Arkistoluettelo 15.4.2019 13:03 Nimi: 11748 Bestform Oy Muut nimet: - Rajavuodet: Alueellinen kattavuus: Kuvaus: Laajuus: Sijoitus: 1973-2014 Jyväskylä Bestform Oy oli Jyväskylässä vuosina 1986-2015 toiminut muotoilutoimisto. Sen toimialaan kuuluivat teollinen muotoilu, tuotekehitys, tuotegrafiikan suunnittelu sekä mallinrakennus. Bestform Oy:n perusti teollinen muotoilija Markku Lehtinen (1949-2015), joka yrityksensä kautta oli mukana suunnittelemassa mm. huonekaluja, sähkö- ja elektroniikkakatuotteita, erilaisia koneita- ja laitteita sekä yritysidentiteettejä. Markku Lehtinen valmistui teolliseksi muotoilijaksi Taideteollisesta korkeakoulusta vuonna 1978. Muotoilijan työt hän aloitti jo opiskeluaikanaan vuonna 1975 SR-Design Oy:ssä. Tuolloin hän suunnitteli mm. bensamittareita, modeemeja ja linja-auton koreja. Valmistumisensa jälkeen Lehtinen siirtyi GWS Oy:n palvelukseen, jossa hänen työhönsä kuului myymäläkalusteiden tuotekehitystä ja muotoilua sekä myymäläsuunnittelua. Vuodesta 1986 lähtien Markku Lehtinen toimi siis yrittäjänä omassa muotoilutoimistossaan Bestform Oy:ssä. Suunnittelutyönsä lisäksi Markku Lehtinen teki paljon opetus- ja muotoilunedistämistyötä niin Suomessa kuin ulkomaillakin. Hän opetti muotoilua mm. Jyväskylän teknillisessä oppilaitoksessa sekä luennoi ja konsultoi paikallisia yrityksiä Meksikossa. Hän toimi myös Keski-Suomen alueella TEkeskuksen Design Start -kehittämisohjelman konsulttina sekä Design Forum Finlandin projektipäällikkönä. Bestform Oy:n arkistossa on runsaasti projektiasiakirjoja, piirustuksia ja valokuva-aineistoja Markku Lehtisen erilaisista suunnittelutöistä hänen uransa varrelta. Lisäksi arkisto sisältää asiakirjoja Lehtisen tekemästä opetus- ja konsultointityöstä. 3,81 hm Bestform Oy oli Jyväskylässä vuosina 1986-2015 toiminut muotoilutoimisto. Sen toimialaan kuuluivat teollinen muotoilu, tuotekehitys, tuotegrafiikan suunnittelu sekä mallinrakennus. Bestform Oy:n perusti teollinen muotoilija Markku Lehtinen (1949-2015), joka yrityksensä kautta oli mukana suunnittelemassa mm. huonekaluja, sähkö- ja elektroniikkakatuotteita, erilaisia koneita- ja laitteita sekä yritysidentiteettejä. Markku Lehtinen valmistui teolliseksi muotoilijaksi Taideteollisesta korkeakoulusta vuonna 1978. Muotoilijan työt hän aloitti jo opiskeluaikanaan vuonna 1975 SR-Design Oy:ssä. Tuolloin hän suunnitteli mm. bensamittareita, modeemeja ja linja-auton koreja. Valmistumisensa jälkeen Lehtinen siirtyi GWS Oy:n palvelukseen, jossa hänen työhönsä kuului myymäläkalusteiden tuotekehitystä ja muotoilua sekä myymäläsuunnittelua. Vuodesta 1986 lähtien Markku Lehtinen toimi siis yrittäjänä omassa muotoilutoimistossaan Bestform Oy:ssä. Suunnittelutyönsä lisäksi Markku Lehtinen teki paljon opetus- ja muotoilunedistämistyötä niin Suomessa kuin ulkomaillakin. Hän opetti muotoilua mm. Jyväskylän teknillisessä oppilaitoksessa sekä luennoi ja konsultoi paikallisia yrityksiä Meksikossa. Hän toimi myös Keski-Suomen alueella TE-keskuksen Design Start -kehittämisohjelman konsulttina sekä Design Forum Finlandin projektipäällikkönä. Bestform Oy:n arkistossa on runsaasti projektiasiakirjoja, piirustuksia ja valokuva-aineistoja Markku Lehtisen erilaisista suunnittelutöistä hänen uransa varrelta. Lisäksi arkisto sisältää asiakirjoja Lehtisen tekemästä opetus- ja konsultointityöstä. Henkilöhistorialliset asiakirjat Yhdistystoiminta Markku Lehtisen yhdistystoimintaan liittyvät asiakirjat 67 1986-1993 Round Table -klubin asiakirjat
