20 Tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen vuodelta 2016

Samankaltaiset tiedostot
Kangasniemi Ote pöytäkirjasta 3/ (5) Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus, 42, Kunnanvaltuusto, 21,

19 Tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen vuodelta 2017

Liitteet 1 raportti valtuuston asettamien toiminnallisten tavoitteiden toteutuminen tammielokuu

33 Valtuuston asettamien toiminnallisten ja taloudellista tavoitteiden toteutuminen

Pirkanmaan sairaanhoitopiiri Pöytäkirja 5/ ( 13) Tarkastuslautakunta

Mäntyharju Pöytäkirja 1/ (9) Tarkastuslautakunta Aika , klo 14:00-17:04. Kunnantalo, kokoushuone Kalla.

Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet sekä kunnanjohtaja tai pormestari.

Laki vesihuoltolain muuttamisesta (681/2014)

12 Valtuutettujen ja kunnan asukkaiden aloitteet v Eron myöntäminen kunnanhallituksen jäsenyydestä/tapani Kuusela

1 Tarkastuslautakunta PÖYTÄKIRJA 2/2018

46 Selvitykset arviointikertomuksesta vuodelta 2015 nousseisiin kohteisiin. 48 Muut mahdolliset asiat / kuntalaisaloite kouluverkon puolesta

MYRSKYLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2016 Tarkastuslautakunta AIKA klo Kunnanviraston kokoushuone

TERVEYDENHUOLON KY. Tarkastuslautakunta

Mäntyharju Pöytäkirja 4/ (8) Tarkastuslautakunta Aika , klo 14:08-16:06. Yhtenäiskoulun atk-luokka.

Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone. Venla Tuomainen, puheenjohtaja Räsänen Heimo, varapuheenjohtaja Annukka Mustonen, jäsen

Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone. Venla Tuomainen, puheenjohtaja Räsänen Heimo, varapuheenjohtaja Annukka Mustonen, jäsen

PUDASJÄRVEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 9/

MYRSKYLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2014 Tarkastuslautakunta AIKA klo Kunnanviraston kokoushuone

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/ (9) Juankosken tarkastuslautakunta Juankosken kaupungintalo 3. kerroksen kokoushuone

Toivakan kunta Pöytäkirja 4/ / 9. Tarkastuslautakunta Aika klo 16:30-19:50. Toivakan kirjasto, kirjaston sali

LAPINJÄRVEN KUNTA Esityslista 3/ SISÄLLYSLUETTELO

ALAVIESKAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/ (8)

Laihia Pöytäkirja 5/ (12) Tarkastuslautakunta

ISONKYRÖN KUNTA ESITYSLISTA No 7/2019 Tarkastuslautakunta Sivu 42. Isonkyrön kunnanvirasto, hallituksen kokoushuone

TERVEYDENHUOLON KY. Tarkastuslautakunta

TERVEYDENHUOLON KY. Tarkastuslautakunta

PÖYTÄKIRJA. Perjantai klo Kunnanviraston kokoushuone, os. Tervontie TERVO. Perjantai

ISONKYRÖN KUNTA ESITYSLISTA No 4/2019 Tarkastuslautakunta Sivu 21. Isonkyrön kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone

ISONKYRÖN KUNTA ESITYSLISTA No 6/2019 Tarkastuslautakunta Sivu 35. Isonkyrön kunnanvirasto, hallituksen kokoushuone

PELLON KUNTA 6/2018 Tarkastuslautakunta AIKA Maanantai klo Pellon kunnanvirasto, valtuustosali TARKASTUSLAUTA- KUNTA

Suoritemaksu on 85 (lasku suoritemaksusta postitetaan myöhemmin).

