McEbony av Rabbelugn -vuoden Katariina Roiha 2005 menestynein Vuonna 2002 tapahtui jotain merkittävää ja merkillistä kanakoiraurheilussa, Kultamaljavoittaja- 02 McEbony av Rabbelugn nousi AVO1 tuloksella voittajaluokkaan pointtereiden rotukatselmuksessa Point to Point-kilpailussa. Vain viikko oli kulunut ikäkausikilpailun voittamisesta. Vuodet 2003-04 olivat Macille ilmeisen kasvamisen aikaa, olihan koira noustessaan voittajaluokkaan vasta 1v.8kk. Maci kilpaili voittajaluokassa saaden yhden VOI1+SERT-tuloksen ja VOI2 ja tunturista VOI4-tulokset. Vuoden 2005 Maci aloitti hienolla suoralla VOI2, VOI2, VOI1, VOI1-Kenttien Voittaja-tittelin ja viimein VOI1-ELIT-tittelin kera. Melkoinen suora. Harmilista kyllä, sertifikaatit jäivät viime kaudella saamatta. McEbony av Rabbelugn, Maci, syntyi 2.2.2001 seitsemän pennun pentueeseen, yhdistelmästä DV-97 ELIT-97 ELIT- 98 M-99 FIN MVA ELIT-00 FIN KVA Uskon Pikkumusta/Kalypso av Rabbelugn. Pentueen maineikas isä, Uskon Pikku Musta, on niin ikään Mikael Grahnin omistama ja ohjaama koira. Kotiseinällä Oravaisissa on siis paitsi Macin isän myös aikaisempien koirien tuomana kunniakirja poikineen. Tasainen M-pentue Kasvattaja on tunnettu pointterimies Henrik Standertskjöd-Nordenstam, jonka mukaan Maci oli hyvin iloinen ja rohkea pentu. Henrikin vaimo, Catarina olisi itse valinnut juuri Macin jos hän olisi saanut valita. Pentue oli hyvin tasainen mikä tuotti valinnan vaikeuksia myös koiran omistajalle Mikael Grahnille. Macin pentuesisarista Suomessa koepalkittuja ovat Maisa ja Magnum. Maisa av Rabbelugn nousi voittajaluokkaan syksyllä-04. Mikael Grahn ja McEbony av Rabbelugn kenttäkokeiden tauolla. Mikael Grahn on kirjauttanut jo useaan otteeseen nimiinsä kerhon kokeissa parhaiten menestyneen kanakoiran palkinnon. Hän on voittanut kunniapuheenjohtajan kanakoirapokaalin kolmella eri koiralla. Ensimmäisen kerran punaisella irlanninsetteriuroksella Thodos Enrico vuonna 1996. Edellisen kerran palkinto tuli Grahnin perheeseen vuonna 1999, jolloin sen sai McEbonyn isä FIN KVA & MVA Uskon Pikkumusta. Kuva: Birgitta Vuorela
Mikaelille oli tärkeää pentua valitessa, että se loi katsekontaktia eikä pelännyt mitään. Maci on ollut helppo koulutettava ja erittäin kiintynyt isäntäänsä. Kotikoirana Maci on emäntänsä, Marian, mukaan mitä hauskin otus ja energiaa riittää kotona touhuamiseen pitkän metsästyspäivän päällekin. Macin hassuja tapoja ovat mm. hullunhauskat pyörähdykset/tanssahtelut silloin kun koira innostuu jostakin. Koira pyörähtää, pysähtyy ja pyörähtää vähän niin kuin sarjakuvakissa Karvisen Osku-kaveri. Maci on myös perhekoira parhaasta päästä Perheen tytär Alexandra on leikkinyt Macin kanssa mitä ihmeellisimpiä leikkejä ja Maci on aina innokas kokeilemaan kaikkea uutta. On leikitty piilosta, jalkapalloa, saippuakuplien puhaltelua ja onpa Maci toiminut joulupukkinakin. Koiralaumaa Grahnin perheessä johtaa karkeakarvainen mäyräkoiratyttö Fixa, joka katselee poikien, Pikun ja Macin, perään pihalla ja vahtii, etteivät naapurin kissat tule häiritsemään. Fixa pitää pojat järjestyksessä