Päätös POKELY/5/07.04/2013 Pohjois-Karjala 24.06.2013 Lieksan teollisuuskylä Oy Markku Vuorenmaa Kerantie 26 81702 LIEKSA Päätös ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltamisesta HANKKEESTA VASTAAVA Lieksan teollisuuskylä Oy Kerantie 26 81702 LIEKSA HANKKEEN KUVAUS Hanke käsittää biojalostamon ja bioterminaalin rakentamisen Lieksan kaupunkiin. Kevätniemen teollisuusalueelle. Hankkeeseen toiminnallisesti liittyvät lisäksi alueelle suunniteltavat uudet tie- ja raideliikennejärjestelyt. Hanke käsittää yhden tai kahden biojalostamoyksikön rakentamisen alueelle, jolloin bioöljyn (pyrolyysiöljy) tuotanto olisi tasolla 90 000 180 000 tn vuodessa. Bioöljyn raaka-aineena käytetään metsäbiomassaa, jonka kulutus toteutusratkaisusta riippuen vaihtelee 350 000-700 000 kiinto-m 3 :iin vuodessa. Bioöljy valmistetaan käyttämällä nopeaa pyrolyysitekniikkaa, jossa lämmönsiirtoaineena käytettävä hiekka lämmitetään erillisellä leijupetikattilalla. Bioterminaaliin kuuluu asfaltoitu pyöreänpuun varastointialue sekä puuaineksen esikäsittelyalue mm. haketusta varten. Suunniteltu bioterminaali palvelisi myös muita alueen metsäklusterin yrityksiä, lähinnä puuraaka-aineen varastoalueena ja käsittelyalueena. Suunnitellun hankkeen toiminnot voidaan jakaa kolmeen erilliseen kokonaisuuteen: raaka-aineen käsittely, käsitellyn raaka-aineen pyrolyysiprosessi ja valmiin bioöljyn varastointi. Bioterminaaliin varastoidun raaka-aineen esikäsittely sisältää aineksen haketuksen ja kuivauksen. Kuivauksessa syntyvät kaasut ohjataan savukaasupesurin kautta. Esikäsitelty biomassa kaasutetaan nopeassa pyrolyysiprosessissa pyrolyysikaasuksi, joka jäähdytetään lauhduttimella varsinaiseksi bioöljyksi. Prosessin eri vaiheissa syntyy savukaasuja, joita hyödynnetään/kierrätetään haketetun metsäbiomassan kuivauksessa ja puhdistettujen savukaasujen osalta itse pyrolyysiprosessissa. POHJOIS-KARJALAN ELINKEINO-, LIIKENNE- JA YMPÄRISTÖKESKUS Kutsunumero 02950 26 000 www.ely-keskus.fi/pohjois-karjala Kauppakatu 40 B Joensuu PL 69 80101 Joensuu Faksi (013) 123 622
2/8 Suunniteltu hanke on osa Lieksan Teollisuuskylä Oy:n ja Lieksan kaupungin suunnitelmaa Lieksan Kevätniemen alueen metsäklusterin vahvistamiseksi. Hankkeen toteuttajia ei ole vielä valittu, mutta toteuttajia tulee olemaan useita tahoja. ASIAN KÄSITTELY Vireilletulo Green Fuel Nordic Oy on jättänyt Lieksan teollisuuskylä Oy:n toimeksiannosta 03.05.2013 päivätyn lausuntopyynnön Pohjois-Karjalan ELY-keskukselle koskien suunnitellun biojalostamo- ja bioterminaalihankkeen YVA-menettelyn tarvetta. Viranomaisneuvottelut ja hakijan kuuleminen Lisäksi Green Fuel Nordic Oy:n, Lieksan teollisuuskylän ja ELY-keskuksen edustajat ovat käsitelleet hanketta kokouksessaan 19.04.2013. Kokous on katsottu olleen samalla hakijan kuulemistilaisuus. Hankkeelle on perustettu YVA-menettelyn seurantaryhmä, jossa edustettuina on mm. Lieksan kaupungin ympäristönsuojelun edustaja. Seurantaryhmän kokousmuistio 25.04.2013 on ollut yhteysviranomaisen käytössä. POHJOIS-KARJALAN ELINKEINO-, LIIKENNE- JA YMPÄRISTÖKESKUKSEN RATKAISU Pohjois-Karjalan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus päättää ympäristövaikutusten arviointimenettelystä annetun lain 6 :n perusteella, että suunniteltuun Lieksan biojalostamo- ja bioterminaalihankkeeseen tulee