Toimintakertomus 2012 Yleistä Toiminnan tarkoitus Suomen Autoteknillinen Liitto edistää autoalan teknillisen henkilöstön verkostoitumista, työkykyisyyttä ja hyvinvointia. Hyvinvoivan ja menestyvän jäsenistön kautta Liitto on myös vahvempi vaikuttaja sekä autoalalla että yhteiskunnallisesti. Liitto on olemassa, jotta sen jäsenyhdistykset ja niiden jäsenet (jäljempänä jäsenet) voivat verkostoitua keskenään muiden autoalan teknisten toimijoiden ja ihmisten kanssa. Liitto jäsenjärjestöineen on puolueeton kohtaamispaikka, jossa myös keskenään kilpailevien yritysten edustajat voivat käsitellä autoalan tekniikkaan ja muuhun ajankohtaiseen liittyviä asioita puolueettomalla maaperällä. Toiminnassaan Liitto korostaa jäsenistön hyvinvointia, osaamista ja menestymistä sekä ulospäin suuntautuvassa vaikuttamisessa ottaa kantaa autoalan teknologisiin kysymyksiin. Liitto vaikuttaa myös autoalan osaamisen kehittymiseen Suomessa. SATL on jäsenistönsä kautta merkittävä puolueeton kannanottaja. Kannanottojensa ja näkymisensä kautta Liitto vaikuttaa myös autoalan imagon kohenemiseen. Liitto verkostoituu muiden autoalalla toimivien yhteisöjen kanssa saavuttaen näin paremmat vaikutusmahdollisuudet. Teema Liiton kuluneen toimintavuoden teemana on ollut Liiton toiminnan uudistaminen ja palvelujen monipuolistaminen. Jäsenmäärä Liiton kokonaisjäsenmäärässä oli pientä kasvua kuluneen vuoden aikana. Jäsenmäärä oli vuoden lopussa 6397 (6374) eli kasvua oli 23 jäsentä. Varsinaisten jäsenten määrä kasvoi 21 henkilöllä, opiskelijajäsenten määrä 30 henkilöllä, kunniajäsenten määrä viidellä jäsenellä ja kannatusjäsenten määrä 11 yrityksellä. Vapaajäsenien määrä putosi 44 jäsenellä. On arvioitu, että kentällä olisi vielä noin 4 000-5 000 henkilöä, jotka olisivat potentiaalisia ehdokkaita suoraan uusiksi varsinaisiksi jäseniksi. Niinpä paljon on vielä töitä edessä uusien jäsenien saamiseksi toimintaan mukaan. Hallitus Hallituksen jäsenet Liittokokouksessa Porissa 18.3.2012 valittiin Liittohallitukseen erovuoroisten tilalle Matti Arponen, Seppo Kaija, Jari Pynnönen, Reijo Stevander ja Kauko Tahvanainen. Liittohallitus kokoontui vuoden 2012 aikana neljä kertaa, joista yhden yhteydessä pidettiin strategiapalaveri. Lisäksi kolme kokousta pidettiin sähköpostikokouksina. Näin ollen kokouksia oli kaikkiaan seitsemän. Hallituksen jäseninä ovat vuoden 2012 aikana toimineet: Jari Pynnönen, Helsinki Seppo Kaija, Hämeen piiri (Forssa, Tampere, Valkeakoski) Kauko Tahvanainen, Itä-Suomen piiri (Joensuu, Kuopio, Nurmes, Savonlinna, Varkaus, Ylä-Savo) www.satl.fi SWIFT/BIC OKOFIHH 1
