Hollolan kunta Pöytäkirja 5/ ( 20) Hyvinvointivaliokunta

Samankaltaiset tiedostot
Hämeenkyrö Pöytäkirja 3/ ( 9) Kunnanhallituksen henkilöstöjaosto

4 Vuolijoen aluelautakunnan pöytäkirjojen nähtävillä pito v Aluelautakunnan kannanotto diakonin virkaan Vuolijoen-Otanmäen alueella

Rautalammin kunta Pöytäkirja 1/ ( 12) Tarkastuslautakunta TIlintarkastajan väliraportti tilivuoden 2018 tilintarkastuksesta

Rautalammin kunta Pöytäkirja 2/ ( 13) Tarkastuslautakunta

Kajaanin kaupunki Pöytäkirja 7/ ( 10) Työllisyysjaosto Kainuun ja Kajaanin työllisyysnäkymät sekä Kasvupalvelupilotti Kopakka

36 Vuolijoen aluelautakunnan kehittämissuunnitelma Aluelautakunta vauhtiin -hankkeen tilannekatsaukset v. 2017

3 Adressi Mäntyharjun kunnalle koskien Toivolan koulun keittiötä Laskujen asiatarkastajat ja hyväksyjät 2017 / tukipalvelulautakunta

21 Esi- ja perusopetuksen tieto- ja viestintätekniikkasuunnitelma

se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen), sekä kunnan jäsen.

3 Perusturvalautakunnan järjestäytyminen ja kokoukset 2017

Kajaanin kaupunki Pöytäkirja 1/ ( 12) Vuolijoen aluelautakunta Vuolijoen aluelautakunnan tiedoksi merkittävät asiat v.

Kajaanin kaupungintalo, kokoushuone Brahe, Pohjolankatu 13, Kajaani. 19 Pelastusjohtajan sijaisuus ja tulosalueiden päälliköt

3 Laskujen hyväksyjät ja asiatarkastajat / tielautakunta

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Kajaanin kaupunki Ote pöytäkirjasta 2/ (5) Sivistyslautakunta

Järvenpää Pöytäkirja 3/ ( 7) Lupajaosto Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus sekä pöytäkirjan tarkastaminen

Tarjouspyyntöasiakirjat on annettu seuraaville urakoitsijoille: Jani Härkönen/ Autoyhtymä Härkönen Oy euroa.

33 Vuolijoen aluelautakunnan tiedoksi merkittävät asiat v. 2018

Mäntyharju Pöytäkirja 4/ (11) Sivistyslautakunta Aika , klo 18:00-18:30. Kunnantalo, kokoushuone Lahna.

LUETTELO KÄSITELLYISTÄ ASIOISTA

Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 7/ ( 12) Henkilöstöjaosto

Mikkeli Pöytäkirja 4/ ( 16) Ristiinan aluejohtokunta

Mäntyharju Pöytäkirja 8/ (9) Rakennuslautakunta Aika , klo 16:55-17:26. Paikka Kirjasto, Lääkärinkuja 2.

38 Viranhaltijoiden päätösluettelot ja toimielinten pöytäkirjat

Järvenpää Pöytäkirja 9/ ( 10) Sosiaali- ja terveyslautakunta

KEMIJÄRVEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 9/ Tarkastuslautakunta AIKA klo 16:00-18:35

Oikaisuvaatimusohjeet ja valitusosoitus. Porvoon kaupunki. Hallitus / lautakunta Kaupunginhallitus

KEMIJÄRVEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 8/ Tarkastuslautakunta AIKA klo 17:15-19:30

LIMINGAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 7/

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

20 Perusopetuksen opetustuntimäärät lukuvuonna

MUUTOKSENHAKUOHJE. Muutoksenhakukielto :t 46, 47, 49-56, 59, Muutoksenhakukielto MUUTOKSENHAKUKIELTO

Mäntyharju Pöytäkirja 8/ (10) Sivistyslautakunta Aika , klo 18:00-18:49. Liikuntahalli Kisala.

Ympäristölautakunnan päätökseen 64 tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus sekä pöytäkirjan tarkastaminen 13 Konserniyhteisöjen tavoitteiden toteuma 12/ Muut asiat

LUETTELO KÄSITELLYISTÄ ASIOISTA

Kajaanin kaupunki Pöytäkirja 4/ ( 12) Kajaanin Mamselli - liikelaitoksen johtokunta

OIKAISUVAATIMUS- JA VALITUSKIELLOT SEKÄ OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI

Hämeenkyrö Pöytäkirja 3/ ( 12) Keskusvaalilautakunta

Vaalilain ( /714) :ien päätöksestä ei voi tehdä oikaisuvaatimusta.

Tarjoukset on pyydetty klo mennessä ja määräaikaan mennessä saadut tarjoukset on avattu , mistä erillinen avauspöytäkirja.

