Kahvinruskeaa, vaniljanvalkoista JA TEKEMISEN MEININKIÄ



Samankaltaiset tiedostot
Pala Palalta Anne Ruotsalaisen ja Markus Dannemannin kodissa on 48 neliötä ja yhtä monta fiksua, tilaa säästävää ideaa.

Suunnitelmissa mukana mm. näiden yhteistyökumppaniemme tuotteita.

Joka neliö. käytössä. Tarja ehti haaveilla omasta talosta niin pitkään, että kun se vihdoin valmistui, hänellä oli jo sisustus valmiina.

Bonola, eli entinen Lappeenrannan maatalous- ja puutarhaoppilaitoksen (LaMPola) rehtorin asunto.

Piirustuluettelo. Liitteet

Muutamia ideoita BoKlok-kodin lisäsäilytysratkaisuiksi

Vaihtoehtoiset KAUNIIT JOULUISET KODIT. Kauniit kodit JOULUHERKUT MITÄ LAHJAKSI? JOULULAHJAVINKIT JOKA KUKKAROLLE 5,90

Missä sinä asut? Minä asun kaupungissa. Asuuko Leena kaupungissa vai maalla? Leena asuu maalla, mutta hän on työssä kaupungissa.

Pilkahdus punaista. Valkoinen, punainen ja aito puu luovat jo marraskuussa joulun odotusta äidin ja pojan hyvinkääläiskotiin.

Awaus HUONEKORTTI. PVM: KOHDE: GREENBUILD OY Soihtutie 12a ja 12b

Suunnittelijan seinät saivat


Naantali omakotitalo 350 m2

SISUSTUS Kolmio merenrannalla. Eri aikojen lumoa äidin & tyttären kodissa

Remonttisuunnitelma 1 (12) Kohde

154,0 m², 3 mh, oh, k,...,

CO 2. GREENBUILD KOMBI Ekotoimiva passiivitalomallisto. Paremman tulevaisuuden koteja

LOISTE. Suunnittelijan sanoin;

Säilytystilaa kodin kaikkiin tiloihin.

Mitä mieltä olet paikasta, jossa nyt olet? ruma

MENESTYVÄN MIEHEN MAKU

IVAR. Tarvitsetko apua? Lisätietoja näistä ja muista palveluista saat henkilökunnalta.

As Oy Jyväskylän Kaunisharjun Rantahelmi

Suunnitelmissa mukana mm. näiden yhteistyökumppaniemme tuotteita.

Päivänvaloa helmikuussa Valaistussuunnittelija Tuomo Räsänen, AD-Lux Oy

134,0 m², Yläkrs: h,as...,

Tampere omakotitalo 139,5 m2. Teksti Kati Kyyrö, kuvat Mikko Ala-Peijari

OMAKOTITALOT HIRSITYÖT. Ra-Re-Si. Rantasalmentie SAVONLINNA PUH./FAX ,

TULLIKATU 7, NAANTALI MYYNTIESITE THIS IS WHERE THE STORY BEGINS.

67,0 m², 3h+k,

Suunnitelmissa mukana mm. näiden yhteistyökumppaniemme tuotteita.

Huonetilat ja lisätilat 1 / 8

Koti kattojen yllä...

TIETOJA KIINTEISTÖSTÄ

HEINÄKUU 2013 hinta 9,90 e

Huonetilat ja lisätilat 1 / 7

PEHMEÄ POIKAMIESBOKSI

TIETOJA KIINTEISTÖSTÄ

Kaunis koti viihtyisällä alueella

VÄLJÄNTIE 370, LIETO MYYNTIESITE THIS IS WHERE THE STORY BEGINS.

Tietoja kiinteistöstä

Säilytystilaa kodin kaikkiin tiloihin.

TOIMINNALLINEN TURVALLINEN YKSILÖLLINEN TEHTY ELÄMÄÄN

HONKA LEHMUSKUJA 160 m 2 l 180 m 2

Olohuoneen sisustussuunnitelma

Oulu, Hintta Kohdenumero mh,oh,rt,ph,s,at, 97,5 m²/160,5 m² Kov Energialuokka D 2018 Mh ,00

Yksin ja kaksin. Yksin ja kaksin

Rakennusta alkuperäisasussaan

Saaristossa syntynyt. Vuosien aikana kehittyi ajatus uudesta ja erilaisesta kalustesarjasta.

