Vapaa-aika- ja harrastuspalvelut Järvenpään Opisto Keskisen Uudenmaan Musiikkiopisto Kirjastopalvelut Liikuntapalvelut



Samankaltaiset tiedostot
Kallion musiikkikoulu

a P ep t e er us TAITEEN PERUSOPETUS Ähtärissä kuvataide musiikki käsityö tanssi

Liite nro 4. Kansalaisopiston kurssimaksuissa noudatettavat periaatteet ja kurssien hinnoittelu lukuvuonna

AINEOPETUSSUUNNITELMA VARHAISIÄN MUSIIKKIKASVATUS

Taiteen perusopetuksen valmentavia opintoja antava musiikkileikkikoulu

TAITEEN PERUSOPETUS. Kuvataidekoulu KUVATAITEEN PERUSTEET 1 (60 t)

Mu2 MONIÄÄNINEN SUOMI, jaksoissa 2, 3 ja 5 Mikä on suomalaista musiikkia, millaista musiikkia Suomessa on tehty ja harrastettu joskus

ILMOITTAUTUMINEN LUKUVUODELLE

OPETUSTARJOTIN

AVOIMET VARHAISKASVATUSPALVELUT HYVINKÄÄLLÄ

SALON MUSIIKKIOPISTO

KOULUJEN KERHO-OPAS. syksy 2019

KIRKKONUMMEN MUSIIKKIOPISTO. Perusopetus

AVOIMEN YLIOPISTON KEVÄÄN KURSSITARJONTA

SALON MUSIIKKI- OPISTO LÄNSI- RANTA 4B SALO

Kurssimaksun voi maksaa myös Tyky-kuntosetelillä. Tykykuntosetelillä maksettaessa kurssimaksu maksetaan kansalaisopiston toimistoon.

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Linnainmaan koulu lv

ILMOITTAUTUMINEN MUSIIKKIOPISTOON

Otsikko. Alaotsikko. Tekijä

Perustiedot - Kaikki -

OULUNSALON KIRKONKYLÄN KOULUN valinnaiset aineet lv

Kokemäen kansalaisopisto

Isonkyrön kunnan perusopetus

SUOMEN KOULUJÄRJESTELMÄ

LUKUVUODEN OPETUSOHJELMAN PERUSTEET

Tekniikan alan kieliopinnot

Aseman koulun valinnaiset aineet lukuvuonna

KEVÄT 2018 SUOMEA JYVÄSKYLÄSSÄ. Jyväskylän Kansalaisopisto. Gradia Jyväskylän koulutuskuntayhtymä. Jyväskylän Yliopiston Kielikeskus

SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014

Teknillistieteellisen alan kieliopinnot Hanna Snellman Opintoasiat / Kielipalvelut-yksikkö

Käsityön taiteen perusopetus UUDET RYHMÄT ALKAVAT SYKSYLLÄ 2017 SYVENTÄVÄT OPINNOT, E172514

A1-kielivalinta ja hakeminen painotettuun opetukseen 3. luokalle Hakuaika luokkalaisille ja 2.-luokkalaisten huoltajille

Käsityön taiteen perusopetus UUDET RYHMÄT ALKAVAT SYKSYLLÄ 2017 PERUSOPINNOT, E172512

KASVATUSTIETEIDEN (YLEINEN JA AIKUISKASVATUSTIEDE) PERUSOPINTOJEN 25 OP OPINTOPOLUT LUKUVUONNA AVOIMESSA YLIOPISTOSSA VERKKO-OPETUS

TERVETULOA VANHEMPAINILTAAN

Ajankohtaista. Taidelukioviikko

Alkio-opisto. Jyväskylän Korpilahdella

Teknillistieteellisen alan kieliopinnot

Hamulan koulun valinnaisainetarjonta

KARKKILAN TYÖVÄENOPISTON TOIMINTASUUNNITEL- MA KAUDELLE

Ilmoittautuminen Musiikkikoulu Musiken oppilaaksi lukuvuodelle

Itä-Karjalan Kansanopisto

Opas 3. luokalle siirtyvälle

KESÄLUKIO-OPAS. Lahden yhteiskoulun aikuislukio. Kesälukion verkkosivut:

VALINNAISAINEEN VALINTA

TAMPEREEN YLIOPISTO Muutos Kasvatustieteiden yksikkö Muutos

Valinnaisopas Lukuvuosi Veromäen koulu

ASKOLAN KUVATAIDEKOULU

KANSALAISOPISTON MAKSUPERUSTEET 2015

Pienten lasten kerho Tiukuset

Perustiedot - Kaikki -

HYVINKÄÄN KAUPUNKI Sivistystoimi/ Hallinto Kankurinkatu HYVINKÄÄ

Tervetuloa 7. luokkien VALINNAISAINEILTAAN

OPS 2016 Alakoulun valinnaiset aineet

Tilauskoulutusta HIIDEN OPISTOSTA

LUKUVUOSI LIIKUNTA (4.-6.-luokat) MUSIIKKI (4.-6.-luokat)

Musiikin perusteiden opetus. Mupe-OPAS. oppilaille, opettajille ja vanhemmille

ALAKOULUN VALINNAISAINEET

Jaksovinkit 6. Rehtori. Ainevastaavat. Panu Kela puh Rehtori on varmimmin tavattavissa ma to klo

turun seudun musiikkiopisto Turun seudun musiikkiopiston säännöt

Kauppatieteellisen alan kieliopinnot Hanna Snellman Kielipalvelut-yksikkö

Opiskele skandinavistiikkaa keskellä Ruotsia

Kansainvälisen asiantuntijan viestintätaidot (25 op) Työelämässä tarvitaan monipuolisia viestintä- ja kulttuuritaitoja!

VALINNAISAINEEN VALINTA 2019

Kieliopinnot KTM-tutkinnossa Hanna Snellman/Opintoasiat Kielipalvelut-yksikkö

Ilmoittautuminen Musiikkiopistoon

Viljakkalan Yhtenäiskoulu. Valinnaisaineiden valinta

Kämmenniemen koulupolku

Ajankohtaista 5. jaksossa

LASTEN JA NUORTEN KULTTUURIKESKUS VILLA ARTTU KEVÄT 2017 OHJELMA

Tiedotustilaisuus koulutulokkaiden vanhemmille keskiviikkona Aineisto osoitteessa:

AINEOPETUSSUUNNITELMA VARHAISIÄN MUSIIKKIKASVATUS

Hallintotieteellisen alan kieliopinnot

Piirros Mika Kolehmainen

KOKKOLAN LASTEN JA NUORTEN KUVATAIDEKOULUN TYÖPAJAOPINNOT

1. Johdanto Hyvinkään Opisto on vuonna 1927 perustettu vapaan sivistystyön oppilaitos, joka tarjoaa kaikille avointa koulutusta. Hyvinkään Opisto tarj

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Takahuhdin koulu lv

Jyväskylän ammattikorkeakoulun HARJOITUSMUSIIKKIOPISTO

Kieliä Jyväskylän yliopistossa

OPISKELE KIELIÄ AIKUISLUKIOSSA

Perustiedot - Kaikki -

Tilauskoulutusta HIIDEN OPISTOS TA

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Aleksanterin koulu lv

Valinnaiset aineet Paulaharjussa

KARKKILAN TYÖVÄENOPISTON TOIMINTASUUNNITELMA KAUDELLE

LUKIO-OPINNOT. Viherlaakson lukion opinto-ohjaajat Riina Laasonen & Salla Purho

MUSIIKKIOPISTOTASON VALINTAKOEOPAS 2013

VAPAASTA SIVISTYSTYÖSTÄ MAHDOLLISUUKSIA KOULUTUSTARJONNAN MONIPUOLISTAMISEEN Educa 2012 la , Päivi Majoinen Pieksämäen seutuopisto

Osaavat luovat MAAILMOJA

HEI VALMENNUSOPPILAAT!

JÄSENTIEDOTE. Joulun aika ja kauden käännös JOULUN AIKA. KUNTOJUMPAT (yli 15v.) Järvenpään Voimistelijat ry 2/

PAJAVIIKKO Viikolla 4. korvataan normaali opetus erilaisilla pajoilla.