Järvenpää Pöytäkirja 10/ ( 8) Sosiaali- ja terveyslautakunta

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoitteet ovat:

Järvenpää Pöytäkirja 2/ ( 10) Henkilöstöasiainjaosto Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus sekä pöytäkirjan tarkastaminen

Mikkeli Ote viranhaltijapäätöksestä 1 (5) Kaavoituspäällikkö Hankintapäätökset. Tarjoukset saatiin seuraavilta toimijoilta:

OIKAISUVAATIMUS- JA VALITUSKIELLOT SEKÄ OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Kasvatuksen ja koulutuksen toimiala Perusopetuksen palvelukokonaisuus

Kirkkonummen kunta Viranhaltijapäätös 1 (5) Henkilöstöpäällikkö Yleinen päätös

Anna-Maija Jukkara. talousjohtaja, kokouksen sihteeri

Hämeenkyrö Pöytäkirja 5/ ( 10) Kunnanhallituksen henkilöstöjaosto

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoitteet ovat:

Paikka: Munkkiniemen ala-asteen koulun opettajainhuone, Tietokuja 1

Kajaanin kaupunki Pöytäkirja 6/ ( 11) Työllisyysjaosto

9 Käytöstä poistetun irtaimen omaisuuden myynti, Pelastuslaitos

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Opetusvirasto Nuoriso- ja aikuiskoulutuslinja Toimialarehtori, Stadin aikuisopisto

Kaarlo Virtanen Anne Lahtinen Jouni Salmirinne Vuokko Mustonen

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Liikennelaitos -liikelaitos (HKL) 7/2015 HKL-Raitioliikenne Yksikön johtaja

Kasvatus- ja opetuslautakunnan johtosäännön 4 :n mukaan lautakunta päättää esiopetuksen järjestämispaikoista.

Malminkartanon ala-asteen koulu, Puustellintie 6, opettajienhuone

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Opetusvirasto Hallinto- ja kehittämiskeskus/opev Kehittämisjohtaja

Terveyspalveluiden toimintakäsikirjaan on päivitetty maksutaksatiedot.

Kirkkonummen kunta Viranhaltijapäätös 1 (5) Hallintojohtaja Henkilöstöpäätös

:t 1-5, 8, Valmistelua tai täytäntöönpanoa koskevaan päätökseen ei saa hakea muutosta. Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 91.

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Opetusvirasto Nuoriso- ja aikuiskoulutuslinja Toimialarehtori, Tekniikka ja logistiikka

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Varhaiskasvatusvirasto

Oulunkylän ala-asteen koulu, Teinintie 12, rehtorin huone

Hämeenkyrö Pöytäkirja 1/ ( 12) Keskusvaalilautakunta

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Nuorisoasiainkeskus Kehittämisosasto Kumppanuusyksikkö Kumppanuuspäällikkö

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Liikennelaitos -liikelaitos (HKL)

Oulunkylän ala-asteen koulu, Teinintie 12, rehtorin huone

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Opetusvirasto Nuoriso- ja aikuiskoulutuslinja Apulaisrehtori, Opiskelijapalvelut

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Kaupunginmuseo

Muutoksenhaku Oikaisuvaatimusohje, sosiaali- ja terveyslautakunta Otteet

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Liikennelaitos -liikelaitos (HKL) Liikennöintiyksikkö Yksikön johtaja

6 Päätös tutkimuslupahakemuksesta HEL Päätös

4 Laskujen hyväksyjät ja asiatarkastajat 2017 / sivistyslautakunta. 5 Kunnallisen perhepäivähoidon kustannuskorvaukset 2017

Kirkkonummen kunta Viranhaltijapäätös 1 (5) Perusturvapalvelujen toimialajohtaja Delegointipäätös

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Liikennelaitos -liikelaitos (HKL) Infra- ja kalustoyksikkö Yksikön johtaja

PÖYTÄKIRJA 2/ (6)

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Liikennelaitos -liikelaitos (HKL) Infra- ja kalustoyksikkö Yksikön johtaja

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Rakennusvirasto Palveluosasto Palveluosaston lakimies

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Opetusvirasto Nuoriso- ja aikuiskoulutuslinja Toimialarehtori, Tekniikka ja logistiikka

Helsingin kaupunginhallitus Pöytäkirja 1 (5)

Valmistelija ja esittelijä: sivistysjohtaja Pekka Hirvonen, puh ,

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoitteet ovat:

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Kaupunginkanslia

Tuusulan kunta Pöytäkirja 5/ ( 7) Vesihuoltoliikelaitoksen johtokunta

Muutoksenhaku Oikaisuvaatimusohje, sosiaali- ja terveyslautakunta Otteet Otteen liitteet

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Opetusvirasto Nuoriso- ja aikuiskoulutuslinja Toimialarehtori, Tekniikka ja logistiikka

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Helsingin Satama -liikelaitos 18/

Lisätiedot Hanna Maarit Tarvainen, toimistosihteeri, puhelin: hanna.m.tarvainen(a)hel.fi. 1 Salassa pidettävä (JulkL 24 1 mom 25 k.

