Etelä-Savo Päätös Päiväys 26.9.2014 DNro KAIELY/15/07.04/2013 Lemminkäinen Infra Oy PL 169 00180 HELSINKI Asia YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIMENETTELYN (jäljenpänä YVAmenettelyn) SOVELTAMINEN HANKKEESTA VASTAAVA Lemminkäinen Infra Oy PL 169 00180 HELSINKI HANKE Lemminkäinen Infra Oy on hakenut maa-ainesottolupaa Kajaanin Pekastinvaaran alueelle. Uusi ottamisalueen pinta-ala on 2,2 ha ja otettavaksi suunniteltu ainesmäärä 190 000 m 3. Ottettava aines on kalliokiveä. Lemminkäinen on hakenut myös ympäristölupaa louhinnalle, murskaukselle ja asfaltin valmistukselle. Lemminkäinen Infra Oy:llä on kyseisellä alueella voimassa olevan maa-aineslupa, jonka ottamisalueen pinta-ala on 6,5 ha ja kokonaisottomäärä on 100 000 m 3. Lupa on voimassa 10 vuotta siten, että varsinainen kiviainesten ottamisaika on 8 vuotta ja loput kaksi vuotta varataan jälkihoitoon. Lupa päättyy vuonna 2014. Lemminkäisen ottoalueella on voimassa oleva ympäristölupa kallion louhinnalle, murskaukselle ja asfaltin valmistukselle. Ympäristölupamääräysten tarkistaminen ajoittuu vuoteen 2020. LIITTYMINEN MUIHIN HANKKEISIIN Pekastinvaaran alueelle on lisäksi voimassa useita olevia maa-ainestenottolupia ja yksi maa-ainesten ottopaikka, josta maa-aineksia ei tällä hetkellä enää aktiivisesti oteta. Morenia Oy:llä on maa-ainesten ottamislupa kiinteistöllä Pekastinkallio 4:132. Maa-ainesluvan mukaan kallioaineksia saa ottaa enintään 200 000 m 3 ktr. Ottamisalueen pinta-ala on 4,127 ha. Lupa päättyy 2020 vuonna, jolloin ottamisalue on oltava maisemoituna. Morenialla on ympäristölupa kallionlouhinnalle, murskaukselle, jäteasfaltin sekä pehmeänasfaltin /öljysoran valmistukselle. Ympäristölupa on myönnetty vuonna 2010. Destia Oy:llä maa-ainestenottamislupa kiinteistölle Särkipuro 30:12. Luvan mukainen ottamisalueen pinta-ala on 5,9 ha. Otettavan kiviaineksen määrä 250 000 m 3 /ktd. Lupa on myönnetty kymmeneksi vuodeksi. Lupa päättyy vuonna 2018, maisemointityöt suoritettava luvan päättymiseen mennessä. Destia Oy:llä on myös voimassa oleva ympäristölupa kallion louhintaan, murskaukseen ja päällysteen valmistukseen ja varastointiin. Lupa on myönnetty vuonna 2008 ja hakemus lupamääräysten tarkistamiseksi on tehtävä vuoteen 2018 mennessä. PL 115
2/6 Pekastinvaaran alueella on Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksella on ollut voimassa oleva maa-ainesten ottolupa Pekastinvaaran alueella kiinteistöllä Pekastinvaara 4:111. Ottamispinta-ala on 19,5 ha ja ottamismäärä on luvan perusteella 300 000 m 3 ktr. Kyseinen lupa on voimassa 10 vuotta siten, että kaksi viimeistä vuotta varataan maisemointiin. Lupa päättyy vuonna 2015. Maa-ainesten ottoalueen kiinteistö ja maa-aineslupa on siirretty