LYSEO TIME T #asumisentuntua
BÜRSTNER #asumisentuntua Jo 60 vuotta Bürstnerin matkailuvaunut ovat tuttu näky katukuvassa ympäri Eurooppaa. Tästä menestystarinasta voimme kiittää sekä meidän oivallisia ja ennakoivia suunnittelijoita että meidän osaavia ja sitoutuneita työntekijöitä ja tietysti kaikki niitä ihmisiä, jotka arvostavat tätä tapaa lomailla ja ovat osoittaneet luottamuksensa valitsemalla Bürstner matkailuvaunun. Ensimmäisten matkailuvaunujen ensiesittelystä paljon on muuttunut. Vuosien varrella Bürstner on usein esittänyt omia erikoisratkaisuja, joista on tullut tunnettuja alalla ja markkinoilla -hyvänä esimerkkinä tästä on Plus-mallit, joissa on ainutlaatuiset nostovuoteet. Kehitystyö jatkuu, jotta voisit tuntea olosi kotoisaksi jokaisessa Bürstner ajoneuvossa alusta alkaen.
UUTTA ARJEN ERGONOMIAA Kun tyyli ja muotoilu kohtaavat terveellisyyden Mitä ikinä ostammekin, muotoilulla on ratkaiseva merkitys. Nykyään ei riitä, että tuolit, kaapit ym. ovat vain kauniita, vaan niiden on myös oltava ergonomisia. Ergonomian, sana joka tulee kreikkalaisista sanoista ergon (työ) ja nomos (laki), tavoitteena on löytää inhimillisten tarpeiden optimaalinen mukautuminen työ- ja elinympäristöön. Työssä, nukkuessa, keittiössä tai lomalla ergonomialla on nykyään kaikilla elämänalueilla suuri merkitys. Miksi se on niin, kuulostaa yhtä yksinkertaiselta kuin valaisevaltakin: Ergonomisesti muotoillut arkipäivän esineet tuovat ihmisille konkreettista hyötyä, kun terveys, mukavuus ja viihtyisyys huomioidaan! Myös Bürstner on työskennellyt jo useita vuosia keittiön, kylpyhuoneen ja makuutilan ergonomisten yksityiskohtien kehittämiseksi ja parantamiseksi. RAJATONTA NAUTINTOA! Turvallisuuden etsiminen Kodilla on meille ihmisille suuri emotionaalinen merkitys. MIten suuri, sen todistavat riippumattoman markkinatutkimusinstituutin suorittaman asumistutkielman tulokset. Tutkielman mukaan 90 prosentille kysytyiltä henkilöiltä on tärkeää tuntea kotona oleminen viihtyisäksi ja kodikkaaksi. Lisäksi tutkimus kertoo, että väri- ja makumieltymykset vaihtuvat kalusteissa, asusteissa ja kankaissa eri elämäntilanteissa. Siksi ei ihmetytäkään, että viihtyisyys on niin korkealla kodin ominaisuuksista puhuttaessa. Ja kun sisustaa kotinsa tyylillä, harmonialla ja maulla, haluaa tehdä niin myös matkailuautossaan. Siihen kuuluu persoonallinen sävy, joka kuvastaa omistajan yksilöllisyyttä. Bürstner on trendinluoja sisustuksessa ja tarjoaa asiakkailleen monia sisustusmahdollisuuksia, kuten istuinpehmustevalikoiman monine väri- ja pehmustevaihtoehtoineen. Jotta matkailuautossakin on persoonallinen hyvän olon ilmapiiri. Talo, kerrostalo tai matkailuauto - yksilöllinen sisustus lisää aina viihtyisyyttä. Kuva: Rivièra Maison RENTOUTTAVA YÖ Miksi hyvä nukkuminen on niin tärkeää? Tiesitkö, että ihminen viettää suunnilleen kolmanneksen elinajastaan (noin 24 vuotta!) nukkuen? Ennenkuin harmittelet sitä, että elinaikaa menee hukkaan ja menet siksi myöhemmin nukkumaan