Tuusulan kunta Pöytäkirja 4/ ( 18) Kunnanhallitus

Samankaltaiset tiedostot
Tuusulan kunta Pöytäkirja 5/ ( 7) Vesihuoltoliikelaitoksen johtokunta

Järvenpää Pöytäkirja 1/ (7) Lasten ja nuorten lautakunta Yksilöasiainjaoston jäsenten valitseminen vuosiksi

Tuusulan kunta Pöytäkirja 4/ ( 12) Konsernijaosto

Tuusulan kunta Pöytäkirja 25/ ( 11) Kunnanhallitus

Aika keskiviikkona klo Hansakallion koulu, opettajahuone

Järvenpää Pöytäkirja 2/ ( 8) Keskusvaalilautakunta Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus sekä pöytäkirjan tarkastaminen

Järvenpää Pöytäkirja 5/ (12) Sivistys- ja vapaaaikalautakunta Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus sekä pöytäkirjan tarkastus

Keskusvaalilautakunta Sivu 1 / 11. Marjut Lindroos, puheenjohtaja René Blomster Heikki Leivonen Jouko Pirttimäki Markus Soronen

385 Kasvatus- ja sivistystoimenjohtajan viran täyttäminen

Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 7/ ( 12) Henkilöstöjaosto

Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. Valittiin pöytäkirjan tarkastajiksi Annika Pellonpää ja Timo Frangén.

Paula Turkkila, Tuomas Timonen, Anna Myllymäki, Tiina Kupila, Vesa Vuopala ja Eeva Hänninen

PÖYTÄKIRJA 3/ (6)

LUETTELO KÄSITELLYISTÄ ASIOISTA

Pakankylän koulun opettajainhuone, Snettansintie 9, ESPOO

Keskusvaalilautakunta Sivu 1 / 11. Anja Kurki, puheenjohtaja René Blomster Heikki Leivonen Marjut Lindroos Jouko Pirttimäki

PÖYTÄKIRJA 2/ (6)

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/ (6) Kaupunginhallitus (S) Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone

PÖYTÄKIRJA 1 (9)

Järvenpää Pöytäkirja 1/ (12) Järvenpään Veden johtokunta Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus sekä pöytäkirjan tarkastaminen

Anttoni Huhtala, Katja Keinänen, Markku Pehkonen, Timo Poutakari, Tiina Repo, Marita Ruoho ja Santosh- Saagar Silwal

Niipperin koulun opettajainhuone, Niipperintie 29, ESPOO

PÖYTÄKIRJA 1 (7) Päätösesitys Kokous todetaan laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI MUUTOKSENHAKUKIELTO 75

TAAVINKYLÄN KOULUN JOHTOKUNNAN KOKOUS

Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 2/ (12) Tiejaosto Luomanrannan tiekunnan ja Kehä III liittymän parantaminen

Päätösesitys Kokous todetaan laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

Hämeenkyrö Pöytäkirja 3/ ( 9) Kunnanhallituksen henkilöstöjaosto

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI MUUTOKSENHAKUKIELTO 23

ESPOON YHTEISLYSEON KOULU JA LUKIO PÖYTÄKIRJA 3/2018

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 7/ (12) Omistajaohjausjaosto

ESPOON YHTEISLYSEON KOULU JA LUKIO PÖYTÄKIRJA 1/2018

Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 3/ (13) Perusturvalautakunta

Paikka Kilonpuiston koulu, Kilonpuisto 5, PL

PÖYTÄKIRJA 1 (7) Päätösesitys Kokous todetaan laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI Kokouspäivämäärä Sivu Kaupunginvaltuusto

ESPOON YHTEISLYSEON KOULU JA LUKIO PÖYTÄKIRJA 3/2017

JOENSUUN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 12/ Tarkastuslautakunnan kokoushuone, Torikatu 17, 3. kerros, Joensuu

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI MUUTOKSENHAKUKIELTO 13 Jyväskylän Seudun Työterveys Liikelaitoksen johtokunta

Päätösesitys Kokous todetaan laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi (Espoon kaupungin hallintosääntö I osa 4 luku 4 ja II osa 3 ).

Paikka Lähderannan koulu, Lähdesuoni 4, PL 72305, ESPOON KAUPUNKI

PÖYTÄKIRJA 1 (6) Päätösesitys Kokous todetaan laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

PÖYTÄKIRJA 1 (7) Johtokunta päätti todeta kokouksen laillisesti koolle kutsutuksi.

Merisaappaan koulu, Merisaapas 6, Espoo. Miia Loisa-Turunen Mari Silvennoinen. Mikael Oresmaa Antti Helin

Päätösesitys Kokous todettaneen lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. Päätös Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.