Round Table -klubiin liiyvät asiakirjat 101 2012 Koivuranta Oy:n historiikkiasiakirjat Sivu 2 / 13 Koivuranta Oy 90 vuotta -historiikin kirjoittamista koskevat asiakirjat. Markku Lehtinen on toiminut kirjoittajan avustajana edustaen Suomen Linja-autohistoriallista seuraa. 102 Esiselvitys Suomen linja-automuseon perustamismahdollisuuksista 2009-2010 Työura Markku Lehtisen työuraan liittyvät asiakirjat 68 1985-1988 Muistiinpanot 69 1991-1992 Muistiinpanot 70 1986-1988 Muistiinpanot 71 1980, 1986, 1991 Muistiinpanot 110 1991-1993 Markku Lehtisen puheet 112 1980 Arvoanalyysit 114 Kalenterit 1978, 1979, 1986-1995 115 Kalenterit 1996-2014 143 1979-1997 Ansioluettelo Markku Lehtisen ansioluettelo. Sisältää myös Bestform Oy:n referenssejä. 152 1977-2013 Kirjeenvaihto Markku Lehtisen kirjeenvaihto. Sisältää myös työhakemukset. 225 - Toimistokuvat Toimistodiakuvat 3 kpl 241 - Henkilökuvat Valokuvat Markku Lehtisestä 8 kpl Opiskelu Markku Lehtisen opiskeluihin liittyvät asiakirjat 109 1973-1974 TD:n opiskelijan työpisteprojekti Tekijät: Esko Hirsimäki ja Markku Lehtinen, vetäjä: Matti Mäkinen 111 1970-1979 Opiskeluaikaiset harjoitustyöt Markku Lehtisen opiskeluaikaiset harjoitustyöt. Selvitys valintamyymälän kassanhoitajan työympäristöstä, Työympäristön suunnitteluprojekti/ VR-lipuntarkastuskoju, Bussi-projekti, Ph-mittari Konsultti- ja muotoilunedistämistyö Suomi-Meksiko muotoilunedistämistyö Suomi-Meksiko muotoiluyhteistyöhön liittyvät asiakirjat 106 1993-2014 Suomi-Meksiko muotoilunedistämistyö Suomi-Meksiko muotoiluyhteistyöhön liittyvät asiakirjat (Meksikolaisen muotoilun ilta, luentomatkat Meksikoon, Mexico-Finland Business Encounter, kirjeenvaihtoa Luis Arturo Mendez Alban kanssa) Design Start -kehittämisohjelma TE-keskuksen Design Start -kehittämisohjelmaan liittyvät asiakirjat 25 1999 YR-Palvelu Oy:n asiakirjat 26 1998-2001 Oy Fack-Form Ab:n asiakirjat 27 2004 Wisteq Oy:n asiakirjat 28 2002 ASP-yhtiöiden, ASP-Tieto Oy:n ja ASP-Tilit Oy:n asiakirjat 29 1999-2003
Design Start -ohjelman asiakirjat 30 2004-2009 Design Start -ohjelman asiakirjat 31 1999-2009 Design Start -ohjelman asiakirjat 32 2005 Karibu Oy:n asiakirjat 2005 Muotoiluanalyysit Kauppa-ja teollisuusministeriön muotoiluasiamiespalvelun muotoiluanalyysit 33 1991-1997 Muotoiluanalyysit Kauppa-ja teollisuusministeriön muotoiluasiamiespalvelun muotoiluanalyysit Keski-Suomen muotoiluprojekti Keski-Suomen muotoiluprojektin asiakirjat 34 1992-1995 Keski-Suomen muotoiluprojektin asiakirjat 35 1992-1995 Keski-Suomen muotoiluprojektin asiakirjat 36 1991-1992 Keski-Suomen muotoiluprojektin asiakirjat 37 1993-1997 Design Forum Jyväskylän asiakirjat 38 2008 Muotoilun maisemat 2008 -raportti Design Forum Finlandin toimialaselvitys 108 2002-2003 Huonekaluhankkeen esiselvitysasiakirjat Keski-Suomen puualan yrityksissä tehtyyn huonekaluhankkeen esiselvitykseen liittyvät asiakirjat Opetus- ja seminaariasiakirjat Opetustyö ja seminaarit Markku Lehtisen opetustyöhön ja seminaareihin liittyvät asiakirjat 72 1981 Seminaariasiakirjat Suomalaisen teknologiasymposiumin asiakirjat, Moskova 23. - 24.6.1981 73 1981-1999 Luento- ja seminaariasiakirjat 107 1992-1996 Opetustoimintaan liittyvät asiakirjat Jyväskylän teknillinen oppilaitos JyTol 113 1993-1994 Oppimateriaaliasiakirjat Sivu 3 / 13 Oppimateriaalin laadintaan liittyvät asiakirjat. Teollinen muotoilu -tuotekehityksen ja markkinoinnin tuki - oppikirja ja sen tausta-aineisto, kirjoittaja: Markku Lehtinen) Painotuotteet Lehdet ja lehtileikkeet 42 Lehtileikkeet 1980-2008 43 1980-2000 Lehdet Projektit Keskuspölynimurien suunnittelu Allaway Oy:n keskuspölynimurien suunnitteluun liittyvät projektiasiakirjat, piirustukset ja diakuvat. 1 - Keskuspölynimuriopas ammattilaisille 2 2003-2005 Allaway Oy:n projektiasiakirjat Allaway Oy:n keskuspölynimurien suunnitteluun liittyvät asiakirjat (esitteet, luonnokset, suunnittelupalaveripöytäkirjat ym.) 3 Allaway Oy:n projektiasiakirjat 1990-2013 Allaway Oy:n keskuspölynimurien suunnitteluun liittyvät asiakirjat (esitteet, luonnokset, näyttelytilan suunnittelu ym.) 4 Allaway Oy:n projektiasiakirjat 1999-2008
