SEPPO KARHU 10.1.2016 Joensuu päiväseurat.

SEPPO KARHU 10.1.2016 Joensuu päiväseurat. [hakasulkeissa omat merkinnät] [tarkistuskuuntelua ei ole tehty, mistä johtuen teksti saattaa sisältää virheitä] [1:00:25/41:01] Jumalan armolla ja rauhalla tervehdin tätä suurta Jumalan lasten laumaa. Se on ilo nähdä omassa kotirukoushuoneessa näin suuri Jumalan lasten paljous. Ja vaikka kaikki kristityt ovat rakkaita, erityisesti sydän iloitsee siitä, että se suuri lasten ja nuorten joukko jatkuvasti täyttää rukoushuoneemme. He tulevat pyhä toisensa jälkeen kuulemaan yksinkertaista Jumalan sanaa. Sitä samaa sanaa, jota meidän esivanhempamme, isämme, äitimme ja heidän vanhempansa ovat kuulleet. Ja he haluavat jatkaa sitä samaa uskonkilvoitusta, jota he ovat täällä kilvoitelleet, he, jotka nyt ovat nauttimassa sitä armopalkkaa, sitä, jonka he ovat uskon kautta saavuttaneet. Ja sitä samaa tietähän mekin tahdomme kulkea. Täälläkin Joensuussa ja ympäristössä se on ollut suuri Jumalan siunaus. Minä muistan itse, kun tulin tähän kaupunkiin aikanaan. Taisimme vaimoni kanssa olla yksi niistä harvoista nuorista pareista, jotka silloin olivat, mutta Jumala on siunannut niin runsaasti, että sunnuntaisinkin tämä rukoushuone on lähes täynnä. Se kertoo siitä työstä, jota ne edesmenneet työntekijät ovat tehneet. Siitä vanhempien rukouselämästä, jota he ovat lastensa edestä käyneet. Ja me tunnemme myöskin kiitollisuutta siitä, että monet meistä on saaneet kasvaa niiden vanhojen työntekijöiden jalkojen juuressa ja kuunnella sitä iankaikkisesti pysyvää yksinkertaista Jumalan sanaa. Ja me voimme sanoa tänä päivänä sen: Ne siemenet, joita silloin kylvettiin meidän sydämille, ne ovat olleet puhtaita siemeniä. Ja sen tähden se on vieläkin kysymys, nuoret isät ja äidit, vielä nuoret työntekijät tässä kristillisyydessä tälläkin paikkakunnalla: Tahdottehan jatkaa sitä samaa työtä. Tahdommehan me kerran tavata heitä, jotka ovat edellä menneet. Eihän meillä ole sellainen käsitys kuin maailmassa, jossa monta kertaa sanotaan niin, että kun kuolema on käynyt, kaikki on ohi. Me uskomme tänäkin päivänä niin: Se on vain pieni hetki, kun olemme erossa toisistamme ja pian me saamme taas tavata heitä, kirkkaamman ilman alla, sen laskemattoman auringon alla, siellä, missä ei ole kipua, eikä sairautta, missä yksikään synti ei enää rasita meitä, sinnehän meillä on ystävät matka. Ja toivon ankkuri on kiinni sen maan rannassa ja me haluamme, että se pysyy siellä. [1:05:51/47:31] Me olemme kuulleet kallista Jumalan sanaa näiden seurojen aikana. Olemme kuulleet rovastin saarnoja, ja viimeksi kuulimme kalliit lähetyskirjeet äitiseurakunnalta. Ja me tunnemme, että ne on olleet tarpeelliset kaikki. Ja meitä ilahduttaa se lupaus, joka lähetyskirjeessä oli, että me saamme ensi kesänä Lapin lähetyksen tänne Suomenmaalle. Ja me tunnemme sen, jotka Herran työssä olemme saaneet olla, me tarvitsemme vahvistusta. Meillä on se rukous varmaan kaikilla, että vielä tulisi sellaiset virvoituksen ajat, että Herran Siionissa puhaltaisi lämmin kesätuuli, sellainen tuuli, joka tulee sieltä iankaikkisuuden maasta, sellainen tuuli, joka vielä sulattaisi kaikkia kylmiä sydämiä, sellainen tuuli, joka toisi meitä lähemmäksi toisiamme. Mutta me uskomme niin: Kuitenkin siionin kartanolla palaa sellainen lämmin tuli. Sen lähelle meitä on kehotettu. Tulkaamme niin lähellä vieläkin tuota tulta, että kaikki jää pääsee sulamaan. Sillä jos kylmät tuulet käyvät vain kristillisyyden yli, ei iankaikkisuuden muuttolinnut jaksa laulaa. Ne tarvitsevat