AKSELIN AFRIKKA Akseli Gallen-Kallela oli haaveillut Afrikkaan lähtemisestä jo 1880-luvulla. Vaimo Mary suhtautui huimapäisiin safarisuunnitelmiin varauksella, mutta tunsi puolisonsa luonteen ja antoi periksi hänen kaukokaipuulleen. Perheen matka Afrikkaan alkoi toukokuussa 1909. Matka Mombasaan kesti 28 päivää. Perhe vietti brittiläisessä Itä-Afrikassa lähinnä nykyisen Kenian alueella kaikkiaan vuoden ja neljä kuukautta. 1 Itä-Afrikassa Akseli Gallen-Kallela eli ja liikkui kuin englantilainen lordi. Hänellä oli metsästys- ja maalaussafareilla käytössään suuri joukko kantajia ja palvelijoita, kaikki paikallisia asukkaita. Tuohon aikaan eläinten käyttö kuormajuhtina oli vielä harvinaista vaikeakulkuisten reittien vuoksi. Akselin poika Jorma arvioi, että Afrikassa vietetty aika oli hänen isänsä onnellisinta aikaa. 2 Gallen-Kallela teki kuukauden mittaisen harjoitussafarin (n. 15.12.1909 15.1.1910) Kenian kaakkoisosaan alueelle, jossa nykyisin sijaitsee Tsavon kansallispuisto. Mukana oli Mr. Heyer, suurriistanmetsästäjä, jolla oli safarivarusteiden kauppa Nairobissa. Akseli Gallen-Kallela maalaamassa Ngangan pidellessä auringonvarjoa. Taustalla Jorma puhdistaa kivääriään. Kuva Akseli Gallen-Kallela. Gallen-Kallelan Museo. PERHEEN SAFARIMATKAT Vajaat neljä kuukautta kestänyt suuri safari Tanajoen varrelle ja Keniavuoren itäpuolisille rinteille alkoi 29. maaliskuuta ja päättyi heinäkuun puolivälin jälkeen vuonna 1910. Safarille osallistui koko perhe. Sen jälkeen Akseli teki 11-vuotiaan Jorman kanssa vielä yhden, neljä viikkoa kestäneen safarin Makindun seudulle. 3 1 Gallen-Kallela 1965, 295; Gallen-Kallela-Sirén 2001, 350 351. 2 Ambler 1988, 80; Martin & Siven 1990, 229. 3 Gallen-Kallela-Sirén 2001, 351 352. 1
Valmistelut suurta safaria varten olivat massiiviset, seurueelle mm. tilattiin vaatteet intialaiselta räätäliltä, pitkävartisia kenkiä, korkkihatut sekä suuret varastot säilykkeitä. Ruokaa varattiin myös kantajille. Lisäksi mukaan otettiin apteekkitavaraa, kuten kiniiniä (malarialääkettä), sublimaattia, jodia, sidekangasta sekä kuumemittareita. Seurueella oli myös huonekalut mukana, mm. telttakankainen kylpyamme sekä mahonkilevyinen ruokapöytä. Näiden kaikkien tavaroiden lisäksi mukaan oli otettava myös isä-akselin maalaustarvikkeet. Seurue suuntasi ensin Fort Halliin eli Murangaan. Seurueeseen kuului kokki Muanika, palvelija Kanaue, aseenkantaja Muhammed sekä sotilas (askari) ja henkivartija Msei sekä näiden lisäksi kikujuja ja intialaisia sekä kamelien vetämiä kuomavankkureita. Matka Fort Halliin kesti neljä päivää. Kamelit jätettiin sinne ja matkaa jatkettiin jalkaisin. Vankkureissa tuodut tavarat oli jaettu 23 kantajan kesken, joten seurueesta syntyi matkan varrelle pitkä kulkue. Kirsti mittasi joka ilta kantajille päivän muonan, paunan (n. 425 g) joko herneitä, papuja tai maissia. Kirstin tehtäviin kuului myös kiniinin annostelu. Kerran kuussa tuli posti, joka toi Gallen-Kalleloille uutisia ulkomaailmasta. Kirsi kuvaa kirjassaan kuinka Akselin mielestä nämä uutiset tuntuivat äärettömän epätodellisilta, olihan elämän keskipiste siellä missä he olivat juuri nyt, muuta ei tuntunut olevankaan. Matkan aikana etenkin kaukainen Keniavuori, sammunut tulivuori, inspiroi