Sivu 4 / 13 Allaway Oy:n keskuspölynimurien suunnitteluun liittyvät asiakirjat (suunnittelupalaveripöytäkirjat, luonnokset ym.) 184 Allaway Oy:n projektiasiakirjat 1990 Ohjauspaneelien, kauko-ohjainten, Elixair desmokerin ja keskuspölynimurien piirustukset 202 1990 Allaway Oy:n projektiasiakirjat Keskuspölynimurien ja Elixair desmokerin piirustukset 10 kpl 223 1990 Allaway Oy:n diakuvat Keskuspölynimurien 3D-kuvat 4 kpl Autojen ja työkoneiden suunnittelu Autojen ja työkoneiden suunnitteluun liittyvät, asiakirjat, piirustukset, diat ja valokuvat 65 1993-1995 Nokka-Tume-Yhtiöiden projektiasiakirjat Harvesterin suunnitteluun liittyvät asiakirjat 66 1987 Nokka-Koneet Oy:n projektiasiakirjat Nokka-Joker metsätraktorin suunnitteluun liittyvät asiakirjat 98 1977-1980 Kabus Oy:n projektiasiakirjat Linja-autokorien suunnitteluun liittyvät asiakirjat (logosuunnitelmat, bussiluonnokset ym.) 99 1977-1979 Kabus Oy:n projektiasiakirjat Linja-autokorien suunnitteluun liittyvät piirustukset 100 1977-1979 Kabus Oy:n projektiasiakirjat Linja-autokorien suunnitteluun liittyvät asiakirjat 103 1970-1979 Linja-autojen ja henkilöautojen piirustukset Markku Lehtisen piirtämiä luonnoksi busseista ja henkilöautoista 156 1970-1979 Linja-autojen ja henkilöautojen piirustukset Markku Lehtisen piirtämiä bussien ja autojen luonnoksia, 1970-luku 157 1977 Koiviston Auto Oy:n projektiasiakirjat Koiviston Auto Oy:n linja-autojen piirustukset 192 1970-1979 Lahden Autokori Oy:n projektiasiakirjat Linja-autojen piirustukset 14 kpl, 1970-luku 198 1970-1979 Linja-autojen piirustukset Bussien piirustukset 5 kpl, 1970-luku 206 1980 Kabus Oy:n projektiasiakirjat Linja-autokorien piirustukset 10 kpl 236 - Kabus Oy:n diakuvat Koiviston Auton linja-auton pienoismallin diakuvat 2 kpl 244 1986 Nokka-Koneet Oy:n valokuvat Nokka-Joker -metsätraktorin valokuvat 8 kpl 259 - Kabus Oy:n valokuvat Linja-autojen valokuvia ja vanhoja valokuvia bussien rakentamisesta 12 kpl Toimisto-, myymälä- ja näyttelysuunnittelu Yritysten toimitilojen, messuosastojen, museoiden näyttelyiden sekä myymälöiden suunnitteluun liittyvät asiakirjat 74 Liinos Oy:n toimitilojen suunnitteluasiakirjat 1990 75 2008 Värisilmämyymälän suunnitteluasiakirjat 76 2001 Sisäsuomi Oy:n toimitilojen suunnitteluasiakirjat 77 1987 Näönhuoltokeskuksen toimitilojen suunnitteluasiakirjat 78 1986 Auto-Aren toimitilojen suunnitteluasiakirjat 79 1997 Woodexport messuosaston suunnitteluasiakirjat
Sivu 5 / 13 80 2007 Suomen Käsityömuseon näyttelysuunnitelma Keskisuomalainen käsi- ja taideteollisuusnäyttely 85 1988-1993 Ufox-hallin toimitilojen suunnitteluasiakirjat Keski-Suomen Future Oy, Midare Oy 104 1982 Tukkukauppojen Oy:n opintomatka-asiakirjat Tukkukauppojen Oy:n USA:n Supermarket-opintomatkaan liittyvät asiakirjat 105 1984 Tukkukauppojen Oy:n opintomatka-asiakirjat Tukkukauppojen Oy:n Euroopan kaupunkeihin suuntautuneeseen myymälä- ja sisustussuunnittelun opintomatkaan liittyvät asiakirjat 140 Kansallispukukeskuksen projektiasiakirjat 1994 Kansallispukukeskuksen näyttelysuunnitteluun ja graafiseen suunnitteluun liittyvät asiakirjat 167 1998 Kiinteistö Oy Kirrin liikekeskuksen suunnitteluasiakirjat Kalustesuunnitelmaluonnoksia 2 kpl 213 1993 Suomen Kotiteollisuusmuseon myyntihyllykön piirustukset 2 kpl Ilmastointilaitteiden suunnittelu Ilmastointilaitteiden suunnitteluun liittyvät projektiasiakirjat 89 1997-1999 SunAIR Oy:n Projektiasiakirjat Ilmanvaihtokoneen muotoiluun ja käyttöliittymän suunnitteluun liittyvät asiakirjat 91 2002 IVK-Tuote Oy:n Projektiasiakirjat Ulospuhallushajoittimen muotoiluun ja rakennesuunnitteluun liittyvät asiakirjat 127 1989-1991 N-Ilma Oy:n projektiasiakirjat Hilma-projektin ilmastointikoneen koteloinnin muotoiluun ja rakennesuunnitteluun liittyvät asiakirjat 175 1991 N-Ilma