tai nouset ylös aikaisemmin, huomioi, että nukkuminen ei ole ajan menettämistä! Päinvastoin! Me kaikki tarvitsemme päivittäin unta, virkistyäksemme ja pysyäksemme terveinä ja vahvoina. Tunnit, jotka vietämme öisin nukkumalla, ovat vain erilaisia eri ihmisillä. Kun toiset ovat jo kuuden tunnin unien jälkeen reippaita ja levänneitä, toiset tarvitsevat kahdeksasta kymmeneen tuntia. Mutta perussääntö on kuitenkin: Hyvin nukkuminen on tärkeämpää kuin kauan nukkuminen. Ratkaisevaa sisäisen rauhan ohella ovat makuuhuoneen ominaisuudet. Sopiva patja ja sälepohja Sama asia kotona ja matkailuautossa - patjan suhteen ei kannata tehdä mitään kompromisseja. Asiantuntijoiden mukaan patjassa pitää olla eri alueita, jotka joustavat eri tavalla hartia- ja lantioalueilla, jotta lihakset rentoutuvat mutta luut ovat kuitenkin riittävästi tuetut. Siksi Bürstnerissä on 5-vyöhykkeiset kylmävaahtopatjat, jotka ovat hyvin joustavia ja kestäviä ja joissa on erilaisia vyöhykkeitä. Suositeltavia ovat myös esimerkiksi vesigeelipatjat, joita Bürstner tarjoaa lisävarusteina. Niissä on miellyttävä viileyden tuntu, ne mukautuvat vartalon muotoihin - aivan kuin nukkuisit veden päällä. Joka tapauksessa kaikkien patjojen vankkana pohjana ovat sälepohjat. Oikeiden tyynyjen valinta Suuri, pieni, paksu tai ohut. Tärkeää on, että tyyny tukee oikein niskanikamia (pienet tyynyt tekevät niin useimmiten). Ja on huomioitava, että vain pää on tyynyn päällä, eivät hartiat. 4 5
LYSEO TIME T Kodikkuutta kaikille Lyseo Time T on suositun Lyseo Time -malliston uusin tulokas. Valittavanasi on neljä pohjaratkaisua, jotka tuovat lisää joustavuutta matkailuauton suunnitteluun voit muokata autosta juuri oman näköisesi. Harmony Line -varustuksessa on kiinnitetty erityistä huomiota kodikkaisiin sisustusratkaisuihin, jotka lisäävät #asumisentuntua. 7
Muotoilun kohokohdat Plussat ulkopuolella + + Lasikuitukatto ja -lattia + + 3. jarruvalossa on Bürstnerin logo + + Ohjaamon Silver(hopea)-erikoisväri + + Kyljessä Harmony Line -teippaukset + + Ohjaamon keskuslukitus ja sähköiset ikkunannostimet + + ABS / ESP sis. ASR + + Alumiinivanteet, 16 tuumaa + + Vakionopeussäädin + + Kattoikkuna Plussat sisäpuolella T 727 G (valinnainen nostovuode) Verhoilu: Sydney Swing Kalusteet: Riva Loft + + Neljä istumapaikkaa + + Lämmin, viihtyisä valaistus, joka on saatu aikaan useilla epäsuorilla valonlähteillä + + Katto- ja kohdevalaisimia + + Seisontakorkeus sisällä noin 212 cm + + Leveä XL Premium -ovi (2-pistelukitus, keskuslukitus, ikkuna, hyttysverkko ja roska-astia) + + USB-latauspistorasia + + Irrotettava keittiöhylly + + Naarmuuntumattomat pinnat (työ- ja pöytätaso) + + Säilytysjärjestelmä + + Seinäteline kahvikapseleille ja mausteille + + Monivyöhykkeiset kylmävaahtopatjat takaavat hyvän nukkumismukavuuden + + Harmony Line -sisäänkäynti + + Sivuseinien verhous 9
Laadukkaat pehmusteet, sivuseinien verhous ja ylellinen valaistus. #harmonyline. Uudet Vario-rullaverhot tuovat lisää #asumisentuntua.