KIRKONKYLÄN KOULU Tuusulantie Tuusula

TIEDOTE OPPILAILLE ELOKUU 2015

Iisalmen kaupunki Sivistyspalvelukeskus Varhaiskasvatus ESIOPETUKSEN LUKUVUOSISUUNNITELMA. Lukuvuosi - Yksikkö. Esiopetusryhmän nimi

MUSIIKKIOPISTOON! VANTAAN MUSIIKKIOPISTO - VMO

ASIAKASKOULUTUKSET. Kurssiohjelma Syksy 2017

Taiteen perusopetuksen kyselyjen alustavia tuloksia Oppilaiden ja huoltajien kysely Avoin verkkokysely keväällä 2016

LOIMAAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/ Otsikko Sivu

Normaalikoulun kielivalintailta Welcome! Willkommen! Bienvenue!

Transkriptio:

Opi, liiku, lue, soita Vapaa-aika- ja harrastuspalvelut 2013 2014 Järvenpään Opisto Keskisen Uudenmaan Musiikkiopisto Kirjastopalvelut Liikuntapalvelut

Vapaa-aika- ja harrastuspalvelut 2013-14 Vapaa-aika- ja harrastuspalveluiden tarjoamat palvelut on koottu tähän ohjelmaan toimintakaudelle 2013 2014. Palveluita tuottavat Järvenpään Opisto, Liikuntapalvelut, Kirjastopalvelut ja Keskisen Uudenmaan Musiikkiopisto. Markkinoinnista ja pääosin Järvenpään Opiston ja liikuntapalveluiden asiakaspalvelusta vastaa Vapaa-aika- ja osaamiskeskus. Palveluidemme toiminta-ajatuksena on edistää asukkaiden hyvinvointia ja elinvoimaisuutta tarjoamalla osaamista ja harrastamista tukevia palveluita yhteistyössä eri toimijoiden kanssa. Tuotamme monipuolisia kirjallisuuden, vapaan sivistystyön, taiteen perusopetuksen ja liikunnan palveluita sekä edistämme aktiivista kansalaistoimintaa. Tervetuloa palveluihimme! Marko Enberg Vapaa-aikajohtaja VAPAA-AIKA- JA HARRASTUSPALVELUT 3 Vapaa-aika- ja osaamiskeskus 4 Keskisen Uudenmaan Musiikkiopisto 10 kirjastopalvelut 12 Järvenpään Opisto 102 Kuvataidekoulu 140 Liikuntapalvelut 158 HAKEMISTO Oikeudet mahdollisiin muutoksiin pidätetään. 2

Vapaa-aika- ja osaamiskeskus Mannilantie 4, 04400 Järvenpää Puh. 09 2719 2498 Asiakaspalvelu avoinna ma ke klo 12 16, to 12 18 ja pe suljettu. Suljettu syyslomaviikolla 42 (14.-18.10.2013). Ilmoittautumispäivinä 6.8., 8.8., 15.8. ja 20.8. avoinna myös klo 17-19. Mitä Vapaa-aika- ja osaamiskeskus tekee? Jakaa tietoa ja markkinoi Järvenpään Opiston, liikuntapalveluiden, kirjaston ja Keskisen Uudenmaan Musiikkiopiston tuottamia vapaaaika- ja harrastuspalveluita. Ottaa vastaan opiston ja liikuntapalveluiden kurssi-ilmoittautumisia. Hoitaa kaupungin liikuntatilojen, kirjaston Tyyni Tuulio -salin sekä Seuratalon tilavarauksia. Palveluesimies Tiina Inkinen 040 315 2725, tiina.inkinen@jarvenpaa.fi Liikunta- ja järjestösihteeri Pirjo Åhs, pirjo.ahs@jarvenpaa.fi. Sijaisena 8.12. asti liikunnanohjaaja Tiina Kuronen, tiina.kuronen@jarvenpaa.fi, 040 315 2507 Koulutus- ja markkinointisihteeri Minna Luosujärvi 040 315 2268, minna.luosujarvi@jarvenpaa.fi Koulutus- ja markkinointisihteeri, 040 315 2592 Talous- ja hallintosihteeri Merja Lehtonen, 040 315 2416, merja.lehtonen@jarvenpaa.fi Talous- ja hallintosihteeri Eija Pajari, toimipaikka kaupunginkirjasto, 040 315 2533, eija.pajari@jarvenpaa.fi Iltavahtimestari Else-Maj Iljala, toimipaikka Järvenpään yhteiskoulu, 040 315 3892, else-maj.iljala@jarvenpaa.fi Iltavahtimestari, toimipaikka Järvenpään Opisto, 040 315 2053 Viikonloppuvahtimestari, toimipaikka Järvenpään Opisto, 040 315 2498 VAPAA-AIKA- JA OSAAMISKESKUS Ilmoittautuminen kursseille Milloin ilmoittautumiset alkavat? Järvenpään Opisto: Liikunta (paitsi vesiliikunta) ja tanssi ti 6.8. klo 17-19 Vesiliikunta to 8.8. klo 17-19 Avoin yliopisto, musiikki ja kuvataidekoulu to 15.8. klo 17-19 Muut aineet ti 20.8. klo 17-19 Liikuntapalvelut: Sisäliikunta ti 6.8. klo 17-19 Vesiliikunta to 8.8. klo 17-19 Vesiliikuntaryhmät ovat tarkoitettu ensisijaisesti järvenpääläisille. Miten? Opiston kursseille osoitteessa www.jarvenpaa.fi/jarvenpaanopisto Liikuntapalveluiden ryhmiin osoitteessa www.jarvenpaa.fi/liikunta Puh. 09 2719 2498 tai tulemalla paikan päälle Vapaa-aika- ja osaamiskeskukseen, Mannilantie 4. Sähköpostitse ei voi ilmoittautua. Tarkemmat ilmoittautumisohjeet ja opiskelua koskevat tiedot löytyvät Järvenpään Opiston ja liikuntapalveluiden kohdalta. 3

Keskisen Uudenmaan Musiikkiopisto Keskisen Uudenmaan Musiikkiopisto on Järvenpään kaupungin ja Tuusulan kunnan yhteinen, dynaaminen ja monipuolinen musiikin osaamiskeskus. Musiikkiopistossa opiskelee n. 900 oppilasta. Harrastaa voivat eri-ikäiset, myös aikuiset. Musiikkiopisto tarjoaa väyliä elinikäiseen harrastamiseen, elämyksiä ja valmiudet ammattiopintoihin. 4

