Nro 5/2010 1. ILMOITTAUDU KESÄPÄIVILLE 2. KESÄFESTAREILTA LIITTO-ORAVIEN SUOJELUKSEEN 3. TOIMISTON AUKIOLOAIKA JUHANNUSAATON AATTONA 4. JÄSENREKISTERIN PÄIVYSTYSAIKA KESÄLLÄ 5. TYÖEHTOSOPIMUSPÄIVYSTYS KESÄLLÄ 6. KURSSIT 7. SÄRMÄN ILMESTYMISPÄIVÄT 8. PUULIITTO TIEDOTE 1. ILMOITTAUDU KESÄPÄIVILLE Puuliiton kesäpäivä järjestetään 31. heinäkuuta Valkeakoskella. Liiton nimikkokonsertissa lavalle kipuaa Kari Tapio orkestereineen. Puuliiton koko perheelle tarkoitettu jäsentapahtuma järjestetään tänä vuonna Työväen musiikkitapahtuman yhteydessä Valkeakoskella lauantaina 31. heinäkuuta. Kesäpäivään sisältyy mukavaa yhdessäoloa, runsaasti ohjelmaa ja viihdettä sekä aikuisille että lapsille, kuten Antti Tuiskun konsertti kello 14. Musiikin lisäksi kaikki muu päivän ohjelmatarjonta kuuluu sisäänpääsyn hintaan. Niitä ovat esimerkiksi jalkapallomuseo ja vastikään arvokkaasti ikääntyneen M.A. Nummisen juhlanäyttely. Kello 18 Valkeakosken aikaa lavalle astelee liiton nimikkokonsertissa Kari Tapio orkestereineen ja luvassa on mukaansatempaava musiikkikattaus tämän kotimaisen iskelmätaivaan kiintotähden erinomaisesta tuotannosta. Lauantaina musiikkitapahtumassa nousevat lauteille myös amerikkalais-suomalainen Them Bird Things, Semmarit eli Seminaarimäen Mieslaulajat, listahittejä tahkonnut Chisu, humppalegenda Eläkeläiset sekä folkpukkia vääntävä tamperelaiskaksikko Jaakko & Jay. Lauantai-illan päättävät perinteeksi muodostuneet yöyhteislaulut Kirjaslammen uimalassa. Tapahtumaan voi tutusta lähemmin internetissä osoitteessa: www.valmu.com. Ilmoittautumisohjeet netissä Puuliiton jäsenen omavastuuosuus sisäänpääsyyn oikeuttavasta kesäpäivärannekkeesta on 12 euroa, perheeseen kuuluvan alle 18-vuotiaan rannekkeen maksaa liitto. Rannekkeen hintaan sisältyy ohjelmatarjonnan lisäksi ruokailu tapahtuma-alueella. Toivottavaa on, että ammattiosastot tukevat jäseniään rannekkeiden omavastuuosuudella ja järjestämällä yhteiskuljetuksia Valkeakoskelle. Ammattiosastoille on toimitettu esite kesäpäivistä sekä ranneketilauslomake. Liiton kotisivuilta, www.puuliitto.fi, löydät myös tiedot tapahtumaan ilmoittautumisesta. 2. KESÄFESTAREILTA LIITTO-ORAVIEN SUOJELUKSEEN Jäsenhankintakampanja kiertää kesällä festareita. SAK:n ja liittojen jäsenhankintakampanja kiertää kesällä tapahtumia eri puolilla Suomea. Kampanjateltta toimii liitto-oravien suojelualueena, jossa liitottomat voivat hoitaa
jäsenasiansa kuntoon. Tämän vuoden kesäkiertueella uutuutena on mahdollisuus liittyä liittoon tekstiviestillä. Kesäkampanjoinnissa jatketaan pääsiäisenä lanseerattua liitto-oravateemaa. Kiertueen käynnistyessä toukokuun lopussa julkaistiin Facebookissa sovellus, jolla ammattiliittojen kannattajat voivat muuntaa oman profiilikuvansa liitto-oravakuvaksi. SAK:ssa toivotaan, että mahdollisimman moni liittojen jäsenistä ja työntekijöistä ottaisi sovelluksen käyttöön. Tutustu kampanjaan ja löydä oma ammattiliittosi osoitteessa liitot.fi. Liitto-oravien kesäkiertue 10. 12.6. Sauna Open Air, Tampere 18. 20.6. Provinssirock, Seinäjoki 24. 26.6. RMJ, Rauma 2. 4.7. Tuska, Helsinki 8. 11.7. Yyteri Beach Futis, Pori 16. 18.7. Simerock, Rovaniemi 23. 24.7. Wanaja Festival, Hämeenlinna 29. 31.7. Neste Oil Rally, Jyväskylä 3. TOIMISTON AUKIOLOAIKA JUHANNUSAATON AATTONA Puu- ja erityisalojen liiton keskustoimisto ja aluetoimistot sekä Puu- ja erityisalojen työttömyyskassan toimisto suljetaan torstaina 24.6. kello 12. 4. JÄSENREKISTERIN PÄIVYSTYSAIKA KESÄLLÄ Jäsenrekisteri päivystää 28.6. 