Hyvä lukija! PalveluSantran toimittama on tärkeä lenkki palvelujen käyttäjien ja tarjoajien välillä Päijät-Hämeessä. Palveluoppaan teemana on ikääntyneen kotona asuminen ja kotiin saatavat palvelut. Käytettävissä on kunnallisia, yksityisiä ja yhdistysten palveluja sekä järjestöjen ja seurakuntien toimintaa. PalveluSantra on Päijät-Hämeessa toimivien ikääntyville palveluja tuottavien toimijoiden yhteistyöverkosto. Toimimme sen puolesta, että asiakkaan olisi helppo ja turvallista käyttää palveluja. PalveluSantran palveluntuottajaverkostoon pääsee hakuprosessin kautta. Pääsyvaatimuksina ovat mm. luotettavuus, riittävä koulutus ja kokemus sekä verojen ja vakuutusten hoitaminen. Ottakaa rohkeasti yhteyttä PalveluSantraan ja PalveluSantran palveluntuottajiin! PalveluSantra Pirjo Nieminen toiminnanjohtaja Tueksi palvelujen käyttöön Arjen avuksi on tarjolla itse maksettavia kotiin tuotettuja palveluita. Tietyin edellytyksin palvelujen käyttöön saa taloudellista tukea kotitalousvähennyksestä ja sosiaalipalvelujen arvonlisäverottomuudesta. PalveluSantra neuvoo, miten palveluja käytetään ja mistä sopiva palveluntuottaja löytyy. Kotitalousvähennys Kun ostaa palveluja kotiin tai vapaa-ajan asunnolle, voi vähentää osan kuluista verotuksessa kotitalousvähennyksenä. Vähennykseen oikeuttaa tavanomainen kotona tehtävä työ kotitaloustyö; mm. siivous, ruoanlaitto, pyykinpesu, piha- ja lumityöt hoitotyö; lasten ja vanhusten hoitaminen kotona asunnon kunnossapito- ja peruskorjaustyöt tieto- ja viestintätekniikan laitteiden asennus, kunnossapito ja opastus Kunnallisista palveluista tai palvelusetelillä hankittavasta työstä ei saa vähennystä. 1
Vähennystä saa enintään 2 400 vuodessa ja vähennyksen omavastuu on 100. Kun ostat työn yritykseltä, saat vähentää 50 % työkorvauksesta (2018). Vähennys on henkilökohtainen. Vähennysoikeus on myös lapsilla, jotka ostavat palvelua vanhemmilleen tai isovanhemmilleen. Kotitalousvähennystä pitää jokaisen hakea itse ja maksajan on tarkistettava, että työn tekevä yritys kuuluu ennakkoperintärekisteriin. www.ytj.fi, puh. 020 697 030 Lisätietoja: www.vero.fi, puh. 020 697 002 Arvonlisäverottomat koti- ja tukipalvelut Jos tarvitset palveluita vamman, sairauden tai toimintakyvyn heikkenemisen vuoksi, voit ostaa palveluja arvonlisäverottomasti sosiaalihuoltopalveluna. Palvelut voivat olla esim. kotipalvelua, ateria-, siivous-, vaatehuolto-, ruokaostos-, kylvetys-, kuljetus-, saattaja- ja lumenluontipalveluita. Arvonlisäverottomana ostetusta palvelusta saa kotitalousvähennyksen, jos palvelu on vähennykseen oikeuttavaa. Yksityiseltä palveluntuottajalta suoraan hankittavan palvelun voi ostaa ilman arvonlisäveroa seuraavilla edellytyksillä: asiakkaalla on sairaudesta, vammasta ja/tai toimintakyvyn heikkenemisestä johtuva palvelun tarve asiakkaan ja palveluntuottajan välillä on tehty kirjallinen palvelusopimus sosiaalihuoltopalveluina tehtävistä palveluista sekä palvelusuunnitelma palveluntuottaja on tehnyt ilmoituksen toimintakuntaan tai hänellä on lupa toimintaan palveluntuottajalla on omavalvontasuunnitelma ja vastuuhenkilö, joka vastaa palvelujen laadusta Lisätietoja: suoraan palveluntuottajalta Verohallinnon ohje 604/40/2011 Arvonlisäverolaki (1501/1993) 37 2
Ikäihmisen palveluopas Asuminen kotona... 5 Kotihoitopalvelut... 5 Palveluntuottajat... 5 Kotisairaanhoito... 17 Kotona asumista tukevat muut palvelut... 18 Palvelut kotiin... 18 Apuvälineet... 18 Asuntojen korjausavustukset ja muutostyöt... 20 Ateriapalvelut... 22 Hieronta- ja kuntoutuspalvelut... 22 Jalka- ja käsihoidot... 25 Parturi- ja kampaamo-palvelut... 26 Turvateknologiapalvelut... 26 Tietotekniikka... 27 Muut palvelut... 27 Kauppa- ja asiointipalvelut... 27 Liikkumista tukevat palvelut... 28 Lyhytaikaishoito ja -majoitus... 28 Päivätoiminta... 30 Omaishoito... 31 Omaishoidon tuki... 31 Omaishoitajan sijainen... 32 Perhehoito... 33 Järjestö- ja muu omaishoidon tukitoiminta... 34 Seniorien vuokra-asunnot... 34 Palveluasuminen... 35 Vuodeosastot... 39 Terveyspalvelut... 39 Ajanvaraus ja palveluneuvonta... 39 Hoitotarvikkeet ja -välineet... 40 Fysio- ja toimintaterapia... 40 Laboratorio... 40 Päivystävä lääkäri... 41 Suun terveydenhuolto... 41 Muu neuvontapalvelu... 42 3
Ikäihmisen palveluopas Muut terveyspalvelut... 42 Erityispalvelut... 43 Gerontologinen sosiaalityö... 43 Mielenterveyspalvelut... 43 Muistisairaiden palvelut... 44 Päihdepalvelut... 45 Sotainvalidit ja sotiemme veteraanit... 46 Vammaispalvelut... 47 Yleinen edunvalvonta... 48 Toimeentulo... 49 Asiakasmaksukatto... 49 Eläkkeensaajien veroneuvonta... 49 Kela (Kansaneläkelaitos)... 49 Oikeusapu... 51 Puolison pitkäaikaishoidon maksu... 51 Talous- ja velkaneuvonta... 51 Toimeentulotuki... 51 Harrastustoiminta... 53 Kirjastopalvelut, liikuntapalvelut... 53 Palvelukeskukset ja kohtaamispaikat... 53 Vapaaehtoistoiminta... 55 Hengellinen toiminta... 56 Lahden seurakuntayhtymä... 56 Hyvä tietää... 57 Palveluseteli... 57 Asiakaslaki eli laki sosiaalihuollon asiakkaan asemasta ja oikeuksista... 57 Potilaslaki eli laki potilaan asemasta ja oikeuksista... 58 Lahden kaupungin vanhusneuvosto... 58 Lahden kaupungin vammaisneuvosto... 58 Lahti-Piste... 58 Aakkosellinen palveluhakemisto... 59 4
Asuminen kotona Kotihoitopalvelut Useimmat ikäihmiset haluavat asua omassa kodissaan mahdollisimman pitkään. Tarvittaessa kotiin voi saada kotihoitopalveluja, jotka helpottavat arjen sujumista. Kotihoito auttaa niitä, joiden on vaikea selviytyä tavallisesta arkielämästä kotona ilman apua. Syynä voi olla sairaus, vamma tai muu vastaava asia. Kotihoito avustaa tehtävissä ja toiminnoissa, jotka liittyvät asumiseen, henkilökohtaiseen hoivaan ja huolenpitoon sekä muuhun tavanomaiseen elämään. Kotisairaanhoito auttaa henkilöitä, joiden yksilöllinen terveyden- ja sairaanhoito on tarkoituksenmukaista järjestää heidän omassa kodissaan. Kotihoidossa on käytössä palveluseteli. Asiakas voi saada palvelusetelin, joka kelpaa osamaksuksi ostetuista kotihoitopalveluista. Palveluita voi hankkia yksityiseltä yritykseltä tai kolmannen sektorin palveluntuottajalta, jonka Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymä on hyväksynyt palveluseteliyrittäjäksi. Palveluseteliä käytetään vaihtoehtoisena palveluna säännöllisen tai tilapäisavun tarpeessa oleville asiakkaille, jotka täyttävät kotihoidon kriteerien mukaisen päivittäisen hoivan ja huolenpidon tarpeen. Lisätietoa palvelusetelistä ks. s.57 Palveluntuottajat Käytettävissä on kaupungin, yksityisten, yhdistysten ja järjestöjen tarjoamia kotihoitopalveluja, myös yli kuntarajojen. Palveluntuottaja on ilmoittanut toimivansa Lahden alueella. Aada ja Aatos Oy kotihoito, kotisairaanhoito injektiot, rokotukset, näytteenotto, haava- ja avannehoidot sairaalasta kotiutuspalvelu ilta- ja yöhoito ruuanlaitto, hygienianhoito, pyykinpesu, vaatehuolto asioinnit, ulkoilu ja saatot kuljetukset asiointeihin avustaminen apuvälineiden hankinnassa apteekkiasiointi Kurukatu 6, 15950 Lahti puh. 0400 253 096 AH Jokiniemi Tmi ikkunanpesu, perussiivoukset asioinnit, saatot piha- ja lumityöt huonekalujen kasaukset pienlaitteiden asennukset kodin kunnossapito- ja korjaustyöt Keskuskatu 3 B 14, 15870 Hollola puh. 040 537 6177 Albertiinan Hoiva- ja Tukipalvelut kotipalvelu, siivous pesu- ja kylvetysapu henkilökohtainen hygienia pyykinpesu, vuodehuolto ruuanlaitto siivous Mairenkatu 5, 15500 Lahti puh. 040 964 0399 Kotihoitopalvelut 5
Alina Lahti Hollola / Avuntuo Oy kotipalvelu kotisairaanhoito, kotiutuspalvelu laaja-alainen lääkehuolto verinäytteen otto ja haavahoidot ilta- ja yöhoito pesu- ja kylvetysapu jalkahoito - ja virkistyspalvelut kuljetukset asiointeihin Alina- lääkäripalvelut kotisiivous, myös puhdasilmasiivoukset Hollolankatu 3, 15110 Lahti puh. 044 455 6370 Anni Helenan Kotiapu ruuanlaitto, pyykinpesu, vaatehuolto pesu- ja kylvetysapu kuljetukset asiointeihin pihatyöt Ojalantie 199, 17130 Vesivehmaa puh. 044 349 9870 Aurio Hoiva Oy kotihoito, kotisairaanhoito sairaalasta kotiutuspalvelu diabeteshoitajan palvelut lääkärin vastaanotto ja kotikäynnit yöhoito muun hoidon yhteydessä ruuanlaitto, pyykinpesu, vaatehuolto hygienian hoito asioinnit, ulkoilu ja saatot kotikuntoutus kuljetukset asiointeihin avustaminen apuvälineiden hankinnassa Omenapellontie 7, 15210 Lahti www.aurio.fi puh. 045 136 5303 Anvi Veirto kotisairaanhoito muistihoitajan palvelut puh. 040 575 8928 Apritax Tmi siivous, ikkunanpesu Suitsikatu 9 B 17, 15830 Lahti puh. 040 514 3585 Asiointipalvelu Mika ja Sanna kotisiivous, kauppapalvelu Knaapintie 21, 16320 Pennala puh. 040 718 4958, 040 537 6239 Debora Oy kotihoito kotisairaanhoito kotiutuspalvelut kotikuntoutus ilta- ja viikonloppuhoito pyykkipalvelu, vaatehuolto Launeenkatu 74, 15610 Lahti www.debora.fi puh. 010 205 5088 Diakonialaitos Lahti, Kotihoitopalvelut kotihoito kotisairaanhoito lääkärin kotikäynnit kotiutuspalvelut asioinnit, saatot päivänsoitto Ahvenistonkatu 2, 15110 Lahti www.dila.fi puh. 040 668 4868 Eija Tuulikin Kotiapu ruoanlaitto, leipominen pyykinpesu, vaatehuolto pienet korjausompelut ja ompelupalvelut kuljetukset asiointeihin Kotihoitopalvelut 6
piha- ja lumityöt Parinpellontie 110, 16710 Hollola kk puh. 050 592 8058 Ekofinland Oy kodin kunnossapito- ja korjaustyöt rakennus- ja peruskorjauspalvelut piha- ja lumityöt, koneellinen auraus, lumen pudotus katolta Keskustie 1, 15550 Nastola puh. 040 735 6606, 040 721 0151 Elonpolku Oy kotisairaanhoito, injektiot, näytteenotto, haava- ja avannehoidot, lääkehuolto, katetroinnit kotiutuspalvelut pesu- ja kylvetysapu ruuanlaitto, pyykinpesu, vaatehuolto pyykkipalvelu, mankelointi saattohoito (myös iltaisin ja öisin) viikkosiivous muun avun yhteydessä pienet piha- ja lumityöt lomakkeen täyttöapu, etuuksien selvittely hiusten leikkaus muun avun yhteydessä Keskikankaantie 7-9, 15860 Hollola www.elonpolku.fi puh. 010 328 7040 Esperienza Oy ruuan valmistus asiakkaan kotona kauppa- ja asiointipalvelut saattajapalvelu, ulkoiluapu kuljetuspalvelu asiointeihin Ruoriniemenkatu 32 B 39, 15140 Lahti puh. 044 011 4774 Evjek Oy asioinnit, saatot kodin kunnossapito- ja korjaustyöt piha- ja lumityöt huonekalujen kasaukset puutarhatyöt, viherrakentaminen Katajakatu 3 A 1, 15210 Lahti www.evjek.fi puh. 050 408 6820 Farmamuisti lääkehoidon arviointi asiantuntijapalvelut ja koulutus muistitestit muistiin liittyvät asiantuntijapalvelut Keinokartanontie 14 as 5, 15860 Hollola puh. 050 549 5717 Freya kotisairaanhoito- ja terapiapalvelut kotipalvelu kotisairaanhoito kotiutuspalvelut piha- ja lumityöt Kuokkamaantie 11, 15210 Lahti puh. 050 348 3813 Fysio- ja Tukipalvelut Ilona asiointipalvelu Peikkometsäntie 39, 17110 Kalliola puh. 040 528 1215 Fystek Oy kotipalvelu kotiutuspalvelut kuntouttava kotihoidon ohjaus muistihoitajan palvelut kuljetukset asiointeihin pienet kodin kunnossapito- ja korjaustyöt, pihatyöt Lehtikuusenkatu 9 as 14, 15240 Lahti www.fystek.fi puh. 040 134 7372 Hammasstudio Oy erikoishammasteknikon palvelut Aleksanterinkatu 15 B 25, 15110 Lahti www.hammasstudio.fi puh. 040 733 4777 Kotihoitopalvelut 7
HE-Care Oy kotipalvelu, kotisairaanhoito sairaanhoitajan puhelinneuvonta iltaisin ja viikonloppuisin omaishoitajan sijaispalvelu pesu- ja kylvetysapu ruuanlaitto saattaja- ja ulkoiluapu kauppa- ja asiointipalvelut pihatyöt, lumityöt, halonhakkuu Tyyneläntie 4,45610 Kouvola www.hecare.fi puh. 044 241 6848 Helgen Siivouspalvelut Oy Harjutie 2 LT 3,18100 Heinola www.helgensiivouspalvelut.fi puh. 044 033 8895 Hoitava Group Oy kotihoito kotisairaanhoito, injektiot, näytteenotto, haavanhoito, lääkehuolto kotiutuspalvelu, saattajapalvelu muisti- ja diabeteshoitajan palvelut geronomin ja fysioterapeutin palvelut pesu- ja kylvetyspalvelut ruuanlaitto, vaatehuolto asiointiapu, kuljetukset asiointeihin etuuksien valvonta ulkoilu, harrasteet, virikkeet, seurapalvelu siivous, kodinhoito Onnelantie 68, 16310 Virenoja www.hoitava.fi puh. 044 536 0704 Hoitola Serafiina ruuanlaitto, vaatehuolto, pyykinpesu pesu- ja kylvetysapu kuljetukset asiointeihin muutto- ja pakkausapu henkilökohtainen avustaja, myös ilta- ja yöhoito siivous, ikkunanpesu Siltakatu 12 L 8, 18100 Heinola www.hoitolaserafiina.fi puh. 044 264 4244 Hoiva Mehiläinen Oy, Mainiokoti Puntari kotipalvelu, kotisairaanhoito ilta- ja yöhoito kuljetukset asiointeihin palvelut tarkoitettu Puntarin asukkaille sekä lähiympäristöön Sammonkatu 3, 15140 Lahti puh. 050 595 0346 Hollolan 4H-yhdistys ry, Avittajat-palvelu asioinnit, ulkoilu pihatyöt palvelut pääosin Hollolan alueelle Mallasharjuntie 3, 15860 Hollola www.4h.fi/hollola puh. 050 588 9556 Home Instead Seniorihoiva Lahti/ Lahden Seniorihoiva Oy kotipalvelu kumppanuus, seuranpito ja viriketoiminta kotiavustajapalvelut henkilökohtainen ja erityishoiva ilta-, yö- ja viikonloppuhoito pesu- ja kylvetysapu kotisiivous ja ikkunanpesu ruoanlaitto, leipominen, juhlien järjestäminen, pihatyöt t kuljetukset asiointeihin koiran hoito ja ulkoilutus avustaminen etuusasioissa Askonkatu 9 A,15100 Lahti www.homeinstead.fi puh. 010 850 9550 Kotihoitopalvelut 8
