PÄÄTÖS Nro 124/2018/2 Dnro ESAVI/2505/2018 Etelä-Suomi Annettu julkipanon jälkeen 23.8.2018 ASIA Sähkökaapelin asentaminen mereen Halslahdenselällä sekä valmistelulupa, Kemiönsaari ja Sauvo HAKIJA Caruna Oy HAKEMUKSEN VIREILLETULO Caruna Oy on 16.2.2018 Etelä-Suomen aluehallintovirastossa vireille panemassaan ja myöhemmin täydentämässään hakemuksessa pyytänyt lupaa sähkökaapelin asentamiseen mereen Halslahdenselällä sekä lupaa ryhtyä hankkeen toteuttamista valmisteleviin toimenpiteisiin Kemiönsaaren ja Sauvon kunnissa. LUVAN HAKEMISEN PERUSTE JA LUPAVIRANOMAISEN TOIMIVALTA Vesilain 3 luvun 3 :n 1 momentin 5) kohta ja 1 luvun 7 :n 1 momentti LUPAHAKEMUKSEN SISÄLTÖ Caruna Oy korvaa nykyistä ikääntynyttä ilmajohtoverkkoa maakaapeleilla Kemiönsaaren ja Sauvon kunnissa. Hankkeen tarkoituksena on sähkön toimitusvarmuuden parantaminen. Asennettavan kaapelin käyttöjännite on 20 kv ja tyyppi armeerattu AHXAMKPJ-W 3x150. Kaapeli lasketaan merenpohjaan vesisyvyyden ollessa vähintään 2 m ja se kaivetaan rantaalueilla vesisyvyyden ollessa tätä vähemmän pohjan alapuolelle 0,7 m:n syvyyteen. Kaapelia ei tarvitse painottaa, koska armeerattu kaapeli pysyy pohjassa omalla painollaan. Kaapelin pituus vesialueella on noin 1 400 m ja vesisyvyys alituskohdalla Halslahdenselän keskellä 20 30 m ja rantojen läheisyydessä alle 10 m. Asennuksen jälkeen vanha sähköilmajohto puretaan. Hanke ei aiheuta haittaa tai seuraamuksia vedenlaadulle, kalastukselle tai vesialueen käytölle. Asennustyöt voivat aiheuttaa tilapäistä veden samentumista ja ne voivat tilapäisesti karkottaa kaloja työalueelta. ETELÄ-SUOMEN ALUEHALLINTOVIRASTO, YMPÄRISTÖLUPAVASTUUALUE ymparistoluvat.etela@avi.fi puh. 0295 016 000 Hämeenlinnan päätoimipaikka Helsingin toimipaikka fax 03 570 8002 Birger Jaarlin katu 15 Ratapihantie 9 kirjaamo.etela@avi.fi PL 150, 13101 Hämeenlinna PL 110, 00521 Helsinki www.avi.fi/etela
2 (7) Kaapeli rantautuu kiinteistöllä Vesterkulla 322-455-2-11 Kemiönsaaren kunnassa ja kiinteistöllä Nedergård 738-415-1-40 Sauvon kunnassa. Kaapeli kulkee kiinteistöön Vesterkulla 322-455-2-11 kuuluvalla vesialueella, kiinteistöön Vestern 322-455-2-10 kuuluvalla vesialueella, kiinteistöön Mäki 322-455-5-11 kuuluvalla vesialueella ja kiinteistöön Roinila 322-455-5-3 kuuluvalla vesialueella Kemiönsaaren kunnassa sekä Halslahden osakaskunnan hallinnoimalla yhteisellä vesialueella 738-415-876-2 Sauvon kunnassa. Hakija on hakenut töiden suorittamiselle vesilain 3 luvun 16 :n mukaista valmistelulupaa. Työt on tarkoitus tehdä aikavälillä huhtikuu joulukuu vuonna 2018. Hankkeesta ei hakijan arvion mukaan koidu vesien käyttömuodoille tai luonnolle pysyvää haittaa. HAKEMUKSESTA TIEDOTTAMINEN Aluehallintovirasto on vesilain 11 luvun 7, 10 ja 11 :ssä säädetyllä tavalla kuuluttamalla asiasta aluehallintovirastossa sekä Kemiönsaaren ja Sauvon kunnissa varannut tilaisuuden muistutusten tekemiseen ja mielipiteiden esittämiseen hakemuksen johdosta viimeistään 27.6.2018. Kuulutus on erikseen lähetetty asiakirjoista ilmeneville asianosaisille. Kuulutus ja hakemusasiakirjat on julkaistu aluehallintoviraston