4 Laskujen hyväksyjät ja asitarkastajat v / tekninen lautakunta

22 Opetusvirasto, Stadin Brygga, VALMA tuntiopettajan virka, työavain Päätös

Mikkeli Pöytäkirja 6/ ( 9) Etelä- Savon pelastuslautakunta

Muutoksenhaku Oikaisuvaatimusohje, sosiaali- ja terveyslautakunta

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Rakennusvirasto Arkkitehtuuriosasto Kaupunginarkkitehti

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Sosiaali- ja terveysvirasto 14/2014 Perhe- ja sosiaalipalvelut Vammaistyö Vammaistyön johtaja

Kirkkonummen kunta Viranhaltijapäätös 1 (5) Perusturvapalvelujen toimialajohtaja Delegointipäätös

Laihia Pöytäkirja 9/ (11) Kunnanhallitus Pöytäkirjan nähtävillä pitäminen ja kokouksen päättäminen

Transkriptio:

Hollolan kunta Pöytäkirja 5/2019 1 ( 20) Aika 15.05.2019, klo 17:05-18:35 Paikka Paimelan koulu, ruokala, Paimelantie 524, 17120 Paimela Käsitellyt asiat 55 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 56 Pöytäkirjan tarkastus 57 Valtionavustus päiväleiritoiminta 58 Valtionavustus vieraskielisten sekä saamen- ja romanikielisten oppilaiden ja opiskelijoiden esi- ja perusopetuksen sekä lukiokoulutuksen järjestämiseen vuonna 2018 59 Valtionavustus, nuorten työpajatoiminta 60 Esitys - alennus liikuntapaikkojen käyttömaksuista - kriisinhallintaveteraanit / Päijät- Hämeen Rauhanturvaajat ry 61 Esiopetuksen järjestäminen, Kankaan koulu 62 Valtuustoaloite Multisport- pelialusta Hämeenkosken koulun kentälle 63 Koulujen tunnustuspalkkiot kevät 2019 64 Uimavalvoja/- opettaja toimen perustaminen ja liikunnanohjaajan toimenkuvan muuttaminen 65 Ilmoitusasiat 66 Ajankohtaiset asiat

Hollolan kunta Pöytäkirja 5/2019 2 ( 20) Saapuvilla olleet jäsenet Markku Pulkkanen, puheenjohtaja Pia Salo, 1. varapuheenjohtaja Aki Markkola Anne Suomäki Eila Virtanen Marko Kiiveri, saapui 17:10 Minna Halme, poistui 17:56 Minna Suominen Riku Korpela Muut saapuvilla olleet Marjut Nisula, hallintosihteeri, sihteeri Lotta Kivistö, nuorisovaltuuston edustaja Matti Ruotsalainen, hyvinvointijohtaja, esittelijä Poissa Kari Satovuori Minna Nieminen Heidi Hakanen, varajäsen Pasi Jalonen, varajäsen Päivi Rahkonen, kunnanjohtaja Kristiina Hämäläinen, kunnanhallituksen puheenjohtaja Allekirjoitukset Markku Pulkkanen Puheenjohtaja Marjut Nisula Sihteeri Pöytäkirjan tarkastus Pöytäkirja on tarkastettu ja hyväksytty 15.05.2019 15.05.2019 Anne Suomäki Eila Virtanen Pöytäkirjan nähtävänäolo

Hollolan kunta Pöytäkirja 5/2019 3 ( 20) Pöytäkirja on viety nähtäväksi www.hollola.fi 16.5.2019 16.05.2019 Marjut Nisula

Hollolan kunta Pöytäkirja 5/2019 4 ( 20) 55 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Todetaan kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. Todettiin.

Hollolan kunta Pöytäkirja 5/2019 5 ( 20) 56 Pöytäkirjan tarkastus Pöytäkirjan tarkastajiksi valitaan Anne Suomäki ja Eila Virtanen. hyväksyttiin.