hallinnansiirrolla 1.7.2013 alkaen maa- ja metsätalousministeriölle ja edelleen siirrettäväksi Metsähallitukselle. Ottaminen kyseisellä ottopaikalla on päättynyt. Alueella ei ole voimassa olevaa ympäristölupaa. Tällä hetkellä alueella sallitaan lähinnä maisemointiin liittyvä toiminta, eikä maaainestenottaminen ole enää mahdollista nykyisen luvan puitteissa. Heikki Kivioja on saanut ympäristöluvan kalliokiven louhinnalle ja murskaukselle sekä maa-ainestenottoluvan Jorman Pahavaaralle kiinteistölle 22:0 ja 24:0. Lupa on myönnetty ja siitä on valitettu Pohjois-Suomen hallinto-oikeuteen. Alue sijoittuu Kajaanin kuntaan noin 14 kilometriä Kajaanin keskustasta itään. Ottamisalueen suunniteltu pinta-ala on 10,7 ha ja suunniteltu ottamismäärä on kymmenen vuoden aikana 400 000 m 3 ktr. HANKEALUEEN YMPÄRISTÖ JA SELVITYKSET Lemminkäinen Infra Oy on teettänyt suunnitellulle ottamisalueelle ja sen läheisyyteen luontoselvityksen (toimitettu ELY -keskukseen 28.8.2014). Luontoselvityksen mukaan selvitysalue sijoittuu metsämaalle. Metsät ovat pääosin metsätalouskäytössä lukuun ottamatta pienimuotoisten kalliojyrkänteiden välittömiä alusmetsiä ja selvitys-alueen läpi virtaavan Särkipuron eteläosan rantametsiä. Alueella ja sen välittömässä läheisyydessä on myös laaja-alaisia hakkuualoja tai taimikoita. Luontoselvityksen mukaan Lemminkäinen Infra Oy:n vuokra-alueella ei selvityksen yhteydessä havaittu erityisiä luonnonarvoja, jotka estäisivät maaaineksen ottotoiminnan. Luontoselvityksessä on kuitenkin mainittu, että maa-aineksen ottotoiminta on syytä toteuttaa siten, että se ei vaaranna Särkipuron luonnontilaisuutta. Luontoselvityksen mukaan vuokra-alueen itäpuolella Särkipuron ympäristössä sijaitsee liito-oravan asuttama alue ja Pekastinlammen ympäristössä vuokra-alueen länsipuolella on lajille soveltuvaa elinympäristöä. Näiden alueiden välille on suositeltu jätettäväksi puustoinen kaistale, joka mahdollistaa liito-oravan liikkumisen alueiden välillä. Muualla Pekastinvaaran alueelle ei ole tehty luontokartoituksia. Pekastinvaara on metsätalouskäytössä ja alueella on useita maa-ainestenottopaikkoja. Lemminkäinen Infra OY on arvioinut, että Lemminkäinen Infra Oy:n ottoalueella 55 db:n melu tulisi leviämään noin 500 metrin etäisyydelle ottoalueesta. Pekastinvaaran alueella lähimmät asutukset ovat 1300 metrin päässä ottoalueesta. Pekastinvaaran alue ei ole pohjavesialuetta eikä alueella ole luonnonsuojelualueita. Pahavaaran meluselvityksissä on arvioitu, että Pekastinvaaran ja Pahavaaran ottoalueiden aiheuttaman melun mahdollisten yhteisvaikutusten ei arvioida aiheuttavan raja-arvojen ylityksiä, koska alueet sijaitsevat verrattain kaukana toisistaan. Pekastinvaaran alue on yleiskaava merkinnän mukaan maa- ja metsätalousvaltaista aluetta. Maa-ainesottohankkeissa ympäristövaikutuksia ovat ottamisesta aiheutuva maisemankuvan muutos, pöly ja melu sekä mahdolliset vaikutukset pohjaveteen ja pintaveden laatuun. ASIAN VIREILLETULO JA KÄSITTELY Kainuun luonnonsuojelupiiri ry ja Kajaanin Seudun Luonto ry ovat pyytäneet kirjeitse (27.5.2013) Kainuun ELY -keskusta päättämään, tuleeko Kajaanin koillisosassa soveltaa harkinnanvaraista ympäristövaikutusten arviointia kalliolouhoshankkeiden yhteisvaikutuksen johdosta. Pyynnössä on viitattu Jormuan Pahavaaran (Heikki Kivioja ym.) ja Kuluntalahden Pekastinvaaraan (Lemminkäinen Infra Oy) haettuihin maaainestenottolupiin. Kirjeessä on myös viitattu, että mahdollisesti Morenia ja Destia Oy:llä on laajentamistarvetta. Kainuun Luonnonsuojelupiiri perustelee YVA menettelyn tarvetta eri hankkeiden kokonaisvaikutuksilla sekä sillä, että alueella on tarpeen tehdä kokonaisvaikutuksista lisäselvityksiä esimerkiksi luontokartoituksiin liittyen. Maa-aineslupahakemuksiin liittyen ELY -keskuksen edustajat kävivät maa-aineslupahakemuksien kohteilla 29.5.2013. Tuolloin asiasta annettiin lausunnot ja katsottiin tarpeelliseksi pyytää lisäselvityksiä luontokartoituksien osalta.
3/6 Kainuun ELY -keskus on käynyt viranomaisneuvottelun Kajaanin kaupungin viranhaltijoiden kanssa 11.6.2013. Lisäksi Kajaanin kaupungin edustaja ja Kainuun ELY -keskuksen edustajan kanssa tarkasteltiin maaainesten ottotilannetta Pekastinvaaran maa-ainesten ottopaikoilla 12.9.2013. KUULEMINEN Kainuun ELY -keskus on kuullut hankkeesta vastaavia toiminnanharjoittajia ja muita alueella toimivia toiminnanharjoittajia kirjeitse. Lemminkäinen Infra Oy on ilmoittanut (28.8.2013), että ottoalueella ei ole ollut maa-ainesten ottotoimintaa edellisen lupakauden aikana. Alueelta on tien rakentamiseksi louhittu 2009 vuonna 1700 m 3 ktr:ä. Haettu lupamäärä on pieni tulevalle lupakaudelle. Mahdollisesti tulevaisuudessa ottoaluetta saatetaan laajentaa, mutta siitä ei ole vielä varmuutta. Lemminkäinen Infra Oy katsoo vastineessaan, ettei Pekastinvaaran kallioalueella ja Pahavaaran hankkeella ole yhteisvaikutuksia, koska alueiden aiheuttama pöly ja melu eivät leviä alueilla, joilla on yhteisvaikutuksia. Lisäksi Lemminkäinen katsoo että alueiden välillä ei ole luonnonsuojelu- ja pohjavesialueita ja liikenne kohdistuu alueiden osalta eri alueelle. Lemminkäinen Infra Oy vetoaa siihen, että ottomäärältään Pekastinvaaran ottomäärät eivät yllä lähellekään ympäristövaikutusten arviointimenettelyssä annetun asetuksen 200 000 ktrm 3 rajaa ja kun huomioidaan ottoalueiden todellinen koko alueella, ei pinta-alallisesti toiminnan koko ole kuvatun laajuista yli 25 hehtaarin laajuista. Toiminta Pekastinvaaran alueella ei tule myöskään lisääntymään. Luvanhakijan tietojen perusteella alueella ei myöskään ole sellaisia muinaismuistokohteita, joiden vuoksi maa-aineksia ei voitaisi ottoalueelta hyödyntää. Toiminnanharjoittaja toteaa myös, ettei tulevaisuudessa alueelle mahdollisesti leviävää asutusta voida tässä vaiheessa pitää luvan myöntämisen esteenä tai perusteena YVA -arvioinnin laatimistarpeelle. Myöskään se, että alueella ei ole kaavoitusta, ei ole este luvan myöntämiselle tai peruste YVA :n vaatimiselle. Pekastinvaaran osalta Lemminkäinen katsoo, että ottotoiminnalla saattaa olla yhteisvaikutuksia Pekastinvaaran alueella toimivien muiden maa-aineshankkeiden kanssa, mikäli toiminnanharjoittajilla on käynnissä esimerkiksi samanaikaisesti murskaustoimintaa alueella. Vaikutukset liittyisivät melu- ja pölypäästöihin. Käytännössä Lemminkäinen Infa Oy katsoo, että todennäköisyys sille, että alueiden murskausta olisi yhtä aikaa, on pieni. Toisaalta yhtäaikaisenkaan murskauksen vaikutuksien ei katsota olevan sellaisia toimintoja, jotka vaatisivat YVA -menettelyn. Myöhemmin Lemminkäinen Infra Oy on todennut (13.8.2014), että vaikka Pekastinvaaran alueella toimii tällä hetkellä 3 maa-ainesten ottoa harjoittavaa yritystä, ei toiminnan laajuus ole sellaista, että hankkeeseen tulisi soveltaa mainittua lainsäädäntöä, sillä alueen toimijoiden ottoalueiden (Morenia Oy, Destia Oy ja Lemminkäinen Infra Oy) yhteispinta-ala jää huomattavasti alle YVA-asetuksessa mainitun 25 hehtaarin, ollen noin 12 hehtaaria. Destia Oy on antanut vastineensa asiasta 22.8.2013. Destia Oy:llä ei ole varmaa tietoa tulevaisuuden maaainestenotosta alueella, mutta se on katsonut, että todennäköisesti luvan mukaista 250 000 m 3 /ktd määrää maa-aineksia ei tulla ottamaan kokonaan luvan aikana. Destia Oy on arvioinut, että luvan loppuun mennessä maa-aineksia on käytetty enintään 100 000 m 3 /ktd. Destia Oy:n mukaan alueelle ei ole tehty luonto- ja melukartoituksia. Kivilajien petrografisen kuvauksen mukaan louhittava materiaali on arkoosikvarsiittia. Destia Oy esittää, että alueelle ei sovelleta ympäristövaikutusten arviointimenettelyä. Destia Oy arvioi, että Heikki Kiviojan maa-aineslupahakemus sijoittuu alueelle, jolla ei ole yhteisvaikutuksia Pekastinvaaran maaainestenottoalueen kanssa. Pekastinvaaran ja Pahavaaran väliin jäisi yksi rakennus, joka sijaitsee 1,4 kilometrin päässä. Pekastinvaaran ottoalueista. Pekastinvaaran ja Pahavaaran vedet virtaavat eri ojien kautta ja alueilta lähtevä tieliikenne suuntautuu eri teille. Destia Oy arvioi, että alueen vuosittainen ottomäärä ei ylittäisi YVA -harkinnan rajaa 200 000 m 3 ktr, vaikka koko alueen lupamäärä käytettäisiin tasaisesti lupakausina.
4/6 Pekastinvaaraan sijoittuvien maa-ainestenottoalueiden osalta Destia arvioi, että muiden toimijoiden kanssa on yhteisvaikutuksia, mikäli toiminta on yhtäaikaista. Yhtiö katsoo Kajaanin markkinaodotukset ovat pieniä ja yhtäaikaisen toiminnan todennäköisyys alueella on pieni. Destia Oy katsoo, että toiminnan vaikutukset liittyisivät lähinnä melu- ja pölypäästöihin. Destia katsoo, että melun leviämiseen on mahdollista käyttää laskennallisia menetelmiä lupahakemusten yhteydessä, eikä siihen tarvitse soveltaa YVA -menettelyä. Destia Oy myös katsoo, että tällä hetkellä suurimman kaivualueen omistama Pohjois-Pohjanmaan ELY - keskuksen (nyk. omistaja metsähallitus) ottoalue on ollut pitkään hiljainen ja sen ottaminen on päättynyt. Luvan haltijan tulee maisemoida ottoalue 2015 vuoteen mennessä. Destia Oy katso myös, että alueen läheisyydessä ei ole asutusta, luonnonsuojelualueita tai sellaisia kasvi- ja eläinlajeja, joita otto voisi häiritä. Ottaminen ei myöskään aiheuttaisi haittaa asutukselle. Morenia Oy on ilmoittanut vastineessaan, että luvan mukainen kaivualue ei ole todennäköisesti jäämässä pienemmäksi kuin luvassa on aiemmin arvioitu. Morenia Oy on katsonut, että alueelle haetaan uutta ympäristölupaa ja maa-aineslupaa, jos se on tarpeellista. Morenia Oy on ilmoittanut, että louhittava kivilaji on hieno- ja tasarakeista arkoosikvartsiitti. Pohjois-Pohjanmaan ELY -keskus on ilmoittanut 15.8.2013, että Pekastinvaaran kallioaluealue, kiinteistötunnus 205-404-4-111, on siirtynyt hallinnansiirrolla 1.7.2013 alkaen maa- ja metsätalousministeriölle ja edelleen siirrettäväksi Metsähallitukselle. Pohjois-Pohjanmaan ELY -keskus on lausunut, että alue on siirtynyt kaikkine vastuineen ja mahdollisine maaperän ja pohjaveden puhdistusvelvoitteineen siinä kunnossa kuin ne olivat luovutushetkellä. KAINUUN ELY-KESKUKSEN RATKAISU Kainuun ELY -keskus päättää ympäristövaikutusten arvioinnista annetun lain 6 :n perusteella, että Pekastinvaaraan sijoittuvaan Lemminkäinen Infra Oy:n maa-ainesten ottohankkeeseen ei sovelleta ympäristövaikutusten arviointimenettelyä. PÄÄTÖKSEN PERUSTELUT Ympäristövaikutusten arviointimenettelyä sovelletaan ympäristövaikutusten arviointimenettelystä annetun lain 4 :n 1 momentin ja vastaavan asetuksen 6 :n mukaisesti hankeluettelon 2 b) -kohdan mukaan kiven, soran tai hiekan ottoon, kun otettava ainesmäärä on vähintään 200 000 kiintokuutiometriä vuodessa tai kun kun louhinta- tai kaivualueen pinta-ala on yli 25 hehtaaria. Arviointimenettelyä sovelletaan lisäksi mainitun lain 4 :n 2 momentin mukaisesti sellaiseen hankkeeseen tai jo toteutetun hankkeen muuhunkin kuin 1 momentissa tarkoitettuun olennaiseen muutokseen, joka todennäköisesti aiheuttaa laadultaan ja laajuudeltaan, myös eri hankkeiden yhteisvaikutukset huomioon ottaen, lain 1 momentissa tarkoitettujen hankkeiden vaikutuksiin rinnastettavia merkittäviä haitallisia vaikutuksia. Vaikutusten merkittävyyttä harkittaessa yksittäistapauksessa on sen lisäksi, mitä mainitun lain 4 :n 2 momentissa säädetään, otettava huomioon hankkeen ominaisuudet ja sijainti sekä vaikutusten luonne. Hankkeeseen sovelletaan ympäristövaikutusten arviointimenettelyä koskevan lain 4 :n 2 momenttia, koska hanke itsessään ei ylitä ympäristövaikutusten arvioinnista annetun asetuksen 6 :n mukaista hankeluettelon raja-arvoa. Ympäristövaikutusten arviointimenettelystä annetun asetuksen 7 :n mukaan harkittaessa arviointimenettelyn soveltamista yksittäistapauksessa ympäristövaikutusten arviointimenettelystä annetun lain 4 :n 2 momentissa tarkoitettuun hankkeeseen on tarkasteltava erityisesti hankkeen ominaisuuksia, kuten hankkeen kokoa, hankkeen sijaintia ja vaikutusten luonnetta. Hankkeen ominaisuudet Hanke on kooltaan pienehkö. Aikaisempaan lupaan verrattuna hankealueen pinta-ala pienenee. Alueella on useita muita maa-ainestenottopaikkoja, mutta juuri kyseessä oleva hankkeen ei voida katsoa aiheuttavan
5/6 edes muiden hankkeiden vaikutukset huomioon ottaen merkittäviä haitallisia vaikutuksia ympäristöön. Alueen aktiivisten ottoalueiden yhteenlaskettu pinta-ala jäisi tällä hetkellä 12 hehtaariin. Hankeen sijainti Hankealueelle ja sen vaikutuspiiriin ei sijoitu pohjavesialueita, luonnonsuojelualueita tai merkittäviä maisema-alueita tai historiallisesti ja kulttuurisesti tai arkeologisesti merkittäviä alueita. Jonkin matkaa hanke alueesta sijoittuu liito-oravan pesäpaikkoja, mutta kyseisten paikkojen suojelu on mahdollista turvata ympäristölupa ja maa-aineslupamääräyksillä. Alueen läheisyydessä ei ole tiheästi asuttuja alueita, ja lähimmät asuinrakennukset sijaitsevat 1300 metrin päässä alueesta. Vaikutusten luonne Hankkeen vaikutuspiirissä ei ole asutusta. Pienen ottoalueen vaikutukset ovat verrattain pieniä. Kiviaineksen murskaamisesta aiheutuva melu ja pöly kohdistuu marginaalisen ajan lähiympäristöön. Yleisesti maa-ainestenoton ja murskauksen vaikutuksia ei voida tässä hankkeessa pitää merkittävinä siinä määrin, että hanke edellyttäisi harkinnanvaraista ympäristövaikutusten arviointimenettelyä. Kainuun ELY -keskus muistuttaa, että YVA -lain 25 :n mukaisesti hankkeesta vastaavan tulee olla riittävästi selvillä hankkeen ympäristövaikutuksista. Keskeisiä vaikutuksia tulee rajoittaa maa-aines- ja ympäristölupapäätöksessä KUULUTTAMINEN Kainuun elinkeino-, liikenne ja ympäristökeskus tiedottaa tästä päätöksestä kuuluttamalla Paltamon kunnan virallisella ilmoitustaululla. Päätös on myös nähtävillä Kainuun elinkeino-, liikenne ja ympäristökeskuksessa, käyntiosoite Kalliokatu 4,. Päätös julkaistaan myös sähköisesti Kainuun elinkeino-, liikenne ja ympäristökeskuksen internetsivuilla osoitteessa:http://www.ymparisto.fi/fifi/asiointi_luvat_ja_ymparistovaikutusten_arviointi/ymparistovaikutuste n_arviointi/yvapaatokset?f=kainuun_elykeskus MUUTOKSENHAKU Hankkeesta vastaava saa hakea tähän päätökseen muutosta valittamalla Vaasan hallinto-oikeuteen. Valitusosoitus on liitteenä. Tähän päätökseen ei saa muutoin erikseen hakea valittamalla muutosta. Ympäristövaikutusten arviointimenettelystä annetun lain 17 :n 2 momentissa tarkoitetut tahot saavat kuitenkin hakea muutosta tähän päätökseen samassa järjestyksessä ja yhteydessä kuin hanketta koskevasta muun lain mukaisen lupa-asian ratkaisusta tai hankkeen toteuttamisen kannalta muusta olennaisesta päätöksestä valitetaan. Ympäristö- ja luonnonvarat vastuualue, Ylijohtaja Kari Pääkkönen Ylitarkastaja Elli Moilanen
6/6 LIITE Valitusosoitus Maksu Maksuton Tiedoksi Kajaanin Kaupunki, Lemminkäinen Infra Oy, Kainuun luonnonsuojelupiiri ry ja Kajaanin seudun Luonto ry.
VALITUSOSOITUS Liite Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen päätökseen saa hakea muutosta valittamalla Pohjois- Suomen hallinto-oikeuteen kirjallisella valituksella. Valitusaika Valitus on tehtävä 30 päivän kuluessa elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen päätöksen tiedoksisaantipäivästä, sitä päivää lukuun ottamatta. Jos määräajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, lauantai, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, jouluaatto tai juhannusaatto, valitusaika jatkuu vielä seuraavana arkipäivänä. Tiedoksisaantipäivän osoittaa tiedoksianto- tai saantitodistus. Milloin kysymyksessä on sijaistiedoksianto, päätös katsotaan tiedoksi saaduksi, ellei muuta näytetä, kolmantena päivänä tiedoksianto- tai saantitodistuksen osoittamasta päivästä. Virkakirjeen katsotaan tulleen viranomaisen tietoon saapumispäivänään. Milloin päätös on lähetetty postitse saantitodistusta vaatimatta, päätös katsotaan tiedoksi saaduksi, jollei muuta näytetä, seitsemäntenä päivänä siitä, kun päätös on annettu postin välitettäväksi. Valituskirjelmän toimittaminen Valituskirjelmä on toimitettava valitusajassa Pohjois-Suomen hallinto-oikeudelle. Omalla vastuulla valituskirjelmä liitteineen voidaan myös lähettää postitse, lähetin välityksellä, telekopiona tai sähköpostilla. Sähköisesti (telekopiona tai sähköpostilla) toimitetun valituskirjelmän on oltava toimitettu niin, että se on käytettävissä vastaanottolaitteessa tai tietojärjestelmässä määräajan viimeisenä päivänä ennen virkaajan päättymistä. Postiin valitusasiakirjat on jätettävä niin ajoissa, että ne ehtivät perille valitusajan viimeisenä päivänä ennen viraston aukioloajan päättymistä. Valituskirjelmän sisältö ja allekirjoittaminen Valituskirjelmässä on ilmoitettava - valittajan nimi ja kotikunta - postiosoite ja puhelinnumero, joihin asian käsittelyä koskevat ilmoitukset valittajalle voidaan toimittaa - päätös, johon haetaan muutosta - miltä kohdin ja mitä muutoksia päätökseen vaaditaan tehtäväksi - perusteet, joilla muutosta vaaditaan. Valittajan, laillisen edustajan tai asiamiehen on allekirjoitettava valituskirjelmä, ellei valituskirjelmää toimiteta sähköisesti (telekopiolla tai sähköpostilla). Jos valittajan puhevaltaa käyttää hänen laillinen edustajansa tai asiamiehensä taikka jos valituksen laatijana on muu henkilö, on valituskirjelmässä ilmoitettava myös tämän nimi ja kotikunta. Valituskirjelmän liitteet Valituskirjelmään on liitettävä - elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen päätös alkuperäisenä tai jäljennöksenä - todistus siitä, minä päivänä päätös on annettu tiedoksi tai muu selvitys valitusajan alkamisajankohdasta - asiakirjat, joihin valittaja vetoaa vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle. - mahdollisen asiamiehen valtakirja tai toimitettaessa valitus sähköisesti selvitys asiamiehen toimivallasta. Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden osoite Postiosoite Käyntiosoite Fax Sähköposti PL 189 Isokatu 4, Oulu 029 564 2841 pohjois-suomi.hao@oikeus.fi 90101 OULU Oikeudenkäyntimaksu Valittajalta peritään Pohjois-Suomen hallinto-oikeudessa oikeudenkäyntimaksu 97 euroa, ellei valittaja tuomioistuinten ja eräiden oikeushallintoviranomaisten suoritteista perittävistä maksuista annetun lain (701/1993) 7 :n nojalla vapaudu maksuvelvollisuudesta.