KESKISEN UUDENMAAN MUSIIKKIOPISTO Seutulantie 8, 04410 Järvenpää Kirkkotie 49, 04310 Tuusula Toimisto: Seutulantie 8, Järvenpää (2. kerros) p. 040 315 2803 Asiakaspalveluaika: ma-ke klo 13-15 ja to klo 14-17.30 Sähköpostiosoitteet ovat muotoa etunimi.sukunimi@jarvenpaa.fi www.kum.fi musiikkiopisto@jarvenpaa.fi Musiikkiharrastus tuo iloisen mielen ja antaa monenlaisia valmiuksia. Musiikkiopisto painottaa erityisesti yhdessä soittamista ja laulamista. Niinpä siellä toimiikin useita aktiivisia kuoroja, orkestereita ja bändejä, jotka esiintyvät ahkerasti. Musiikkiopistossa voi opiskella sekä klassista että pop/jazz-musiikkia. Lisäksi voi tutustua kansanmusiikkiin. ASTU MUSIIKIN MAAILMAAN! Harrastamisen eri mahdollisuudet Musiikkileikkikoulu (0-6-v) Musiikkileikkikoulussa tutustutaan musiikin maailmaan laulaen, loruillen, soittaen, liikkuen, musiikkia kuunnellen, leikkien ja elämysten avulla. Opetuksen tavoitteena on kehittää lapsen laulu- ja soittotaitoa, rytmi- ja melodiatajua, kuuntelukykyä sekä musiikillista ilmaisua. Musiikkileikkikoulu tukee lapsen kielellistä, motorista, emotionaalista ja sosiaalista kehitystä. Ryhmät on jaettu siten, että 3-4-vuotiaat osallistuvat musiikkileikkitunneille ja 5-6-vuotiaat soittavat muun toiminnan lisäksi ryhmästä riippuen 5-kielistä kannelta tai rytmisoittimia (rumpuryhmät). Perheryhmät: 3 kk- 2-vuotiaat käyvät musiikkileikkikoulussa yhdessä aikuisen kanssa. Perheryhmissä körötellään, leikitään, lauletaan, soitetaan ja kuunnellaan musiikkia sekä liikutaan musiikin tahdissa. Laulu- ja loruvaraston luomisen lisäksi lapset ja aikuiset voivat nauttia yhdessäolosta ja lapset tottuvat luontevaan yhdessäoloon myös muiden lasten ja aikuisten kanssa. Perheryhmien tarkoitus on tarjota vuorovaikutusta vahvistavaa, kielen ja motoriikan kehitystä tukevaa sekä viihdyttävää ja/tai rauhoittavaa musiikkitoimintaa. Ilmoittautuminen: osoitteessa www.kum.fi tai toimistoon p. 040 315 2803 (ma-ke klo 13 15, to 14 17.30). Ilmoittautua voi keväisin musiikkiopiston hakuaikana sekä ympäri lukuvuoden. Lukukausimaksu on 105. Musiikkivalmennus (7-8-v) Musiikkivalmennus on tarkoitettu musiikkiopiston perusopetuksen oppilaille, musiikkileikkikoululaisten jatkoaineeksi sekä aivan uusille oppilaille. Tunneilla soitetaan ja lauletaan yhdessä. Tunneilla tutustutaan myös säveltäjiin ja heidän tunnetuimpiin teoksiinsa ja opetellaan helppoja rytmi- ja melodiatehtäviä. Ilmoittautuminen: osoitteessa www.kum.fi tai toimistoon p. 040 315 2803 (ma-ke klo 13 15, to 14 17.30). Ilmoittautua voi keväisin musiikkiopiston hakuaikana sekä ympäri lukuvuoden. Lukukausimaksu on 125. Taiteen perusopetus Musiikkiopisto antaa musiikin laajan oppimäärän mukaista taiteen perusopetusta toiminta-alueensa kouluikäisille lapsille ja nuorille. Opetus tapahtuu sekä yksilöopetuksena että yhdessä soittamisen muodossa. Laaja oppimäärä koostuu perustason ja opistotason opinnoista. Opistotason opinnot antavat valmiudet ammattiopintoihin. Opintoihin tullaan valintatestien kautta. Opiskelussa noudatetaan opetussuunnitelmaa, joka pohjautuu opetusministeriön antamiin valtakunnallisiin perusteisiin. Ilmoittautuminen: huhti- ja toukokuussa. Valintestit pidetään toukokuussa. Lisätiedot: www.kum.fi. Lukukausimaksu 300. keskisen uudenmaan musiikkiopisto 5

Avoin opetus Avoin opetus on väylä, jossa eri-ikäiset voivat harrastaa musiikkia omaan tahtiin haluamallaan tavalla. Opiskella voi yksilöopetuksessa soittoa tai laulua, laulaa kuorossa, soittaa bändissä, osallistua eripituisiin teemakursseihin jne. Avoin opetus voi järjestää tilauksesta myös yhteisöille räätälöityä opetusta ja toimintaa. Opetukseen pääsee ilman valintatestiä vapaille paikoille. Opetuksen hinta perustuu lukukauden sekä oppitunnin pituuteen. Ilmoittautuminen: osoitteessa www.kum.fi keväisin sekä ympäri vuoden. Musikantti Musikantti-ryhmäopetus on mukava tapa tutustua mieluisaan soittimeen tai lauluun ja samalla oppia alkeita. Tunteja on 10 kertaa lukukaudessa. Myös aikuisille! Mukana olo ei edellytä aikaisempaa soitto/laulukokemusta. Musikanttiopetus kestää yhden lukuvuoden. Ilmoittautuminen: osoitteessa www.kum.fi alkaen huhtikuussa päättyen elokuun loppuun. Lukukausimaksu on 130. Mahdollisuus lainata soitin. KOULUMUSIKANTIT KouluMusikantit on mukava tapa koululaisen aloittaa soittoharrastus. KouluMusikantit on pienryhmäopetusta (4-6 oppilasta). Opetus tapahtuu iltapäivisin koulupäivän jälkeen omalla koululla. Tunteja on 10 kertaa lukukaudessa. Harrastaa voi koko koulussa olon ajan. Opetusta on eri kouluilla Järvenpäässä ja Tuusulassa. Mukana olo ei edellytä aikaisempaa soitto/laulukokemusta. Ilmoittautuminen: osoitteessa www.kum.fi alkaen huhtikuussa päättyen elokuun loppuun. Lukukausimaksu on 130. VIIKONLOPPUKURSSIT Viikonloppukursseilla on mahdollista kaikkien harrastaa musiikkia. Kurssitarjonta on monipuolista ja suurin osa kursseista sopii hyvin musiikkiharrastuksen aloittelijoille. Opetus on ryhmäopetusta esim. 8 tuntia / ryhmä. Ilmoittautumiset viikonloppukursseille ja lisätietoa kursseista www.kum.fi. Kurssimaksut alk. 80. 6

KURSSITARJOTIN: Kantele alkeiskurssi la-su 14.-15.9. klo 10.30 14.00 Musiikkiopisto, Seutulantie 8, Järvenpää Viisikielisen kanteleensoiton alkeiskurssi. Sopii aloittelijoille ja myös taitoa työssään tarvitseville, kuten päiväkodin- ja koulunopettajille. Omaa soitinta ei tarvita. Opetus on ryhmäopetusta, 8 opiskelijaa/ryhmä. Opetusta on kahtena päivänä yhteensä 8 tuntia. Kurssin hinta 80 euroa. Opettaja Kaisa Beshar Nauti esiintymisestä! la-su 21. 22.9. klo 10.00 14.00 Tule sinuiksi esiintymisjännityksen kanssa. Musiikkiopisto, Kirkkotie 49, Tuusula Kurssilla tutustutaan itseensä esiintyjänä ja opitaan keinoja esiintymistilanteiden hallintaan. Löydetään omat sisäiset voimavarat esiintymistilanteiden sietämiseen ja niistä nauttimiseen. Kurssin hinta 80 euroa. Opettaja Satu Kaarisola-Kulo Opi säestämään kitaralla alkeiskurssi la-su 21. 22.9. klo 10.00 14.00 Musiikkiopisto, Seutulantie 8, Järvenpää Kurssilla opitaan säestämään helppoja lauluja ja melodioita kitaralla. Kurssi sopii kaikenikäisille ja tasoisille kitaransoiton harrastajille. Opetus on ryhmäopetusta ja oppilaat jaetaan kahteen taso-/ikäryhmään. Opetusta kahtena päivänä yht. 8 tuntia/ ryhmä. Oma soitin tarvitaan. Kurssin hinta 80 euroa. Opettaja Juha-Pekka Putkonen Kantele jatkokurssi la-su 28. 29.9. klo 10.30 14.00 Musiikkiopisto, Seutulantie 8, Järvenpää Viisikielisen kanteleensoiton jatkokurssi. Sopii alkeiskurssin käyneille ja taitoa työssään tarvitseville, kuten päiväkodin- ja koulunopettajille. Omaa soitinta ei tarvita. Opetus on ryhmäopetusta, 8 opiskelijaa/ryhmä. Opetusta on kahtena päivänä yhteensä 8 tuntia. Kurssin hinta 80 euroa. Opettaja Kaisa Beshar keskisen uudenmaan musiikkiopisto Nuotinkirjoitus-kurssi Sibelius-ohjelmalla la-su 21. 22.9. klo 12.00 15.30 Musiikkiopisto, Seutulantie 8, Järvenpää Peruskurssilla opetellaan nuotinkirjoitusohjelman käyttöä (Sibelius 7). Tavoitteena on oppia kirjoittamaan nuotteja esim. säestäjälle, bändille/orkesterille, kuorolle tai laulukirjaan. Kurssin hinta 80 euroa. Opettaja Pasi Könönen Musiikki on kieli joka ylittää rajat Harmonikkakurssi la-su 5. 6.10. klo 10.00 14.00 Musiikkiopisto, Kirkkotie 49, Tuusula Harmonikkakurssilla musisoidaan yhdessä ja opetellaan helppoja harmonikkakappaleita, harmonikansoiton perusasioita, tekniikkaa ja musiikin tulkintaa. Sopii kaikentasoisille harmonikansoiton harrastajille. Oma soitin tarvitaan. Opetusta on kahtena päivänä yhteensä 8 tuntia. Kurssin hinta 80 euroa. Opettaja Iiris Kosonen Irlantilaisen kansanmusiikin kurssi lla-su 12.-13.10. klo 10.00 13.30 Musiikkiopisto, Seutulantie 8, Järvenpää Perehdytään Irlantilaisen kansanmusiikin tyylien erityispiirteisiin. Tutustutaan pelimannimusiikin tanssirytmeihin melodia- ja säestyssoiton kautta. Myös yhtyeohjaus on mahdollista. Sopii kaikille soittimille. Oma soitin tarvitaan kurssille. Kurssin hinta 80 euroa. Opettajat Petri Hakala ja Samuli Karjalainen 7