Matti Arponen, Kaakkois-Suomen piiri (Imatra, Lappeenranta, Mikkeli, Pohjois- Kymenlaakso, Kotka) Henri Waldén, Keski-Suomen piiri (Hämeenlinna, Itä-Häme, Jyväskylä, Kangasniemi, Lahti) Sami Nikkilä, Lounais-Suomen piiri (Salo, Turku) Pasi Gröndahl, Länsi-Suomen piiri (Etelä-Satakunta, Pori, Rauma, Vakka-Suomi) Riku Kangastie, Pohjanmaan piiri (Keski-Pohjanmaa, Seinäjoki, Vaasa) Pekka Kneckt, Pohjois-Suomen piiri (Kajaani, Laaksot, Länsi-Pohja, Oulu, Rovaniemi, Sodankylä) Reijo Stevander, Uudenmaan piiri (Itä-, Keski- ja Länsi-Uusimaa, Riihimäki) Liittohallituksen jäsenet toimivat omien piiriensä (10 kpl) edustajina Liiton hallinnossa. Järjestettyihin piirikokouksiin on osallistunut runsaasti yhdistysten jäseniä. Liittohallituksen työvaliokunta Liittohallituksen valitsemina ovat työvaliokuntaan kuuluneet puheenjohtaja Keijo Mäenpää, Jari Pynnönen, Sami Nikkilä, Henri Waldén sekä Liiton toiminnanjohtaja, joka toimii kokousten sihteerinä. Työvaliokunta kokoontui vuoden aikana kolme kertaa. Työvaliokuntaa on käytetty aktiivisesti asioiden valmisteluun. Liittohallituksen puheenjohtaja Liittokokous valitsi 18.3.2012 Liiton puheenjohtajaksi kuudetta kertaa DI Keijo Mäenpään Helsingistä. Liittohallitus valitsi samana päivänä järjestäytymiskokouksessaan varapuheenjohtajakseen liikepaikkapäällikkö Jari Pynnösen Helsingistä. Toiminnanjohtaja Liiton toimistossa, Köydenpunojankatu 8:ssa, työskenteli vuoden 2012 vakinaisesti toiminnanjohtaja Pasi Perhoniemi. Tilintarkastaja ja toiminnantarkastaja Liittokokouksen 18.3.2012 valitsemana tilintarkastajana on toiminut Kai Salmivuori HTM ja hänen varamiehenä Osmo Immonen KHT. Toiminnantarkastajana on puolestaan toiminut Raine Hieta ja hänen varamiehenä Jukka Rinne. Liiton kunniajäsenet Eija Haapaniemi, Heikki Haapaniemi, Matti Juhala, Olavi Laine, Kari Myllys, Eero Nieminen, Tauno Nikkilä, Juhani Rissanen, Antti Saarialho (kunniapuheenjohtaja). Liiton kannatusjäsenet Liikenteen turvallisuusvirasto Trafi ja VV-Auto Group Oy. Kannatusjäsenmaksu vuodelle 2012 oli 600. Omistukset yrityksissä Autoalan Koulutuskeskus Oy Liitto omistaa yhtiön kokonaisuudessaan. Yhtiö kustantaa ja myy autoalan kirjallisuutta sekä järjestää autoalan täydennyskoulutustilaisuuksia ja messuja. Ahti Vänttinen oli yrityksen toimitusjohtaja aina eläkkeelle siirtymiseensä saakka, joka tapahtui 32,5 vuoden uran jälkeen yrityksen tilikauden päättyessä 31.8.2012. Siitä eteenpäin toimi- www.satl.fi SWIFT/BIC OKOFIHH 2
tusjohtajana on toiminut Hannu Palmu. Hän toimii myös yhtiön koulutuspäällikkönä. Helga Kärkkäinen toimii toimistosihteerinä. Autotieto Oy Liitto omistaa yhtiön Autoalan Keskusliitto ry:n kanssa. Yhtiö kustantaa Suomen Autolehteä, mikä ilmestyy 10 kertaa vuodessa ja kuuluu jäsenetuna varsinaisille ja opiskelijajäsenille. Vapaajäsenet saavat halutessaan tilata lehden jäsenetuhintaan, joka kuluneena vuonna oli 20,00 euroa. Samaan hintaan saattoivat myös yhdistykset tilata lehden kannatusjäsenilleen ja halutessaan myös vapaa- ja kunniajäsenille. Petteri Räsänen on Autotieto Oy:n toimitusjohtaja ja Suomen Autolehden päätoimittaja. Pauli Riikonen ja Arto Vänttinen ovat Suomen Autolehden vakituisia toimittajia. Lehdellä oli vuoden lopulla myös 15 vakituista avustajaa. Liittokokous SATL:n 77. varsinainen Liittokokous pidettiin 18.3.2012 Porissa Sokos Hotelli Vaakunassa. Järjestävänä yhdistyksenä toimi Porin Autoteknillinen Yhdistys, joka samalla vietti omaa 