internetsivuilla osoitteessa www.avi.fi/lupa-tietopalvelu. Aluehallintovirasto on vesilain 11 luvun 6 :n mukaisesti pyytänyt hakemuksen johdosta lausunnon Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen ympäristö ja luonnonvarat -vastuualueelta, Kemiönsaaren ja Sauvon kunnilta, Kemiönsaaren ja Sauvon kuntien ympäristönsuojeluviranomaisilta sekä Liikenneviraston Meriväyläyksiköltä. LAUSUNNOT 1) Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen ympäristö ja luonnonvarat -vastuualue on todennut, että hankealue kuuluu vesimuodostumaan Halikonlahden pohjoinen haara, jonka ekologisen tilan luokka on Kokemäenjoen Saaristomeren Selkämeren vesienhoitoalueen vesienhoitosuunnitelman luokituksen (2016) mukaan välttävä. Vesienhoidon tavoitteena on saavuttaa vähintään hyvä ekologinen tila vesimuodostumalla vuoteen 2027 mennessä. Vesimuodostuman kemiallinen tila on hyvä ja se tulee ylläpitää eikä tila saa huonontua. Merenhoidon tavoitteena on meriympäristön hyvä tila kaikkien merenhoidossa tarkasteltavien 11 laadullisen kuvaajan osalta. Suunnitellut toimenpiteet voivat aiheuttaa työnaikaista veden samentumista. Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen näkemyksen mukaan ne eivät kuitenkaan vaikeuta vesien- ja merenhoidon tavoitteiden saavuttamista. Kaivutyöt vesialueella on tehtävä virkistyskäyttökauden (1.6. 15.8.) ulkopuolella. Hankkeelle voidaan myöntää vesilain mukainen lupa tavanomaisin lupamääräyksin.
3 (7) 2) Kemiönsaaren kunnan rakennus- ja ympäristövalvontalautakunta on todennut, ettei sillä ole huomautettavaa hakemuksesta. 3) Sauvon kunnan tekninen- ja ympäristölautakunta on todennut, ettei sillä ole huomautettavaa hakemuksesta. Oikein tehty merikaapeliasennus ei aiheuta haittaa tai seuraamuksia vedenlaadulle, kalastukselle eikä yleiselle virkistyskäytölle tai muulle vesialueen käytölle. 4) Liikenneviraston Meriväyläyksikkö on todennut, että suunniteltu sähkökaapelilinjaus alittaa Liikenneviraston Santasaari Kokkila väylän syvällä merialueella. Suunnitellun linjauksen läheisyydessä ei ole merenkulun kelluvia turvalaitteita. Sähkökaapeli mahdollisine painoineen tulee asentaa väyläalueen alituksen osalta alle Santasaari Kokkila väylän haraustason MW 2013-4,80 m. Mikäli hankkeen toteuttaminen vaatii vesiliikenteen tilapäistä rajoittamista asennustöiden aikana, hankkeesta vastaavan tulee olla asiasta hyvissä ajoin yhteydessä Liikenneviraston Meriväyläyksikköön. Sähkökaapelin asennuksessa ja merkitsemisessä tulee noudattaa Liikenneviraston ohjetta Ilmajohtojen sekä kaapeleiden ja putkijohtojen asettaminen ja merkitseminen vesialueella (23/2014). Lupahakemuksessa on maininta nykyisen ilmajohtoverkon ikääntymisestä. Mikäli nykyinen merikarttaan merkitty Halslahdenselän ylittävä ilmajohto poistetaan käytöstä, siitä tulee tehdä ilmoitus Liikenneviraston Meriväyläyksikölle merikarttojen ylläpitoa varten. Asennustöiden jälkeen hankkeesta vastaavan tulee toimittaa valmistumisilmoitus ja sähkökaapelin sijainnin osoittava kartta paikannustietoineen Liikenneviraston Meriväyläyksikölle. Valmistumisilmoituksen perusteella sähkökaapelilinjauksen