^Elinkeino-, liikenne- ja 1 ympäristökeskus PÄÄTÖS Dnro KESELY/I 669/201 s Keski-Suomi 11.2.2019 ASIA Moottorikäyttöisten ajoneuvojen maastokäytön rajoittamista koskevan päätöksen muuttaminen HAKIJA Jyväskylän kaupunki ASIAN AIKAISEMMAT VAIHEET Moottorikäyttöisten ajoneuvojen maastokäyttöä on rajoitettu Jyväsky- Iässä Korpilahden kirkonkylän edustalla Päijänteen jääalueella Keski- Suomen ympäristökeskuksen päätöksellä 18.12.2007 Dnro KSU-2005- L-236/26, jota on muutettu Keski-Suomen elinkeino-, liikenne-ja ympäristökeskuksen päätöksellä 14.11.2014 Dnro KESELY/557/07.01/2012. Päätöksen mukaan moottorikäyttöisten ajoneuvojen käyttäminen on kielletty 1.2.2008 alkaen toistaiseksi Korpilahden kirkonkylän edustalla Päijänteen jääalueella Autiojoensuun etelärannasta Lompsanpohjan lahden pohjoisrantaan vedetyn rajan pohjoispuolella, päätöksen karttaliitteeseen merkityllä alueella. Päätöksen mukaan kielto ei koske 1) poliisin, tullilaitoksen tai rajavartiolaitoksen virkatehtäviä tai sairaankuljetuksen taikka palo-ja pelastustoimen tehtäviä; 2) muita kuin 1 kohdassa tarkoitettuja virkatehtäviä, energia- tai tietoliikennelaitteiden huoltotöitä eikä liikkumista näissä tehtavissa tai töissä erityisen tärkeistä syistä, 3) kalastuksen vaatimaa, siitä merkityksellisen osan toimeentulostaan saavan henkilön kulkemista moottorikelkalla, 4) ammattimaisessa metsätaloustyössä käytettävien koneiden huolto-ja korjaustöiden vaatimaa kulkemista, 5) vaikeiden tieolojen ja vakinaisen asunnon sijainnin vuoksi välttämätöntä kulkemista, 6) vaikeasti liikuntavammaisen henkilön ja hänen saattojansa liikkumista maastossa, eikä 7) luisteluratojen rakentamisen ja kunnossapidon edellyttämää ajoa. ESITYS Jyväskylän kaupunki on Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukseen 17.9.2018 toimittamassaan hakemuksessa esittänyt, että Keski-Suomen ELY-keskus kumoaa Keski-Suomen ympäristökeskuksen päätöksen 18.12.2007, jota on muutettu Keski-Suomen elinkeino-, liikenne-ja ympäristökeskuksen päätöksellä 14.11.2014, osittain siten, että Korpilahden taajaman edustalla Päijänteen jääalueella sijaitsevalla kieltoalueella sallittaisiin kaupungin liikuntapalveluiden osoittamien ulkoilu-ja hiihtoreittien kunnossapitäminen moottoriajoneuvoilla jäätilan- KESKI-SUOMEN ELINKEINO-, LIIKENNE-JA YMPÄRISTÖKESKUS Kutsunumero 0295 024 500 Cygnaeuksenkatu 1 www.ely-keskus.fi/keski-suomi PL 250, 40101 Jyväskylä
teen niin salliessa (moottorikelkka, mönkijä, latukone tai muu kevyt ajoneuvo). KUULUTTAMINEN LAUSUNNOT Esityksestä on kuulutettu ja asiakirjat ovat olleet yleisesti nähtävillä 21.12.2018-^.1.2019 välisenä aikana Keski-Suomen ELY-keskuksen ja Jyväskylän kaupungin virallisilla ilmoitustauluilla. Lisäksi kuulutuksen julkaisemisesta on ilmoitettu 21.12.2018 sanomalehti Keskisuomalaisessa. Jyväskylän kaupungin rakennus-ja ympäristöjaosto on lausuntonaan 15.1.2019 4 ilmoittanut, ettei sillä ole lausuttavaa esityksestä. Sisä-Suomen poliisilaitos on lausunnossaan 14.1.2019 todennut puoltavansa esitystä hakemuksessa esitetyillä perusteilla ja vain siihen käyttötarkoitukseen, mikä esityksessä on mainittu. Yhteisen vesialueen Kirkonkylän lohkokunta 