lämpimän illan. Ja kun lämmin kesäilta tulee, kyllä sitten taas iankaikkisuuden muuttolinnut laulavat. Me saamme kuitenkin sen tuntea, että se elämän puu, se vieläkin kasvaa. Ja sen elämänpuun raoissa meillä on turvan ja suojan paikka. Ja me olemme nähneet sen: Niin paljot iankaikkisuuden muuttolinnut, ne ovat rakentaneet pesänsä tämän puun oksille. Ja me tunnemme: Siinä meillä on turvan ja suojan paikka. Meillä ei ole turvan ja suojan paikkaa missään muualla. Meillä ei ole sitä kuolleessa jumalisuudessa, ei niissä monenkirjavissa opeissa, joita niin paljon on, ei hengellisten piispojen ja pappien lausunnoissa ja vetoomuksissa. Meidän turvamme on kanaemon siipien alla. Meidän turvamme on tässä kristillisyydessä, ja siinä, että

nimi on vieläkin elämän kirjassa. Ja ahkeroikaamme ystävät, että se on vielä elämän kirjassa. Ja se on niin kauan elämän kirjassa, kun se on kirjoitettu toisten matkamiesten sydämille. Ja kun meitä kerran kannetaan viimeiselle matkalle, me emme halua sitä todistusta jostakin kuolleesta jumalisuudesta, mutta me toivomme vain sitä, että ne, jotka meitä saattavat tuolle matkalle, ne voisivat sydämestä laulaa: "Vanhurskaat iloon kannetaan, / Kuin armost' heille annetaan, / Ei suinkaan ansion tähden" [599] Eikä meillä ole sitä toivomusta eikä pyyntöä, että meidän hautojemme päälle jäisi suuret kuivuvat ruusukasat. Mutta se rukous meillä kuitenkin on, että meidän haudoillemme jäisi ne valkeat ja punaiset Saaronin ruusut. Ne, joista on sanottu: Ne eivät väriänsä muuta. Se väri on tullut sieltä Saaronin laaksosta, Vapahtajan verestä. Ja se on tullut siitä totuudesta, joka vieläkin Jumalan sanassa on. [1:12:01/54:41] Me olemme saaneet kalliita neuvoja, ja niin kuin veljet on sanonut ja kirjeessä se näkyy, me olemme käyneet perinpohjaisia, lämpimiä, yksimielisiä neuvotteluja vanhinten kanssa. Ja me olemme käyneet ne rakkauden hengessä. Ja te kuulitte myöskin niistä mainittavan lähetyskirjeessä. Ja minä uskon, se on meidän halu ja tahto, me haluamme pitää kiinni niistä neuvoista, sillä ne on Jumalan sanan valkeudessa koeteltu. Ja kun päätöksiä on tehty, neuvonantajana on ollut Pyhä Henki. Neuvonantajana ei ole ollut vanha Aatami, eikä inhimillinen viisaus. Sillä jos ne tulevat neuvonantajaksi, me näemme mihinkä sellaiset neuvot vievät. Me näemme, mitä ne aiheuttavat. Ne aiheuttavat eripuraa, epävarmuutta ja rakkaudettomuutta kristittyjen välille. Ja se on kirjoitettu pyhään Raamattuun: Luonnollinen järki ei ymmärrä niitä kuin Jumalan Hengen ovat [1. Kor. 2:14~] Sen taika luonnollinen järki täytyy monta kertaa painaa alas. Ja erityisesti siellä, missä Jumalan työ on, niin me näemme sen pyhästä Raamatusta, siellä on ilmestyskirjan kahdennessatoista kirjoitettu siitä vaimosta, joka oli puetettu auringolla, ja kuu oli hänen jalkojensa alla, ja hänellä oli kruunu kahdestatoistakymmenestä tähdestä. Ja tämä vaimo huusi syntymävaivassa. Tämä vaimo on vieläkin se, joka synnyttää. Tämän vaimon helmaan, tämän äidin helmaan me olemme syntyneet. Ja tämä äiti on vieläkin se vapaa vaimo, josta galatalaiskirje puhuu. Se on se Aabrahamin vaimo Saara, joka synnyttää vapaita lapsia. [Gal. 4:21->~] Ja vapauteen Kristus meidät vapautti. [Gal. 5:1~] Se, siellä on kehotus: Se vain katsokaa, ettette lihalle tilaa anna. [Gal. 5:13~] Kyllä on Hagarin poikaa ajettu pois tästä kristillisyydestä. Se ei ole päässyt herraksi, eikä se pääse niin kauan kun kaksiteräinen Jumalan sana saarnataan. Mutta on tarvittu myöskin lihallista vapautta vastaan sotia, sillä nämä molemmat pyrkivät