Koikkalan Kyläosuuskunnan säännöt



Samankaltaiset tiedostot
Osuuskunnan tarjoamia palveluja saavat käyttää hyväkseen muutkin kuin jäsenet, ellei hallitus toisin päätä.

Toimialoina ovat kaikki kulttuurin ja taiteen alat ja näiden toimintaa välittömästi tai välillisesti tukevat toimialat.

MALLI Sähköosuuskuntien säännöt ovat yhtenevät lukuun ottamatta nimeä ja kotipaikkaa.

4 Jäsenen eroaminen Ilmoitus osuuskunnasta eroamisesta on tehtävä hallitukselle kirjallisesti.

Osuuskunnan toiminimi on Pispalan Kivijalka osk ja sen rinnakkaistoiminimi on Pispala Stonefoot co-op. Osuuskunnan kotipaikka on Tampere.

SUOMEN LUOTTO-OSUUSKUNNAN SÄÄNNÖT

Osuuskunnan toiminimi on Suomen Luotto-osuuskunta, ruotsiksi Finlands Kreditandelslaget ja sen kotipaikka on Helsinki.

Tavoitteena on osuustoiminnallinen omavaraisuus. Ellei ylijäämää jaeta, se käytetään toimintatavoitteiden saavuttamiseen.

Nykyinen (voimassa lukien) (Päätettäväksi varsinaisessa osuuskunnan kokouksessa Voimaan mahdollisimman pian.

Osuuskunta Visian yhteisösäännöt

Osuuskunnan tarkoituksena on tietoliikenneverkon antamin edellytyksin tukea kestävää kehitystä.

Osuuskunnan säännöt

Lappajärven Osuuskaupan säännöt. Yleisiä säännöksiä. 1 Toiminimi ja kotipaikka

Osuuskunnan toiminimi on Vakka-Suomen Media Osuuskunta ja sen kotipaikka on Uusikaupunki.

HAAPASAAREN OSUUSKAUPAN SÄÄNNÖT

HighScore Osk -nimisen osuuskunnan säännöt

Mediaholvi Osk säännöt

1. Toiminimi ja kotipaikka Osuuskunnan toiminimi on Käsämän vesiosuuskunta ja kotipaikka Liperin kunta.

Työosuuskunta expertos osk -nimisen osuuskunnan säännöt

KUOPIO HEALTH OSK-nimisen osuuskunnan säännöt

Osuuskunnan nimi on Vesankajärven vesiosuuskunta ja kotipaikka Jyväskylä.

Tällä asiakirjalla vahvistetaan TaitavatKädet Osuuskunta -nimisen yrityksen viralliset säännöt.

OSUUSKUNTA KYMIJOEN KYLÄKUITU säännöt

Pohjoisen yhteisöjen tuki - Majakka ry. Säännöt

Suomen Yritysosuuskunta -nimisen osuuskunnan säännöt

Osuuskunta Universon säännöt

1 Toiminimi ja kotipaikka. Osuuskunnan toiminimi on Metsäylioppilaiden Osuuskunta Uniforst ja sen kotipaikka on Helsinki.

Yhdistys tuo esille mielipiteitään julkisuudessa ja esittää lausuntojaan ja näkemyksiään virkamiehille sekä päättäville elimille.

Osuuden nimellisarvo (osuusmaksu) on 90,00 euroa.

Osuuskunnan toiminimi on Karunan vesihuolto-osuuskunta ja kotipaikka on Sauvo.

SUOVANLAHTI-VESIJÄRVI VESIOSUUSKUNNAN SÄÄNNÖT. 1 Toiminimi ja kotipaikka

Sääntömuutosesitys. 1 Toiminimi ja kotipaikka. kaupunki. 2 Toimiala

EVON METSÄOSUUSKUNNAN SÄÄNNÖT

Osuuskunnan toiminimi on Pihlajalahden Vesiosuuskunta ja kotipaikka on Ruoveden kunta.

Parkojan Koulu, Alkutaival 16, Pornainen. Läsnä Kokouksessa oli läsnä 40 osuuskunnan jäsentä, liite 1.

Jäsen voidaan erottaa yhdistyksestä yhdistyksen hallituksen päätöksellä, jos hän on. PoPoPet Ry:n säännöt. 1 Nimi ja kotipaikka.

Etelä-Elimäen Vesiosuuskunta

SOMAKISS ry:n säännöt

Osuuskunnan toiminimi on Anjalan vesihuolto-osuuskunta ja kotipaikka on Kouvolan kaupunki.

YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT hyväksytty syyskokouksessa osoite c/o Maija Lipponen, Juhonkyläntie 26 D Sotkamo

Viikinkiajan Laiva yhdistyksen säännöt

Inarijärvi-yhdistys ry:n säännöt

Vehniän vesiosuuskunnan säännöt

Osuuskunnan toiminimi on Osuuskunta Lilith ja sen kotipaikka on Helsinki.

1 Toiminimi ja kotipaikka Osuuskunnan toiminimi on Uki-Kustavi saaristovesiosuuskunta. ja kotipaikka on Uusikaupunki.

HÄRKINVAARAN VESIOSUUSKUNTA VESIOSUUSKUNNAN SÄÄNNÖT

Muiden kuin jäsenten oikeus käyttää palveluja ja liittyä osuuskunnan verkostoon

YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT Yhdistyksen nimi on Audiovisuaalisen Ammattiviestinnän Toimialaliitto - AVITA r.y ja sen kotipaikka on Helsinki.

ETELÄ-KARJALAN SÄÄSTÖPANKKISÄÄTIÖN SÄÄNNÖT. Säätiön nimi on Etelä-Karjalan Säästöpankkisäätiö ja sen kotipaikka on Lappeenranta.

Yhtiöllä on peruspääomana takuupääoma ja pohjarahasto.

Osuuskunnan toiminimi on Paksuniemen vesiosuuskunta ja kotipaikka on Rääkkylä.

1 Toiminimi ja kotipaikka Osuuskunnan toiminimi on Valkjärven Kuituosuuskunta ja kotipaikka on Nurmijärvi.

Yhdistyksen nimi on Hyvinvointialan liitto ry. Yhdistystä kutsutaan näissä säännöissä liitoksi. Liiton kotipaikka on Helsingin kaupunki.

Avustavien Erotuomareiden Valioerotuomarikerho ry:n (AVEK ry) säännöt

Osuuskunnan toiminimi on Roukalahden vesiosuuskunta ja kotipaikka Liperin kunta.

1 NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Pirkka-Hämeen Mehiläishoitajat ry. ja sen kotipaikka on Tampereen kaupunki.

Motoristit koulukiusaamista vastaan MKKV ry. Yhdistyksen kotipaikka on Tampere.

2 Yhdistyksen tarkoituksena on tarjota monimuotoista ja joustavaa tukea turvapaikanhakijana Suomeen tulleille.

Suvisaariston vesiosuuskunta Säännöt 1 (9) SUVISAARISTON VESIOSUUSKUNTA-SOMMARÖ VATTENANDELSLAG -NIMISEN OSUUSKUNNAN SÄÄNNÖT

VIRTAIN VESIOSUUSKUNNAN SÄÄNNÖT

Osuuskunnan toiminimi Helsingin Osuuskauppa Elanto, ruotsinkielisenä Helsingfors Handelslag Elanto, ja sen kotipaikka Helsinki.

JÄTEVESIOSUUSKUNNAN SÄÄNNÖT. 1 Toiminimi ja kotipaikka. Osuuskunnan toiminimi on Kierikkalan Jätevesiosuuskunta ja kotipaikka on Rusko.

Arkadiankatu 6 A Helsinki, puh

1. Yhdistyksen nimi on: Uudenmaan Yleisurheilu Uudy ry. 3. Yhdistyksemme toiminta-alue, jonka Suomen Urheiluliitto vahvistaa, on: -----

MUHOKSEN SANGINJOEN VESIOSUUSKUNNAN SÄÄNNÖT

LEMPYYN VESIHUOLTO-OSUUSKUNTA SÄÄNNÖT

Kapernaumin Kyläyhdistys Ry YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT

1 Säätiön nimi on Saimaan lentoasema säätiö sr. ja sen kotipaikka on Lappeenrannan kaupunki.

SÄÄNNÖT. Yhdistyksen nimi on Ikaalisten Nuoriso-orkesterin tuki ry. Sen kotipaikka on Ikaalinen ja toimialue on Ikaalinen.

LUOMAN VESIOSUUSKUNNAN SÄÄNNÖT (Säännöt on hyväksytty Luoman Vesiosuuskunnan perustavassa kokouksessa )

PYÖTSAAREN MAAOSAKASKUNNAN SÄÄNNÖT

Osuuden nimellisarvo (osuusmaksu) on 100 euroa.