SISÄLLYSLUETTELO Ote: Yhtymähallitus Yhtymävaltuuston kokouksen päätösten täytäntöönpano

27 Kuntakehityslautakunta, vuoden 2017 toimintakertomus. 28 Kantanen Marja, määräalan osto kiinteistöstä , Rykmentinpuisto

JOENSUUN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/ Sivu 7 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3. 8 Pöytäkirjan tarkastajien valinta 4

PÖYTÄKIRJA 1 (8) Päätösesitys Kokous todetaan laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

Järvenpää Pöytäkirja 3/ ( 7) Lupajaosto Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus sekä pöytäkirjan tarkastaminen

JOENSUUN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 4/ Sivu 17 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Pöytäkirjan tarkastajien valinta 4

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI Kokouspäivämäärä Sivu Kulttuuri- ja liikuntalautakunta

3 Adressi Mäntyharjun kunnalle koskien Toivolan koulun keittiötä Laskujen asiatarkastajat ja hyväksyjät 2017 / tukipalvelulautakunta

UUSI JYVÄSKYLÄ MUUTOKSENHAKUKIELTO 26

ALAVIESKAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/ (8)

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 6/ (9) Omistajaohjausjaosto

PÖYTÄKIRJA 1 (7) Päätösesitys Esityslista hyväksyttäneen kokouksen työjärjestykseksi.

PÖYTÄKIRJA 1 (5)

3 Perusturvalautakunnan järjestäytyminen ja kokoukset 2017

Kirkkonummen kunta Viranhaltijapäätös 1 (5) Hoitotyön johtaja Henkilöstöpäätös

Jouni Holopainen esittelijä ja sihteeri

Kajaanin kaupunki Pöytäkirja 1/ ( 12) Vuolijoen aluelautakunta Vuolijoen aluelautakunnan tiedoksi merkittävät asiat v.

Olen tarkastanut pöytäkirjan ja todennut sen kokouksen kulun ja tehtyjen päätösten mukaan laadituksi...201_

3 Konsernijaoston pöytäkirjan tarkastaminen ja nähtävänä pitäminen

OUTOKUMMUN KAUPUNKI Pöytäkirja 6/ Sivu. 33 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Pöytäkirjantarkastajat 4

Johtokunnan kokous (sähköinen päätöksentekomenettely)

Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 6/ (11) Tiejaosto Vanha Kirkkotien yksityistien tiekunnan liikennemerkit

LUETTELO KÄSITELLYISTÄ ASIOISTA

SOPIMUS ASEMAKAAVOITUKSEN MUUTOKSEN KÄYNNISTÄMISEKSI. Tuusulan kunta y PL Tuusula. jäljempänä tässä sopimuksessa "Kunta"

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI Kokouspäivämäärä Sivu Perusturvalautakunnan terveydenhuollon jaosto

Saunalahden koulun johtokunnan kokous Pöytäkirja

Järvenpää Pöytäkirja 5/ (9) Sivistys- ja vapaaaikalautakunta

Keski-Pohjanmaan liitto Maakuntahallituksen pöytäkirja Sivu 331 KESKI-POHJANMAAN LIITTO - MELLERSTA ÖSTERBOTTENS FÖRBUND ASIALISTA

Pirkanmaan sairaanhoitopiiri Pöytäkirja 6/ ( 11) Tarkastuslautakunta

Paula Turkkila, Kaisa Alaviiri, Pirjo Ajeti, Petri Hokkanen, Elli Perklén, Petteri Tuomi, Tiina Kupila, Ilkka Niini

Jari Lappalainen, Elisa Eljendy, Katariina Pesonen, Maarie Kettunen, Tommi Keränen, Aada Ilvonen, Oskari Repo ja Heikki Pihkala

Keskusvaalilautakunnan kokous pidettiin kunnanviraston hallinto-osastolla tiistaina kello

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Kirkkonummen kunta Viranhaltijapäätös 1 (5) Ympärivuorokautiset palvelut

Tuusulan kunta Pöytäkirja 2/ ( 8) Konsernijaosto

Järvenpää Ote pöytäkirjasta 6/ (6) Kaupunginvaltuusto

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/ (10) Maaninka-neuvottelukunta

Minna Lindfors, puheenjohtaja, Jouni Hörkkö, sihteeri, Tiia Lampola, Samuli Hyyryläinen, Minna Myllylä, Jyrki Noponen ja Vesa-Pekka Takalo.

Päätösesitys Kokous todettaneen lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. Päätös Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.

Päätösesitys Kokous todettaneen lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.

ILOMANTSIN ORTODOKSINEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2011 SEURAKUNNAN VALTUUSTO

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI MUUTOKSENHAKUKIELTO 16 Keski-Suomen pelastuslautakunta

Päätösesitys Kokous todettaneen lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.