Oy:n projektiasiakirjat Ilmastointilaitteen piirustukset 219 1990 N-Ilma Oy:n projektiasiakirjat Ilmastointilaitteen piirustukset 3 kpl Polttoaineen jakelumittarien suunnittelu Polttoaineen jakemumittarien suunnitteluun liittyvät projektiasiakirjat, piirustukset, diat ja valokuvat 118 1980-1987 Instrumentointi Oy:n ja Finnoil Oy:n projektiasiakirjat Instrumentointi Oy ja Finnoil Oy:n jakelumittatreiden ja korttiautomaattien suunnitteluun liittyvät asiakirjat 119 1980-1982 E-Öljyt Oy:n projektiasiakirjat Jakelumittatreiden suunnitteluun liittyvät asiakirjat 1980? 1982 165 1980, 1981 Instrumentointi Oy:n ja Finnoil Oy:n projektiasiakirjat Instrumentointi Oy:n ja Finnoil Oy:n jakelumittarien ja korttiautomaattien piirustukset 1980-1981 204 1987 Instrumentointi Oy:n ja Finnoil Oy:n projektiasiakirjat Jakelumittarien ja korttiautomaattien piirustukset 12 kpl 231 - Instrumentointi Oy:n ja Finnoil Oy:n diakuvat Jakelumittarien diakuvat 13 kpl 255 1980-1989 Instrumentointi Oy:n ja Finnoil Oy:n valokuvat Jakelumittareiden valokuvat 12 kpl, 1980-luku Kalustesuunnittelu Huonekalujen sekä toimisto-, myymälä-, kylpyhuone- ja teollisuuskalusteiden suunnitteluun liittyvät projektiasiakirjat, piirustukset, diakuvat ja valokuvat. 5 Kombi-Kaluste Oy:n projektiasiakirjat 1986-1988 Kombi-Kaluste Oy:n infotiskin suunnitteluasiakirjat (luonnokset, esitteet ym.) 6 2002-2008
Huonekalujen suunnitteluun liittyvät asiakirjat (luonnokset, esitteet ym.) 7 1996-1998 Pirtakka-huonekalujen suunnitteluun liittyvät asiakirjat (luonnokset, esitteet ym.) 8 2005 Huonekalusuunnitteluun liittyvät asiakirjat (esitteet, luonnokset ym.) 9 1992-2012 Huonekalusuunnitteluun liittyvät asiakirjat (esitteet, luonnokset ym.) 10 1995 Muotoiluanalyysit Osuuskunta Sisustusrengas Oy:n, Furnitrade Ltd:n ja Stemma-ketjun muotoiluanalyysit 11 1993-1995 Sivu 6 / 13 Huonekalusuunnitteluun liittyvät asiakirjat (esitteet, luonnokset, Bestform Oy:n ja Furnitrade Ltd:n välinen suunnittelusopimus) 12 1993-2003 Huonekalusuunnitteluun liittyvät asiakirjat (luonnokset, esitteet ym.) 13 1993-1996 Huonekalusuunnitteluun liittyvät asiakirjat (luonnokset, esitteet ym.) 14 1998-1999 Stemma Oy:n projektiasiakirjat Stemma Oy:n huonekalujen suunnitteluun liittyvät asiakirjat (luonnokset, esitteet ym.) 15 1987-1990 Stemma Oy:n projektiasiakirjat Stemma Oy:n huonekalujen suunnitteluun liittyvät asiakirjat (luonnokset, esitteet ym.) 16 1987-1999 Huonekalusuunnitteluun liittyvät asiakirjat (luonnokset, esitteet ym.) 39 1988-2004 Stemma Oy:n kuvastot 40 1970-1979 G.A. Serlachius Oy:n projektiasiakirjat G.A. Serlachius Oy:n kalusteiden suunnitteluun liittyvät asiakirjat (esitteet ja luonnokset ym.) 41 1976-1977 G.A. Serlachius Oy:n projektiasiakirjat G.A. Serlachius Oy:n kalusteiden suunnitteluun liittyvät asiakirjat (luonnokset, kalustesuunnitteluryhmän kokouspöytäkirjat ym.) 44 1986-1989 GWS Oy:n tuotteiden suunnitteluun liittyvät asiakirjat (luonnoksia, esitteitä ym.) 45 1980-1983 GWS Oy:n tuotteiden suunnitteluun liittyvät asiakirjat (luonnoksia, esitteitä ym.) 46 1986-1989 GWS Oy:n tuotteiden suunnitteluun liittyvät asiakirjat (luonnoksia, esitteitä ym.) 47 1980-1989 GWS Oy:n Graafinen ohjeisto 48 - GWS Oy:n Valaistuskirja, kirjoittaja Markku Lehtinen 49 1984-1989 GWS Oy:n tuotteiden suunnitteluun liittyvät asiakirjat (luonnoksia, esitteitä, Kate-koulutuspäivän asiakirjat ym.) 50 1981-1982 GWS Oy:n tuotteiden suunnitteluun liittyvät asiakirjat (Pistorasian suunnitteluluonnoksia, GWSlogosuunnittelma Volvoon) 51 1985 GWS Oy:n tuotteiden suunnitteluun liittyvät asiakirjat (luonnoksia, esitteitä, asennusohjeet ym.) 52 1977 GWS Oy:n kylpyhuoneen lisätarvikesarjan suunnitteluasiakirjat