sijainti lisätään merikartalle ja sen tiedot lisätään Liikenneviraston tietokantaan. Paikannustiedot tulee toimittaa numeerisina. MUISTUTUKSET JA MIELIPITEET Hakemuksesta ei ole jätetty muistutuksia tai mielipiteitä. ALUEHALLINTOVIRASTON RATKAISU Luparatkaisu Aluehallintovirasto myöntää Caruna Oy:lle luvan sähkökaapelin asentamiseen mereen Halslahdenselällä hakemussuunnitelman ja 15.2.2018 päivätyn suunnitelmakartan (mittakaava 1:5 000) mukaisesti Kemiönsaaren ja Sauvon kunnissa. Aluehallintovirasto myöntää Caruna Oy:lle pysyvän käyttöoikeuden hanketta varten tarvittaviin osiin kiinteistöön Vesterkulla 322-455-2-11 kuuluvasta vesialueesta, kiinteistöön Vestern 322-455-2-10 kuuluvasta vesialueesta, kiinteistöön Mäki 322-455-5-11 kuuluvasta vesialueesta ja kiinteistöön Roinila 322-455-5-3 kuuluvasta vesialueesta Kemiönsaaren kunnassa sekä yhteisestä vesialueesta 738-415-876-2 Sauvon kunnassa.
4 (7) Hankkeesta ja myönnetyistä vähäisistä pysyvistä käyttöoikeuksista ei ennalta arvioiden aiheudu vesilain mukaan korvattavaa edunmenetystä. Luvan saajan on noudatettava vesilain säännöksiä ja seuraavia lupamääräyksiä. Lupamääräykset 1) Kaapeli on asennettava merenpohjaan tarvittaessa riittävästi painotettuna vähintään 2,0 m:n syvyyteen keskivedenkorkeudesta mitattuna niin, että se painuu pohjaan tasaisesti ja pysyy paikallaan. Alueilla, missä vesisyvyys keskivedenkorkeudesta mitattuna on alle 2,0 m, kaapeli mahdollisine painoineen on upotettava pohjaan tehtävään kaivantoon ja peitettävä tai muutoin suojattava. Kaapeli mahdollisine painoineen on asennettava Liikenneviraston Santasaari Kokkila väylän kohdalla väylän haraussyvyyden MW 2013-4,80 m alapuolelle tarvittaessa kaivamalla kaapeli mahdollisine painoineen pohjan alapuolelle. 2) Asennustyöt on tehtävä siten ja sellaisena aikana, että vesialueelle ja sen käytölle aiheutuu mahdollisimman vähän haittaa. Kaivutyöt vesialueella on tehtävä vesialueen virkistyskäyttökauden 1.6. 15.8. ulkopuolisena aikana. Mikäli töiden suorittaminen edellyttää vesiliikenteen tilapäistä sulkemista, luvan saajan tulee hyvissä ajoin ennen töiden aloittamista ilmoittaa asiasta Liikenneviraston Meriväyläyksikölle. Jos työt tehdään vesialueen ollessa jäässä, on kohdat, joissa työn vuoksi jäätä on rikottu tai jään kantavuus on huonontunut, merkittävä asianmukaisesti. 3) Luvan saajan tulee selvittää suunnitelman mukaisella työalueella mahdollisesti olevat muut johdot ja kaapelit. Työt on tehtävä niitä vaurioittamatta. 4) Kaapeli on pidettävä tarkoitustaan vastaavassa kunnossa. 5) Kaapelin sijainti vesialueella on merkittävä asianmukaisesti. Merkintään käytettävät rakenteet on pidettävä kunnossa. 6) Töiden päätyttyä rakennuspaikat on saatettava asianmukaiseen ja maisemallisesti hyväksyttävään kuntoon. 7) Töiden suorittamisesta mahdollisesti aiheutuva ja välittömästi ilmenevä edunmenetys on viipymättä korvattava asianomaiselle edunmenettäjälle. 8) Työt on aloitettava ja saatettava olennaisilta osiltaan loppuun kolmen vuoden kuluessa siitä lukien, kun tämä päätös on tullut lainvoimaiseksi. Muuten lupa ja myönnetyt käyttöoikeudet raukeavat.
