Katariinanseurakunta. Joulun aika 2015 Adventista loppiaiseen



Samankaltaiset tiedostot
Katariinanseurakunta. Adventin ja joulun aika Pyhän Katariinan kirkko, valokuvaaja Timo Jakonen Esi een suunni elu ja tai o Katri Lautjärvi

Piikkiön seurakunta Elämää Jumalan armosta! Joulu 2013

JOULUSEIKKAILU. -Aikamatka ensimmäiseen jouluun

Katariinanseurakunta Pääsiäinen ja kevätkausi 2015

Katariinan- seurakunta Kesä 2014

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) Luterilainen Kirkko 1. vuosi nro UT 3/

Katariinanseurakunta. Syksy 2015

Katariinan- seurakunta Kesä 2015

Jumalanpalvelukset. Oriveden seurakunta - Juupajoen kappeliseurakunta Joulunajan tapahtumat 2017

Sihteeri piti alkuhartauden lukien 2. Kun. 5:1-15, luki rukouksen ja laulettiin virsi 415.

Sillä seudulla oli paimenia yöllä ulkona vartioimassa laumaansa. Yhtäkkiä heidän edessään seisoi Herran enkeli, ja Herran kirkkaus ympäröi heidät.

LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2014

su klo adventtisunnuntain messu. ma klo 18 Saksalaista ja italialaista barokkiakonsertti

Katariinanseurakunta. Talvi 2016

JOULUKUU 2018 & TAMMIKUU 2019

Siunattua joulun aikaa!

Adventin- ja joulunaika

Syksy 2014 Harjavallan seurakunnassa

Sisaret ja veljet adventin ajassa Jeesuksessa Kristuksessa! Tervetuloa joulunajan Kallaveden seurakunnan tapahtumiin.

TAPAHTUMIA TUOMIOKIRKKOSEURAKUNNASSA 1.ADVENTISTA LOPPIAISEEN

LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2015

111 KOKOUKSEN AVAUS Katsoimme jouluevankeliumivideon ja lauloimme 31:3. Puheenjohtaja avasi kokouksen.

Seurakuntaneuvosto toteaa kokouksen lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. 149 PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VALITSEMINEN JA TARKASTUSAJASTA PÄÄTTÄMINEN

Sisaret ja veljet adventin ajassa Jeesuksessa Kristuksessa! Tervetuloa joulunajan Kallaveden seurakunnan tapahtumiin.

Syntynyt - ei luotu. - Minä riitän ja olen saanut Vapahtajan - lahjana. Armollista Kristuksen syntymäjuhlaa, kun aika on.

Su klo 10 ENSIMMÄISEN ADVENTIN MESSU, PYHÄKOULU JA LÄHETYSKAHVIT

Kaavi JOULUNAIKA 2015

Yhteys. Munkkiniemen seurakunnasta alueen koteihin

LAMMIN SEURAKUNTA A DV E N T T I - JA J O U LU N A I K A

Kuva Hannu Jukola MESSUKYLÄN SEURAKUNTA. Joulun aika Tamperelain siltalehti.fi

Adventin- ja joulunaika

Rippikoulujen yhteisiä menoja Naarilan talvilomaripari

Ei mennyt niin kuin Strömsössä

Virsi 289. Puheenjohtaja toi terveisiä ja Leena Lehtisen ajatuksia Puhkea kukkaan tapahtumasta.

Jouluaika Paavalin seurakunnassa 2015

Toimintaa toukokuussa 2019

Seurakuntaneuvosto toteaa kokouksen lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. 3 PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VALITSEMINEN JA TARKASTUSAJASTA PÄÄTTÄMINEN

JOULUPAASTOKALENTERI

Omatoiminen tehtävävihko

S I L T A M Ä E N S E U R A K U N T A K O T I. Syksy 2015

Seurakuntaneuvosto toteaa kokouksen lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. 100 PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VALITSEMINEN JA TARKASTUSAJASTA PÄÄTTÄMINEN

lapset - nuoret perheet

Pääsiäisaika. Kirkkonummen suomalainen seurakunta

Riistaveden alueseurakunta

Elina Ahopelto esittäytyi (ennen lähtöään Jaanin seurakuntatalolle nuorteniltaan). Virsi 54.