Parikkalan kunta Kokouspöytäkirja nro 3/2013 Tarkastuslautakunta Sivu 13

Savitaipaleen kunta Pöytäkirja 2/2019 1

ALAVIESKAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/ (9)

TYRNÄVÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/

Toivakan kunta Pöytäkirja 12/ / 12. Tarkastuslautakunta Aika klo 15:00-17:09. Toivakkatalo neuvotteluhuone

Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone

Kuopion yliopistollinen sairaala, hallituksen kokoushuone (rak. 10, 1. krs)

LEMPÄÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2015 1

MYRSKYLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2017 Tarkastuslautakunta AIKA klo Kunnanviraston kokoushuone

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 11/ (11) Tarkastuslautakunta. Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone, 2. krs

122 Kiinteistö Oy Salmelan maja Oy / yhtiöjärjestys ja perustamissopimus

Kangasniemi Pöytäkirja 2/ (10) Sivistyslautakunta Aika , klo 13:11-14:22. Kangasniemen kunnantalo, takkahuone

Laaksonen Kyllikki Saarelma Markku. Muut Tuominen Pirjo palvelusihteeri, pöytäkirjanpitäjä. Palvelut Oy, :t 16 Rönnholm Riku kunnanjohtaja, 16

LUETTELO KÄSITELLYISTÄ ASIOISTA

RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 4/2016 Tarkastuslautakunta. Keskiviikko klo Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone

Aksels Tuulikki Jäsen

220 Valtuuston asettamien toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden toteutuminen

Toivakan kunta Pöytäkirja 9/ / 12. Tarkastuslautakunta Aika klo 15:00-18:03. Käsitellyt asiat

LUETTELO KÄSITELLYISTÄ ASIOISTA

Järvenpää Pöytäkirja 3/ ( 7) Lupajaosto Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus sekä pöytäkirjan tarkastaminen

MARTTILAN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA 2/ klo Marttilan kunnanvirasto, kokoustila

Kuopion yliopistollinen sairaala, kokoushuone 40 (rak. 4, 0. krs)

KOSKEN TL TARKASTUSLAUTAKUNTA /2018

NRO 1/2018. Tarkastuslautakunta. 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. 2 Kokouksen järjestäytymistoimet

Ritva Lill-Smeds, jäsen

LEMPÄÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 8/2017 1

PELLON KUNTA 3/2018 Tarkastuslautakunta AIKA Tiistai klo Pellon kunnanvirasto, valtuustosali TARKASTUSLAUTA- KUNTA

Lahdessa / Reija Launiemi, hallintosihteerii

REISJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2017. Reisjärven Kunnantalo, Kokoushuone

KOKKOLAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 6/2019 1

SUOMUSSALMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 6/

REISJÄRVEN KUNTA ESITYSLISTA 3/2019

Tilikauden ylijäämä oli 4,22 milj. euroa (TA -5,67 milj. euroa). Investointien toteutuminen. Ehdotus tuloksen käsittelystä

1. 39 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Pöytäkirjan tarkastajien valitseminen Työjärjestyksen hyväksyminen 54

Toivakan kunta Pöytäkirja 9/ / 13. Tarkastuslautakunta Aika klo 14:00. Toivakkatalo, neuvotteluhuone.

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI MUUTOKSENHAKUKIELTO 23

65 Selvitykset arviointikertomuksesta vuodelta 2016 nousseisiin kohteisiin. 66 Eron myöntäminen Puulan seutuopiston opistolautakunnan varajäsenyydestä

Valitusasiakirjojen toimittaminen valitusviranomaiselle

LEMPÄÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 7/2017 1

127 Hallintajohtajan virka / talous- ja hallintojohtajan viran täyttäminen

Vehmaan kunta Kunnanhallitus Kokous 307 Nro 13 Kokoustiedot Aika: Maanantai , klo Kunnanvirasto, Vinkkilä Asialista:

Rautavaaran kunta Pöytäkirja 4/

Pirkanmaan sairaanhoitopiiri Pöytäkirja 6/ ( 11) Tarkastuslautakunta

Otsikko Sivu 17 TILINTARKASTAJAN RAPORTOINTI TILIKAUDEN TILINTARKASTUKSESTA

NRO 1/2017. Tarkastuslautakunta. 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus sekä esityslistan hyväksyminen. 2 Kokouksen järjestäytymistoimet

Ulvilan kaupunki Pöytäkirja 5/2015 1

LUETTELO KÄSITELLYISTÄ ASIOISTA

12 Kotiniemen omarantaisten omakotitonttien myyntihinnan tarkistaminen sekä tontista jätetyn tarjouksen käsittely

LEMPÄÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2018 1

1. Päätös on lähetetty asianosaiselle kirjeitse ja annettu postin kuljetettavaksi

Mäntyharju Pöytäkirja 4/ ( 14) Tarkastuslautakunta Kuntatarkastajan tarkastushavainnot kuntatarkastuksesta

Naapureilla ei ole ollut huomautettavaa hankkeesta. Poikkeamistoimivalta on MRL 171 :n mukaan kunnalla.