Sivu 7 / 13 54 1989-1992 Naulakoiden suunnitteluun liittyvät asiakirjat 63 1987 Lindström Oy:n projektiasiakirjat Lindström-kaapin suunnitteluun liittyvät asiakirjat 84 1992-1993 Norpe Oy:n projektiasiakirjat Norpe Oy:n kylmäkalusteiden suunnitteluun liittyvät asiakirjat (esitteet, luonnokset ym.) 121 1987-1988 Assembly Factory Ky:n projektiasiakirjat Kokoonpanoteollisuutta varten suunnitellut tuotantojärjestelmät (luonnokset, esitteet, piirustukset ym.) 128 - Jääset Oy:n projektiasiakirjat Kylmäkalusteiden suunnitteluun liittyvät luonnokset 135 1990-1991 Peak Designs Ltd:n projektiasiakirjat Parvisängyn suunnitteluun liittyvät asiakirjat 137 1978 GWS Oy:n myymäläkalusteiden suunnitteluun liittyvät asiakirjat 138 1990-1991 Sänkyjen suunnitteluun liittyvät asiakirjat 162 1978 GWS Oy:n myymäläkalusteiden ja kassapöytien piirustukset 163 1978-1979 GWS Oy:n kylpyhuonekalusteiden piirustukset 164 1987-1988 Huonekalujen luonnoksia 179 1988 Karhu-Ortixin myyntitelineen suunnitteluasiakirjat 183 1990-1991 Stemma Oy:n ja Heikki Kontio Oy:n huonekalujen piirustukset 185 1990-1991 Peak Designs Ltd:n projektiasiakirjat Parvisängyn piirustukset 187 1987-1988 Assembly Factory Ky:n projektiasiakirjat Kokoonpanoteollisuutta varten suunnitellun tuotantojärjestelmän piirustukset 190 1987-1988 Assembly Factory Ky:n projektiasiakirjat Kokoonpanoteollisuutta varten suunniteltlun tuotantojärjestelmän piirustukset 17 kpl 191 1978 Kassapöytien ja Jockey-telineen piirustukset 9 kpl 205 1988-1990 Stemma Oy:n projektiasiakirjat Stemma Oy:n huonekalujen piirustukset 12 kpl 215 1988 Karhu-Ortixin myyntitelineen suunnitteluasiakirjat Myyntitelineen piirustukset 1 kpl 217 1984-1989 Vatevan messuosaston perspektiivipiirustus, Habitare 89 hyllyleikkaukset, Data-kassapöydän piirustukset 4 kpl 218 Stemma Oy:n projektiasiakirjat 1989-1995 Huonekalusuunnittelun piirustukset 11 kpl (schränke, TV- ja stereotaso, baarikaappi, tuoli, lipasto, Lifekalustesarjan juliste) 220 Assembly Factory Ky:n projektiasiakirjat 1987 Kokoonpanoteollisuutta varten suunnitellun tuotantojärjestelmän piirustukset 6 kpl 221 - Huonekalujen luonnospiirustuksia
Sivu 8 / 13 224 1987 Assembly Factory Ky:n diakuvat Kokoonpanoteollisuutta varten suunnitellun tuotantojärjestelmän diakuvat 5 kpl 228 - Huonekalujen diakuvat 8 kpl 232 1970-1979 GWS Oy:n diakuvat 24 kpl, 1970-luku 238 - Stemma Oy:n diakuvat 4 kpl, Valokuvaaja: Studio Karl Lahti Ky 239 1992 Nikmet Oy:n diakuvat Naulakoiden diakuvat 5 kpl 245 1992 Nikmet Oy:n valokuvat Naulakoiden valokuvia 5 kpl 253 1970-1979 G.A. Serlachius Oy:n valokuvat Toimistokalusteiden valokuvat 9 kpl, 1970-luku 256 1987 Assembly Factory Ky:n valokuvat Kokoonpanoteollisuutta varten suunnitellun tuotantojärjestelmän valokuvat 4 kpl 257 1980-1989 GWS Oy:n valokuvat 16 kpl, 1980-luku 258 - Stemma Oy:n valokuvat 20 kpl 261 1980-1989 GWS Oy:n valokuvat 10 kpl, 1980-luku Graafinen suunnittelu Graafiseen suunnitteluun liittyvät projektiasiakirjat, piirustukset, diakuvat ja valokuvat. 17 1990-2010 Yritysten graafiseen suunnitteluun liittyvät asiakirjat 18 - Yritysten graafiseen suunnitteluun liittyvät asiakirjat 19 2000 Tyryn Viini Oy:n viinipullon etiketin suunnitteluasiakirjat 20 1994-1995 Starckmatic Oy:n yrityskuvan ja yritysgrafiikan suunnitteluasiakirjat 21 1994 Jyväskylän kaupunginkirjaston lomakkeiston suunitteluasiakirjat 22 1979 Pohjola-yhtiön liikemerkin suunnittelukilpailun asiakirjat 23 - Raute Oy:n yrityskuvan ja yritysgrafiikkan suunnitteluun liittyvät asiakirjat 24 1995 Condens Oy:n yrityskuvan ja yritysgrafiikkan suunnitteluun liittyvät asiakirjat 87 1987 Pimatic Oy:n yritysgrafiikan suunnitteluun liittyvät asiakirjat 88 1995 Saunasydän Oy:n yritysgrafiikan suunnitteluun ja tuotemuotoiluun liittyvät asiakirjat 123 1996 Stresstech Oy:n yritysgrafiikan suunnitteluun liittyvät asiakirjat