Laulu tekee hyvää! Aikuisten laulukurssi la-su 12.-13.10. klo 10.00 14.00 Musiikkiopisto, Kirkkotie 49, Tuusula Kurssilla laulamme yhdessä sekä tarinoimme ja keskustelemme musiikista sovitun teeman mukaisesti. Aiempaa kokemusta musiikinharrastamisesta ei tarvita. Laulupajaan ovat tervetulleita kaikki musiikista ja laulamisesta innostuneet. Opetusta on kahtena päivänä noin 8-10 opiskelijan ryhmässä yhteensä 8 tuntia. Kurssin hinta 80 euroa. Opettaja Jenni Puranen Opi säestämään kitaralla alkeiskurssi II la-su 26.-27.10. klo 10.00 14.00 Musiikkiopisto, Kirkkotie 49, Tuusula Kurssilla opitaan säestämään helppoja lauluja ja melodioita kitaralla. Kurssi sopii kaikenikäisille ja tasoisille kitaransoiton harrastajille. Opetus on ryhmäopetusta ja oppilaat jaetaan kahteen taso-/ikäryhmään. Opetusta kahtena päivänä yht. 8 tuntia/ ryhmä. Oma soitin tarvitaan. Kurssin hinta 80 euroa. Opettaja Juha-Pekka Putkonen Aikuisten bändikurssi I la-su 9.-10.11. klo 10.00 14.00 Järvenpää-talo bändiluokka Aikuisten bändikurssi on tarkoitettu bändisoitosta kiinnostuneille yli 18-vuotiaille aloittelijoille ja pidemmällä oleville musiikin harrastajille. Opetus on ryhmäopetusta ja opetusta on kahtena päivänä yht. 8 tuntia/ryhmä. Ryhmässä on 6-8 oppilasta. Bändikurssilla tutustutaan: bluesimprovisointiin vapaa säestykseen sointumerkeistä, kappaleiden melodioihin ja rakenteisiin duuri/molli-asteikkoihin ja sointuihin mahdollisuus tutustua myös soolo- ja taustalaulamiseen Kurssin hinta 80 euroa. Opettaja Mikko Malmivaara Mandoliini- ja kitarakurssi la-su 9.-10.11. klo 10.00 13.30 Musiikkiopisto, Seutulantie 8, Järvenpää Kurssilla soitetaan suomalaisia, irlantilaisia ja amerikkalaisia kansansävelmiä mandoliinilla ja kitaralla sekä tutustutaan plektrasoittotekniikkaan ja erilaisiin säestystyyleihin. Opetus on ryhmäopetusta ja oppilaat jaetaan tarvittaessa kahteen taso- /ikäryhmään. Opetusta kahtena päivänä yht. 8 tuntia/ryhmä. Oma soitin tarvitaan. Kurssi sopii hyvin myös aloittelijoille. Kurssin hinta 80 euroa. Opettaja Petri Hakala Opi säestämään pianolla la-su 16.-17.11. klo 11.00 14.30 Musiikkiopisto, Seutulantie 8, Järvenpää Opi säestämään pianolla suosikkilaulujasi. Kurssilla on mahdollista saada henkilökohtaista ohjausta. Sopii aloittelijoille ja taitoa työssään tarvitseville, kuten päiväkodin- ja koulunopettajille. Opetus on ryhmäopetusta, 8 opiskelijaa/ryhmä. Opetusta on kahtena päivänä yhteensä 8 tuntia. Kurssin hinta 80 euroa. Opettaja Risto Sinkkonen Musateknologia-kurssi la-su 16.-17.11. klo 11.00 14.30 Musiikkiopisto, Seutulantie 8, Järvenpää Opiskellaan musiikkiteknologian perusteita: äänittämistä ja äänen muokkausta. Kurssi sopii aloittelijoille ja kokeneemmille harrastajille. Opetus on ryhmäopetusta, 8 opiskelijaa/ryhmä. Opetusta on kahtena päivänä yhteensä 8 tuntia. Kurssin hinta 80 euroa. Opettaja Jukka Haikonen Opi säestämään joululauluja kitaralla la-su 23.-24.11.klo 10.00-14.00 Musiikkiopisto, Seutulantie 8, Järvenpää Kurssilla opitaan säestämään kitaralla tuttuja joululauluja. Kurssi sopii kaikenikäisille ja tasoisille kitaransoiton harrastajille. Opetus on ryhmäopetusta ja oppilaat jaetaan kahteen taso-/ikäryhmään. Opetusta kahtena päivänä yht. 8 tuntia/ryhmä. Oma soitin tarvitaan. Kurssin hinta 80 euroa. Opettaja Juha-Pekka Putkonen 8

Aikuisten bändikurssi II la-su 30.11.-1.12. klo 10.00 14.00 Järvenpää-talo bändiluokka Aikuisten bändikurssi on tarkoitettu bändisoitosta kiinnostuneille yli 18 vuotiaille aloittelijoille ja pidemmällä oleville musiikin harrastajille. Opetus on ryhmäopetusta ja opetusta on kahtena päivänä yht. 8 tuntia/ryhmä. Ryhmässä on 6-8 oppilasta. Bändikurssilla tutustutaan: bluesimprovisointiin vapaa säestykseen sointumerkeistä, kappaleiden melodioihin ja rakenteisiin duuri/molli-asteikkoihin ja sointuihin mahdollisuus tutustua myös soolo- ja taustalaulamiseen Kurssin hinta 80 euroa. Opettaja Mikko Malmivaara Opi säestämään kitaralla jatkokurssi la-su 30.11.-1.12. klo 10.00 14.00 Musiikkiopisto, Kirkkotie 49, Tuusula Kurssilla opitaan säestämään helppoja lauluja ja melodioita kitaralla. Kurssi sopii alkeiskurssin käyneille kaikenikäisille kitaransoiton harrastajille. Opetus on ryhmäopetusta ja oppilaat jaetaan kahteen taso- /ikäryhmään. Opetusta kahtena päivänä yht. 8 tuntia/ryhmä. Oma soitin tarvitaan. Kurssin hinta 80 euroa. Opettaja Juha-Pekka Putkonen Lauletaan yhdessä joululauluja! la-su 30.11.-1.12. klo 10.00 14.00 Musiikkiopisto, Kirkkotie 49, Tuusula Kurssilla lauletaan yhdessä tuttuja joululauluja. Aiempaa kokemusta musiikinharrastamisesta ei tarvita. Joululaulupajaan ovat tervetulleita kaikki musiikista ja laulamisesta innostuneet. Opetusta on kahtena päivänä noin 8-10 opiskelijan ryhmässä yhteensä 8 tuntia. Kurssin hinta 80 euroa. Opettaja Jenni Puranen KONSERTIT: to 19.9. klo 19.00 Aino-salin Klassiset, Aino-sali, Tuusula ke 2.10. klo 17.00-20.00 Soivat syysillat kahvilassa, Puistola, KEUDA to 3.10. klo 17.00-20.00 Soivat syysillat kahvilassa, Puistola, KEUDA to 10.10. klo 18.30 Pikkuväen konsertti, Leonora-sali, Kallio-Kuninkala to 10.10. klo 19.30 Syksyn säveliä, Leonora-sali, Kallio-Kuninkala ti 22.10 klo 19.00 Aino-salin Klassiset, Aino-sali, Tuusula ti 12.11. klo 18.00 Soivan viikon konsertti, Aino-Sali, Tuusula ke 20.11. klo 18.30 Nuoret lavalla, Leonora-sali, Kallio-Kuninkala ke 20.11. klo 19.30 Kamarimusiikin juhlaa, Leonora-sali, Kallio-Kuninkala to 21.11. klo 19.00 Aino-salin Klassiset, Aino-sali, Tuusula ti 10.12. klo 19.00 Joulu Soi! Tuusulassa, Tuusulan kirkko ti 17.12. klo 18.00 Joulu Soi! Järvenpäässä, Sibelius-sali, Järvenpää-talo keskisen uudenmaan musiikkiopisto 9