Hämeenkyrö Pöytäkirja 4/ ( 9) Tarkastuslautakunta

LAPINJÄRVEN KUNTA Esityslista 4/ SISÄLLYSLUETTELO

IMATRAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA TARKALTK 1/2019. Tarkastuslautakunta Julkinen. Aika klo 17:00-17:30

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/ (1) Kaupunginvaltuusto Muutoksenhakuohje

34 Pylvänälän kylän Teho-nimisen tilan RN:o 2:204 ja tilalla sijaitsevan teollisuushallin myynti / kauppakirjan hyväksyminen

Naapureilla ei ole ollut huomautettavaa hankkeesta. Poikkeamistoimivalta on MRL 171 :n 1 momentin mukaan kunnalla.

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI MUUTOKSENHAKUKIELTO 75

LEMPÄÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2016 1

1. Päätös on lähetetty asianosaiselle kirjeitse ja annettu postin kuljetettavaksi

Kangasniemi Ote pöytäkirjasta 5/ (6) Kunnanvaltuusto

LEMPÄÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2016 1

KUNNANVALTUUSTO No 3/2015

Lahdessa / Reija Launiemi, hallintosihteeri

1 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS. Tarkastuslautakunnan kokousmenettelyssä noudatetaan hallintosäännön määräyksiä.

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Kuopion yliopistollinen sairaala, hallituksen kokoushuone (rak. 10, 1. krs)

PARAISTEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 5/17 Tarkastuslautakunta Aika ja paikka: Kaupungintalo, Ohjaamo klo

Transkriptio:

Kangasniemi Pöytäkirja 3/2017 1 (17) Aika 15.05.2017, klo 18:05-19:10 Paikka Kangasniemen kunnantalo, Kangasniemi-sali Käsitellyt asiat 15 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 16 Pöytäkirjan tarkastus 17 Tilinpäätös 2016 18 Arviointikertomus 2016 19 Tilintarkastuskertomus vuodelta 2016 20 Tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen vuodelta 2016

Kangasniemi Pöytäkirja 3/2017 2 (17) Saapuvilla olleet jäsenet Mikko Hokkanen, puheenjohtaja Tommi Vehmala, 1. varapuheenjohtaja Pekka Leskinen, 2. varapuheenjohtaja Antti Lindqvist Hannu Tiihonen Hannu Tiusanen Heikki Manninen Helvi Marttinen Johanna Klemola Juhani Saksa Leena Haikarainen Marjatta Valkonen Markku Kuusjärvi Matti Tulla Pasi Hänninen Rauni Pietarinen Seppo Laitinen Simo Hokkanen Sirpa Sappinen Tapani Nykänen Tapio Viljanen Tiina Väisänen Tuula Vornanen Anne Puikkonen, varajäsen Pauli Pajunen, varajäsen Paula Kuitunen, varajäsen Arja-Liisa Kuparinen, varajäsen Muut saapuvilla olleet Risto Nylund, sihteeri Johanna Luukkonen Poissa Kimmo Harjula Maarit Tulla Petra Laitinen Tapani Kuusela Allekirjoitukset Mikko Hokkanen Puheenjohtaja Risto Nylund Sihteeri Pöytäkirjan tarkastus Pöytäkirja on tarkastettu ja hyväksytty 18.05.2017 18.05.2017

Kangasniemi Pöytäkirja 3/2017 3 (17) Johanna Klemola Pekka Leskinen Pöytäkirjan nähtävänäolo Kangasniemen kunnantalolla 19.5.2017 virka-aikana talous- ja hallintojohtajan työhuoneessa. Risto Nylund, talous- ja hallintojohtaja

Kangasniemi Pöytäkirja 3/2017 4 (17) 15 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Valmistelija / lisätiedot: Risto Nylund risto.nylund@kangasniemi.fi Esittelijä: Mikko Hokkanen 1. Puheenjohtaja toteaa kokouksen lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. 2. Asialista hyväksytään tämän kokouksen työjärjestykseksi. hyväksyttiin.