Osuuskunnan toiminimi on Varparannan vesiosuuskunta ja kotipaikka Kontiolahti.

Anonyymit Sinkut Seuran säännöt

VESIOSUUSKUNNAN SÄÄNNÖT 1 (10) 4 Muiden kuin jäsenten oikeus käyttää palveluja ja liittyä osuuskunnan verkostoon

Yhdistyksen nimi on Imatran Ketterä Juniorit ry ja kotipaikka Imatra. Yhdistyksen virallinen kieli on suomi.

HYY seniorit ry, HUS seniorer rf. Rek. no SÄÄNNÖT

1. YHDISTYKSEN NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Suomen Erikoiskuljetusten Liikenteenohjaajat SEKLI ry ja sen kotipaikka on Lahti.

Osuuden nimellisarvo (osuusmaksu) on 120 euroa.

1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka. 2. Tarkoitus ja toiminnan laatu

Osuuskunnan toiminnan periaatteena on toimia voittoa tavoittelemattomasti ja tuottaa jäsenilleen osuuskunnan toimialaan liittyviä palveluja.

4 Muiden kuin jäsenten oikeus käyttää palveluja ja liittyä osuuskunnan verkostoon

Vehniän vesiosuuskunnan säännöt

Osuuskunnan toiminimi on Villingin vesiosuuskunta ja kotipaikka on Helsinki.

Varkauden kehittämisyhdistys Potkuri ry:n. Säännöt perustamiskokouksen hyväksymät säännöt

Yhdistyksen nimi on Tanssikas ry ja sen kotipaikka on Kouvola.

ViljaTavastia osuuskunta Grain Tavastia cooperative SÄÄNNÖT

Mikkelin Puhelinosuuskunta MPY:n säännöt

Evon Metsäosuuskunta -nimisen osuuskunnan säännöt

YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT. Nimi ja kotipaikka

PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS Kaupparekisteri

1 TOIMINIMI JA KOTIPAIKKA Osuuskunnan nimi on Valoa kuidun päässä ja kotipaikka on Kouvola.

1 (5) Yhdistyksen nimi on Rakkausrunot ry ja sen kotipaikka on Helsinki.

Osuuskunnan toiminimi on Alajärven Vesiosuuskunta ja kotipaikka on Alajärven kaupunki.

2 Yhdistys on aatteellinen ja voittoa tavoittelematon yhdistys. 1. järjestää esitelmätilaisuuksia ja muuta tiedotustoimintaa

VESIOSUUSKUNTA HKM:n SÄÄNNÖT

VESIOSUUSKUNNAN SÄÄNNÖT 2011

Yhdistyksen ulkojäseneksi voidaan hyväksyä yhdistyksen toiminnasta kiinnostunut henkilö, joka ei voi liittyä varsinaiseksi tai seniorijäseneksi.

YHDISTYKSEN SÄ Ä NNÖ T

SUOMEN DIABETESLIITTO RY DIABETESYHDISTYKSEN MALLISÄÄNNÖT. Käsitelty Suomen Diabetesliiton liittohallituksessa

Transkriptio:

Perustamiskirjan LIITE B, sivu 1(5) Koikkalan Kyläosuuskunnan säännöt YLEISIÄ SÄÄNNÖKSIÄ 1 Osuuskunnan toiminimi ja kotipaikka Osuuskunnan toiminimi on Koikkalan Kyläosuuskunta. Näissä säännöissä Koikkalan Kyläosuuskunnasta käytetään nimitystä osuuskunta. Osuuskunnan kotipaikka on Juva. 2 Osuuskunnan toiminnan tarkoitus, toimialat ja laajuus Osuuskunnan tarkoituksena on taloudellista toimintaa harjoittamalla tuottaa jäsenilleen palveluja ja etuja ja siten edistää heidän hyvinvointiaan. Osuuskunta voi järjestää nämä palvelut myös tytäryhteisöjen avulla tai muulla tavalla. Osuuskunnan toimialat ovat 1) päivittäis- ja käyttötavaroiden sekä muiden tavara-alojen vähittäis- ja tukkukauppa, 2) ravitsemus- ja muu palvelutoiminta, 3) kiinteistöjen rakentaminen ja rakennuttaminen, vuokraaminen sekä niiden omistus, hallinta ja kauppa, 4) arvopapereiden omistus, hallinta ja kauppa sekä 5) muu laillinen toiminta. Osuuskunnan palveluja saavat käyttää myös muut kuin jäsenet. Osuuskunnan hallitus voi kuitenkin erityistapauksessa rajoittaa palvelut vain jäsentalouksiin. JÄSENYYS 3 Jäseneksi liittyminen Osuuskunnan jäsenyyttä voi hakea henkilö, joka sitoutuu noudattamaan näitä sääntöjä sekä suorittamaan näiden sääntöjen 21 :ssä määrätyn osuusmaksun. Osuuskunnan jäsenyyttä haetaan kirjallisesti osuuskunnan hallitukselta. Hallitus päättää hakemusten hyväksymisestä. Jäseneksi on pääsääntöisesti hyväksyttävä jokainen, joka täyttää säännöissä määrätyt jäsenyyden edellytykset. Jäsenyys voidaan evätä, jos siihen on osuuskunnan toiminnan vuoksi tai muusta syystä erityistä aihetta. Osuuskunnan jäsenyys alkaa, kun hakemus on hyväksytty. Jäseneksi voidaan samassa järjestyksessä hyväksyä myös rekisteröity yhteisö. 4 Jäsenen oikeudet Jäsenillä on oikeus käyttää osuuskunnan tarjoamia palveluja. Palveluja käyttäessään he saavat hyväkseen kulloinkin voimassa olevat, osuuskunnan hallituksen päättämillä ehdoilla heille kuuluvat jäsenedut. Jäsenellä on oikeus tehdä hallitukselle osuuskunnan asioita koskevia kirjallisia ehdotuksia sekä osallistua osuuskunnan hallintoon. 5 Eroaminen Jäsenellä on oikeus erota osuuskunnasta ilmoittamalla siitä kirjallisesti osuuskunnan hallitukselle. 6 Jäsenen erottaminen Jäsen voidaan erottaa osuuskunnasta, jos hän on laiminlyönyt jäsenyydestä johtuvan velvollisuutensa tai aikaansaanut osuuskunnalle huomattavaa vahinkoa tai muuten toiminut sen etuja vastaan. Jäsenen erottamisesta päättää hallitus. Jäsenelle on toimitettava kirjallinen ilmoitus erottamisperusteesta ja päätöksen tekevästä hallituksen kokouksesta vähintään kuukautta ennen erottamispäätöksen tekemistä. Ilmoitus

Perustamiskirjan LIITE B, sivu 2(5) on toimitettava jäsenelle sähköpostitse tai jäsenluetteloon merkittyyn tai muuten osuuskunnan tiedossa olevaan osoitteeseen. Erotetulla jäsenellä on oikeus vaatia erottamispäätöksen siirtämistä osuuskunnan kokoukselle. Siirtoa koskeva kirjallinen vaatimus on toimitettava tiedoksi osuuskunnan hallitukselle kuukauden kuluessa siitä, kun erottamispäätöksestä on kirjallisesti ilmoitettu erotetulle. 7 Jäsenluettelo Osuuskunnan hallituksen on huolehdittava siitä, että osuuskunnan jäsenistä pidetään jäsenluetteloa. Siihen merkitään jäsenen nimi ja osoite, hänen osuuksiensa lukumäärä sekä päivä, jona hän on tullut jäseneksi. Osuuskunnan entisistä jäsenistä on pidettävä luetteloa, kunnes osuuskunta on palauttanut osuusmaksun. Luetteloon merkitään edellisten tietojen lisäksi päivä, jona jäsenyys on päättynyt. OSUUSKUNNAN KOKOUS 8 Osuuskunnan kokoukset Jäsenet käyttävät päätösvaltaansa osuuskunnan asioissa osuuskunnan kokouksessa. Kokoukset ovat joko varsinaisia tai ylimääräisiä osuuskunnan kokouksia. Varsinainen osuuskunnan kokous on pidettävä kuuden (6) kuukauden kuluessa tilikauden päättymisestä. Ylimääräinen osuuskunnan kokous on pidettävä, jos hallitus katsoo siihen olevan aihetta. Ylimääräinen kokous on myös pidettävä, jos jäsenet, jotka edustavat vähintään kymmenesosaa (1/10) jäsenten määrästä, kirjallisesti sitä vaativat ilmoittamansa asian käsittelyä varten. Jäsenellä on oikeus saada haluamansa asia osuuskunnan kokouksen käsiteltäväksi, jos hän kirjallisesti sitä vaatii hallitukselta hyvissä ajoin niin, että asia voidaan sisällyttää kokouskutsuun. Kokoukset pidetään osuuskunnan kotipaikassa. Kokouksessa kullakin jäsenellä on yksi ääni. Osuuskunnan kokouksen päätökseksi tulee se mielipide, jota kannattaneilla jäsenillä on enemmän kuin puolet äänestyksessä annetuista äänistä. Vaaleissa katsotaan valituksi se, joka saa eniten ääniä. Sama koskee vaalia, jossa on valittavana samalla kertaa useita henkilöitä. Äänten mennessä tasan vaali ratkaistaan arvalla. Muissa asioissa päätökseksi tulee se mielipide, johon kokouksen puheenjohtaja on yhtynyt. Kokouksen puheenjohtajan on huolehdittava siitä, että kokouksessa pidetään pöytäkirjaa. Pöytäkirjaan on merkittävä kokouksessa tehdyt päätökset sekä, mikäli päätöksestä on äänestetty, äänestyksen tulos. Puheenjohtajan ja vähintään yhden kokouksen valitseman pöytäkirjan tarkastajan on allekirjoitettava pöytäkirja. Pöytäkirjan on viimeistään kahden (2) viikon kuluttua kokouksesta oltava osuuskunnan jäsenten nähtävänä. 9 Varsinainen kokous Osuuskunnan varsinaisessa kokouksessa: - esitetään toimintakertomus ja tilinpäätös; - päätetään tuloslaskelman ja taseen vahvistamisesta; toimenpiteistä, joihin vahvistetun taseen mukainen ylijäämä tai tappio antaa aihetta; vastuuvapauden myöntämisestä hallituksen jäsenille tilikaudelta ja hallituksen jäsenten lukumäärästä sekä - valitaan hallituksen jäsenet

Perustamiskirjan LIITE B, sivu 3(5) - päätetään hallituksen jäsenten kulukorvauksista sekä - käsitellään kokouskutsussa mainitut hallituksen tai osuuskunnan jäsenten esittämät asiat. 10 Kutsu osuuskunnan kokoukseen Hallitus kutsuu osuuskunnan kokouksen koolle. Kutsu osuuskunnan kokoukseen on toimitettava jäsenille viimeistään seitsemän (7) päivää ennen kokousta. Kutsu julkaistaan seudulla ilmestyvässä paikallislehdessä tai toimitetaan jäsenille sähköpostiviestinä tai postitse jäsenluetteloon merkittyihin tai muuten osuuskunnan tiedossa oleviin osoitteisiin. Kutsussa on mainittava kokouksessa käsiteltävät asiat. Jos kokouksessa käsitellään sääntöjen muuttamista tai osuuskuntalain 4 luvun 12 :ssä tarkoitettua asiaa taikka uusien osuuksien, lisäosuuksien tai sijoitusosuuksien antamista, kutsu on julkaistava viimeistään kuukautta ennen kokousta ja siinä on mainittava päätösehdotuksen pääasiallinen sisältö. OSUUSKUNNAN JOHTO 11 Hallitus Osuuskunnan hallitukseen kuuluu vähintään kolme (3) ja enintään seitsemän (7) jäsentä. Osuuskunnan kokous valitsee hallituksen jäsenet. Hallituksen jäseneltä on saatava päivätty ja allekirjoitettu suostumus tehtävään. Hallituksen jäsenen toimikausi on kolme kalenterivuotta kerrallaan. Vuosittain hallituksen jäsenistä on erovuorossa kolmasosa (1/3). Erovuoroiset jäsenet ratkaistaan ensimmäisenä ja toisena vuonna arvalla. Hallituksen jäsenten on edustettava mahdollisimman tasapuolisesti osuuskunnan jäseniä ja toimialuetta. Liiketaloudellinen ja hallinnollinen osaaminen katsotaan jäsenten valinnassa eduksi. Hallitus voi halutessaan käyttää apunaan eri alojen asiantuntijoita. 12 Hallituksen järjestäytyminen ja kokoukset Hallitus valitsee keskuudestaan vuodeksi kerrallaan puheenjohtajan, varapuheenjohtajan ja sihteerin. Jos äänet menevät tasan, puheenjohtaja valitaan arvalla. Puheenjohtaja kutsuu hallituksen koolle tarvittaessa tai jos hallituksen jäsen sitä vaatii. Kokouskutsu on lähetettävä jokaiselle hallituksen jäsenelle kirjallisesti vähintään seitsemän (7) päivää ennen kokousta. Hallitus on päätösvaltainen, kun saapuvilla on puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja ja heidät mukaan luettuna enemmän kuin puolet jäsenistä. Hallituksen päätökseksi tulee se mielipide, jota enemmän kuin puolet läsnä olevista on kannattanut tai, äänten mennessä tasan, se mielipide, johon puheenjohtaja yhtyy. Hallituksen kokouksesta on laadittava pöytäkirja, johon merkitään läsnäolijat, päätökset ja äänestykset. Kokouksen puheenjohtaja ja sihteeri allekirjoittavat hallituksen pöytäkirjat. Toimitusjohtajalla on kokouksissa läsnäolo- ja puheoikeus. 13 Hallituksen tehtävät Hallituksen on edistettävä osuuskunnan etua huolellisesti ja hoidettava sen asioita lain ja näiden sääntöjen mukaisesti. Hallitus huolehtii osuuskunnan hallinnosta ja toiminnan asianmukaisesta järjestämisestä. Hallituksen on huolehdittava siitä, että kirjanpidon ja varainhoidon valvonta on asianmukaisesti järjestetty. Tämän lisäksi hallituksen tehtäviin kuuluu muun muassa - ottaa ja erottaa toimitusjohtaja ja päättää hänen palkka- ym. eduistaan ja muista hänen toimisuhteensa ehdoista; - kutsua koolle osuuskunnan kokoukset ja valmistella niissä käsiteltävät asiat; - laatia tilinpäätös; - päättää toiminimen kirjoitusoikeuden ja prokuran antamisesta;

Perustamiskirjan LIITE B, sivu 4(5) - päättää lainojen ottamisesta sekä takaussitoumusten antamisesta; - päättää kiinteistöjen vuokraoikeuksien luovuttamisesta; - päättää kiinnityksen hakemisesta kiinteistöön, sen määräosaan tai määräalaan tai käyttöoikeuteen sekä pantti- ja haltijavelkakirjojen luovuttamisesta; - päättää kiinnityksen hakemisesta irtaimeen omaisuuteen sekä irtaimen omaisuuden panttaamisesta; - päättää investoinneista ja realisoinneista määrittelemiensä periaatteiden mukaisesti; - valita tarvittavat toimikunnat käsittelemään toimivaltaansa kuuluvia asioita; - laatia ehdotus toimenpiteistä, joihin vahvistetun taseen mukainen ylijäämä tai tappio antaa aihetta. 14 Toimitusjohtaja Osuuskunnalla voi olla toimitusjohtaja, jonka tehtävänä on johtaa osuuskunnan toimintaa lain, näiden sääntöjen sekä hallintoelinten päätösten ja ohjeiden mukaisesti. 15 Toiminimen kirjoitus Osuuskunnan toiminimen kirjoittavat hallituksen jäsenet ja hallituksen siihen oikeuttamat henkilöt, aina kaksi yhdessä. TILINPÄÄTÖS 16 Tilikausi ja tilinpäätös Osuuskunnan tilikausi on 1.11.-31.10. Kultakin tilikaudelta laaditaan voimassaolevan lainsäädännön mukainen tilinpäätös seuraavan vuoden tammikuun loppuun mennessä. VAROJEN KÄYTTÄMINEN 17 Vararahasto ja muut rahastot Osuuskunnalla on vararahasto. Vararahastoon on siirrettävä vähintään viisi (5) prosenttia taseen osoittamasta tilikauden ylijäämästä, josta on vähennetty taseen osoittama tappio edellisiltä tilikausilta. Vararahastoa on kartutettava, kunnes se on vähintään sadasosan (1/100) taseen loppusummasta, kuitenkin vähintään 2500 euroa. 18 Ylijäämä ja sen käyttäminen Kun osuuskunnan vararahasto on noussut täyteen määräänsä, voidaan siihen edelleen siirtää tilikauden ylijäämästä osuuskunnan kokouksen päättämä määrä rahaa. Jakokelpoisen ylijäämän voi osuuskunnan kokous jättää käyttämättömänä ylijäämä- tai tappiotilille tai päättää käytettäväksi: - osuusmaksun korkona varsinaisille osuuksille ja vapaaehtoisille lisäosuuksille; - ylijäämän palautukseen hallituksen päättämien periaatteiden mukaan tai - rahastosiirtoihin. 19 Osuusmaksun koron ja ylijäämän palautuksen maksaminen Osuusmaksun korko ja ylijäämän palautus maksetaan viimeistään kahden (2) kuukauden kuluttua siitä osuuskunnan kokouksesta, jossa ylijäämän käyttämisestä on päätetty. Maksu suoritetaan jäsenen tilille tai muulla hallituksen päättämällä tavalla. 20 Tappion kattaminen Jos tilikauden ylijäämä ja osuuskunnan muu jakokelpoinen ylijäämä eivät riitä osuuskunnan tappion kattamiseen, saadaan siihen käyttää vararahastoa tai varsinaisia osuusmaksuja. Jos jäsenen suorittama osuusmaksu tai osa siitä on käytetty tappion kattamiseen, on koko jäsenelle tuleva ylijäämäosuus pidätettävä hänen osuusmaksunsa suorittamiseksi, kunnes käytetty määrä on maksettu. Jos vararahastoa on käytetty tappion kattamiseen, ylijäämää ei saa jakaa jäsenille seuraavalta

Perustamiskirjan LIITE B, sivu 5(5) tilikaudelta, ellei vararahastoa samalla kartuteta tappion kattamiseen käytetyllä summalla. 21 Varsinainen osuus ja osuusmaksu Osuuskunnan jäsenen on otettava yksi (1) osuus ja maksettava siitä osuuskunnalle sadan (100) euron suuruinen osuusmaksu. Tätä jäsenyyden perusteena olevaa osuutta kutsutaan varsinaiseksi osuudeksi. Osuusmaksu on suoritettava osuuskunnan tilille yhdessä erässä viimeistään kolmen (3) kuukauden kuluessa osuuskunnan jäseneksi hakemisesta. 22 Vapaaehtoinen osuus Osuuskunnan jäsen voi halutessaan osallistua osuuskuntaan yhdellä tai useammalla vapaaehtoisella osuudella. Vapaaehtoisen osuuksien enimmäismäärä on tuhat (1 000) kappaletta. Vapaaehtoinen osuusmaksu on samansuuruinen kuin varsinainen osuusmaksu. Riippumatta jäsenen lunastamien osuuksien määrästä, kullakin jäsenellä on vain yksi ääni osuuskunnan hallinnossa. Maksu on suoritettava osuuskunnan tilille yhdessä erässä viimeistään kuukauden kuluessa siitä, kun osuuskunnan jäsen on ilmoittanut haluavansa vapaaehtoisia osuuksia. 23 Osuusmaksun korottaminen Osuusmaksua voidaan korottaa siten, että 21 :ssä todettua euromäärää muutetaan ja osuusmaksun määrää korotetaan maksua vastaan. 24 Osuusmaksun palauttaminen Kun jäsenyys osuuskunnassa on päättynyt, saa hän tai se, jolle hänen oikeutensa on siirtynyt, osuusmaksun ja mahdollisten vapaaehtoisten osuuksien maksut takaisin vuoden kuluttua sen tilikauden päättymisestä, jonka aikana jäsenyys on lakannut. 25 Osuuskunnan purkaminen, selvitystila ja säästön jakaminen Päätös osuuskunnan vapaaehtoisesta purkamisesta ja selvitystilaan asettamisesta tehdään osuuskunnan kokouksessa. Päätös on pätevä, jos sitä kannattavat jäsenet, joilla on vähintään kaksi kolmasosa annetuista äänistä. Jos osuuskunta puretaan, on sen jäljelle jäävät varat, sen jälkeen kun velat ja sitoumukset on selvitetty ja osuusmaksut maksettu jäsenille, käytettävä osuuskunnan kokouksen päätöksen mukaisesti. 26 Välimiesmenettely Riidat osuuskunnan ja hallituksen jäsenen tai osuuskunnan muun edustajan, selvitysmiehen tai osuuskunnan jäsenen välillä ratkaistaan välimiesmenettelyä noudattaen, kuten siitä on laissa erikseen säädetty. 27 Sääntöjen muuttaminen Sääntöjen muuttamisesta päättää osuuskunnan kokous. Päätös on pätevä, ellei laissa tai näissä säännöissä ole muuta säädetty, jos sitä kannattavat jäsenet, joilla on vähintään kaksi kolmasosaa annetuista äänistä. Muilta kuin näissä säännöissä mainituilta osin noudatetaan osuuskuntalakia.