Kirjastopalvelut tietoa oivalluksia iloa elämyksiä seikkailuja inspiraatiota lohtua hiljaisuutta mielikuvia säveliä yhteyksiä 10

Pääkirjasto Kirjastokatu 8 puh 09 2719 2536, kirjasto@jarvenpaa.fi www.jarvenpaa.fi/kirjasto www.kirkeskirjastot.fi avoinna ma-to klo 10-20, pe 10-18, la 10-15 lehtilukusali ma-to klo 9-20, pe 9-18, la 9-15, su 10-14 HAARAJOEN KIRJASTO Haarajoenkatu 2, puh. 09 283 963 avoinna ti ja to klo 13-19 TAPAHTUMIA JÄRVENPÄÄN KIRJASTOSSA Järvenpään teatteri esittää lukuteatterina sekä uusia että klassikkonäytelmiä kuukauden ensimmäisenä maanantaina klo 18.00. Päivät ovat 2.9., 7.10., 4.11. ja 2.12. Kirjailijavieraana Kristiina Vuori tiistaina 17.9. klo 18.00 Kristiina Vuori (s. 1967) on järvenpääläinen tiedottaja, joka käyttää kirjailijana taiteilijanimeä. Vuoren esikoisteos Näkijän tytär ilmestyi viime vuonna, jatko-osa Siipirikko kesäkuussa 2013. Kristiina Vuoren esikoisromaanissa eletään 1200-luvun Varsinais-Suomessa ja Hämeessä. Näkijän tyttäressä on romantiikkaa, juonittelua, seikkailua ja ripaus yliluonnollista, mutta myös tarkkaa ajankuvaa. Vuori on halunnut kirjoittaa syrjittyjen puolesta ja naisen asemasta. Kristiina Vuorta pidetään jo nyt Kaari Utrion manttelinperijänä. Tomppa 20 v järvenpääläisen Kristiina Louhen rakastettu kuvakirjahahmo Tomppa täyttää tänä vuonna 20 vuotta. Merkkivuotta juhlitaan Järvenpään kirjastossa syyskuussa asiaankuuluvin menoin. Ohjelmassa mm. Tomppa-aiheinen satutunti ja musisointia. Seuraa ilmoittelua! Kirjailija, toimittaja, kirjallisuuskriitikko Suvi Ahola vierailee Järvenpään kirjaston Tyyni Tuulio -salissa keskiviikkona 4. syyskuuta 2013 klo 18.00-19.30 teemalla Lukupiirien aika. Vierailu järjestetään kirjaston ja Sahan koulun lukupiirin yhteistyönä. Kirjailijavieraana Juha Itkonen torstaina 10.10. klo 18.00 Juha Itkonen (s. 1975) kuuluu nuoren kirjailijapolven kärkinimiin. Itkosen esikoisteos Myöhempien aikojen pyhiä sai Kalevi Jäntin palkinnon ja se oli myös Finlandia-ehdokkaana. Tänä vuonna Itkonen on palkittu Veijo Meri -palkinnolla. Vuonna 2012 ilmestyi Hetken hohtava valo, Itkosen tulkinta sodanjälkeisten sukupolvien tarinasta. Muusikkotapaaminen tiistaina 5.11. klo 18.15. Esiintyjä tarkentuu myöhemmin. Kirjailijavieraana Anna Kortelainen tiistaina 19.11. klo 18.00 Läpimurtonsa hän teki vuonna 2002 teoksellaan Virginie! Albert Edelfeltin rakastajattaren tarina. Vuonna 2012 Kortelaiselta ilmestyi ensimmäinen romaani Ei kenenkään maassa. Perinteinen käsityötapahtuma lauantaina 23.11. klo 10-14 Vanhemmat lukemaan lapsille -tapahtumia marraskuussa Yhdessä lukeminen on mukavaa ja hyödyllistä: rauhalliset lukuhetket lisäävät lasten ja vanhempien vuorovaikutusta sekä vahvistavat perheiden yhteisöllisyyttä. Marraskuussa järjestämme useita teemaan liittyviä tilaisuuksia. 7.11. klo 18.00 yhdessä lukemisen merkityksestä saapuu kertomaan lasten- ja nuortenkirjallisuuden tutkija ja Lastenkirjahylly-blogin kirjoittaja Päivi Heikkilä-Halttunen. 14.11. klo 18.00 ääneen pääsee kirjailija Tuula Korolainen, joka on kirjoittanut ja kääntänyt paljon mainioita lastenkirjoja. Asiantuntijavierailujen lisäksi teemakuukauden ohjelmaan kuuluu myös kirjavinkkausta ja opastettuja lukuhetkiä. Lisätietoa tapahtumista saat kirjaston lastenosastolta! Satutunnit Kirjaston satutunneilla tarinoidaan, turinoidaan, lauletaan ja leikitään! Esitykset on suunnattu 3-6-vuotiaille, mutta niistä nauttivat kaikenikäiset. Pienemmät lapset ovat tervetulleita aikuisen seurassa. Satutunteja järjestetään viikoittain torstaiaamuisin klo 10.30-11.00. Syyskausi käynnistyy tänä vuonna 22.8. ja syksyn viimeinen satutunti pidetään 12.12. Tänä syksynä syyslomaviikolla vietetään Sadun päivää, minkä kunniaksi myös 17.10. satuillaan normaaliin aikaan. Viikoittaisten satutuntien lisäksi pidetään kolme iltasatutuntia tiistaisin 3.9., 1.10. ja 5.11. klo 18.00, sekä jouluaiheinen lauantaisatutunti 30.11. klo 12.00. Satutätinämme toimii Marja-Leena Kaskinen. Kaikki satutunnit pidetään kirjaston satuhuone Onnelissa. Kaikkiin tilaisuuksiin on vapaa pääsy. Tervetuloa! KIRJASTOPALVELUT 11

Järvenpään Opisto Järvenpään Opisto on kansalaisopisto, joka toteuttaa vuosittain noin 600 kurssia, tapahtumaa ja luentoa. Alkavana lukuvuonna tarjoamme runsaasti uusia kursseja huviksi ja hyödyksi. Tervetuloa mukaan! 12

