien hoidon ja käytön arviointi- ja sertifiointimenettely

TIIVISTELMÄ SUOMEN METSÄKESKUKSEN HÄMEEN-UUDENMAAN ALUEYKSIKÖN TOIMIALUEEN METSIEN HOIDON JÄ KÄYTÖN UUDELLEENSERTIFIOINNISTA 2011

TIIVISTELMÄ POHJOIS-KARJALAN ALUEEN METSÄSERTIFIOINNIN MÄÄRÄAIKAISARVIOINNIN RAPORTISTA VUODELTA 2015

TIIVISTELMÄ POHJOIS-POHJANMAAN ALUEEN METSÄSERTIFIOINNIN MÄÄRÄAIKAISARVIOINNIN RAPORTISTA VUODELTA 2013

TIIVISTELMÄ LOUNAIS-SUOMEN ALUEEN METSÄSERTIFIOINNIN MÄÄRÄAIKAISARVIOINNIN RAPORTISTA VUODELTA 2013

TIIVISTELMÄ KAAKKOIS-SUOMEN ALUEEN METSÄSERTIFIOINNIN UUDELLEENSERTIFIOINTI- ARVIOINNIN RAPORTISTA VUODELTA 2014

TIIVISTELMÄ KAAKKOIS-SUOMEN ALUEEN METSÄSERTIFIOINNIN MÄÄRÄAIKAISARVIOINNIN RAPORTISTA VUODELTA 2015

TIIVISTELMÄ ETELÄ-SAVON ALUEEN METSÄSERTIFIOINNIN MÄÄRÄAIKAISARVIOINNIN RAPORTISTA VUODELTA 2015

TIIVISTELMÄ POHJOIS-SAVON ALUEEN METSÄSERTIFIOINNIN UUDELLEENSERTIFIOINTI- ARVIOINNIN RAPORTISTA VUODELTA 2014

TIIVISTELMÄ POHJOIS-POHJANMAAN ALUEEN METSÄSERTIFIOINNIN UUDELLEENSERTIFIOINTI- ARVIOINNIN RAPORTISTA VUODELTA 2014

TIIVISTELMÄ ETELÄ-SAVON ALUEEN METSÄSERTIFIOINNIN UUDELLEENSERTIFIOINTI-ARVIOINNIN RAPORTISTA VUODELTA 2014

TIIVISTELMÄ ETELÄ- JA KESKI-POHJANMAAN ALUEEN METSÄSERTIFIOINNIN UUDELLEENSERTIFIOINTI- ARVIOINNIN RAPORTISTA VUODELTA 2014

TIIVISTELMÄ POHJOIS-SAVON METSÄKESKUSALUEEN METSÄSERTIFIOINNIN MÄÄRÄAIKAISARVIOINNIN RAPORTISTA VUODELTA 2007

TIIVISTELMÄ METSÄKESKUS SUOMEN POHJOIS-SAVON ALUEYKSIKÖN TOIMIALUEEN METSÄSERTIFIOINNIN MÄÄRÄAIKAISARVIOINNIN RAPORTISTA VUODELTA 2012

TIIVISTELMÄ KAINUUN ALUEEN METSÄSERTIFIOINNIN MÄÄRÄAIKAISARVIOINNIN RAPORTISTA VUODELTA 2013

TIIVISTELMÄ METSÄKESKUS SUOMEN POHJOIS-SAVON ALUEYKSIKÖN TOIMIALUEEN METSÄSERTIFIOINNIN MÄÄRÄAIKAISARVIOINNIN RAPORTISTA VUODELTA 2013

TIIVISTELMÄ METSÄKESKUS SUOMEN KAAKKOIS-SUOMEN ALUEYKSIKÖN TOIMIALUEEN METSÄSERTIFIOINNIN MÄÄRÄAIKAISARVIOINNIN RAPORTISTA VUODELTA 2013