75-vuotisjuhlaa. Paikalla oli 80 äänivaltaista edustajaa 29 jäsenyhdistyksestä, yhteensä 258 ääntä (maksimi oli 295). Liittokokousaloitteet Liittoon oli saapunut määräaikaan mennessä kaksi Liittokokousaloitetta. Ne molemmat käsiteltiin teknillisessä toimikunnassa, jonka esitysten perusteella niiden jatkotoimenpiteistä päätettiin Liittokokouksessa. Aloite Liikenneturvallisuuden ja taloudellisen ajamisen parantaminen (Unto Mähönen ja Petri Rytkönen, Ylä-Savon ATY) Aloite käsitteli nopeusrajoitusmerkkien suurentamista tapauksissa, joissa vallitseva rajoitus muuttuu alemmaksi. Tällöin merkki olisi helpompi nähdä aiemmin, jolloin nopeuden vähentäminen pelkällä moottorijarrutuksella tai jopa rullaamalla olisi mahdollista. Kyseinen tapa on taloudellisempi ja myös turvallisempi tapa muuttaa nopeutta kuin jarruttaminen pyöräjarruilla. Liittokokous päätti toimikunnan esityksestä, että asiaa viedään eteenpäin esittämällä LVM:lle sitä käsittelevän asetuksen muuttamista esityksen mukaiseksi. Liittohallituksessa asiaa käsiteltiin 5.5. siten, että aloitteen osalta valmistellaan kirje LVM:n asetuksen muuttamisesta aloitteen kuvaamalla tavalla. Tämä voisi tapahtua siinä vaiheessa, kun asetusta muokattaisiin muutenkin. Kirjeen työstämisessä käytettään aloitteen tekijöitä apuna. Aikataulusyistä sen toteutus venyi vuoden 2013 alkuun. Aloite Pienkonemekaanikko- ammattinimikkeen rinnalle ammattinimikkeet: Venemekaanikon ammattitutkinto ja Moottoripyörämekaanikon ammattitutkinto (Hannu Hykkönen, Tampereen ATY) Nykyisessä tutkintojärjestelmässä venemekaanikon ja moottoripyörämekaanikon koulutukset kuuluvat pienkonemekaanikon ammattitutkintoihin. Aloitteen tarkoituksena oli venemekaanikkojen ja moottoripyörämekaanikkojen profiilin nostaminen omilla ammattitutkintonimikkeillä. Aloitteen osalta Liittohallitus totesi ennen Liittokokousta, että tarve erottaa venemekaanikot ja moottoripyörämekaanikot pienkonemekaanikoista on ilmeinen arvostussyistä. Tilanne on kuitenkin sellainen, että erilaisten ammattitutkintojen määrää oltaisiin tulevaisuudessa päinvastoin vähentämässä. Asiaan on käsitelty muun muassa APO-kehitystyöryhmässä, jossa SATL on yhtenä osapuolena mukana. Niinpä aloite on ristiriidassa kyseisen tavoitteen kanssa ja Liittohallituksen mielestä sitä ei näin ollen sellaisenaan voisi viedä eteenpäin. Koska arvostussyistä asialla on kuitenkin www.satl.fi SWIFT/BIC OKOFIHH 3
merkitystä, voisi nimikkeitä jaotella. Tällöin vaihtoehtona voisivat esimerkiksi olla suuntautumisvaihtoehtoa kuvaavat nimikkeet Mekaanikon ammattitutkinto, moottoripyöräala tai Mekaanikon ammattitutkinto, veneala. Liittokokouksen teknillisessä toimikunnassa keskusteluissa vahvistettiin Liittohallituksen lausumaa, että uusia ammattitutkintoja ei opetushallituksessa olla suosimassa, vaan tutkintonimikkeiden määrää ollaan vähentämässä. Siinä valossa toimikunta esittää, että ensin pitäisi lähteä kehittämään autoalan perustutkintoa siten, että tutkinnon perusteisiin saataisiin valinnainen 10 ov:n