Kuopion kaupunki Päätöspöytäkirja 1 (5) Tehtävä Tietohallinto Asianro 7556/2017 Tietohallintojohtaja

Terho Kari Jäsen Lähti kokouksesta: 17:05

SOPIMUS ASEMAKAAVOITUKSEN SEKÄ ASEMAKAAVOITUKSEN MUUTOKSEN KÄYNNISTÄ- MISEKSI. Tuusulan kunta y PL Tuusula

4 Vuolijoen aluelautakunnan pöytäkirjojen nähtävillä pito v Aluelautakunnan kannanotto diakonin virkaan Vuolijoen-Otanmäen alueella

Rautalammin kunta Pöytäkirja 2/ ( 13) Tarkastuslautakunta

Oulunkylän ala-asteen koulu, Teinintie 12, rehtorin huone

PÖYTÄKIRJA 1 (8) Päätösesitys Kokouskutsu on lähetetty Kokous todetaan laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

Laihia Pöytäkirja 5/ (10) Tekninen lautakunta Oikaisuvaatimusohjeet, valitusosoitus ja kokouksen päättäminen

MÄNTSÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/

Miikka Ijäs, Katja Mölkänen, Eeva Oksanen, Santtu Sevón, Noora Vuorikallas Arja Pyykkö, siht.

Poissa: Tuija Seppänen, Sivistystoimi, Päätöksenteon tukiyksikkö

Valitusasiakirjojen toimittaminen valitusviranomaiselle

Transkriptio:

Tuusulan kunta Pöytäkirja 4/2019 1 ( 18) Aika 11.02.2019, klo 17:00-17:46 Paikka Tuusulan kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat 47 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 48 Pöytäkirjan tarkastus 49 Maankäyttösopimus ja esisopimus alueiden luovuttamisesta, Riihikallio 50 Maankäyttösopimus ja esisopimus alueiden luovuttamisesta, Riihikallio 51 Kehittämisjohtajan viran haettavaksi julistaminen 52 Valtuustoaloitteet, kesken olleet 31.12.2018 53 Ilmoitusasiat 54 Muut asiat

Tuusulan kunta Pöytäkirja 4/2019 2 ( 18) Saapuvilla olleet jäsenet Arto Lindberg, puheenjohtaja Jussi Salonen Mika Mäki-Kuhna Aila Koivunen Ari Nyman Jani Peltonen Johanna Sipiläinen Kari Friman Lilli Salmi Outi Huusko Ulla Rosenqvist, saapui 17:08 Tapani Miettinen Veikko Seuna, saapui 17:11 Muut saapuvilla olleet Tuula Hyttinen, kunnansihteeri, sihteeri Kim Kiuru, valtuuston 1. varapuheenjohtaja Kati Lepojärvi, valtuuston 2. varapuheenjohtaja Harri Lipasti, kansliapäällikkö, esittelijä Paula Kylä-Harakka, vs. viestintäpäällikkö Markku Vehmas, talousjohtaja, 51, poistui 17:35 Poissa Sami Tamminen Sari Heiskanen Allekirjoitukset Arto Lindberg Puheenjohtaja Tuula Hyttinen Sihteeri Pöytäkirjan tarkastus Pöytäkirja on tarkastettu ja hyväksytty 12.02.2019 13.02.2019 Aila Koivunen Ari Nyman

Tuusulan kunta Pöytäkirja 4/2019 3 ( 18) Pöytäkirjan nähtävänäolo Julkaistu yleisessä tietoverkossa 13.2.2019

Tuusulan kunta Pöytäkirja 4/2019 4 ( 18) 47 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Todetaan läsnäolijat. Ehdotus Esittelijä: Harri Lipasti, kansliapäällikkö Kokous todetaan laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. Päätös Ehdotus hyväksyttiin.

Tuusulan kunta Pöytäkirja 4/2019 5 ( 18) 48 Pöytäkirjan tarkastus Ehdotus Esittelijä: Harri Lipasti, kansliapäällikkö Valitaan tämän kokouksen pöytäkirjan tarkastajiksi jäsenet Aila Koivunen ja Ari Nyman. Päätös Ehdotus hyväksyttiin.