179-430-876-1 osakaskunnalle (Kirkonkylän osakaskunta) on varattu tilaisuus lausunnon antamiseen esityksen johdosta. Lausuntoa ei ole apnettu. Korpilahden Pukkalan alueen asukasyhdistys ry on lausunnossaan 18,1.2019 todennut puoltavansa Jyväskylän kaupungin esitystä. Korpilahden asumisviihtyvyyden kannalta on merkittävää, että nykyiset ja tulevät asukkaat voivat harrastaa liikuntaa Päijänteen jääalueella hyvin hoidetuilla reiteillä, Myös yksityiselle taholle tulee sallia reittien kunnossapito. Lisäksi yhdistys on esittänyt, että jääalueella sallittaisiin myös virkistyskalastukseen ja mökkeilyyn liittyvä vapaa moottoriajoneuvoliikennöinti. Mahdollisuus käyttää loma-asuntoja talviaikaan sekä niiden korjaus-ja huoltotöitä ei tule rajoittaa. Mökit tarvitsevat huoltotöitä ja talvisin tavarankuljetus saarissa sijaitseville loma-asunnoille on huomattavasti hetpompaa kuin kesällä. Harrastusmoottorikelkkailu tulee tapahtua vain merkityillä kelkkaurilla ja jäällä olevat kelkkaurat tulee sijoittaa asutusta ja liikuntareittejä häiritsemättömille alueille. Harrastusmoottorikelkkailulla on merkitystä Korpilahden nykyisille matkailuyrityksille ja palveluille sekä niiden kehittämiselle. Korpilahden yrittäjät ry:iieja Korpilahden Satama Oy:lle on varattu tilaisuus lausunnon antamiseen esityksen johdosta. Lausuntoja ei ole annettu. MUISTUTUKSET VASTINE Esityksen johdosta ei ole tehty muistutuksia. Jyväskylän kaupunki on antanut vastineen 4.2.2019.
ELINKEINO-, LIIKENNE-JA YMPÄRISTÖKESKUKSEN PÄÄTÖS JA PERUSTELUT Ratkaisu Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus hyväksyy Jyväskylän kaupungin esityksen ja muuttaa Keski-Suomen ympäristökeskuksen päätöstä 18.12.2007 Dnro KSU-2005-L-236/26, sellaisena kuin se on Keski-Suomen elinkeino-, liikenne-ja ympäristökeskuksen päätöksellä 14.11.2014 Dnro KESELY/557/07,01/2012 muutettuna, seuraavasti (muutos kursiivilla}: Kielto ei koske 1) poliisin, tullilaitoksen tai rajavartiolaitoksen virkatehtäviä tai sairaankuljetuksen taikka palo- ja pelastustoimen tehtäviä; 2) muita kuin 1 kohdassa tarkoitettuja virkatehtäviä, energia- tai tietoliikennelaitteiden huoltotöitä eikä liikkumista näissä tehtävissä tai töissä erityisen tärkeistä syistä, 3) kalastuksen vaatimaa, siitä merkityksellisen osan toimeentulostaan saavan henkilön kulkemista moottorikelkalla, 4) ammattimaisessa metsätaloustyössä käytettävien koneiden huolto- ja korjaustöiden vaatimaa kulkemista, 5) vaikeiden tieolojen ja vakinaisen asunnon sijainnin vuoksi välttämätöntä kulkemista, 6) vaikeasti liikuntavammaisen henkilön ja hänen saattajansa liikkumista maastossa, 7) luisteluratojen rakentamisen ja kunnossapidon edellyttämää ajoa, 8) Jyväskylän kaupungin liikuntapalveluiden osoittamien ulkoilu-ja hiihtoreittien kunnossapitämistä moottoriajoneuvoilla (moottorikelkka, mönkijä, latukone tai muu kevyt ajoneuvo) jäätilanteen niin salliessa. Perustelut Sovellettavat lainkohdat Maastoliikennelain 1 :n 1 momentin mukaan tämän lain tarkoituksena on ehkäistä haittoja, joita luonnolle tai muulle ympäristölle, luontaisetinkeinolle, yleiselle virkistyskäytölle tai muulle yleiselle edulle taikka yksityiselle edulle aiheutuu