Hollolan kunta Pöytäkirja 5/2019 6 ( 20) 57 Valtionavustus päiväleiritoiminta HOLDno-2019-429 Valmistelija / lisätiedot: Matti Ruotsalainen, Joanna Ikonen matti.ruotsalainen@hollola.fi hyvinvointijohtaja Liitteet 1 Valtionavustushakemuspäätös ESAVI/24547/2018 Päiväleiritoiminta Hollolan kunta on hakenut valtionavustusta aluehallintovirastolta lasten ja nuorten paikalliseen harrastustoimintaan. Etelä- Suomen aluehallintovirasto on päättänyt myöntää päätöksellään ESAVI/24547 /2018 toiminnalle valtionavustusta 8 000, 00 euroa. Avustuksen käyttöaika on 1.6.2019 31.5.2020. Avustus tulee käyttää 7 18- vuotiaille tarkoitettuun harrastustoimintaan ja /tai loma- aikaiseen päiväleiritoimintaan. Myönteinen päätös perustuu lasten ja nuorten paikallisen harrastustoiminnan avustuksen hakuilmoituksessa esitettyyn avustuksen käyttötarkoitukseen sekä käytettävissä olleisiin varoihin. Avustus tulee käyttää päätöksessä ilmoitettuna käyttöaikana. Avustuksen saajan tulee tallentaa tiliselvitys ja muu raportointi aluehallinnon asiointipalveluun heti hankkeen tai toiminnan päätyttyä, kuitenkin viimeistään kahden kuukauden kuluttua avustuksen käyttöajan päättymisestä. Hyvinvointivaliokunta merkitsee tiedoksi aluehallintoviraston myöntämän valtionavustuksen lasten ja nuorten paikallisesta harrastustoiminnasta ja päättää, että päätöksestä ei haeta muutoksenhakua. hyväksyttiin. Tiedoksi Ote tiedoksi: vapaa- aikapäällikkö, nuoriso- ohjaaja, hyvinvoinnin palvelualueen talousuunnittelija, talousjohtaja

Hollolan kunta Pöytäkirja 5/2019 7 ( 20) 58 Valtionavustus vieraskielisten sekä saamen- ja romanikielisten oppilaiden ja opiskelijoiden esi- ja perusopetuksen sekä lukiokoulutuksen järjestämiseen vuonna 2018 HOLDno-2019-430 Valmistelija / lisätiedot: Joanna Ikonen Liitteet 1 Valtionavustus päätös 25042019 esi_ja perusopetus 2 Valtionavustushakemus vieraskielisten sekä saamen- ja romanikielisten oppilaiden ja opiskelijoiden Opetushallitus asetti haettavaksi 29.1. - 20.12.2018 valtionavustukset vieraskielisten sekä saamen ja romanikielisten oppilaiden ja opiskelijoiden esi- ja perusopetuksen sekä lukiokoulutuksen järjestämiseen vuonna 2018. Opetushallitus on myöntänyt 25.4.2019 päätöksellään 55/47/2018 Hollolan kunnalle avustuksena 18 447 euroa. Valtionavustusta on myönnetty vuonna 2018 aiheutuneisiin kustannuksiin seuraavasti: vieraskielisten oppilaiden/opiskelijoiden suomi toisena kielenä ja kirjallisuus opetus ja/tai muun opetuksen tukeminen 858 tunnin osalta. Hyvinvointivaliokunta päättää merkitä tiedoksi opetushallituksen myöntämän avustuksen vieraskielisten sekä saamen ja romanikielisten oppilaiden ja opiskelijoiden esi- ja perusopetuksen sekä lukiokoulutuksen järjestämisestä vuonna 2018. Päätöksestä ei haeta muutoksenhakua. hyväksyttiin. Tiedoksi Ote tiedoksi: hyvinvoinnin palvelualueen taloussuunnittelija, taloussuunnittelija

Hollolan kunta Pöytäkirja 5/2019 8 ( 20) 59 Valtionavustus, nuorten työpajatoiminta HOLDno-2019-28 Valmistelija / lisätiedot: Joanna Ikonen Liitteet 1 Valtionavustushakemuspäätös nuorten työpaja Hollolan kunta on hakenut valtionavustusta aluehallintovirastolta nuorten työpajatoimintaan. Etelä- Suomen aluehallintovirasto on päättänyt myöntää päätöksellään ESAVI/25571 /2018 toiminnalle valtionavustusta 30 000, 00 euroa. Avustuksen käyttöaika on 1.1.2019 31.12.2019. Avustus tulee käyttää päätöksessä ilmoitettuna käyttöaikana. Avustuksen saajan tulee tallentaa tiliselvitys ja muu raportointi aluehallinnon asiointipalveluun heti hankkeen tai toiminnan päätyttyä, kuitenkin viimeistään kahden kuukauden kuluttua avustuksen käytön päättymisestä. Aluehallintovirasto on avustusta myöntäessään painottanut nuorten työpajatoiminnalle asetettujen valtakunnallisten tavoitteiden saavuttamista ja ottanut huomioon alueelliset ja paikalliset tarpeet sekä hakijan avustustarpeet. Toiminnan tavoitteena on parantaa laadukkaan valmennuksen avulla nuoren elämänhallintataitoja, edistää hänen kasvuaan, itsenäistymistään ja osallisuuttaan yhteiskunnassa. Toiminnalla vähennetään koulutuksen ja työelämän ulkopuolella olevien nuorten määrää. Hyvinvointivaliokunta merkitsee tiedoksi aluehallintoviraston myöntämän valtionavustuksen nuorten työpajatoiminnasta ja päättää, että päätöksestä ei haeta muutoksenhakua. hyväksyttiin. Tiedoksi Ote tiedoksi: vapaa- aikapäällikkö, hyvinvoinnin palvelualueen talousuunnittelija, talousjohtaja