Kangasniemi Pöytäkirja 3/2017 5 (17) 16 Pöytäkirjan tarkastus Valmistelija / lisätiedot: Risto Nylund risto.nylund@kangasniemi.fi Pöytäkirjan tarkastuspäivä on torstaina 18.5.2017 (ennen klo 12.00) Kokouksen tarkastettu pöytäkirja, johon on liitetty oikaisuvaatimusohjeet / valitusosoitus, pidetään yleisesti nähtävillä kokouksesta seuraavana perjantaina virka-aikana Kangasniemen kunnantalolla, talous- ja hallintojohtajan työhuoneessa. Esittelijä: Mikko Hokkanen Valitaan 2 pöytäkirjantarkastajaa. Pöytäkirjantarkastajiksi valittiin Johanna Klemola ja Pekka Leskinen.

Kangasniemi Pöytäkirja 3/2017 6 (17) Kunnanhallitus, 95, 03.04.2017 Kunnanvaltuusto, 17, 15.05.2017 17 Tilinpäätös 2016 KNGDno-2015-502 Kunnanhallitus, 03.04.2017, 95 Valmistelijat / lisätiedot: Risto Nylund risto.nylund@kangasniemi.fi Kangasniemen kunnan vuoden 2016 tilinpäätös on valmistunut. Kuntalain 113 :n mukaan kunnan tilinpäätökseen kuuluvat tase, tuloslaskelma, rahoituslaskelma, tase sekä niiden liitteenä olevat tiedot sekä talousarvion toteutumisvertailu ja toimintakertomus. Kangasniemen kunnan, joka tytäryhteisöineen muodostaa kuntakonsernin, tulee kuntalain 114 :n mukaisesti laatia ja sisällyttää tilinpäätökseensä konsernitilinpäätös. Kuntalain 113 :n mukaan tilinpäätös on laadittava tilikautta seuraavan vuoden maaliskuun loppuun mennessä. Tilintarkastajien on tarkastettava tilinpäätös toukokuun loppuun mennessä. Valtuuston on käsiteltävä tilinpäätös kesäkuun loppuun mennessä. Kuntalain 115 :n mukaan kunnanhallituksen on tehtävä toimintakertomuksessa esitys tilikauden tuloksen käsittelystä sekä talouden tasapainottamista koskevista toimenpiteistä. Vuoden 2016 tilinpäätös on 418.993,00 euroa ylijäämäinen. Vuoden 2016 tilinpäätöksen mukaan toimintatuotot vähenivät edelliseen vuoden verrattuna 69.134,42 eurolla ollen tilinpäätöksessä 9.190.320,06 euroa. Ulkoiset toimintatuotot vähenivät 22.006,47 euroa, 0,4 %. Toimintakulut vähenivät 178.294,98 eurolla ja olivat yhteensä 44.399.636,48 euroa. Ulkoiset toimintakulut vähenivät 131.167,03 euroa, 0,3 %. Henkilöstökulut vähenivät edellisestä vuodesta 447.436,32 euroa, 2,4 %. Erikoissairaanhoidon menoja kirjattiin 8 583 889 euroa, mikä on 420 000 euroa enemmän kuin tilinpäätöksessä 2015. Kokonaisverotulot 17.730.953 euroa vähenivät vuodesta 2015 yhteensä 361.210 eurolla 2,0 %. Valtionosuudet ovat tilinpäätöksen mukaan 19.576.066 euroa, kasvua 437.977 euroa 2,3 % edelliseen vuoteen. Vuosikatteeksi muodostui 2.140.477,54 euroa, joka riittää kattamaan käyttöomaisuuden poistot 1.721.484,54 euroa. Poistoissa on kertaluonteisina Kankaisten tasearvon poisto 129.000 euroa. Taseessa on kertynyttä ylijäämää vuoden 2016 tuloksen jälkeen yhteensä 5.560.847,08 euroa. Kangasniemen kunnan bruttoinvestoinnit v. 2016 olivat 6.407.968,94 euroa, vähennystä 1.868.542,26 euroa, 22,6 % edelliseen vuoteen. Kunnan lainamäärä oli tilikauden lopussa 22.329.117 euroa, asukasta kohti 3.985 euroa. Kuntakonsernin lainamäärä oli 28.959.000 euroa, asukasta