moottorikäyttöisten ajoneuvojen käyttämisestä maastossa ja moottorikelkkailureitillä, sekä edistää liikenneturvallisuutta. Maastoliikennelain 9 :n 1 momentin mukaan esityksen alueellisen kiellon tai rajoituksen määräämisestä voi tehdä asianomainen kunta tai kunnan jäsen, paliskunta taikka sellainen viranomainen, yhteisö ja maanomistaja, jota asia koskee. Kiellon tai rajoituksen määräämisen voi panna vireille myös elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus.
Maastoliikennelain 9 :n 3 momentin mukaan jos kielto tai rajoitus määrataan kunnan esityksestä, se on määrättävä esityksen mukaisena, jollei esityksestä poikkeaminen ole tarpeen kansalaisten tasapuolisen kohtelun tai alueellisen yhtenäisyyden vuoksi taikka muusta erityisestä syystä. Maastoliikennelain 10 :n mukaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus voi määrätä, että kielto tai rajoitus tulee voimaan muutoksenhausta huolimatta päätöksessä määrätyllä tavalla sen jälkeen, kun päätöksestä on tiedotettu. Muutoksenhakuviranomainen voi kuitenkin kieltää päätöksen täytäntöönpanon. Maastoliikennelain 12 :n mukaan elinkeino-, liikenne-ja ympäristökeskus voi muuttaa 8 :n nojalla annettua päätöstä, jos sitä tehtäessä vallinneet olot ovat olennaisesti muuttuneet tai jos päätöksen perusteiden myöhemmin todetaan olleen olennaisesti erilaiset kuin päätöstä annettaessa on edellytetty. Tällöin on soveltuvin osin noudatettava, mitä 9-1 1 :ssä säädetään. TQsiseikat Keski-Suomen ympäristökeskus on 18.12.2007 antamallaan päätöksel- Ia rajoittanut moottorikäyttöisten ajoneuvojen maastokäyttöä Korpilahden kirkonkylän edustalla Päijänteen jääalueella. Keski-Suomen ELYkeskus toteaa, että maastoliikennekieltopäätöksiä valmisteltaessa ei ole aiemmin säännönmukaisesti arvioitu tarvetta moottoriajoneuvojen käytön sallimiseksi ulkoilu- ja hiihtoreittien kunnossapitoa varten. Päätöstä on edellisen kerran muutettu Keski-Suomen ELY-keskuksen 14.11.2014 antamalla päätöksellä siten, että kiellon estämättä sallittiin luisteluratojen rakentamisen ja kunnossapidon edellyttämä ajo. Tuossa yhteydessä ei myöskään noussut esille, että alueella olisi tarpeen sallia myös ulkoilu- ja hiihtoreittien kunnossapito moottoriajoneuvoilla. Keski-Suomen ELY-keskus toteaa, että päätöksen muuttaminen esitetyllä tavalla parantaa alueen virkistyskäyttömahdollisuuksia, mikä käy ilmi myös Korpilahden Pukkalan alueen asukasyhdistys ry:n antamasta lausunnosta. Viime vuosina myös ELY-keskukseen on tullut alueen asukkailta muutamia yhteydenottoja, joissa moottoriajoneuvojen käytön sallimista ulkoilu- ja hiihtoreittien kunnossapitoa varten on pidetty tarpeeltisena. Moottoriajoneuvojen käytöstä ulkoilu- ja hiihtoreittien kunnossapitoa varten ei myöskään voida katsoa aiheutuvan maastoliikennelain 1 ;n 1 momentin mukaisia haittoja. Johtopäätös Maastoliikennelain 12 :n mukaan elinkeino-, liikenne-ja ympäristökeskus (ELY-keskus) voi muuttaa alueellista kieltoa tai rajoitusta koskevaa päätöstään, jos sitä tehtäessä vallinneet olot ovat olennaisesti muuttuneet tai jos päätöksen perusteiden myöhemmin todetaan olleen olennaisesti erilaiset kuin päätöstä annettaessa on edellytetty.