Huonetilat ja lisätilat 1 / 7

239,0 m², 6h+k+2kph+s+...,

Huonetilat ja lisätilat 1 / 8

Uudistunut! Arvotalon moderni asunto. sivua koteja. Pinnalla - indigonsininen Ilmeikkyyttä kylpytilaan. lauteilla

Asunto Oy Vantaan Sananjalantie 2. Rauhallinen ja tilava koti Simonkylässä.

KAKSKERRANTIE 488, TURKU MYYNTIESITE THIS IS WHERE THE STORY BEGINS.

koti Riihimäen keskustan tuntumassa, mäenrinteen Valon ja tilan meidän koti

AKUKOTI S I S U S T U S V A I H T O E H D O T. AKUKOTI. Kaikki oikeudet pidätetään.

TIETOJA KIINTEISTÖSTÄ

VERKKOTIE 23, KAARINA MYYNTIESITE THIS IS WHERE THE STORY BEGINS.

Kaunis koti Lauttasaaren parhaimmalla paikalla

Huonekortti: Olohuone

Väri edellä pikkukodissa Jyväskylän ydinkeskustassa

Huonetilat ja lisätilat 1 / 5

TIETOJA KIINTEISTÖSTÄ

Huonetilat ja lisätilat 1 / 6

ONNE NUIT. Unelmahuone

SABLONIMAALAUS Persoonallisia sisustuksia

Viehkeä ja valoisa Villa Aurora

Huonetilat ja lisätilat 1 / 7

Huonetilat ja lisätilat 1 / 6

Huonetilat ja lisätilat 1 / 7

Huonetilat ja lisätilat 1 / 6

Huonetilat ja lisätilat 1 / 6

TYYLIKÄS, AJATON & TOIMIVA UUSI IDO ELEGANT KYLPYHUONEMALLISTO

104,0 m², 3h, k,

Laskoskaihtimet Yksinkertaisuus, puhtaat linjat ja pienet yksityiskohdat

TIETOJA KIINTEISTÖSTÄ

Huonetilat ja lisätilat 1 / 7

Tee itse. 5 helppoa jouluvinkkiä

RAKENNUSTAPASELOSTUS Pvm

Kaupunkilaiseen makuun: Basic line Optima

22,0 m², 2h, avok, parvi,

VÄTINTIE 15, TURKU MYYNTIESITE THIS IS WHERE THE STORY BEGINS.

PERHEPALVELUJEN ALUEEN KIINTEISTÖT

Hämeenlinna, Keskusta Kohdenumero h,tk,s, 121,0 m² Kov Energialuokka C 2018 Mh ,00 Vh ,00

Tilaihme taloksi: Young and Creative 160

73,0 m², 3h, k, kph, w...,

Tietoja kiinteistöstä

JONNE KY. Autopaikat: pihassa tilaa

TIETOJA KIINTEISTÖSTÄ

LÄMPÖKUVAUSRAPORTTI. Gsm Osoite. Postitoimipaikka. Tilaaja:Jukka Hillo c/o As Oy Iirisranta. Osoite:Iirislahdentie 42 asunto 13

Simpukkakatu 1, Kuopio

Nuoret kodit. & uuden vuoden rennot tyylit. Himosisustajan 10 hyvää lupausta

TIETOJA KIINTEISTÖSTÄ

50 ideaa laatoituksiin lll kauneimpia laatoituksia maailmalta

150,0 m², 4h, avok, kp...,

KASVAA PERHEEN MUKANA.

Oulu, Pyykösjärvi Kohdenumero h,k,s,ullakkohuone,autokatos, 185,0 m² Kov Energialuokka Ei e-tod. Mh ,00 Vh.