VÄRT SI LÄN TAPAHTUMAKALENTERI MESSU VÄRTSILÄN KIRKOSSA

Rippikoulujen yhteisiä menoja Naarilan talvilomaripari, Päiväripari, Laskettelu

Laulettiin virsi 963. Puheenjohtaja avasi kokouksen klo

ADVENTTI JA JOULU 2015

MYLLYPURON KIRKON IKKUNASEIMI 2008

SYKSY JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10

Keskiviikkona klo Jouluruokailu kokouksen päätteeksi.

Tapanilan kirkko. Kevät 2015

ola uk a: Hannu J Kuv Pirkkalan seurakunnan joulu 2015

Haagan seurakunnan adventin ja joulun aika 2015

Yhteys. Siunattua Joulua. Munkkiniemen seurakunnasta alueen koteihin. Kuva: Laura Laine

lapset - nuoret perheet

Rippikoulujen yhteisiä menoja Naarilan kesäriparit, vaellus, purjehdus, ratsastus

Päiväkerhot ma. klo ja Voit kysyä vapaita paikkoja lastenohjaajalta.

Seurakuntaneuvosto toteaa kokouksen lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.

Toimintaa elo syyskuussa 2018

Story 36 of 60.

Joulun aika Rekolan seurakunnassa

Joulu 2015 adventista loppiaiseen

Halli. Lisätietoja: Berit Tamminen, puh Tapahtuma: Joulumyyjäiset Ajankohta: klo: Hallin Palvelutalo

PUISTOLAN SEURAKUNTAPIIRIN kevät 2016

Lucia-päivä

Kirkkovuosi. Kuva: Seppo Sirkka

Seurakuntaneuvosto onnitteli Nina Koiranen-Kortemäkeä avioitumisen johdosta. Laulettiin virsi 822.

Keskiviikkona klo 18.00, kahvitarjoilu klo alkaen.

JOULUN TUNNELMA. Ken saavuttaa nyt voi joulun tunnelmaa niin parhaimman lahjan hän itselleen näin saa.

yhteys Joulu 2013 Siunattua Joulua

Rippikoulujen yhteisiä menoja Naarila 2

Lammin seurakunta ADVENTTI JA JOULUAIKA

MERI-PORIN SEURAKUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Meri-Porin seurakuntaneuvosto 9/ klo

MESSUT JA HARTAUDET Huopalahden kirkossa

Tapahtumakalenteri ja uutisia kotisivuillamme:

LUMON KIRJASTON UUTISKIRJE

DIAKONIA kuuluu kirkon perustehtäviin. Se perustuu kristinuskon ajatukseen, että jokainen ihminen on lähimmäisemme ja lähimmäistä tulee auttaa.

Pyhämaan Kappeliseurakunta Kappelityöryhmä Muistio 1/2017. kappelineuvoston jäsen

Kohtaamisia? Toivon, että tänä syksynä voit kohdata Lopen seurakunnassa sekä ihania ja upeita ihmisiä, että itsensä Pyhän Jumalan.

JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10

klo 9.30 KUNTOUTTAVA TUOLIJUMPPA Vinttikamarissa klo NEULETÖITÄ MYYTÄVÄNÄ Ala-Aulassa Else Mikkinen myy

Lasten joulukirkot. Lasten joululahjaverkko

Vapaaehtoistoiminta Vihdin seurakunnassa

Sinä voit vaikuttaa. Jumalan siunausta syksyysi, Tuomas Hynynen Kirkkoherra

Huom. Hiihtolomaviikolla ei viikkotoimintaa!

Joulu 2015 adventista loppiaiseen

Keskiviikkona klo 18.00, kahvitarjoilu klo alkaen.

Siunattua joulunaikaa!

lapset - nuoret - perheet

lapset - nuoret perheet

Aika: Keskiviikkona klo 18.30, keskustelutilaisuus ja kahvitarjoilu klo 18.00

TIKKAKOSKEN ALUESEURAKUNTA KESÄÄ JA SYKSYÄ 2015

1. OMA USKONTONI PERHEESSÄ JA KOULUSSA

Jo joutui armas aika ja suvi suloinen

Julkinen tiedote kaikkiin jakelupisteisiin. Joulukuu 2015

LAMMIN SEURAKUNTA KESÄ 2016

Joulu saapuu Ydinkeskustaan

-Heinolassa 50 vuotta-

Transkriptio:

Katariinanseurakunta Joulun aika 2015 Adventista loppiaiseen

Joulun salaisuus Kuin äi ja syntymätön lapsi ovat yhtä, niin ovat yhtä aikojen alussa Jumala ja ihminen. Näin alkaa jouludraama Immanuel Jumala meidän kanssamme, jota esitetään kirkonmäellä jouluaatonaa oisin synnyinkaupungissani Nurmeksessa. Marian sisällä kasvoi Jeesus-lapsi, uusi elämä, joka sai Marian tunteet myllertämään ja vatsan kääntymään ylösalaisin. Lapsi sai kohdussa tuntea äi nsä turvallisen sydämen sykkeen. Jumala tuli ihmiseksi pienessä vauvassa naisen raskauden ja synnytyksen myötä. Maria-äi sai huoleh a lapsen perustarpeista ja antaa tälle lämpöä ja rakka- a. Ihmiseksi tullut Jumala tarvitsi sellaista huolenpitoa, jota äi pystyi hänelle antamaan. Sama Nasare n mies eli ihmisen elämän ja kuoli ris llä lahjoi aakseen ihmisille ikuisen elämän. Näin suuri on joulun salaisuus. Kiitän seurakuntalaisia, luo amushenkilöitä ja työntekijöitä yhteisestä vuodesta ja toivotan siuna ua adven n aikaa ja riemullista Vapahtajan syntymäjuhlaa! Tavataan kirkossa adven n ja joulun ajan tapahtumissa. Leena Kairavuo Kirkkoherra

Jumalanpalvelukset NELJÄS ADVENTTISUNNUNTAI Su 20.12. klo 10 Messu Paatere, Viirros (av), Kerokoski, messun jälkeen glögi- ja piparitarjoilu PYHÄN KATARIINAN KIRKKO ENSIMMÄINEN ADVENTTISUNNUNTAI Su 29.11. klo 10 Hoosianna-kirkko Kairavuo, Forsström-Roivanen (av), Lautjärvi, messun jälkeen glögi- ja piparitarjoilu Su 29.11. klo 18 Armas Maasalon Adven vesper Toljamo, Lautjärvi, Pyhän Katariinan kuoro TOINEN ADVENTTISUNNUNTAI Su 6.12. klo 10 Itsenäisyyspäivän messu Kairavuo, Paatere (av), Lautjärvi, Pyhän Katariinan kuoro, seppeleen lasku sankarihaudalle, Mar ojen kirkkokahvit ja myyjäiset Nummen srk-kodissa, kirkkoaukion Joulutorilla tapahtumia (kts.erillismainos). Kirkkobussi: lähtö klo 9.10 rei ä: Varissuon kirkko - Li oisten e - Satakielenkatu - Tilhenkatu - Li oisten e - Västäräkinkatu - Jaanin e - Karjakuja - Säkönkatu - Virmun e - Petkel en päätepysäkki - Kuralankatu - Kohmo - Kuralankatu- Vanha Hämeen e - Tammi e - Hakapellonkatu - Pyhän Katariinan kirkko. Paluu klo 12.30. KOLMAS ADVENTTISUNNUNTAI Su 13.12. klo 10 Messu Juhana Markkulan lähtösaarna, Toljamo (av), Lautjärvi, messun jälkeen glögi- ja piparitarjoilu. Markkulan lähtöjuhla kts. su 13.12. klo 17 Varissuon kirkko Jouluaa ona ja jouluaamuna kirkon kristallikruunuissa luonnonkyn löiden valo luo tunnelmaa. JOULUAATTO To 24.12. klo 14.30 Perheiden aa okirkko Kairavuo, Lautjärvi, diakoni Sinikka Laine (av) To 24.12. klo 16 Armas Maasalon Jouluvesper Toljamo, Lautjärvi, Pyhän Katariinan kuoro JOULUPÄIVÄ Pe 25.12. klo 7 Jouluaamun sanajumalanpalvelus Ronkainen, Kairavuo, Lautjärvi, Pyhän Katariinan kuoro. TAPANINPÄIVÄ La 26.12. klo 10 Tapaninpäivän sanajumalanpalvelus Toljamo, Forsström-Roivanen, Lautjärvi KOLMAS JOULUPÄIVÄ, APOSTOLI JOHANNEK- SEN PÄIVÄ Su 27.12. klo 10 Messu Forsström-Roivanen, Viirros, Lautjärvi UUDENVUODENPÄIVÄ Pe 1.1. klo 10 Uudenvuodenpäivän sanajumalanpalvelus Paatere, Ronkainen, Lautjärvi TOINEN SUNNUNTAI JOULUSTA Su 3.1. klo 10 Messu Paatere, Lautjärvi LOPPIAINEN Ke 6.1. klo 10 Loppiaisen messu Kairavuo, Ronkainen (av), Lautjärvi, kirkkokahvit lähetyksen hyväksi Nummen seurakuntakodissa.