herraksi, ja niitä tarvitaan vieläkin vaaroja kirkastaa näiden ympäriltä. Mutta me tunnemme, matkaystävät, sen, me tunnemme, että me olemme monta kertaa heikot ihmiset. Me tarvitsemme lohdutusta. Me tarvitsemme rohkaisua. Sen tähden, jos tässä suuressa lapsilaumassa on jokukaan sellainen, joka tunnet, että minä tarvon, minä uppoan sinne epäilysten suohon, nosta nyt katseesi ylöspäin. Sinut halutaan nostaa pois epäilysten alta. Älä katsele sydämesi mustia seiniä, mutta katso sinne Golgatan ristille. Kuule sitä huutoa, joka kerran on huudettu, että se on täytetty. [1:17:29/1:01:03] Mutta ei se ole ainoastaan niin, ei meitäkään kristittyjen vanhinten lapsia ole jätetty itkemään Golgatan ristin juurelle, mutta meitä on hengessä kuljetettu ylösnousemusaamuun. Me olemme päässeet tuntemaan ja katsomaan, kuinka ihana pääsiäisaurinko on. Se aurinko, josta sanoo virren kirjoittaja: "Aurinkomme ylösnousi, paistaa voitto vuorella." [105] Ja me olemme päässeet tuolle voittovuorelle silloin, kun me olemme tunteneet ylösnousemuksen voittovoimaa meidän sydämissämme. Ja meitä on kuljetettu helluntaituulien alle, jossa voiman Pyhä Henki on päässyt vaikuttamaan. Mutta me otamme nyt kappaleet täältä pyhästä Raamatusta Jumalan sanaa. Ja minun pyyntöni on se, että lähetätte Jumalan puoleen rukouksen, että se, minkä puhun tältä paikalta, se olisi yhtä kirjoitetun Jumalan sanan kanssa.

[1:19:26/1:03:21] [Saarnan tekstinä Luuk. 8:1-17] [1:22:46/1:07:33] No myös minun mukanani on Jellivaaran jouluseuroista, kun olemme hyvästelleet, lähetetty tänne Pohjois-Karjalan kristityille ja kaikille sydämen rakkaat terveiset. Ja ne tässä haluan teillä kertoa. No, mutta minä uskon, että te olette nyt rukoilleet minun puolestani, sillä minä tunnen, että minä tarvitsen niitä rukouksia. Välillä tuntuu olotila niin tyhjältä. Välillä tuntee väsymystä. Välillä herää huoli siitä, minnekä on kadonneet kaikki ne hyvät tuntemiset, joita joskus kuitenkin on ollut. Mutta silloin me lohdutamme itseämme sillä, että meidän kristillisyytemme ei ole rakennettu tuntemisten päälle. Se ei kuitenkaan ratkaise tätä asiaa, sillä Raamatussa on kirjoitettu: Muuta perustusta ei taideta panna kuin pantu on. Ja se perustus on Jeesus Kristus. [1. Kor. 3:11~] Sen takia ne saamme olla hyvässä turvassa, koska meidän kristillisyytemme on tämän lujan perustuksen päällä. Sitä on verrattu Raamatussa myös kallioon. [Matt. 7:24-27, Luuk. 6:47-49~] Siellä näkyy, kuinka on kaksi rakentajaa. Toinen rakentaa sannalle, eli hiekalle, ja toinen rakentaa kallion päälle. Ja kun sitten tulevat myrskytuulet ja virrat sysäävät tuota rakennusta, niin se, joka on sannalle rakennettu, se suistuu. Raamattu sanoo: Se lankeaa, ja sen lankeemus oli suuri. Ja vaikka tuota kalliolla olevaa rakennusta vastaan virrat tulevat ja tuulet puhaltavat, niin se pysyy paikallansa, koska se on kalliolle rakennettu. Voi miten turvallista nuoretkin ystävät on tuntea teidänkin se, että se usko ja kristillisyys, joka teillä on, se on rakennettu Kristuskallion päälle. Ja silloinkin, kun välillä tunnette ristiriitoja, niin te saatte ajatella: Se kuuluu nuoren ihmisen elämään. Mutta perustukset ovat lujat. Mutta se on Raamatussa myöskin neuvo olemassa, että jokainen katsokoon, kuinka tämän perustuksen päälle rakentaa. [1. Kor. 3:10~] Kyllä niin paljot maailmassa ja monessa hengellisyydessä sanovat: he rakentavat Kristus-kallion päälle, ja he uskovat Jeesukseen. Mutta siinä on aina myöskin kysymys: Minkälaisista rakennusaineista meidän uskomme ja kristillisyytemme on