Tuusulan kunta Pöytäkirja 4/2019 6 ( 18) 49 Maankäyttösopimus ja esisopimus alueiden luovuttamisesta, Riihikallio TUUDno-2019-172 Valmistelija / lisätiedot: Taru Hiironen, Päivi Hämäläinen Liitteet 1 Lemmelä Markku, sijaintikartta, khall 11.2.2019 2 Lemmelä Markku, maankäyttösopimus ja esisopimus alueiden luovuttamisesta 24.1.2019, khall 11.2.2019 Kuntakehityslautakunta 8.6.2016 87 Kkl 8.6.2016 87 xxxxx omistaa kiinteistön xxxxx 858-401- xxxxx. Kiinteistön kokonaispinta- ala on kiinteistörekisterin mukaan n. 2895 m². Sopimuksen kohteena on n. 1450 m² osa kiinteistöstä. Voimassa olevassa Haukkaniemen eteläinen rakennuskaava - nimisessä asemakaavassa vuodelta 1977 sopimusalue on merkitty puistoalueeksi, jolle saa rakentaa virkistystoimintaa palvelevia rakennuksia ja laitteita. Asemakaavan muutoksen tavoitteena on puiston käyttötarkoitusta muuttamalla mahdollistaa alueen täydentäminen ja ajanmukaistaa asemakaavaa. Käyttötarkoitus, rakennusoikeuden määrä ja yksityiskohdat ratkaistaan kaavamuutoksen suunnittelutyön yhteydessä. Asemakaavoituksesta sopijapuolille koituvan hyödyn sekä kaavan toteuttamiskustannusten jako tapahtuu myöhemmin tehtävän maankäyttö- ja rakennuslain 91 b :n mukaisen maankäyttösopimuksen mukaisesti. Maankäyttö- sopimus laaditaan allekirjoitushetkellä voimassa olevien Tuusulan kunnanvaltuuston hyväksymien sopimusperiaatteiden mukaisesti. Sopijapuolten kesken on neuvoteltu liitteenä esitetyn mukainen sopimus. Sopimuksen kohteena olevan kiinteistön osalta kyse on asemakaavoituksen muutoksen käynnistämisestä. Kunnanhallitus on 463/27.10.2014 hyväksynyt xxxxx kaavamuutoshakemuksen. Koska kyseinen kaavamuutoshanke on hyväksytyn kaavamuutoshakemuksen mukainen, päätösvalta on kuntakehityslautakunnalla. Liitteenä on sijaintikartta, sopimusluonnos ja sopimuskartta. Lisätiedot: maankäyttöinsinööri Päivi Hämäläinen p. 040 314 4557 ja maanmittausinsinööri Tuija Palkki p. 040 314 3549 Ehdotus / Kp Kuntakehityslautakunta päättää hyväksyä liitteenä olevan sopimuksen asemakaavoituksen käynnistämiseksi koskien osaaxxxxx omistamasta kiinteistöstä xxxxx 858-401- xxxxx oikeuttaa allekirjoittajan tekemään sopimukseen tarvittavat vähäiset muutokset ja allekirjoituksellaan hyväksymään lopullisen sopimuksen.

Tuusulan kunta Pöytäkirja 4/2019 7 ( 18) Päätös Ehdotus hyväksyttiin. _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ Kunnanhallitus 11.2.2019 xxxxx omistaa Tuusulan kunnassa kiinteistön 858-401- xxxxx. Kiinteistölle on laadittu maankäyttösopimus ja alueiden luovutusta koskeva esisopimus. Maankäyttösopimusalueen pinta- ala on noin 1436 m². Asemakaava Tuusulan kunnan ohjauksessa on laadittu Jätintie- niminen asemakaavan muutosehdotus (nro 3575), jonka suunnittelijana on toiminut Arkkitehtitoimisto Antti Heikkilä Oy. Asemakaavoituksen kustannuksista vastaa Maanomistaja. Asemakaavan muutosehdotus on ollut julkisesti nähtävillä 15.6. - 30.6.2017 ja 31.7. - 14.8.2017. Maankäyttösopimus ja esisopimus Maanomistajan kanssa on neuvoteltu maankäyttösopimus ja alueiden luovuttamista koskeva esisopimus. Sopimuksella maanomistaja osallistuu asemakaavan muutosalueen rakentamista palvelevan sisäisen ja ulkoisen yhdyskuntarakentamisen kunnalle aiheuttamiin kustannuksiin maankäyttö- ja rakennuslain 91 b :n, kunnan maapoliittisen ohjelman ja valtuuston päätöksen mukaisesti. Sopimusalue on voimassa olevassa asemakaavassa merkitty puistoalueeksi (PX), jolle saa rakentaa virkistystoimintaa palvelevia rakennuksia ja laitteita. Alueen arvoksi on voimassa olevan asemakaavan mukaisesti arvioitu yhteensä 2.154 euroa. Maanomistajan omistamalle alueelle on asemakaavaehdotuksessa osoitettu lisärakennusoikeutta kaavamerkinnällä AO- 64 yhteensä noin 204 k- m², jonka arvo hintatasolla 352, 5 e/k- m² laskettuna on 71.910 euroa. Lisäksi maanomistajan maalle on muutosehdotuksessa osoitettu 414 m² lähivirkistysaluetta, jonka arvo hintatasolla 1, 50 e/m² laskettuna on 621 euroa. Jätintien asemakaavaehdotuksessa maanomistajan omistamalle alueelle tuleva arvonnousu on yhteensä 70.377, 00 euroa, josta maapoliittisen ohjelman perusteella kunnalle tuleva sopimuskorvausosuus on 50 % eli 35.188, 50 euroa. Maanomistaja maksaa sopimuskorvauksen seuraavasti: sopimuskorvauksesta maksetaan rahana 22.009, 50 euroa ja loppuosa korvauksesta 13.179, 00 euroa suoritetaan alueluovutuksina. Maanomistaja luovuttaa sopimusalueella olevat lähivirkistysalueet, pinta- alaltaan noin 414 m², 1, 50 e/m² hinnalla kunnalle. Lisäksi maanomistaja luovuttaa pinta- alaltaan noin 2064 m²:n suuruisen kiinteistön 858-401- 5-440, jonka arvoksi on määritetty 12.558, 00 euroa. Voimassa olevassa asemakaavassa kiinteistö 5:440 on merkitty PX- ja AO- alueiksi. Koska kyseessä on maapoliittisen ohjelman mukaisen maankäyttösopimuksen ja alueiden luovutusta koskevan esisopimuksen hyväksyminen, on päätösvalta kunnanhallituksella. Ehdotus