Kun otetaan huomioon maastoliikennelain 12 ja se, että ulkoilu-ja hiihtoreittien kunnossapito Päijänteen jääalueella Korpilahden kirkonky- Iän edustalla parantaa oleellisesti alueen virkistyskäyttömahdoilisuuksia eikä moottoriajoneuvojen käytöstä reittien kunnossapidossa ennalta arvioiden aiheudu juurikaan häiriötä, Keski-Suomen ELY-keskuksen käsityksen mukaan kysymyksessä olevaa maastoliikennekieltopäätöstä on perusteltua muuttaa Jyväskylän kaupungin esityksen mukaisesti. Vastine Korpilahden Pukkalan alueen asukasyhdistvs rv: n lausuntoon Tällä päätöksellä ei ole rajattu niitä tahoja, jotka kiellon estämättä voivat pitää kunnossa Jyväskylän kaupungin liikuntapalveluiden osoittamia ulkoilu-ja hiihtoreittejä moottoriajoneuvoilla. Korpilahden Pukkalan alueen asukasyhdistys ry on lausunnossaan esittänyt, että Korpilahden kirkonkylän edustalla Päijänteen jääalueella voimassa olevaa maastoliikennekieltopäätöstä muutettaisiin Jyväskylän kaupungin esitystä laajemmin. Keski-Suomen ELY-keskus toteaa, että asiassa on nyt kysymys siitä, voidaanko Korpilahden kirkonkylän edustalla Päijänteen jääalueella voimassa olevaa maastoliikennekieltopäätästä muuttaa Jyväskylän kaupungin esityksen mukaisesti. Tämän asian käsittelyn yhteydessä ei siten voida tutkia päätöksen muuttamista laajemmin kuin kaupunki on esittänyt. Voimaantulo Tämä päätös tulee voimaan 1.3.2019 alkaen mahdollisesta muutoksenhausta huolimatta ja on voimassa toistaiseksi. Muutoksenhakutuomioistuin voi kieltää päätöksen täytäntöönpanon. Määräys kiellon merkitsemisestä maastoon Päätöksen tultua lainvoimaiseksi kielto tulee viipymättä merkitä alueelle, jota se koskee, tai sen läheisyyteen. Maastoliikennelain 11 :n nojalla Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus määrää Jyväskylän kaupungin vastaamaan kiellon merkitsemisestä. Merkintä tulee tehdä maastoliikenneasetuksen 11 :ssäja 12 :ssä säädetyllä tavalla. Perustelut Keski-Suomen ELY-keskuksen vakiintuneen käytännön mukaisesti vastuu kiellon merkitsemisestä maastoon asetetaan kunnalle, joka paikallisena toimijana voi merkitsemisestä luontevimmin vastata. Kiellon merkitsemisestä maastoon ei myöskään voida arvioida aiheutuvan kunnalle merkittäviä kustannuksia. Tässä tapauksessa Jyväskylän kaupunki on lisäksi itse esityksen tekijänä, joten merkitsemisvastuun osoittamista sille voidaan tästäkin syystä pitää perusteltuna.