rakennettu? Raamatussa näkyy, että on kahdenlaisia rakennusaineita. On puita, heiniä ja olkia, ja ne on huonoja rakennusaineita. Ne eivät kestä koettelemuksen tulessa. Siellä sanotaan: Ne palavat sinä päivänä, joka tulessa ilmaantuu. Mutta on olemassa toisenlaisia rakennusaineita. On olemassa kultaa, hopeaa ja kalliita jalokiviä. Ja näistä sanotaan, että ne kestävät sinä päivänä, joka tulessa ilmaantuu, ne eivät pala. Ja jaksammehan uskoa tänä päivänä, että me olemme Jumalan armosta saaneet rakentaa Kristus-kallion päälle. [1:28:52/1:14:43] Mutta tässä on meille luettu yksi kertomus, jonka evankelista Luukas on ylös kirjoittanut. Siinä kerrotaan, kuinka Jumalan poika, kun hän oli tämän maan päällä, vaelsi eri paikoissa ja saarnasi. Mitä hän saarnasi? Täällä sanotaan, että hän ilmoitti evankeliumia Jumalan valtakunnasta. [Luuk. 8:1] Ja se oli hänen tehtävänsä. Me näemme, että hän siellä vuorella laski aivan kuin uskon perustuksen. Ja nämä hänen omat opetuslapsensa saivat olla lähellä, kun hän opetti. On se ollut aika erikoinen joukko, joka on Vapahtajaa seurannut. Siellä oli kaksitoista nuorta miestä, jotka Jeesus oli itse valinnut jatkamaan sitä työtä, jonka hän oli alkanut tämän maan päällä. Ja tämä joukko oli mukana, tämä kahdentoista apostolin joukko, myös silloin, kun hän asetti kiirastorstai-iltana pyhän ehtoollisen. Hän ei käynyt tuohon tilaisuuteen pappismiehiä Jerusalemin temppelistä. Ei mainita, että siellä olisi ollut yhtään piispaa taikka teologia. Se oli tämä hänen opetuslastensa joukko, se sai ensimmäisen kerran nauttia Jeesuksen ruumiin ja veren. Ja heille hän myöskin sanoi: "Niin usein kun te sen teette, tehkää se minun muistokseni." [1. Kor. 11:25~] Mutta me tiedämme: Se on myös armoateria. Ja me saamme uskoa niin yksinkertaisesti, että uskova ihminen, hän myös siinä ateriassa saapi uskoa synnit anteeksi. Mutta me emme ole koskaan niin ymmärtäneet, eikä Lutherkaan niin opeta, eikä myöskään Lestadius opeta, että se on yksin ja ainoastaan kaiken sielunhoidon paikka. Me saamme uskoa, ja me tunnemme sen: Me tarvitsemme myös sielunhoitoa tässä kristillisyydessä. Me tarvitsemme rippi-isää. Me, jotka olemme

tähän ikään ehtineet, ei ole matka onnistunut niin, ettemmekö olisi tarvinnut avata tuntomme kirjaa. Monta kertaa me olemme sen saaneet avata. Eikä ole tullut sellaista ajatusta, kun Pyhä Henki on kirkastanut, että tämä on jonkunlainen omanvanhurskauden teko, jolla minä yritän lepyttää Jumalaa. Mutta veljet ja sisaret: Miltä se on tuntunut, kun pitkiä aikoja joskus on kunnian perkele pitänyt kiinni, kun vihollinen on yrittänyt katkaista tien taivaaseen ja kun on arkana lähestynyt rippi-isää, ja on saanut avata itsensä, ja on kuullut ne ihanat sanat, että veljeni tai sisareni, ole hyvässä turvassa. Kaikki sinun syntisi on anteeksi annettu. Eikö joskus kylmä sydän ole syttynyt kiitokseen, vaikkei suu olisikaan puhunut. Mutta sydämen kantele on joskus pienen hetken soinut ja me uskomme, että se on sellainen soittimen ääni, jota Herra enemmän tahtoisi lapsiltansa vieläkin kuulla. Mutta häntä seurasi myös toisenlaisia ihmisiä. Täällä sanotaan, että: [Luuk. 8:2c] muutamat vaimot, jotka olivat parannetut pahoista hengistä ja taudeista [1:34:45/1:21:38] Siellä on häntä seurannut Maria Magdalena, josta oli seitsemän perkelettä ajettu ulos. Maria Madgalena oli elänyt niissä synneissä, joissa tämän maailman naiset paljolti elävät, ja jota syntiä niin ihannoidaan. Mutta me näemme, että hänestä oli seitsemän perkelettä ajettu pois. Me näemme, että hän rakasti puhtaalla rakkaudella Jeesusta. Me näemme hänet pääsiäisaamuna Jeesuksen haudalla. [Joh. 20:11-18~] Ja hänellä on murhe sydämessä, kun hän kysyy siinä mieheltä, jota hän ei tunne, että minne olette hänet panneet. Jos tiedätte, niin neuvokaa hänelle. Onko täällä joku mies taikka vaimo, joka on joskus Marian tavoin seisonut siinä tyhjän haudan äärellä ja kysellyt: Missä minun Vapahtajani on? Mutta sitten Maria saa kuulla ihmeellisen äänen. Hän kuulee oman nimensä hiljaisena: "Maria." Silloin Maria tuntee, se on Herra Jeesus itse. Ehkä muistatte monet sen ajan, kun ensimmäisen kerran Herra Jeesus ilmestyi elävänä murheelliselle, syntiselle sydämelle. Kyllä silloin ilo täytti sydämen. Kyllä silloin tuli halu lähteä viemään viestiä, että Herra on elämässä. Mutta minä itse tunnen monta kertaa, että se nuhde, jonka yhden seurakunnan enkeli, kun hänelle sanotaan: "Se minulla on sinua vastaan, että sinä olet ensimmäisen rakkautesi hyljännyt." [Ilm. 2:4~] Ja siinä ei ole kysymys lihallisesta rakkaudesta, mutta kysymys on siitä rakkaudesta, joka silloin syttyi sydämelle, kun Jeesus elävänä sinne ilmestyi. Ehkä moni tuntee tänä päivänä tätä samaa sydämessänsä. [1:38:15/1:25:41] Oli myös muita vaimoja. Täällä mainitaan: [Luuk. 8:3] Ja Johanna, Kusaan, Herodeksen voudin emäntä, ja Susanna ja monta muuta, jotka tavarastansa häntä palvelivat. [1:38:32/1:26:06] Se on aina ollut niin, että sellaiset ihmiset, jotka on lähtenyt Jeesusta sydämestään seuraamaan, ne on uhranneet myöskin omaisuutta. Ja se on vielä tänäkin päivänä niin. Ne on kristityt, jotka kustantavat seuroja. Ne on kristityt, jotka lähettävät saarnaajia evankeliumia saarnaamaan. Eikä vieläkään kotka voi yhdellä siivellä lentää, me tarvitaan molemmat siivet. Ja kyllä kotkalla on molemmat siivet. Joo, ja kristityillä on aina ollut myös huoli siitä, että nämä kotkan siivet, ne ovat kunnossa. Ja me saamme vieläkin kiittää Jumalaa siitä, että tuo kotka on lentämässä vielä taivaan halki. Mutta täällä sanotaan, että paljon kansaa oli kokoontunut, ja heitä oli rientänyt jokaisesta kaupungista hänen tykönsä. Silloin Jeesus alkaa puhua vertauksilla. [Luuk. 8:4~] Ja hän ottaa näitä vertauksia elävästä elämästä. Ja vaikka täällä puhutaan hyvin yksinkertaisista asioista, täällä puhutaan kylväjästä, siemenistä, kasvusta ja paljoista muista asioista. Täällä puhutaan myöskin lampuista ja kynttilöistä. Tulee joskus sellainen

ajatus: Kuinka nykynuoriso käsittää näitä asioita? Vanhemmassa polvessa on viljelijöitä, on karjanhoitajia, on niitä, jotka ovat hevosella, taikka niin kuin Raamatussa sanotaan, aasilla ajaneet. Mutta minä uskon, että kyllä Pyhä Henkikin teille, nuoret, kirkastaa, missä vertauksissa on kysymys. [1:41:28/1:29:29] Se nousee kysymys: Kuka on tämä kylväjä? Herra Jeesus itse oli suuri kylväjä. Mutta hänellä on myös apulaisia. Kaikki ne, jotka saarnaavat elävän Jumalan sanan, ne ovat mukana tässä kylvötyössä. Kaikki lasten vanhemmat, kuuletko, nuori isä ja äiti, sinä olet kylväjä. Sinä kylvät siemeniä lapsesi sydämelle. Onhan sinulla se ajatus ja se halu, että tahdot kylvää puhtaita siemeniä? Sinä nuori äiti, ethän tahdo kylvää tyttäresi sydämelle koreuden rakkauden siemeniä, ethän tahdo kylvää hempeyden siemeniä, ethän isä tahdo kylvää epäluottamuksen tai vihan siemeniä. Sinun lapsesi sydän on niin kuin toukokuinen peltomaa. Siinä on kevätkosteus. Siihen paistaa myös kevään lämmin aurinko. Sen yllä livertävät muuttolinnut. Silloin on kylvön aika. Ei kylvö menesty samalla lailla keskikesällä. Ei se menesty syksyroudan aikana. Kevät on kylväjän aikaa. Siksi tässä kristillisyydessä myös kylvetään. Siementä kylvetään niihin keväisiin peltomaihin. Siksi on käynyt se kehotus aina: Lukekaa nuoret ystävät Raamattua ja hyviä kirjoja, Jumalan sanaa. Meillä on niitä paljon. Silloin vielä lukema tarttuu. Ja ne tulevat avuksi monta kertaa elämän aikana. [1:44:33/1:33:08] Tämä kylväjä kylvi siementä monenlaisiin peltomaihin, ja näyttää siltä, että siementä on kylvetty runsaasti. Täällä sanotaan, että muutamat lankesi, eli ne lensivät, tien oheen. Muutamat näistä siemenistä lankesivat kivistöön. Täällä uudemmalla puolen sanoo, että ne putosi kallioon. Osa siemenistä lankesi orjantappuroihin. Ja muutamat lankesivat hyvään maahan. [Luuk. 8:5-8] [1:45:31/1:34:13] Nousee kysymys: Miksi näihin huonoihin maihin kylvettiin siementä? Se on ollut kylväjän tahto. Oliko kylväjällä sellainen ajatus: Jos kuitenkin siemen pääsisi itämään ja kasvamaan ja kasvaisi tähkäpää. Ja hän täällä niin kuin sanottu on: [Luuk. 8:8b] Kuin hän tämän sanoi, huusi hän: jolla on korvat kuulla, se kuulkaan. [1:46:13/1:35:02] Vapahtaja itse on huutanut, ja se on vakava asia kun hän sanoo: "Joilla korvat kuulla on, hän kuulkoon." Mutta se on myös niin, vaikka kuinka paljon huudettaisiin, jos Herra ei pääse avaamaan ihmisen korvia, niin ääni ei mene sisälle. Mutta se on kirjoitettu jo profeetalta aikanaan, että silloin avataan kuurojen korvat, ja silloin rammat hyppäävät niin kuin peurat ja mykkäin kieli pakahtuu kiitokseen. [Jes. 35:5-6~] Siinä on puhuttu uuden liiton kristillisyydestä. Ja Vapahtaja myös sanoo omille opetuslapsilleen, että teille on annettu tuntea Jumalan valtakunnan salaisuudet, mutta muille vain vertausten kautta. [Matt. 13:11-13~] Tunnemmeko ystävät tänä päivänä, että meille on annettu tuntea Jumalan valtakunnan salaisuudet? Nimittäin se sovinnon suuri salaisuus, josta täällä pyhässä Raamatussa on kirjoitettu, että enkelitkin himoitsevat nähdä sen sovinnon salaisuuden. [1. Piet. 1:12~] Me olemme sen tunteneet uskon kautta. [1:48:19/1:37:36] Ja nyt pyytävät hänen opetuslapset, että hän selittäisi tämän vertauksen. Vapahtaja ei ole paljon selittänyt näitä vertauksia. Mutta tässä hän selittää. Ja hän sanoo, että siemen on Jumalan sana. Ja niin kuin luonnollisessa siemenessä itsessänsä on kasvuvoima, niin on Jumalan sanan siemenessäkin. Se voi joskus olla vuosikymmenet lepotilassa, tuo siemen. Voi olla, että siemen on kylvetty lapsena kristityssä

kodissa. Mutta se ei ole alkanut kasvaa. Ja voi olla niin, että tulee aika elämän vanhuudessa, että tuo siemen saapi taivaan kastetta ja armon auringon paistetta, ja se lähtee kasvamaan. Ja se kasvaa lyhyessä ajassa täyden tähkäpään niin, että Herra saapi vielä korjata kypsää viljaa. [1:49:59/1:39:30] Ja hän sanoo: ne, jotka tien oheen, ovat ne, jotka kuulevat; sitte tulee perkele ja ottaa sanan heidän sydämestänsä, ettei he uskoisi ja vapaaksi tulisi. [Luuk. 8:12~] Ja sitä työtä sielunvihollinen tekee jatkuvasti siellä, missä siementä kylvetään. Että se ottaisi tuon siemenen, eli sanan pois sydämestä, ja ihminen ei pääsisi uskomaan iloon, rauhaan ja vapauteen asti, vaan että hän jäisi jonkun risuaidan taakse, ja että vielä jonkunmoinen napanuora vanhaan äitiin jäisi kiinni. Mutta meitä on kehotettu uskomaan iloon, rauhaan ja vapauteen asti. Mutta sitten on ne siemenet, jotka lentävät kivistöön eli kalliolle. Ne ovat sellaiset ihmiset, jotka kyllä kuulevat tämän Jumalan sanan ja ottavat tuon sanan ilolla vastaan. Mutta heillä ei ole juurta, hetkeksi he uskovat ja