Tuusulan kunta Pöytäkirja 4/2019 8 ( 18) Esittelijä: Harri Lipasti, kansliapäällikkö Kunnanhallitus päättää hyväksyä Tuusulan kunnan ja xxxxx välillä 24.1.2019 allekirjoitetun kiinteistöä 858-401- xxxxx koskevan maankäyttösopimuksen ja alueiden luovutusta koskevan esisopimuksen. oikeuttaa allekirjoittajan tarvittaessa tekemään lopulliseen luovutuskirjaan pieniä, teknisluonteisia tarkistuksia ja allekirjoituksellaan hyväksymään esisopimuksen mukaisen lopullisen luovutuskirjan, joka allekirjoitetaan kolmen kuukauden kuluessa siitä, kun aluetta koskeva asemakaava (nro 3575) on tullut voimaan. Päätös Ehdotus hyväksyttiin. Tiedoksi asianosaiset, maankäyttö, taloushallinto, KuntaPro/kirjanpito

Tuusulan kunta Pöytäkirja 4/2019 9 ( 18) 50 Maankäyttösopimus ja esisopimus alueiden luovuttamisesta, Riihikallio TUUDno-2019-172 Valmistelija / lisätiedot: Taru Hiironen, Päivi Hämäläinen Liitteet 1 Lemmelä Saija ja Susanna, sijaintikartta, khall 11.2.2019 2 Lemmelä Saija ja Susanna, maankäyttösopimus ja esisopimus alueiden luovuttamisesta 24.1.2019, khall 11.2.2019 Kuntakehityslautakunta 8.6.2016 88 Kkl 8.6.2016 88 xxxxx omistaa kiinteistön xxxxx858-401- xxxxx. Kiinteistön kokonaispinta- ala on kiinteistörekisterin mukaan n. 3702 m². Sopimuksen kohteena on n. 1250 m² osa kiinteistöstä. Voimassa olevassa Haukkaniemen eteläinen rakennuskaava - nimisessä asemakaavassa vuodelta 1977 sopimusalue on merkitty puistoalueeksi, jolle saa rakentaa virkistystoimintaa palvelevia rakennuksia ja laitteita. Asemakaavan muutoksen tavoitteena on puiston käyttötarkoitusta muuttamalla mahdollistaa alueen täydentäminen ja ajanmukaistaa asemakaavaa. Käyttötarkoitus, rakennusoikeuden määrä ja yksityiskohdat ratkaistaan kaavamuutoksen suunnittelutyön yhteydessä. Asemakaavoituksesta sopijapuolille koituvan hyödyn sekä kaavan toteuttamiskustannusten jako tapahtuu myöhemmin tehtävän maankäyttö- ja rakennuslain 91 b :n mukaisen maankäyttösopimuksen mukaisesti. Maankäyttösopimus laaditaan allekirjoitushetkellä voimassa olevien Tuusulan kunnanvaltuuston hyväksymien sopimusperiaatteiden mukaisesti. Sopijapuolten kesken on neuvoteltu liitteenä esitetyn mukainen sopimus. Sopimuksen kohteena olevan kiinteistön osalta kyse on asemakaavoituksen muutoksen käynnistämisestä. Kunnanhallitus on 463/27.10.2014 hyväksynyt Pxxxxxx kaavamuutoshakemuksen. Koska kyseinen kaavamuutoshanke on hyväksytyn kaavamuutoshakemuksen mukainen, päätösvalta on kuntakehityslautakunnalla. Liitteenä on sijaintikartta, sopimusluonnos ja sopimuskartta. Lisätiedot: maankäyttöinsinööri Päivi Hämäläinen p. 040 314 4557 ja maanmittausinsinööri Tuija Palkki p. 040 314 3549 Ehdotus / Kp Kuntakehityslautakunta päättää hyväksyä liitteenä olevan sopimuksen asemakaavoituksen käynnistämiseksi koskien osaa xxxxx omistamasta kiinteistöstä xxxxx858-401- xxxxx