30.7. välisenä aikana maanantaista perjantaihin klo 8.30 11.30. 5. TYÖEHTOSOPIMUSPÄIVYSTYS KESÄLLÄ Viikko 27 (5. 9.7.) Juha Lyytinen Jyväskylän toimisto 0400 543 054 Jarmo Tuomainen Porin toimisto 0400 796 896 Viikko 28 (12. 16.7.) Eero Kirjava keskustoimisto 040 511 0885 Jari Nilosaari keskustoimisto 0400 872 641 Viikko 29 (19. 23.7.) Kirsi Koponen Kuopion toimisto 045 657 9008 Reijo Lehtinen Rovaniemen toimisto 0400 125 770 Viikko 30 (26. 30.7.) Kirsi Koponen Kuopion toimisto 045 657 9008 Reijo Lehtinen Rovaniemen toimisto 0400 125 770 Viikko 31 (2. 6.8.) Pentti Hartikainen Joensuun toimisto 050 406 0638 Kirsi Koponen Kuopion toimisto 045 657 9008 Juha Lyytinen Jyväskylän toimisto 0400 543 054 Reijo Lehtinen Rovaniemen toimisto 0400 125 770
Pauli Ukkonen Tampereen toimisto 040 546 7750 Tuomo Sunnari Oulun toimisto 0400 965 061 6. KURSSIT Kesälomista johtuen toivomme, että 16.6. 8.8. välisenä aikana ilmoittaudut liiton järjestämille kursseille sähköpostitse. Luottamushenkilöiden jaksaminen 3. 5.9. Liikuntakeskus Pajulahti, Nastola Kohderyhmä ja sisältö: Kurssi on tarkoitettu erityisesti luottamus- ja työsuojelutehtävissä toimiville jäsenille, jotka eivät ole vastaavalle aiemmin osallistuneet. Kurssi muodostuu mukavasta yhdessä olosta sekä liikunnallisesta tekemisestä kuntotesteineen. Kurssi alkaa perjantaina iltapäivällä ja päättyy sunnuntai iltapäivään. Huom! Kurssille mahtuu 25 ensimmäiseksi ilmoittautunutta. Kurssituki: Liitto korvaa osallistuvien jäsenten majoitukset, ruokailut sekä matkakulut liiton Edunvalvontaviikonloppu maatalousaloilla työskenteleville Herätys kaikki maatalousaloilla työskentelevät (maaseutuelinkeinot, puutarha- ja viheralat sekä turkistuotantoala). Nyt nopeat syövät hitaat - eli nopealla ennakkoilmoittautumisella varmistat paikkasi vuoden 2010 ainoalla edunvalvontaviikonlopulla maatalousaloilla! Kurssi tärähtää käyntiin lauantaina 4. syyskuuta Jyväskylässä Sokos hotelli Aleksandrassa ja päättyy seuraavana päivänä. Viikonlopun aikana tulet saamaan aimo annoksen työehtosopimus- ja työelämätietoutta sekä potkua jaksamiseen. Menossa mukana työehtosihteeri Kirsi ja luennoitsija - joka vielä salaisuus. Luvassa sopivassa suhteessa tietoa, unohtumattomia makuelämyksiä ja mukavaa menoa ja meininkiä. Mukaan mahtuu 30 ensin ilmoittautunutta ja muistathan, että Puuliitto maksaa jäsenilleen koulutuksen, ruokailut, majoitukset ja matkat. Nyt pikapikaa ilmoittautumaan nina.virtanen@puuliitto.fi tai puh. (09) 6151 6311. Ehdottomasti viimeisin ilmoittautumispäivä on 8.8. mutta mahtaako silloin olla enää paikkoja vapaana? Pitäkää huoli, että tätä kurssia ei jouduta perumaan. Mekaanisen metsäteollisuuden ja puusepänteollisuuden edunvalvontaviikonloppu 4. 5.9. Seinäjoki, Sokos Hotel Lakeus Kohderyhmä: Mekaanisen metsäteollisuuden ja puusepänteollisuuden aloilla työskentelevät luottamusmiehet ja työsuojeluvaltuutetut sekä muut liiton jäsenet, jotka ovat kiinnostuneet kurssisisällöstä. Kurssisisältö: Perehdytään uusiin työehtosopimusmääräyksiin, paikalliseen sopimiseen sekä muutosturvaan. Pohditaan miten toimitaan lomautustilanteissa, jotka ovat jatkuneet