perustutkinnon osa moottoripyöräalalle sekä venealalle ja sen jälkeen alettaisiin vasta kehittää ammattitutkinnoille omaa suuntautumisvaihtoehtoa. Tällä marssijärjestyksellä asialla nähtiin aikaisempien kokemusten perusteella olevan paremmat mahdollisuudet edetä OPH:ssa. Asian valmistelemiseksi yhdessä toiminnanjohtajan kanssa omaa asiantuntijatyöpanostaan olisivat valmiit käyttämään keskusteluun osallistuneet Reijo Javanainen ja Heikki Parri. Liittokokous päätti, että asiassa edetään toimikunnan ehdotuksen mukaisesti. Liittohallituksessa asiaa käsiteltiin 5.5. siten, että kun Liittokokouksessa keskusteluissa mukana olleet Heikki Parri ja Reijo Javanainen toimivat opetushallituksen suunnitteluryhmissä mukana, niin he voisivat olla asiassa tarpeen mukaan aktiivisia ja Liiton mandaatilla antaa asiassa lausuntoja. Asiasta on vain sovittava ensin heidän kanssaan. Tavoitteena on, että tarpeellisia muutoksia pystyttäisiin tekemään siinä vaiheessa, kun tutkintoja ollaan muokkaamassa joka tapauksessa eli sillä hetkellä, kun muutosten tekeminen on mahdollista. Toiminnanjohtaja on yhteydessä Parriin, Javanaiseen ja aloitteen tekijään Hannu Hykköseen asian työstämisessä. Aikataulusyistä asia valmistelu siirtyi vuoden 2013 alkuun. Teknillinen toimikunta Aloitteiden lisäksi toimikunnassa käsiteltyjä asioita olivat keskustelu Liiton uusien jäsenetujen kehittämisestä, keskustelu Liiton kaupallisen toiminnan kehittämisestä, keskustelu Suomen Autolehden sekä Autoalan Koulutuskeskus Oy:n asioista sekä keskustelut Autoalan Pätevöitymisohjelmasta APO:sta sekä muita esitettyjä asioita. Liittokokous ei käsiteltyihin asioihin lisäyksiä tehnyt, joten Liittohallitus otti muistion sisällön käsittelyynsä sellaisenaan. Vaalitoimikunta Kaikki vaalitoimikunnassa käsitellyt asiat olivat Liittokokouksen normiasioita, jotka käsiteltiin omina kohtinaan kokouksessa, joten tässä ei niistä sen enempää. Tulevaisuustoimikunta Toimikunnassa keskusteltiin sähköisestä viestinnästä ja verkostoitumisesta, uusista jäseneduista, parhaista käytänteistä opiskelijajäsenien aktivoinnissa ja heidän saamisessa varsinaisiksi jäseniksi valmistumisen jälkeen. Toimikunta esitti lisäksi seuraavia asioita Liittokokoukselle: nykyisten vapaajäsenien vapaaehtoinen kannatusjäsenmaksu, vapaajäsenyysehtojen kiristäminen nykyisestä, ideaa yhdistysten vierailukohteista, kyselyä jäsenistölle mielenkiintoisista vierailukohteista, Satelliitti mieluiten paperisena versiona, jopa erillistä korvausta vastaan, toimitettuna Autolehden välissä. Liittokokous ei käsiteltyihin asioihin lisäyksiä tehnyt, joten Liittohallitus otti muistion sisällön käsittelyynsä sellaisenaan. www.satl.fi SWIFT/BIC OKOFIHH 4