LYSEO TIME T LYSEO TIME T Kohokohtia Lisää kohokohtia Tyylikäs ja turvallinen Vitriinikaapissa lasit säilyvät turvallisesti, mutta samalla ne ovat tyylikkäästi esillä (saatavana vain Harmony Line -malleihin, joissa ei ole nostovuodetta). Kohokohtia Lyseo Time T on myös takaosastaan todella muuntautumiskykyinen. T 727 G- ja T 736 -malleissa (katso kuva) ergonominen suihkutila lisää käyttömukavuutta. T 690 G -mallin Vario-kylpytilassa on pienestä koostaan huolimatta tilan tuntua. Herkullisiin hetkiin Lyseo Time T -mallin keittiö täyttää myös vaativamman odotukset: kahvikapseliteline ja maustehylly, naarmuuntumattomat pinnat ja monipuolinen valaistus tekevät keittiöstä samalla sekä toimivan että tyylikkään (osana keittiöpakettia). Muotoilu Sivuseinien verhous antaa oleskelutilalle viimeistellyn ilmeen (saatavana vain Harmony Line -malleihin). Harkittuja yksityiskohtia Ulko-oven yläpuolella on magneettitaulu, joka tuo lisää #asumisentuntua: loma- ja perhekuvat, ostoslistat ja kartat ovat kätevästi esillä ja pysyvät samalla hyvässä tallessa (saatavana vain malleihin, joissa ei ole nostovuodetta). Pohjaratkaisut T 690 G* T 700* T 727 G* T 736* * nostovuode lisävarusteena (T 690 G:n nostovuode tuo vain yhden makuusijan lisää) Takatalliversio Kalusteet Varustus Erittäin suuret takatallit tarjoavat runsaasti säilytystilaa suurikokoisille retkeilyvarusteille ja polkupyörille (kuva T 727 G). Tervetuloa kotiin Leveän XL-oven kautta astut vaivatta viihtyisään oleskelu- ja ruokailutilaan. Harmony Line-malleissa on vakiona XL Premium-ulko-ovi, jossa on ikkuna, hyttysverkko ja jäteastia. Riva Loft 125 l 212 12 13
ISTUINPEHMUSTEET Asuinmaailman valinta Vain yksi askel yksilölliseen viihtyvyyteen. TEKNISET TIEDOT Lyseo Time T Harmony Line TEKNISET TIEDOT Lyseo Time T Harmony Line:n verhoilu valmistetaan laadukkaista materiaaleista tehtaan omassa ompelimossa ja vaihtoehtoja on pari. vakiona vaihtoehto lisähintaan ei mahdollinen Moottori T 690 G T 700 T 727 G T 736 Fiat Ducato 2,3 Mjet - 3.500 kg - 96 kw (130 PS) - Euro 6 65.900,- 65.900,- 67.500,- 66.900,- Mitat ja painot Kokonaispituus (n. cm) 698 698 741 741 Kokonaisleveys (n. cm) 232 232 232 232 VALITKAA TEIDÄN HARMONY LINE VERHOILUNNE Kokonaiskorkeus (n. cm) 292 292 292 292 Suurin sallittu kokonaismassa (kg) 1) 3.500 3.500 3.500 3.500 Sydney Swing Canberra Swing Omamassa (n. kg) 1) 2.980 3.095 3.085 Kantavuus, perusalusta ilman lisävarusteita (n. kg) 1) 515 405 415 Suurin sallittu perävaunupaino korotettuna 12%:lla (n. kg) 2.000 2.000 2.000 2.000 Akseliväli (n. mm) 3800 4035 4035 4035 Kääntöympyrän halkaisija 13,5 13,5 14,3 14,3 Sisäkorkeus (n. cm) 212 212 212 212 Henkilölukumäärä sis. kuljettajan 4 4 4 4 3-pisteturvavyöt asunto-osassa 2 2 2 2 Vuodepaikkoja 2 / 4* 2 / 5** 2 / 4*** 2 / 4*** Vuodemitat takana (n. cm) 203 x 80 188 x 145 209 x 80 190 x 148 Vuodemitat takana (n. cm) 197 x 80-202 x 80 - Vuodemitat ylävuode (n.cm) (lisävaruste) 200 x 96 / 77 200 x 135 200 x 140 200 x 