Tuusulan kunta Pöytäkirja 4/2019 10 ( 18) oikeuttaa allekirjoittajan tekemään sopimukseen tarvittavat vähäiset muutokset ja allekirjoituksellaan hyväksymään lopullisen sopimuksen. Päätös Ehdotus hyväksyttiin. Kunnanhallituksen edustaja Ilmari Sjöblom saapui kokoukseen tämän asian käsittelyn jälkeen klo 19.24. _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ Kunnanhallitus 11.2.2019 xxxxx omistavat Tuusulan kunnassa kiinteistön 858-401- xxxxx. Kiinteistölle on laadittu maankäyttösopimus ja alueiden luovutusta koskeva esisopimus. Maankäyttösopimusalueen pinta- ala on noin 1222 m². Asemakaava Tuusulan kunnan ohjauksessa on laadittu Jätintie- niminen asemakaavan muutosehdotus (nro 3575), jonka suunnittelijana on toiminut Arkkitehtitoimisto Antti Heikkilä Oy. Asemakaavoituksen kustannuksista vastaa Maanomistaja. Asemakaavan muutosehdotus on ollut julkisesti nähtävillä 15.6. - 30.6.2017 ja 31.7. - 14.8.2017. Maankäyttösopimus ja esisopimus Maanomistajan kanssa on neuvoteltu maankäyttösopimus ja alueiden luovuttamista koskeva esisopimus. Sopimuksella maanomistaja osallistuu asemakaavan muutosalueen rakentamista palvelevan sisäisen ja ulkoisen yhdyskuntarakentamisen kunnalle aiheuttamiin kustannuksiin maankäyttö- ja rakennuslain 91 b :n, kunnan maapoliittisen ohjelman ja valtuuston päätöksen mukaisesti. Sopimusalue on voimassa olevassa asemakaavassa merkitty puistoalueeksi (PX), jolle saa rakentaa virkistystoimintaa palvelevia rakennuksia ja laitteita. Alueen arvoksi on voimassa olevan asemakaavan mukaisesti arvioitu yhteensä 1.833 euroa. Maanomistajan omistamalle alueelle on asemakaavaehdotuksessa osoitettu lisärakennusoikeutta kaavamerkinnällä AO- 64 yhteensä noin 170 k- m², jonka arvo hintatasolla 352, 5 e/k- m² laskettuna on 59.925 euroa. Lisäksi maanomistajan maalle on muutosehdotuksessa osoitettu 372 m² lähivirkistysaluetta, jonka arvo hintatasolla 1, 50 e/m² laskettuna on 558 euroa. Jätintien asemakaavaehdotuksessa maanomistajan omistamalle alueelle tuleva arvonnousu on yhteensä 58.650, 00 euroa, josta maapoliittisen ohjelman perusteella kunnalle tuleva sopimuskorvausosuus on 50 % eli 29.325, 00 euroa. Maanomistaja maksaa sopimuskorvauksen seuraavasti: sopimuskorvauksesta maksetaan rahana 28.767, 00 euroa ja loppuosa korvauksesta 558 euroa suoritetaan alueluovutuksina. Maanomistaja luovuttaa sopimusalueella olevat lähivirkistysalueet, pinta- alaltaan noin 372 m², 1, 50 e/m² hinnalla kunnalle. Koska kyseessä on maapoliittisen ohjelman mukaisen maankäyttösopimuksen ja alueiden luovutusta koskevan esisopimuksen hyväksyminen, on päätösvalta kunnanhallituksella.

Tuusulan kunta Pöytäkirja 4/2019 11 ( 18) Ehdotus Esittelijä: Harri Lipasti, kansliapäällikkö Kunnanhallitus päättää hyväksyä Tuusulan kunnan ja xxxxx välillä 24.1.2019 allekirjoitetun kiinteistöä 858-401- xxxxx koskevan maankäyttösopimuksen ja alueiden luovutusta koskevan esisopimuksen. oikeuttaa allekirjoittajan tarvittaessa tekemään lopulliseen luovutuskirjaan pieniä, teknisluonteisia tarkistuksia ja allekirjoituksellaan hyväksymään esisopimuksen mukaisen lopullisen luovutuskirjan, joka allekirjoitetaan kolmen kuukauden kuluessa siitä, kun aluetta koskeva asemakaava (nro 3575) on tullut voimaan. Päätös Ehdotus hyväksyttiin. Tiedoksi asianosaiset, maankäyttö, taloushallinto, KuntaPro/kirjanpito