JOULUAATTO To 24.12. klo 14 Jouluhartaus ja lasten kauneimmat joululaulut Viirros, Kerokoski, nuorisotyönohjaaja. Kaikenikäiset ovat tervetulleita kuulemaan joulun sanomaa! VARISSUON KIRKKO ENSIMMÄINEN ADVENTTISUNNUNTAI Su 29.11. klo 12 Koko perheen Hoosiannakirkko Hälli, Forsström-Roivanen (av), Kerokoski, avustajina par olippukunta Tavas n Liljat, mukana Viljami Sainio ja Joulun Sävel - yhtye, messun jälkeen glögi- ja piparitarjoilu sekä par olaisten myyn pöytä. Lämpimäs tervetuloa kaikki vauvasta vaariin! TOINEN ADVENTTISUNNUNTAI Su 6.12. klo 12 Ei jumalanpalvelusta => kirkkobussikuljetus Pyhän Katariinan kirkkoon Itsenäisyyspäivän messuun ja Joulutorille. KOLMAS ADVENTTISUNNUNTAI Su 13.12. klo 12 Messu Forsström-Roivanen, Toljamo (av), Lautjärvi, messun jälkeen glögija piparitarjoilu Su 13.12. klo 17 Yhteyden messu Jouluna Jumala syntyi, Juhana Markkulan lähtösaarna ja -juhla NELJÄS ADVENTTISUNNUNTAI Su 20.12. klo 12 Messu Ronkainen, Viirros (av), Kerokoski, messun jälkeen glögi- ja piparitarjoilu JOULUPÄIVÄ Pe 25.12. klo 9 Jouluaamun sanajumalanpalvelus Ronkainen, Kairavuo, Kerokoski TAPANINPÄIVÄ La 26.12. klo 12 Tapaninpäivän kauneimmat joululaulut -messu Toljamo, Forsström- Roivanen, Kerokoski. Laulamme virsien sijaan kauneimpia joululauluja. KOLMAS JOULUPÄIVÄ, APOSTOLI JOHANNEK- SEN PÄIVÄ Su 27.12. klo 12 Messu Forsström-Roivanen, Viirros, Kerokoski UUDENVUODENPÄIVÄ Pe 1.1. klo 12 Uudenvuodenpäivän sanajumalanpalvelus Paatere, Ronkainen, Kerokoski, kirkkokahvit TOINEN SUNNUNTAI JOULUSTA Su 3.1. klo 12 Messu Viirros, Kerokoski, kirkkokahvit. 3.1. Messussa mukana Pop up -kuoro. Kuoroon voivat tulla laulamaan kaikki kiinnostuneet, valmistelemme messumusiikkia klo 11 alkaen. LOPPIAINEN Ke 6.1. klo 10 Loppiaisen messuronkainen, Kerokoski, kirkkokahvit lähetyksen hyväksi.

Joulunajan tapahtumia JOULUTORI ITSENÄISYYSPÄIVÄNÄ 6.12. Katariinanseurakunnan historiakerho yhteistyökumppaneineen järjestää jälleen itsenäisyyspäivänä 6.12.2015 jouluisen tapahtuman Pyhän Katariinan kirkon ympäristössä. Tarkoituksena on elävöi ää historiallista, mu a vähän unohduksiin jääny ä tunnelmalista miljöötä. Seurakunnan puolesta pystytetään kirkkotorille valaistu joulukuusi, laisuudessa soivat joululaulut ja tuikkivat kyn lälyhdyt. Tapahtuma järjeste in viime vuonna ensimmäistä kertaa ja räntäsateesta huolima a paikalla vieraili noin 500 ihmistä. Joulutori Pyhän Katariinan kirkkoaukiolla avautuu 6.12.2015 sunnuntaina he kirkonmenojen jälkeen ja on avoinna kello 14.00 as. JOULUTORIN OHJELMA: klo 9.30 Par olaiset syty ävät kyn lät Katariinan hautausmaan sankarihaudoille klo 10.00 Messu Pyhän Katariinan kirkossa klo 11.15 Seppelten lasku sankarihaudoille klo 11.00 Kirkkokahvit he messun jälkeen Nummen seurakuntakodissa - Katariinan Mar ojen myyjäiset ja kahvio Nummen seurakuntakodissa - Avoimet ovet Katariinan pappilassa, jossa myyjiä ja alueen eri yhdistysten edustajia - Kirkkoaukion ai ojen edessä myynnissä käsityöläisten ja par olaisten tuo eita - Seurakuntakodin pihalla par olaiset myyvät glögiä ja riisipuuroa (myös mukaan) - Papin Puo, Katariinanseurakunta ja kuoro myyvät tuo eitaan pappilassa - Mahdollisuus tutustua vanhan Simolan talon eri rakennuksiin ja par olaisten "koloihin" - Kaarinan VPK esi elee sammutuskalustoaan ja toimintaansa klo 12.30 Dosen Kimmo Ikonen vetää hautausmaakierroksen - SÄÄVARAUS (huonolla säällä kirkkokierros). Kierros alkaa joulukuusen vierestä, pikkupor lta. klo 14.00 Tilaisuus pää yy HUOM! Halukkailla on joulutorilla mahdollisuus syty ää omaan lyhtyynsä liekki par olaisten Betlehemistä tuomasta ikuisesta tulesta. Yleisöllä on vapaa pääsy Pyhän Katariinan kirkkoaukion joulutorille. Tervetuloa!

JOULUKORTTIPAJA Su 22.11. klo 14-16 Jaanin seurakuntatalossa (Karjakuja 75). Tervetuloa askartelemaan joulukor pajaan omat joulukor t. Materiaalimaksu 1 eur. Mukana lastenohjaajat Armi, Kirsi ja Susanna. ISIEN JA LASTEN PUUHAILTA Ke 25.11. klo 18-19.30 Hannunniitun srk-talossa (Virmun e 2). Tervetulleeksi toivo avat perhetyöntekijä Jaana, nuorisotyöntekijä Taru ja lastenohjaajat Kirsi, Maija sekä Susanna. Ilmoi autuminen 23.11. mennessä jaana.heinonen@evl. tai taru.heikkonen@evl.. MONIKULTTUURINEN YHTEYDEN ATERIA Su 29.11. klo 15 Varissuon kirkolla (Kousankatu 6), ruokamaksu 3 eur/aikuinen, lapset ilmaiseksi. Kaikki ovat tervetulleita nau maan venäläisestä ruoasta ja monikul uurisesta seurasta. VAPAAEHTOISILLE Ke 9.12 klo 13 vapaaehtoisten joulupuuro Varissuon kirkolla (Kousankatu 6). Tervetuloa kaikki ak ivises vapaaehtoisina toimivat ja vapaaehtoistyöstämme kiinnostuneet. Ilmoi autumiset diakoniatyöntekijöille ajanvarausaikoihin ja pe klo 9-11.30 p. 040 3417 172 tai teks vies llä diakoni Erja Viherkoskelle p. 040 3417 135. Järj. Katariinanseurakunta JOULUDONKKIS - toimintatapahtuma alakoululaisten Ke 9.12. klo 17-18.30 Varissuon kirkossa JouluDonkkis 7 14-vuo aille. Illassa luvassa mm. hauskoja toimintapajoja ja raama uhetki. Voit valita, osallistutko kokkipajaan, askartelupajaan, spor pajaan vai majanrakennuspajaan. Kaikissa pajoissa touhutaan joulutunnelmissa. Lopuksi herkutellaan yhdessä kokkipajan leipomilla pipareilla ja joulutortuilla. Menossa mukana myös Donkki-aasi sekä Saku ja Ruut. Tervetuloa! Lisä etoja: nuorisotyönohjaaja Kirs Thureson p. 040 3417 133.

PARTIOLAISTEN JOULUMYYJÄISET Par olippukunta Kaarinan Sädety öjen joulumyyjäiset la 12.12. klo 12-14 Hannunniitun seurakuntatalossa (Virmun e 2). OMAISHOITAJIEN JOULUATERIA Omaishoitajien jouluateria Hannunniitun seurakuntatalolla (Virmun e 2) ma 14.12. klo 13. Ilmoi autumiset diakoni Erja Viherkoskelle viimeistään 9.12. p. 040 3417 135. VARTTUNEEN VÄEN PIKKUJOULUJUHLAT la 28.11 klo 12 Sirpan kerhon joulujuhla, Jaanin srk-talo ke 9.12 klo 12 Annan tuvan joulupuuro ja -juhla, Hannunniitun srk-talo to 10.12 klo 13 Hur n joulupuuro ja -juhla, Hur vuoren srk-ko to 10.12. klo 11.30 IkäArvokas +60 Kor eliklubin joulupuuro ja joululaulut, Varissuolla Kimppakeskuksessa 15.12 klo 12 Valpurin kammarin joulupuuro ja -juhla, Varissuon kirkko to 17.12. klo 13 IkäArvokas +60 Kor eliklubin joulupuuro, Petkel e 5 A-B Tervetuloa mukaan tutustumaan alueesi ihmisiin. ELÄINTEN JOULURAUHANJULISTUS Su 20.12. lähtö klo 17 Valkkimyllynkujan ja Kalloistenkadun kulmasta Halisten Virnamäkeen. Omat lyhdyt/lamput mukaan, glögitarjoilu. Järj. Katariinansrk, Maarian srk ja Halisseura. SIIONINVIRSISEURAT Ma 21.12. klo 19 Tuomaanpäiväseurat Varissuon kirkolla. Kahvit klo 18.30 alkaen. Seurakunnan säännöllinen viikkotoiminta jatkuu jälleen tammikuussa. Tarkemmat tiedot talviesitteessämme, joka ilmestyy vuodenvaihteessa.

Kirkkokonsertit TOMMI KALENIUS-TRION KONSERTTI Pe 27.11. klo 19 Varissuon kirkko Tommi Kalenius on laulaja ja lauluntekijä. Hän on myös pitkän linjan gospelmuusikko. Tommi Kalenius kertoo uu simman levynsä synnystä: Levyn biisit ovat elämän kes kellä syntyneitä. Löysin itseni pisteestä, jossa kaiken pi olla kunnossa, mu a yhtäkkiä kuori alkoikin hajota. Kipuilut parisuhteessa, lapsiperheen arjen pyöri äminen, jatkuva huoli taloudesta ja lopulta myös omasta jaksamisesta herä vät kysymyksen, tunteeko sitä lopulta edes itseään. Jälkikäteen levyn laulut tuntuvat pyörremyrskyltä ja selviytymistarinalta mulle itselleni. Samalla hirvi ää päästää nämä omista käsistäni ihmisten kuultavaksi. Tervetuloa kuulemaan lauluja elämästä ja Jumalasta. Vapaa pääsy. JEAN SIBELIUS 150 VUOTTA - JUHLAKONSERTTI KOKO PERHEEN JOULUKONSERTTI Su 20.12. klo 18 Pyhän Katariinan kirkko Ti 8.12. klo 18 Pyhän Katariinan kirkko Pyhän Katariinan kirkossa (Kirkko e 46) juhlitaan konser- n muodossa Jean Sibeliusta hänen syntymäpäivänään istaina 8.12. klo 18. Esiintyjinä ovat Elina Kerokoski, Markku Lautjärvi, Ilari Leh nen, Marko Au o, Pyhän Katariinan kuoro ja Kastellin Laulu. Ohjelma koostuu yksinomaan Sibeliuksen sävellyksistä. Tilaisuuteen on vapaa pääsy, käsiohjelma 5 euroa, tervetuloa. Jarmo Kankaanrannan & co joulukonser koko perheelle, vapaa pääsy, ohjelma 5 eur. LOPPIAISEN ORKESTERIKONSERTTI Ke 6.1. klo 16 Varissuon kirkko Moskovalaisen taidekoulun orkesterikonser. Vapaa pääsy.

Kauneimmat joululaulut PYHÄN KATARIINAN KIRKKO To 10.12. klo 19 Nuorekkaat kauneimmat joululaulut, Ronkainen, Heikkonen Su 13.12. klo 15 Kauneimmat joululaulut, Kairavuo, Lautjärvi, Pyhän Katariinan kuoro Su 13.12. klo 17 Kauneimmat joululaulut, Ronkainen, Lautjärvi, Laulavat Kipparit VARISSUON KIRKKO Su 20.12. klo 16 Kauneimmat joululaulut, Kairavuo, Kerokoski. Mukana Monitaitoprojek n muusikoita, jotka esi ävät mm. venäläisiä, etelä-amerikkalaisia ja anglosaksisia joululauluja, yhteislauluja myös englanniksi. To 24.12. klo 14 Jouluhartaus ja lasten kauneimmat joululaulut, Viirros, Kerokoski HANNUNNIITUN SEURAKUNTATALO Ke 16.12. klo 18.30 Lasten kauneimmat joululaulut, Paatere, Lautjärvi, lastenohjaaja Jaana Heinonen.

Yhteystiedot PAPIT Leena Kairavuo kirkkoherra 040 3417 216 leena.kairavuo@evl. Seurakuntaelämän johtaminen, hallinto ja henkilöstöhallinto, jumalanpalveluselämän suunni elu ja johtaminen, papin perustehtävät Antero Paatere kappalainen 50% 040 3417 642 antero.paatere@evl. Aikuistyön pienpiirien koordinoin ja tuki sekä muita aikuistyön tehtäviä, hiljaisuuden työ, papin perustehtävät Ou Toljamo kappalainen 040 3417 134 ou.toljamo@evl. Lapsi- ja nuorisotyö, hallinnolliset tehtävät, papin perustehtävät Johanna Viirros kappalainen 040 3417 131 johanna.viirros@evl. Maahanmuu ajat ja kansainvälinen työ, sururyhmä, Varissuon aluetyö, papin perustehtävät Annika Forsström-Roivanen seurakuntapastori 040 3417 481 annika.forsstrom@evl. Yhteisvastuukeräyksen vastuuhenkilö, lähetystyön projek t, aikuisrippikoulut, Nummen aluetyö, papin perustehtävät Juhana Markkula 31.12. as Seurakuntapastori 040 3417 480 juhana.markkula@evl. Nuoret aikuiset, aikuistyö, Nummen aluetyö, Yhteyden messu, papin perustehtävät Remo Ronkainen 1.12. alkaen Seurakuntapastori 040 3417 485 remo.ronkainen@evl. Nuoriso- ja opiskelijatyö, papin perustehtävät

KANTTORIT Markku Lautjärvi 040 3417 141 markku.lautjarvi@evl. Elina Kerokoski 040 3417 632 elina.kerokoski@evl. DIAKONIATYÖNTEKIJÄT Erja Viherkoski 040 3417 135 erja.viherkoski@evl. Sinikka Laine 040 3417 641 sinikka.laine@evl. Hanna Boateng vs. 22.12. as 040 3417 136 hanna.boateng@evl. Diakoniatyön ajanvaraus istaisin ja perjantaisin klo 10-11.30 p. 040 3417 172 IkäArvokas päivystyspuhelin (var uneelle väelle ja heistä huolissaan oleville) istaisin ja perjantaisin klo 9-10 p. 040 3417 172.

NUORISOTYÖNOHJAAJAT Taru Heikkonen 040 3417 482 taru.heikkonen@evl. Lauri Koivisto vs. 30.11. as 040 3417 484 lauri.r.koivisto@evl. NUORISOTYÖNOHJAAJA JA LÄHETYSSIHTEERI Kirs Thureson 040 3417 133 kirs.thureson@evl. KATARIINANSRK:N LASTENOHJAAJIEN YHTEYSHENKILÖ JA PERHETYÖNTEKIJÄ Jaana Heinonen 040 3417 622 jaana.heinonen@evl. SEURAKUNTANEUVOSTO Mari Heinonen, Nina Kallio, Sirkka-Liisa Kavén, Nina Koiranen, Eija Koskivaara, Anni Maria Laato, Marja-Leena Laihinen, Eriika Lundström, Ari Rantanen, Päivi Salminen, Rii a Siivonen, Anneli Sokajärvi, Tiina Stau er, Pirjo Tiensuu Seurakuntaneuvoston yhteys edot ja pöytäkirjat löytyvät osoi eesta www.katariinanseurakunta. => kts. Päätöksenteko / Seurakuntaneuvostossa