myös sisälle tullessa ja moittii haukkuen jos viivyttelevät liian kauan pihamaalla. Ilmankos Maci on niin kuuliainen koira kun on tuollainen justiina kotona järjestystä pitämässä. Maci täyttää 5-vuotta nyt helmikuussa ja koira alkaa olla vasta varttua parhaimmilleen. Isän saavutuksiin pojalla on vielä matkaa, mutta parhaat vuodet iänpuolesta lienevät vasta käsillä. Mikael ja McEbony vauhdissa. Kuva: Birgitta Vuorela Kunniapuheenjohtajan kanakoirapokaali (J. Schauman 1985) Kiertopalkinto vuoden parhaalle kanakoiralle, pistelaskun mukaan. (huom. Pisteet lasketaan ainoastaan KKK-HHS ryn järjestämistä kokeista). Palkinnon saajat viimeiseltä 15-vuodelta. Lähde KKK-HHS ry:n vuosikirjat 1990 esn Tsuula/ Kari Valtonen 1991 pn Aukian Aylah/ Simo Hietikko 1992 pn Lakianpellon Tarantella/ Aatos Alanko 1993 pn Aukian Allye/ Juha Kojonen 1994 pn Påvalmalmens Gitte/ Guy Bardy 1995 pn Påvalmalmens Gitte/ Guy Bardy 1996 isu Thodos Enrico/ Mikael Grahn 1997 isu Wingbeat Bailey/ Markku Hakuli 1998 esn Ruskatunturin Marple/ Kari Valtonen 1999 pu Uskon Pikkumusta/Mikael Grahn 2000 esn Ruskatunturin Marple/ Kari Valtonen 2001 gsn Opendora s Blilliante/ Markku Parviainen 2002 isu Douedal s Irwin/ Harri Huhtala 2003 pn Lucy av Rabbelugn/ Henrik Standertskjöld-Nordenstam 2004 isu Douedal s Irwin/ Harri Huhtala 2005 pu McEbony av Rabbelugn/ Mikael Grahn
Kasvattajalautanen Norjaan: Kennel SetPoint s Birgitta Vuorela Viime vuoden tapaan kasvattajalautasen kohtalo ratkesi yhden koiran ansioilla. Kiitos Marikki Forellin ja pointterinarttunsa SetPoint's Sonjan, kasvattajapalkinto kirjataan vuodelta 2005 norjalaiselle SetPoint's kennelille, jonka omistaa Hans Simensen. Sonja sijoittui Kultamaljassa toiseksi ja oli viime vuoden Derby-kilpailussa kolmas. SetPoint's kennelnimi on syntynyt juuri siten kuin sen voi arvatakin syntyneen: Set setterin tavasta käsitellä lintuja ja Point pointterin. Yhdessä vaimonsa Siri Wallen Simensenin kanssa Hans kasvattaa kennelissään irlanninsettereitä, pointtereita, hamiltonin ajokoiria ja karkeakarvaisia mäyräkoiria. Marikki löysi "Norjan kuningattaren" Sonjan oikeastaan kohtalon oikun avittamana. Suomesta oli pentu jo varattu, mutta kuten toisinaan käy, narttu jäi tyhjäksi. Koirakuume oli kova, niinpä Marikki selaili muiden Pohjoismaiden sivuja ja päätyikin lähettämään kyselyn eräälle ruotsalaiselle kasvattajalle. Kasvattaja puolestaan otti yhteyden Tommy Dunderiin Ruotsissa, uteliaana kuulemaan mikä sorttinen pennunottaja on kyseessä. Tommy otti yhteyden edelleen puheenjohtajaamme Pekka Mäenpäähän, joka sitten tiesikin kertoa että kyseessä on, jos ei vakavamielinen, niin vakavasti otettava harrastaja. Tästä alkoi tiivis pennunetsintä ympäri Pohjoismaita. Kriteereinä koiralle oli lähinnä se, että sen tulee olla tervepäinen ja hyvä tyylinen, muistelee Marikki. Vihdoin sopiva pentu löytyi. Siitä erityiskiitokset Marikki lähettää jo mainituille herroille: Tommylle ja Pekalle. Olen todella onnekas. Sonjan metsästysominaisuudet ovat olleet paremmat kuin uskalsin toivoa. Nyt toivoa sopii vielä, että jatkossa