Sivu 9 / 13 141 1993-1994 Suomen Kotiteollisuusmuseon graafiseen suunnitteluun liittyvät asiakirjat 142 1990-1999 Jyväskylän yliopiston fysiikan laitoksen graafiseen suunnitteluun liittyvät asiakirjat (logot, käyntikortit ym.) 1990-luku 158 1990-1999 Jyväskylän yliopiston fysiikan laitoksen graafiseen suunnitteluun liittyvät asiakirjat, 1990-luku 166 - Serimedia Oy:n UNI-Alarm-tarrat ja Safematic-tarrat) 237 - Graafisen suunnittelun diakuvat Diakuvia Markku Lehtisen suunnittelemista logoista ja lomakkeistoista 5 kpl 240 - Raute Oy:n valokuvat Raute Oy:n yritysgrafiikan suunnitteluun liittyvät valokuvat 11 kpl Tiedonsiirto- ja AV-laitteiden suunnittelu Tiedonsiirto- ja AV-laitteiden suunnitteluun liittyvät asiakirjat, piirustukset, diakuvat ja valokuvat 53 1996-1998 Nokia Telecommunications Oy:n projektiasiakirjat Nokia Telecommunications Oy:n tiedonsiirtolaitteiden ja modeemien suunnitteluun liittyvät asiakirjat (esitteitä, luonnoksia ym.) 90 Computec Oy:n projektiasiakirjat 1993 Mobitex-tuoteperheen suunnitteluuun liittyvät asiakirjat 116 1985-1987 Matris Oy:n projektiasiakirjat Data modeemin piirustukset 117 1984-1988 Matris Oy:n projektiasiakirjat Matris Oy:n Data modemin suunnitteluun liittyvät asiakirjat 129 1986-1988 Visusek Oy:n projektiasiakirjat Wico langaton ohjausjärjestelmä esitystekniikan hallintaan ja Visu Av-modulien rakenteen suunnittelu 130 1986-1988 Vision Systems Oy:n projektiasiakirjat Vision Systems Oy:n laitteiden suunnitteluun liittyvät asiakirjat 176 1986-1988 Vision Systems Oy:n projektiasiakirjat Vision Systems Oy:n tuotteiden piirustukset 180 1986 Matris Oy:n projektiasiakirjat Data modemin piirustukset 181 1986-1988 Visusek Oy:n projektiasiakirjat Wico langattoman ohjausjärjestelmän piirustukset 197 1986-1988 Visusek Oy:n projektiasiakirjat Wico langaton ohjausjärjestelmän piirustukset 3 kpl 203 1986 Matris Oy:n projektiasiakirjat Data modemin piirustukset 14 kpl 211 1986-1988 Visusek Oy:n projektiasiakirjat Wico langattoman ohjauskeskuksen piirustukset 2 kpl (kaukosäädin ja laitekotelo) 214 1988 Vision Systems Oy:n projektiasiakirjat AVM 2000 piirustukset 2 kpl 216 1985-1987 Matris Oy:n projektiasiakirjat Data modem piirustukset 20 kpl 230 1996 Nokia Telecommunications Oy:n diakuvat 9 kpl 233 1986 Matris Oy:n diakuvat
Data modeemin diakuvat 2 kpl 235 1986 Visusek Oy:n diakuvat Wico langatottoman ohjausjärjestelmän diakuvat 5 kpl 242 1996 Nokia Telecommunications Oy:n valokuvat 4 kpl 243 1987 Matris Oy:n valokuvat Data modemin valokuvat 3 kpl Muut projektit Muiden projektien suunnitteluun liittyvät asikirjat, piirustukset, diat ja valokuvat 55 1989 Midare Oy:n projektiasiakirjat Mitax-mittarin suunnitteluun liittyvät asiakirjat 56 1987 Purjeveneen suunnitteluasiakirjat Purjeveneen suunnitteluun liittyvät asiakirjat (luonnokset, esitteet ym.) 57 1998-1999 Hi-Log Oy:n projektiasiakirjat Ola-käyttöpöydän ja yritysgrafiikan suunnitteluun liittyvät asiakirjat 58 1998-2002 Tietokonepelin suunnitteluasiakirjat 59 1996 Card Tech Oy:n projektiasiakirjat Korttiautomaatin suunnitteluun liittyvät asiakirjat 60 1976 Lumatek Oy:n projektiasiakirjat Lumac-tuoteperheen suunnitteluasiakirjat 61 1981 Airam Oy:n projektiasiakirjat Valaisimien ja lamppujen suunnitteluasiakirjat 62 1993 Digiselect Oy:n projektiasiakirjat Ajoneuvopäätteiden suunnitteluasiakirjat, EL-Mobile Terminal näyttömonitorin kotelo 64 2010-2012 HK Instruments Oy:n projektiasiakirjat CO2 seinä- ja kanava-/ ulkokoteloiden muotoiluun ja mekaniikkasuunnitteluun liittyvät asiakirjat 81 1993-1994 LVI-Jakotec Oy:n projektiasiakirjat (Jakoset, solumuovileikkuri) LVI-Jakotec Oy:n tuotteiden suunnitteluun liittyvät asiakirjat (luonnokset, esitteet ym.) 82 1976 Diojen katselulaitteen suunnitteluasiakirjat Laite on suunniteltu Kuopion korkeakoulun lukutiloihin 83 2001-2006 Metitur Oy:n projektiasiakirjat Sivu 10 / 13 