kiusauksen ajalla lankeevat pois. [Luuk 8:12b] Jos siemenessä ei ole juurta, se ei jaksa kauan kasvaa. Niin tässä sanoo, että kiusauksen ajalla sellaiset ihmiset lankeavat pois. Siemenellä ei ollut kasvualustaa. Ne kovat sydämet ei ole koskaan oikealla tavalla särkyneet. Jos ne on vähän laina lla särkyneet, se ei kuitenkaan riitä. Mutta että ne särkyisivät Golgatan ristin juurella, jossa Vapahtaja on kärsinyt sinun ja minun puolesta. Siellä, ystävät rakkaat, vieläkin on oikea sydämen särkymäpaikka. Siellä vieläkin särjetään kivikovia sydämiä. Ja jos se joskus on niinkin ollut, että jostakin asioista on paljon saarnattu tässä kristillisyydessä, joskus korkealla äänellä, niin meillä on se kokemus, että vasta sitten, kun nämä sydämet on johdatettu sisälle Getsemanen veräjästä, ja matka on jatkunut Golgatan ristin juurelle, siellä on sydämet oikealla tavalla särkyneet. Ja sinne me haluamme toisiamme johdattaa, kun me tunnemme, miten kovat ja kylmät sydämet meillä on. [1:53:53/1:44:06] Mutta sitten osa siemenistä lentää orjantappuroihin. Ja hän sanoo, että ne on ne ihmiset, jotka kuulevat ja menevät pois ja tukahdutetaan surusta, rikkaudesta ja elämän hekumasta, eikä kanna hedelmää. [Luuk. 8:14b] Minä muistan kun vanha Bernhard Niemeläinen joskus saarnasi tästä. Jos en muuta paljon muista, niin muistan, kun hän sanoi, että se maa, jossa orjantappurat ja ohdakkeet kasvavat, se ei ole sinänsä huono maa. Se on vahva ja voimakas maa, koska siinä kasvaa niin paljon monenlaista ja niitä sydämiä on myös paljon. Ja vaikka se näkyy tässä että ne siemenet, jotka siihen lentävät, ne alkavat kyllä kasvaa, mutta sanotaan, että ne tukahdutetaan näistä asioista. Ehkä me saamme monet tuntea sen, kuinka lähelle nämä asiat tulevat, kuinka sydämemme on monta kertaa kiinni maailmassa. Siellä on monenlaisia suruja. Se tahtoisi helposti, että voisi olla rikas. Se tahtoisi nauttia kaikenlaisista elämännautinnoista. Kaikki nämä täyttävät ihmissydämen. Kuinka hento Jumalan sanan siemen, kuinka se voi kasvaa kaiken tämän seassa? Siksi me tarvitsemme ystävät valvoa. Meitä on muistutettu television vaaroista, internetin vaaroista, kaikesta siitä kulttuurielämästä, jota niin paljon on. Kuinka sekin tulee saattaa lähelle meitä. Nuorisoa on muistutettu elokuvista, ja ystävät, se on tänä päivänä meitä vanhojakin lähellä. Se on siellä netin sivuilla ja houkutus se on monta kertaa. Ja voi olla niin, me saamme välillä haavoja. Oi, jos me voisimme valvoa sen suuren yönvalvojan kanssa, että nämä ohdakkeet ja orjantappurat, ette ne ei pääsisi kasvamaan meidän sydämissämme ja että tämän maailman henki ei pääsisi meitä valtaamaan. Ihmiselämässä on paljon sellaisiakin suruja, joita ei voi panna pois. Täällä on monta isää ja äitiä, joista minäkin tiedän sen. He kantavat heidän lapsiaan sydämellään. Niitä poikia ja tyttäriä, jotka oli kerran siinä lapsuuskodissa, joista isä ja äiti kenties ajatteli silloin, kun ne oli pieniä. Sinäkin äiti, kun otit hänet syliin ja jo kannoit yhdeksän kuukautta rintasi alla. Et voinut kuvitella, että maailma kerran ryöstäisi tuon sinun lapsen. Mutta tänä päivänä tunnet, että niin on käynyt. Muista kuitenkin isä ja äiti se: Herra Jeesus vieläkin elää. Ja niin kuin veljet on täällä sanoneet: Hän voi vieläkin koskettaa sitä paaria niin, että se tulee raskaaksi, että synninteko ei enää maista, ja Herra saapi herättää tuon lapsen. Meillä on myös se toivo ja se usko, että vielä tulee sellainen lyhyt

etsikonaika, josta jo profeettaa Aamos on sanonut aikanaan, että silloin kylväjä ja niittäjä käyvät peräkkäin. Ja ne on vanhimmat myös sanoneet niin: Silloin kutsutaan kristittyjen vanhempien lapset kotiin. Se etsikonaika ei ole pitkä. Älkäämme menettäkö (*) toivoamme, mutta tehkäämme työtä rakkaudessa, ja muistakaamme se, mitä meille on sanottu meidän vanhoilta työntekijöiltä ja kristityiltä: Kaikki, minkä me olemme voittaneet, sen me olemme rakkaudella voittaneet. Siksi tehkäämme työtä rakkaudella. [2:00:29/1:51:49] Mutta täällä myös sanotaan niin: [Luuk. 8:15] Mutta jotka hyvään maahan, ovat ne, jotka sanan kuulevat ja kätkevät hyvällä ja toimellisella sydämellä, ja saattavat hedelmän kärsivällisyydessä. Kuinka me voimme uskoa sitä, että meillä on semmoinen sydän, kun me tunnemme päinvastaista monta kertaa. Me tunnemme kuinka monet synnin himot ja halut polttavat meidän sydäntämme. Miten raskaat asiat monesti käyvät läpi. Kyllä me tahtoisimme, että sydämessä olisi rakkautta enemmän. Siellä olisi enemmän anteeksiantamusta. Mutta mitä me monta kertaa tunnemme? Me tunnemme rakkauden puutetta. Me tunnemme anteeksiantamattomuutta. Me tunnemme monet polttavat himot ja halut, jotka sydämen läpi käyvät. Ja kuitenkin Raamatun mukaan juuri tälla lailla tunteva sydän on hyvä sydämen maa, johon Herra Jeesus haluaa vieläkin tulla. Ei ollut sekään luonnollinen paikka, johon Jeesus syntyi jouluyönä Betlehemissä, se ei ollut steriili kuninkaan eikä hotellihuone. Mutta se oli eläinten asumasija. Ja profeetta oli jo senkin nähnyt paljon ennen, kun hän sanoo, että vesa putkahtava Isain kannosta. [Jes. 11:1~] Ja vaikka se tuli vaino sen jälkeen, kun Itämaan tietäjät olivat käyneet tuolla Jeesuksen luona, ja kuningas Herodes oli käskenyt surmauttaa kaikki alle kaksivuotiaat poikalapset. Senkin oli profeetta nähnyt jo paljon ennen, kun hän kirjoittaa: ääni kuuluu Raamasta, itku ja iso parku. Raakel itkee lapsiansa, joita ei enää ole. [Jer. 31:15] Kuitenkin tuo Jeesus Kristus on lunastanut meidät. Ja vaikka se, miltä tuntuisi, rakas matkaystävä, tänä päivänä, me saamme uskoa, että tällaiseen sydämeen on kuitenkin Jeesus ottanut asumasijan. Ja vaikka tuntuisi kuinka kylmältä ja kuivalta, niin uskotaan tänä päivänä veljet ja sisaret kaikki synnit anteeksi. Herran Jeesuksen pyhässä nimessä ja kalliissa sovintoveressä. [2:04:34/1:56:33] Sen takia älkää matkaystävät tänä päivänä katselko oman sydämen mustia seiniä. Älkää katselko sydämen kylmyyttä ja kuivuutta. Vielä on elämän vettä Herran Siionissa. Rohkaise nyt kiusattu matkamies uskomaan itsesi keskelle taivasta. Sillä me tiedämme ja tunnemme sen, että sinä kaipaat tänä päivänä lämmintä sydäntä. Sinä kaipaat sitä, että armon lintujen laulu vielä kuuluisi Siionissa. Mutta sinä tunnet, että se synnin musta höyry, se raskas höyry nousee pohjattomuudesta. Mutta tiedätkö, se on raikas ilma, kuuletko, Herran Siionissa, ja se tulee aika, että me vielä lennämme korkealla sen kirkkaan taivaan alla. [2:05:50/1:58:03] Sen tähden pois pelko ja epäilys Jumalan lapsilaumasta. Herran Siion on vielä kunnossa. Jumalan lapsilaumassa on syntein anteeksiantamus. Joo, ja vaikka tunnet tänä päivänä sen, että kanteleet on niin tiukasti epäilysten pajuissa kiinni, ei jaksanut kerran Israelin lapsetkaan laulaa siellä vieraalla maalla, vaan he joutuvat valittamaan, kuinka me voimme soittaa ja laulaa vieraalla maalla. [Ps. 137] Sillä meidän sydämemme on Jerusalemissa kiinni. Mutta sittenkin, ystävät, se laulu, joka kerran lauletaan, sen ensimmäiset sävelet soivat jo tämän maan päällä. Ja niin olkaa nyt matkaystävät hyvässä turvassa. Aamen.