Ilpo Tenhunen Tmi kodin kunnossapito- ja korjaustyöt kiinteistönhoito piha- ja lumityöt mökkien talvihuollot Tuoppikuja 2, 17200 Vääksy www.rempat.fi puh. 040 705 5721, (03) 752 7331 J & N Kodinpalvelut ruuanlaitto, pyykinpesu, vaatehuolto pienet kodin kunnossapito- ja korjaustyöt kuljetukset asiointeihin Ritaniemenkatu 6 F 42, 15240 Lahti puh. 041 444 1276 Kaija Pantke Tmi pesu- ja kylvetysapu muu avustaminen ruuanlaitto, pyykinpesu, vaatehuolto kuljetukset asiointeihin pienet kodin kunnossapito- ja korjaustyöt piha- ja puutarhatyöt, lumityöt Palomaantie 629, 16800 Hämeenkoski www.kaijapantke.fi puh. 050 591 2371 Kauneus- ja jalkahoitola Ihanne toiminimi Anne Härkönen pesu- ja kylvetysapu pienet kodin kunnossapito- ja korjaustyöt, lumityöt kuljetukset asiointeihin Harjukatu 44 A, katutaso, 15100 Lahti www.ihanne.fi puh. 045 162 9901 Kiinteistöhuolto Nastamark Oy ruuanlaitto, pyykinpesu, vaatehuolto kauppa-asioinnit, saatot, ulkoilu pesu- ja kylvetysapu kuljetukset asiointeihin pienet kodin kunnossapito- ja korjaustyöt piha- ja puutarhatyöt, lumityöt Varputie 5, 15550 Nastola www.nastamark.fi puh. 040 418 8583 Kirma Hoiva Oy kotihoito kotisairaanhoito, injektiot, haavahoidot laboratorionäytteiden otto kotiutuspalvelu ruuanlaitto, hygienianhoito, pyykinpesu, vaatehuolto apteekissa asiointi kuljetukset asiointeihin aktiivinen yhteistyö omaisten kanssa (asiakkaan luvalla) Ahtialan Selkätie 21 K 22, 15300 Lahti www.kirmahoiva.fi puh. 044 982 0472 Kodinhuoltaja Heidi ruoanlaitto kauppa-asiointi, saatot ja ulkoilu pyykkipalvelu ja vaatehuolto pesu- ja kylvetysapu kiinteistönhoito (pihatyöt, lumenluonti, halonhakkuu) Orionkuja 8 as. 9, 16300 Orimattila puh. 040 184 5546 Kodin palvelut Verso Oy kotipalvelu kotisairaanhoito; näytteenotto, injektiot, haava- ja avannehoidot, lääkehuolto, kivunhoito kotiutuspalvelut Kotihoitopalvelut 9
saattohoito kotisoitto-palvelu ruuanlaitto, pyykinpesu, vaatehuolto pesu- ja kylvetysapu pienet piha - ja lumityöt muutto- loppu- ja suursiivoukset Lepolankatu 14 D, 15210 Lahti www.kodinpalvelutverso.fi puh. 044 033 0756 Kontiko ry asioinnit, saatot pesu- ja kylvetysapu kotiutuspalvelut pyykinpesu, vaatehuolto kuljetukset asiointeihin muuttopalvelut pienet kodin kunnossapito- ja korjaustyöt, pihatyöt henkilökohtainen avustaja hakemukset, valituskirjelmät, oikaisuvaatimukset kielikäännökset ruotsi-suomi, saksasuomi ja englanti-suomi www.kontiko.fi puh. 040 217 4443 Koti- ja hoivapalvelut Tukea kotiin Oy kotipalvelu kotiutuspalvelut lääkehuolto, lääkkeiden jako haava- ja insuliinipistoshoidot verensokerin ja verenpaineen seuranta ruuanlaitto Riekontie 9 B 34, 15230 Lahti puh. 045 224 8479 Kotihengetär Jaana ruuanlaitto, leipominen pyykinpesu, vaatehuolto pienet pesuavut kuljetukset asiointeihin kodin kunnossapito- ja korjaustyöt piha- ja lumityöt lemmikkieläinten ulkoilutus Opintie 19, 16300 Orimattila puh. 040 530 4024 Kotihoito Hopea Tmi koti-, muutto- ja mökkisiivoukset Kurenniityntie 21, 15540 Villähde www.kotihoitohopea.fi puh. 0400 263 769 Kotihoitopalvelu Tippaiita kotisairaanhoito; näytteenotto, iv-tiputukset, haava- ja pistoshoidot, lääkehuolto kotiutuspalvelut ilta-, yö- ja viikonloppuhoito Geronomin palvelut: terveys-, liikunta- ja ravitsemusneuvonta, personal trainer lääkäripalvelut pesu- ja kylvetysapu ruuanlaitto, pyykinpesu, vaatehuolto kuljetukset asiointeihin hoivasoittopalvelu toimintakykyä tukeva neuvonta laboratoriopalvelut Kauppakatu 18, 2. krs, 15140 Lahti www.tippaiita.fi puh. 044 275 4745 Kotijeesi kuljetukset asiointeihin pyykkipalvelu, vaatehuolto kodin pienet kunnostukset piha- ja lumityöt Metsolankatu 1 A 9, 15140 Lahti www.kotijeesi.fi puh. 040 582 8413 Kotihoitopalvelut 10
Kotipalvelu Anja-Helena ruuanlaitto, pyykinpesu, vaatehuolto pesu- ja kylvetysapu Aittapellonkatu 5 A 7, 15170 Lahti www.anjahelena.fi puh. 040 777 9402 Kotipalvelu Eija Bouras Oy kotipalvelu, kotisairaanhoito muisti-, diabetes- sekä mielenterveyshoitajan palvelut päivänsoitto-palvelu pesulapalvelut, pyykin nouto ja vienti mattojen ja patjojen kuivapesu Laaksokatu 15, 15140 Lahti www.eijabouras.fi puh. 044 572 3079, 044 700 5400 Kotipalvelu Fella ruuanlaitto, pyykinpesu, vaatehuolto Jaanankatu 6, 15610 Lahti puh. 045 126 0665 Kotipalvelu Laura Herrala kotipalvelu, kotiutuspalvelut lääkehuolto, haavahoidot insuliini- ja muut pistoshoidot verenpaineen ja verensokerin seuranta tarkistussoitto kodin juhlien järjestäminen Ritaniemenkatu 6 E 11, 15240 Lahti puh. 040 960 5096 Kotipalvelu Mehiläinen Oy/ Kotihoito Lahti kotipalvelu, kotisairaanhoito; lääkehoito ilta- ja yöhoito kuljetukset asiointeihin Launeenkatu 74, 15610 Lahti www.mehilainen.fi puh. 040 164 7410 Kotipalvelu Siri ruuanlaitto, pyykinpesu, vaatehuolto pesu- ja kylvetysapu kodin kunnossapito- ja korjaustyöt piha- ja lumityöt Rutalahdentie 571, 17150 Urajärvi puh. 045 234 8099 Kotisairaanhoito Ahonlaita kotisairaanhoito; näytteenotto, injektiot kotiutuspalvelut pesu- ja kylvetysapu ruuanlaitto, pyykinpesu, vaatehuolto avustaminen päivittäisissä toiminnoissa siivous muun avun yhteydessä neuvonta etuusasioissa liikunnanohjaus Kampikatu 7 B 9, 15810 Lahti www.ahonlaita.net puh. 040 844 9838 Koulutettu hieroja/ hermorataterapeutti Anita Okkonen ulkoilu, asiointi Tervatie 4 H 50, 15870 Hollola puh. 050 304 4532 KSA Kodinsiivousapu ruuanlaitto, pyykinpesu, vaatehuolto kuljetukset asiointeihin pienet kodin kunnossapito- ja korjaustyöt loma-ajan apu; kukat, postit jne. pienten juhlien järjestäminen piha- ja lumityöt Kotihoitopalvelut 11
Pesärinteenkatu 14, 15230 Lahti www.kodinsiivousapu.fi puh. 040 551 0974 Lahden Kauppapalvelu kauppapalvelut valmisaterioiden toimitus Aleksanterinkatu 18, 15140 Lahti www.k-ruoka.fi/kauppa puh. 044 770 0880 Lahden Kotipalvelu kotisairaanhoito pesu- ja kylvetysapu ruuanlaitto, pyykinpesu, vaatehuolto ilta- ja viikonloppuhoito Harjukatu 32, 15110 Lahti www.lahdenkotipalvelu.fi puh. (03) 751 0040, 044 990 6590 Lahden Lähimmäispalvelu ry kotipalvelu kylvetys- / saunotusavustus lääkehuolto kotiutuspalvelut ilta- ja viikonloppuhoito asioidenhoito hoivasoitto-palvelu Hirsimetsäntie 64, 15200 Lahti www.lahdenlahimmaispalvelu.fi puh. (03) 875 590, 050 342 9965 Lahden Remonttipalvelu kodin kunnossapito- ja korjaustyöt Paistekatu 2, 15340 Lahti www.lahdenremonttipalvelu.fi puh. 040 541 7284 Lahden Startti Hemmottelun Lähde asioinnit Askonkatu 13 A, 15160 Lahti puh. 044 080 8959 Lahden Startti Kotiapu Hoiva ruuanlaitto, pyykinpesu, vaatehuolto henkilökohtainen avustaja Korkeakatu 4 A 7, 15140 Lahti www.lahden-startti.com puh. 045 235 9983 Lahden Startti Kotipalvelu Neliapila Lea Pänttönen ruuanlaitto, pyykinpesu, vaatehuolto leipominen pienet pesuavut lomakkeiden täyttö, etuuksien selvittely Nuolikatu 9 C 34, 15100 Lahti www.lahden-startti.com puh. 040 752 1940 Lehmuksen Tila Ky kotitaloussiivoukset raivaussiivoukset asuntojen tyhjennykset Lehmuksentie 140, 15320 Lahti puh. 040 731 5249 Lähimmäispalvelu Helmi Ky kotipalvelu ilta-, yö- ja viikonloppuhoito lääkehuolto, haava- ja insuliinipistoshoidot verenpaineen ja verensokerin seuranta kuljetukset asiointeihin juttuseura/tarkistussoitto puhelinpalvelu ruoanlaitto, juhla-apu kodin kunnossapito- ja korjaustyöt lemmikkieläinten hoito ja ulkoilutus Heinäkedontie 15, 17110 Kalliola www.lahimmaispalveluhelmi.fi puh. 0400 813 623 Kotihoitopalvelut 12
Manna ry pankki- ja apteekkiasioinnit kylvetysapu asiakkaan kotona Heinolantie 506-508, 16100 Uusikylä www.manna.fi puh. 044 599 6647 MARTSIN MUONITUS ruuanlaitto pitopalvelu (max 100 henk.) saatot, ulkoilu siivous muun avun yhteydessä Luhtikatu 6 E 66, 15500 Lahti puh. 050 320 0581 Metsänhoito ja kotipalvelu Niittylä ruuanlaitto, leipominen pyykinpesu, vaatehuolto, ompelutyöt pienet pitopalvelu- ja tarjoiluavut kodin kunnossapito- ja korjaustyöt piha-, puutarha- ja lumityöt mökkitalkkaripalvelut metsänhoitopalvelut Syrjäntauksentie 133, 17200 Vääksy puh. 0400 754 657, 040 588 8003 MHK-Palvelu kodin kunnossapito- ja korjaustyöt pienlaitteiden ja - tarvikkeiden asennukset Lemminkäisenkatu 4, 15210 Lahti puh. 040 529 5682 Milmar Siivouspalvelut Hollolankatu 1 B 43,15110 Lahti puh. 045 317 7622 ML-Puhdistuspalvelu mattojen pesu pyykkihuolto asiakkaan kotona asioinnit, kuljetukset asiointeihin pienet kodin kunnossapitotyöt pienet kiinteistönhoitotyöt Lakkilantie 4, 15150 Lahti www.ml-puhdistuspalvelu.fi puh. 044 088 4388 Nastolan kotiapu Sirpa Liljeström Nastolan alue kotipalvelu, kotiutuspalvelu hoivatyöt (lähihoitaja) muun avun yhteydessä asioinnit, saatot muu apu sopimuksen mukaan Haperotie 3, 15550 Nastola puh. 040 354 9498 Onnenkivi Palvelut Oy lääkehuolto, verenpaineen- ja verensokerin seuranta haavan hoidot pesu- ja kylvetysapu ruuanlaitto, pyykinpesu, vaatehuolto kuljetukset asiointeihin hoivasoittopalvelu ylläpitosiivous ja ikkunanpesu muutto- ja pakkausapu pienten juhlien järjestäminen pienet piha- ja lumityöt pienet kodin kunnossapito- ja korjaustyöt Haarikkakuja 8, 17200 Vääksy www.onnenkivi.fi puh. 050 336 8080 ONNI hoiva Lahti ruuanlaitto, pyykinpesu, vaatehuolto kauppa-asioinnit, saatot, ulkoilu pesu- ja kylvetysapu Mannerheiminkatu 15, 15100 Lahti www.onniterveys.fi puh. 044 755 5191 Kotihoitopalvelut 13
Osuuskunta Hämeenkosken Ratas henkilökohtainen avustaminen pesu- ja kylvetysapu ruuanlaitto pyykinpesu, pyykkipalvelu, vaatehuolto, korjausompelut pienet kodin kunnossapito- ja korjaustyöt pihanhoitotyöt Lepolankatu 14 D, 15210 Lahti www.hameenkoskenratas.fi puh. (03) 787 7812, 050 329 4869 Kotipalvelu puh. 044 559 4776 Osuuskunta Työ ja Myö ruuanlaitto, pyykinpesu, vaatehuolto pesu- ja kylvetyspalvelu pienet piha- ja lumityöt Kansakoulunkatu 10, 15700 Lahti www.tyojamyo.fi puh. 050 911 9605 Oy Medicum Services Ab kotipalvelu sis. pesu- ja kylvetysapu kotiisiivoukset hoidolliset toimenpiteet Askonkatu 9 F, 4.krs, 15101 Lahti www.medicum.fi puh. 010 3211 235, päivystys klo 6-23 Palvelukauppa KodinOnni Oy kotipalvelu kotisairaanhoito, kotiutuspalvelut pienet kodin kunnossapito- ja korjaustyöt piha- ja lumityöt PL 32, 15101 Lahti www.palvelukauppakodinonni.fi puh. 020 754 5955 Pirkko Leppänen pyykinpesu, pienet vaatekorjaukset saatot, ulkoilu kuljetukset asiointeihin Kiikkulankatu 9 D 30,15950 Lahti puh. 040 725 4160 Posti Kotipalvelut Oy Kotihoito kotihoito kotisairaanhoito ilta- tai yöhoito pesu- ja kylvetysapu ruuanlaitto pyykkipalvelut, vaatehuolto kotiutuspalvelut henkilökohtainen apu Puhelinkatu 2, 15230 Lahti www.posti.fi/kotipalvelut puh. 050 357 5517 PUHDASPÄIVÄ asioinnit kuljetukset asiointeihin pienet pihatyöt Kivakatu 1 A 1, 15210 Lahti www.puhdaspaiva.fi puh. 050 409 3842 Päijät-Hämeen Hoitopalvelut Oy kotihoito kotisairaanhoito; näytteenotto, injektiot, rokotukset, haava- ja avannehoidot kotiutuspalvelu ilta- ja yöhoito ruuanlaitto, hygienianhoito, pyykinpesu, vaatehuolto asioinnit, saatot ulkoilu, kotikuntoutus kuljetukset asiointeihin avustaminen apuvälineiden hankinnassa apteekkiasiointi Kurukatu 6, 15950 Lahti puh. 040 025 3096 Kotihoitopalvelut 14
Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymä www.phhyky.fi Kotihoito auttaa päivittäistä apua tarvitsevia ikäihmisiä, jotka eivät selviydy arjesta omaisten tai muiden palveluiden avulla ja joiden huolenpito ja hoito vaativat erityistä ammattitaitoa. Uudet asiakkaat ja palvelutarpeen selvittäminen Asiakasohjaus Siiri Vapaudenkatu 23 B, 15140 Lahti yhteydenotot PalveluSantran kautta ma-pe klo 9-15 puh. 03 818 5555 Kotihoidon asiakkuudessa oleville yhteystiedot löytyvät kotikansiosta. Päijät-Hämeen Kotipalvelut Ky ruuanlaitto, pyykinpesu, vaatehuolto pesu- ja kylvetysapu kotiutuspalvelut ilta-, yö- ja viikonloppuhoito kotisairaanhoito kuljetukset asiointeihin Latomäentie 11, 15270 Kukkila www.phkotipalvelut.fi puh. 0400 991 971 San Siivous pyykkipalvelu, vaatehuolto kodin kunnossapito- ja korjaustyöt Kaasukatu 2, 15520 Lahti www.sansiivous.fi puh. 050 558 0052 Siivouspalvelu Sari Laaksonen siivous ruuanlaitto, pyykinpesu, vaatehuolto pesu- ja kylvetysapu asioinnit, ulkoilu kuljetukset asiointeihin pienet piha- ja lumityöt Häkäläntie 2, 17200 Vääksy www.siivouspalvelusarilaaksonen.fi puh. 044 373 8969 Siivouspalvelu Tiina Vidgren kotipalvelu kotisiivous, saunan ja kylpyhuoneiden pesu muuttosiivous, suursiivous ikkunanpesu koirien ja kissojen ulkoilutus pyykinpesu, ruuanlaitto, muut kotityöt ja kauppa-asiat tarpeen mukaan Poikuekatu 10, 15230 Lahti www.siivouspalveluvidgren.fi puh. 050 523 5232 Sivina Oy kotipalvelu pyykinpesu, vaatehuolto pienet lumityöt Mannerheiminkatu 3, 15100 Lahti www.sivina.fi puh. 050 593 5825 Sorttausapu apua liiasta tavarasta luopumiseen lajittelu, sortteeraus, järjestely, tyhjentäminen muutto- ja pakkausapu apu arvokkaan irtaimiston myymisessä kuolinpesän tyhjentäminen (lajittelu, poiskuljetus, realisointiapu) Rautatienkatu 14 A 4, 15110 Lahti www.sorttausapu.fi puh. 0400 300 556 Kotihoitopalvelut 15