Hollolan kunta Pöytäkirja 5/2019 9 ( 20) 60 Esitys - alennus liikuntapaikkojen käyttömaksuista - kriisinhallintaveteraanit / Päijät- Hämeen Rauhanturvaajat ry HOLDno-2019-453 Valmistelija / lisätiedot: Matti Ruotsalainen matti.ruotsalainen@hollola.fi hyvinvointijohtaja Liitteet 1 Alennus liikuntapaikkojen käyttömaksusta Päijät-Hämeen Rauhanturvaajat ry Suomalaiset rauhanturvajoukot ovat osallistuneet operaatioihin jo yli 60 vuoden ajan ja keränneet suurta arvostusta maailmalla tekemästään kriisinhallintatyöstä. Päijät- Hämeen Rauhanturvaajat ry:n jäsenistö koostuu kriisinhallintaveteraaneista. Kriisinhallintaveteraanit ovat erilaisissa sotilaallisissa tehtävissä toimineita henkilöitä. Yhdistyksen toiminta on aktiivista. Yhdistys järjestää erilaisia tapaamisia ja tapahtumia ja yhteistoimintatilaisuuksia jäsenilleen viikoittain. Talviaikaan yhdistys järjestää liikuntapainotteista toimintaa jäsenistölleen. Toiminta vaatii kuitenkin tilojen vuokraamista, jostá syntyy kuluja yhdistykselle. Päijät- Hämeen Rauhanturvaajat ry esittää, että kriisinhallintaveteraanit hyväksyttäisiin veteraaneiksi omana ryhmänään, eikä harrastepaikkojen tiloista perittäsi maksua myöskään kriisinhallintaveteraanien osalta. Hyvinvointivaliokunta merkitsee esityksen tietoon saatetuksi ja hylkää esityksen, sillä yhdistys ei ole hollolalainen yhdistys. hyväksyttiin. Tiedoksi Ote asianosainen: Päijät- Hämeen Rauhanturvaajat ry Ote tiedoksi: vapaa- aikapäällikkö, liikuntavastaava, asiointipiste Piipahlus

Hollolan kunta Pöytäkirja 5/2019 10 ( 20) 61 Esiopetuksen järjestäminen, Kankaan koulu HOLDno-2019-438 Valmistelija / lisätiedot: Päivi Laattala, Hanna Rapatti, Matti Ruotsalainen matti.ruotsalainen@hollola.fi hyvinvointijohtaja Kankaan koulu on vaativan erityisen tuen koulu. Koululla on aiemmin järjestetty esiopetusta vain pidennetyn oppivelvollisuuden lapsille. Varhaiskasvatuksessa on tulevana lukuvuotena siirtymässä esiopetukseen seitsemän erityisen tuen lasta. Kankaan koulun kuraattori on käynyt seuraamassa lapsia ja heidän toimintaedellytyksiään päiväkodissa. Lapset ovat erityisen tuen lapsia ja heidän koulupolkunsa tarkoituksenmukaista toteutusta tulee arvioida huolella. Yhtenä ratkaisuna voisi olla, että heidän osaltaan esiopetus järjestetään lukuvuonna 2019-2010 kokeilumuotoisesti Kankaan koululla. Tällöin voitaisiin jo varhaisessa vaiheessa tukea ko. ryhmää ennen koulupolun alkamista. Esiopetusvuoden aikana arvioidaan lasten tarvitsema tuki perusopetukseen siirrettäessä ja sen myötä myös tuleva koulupaikka ja miten heidän tarpeisiin voitaisiin toimintaedellytysten puitteissa mahdollisimman hyvin vastata. Lasten huoltajien kanssa asiasta on keskusteltu esiopetuspaikasta ja he ovat hyväksyneet Kankaan koulun esiopetuksen järjestämispaikaksi. Esiopetusta täydentävä varhaiskasvatus aamun ja iltapäivän osalta järjestetään tarpeen mukaan myös Kankaan koululla. Perusopetus laskuttaa varhaiskasvatusta aiheutuneiden kustannusten perusteella. Kokeilun tarkoituksena on arvioida myös toiminnallisesti mitä etua ja mahdollisuuksia syntyy kun todettuun lasten tukeen pyritään järjestämään tuki mahdollisimman varhaisessa vaiheessa. Lähtökohtana on tukea ja helpottaa varsinaisen koulupolun alkamista vahvan tuen tarpeessa oleville lapsille. Hyvinvointivaliokunta päättää hyväksyä esiopetuksen järjestämisen varhaiskasvatuksen erityistä tukea tarvitseville lapsille kokeiluluonteisesti Kankaan koululla lukuvuonna 2019-2020. Kokeilua arvioidaan kevätlukukaudella 2020 ja toimintamallin mahdollisesta pysyvämmästä käyttöönotosta päätetään saatujen tulosten pohjalta. hyväksyttiin. Tiedoksi Ote tiedoksi: varhaiskasvatuksen palvelupäälliköt, varhaiskasvatuksen lähiesimiehet ja palveluohjaajat, erityisopetuksen rehtori