Tervetuloa tyytyväisten joukkoon! Järvenpään Opisto oli mukana asiakastyytyväisyyskyselyssä, joka toteutettiin maaliskuussa 2013. Kyselyn mukaan asiakkaamme ovat palveluumme erittäin tyytyväisiä. Kolme tärkeintä tekijää opistossa ovat heille sijainti, kurssitarjonnan sopivuus/kiinnostavuus ja hinnan sopivuus. Kun asiakkaita pyydettiin sanomaan jotakin positiivista opistosta, ykköseksi nousivat sekä hyvä opetus että opettajat. Monipuolinen kurssitarjonta tuli kakkoseksi. Eniten opistossa opiskeltiin liikunnan ja hyvinvoinnin, kielien ja käden taitojen ainealueilla. Lähes 90 % vastanneista asiakkaista aikoi opiskella opistossa myös tulevana lukuvuonna. Asiakkaat etsivät tietoa Järvenpään Opiston kursseista pääasiallisesti opinto-ohjelmasta. Kädessänne on jälleen odotettu opus, josta löytyy mielenkiintoisia kursseja. Tervetulleita Järvenpään Opiston kursseillemme alkavana lukuvuotena ovat niin uudet kuin jo vakiintuneemmat asiakkaamme. Järvenpään Opiston lukuvuoden 2013-2014 teema on Naamatusten. Ideana on saattaa ihmiset tapaamaan toisiaan keskustelun, oppimisen, pelaamisen, liikunnan ja muun toiminnan merkeissä. Naamatusten -kurssit mahdollistavat ja antavat ideoita uusiin kohtaamisiin. Teemavuoden logo on näkyvillä opiston kurssitarjonnan sivuilla. Merja Sillanpää, rehtori JÄRVENPÄÄN OPISTO Ilmoittautuminen kursseille Milloin ilmoittautumiset alkavat? Liikunta (paitsi vesiliikunta) ja tanssi ti 6.8. klo 17-19 Vesiliikunta to 8.8. klo 17-19 Avoin yliopisto, musiikki ja kuvataidekoulu to 15.8. klo 17-19 Muut aineet ti 20.8. klo 17-19 Miten? Osoitteessa www.jarvenpaa.fi/jarvenpaanopisto (avoinna 24 t/vrk) Puh. 09 2719 2498 tai tulemalla paikan päälle Vapaa-aika- ja osaamiskeskukseen, Mannilantie 4. Sähköpostitse ei voi ilmoittautua. Suosittelemme netti-ilmoittautumista. 13 ILMOITTAUTUMINEN ON SITOVA Ilmoittautuessa kysytään nimi, henkilötunnus, osoite, puhelin, sähköposti, koulutustausta ja työllisyystilanne. Alaikäisen ilmoittautuessa kysytään myös huoltajan tiedot. Varaa paikkasi ajoissa, koska vain riittävä opiskelijamäärä takaa aloituksen. Jos et mahdu haluamallesi kurssille, merkitse itsesi kuitenkin varasijalle mahdollista rinnakkaiskurssia varten. Muistathan ilmoittautua ennen kurssin alkua myös jatkoryhmiin, jotta kurssi käynnistyy. Kursseille ei lähetetä erillistä kutsua. ILMOITTAUTUMISET KEVÄÄN KURSSEILLE Kevään kursseille voi ilmoittautua jo syyskaudella ja kevätkauden alkaessa internetin kautta, puhelimitse tai käymällä Vapaa-aika- ja osaamiskeskuksessa. Kevään opinto-ohjelma jaetaan joulukuussa. PERUUTUSEHDOT Peruuta ilmoittautumisesi ajoissa toimistoon, jos et pääse kurssille. Laskutamme 10 euron käsittelymaksun, jos peruutat tulosi kurssille vähintään viikkoa ennen kurssin alkua. Sen jälkeen kurssimaksu on maksettava kokonaisuudessaan. Opistolla on oikeus perua suunniteltu kurssi, johon ei tule riittävästi osanottajia. Peruuntumisesta ilmoitetaan opiskelijoille. Maksetut kurssimaksut palautetaan.

Järvenpään Opiston ohjelma OPISTON HENKILÖKUNTA JA VASTUUALUEET... 15 ILMOITTAUTUMINEN KURSSEILLE... 13 OPISKELUA KOSKEVAT TIEDOT... 16 OPISTO TAPAHTUMAT 2013-14... 17 LASTEN JA NUORTEN KURSSIT... 18 AIKUINEN-LAPSI -KURSSIT... 23 AVOIN YLIOPISTO... 24 YLEISÖLUENNOT... 26 ERIKOISKURSSIT... 30 HISTORIA JA KULTTUURI... 30 OPINTOMATKAT... 32 PSYKOLOGIA... 33 TERVEYS JA HYVINVOINTI... 34 KIRJALLISUUS, KIRJOITTAMINEN JA SANATAIDE... 40 TEATTERI-ILMAISU... 42 YHTEISKUNTA JA TYÖELÄMÄ... 44 PIHA JA PUUTARHA... 46 LUONTO JA YMPÄRISTÖ... 48 VESILIIKENNE... 49 TIETOTEKNIIKKA... 70 KOTITALOUS JA RUOKAKULTTUURI... 74 KÄSITYÖT Tekstiilityö... 81 Muut materiaalit ja työtavat... 88 Tekninen työ... 91 KUVATAIDE... 94 Kuvataidekoulu...102 POSLIINIMAALAUS JA KERAMIIKKA...104 ELOKUVA...106 VALOKUVAUS...107 MUSIIKKI...110 TANSSI...116 LIIKUNTA...119 LIIKUNTANEUVONTA JA VUOKRAPAIKAT...139 KIELET Englanti... 50 Espanja... 55 Italia... 58 Japani... 61 Kiina... 62 Kreikka... 62 Latina... 63 Portugali... 63 Ranska... 63 Ruotsi... 65 Saksa... 65 Suomi toisena kielenä... 66 Unkari... 67 Venäjä... 67 Viittomakieli... 69 Viro... 69 14

Opiston yhteystiedot Järvenpään Opisto Mannilantie 4, 04400 Järvenpää www.jarvenpaa.fi/jarvenpaanopisto puh. 09 2719 2498 Opiston toimistopalvelujen hoito, katso kohta Vapaa-aika- ja osaamiskeskus. Avoinna 1.8. alkaen ma-ke 12-16, to 12-18, pe suljettu. Poikkeus ilmoittautumispäivinä 6.8., 8.8., 15.8. ja 20.8. myös klo 17-19. Sähköpostiosoitteet jarvenpaanopisto@jarvenpaa.fi etunimi.sukunimi@jarvenpaa.fi Sillanpää Merja, FT, rehtori. Opiston hallinto ja kehittäminen. P. 040 315 2283. Halonen Katja, KM, taitoaineiden suunnittelijaopettaja, rehtorin varahenkilö. Taitoaineet: tekstiilityö, askartelu, tekninen työ, kotitalous, tietotekniikka ja valokuvaus. P. 040 315 2767. Kaukovuo Tiia, LitM, liikunnan suunnittelijaopettaja. Liikuntakurssit. P. 040 315 3848. Ojala Maarit, KM, koulutussuunnittelija. Yhteiskunnalliset aineet: historia ja kulttuurintuntemus, kirjallisuus, kasvatus ja psykologia, viestintä, yhteiskuntatietous, luonto ja ympäristö, piha ja puutarha, vesiliikenne, terveys ja hyvinvointi, yleisluennot, avoin yliopisto. P. 040 315 2031. Pätsi Mia, TeM, suunnittelija-koordinaattori. Musiikki, lausunta, näyttämöaineet ja tanssi. P. 040 315 2783. Rantakaulio Kyllikki, DKK, FM, kielten suunnittelijaopettaja. Kielikurssit ja maahanmuuttajakoulutuksen koordinointi. Parhaiten tavoitettavissa työkausien aikana puhelimitse ti klo 16-17. P. 040 315 2766. Siltavuori Jussi, KO, päätoiminen taideaineidenopettaja. Taideaineet: kuvataide, posliinimaalaus, keramiikka ja elokuva. Parhaiten tavoitettavissa työkausien aikana puhelimitse ma klo 16-16.30. P. 040 315 2764. Lindström Hanne, TaM, taiteen perusopetuksen suunnittejaopettaja, Järvenpään kuvataidekoulu, kuvataiteen perusopetus lapsille ja nuorille. P. 040 315 2949 JÄRVENPÄÄN OPISTO Vasemmalta: Kyllikki Rantakaulio, Jussi Siltavuori, Mia Pätsi, Maarit Ojala, Merja Sillanpää, Tiia Kaukovuo, Hanne Lindström ja Katja Halonen. 15