soveltaa ympäristövaikutusten arviointimenettelyä. PÄÄTÖKSEN PERUSTELUT Ympäristövaikutusten arviointimenettelyä sovelletaan YVA -lain 4 :n 1. momentin ja vastaavan asetuksen 6 :n mukaisesti hankeluettelon kemianteollisuutta ja mineraalituotteiden valmistusta koskevan kohdan 6 e mukaan vaarallisten kemikaalien ja räjähteiden käsittelyn turvallisuudesta annetussa laissa (390/2005) tarkoitettuja vaarallisia kemikaaleja laajamittaisesti valmistavat tehtaat. Bioöljyn on katsottava tällaiseksi lain tarkoittamaksi vaaralliseksi kemikaaliksi. YVA-asetuksen kohdassa 8 d kohdassa on lisäksi käsitelty öljyn, petrokemian tuotteiden tai kemiallisten tuotteiden varastointia. YVA-menettelyä edellytetään hankkeissa, joissa näiden aineiden varastosäiliöiden tilavuus on yhteensä vähintään 50 000 m 3. YVA-asetuksen 6 :n kohdassa 11b todetaan, että YVA-menettely tulee toteuttaa biologisissa käsittelylaitoksissa, jotka on mitoitettu vähintään 20 000 tonnin jätemäärälle. Arviointimenettelyä sovelletaan lisäksi tapauskohtaisen arvioinnin pohjalta yksittäistapauksessa lain 4 :n 2. momentissa tarkoitettuun hankkeeseen, joka todennäköisesti aiheuttaa laadultaan ja laajuudeltaan, myös eri hankkeiden yhteisvaikutukset huomioon ottaen, lain 4 :n 1. momentissa tarkoitettujen hankkeiden vaikutuksiin rinnastettavia merkittäviä haitallisia ympäristövaikutuksia. YVA -lain 4 :n 3. momentin
3/8 nojalla harkittaessa vaikutusten merkittävyyttä yksittäistapauksessa on sen lisäksi mitä lain 4 :n 2. momentissa säädetään, otettava huomioon hankkeen ominaisuudet ja sijainti sekä vaikutusten luonne. YVA -asetuksen 7 sisältää luettelon niistä hankkeen ominaisuuksiin, sijaintiin ja vaikutusten luonteeseen liittyvistä tekijöistä, joita on tarkasteltava erityisesti harkittaessa arviointimenettelyn soveltamista yksittäistapauksessa. Lieksaan suunniteltu biojalostamo käyttää bioöljyn raaka-aineena metsäbiomassaa, joka koostuu jätteeksi luokitellusta metsäteollisuudentuotantoprosessien tuotteista, kuten sahanpuru, hake ja kutterilastut. Pääasiassa käytetään karsittua rankaa ja ensiharvennushakkuun hakkuujätettä, joka ainakin osin on rinnastettavissa jätteeseen. Rankapuiden ja muun metsäbiomassan määriä ei käytettävissä olevien tietojen perusteella voitu erotella. YVA-asetuksen 6 :n kohdassa 11b todettu ja YVA-menettelyä edellyttävä 20 000 tonnin vähimmäismäärä biologisissa käsittelylaitoksissa ylittyy hankkeessa. Lieksan biojalostamo- ja bioterminaalihanke toteutuessaan kahden jalostamon yksikkönä on varsin suuri hanke. Tuotetun bioöljyn määrä on suurimmillaan 180 000 tn vuodessa. Hakijan toimittamien lisätietojen mukaan enimmillään hankealueella varastoitaisiin 8000 tonnia valmista bioöljyä. Suunnitellun biojalostamon, bioterminaalin sekä niihin liittyvien tie- ja raideyhteyksien järjestelyn keskeiset mahdolliset ympäristövaikutukset liittyvät prosessissa käytettävän materiaalin käsittelyyn (melu, pöly), pyrolyysiprosessin jätevesien mahdollisiin vesistövaikutuksiin, laitoksen käyttämän metsäbiomassan suureen määrään ja sekä toiminnan mahdollisiin häiriö- tai onnettomuustilanteiden vaikutuksiin. Myös yhteisvaikutukset alueella olevien nykyisten toimintojen kanssa voivat vahvistaa ympäristövaikutuksia. Maankäyttö Hanke sijoittuu Lieksan kaupungin Kevätniemen alueelle, jolle Lieksan kaupunki on