Sovelletut oikeusohjeet PÄÄTÖKSEN TIEDOKSIANTO Maastoliikennelaki (1710/1995) 1, 9, 10, 12, 31 Maastoliikenneasetus (10/1996) 1, 2, 3, 4, 5, 6, 11 ja 12 Kuulutus päätöksestä on kuulutusaikana 14.2.-28.2.2019 yleisesti nähtavilla Keski-Suomen elinkeino-, liikenne-ja ympäristökeskuksen virallisella ilmoitustaululla osoitteessa Cygnaeuksenkatu 1, 40100 Jyväskylä ja Jyväskylän kaupungin virallisella ilmoitustaululla osoitteessa Vapaudenkatu 32, Jyväskylä. Päätös on saatavilla kuulutusajan Keski- Suomen elinkeino-, liikenne-ja ympäristökeskuksessa ja Jyväskylän kaupungin kirjaamossa. Kuulutuksen julkaisemisesta ilmoitetaan sanomalehti Keskisuomalaisessa (14.2.2019). PÄÄTÖKSEN SAATAVILLA PITÄMINEN Jyväskylän kaupungin tulee pitää päätöstä koskevat tiedot saatavilla niin kauan kuin päätös on voimassa. MUUTOKSENHAKU Tähän päätökseen tyytymätön saa hakea siihen muutosta valittamalla Hämeenlinnan hallinto-oikeuteen. Valitusosoitus on päätöksen liitteenä (liite 1). ^^ ^-^ Yksikön päällikkö Risto Kujala /^'^7!rW^- Ympäristölakimies Tarja Kangasmaa
JAKELU JA SUORITEMAKSU Päätös Jyväskylän kaupunki, PL 193, 40101 Jyväskylä Suoritemaksu 570 euroa (lasku lähetetään erikseen) Maksun peruste Valtion maksuperustelaki (150/1992) 8 Laki elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksista (897/2009) 25 Valtioneuvoston asetus elinkeino-, liikenne-ja ympäristökeskusten, työja elinkeinotoimistojen sekä kehittämis-ja hallintokeskuksen maksullisista suoritteista vuonna 2018 (1066/2017) Suoritemaksun määräämistä koskeva oikaisuvaatimusohje on alkuperäisen päätöksen liitteenä (liite 2). Tiedoksi maksutta Jyväskylän kaupunki, Kaupunkisuunnittelu ja maankäyttö, Tontit ja maanhallinta, kirjaamo@jyvaskyla.fi Jyväskylän kaupunki, Rakennus- ja ympäristöjaosto, kirjaamo@jyvaskyla.fi Sisä-Suomen poliisilaitos, kirjaamo.sisa-suomi@poliisi.fi Kirkonkylän osakaskunta, c/o... ', l Korpilahden yrittäjät ry, c/o Puheenjohtaja l Korpilahden Satama Oy, c/o Hallituksen puheenjohtaja Korpilahden Pukkalan alueen asukasyhdistys ry, c/o Puheenjohtaja
xy/^ /. VALITUSOSOITUS Valitusviranomainen ja valitusaika Valituskirjelmän sisältö Tähän päätökseen saa hakea muutosta Hämeenlinnan hallinto-oikeudelta kirjallisella valituksella. Valituskirjelmä on toimitettava Hämeenlinnan hallinto-oikeuteen kolmenkymmenen (30) päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaantipäivästä. Valitusaikaa laskettaessa tiedoksisaantipäivää ei oteta lukuun. Jos valitusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, jouluaatto, juhannusaatto tai arkilauantai, valituskirjelmän saa toimittaa ensimmäisenä sen jälkeisenä arkipäivänä. Tiedoksisaantipäivän osoittaa saantitodistus tai tiedoksiantotodistus. Jos päätös on lähetetty postitse tavallisena kirjeenä, katsotaan tiedoksisaannin tapahtuneen seitsemäntenä päivänä kirjeen lähettämisesta, jollei muuta