Tuusulan kunta Pöytäkirja 4/2019 12 ( 18) 51 Kehittämisjohtajan viran haettavaksi julistaminen TUUDno-2019-231 Valmistelija / lisätiedot: Markku Vehmas Tuusulan kuntaorganisaatio uudistui vuoden 2019 alussa. Organisaatiouudistuksessa muodostettiin yhteisten palveluiden toimialueen osaksi Kehittäminen ja tietohallinnon palvelualue. Kehittäminen ja tietohallinto- palvelualue huolehtii kunnan kehittämisen kokonaisohjauksesta, tietohallinnosta, asiakkuuksien ja digitaalisten ratkaisujen kuntatasoisesta suunnittelusta ja kehittämisestä sekä ICT- palveluiden (käyttäjätuki, ICT- laitepalvelut, tietoliikenne- ja puhepalvelut) tuottamisesta ja kehittämisestä. Kuntasoista kehittämisen johtamisen mallia on valmisteltu syksystä 2018 alkaen yhdessä toimialueiden kanssa. Työskentelyssä on selkeytetty kehittämistyön tehtäväkenttää sekä sen eri osa- alueita, kehittämisen menetelmiä ja työkaluja sekä toimielinten rooleja kehittämistyössä. Toimintamallin mukaista kehittämistyötä johtamaan tarvitaan Kehittämisjohtaja. Kehittämisjohtaja toimii Kehittäminen ja tietohallinto- palvelualueen päällikkönä. Palvelualueella työskentelee tällä hetkellä tietohallintopäällikkö, ICT- kehittämispäällikkö sekä kahdeksan henkilöä ICT- palvelut palveluyksikössä. Kunnan keskeisenä strategisena tavoitteena on parantaa kuntalaisten palvelukokemusta. Palvelukokemuksen parantaminen ja palveluiden uudistaminen edellyttää panostamista asiakasprosessien, digitaalisten palvelujen sekä tietojohtamisen kehittämiseen. Muutokset ovat käynnissä myös Tuusulan kunnassa; uusia digitaalisia prosesseja kehitetään mm. asiakaspalautteen käsittelyn uudistamiseen sekä ohjelmistorobotiikan hyödyntämiseen liittyen (mm. talous- ja henkilöstöhallinnon tehtävät). Samalla työn tekemisen tavat muuttuvat ja uusia työtapoja ja työvälineitä otetaan käyttöön (mm. ketterät menetelmät, mobiilit ratkaisut). Tämä kehittämistyön johtaminen edellyttää osaamisen ja johtamisen vahvistamista Tuusulan kunnassa. Valtuusto hyväksyi 10.12.2018 146 kehittämistehtävätehtävän perustamisen. Kehittämistehtävän tehtäväkenttä sekä rooli ovat täsmentyneet valtuuston päätöksen jälkeen. Kehittämisjohtaja on tarpeen ottaa virkasuhteeseen, koska hän käyttää julkista valtaa mm. hankinnoissa. Hallintosäännön toimivaltasäännösten mukaan kunnanhallitus päättää palvelualuepäällikön valinnasta. Ehdotus Esittelijä: Harri Lipasti, kansliapäällikkö Kunnanhallitus päättää julistaa haettavaksi kehittämisjohtajan viran että kelpoisuusvaatimuksena kehittämisjohtajan virkaan on yliopistossa tai korkeakoulussa suoritettu soveltuva ylempi korkeakoulututkinto sekä vahva kokemus tehtäväalueelta. Lisäksi valinnassa arvostetaan aktiivista kehittämisotetta ja hyviä vuorovaikutustaitoja

Tuusulan kunta Pöytäkirja 4/2019 13 ( 18) julkaista viran haettavaksi julkisten kuulutusten ilmoitustaulun ja kunnan verkkopalvelujen lisäksi työvoimahallinnon verkkopalvelussa ja muissa erikseen valittavissa kanavissa oikeuttaa kansliapäällikön päättämään tarkemmin menettelyistä viran haettavaksi julistamisessa. Päätös Ehdotus hyväksyttiin. Markku Vehmas oli asiantuntijana kokouksessa. Tiedoksi kansliapäällikkö, talousjohtaja

Tuusulan kunta Pöytäkirja 4/2019 14 ( 18) 52 Valtuustoaloitteet, kesken olleet 31.12.2018 TUUDno-2019-203 Valmistelija / lisätiedot: Tuula Hyttinen tuula.hyttinen@tuusula.fi kunnansihteeri Liitteet 1 Kesken olleet valtuustoaloitteet 31.12.2018, khall 11.2.2019 Hallintosäännön 99.3 :n mukaan kunnanhallituksen on vuosittain maaliskuun loppuun mennessä esitettävä valtuustolle luettelo valtuutettujen tekemistä ja kunnanhallitukselle lähetetyistä aloitteista, joita valtuusto ei edellisen vuoden loppuun mennessä ole lopullisesti käsitellyt. Samalla on ilmoitettava, mihin toimenpiteisiin niiden johdosta on ryhdytty. Valtuusto voi todeta, mitkä aloitteista on käsitelty loppuun. Valtuustolle jätettiin 25 valtuustoaloitetta vuonna v. 2018, ja valtuusto totesi 30 aloitteen tulleen käsitellyksi. Vastaavat luvut v. 2017 olivat 39 ja 45. Ehdotus Esittelijä: Harri Lipasti, kansliapäällikkö Kunnanhallitus päättää ehdottaa valtuustolle, että VALTUUSTO päättää merkitä tiedoksi 31.12.2018 kesken olleet valtuutettujen tekemät aloitteet. Päätös Ehdotus hyväksyttiin.