Kangasniemi Pöytäkirja 3/2017 7 (17) kohden 5.165 euroa. Kunnan omavaraisuusaste oli 46,1 % (kuntakonserni 32,0) ja suhteellinen velkaantuneisuus 64,3 % (65,5). Kunnanvaltuusto 19.12.2016 56 merkitsi tiedoksi ennusteen vastuualueiden määrärahaylitysten nettomenojen ylitykseksi kuntatasolla on n. 300 000 euroa. Verotulojen ennakoitiin tuolloin ylittyvän 356 000 euroa. Samalla kunnanvaltuusto päätti, että arvioitu nettomenojen ylitys katetaan ennakoitua suuremmilla verotuloilla. Kunnanvaltuusto päätti 19.12.2016 57, että koulun ja kirjaston kalustamiseen varatuista määrärahoista siirretään 604.000 koulun ja kirjaston rakentamisen määrärahoihin. Esittelijä: Johanna Luukkonen Kunnanhallitus 1. esittää kunnanvaltuustolle, että tilikauden 2016 ylijäämä 418.993,00 euroa siirretään omaan pääomaan tilikauden yli/alijäämätilille 2. allekirjoittaa vuoden 2016 tilinpäätöksen ja jättää tilinpäätöksen tilintarkastajan tarkastettavaksi 3. saattaa tilinpäätöksen tarkastuslautakunnan valmistelujen jälkeen kunnanvaltuuston käsiteltäväksi 4. sallii, että tarvittaessa voidaan vielä tehdä teknisiä muutoksia ennen kunnanvaltuuston käsittelyä ilman, että siitä kunnanhallituksen tarvitsee erikseen päättää. hyväksyttiin. Mirja Ursin, Annukka Hukari, Jari Karttunen ja Mikko Korhonen osallistuivat asiantuntijoina tämän asian käsittelyyn klo 15.07-16.05. Kunnanvaltuusto, 15.05.2017, 17 Valmistelija / lisätiedot: Risto Nylund risto.nylund@kangasniemi.fi Liitteet 1 tilinpäätös 2016.pdf Liitteenä nro 1 on tilinpäätös 2016-kirja. hyväksyttiin.

