Enemmistö ei halua kiristää subjektiivisten oikeuksien saamisen ehtoja

Samankaltaiset tiedostot
Puolet leikkaisi lapsilisiä ja kotihoidon tukea

KANSALAISET: YKSILÖ ITSE VASTUUSSA OMASTA HYVINVOINNISTAAN

SDP suosituin puolue hallitukseen

Kansalaisten enemmistölle hoitoon pääsy on tärkeintä

Nuoret ja työntekijät luottavat vapaa-ajan asuntoihin sijoituksina

Kolme neljästä kannattaa suoraa maakuntavaalia ehdokkuuksia halutaan rajata

KUNNILLA HALUTAAN SÄILYTTÄÄ TEHTÄVIÄ

SUOMALAISET LUOTTAVAT ENITEN ULKOMAAN LENTOLIIKENTEESEEN JA TAKSEIHIN VÄHITEN PAIKALLISJUNIIN

ENEMMISTÖ: KUNTAPALKAT ENNALLAAN - LASTENHOITAJILLE, SAIRAANHOITAJILLE JA SIIVOOJILLE LISÄÄ PALKKAA

Neljännes kansalaisista luottaa hallituksen kykyyn hoitaa maan asioita

Joka toinen kannattaa kaksoiskuntalaisuutta - kannatus on lisääntynyt

KUNNAN TÄRKEIMMÄT TEHTÄVÄT: ELINVOIMA, YHTEISÖLLISYYS JA DEMOKRATIA-ALUSTA

Lähes kaikki kuntien palvelut riittäviä huolta vanhusten palveluista

KANSA: KUNTAPÄÄTTÄJILLÄ ON VALTAA SOPIVASTI

SDP olisi suosituin puolue maan hallitukseen

Neljä viidestä suomalaisesta uskoo, että poliitikot ymmärtävät tarkoituksella väärin toisiaan

Kansalaiset: Äänelläni on merkitystä ja kotikunnan asioihin voi vaikuttaa

SOTE-UUDISTUKSEEN MYÖNTEISIÄ TAI NEUTRAALEJA KAKSI KOLMESTA

TUTKIMUSOSIO Julkaistavissa klo 00:01

Kansalaiset: Päivittäiskauppa ja apteekki tarjoavat parhaat palvelut

KUNTAVAALIT LISÄSIVÄT LUOTTAMUSTA PÄÄTTÄJIIN

Tiedotusvälineet viestivät ymmärrettävästi - poliitikkojen ja virkamiesten kielestä ei saada selvää

Ammattiyhdistysliikkeeseen luottaa (41 %) vastanneista; vahvimmin Sdp:n (76%) ja vasemmistoliiton (67%) ja heikoimmin kokoomuksen (27%) kannattajat.

Puolueensa kannatusta vahvistaa eniten Li Andersson ja vähiten Touko Aalto

KANSAN ENEMMISTÖ: PÄÄSYKOKEET SÄILYTETTÄVÄ JA OPINTOTUET KYTKETTÄVÄ OPISKELUSSA ETENEMISEEN

Perussuomalaisten kannattajien ja vaaleissa nukkuvien luottamus on kateissa

Kansa: Soten tärkein tavoite on palveluiden yhdenvertaisuuden ja saatavuuden parantaminen

HALLITUS VASTAAN OPPOSITIO KANSAN KANTA

Niukka enemmistö: 100 kansanedustajaa ja kaksi vaalikautta riittää

Lähes puolet suomalaisista olisi valmis poistamaan eläkeikärajat

Luottamus hallituksen kykyyn hoitaa maan asioita on vähentynyt viime vuodesta

Ratkaisuja asuntopulaan: Pieniä asuntoja saatava rakentaa vapaasti ja toimistoista asuntoja

KANSALAISET: LÄHES JOKA TOINEN KANNATTAA SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUIDEN SIIRTÄMISTÄ UUSIEN ITSEHALLINTOALUEIDEN VASTUULLE

Kansalaiset: Kekkonen, Niinistö ja Koivisto arvostetuimmat presidentit

PUOLET SUOMALAISISTA KANNATTAA PERUSTUSLAKITUOMIOISTUIMEN PERUSTAMISTA PERUSTUSLAKIVALIOKUNTAANKIN OLLAAN TYYTYVÄISIÄ

Vajaa viikko ennen hallituskriisiä vain neljännes kansalaisista luotti hallituksen kykyyn hoitaa maan asioita oppositiollekaan ei kehuja