käynnistänyt kaavoitustyön alueen kaavoittamiseksi teollisuustoiminnoille sopivaksi. Hankealue sijaitsee noin kahden kilometrin etäisyydellä Lieksan kaupungin keskustasta. Suhteellisen lähellä hankealueen pohjoispuolella sijaitsee Kotolan asuinalue ja luoteispuolella Surpeenvaaran asuinalue. Hankkeella voi olla, yhdessä muiden alueelle sijoitettujen toimintojen kanssa vaikutuksia näiden alueiden asukkaiden elinympäristön viihtyisyyteen. Alueella sijaitsee myös muita teollisia yrityksiä, mm. VAPO TIMBER Oy:n saha sekä VAPO lämpö ja sähkölaitos Oy. Ilman laatu ja pölyhaitat Ilman laadun osalta hakemuksessa esitettyjen tietojen perusteella hankkeen vaikutukset jäänevät vähäisiksi bioöljyn valmistuksen osalta. Prosessissa sivutuotteena syntyvä hiiltojäännös ja sivutuotekaasut poltetaan ja hyödynnetään uudelleen prosessissa. Pölyhaittoja ja Ilman laatuvaikutuksia voi syntyä kuitenkin metsäbiomassan kuljetuksesta, vastaanotosta ja käsittelystä bioterminaalialueella.
4/8 Toisaalta uusiutuvaan raaka-aineeseen perustuvalla biopolttoaineen käytöllä vähennetään fossiilisten polttoaineiden käyttöä, millä on positiivinen vaikutus kasvihuonekaasupäästöjen vähentämiseen. Ilmanlaatu vaikutuksia voi syntyä myös häiriö- ja onnettomuustilanteissa. Melu Biojalostamon toiminnassa keskeinen melulähde on prosessissa tarvittavan raakaaineen käsittely bioterminaalialueella ja siihen liittyvä liikenne. Hankkeen mahdolliset melulähteet ovat raaka-aineen vastaanotto, käsittely ja haketus. Meluvaikutuksiin liittyy keskeisesti myös yhteisvaikutukset alueella jo olevien laitosten kanssa. Tarkemmat tiedot merkittävimmistä melulähteistä ja melun ominaisuuksista tuleekin jatkossa kartoittaa. Itse bioöljyn valmistusprosessi (sisätiloissa) ei aiheuttane meluvaikutuksia. Vaikutukset pintavesiin ja pohjaveteen Hankealue sijaitsee Pielisen ranta-alueella, rajautuen Pielisen Mönninselkään. Prosessin jätevedet lasketaan Pieliseen käsittelyn jälkeen. Hankkeesta toimitetussa materiaalista ei tarkemmin selviä, miten jätevedet on tarkoitus käsitellä ennen vesistöön johtamista. Hankkeella voi siten olla jonkinasteisia vaikutuksia päästöpaikan välittömään läheisyyteen ja lähialueelle. Luonnon monimuotoisuus Karttatarkastelun perusteella itse hankealueella ei näyttäisi olevan erityisiä luonnonarvoja. Hankkeen mahdolliset vaikutukset luonnon monimuotoisuuteen voivatkin syntyä enemmän biojalostamon käyttämän metsäbiomassan korjuussa (korjuualueet, lahopuun väheneminen). Hankealueen lähialueella ja vaikutuspiirissä ei sijaitse luonnonsuojelualueita tai valtakunnallisiin suojeluohjelmiin kuuluvia kohteita. Hankkeella todennäköisesti ei kuitenkaan ole erityisen suuria vaikutuksia luonnon monimuotoisuuteen. Rakennettu ja kultuuriympäristö sekä maisema Hankkeen toiminnot sijoittuvat teolliseen toimintaan suunnitellulle alueelle, jossa sijaitsevat jo saha ja lämpö- ja sähkölaitos. Hankkeen vaikutuspiirissä ei ole kulttuurihistoriallisesti tai kaupunkirakenteen kannalta arvokkaita kohteita. Vaikutukset jätehuoltoon Suunnitellulla hankkeella ei ole laajemmin vaikutusta jätteiden syntyyn ja käsittelyyn. Myönteisenä vaikutuksena on puunkäsittelyssä syntyvän sivutuotteen/jätemateriaalin hyödyntäminen bioöljyn valmistusprosessissa. Liikenne Biojalostamo käyttää huomattavan määrän metsäbiomassaa bioöljyn raaka-aineena. Yksi hankkeen keskeisistä vaikutuksista onkin raskaan liikenteen lisääntyminen. Metsäbiomassan kuljetus ja valmiin lopputuotteen kuljetus eteenpäin jalostamolta ovat
5/8 liikenteen vaikutusten kannalta keskeiset. Tie- ja rautatiejärjestelyillä näitä vaikutuksia voidaan pienentää. Vaikutukset ihmisten terveyteen Hankealueen pohjoispuolella sijaitseva Kotolan ja luoteispuolella sijaitseva Surpeenvaaran asuinalueet eivät sijaitse aivan hankealueen välittömässä läheisyydessä, mutta kuitenkin suhteellisen lähellä. Keskeisiä mahdollisia hankkeen vaikutuksia Ihmisten elinympäristön viihtyisyydelle ja terveyteen ovat mahdolliset pöly- ja meluhaitat sekä liikenneturvallisuuteen liittyvät vaikutukset. Myös häiriö- tai onnettomuustilanteisiin liittyy tällaisia riskejä, vaikkakin niiden todennäköisyys käytettävissä olevien tietojen perusteella on erittäin pieni. Riskien hallinta Suunnitellun hankkeen ympäristövaikutusten arvioinnin kannalta keskeisiä vaikutuksia ovat toiminnassa mahdollisesti tapahtuvat häiriö- ja onnettomuustilanteet. Bioöljy on ihmisen terveydelle vaarallinen aine ja luokitellaan lisäksi myös ympäristölle vaaralliseksi aineeksi. Bioöljyn tuotannon, varastoinnin ja kuljetuksen mahdollisiin häiriöja onnettomuustilanteisiin liittyvien riskien hallinnassa keskeisessä asemassa ovatkin ennaltaehkäisevät ja tilanteisiin varautumisen toimenpiteet. Yhteisvaikutukset Hankkeen vaikutuksia arvioitaessa tulee huomioida yhteisvaikutukset alueella jo olevien laitosten vaikutusten kanssa (mm. pöly- ja meluvaikutukset). Yhteenveto vaikutuksista Yhteenvetona hankkeen ympäristövaikutuksista voidaan todeta, että hankkeesta käytettävissä olevien tietojen perusteella todennäköisesti aiheutuu sellaisia YVA-lain 4 :n 2 momentissa mainittuja, arviointimenettelyä edellyttäviä vaikutuksia, jotka laadultaan ja laajuudeltaan, myös eri hankkeiden yhteisvaikutukset huomioon ottaen, voivat aiheuttaa YVA-lain 4 :n 1 momentissa tarkoitettujen hankkeiden vaikutuksiin rinnastettavia merkittäviä haitallisia ympäristövaikutuksia. Pääosa biojalostamon käyttämästä metsäbiomassasta on ensiharvennuksen rankapuita. Jos tämä raaka-ainemäärä rinnastetaan kokonaisuudessaan puuperäiseksi jätteeksi, niin hanke edellyttää YVAasetuksen 6 :n kohdan 11b mukaan YVA-menettelyä biologisissa käsittelylaitoksissa, jotka on mitoitettu vähintään 20 000 tonnin jätemäärälle. Tämä raja ylittyy hankkeessa. Suunnitellun biojalostamon, bioterminaalin sekä niihin liittyvien tie- ja raideyhteyksien järjestelyn keskeiset mahdolliset ympäristövaikutukset liittyvät hankkeen kokoon ja sijaintiin, prosessissa käytettävän materiaalin käsittelyyn (melu, pöly), prosessin jätevesien mahdollisiin vesistövaikutuksiin, laitoksen käyttämän metsäbiomassan suureen määrään ja sekä toiminnan mahdollisiin häiriö- tai onnettomuustilanteiden vaiku-