Metitur Oy:n tuotteiden suunnitteluun liittyvät asiakirjat (eksentrinen voimaharjoittelulaite, tasapainoinen mittauslaite) 86 Urho Tuominen Oy:n projektiasiakirjat 1995-1996 UTU-valokaarisuojausjärjestelmän kotelon muotoilu 92 1989-2006 Muut projektiasiakirjat Sisältää mm. seuraavien tuotteiden suunnitteluasiakirjoja: Rannekellojen luonnoksia, BS Sarate Oy:n laituri, Mittakori Oy:n pikahylly, R-Skid Oy:n mini-lumikko lasten moottorikelkka, Brontosaurus Oy:n paloauton miehistöhytin muotoilu, Valmet Paperikoneet Oy:n Sym-Sizer, Stigell Oy:n valaisinpylvään suunnittelu 93 Muut projektiasiakirjat 1987-2004 Sisältää mm. seuraavien tuotteiden suunnitteluasiakirjoja: Human Protectionin Born2Go yhdistetty istuinalusta ja laukku, salkkuluonnoksia, Ecatec Automaatio Oy:n Pressovac, Suomen Taitotiimi Oy:n taitolauteet, Kuopion Pendolino Oy:n Kukko-Pekka-kaupunkijuna, lintulauta, TH-Plastin vetimet, Kellomestarit Oy:n kotibaari/olutbaari, NHK Lääkärinpöytä, Jomppa-Tuote Ky, Lahden Rautateollisuus Oy 94 Rescontrol Oy:n projektiasiakirjat 1995 Rescontrol Oy:n tuoteperheen suunnitteluun liittyvät asiakirjat (olutannostelija) 95 1996 Cubes & Tubes Oy:n projektiasiakirjat AFM-kaasumittarien suunnitteluun liittyvät asiakirjat
Sivu 11 / 13 96 1989 Vihta-auto ja Kone Oy:n projektiasiakirjat Fico-jäteastian pesulaitteiston ja Fico-jäänhuoltokoneen suunnitteluun liittyvät asiakirjat 97 1978-1981 Tammerneon Oy:n projektiasiakirjat Linjakilven ja kattoluukun suunnitteluun liittyvät asiakirjat 120 1988-1989 KL-Teho Oy:n projektiasiakirjat KL-Teho Oy:n tuotteiden suunnitteluun liittyvät asiakirjat 122 1986-1988 Optimic Oy:n projektiasiakirjat Opti-Ski -lippuautomaatit hiihtokeskuksiin ja maatti (piirustukset, luonnokset, esitteet ym.) 124 1989-1990 Air-Ace Oy:n projektiasiakirjat Hengityssuojaimen säilytyskotelon suunnitteluasiakirjat (luonnoksia, grafiikkaa, piirustuksia ym.) 125 1989 Stride Oy:n projektiasiakirjat Stride Oy:n Point of Sales myynti/infopisteen suunnitteluun liittyvät asiakirjat (luonnokset, piirustukset ym.) 126 1998-1999 Harvia Oy:n projektiasiakirjat Harvia Oy:n tuotteiden suunnitteluun liittyvät asiakirjat 131 1990 Coronel Oy:n projektiasiakirjat Termostaattikotelon peitekannen ja säätölevyn muotoiluun ja rakennesuunnitteluun liittyvät asiakirjat 132 1988-2012 Monena Oy:n projektiasiakirjat Postilaatikon suunnitteluun ja Postivahti-laitteiston muotoiluun ja mekaniikkasuunnitteluun liittyvät asiakirjat 133 1988-1989 Murikka Oy:n projektiasiakirjat Sähköisen grillivaunun rakennesuunnitteluun liittyvät asiakirjat 134 1989 Lojer Oy:n projektiasiakirjat Hydrauliikkakoneiden ja sairaalasängyn suunnitteluun liittyvät asiakirjat 136 1978-1979 Blue Rose Marketing Oy:n projektiasiakirjat Ruskettajan suunnitteluun ja Blue Rose Marketing Oy:n yrityksen graafiseen suunnitteluun liittyvät asiakirjat 139 1987 Jullikka-peräkärryn suunnitteluasiakirjat Jullikka-peräkärryn kuomun piirustukset 159 1988 Murikka Oy:n projektiasiakirjat Sähkögrillin piirustukset 160 1988 Monena Oy:n projektiasiakirjat Monena Oy:n postilaatikoiden piirustukset 161 1989 Lojer Oy:n Projektiasiakirjat Lojer Oy:n hydrauliikkakoneiden ja sairaalasängyn piirustukset 168 1988 Orima Oy:n projektiasiakirjat Mattotelineen piirustukset 169 1989 Acard korttitelineen piirustukset 170 1996 Cubes & Tubes Oy:n projektiasiakirjat AFM-kaasumittarien muotoiluun liittyvät asiakirjat 171 1996 Card Tech Oy:n projektiasiakirjat Korttiautomaatin piirustus 1 kpl 172 1996 Stresstech Oy:n projektiasiakirjat Rollscan ja Uscan -mittauslaitteiden etupaneelien suunnitteluun liittyvät asiakirjat 173 1986 Jääset Oy:n projektiasiakirjat Takkavälinesarjan piirustukset 174 1999 Harvia Oy:n projektiasiakirjat ohjauskeskuksen piirustukset 177 - Itäviitta Oy:n projektiasiakirjat
Venetelan, perävaunun ja laiturin piirustukset 178 1988-1991 Muut Projektiasiakirjat ICH-kylpyhuonesarjan, takan, mainostornin piirustukset 182 1987-1988 KL-Teho Oy:n projektiasiakirjat Kylpyhuonetarvikkeiden, keittiövälinesarjan ja Sani-sarjan piirustukset 186 1986-1988 Optimic Oy:n projektiasiakirjat Opti-Ski -lippuautomaattien ja maatin piirustukset 188 1987-1988 KL-Teho Oy:n projektiasiakirjat Kylpyhuonetarvikkeiden ja keittiövälineiden piirustukset 6 kpl n 189 1978 Blue Rose Marketing Oy:n projektiasiakirjat Ruskettajan piirustukset 3 kpl 193 1986 Muut projektiasiakirjat Viherlandian kukkaruukkujen ja television piirustukset 4 kpl 194 1986 Optimic Oy:n projektiasiakirjat Opti-Ski -lippuautomaatin piirustukset 3 kpl 195 1986 Jääset Oy:n projektiasiakirjat Takkavälinesarjan piirustukset 1 kpl 196 1989 Air-Ace Oy:n projektiasiakirjat Hengityssuojaimen säilytyskotelon piirustukset 5 kpl 199 1990 Coronel Oy:n projektiasiakirjat Termostaattikotelon piirustus 1 kpl 200 1983 Kemppi Oy:n projektiasiakirjat Mineka-hitsauskoneen piirustukset 7 kpl 201 1988 Murikka Oy:n projektiasiakirjat Sähkögrillin piirustukset 6 kpl 207 - Veneen piirustukset Veneen piirustukset 3 kpl 208 1987-1988 KL-Teho Oy:n projektiasiakirjat Keittiövälineiden ja kylpyhuonetarvikkeiden piirustukset 16 kpl 209 1986 Jääset Oy:n projektiasiakirjat Laatikon etulevyn piirustus 1 kpl 210 1986-1988 Optimic Oy:n projektiasiakirjat Opti-Ski -lippuautomaatin piirustukset 14 kpl (alakuori, yläkuori, kokoonpano, kassanäyttökotelo, takaprojektio) 212 Air-Ace Oy:n projektiasiakirjat 1989-1990 Hengityssuojaimen säilytyskotelon piirustukset 3 kpl 222 1989 Stride Oy:n diakuvat Point of Sales myynti/infopisteen kuvat 3 kpl 226 1996 Cubes & Tubes Oy:n diakuvat Kaasumittarien suunnitteluun liittyvät diakuvat 3 kpl 227 1989 R-Skid Oy:n diakuvat Mini-Lumikko lasten moottorikelkan diakuvat 3 kpl 229 - Muut diakuvat 9 kpl (mm. veneen 3D-kuva, arkku, saunakuvat, kaksoismittari ym.) 234 1986 Optimic Oy:n diakuvat Opti-Ski -lippuautomaatin diakuvat 4 kpl Sivu 12 / 13
Sivu 13 / 13 246 - Valmet Paperikoneet Oy:n valokuvat 10 kpl 247 1997 Kuopion Pendolino Oy:n valokuvat Valokuvia kaupunkijunasta 3 kpl 248 1993 Digiselect Oy:n valokuvat Valokuvat EL-mobile terminal -näyttömonitorin kotelosta 7 kpl 249 1992 Kellomestarit Oy:n valokuvat Valokuvat oluthanoista 4 kpl 250 1994 Valokuvat purjeveneestä Valokuvat purjeveneen rakentamisesta 12 kpl 251 - Sintech Oy:n valokuvat Tehdaskuvia 14 kpl 252 1989 Lojer Oy:n valokuvat Lojer 6000 pylväsnosturin ja sairaalasängyn valokuvat 2 kpl 254 1987 Pimatic Oy:n valokuvat Hydrauliikkatarvikkeiden valokuvat 10 kpl 260 1988 KL-Teho Oy:n valokuvat Keittiövälinesarjan valokuvat 2 kpl 1988 Yritysasiakirjat Bestform Oy Bestform Oy:n asiakirjat (sopimukset, kauppakirjat, pöytäkirjat, tiliasiakirjat, laskutukset ym.) Sisältää myös Ergoplan Oy:tä koskevia asiakirjoja. 144 Lomakkeet ja käyntikortit - Bestform Oy:n lomakkeet ja Markku Lehtisen käyntikortit 145 1984-1986 Ergoplan Oy:n asiakirjat Ergoplan Oy:tä koskevat asiakirjat 146 1986-2008 Sopimukset Bestform Oy:n sopimusasiakirjat 147 1979-2005 Kauppakirjat Suunnitteluryhmä SR Osakeyhtiön osakkeiden kauppakirja, Asunto Torpanperä 1, As Oy Vapaudenkatu 85, Laitikkalankuja 4, As Oy Jyväskylän Laurinhovi, Bestform Oy:n osakkeiden kauppakirja 148 Rojaltit 1996-2010 Myydyistä tuotteista Bestform Oy:lle maksetut rojaltit 149 1988-2013 Laskutukset Bestform Oy:n myyntilaskut 150 2001-2004 Ajopäiväkirjat 151 1986-1990 Investointiavustukset Bestform Oy:n kauppa- ja teollisuusministeriöltä saamat investointiavustukset (sis. yhtiöjärjestyksen) 153 Pöytäkirjat ja muistiot 1987-1993, 2000- Bestform Oy:n yhtiökokouksen pöytäkirjat ja muistiot 2001 154 1987-2008 Tilinpäätökset 155 - Käyntikortit Bestform Oy:n yhteistyökumppaneiden käyntikortit