myös emäntä onnistuu oman osuutensa hoitamisessa, miettii Marikki. Kennel SetPoint sin omistaa Hans Simensen Norjasta. Kennelissä kasvatetaan useampia rotuja. Kuvassa Hansin sylissä kennelin kantanarttu pointtereiden osalta Vestfjordallen s Famous. Kuva: Hans Simensenin albumista Koira nimeltä Famous Hans Simensen rakastui kanakoirametsästykseen lopullisesti Vestfjordallen's Famous nimisen pointterin myötä. Vaikka toki ensimmäinen, 18-vuotiaana poikasena hankittu englanninsetteri, antoi sekin tärkeän opetuksen. Olin nuori ja kokematon. Tämä laajahakuinen narttu opetti minulle miten asioiden EI pidä sujua metsällä, muistaa Hans Seuraavan koiran kanssa Hans päätti onnistua. Perheeseen hankittiin pointteri, jonka nimi "Famous" osoittautui enteelliseksi. Koko nimeltään NUCH NJCH (=Norjan käyttö- ja muotovalio) Vestfjordallen's Famous on ainut kanakoira, joka on voittanut kolme Norjan mestaruutta eri koemuodoissa yhden vuoden aikana. Sillä on neljä pentuetta, joista on varttunut erinomaisia metsästyskoiria,
joista monet on myös palkittu korkealle kokeissa. Jälkeläistä kenties kirkkain tähti on NUCH SetPoint's A-cop niminen uros. Vestfjordallen's Famous on Sonjan isoäiti. Sonja vanhemmat ovat SetPoint's Tira ja Wind Dancer Albin av Worpoint. Menestystä myös punaisilla koirilla Pointtereiden ohella kenneliin on tullut menestystä myös punaisten irlanninsettereiden tuomana. Esimerkiksi Irlanninsetteri Hoylandets Trym on voittanut Hansin vaimo Sirin ohjaamana Norjan metsämestaruuden. Tällä hetkellä perheessä on neljä kanakoiraa. Kaksi pointteria (omat kasvatit Kafka ja Buddy) ja kaksi irlanninsetteriä (oma kasvatti Simba sekä "US" CT Frigg) Jokaiselle näistä on jo ehtinyt kertyä koemenestystä. Myös nuorimmainen Buddy saavutti NUO 1 tuloksen viime syksynä. Hans tosin kertoo, ettei pidä tärkeänä sitä, että koira valmistuu nuorena. Koiran on saatava kehittyä luontaista vauhtiaan, ilman pakottavaa tarvetta menestyä kokeissa. Koira kypsyy nuorena jos on kypsyäkseen. Kokemukseni on, että koiran kehittymiselle pitää antaa aikaa, jotta sillä voi myöhemmin menestyä kilpailuluokissa. Tätä vahvistaa kokemus esimerkiksi Famousin kehityksestä. Se ei ollut mitenkään laajahakuinen nuorena. Niinpä minun oli helppo korjata vähäisetkin virheet. Ensimmäisen koiran irtiotoista viisastuneena Hans panostaa suhteen luomiseen jo silloin, kun pentu on ihan pieni. Simensenin perheessä tämä tapahtuu fyysisen kontaktin avulla. Pennut nukkuvat jo muutaman viikon ikäisinä paitani sisällä, isompina polvella, kertoo Hans Lintutyöt viimeistellään toistamalla oikeaa toimintatapaa tarhalinnuilla. Hallituissa oloissa tehtyjen toistojen myötä koira oppii jäämään paikalleen ilman ylenmääräistä huutoa ja taistelua. Onnistumisten myötä koiralle selvenee metsästyksen todellinen tarkoitus, yhteistyö. Koirat mukana perheen arjessa Marikki Forell on erittäin tyytyväinen Sonjan metsästysominaisuuksiin. Sonjan ensimmäisen pentueen odotetaan syntyvän tänä keväänä. Simenséillä koirat ovat perheenjäseniä. Simensin perheeseen kuuluu Sirin ja Hansin lisäksi kolme kouluikäistä lasta ja tällä hetkellä yhteensä viisi koiraa. Vaimo Siri on henkeen ja vereen koiraihminen. Hän on myös mitä suurimmassa määrin koulutus ja kasvatustyössä mukana. Lasten harrastuksiin puolestaan kuuluu pitää koirat kunnossa talvisin, vetoharjoittelun avulla. Vaadimme kaikilta nelijalkaisilta, että myös lasten käskyjä on kunnioitettava, sanoo Hans. Siipiharjoituksia. Kuvassa etualalla Sonja pikku pentuna. Kuva: Hans Simensenin albumista