Huonetilat ja lisätilat 1 / 6

Transkriptio:

täällä asuvat: Hanna, Ville ja vauva KotI: 1926 rakennettu puutalo, 90 m2 kolmes sa kerroksessa sijainti: Länsi Tampereella parasta KodIssa: Tunnelma omat ideat ja unelmat! yllä Omalla tontilla sijaitseva talo Tampereen keskustan tuntumassa on varsinainen helmi. Vanhassa puukaupunginosassa talon ulkoisia muutostöitä koskevat tarkat säädökset. uuden terassin kattomateriaalinkin pitää olla sama kuin talossa. Kahvinruskeaa, vaniljanvalkoista JA TEKEMISEN MEININKIÄ Kädentaitoinen kirpputorikävijä Hanna on poiminut perheen puutalokotiin hienoja löytöjä. Kaikkea on viisasta ostaa kaksin kappalein, eikä vanhasta tavarasta kannata maksaa antiikin hintaa. TEKSTI anne KOrKala KuVAT petri KIvInen yllä Keskikerroksen ainoa ruokapöytä on olohuoneessa. Ikeasta löytyi sopivan siro, jatkettava malli, jonka ääreen mahtuu tarvittaessa kymmenenkin henkeä. Ikeasta hankittu ruudullinen nojatuoli jatkaa viereisen keittiön ruututeemaa. OIKealla Televisio on piilossa tummassa puukaapissa, joka hankittiin 10 vuotta sitten ensimmäiseen omaan yhteiseen kotiin. Takorautakannattimilla olevat hyllyt ovat todellisuudessa sohvapöydänkannet, jotka löytyivät poistomyynnistä 10 eurolla. Taustalla on rappukäytävä, josta pääsee kerroksien lisäksi eteiseen ja keittiöön. 8 OMA KOTI KULLAN KALLIS OMA KOTI KULLAN KALLIS 9

Iso autotalli tuli tarpeeseen Virallisia neliöitä talossa on 90 kolmessa kerroksessa. Keskikerroksessa ovat eteinen, wc, keittiö ja olohuone, ylös on sijoitettu makuutilat ja tuleva lastenhuone, alakerrassa ovat sauna, kylpyhuone, kodinhoito- ja vierashuone. Vierashuonetta käytetään vieraiden majoittamisen lisäksi myös arkieteisenä. Sieltä on käynti ulos parkkipaikalle ja autotalliin. Lisävasemmalla Eteisestä on löytänyt paikkansa mummolan vanha puupenkki, joka mittasuhteidensa perusteella on alun perin ollut harmoonin penkkinä. Hanna poisti vanhat maalikerrokset hiomalla ja kuumailmapuhaltamalla ja vahasi penkin. OIKEALLA Kun nurkissa alkaa tuntua syksyn viileys, Hanna sytyttää sekä kynttilät että olohuoneen kaakelitakan. ALLA Pieneen olohuoneeseen on saatu mahtumaan paljon. Vanhaan ikkunapuitteeseen on laitettu mustavalkoiset hääkuvat. Tyynyt, verhot ja muut sisustustekstiilit vaihtavat väriä pari kolme kertaa vuodessa. Kun Hanna ja Ville tulivat kotitalonsa asuntonäyttöön syksyllä 2007, paikan päällä odotti yllätys. Hanna rakastui tähän tietenkin ensi silmäyksellä. Ostopäätöstä helpotti huomattavasti se, että hinta aleni lehden painovirheen takia sadalla tuhannella eurolla, Ville kertoo. Länsi-Tampereella sijaitseva, vuonna 1926 rakennettu talo oli peruskorjattu perusteellisesti vuonna 1997. Taloon oli silloin rakennettu lisätilaa: lämmin kuisti ja kakkosvessa. Myös kellarikerros oli otettu asuinkäyttöön. Kellarissa ovat nykyään kylpyhuone, sauna ja kodinhoitotilat. Lähtökohta sopi meille erittäin hyvin, Hanna ja Ville kertovat. Pariskunta teki ennen muuttoa kolme kuukautta kestäneen pintaremontin, jossa talo muutettiin tyyliltään heidän makunsa mukaiseksi. Remontilta välttyivät ainoastaan kellarikerroksen sauna ja kylpyhuone. Keittiön uusiminen kokonaisuudessaan oli projektin isoin urakka. Siihen kuului muun muassa keittiön oviaukon siirtäminen samaan linjaan eteisen oven kanssa. Yläkerta laitettiin kuntoon myöhemmin. 10 OMA KOTI KULLAN KALLIS OMA KOTI KULLAN KALLIS 11