5 (7) 9) Töiden aloittamisesta on etukäteen ilmoitettava kirjallisesti Varsinais- Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen ympäristö ja luonnonvarat -vastuualueelle, Kemiönsaaren ja Sauvon kuntien ympäristönsuojeluviranomaisille sekä tarkoituksenmukaisella tavalla asianomaisille vesi- ja maa-alueiden omistajille. 10) Hankkeen valmistumisesta on 60 päivän kuluessa ilmoitettava kirjallisesti Etelä-Suomen aluehallintovirastolle, Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen ympäristö ja luonnonvarat -vastuualueelle sekä Kemiönsaaren ja Sauvon kuntien ympäristönsuojeluviranomaisille. Valmistumisilmoitukseen on liitettävä kaapelin lopullista sijaintia vesialueella osoittava kartta paikannustietoineen ja pituusleikkauspiirustus sekä selvitys kaapelin merkintätavasta. Paikannustiedot on toimitettava Liikenneviraston Meriväyläyksikölle myös numeerisessa muodossa. Lisäksi Meriväyläyksikölle tulee ilmoittaa mahdollisesta nykyisen Halslahdenselän ylittävän ilmajohdon käytöstä poistamisesta. Perustelut Sovelletut säännökset Valmistelulupa Perustelut Hanke on tarpeen sähkönsaannin turvaamiseksi eikä se lupamääräysten mukaisesti toteutettuna sanottavasti loukkaa yleistä tai yksityistä etua. Vesilain (587/2011) 2 luvun 12 ja 3 luvun 4 :n 1 momentin 1) kohta Aluehallintovirasto oikeuttaa Caruna Oy:n ryhtymään hankkeen toteuttamista valmisteleviin toimenpiteisiin jo ennen päätöksen lainvoimaiseksi tulemista. Luvan saajan on ennen toimenpiteisiin ryhtymistä asetettava Lounais-Suomen aluehallintoviraston peruspalvelut, oikeusturva ja luvat -vastuualueelle 1 000 euron suuruinen vakuus niiden vahinkojen, haittojen ja kustannusten korvaamisesta, jotka päätöksen kumoaminen tai luvan määräysten muuttaminen voi aiheuttaa. Valmistelevat toimenpiteet voidaan suorittaa tuottamatta muulle vesien käytölle tai luonnolle ja sen toiminnalle huomattavaa haittaa. Luvassa tarkoitetut työt ovat sellaisia, että niiden suorittamisen jälkeen olot voidaan olennaisilta osin palauttaa ennalleen siinä tapauksessa, että lupapäätös kumotaan tai sen määräyksiä muutetaan. Sovelletut säännökset Vesilain (587/2011) 3 luvun 16 ja 17 Lausuntoihin vastaaminen Aluehallintovirasto ottaa lausunnot huomioon luparatkaisusta ja lupamääräyksistä ilmenevällä tavalla.
6 (7) KÄSITTELYMAKSU JA SEN MÄÄRÄYTYMINEN Käsittelymaksu on 1 910 euroa. Lasku lähetetään erikseen Valtion talous- ja henkilöstöhallinnon palvelukeskuksesta. Käsittelymaksu määräytyy aluehallintovirastojen maksuista vuonna 2018 annetun valtioneuvoston asetuksen (997/2017) mukaisesti. Asetuksen liitteenä olevan maksutaulukon mukaan vesilain 3 luvun mukaisen johtoa koskevan hakemuksen käsittelystä perittävän maksun suuruus on 1 910 euroa. PÄÄTÖKSESTÄ TIEDOTTAMINEN Päätös Caruna Oy Kemiönsaaren kunta Kemiönsaaren kunnan ympäristönsuojeluviranomainen Sauvon kunta Sauvon kunnan ympäristönsuojeluviranomainen Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus, ympäristö ja luonnonvarat -vastuualue Liikenneviraston Meriväyläyksikkö/ Helsinki Suomen ympäristökeskus Ilmoitus päätöksestä Listan dpoesavi-2505-2018 mukaan. Ilmoittaminen ilmoitustauluilla ja internetissä Tieto päätöksen antamisesta julkaistaan Etelä-Suomen aluehallintoviraston ilmoitustaululla ja päätöksestä kuulutetaan Kemiönsaaren ja Sauvon kuntien virallisilla ilmoitustauluilla. Päätös julkaistaan aluehallintoviraston internetsivuilla osoitteessa www.avi.fi/lupa-tietopalvelu.