Suuhygienistipalvelut Shine suun terveydenhoito, ylläpito ja suusairauksien ehkäisy Kyntömiehentie 18, 16300 Orimattila www.shgshine.fi puh. 044 544 0030 SY & TY Siivous ruuanlaitto, pyykinpesu, vaatehuolto pienet kodin kunnossapito- ja korjaustyöt Mäyrämäentie 9, 47450 Perheniemi puh. 045 128 1998 T & T Palveluapu Ky pyykinpesu, vaatehuolto asioinnit piha- ja lumityöt pienimuotoiset kodin juhlien järjestelyt Haltonintie 5, 47400 Kausala www.ttpalveluapu.fi puh. 020 785 6521 Teijan Kotiapu ruuanlaitto, leipominen pyykinpesu, vaatehuolto pesu- ja kylvetysapu kuljetukset asiointeihin pienet kodin kunnossapito- ja korjaustyöt piha- ja lumityöt lemmikkieläinten ja hevosten hoito Koulutie 7 A 11, 16300 Orimattila puh. 040 586 8985 Tmi Katja Kemppinen kotipalvelu sis. pesu- ja kylvetysapu ruuanlaitto, pyykinpesu, vaatehuolto pienet kodin kunnossapito- ja Kotihoitopalvelut 16 korjaustyöt piha- ja lumityöt Vennunpolku 6, 16320 Pennala puh. 044 292 0079 Toimela palvelut ry pesu- ja kylvetysapu ruuanlaitto, leipominen pyykinpesu, vaatehuolto puutarha-, piha- ja lumityöt www.toimelapalvelut.fi puh. 040 511 1121 Toiminimi Anttila Suvi pesu- ja kylvetysapu lääkehuolto, verenpaineen ja verensokerin seuranta Metsäkulmatie 490, 16330 Heinämaa www.ykkosapurit.fi puh. 045 648 0212 ViherKoti Merja Teivaala Tmi pienet muuttokuljetukset pakkausapua, lomakkeen täyttöapua asiointi-, ulkoilu-, virkistyskäynnit piha- ja puutarha-apu, myös raivaussahalla kukkakorit, kimput, teko ja kuljetus koti- ja vapaa-ajan paikan valvontakäynnit Lepomäentie 98, 15610 Lahti puh. 050 551 2434 Ykkösapurit pesu- ja kylvetysapu lääkehuolto, verenpaineen ja verensokerin seuranta Etelärinteentie 15, 15560 Nastola www.ykkosapurit.fi puh. 045 648 1312
Kotisairaanhoito Seuraavilta palveluntuottajilta voit hankkia sairaanhoidollisia palveluja kotiin. Palveluntuottajat voivat mm. hoitaa haavoja, antaa pistoksia ja ottaa laboratoriokokeita. Osalla palveluntuottajista on tarjolla myös lääkärin kotikäyntipalvelut. Aada ja Aatos Oy puh. 0400 253 096 Alina Lahti-Hollola/ Avuntuo puh. 044 455 6370 Anvi Veirto puh. 040 575 8928 Aurio Hoiva Oy lääkäripalvelut puh. 045 136 5303 Debora Oy puh. 010 205 5088 Diakonialaitos Lahti kotihoitopalvelut lääkäripalvelut puh. 040 668 4868 Freya -kotisairaanhoito ja terapiapalvelut puh. 050 348 3813 HE-Care Oy puh. 044 241 6848 Hoitava Group Oy puh. 044 536 0704 Hoito- ja hoivapalvelu Elonpolku Oy puh. 010 328 7040 Hoiva Mehiläinen Oy, Mainiokoti Puntari puh. 050 595 0346 Home Instead Seniorihoiva Lahti/ Lahden Seniorihoiva Oy puh. 010 850 9550 Kirma Hoiva Oy puh. 044 982 0472 Kodin palvelut Verso Oy puh. 044 033 0756 Kotihoitopalvelu Tippaiita lääkäripalvelut puh. 044 275 4745 Kotipalvelu Eija Bouras Oy puh. 044 572 3079, 044 700 5400 Kotipalvelu Mehiläinen Oy Kotihoito Lahti puh. 040 164 7410 Kotisairaanhoito Ahonlaita puh. 040 844 9838 Lahden Asukasyhdistys Ry / Lahden kotipalvelu puh. (03) 751 0040, 044 990 6590 Palvelukauppa KodinOnni Oy puh. 020 754 5955 Posti Kotipalvelut Oy Kotihoito puh. 0800 953 35 Päijät-Hämeen Hoitopalvelut Oy puh. 040 025 3096 Päijät-Hämeen Kotipalvelut Ky puh. 0400 991 970 Kotihoitopalvelut 17
Kotona asumista tukevat muut palvelut PALVELUT KOTIIN Apuvälineet Apuvälineet helpottavat päivittäisissä toiminnoissa ja lieventävät niitä rajoituksia, joita vamma tai sairaus tuo jokapäiväiseen elämään. Apuvälineet voivat olla liikkumista, näkemistä tai kuulemista helpottavia tai kodin toimivuutta ja turvallisuutta lisääviä välineitä Liikunnalliset ja toiminnalliset apuvälineet Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymä Apuvälineyksikkö Lahden kaupunginsairaala Harjukatu 48, 15100 Lahti www.phhyky.fi yksilölliset apuvälinearvioinnit ja -palvelut ajanvarauksella apuvälineen huolto ja korjaus sopimuksen mukaan Apuvälinepalvelun puhelinaika ma, ti, ke ja pe klo 8-10 puh. (03) 818 4080 Lainaamon palveluaika ma-to klo 10-11 ja klo 12-15.30 pe klo 10-11 ja klo 12-14 Apuvälinetekniikka Rehatech Oy apuvälineiden myynti ja valmistus apuvälinearvioinnit kotiympäristössä terveydenhoitotuotteiden myynti lääkinnälliset hoitosukat ja hihat; mittaus ja käytön opastus Vuorikatu 31, 15110 Lahti www.apuvalinetekniikka.fi puh. 020 779 8746 Arjen Apuvälineet Ulla E apuvälineiden myynti, kuljetus, asennus ja huolto apuvälinearvioinnit, ohjaus, käytön opastus terveydenhoitotuotteiden myynti Kauppakatu 5, 18100 Heinola www.arjenapuvalineet.net puh. (03) 714 1455, 044 330 5510 Auron Lahden Fysteam apuvälinetarpeen arviointi apuvälineiden käytön opastus nilkka-, polvi- ja selkätuet Vapaudenkatu 23 B, 15140 Lahti www.auron.fi puh. 010 292 1250 Ettonet Oy apuvälineet ja hyvinvointituotteet seniorikalusteiden myynti, kuljetus, asennus ja käytön opastus lääkinnällisten kompressiotuotteiden mittauspalvelu myös kotona, hoitosukat ja- hihat sekä muut kompressiotuotteet ja lentosukat inkontinenssituotteet esteettömyyskartoitukset; Omassa kotona -arviointi Kauppakeskus Trio (pohjakerros), Aleksanterinkatu 18, 15140 Lahti www.ettonet.fi puh. (03) 781 7996, 040 507 6881 Fystek Oy apu- ja toimintavälineiden tarpeen arviointi apuvälineiden hankinnassa avustaminen, asennus ja käytön opastus apu- ja toimintavälineiden kierrätyspalvelu ja lainaus Lehtikuusenkatu 9 as 14, 15140 Lahti www.fystek.fi puh. 050 555 1173, 040 842 6015 Palvelut kotiin 18
Harjulan Setlementti ry, Harjulan kuntoutus apuvälineiden arviointi ja käytön ohjaus pienten apuvälineiden hankinta ja asennus kodin turvallisuuden kartoitus kaatumistapaturmien ehkäisemiseksi Harjulankatu 7, 15150 Lahti www.harjulan.fi puh. (03) 872 5130 HEMMI kodit Oy apuvälineet, tarvikkeet, kalusteet Puistokatu 5, 15100 Lahti www.hemmikodit.fi puh. 020 712 0540, 040 518 1059 Ilpo Tenhunen Tmi apuvälineasennukset Tuoppikuja 2, 17200 Vääksy www.rempat.fi puh. 040 705 5721, (03) 752 7331 Oiva Palvelut Oy hoiva- ja seniorikalusteiden suunnittelu, myynti kuljetus, asennus ja käytön opastus turvatuotteet www.oivapalvelut.fi puh. 0400 795 286 Kuulon apuvälineet Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymä Kuulokeskus Keskussairaalankatu 7, 15850 Lahti puh. (03) 819 2201 ma-to klo 8-15.30, pe 8-15 Lahden Kuulo ry Hämeenkatu 26 A, 3. krs, 15140 Lahti puh. 040 706 7367 Kuuloliitto Ilkantie 4, 00400 Helsinki www.kuuloliitto.fi puh. (09) 580 3830 Neuvontapuhelin maanantaisin klo 9-15 puh. (09) 580 3370 Kuulokeskus ajanvaraus ma-pe klo 9-15 puh. (09) 580 3211 Viittomakielinen kirjasto Kuurojen liitto ry Ilkantie 4, 00400 Helsinki www.viittomakielinenkirjasto.fi puh. (09) 580 31 Näkemisen apuvälineet Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymä PHKS Silmätautien klinikka Keskussairaalankatu 7, 15850 Lahti Näönkuntoutusohjaajat puh. (03) 819 4825, 044 719 5645 Päijät-Hämeen Näkövammaiset ry Puistokatu 9, 15100 Lahti www.phn.fi äänilehdet tietotekniikkapalvelut virkistystoiminta tiedustelut ti ja to klo 10-15 puh. (03) 752 1542 Näkövammaisten liitto ry Oikeuksien valvonnan asiantuntija www.nkl.fi puh. (09) 396 041 Apuvälinemyymälä Aviris Marjaniementie 74, 00930 Helsinki www.aviris.fi Avoinna ma-ke 12-15 Puhelinpalvelu ma-pe klo 9-15 puh. (09) 3960 4700 Palvelut kotiin 19
Näkövammaisten kirjasto Celia Marjaniementien 74, 00930 Helsinki Celia asiakaspalvelu PL 20, 00030 Iiris www.celia.fi puhelinpalvelu ma-to klo 9-12 puh. 029 533 3050 (suom.) Asuntojen korjausavustukset ja muutostyöt Asuntojen kunnostamiseen voidaan myöntää korjausavustuksia. Kunta myöntää Korjausavustuslain nojalla korjausavustuksia yli 65-vuotiaille. Vammaispalvelulakiin perustuvia asunnon muutostöitä voi hakea sosiaalitoimen kautta. Korjausavustukset ja -neuvonta Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus www.ara.fi puh. 029 525 0800 Korjausavustusten puhelinpalvelu puh. 029 525 0818 Vanhustyön Keskusliitto ry Korjausneuvoja Askonkatu 9 C 213, 15100 Lahti www.vtkl.fi Maksutonta neuvontaa ja avustamista muutostöiden kartoittaminen, suunnittelu ja korjausavustusten hakeminen korjaus- ja kustannusarvioinnit myös kotikäynnit tavoitettavissa puhelimitse ma-pe klo 8-16 puh. 0500 494 766 Asunnon muutostyöt Asunnon muutostöitä voi hakea sosiaalitoimen vammaispalvelun kautta, jos on sairauden tai vamman vuoksi pitkäaikaisesti erityisiä vaikeuksia asumisessa. Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymä Vammaispalvelut Aleksanterinkatu 18 B, 4. krs, 15140 Lahti PL 202, 15101 Lahti ma-pe klo 9-12 puh. 044 018 7045 Sosiaalihuollon ohjaus ja neuvonta Polku puh. (03) 819 4850 Asiointi arkisin klo 9 15 Lahden kaupunginsairaala Harjukatu 48, 1. krs, 15100 Lahti Kodin kunnossapito- ja korjaustyöt Kaikki seuraavat palveluntuottajat tekevät kodissa kunnossapito- ja muutostöitä. Sen lisäksi he voivat tarjota muita rakentamiseen liittyviä palveluja. Aada ja Aatos Oy mökkitalkkaripalvelut puh. 0400 253 096 AH Jokiniemi Tmi Keskuskatu 3 B 14, 15870 Hollola puh. 040 537 6177 Ekofinland Oy Keskustie 1, 15550 Nastola www.ekofinland.fi puh. 040 735 6606, 040 721 0151 Palvelut kotiin 20
Ettonet Oy Kauppakeskus Trio, pohjakrs. Aleksanterinkatu 18, 15140 Lahti www.ettonet.fi puh. (03) 781 7996, 040 507 6881 Evjek Oy Vitikankatu 5 A 2, 15230 Lahti www.evjek.fi puh. 050 408 6820 HEMMI kodit Oy esteettömyys- ja tarvikekartoitukset, muutostyöt hissiratkaisut Puistokatu 5, 15100 Lahti www.hemmikodit.fi puh. 020 712 0540, 040 518 1059 Ilpo Tenhunen Tmi vesieristyssertifikaatti Tuoppikuja 2, 17200 Vääksy www.rempat.fi puh. 040 705 5721, (03) 752 7331 Jarva Arttu Tmi vesieristyssertifikaatti Kortteistonkatu 5, 15300 Lahti puh. 050 356 3514 Kiinteistöhuolto Nastamark Oy Varputie 5, 15550 Nastola www.nastamark.fi puh. 040 418 8583 Kotihengetär Jaana Opintie 19, 16300 Orimattila puh. 040 530 4024 KSA Kodinsiivousapu Pesärinteenkatu 14, 15230 Lahti www.kodinsiivousapu.fi puh. 040 551 0974 Lahden Remonttipalvelu vesieristyssertifikaatti Paistekatu 2, 15340 Lahti www.lahdenremonttipalvelu.fi puh. 040 541 7284 Lehmuksen Tila Ky kattopesut Lehmuksentie 140, 15320 Lahti puh. 040 731 5249 Metsänhoito ja kotipalvelu Niittylä mökkien huollot Syrjäntauksentie 133, 17200 Vääksy puh. 0400 754 657, 040 588 8003 Oiva Palvelut Oy hoivakalusteiden suunnittelu ja asennus www.oivapalvelut.fi puh. 0400 795 286 Osuuskunta Hämeenkosken Ratas Lepolankatu 14 D, 15210 Lahti www.hameenkoskenratas.fi puh. (03) 787 7812, 050 329 4869 Päijät-Hämeen Hoitopalvelut Oy mökkitalkkaripalvelut Kurukatu 6, 15950 Lahti puh. 040 025 3096 Qmea Entertainment Oy/ Kotona koko elämä korjaus- ja muutostöiden projektinhallinta suunnittelupalvelut Lokitie 47 C 7,00980 Helsinki www.kotonakokoelama.fi puh. 040 571 3573 Saneeraus ja mökkipalvelu Mika Laukkanen Tmi Vekantie 6, 17200 Vääksy puh. 045 652 1660 San Siivous Kaasukatu 2, 15520 Lahti www.sansiivous.fi puh. 050 558 0052 Palvelut kotiin 21
Sorttausapu kodin järjestäminen asiakkaalle toimivaksi ja turvalliseksi verhojen ja taulujen asennus, muut pienet asennustyöt Rautatienkatu 14 A 4, 15110 Lahti www.sorttausapu.fi puh. 0400 300 556 Ateriapalvelut Aterioiden kotiinkuljetus on mahdollista esimerkiksi silloin, kun ei itse pysty huolehtimaan ruokailusta ja liikkuminen kodin ulkopuolelle on vaikeaa. Asiointipalvelu Mika ja Sanna Lahdessa Riihelä ja Okeroinen Knaapintie 21, 16320 Pennala www.asiointipalvelu.net puh. 040 718 4958, 040 537 6239 Diakonialaitos Lahti Ahvenistonkatu 2, 15110 Lahti www.dila.fi/ateriapalvelu puh. 040 668 4868 Esperienza Oy ruuan valmistus asiakkaan kotona Ruoriniemenkatu 32 B 39, 15140 Lahti puh. 044 011 4774 Harjulan Setlementti ry, Lounasravintola Kesti Harjulankatu 7, 2. krs, 15150 Lahti www.harjulan.fi puh. (03) 872 5133 Hoiva Mehiläinen Oy, Ateriaali Helsinki Paciuksenkatu 27, 00270 Helsinki www.hoivamehilainen.fi puh. 020 581 3660 Lahden vanhusten asuntosäätiö, Ravintola Wanha Herra Laaksokatu 17, 15140 Lahti www.lvas.fi puh. (03) 884 5072 Manna ry, Ateriapalvelut Lahti, Kiveriön kievari Kiveriönkatu 34, 15200 Lahti www.manna.fi puh. 050 559 5852 Manna ry, Ateriapalvelut Nastola Heinolantie 506-508, 16100 Uusikylä www.manna.fi puh. 050 599 6648, 0400 877 035 MARTSIN MUONITUS Luhtikatu 3 E 66, 15500 Lahti puh. 050 320 0581 Menumat Oy Tikkurilantie 140 B, 01530 Vantaa www.menumat.fi puh. 020 796 1550 Hieronta- ja kuntoutuspalvelut Toimintakyvyn ylläpitämiseksi ja parantamiseksi on mahdollista tilata hieronta- ja kuntoutuspalveluja kotiin. Lisäksi voi tilata muita toimintakykyä ylläpitäviä palveluja. Albertiinan Hoiva- ja Tukipalvelut hieronta, myös kotikäyntinä Mairenkatu 5, 15500 Lahti www.albertiina.fi puh. 040 964 0399 Auron Lahden Fysteam hieronta yksilö- ja ryhmäfysioterapia Palvelut kotiin 22