näytetä. Virkakirjeen katsotaan kuitenkin tulleen viranomaisen tietoon kirjeen saapumispäivänä. Sijaistiedoksiannossa tiedoksisaannin katsotaan tapahtuneen kolmantena päivänä sijaistiedoksiantoa koskevan tiedoksiantotodistuksen osoittamasta päivästä. Yleistiedoksiannossa tiedoksisaannin katsotaan tapahtuneen seitsemäntenä päivänä ilmoituksen julkaisemisesta virallisessa lehdessä. Valituskirjelmässä on ilmoitettava: -valittajan nimi ja kotikunta; - postiosoite ja puhelinnumero, joihin asiaa koskevat ilmoitukset valittajalle voidaan toimittaa; - päätös, johon haetaan muutosta; - miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta ja mitä muutoksia siihen vaaditaan tehtävaksi; sekä - perusteet, joilla muutosta vaaditaan. Jos valittajan puhevaltaa käyttää hänen laillinen edustajansa tai asiamiehensä tai jos valituksen laatijana on joku muu henkilö, valituskirjelmässä on ilmoitettava myös tämän nimi ja kotikunta. Valittajan, laillisen edustajan tai asiamiehen on allekirjoitettava valituskirjelmä. Sähköisesti lähetettyä valituskirjelmää ei tarvitse allekirjoittaa. Valituskirjelmän liitteet Valituskirjelmään on liitettävä: - päätös, johon haetaan muutosta valittamalla, alkuperäisenä tai jäljennöksenä; - todistus siitä, minä päivänä päätös on annettu tiedoksi, tai muu selvitys valitusajan alkamisen ajankohdasta; sekä - asiakirjat, joihin valittaja vetoaa vaatimuksensa tueksi, Jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle. Asiamiehen on liitettävä valituskirjelmään valtakirja. Asianajajan ja julkisen oikeusavustajan tulee kuitenkin esittää valtakirja ainoastaan, jos valitusviranomainen niin määrää. Jos sähköisessä valituskirjelmässä on selvitys asiamiehen toimivallasta, asiamiehen ei tarvitse toimittaa valtakirjaa. Valituskirjelmän toimittaminen perille Valituskirjelmä on toimitettava Hämeenlinnan hallinto-oikeudelle viimeistään valitusajan viimeisenä päivana klo 16.15 mennessä. Valituskirjelmän voi toimittaa perille henkilökohtaisesti, postitse maksettuna postilähetyksenä, sähköisesti (faksina tai sähköpostina) taikka asiamiestä tai lähettiä käyttäen. Käyntiosoite Hämeenlinnan oikeustalo, Arvi Kariston katu 5, Hallinto-oikeuden asiakaspalvelu 1. kerroksessa, Hämeenlinna Postiosoite Raatihuoneenkatu 1,13100 HÄMEENLINNA Kirjaamon puhelinnumero 029 56 42210 Vaihde 029 56 42200 Tietoliikennekatkon sattuessa 050 407 3429 Telefaksi 029 56 42269 Sähköposti hameenlinna.haoooikeus.fi Valituksen voi tehdä myös hallinto- ja erityistuomioistuinten asiointipalvelussa osoitteessa httrs://asiointi2.oikeus.ri/hallintotuomioistuimet Oikeudenkäyntimaksu Tuomioistuinmaksulain (1455/2015) nojalla muutoksenhakijalta peritään asian käsittelystä hallintooikeudessa 260 euron oikeudenkäyntimaksu. Oikeudenkäyntimaksua ei kuitenkaan peritä, jos hallintooikeus muuttaa valituksenalaista päätöstä muutoksenhakijan eduksi.