Toimipisteet SEURAKUNTATOIMISTO 040 3417 350 Seurakuntasihteeri Katri Lautjärvi katri.lautjarvi@evl. Eerikinkatu 3 (avoinna arkisin klo 8-15.30, puhelinaika klo 9-15) PYHÄN KATARIINAN KIRKKO Kirkko e 46 Sun o Kari Hakala 040 3417 130 kari.hakala@evl. VARISSUON KIRKKO Kousankatu 6 Sun o Marja Leena Berggren Vah mestari Maarit Kauppinen 040 3417 171 NUMMEN SEURAKUNTAKOTI Papinkatu 2 KATARIINAN PAPPILA Pyhän Katariinan kirkkoaukio 7 Vah mestari Päivi Lindström marja-leena.berggren@evl. maarit.kauppinen@evl. 040 3417 430 040 3417 159 paivi.h.lindstrom@evl. HANNUNNIITUN SEURAKUNTATALO 040 3417 435 Virmun e 2 Vah mestari Eeva-Liisa Kainonen eeva-liisa.kainonen@evl. JAANIN SEURAKUNTATALO 040 3417 544 Karjakuja 75 HURTTIVUOREN SEURAKUNTAKOTI 040 3417 544 Punatulkunkatu 1 Vah mestari Anneli Pulli anneli.pulli@evl.

Linkkivinkkejä Katariinanseurakunnan ko sivut: www.katariinanseurakunta. Olemme myös Facebookissa, käy tykkäämässä! www.facebook.com/katariinanseurakunta Varhaiskasvatuksen sivut (päivä-, iltapäivä- ja perhekerhot, muskarit): www.kirkonro a. www.lastenkirkko. Nuorisotyön sivustot (rippikoulut, isoskoulutus, nuortenillat, nuorten leirit): www.seitsemastaivas. Tule bussilla! Varissuon kirkolle: Kauppatorilta bussit 32, 42 ja 12. Pyhän Katariinan kirkolle: Kauppatorilta bussit 53 ja 54. Reaaliaikainen rei opas ja aikataulu ne ssä www.foli.

JOULUEVANKELIUMI Siihen aikaan antoi keisari Augustus käskyn, ä koko valtakunnassa oli toimite ava verollepano. Tämä verollepano oli ensimmäinen ja tapahtui Quiriniuksen ollessa Syyrian käskynhal jana. Kaikki menivät kirjoi autumaan verolue eloon, kukin omaan kaupunkiinsa. Niin myös Joosef läh Galileasta, Nasare n kaupungista ja meni verollepanoa varten Juudeaan, Daavidin kaupunkiin Betlehemiin, sillä hän kuului Daavidin sukuun. Hän läh sinne yhdessä kihla unsa Marian kanssa, joka odo lasta. Heidän siellä ollessaan tuli Marian synny ämisen aika, ja hän synny pojan, esikoisensa. Hän kapaloi lapsen ja pani hänet seimeen, koska heille ei ollut laa majapaikassa. Mu a Maria kätki sydämeensä kaiken, mitä oli tapahtunut, ja tutkisteli sitä. Paimenet palasivat kii äen ja ylistäen Jumalaa siitä, mitä olivat kuulleet ja nähneet. Kaikki oli juuri niin kuin heille oli sano u. Luukas 2: 1-20 Sillä seudulla oli paimenia yöllä ulkona var oimassa laumaansa. Yhtäkkiä heidän edessään seisoi Herran enkeli, ja Herran kirkkaus ympäröi heidät. Pelko valtasi paimenet, mu a enkeli sanoi heille: "Älkää pelätkö! Minä ilmoitan teille ilosanoman, suuren ilon koko kansalle. Tänään on teille Daavidin kaupungissa syntynyt Vapahtaja. Hän on Kristus Herra. Tämä on merkkinä teille: te löydä e lapsen, joka makaa kapaloituna seimessä." Ja samalla hetkellä oli enkelin ympärillä suuri taivaallinen sotajoukko, joka ylis Jumalaa sanoen: Jumalan on kunnia korkeuksissa, maan päällä rauha ihmisillä, joita hän rakastaa. Kun enkelit olivat menneet takaisin taivaaseen, paimenet sanoivat toisilleen: "Nyt Betlehemiin! Siellä me näemme sen, mitä on tapahtunut, sen, minkä Herra meille ilmoi." He läh vät kiirees ja löysivät Marian ja Joose n ja lapsen, joka makasi seimessä. Tämän nähdessään he kertoivat, mitä heille oli lapsesta sano u. Kaikki, jotka kuulivat paimenten sanat, olivat ihmeissään. Suomen Lähetysseuran Lähetyskirkon lasimaalaus Valokuvaaja: Jussi Tiainen

www.katariinanseurakunta. Kansikuva Joulukyn lä Valokuvaaja: Jyrki Markkanen Esi een suunni elu ja tai o Katri Lautjärvi 17.11.2015