140 Vuodemitat keskellä (istuinryhmä) (n. cm) (lisävaruste) 170 x 105 / 52 197 x 118 / 68 - - Lattian vahvuus (mm) / Katon vahvuus (mm) / Sivuseinien vahvuus (mm) 48,5 / 34 / 34 48,5 / 34 / 34 48,5 / 34 / 34 48,5 / 34 / 34 Alusta Aluvanteet 16" Light-alustalle Ulkopeilit, sähkösäätöiset ja -lämmitettävät ABS (lukkiutumattomat jarrut) ESP (sähköinen ajonvakautus) sis. luistonneston mäkilähtöavustimen ja Traction Renkaan paikkaussarja (varapyörän asemesta) Päiväajovalot (Fiat) Tempomat-vakionopeussäädin (Cruise Control) Suurennettu raideleveys takana * Lisävarusteet: Sähkötoiminen ylävuode keski-istuinryhmän yläpuolelle: yhdelle henkilölle ja hätävuoteen patjat, yhdelle henkilölle (keski-istuinryhmän ja kuljettajan istuimen väliin) ** Lisävarusteet: Sähkötoiminen ylävuode keski-istuinryhmän yläpuolelle, kahdelle henkilölle ja mekanismi keski-istuinryhmän muuttamiseksi vuoteeksi *** Lisävaruste: Sähkötoiminen ylävuode keski-istuinryhmän yläpuolelle, kahdelle henkilölle 14 15
TEKNISET TIEDOT vakiona vaihtoehto lisähintaan ei mahdollinen Ohjaamo T 690 G T 700 T 727 G T 736 Etumatkustajan airbag Kuljettajan airbag Kojelaudan alumiinijäljitelmä Juomamukiteline kuljettajalle ja etumatkustajalle Kuljettajan ja etumatkustajan istuimessa korkeus- ja kaltevuussäätö Ohjaamon ikkunoiden pimennysverhot, Remis-kasettiverhot Ohjaamoilmastointi, manuaalinen, hiukkassuodattimella Ajovaloissa mustat kehykset Ohjauspyörä ja vaihdekepin nuppi nahkapäällysteiset Pilotti-istuimet asuinosan istuinten kangasmateriaalia Erikoismaalaus hopea Ohjaamon sähköiset ikkunannostimet, keskuslukitus Rakenteet, ulkopuoli 1-osainen ulko-ovi, ikkunalla, hyttysverkolla ja jäteastialla (Hartal Premium XL) Alumiiniset ikkunakehykset Coupe-ulkoporras (oven sisäpuolella) Mini Heki - kattoluukku keittiötilaan Kattoluukku Kattoluukku 40 x 40 cm olohuoneessa Avattavat, sävytetyt tuplaikkunat, kombikasettiverhot Lisäjarruvalo Bürstner-logolla Etupuskuri, maalattu Takatallin ovi oikea Huoltoluukku (-luukut), lukitettavia Lasikuitukatto Lasikuitulattia Skyroof-kattoikkuna Rakenteet, asunto-osa Kiinteissä vuoteissa - kylmävaahtopatjat Kalusteet Riva Loft Epäsuora kattovalaistus Lisäpatja erillisvuoteiden väliin - - Keittiö T 690 G T 700 T 727 G T 736 Kaasuliesi, sähköinen sytytys Epäsuora valaistus Erikoiskäsitelty keittiön työtaso Jääkaappi 142 ltr ( josta pakastinosa 15 ltr) - Jääkaappi 145 ltr ( josta pakastinosa 15 ltr) - - - Maustehylly Kahvikapseliteline Pesuhuone - wc Harmaavesisäiliö 90 ltr Suihkuallas ja täydellinen suihkuvarustus Korkeapainevesipumppu Kasetti-wc Käyttövesisäiliö 20-125 ltr (siitä 20 ltr omamassassa) 1) Sähköjärjestelmä Asunto-osan akku 95 Ah Kattovalaisin ja lukuspottivalot, LED 12V Laturi 400 VA LED-telttavalo, katkaisin ulko-oven pielessä Pistorasiat 12 V / 230 V Ohjauskeskus USB-pistorasia Lämmitys - ilmastointi Digitaalinen ohjauspaneli Combi-lämmittimelle Truma Combi 6 - lämmitysjärjestelmä Audio - Media Radioasennusvalmius sis. DAB antennin 16 17