Senioritoimikunta Toimikunnassa käyty keskustelu senioritoiminnan kehittämiseksi oli ollut vilkasta. Tärkein osa tästä keskustelusta oli saatu kerättyä myös toimikunnan muistioon, kuten myös neljä eri teemaa toiminnan kehittämiseksi. Toimikunta esitti lisäksi seuraavia asioita Liittokokoukselle: Satelliitti-lehti tulee ilmestyä kaksi kertaa vuodessa painettuna versiona ja että Liitto asettaa toimikunnan arkistomateriaalin säilyttämisen ohjeistamiseksi. Tämän osalta Liittohallitukselle annettiin valtuudet tehdä tarvittavat, kokonaisuuden kannalta järkevät päätökset asiassa. Liittohallitus otti muistion sisällön käsittelyynsä. Jäsenyhdistykset Liiton jäseninä on 39 autoteknillistä yhdistystä eri puolilla maata. Henkilöjäseniä niissä oli vuoden lopussa yhteensä 6070 (6058), joista oli 3618 (3597) varsinaisia jäseniä, 1861 (1905) vapaajäseniä ja 63 (58) kunniajäseniä. Lisäksi yhdistyksillä on yhteensä 528 (498) opiskelijajäsentä ja 327 (316) kannatusjäsentä (sulkuihin on merkitty edellisen vuoden luvut). Tarkempia jäsentietoja löytyy toimintakertomuksen liitteenä olevasta yhdistystietoluettelosta. Maksavien jäsenien määrän kehitys laskusuuntaisena on ollut muutamien viimevuosien osalta huolestuttavaa. Taulukosta ja kuvaajasta nähdään kehityksen kulku tällä vuosituhannella. Nyt tuo laskusuunta on katkennut ja jotta lukema jatkaisi nousuaan, pyritään niin Liiton kuin yhdistysten toimintaa kehittämään ja tukemaan uusien jäsenien saamiseksi toimintaan mukaan. Opiskelijajäsenien määrän kasvu tukee tätä, nyt täytyy vain saada heidät vakuuttuneeksi, että valmistuttuaan heidän kannattaa siirtyä varsinaisiksi jäseniksi. Vuoden 2011 lopulla 127 opiskelijajäsentä oli rekisterin tietojen mukaan siirtymässä varsinaisiksi jäseniksi. Heistä 59 kpl (46 %) maksoi jäsenmaksunsa ja he tulivat varsinaisiksi jäseniksi ja loput 68 kpl (54 %) jatkoivat opiskeluaan tai erosivat. Eronneiden määrään on tarkoitus puuttua valmistuville opiskelijoille suunnitteilla olevan markkinoinnin avulla. Vuoden 2012 lopulla 137 opiskelijaa on siirtymässä varsinaisiksi jäseniksi. Varsinaiset Vapaajäsenet Kunnia- Kannatus- Henkilöjäseniä Vuosi jäsenet Opiskelijat jäsenet jäsenet Yhteensä yhteensä 1999 4516 892 31 54 298 5791 5493 2000 4409 1048 62 49 315 5883 5568 2001 4558 1028 77 46 314 6023 5709 2002 4189 1204 64 47 311 5815 5504 2003 4089 1297 69 46 298 5799 5501 2004 4252 1263 246 46 299 6106 5807 2005 4206 1371 290 51 299 6217 5918 2006 4113 1490 327 50 305 6285 5980 2007 4049 1584 306 47 289 6275 5986 2008 3789 1867 277 53 313 6299 5986 2009 3605 1996 330 58 322 6311 5989 2010 3535 1946 491 59 326 6357 6031 2011 3597 1905 498 58 316 6374 6058 2012 3618 1861 528 63 327 6397 6070 Taulukko 1. Yhdistysten jäsenmäärän kehitys 2000-luvulla. www.satl.fi SWIFT/BIC OKOFIHH 5
Kuvaaja 1. Jäsenrakenteen kehitys 2000-luvulla. Liiton jäsenyhdistyksinä ovat vuoden 2012 aikana toimineet: Etelä-Satakunnan Autoteknillinen Yhdistys ry (Huittinen) pj Veikko Syrjä, siht Olli Kattilakoski ja rh Heikki Parri Forssan Autoteknillinen Yhdistys ry (Forssa) pj Heikki Alavalkama, siht ja rh Seppo Kaija Helsingin Autoteknillinen Yhdistys ry (Helsinki) pj Juha Seppälä, siht Juuso Pahlstén ja rh Jari Pynnönen Hämeenlinnan Autoteknillinen Yhdistys ry (Hämeenlinna) pj Risto Liukkonen, siht Juha-Tapani Nuorala ja rh Aulis Nurmi Imatran Autoteknillinen Yhdistys ry (Imatra) pj Markku Kiljunen, siht ja rh Pasi Sarantila Itä-Hämeen Autoteknillinen Yhdistys ry (Heinola) pj Teemu Koivisto, siht Mirja Varjonen ja rh Teijo Lavio Itä-Uudenmaan Autoteknillinen Yhdistys ry (Porvoo) pj Nils-Göran Byman, siht Esa Perälä ja rh Peter Ramm-Schmidt Joensuun Seudun Autoteknillinen Yhdistys ry (Joensuu) pj Pekka Penttinen, siht ja rh Kauko Tahvanainen Jyväskylän Autoteknillinen Yhdistys ry (Jyväskylä) pj Jukka Autio, siht ja rh Jenni Autio www.satl.fi SWIFT/BIC OKOFIHH 6
Kajaanin Autoteknillinen Yhdistys ry (Kajaani) pj Mikko Moilanen, siht ja rh Markus Tervonen Kangasniemen Autoteknillinen Yhdistys ry (Kangasniemi) pj Heikki Haapaniemi, siht Pauli Kohvakka ja rh Eija Haapaniemi Keski-Pohjanmaan Autoteknillinen Yhdistys ry (Kokkola) pj Samppa Kalliosalo, siht Pasi Karvonen ja rh Pasi Herronen Keski-Uudenmaan Autoteknillinen Yhdistys ry (Järvenpää) pj Reijo Stevander, siht Arto Miiluniemi ja rh Veijo Pesonen Kotkan Autoteknillinen Yhdistys ry (Kotka) pj Esa Juntto, siht Esa Ristilä ja rh Olavi Piirainen Kuopion Autoteknillinen Yhdistys ry (Kuopio) pj Antti Kovanen, siht Tommi Suhonen ja rh Jouni Bergroth Laaksojen Autoteknillinen Yhdistys ry (Ylivieska) pj ja rh Pekka Kneckt, siht Tomi Huovari Lahden Autoteknillinen Yhdistys ry (Lahti) pj Unto Tervo, siht Henri Waldén ja rh Jani Juttula Lappeenrannan Autoteknillinen Yhdistys ry (Lappeenranta) pj Antti Hiiri, siht Erkki Lääperi ja rh Arto Kiljunen Länsi-Pohjan Autoteknillinen Yhdistys ry (Kemi) pj Vesa Inkilä, siht ja rh Hannu Keskitalo Länsi-Uudenmaan Autoteknillinen Yhdistys ry (Lohja) pj Ilpo Skog, siht Reijo Puumalainen ja rh Ossi Kiviniemi Mikkelin Autoteknillinen Yhdistys ry (Mikkeli) pj Jarkko Peltonen, siht Jarno Muttilainen ja rh Ari Lapinvuo Nurmeksen Autoteknillinen Yhdistys ry (Nurmes) pj Jouko Kankare Oulun Autoteknillinen Yhdistys ry (Oulu) pj Eero Kukko, siht Ville-Pekka Sarén ja rh Markku Kunelius Pohjois-Kymenlaakson Autoteknillinen Yhdistys ry (Kouvola) pj Petri Seppälä, siht Janne Tirkkonen ja rh Kari Eskelinen Porin Autoteknillinen Yhdistys ry (Pori) pj Jarmo Lautamäki, siht Airi Leppänen ja rh Olli Helander Rauman Autoteknillinen Yhdistys ry (Rauma) pj Pasi Gröndahl, siht Seppo Juhala ja rh Raili Gröndahl Riihimäen Autoteknillinen Yhdistys ry (Riihimäki) pj Erkki K. Virtanen, siht Erkki Lepola ja rh Olli Lohilahti Rovaniemen Autoteknillinen Yhdistys ry (Rovaniemi) pj Kimmo Herranen, siht Esko Kulusjärvi ja rh Juha-Pekka Koskinen www.satl.fi SWIFT/BIC OKOFIHH 7
Salon Seudun Autoteknillinen Yhdistys ry (Salo) pj Mika Koponen, siht Jaana Koli-Vigelius ja rh Martti Lehtinen Savonlinnan Autoteknillinen Yhdistys ry (Savonlinna) pj Ari Lybeck, siht Kari Silvennoinen ja rh Juha Herttuainen Seinäjoen Seudun Autoteknillinen Yhdistys ry (Seinäjoki) pj Riku Kangastie, siht Marko Latva-Kyyny ja rh Erkki Maunus Sodankylän Autoteknillinen Yhdistys ry (Sodankylä) pj Juhani Hietanen, siht ja rh Olavi Suutari-Jääskö Tampereen Autoteknillinen Yhdistys