Tuusulan kunta Pöytäkirja 4/2019 15 ( 18) 53 Ilmoitusasiat Kunnanhallituksen tietoon saatetaan seuraavat ilmoitusluontoiset asiat: Uudenmaan ELY- keskus Työnantajalähtöisen ehdokashakupalvelun tulokset rohkaisevia Keski- Uudenmaan sote- kuntayhtymä 22.1.2019 - Ikääntyneiden kotihoidon myöntämisperusteet ja soveltamisohjeet - Ikääntyneiden kotihoidon ja asumispalvelujen asiakasmaksujen soveltamisohjeet - Ikääntyneiden perhehoidon myöntämisperusteet, soveltamisohjeet ja asiakasmaksut - Keski- Uudenmaan työterveys Oy:n osakkeiden merkintä Kokouskutsuja Keski- Uudenmaan Vesa kuntayhtymä, yhtymähallitus Keski- Uudenmaan vesiensuojelun liikelaitoskuntayhtymä, johtokunta 7.2.2019 Pöytäkirjoja Uudenmaan liitto, maakuntahallitus 21.1.2019 HUS hallitus 4.2.2019 Keski- Uudenmaan sote- kuntyhtymä, yhtymähalitus 22.1.2019 Päätös Merkittiin tiedoksi.

Tuusulan kunta Pöytäkirja 4/2019 16 ( 18) 54 Muut asiat On tiedotettu, että kirjastoauto ei aja iltareittejä 11.- 15.2. poikkeuksellisen lumitilanteen takia. Ovatko tiet todella näin huonossa kunnossa?

Tuusulan kunta Pöytäkirja 4/2019 17 ( 18) Muutoksenhakukielto 47, 48, 51, 52, 53, 54 Muutoksenhakukielto Päätöksestä ei saa tehdä kuntalain 136 :n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Tuusulan kunta Pöytäkirja 4/2019 18 ( 18) Oikaisuvaatimus 49, 50 Oikaisuvaatimusohje Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla. Oikaisuvaatimuksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen) sekä kunnan jäsen. Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista. Tiedoksisaanti Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa. Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, 7 päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä, 3 päivän kuluttua sähköpostin lähettämisestä, saantitodistuksen osoittamana aikana tai erilliseen tiedoksisaantitodistukseen merkittynä aikana. Tiedoksisaantipäivää tai sitä päivää, jona päätös on asetettu nähtäväksi yleiseen tietoverkkoon, ei lueta määräaikaan. Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta. Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava - päätös, johon haetaan muutosta - miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta ja mitä muutoksia siihen vaaditaan tehtäväksi - perusteet, joilla muutosta vaaditaan - muutoksenhakijan nimi ja kotikunta - postiosoite ja puhelinnumero, joihin asiaa koskevat ilmoitukset muutoksenhakijalle voidaan toimittaa. Jos oikaisuvaatimuksen tekijän puhevaltaa käyttää hänen laillinen edustajansa tai asiamiehensä, kirjelmässä on ilmoitettava myös tämän nimi ja kotikunta. Asiamiehen, ellei tämä ole asianajaja tai julkinen oikeusavustaja, on liitettävä oikaisuvaatimuskirjelmään valtakirja. Oikaisuvaatimuksessa on lisäksi ilmoitettava postiosoite ja puhelinnumero, joihin asiaa koskevat ilmoitukset oikaisuvaatimuksen tekijälle voidaan toimittaa. Oikaisuvaatimuksen tekijän, laillisen edustajan tai asiamiehen on allekirjoitettava oikaisuvaatimuskirjelmä. Sähköistä asiakirjaa ei tarvitse täydentää allekirjoituksella, jos asiakirjassa on tiedot lähettäjästä eikä asiakirjan alkuperäisyyttä tai eheyttä ole syytä epäillä. Oikaisuvaatimuksen toimittaminen Oikaisuvaatimus on toimitettava Tuusulan kunnalle virka- aikana ennen oikaisuvaatimusajan päättymistä henkilökohtaisesti tai asiamiehen välityksellä postitse, sähköpostilla tai telefaxilla, käyttäen alla olevia yhteystietoja: Tuusulan kunta, kirjaamo Osoite: Hyryläntie 16, PL 60, 04301 Tuusula Sähköposti: kirjaamo@tuusula.fi Puh. vaihde: 09 87 181