TEKNISET TIEDOT LISÄVARUSTEET Lyseo Time T Harmony Line vakiona vaihtoehto lisähintaan ei mahdollinen Nimike Hinta T 690 G T 700 T 727 G T 736 Paino* Moottori Fiat Ducato 2,3 Mjet - 3.500 kg - 110 kw (150 hv) - Euro 6 - Akseliväli 3.800 mm 2.170,- - - - 0 Fiat Ducato 2,3 Mjet - 3.500 kg - 130 kw (177 hv) - Euro 6 - Akseliväli 3.800 mm 4.490,- - - - 0 Fiat Ducato 2,3 Mjet Maxi - 4.000 kg - 96 kw (130 hv) - Euro 6 - Akseliväli 3.800 mm 1.880,- - - - 40 Fiat Ducato 2,3 Mjet Maxi - 4.000 kg - 110 kw (150 hv) - Euro 6 - Akseliväli 3.800 mm 4.040,- - - - 40 Fiat Ducato 2,3 Mjet Maxi - 4.000 kg - 130 kw (177 hv) - Euro 6 - Akseliväli 3.800 mm 6.370,- - - - 40 Fiat Ducato 2,3 Mjet - 3.500 kg - 110 kw (150 hv) - Euro 6 - Akseliväli 4.035 mm 2.170,- - 0 Fiat Ducato 2,3 Mjet - 3.500 kg - 130 kw (177 hv) - Euro 6 - Akseliväli 4.035 mm 4.490,- - 0 Fiat Ducato 2,3 Mjet Maxi - 4.000 kg - 96 kw (130 hv) - Euro 6 - Akseliväli 4.035 mm 1.880,- - 40 Fiat Ducato 2,3 Mjet Maxi - 4.000 kg - 110 kw (150 hv) - Euro 6 - Akseliväli 4.035 mm 4.040,- - 40 Fiat Ducato 2,3 Mjet Maxi - 4.000 kg - 130 kw (177 hv) - Euro 6 - Akseliväli 4.035 mm 6.370,- - 40 Alusta Automaattivaihteisto (ns. robottivaihteisto) 2.240,- 17 Vetokoukku 1.450,- 50 Polttoainesäiliö 120 l 90,- 28 Ohjaamoilmastointi, automaattinen, hiukkassuodattimella (lisähinta vrt manuaaliseen) 460,- 19 Varapyörä 16" ja teline alustan alle 590,- 22 Suurimman sallitun kokonaismassan korotus 3.850 290,- 0 Suurimman sallitun kokonaismassan korotus 4.250 kg:aan Fiat-alustalla 290,- 0 LED-päiväajovalot (Fiat) 340,- 0 Rakenteet, ulkopuoli Midi Heki - kattoluuku - 400 x 700 mm 460,- 5 Omnivent - kattoluukku wc-tilaan 1) 160,- 4 Polkupyöräteline, alaslaskettava, 2:lle pyörälle (kantavuus max. 50 kg) 640,- 18 Polkupyöräteline, alaslaskettava, 3:lle pyörälle (kantavuus max. 50 kg) 700,- 19 Polkupyöräteline 2:lle pyörälle (kantavuus max. 50 kg) 340,- 9 Nimike Hinta T 690 G T 700 T 727 G T 736 Paino* Rakenteet, ulkopuoli Polkupyöräteline 3:lle pyörälle (kantavuus max. 50 kg) 390,- 11 Takatallin lisäovi, vasen 2) 530,- 8 Takanurkkatuet 320,- 6 Markiisi valkoinen 4,0 m sis. LED-valaistuksen 1.140,- - - 30 Markiisi valkoinen 4,5 m sis. LED-valaistuksen 1.510,- - - 30 Ohjaamon talvipeite 410,- 7 Rakenteet, asunto-osa Mekanismi keski-istuinryhmän muuttamiseksi vuoteeksi 360,- - - - 10 Sähkötoiminen ylävuode keski-istuinryhmän yläpuolella 1.820,- 40 Watergel-patja - parivuode 480,- - - 1 Watergel-patjat - erillisvuoteet 370,- - - 2 Minisafe-kassalipas, AL-KO 160,- 5 Mekanismi keski-istuinryhmän muuttamiseksi vuoteeksi 360,- - - - 10 Korkeussäädettävä saarekevuode (Queensbett) 2) 1.550,- - - 53 L-istuinryhmä 530,- - - 0 Muotoon ommeltu aluslakana ylävuoteeseen 50,- 1 Ohjaamon matto (musta) 70,- 3 Mattosarja ohjaamo- ja asuinosassa 420,- 14 Pesuhuone - wc Ulkosuihku ja hana 190,- 1 Sähköjärjestelmä Ulkopistorasia 230V/12V/TV 100,- 0 Aurinkopaneeli, 1 x 100W 1) 1.060,- 12 Aurinkopaneeli, 2 x 100W 1) 2.140,- 20 Asuinosan 2. akku, 95 Ah 370,- 26 * Lisätietoja painoista, katso kohdasta: Tärkeää huomioitavaa! * Lisätietoja painoista, katso kohdasta: Tärkeää huomioitavaa! 18 19