vasemmalla Maalaishenkisen keittiön kalusteet ovat Tampereen Kalustetukusta. Suorakaiteenmuotoinen allas ostettiin Ikeasta. Irrotettava hana on Gustavsbergin. oikealla Maustehyllyn alla olevat puulaatikot toimivat sekä istuimina että sanomalehtien ja pullojen kierrätyspisteenä. Laatikot hankittiin Etolasta. Tapetti on K- raudassa myytävästä French Kitchen -kirjasta. tilana on vielä talon kylkeen rakennetun autotallin päällä oleva 25 neliön terassi. Iso plussa on lämmin autotalli, jossa pystyy tekemään maalausja kunnostushommia. Kun vuosi sitten syksyllä remontoimme vihdoin myös yläkerran, sahaus- ja sirkkelöintityöt pystyttiin hoitamaan autotallissa niin, ettei pöly levinnyt muualle asuntoon. Poikkeuksellista Tampereen vanhoihin puukaupunginosiin nähden on se, että Hannan ja Villen talo on omalla 260 neliön tontilla. Vanhojen tonttien vuokrasopimukset ovat päättymässä monissa kaupunginosissa lähivuosina. Tulevaisuudessa nykyiset 200 300 euron vuotuiset tonttivuokrat voivat kasvaa jopa viisitoistakertaisiksi. Otimme sen huomioon jo taloa ostaessamme, Ville kertoo. Kahvinruskeaa ja sokerinvalkoista Tekstiili- ja sisustusalalla työskentelevä Hanna on innokas sisustaja, joka tykkää kierrellä kirpputoreja. Usein ideana on päästä halvalla. Kodin sisustus onkin syntynyt pikkuhiljaa ja yhdistellen. Sisustuksen päävärit, ruskea, valkoinen ja musta, toistuvat kaikkialla kodissa. Vaihtelua Hanna tuo kotiinsa heleämmänvärisillä tekstiileillä. Muutos lähtee yleensä yläkerran makuuhuoneesta ja kulkee läpi talon. Tyynyt, verhot ja muut sisustustekstiilit vaihtavat väriä pari kolme kertaa vuodessa, Hanna kertoo. Kaappeihin ja lipastoihin onkin jemmattu erilaisia kodintekstiilejä, joita Hanna saattaa muutella uuteen uskoon, ennen kuin laittaa ne uudelleen esiin. Esimerkiksi edulliset laskosverhot saavat ilmettä nappikiinnitteisillä reunakaistaleilla, jotka ovat nopeat valmistaa ja helpot vaihtaa. Parilla vilkaisulla näkee Hannan toisenkin kiinnostuksenkohteen: seinät ovat täynnä kelloja ja valokuvakehyksiä, joita on kannettu kotiin ympäri maailmaa. Kellojen ostossa, kuten muissakin hankinnoissa, on tarkat kriteerit: osien ja yksityiskohtien täytyy olla taidolla tehtyjä ja sopia tyyliin. yllä Sopiva, pyöreä kakluuni löytyi Cronspisenin mallistosta. Korkeat kynttilänjalat on Stockmannilta. Oikealla näkyvä lipasto on pariskunnan yhteiselon alkutaipaleella. Lipaston päällä oleva taulu on Jaanan maalaama. Tuoli on Juvin mallistosta. Sen yläpuolella on Miljan tekemä taideteos. vasemmalla Keittiössä oleva hyllyllinen kaappikello ostettiin Marjamäen Pajutilalta Kangasalta. oikealla Keittiön alakaappien ja laatikoiden mustat vetimet löytyivät sisustusliike Kantriinasta ja yläkaappien nupit puolestaan Ikeasta. 12 OMA KOTI KULLAN KALLIS