6/8 tuksiin. Myös yhteisvaikutukset alueella olevien nykyisten toimintojen kanssa voivat vahvistaa ympäristövaikutuksia. SOVELLETUT SÄÄNNÖKSET Laki ympäristövaikutusten arviointimenettelystä (468/1994) 2, 4, 6 ja 19 Valtioneuvoston asetus ympäristövaikutusten arviointimenettelystä (713/2006) 4, 6 ja 7 PÄÄTÖKSESTÄ TIEDOTTAMINEN Päätös Itä-Suomen aluehallintovirasto/kuopion toimipaikka, suoritemaksutta Tiedoksi Green Fuel Nordic Oy Ympäristöministeriö Suomen ympäristökeskus Lieksan kaupunki Pohjois-Karjalan maakuntaliitto Ilmoittaminen Pohjois-Karjalan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus tiedottaa tästä päätöksestä kuuluttamalla Lieksan kaupungin virallisella ilmoitustaululla, käyntiosoite Rantalantie 6, LIEKSA. Päätös on myös nähtävillä Pohjois-Karjalan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksessa, käyntiosoite Kauppakatu 40 B, Joensuu. Päätös julkaistaan myös sähköisesti ja on nähtävillä internetsivuilla osoitteessa www.ymparisto.fi > Alueellista ympäristötietoa > Pohjois-Karjala > Ympäristönsuojelu > Ympäristövaikutusten arviointi YVA ja SOVA > YVA-päätökset > Energiantuotanto
7/8 MUUTOKSENHAKU Hankkeesta vastaava saa hakea tähän päätökseen muutosta valittamalla Kuopion hallinto-oikeuteen. Valitusosoitus on liitteenä. Tähän päätökseen ei saa muutoin erikseen hakea valittamalla muutosta. Ympäristövaikutusten arviointimenettelystä annetun lain 17 :n 2 momentissa tarkoitetut tahot saavat kuitenkin hakea muutosta tähän päätökseen samassa järjestyksessä ja yhteydessä kuin hanketta koskevasta muun lain mukaisen lupa-asian ratkaisusta tai hankkeen toteuttamisen kannalta muusta olennaisesta päätöksestä valitetaan. Juha Aho Ylitarkastaja, ympäristönsuojeluyksikön päällikön sijainen Ympäristö- ja luonnonvarat - vastuualue Hannu Luotonen Erikoistutkija Ympäristö- ja luonnonvarat vastuualue
8/8 Liite. Pohjois-Karjalan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen päätökseen, POKE- LY/5/07.04/2013, 24.06.2013 VALITUSOSOITUS Valitusviranomainen Tähän päätökseen tyytymätön saa hakea siihen muutosta valittamalla Kuopion hallinto-oikeuteen. Valitusaika Valitus on toimitettava Kuopion hallinto-oikeuteen viimeistään kolmantenakymmenentenä (30) päivänä päätöksen tiedoksisaantipäivästä. Valitusaikaa laskettaessa tiedoksisaantipäivää ei oteta lukuun. Tiedoksisaantipäivän osoittaa saantitodistus. Valitus ja sen liitteet Valituskirjelmässä on ilmoitettava - valittajan nimi ja kotikunta - päätös, johon haetaan muutosta - muutos, joka päätökseen vaaditaan tehtäväksi - muutosvaatimuksen perustelut - postiosoite ja puhelinnumero, joihin asiaa koskevat ilmoitukset valittajalle voidaan toimittaa Valituskirjelmään on liitettävä - ympäristökeskuksen päätös alkuperäisenä tai jäljennöksenä - todistus siitä, minä päivänä päätös on annettu tiedoksi, tai muu selvitys valitusajan alkamisen ajankohdasta - asiamiehen valtakirja - asiakirjat, joihin valittaja vetoaa vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle Valituskirjelmä on valittajan, laillisen edustajan tai asiamiehen allekirjoitettava. Jos valittajan puhevaltaa käyttää hänen laillinen edustajansa tai asiamiehensä tai jos vaalituksen laatijana on joku muu henkilö, valituskirjelmässä on myös ilmoitettava myös tämän nimi ja kotikunta Valituksen toimittaminen perille Valitus on toimitettava Kuopion hallinto-oikeuden kirjaamoon. Lähettäjän vastuulla asiakirjat saadaan lähettää myös postitse tai toimittaa lähetin välityksellä tai sähköpostilla. Postiin asiakirjat on jätettävä niin ajoissa, että ne ehtivät perille valitusajan viimeisenä päivänä ennen viraston aukiolon päättymistä. Kuopion hallinto-oikeus: Käyntiosoite: Puijonkatu 29 A Postiosoite: PL 1744, 70101 Kuopio Puhelin: vaihde 029 56 42500 ; telefax 029 56 42501 Aukioloaika: klo 8-16.15