ry (Tampere) pj Pentti Ala-Maakala, siht Pekka Hjon ja rh Eero Kallio Turun Autoteknillinen Yhdistys ry (Turku) pj Sami Nikkilä, siht Tuukka Laakso ja rh Rami Silvan Vaasan Autoteknillinen Yhdistys ry (Vaasa) pj Heikki Westman, siht Carl-Gustav Nykvist ja rh Tuomo Valli Vakka-Suomen Autoteknillinen Yhdistys ry (Uusikaupunki) pj Jaakko Elo, siht Marko Elo ja rh Raimo Grönberg Valkeakosken Autoteknillinen Yhdistys ry (Valkeakoski) pj Veikko Renko, siht Alpo Survonen ja rh Alpo Ojala Varkauden Autoteknillinen Yhdistys ry (Varkaus) pj Kari Rousku, siht Jaakko Räisänen ja rh Tuomo Kansanen Ylä-Savon Autoteknillinen Yhdistys ry (Iisalmi) pj Petri Rytkönen, siht Unto Mähönen ja rh Seppo Smedberg Seniorikerhot Liiton yhdistysten yhteydessä toimivat seuraavat seniorikerhot: Helsingin (pj Ossi Jalonen), Lahden (pj Reino Wallenius), Porin (yhteyshenkilö Kauko Saarinen), Riihimäen (pj Juhani Rissanen), Salon Seudun (pj Antero Nurmi), Seinäjoki (pj Markku Saari) ja Tampereen (pj Eero Sarimaa). Naistoimikunnat Yhdistysten ohessa toimivat Helsingin (pj Aira Calonius), Kangasniemen (vetäjänä Eija Haapaniemi), Kotkan (vetäjä Lumia Listo), Lahden (pj Maili Uotila-Tuominen), Porin (yhteyshenkilö Helena Palonen), Tampereen (vetäjä Kirsi Ala-Maakala) ja Rovaniemen Autoteknillisen Yhdistyksen naistoimikunta. Täydennyskoulutus Autoalan pätevöitymisohjelma (APO) Liitto on mukana puheenjohtajansa kautta APO-kehitystyöryhmässä. Liitto on mukana toiminnassa tukemassa strategiansa mukaista toimintaa. Varsinainen koulutustoiminta tapahtuu virallisten koulutusorganisaatioiden kautta, mutta tulevaisuudessa pyritään tutkimaan mahdollisuuksia myös tämän puolen hyödyntämisen Autoalan Koulutuskeskus Oy:n koulutustoiminnassa. Lisätietoja asiasta löytyy APO-sivustojen kautta (www.apo-koulutus.fi). www.satl.fi SWIFT/BIC OKOFIHH 8
Kesäpäivät Helsingissä Liiton vuoden 2012 Kesäpäivät pidettiin Helsingissä 8.-10.6.2012. Järjestäjänä toimi Helsingin Autoteknillinen Yhdistys ry, joka samalla juhlisti omia 80-vuotisjuhliaan. Kesäpäivien teemana oli sähköinen liikkuminen ja siihen liittyi sähköautonäyttely ja - seminaari. Tapahtumasta on tarkemmin selostettu Satelliitti -lehdessä 2/2012 ja Liiton internet-sivuilla. Kirjat Vuoden aikana julkaistiin Autoalan Koulutuskeskus Oy:n kustantamana yksi uusi kirja: Metropolia ammattikorkeakoulun lehtorin Vesa Linja-ahon kirjoittama Sähkö- ja hybridiajoneuvojen sähkötyöturvallisuus -kirja. Muuten AAKK Oy:n kustantamina on tällä hetkellä myynnissä yksitoista Boschin Teknistä tietoutta -kirjaa. Muina julkaisuina ovat Ajoneuvojen dynamiikka -kirja (2010), Autoteknillinen taskukirja (2003), Moottorialan sähköoppi (2005) ja Autotekniikan ammattisanasto (2006). Näiden lisäksi myynnissä on mm. Boschin englannin- ja saksankieliset kirjat sekä Talentumin ja Editan kustantamat Tieliikennelait -kirjat sekä Opetushallituksen kustantama Liikkuvan kaluston sähköhydrauliikka -kirja ja Editan kustantama Vaarallisten aineiden kuljetus tiellä -lakikokoelmakirja. Lisäksi