Hollolan kunta Pöytäkirja 5/2019 11 ( 20) 62 Valtuustoaloite Multisport- pelialusta Hämeenkosken koulun kentälle HOLDno-2019-376 Valmistelija / lisätiedot: Matti Ruotsalainen matti.ruotsalainen@hollola.fi hyvinvointijohtaja Liitteet 1 Valtuustoaloite Multisport-pelialusta Hämeenkosken koulun kentälle Hämeenkosken koulun ulkoliikunnan käytössä on tällä hetkellä pelikenttä, joka on asfaltoitu. Asfaltti pelialustana ei ole soveltuvin liikuntatunneille, eikä välituntien pihapeleille. Valtuutettu Aki Markkola esittää, että Hämeenkosken kentälle asennettaisiin monipuoliseen ulkoliikuntaan sopiva Multisport- pelialusta nykyisen asfaltin tilalle. Kustannukset tulisi sisällyttää vuoden 2020 talousarvioon. Hyvinvointivaliokunta merkitsee valtuustoaloitteen tiedoksi. Hyvinvointivaliokunta esittää elinvoimavaliokunnalle, että ko. aloitte sisällytetään käynnissä olevaan liikunta- ja leikkipaikkojen kunnostusohjelmaan, joka toteutuu vaiheittain kunnan kaikkien liikunta- ja leikkipaikkojen kunnostusten edetessä. Aloite pelikentästä olisi luontevaa olla osa kyseistä etenevää prosessia, jossa kunnostetaan ensin huonokuntoiset ja kiireellisimmät kohteet. Tällä prosessillä kaikki paikat tulisi käytyä vaiheittain kuntoon. Hyvinvointivaliokunta toteaa lisäksi, että lapsiparlamentissa keväällä 2019 tuli esille, että lapsille leikki- ja liikuntapaikat ovat merkityksellisiä. hyväksyttiin. Aki Markkola poistui esteellisenä asian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi (hallintolain 28 kohta 3 intressijäävi, aloitteentekijä). Esteellisyys Aki Markkola Tiedoksi Ote asianosainen: Aki Markkola Ote tiedoksi: elinvoimavaliokunta, kunnanhallitus, valtuusto

Hollolan kunta Pöytäkirja 5/2019 12 ( 20) 63 Koulujen tunnustuspalkkiot kevät 2019 HOLDno-2019-459 Valmistelija / lisätiedot: Mervi Pajula- Matiskainen Liitteet 1 tunnustuspalkkiorahaston hoito TP 2018 Hollolan kunnan koululaitoksella on käytettävissään tunnustuspalkkiorahasto, jonka käyttöä ohjaa em. rahaston sääntö. Rahasto on tarkoitettu hyvin menestyneiden Hollolan kunnan kouluissa opiskelevien oppilaiden palkitsemiseksi vuosittain stipendeillä. Rahaston säännön 5 mukaan rahastoa hoitaa hyvinvointivaliokunta ja rahaston varat on sijoitettava siten, ettei rahaston pääoma alene. Pääoman sijoittamisesta päättää hyvinvointivaliokunta. Tunnustuspalkkiorahaston hoidosta on liitteenä taloussuunnittelija Mervi Pajula- Matiskaisen selvitys vuoden 2018 tilinpäätökseen. Määräaikaisen tuottotilin lopetuskorko 2, 40 euroa ajalta 27.5. - 30.5.2016, kerrostuottotilin korkotuotto 43, 47 euroa ajalta 30.5. - 31.12.2016, korkotuotto 77, 44 euroa ajalta 1.1. - 31.12.2017 ja korkotuotto 49, 24 euroa ajalta 1.1. - 31.12.2018 vähennettynä v. 2016 palvelumaksuilla 1, 06 euroa ovat käytettävissä edelleen stipendeihin. Korkotuottojen vähäisyydestä johtuen, yhteensä 171, 49 euroa, esitetään stipendeihin käytettäväksi lisäksi hyvinvointivaliokunnan omia käyttötalousvaroja 828, 51 euroa. Hyvinvointivaliokunta päättää jakaa kunnan koululaitoksen tunnustuspalkkiorahaston korkotuotoista sekä omista käyttövaroistaan yhteensä 1 000 euroa kouluilleen seuraavasti: Herrala/Nostava 60 Hämeenkoski 70 Hälvälä /Tiilikangas 120 Pyhäniemi 60 Vesikansa 160 Salpakangas 250 Heinsuo 180 Kankaan koulu 100 Yhteensä 1 000 Samalla valiokunta antaa tarvittaessa valtuudet taloussuunnittelijalle päättää rahavarojen uudelleen sijoittamisesta rahastosäännön mukaisesti.

Hollolan kunta Pöytäkirja 5/2019 13 ( 20) hyväksyttiin. Tiedoksi Ote tiedoksi: ao. koulut, talousjohtaja, hyvinvoinnin palvelualueen taloussuunnittelija

Hollolan kunta Pöytäkirja 5/2019 14 ( 20) 64 Uimavalvoja/- opettaja toimen perustaminen ja liikunnanohjaajan toimenkuvan muuttaminen HOLDno-2019-463 Valmistelija / lisätiedot: Matti Ruotsalainen matti.ruotsalainen@hollola.fi hyvinvointijohtaja Uimaopetuksen aikana kaksi uimavalvojaa on paikalla ja liikunnanohjaajat sijaistavat vesijumppien aikana paitsi torstaiaamuisin. Uimahallilla on toteutettu käytännössä uimavalvojien ja liikunnanohjaajien tauot elinvoiman siivoojien toimesta n. 5 h/vko, jolloin he ovat toimineet uimavalvojina taukojen aikana. Nykyisillä henkilöresursseilla uimahallin aukeaminen aamuisin asiakaskäyttöön on aamuvuoroon tulevan uimavalvojan läsnäolosta kiinni. Hänen ollessa sairas tai myöhästyessä töistä uimahallia ei voida avata, sillä sijaisen saaminen aamulla on täysin mahdotonta. Näissäkin tilanteissa on elinvoiman siivoojat toimineet sijaisina. Kunnalla ei ole lakisääteistä velvollisuutta tarjota uimavalvoja palvelua, mutta käytännössä se on välttämätöntä ja kaikissa tilanteissa valvojana tulee toimia uimavalvojan kelpoisuuden omaava henkilö ja lähtökohtana ei voi olla se, että se toteutetaan siivoojien toimesta, joilta puuttuu tarvittava pätevyys ja kyseinen työaika on poissa heidän perustehtävästään. Tilanteeseen on työnjohdollisesti puututtu ja sijaistaminen on lopetettu. Tilanteen hallinta edellyttää kuitenkin sitä, että uimavalvontaan on välttämätöntä saada lisähenkilö, jotta valvonta voidaan toteuttaa asianmukaisesti. Yhden uimavalvojan/uimaopettajan lisäresurssi varmistaisi kahden työntekijän tulon aamuvuoroon. Se poistaisi aamujen problematiikan ja varmistaisi uinninvalvonnan sekä mahdollistaisi uudet lisäpalvelut uimaopetukseen ja matalankynnyksen laajempaan liikuntatarjontaan. Tämä vapauttaisi myös puolikkaan työpanoksen vapautumisen liikunnanohjaajalle tuntimäärää, jota voidaan hyödyntää myös matalankynnyksen ryhmien lisäpalvelujen tuottamiseen. Tähän resurssointiin ei ole kuitenkaan talousarviossa varauduttu, eikä kunnan nykyisessä taloudellisessa tilanteessa ole edellytyksiä lisärahoitukseen. Henkilön lisäpalkkauksen resurssointi helpottaisi edelläkuvattujen valvontahaasteiden problematiikan lisäksi myös ostopalveluiden palvelujen tarvetta. Lisäresurssilla pystyttäisiin toteuttamaan alkuluokkien uimaopetuksen kunnan omien uimaopettajien toimesta itse, mikä vapauttaisi resurssia ostopalveluista sekä tarjoamaan lisää maksullisia ryhmiä liikuntapalveluihin, missä ryhmille on ollut kova kysyntä. Tämä tarkoittaisi käytännössä sitä, että lisähenkilön kustannukset pystyttäisiin kattamaan liikuntapalveluiden arvion mukaan kokonaisuudessaan ostopalveluiden vähentämisellä ja lisäryhmien maksupalvelutuotoilla. Tällöin lisärahoitusta ei tarvittaisi vaan resurssointi pystyttäisiin kattamaan liikuntapalveluiden talousarvion puitteissa.

Hollolan kunta Pöytäkirja 5/2019 15 ( 20) Käytännössä se tarkoittaisi kahden uimavalvojan ja uimavalvoja/- opettajan työvuorojärjestelyjä siten, että he toteuttavat alkuluokkien uimakoulut, joiden ostopalvelujen kustannus on 9810 sekä liikuntaryhmiä, joiden arvioitu tuotto on n. 24 000. Näistä edellä mainituista summista (9 810 + 24 000 = 33 810 ) koostuisi yhden työntekijän palkkakustannukset. Hyvinvointivaliokunta päättää että uimavalvoja/opettaja resurssia lisätään, jotta valvontaresurssi täsmää tarpeeseen. hyväksyttiin. Tiedoksi Ote tiedoksi: vapaa- aikapäällikkö, henkilöstöyksikkö, uimavalvoja/liikunnanohjaaja

Hollolan kunta Pöytäkirja 5/2019 16 ( 20) 65 Ilmoitusasiat Pöytäkirjat 14.11.2018 Nuorisovaltuuston pöytäkirja 12.12.2018 Nuorisovaltuuston pöytäkirja 24.1.2019 Nuorisovaltuuston pöytäkirja 21.2.2019 Nuorisovaltuuston pöytäkirja 14.3.2019 Nuorisovaltuuston pöytäkirja 16.4.2019 Lahden seudun joukkoliikennelautakunta 17 Lahden seudun joukkoliikenneviranomaisen yhdistelmäraportti 2018 16.4.2019 Lahden seudun joukkoliikennelautakunnan pöytäkirjanote 18: Lasten, nuorten ja opiskelijoiden kausilippujen alennusten käyttöönotto Lahden seudun liikenteessälasten, nuorten ja opiskelijoiden kausilippujen alennusten käyttöönotto Lahden seudun liikenteessä - lausuntopyynnön jatkoaika Hyvinvointivaliokunta merkitsee tiedoksi tässä pykälässä olevat ilmoitusasiat. Merkittiin tiedoksi. Tiedoksi -

Hollolan kunta Pöytäkirja 5/2019 17 ( 20) 66 Ajankohtaiset asiat Hyvinvointivaliokunta keskustelee ajankohtaisista asioista. Hyvinvointivaliokunta keskusteli ajankohtaisista asioista. Tiedoksi -

Hollolan kunta Pöytäkirja 5/2019 18 ( 20) Muutoksenhakukielto 55, 56, 57, 58, 59, 62, 65, 66 Muutoksenhakukielto Oikaisuvaatimusta tai kunnallisvalitusta ei saa tehdä päätöksestä, joka koskee: vain valmistelua tai täytäntöönpanoa (KuntaL 136 ) virka- tai työehtosopimuksen tulkintaa tai soveltamista ja viranhaltija on jäsenenä viranhaltijayhdistyksessä, jolla on oikeus panna asia vireille työtuomioistuimessa (KVhl 50 2 mom.) etuosto- oikeuden käyttämättä jättämistä (EtuostoL 22 ) oppilaan arviointia (Perusopetuslaki 22 ja 42 c ). Vesihuoltolaitoksen ja sen asiakkaan välinen kiinteistön vesihuoltoa koskeva riita- asia käsitellään käräjäoikeudessa. (Vesihuoltolaki 119/2001 34).

Hollolan kunta Pöytäkirja 5/2019 19 ( 20) Oikaisuvaatimus 60, 61, 63, 64 Oikaisuvaatimusohje Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen. Oikaisuvaatimusoikeus Oikaisuvaatimuksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen) sekä kunnan jäsen. Oikaisuvaatimusaika Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista. Oikaisuvaatimus on toimitettava Hollolan kunnan kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä. Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, kolmantena päivänä viestin lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa. Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen. Oikaisuvaatimusviranomainen Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Hollolan kunta. Hollolan kunta / Kirjaamo Postiosoite: PL 66, 15871 Hollola Käyntiosoite: Virastotie 3, 15870 Hollola Sähköposti: kirjaamo(at)hollola.fi Faksinumero: 03 880 3474 Puhelinnumero: 044 780 1427 Kirjaamon aukioloajat: ma klo 9.00-17.00, ti- to klo 9.00-16.00, pe klo 9.00-15.00. Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta. Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava: päätös, johon vaaditaan oikaisua miten päätöstä vaaditaan oikaistavaksi millä perusteella oikaisua vaaditaan.

Hollolan kunta Pöytäkirja 5/2019 20 ( 20) Oikaisuvaatimuksessa on lisäksi ilmoitettava tekijän nimi, kotikunta, postiosoite, puhelinnumero ja muut asian hoitamiseksi tarvittavat yhteystiedot. Jos oikaisuvaatimuspäätös voidaan antaa tiedoksi sähköisenä viestinä, yhteystietona pyydetään ilmoittamaan myös sähköpostiosoite. Pöytäkirja tä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä voi pyytää Hollolan kunnan kirjaamosta.