Opiskelua koskevat tiedot KURSSIMAKSU Kurssimaksu on ilmoitettu kunkin kurssin kohdalla. Ilmoittautuessasi sitoudut maksamaan kurssimaksun. Kurssimaksu määräytyy mm. kurssin pituuden, opiskelijamäärän ja materiaalikustannusten mukaan. Lasku lähetetään opiskelijan kotiosoitteeseen. Kurssi alkaa, vaikka laskua ei olisi ehditty lähettää ennen kurssin alkua. Oppikirjat sekä opiskelumateriaalit ja -välineet opiskelija hankkii itse ellei toisin erikseen ilmoiteta. OPISTON TYÖVUOSI 2013-2014 Syystyökausi: Opetus alkaa pääsääntöisesti ma 9.9. alkavalla viikolla kurssien yhteydessä ilmoitettuina ajankohtina. Liikuntakurssit alkavat 2.9. alkavalla viikolla. Kevättyökausi: Opetus alkaa joko ti 7.1. tai ma 13.1. alkavalla viikolla. Kiirastorstai-iltana 17.4. ei opetusta. Syysloma viikolla 42, 14.10. - 20.10.2013, talviloma viikolla 8, 17. - 23.2.2014. Lomien ja juhlapyhien aikana ei ole opetusta ellei erikseen ole toisin sovittu. OPISKELUOIKEUS Opistossa voivat opiskella ensisijaisesti 16 vuotta täyttäneet henkilöt. Osa kursseista on tarkoitettu myös alle 16-vuotiaille opiskelijoille. Alaikäisen ilmoittautuessa kysytään myös huoltajan tiedot. TYÖTTÖMIEN JA ELÄKELÄISTEN ALENNUKSET Järvenpään työ- ja elinkeinotoimistossa on jaossa järvenpääläisille työttömille 50 euron suuruisia työttömien opintoseteleitä (200 kpl). Kevätkaudella 2013 saaneitten tulee käyttää seteli saman vuoden aikana. Opintosetelin käyttämisen jälkeen työttömillä on mahdollisuus saada 50 %:n alennus kurssimaksusta, jos he saavat peruspäivärahaa tai työmarkkinatukea (päivärahan suuruus todistettava). Opetushallituksen opintosetelityyppistä alennusta kurssimaksuihin voivat saada seniorit (yli 63 v) ja eläkeläiset (rajoitettu määrä). Suuren kysynnän vuoksi arvomme 26.8.2013 opintosetelien saajat. Voit ilmoittautua arvontaan joko internetissä kurssille 0005 Opintosetelit, puhelimitse tai paikan päällä. Saatu etu huomioidaan automaattisesti kurssin hinnassa. Järvenpään Opisto jakaa 300 kappaletta 20 euron arvoisia seteleitä. Lisätietoja saa ilmoittautumisten alkaessa opiston toimistosta ja nettisivulta. KURSSIARVIOINTI JA PALAUTE OPISTOLLE Opiskelijalla on mahdollisuus antaa kirjallinen kurssiarvio ja esittää uusia opiskelutoiveita. Palautetta voi lähettää Opiston kotisivuilta tai sähköpostitse jarvenpaanopisto@jarvenpaa.fi. Myös kurssin aikana opiskelijat voivat yhdessä opettajan kanssa keskustella kurssin kulusta ja antaa palautetta kurssista. Kurssiarviointilomakkeita saa tarvittaessa Vapaa-aika- ja osaamiskeskuksesta sekä vahtimestareilta. TODISTUKSET Jokainen säännöllisesti opintoryhmässä opiskellut voi pyynnöstä saada kuluvan lukuvuoden opinnoistaan todistuksen, jonka hinta on 5. Edellisten lukuvuosien todistuksista veloitetaan tietojen keruun vaatimien työtuntien mukaan. VAKUUTUKSET Järvenpääläiset opiskelijat ovat tapaturmavakuutettuja. Opisto ei vastaa käytävien naulakoihin tai pukuhuoneisiin jätetyistä vaatteista eikä muista tavaroista. 16

Opiston tapahtumia lukuvuonna 2013-2014 Järvenpään Naislaulajat Ainottarien juhlakonsertti su 13.10. klo 16 Järvenpää-talossa. Järvenpään Kamarikuoron 35-vuotisjuhlakonsertti "Kiitoksen säveliä" su 27.10. klo 18.00 Järvenpään kirkossa. Harmonikkapiirin iltamat paikallisten yhdistysten kanssa la 9.11. Seuratalolla. Yhteislaulupiiri Krysanteemien konsertti tulossa syksyllä. Tarkempi ajankohta varmistuu myöhemmin. Järvenpään Kamarikuoron joulukonsertti ti 10.12. Seuratalolla. Iloa lausunnasta -kurssi esiintyy la 8.3.2014 Järvenpään kaupungin kirjaston Tyyni Tuulio -salissa. Muista myös Opiston kaikille avoimet ja ilmaiset yleisöluennot. Opiston kevätjuhla to 24.4.2014 kello 18. Vapaa pääsy, tervetuloa! Lisää tapahtumia ja lisätietoja osoitteessa www.jarvenpaa.fi/jarvenpaanopisto. Opiston blogisivut osoitteessa www.jarvenpaanopisto.blogspot.fi Löydät meidät myös Facebookista! 17

LASTEN JA NUORTEN KURSSIT LASTEN JA NUORTEN KURSSIT Liikunta PILATESTA NUORILLE A 8110 ma 16.15-17.00 LIIKUNTAKESKUS PIIRONEN Sali 1, Lukionkatu 3 2.9.-25.11.2013 Somatic-pilatesohjaaja Niina Hell-Lång 12 t / 32 Istutko paljon sekä koulussa että vapaa-ajalla? Onko sinulla selkäsärkyjä, hartiajännityksiä, päänsärkyjä? Usein ne aiheutuvat liiasta istumisesta ja huonosta ryhdistä istuessa, seistessä ja liikkuessa. Pilateksen avulla vapaudut tarpeettomista säryistä. Pilates sopii koululaisille, opiskelijoille kaikille myös urheileva nuori hyötyy pilatesharjoittelusta. Kurssi on suunnattu 15-25 -vuotiaille. PILATESTA NUORILLE B 8111 ma 16.15-17.00 LIIKUNTAKESKUS PIIRONEN Sali 1, Lukionkatu 3 13.1.-31.3.2014 Somatic-pilatesohjaaja Niina Hell-Lång 11 t / 30 Sama sisältö kuin kurssilla 8110. KAHVAKUULAA NUORILLE A 8071 to 16.15-17.00 LIIKUNTAKESKUS PIIRONEN Sali 2, Lukionkatu 3 5.9.-28.11.2013 Liikunnanohjaaja Sari Parviainen 12 t / 30 Kurssi on suunnattu 15-25-vuotiaille nuorille, jotka haluavat kokeilla jotain uutta ja hauskaa. Liikkeet kuormittavat kokonaisvaltaisesti kaikkia kehon lihaksia, joten tasapaino, koordinaatio ja lihasvoima kehittyvät huomaamatta. Tunti rakentuu lämmittelystä, kahvakuulaliikkeistä ja 7400 ti 17.00-17.45 JÄRVENPÄÄN LUKIO Lukionkatu 1 10.9.-19.11.2013 ja 7.1.-18.3.2014 Musiikkiteknologi, muusikko Tuomas Aukio 20 t / 100 Koko lukuvuoden kestävä kurssi on tarkoitettu aloitteleville soittajille, jotka haluaisivat kokeilla soittamista ryhmässä. Kurssin alussa käydään yhpalauttavasta venyttelystä. Pukeudu joustavaan vaatetukseen ja sisäkenkiin. Opistolla on kahvakuulia, joten omia et välttämättä tarvitse ensimmäisille tunneille. Tarvittaessa saat ohjaajalta opastusta oman kuulan hankkimisessa. KAHVAKUULAA NUORILLE B 8072 to 16.15-17.00 LIIKUNTAKESKUS PIIRONEN Sali 2, Lukionkatu 3 9.1.-27.3.2014 Personal Trainer Sari Parviainen 11 t / 28 Sama sisältö kuin kurssilla 8071. Musiikki NUORET LAULAMAAN 7200 la 10.00-12.30 YHTEISKOULU Urheilukatu 7-9 21.9.-26.10.2013 MuM Eeva Kiviharju 10 t / 30 Kurssi koostuu yksilö- ja ryhmälaulusta, rentoutumisharjoituksista ja ilmaisuleikeistä. Kurssin tavoitteena on laulutaidon ohella kehittää myös ilmaisukykyä ja esiintymisvarmuutta ja tehdä laulamisesta nautittavaa. Valmistamme myös kurssin aikana pienoismusikaalin. BÄNDISOITON ALKEET 18

LASTEN JA NUORTEN KURSSIT dessä läpi kaikki bändisoittimet. Soitamme kevyitä pop- ja rock-kappaleita ryhmän taitojen mukaan. Toivottavissa on hieman kokemusta jostain bändisoittimesta, esimerkiksi rummut, basso, kitara, piano. Laulajat ovat myös tervetulleita! Kurssi on suunnattu 12 16-vuotiaille. Ilm. 3.9. mennessä. BÄNDISOITTOA KOKENEEMMILLE 7401 JÄRVENPÄÄN LUKIO Lukionkatu 1 10.9.-19.11.2013 ja 7.1.-18.3.2014 Muusikko, musiikkiteknologi Tuomas Aukio 20 t / 100 Koko lukuvuoden kestävä kurssi on tarkoitettu soittajille, joilla on jo vähän kokemusta ryhmässä soittamisesta. Valitsemme kappaleita yhdessä ryhmän kanssa huomioiden soittajien taidot. Tavoitteena on harjoitella valmis keikkasetti ja esittää siitä setistä muutama kappale erilaisissa tilaisuuksissa. Soittajia voi tulla rohkeasti mukaan myös tavallisten bändisoittimien ulkopuolelta! Laulajat ovat myös tervetulleita! Kurssi on suunnattu 13 18-vuotiaille. Ilm. 3.9. mennessä. Katso myös kurssi 7508 SÄHKÖBASSON SOITTO kohdasta Soitonopetus. LASTEN DRAAMAKERHO 1-3-LUOKKALAISILLE 6400 pe 15.00-16.30 MYLLYTIEN NUORISOTILA Myllytie 3 13.9.-29.11.2013 ja 17.1.-25.4.2014 TeM Mia Pätsi 46 t / 82 Kaikki lapset osaavat näytellä, kun he saavat siihen mahdollisuuden! Lasten draamakerhossa opitaan teatterin alkeita kannustavassa ilmapiirissä. Lukuvuoden aikana ideoidaan yhdessä ja harjoitellaan näytelmä esitettäväksi yleisölle. Näytelmä esitetään kurssin viimeisellä kerralla. Kurssin opettajan kotisivut ovat www.miapatsi.com. Ei opetusta: 18.10. eikä 22.11. Ilm. 6.9. mennessä. LASTEN DRAAMAKERHO 4-6-LUOKKALAISILLE 6401 pe 15.30-18.00 MYLLYTIEN NUORISOTILA Myllytie 3 13.9.-29.11.2013 ja 17.1.-25.4.2014 TeM Mia Pätsi 46 t / 82 Kaikki lapset osaavat näytellä, kun he saavat siihen mahdollisuuden. Lasten draamakerhossa opitaan teatterin alkeita kannustavassa ilmapiirissä. Lukuvuoden aikana ideoidaan yhdessä ja harjoitellaan näytelmä esitettäväksi yleisölle. Näytelmä esitetään kurssin viimeisellä kerralla. Kurssin opettajan kotisivut ovat www.miapatsi.com. Ei opetusta: 18.10. eikä 22.11. Ilm. 6.9. mennessä. ILMAISU TEATTERI-ILMAISU NUORILLE, ALKEET 6402 ma 16.30-18.00 JÄRVENPÄÄ-TALO Pikku-Kalle, Hallintokatu 4 9.9.-25.11.2013 ja 13.1.-7.4.2014 Esittävän taiteen opiskelija Ville Mustonen 46 t / 80 Kurssi on tarkoitettu 13 17-vuotiaille, teatterista kiinnostuneille nuorille. Opetellaan teatterin tekemiseen liittyviä perusasioita kannustavassa ja iloisessa ilmapiirissä. Ilm. 2.9. mennessä. TEATTERI-ILMAISU NUORILLE, JATKO 6403 to 16.30-18.00 JÄRVENPÄÄ-TALO Pikku-Kalle, Hallintokatu 4 12.9.-28.11.2013 ja 16.1.-10.4.2014 Esittävän taiteen opiskelija Ville Mustonen 46 t / 80 Kurssi on tarkoitettu 15 17-vuotiaille nuorille. Sopii niille, jotka ovat käyneet alkeiskurssin. Ryhmä valmistaa esityksen kevääksi 2014. Ilm. 5.9. mennessä. JÄRVENPÄÄN OPISTO 19

LASTEN JA NUORTEN KURSSIT LASTEN JA NUORTEN MUSIIKKITEATTERIA 6408 pe 17.00-19.15, la 10.00-12.15 PERHEKESKUS MAAHINEN, Naavatie 1 14.9.-23.11.2013 MuT Hanni Autere ja TeM Mia Pätsi 15 t / 70 Kurssilla on mahdollista soittaa, laulaa, näytellä tai tanssia. Kurssilaiset saavat itse osallistua juonen sekä musiikin ideoimiseen ohjaajien kanssa. Viimeisellä kokoontumiskerralla esitetään kurssin aikana työstetty esitys kurssilaisten vanhemmille. Tarpeen mukaan jaetaan kurssilaiset tason ja iän mukaan. Hanni Autere on työskennellyt muusikkona tanssi- ja teatteriesityksissä Helsingissä ja Tampereen työväenteatterissa. Lisätietoja Hanni Autereesta: http://etno.net/henkilo/hanni_autere. Teatteri-ilmaisua opettava Mia Pätsi on tehnyt musiikkiteatteri- ja tanssiteatteriesityksiä sekä ammattilaisten että harrastajien kanssa. Mia Pätsin kotisivuilta lisätietoa: www.miapatsi.com. Kokoontumiskerrat ovat la 14.9., 28.9. ja 26.10. klo 10.00 12.15, pe 22.11. klo 17.00 19.15 ja la 23.11. klo 10.00 12.15. Kielet ABI-ENGLANTI 5350 la ja su 10.00-15.00 JÄRVENPÄÄN OPISTO Mannilantie 4 1.2.-9.2.2014 FM Liisa Kuivasmäki 24 t / 57 Lukion pitkän englannin tiivis kertauskurssi soveltuu ylioppilaskokeeseen valmentautuvalle mutta myös muille englannin kielen tehokkaaseen kertaamiseen. Kurssilla tehdään runsaasti rakenne- ja sanastotehtäviä sekä kuullun- ja luetunymmärtämisharjoituksia. Opettajan materiaali. Ilmoittautuminen 28.1. mennessä. ABI-RUOTSI 5210 la ja su 10.00-15.00 JÄRVENPÄÄN OPISTO Mannilantie 4 18.1.-26.1.2014 FM Tuula Voutilainen 24 t / 57 Tehokas ja tiivis lukion ruotsin kertaus, joka soveltuu ylioppilaskokeeseen valmentautuvalle sekä ruotsin kielen rakenteiden ja sanaston tehokkaaseen kertaukseen. Kurssi sisältää rakenne-, sanasto- ja kuullunymmärtämisharjoituksia. Opettajan materiaali. Ilmoittautuminen 14.1. mennessä. Käsityöt NUOREKSI MUOTISUUNNITTELIJAKSI 9422 ke 15.30-17.45 KÄSITYÖTILA Myllytie 10 18.9.-11.12.2013 ja 8.1.-16.4.2014 KM, käsityönopettaja Katja Halonen 39 t / 48 Oletko kiinnostunut muodista ja muotisuunnittelusta? Tule harjoittelemaan vaatesuunnittelua ja -ompelua. Kurssilla opettelemme yhdistelemään värejä ja kuvioita. Lisäksi opit käyttämään ja muokkaamaan valmiskaavoja ja kaavoittamaan itse. Kurssi on tarkoitettu 12-25-vuotiaille nuorille. Kokoontumiset syksyllä 18.9./2.10./30.10/13.11./ 27.11./11.12. ja keväällä 8.1./22.1./5.2./5.3./19.3/ 2.4./16.4. NALLE-PROJEKTI SYKSY: TILKKUILUA JA SISUSTUSTA 9505 ti 15.30-18.00 KÄSITYÖTILA Myllytie 10 10.9.-10.12.2013 KM, käsityönopettaja Katja Halonen 43 t / 71 Nalle-projekti on lapsille suunnattua yleisen oppimäärän mukaista taiteen perusopetusta käsitöissä. Kurssille voi osallistua alakouluikäiset tytöt ja pojat. Kurssilla tutustutaan laajasti eri käsityötekniikoihin ja materiaaleihin. Perustieto- 20