Kun sängyssä on kauniit petivaatteet, niitä ei tarvitse piilottaa päiväpeiton alle. Makuuhuoneen sängyn päätynä toimiva talonpoikaisantiikkinen puusohva löytyi Ilmajoelta Antiikkihallista, missä se myös petsattiin ja siihen rakennettiin lisäjalat. Oli haastavaa löytää tarpeeksi leveä sohva, jonka sisään saa mahtumaan kaksi 80 cm leveää patjaa. Sänky on pedattu Hemtexin raitalakanoilla. 14 OMA KOTI KULLAN KALLIS OMA KOTI KULLAN KALLIS 15

VASEMMALLA Mustavalkoisen vessan tapetissa on valmiina seinäkirjoitukset. Tapetti hankittiin tamperelaisen sisustusliike Kantriinan kautta. Puisen allaspöydän kaappeja ja peiliä on uudistettu mustalla liitutaulumaalilla. alla Kaunis takorautakaide kunnostettiin ja maalattiin remontissa mustaksi. yllä Olohuoneen katto on paneloitu kauniisti kolmiomuotoon. OIKEalla Alakerrassa on sauna ja kylpyhuone sekä vaatesäilytys ja pieni kodinhoitohuone. Käytävän päädyssä lautaliukuoven takana näkyy vierashuone. Kaikkea kannattaa ostaa kaksi Hannan haaveena on saada seinällisen verran ulkomaanmatkoilta tuotuja kelloja, joista jokainen kävisi ostomaansa aikaa. Kokoelmat yleensäkin ovat emännän mieleen. Kaikkia esineitä kannattaa hänen mukaansa hankkia kerralla useampi, jotta ne muodostavat paremmin kokonaisuuksia. Ainoastaan hyvin persoonalliset esineet toimivat yksinkin. Olohuoneen sohvan yläpuolella roikkuu vanha kuusilasinen ikkunapuite, johon on laitettu kauniisti esiin mustavalkoiset hääkuvat pariskunnan New Yorkin matkalta. Kehys on oiva pari olohuoneen valkoisen puupöydän kanssa. Anopilta jo vuosia lainassa ollut pöytä on alun perin ollut kirjoituspöytä, jonka jalat on lyhennetty ja alle laitettu pyörät, joilla kalustetta saa liikuteltua pienessä olohuoneessa, Hanna kertoo. Kädentaidot perintönä Hanna on kattanut olohuoneeseen kahvit, joiden kanssa hän tarjoilee leipomiaan sämpylöitä. Kahvipöytää koristavat itse tehdyt kynttilälyhdyt, joiden idea on säkkikankainen pussi vanhan lasipurkin ympärillä. Nämä, kuten vanhasta raastinraudasta tehty kynttilälyhtykin, kertovat kirppareita koluavan tuunaajan ideavaraston ehtymättömyydestä. Ruokapöydän tuolit ovat Hannan papan tekemät. Tuolin pohjassa on vuosiluku 1942 ja teksti tehty Olympialaisten aikaan. Olen ehkä perinyt intoni käsitöihin papaltani. Jos hän eläisi, meillä olisi varmasti yhteinen puutyöharrastus. Olohuoneen viereisessä keittiössä on mukavasti miksattu englantilais-ranskalainen maalaistunnelma. Tummat puulattia ja tasot sekä mustavalkoinen ruututapetti korostavat vaaleita kiintokalusteita. Välitilassa on valkoiseksi maalattua puupaneelia. Ikkunan edessä roikkuvassa mustassa metallihyllykössä kasvatetaan yrtit ja säilytetään kaikenlaista tarvittavaa. Metalleista etenkin takorauta viehättää Hannaa. Ensin kotiin ilmestyi kynttilänjalkoja, sitten hyllynkannakkeita ja viimeisimpänä takorautanauloja Tallinnan Hansa-kaupasta. Lomareissulla kesällä Kristiinankaupungissa ihailin erityisesti vanhojen pihojen takorautayksityiskohtia, sadelippojen kannattimia, portteja ja aitoja. 16 OMA KOTI KULLAN KALLIS OMA KOTI KULLAN KALLIS 17