Erikoisnäyttelyn tuomariesittelyt Hans Andersson Ruotsi arvosteltavat rodut: englanninsetteri ja gordoninsetteri Olen syntynyt ja kasvanut metsästäjä perheeseen, joka harrasti ennen kaikkea ajavia koiria. Ensimmäisen metsästyskoiran hankin vuonna 1990, jolloin kiinnostuin uuden koiran myötä kaikesta koiria koskevasta toiminnasta koirien parissa. Tämän myötä tuli hallitus- ja komiteatehtäviä, mutta ennen kaikkea työ koirien kanssa vei suurimman ajan. Opiskelin koirakouluttajaksi ja metsästyskoetuomariksi, mutta tuntui, että jotain puuttui kokonaisuudesta. Tämä oli ulkomuototuomaritoiminta, joten opiskelin myös ulkomuototuomariksi. Elämme avovaimoni kanssa, joka on ainakin yhtä innostunut koirista ja ennen kaikkea jalostuskysymyksistä. Arkemme on voimakkaasti koirien ympärille keskittynyttä. Voiko sen parempaa olla? Stephanie Giesecke Ruotsi arvosteltavat rodut: punainen ja punavalkoinen irlanninsetteri, pointteri Koirahistoriani alkoi 50-luvulla mäyräkoirilla. 40 vuotta sitten syntyi ensimmäinen kasvattamani pointteri pentua. Sittemmin pentueita on ollut noin 60 kpl. Sen lisäksi olen kasvattanut mäyräkoiria, ajokoiria ja hirvikoiria. Näyttelytuomarina olen toiminut kolmisenkymmentä vuotta, nykyään olen pätevöitynyt arvostelemaan ryhmää 7 kokonaisuudessaan. Koirien lisäksi harrastan aktiivisesti kilpahevosia, esteratsujen kasvatusta ja niillä kilpailemista. Metsästystä, joka oli aiemmin tärkeä ja kiinnostava harrastus, en ehdi nykyään suuremmin harrastaa. 10
Avoimet Valko-Venäjän mestaruuskilpailut 29.-31.7.2005 Lähtö tapahtui Lapualta keskiviikko aamuna. Illalla olimme Pietarissa, josta matka jatkui kello viisi aamulla kohti Valko-Venäjää, jonka rajalle oli noin 60 km. Mukaani Pietarista tuli Dima niminen tulkki. Matkaan lähti myös Anrei, sekä vaimonsa pointterinsa kanssa sekä eräs pointteriharrastaja ilman koiraa. Ensimmäinen pysähdys tapahtui Pietarin ulkopuolella marketissa, josta hankimme ruokaa ja juomaa kolmeksi päiväksi. Rajalla tullimuodollisuudet sujuivat nopeasti ja vaivattomasti. Rajalta matkaa kilpailupaikalle oli vielä noin 250 km. Valko-Venäjällä tiet olivat hyväkuntoisia ja hyvin merkittyjä, joten saavuimme perille hyvissä ajoin. Majoittumis- ja kilpailukeskuksena oli pienen kylän tuntumassa oleva korkea soraharju. Kilpailumaastot olivat 4-5 km etäisyydellä. Majoittuminen oli omissa teltoissa. Paikalla oli jo useita pietarilaisia pointteri ja setterimiehiä, jotka olivat olleet edellisenä viikonloppuna Moskovan takana pidetyssä kilpailussa ja ajaneet sieltä suoraan Valko- Venäjälle. He olivat valmistelleet meille leiripaikan. Alueella oli kymmeniä telttoja, osa