Gallen-Kallelaa. Taitelijaperheen safari ei kuitenkaan ollut täysin vailla huolia ja murheita: Mary-vaimoa pisti skorpioni. Hän toipui pistosta, mutta tapaus muistutti Akselia vaaroista, joille hän oli perheensä altistanut. Seikkailunhalu vei kuitenkin voiton ja matkaa jatkettiin. Malaria myös vaivasi Akselia ja perhettä, ja sitä vastaan taisteltiin päivittäisellä kiniiniannoksella. Jo kolme perheenjäsentä oli sairastunut tautiin, ainoastaan Kirsti, joka hoiti safarikunnan apteekkia ja hengitti päivittäin kiniiniä, oli säästynyt tartunnalta. Pelko perheen terveydentilasta sekä kantajien osoittama kapinamieli pakottivat Akselin palaamaan vihdoin takaisin Nairobiin. Perheen koti Brickhouse oli jo vuokrattu toisaalle, joten Gallen-Kallelat tyytyivät leiriytymään sen lähelle. Lopulta he vuokrasivat Toddin talon, jossa asuivat kolme kuukautta. Koti-ikävä alkoi kalvaa taitelijaa, ja hän kuuli myös uutisia kotimaasta ( Venäjän tsaari julistanut Suomen perustuslait mitättömiksi ). Afrikan villit väritkään eivät enää sykähdyttäneet taitelijaa entisellä tavalla. Gallen-Kallelaa kalvavasta melankoliasta kertoo omakuva, jossa taitelija istuu retkituolilla telttansa edessä. Jalkojen juuressa nurmella on lasi ja hiljattain kaadettu gepardi. Eläin on sidottu narulla kantopuuhun, jolla se on kiikutettu taitelijaperheen leiriin. Tässä omakuvassa, joka on Afrikan-tuotannossa kookkain laatuaan (80x95cm), Akseli katselee hattunsa alta gepardia kuin kohtalontoveriaan. Palattuaan Afrikasta Gallen-Kallela maalasi omakuvasta toisinnon, jonka hän sittemmin lahjoitti ratsuväenkenraali C. G. Mannerheimille. Heinäkuun lopulla 1910 Gallen- Kallelat palasivat vihdoin Nairobiin. Isä ja poika tekivät vielä yhden safarimatkan Makinduun, mutta se ei onnistunut toivotulla tavalla. Ajatus Suomeen paluusta voimistui. 4 --- Mieli kaipasi tuttuja pohjoisen taivaan tähtiryhmiä. Kun katseeni painui tummaan maankamaraan, tiesin: suoraan läpi maapallon vastakkaisella puolella sijaitsee pieni, onneton ja ikuisesti rakas maa, jota sydämeni ei voi lakata kaipaamasta. 5 Lokakuussa 1910 taiteilija ilmoitti perheelleen, että oli tullut aika palata kotiin. Mary ja lapset eivät uutisesta ilahtuneet heille Afrikasta oli muodostunut paratiisi, jonka lumovoimaa ei himmentänyt ajoittainen koti-ikävä. Afrikasta ei kuitenkaan voinut suin päin suunnata takaisin koti-suomeen, jo pelkkä ilmastollinen muutos olisi ollut liian raju malarian uuvuttamille matkalaisille. Gallen- 4 Gallen-Kallela 1982, 62; Gallen-Kallela-Sirén 2001, 355 364. 5 Gallen-Kallela 1931, 266. 2
Kallelat matkustivatkin Kairon, jossa viipyivät kuukauden, Marseillen ja Berliinin kautta Hankoon, josta kotimatka jatkui rautateitse. Suomi kamppaili tuolloin pakkasen ja uuden venäläisen sortokauden kourissa, ja taitelijaperhe pyrki parhaansa mukaan sopeutumaan oloihin. Kaipuu Afrikkaan oli suuri ja perhe toivoikin mahdollisuutta lähteä sinne vielä uudestaan. Suomea ei kuitenkaan voinut jättää oman onnensa nojaan: 6 Minulle kävi kuin useimmille retkeilijöille, jotka oikein ottavat tutustuakseen Afrikkaan: jouduin sen lumoihin. Enkä olisi halunnut sieltä palata, ellei kotimaasta olisi saapunut yhä surkeampia viestejä se oli noina aikoina jolloin ivallinen huuto Finis Finlandiae kajahti ulos maailmaan. Silloin vaiston ääni pakotti minut palaamaan kotiin. 7 Uusista tuttavuuksista päiväntasaajan Afrikassa merkittävimmiksi muodostuivat suhteet omia perinteitään ja tapojaan noudattaviin aseenkantajiin ja palvelijoihin. Akseli Gallen-Kallela kutsui heitä luonnonlapsiksi, mutta piti heidän esteettistä vaistoaan hyvin kehittyneenä. Toisin kuin monet valkoihoiset aikalaisensa, Gallen-Kallela suhtautui palveluksessaan oleviin kikujuihin ja maasaihin ihmisinä ja kuvasi heidät yksilöinä maalauksissaan. Hän näki ja ymmärsi siirtomaavallan aiheuttamat rotuongelmat ja Afrikka-kirjassaan toteaa, että pian siis alkuasukkaat täällä valkoihoisten komennossa pilaantuvat ja menettävät melkein kaiken ihmisarvonsa. 8 Akseli koki löytäneensä Afrikasta sen, mitä koti-suomestakin alati etsi: luonnon sekä ihmiset, joita ihmisluonto ei ollut vielä täysin turmellut. Brittiläisessä Itä-Afrikassa vietetty aika oli lämmin, vehreä keidas. Seikkailumatkan jälkeen Gallen-Kallela oli äärimmäisen hermostunut, eikä mielialaa parantanut Suomen vaikea poliittinen tilanne sen enempää kuin ulosottomies, joka vieraili perheen luona. Afrikassa oleskellessaan taiteilijalla ei ollut tuloja, mutta siitä huolimatta hänen täytyi suoriutua muka 40 00 markan ansioitten aiheuttamasta verorästeistä. Töihin oli siis alettava, vaikka mieli oli maassa ja kulttuurishokki ja kylmyys kangistivat ajatuksia. 9 Pian taitelijan kuoleman jälkeen julkaistiin hänen muistelmiensa pohjalta matkaa seikkaperäisesti kuvaava Afrikka-kirja. 10 ELÄMÄÄ NAIROBISSA Nairobi sijaitsee ylätasangolla 1800 metrin korkeudella merenpinnasta. Gallen-Kalleloiden matkan aikana 1909 1011 Nairobi oli oikeastaan pieni kylä, jossa asui n. 500 valkoihoista sekä jonkin verran intialaisia. Jälkimmäiset olivat tulleet rautateitä rakentamaan ja jääneet pysyvästi Afrikkaan saatuaan perheensä Intiasta. He toimivat enimmäkseen kauppiaina, mutta myös pankkivirkailijoina. Kaupungin päivittäisen elämän mahdollisti monimutkainen kastelujärjestelmä, sillä mitkään kasvikset eivät kasvaneet luonnonvaraisena. Kukkiakin kasvoi villinä ainoastaan sadeaikaan. Kasvitarhat sijaitsivat jokien varsilla, ja laaksojen rinteet oli jaettu kanavilla ruutujen muotoisiin palstoihin. Gallen-Kallelan asuinrakennuksen pihanpuoleisilla nurkilla oli valtavat aaltopeltiset vesisäiliöt, joihin vesi sadeaikoina kerättiin. Alaosassa oli hana. Säiliöt vetivät 4000 litraa ja palvelivat koko kuivan kauden. 11 Valkoiset farmarit viljelijät kahvia, jota vietiin Englantiin. Kenian kahvin sanottiin olevan parasta. Myös strutsifarmit olivat kannattavia, sillä Pariisin muoti määritteli strutsinsulat 6 Gallen-Kallela-Sirén 2001, 364 365. 7 Gallen-Kallela 1955, 120 121. 8 Gallen-Kallela-Sirén 2001, 353. 9 Gallen-Kallela-Sirén 2001, 366. 10 Martin & Siven 1990, 230. 11 Gallen-Kallela 1965, 299; Gallen-Kallela 1982, 51. 3