Kangasniemi Pöytäkirja 3/2017 8 (17) Tiedoksi Esimiehet

Kangasniemi Pöytäkirja 3/2017 9 (17) Tarkastuslautakunta, 5, 23.01.2017 Tarkastuslautakunta, 12, 05.04.2017 Tarkastuslautakunta, 18, 19.04.2017 Tarkastuslautakunta, 26, 03.05.2017 Kunnanvaltuusto, 18, 15.05.2017 18 Arviointikertomus 2016 KNGDno-2017-22 Tarkastuslautakunta, 23.01.2017, 5 Valmistelijat / lisätiedot: Kuntalain 121 :n mukaan tarkastuslautakunnan tehtävänä on valmistella valtuuston päätettävät hallinnon ja talouden tarkastusta koskevat asiat. Arvioida, ovatko valtuuston asettamat toiminnan ja talouden tavoitteet kunnassa ja kuntakonsernissa toteutuneet ja onko toiminta järjestetty tuloksellisella ja tarkoituksenmukaisella tavalla. Arvioida talouden tasapainotuksen toteutumista tilikaudella sekä voimassa olevan taloussuunnitelman riittävyyttä, jos kunnan taseessa on kattamatonta alijäämää. Huolehtia kunnan ja sen tytäryhteisöjen tarkastuksen yhteensovittamisesta. Valvoa 84 :ssä säädetyn sidonnaisuuksien ilmoittamisvelvollisuuden noudattamista ja saattaa ilmoitukset valtuustolle tiedoksi (vuodesta 2017 lähtien). Valmistella kunnanhallitukselle esitys tehtäviään koskeviksi hallintosäännön määräyksiksi sekä arvioinnin ja tarkastuksen talousarvioksi. Kunnanhallitus voi poiketa tarkastuslautakunnan esityksestä lautakuntaa koskeviksi hallintosäännön määräyksiksi ja talousarvioksi kunnan hallintosäännön ja talousarvioesityksen yhteensovittamiseen liittyvästä perustellusta syystä. Tarkastuslautakunta laatii arviointisuunnitelman ja antaa valtuustolle kultakin vuodelta arviointikertomuksen, jossa esitetään arvioinnin tulokset. Arviointikertomus käsitellään valtuustossa tilinpäätöksen yhteydessä. Lautakunta voi antaa valtuustolle muitakin tarpeellisena pitämiään selvityksiä arvioinnin tuloksista. Kunnanhallitus antaa valtuustolle lausunnon toimenpiteistä, joihin arviointikertomus antaa aihetta. Arviointikertomuksen laadinnan pohjaksi tietoa on saatavilla mm.: - Toimielinten pöytäkirjoista - Tilinpäätöksestä

Kangasniemi Pöytäkirja 3/2017 10 (17) - Lautakunnan suorittamista haastatteluista ja katselmuksista ja niistä laaditusta muistioista - Lautakunnan jäsenten omista havainnoista - Tilintarkastajien raporteista - Virallisista tilastoista Esittelijä: Matti Tulla Lautakunta käy keskustelun arviointikertomukseen sisällytettävistä asioista. Em. keskustelun pohjalta lautakunnan sihteeri laatii luonnoksen arviointikertomukseksi. Merkittiin pöytäkirjaan, että käytiin keskustelu vuoden 2016 arviointikertomukseen kirjattavista asioita. Tarkastuslautakunta, 05.04.2017, 12 Valmistelijat / lisätiedot: Esittelijä: Matti Tulla Tarkastuslautakunta käy keskustelun vuoden 2016 tilinpäätöksestä. Merkittiin pöytäkirjaan, että käytiin keskustelu vuoden 2016 tilinpäätöksen vaikutuksesta arviointikertomukseen. Tarkastuslautakunta, 19.04.2017, 18 Valmistelijat / lisätiedot: Liitteet 1 Arviointikertomus 2016 luonnos.pdf Arviointikertomusluonnos on liitteenä nro 1. Esittelijä: Matti Tulla

Kangasniemi Pöytäkirja 3/2017 11 (17) Tarkastuslautakunta jatkaa arviointikertomuksen käsittelyä luonnoksen pohjalta. Merkittiin pöytäkirjaan, että tarkastuslautakunta jatkoi arviointikertomuksen käsittelyä luonnoksen pohjalta. Tarkastuslautakunta, 03.05.2017, 26 Valmistelijat / lisätiedot: Liitteet 1 arviointikertomus 2016.pdf Esittelijä: Matti Tulla Lautakunta jatkaa arviointikertomuksen käsittelyä luonnoksen pohjalta ja päättää arviointikertomuksesta vuodelta 2016. Tarkastuslautakunta päättää hyväksyä liitteenä nro 1 olevan arviointikertomuksen vuodelta 2016 ja esittää sen edelleen kunnanvaltuustolle. Lisäksi tarkastuslautakunta esittää kunnanvaltuustolle, että kertomuksen tummennetuista kohdista pyydetään kunnanhallitusta antamaan tarpeelliset selvitykset. Selvitykset pyydetään antamaan lokakuun 2017 loppuun mennessä. Kunnanvaltuusto, 15.05.2017, 18 Valmistelija / lisätiedot: Liitteet 1 arviointikertomus 2016.pdf Liitteenä nro 1 on arviointikertomus 2016. hyväksyttiin. Tiedoksi Esimiehet