kilpailijoista oli matkassa perheen kanssa. Koko alueella ei ollut yhtäkään kiinteää rakennusta ja vesi haettiin kylän kaivoista. Ilmoittautuminen ja arvonta tapahtuivat perjantaiaamuna. Koiria oli yhteensä 53. Heillä säännöt tuntevat vain yhden arvosteluluokan, näin ollen kaikki koirat olivat samalla viivalla. Sikäläiset säännöt eivät tunne myöskään parihakua, joten kaikki koirat hakivat yksittäin. Englantilaisten rotujen lisäksi mukana oli karkea- ja lyhytkarvaisia saksanseisojia. Pääosa koirista oli pointtereita ja englanninsettereitä. Listoja ei osallistujille jaettu, eikä tarkkoja maa- tai rotukohtaisia lukuja ilmoitettu. Osallistujia oli Valko-Venäjältä, Venäjältä, Ukrainasta ja yksi Suomesta. Koirien lähtöjärjestys arvottiin ja koirat jaettiin kahteen ryhmään, parillisten ja paritto- Vierailun yhteydessä isännille luovutettiin myös kanakoirakerhon viiri mien numeroiden perusteella. Hiku sai numeron 57. Tuomarityöskentely huolellista Etukäteistietona oli, että perjantai on harjoittelupäivä ja lauantai ja sunnuntai ovat kilpailupäiviä. Suuri koiramäärä kuitenkin muutti aikataulun siten, että kilpailu alkoikin jo perjantaina. Päätös olikin aivan oikea kilpailun läpiviennin kannalta. Tuomaristo muodostui kolmen tuomarin kollegiosta joista yksi oli nimetty päätuomariksi. Lisäksi mukana oli kaksi aputuomaria, kaksi aspiranttia ja ampuja, joka ampui kuitenkin vain kunnialaukauksia. Koemaastona olivat yksinomaan pellot joista heinä oli niitetty pois ja korjattu muutamaa viikkoa aiemmin. Pellolla kasvoi parikymensenttinen heinä, jossa linnut ruokailivat ja lymysivät. Koelintuna oli yksinomaan heinäkurppa (en tiedä onko nimi oikein?). Lintu on hyvin lehtokurpan kaltainen, mutta huomattavasti pienempi. Linnut olivat poikkeuksetta yksittäin. Kaikki koirat saivat yhden 30 minuutin erän, jos ei ollut poissulkevia tapahtumia. Esim. peräänmenoa sallittiin noin 10 metriä, omavaltainen nosto niin ikään, jos ohjaaja oli ehtinyt koiran tuntumaan, mutta kumpikin tapahtuma söi paljon koiran pisteitä. (muuten poissulkevat asiat olivat pitkälti samoja kuin meilläkin). Tuomareiden työskentely oli tarkkaa ja analysoivaa. Aina kun jotain oleellista tapahtui, erä keskeytettiin ja tuomarit kävivät niin pitkän keskustelun, että pääsivät yksimielisyyteen siitä mitä tapahtui ja miksi, näin erityisesti seisonnan jälkeen. Seisonta sinällään ei herättänyt keskustelua kuin tyylin näkökulmasta, vaan kaikki mitä tapahtui ennen sitä ja sen jälkeen. Esimerkiksi sen varmistamiseksi, kuinka kaukaa koira sai vainun linnusta, käytettiin tarvittaessa mittanauhaa. Keskustelua käytiin myös siitä kuinka se otti linnun, kuinka nosti, johtiko nosto suoraan 20
linnulle, kuinka koira käyttäytyi linnun siivittäessä ja ammuttaessa, koska näistä kaikista koira sai pisteitä. Koiran tyylin arvioinnissa on mukana seisonta. Vaikka koira hakiessaan esittää erinomaista tyyliä, mutta seisonta on matala-asentoinen, löysä tai epätyypikäs, koira ei saa korkeita tyylipisteitä. Toinen esimerkki sikäläisten syvällisestä suhtautumisesta on, että arvioinnissa on mukana myös nk. ekipage. perusperiaatteet tässäkin ovat samat kuin meillä, mutta he ottavat arviointiin mukaan myös noston. Jos koira vähänkään empii tai hidastelee nosto LUVAN saatuaan, he tulkitsevat, että isännän ja koiran välit eivät ole kunnossa, kun koira ei halua antaa lintua isännälleen. Seurauksena on pisteiden aleneminen. Tuulen liikkeitä seurattiin tarkasti Tuomarit olivat erittäin tasapuolisia koiria kohtaan. Kaikille koirille pyrittiin antamaan samanlaiset tuuliolosuhteet. Jokaisena päivänä lämpötila oli iltapäivällä n. +25 astetta ja tuuli heikkoa tai vaihtelevaa. Erän alussa tarkastettiin moneen kertaan tuulen suunta ja aina liikuttiin vain vastatuuleen. Jos erän aikana epäiltiin, että tuulen suunta on kääntynyt tai tuuli on lakannut kokonaan, erä keskeytettiin ja poltettiin märkiä heiniä jolloin saatiin selvyys tuulen suunnasta. Jos savu nousi suoraan ylös, erää ei jatkettu ennen kuin tuuli oli tuomareiden mielestä riittävä. Enimmillään tuulta odoteltiin lähes tunti. Jos hakualueella kasvava heinä oli pituudeltaan yli 30 cm, erä keskeytettiin, koska tuomarit katsoivat, että niin pitkästä heinästä koiran on lähes mahdotonta saada yksittäistä arkaa lintua. Tuomarit sanoivat, että haun tulee olla noin 40-80 metriä puoleensa ja kuvio tiheää. Aamupäivän hakualueena oli n 15 hehtaarin kokoinen heinäpelto. Tästä voi luoda mielikuvan siitä, kuinka tiheää hakua koirat esittivät. Seurattuani kilpailuja kolme päivää, aloin hiljalleen ymmärtää 80 metrin rajoituksen. Tuomarit ja aspirantit kulkevat tiiviinä ryhmänä lähellä ohjaajaa. Heillä on 13 eri kohtaa arvioitavana ja pisteytettävänä koiran ja OHJAAJAN suorituksesta. Jos koira hakee laajemmalti, heidän on vaikea tehdä tarkkoja havaintoja siitä mitä todella tapahtui. Toisekseen lintutiheys on niin suuri, ettei laajempi haku ole tarpeellista. Kaikilla koirilla oli erässään mahdollisuus linnuille. Jos hakuerä olisi ollut linnuton, tuomareilla olisi ollut mahdollisuus antaa koiralle 15 minuutin lisäerä toisessa maastossa. Kokonaisuutena heidän sääntöjensä osittainenkin ymmärtäminen vie pitkän ajan. He ovat koonneet sääntönsä pisteytyksen pohjalle, joka on mielestäni aivan oikein kun arvioidaan yhden koiran suoritusta. He ovat säännöissään pyrkineet määrätynlaiseen aukottomaan täydellisyyteen, jossa jokainen tapahtuma pilkotaan osiin ja yksi osa voi vaikuttaa usean eri kohdan pisteiin. Kaikki mitä ohjaaja ja koira erän aikana tekevät vaikuttavat lopullisiin pisteisiin. Heti erän jälkeen tuomarit pitävät palaverin ja päätuomari ilmoittaa koiran saaman pistemäärän. Mitään suullista kritiikkiä ei pidetä, ei kentällä eikä palkintojen jakotilaisuudessa. Palkintojärjestys määräytyy suoraan saatujen pisteiden mukaan. Yhtä kokemusta rikkaampana Minulla on ollut mahdollisuus vuosien saatossa kilpailla ja nähdä eri maiden sääntöjä ja käytäntöjä. Joka maan säännöissä on omat erityispiirteensä. Tanskan MM-kisoissa ja Venäjän säännöissä oli joitakin positiivisia yhtymäkohtia, vaikkakin Venäjällä koirat hakevat yksittäin ja arvostelu on 100 % laatuarvostelua. Venäjän säännöissä