hyvin muodikkaiksi. 12 Rakennus, jossa Gallen-Kallelat asuivat, oli nimeltään Brickhouse. Se sijaitsi aavikon laidassa ilman naapureita. Takapihalla oli peltihökkeli, jossa oli tallattu maalattia. Se oli jaettu kahtia niin, että toisella puolella oli keittiö ja toisella palvelijainhuone. Vaikka useimmiten ruoka keitettiin ulkosalla, keittiöstä löytyi myös kolmesta kivestä kokoonpantu liesi. Paistinuunia ei ollut, mutta pellistä oli tehty laatikko, joka asetettiin tulisijalle kolmen kiven varaan ja sitten vain aseteltiin hehkuvia hiiliä päälle. Tässä uunissa paistettiin myös leipä silloin, kun sitä ei haettu kaupungista. Ruoka säilytettiin pihanpuoleisella kuistilla rautaverkkoseinäisessä kaapissa, joten ilma pääsi vapaasti siivilöitymään sen läpi. Lihaa ei voinut säilyttää, joten se oli syötävä samana päivänä kun eläin oli tapettu. Perheellä oli enimmäkseen kikuju-palvelijoita, joita he kutsuivat etunimillä. Kirsti mainitsee kirjoituksissaan ainakin Nganjan ja Kenosuan, joita hän kuvailee uskollisiksi ja avuliaiksi. Nganga oli Akselin kiväärin ja maalilaatikon kantaja, Kenosua taas Jorman pyssynkantaja, pieni nandipoika. Kenosua myös kantoi Kirstin ja Jorman koulukirjoja ja piti sadeaikana päivänvarjoa lasten yllä. 13 Gallen-Kallelan lapset kävivät yksityisopetuksessa, sillä he eivät osanneet englantia tarpeeksi hyvin päästäkseen englantilaiseen yhteiskouluun. Koulussa oli noin kymmenen englantilaista lasta, mutta Gallen-Kalleloiden jälkikasvi ei sopeutunut kouluun kovinkaan hyvin he olisivat halunneet mm. puhua englannin sijaan swahilia, mutta se oli ankarasti kielletty. Lapset lopettivatkin koulunkäynnin parin kolmen kuukauden jälkeen. Sen jälkeen opintoja jatkettiin äidin hoivissa Afrikka-ajan loppuun asti. 14 Kaiken kaikkiaan Gallen-Kalleloiden kuvauksista käy ilmi, että heidän suhtautumisensa afrikkalaisiin oli hyvin mutkatonta ja suvaitsevaista. Gallen-Kalleloiden lapset saivat leikkiä kikujulasten kanssa, joiden kanssa he ystävystyivätkin. Ilmeisesti Gallen-Kalleloiden lapset oppivat puhumaan suahilia, sillä kanssakäyminen oli kirjoitusten mukaan sujuvaa eikä kielimuuria ollut. Kirstin mukaan etenkin Jorma puhui suahilia sujuvasti, hänkin melko hyvin. Sen sijaan Akseli ja hänen vaimonsa oppivat vain muutaman sanan. KIRJALLISUUS: Ambler, Charles H. 1988 Kenyan Communities in the Age of Imperialism. New Haven: Yale University Press. Gallen-Kallela, Kirsti 1965 Isäni Akseli Gallen-Kallela, II.osa: elämää isän mukana. Porvoo: WSOY, 1965. Gallen-Kallela, Kirsti 1982 Muistelmia nuoruusvuosiltani 1896-1931. Espoo: Weilin+Göös. Gallen-Kallela-Sirén, Janne 2001 Minä palaan jalanjäljilleni: Akseli Gallen-Kallelan elämä ja taide. Helsinki: Otava. Martin, Timo; Sivén, Douglas 1990 Akseli Gallen-Kallela: elämäkerrallinen rapsodia. Espoo: Weilin+Göös. 12 Gallen-Kallela 1965, 299, 301. 13 Gallen-Kallela 1965, 300 309. 14 Gallen-Kallela 1982, 52 54. 4
TEHTÄVIÄ: Yläaste / Lukio 1 Matkan aikana Akseli Gallen-Kallela oli lähettänyt Suomen lehtiin matkakertomuksia Afrikasta. Pilalehdet olivat ottaneet nämä kertomukset hampaisiinsa ja Akseli leimattiinkin Akseli Africanukseksi ja hänestä tehtiin lukuisia karikatyyreja villimiehen asussa, alkuasukkaiden keskellä. Mitä tämä kertoo ajan yleisestä ilmapiiristä ja suhtautumisesta etäiseen Afrikkaan? 2 Millainen oli Akseli Gallen-Kallelan suhtautuminen afrikkalaisiin? Miten se luultavasti erosi tyypillisestä siirtomaa-ajan ajattelutavasta? 3 Mitä arkielämän esineitä näyttelystä nousi esiin (astiat, ruokailuvälineet)? Miten esineet eroavat nykyisistä käyttöesineistä? 5