Kangasniemi Pöytäkirja 3/2017 12 (17) Tarkastuslautakunta, 24, 03.05.2017 Kunnanvaltuusto, 19, 15.05.2017 19 Tilintarkastuskertomus vuodelta 2016 KNGDno-2015-502 Tarkastuslautakunta, 03.05.2017, 24 Valmistelijat / lisätiedot: Liitteet 1 tilintarkastuskertomus 2016.pdf Kuntalain 125 :n mukaan tilintarkastajan on annettava valtuustolle kultakin tilikaudelta kertomus, jossa esitetään tarkastuksen tulokset. Kertomuksessa on myös esitettävä, onko tilinpäätös hyväksyttävä ja voidaanko toimielimen jäsenelle ja asianomaisen toimielimen tehtäväalueen johtavalle viranhaltijalle (tilivelvollinen) myöntää vastuuvapaus. Jos tilintarkastaja havaitsee, että kunnan hallintoa ja taloutta on hoidettu vastoin lakia tai valtuuston päätöksiä eikä virhe tai aiheutunut vahinko ole vähäinen, tilintarkastuskertomuksessa on tehtävä asiasta tilivelvolliseen kohdistuva muistutus. Muistutusta ei voida kohdistaa valtuustoon. Tarkastuslautakunnan on hankittava tilintarkastuskertomuksessa tehdystä muistutuksesta asianomaisen selitys sekä kunnanhallituksen lausunto. Valtuusto päättää toimenpiteistä, joihin tarkastuslautakunnan valmistelu, tilintarkastuskertomus ja siinä tehty muistutus antavat aihetta. Hyväksyessään tilinpäätöksen valtuusto päättää vastuuvapaudesta tilivelvollisille. Tilintarkastajan on annettava tilintarkastuskertomus viimeistään toukokuun loppuun mennessä. Tilintarkastajan on tarkastettava: 1) onko kunnan hallintoa hoidettu lain ja valtuuston päätösten mukaisesti; 2) onko kunnan tilinpäätös ja siihen kuuluva konsernitilinpäätös laadittu tilinpäätöksen laatimista koskevien säännösten ja määräysten mukaisesti sekä antavatko ne oikeat ja riittävät tiedot tilikauden toiminnasta, taloudesta, taloudellisesta kehityksestä ja taloudellisista vastuista; 3) ovatko valtionosuuksien perusteista annetut tiedot oikeita; sekä 4) onko kunnan sisäinen valvonta ja konsernivalvonta järjestetty asianmukaisesti. Tilinpäätöksen tarkastuksen on suorittanut tilintarkastaja JHT, HT ja tarkastaja Eija Susitaival 2-3.5.2017. Tilikauden aikana suoritettujen tarkastuskäyntien ja tilinpäätöksen tarkastuksen perusteella on annettu tilikaudelta 2016 tilintarkastuskertomus. Kertomus liitteenä nro 1.

Kangasniemi Pöytäkirja 3/2017 13 (17) Esittelijä: Matti Tulla Tilintarkastuskertomus merkitään tarkastuslautakunnan tietoon saatetuksi (liite nro 1) ja saatetaan se edelleen kunnanvaltuustolle tiedoksi. Hyväksyttiin. Kunnanvaltuusto, 15.05.2017, 19 Valmistelija / lisätiedot: Liitteet 1 tilintarkastuskertomus 2016.pdf Liitteenä nro 1 on tilintarkastuskertomus vuodelta 2016. hyväksyttiin. Tiedoksi Esimiehet