vasemmalla Vanhan rapatun avotakan päällä on puinen irrotettava kaulus. Takassa poltetaan toistaiseksi kynttilöitä, mutta tulevaisuudessa siitä on tarkoitus tehdä takkasydämen avulla varaava. oikealla Yläkerran yhdistetyn työ- ja makuuhuoneen nurkassa on pieni työpiste. Tason alla oleva pyörillä kulkeva laatikko on tehty 60-luvun toimistopöydästä. alla Vauvan uninurkkaus on sisustettu kierrätys- ja perintökalusteilla yhtä somasti kuin muukin koti. Tavara tai huonekalu ei ole enää löytö, jos kirpputorilla pitää maksaa sama hinta kuin sisustusliikkeessä. Kunhan terassin remontti valmistuu ja Hanna pääsee sisustamaan tilaa, taotuille nauloille löytyy varmasti paikat jostain. Kirpputorilla järki kädessä Kirpputoreja paljon kiertävällä Hannalla on periaate, ettei maksa tavaroista liikaa. Löytöjä tekee parhaiten kiertämällä omat suosikkipaikat säännöllisesti. Olohuoneen valkoinen kaappi ja sen yläpuolella oleva peili saatiin tuntuvalla alennuksella, kun tamperelaisessa antiikkiliike Mirantikissa oli tyhjennysmyynti. Tavara tai huonekalu ei ole enää löytö, jos kirpputorilla pitää maksaa sama hinta kuin sisustusliikkeessä. Antiikki on asia erikseen, mutta lähes aina jätän ylihinnoitellun tavaran ostamatta. Esimerkiksi vanhoja emalikahvipannuja saa vitosella maalaiskirppareilta, kaupungissa niistä pyydetään 30 euroa, Hanna tietää. Parhaat kirpputorit ovat Hannan mukaan niitä, missä tavara vaihtuu nopeasti, ja hinnat ovat kohdillaan. Tampereen Laukontorilla oleva Radiokirppis täyttää melko hyvin kriteerit. Hanna kertoo sisarensa olevan samanlainen romunkerääjä kuin hänkin. Kinastelulta kuitenkin vältytään yhteisillä reissuilla, koska Hanna pitää sinkistä ja hopeasta, sisar kullasta ja kuparista. Sisäseinää raakalaudasta Yläkerta remontoitiin kesällä 2008. Yläkerta oli aikaisemmin yhtenä tilana, mutta Ville ja Hanna jakoivat sen takan nurkalta kahdeksi huoneeksi. Oikeastaan yläkerran remontti lähti liikkeelle Metsäkylän Navetasta ostetuista vanhasta ovesta ja ikkunasta, joiden ympärille piti saada seinä, Hanna naurahtaa. Pariskunta oli ollut lomamatkalla Prahassa, ja kotiin tuotiin pieni taulu, kuva vanhasta katulyhdystä. Matka muistoineen alkoi kuplia pariskunnan päässä remontin alla, ja Prahan vanhankaupungin henkeä haluttiin myös kotiin. Keksimme, että portaikkoa vasten oleva työ- ja vierashuoneen väliseinä rakennettaisiin raakalaudasta muistuttamaan rakennuksen ulkoseinää, Hanna kertoo. 18 OMA KOTI KULLAN KALLIS OMA KOTI KULLAN KALLIS 19