toimintaterapia, akupunktiohoidot, lymfaterapia liikuntaryhmät veteraanien tuettu kotona kuntoutuminen ja päiväkuntoutus Neurosonic-tuolihoidot Vapaudenkatu 23 B, 15140 Lahti www.auron.fi puh. 010 292 1250 Debora Oy kotikuntoutus fysioterapeutin ohjauksessa Launeenkatu 74, 15610 Lahti www.debora.fi puh. 010 205 5088 Freya kotisairaanhoito- ja terapiapalvelut hieronta Kuokkamaantie 11, 15210 Lahti puh. 050 348 3813, ma-pe klo 8-17 Fysikaalinen Hoitopaikka Oy fysioterapia, myös neurologinen toimintaterapia hieronta selkä- ja niskaklinikka vyöhyketerapia, lymfaterapia, akupunktio liikuntaryhmät Hämeenkatu 9 A, 4. krs, 15110 Lahti www.fysikaalinenhoitopaikka.fi puh. (03) 752 2200 Fysio- ja Tukipalvelut Ilona fysioterapia toimintakykytestaus, kuntoutus- ja liikuntasuunnitelma apuvälinekartoitus Peikkometsäntie 39, 17110 Kalliola fysiotukipalvelut.fi/ puh. 040 528 1215 Fysios, Heinola hieronta kuntoutus fysioterapia neurologinen fysioterapia Savontie 7(Poppeli-talo) www.fysios.fi puh. 010 237 7063 Fysios, Hämeenkatu hieronta kuntoutus fysioterapia neurologinen fysioterapia Hämeenkatu 26 E-F, 15140 Lahti puh. 010 237 7275 Fysio Dila, Sibeliuksenkatu fysioterapia, yksilö- ja kotikuntoutus allasterapia kuntosaliryhmät kuntoutus Sibeliuksenkatu 6 A, 15110 Lahti www.fysios.fi puh. 010 237 7062 Fystek Oy fysioterapia kuntouttavan kotihoidon ohjaus Lehtikuusenkatu 9 as 14, 15240 Lahti www.fystek.fi puh. 040 134 7372 Fysioterapeutti Merja Tynninen liikunta- ja toimintakykyä tukeva fysioterapia omaisten ohjaus Lahden Fysiotiimi Rauhankatu 18, 15110 Lahti www.lahdenfysiotiimi.com puh. 050 567 4697 Palvelut kotiin 23
Fysioterapia Lehto fysioterapia (liikehoidot, ohjaus, ultraääni-, sähkö-, lämpö- ja kylmähoidot) hieronta, akupunktio veteraanien yksilöhoidot nikama- ja nivelmobilisointi Hämeenkatu 5 A 1(katutaso), 15110 Lahti www.fysioterapialehto.fi puh. 044 500 4646 Fysioterapia Wanha Herra, Lahden vanhusten asuntosäätiö fysioterapia kuntoutus allasterapia seniorikuntosali allas- ja kuntosaliryhmät Laaksokatu 17, 15140 Lahti www.lvas.fi puh. (03) 884 5073 Harjulan Setlementti ry, Harjulan kuntoutus kotikuntoutus, ohjaus ja neuvonta fysioterapiapalvelut muistikuntoutusryhmät fysioterapiaryhmät tekonivelleikatuille ja liikuntarajoitteisille kaatumista ehkäisevät palvelut allasterapiaryhmät veteraanien kuntoutuspalvelut Harjulankatu 7, 15150 Lahti www.harjulan.fi puh. (03) 872 5130 KK-Verve Oy / Verve Lahti fysioterapia toimintaterapia, lymfaterapia allasterapia, kuntosaliohjaus kuntoutus- ja sopeutumisvalmennuskurssit Launeenkatu 10, 15100 Lahti www.verve.fi puh. 044 465 0598 Kotihoitopalvelu Tippaiita fysioterapia kotikäyntinä Kauppakatu 18, 2. krs, 15140 Lahti www.tippaiita.fi puh. 044 275 4745 Kotipalvelu Eija Bouras Oy fysioterapia, hieronta Laaksokatu 15, 15140 Lahti Asikkalantie 8, 17200 Vääksy www.eijabouras.fi puh. 044 572 3079, 044 700 5400 Koulutettu hieroja/ hermorataterapeutti Anita Okkonen hieronta Tervatie 4 H 50, 15870 Hollola puh. 050 304 4532 Kuntoutuslaitos Maria Oy fysioterapia, kuntoutus hieronta Hämeenkatu 11 D, 4. krs, 15110 Lahti puh. (03) 734 4440 Pirkko Leppänen Tmi hieronta Kiikkulankatu 9 D 30, 15950 Lahti puh. 040 725 4160 Toiminimi Marru Honkanen fysioterapia hieronta akupunktio kotikäynnit Lahden seudulla Tulikallionkatu 4 A 28, 15170 Lahti puh. 040 567 0873 Voimaannus ratkaisukeskeistä lyhytterapiaa Yli-Peisalantie 23, 15820 Lahti puh. 050 395 6144 Palvelut kotiin 24
Jalka- ja käsihoidot Seuraavat palveluntuottajat tarjoavat jalka- ja käsihoitopalveluja kotiin. Lisäksi tarjolla voi olla muita erityispalveluja. Aikioniemi Kirsi-Marja diabetesta ja reumaa sairastavien jalkahoidot tuntopuutostestit ja silikoniorteesit koti- ja laitoskäynnit Metsäpellontie 24, 15200 Lahti puh. 050 491 0647 Aroaskel diabetesta ja reumaa sairastavien jalkahoidot silikoniorteesit Lehtopolku 14, 16710 Hollola kk puh. 040 523 8910 Diakonialaitos Lahti Kotihoitopalvelu jalkahoito asiakkaan kotona Ahvenistonkatu 2, 15110 Lahti www.dila.fi puh. 040 668 4868 Freya kotisairaanhoito- ja terapiapalvelut jalkahoito asiakkaan kotona ma-pe klo 8-17 Kuokkamaantie 11, 15210 Lahti puh. 050 348 3813 Hoitola Serafiina jalkahoidot, myös diabetesta ja reumaa sairastavien hoidot hemmottelu- ja parafiinihoidot Siltakatu 12 L 8, 18100 Heinola www.hoitolaserafiina.fi puh. 044 264 4244 Jalka- ja kauneushoivaamo kosmetologipalvelut hoitolassa Vesijärvenkatu 36, 15140 Lahti www.kauneushoivaamo.fi puh. 045 312 5010 Jalkahoito Askelfix diabetesta sairastavien jalkahoidot Harjulankatu 1,15150 Lahti www.askelfix.suntuubi.com puh. 0400 872 775 Jalkahoito Kippuralla diabetesta ja reumaa sairastavien jalkahoidot silikoniorteesit iskunvaimennuspohjalliset veteraanien jalkahoidot koti- ja laitoskäynnit Keskuskatu 4, 15870 Hollola puh. 050 350 5504 Kauneus- ja jalkahoitola Ihanne toiminimi Anne Härkönen diabetesta sairastavien jalkahoidot hemmotteluhoidot Harjukatu 44 A, katutaso, 15100 Lahti www.ihanne.fi puh. 045 162 9901 Kosmetologipalvelut Catalina kasvohoidot, hemmotteluhoidot, kosmetologin palvelut Ritaniemenkatu 13, 15240 Lahti www.kosmetologicatalina.fi puh. 040 840 9816 Lahden Taitopari Tmi veteraanien jalkahoidot käsi- ja kasvohoidot Evatuntie 135, 15460 Mäkelä www.taitopari.fi puh. 050 365 1202 Palvelut kotiin 25
Päijät-Hämeen Kotipalvelut Ky jalkahoito asiakkaan kotona Latomäentie 11, 15270 Kukkila www.phkotipalvelut.fi puh. 0400 991 971 Sari Pekonen jalkojenhoito myös kotikäynnit Harjutie 15 E 1, 15880 Hollola puh. 050 306 6104 T:mi Tohveli jalkahoito asiakkaan kotona puh. 0400 845 552 Parturi- ja kampaamopalvelut Parturi- ja kampaamopalveluja on mahdollisuus tilata laitokseen tai kotiin. Eija Tuulikin Kotiapu hiusten leikkaus hiusten värjäys ja permanentit Parinpellontie 110, 16710 Hollola kk puh. 050 592 8058 Esperienza Oy hiusten leikkaus hiusten värjäys Ruoriniemenkatu 32 B 39, 15140 Lahti puh. 0440 114 774 Kotipalvelu Eija Bouras Oy hiusten leikkaus, parturointi asiakkaan kotona Laaksokatu 15, 15140 Lahti www.eijabouras.fi puh. 044 572 3079, 044 700 5400 Parturi-kampaaja Erja Kainulainen hiusten leikkaus myös kotikäynnit Horsmakatu 2, 15230 Lahti puh. 040 768 2351 Parturi-Kampaamo Teija Rantanen hiusten leikkaus, parranajo permanentit, kampaukset Harjulankatu 7, 15150 Lahti puh. 040 828 2871 Päijät-Hämeen Kotipalvelut Ky kampaamo- ja parturipalvelut asiakkaan kotona Latomäentie 11, 15270 Kukkila puh. 0400 991 971 Turvateknologiapalvelut Turvallisuutta lisäävät turvapuhelimet, joilla voi hälyttää apua kotiin ympäri vuorokauden, jos tulee hätätilanne. Lisäksi on tarjolla paikantavia rannekkeita, ovihälyttimiä, liesivahteja ja muita turvavälineitä. Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymä Uudet asiakkaat Asiakasohjaus Siiri Vapaudenkatu 23 B, 15140 Lahti yhteydenotot PalveluSantran kautta puh. 03 818 5555 Aurio Hoiva Oy turvapuhelinpalvelut 24/7, Lanka- ja GSM puhelimet paikantava turvakello Omenapellontie 7, 15210 Lahti www.aurio.fi puh. 045 136 5303 Diakonialaitos Lahti Kotihoitopalvelu turvapuhelinpalvelu Ahvenistonkatu 2, 15110 Lahti www.dila.fi/kotihoito puh. 040 668 4868 Palvelut kotiin 26
Ettonet Oy liesivahdit palovaroittimet Kauppakeskus Trio pohjakerros, Aleksanterinkatu 18, 15140 Lahti www.ettonet.fi puh. (03) 781 7996, 040 507 6881 Hoiva Mehiläinen Oy/ Turvapuhelinpalvelut digitaalinen turvapuhelin (hälytyskeskuspäivystys ja puhelun ohjaus esim. omaiselle) puh. 020 581 3480 Tietotekniikka Aurio Hoiva Oy tietokoneen, puhelimen, tabletin ja teknisten laitteiden tuki ja opastus Omenapellontie 7, 15210 Lahti www.aurio.fi puh. 041 545 1430 Bitset Oy ATK-tuki, tietokoneen ja internetin käytön opastus kotona tietokoneen siivous ja ohjelmien päivitys ja laitehankinnoissa avustaminen Svinhufvudinkatu 23 A, 15110 Lahti www.bitset.fi puh. 044 091 5795 Etelä-Suomen Älylaiteapu Ky tukea älyteknologian käyttöön www.alylaiteapu.fi puh. 050 433 4233 Hoitava Group Oy digiohjaus Onnelantie 68, 16310 Virenoja www.hoitava.fi puh. 044 536 0704 Kirma Hoiva Oy tietotekniikka tuki ja opetus Ahtialan Selkätie 21 K 22, 15300 Lahti www.kirmahoiva.fi puh. 044 982 0472 Kotijeesi digiapu, asennukset, tuki ja opastus Metsolankatu 1 A 9, 15140 Lahti www.kotijeesi.fi puh. 040 582 8413 MUUT PALVELUT Kauppa- ja asiointipalvelut Asiointipalvelu Mika ja Sanna kauppapalvelu: ostosten keräily ja toimitus kotiin Knaapintie 21, 16320 Pennala www.asiointipalvelu.net puh. 040 718 4958, 040 537 6239 Lahden kauppapalvelu päivittäistavaroiden, ruokatarvikkeiden ja valmisaterioiden keräys, pakkaus ja toimitus Tilaaminen sähköpostilla: lahdenkauppapalvelu@gmail.com puhelimitse ma-pe klo 7-10 alla olevasta numerosta verkkokaupasta www.k-ruoka.fi/ kauppa K-Supermarket Trio Aleksanterinkatu 18, 15140 Lahti puh. 044 770 0880 Useat palveluntuottajat tarjoavat kauppa- ja asiointipalvelua muun palvelun ohessa tai erillispalveluna. Katso kauppa-, ja asiointi- sekä saattajapalveluja tuottavat yritykset kohdasta kotihoitopalvelut. Muut palvelut 27
Liikkumista tukevat palvelut Liikkumista tukevia palveluja järjestetään henkilöille, jotka eivät kykene itsenäisesti käyttämään julkisia liikennevälineitä sairauden, vamman tai muun vastaavanlaisen toimintakykyä alentavan syyn takia ja jotka tarvitsevat palvelua asioimisen tai muun jokapäiväiseen elämään kuuluvan tarpeen vuoksi. Sosiaalihuoltolain mukainen kuljetuspalvelu on harkinnanvaraista ja tuen myöntämiseen vaikuttavat hakijan tulot ja varallisuus. Bruttotulorajat ovat yksin asuvalla henkilöllä alle 1200 /kk ja pariskunnalla 1900 /kk. Varallisuus- tai säästörajat ovat yksinasuvalla 6000 ja pariskunnalla 9000. Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymä Asiakasohjaus Siiri hakemuksia ja neuvontaa PalveluSantrasta Vapaudenkatu 23 B, 15140 Lahti puh. 03 818 5555 Vammaispalvelulain mukainen kuljetuspalvelu on tarkoitettu henkilölle, jolla on pitkäaikaisesti vamman tai sairauden johdosta kohtuuttomia vaikeuksia käyttää julkisia kulkuvälineitä. Kuljetuspalvelu on tarkoitettu asiointimatkoihin. Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymä Lahden vammaispalvelut hakemuksia ja neuvontaa vammaispalveluista Aleksanterinkatu 18 A, 15100 Lahti puhelinneuvonta arkisin klo 9-12 puh. 044 018 7045 Palveluliikenne Palveluliikenne Helmi liikennöi arkipäivisin, kaikille yli 60-vuotiaille sekä kaiken ikäisille kuljetuspalveluasiakkaille hakee ja tuo kotiovelle tilaukset viimeistään tuntia ennen matkan alkua Maksuton tilaus 24h/vrk puh. 0800 302 232 Palveluliikenne Nestori kaikille reitin varrella asuville hakee ja tuo kotiovelle keskiviikkoisin Lahti-päivä matkan tilaus edellisenä päivänä klo 17-19 tilausnumerosta puh. 050 410 5185 Lyhytaikaishoito ja -majoitus Lyhytaikaishoidolla tuetaan kotona selviytymistä ja hoitavan omaisen jaksamista. Lyhytaikaishoidon syitä voivat olla muun muassa kuntouttaminen, omaishoitajan sijaistaminen tai terveydentilan ja lääkityksen seuranta. Lyhytaikaishoito on maksullista. Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymällä on käytössä lyhytaikaishoidon palveluseteli, joka on tarkoitettu sosiaalihuoltolain mukaisen tehostetun palveluasumisen lyhyen hoitojakson järjestämiseksi. Palveluseteli voidaan myöntää myös hoidon järjestämiseksi omaishoitajan lakisääteisen vapaan ajaksi. Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymä Asiakasohjaus Siiri yhteydenotot PalveluSantran kautta puh. 03 818 5555 Muut palvelut 28
Lyhytaikaishoitoa tarjoavat palvelusantran rekisterissä olevat yksiköt Attendo Aavatar hoivakoti Tarjantie 55, 15950 Lahti www.attendo.fi puh. 044 494 3529 Attendo Anianpelto hoivakoti Rusthollintie 3, 17200 Vääksy www.attendo.fi puh. 044 494 2490 Attendo Kaarlaaksokoti Kaarlaaksonkatu 2, 15320 Lahti www.attendo.fi puh. 044 515 5111 Attendo Kehräämökoti Suppulanpolku 2, 16300 Orimattila www.attendo.fi puh. 044 494 2470 Attendo Lähteenpuisto hoivakoti Lähteentie 1, 18100 Heinola www.attendo.fi puh. 044 494 1880 Attendo Pellavakoti Liinuminkatu 5, 15860 Hollola www.attendo.fi puh. 044 494 3820 Attendo Tähtiniemi hoivakoti Lauttaranta 5, 18100 Heinola www.attendo.fi puh. 044 494 4247 Attendo Vallesmanni Vallesmanninkatu 3, 15300 Lahti www.attendo.fi puh. 044 333 6593 Attendo Wellamo hoivakoti Tarjantie 57, 15950 Lahti www.attendo.fi puh. 044 494 3530 Coronaria Kotikylä Tuulikoti Tuulikatu 2, 15300 Lahti www.coronaria.fi puh. 050 301 1126 Coronaria Kotikylä Iltatuuli Heikintie 10, 47400 Kausala www.coronaria.fi puh. 040 770 2618, 044 583 5463 Diakonialaitos Lahti, Marie-koti Kasakkamäentie 16, 15800 Lahti www.dila.fi puh. 040 505 1212, 044 715 4586 Esperi hoivakoti Laune Launeenkatu 76 b, 15610 Lahti www.esperi.fi puh. 050 435 8073 Hoiva Mehiläinen Oy, Mainiokoti Kultakaari Uudenpellonkatu 5, 15100 Lahti www.mehilainen.fi puh. 050 447 7803 Hoiva Mehiläinen Oy, Mainiokoti Puntari Sammonkatu 3, 15140 Lahti www.mehilainen.fi puh. 050 595 0346 Hollolan Palvelutaloyhdistys Huili ry Terveystie 25, 15870 Hollola www.huili.fi puh. 040 744 0510, (03) 8758 202 Jyränkölän Setlementti ry Konsulinkatu 2, 18100 Heinola www.jyrankola.fi puh. 050 463 0697 Lahden Vanhainkotiyhdistys ry, Johannakoti Kariniemenkatu 22, 15140 Lahti www.johannakoti.nettisivut.fi puh. 044 261 5162, 044 061 5165 Muut palvelut 29
KK-Verve Oy/ Verve Lahti Launeenkatu 10, 15100 Lahti www.verve.fi puh. 044 465 0598 Mallusjokisäätiö Mallusjoen Lepokoti Mallusjoentie 349, 16450 Mallusjoki www.lepokoti.fi puh. (03) 871 550, (03) 871 5513, 044 505 5398 Manna ry, Mannakodit Heinolantie 506-508, 16100 Uusikylä www.manna.fi puh. 050 599 6667 Mehiläinen Hoivapalvelut Oy/Villa Wanha Lahti Rautatienkatu 20, 15110 Lahti www.hoivamehilainen.fi puh. 040 671 6896 Primelife Healthcare Oy, Aurinkolinna Pikijärventie 1, 18120 Heinola www.primelife.fi puh. 050 593 1141 Villa Ilo, ICCO Care Oy Pikijärventie 1, 18120 Heinola www.villailo.fi puh. 0400 139 302 Lyhytaikaismajoitus Carelogi Oy, Hyvinvointi- ja osaamiskeskus Valolinna Valolinna-asunnot vuokra- ja ryhmäasunnot senioreille Pikijärventie 1 a B, 18120 Heinola www.valolinna.fi puh. 041 454 1840 Esperi hoivakoti Laune putkiremontin tai vesivahingon korjauksen ajaksi kalustetut huoneet, liinavaatteet Launeenkatu 76 b, 15610 Lahti www.esperi.fi puh. 050 435 8073 KK-Verve Oy/ Verve Lahti esteettömät majoituspalvelut erityisryhmille huomioitu liikkumis- ja toimimisrajoitteet sekä kuulo- ja näkövammat Launeenkatu 10, 15100 Lahti www.verve.fi puh. 044 465 0598 Manna ry, Lomapaikat Mummola lyhytaikaismajoitus, lomapaikat Heinolantie 506-508, 16100 Uusikylä www.manna.fi puh. 050 599 6667 Päivätoiminta Päivätoiminnan avulla tuetaan ikääntyneen omatoimisuutta ja toimintakykyä. Toiminta on kuntouttavaa, sosiaalisia yhteyksiä ylläpitävää ja virkistävää. Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymä Asiakasohjaus Siiri PalveluSantra puh. 03 818 5555 Avoin ja maksuton päivätoiminta kaikille yli 65-vuotiaille Lehtiojan palvelukeskus kulttuuripainotteinen ohjelma Lehtiojantie 2, 15240 Lahti puh. 044 416 3697 Palvelukeskus Linnunlaulu tiistaisin ja torstaisin Toritie 10, 15550 Nastola puh. 044 729 7697 Muut palvelut 30
Päivätoimintaa tarjoavat yksityiset palveluntuottajat Attendo Vallesmanni päivätoimintaa muistisairaille Vallesmanninkatu 3, 15300 Lahti www.attendo.fi puh. 044 333 6593 Esperi hoivakoti Laune ryhmämuotoista toimintaa (myös muistisairaille) sisältää aamupalan, lounaan ja päiväkahvin sekä perushoivan Launeenkatu 76 b, 15610 Lahti www.esperi.fi puh. 050 435 8073 Harjulan Setlementti ry, Harjula-keskus ryhmämuotoista toimintaa (myös muistisairaille) sisältää aamupalan ja lounaan Harjulankatu 7, 15150 Lahti www.harjulan.fi puh. (03) 872 5130 Lahden Lähimmäispalvelu ry Hirsimetsäntie 64, 15200 Lahti Ystäväpirtin päiväryhmät Puuhapiiri Kaupunginosakerhot Hartaushetket Elokuvakerho Elohopeat www.lahdenlahimmaispalvelu.fi puh. (03) 875 590, 050 342 9965 Lahden Vanhainkotiyhdistys ry, Johannakoti pienryhmätoimintaa virkistys- ja vertaisryhmiä sopimusruokailu Kariniemenkatu 22, 15140 Lahti www.johannakoti.nettisivut.fi puh. 044 261 5162, 044 061 5165 Mallusjokisäätiö Mallusjoen Lepokoti lliikunta, pelit, musiikki ja muistin virkistys sis. lounaan ja päiväkahvin mahdollisuus saunomiseen Mallusjoentie 349, 16450 Mallusjoki www.lepokoti.fi puh. (03) 871 5513 Manna ry ryhmämuotoista toimintaa (myös muistisairaille) sisältää lounaan ja päiväkahvin kylvetys- tai saunamahdollisuus Heinolantie 506-508, 16100 Uusikylä www.manna.fi puh. 050 599 6667 Omaishoito Omaishoidon tuki Omaishoidon tuella tarkoitetaan kokonaisuutta, johon kuuluvat hoidettavalle annettavat palvelut (omaishoitajan antama hoiva ja muut tarpeelliset kotiin järjestettävät palvelut), omaishoitajalle annettava hoitopalkkio ja vapaapäivien järjestelyt. Omaishoidon tuki on määrärahasidonnaista palvelua. Omaishoidon tuki on tarkoitettu tilanteisiin, joissa hoidettava tarvitsee runsaasti päivittäistä hoivaa tai jatkuvaa valvontaa ja ohjausta päivittäisissä henkilökohtaisissa toimissa. Hoidon tarve on yleensä niin sitova, että omaishoidon tuki korvaa ympärivuorokautista palveluasumista. Muut palvelut 31
Omaishoitajan terveyden ja toimintakyvyn on vastattava hoidon asettamia vaatimuksia. Omaishoidon tuen hakemisen on oltava hoidettavan ja hoitajan tahdon mukaista. Omaishoidon tuen päätökset perustuvat hoidettavan palvelutarpeen selvitykseen, hoidettavan ja hoitajan kokonaistilanteen selvittämiseen sekä etuuden myöntämiskriteereihin. Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymä www.phhyky.fi Hoidettava yli 65-vuotias Asiakasohjaus Siiri PalveluSantra Vapaudenkatu 23 B, 15140 Lahti puh. 03 818 5555 Hoidettava alle 65-vuotias Lahden vammaispalvelut Aleksanterinkatu 18 A, 4.krs., 15140 Lahti ma-pe klo 9-12 puh. 044 018 7045 Omaishoitajan sijainen Omaishoitaja voi saada sijaisen kotiin hoitamaan läheistään. Käytettävissä on yksityisten yritysten ja yhdistysten tarjoamia kotihoitopalveluja. Omakustanteisesti palveluja voivat käyttää myös sellaiset omaishoitajat, joilla ei ole omaishoitajapäätöstä. Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymän omaishoidon tuessa on käytössä palveluseteli omaishoitajien lakisääteisten vapaapäivien järjestämiseen joko ympärivuorokautista asumista tarjoavassa yksikössä tai palveluna kotiin. Omaishoitajan sijainen voidaan järjestää myös hyvinvointiyhtymän ja sijaishoitajan välisellä toimeksiantosopimuksella Omaishoitajan sijaisuuksia tarjoavat palveluntuottajat Palveluntuottajan tarkemmat tiedot kohdasta KOTIHOITO. Palveusetelituottajien kohdalla on merkintä. Aada ja Aatos Oy puh. 0400 253 096 Albertiinan Hoiva- ja Tukipalvelut puh. 040 964 0399 Alina Lahti-Hollola/ Avuntuo Oy puh. 044 455 6370 Anni Helenan Kotiapu puh. 044 349 9870 Aurio Hoiva Oy puh. 045 136 5303 Debora Oy puh. 010 205 5088 Diakonialaitos Lahti, Dilan kotihoito puh. 040 668 4868 Eija Tuulikin Kotiapu puh. 050 592 8058 Fystek Oy puh. 040 134 7372 Hoitava Group Oy puh. 044 536 0704 Muut palvelut 32
Hoito- ja hoivapalvelu Elonpolku Oy puh. 010 328 7040 Home Instead Seniorihoiva Lahti/ Lahden Seniorihoiva Oy puh. 010 850 9550 Kaija Pantke Tmi puh. 050 591 2371 Kodin palvelut Verso Oy puh. 044 033 0756 Koti- ja hoivapalvelut Tukea kotiin Oy puh. 045 224 8479 Kotihoitopalvelu Tippaiita puh. 044 275 4745 Kotipalvelu Eija Bouras Oy puh. 044 572 3079, 044 700 5400 Kotipalvelu Laura Herrala puh. 040 960 5096 Kotipalvelu Mehiläinen Oy/ Kotihoito Lahti puh. 040 164 7410 Kotisairaanhoito Ahonlaita puh. 040 844 9838 Lahden Asukasyhdistys Ry/ Lahden Kotipalvelu puh. (03) 751 0040, 044 990 6590 Lahden Lähimmäispalvelu ry puh. (03) 875 590, 050 342 9965 Lahden Startti Kotipalvelu Neliapila Lea Pänttönen puh. 040 752 1940 Leenan hoiva- ja kotiapupalvelu puh. 050 536 7299 Lähimmäispalvelu Helmi Ky puh. 040 081 3623 Onnenkivi Palvelut Oy puh. 050 336 8080 Onni Hoiva Lahti puh. 044 755 5191 Palvelukauppa KodinOnni Oy puh. 020 754 5955 Päijät-Hämeen Hoitopalvelut Oy puh. 040 025 3096 Päijät-Hämeen Kotipalvelut Ky puh. 040 099 1971 Seniorineuvoksetar T:mi puh. 044 313 3675 Siivouspalvelu Sari Laaksonen puh. 044 373 8969 Sivina Oy puh. 050 593 5825 Toiminimi Anttila Suvi puh. 045 648 0212 Ykkösapurit puh. 045 648 1312 Perhehoito Hyvinvointiyhtymän kanssa omaishoidontuen sopimuksen tehneet asiakkaat voivat hyödyntää perhehoitoa yhtenä vaihtoehtona lyhytaikaisen sijaishoidon järjestämiseen hoitoa tarvitsevalle. Sijaishoito toteutuu valmennuksen käyneen perhehoitajan yksityiskodissa. Perhehoitajat ovat toimeksiantosopimussuhteessa hyvinvointiyhtymään. Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymä Asiakasohjaus Siiri yhteydenotot PalveluSantran kautta puh. 03 818 5555 Muut palvelut 33
Järjestö- ja muu omaishoidon tukitoiminta Omaishoitajien kuntoutuskurssit KELA/ kuntoutus kurssitiedustelut ja hakulomakkeet www.kela.fi puh. 020 692 205 Verve Lahti/ kuntoutus omaishoitajien kuntoutus- ja parikurssit Launeenkatu 10, 15100 Lahti www.verve.fi puh. 044 465 0598 Päijät-Hämeen Omaishoitajat ja Läheiset ry virkistystä ja vertaistukea ohjausta, neuvontaa ja valmennusta avoimet ovet useana maanantaina klo 12-15 Päijänteenkatu 1, 15140 Lahti www.phomaishoitajat.com puh. 050 469 4209, 0400 305 071 Omaishoitajaliitto hoidon neuvonta ma-to klo 9-15 Hämeentie 105 A 18, 00550 Helsinki www.omaishoitajat.fi puh. 020 780 6599 Seniorien vuokra-asunnot Vuokra-asuminen senioritaloissa mahdollistaa omatoimisen ja itsenäisen asumisen ikääntyneille tai liikuntarajoitteisille. Asunnot ovat esteettömiä ja varustettu ikääntyneille sopiviksi. Tarvittaessa seniorikotiin voi hankkia yksityisten, yhdistysten tai Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymän tarjoamia kotihoitopalveluja. Diakonialaitos Lahti/ Senioriasunnot Tammipuisto palvelupakettiin sisältyy lounas ja ohjattu kuntosali Sibeliuksenkatu 6 B, 15110 Lahti www.dila.fi puh. 040 505 1212 Teemuntalon Raitti saunaosasto ja uima-allas Kasakkamäentie 16, 15800 Lahti Vuokraturva Oy puh. 010 232 7300 Harjulan Setlementti/Harjulakodit Sirenius ja Ukkopekka kerhohuone ja kuntosali Radanpää 2 ja 4, 15100 Lahti Harjulan Ainola kerhohuone Harjulankatu 9, 15140 Lahti Lisätietoa ja hakeminen: Kiinteistö Oy Harjulakodit Harjulankatu 9, 15110 Lahti www.harjulan.fi puh. 050 592 9970, 020 743 8570 Helmi Seniorikoti kodinomainen rivitaloyhteisö maaseudulla yhteisöllistä ja toiminnallista asumista, lemmikkieläimet sallittuja Lähdetie 3, 17110 Kalliola www.helmiseniorikoti.fi puh. 0400 813 623 Seniorien vuokra-asunnot 34
Carelogi Oy/ Seniorikylä Valolinna monipuoliset palvelut luonnon läheisyydessä tavallinen vuokra-asuminen tai hoivapalvelupaketti Pikijärventie 1, 18120 Heinola www.seniorvillage.fi puh. 041 454 1840 Lahden vanhusten asuntosäätiö asuntoja Lahdessa keskeisillä paikoilla Hyvinvointikeskus Wanha Herra Laaksokatu 17, 15140 Lahti avoinna ma-pe 8.30-12 www.lvas.fi puh. (03) 876 730 Palveluasuminen Palveluasuminen on kodinomainen vaihtoehto silloin, kun ei pysty enää asumaan omassa kodissa palvelujen ja tukitoimien turvin. Palveluasunnot ovat esteettömiä liikkua ja turvallisia. Niissä on saatavissa tarpeen mukaan hoivaa, hoitoa ja muita palveluita. Tuettu palveluasuminen on tarkoitettu ikääntyville henkilöille, jotka eivät selviydy omassa kodissaan, mutta eivät tarvitse ympärivuorokautista apua. Tuettu asuminen sisältää vuokra-asumisen, hoiva- ja hoitopalvelun sekä tarvittavat tukipalvelut. Tuettuun palveluasumiseen on mahdollista hyödyntää kotihoidon palveluseteliä, mikäli kotihoidon kriteerit täyttyvät. Tehostettu palveluasuminen on tarkoitettu asiakkaille, jotka tarvitsevat ympärivuorokautista apua selviytyäkseen päivittäisistä toimistaan. Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymällä on omia palveluasuntoja, joihin hae- taan hakulomakkeella. Asukkaat ohjautuvat palveluasumiseen asiakasohjauksen kautta. Hyvinvointiyhtymällä on myös yhdistyksiltä, säätiöiltä ja yksityisiltä hankittuja ostopalvelu- ja palvelusetelipaikkoja. Palveluseteliä käytetään vaihtoehtoisena palveluna tehostetussa palveluasumisessa, kun asiakas täyttää tehostetun palveluasumisen myöntämisen kriteerit. Asiakas voi tällöin saada tulosidonnaisen palvelusetelin ja hankkia palveluasumista Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymän hyväksymältä palvelun tuottajalta. Palveluseteli on määrärahasidonnainen ja vastaa sisällöltään hyvinvointiyhtymän omaa palvelua. Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymä Asiakasohjaus Siiri yhteydenotot PalveluSantran kautta puh. 03 818 5555 Palveluasuminen 35
Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymän palvelutalot Jalkarannan palvelutalo Tarjantie 56, 15950 Lahti Kärpäsen palvelutalo Palokunnantie 9, 15800 Lahti Lehtiojan palvelukeskus Lehtiojantie 2, 15240 Lahti Lepolakoti Kerinkallionkatu 13, 15240 Lahti Mukkulan palvelutalo Mastokatu 8, 15240 Lahti Palvelukeskus Onnelanpolku Harjulankatu 1, 15150 Lahti Timontalo Hoitokodintie 10, 15560 Nastola Palvelukeskus Linnunlaulu Toritie 10, 15550 Nastola Koivikko, Marttila, Erkkilä Käkeläntie 44, 16300 Orimattila Artjärven palvelutalo Suurikyläntie 4, 16230 Artjärvi Ryhmäkoti Väinölä Koivistontie 5, 07600 Myrskylä Onninkodit Onnintie 3, 07560 Pukkila Onnela Jussintie 5, 47400 Kausala Salmi-koti Pajutie 4, 47400 Kausala Onnenkoto Terveystie 6, 15870 Hollola Mäntykoto Hirvikalliontie 2, 15870 Hollola Koivukoto Koivukuja 7, 16800 Hämeenkoski Visapuisto Visatie 1,17500 Padasjoki Pihlajakoti Kellosalmentie 24, 17500 Padasjoki Yksityisen ja kolmannen sektorin tarjoama palveluasuminen Attendo Oy www.attendo.fi Attendo Aavatar hoivakoti tehostettu palveluasuminen ja muistisairaiden palveluasuminen tuettu palveluasuminen Tarjantie 55, 15950 Lahti puh. 044 494 3529 Attendo Anianpelto hoivakoti tehostettu palveluasuminen tuettu palveluasuminen Rusthollintie 3, 17200 Vääksy Puh. 044 494 2490 Attendo Kaarlaaksokoti tehostettu palveluasuminen Kaarlaaksonkatu 2, 15320 Lahti puh. 044 515 5111 Attendo Kehräämökoti Suppulanpolku 2, 16300 Orimattila www.attendo.fi puh. 044 494 2470 Attendo Kilpiäinen palvelutalo tehostettu palveluasuminen Huvikatu 2 B, 15240 Lahti puh. 044 494 4050 Attendo Lähteenpuisto hoivakoti tuettu palveluasuminen tehostettu ja muistisairaiden palveluasuminen Ulkoilu & Puutarha teemakoti Lähteentie 1, 18100 Heinola puh. 044 494 1880 Palveluasuminen 36
Attendo Nerola tehostettu palveluasuminen tehostettu palveluasuminen muistisairaille Kouluntie 27, 16600 Järvelä puh. 044 494 1884 Attendo Pellavakoti tehostettu ja muistisairaiden palveluasuminen tuettu palveluasuminen Liinuminkatu 5, 15860 Hollola puh. 044 494 3820 Attendo Tähtiniemi hoivakoti tehostettu palveluasuminen tuettu palveluasuminen Lauttaranta 5, 18100 Heinola puh. 044 494 1880 Attendo Vallesmanni hoivakoti tehostettu palveluasuminen Vallesmanninkatu 3, 15300 Lahti puh. 044 333 6593 Attendo Wellamo hoivakoti tehostettu ja muistisairaiden palveluasuminen Tarjantie 57, 15950 Lahti puh. 044 494 3530 Carelogi Oy, Hyvinvointi- ja osaamiskeskus Valolinna tuettu palveluasuminen Pikijärventie 1 a B, 18120 Heinola www.valolinna.fi puh. 041 454 1840 Coronaria Kotikylä Iltatuuli tehostettu palveluasuminen tuettu palveluasuminen Heikintie 10, 47400 Kausala www.coronaria.fi puh. 040 770 2618 Coronaria Kotikylä Tuulikoti tehostettu palveluasuminen tuettu palveluasuminen ryhmäkodeissa Tuulikatu 2, 15300 Lahti www.coronaria.fi puh. 050 301 1126 Diakonialaitos Lahti www.dila.fi Dila-kodit, Marie-koti tehostettu palveluasuminen Kasakkamäentie 16, 15800 Lahti puh. 040 505 1212, 040 715 4586 Dila-kodit, Betel tehostettu palveluasuminen Sibeliuksenkatu 6 B, 15110 Lahti puh. 040 505 1212 Esperi hoivakoti Laune tehostettu ja muistisairaiden palveluasuminen Launeenkatu 76 b,15610 Lahti www.esperi.fi puh. 050 435 8073 Helmi Seniorikoti tuettu palveluasuminen Lähdetie 3, 17110 Kalliola Lisätietoa ja hakeminen: www.helmiseniorikoti.fi puh. 0400 813 623 Hoiva Mehiläinen Oy www.hoivamehilainen.fi Hoiva Mehiläinen Oy/ Mainiokoti Kultakaari tehostettu palveluasuminen tuettu palveluasuminen Uudenpellonkatu 5, 15100 Lahti puh. 050 447 7803 Palveluasuminen 37
Hoiva Mehiläinen Oy/ Mainiokoti Puntari tehostettu palveluasuminen tuettu palveluasuminen Sammonkatu 3, 15140 Lahti puh. 040 169 4352 Hoiva Mehiläinen Oy/ Mainiokoti Vilja tehostettu palveluasuminen tuettu palveluasuminen Sarkatie 3,15860 Hollola puh. 044 329 9723 Hollolan Palvelutaloyhdistys Huili ry tehostettu palveluasuminen tuettu palveluasuminen Terveystie 25, 15870 Hollola www.huili.fi puh. (03) 875 8200 Iitin Ehtookotiyhdistys ry/ Iitin Ehtookoti tuettu palveluasuminen tehostettu palveluasuminen Varsatie 4, 47400 Kausala www.iitinehtookoti.fi puh. 040 843 7888 Jyränkölän Setlementti ry/ Konsuli, Konsulinna, Kunniakonsuli, Siltakoti tehostettu palveluasuminen tuettu palveluasuminen Konsulinkatu 2, 18100 Heinola www.jyrankola.fi puh. 050 463 0697 Lahden Vanhainkotiyhdistys ry/ Johanna-koti tuettu palveluasuminen tehostettu palveluasuminen Ryhmäkoti Johannala muistisairaiden ryhmäkoti, 8 paikkaa lyhytaikainen palveluasuminen Kariniemenkatu 22, 15140 Lahti www.johannakoti.nettisivut.fi puh. 044 061 5165 Mallusjokisäätiö/ Mallusjoen Lepokoti tehostettu palveluasuminen tuettu palveluasuminen Mallusjoentie 349, 16450 Mallusjoki www.lepokoti.fi puh. (03) 871 550, 871 5513 Manna ry/mannakodit 1-3 tehostettu palveluasuminen tuettu palveluasuminen Heinolantie 506-508, 16100 Uusikylä www.manna.fi puh. 050 599 6667 Mehiläinen Hoivapalvelut Oy/ Villa Wanha Lahti tuettu palveluasuminen tehostettu palveluasuminen Rautatienkatu 20, 15110 Lahti www.hoivamehilainen.fi puh. 040 671 6896 Primelife Healthcare Oy, Aurinkolinna tehostettu palveluasuminen tuettu palveluasuminen Pikijärventie 1, 18120 Heinola www.primelife.fi puh. 050 593 1141 Villa Ilo, ICCO Care Oy (HoviKoti) tuettu asuminen tarpeiden mukainen palvelukokonaisuus Pikijärventie 1, 18120 Heinola www.villailo.fi puh. 0400 139 302 Palveluasuminen 38
Vuodeosastot Vuodeosastot ovat akuuttiluonteisia sairaalaosastoja, joilla hoidetaan kaikkien erikoisalojen potilaita. Osastoilla hoidetaan myös saattohoitopotilaita sekä erikoissairaanhoidosta jatkohoitoon siirtyviä potilaita. JALMARI Salpausselän kuntoutussairaala Tarjantie 78, 15950 Lahti puh. vaihde (03) 818 11 ORIMATTILAN VUODEOSASTO Terveystie 1, 16300 Orimattila puh. os.1 (03) 819 4200, os.2 (03) 819 4203 SALPAKANKAAN TERVEYSASEMAN VUODEOSASTO Terveystie 4, 15870 Hollola puh. 044 780 2310, 044 780 2320 Terveyspalvelut Ajanvaraus ja palveluneuvonta Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymä www.phhyky.fi Neuvonta ja ajanvaraus lääkärin ja hoitajien vastaanotoille Terveysneuvo lähiklinikoiden asiakkaat puh. (03) 4108 9420 Terveysneuvo pääterveysasema puh. (03) 4108 9425 ma-to klo 7.30-16, pe 7.30-15 hoidon tarpeen ja kiireellisyyden arviointi ohjaus oikeaan hoitopaikkaan sairaanhoitajalle tai lääkärille lähiklinikalle, pääterveysasemalle tai Akuutti 24-päivystykseen ajanvaraukset puhelinajoille, kontrollitarkastuksiin tai jatkohoitoon ajanvaraukset muisti-, astma-, diabetes- tai reumahoitajille resepti- ja lausuntoasiat Mahdollisuus takaisinsoittoon toimi ääniviestin ohjeiden mukaan Lahden terveyspalveluiden vastaanottopaikat yhteydenotot Terveysneuvon kautta Lähiklinikat kiireellinen ja kiireetön terveydenja sairaanhoito sairaanhoitajan tai lääkärin vastaanotolla avoinna ma-to klo 8-16, pe klo 8-15 Lahti on jaettu kolmeen lähiklinikkaalueeseen, lähiklinikka määräytyy asiakkaan osoitteen mukaan. Eteläinen lähiklinikka Launeenkatu 74, 15610 Lahti Itäinen lähiklinikka Alasenkatu 2, 15300 Lahti Keskustan lähiklinikat Launeenkatu 74, 15610 Lahti Harjukatu 48, 15100 Lahti Terveyspalvelut 39
Pääterveysasema vaativaa perusterveydenhoitoa tarvitseville Harjukatu 48, 15100 Lahti Terveyskioski terveysneuvontaa ja ohjauspalveluita ilman ajanvarausta mahdollisuus omatoimiseen verenpaineenmittaukseen pienimuotoiset hoitotoimenpiteet ma-to 9-17, pe 9-16, aatot 9-15 Kauppakeskus Trio, pohjakerros Aleksanterinkatu 18, 15140 Lahti Nastolan alue Ajanvaraus kaikille vastaanotoille ma-to klo 8-15, pe klo 8-14 puh. (03) 819 4194 Nastolan terveysasema Pekkalantie 12-14, 15560 Nastola Hoitotarvikkeet ja -välineet Säännöllisesti tarvittavia hoitotarvikkeita kuten katetreja, avannepusseja, vaippoja ja muita päivittäisiä tarvikkeita sekä diabetesta sairastavien päivittäisiä tarvikkeita voi tiedustella hoitavan lääkärin tai sairaanhoitajan lähetteellä. Lahden kaupunginsairaala Harjukatu 48, 15100 Lahti Hoitotarvikejakelu takaisinsoittopyynnön puhelinaika ma-to klo 8-11 (kaikki hoito- ja diabetestarvikkeita koskevat puhelut) puh. 044 416 3149 www.phhyky.fi Hoitotarvikejakelu aukioloajat ma klo 9-11 ja klo 13-17 ti klo 13-16 ke klo 9-11 ja klo 13-16 to klo 13-16 pe klo 9-11 Nastolan terveysasema Pekkalantie 13-14, 15560 Nastola puhelinaika ma-to klo 13-14 puh. (03) 819 4176 jakeluaika ti klo 14-17 Fysio- ja toimintaterapia Yksilölliseen fysio- ja toimintaterapiaan pääsee terveysaseman ja erikoissairaanhoidon lääkärin lähetteellä. Fysio- ja toimintaterapeutin arvioon ja ohjaukseen pääsee ilman lähetettä. Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymä Polikliininen fysio- ja toimintaterapia Vesijärvenkatu 9a, 3. krs, 15140 Lahti lääkärin tai hoitajan lähetteellä puhelinaika, ajanvaraus ma, ti, ke ja pe klo 8-11, to klo 12-15 ma-to klo 8-16, pe klo 8-14 puh. (03) 818 4083 Laboratorio Päijät-Hämeen alueella sekä Pukkilassa ja Myrskylässä voi antaa näytteen missä tahansa laboratorion näytteenottopisteessä. Laboratorioon tarvitaan ajanvaraus. Päivystysasiakasta palvellaan ilman ajanvarausta. Lähiklinikoilla näytteenotto vain ajanvarauksella Terveyspalvelut 40
Laboratorioiden keskitetty ajanvaraus ma-to klo 8-16, pe klo 8-14 puh. (03) 819 4511 Ajanvaraus internetissä www.hyvis.fi Eteläinen lähiklinikka, näytteenotto Launeenkatu 74, 15610 Lahti ma-to klo 8-15.45, pe klo 8-14.45 Itäinen lähiklinikka, näytteenotto Alasenkatu 2, 15300 Lahti ma-to klo 8-15.45, pe klo 8-14.45 Keskustan lähiklinikka, näytteenotto Launeenkatu 74, 15610 Lahti ma-to klo 8-15.45, pe klo 8-14.45 Kaupunginsairaala, näytteenotto Harjukatu 48, 15100 Lahti ma-to klo 7-15.45, pe klo 7-14.45 Päivystävä lääkäri Hätätilanteissa, välitöntä hoitoa tarvitessasi soita puh. 112 Akuutti24-päivystys vakavissa tapauksissa 24h/vrk Päijät-Hämeen keskussairaala Keskussairaalankatu 7, 15850 Lahti puh. (03) 819 2385 Päivystys Henkilöllä on kiireellisen hoidon tarve (tarve saman päivän aikana). Arkisin Terveysneuvo lähiklinikoiden asiakkaat puh. (03) 4108 9420 pääterveysaseman asiakkaat puh. (03) 4108 9425 ma-to klo 7.30-16, pe 7.30-15 hoidon tarpeen arviointi ja ohjaus oikeaan hoitopaikkaan Tapaturmapäivystys Lahden kaupunginsairaala, Harjukatu 48, 15100 Lahti ilman ajanvarausta ma-to klo 8-16, pe klo 8-15 Nastolan alue Ajanvaraus päivystykseen ma-to klo 8-15, pe klo 8-14 puh. (03) 819 4194 Ilta- ja viikonloppupäivystys Akuutti24-päivystys kiireellistä hoitoa vaativille ota yhteyttä päivystyksen puhelinneuvontaan Päijät-Hämeen keskussairaala Keskussairaalankatu 7, 15850 Lahti puh. (03) 819 2385 Omaistiedustelut puh. (03) 819 11 Suun terveydenhuolto Suun terveydenhuoltoon kuuluu hampaiden tutkimus ja hoito sekä suusairauksien ennaltaehkäisy, hoito ja neuvonta. Kunnalliseen hammashoitoon pääsee jonon kautta, ajanvaraus puh. (03) 818 4911 tai www.lahtihammas.fi Hoito tapahtuu kaupungin eri hoitopisteissä. Päivystävä hammaslääkäri Kiireellistä hoitoa tarvitseville (esim. hammassärky, proteesin aiheuttama haava tai tulehdus.) Terveyspalvelut 41
Akuutti24- hammaslääkäripäivystys puh (03) 819 2385 1930-luvulla tai ennen syntyneet virka-aikana ensisijaisesti kaupungin hammashoitoloissa puh. (03) 818 4911 Nastolan alue Ajanvaraus ma-to klo 8-15, pe klo 8-14 puh. (03) 819 4160 Akuutti24 -hammaslääkäripäivystys kiireellinen hoito ilman ajanvarausta joka päivä klo 8-21 Keskussairaalankatu 7, 15850 Lahti puh. (03) 819 2385 Muut suun terveydenhuollon palvelut Hammasstudio Oy erikoishammasteknikon palvelut myös kotikäyntinä Rautatienkatu 19, 4 krs. 15100 Lahti www.hammastudio.fi puh. 040 733 4777 Suuhygienistipalvelut Shine suun terveydenhoito, ylläpito ja suusairauksien ehkäisy myös kotikäyntinä ma-to 9-12 ajanvaraus puh. 044 238 4204 Muu neuvontapalvelu Ravitsemussuunnittelija Paavolan terveystalo, 4. krs, huone 438 Kauppakatu 14, 15140 Lahti vastaanotto lähetteellä puh. (03) 818 4062, 044 716 1016 Terveyskioski terveysneuvontaa ja palveluohjausta ilman ajanvarausta hoidon tarpeen arviointia verensokerin ja hemoglobiinin mittaus, verenpaineen omamittauspiste ompeleiden ja punkkien poistot, liikuntaharjoitusvälineiden lainaus ja käytön ohjaus omahoitopiste avoinna ma-to klo 9-17, pe klo 9-16, juhlapyhien aattoina klo 9-15 Kauppakeskus TRIO, pohjakerros Aleksanterinkatu 18, 15140 Lahti Muut terveyspalvelut Alina, Lahti-Hollola/ Avuntuo Oy Alina-lääkäripalvelu Hollolankatu 3, 15110 Lahti www.alinahoivatiimi.fi puh. 044 455 6370 Aurio Hoiva Oy kotisairaanhoito lääkärin vastaanotto, myös kotikäynnit pienet kirurgiset toimenpiteet Omenapellontie 7, 15210 Lahti www.aurio.fi puh. 045 136 5303 Yksityinen terveysasema Punos kotisairaanhoito lääkäripalvelut, myös kotikäynnit laboratoriopalvelut geronomin palvelut Pika-apu äkillisten ja yleisten sairaustapauksien hoitoon Kauppakeskus Syke, 2. krs, Kauppakatu 18, Lahti www.terveysasemapunos.fi puh. 020 734 5510 Terveyspalvelut 42