Kangasniemi Pöytäkirja 3/2017 14 (17) Tarkastuslautakunta, 25, 03.05.2017 Kunnanvaltuusto, 20, 15.05.2017 20 Tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen vuodelta 2016 KNGDno-2015-502 Tarkastuslautakunta, 03.05.2017, 25 Valmistelijat / lisätiedot: Kangasniemen kunnanhallitus on kokouksessaan 3.4.2017 95 käsitellyt ja allekirjoittanut kunnan vuoden 2016 tilinpäätöksen. Tilinpäätös on esitelty lautakunnalle 5.4.2017 pidetyssä kokouksessa. Tilintarkastaja on 3.5.2017 antanut tilintarkastuskertomuksen vuodelta 2016 (tarkastuslautakunta 3.5.2017 24). Esittelijä: Matti Tulla Tarkastuslautakunta päättää esittää kunnanvaltuustolle, että että vuoden 2016 tilinpäätös hyväksytään ja että tilivelvollisille myönnetään vastuuvapaus tilikaudelta 1.1. 31.12.2016. Hyväksyttiin. Kunnanvaltuusto, 15.05.2017, 20 Valmistelija / lisätiedot: hyväksyttiin. Tiedoksi Esimiehet

Kangasniemi Pöytäkirja 3/2017 15 (17) Kunnallisvalitus 17, 20 Kunnallisvalitusohje Valitusosoitus kunnanvaltuuston päätöksestä hallinto-oikeuteen Kunnallisvalituksen alaisiin päätöksiin voidaan hakea muutosta kirjallisella valituksella kuntalain 90 mukaisesti. Kunnallisvalituksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen) sekä kunnan jäsen. Valituksen saa tehdä sillä perusteella, että päätös on syntynyt virheellisessä järjestyksessä, päätöksen tehnyt viranomainen on ylittänyt toimivaltansa tai päätös on muuten lainvastainen. Kunnalisvalitus on tehtävä 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon kun pöytäkirja on yleisesti asetettu nähtäviksi. Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä, saantitodistuksen osoittamana aikana tai erilliseen tiedoksisaatitodistukseen merkittynä aikana. Valitusviranomainen Kunnallisvalitus Itä-Suomen hallinto-oikeus Minna Canthin katu 64, PL 1744 70101 KUOPIO puh: 029 56 42502 fax: 029 56 42501 ita-suomi.hao@oikeus.fi Valitusaika alkaa päätöksen tiedoksisaannista. Hallintovalitus Itä-Suomen hallinto-oikeus Minna Canthin katu 64, PL 1744 70101 KUOPIO puh: 029 56 42502 fax: 029 56 42501 ita-suomi.hao@oikeus.fi Valituskirjelmä Valitus tehdään kirjallisesti, joka on osoitettava valitusviranomaiselle, on ilmoitettava päätös, johon haetaan muutosta miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta ja mitä muutoksia siihen vaaditaan tehtäväksi, sekä perusteet, joilla muutosta vaaditaan.

Kangasniemi Pöytäkirja 3/2017 16 (17) Valituskirjelmässä on ilmoitettava valittajan tai muun laatijan nimi, kotikunta ja postiosoite sekä pu-helinnumero, johon asiaa koskevat ilmoitukset voidaan toimittaa. Valittajan, laillisen edustajan tai asiamiehen on allekirjoitettava valituskirjelmä. Valituskirjelmään on liitettävä päätös, josta valitetaan, alkuperäisenä tai jäljennöksenä todistus siitä, minä päivänä päätös on annettu tiedoksi tai muu selvitys valitusajan alkamisen ajankohdasta asiakirjat, joihin valittaja vetoaa vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle Asiamiehen on tarvittaessa liitettävä valtakirja (HLL 21 ) Valituskirjat on toimitettava valitusviranomaiselle valitusajan kuluessa ennen sen viimeisen päivän virka-ajan päättymistä. Jos valitusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa valitusasiakirjat toimittaa ensimmäisenä sen jälkeisenä arkipäivänä. Omalla vastuulla valitusasiakirjat voi lähettää postitse tai lähetin välityksellä. Postiin valitusasiakirjat on jätettävä niin ajoissa, että ne ehtivät perille ennen valitusajan päättymistä.

Kangasniemi Pöytäkirja 3/2017 17 (17) Muutoksenhakukielto 15, 16, 18, 19 Muutoksenhakukielto Muutoksenhakukieltoja koskevista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 91 :n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa.