Tuusulan kunta Viranhaltijapäätös 1 ( 5) TUUDno-2018-1624 Hallinnon vastuuvakuutuksen hankinta Tuusulan kunnalla on vuodesta 2012 alkaen ollut vastuuvakuutus kunnan viranhaltijoille ja luottamushenkilöille vakuutusmäärällä 7, 5 miljoonaa euroa. Tuusulan kunta järjesti KL- Kuntahankintojen puitejärjestelyn ehtojen mukaisesti minikilpailutuksen ja valinnut Tuusulan kunnan vakuutusmeklaripalveluiden toimittajaksi Meklaritalo Oy:n. Meklaritalo Oy on toteuttanut vakuutusten kilpailutuksen Tuusulan kunnan toimeksiannosta vuonna 2017. Hankinnan kohteena oli Tuusulan kunnan vakuutusten hankinta ja kilpailutettavina vakuutuksina Tuusulan kunnan lakisääteiset ja vapaaehtoiset vakuutukset. Tarjouspyynnössä tarjouksia pyydettiin henkilövakuutuksista, työntekijän ryhmähenkivakuutuksista, omaisuusvakuutuksista, ajoneuvovakuutuksista ja toiminnan vastuuvakuutuksista. Lisäksi mukana oli optiona hallinnon laaja vastuuvakuutus. Tarjouskilpailussa optiona ollutta hallinnon laajaa vastuuvakuutusta tarjosi vain yksi taho. Vakuutuksen turva oli tarjotussa vastuuvakuutuksessa kuitenkin hyvin rajattu, ja tarjotut vastuuvakuutukset kattoivat ainoastaan vakuutuksessa nimettyihin kunnan viranhaltijaan kohdistuvia vahinkoja. Novum Oy on kilpailuttanut edellä mainitun kotimaisen vastuuvakuutuksen lisäksi laajemman vastuuvakuutuksen kansainvälisillä markkinoilla. Kilpailutus on uusittu vuosittain, viimeksi marras- joulukuussa 2018. Vakuutus on voimassa vuoden ja se uusitaan vuosittain, mikäli vakuutusyhtiö myöntää vakuutukseen jatkoa. Vakuutuksen taustalla olevat tarjoajat voivat vuosittain muuttua, koska vakuutuksen myöntävänä tahona on useista vakuutusyhtiöistä muodostuva vahinkovakuutuspooli. Vuoden 2018 vakuutusmaksu perustuu saatuihin tarjouksiin ja kunnan nykyiseen vahinkotilastoon. Tällä hetkellä vakuutuksenantajina ovat seuraavat tahot: Riskin kirjoittaja: 100% Dual Corporate Risk Limited Vakuuttajat: 70 % Liberty Mutual Insurance Europe Limited, 20 % Everest Syndicate 2788 at Lloyd s ja 10 % Hardy Syndicate 382 at Lloyd s. Vakuutuksessa vakuutuksenottaja on kunta ja vakuutettuina ovat kaikki vakuutusehdoissa mainitut kunnan ja konserniyhteisöjen työntekijäryhmät ja viranhaltijat. Vakuutus ei kata kunnan omaa varallisuusvahingon korvausvastuuta, mutta kunnan asianajokulut korvataan, jos kunta on haastettu samaan oikeusprosessiin henkilöön kohdistuvan vaateen lisäksi. Julkisyhteisön hallinnon vastuuvakuutuksen etuina voidaan pitää mm. vakuutus antaa työ- ja virkatehtävissä toimiville henkilöille oikeudellista turvaa, vahingonkorvausvaatimustilanteessa vakuutetulla on mahdollisuus puolustautua vakuutuksen antaman suojan turvin ilman henkilökohtaisia kuluja (vakuutus sisältää asianajosopimuksen asiaan erikoistuneen asianajotoimiston kanssa) vakuutus antaa taloudellista turvaa; vakuutuksesta maksetaan vahingonkorvaustilanteessa aiheutuneet vahingot, kuitenkin enintään valittuun vakuutusmäärään saakka (huom. vakuutus ei kata rikollisella toiminnalla aiheutettuja vahinkoja).
Tuusulan kunta Viranhaltijapäätös 2 ( 5) Vastuuvakuutuksen kilpailutuksessa vakuutuksen kattavuuskriteerit on määritelty seuraavasti: Kattavuus Tuusulan kunnan viranhaltijat, toimihenkilöt sekä luottamushenkilöt Tuusulan kunnan tytäryhtiöiden hallituksen jäsenet (omistusosuus 50-100%), johto- ja toimihenkilöt sekä luottamushenkilöt Tuusulan kunnan nimeämät edustajat hallituksissa (omistusosuus 0 - alle 50%) syytteessä/vahingonkorvausvaatimuksen kohteena olevan henkilön puolustuskulut, silloinkin kun henkilö on syytettynä esim. rikollisesta teosta työsuhdeperusteiset riidat - seksuaalinen häirintä, kiusaaminen jne. rikoslain nojalla nostetut vahingonkorvausvaatimukset (puolustuskulut), kunnes korkein oikeusaste on todennut syyllisyyden kustannukset korvataan sitä mukaan kun niitä syntyy. Kv- vastuuvakuutuksen hinnat: Vakuutusmäärä: EUR 7.500.000, 12kk vakuutuskauden kokonaiskustannus EUR 18.810, 00 Vakuutusmäärä: EUR 5.000.000, 12 kk vakuutuskauden kokonaiskustannus EUR 16.206, 00 Lain julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista 1397/2016 25 mukaan tavara- ja palveluhankintojen kansallinen kynnysarvo on 60.000 euroa. Tuusulan kunnanhallituksen 5.3.2018 82 hyväksymän pienhankintaohjeen mukaisesti 10.000 euroa ja yli menevät hankinnat kilpailutetaan kevennettyä kilpailumenettelyä käyttäen. Erityisistä syistä pienhankinta voidaan myös jättää kilpailuttamatta. Novum Oy kilpailuttaa vastuuvakuutuksen alihankintana Lontoon vakuutuspörssissä. Suomessa ei ole tarjolla vastaavia riskienhallintaratkaisuja. Kuntaliiton neuvontayksikön hankinta- asiantuntijoiden mukaan vakuutus, jota on haettava vuosittain erikseen, ja jonka myöntävä taho jatkuvasti muuttuu, vakuutusboolin osakkaiden vaihtuessa, on katsottava omaksi erilliseksi hankinnaksi. Päätöksen peruste Tuusulan valtuuston 11.12.2017 223 hyväksymän hallintosäännön toimivaltasäännösten mukaan materiaalihallinto ja hankinnat - yksikön esimies päättää kunnan yhteisistä hankinnoista, joiden arvo alittaa 200 000 euroa. Päätös Päätän, että Tuusulan kunta ottaa kunnalle Novum Oy:n kilpailuttaman kansainvälisen hallinnon vastuuvakuutuksen vakuutuskaudelle 11.12.2018 10.12.2019 kv- vastuuvakuutuksen vakuutusmääräksi otetaan 7, 5 milj. euroa, jolloin vakuutuskauden kokonaiskustannukseksi muodostuu 18 810, 00 euroa. Tiedoksi talousjohtaja, rahoitussuunnittelija, Väisänen Lassi / Novum Oy
Tuusulan kunta Viranhaltijapäätös 3 ( 5) Allekirjoitus Tuula Hyttinen, kunnansihteeri Viranhaltijapäätöksen nähtävänäolo Julkaistu yleisessä tietoverkossa 11.12.2018
Tuusulan kunta Viranhaltijapäätös 4 ( 5) Oikaisuvaatimus 17 Oikaisuvaatimusohje Oikaisuvaatimusohje hankintalain kansalliset kynnysarvot alittavissa hankinnoissa (Pienhankinnat) Kansallisen kynnysarvon alittavissa hankinnoissa tehtyyn kunnan viranomaisen (hankintayksikkö) päätökseen tai muuhun hankintamenettelyssä annettuun ratkaisuun tyytymätön voi tehdä hankintayksikölle julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista annetun lain (hankintalaki) 132-135 :ssä tarkoitetun vaatimuksen hankintaoikaisusta tai kuntalain 134 :ssä tarkoitetun oikaisuvaatimuksen. Kansallisen kynnysarvon alittaviin hankintoihin ei muilta osin sovelleta hankintalakia. Oikaisua koskevan vaatimuksen voi tehdä tarjouskilpailuun osallistunut tarjoaja tai osallistumishakemuksen tehnyt ehdokas eli se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen). Kuntalain mukaisen oikaisuvaatimuksen voi lisäksi tehdä kunnan jäsen. Kansallisen kynnysarvon suuruus on 1.1.2017 lähtien: 60.000 tavarat- ja palvelut 400.000 terveydenhoito- ja sosiaalipalvelut 300.000 muut erityiset palvelut 150.000 rakennus- ja käyttöoikeusurakat 500.000 käyttöoikeussopimukset Määräaika oikaisua koskevien vaatimusten tekemiselle: Oikaisua on vaadittava 14 päivän kuluessa siitä, kun oikaisuvaatimuksen tekijä on saanut tiedon hankintayksikön päätöksestä tai muusta hankintamenettelyssä tehdystä ratkaisusta. Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa asianosaisen suostumuksella katsotaan asianosaisen saaneen tiedon päätöksestä kolmantena päivänä viestin lähettämisestä, jollei muuta näytetä. Käytettäessä todisteellista tiedoksiantotapaa, tiedoksianto katsotaan tapahtuneeksi saantitodistuksen osoittamana aikana tai erilliseen tiedoksisaantitodistukseen merkittynä aikana. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa. Tiedoksiantopäivää tai sitä päivää, jona päätös on asetettu nähtäväksi, ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Vaatimus on esitettävä viimeistään määräajan viimeisenä päivänä ennen virka- ajan päättymistä. Jos määräajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, voi oikaisuvaatimuksen tehdä ennen viraston aukioloajan päättymistä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen. Hankintaoikaisun ja oikaisuvaatimuksen sisältö: Oikaisuvaatimuksesta on käytävä ilmi vaatimukset perusteineen. Hakemukseen on
Tuusulan kunta Viranhaltijapäätös 5 ( 5) merkittävä oikaisua vaativan ja kirjelmän laatijan nimi sekä tarvittavat yhteystiedot asian hoitamiseksi. Hankintaoikaisuun on liitettävä asiakirjat, joihin vaatimuksen tekijä vetoaa, jolleivat ne jo ole hankintayksikön hallussa. Toimitusosoite: Tuusulan kunta (päätöksen tehnyt viranhaltija tai toimielin) PL 60, 04301 Tuusula Hyryläntie 16 kirjaamo@tuusula.fi Hankintaoikaisun käsittelee päätöksentekijä. Kuntalain mukainen oikaisuvaatimus tehdään asianomaiselle toimielimelle. Oikaisuvaatimuksen käsittelystä ei peritä maksua.