TIIVISTELMÄ POHJOIS-SAVON METSÄKESKUSALUEEN METSÄSERTIFIOINNIN UUDELLEENARVIOINNIN RAPORTISTA VUODELTA 2010

TIIVISTELMÄ PIRKANMAAN ALUEEN METSÄSERTIFIOINNIN MÄÄRÄAIKAISARVIOINNIN RAPORTISTA VUODELTA 2015

TIIVISTELMÄ POHJOIS-KARJALAN ALUEEN METSÄSERTIFIOINNIN UUDELLEENSERTIFIOINTI- ARVIOINNIN RAPORTISTA VUODELTA 2014

TIIVISTELMÄ LAPIN ALUEEN METSÄSERTIFIOINNIN UUDELLEENSERTIFIOINTIARVIOINNIN RAPORTISTA VUODELTA 2014

TIIVISTELMÄ LAPIN ALUEEN METSÄSERTIFIOINNIN MÄÄRÄAIKAISARVIOINNIN RAPORTISTA VUODELTA 2015

TIIVISTELMÄ PIRKANMAAN ALUEEN METSÄSERTIFIOINNIN UUDELLEENSERTIFIOINTI-ARVIOINNIN RAPORTISTA VUODELTA 2014

TIIVISTELMÄ PIRKANMAAN ALUEEN METSÄSERTIFIOINNIN MÄÄRÄAIKAISARVIOINNIN RAPORTISTA VUODELTA 2013

TIIVISTELMÄ METSÄKESKUS SUOMEN ETELÄ-SAVON ALUEYKSIKÖN TOIMIALUEEN METSÄSERTIFIOINNIN MÄÄRÄAIKAISARVIOINNIN RAPORTISTA VUODELTA 2012

TIIVISTELMÄ METSÄKESKUS SUOMEN ETELÄ-SAVON ALUEYKSIKÖN TOIMIALUEEN METSÄSERTIFIOINNIN MÄÄRÄAIKAISARVIOINNIN RAPORTISTA VUODELTA 2013