KANSA: YLIOPISTOJEN TÄRKEIN TEHTÄVÄ ON EDISTÄÄ VAPAATA TUTKIMUSTA SEKÄ TIETEELLISTÄ JA TAITEELLISTA SIVISTYSTÄ

KANSALAISET: SOTEN KILPAILUTUS HYVÄKSYTÄÄN ETUJA EPÄILLÄÄN

Tiedotusvälineet viestivät ymmärrettävästi - poliitikkojen ja virkamiesten kielestä ei saada selvää

Kaksi kolmesta voi äänestää maakuntavaaleissa

Puolueen valtakunnallinen toiminta ja aatteellinen linja vaikuttavat eniten maakuntavaaleissa

Suomalainen haluaa asua pientalossa lähellä kaupunkia tiivis, kaupunkimainen rakentaminen torjutaan

KANSALAISET: VAALIKAMPANJASSA SAA LOUKATA, MUTTA EI VALEHDELLA

Suomalaiset luottavat läheisiin ihmisiin enemmän kuin omaan itseensä

Tutkimusosio Julkaistavissa Vajaa viidesosa suomalaisista luottaa maan hallituksen talouslinjauksiin enemmistö epäilee

KANSALAISET: EI LISÄÄ LAINAA KUNNILLE -Kuntien lainakatolle kannatusta

Syytettyjen kohtelu: Tuomioistuimet helläkätisiä somessa kivitetään, media siinä välissä

Kaksi viidestä suomalaisesta on kielteinen maahanmuutolle työntekijät ja opiskelijat toivotetaan tervetulleiksi

Kokoomus kyvykkäin puolue SDP ja Keskusta kolmen kärjessä

MINISTEREITÄ VÄHEMMÄN OHJELMA YLEISPIIRTEISEKSI

Puolet kansasta: Sote uudistus ei muuta merkittävästi palveluja

Kansalaiset: Näillä perusteilla kuntavaaleissa äänestetään: aate, tapa, ehdokasasettelu ja vaihtelunhalu

Kansalaiset: Kokoomus, SDP ja Keskusta yhtä kyvykkäitä kuntapuolueita

Kansalaiset: Yle, STT ja MTV3 luotetuimmat uutisoijat - sosiaaliseen mediaan ei luoteta (tutkimusosio)

AATE, PERINTEET JA MIELIKUVAT SELITTIVÄT PUOLUEVALINTAA KUNTAVAALEISSA

Lähidemokratia on kuntien keskeisin tehtävä kuntien tehtäviä ei tule siirtää valtiolle

HALLITUKSEN SÄÄSTÖT SIEDETÄÄN

KUNTAVAALIEN YKKÖSTEEMAT: VANHUKSET, TERVEYSPALVELUT, KUNTATALOUS JA TYÖLLISYYS

KUNNISSA PLUSSAA TYÖOLOSUHTEET JA TYÖPAIKKOJEN PYSYVYYS, MIINUSTA HENKILÖSTÖN VAIKUTUS - JA ETENEMISMAHDOLLISUUDET, TYÖN TUOTTAVUUS JA TEHOKKUUS

Perusoikeudet toteutuvat jokseenkin riittävästi

TUTKIMUSOSIO Julkaistavissa

Hyvä maakuntavaltuutettu ajaa koko maakunnan etua, eikä ole kansanedustaja

Kansalaiset: Ylen ja Suomen tietotoimiston uutisointi luotettavinta

Kansa: Rasistikorttia saa heilutella, mutta ihmisiä ei saa nimitellä natseiksi eikä suvakeiksi

Vaalien tärkeysjärjestys: eduskunta-, kunnallis-, maakunta- ja eurovaalit

TUTKIMUSOSIO Julkaistavissa klo 00:01. Puoluekartta: Oikeistossa kuusi, keskusta-oikeistossa kaksi ja vasemmistossa kolme puoluetta

SUOMALAISTEN SUHDE PUOLUEISIIN. Epäusko puolueiden aikaansaannoksiin on lisääntynyt

Kaksi viidestä vähentäisi puolueita

KUNTALAISTEN ILONAIHEET: ASUMINEN, VAPAA-AIKA JA YMPÄRISTÖ

Ehdokkuus maakuntavaaleissa kiinnostaa satojatuhansia suomalaisia

Kansalaiset vastaavat: Millainen on Suomen kehitys vaalikaudella ?

Puolueet vasemmisto oikeisto ja arvoliberaali konservatiivi - janoilla

Suomalaiset luovuttaisivat useimmat rutiinityöt roboteille enemmistö ei usko pitkäaikaisten työsuhteiden häviävän

KUNTAVAALEISSA ÄÄNESTETTIIN VELVOLLISUUDEN TUNNOSTA

KUNNALLISEN DEMOKRATIAN TOIMIVUUS JA LUOTTAMUS PÄÄTTÄJIIN

Enemmistö suomalaisista ymmärtää mielestään hyvin politiikkaa

Kansalaisten suosimat vapaa-ajan palvelut: Elokuvat, kirjasto ja kunnan tarjoamat liikuntamahdollisuudet

KANSALAISET: KUNTIEN PITÄISI PÄRJÄTÄ OMILLAAN, EI VEROJEN KOROTUKSIA EIKÄ LISÄÄ LAINAA

Kansalaiset: Suomessa on liikaa sääntelyä ja määräyksiä

Tarkoituksena on ollut selvittää kansalaisten tietämystä ja arvioita apurahoja jakavista säätiöistä.

KANSALAISET: NÄMÄ OVAT TYÖLLISTYMISEN ESTEET SUOMESSA

Tutkimusosio Julkaistavissa Puolueiden kokonaisimagoissa ei suuria eroja järjestys: SDP, kokoomus, vihreät ja perussuomalaiset

Ilmapuntari 2014: Kuntalaisten näkemyksiä sote-uudistuksesta. Viidennes on tyytymätön hallituksen ja opposition sote-ratkaisuun

Suomalaiset viettävät vapaa-aikaansa mieluiten veden äärellä omassa rauhassa

Mitkä puolueet maan hallitukseen?

Sivu 1 JOHDANTO 1 2 MIELIPITEET ALKOHOLIJUOMIEN MYYNNIN JÄRJESTÄMISESTÄ MAASSAMME 1 LIITEKUVAT 4

Luottamus. Väestökysely 2019

Sivu 1 JOHDANTO 1 2 MIELIPITEET ALKOHOLIJUOMIEN MYYNNIN JÄRJESTÄMISESTÄ MAASSAMME 1 LIITEKUVAT 5

TUTKIMUSOSIO Julkaistavissa klo 00:01

Tarkoituksena on ollut selvittää kansalaisten tietämystä ja arvioita apurahoja jakavista säätiöistä.

Sivu 1 JOHDANTO 1 2 MIELIPITEET ALKOHOLIJUOMIEN MYYNNIN JÄRJESTÄMISESTÄ MAASSAMME 1 3 NÄKEMYKSET ALKOHOLIJUOMIEN MYYNTIAJOISTA RUOKAKAUPOISSA 3

Suhtautuminen työssä jaksamiseen ja palkansaajajärjestöjen toimintaan eläkeasioissa

Kesäaikajärjestelyistä luopuminen, syyskuu 2018 Sakari Nurmela Kantar TNS Oy

Kansalaisten suhtautuminen maan hallituksen päätökseen eläkeiän nostamiseksi

1 JOHDANTO MIELIPITEET ALKOHOLIJUOMIEN MYYNNIN JÄRJESTÄMISESTÄ MAASSAMME... 1 LIITEKUVAT... 4

Sosiaali ja terveysalaan liittyvät kansalaismielipiteet, tammikuu Sakari Nurmela Kantar TNS Oy

Suomalaisten huolena asumisen kustannukset, maaseudun kehitys, sotepalvelut ja turvattomuus

Julkaistavissa klo HYVÄ VALTUUTETTU ON ITSENÄINEN JA AJAA KOKO KUNNAN ETUA

Työelämä ja ammattiyhdistysliike 2011

Kansalaiset: Säädöksiä ja määräyksiä on liikaa ja sääntely liian pikkutarkkaa.

Transkriptio:

Enemmistö ei halua kiristää subjektiivisten oikeuksien saamisen ehtoja Lähes kaikki suomalaiset katsovat, että maksuttomaan perusopetukseen ( %) ja esiopetukseen (kuusivuotiaille tarjottava maksuton opetus) ( %) ei saa puuttua. Valtaosan mielestä myöskään verovaroin tuettua hammashoitoa ( %) ei saisi ainakaan heikentää nykyisestä. Kaksi kolmesta säilyttäisi lasten päivähoidon ennallaan ( %). Vain reilu neljännes ( %) leikkaisi lasten päivähoidosta tavalla tai toisella. Enemmistö säilyttäisi lapsilisien ( %) ja kotihoidon tuen ( %) etuudet ennallaan. Kaksi viidestä leikkaisi lapsilisistä ja kolmannes lasten kotihoidon tuesta. Miehet ovat naisia innokkaampia rajaamaan lapsilisien ja kotihoidon tuen ehtoja. Mielipiteet ovat muuttuneet vuodesta. Aiempaa useampi säilyttäisi kaikki etuudet ennallaan. Halukkuus kiristää subjektiivisten oikeuksien saamisen edellytyksiä on vähentynyt kautta linjan. Suhtautumista lapsilisiin ja kotihoidon tukeen selittää elämänvaihe. Yhdessä puolison ja lasten kanssa asuvat säilyttäisivät lapsilisät ja kotihoidon tuen ennallaan, elleivät jopa lisäisi etuuksia. Yksinasuvista ja kaksistaan puolison kanssa asuvista keskimäärää useampi rajaisi näitä etuuksia tavalla tai toisella. Enemmistö kannattaa kokonaan maksutonta toisen asteen koulutusta Enemmistö kansasta kannattaa kokonaan maksutonta toisen asteen koulutusta (lukion ja ammatillisten oppilaitosten kirjat, työvälineet, tarvikkeet) ( %) ja perusterveydenhuoltoa terveyskeskuksissa ( %). Sen sijaan asukkaiden liikuntapalvelujen (uimahallit, kuntosalit jne.) ( %) ja paikallisen joukkoliikenteen ( %) maksuttomuutta ei kannateta, jos siitä aiheutuu korkeampi veroäyri kotikunnassa. Maksutonta ehkäisyä kaikille nuorille kannattaa % ja kokonaan maksutonta varhaiskasvatusta % väestöstä. Oppositiopuolueiden tukijat ovat hallituspuolueiden kannattajia taipuvaisempia kannattamaan kaikkien palveluiden maksuttomuutta siitäkin huolimatta, että verotus kiristyisi. Hallituspuolueiden kannattajien enemmistö hyväksyy ainoastaan toisen asteen koulutuksen maksuttomuuden. Tulotasolla on yhteyttä suhtautumiseen palveluiden maksuttomuudesta. Pienituloiset kannattavat selvästi keskimäärää useammin eri palveluiden maksuttomuutta. Tutkimuksen toteutus KAKS - Kunnallisalan kehittämissäätiön tutkimuksen toteutti Kantar TNS Oy. Tutkimusaineisto on koottu Gallup Kanavalla.-.. Haastatteluja tehtiin yhteensä.. Vastaajat edustavat maamme - vuotta täyttänyttä väestöä Ahvenanmaata lukuun ottamatta. Tutkimuksen tulosten virhemarginaali on suurimmillaan vajaat kolme prosenttiyksikköä suuntaansa. Lisätietoja: Asiamies Antti Mykkänen,.

Kuvio. MITÄ SEURAAVILLE SUBJEKTIIVISILLE OIKEUKSILLE TULISI TEHDÄ TU- LEVAISUUDESSA (%). Maksuton perusopetus Maksuton esiopetus Verovaroin tuettu hammashuolto kaikille Lasten päivähoito Lapsilisä Kotihoidon tuki Kunnallisalan kehittämissäätiö Kuvio t. MITÄ SUBJEKTIIVISILLE OIKEUKSILLE TULISI TEHDÄ TULEVAISUUDESSA (%). Verovaroin tuettu hammashuolto kaikille /- /- Lapsilisä /- /- Lasten päivähoito /- /- Kotihoidon tuki /- /- Maksuton perusopetus /- /- Maksuton esiopetus /- /- Kunnallisalan kehittämissäätiö

Kuvio s. MITÄ SUBJEKTIIVISILLE OIKEUKSILLE TULISI TEHDÄ: NAISTEN vs. MIESTEN NÄ- KEMYKSET (%). Verovaroin tuettu hammashuolto kaikille Lapsilisä Lasten päivähoito Kotihoidon tuki Maksuton perusopetus Maksuton esiopetus Kunnallisalan kehittämissäätiö Kuvio h. MITÄ SUBJEKTIIVISILLE OIKEUKSILLE TULISI TEHDÄ: ITUSPUOLUDEN () vs. SITIOPUOLUDEN () KANNATTAJAT (%). Verovaroin tuettu hammashuolto kaikille Lapsilisä Lasten päivähoito Kotihoidon tuki Maksuton perusopetus Maksuton esiopetus Kunnallisalan kehittämissäätiö

Kuvio -. MITÄ SUBJEKTIIVISILLE OIKEUKSILLE TULISI TEHDÄ: VERO- VAROIN TUETTU HAMMASHUOLTO KAIKILLE (%). - vuotta - vuotta - vuotta - vuotta Yli vuotta Alle - - - Yli Kunnallisalan kehittämissäätiö

Kuvio -. MITÄ SUBJEKTIIVISILLE OIKEUKSILLE TULISI TEHDÄ: LAI- LISÄ (%). - vuotta - vuotta - vuotta - vuotta Yli vuotta Alle - - - Yli Kunnallisalan kehittämissäätiö

Kuvio -. MITÄ SUBJEKTIIVISILLE OIKEUKSILLE TULISI TEHDÄ: LAS- TEN PÄIVÄHOITO (%). - vuotta - vuotta - vuotta - vuotta Yli vuotta Alle - - - Yli Kunnallisalan kehittämissäätiö

Kuvio -. MITÄ SUBJEKTIIVISILLE OIKEUKSILLE TULISI TEHDÄ: KOTI- HOIDON TUKI (%). - vuotta - vuotta - vuotta - vuotta Yli vuotta Alle - - - Yli Kunnallisalan kehittämissäätiö

Kuvio -. MITÄ SUBJEKTIIVISILLE OIKEUKSILLE TULISI TEHDÄ: MAK- SUTON PERUSOPETUS (%). - vuotta - vuotta - vuotta - vuotta Yli vuotta Alle - - - Yli Kunnallisalan kehittämissäätiö

Kuvio -. MITÄ SUBJEKTIIVISILLE OIKEUKSILLE TULISI TEHDÄ: MAK- SUTON ESIOPETUS (%). - vuotta - vuotta - vuotta - vuotta Yli vuotta Alle - - - Yli Kunnallisalan kehittämissäätiö

Kuvio. TULISIKO PALVELUIDEN MAKSUTTOMUUS SEURAAVISSA ASIOISSA JÄRJESTÄÄ SITEN, ETTÄ KUS- TANNUKSET KATETTAISIIN KORKEAMPINA VEROINA (%). Kokonaan maksuton toisen asteen koulutus (kirjat, työvälineet ym.) Kokonaan maksuton perusterveydenhuolto terveyskeskuksissa Maksuton ehkäisy kaikille nuorille (ehkäisyvälineet ym,) Kokonaan maksuton varhaiskasvatus (päivähoito) Kokonaan maksuton joukkoliikenne paikallistasolla asukkaille Kokon. maksuttomat kunnan liikuntapalvelut asukkaille (uimahallit ym.) Kunnallisalan kehittämissäätiö Kuvio s. TULISIKO PALVELUIDEN MAKSUTTOMUUS JÄRJESTÄÄ SITEN, ETTÄ KUS- TANNUKSET KATETTAISIIN KORKEAMPINA VEROINA: NAISTEN vs. MIES- TEN NÄKEMYKSET (%). Maksuton ehkäisy kaikille nuorille (ehkäisyvälineet ym.) Kokonaan maksuton toisen asteen koulutus (kirjat, työvälineet ym.) Kokonaan maksuton varhaiskasvatus (päivähoito) Kokon. maksuttomat kunnan liikuntapalvelut asukkaille (uimahallit ym.) Kokonaan maksuton joukkoliikenne paikallistasolla asukkaille Kokonaan maksuton perusterveydenhuolto terveyskeskuksissa Kunnallisalan kehittämissäätiö

Kuvio h. TULISIKO PALVELUIDEN MAKSUTTOMUUS JÄRJESTÄÄ SITEN, ETTÄ KUS- TANNUKSET KATETTAISIIN KORKEAMPINA VEROINA: ITUSPUOLU- DEN () vs. SITIOPUOLUDEN () KANNATTAJAT (%). Maksuton ehkäisy kaikille nuorille (ehkäisyvälineet ym.) Kokonaan maksuton toisen asteen koulutus (kirjat, työvälineet ym.) Kokonaan maksuton varhaiskasvatus (päivähoito) Kokon. maksuttomat kunnan liikuntapalvelut asukkaille (uimahallit ym.) Kokonaan maksuton joukkoliikenne paikallistasolla asukkaille Kokonaan maksuton perusterveydenhuolto terveyskeskuksissa Kunnallisalan kehittämissäätiö

Kuvio -. TULISIKO PALVELUIDEN MAKSUTTOMUUS JÄRJESTÄÄ SI- TEN, ETTÄ KUSTANNUKSET KATETTAISIIN KORKEAMPINA VEROINA: MAKSUTON EHKÄISY KAIKILLE NUORILLE (ehkäisyvälineet, hormonaalinen ehkäisy) (%). - vuotta - vuotta - vuotta - vuotta Yli vuotta Alle - - - Yli Kunnallisalan kehittämissäätiö

Kuvio -. TULISIKO PALVELUIDEN MAKSUTTOMUUS JÄRJESTÄÄ SI- TEN, ETTÄ KUSTANNUKSET KATETTAISIIN KORKEAMPINA VEROINA: KO MAKSUTON TOISEN ASTEEN KOU- LUTUS (lukion ja ammatillisten oppilaitosten kirjat, työvälineet, tarvikkeet) (%). - vuotta - vuotta - vuotta - vuotta Yli vuotta Alle - - - Yli Kunnallisalan kehittämissäätiö

Kuvio -. TULISIKO PALVELUIDEN MAKSUTTOMUUS JÄRJESTÄÄ SI- TEN, ETTÄ KUSTANNUKSET KATETTAISIIN KORKEAMPINA VEROINA: KO MAKSUTON VARHAISKASVATUS (päivähoito) (%). - vuotta - vuotta - vuotta - vuotta Yli vuotta Alle - - - Yli Kunnallisalan kehittämissäätiö

Kuvio -. TULISIKO PALVELUIDEN MAKSUTTOMUUS JÄRJESTÄÄ SI- TEN, ETTÄ KUSTANNUKSET KATETTAISIIN KORKEAMPINA VEROINA: KO MAKSUTTOMAT KUNNAN LIIKUNTA- PALVELUT ASUKKAILLE (uimahallit, kuntosalit jne.) (%). - vuotta - vuotta - vuotta - vuotta Yli vuotta Alle - - - Yli Kunnallisalan kehittämissäätiö

Kuvio -. TULISIKO PALVELUIDEN MAKSUTTOMUUS JÄRJESTÄÄ SI- TEN, ETTÄ KUSTANNUKSET KATETTAISIIN KORKEAMPINA VEROINA: KO MAKSUTON JOUKKOLIIKENNE PAI- KALLISTASOLLA ASUKKAILLE (%). - vuotta - vuotta - vuotta - vuotta Yli vuotta Alle - - - Yli Kunnallisalan kehittämissäätiö

Kuvio -. TULISIKO PALVELUIDEN MAKSUTTOMUUS JÄRJESTÄÄ SI- TEN, ETTÄ KUSTANNUKSET KATETTAISIIN KORKEAMPINA VEROINA: KO MAKSUTON PERUSTERVEYDEN- HUOLTO TERVEYSUKSISSA (%). - vuotta - vuotta - vuotta - vuotta Yli vuotta Alle - - - Yli Kunnallisalan kehittämissäätiö