ei ole jätetty mitään sijaan sattumalle tai onnelle. Siellä on aistittavissa ohjaajista omanlaisensa kilpailukulttuuri. He tulevat vuoroonsa "lakki kädessä" esittämään KORKEASTI arvostetuille tuomareille mitä he ja heidän koiransa osaavat. Saatua tuomiota ei arvostella edes puolella sanalla. Heidän arvostelunsa on mielestäni niin kattava, että koira joka toistuvasti on saanut korkeita pisteitä täyttää hyvän/erinomaisen kanakoiran tunnusmerkit (vaikkakin yksittäishaussa koirasta eivät kaikki asiat tule esiin). Suomalaisesta näkökulmasta kilpailu on ajoittain pitkäveteistä seurattavaa, kun siitä puuttuu parihaun tuoma jännitys eri vivahteineen. Tuloksia 21 Kilpailun voitti 87 pisteellä pointteriuros, jonka omistaja ja kouluttaja on pietarilainen Oleg. Mainittakoon, että voittaneen koiran isä on Erkki Pökän omistama ja Ewald Tillasen kasvattama pu Thorne. Toiseksi tuli 84 pisteellä saman omistajan toinen pointteri uros. (tämä oli voittaneen koiran poika). Kolmanneksi tuli 81 pisteellä hyvä tyylinen ja hakuinen ukrainalaisen ammattikouluttajan irlanninsetteri. (tämä henkilö kouluttaa 10 irlanninsetteriä ja 10 pointteria). Neljänneksi tuli 80 pisteellä Hiku. Olin tulokseen enemmän kuin tyytyväinen. Valitettavasti palkintolista on muilta osin minulle epäselvä. Mieleeni jäi erityisesti kaksi muuta näkemääni koiraa. Toinen oli Pietarisen omistama gordoninsetteri joka oli puhdas "jenkki" (ei kuitenkaan seisonnalla pystyhäntäinen). Koiran haku oli energistä ja nopeaa, tyylikästä, säännöllistä ja koira oli myös hyvin ohjattavissa. Se oli mielestä sijoitettu 5-7 sijalle. Toinen mieleen jäänyt koira oli englanninsetterinarttu, sekin pietarilaisen harrastajan omistama. Tästä voi "meeelkein" sanoa samat sanat kuin gordoninsetteristä, mutta koira ei kuitenkaan onnistunut linnunotossa (pyrki liian lähelle). Kielimuuri on suuri este. Vaikka minullakin oli tulkki mukana, en aina voinut olla varma, oliko kysymys/vastaus puolin ja toisin oikein ymmärretty. Tulkkini Dima ei ole koiraihmisiä. Kaiken kaikkiaan matka oli erittäin mielenkiintoinen ja antoisa. Kaikki ihmiset olivat hyvin ystävällisiä. Majoittumisalueella koirat juoksentelivat vapaana ja ihmisten tavarat olivat "levällään" eikä mitään ongelmia ollut kenelläkään. Lauantai-iltana metsäaukiolle oli rakennettu pitkä pöytä, jossa syötiin yhteinen illallinen. Ilta oli lämminhenkinen: syötiin hyvin, nostettiin maljoja, pidettiin maljapuheita ja nostettiin taas maljoja. Joka maan edustajan täytyi pitää ainakin yksi maljapuhe. Tämän vuoden kilpailu oli järjestyksessään 20. Kilpailu järjestetään joka vuosi samaan aikaan. Heinäkurpan metsästys alkaa siellä elokuun alussa ja kaikilla osallistujille oli mahdollisuus jäädä metsästämään. Tätä mahdollisuutta moni käyttikin. Kilpailun järjestäjänä toimi Valko-Venäjän kalastus- ja metsästysministeriö, jonka metsästysasioista vastaava johtaja oli kilpailun vetäjä. Hän toivotti kaikki halukkaat suomalaiset tervetulleiksi kilpailemaan ja metsästämään tulevinakin vuosina. Esa Lahdensuo ps. Vastaan kaikkien kiinnostuneiden tiedusteluihin