TEKNISET TIEDOT LISÄVARUSTEET Lyseo Time T Harmony Line MERKKIEN SELITYKSET Lyseo Time T Harmony Line vakiona vaihtoehto lisähintaan ei mahdollinen Nimike Hinta T 690 G T 700 T 727 G T 736 Paino* Lämmitys - ilmastointi inet Box Truma (älypuhelintoiminto lämmitykseen ja ilmastointiin) 520,- 0 Ilmastointilaite TELECO Silent 8400 H 2.140,- 26 Ilmastointilaite Truma Aventa comfort (2400 W) 1) 2.350,- 33 Ilmastointilaitteen asennusvalmius 100,- 20 Sähköpatruuna Truma Combi 6:een 540,- 5 Kaasujärjestelmä Automaattinen kaasupullon vaihtaja 230,- 1 Kaukonäyttö CPU:lle (Crash Protection Unit) 60,- 1 Kaasun ulosotto 240,- 1 Kaasuhälytin narkoosi-, propaani- ja butaanikaasulle 310,- 1 Toptron turvaventtiili (CPU) sis. autom. kaasupullon vaihtajan 340,- 0 Audio - Media Taulu-tv:n teline 130,- 3 Lisä-tv-teline taulu-tv:lle auton takaosaan 270,- 4 Multimediajärjestelmä AVH-X5800BT sis. Peruutuskameran 1.330,- 3 Multimediajärjestelmä Navgate Evo sis. peruutuskameran 2.040,- 2 Radio Pioneer DEH-S110 UB 130,- 3 Johdotus peruutuskameralle 160,- 2 Antenniasennuksen valmius 30,- 1 1) Katolle asennettaessa on huomioitava, että tilaa asennuksille on rajoitetusti. 2) Malleissa, joissa on saarekevuode, takatallin vasen lisäovi on mahdollinen vain yhdessä lisävarusteen Korkeussäädettävä saarekevuode kanssa. PAKETIT Lyseo Time T Harmony Line Talvipaketti +25 kg * Ambiente-Paketti +19 kg * Harmaavesisäliö ja putket eristetyt ja lämmitettävät Lattialämmitys, sähkötoiminen Kuljettajan ja etumatkustajan istuimen sähkölämmitys Sähköpatruuna Truma Combi 6:een Koristetyynyt x 4 Voudepatjojen banderollit Muotoon ommeltu aluslakana kiinteisiin vouteisiin Mattosarja Paketin hinta 510,00 Hinnat koskevat vain tehtaalla ensiasennettuja lisävarusteita. * Lisätietoja painoista, katso kohdasta Tärkeää huomioitavaa * Lisätietoja painoista, katso kohdasta: Tärkeää huomioitavaa! 20 21
TEKNISET TIEDOT 10 VUODEN TIIVIYSTAKUU Lyseo Time T Harmony Line Sana #asumisentuntua tuo yleensä mieleen viihtyisät ja toimivat tilat. Meille #asumisentuntua on vielä paljon enemmän. Se tarkoittaa myös sitä, että asiakkaamme voivat turvallisin mielin omistaa tuotteen, jonka takana on 60 vuoden asiantuntemus matkailuautojen valmistuksesta. Tämä kokemus näkyy myös 10 vuoden tiiviystakuussa, jonka myönnämme mallivuodesta 2019 alkaen. Edellytyksenä on Bürstner-sopimuskumppanin suorittama vuosittainen tarkastus (lisämaksua vastaan). 22