TIIVISTELMÄ KAAKKOIS-SUOMEN METSÄKESKUSALUEEN METSÄSERTIFIOINNIN UUDELLEENARVIOINNIN RAPORTISTA VUODELTA 2010

TIIVISTELMÄ LOUNAIS-SUOMEN ALUEEN METSÄSERTIFIOINNIN MÄÄRÄAIKAISARVIOINNIN RAPORTISTA VUODELTA 2015

TIIVISTELMÄ KESKI-SUOMEN ALUEEN METSÄSERTIFIOINNIN UUDELLEENSERTIFIOINTI- ARVIOINNIN RAPORTISTA VUODELTA 2014

TIIVISTELMÄ LAPIN ALUEEN METSÄSERTIFIOINNIN MÄÄRÄAIKAISARVIOINNIN RAPORTISTA VUODELTA 2013

TIIVISTELMÄ ETELÄ- JA KESKI-POHJANMAAN ALUEEN METSÄSERTIFIOINNIN MÄÄRÄAIKAISARVIOINNIN RAPORTISTA VUODELTA 2012

TIIVISTELMÄ KAINUUN ALUEEN METSÄSERTIFIOINNIN MÄÄRÄAIKAISARVIOINNIN RAPORTISTA VUODELTA 2015

TIIVISTELMÄ POHJOIS-SAVON METSÄKESKUSALUEEN METSÄSERTIFIOINNIN MÄÄRÄAIKAISARVIOINNIN RAPORTISTA VUODELTA 2008

TIIVISTELMÄ KESKI-SUOMEN ALUEEN METSÄSERTIFIOINNIN MÄÄRÄAIKAISARVIOINNIN RAPORTISTA VUODELTA 2015

TIIVISTELMÄ POHJOIS-SAVON METSÄKESKUSALUEEN METSÄSERTIFIOINNIN UUDELLEENARVIOINNIN RAPORTISTA VUODELTA 2011

TIIVISTELMÄ KAAKKOIS-SUOMEN METSÄKESKUSALUEEN METSÄSERTIFIOINNIN MÄÄRÄAIKAISARVIOINNIN RAPORTISTA VUODELTA 2009

TIIVISTELMÄ LOUNAIS-SUOMEN METSÄKESKUSALUEEN METSÄSERTIFIOINNIN UUDELLEENSERTIFIOINTIARVIOINNIN RAPORTISTA VUODELTA 2011

TIIVISTELMÄ KESKI-SUOMEN METSÄKESKUSALUEEN METSÄSERTIFIOINNIN UUDELLEENARVIOINNIN RAPORTISTA VUODELTA 2011

TIIVISTELMÄ LOUNAIS-SUOMEN ALUEEN METSÄSERTIFI- OINNIN UUDELLEENSERTIFIOINTI-ARVIOINNIN RAPOR- TISTA VUODELTA 2014

TIIVISTELMÄ KAAKKOISEN PEFC- RYHMÄSERTIFIOINTIALUEEN MÄÄRÄAIKAISARVIOINNIN RAPORTISTA VUODELTA 2017

TIIVISTELMÄ ETELÄ-SAVON METSÄKESKUSALUEEN METSÄSERTIFIOINNIN MÄÄRÄAIKAISARVIOINNIN RAPORTISTA VUODELTA 2009

TIIVISTELMÄ POHJOIS-POHJANMAAN ALUEEN METSÄSERTIFIOINNIN MÄÄRÄAIKAISARVIOINNIN RAPORTISTA VUODELTA 2015

TIIVISTELMÄ ETELÄ-POHJANMAAN METSÄKESKUSALUEEN METSÄSERTIFIOINNIN MÄÄRÄAIKAISARVIOINNIN RAPORTISTA VUODELTA 2009

TIIVISTELMÄ ETELÄ-POHJANMAAN METSÄKESKUSALUEEN METSÄSERTIFIOINNIN MÄÄRÄAIKAISARVIOINNIN RAPORTISTA VUODELTA 2008

TIIVISTELMÄ METSÄKESKUS SUOMEN KESKI-SUOMEN ALUEYKSIKÖN TOIMIALUEEN METSÄSERTIFIOINNIN MÄÄRÄAIKAISARVIOINNIN RAPORTISTA VUODELTA 2012