200 pv yhdenjaksoisesti. Käydään läpi työsuojelun perusasiat ja käydään keskustelua tasa-arvo-/syrjintäkysymyksistä sekä ikääntyvien työntekijöiden asemasta työpaikalla. Kurssituki: Liitto korvaa osallistuvien jäsenten majoitukset, ruokailut sekä matkakulut liiton Työsuojelun ajankohtaispäivät 11. 12.9. Lahti, Sokos Hotel Lahden Seurahuone Kohderyhmä ja sisältö: Työpaikkojen työsuojeluhenkilöstö. Kurssilla käsitellään työsuojelun ajankohtaisia asioita. Kurssituki: Liitto korvaa osallistuvien jäsenten majoitukset, ruokailut sekä matkakulut liiton Työsuojelun peruskurssi 20. 24.9. Kiljavan opisto Kohderyhmä: Työpaikoilla työsuojelutehtävissä toimivat. Tavoite: Selvittää työsuojeluun liittyvät perustiedot ja sen merkitys sekä työsuojelutoiminnan organisaatiot ja opettaa näihin liittyviä tietoja ja taitoja työsuojelutoiminnassa. Avainsisältöjä: Työsuojelun peruskäsitteet, toiminta-alueet, tavoitteet ja hyvinvoinnin merkitys Työsuojelutehtävissä toimivien ihmisten tehtävät, oikeudet ja velvollisuudet organisaatioissa, työsuojelun ennakko- ja jälkivalvonta sekä työelämän kehittämismahdollisuudet Työsuojelua säätelevän lainsäädännön pääperiaatteet Toimialakohtaiset yhteistoimintasopimukset Työn ja työympäristön kuormitustekijät Työsuojelutoiminnan kehittäminen Kurssituki: SAK/EK-koulutussopimuksen mukainen työnantajan tuen piiriin kuuluva kurssi. Työnantaja maksaa kurssiajalta keskituntiansion mukaista palkkaa sekä 23,32 euroa/päivä ateriakorvausta opistolle. Liitto maksaa kurssimaksun, kurssiaineiston ja matkat. Kurssille haetaan ammattiyhdistysliikkeen kurssihakemuksella. Hakemukset liiton toimistoon kuukautta ennen kurssin alkua. Tervetuloa Puuliittoon -kurssi 25. 26.9. Jyväskylä, Sokos Hotel Aleksandra Kurssin sisältö: Kurssilla perehdytään ammattiosaston ja liiton toimintaan, työehtosopimuksen keskeisimpiin aiheisiin ja liiton jäsenpalveluihin. Opitaan tuntemaan vaikuttamisen ja päätöksenteon polkuja.
Kurssituki: Liitto korvaa osallistuvien jäsenten majoitukset, ruokailut sekä matkakulut liiton Puuliiton tiedottajaverkoston koulutusviikonloppu 25. 26.9. Vantaalla Puuliiton tiedottajaverkoston viides valtakunnallinen koulutusviikonloppu järjestetään 25. 26.9. Sokos Hotelli Vantaassa, Vantaalla. Kohderyhmä ja sisältö: Tiedottajaverkoston jäsenet, ammattiosastojen aktiivit ja viestinnästä kiinnostuneet jäsenet. Viikonlopun pääaiheena on sosiaalinen media ja sen käyttämisen mahdollisuudet liiton ja ammattiosastojen viestinnässä. Sen lisäksi esiin nostetaan viranomaisten kautta vaikuttaminen ja vedetään yhteen verkoston toiminnasta saatuja kokemuksia. Ohjelmaan sisältyy myös mediavierailu, jonka kohde varmistuu myöhemmin. Ilmoittautuminen: Ilmoittautuminen on tehtävä viimeistään kuukautta ennen kurssiajankohtaa Kurssille mahtuu 20 osallistujaa. Lisätietoja antaa päätoimittaja Petteri Raito joko sähköpostitse petteri.raito@puuliitto.fi tai puhelimitse 040 728 4615. 7. SÄRMÄN ILMESTYMISPÄIVÄT Liiton jäsenlehti Särmä ilmestyy viimeisen kerran ennen kesätaukoa 24. kesäkuuta. Lehteen tarkoitetun materiaalin on oltava perillä toimituksessa maanantaina 14. kesäkuuta. Seuraavan kerran Särmä ilmestyy 19. elokuuta. Ensimmäiseen kesän jälkeiseen lehteen tarkoitetun materiaalin on oltava perillä toimituksessa 9. elokuuta. Särmän ilmestymisaikataulu kesätauon jälkeen: Numero Aineistopäivä Ilmestymispäivä 9 9.8. 19.8. 10 30.8. 9.9. 11 20.9. 30.9. 12 11.10. 21.10. 13 1.11. 11.11. 14 22.11. 2.12. 15 13.12. 23.12. 8. PUULIITTO TIEDOTE Tämä on Puuliitto tiedotteen viimeinen numero ennen toimituksen kesätaukoa. Seuraava tiedote ilmestyy elo-syyskuun vaihteessa. Tiedoksi tarkkasilmäisille lukijoillemme!
Puuliitto tiedotteesta ei ilmestynyt numeroa kolme, koska suurin osa tiedotteista oli jo kopioitu kun virhe huomattiin. Tästä johtuen jatkamme numerointia eteenpäin. Kaikesta huolimatta viestintäyksikkö toivottaa lukijoilleen rentouttavaa kesää!