Erityispalvelut Gerontologinen sosiaalityö Gerontologinen sosiaalityö palvelee yli 65-vuotiaita asumiseen, päihde- ja mielenterveyteen sekä taloudenhoitoon ja velkaantumiseen liittyvissä asioissa. Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymä Asiakasohjaus Siiri Vapaudenkatu 23 B, 15140 Lahti sosiaalityöntekijät ja -ohjaajat yhteydenotot PalveluSantran kautta puh. 03 818 5555 Mielenterveyspalvelut Mielenterveysasioissa ota yhteys omaan terveysasemaan, sieltä ohjataan tarvittaessa jatkohoitoon. Voit myös kysyä neuvoa psykiatrisilta sairaanhoitajilta sekä sosiaalipalveluista. Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymä www.phhyky.fi Lahti Terveysneuvo lähiklinikoiden asiakkaat puh. (03) 4108 9420 pääterveysasema puh. (03) 4108 9425 Avohoidon psykiatriset sairaanhoitajat Hämeenkatu 20, 2 krs., (Hämeenhelmi), 15110 Lahti avoinna ma-pe klo 8-16 puhelinajat arkisin klo 10.00-10.30 puh. 044 716 1894, 044 018 7570 klo 10.30-11.00 puh. 050 383 6401, 050 398 7409, 044 416 4494 Nastolan alue Neuvonta ja ajanvaraus puh. (03) 819 4194 Psykiatrisen sairaanhoitajan vastaanotto Nastolan terveysasema Pekkalantie 12-14, 15560 Nastola puhelinaika ma-pe klo 11-12 puh. 044 729 7174 tai 044 729 7666 Psykologit terveyskeskuslääkärin lähetteellä Sosiaalihuollon ohjaus ja neuvonta Polku ma-pe klo 9-15 puh. (03) 819 4850 Ilman ajanvarausta arkisin klo 9-15 Lahden kaupunginsairaala Harjukatu 48, 1 krs,15110 Lahti Asiakasohjaus Siiri (yli 65v.) Vapaudenkatu 23 B, 15140 Lahti sosiaalityöntekijät ja -ohjaajat yhteydenotot PalveluSantran kautta arkisin klo 9-15 puh. 03 818 5555 Lahden aikuispsykiatrian akuuttipoliklinikat lääkärin lähetteellä Arviointi- ja Siltaryhmä Päijät-Hämeen keskussairaala Keskussairaalankatu 7, 15850 Lahti ma-to 8-15.30, pe 8-15 puh. (03) 819 4909 Mielialahäiriö- ja syömishäiriöpoliklinikka Sammonkatu 8 B, 3. ja 4. krs., Lahti ma-to 8-15.30, pe 8-15 puh. (03) 819 4900 Erityispalvelut 43
Psykoosityö- ja varhaiskuntoutusryhmä Lahden kaupunginsairaala Harjukatu 48, 1 krs, Lahti ma-to klo 8-15.30, pe 8-15 puh. (03) 819 4923 Päiväpoliklinikka Lahden kaupunginsairaala Harjukatu 48, Lähde-siipi, Lahti ma-pe 9-15 puh. (03) 819 4900 Vanhuspsykiatrian poliklinikka Päijät-Hämeen keskussairaala Keskussairaalankatu 7, 5. krs, Lahti ma-to klo 7.30-15.30, pe 7.30-13.30 puh. (03) 819 2952 Mielenterveyspalveluja täydentävä toiminta Päijät-Hämeen mielenterveysomaiset FinFami ry Rauhankatu 3, katutaso, Lahti www.omaiset.fi tukea omaisille ilman ajanvarausta ma-ke klo 12-15 muina aikoina ajanvarauksella puh. 044 704 9913 Päijät-Hämeen Mielenterveysseura ry Lahden Seudun Kriisikeskus Saimaankatu 9 A 10, 2. krs, Lahti www.lahdenkriisikeskus.fi kriisityön palvelut ajanvaraus ma-pe klo 9-10.30 puh. (03) 877 660 Päijät-Hämeen Mielenterveystyön Tuki MIETE ry Kerintie 2, Lahti www.mietery.fi toimintaa kuntoutujille vertaistuki, virkistystoiminta edunvalvonta ja palveluneuvonta kahvila ja lounaskeittiö ma-pe klo 9-15, la-su klo 12-15 puh. (03) 734 6461, 044 575 7610 Päijät-Hämeen sosiaalipsykiatrinen säätiö Vesijärvenkatu 11 B-C, 6. krs, Lahti www.phsospsyk.net Tukipiste keskusteluapua ilman ajanvarausta ke-to klo 16-19, pe-su klo 14-17 keskusteluapua puhelimitse ke-to klo 19-21, pe-su klo 17-21 puh. 040 149 7862 Suomen mielenterveysseura Valtakunnallinen kriisipuhelin ma-pe klo 9-07, la, su ja pyhät klo 15-07 puh. 010 195 202 Muistisairaiden palvelut Muistin heikkenemiseen liittyvissä kysymyksissä voi neuvoa ja apua saada Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymän ja yhdistysten tarjoamista palveluista. Neuvonta, ohjaus Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymä www.phhyky.fi Muistipulmissa otetaan yhteyttä omaan terveysasemaan, josta varataan aika sairaanhoitajan vastaanotolle hoidon tarpeen arviointia varten. Kaupungin kotihoidon piirissä oleville arviointi tehdään kotihoidon toimesta. Terveysneuvo lähiklinikoiden asiakkaat puh. (03) 4108 9420 pääterveysasema puh. (03) 4108 9425 Erityispalvelut 44
Nastolan alue Muistivastaanotto Nastolan terveyskeskus Pekkalantie 12-14, 15560 Nastola arkisin klo 8-16 puh. 044 729 7248 tai 044 729 7227 Geriatrinen keskus / muistipoliklinikka Tarjantie 78, 15950 Lahti lähetteellä muistisairauksien varhaisdiagnostiikka, hoito ja omaisinformaatio soittoaika arkisin klo 8-10 puh. 044 416 3070 PHKS:n neurologian poliklinikka Keskussairaalankatu 7, 15850 Lahti lähetteellä mm. muistisairaanhoitaja ma-pe klo 9.30-11.30 puh. (03) 819 2585 Päijät-Hämeen Muistiyhdistys ry Hämeenkatu 5 A 4, 15110 Lahti www.ph-muistiyhdistys.fi päivystys ma ja pe klo 9-12, jolloin soitot ja käynnit ilman ajanvarausta, muina aikoina ajanvarauksella neuvonta ja ohjaus muistisairauden aiheuttamissa kysymyksissä vertaistuki, ryhmätoiminta koulutus, sopeutumisvalmennus puh. (03) 735 1681 Muistiliitto ry Pasilanraitio 9 B, 00240 Helsinki www.muistiliitto.fi puh. (09) 622 6200 maksuton Vertaislinja tukipuhelin muistisairaiden läheisille joka päivä klo 17-21 puh. 0800 9 6000 Muistineuvo-puhelin ma, ti ja to klo 12-17 puh. (09) 876 6550 Päihdepalvelut Päihdeongelmissa ota yhteys Päijät- Hämeen hyvinvointiyhtymän, säätiön tai seurakunnan tarjoamiin palveluihin. Sieltä ohjataan tarvittaessa jatkohoitoon. Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymä www.phhyky.fi Terveysneuvo lähiklinikoiden asiakkaat puh. (03) 4108 9420 pääterveysasema puh. (03) 4108 9425 Päihdesairaanhoitajan päivystys Lahden kaupunginsairaala Harjukatu 48, 1. krs, 15100 Lahti ma-pe klo 8.15-11 ilman ajanvarausta puh. 044 482 8214 Nastolan alue Neuvonta ja ajanvaraus vastaanotoille puh. (03) 819 4194 Päihdesairaanhoitajan vastaanotto Nastolan terveysasema Pekkalantie 12-14, 15560 Nastola puhelinaika ma-pe klo 11-12 puh. 044 729 7771 Sosiaalihuollon ohjaus ja neuvonta Polku puh. (03) 819 4850 Asiointi ilman ajanvarausta arkisin klo 9-15 Lahden kaupunginsairaala Harjukatu 48, 1. krs, 15100 Lahti Asiakasohjaus Siiri (yli 65v.) Vapaudenkatu 23 B, 15140 Lahti sosiaalityöntekijät ja -ohjaajat Erityispalvelut 45
yhteydenotot PalveluSantran kautta arkisin klo 9-15 puh. 03 818 5555 AA-auttava puhelin valtakunnallinen joka päivä klo 9-21 puh. 09 750 200 Lahti joka aamu klo 9.30-12 ja joka ilta klo 18.30-21 puh. 040 960 9626 A-Klinikkasäätiö www.a-klinikka.fi puh. 010 50 650 Lahden seurakuntayhtymä Diakoniakeskus Vapaudenkatu 6, 15110 Lahti www.lahdenseurakunnat.fi päihdetyön vastaanotto to klo 9-11.45 puh. 044 719 1269, 044 719 1268 Nastolan alue Nastolan seurakunta Immiläntie 2, 15560 Nastola päihdetyön vastaanotto ilman ajanvarausta pe klo 9-11 puh. 050 412 7023 Sotainvalidit ja sotiemme veteraanit Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymän veteraanipalveluita voivat käyttää ne lahtelaiset, joille on myönnetty rintamasotilastunnus, rintamatunnus tai rintamapalvelustunnus. Palveluiden saaminen edellyttää, että henkilö esittää kuvallisen Kelakortin, jossa on kääntöpuolella R-tunnus. Vaihtoehtoisesti henkilö voi esittää todistuksen, jossa on maininta rintamasotilastunnuksesta, rintamatunnuksesta tai rintamapalvelustunnuksesta. Kotona asumista tukevat palvelut/neuvonta Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymä Asiakasohjaus Siiri Vapaudenkatu 23 B, 15140 Lahti yhteydenotot PalveluSantran kautta ma-pe klo 9-15 puh. 03 818 5555 Veteraanikuntoutuksen koordinaattori ma-pe klo 9-15 puh. 044 716 1153 Veteraanikuraattori Ma, to, pe klo 9-12 puh. 044 416 4203 Lahtelaisille veteraaneille tarjottavia etuuksia: hammashuolto ilmaiset terveyskeskuskäynnit ja PHKS poliklinikka- sekä Akuutti 24 käynnit ilmaiset bussimatkat ja pysäköintitunnus (voi noutaa Lahti-Pisteestä) hautausavustus (tulo-, omaisuusraja) silmälasien linssien osakorvaus 150 joka toinen vuosi Muita etuuksia mm. alennukset apteekissa maksuton pääsy uimahalleihin ja maauimalaan maksuton pääsy Salpausselän kisoihin ja Pelicansin kotipeleihin maksuton pääsy Lahden Messut Oy:n järjestämiin messutapahtumiin miesapu Marian Leijonien apu pienissä kotiaskareissa Erityispalvelut 46
Sotainvalidit Lisätietoa sotainvalidien, heidän puolisoidensa ja leskien palveluista: Sotainvalidien palveluneuvoja puhelinneuvonta ma-pe puh. 044 713 2260 Järjestöjen tarjoama apu Lahden Seudun Sotainvalidit ry ja Sotainvalidien Veljesliiton Lahden piiri ry. Toiminnanjohtaja puh. 050 520 4065 Lahden Sotaveteraanit ry. Sihteeri puh. 040 744 9335 Sosiaalineuvoja puh. 045 277 6377 Lahden Rintamaveteraanit ry. Sihteeri puh. 050 344 5225 Veteraanikummi www.veteraanikummi.fi Toiminnan tarkoituksena on vapaaehtoistoiminnan avulla tukea sotiemme veteraaneja ja veteraanien puolisoita sekä leskiä arjen asioissa sekä vähentää heidän kokemaansa yksinäisyyttä. Lisätietoja: Päijät-Hämeen hyvinvointipalvelujen kehitys ry:n Kummina vierellä -hanke projektityöntekijä puh. 044 739 2304 Sotainvalidien Veljesliiton Hämeen Avustajatoiminta Palvelu sisältää kodinhoidollisia tehtäviä. Palvelun saanti edellyttää jonkun paikallisen veteraanijärjestön jäsenyyttä. Lisätietoja: puh. 045 135 0914 Vanhustyön Keskusliitto ry Korjausneuvoja Askonkatu 9 C 213, 15100 Lahti www.vtkl.fi Maksutonta neuvontaa ja avustamista muutostöiden kartoittaminen, suunnittelu ja korjausavustusten hakeminen korjaus- ja kustannusarvioinnit myös kotikäynnit ma-pe klo 8-16 puh. 0500 494 766 Vammaispalvelut Vammaispalvelulain ja kehitysvammalain mukaisesti kaupunki järjestää palveluja ja tukitoimia vammaiselle henkilölle, joka ei saa riittäviä palveluja tai etuuksia muun lain perusteella. Vammaispalveluja voi hakea, jos ei selviydy päivittäisistä toiminnoista vamman tai sairauden takia ja jos peruspalvelut eivät ole riittäviä. Vammaispalvelut kuljetuspalvelu henkilökohtaisen avun järjestäminen taloudellinen tuki asunnon muutostöihin ja apuvälineiden hankkimiseen palveluasuminen, sopeutumisvalmennus, työ- ja päivätoiminta ohjaus, neuvonta, myös kotikäynnit Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymä Vammaispalvelut Lahden Trion toimipiste Aleksanterinkatu 18 A, 4. krs, 15140 Lahti PL 202, 15101 Lahti avoinna arkisin klo 9-12 muina aikoina ajanvarauksella ma-pe klo 9-12 puh. 044 018 7045 Erityispalvelut 47
Sosiaalihuollon ohjaus ja neuvonta Polku ma-pe klo 9-15 puh. (03) 819 4850 Asiointi ilman ajanvarausta arkisin klo 9-15 Lahden kaupunginsairaala Harjukatu 48, 1. krs., 15100 Lahti Päijät-Hämeen henkilökohtaisen avun keskus Apuri Aleksanterinkatu 18 A, 4. krs, Lahti neuvontaa ja tukea työnantajamallin mukaiselle työnantajalle avustajien välitystä työnantajalle käytettävissä avustajien sijaisuuksiin Palveluvastaavan puhelinajat ma, ti, to klo 9.15-11.15 puh. 050 383 6449 Lahden seurakuntayhtymä Diakoniakeskus Vapaudenkatu 6, 15110 Lahti www.lahdenseurakuntayhtyma.fi neuvonta puh. 044 719 1265 Yleinen edunvalvonta Maistraatti tai käräjäoikeus voi määrätä edunvalvojan henkilölle, joka ei itse kykene valvomaan etuaan tai hoitamaan taloudellisia asioitaan. Hämeen maistraatti Lahden yksikkö Kirkkokatu 12 B, 15140 Lahti www.maistraatti.fi Avoinna ma-pe klo 9-16.15 puh. 029 553 9371 edunvalvontaan liittyvä neuvonta, edunvalvojan määrääminen, edunvalvontavaltakirjat puh. 029 553 6100 Edunvalvontavaltuutus Edunvalvontavaltuutuksen tekemällä voi etukäteen varmistaa, kenet haluaa huolehtimaan taloudellisista ja muista itseään koskevista asioista, kun oma toimintakyky heikkenee esim. sairauden vuoksi. Uskotun henkilön voi määrätä jokainen itse. Valtuutus tehdään kirjallisesti testamentin tapaan. Lisätietoja: Oikeusaputoimisto, maistraatti, Suomen muistiasiantuntijat ry www.oikeus.fi www.maistraatti.fi www.muistiasiantuntijat.fi Tekemällä edunvalvontavaltuutuksen, uskotun henkilön voi määrätä itse. Päijät-Hämeen oikeusaputoimisto Aleksanterinkatu 24 A, 2. krs, Lahti www.oikeus.fi puh. 029 566 0640 Päijät-Hämeen edunvalvontatoimisto Aleksanterinkatu 24 A, 2. krs, Lahti puh. 029 565 2700 Erityispalvelut 48
Toimeentulo Asiakasmaksukatto Julkisen sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuille on säädetty vuotuinen enimmäismäärä, maksukatto. Se tarkoittaa, että kun henkilö on kalenterivuoden aikana maksanut asiakasmaksuja vähintään 683 (v. 2018), loppuvuoden avopalvelujen käyttö on maksutonta ja laitoshoidon maksuista saa huomattavan alennuksen. Maksukaton laskemiseen kelpaavat seuraavat maksut (ei yksityiset palvelut): vuosimaksut ja käyntimaksut terveyskeskuslääkärin luona sairaalan poliklinikkakäynnit ja päiväkirurgia yksilökohtainen fysioterapia ja kuntoutushoito sarjahoito lyhytaikainen laitoshoito ja sen perusmaksu yö- ja päivähoito sairaalassa Maksujen kertymistä voi seurata itse kahdella tavalla: niin, että säilyttää kaikki maksukuitit tai hankkii sen lisäksi asiakasmaksukortin, johon merkitään kaikki maksukattoon sisältyvät maksut. Kun maksukatto on tullut täyteen, asiakkaan tulee hakea vapaakorttia maksettujen tositteiden perusteella. Vapaakorttihakemus liitteineen toimitetaan alla olevaan osoitteeseen tai Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymän toimipisteisiin, josta ne toimitetaan laskutus ja suorituskäsittelytiimille. Myönnetty vapaakortti on esitettävä aina ilmoittautuessa. Ellei korttia ole mukana, laskutetaan normaalisti. Vapaakortti on voimassa vuoden loppuun saakka. Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymä laskutus ja suorituskäsittely Aleksanterinkatu 24 B, 3. krs, Lahti www.phhyky.fi ei asiakasvastaanottoa puhelinaika ma-pe klo 9-11 puh. (03) 819 3999 Eläkkeensaajien veroneuvonta www.vero.fi Verotoimisto Lahden toimipiste Kirkkokatu 12 B, 15140 Lahti PL 70, 15141 Lahti avoinna ma-pe klo 9-15.00 (1.6.-31.8. ma-pe klo 9-12) puh. 029 512 000 puhelinneuvonta ma-pe klo 9-16.15 puh. 029 497 002 Kela (Kansaneläkelaitos) www.kela.fi Lahden toimisto Kirkkokatu 8, 15140 Lahti avoinna ma-pe klo 9-16 Nastolan Lahti-Piste palvelu etäpalveluna kuvayhteyden välityksellä Pekkalantie 5, 15560 Nastola 14.8. lähtien ti 10-15 ke-pe 9-15 Toimeentulo 49
Asiakirjojen postitus Kela, PL 10, 00056 KELA KELAN PALVELUNUMEROT puhelinneuvonta ma-pe klo 9-16 Voit varata ajan toimistoon tai puhelinpalveluun puhelimitse palvelunumerosta tai www.kela.fi/ajanvaraus Eläkeasiat puh. 020 692 202 Eläkkeensaajan asumistuki Asumistukea voivat hakea pienituloiset eläkkeensaajat, jotka asuvat vuokra- tai omistusasunnossa. Tuki on verotonta tuloa. Sen myöntämiseen ja määrään vaikuttavat asumiskustannukset, perhesuhteet, vuositulo ja omaisuus. puh. 020 692 201 Eläkettä saavan hoitotuki Eläkettä saavan hoitotuki tukee pitkäaikaisesti sairaan tai vammaisen eläkkeensaajan jokapäiväistä elämää, toimintakyvyn ylläpitämistä, kuntoutusta ja hoitoa. Tukea maksetaan eläkettä saavalle henkilölle: jonka toimintakyky on alentunut vähintään vuoden ajan ja joka lisäksi on toisen henkilön hoivan ja hoidon tarpeessa tai jolle sairaudesta tai vammasta aiheutuu erityiskustannuksia. Tuen määrä on porrastettu kolmeen luokkaan riippuen avun tarpeen tai erityiskustannusten määrästä. Tuki on verotonta tuloa. Sen myöntäminen ei riipu tuloista tai varallisuudesta. puh. 020 692 211 Sairaanhoitokulujen korvaaminen Sairausvakuutus korvaa osan yksityisen sairaanhoidon kuluista. Sairaanhoitokorvausta voi hakea seuraavista kuluista: yksityislääkärin, myös hammaslääkärin palkkiot maksut yksityislääkärin määräämistä tutkimuksista ja hoidoista lääkekulut matkakulut Lääkekorvausta saa lääkkeistä, jotka on määrätty reseptillä sairautesi hoitoon. Lääkekorvauksia saa vasta vuosittaisen alkuomavastuuosuuden täyttymisen jälkeen. Alkuomavastuu vuonna 2018 on 50. Itse maksamasi osuus korvattavista reseptivalmisteista kerryttää lääkkeiden vuosiomavastuuta. Myös itse maksettu alkuomavastuu kerryttää vuosiomavastuuta. Vuonna 2018 vuosiomavastuu on 605,13. Jos vuosiomavastuu ylittyy, asiakkaalla on oikeus lisäkorvaukseen. Tällöin asiakas maksaa loppuvuoden ajan jokaisesta korvattavasta valmisteesta 2,50 omavastuun. puh. 020 692 204 Matkakorvaukset Päijät-Hämeessä Matka tilataan numerosta 0800 9 4220 Tekstiviestillä matka voidaan tilata numerosta 044 711 7239 Kaikki Kelan korvaamat matkat pitää tilata Kelan alueelliselta sopimuskumppanilta. Muulla tavoin tilatusta matkasta ei voi saada korvausta. Matkakorvauksen saa heti taksissa näyttämällä Kela-kortin. Toimeentulo 50
Muita Kelan palvelunumeroita puhelinneuvonta ma-pe klo 9-16 Kela-kortti ja EU-sairaanhoitokortti puh. 020 692 203 Kuntoutus puh. 020 692 205 Toimeentulotuki puh. 020 692 207 Omaisen kuolema puh. 020 692 208 Kotitalousvähennys verotuksessa (ks. s.1) Oikeusapu Oikeusapua annetaan varattomille, vähävaraisille ja keskituloisille henkilöille erilaisissa oikeudellisissa asioissa, esim. testamentti- ja perunkirjoitusasiat. Päijät-Hämeen oikeusaputoimisto Aleksanterinkatu 24 A, 2. krs, Lahti ajanvaraus ma-pe klo 8-16.15 www.oikeus.fi puh. 029 566 0640 Puolison pitkäaikaishoidon maksu Jos pitkäaikaisesti laitoshoidossa olevan puolison tulot ovat suuremmat kuin kotiin jäävän puolison, niin heidän tulonsa lasketaan yhteen ja hoitomaksun osuus on enintään 42,5 % yhteenlasketuista tuloista. Asiaa voi tiedustella laitoksen sosiaalityöntekijältä. Talous- ja velkaneuvonta Talous- ja velkaneuvonnassa annetaan tietoa ja neuvoa yksityishenkilöille talouden ja velkojen hoidossa. Lahden kaupungin talous- ja velkaneuvonta Aleksanterinkatu 10 B (4. krs), Lahti käynti Rautatienkadun puolelta www.lahti.fi talous- ja velkaneuvonta maksujärjestelyt velkojien kanssa Takuu-Säätiön järjestelyluotot ajanvaraus arkisin klo 11-12 Toimisto avoinna ma-pe klo 9-12 puh. 0440 187 448, 0440 187 449 Asiakastapaamiset ajanvarauksella ma-pe klo 11-12 puh. 0440 187 446, 0440 187 444, 0440 187 445, 0440 187 447 Valtakunnallinen velkalinja ma-pe klo 10-14 (maksuton) puh. 0800 9 8009 Sosiaalinen luototus Lahden sosiaalikeskus Vapaudenkatu 23 A, 5. krs pienituloisille ja vähävaraisille edellyttää kykyä suoriutua luoton takaisinmaksusta ajanvaraus ma-pe klo 11-12 puh. 044 784 4668 Toimeentulotuki Toimeentulotuki turvaa välttämättömän, tarpeen mukaisen toimeentulon, jos se ei muulla tavoin järjesty. Toimeentulo 51
Perustoimeentulotukea haetaan Kelasta. Täydentävä ja ehkäisevä toimeentulotuki haetaan sosiaalitoimistosta. Jotta täydentävää toimeentulotukea voidaan myöntää, tulee asiakkaalla olla voimassa oleva perustoimeentulotuen päätös Kelasta. Täydentävää toimeentulotukea voi hakea, vaikka Kelasta olisi saanut kielteisen päätöksen perustoimeentulotuesta. Kela www.kela.fi Lahden toimisto Kirkkokatu 8, 15140 Lahti varaa aika www.kela.fi/ajanvaraus puhelinpalvelu ma-pe klo 9-16 puh. 020 692 207 Täydentävä ja ehkäisevä toimeentulotuki Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymä www.phhyky.fi Asiakasohjaus Siiri (yli 65v.) Vapaudenkatu 23 B, 15140 Lahti yhteydenotot PalveluSantran kautta arkisin klo 9-15 puh. 03 818 5555 Lahden sosiaalikeskus (alle 65v.) Vapaudenkatu 23 A, 4. krs, Lahti Lahden sosiaalikeskus / Toimeentulotuki PL 130, 15101 Lahti puh. (03) 818 3209 Sosiaalihuollon ohjaus ja neuvonta Polku puh. (03) 819 4850 Asiointi ilman ajanvarausta arkisin klo 9-15 Lahden kaupunginsairaala Harjukatu 48, 1. krs., 15100 Lahti Soita ja pyydä maksuton konsultaatiokäynti! 010 850 9550 Lahti Nastola Hollola Hämeenkoski Kärkölä Olemme rinnallasi, jotta läheisesi voi asua omassa kodissaan. Olipa ikääntyvän läheisesi hoivan tarve pari tuntia viikossa tai pitkäaikaisempi hoivaratkaisu, Home Instead Seniorihoiva voi auttaa sinua. Seuranpitoa Ruoanvalmistusta Henkilökohtaista avustamista Asiointia ja kuljetusta Kodinhoitoa Omaishoidon lomituksia HomeInstead.fi Jokainen Home Instead Seniorihoiva franchise -toimisto on yksityisesti omistettu ja johdettu. 2016 Home Instead Finland Oy
Harrastustoiminta Kirjastopalvelut Lahden kaupunginkirjasto Kirkkokatu 31, 15140 Lahti www.lastukirjastot.fi puh. 044 416 3519 Kotikirjastopalvelu (maksuton) asiakkaille, jotka eivät sairauden, liikuntaesteen tai korkean iän vuoksi pääse itse asioimaan kirjastossa asiakkaaksi kotipalvelun tai palvelukodin kautta tai soittamalla puh. 044 416 4201 Liikuntapalvelut www.lahti.fi Seniorien ryhmät Urheilukeskuksessa ja uimahalleilla puh. 044 416 3201, 050 383 6473 Ikäkorttelitoiminta eri puolilla kaupunkia liikuntaa ja muistijumppaa Kaupungin liikuntapalvelut puh. 050 559 4132 Wellamo-opisto puh. 0400 505 165 Ulkokuntoilulaitteet Eri puolilla kaupunkia Ohjattujen ryhmien aikataulut: puh. 050 383 6473 Nastolan toimipiste puh. 040 820 0811 Auron Lahden Fysteam liikuntaryhmiä, fysioterapiaa Vapaudenkatu 23 B, 15140 Lahti www.auron.fi puh. 010 292 1250 Fysikaalinen Hoitopaikka Oy liikuntaryhmiä, fysioterapiaa Hämeenkatu 9 A, 4. krs 15110 Lahti www.fysikaalinenhoitopaikka.fi puh. (03) 752 2200 Harjulan Setlementti ry/ Harjula-keskus kuntosali ja uima-allas liikuntaryhmiä, fysioterapiaa Harjulankatu 7, 15150 Lahti www.harjulan.fi puh. (03) 872 5130 Hyinvointikeskus Wanha Herra kuntosali ja uima-allas liikuntaryhmiä, fysioterapiaa Laaksokatu 17, 15140 Lahti www.lvas.fi puh. (03) 884 5073 Palvelukeskukset ja kohtaamispaikat Bedan Pirtti kaikille avoin olohuone Rakokiventie 10, 15550 Nastola www.lahdenseurakunnat.fi puh. 050 412 7023 Harjulan Setlementti ry/ Harjulakeskus lounasravintola, kansalaisopisto Harjulankatu 7, 15150 Lahti www.harjulan.fi puh. (03) 872 5130 Vapaa-aika 53
Hyvinvointikeskus Wanha Herra ravintola Wanha Herra juhlatilat www.lvas.fi puh. (03) 884 5073 Lahden Lähimmäispalvelu ry Ystävänpirtti Hirsimetsäntie 64, 15200 Lahti www.lahdenlahimmaispalvelu.fi puh. 050 322 2853 Lehtiojan palvelukeskus avoin päivätoiminta ruokailumahdollisuus (maksullinen) Lehtiojantie 2, 15240 Lahti puh. 044 416 3697 LINK Lahden Järjestökeskus ry Hämeenkatu 26 A, 3. krs, 15140 Lahti avoinna ma-pe klo 10-15 www.lahdenlink.fi puh. 040 934 0285, (03) 734 5541 Manna ry/ Kiveriön Kievari lounasravintola Kiveriönkatu 34, 15200 Lahti www.manna.fi puh. 050 559 5852 Palvelukeskus Linnunlaulu avoin päivätoiminta ruokailumahdollisuus (maksullinen) Toritie 10, 15550 Nastola puh. 044 729 7697 Palvelukeskus Onnelanpolku lounaskahvila Onni kuntosaliryhmiä hieroja, kampaamo ja jalkahoitola Lahden vanhusten asuntosäätiö Harjulankatu 1, 15150 Lahti www.lvas.fi puh. (03) 876 730 Patoseudun toimintakeskus kaikille avoin kohtaamispaikka Puotikatu 7, 15700 Lahti www.toimari.wordpress.com puh. 044 251 4796 Wellamo-opisto harrastusryhmiä useissa toimipaikoissa opastusta ja koulutusta yleisötilaisuuksia Kirkkokatu 16, 15140 Lahti www.wellamo-opisto.fi puh. (03) 814 4734, (03) 814 4755 Marian Kammarin kahvila kaikille avoin kahvila ja olohuone Vapaudenkatu 6, 15110 Lahti www.lahdenseurakunnat.fi puh. 044 719 4652 Monitoimikeskus Takatasku monipuolinen toimintakeskus kahvila ja lounasruokala Huovilankatu 4, 15100 Lahti www.takatasku.net puh. (03) 781 9919 Vapaa-aika 54
Vapaaehtoistoiminta Päijät-Hämeen vapaaehtoistoiminnan verkosto www.phvapaaehtoistoiminta.fi Päijät-Hämeen vapaaehtoistoiminnan alueellinen koordinaattori puh. 050 436 2251 Kummina vierellä -hanke www.veteraanikummi.fi tukea sotiemme veteraaneille sekä veteraanien puolisoille ja leskille Päijät-Hämeen hyvinvointipalvelujen kehitys ry Kummina vierellä -hanke puh. 044 739 2304 Lahden Lähimmäispalvelu ry/ Vapaaehtoistoiminta organisoitu vapaaehtoistyö ikäihmisten parissa vapaaehtoistoiminnan peruskurssit Hirsimetsäntie 64, 15200 Lahti www.lahdenlahimmaispalvelu.fi puh. 050 322 2853 Lahden seurakuntayhtymä Marian Kammari Vapaudenkatu 6, 15110 Lahti www.lahdenseurakuntayhtyma.fi Marian Kammarin avustajatoiminta Marian Leijonat LiikuntaYstävätoiminta liikkumisen tukihenkilö tai juttuseuraa yksinäisille vanhuksille Tilaukset ma-to klo 10-12 (kesätauko) puh. 044 719 1254 Suomen Punainen Risti/ Lahden alueen osasto www.rednet.punainenristi.fi kertaluonteinen asiointiapu ja saattajapalvelu tilaukset ma ja pe klo 10-14 ja ke klo 14-18 puh. (03) 782 3601 koulutettuja vapaaehtoisia ystäviä ystävävälittäjä: ystava(at) sprlahdenalue.com puh. 040 846 8462 Haluatko käyttää aikaasi hyvän asian puolesta? Vapaaehtoistyo.fi/lahti tarjoaa monipuolisia vapaaehtoistehtäviä lahtelaisille. Tervetuloa tekemään hyvää! Tehtäviä tarjoavat Lahden kaupunki, Lahden ev.lut.seurakunnat sekä eri järjestöt. /LAHTI Vapaa-aika 55
Hengellinen toiminta Muita seurakuntia Lahden seurakuntayhtymä www.lahdenseurakunnat.fi Palvelupiste Vapaudenkatu 6, 15110 Lahti avoinna ma-pe klo 9-15 puh. (03) 891 11 (vaihde) Virkatodistukset ja sukuselvitykset puh. 044 719 4612 Diakoniakeskuksen neuvonta puh. 044 719 1265 Seurakuntatoimistot: Keski-Lahti, Laune, Joutjärvi, Salpausselkä puh. 044 719 4629 Seurakuntatoimisto: Nastola Immiläntie 2, Nastola puh. 040 834 5840 Lahden Adventtiseurakunta Uudenmaankatu 14, 15100 Lahti www.adventist.fi puh. (03) 782 4392 Lahden Helluntaiseurakunta Kiveriönkatu 1, 15140 Lahti www.lahdenhelluntaisrk.fi puh. 040 094 0182 Lahden Metodistiseurakunta Oikokatu 6, 15140 Lahti www.metodistikirkko.fi puh. 050 563 6540 Lahden ortodoksinen seurakunta Harjukatu 5, 15110 Lahti www.lahdenort.fi puh. 020 610 0450 Lahden Vapaaseurakunta Vuorikatu 7, 15110 Lahti www.lahdenvapaasrk.fi puh. 045 236 0366 Diakoniatyöntekijä puh. 050 412 7023 Hengellinen toiminta 56