TIIVISTELMÄ PIRKANMAAN METSÄKESKUSALUEEN METSÄSERTIFIOINNIN MÄÄRÄAIKAISARVIOINNIN RAPORTISTA VUODELTA 2006

TIIVISTELMÄ KAINUUN METSÄKESKUSALUEEN METSÄSERTIFIOINNIN MÄÄRÄAIKAISARVIOINNIN RAPORTISTA VUODELTA 2006

TIIVISTELMÄ ETELÄ-POHJANMAAN METSÄKESKUSALUEEN METSÄSERTIFIOINNIN UUDELLEENARVIOINNIN RAPORTISTA VUODELTA 2010

TIIVISTELMÄ KAINUUN METSÄKESKUSALUEEN METSÄSERTIFIOINNIN MÄÄRÄAIKAISARVIOINNIN RAPORTISTA VUODELTA 2009

TIIVISTELMÄ PIRKANMAAN METSÄKESKUSALUEEN METSÄSERTIFIOINNIN MÄÄRÄAIKAISARVIOINNIN RAPORTISTA VUODELTA 2009

TIIVISTELMÄ ETELÄ-POHJANMAAN METSÄKESKUSALUEEN METSÄSERTIFIOINNIN MÄÄRÄAIKAISARVIOINNIN RAPORTISTA VUODELTA 2007

TIIVISTELMÄ POHJOIS-SAVON ALUEEN METSÄSERTIFIOINNIN MÄÄRÄAIKAISARVIOINNIN RAPORTISTA VUODELTA 2015

TIIVISTELMÄ PIRKANMAAN METSÄKESKUSALUEEN METSÄSERTIFIOINNIN UUDELLEENARVIOINNIN RAPORTISTA VUODELTA 2010

TIIVISTELMÄ ETELÄ-SAVON METSÄKESKUSALUEEN METSÄSERTIFIOINNIN UUDELLEENARVIOINNIN RAPORTISTA VUODELTA 2010

TIIVISTELMÄ ETELÄ-SAVON METSÄKESKUSALUEEN METSÄSERTIFIOINNIN MÄÄRÄAIKAISARVIOINNIN RAPORTISTA VUODELTA 2008

TIIVISTELMÄ ETELÄ-SAVON METSÄKESKUSALUEEN METSÄSERTIFIOINNIN MÄÄRÄAIKAISARVIOINNIN RAPORTISTA VUODELTA 2007

TIIVISTELMÄ LOUNAIS-SUOMEN METSÄKESKUSALUEEN METSÄSERTIFIOINNIN MÄÄRÄAIKAISARVIOINNIN RAPORTISTA VUODELTA 2009

TIIVISTELMÄ ETELÄ-POHJANMAAN ALUEEN METSÄSERTIFIOINNIN MÄÄRÄAIKAISARVIOINNIN RAPORTISTA VUODELTA 2015

TIIVISTELMÄ KAINUUN METSÄKESKUSALUEEN METSÄSERTIFIOINNIN MÄÄRÄAIKAISARVIOINNIN RAPORTISTA VUODELTA 2007

TIIVISTELMÄ LOUNAIS-SUOMEN METSÄKESKUSALUEEN METSÄSERTIFIOINNIN UUDELLEENARVIOINNIN RAPORTISTA VUODELTA 2010

TIIVISTELMÄ KAAKKOISEN PEFC- RYHMÄSERTIFIOINTIALUEEN UUDELLEENSERTIFIOINTIARVIOINNIN RAPORTISTA VUODELTA 2016

TIIVISTELMÄ LOUNAIS-SUOMEN METSÄKESKUSALUEEN METSÄSERTIFIOINNIN MÄÄRÄAIKAISARVIOINNIN RAPORTISTA VUODELTA 2008

TIIVISTELMÄ KESKI-SUOMEN METSÄKESKUSALUEEN METSÄSERTIFIOINNIN MÄÄRÄAIKAISARVIOINNIN RAPORTISTA VUODELTA 2008

TIIVISTELMÄ ETELÄ- JA KESKI-POHJANMAAN ALUEEN METSÄSERTIFIOINNIN MÄÄRÄAIKAISARVIOINNIN RAPORTISTA VUODELTA 2013

PEFC:n metsäsertifioinnin toteutuksen vaihtoehdot

PEFC-vaatimukset: Työnantajavelvoitteet ja sertifiointiin sitoutuminen. Webinaari Sisällön esittelijä: Henry Schneider Tapio

TIIVISTELMÄ POHJOIS-KARJALAN METSÄKESKUSALUEEN UUDELLEEN SERTIFIOINTIARVIOINNIN RAPORTISTA VUODELTA 2011

TIIVISTELMÄ KAAKKOIS-SUOMEN METSÄKESKUSALUEEN METSÄSERTIFIOINNIN MÄÄRÄAIKAISARVIOINNIN RAPORTISTA VUODELTA 2008

PEFC-webinaarit 21., 23. ja Kestävän Metsätalouden Yhdistys ry, Aija Tapio

TIIVISTELMÄ KAINUUN ALUEEN METSÄSERTIFIOINNIN UUDELLEENSERTIFIOINTI-ARVIOINNIN RAPORTISTA VUODELTA 2014

Ohjesääntö metsäsertifioinnin alueelliselle toimikunnalle XX PEFC-ryhmäsertifiointialueelle ( alkaen)

TIIVISTELMÄ KAAKKOIS-SUOMEN METSÄKESKUSALUEEN METSÄSERTIFIOINNIN MÄÄRÄAIKAISARVIOINNIN RAPORTISTA VUODELTA 2007

Metsäsertifioinnin toteutustavat

Arviointiraportti. Etelä-Suomen metsänomistajien liitto ry

PEFC edistää kestävyyttä koko yhteiskunnassa. Syksy 2016

Metsäsertifioinnin toteutustavat

Metsäsertifioinnin toteutustavat

Metsäsertifiointi ja vesiensuojelu. Pauli Rintala

PEFC-vaatimukset: Toiminta vesistöjen läheisyydessä ja säästöpuut. Webinaari Sisällön esittelijä: Henry Schneider Tapio