vasemmalla Kontrasteilla pystyy luomaan kiinnostavaa jälkeä. Raakalautaseinän haluttiin olevan mahdollisimman erilainen verrattuna paneelikattoon. oikealla Viherkasvit viihtyvät Hannan ja Villen puutalon valoisassa eteisessä. pohjapiirros kellari khh sauna var ph autokatos oleskelu/ harrastus alakerta wc k et terassi oh yläkerta mh Seinän keskellä oleva ikkuna tuo valoa portaikkoon ja avartaa tilaa sekä lisää tuntua talon ulkoseinästä. Portaikossa olevan vanhan lyhdyn lasit Hanna tuputteli himmeämmäksi superlonilla ja maalilla, jotta Prahan hämärien katujen tunnelma säilyisi. Portaikon seinää koristaa lyhty ja kello sekä Tampereen Rakennustorilta löytyneet ulkovalaisimet. Valaisimet käännettiin ylösalaisin: tilaa valaistaan nyt epäsuorasti katon kautta. Seinä tuo karheudellaan kontrastia kiiltäväksi maalatuille kattopaneeleille. Villasukat jalkaan kylmillä Muilta osin yläkerrassa selvittiin pintakäsittelyaineilla ja maalilla. Kantavat kattopalkit ja lattia hiottiin ja käsiteltiin tummanruskeaksi sävytetyllä lakalla. Pariskunta haaveili öljytystä lattiasta, mutta lakkaan päädyttiin turvallisuussyistä. Vetoisan vanhan talon asukkaat käyttävät ahkerasti villasukkia. Öljytty lattia olisi ollut liukkaampi, Hanna perustelee. Portaikon komeat takorautakaiteet kunnostettiin sopimaan tunnelmaan. Kaiteet olivat monen maalikerroksen peitossa ja näyttivät jo muovisilta. Villen veli Juha teki ison työn hiekkapuhaltamalla kaiteet puhtaiksi ja maalaamalla mustiksi. Nyt portaikon puoleisessa päädyssä on yhdistetty työ- ja vierashuone, muu tila on makuuhuoneena. Pariskunnan vuoteena on komea pohjalainen sivustavedettävä puusänky, joka pedattu raikkailla raidallisilla kampapuuvillalakanoilla. Kun sängyssä on kauniit petivaatteet, niitä ei tarvitse piilottaa päiväpeiton alle. Perheen uusin asukas, vajaan kuukauden ikäinen poikavauva on saanut vanhempien makuuhuoneesta oman nurkkauksen, jonka Hanna sisusti valmiiksi jo hyvissä ajoin ennen laskettua aikaa. Pinnasänky on perintökalleus, jonka pappa on tehnyt Hannan isälle yli 70 vuotta sitten. Papan tekemä on myös alun perin myrkynvihreä seinähylly, jonka Hanna hioi ja petsasi. Pintakäsittelyllä ja vetimien vaihdolla saakin ihmeitä aikaan. Hanna muistuttaa, että myös vetimet ovat hyviä ulkomaan tuliaisia. Jos et tiedä, montako ostat, osta kuusi. Kuudella saa kunnostettua jo isomman lipaston tai pari pienempää kohdetta. n 20 OMA KOTI KULLAN KALLIS OMA KOTI KULLAN KALLIS 21

Ideoita kotiin Lempeää valoa kaamokseen Lasipurkkeja on sääli kantaa lasinkeräykseen. Valmiin kranssin ja säkkikankaanpalan avulla loihdit niistä Pispalan kodin emännän tapaan tunnelmallisia lyhtyjä. Kynttilän valo kuultaa kauniisti kankaan läpi. Ethän jätä kynttilöitä palamaan ilman valvontaa. idea ja ohjeet hanna jouppila Kuvat Petri Kivinen Tarvikkeet: Isosuisia lasipurkkeja Valmis marjakranssi Pala säkkikangasta Tee näin: Hanki ensin tarvikkeet. Säkkikangasta saa ostettua kangaskauppojen lisäksi puutarhaliikkeistä. Ilveksen tai Riihimäen lasin säilöntään tarkoitettuja lasipurkkeja löytyy kirpputorien lisäksi myös lasinkeräyksestä. Marjakransseja ja oksia myyvät esimerkiksi Hemtex, Tiimari ja Plantagen. Pese lasipurkit ja liuota etiketit pois. Ompele säkkikankaasta lasipurkin kokoinen väljä pussi tai halutessasi hieman purkkia korkeampi pussi. Säkkikankaan reunaan voit kirjailla tai ommella toista kangasta koristeeksi tai koristella lyhdyn eri näköiseksi vuodenajan mukaan. n 22 OMA KOTI KULLAN KALLIS