7 (7) MUUTOKSENHAKU Liite Päätökseen saa hakea muutosta Vaasan hallinto-oikeudelta valittamalla. Valitusosoitus Asian on ratkaissut ympäristöneuvos Birgitta Vauhkonen ja esitellyt ympäristölakimies Saku Hurskainen. Asiakirja on hyväksytty sähköisesti. Merkintä sähköisestä hyväksymisestä on asiakirjan viimeisellä sivulla.
Liite VALITUSOSOITUS Valitusviranomainen Etelä-Suomen aluehallintoviraston päätökseen saa hakea valittamalla muutosta Vaasan hallinto-oikeudelta. Asian käsittelystä perittävästä maksusta valitetaan samassa järjestyksessä kuin pääasiasta. Valitusaika Määräaika valituksen tekemiseen on kolmekymmentä (30) päivää tämän päätöksen antopäivästä sitä määräaikaan lukematta. Valitusaika päättyy 24.9.2018. Valitusoikeus Päätöksestä voivat valittaa asianosaiset, sekä vaikutusalueella ympäristön-, terveyden- tai luonnonsuojelun tai asuinympäristön viihtyisyyden edistämiseksi toimivat rekisteröidyt yhdistykset tai säätiöt, sijaintikunta ja vaikutusalueen kunnat ja niiden ympäristönsuojeluviranomaiset, sekä elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukset ja muut asiassa yleistä etua valvovat viranomaiset. Valituksen sisältö Valituksen liitteet Valituskirjelmässä, joka osoitetaan Vaasan hallinto-oikeudelle, on ilmoitettava - päätös, johon haetaan muutosta - valittajan nimi ja kotikunta - postiosoite ja puhelinnumero ja mahdollinen sähköpostiosoite, joihin asiaa koskevat ilmoitukset valittajalle voidaan toimittaa (mikäli yhteystiedot muuttuvat, on niistä ilmoitettava Vaasan hallinto-oikeudelle, PL 204, 65101 Vaasa, sähköposti vaasa.hao@oikeus.fi) - miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta - mitä muutoksia päätökseen vaaditaan tehtäväksi - perusteet, joilla muutosta vaaditaan - valittajan, laillisen edustajan tai asiamiehen allekirjoitus, ellei valituskirjelmää toimiteta sähköisesti (faxilla tai sähköpostilla) Valituskirjelmään on liitettävä - asiakirjat, joihin valittaja vetoaa vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle - mahdollisen asiamiehen valtakirja tai toimitettaessa valitus sähköisesti selvitys asiamiehen toimivallasta Valituksen toimittaminen Valituskirjelmä liitteineen on toimitettava Vaasan hallinto-oikeudelle. Valituskirjelmän on oltava perillä määräajan viimeisenä päivänä ennen virkaajan päättymistä. Valituskirjelmä liitteineen voidaan myös lähettää postitse, faxina tai sähköpostilla. Sähköisesti (faxina tai sähköpostilla) toimitetun valituskirjelmän on oltava toimitettu niin, että se on käytettävissä vastaanottolaitteessa tai tietojärjestelmässä määräajan viimeisenä päivänä ennen virka-ajan päättymistä. Vaasan hallinto-oikeuden kirjaamon yhteystiedot käyntiosoite: postiosoite: puhelin: faksi: sähköposti: aukioloaika: Oikeudenkäyntimaksu Korsholmanpuistikko 43, 4. krs PL 204, 65101 Vaasa 029 56 42780 029 56 42760 vaasa.hao@oikeus.fi klo 8 16.15 Vaasan hallinto-oikeudessa valituksen käsittelystä perittävä oikeudenkäyntimaksu on 250 euroa. Mikäli hallinto-oikeus muuttaa valituksenalaista päätöstä muutoksenhakijan eduksi, oikeudenkäyntimaksua ei peritä. Maksua ei myöskään peritä eräissä asiaryhmissä eikä myöskään mikäli asianosainen on muualla laissa vapautettu maksusta. Maksuvelvollinen on vireillepanija ja maksu on valituskirjelmäkohtainen.