Sertifiointitoiminnan pätevyysvaatimukset ja menettelytavat

PUUN ALKUPERÄKETJUN HALLINTAJÄRJESTELMÄN JA METSÄKESKUKSEN TOIMIALUEEN METSÄSERTIFIOINNIN SERTIFIOINTIMENETTELY

PEFC-metsäsertifioinnin toteutustavat

Arviointiraportti. Etelä-Suomen metsänomistajien liitto ry

Metsäsertifioinnin alueelliset toimikunnat

PEFC-vaatimukset: Luontokohteet, kulotus ja metsänkäyttöilmoitus. Webinaari Sisällön esittelijä: Henry Schneider Tapio

Suomen metsäkeskus JULKISET PALVELUT. Hankehaku - Susinevan esimerkki, hankehakulomakkeet Johtava luonnonhoidon asiantuntija Matti Seppälä

Metsän sertifiointi kestävyyden todentajana

Työtä ja toimeentuloa luonnonhoitotöistä Siikainen Matti Seppälä Vaikuttavuutta METSO Luonnonhoitoon -hanke

Tapio-konserni palveluksessanne

HÄMEEN-UUDENMAAN METSIEN ENSIHARVENNUSOHJELMAN JA OMATOIMISTEN HANKINTAHAKKUIDEN EDISTÄMISOHJELMA

PEFC metsäsertifiointi ja vesiensuojelu

Arviointiraportti. Patenttitoimisto Jaakko Väisänen

Digitaalinen kasvinsuojeluainetutkinto ja omavalvonta. Metsäkonekoulujen neuvottelupäivät Henrik Östman, YA

Päijät-Hämeen Metsänomistajat ry:n yhteistyökumppanit ja yhteistoiminta lähiaikana.

PEFC-kriteeri #3 - Metsänkäyttöilmoituksella osoitetaan hakkuun laillisuus ja selvitetään ympäristönäkökohdat

TIIVISTELMÄ LOUNAIS-SUOMEN METSÄKESKUSALUEEN METSÄSERTIFIOINNIN MÄÄRÄAIKAISARVIOINNIN RAPORTISTA VUODELTA 2006

Kantokäsittelyliuoksen kulutus juurikäävän torjunnassa

Transkriptio:

Tiivistelmä Kestävän Metsätalouden Yhdistys r.y.:n Eteläisen alueen seuranta-arvioinnista 2017 1. Yleistä Arviointistandardit: PEFC FI 1001:2014, PEFC FI 1002:2014 v3.0 Arvioinnin laajuus: Tiedonkeruuaineistot: KMYn sisäinen tiedonkeruu ja pyydetyt lausunnot Metsäkeskuksen luonnonhoidon laadun arviointitulokset Mukanaolevien toimijoiden laatuseurannan tulokset Organisaatio- ja maastokäynnit: Tiedonkeruu ja toimikunnan toiminta, Helsinki Suomen metsäkeskus, lainvalvonta, Lahti Jeppo SVF, Jeppo SVF Österbotten, Vaasa Mhy Länsi-Uusimaa, Lohja Mhy Kanta-Häme, Hämeenlinna Stora Enso Oyj, Lahti Wide Skog Ab, Tessjö L&T Biowatti Oy, Helsinki Koskitukki Oy, Järvelä Metsäkonepalvelu Oy, Hämeenlinna Sidosryhmäyhteydenotot ja lausunnot: Uudenmaan ELY-keskus Museovirasto Yksityismetsätalouden Työnantajat Privatskogsbrukets Arbetsgivare r.y. Elintarviketurvallisuusvirasto Evira Arviointiaika: Arviointivaihe 26.9.-19.10.2017, loppukokous 31.10.2017 Arvioijat: Olli Eeronheimo ja Klaus Yrjönen 2. Arvioinnin perusta Sertifiointiyrityksen ohjedokumentti: ABC 700 Metsien hoidon ja käytön arviointi- ja sertifiointimenettely Tiedonkeruu: Arvioinnissa on hyödynnetty KMYn sisäistä tiedonkeruuta. Arviointivaiheessa arvioitiin KMYn ja mukanaolevien toimijoiden toimintaa sekä tiedonkeruuta. Organisaatio- ja maastokäyntejä on kohdistettu kaikkeen metsätaloustoimintaan ja toimialueelle.

Toimisto-osuuksissa on tarkastettu, että sisäisen tiedonkeruun tulokset ovat kattavuudeltaan riittäviä ja luotettavia ja että organisaation ohjeistus, osaaminen ja toimintatavat ovat kriteerien mukaisia. Ohjeiden, tietoaineistojen olemassaolo ja ajantasaisuus on todettu toimipaikoilla. Maastokäynneillä on arvioitu hakkuiden, metsänhoito- ja metsänparannustöiden suunnittelua ja toteutusta. 3. Arvioinnin suoritus Johdanto: Poikkeamien luokitus: Arvioinnissa organisaatioiden menettelytapoihin ja toiminnan tuloksiin perehdytään siinä laajuudessa, että niiden yhdenmukaisuus standardien kanssa voidaan todeta. Mahdolliset puutteet standardien vaatimusten täyttymisessä raportoidaan poikkeamina, joita koskevat korjaavat toimenpiteet on lähetettävä sertifioijalle hyväksyttäväksi. Poikkeamat luokitellaan lieviin ja vakaviin. Poikkeama on vakava, kun - kriteerin täyttymisessä tai soveltamisessa on oleellisia puutteita - kriteerin vaatimuksista poiketaan systemaattisesti. Poikkeama on lievä, kun - kriteerin täyttymisessä tai soveltamisessa on vähäisiä puutteita - kriteerin vaatimuksista on yksittäisiä poikkeamia. Arvioinnin tulokset: Sertifikaatti 9527-02: Vakavia poikkeamia 0 Lieviä poikkeamia 9 Poikkeama 1: PEFC FI 1001:2014 v3, Palveluntarjoajien PEFC-ilmoittautumisia ei ole kattavasti varmistettu ennen sopimusta palvelun hankinnasta. Kiinteistön sertifioinnissa mukanaolon varmistaminen ei toimi kattavasti. Poikkeama 2: PEFC FI 1002:2014, Kriteeri 5: Metsäpalvelusopimuksissa ei ole kattavasti edellytetty, että toimijalla on käytössään laadunseuranta metsänhoitotöiden laadun varmistamiseen.

Poikkeama 3: PEFC FI 1002:2014, Kriteeri 8: Dokumentoitua taimikonhoitoa ei ole tehty riittävästi kriteerin suoritustasovaatimukseen verrattuna.. Poikkeama 4: PEFC FI 1002:2014, Kriteeri 9: Tilarajojen sisällä pysymistä ei ole kattavasti varmistettu suojelualueisiin rajoittuvien metsien käsittelyssä. Poikkeama 5: PEFC FI 1002:2014, Kriteeri 12: Liito-oravakohteiden käsittelyssä ei ole kattavasti varmistettu liito-oravan kulkuyhteyksien säilyttämistä. Poikkeama 6: PEFC FI 1002:2014, Kriteeri 18: Riittäviä vesiensuojelutoimenpiteitä ei ole kattavasti toteutettu johdettaessa maanmuokkauksessa vesiä laskuojaan. Poikkeama 7: PEFC FI 1002:2014, Kriteeri 21: Tiedonkeruun perusteella toimijoilla ei ole kattavasti dokumentoitua näyttöä työn toteuttajien riittävän osaamisen varmistamisesta. Tiedonkeruun perusteella työnantajilla ei ole kattavasti dokumentoitua näyttöä siitä, että ne huolehtivat ammatillisen osaamisen ylläpidosta ja tarvittavasta kehittämisestä työsuhteen kestäessä. Poikkeama 8: PEFC FI 1002:2014, Kriteeri 21: Hakkuukoneen kuljettajilla ei ole kattavasti juurikäävän torjunnassa edellytettävää suppeaa kasvinsuojelututkintoa. Poikkeama 9: PEFC FI 1002:2014, Kriteeri 22: Työmaan ensiapuvalmiudesta ei ole kattavasti varmistuttu. Korjaavat toimenpiteet: Pääarvioija on hyväksynyt arvioinnissa todettujen poikkeamien korjaavat toimenpiteet ja korjaussuunnitelmat 9.3.2018. Yhteenveto korjaavista toimenpiteistä/suunnitelmista: Poikkeama 1: Toimikunta on muistuttanut toimijoita asiasta alueen toimijoille pidetyissä info-tilaisuuksissa 14.2.2018 Helsingissä ja 21.2.2018

Poikkeama 2: Toimijoita on muistutettu omavalvonnan ottamisesta mukaan sopimuspohjiin alueen toimijoille pidettävissä info-tilaisuuksissa 14.2.2018 Helsingissä ja 21.2.2018 Toimikunta kiinnittää omavalvonnan järjestämiseen erityistä huomiota vuoden 2018 tiedonkeruun yhteydessä muistuttaen niitä toimijoita vielä erikseen, joilta tiedonkeruussa tulee puutteelliset vastaukset omavalvonnan järjestämisestä. Poikkeama 3: Metsänhoitoon kannustavaa viestintää viestintää jatketaan toimijoitten toimesta. Sähköinen Kemera-järjestelmä toimii hyvin ja varoja on taimikonhoitoon riittävästi. Alueen Poikkeama 4: Tapaukset on käsitelty sertifiointitoimikunnan kokouksessa. Korjaavat toimenpiteet on toteutettu ja toimintamallit päivitetty. Alueen toimijoille on pidetty infotilaisuudet auditoinnin poikkeamista ja korjaavista toimenpiteistä 14.2.2018 Helsingissä ja 21.2.2018 Poikkeama 5: Tapaus on käsitelty sertifiointitoimikunnan kokouksessa. Korjaavat toimenpiteet on toteutettu ja toimintamallit päivitetty. Alueen toimijoille on pidetty infotilaisuudet auditoinnin poikkeamista ja korjaavista toimenpiteistä 14.2.2018 Helsingissä ja 21.2.2018 Poikkeama 6: Tiedotusta ja koulutusta jatketaan. Vesiensuojelukoulutusta järjestetään PEFC Suomen ja sertifikaatin haltijan yhteisissä webinaareissa. Alueen toimijoille on pidetty info-tilaisuudet auditoinnin poikkeamista ja korjaavista toimenpiteistä 14.2.2018 Helsingissä ja 21.2.2018 Poikkeama 7: Vesiensuojelukoulutusta järjestetään PEFC Suomen ja sertifikaatin haltijan yhteisissä webinaareissa. Alueen Poikkeama 8: Metsäsertifiointitoimikunta suosittelee yrityksille luonnonhoito- ja sertifiointikoulutusta. Metsäsertifiointitoimikunta suosittelee PEFC-sertifiointiin sitoutuneiden urakanantajien ja yrittäjien tarkastuslistan käyttämistä. Työntekijöiden osaamisen varmistaminen on mukana toimijoiden tarkastuslistassa. Alueen Sertifiointipäätös: Sertifikaatti numero 9527-02 on myönnetty Kestävän metsätalouden Yhdistykselle 19.5.2017.

Sertifikaatti on voimassa 19.5.2020 asti edellyttäen, että alueen metsien hoito ja käyttö täyttää jatkuvasti edellä mainittujen standardien ja yleisten ohjeiden ABC 700 vaatimukset. Sertifikaatin haltija Kestävän Metsätalouden Yhdistys ry. Sertifikaatin teksti Eteläisen alueen PEFCryhmäsertifiointi: Uusimaa, Kanta- Häme, Päijät-Häme, Pohjanmaa, Ahvenanmaa. 4. Sertifiointiyrityksen vakuutus Varmennan :n puolesta tämän tiivistelmäraportin sisällön oikeellisuuden. INSPECTA SERTIFIOINTI OY 15.3.2019 Olli Eeronheimo Pääarvioija Liite: Kopio voimassa olevasta metsäsertifikaatista