TÄRKEÄÄ HUOMIOITAVAA - Jokainen muutos tehdasvarusteiseen autoon voi huonontaa autosi ajo- ja liikenneturvallisuutta. - Huomioi kaikki asianomaiset määräykset matkailuautosi turvallisen käyttämisen takaamiseksi! - Varmista, että ajokorttisi oikeuttaa matkailuautosi ajamisen. - Huomioi autosi suurin sallittu kokonaismassa, äläkä ylitä sitä milloinkaan. - Huomioi sallitut akselipainot lastatessasi autoasi. - Katolle asennetut tarvikkeet ja antenni lisäävät autosi korkeutta. Takatikkaat lisäävät autosi kokonaispituutta. - Autosta riippuen kaikkia katolle tarkoitettuja lisävarusteita ei välttämättä ole mahdollista asentaa autoosi. - Tämän esitteen tekniset tiedot koskevat vakiovarusteisten autojen tilannetta painoajankohtana. Huolellisesta tarkastamisesta huolimatta painovirheitä ei aina voi välttää. Kunkin mallikauden aikana pidätämme itsellämme oikeuden tehdä varustemuutoksia ja tuotteiden parannuksia. - Eroavaisuudet rakenteissa ja väreissä esitteissä kuvattujen ja lopullisten autojen välillä ovat mahdollisia, emmekä vastaa niistä. Pidätämme itsellämme oikeudet myös teknisiin muutoksiin, mikäli niiden laatu pysyy muuttumattomana tai paranee, eikä niiden käyttötarkoitus muutu. - Lisätietoja kulloisestakin tuotantotilanteesta saat valtuutetulta Bürstner maahantuojalta. - Kaikki lisävarustehinnat koskevat uuteen, rakenteilla olevaan autoon tehtaalla asennettavia varusteita. **Selitys teknisten tietojen painomääriin: - Omamassa on laskettu, jos esitteissämme ei muuta mainita tai mikäli myyjäsi kanssa ette ole tehneet poikkeavaa sopimusta, VO (EU- normin) 1230/2012 mukaisesti. - Käyttövesisäiliön tilavuus on VO (EU-normin) 1230/2012 mukaisesti mallikohtainen ja varustettu vesimäärää rajoittavalla ylivuotoputkella ( 5, 10 tai 50 litran ajoaikainen määrä) - Omamassa saattaa vaihdella +/-5% annetusta VO (EU-normin) 1230/2012 mukaisesti. - Suurin sallittu kokonaismassa on laskettu VO (EU-normin) 1230/2012 mukaisesti ja tarkennettu: Valmistajan ilmoittama suurin sallittu massa lastattuna. - Kantavuus teknisissä tiedoissa on määritelty seuraavasti: Suurin sallittu kokonaismassa vähennettynä omamassalla = kantavuus. - Kantavuusmäärä pienenee matkustajien sekä lisävarusteiden painon määrällä; lisävarusteiden painot on siis huomioitava, koska niitä ei ole laskettu vakiovarustuksen painoon. - Huom! Autoon ei saa asentaa lisävarustusta määrättömästi, sillä minimikantavuuden on aina oltava ilmoitettu. - Alusta vaikuttaa omamassaa lisäävästi seuraavasti: 2,3 Mjet - 2,3 Mjet Maxi = +40 kg. - Pidätämme oikeuden multimedia- ja navigointilaitteiden, vastaavantasoisten, muutoksiin mallivuoden aikana Kaikki esitteidemme hinnat ovat euro-määräisiä. Kaikki hinnat ovat painoajankohdan hintoja. Kaikki hinnat ovat sitoumuksetta; pidätämme itsellämme oikeuden hintamuutoksiin. Tämän ja uusien hinnastojen ilmestyminen korvaa kaikki aikaisemmat vastaavat hinnat. Kaikki hinnat sisältävät painojankohtana voimassa olevan alv:n; mikäli alv muuttuu, muutetaan hintoja vastaavasti. Pidätämme itsellämme oikeuden kaikkiin hinta-, varuste-, teknisiin ja muihin muutoksiin. Tammikuu 2019 3058773-0,5 - A1-01/19 FIN Tuotanto: Kresse & Discher GmbH Kuvat: R2N Studios, Redpixel/Fotolia.com, Printed in Germany Tervetuloa Bürstner-liikkeeseen! Bürstner GmbH & Co. KG Weststraße 33 77694 Kehl Saksa info@buerstner.com www.buerstner.com