vuoden lopulla otettiin myyntiin WSOY:n kustantamia autoalan ammatilliseen koulutukseen liittyviä oppikirjoja. Liiton kustantamana myynnissä on vuonna 2009 julkaistu Pitkänsillanrannasta Kamppiin 75-vuotishistoriikkikirja. SATL:n yhdistysten kirja-asiamiehet Tapani Siltanen (Etelä-Satakunta), Juha-Tapani Nuorala (Hämeenlinna), Olli Mykrä (Itä-Häme), Kauko Tahvanainen (Joensuu), Jaakko Huhtala (Keski-Pohjanmaa), Pentti Stenholm (Keski-Uusimaa), Hemmo Lötjönen (Kuopio), Timo Pihlajamaa (Laaksot), Unto Tervo (Lahti), Aimo Mahlberg (Lappeenranta), Ossi Kiviniemi (Länsi- Uusimaa), Timo Ruhanen (Mikkeli), Matti Jakonen (Oulu), Jussi Sireeni (Pohjois- Kymenlaakso), Mauri Linnanketo (Pori), Sami Seikkula (Rauma), Erkki K. Virtanen (Riihimäki), Lauri Saarelainen (Rovaniemi), Olli Koivisto (Salo), Pekka Pieviläinen (Savonlinna), Hannu Ylinen (Seinäjoki), Pekka Hjon (Tampere), Juha-Pekka Lindqvist (Turku), Jukka Köykkä (Vaasa), Alpo Survonen (Valkeakoski), Harri Hakkola (Varkaus) ja Tuomo Karttunen (Ylä-Savo). Vuonna 2012 eniten SATL-kirjallisuutta myyneet yhdistykset: 1. XXX Yhdistys 2. XXX Yhdistys 3. XXX Yhdistys Koulutustilaisuudet Vuonna 2012 Autoalan Koulutuskeskus Oy järjesti 16 ajoneuvotekniikan ja ajankohtaisten määräysten kurssitilaisuutta sekä 9 ilmastointikurssia (joiden pitoajankohtia ei ole eritelty alla), yhteensä 25 (29) kurssia. Kursseille osallistui yhteensä 738 (756) henkilöä. Koulutuspäiviä kertyi kaikkiaan 28 (33) Kevät 2012: Liikkuvan kaluston sähköhydrauliikkaa Ajoneuvolainsäädäntö 2012 Autotekniikan ja elektroniikan päivä Yhteistyössä AEL:n kanssa. Kuluttajariidat, virhevastuu ja takuut Yhteistyössä AKL-Palvelu Oy:n kanssa. 31.1.2012 Helsinki 7.2.2012 Helsinki 14.2.2012 Helsinki 13.3.2012 Helsinki www.satl.fi SWIFT/BIC OKOFIHH 9
Valtakunnalliset auto- ja sähköalan opettaja- ja kouluttajapäivät Yhteistyössä JJJ-Automaatio Oy:n ja AKL ry:n Autoalan ammattikoulutuksen edistämissäätiön kanssa. 23.-24.3.2012 Jyväskylä Onnistu esimiehenä ja tuloksentekijänä 29.3.2012 Helsinki Raskaan kaluston elektroniikkaa 3.4.2012 Helsinki Ajankohtaista automaalauksesta Yhteistyössä TTS Koriakatemian kanssa 17.4.2012 Rajamäki Syksy 2012: Ajankohtaista ajoneuvosäädöksistä ja katsastuksista Korin elektroniikka ja sähkölaitteet Huolto- ja korjaamopäällikköpäivät Yhteistyössä AKL-Palvelu Oy:n kanssa. Poltto- ja voiteluainetekniikan päivä Onnistu esimiehenä Uusinta linja-autotekniikkaa Kehittyvä kori- ja turvatekniikka Yhteistyössä TTS Koriakatemian kanssa Raskaan kaluston määräykset ja jarrulaitteet 11.9.2012 Helsinki 25.9.2012 Helsinki 4.-6.10.2012 Hki-Tukholma-Hki 9.10.2012 Helsinki 31.10.2012 Helsinki 13.11.2012 Helsinki 21.11.2012 Rajamäki 27.11.2012 Helsinki Kaikki ajoneuvoilmastoinnin pätevöitymiskoulutustilaisuudet järjestettiin yhteistyössä Diagno Finland Oy:n kanssa. Koulutustoimikunnassa ovat toimineet Markku Loikkanen (pj), Martti Holmikari, Juhani Intosalmi, Matti Juhala, Keijo Mäenpää, Juhani Laurikko, Arto Lehtinen, Hannu Mäkelä, Turo Tiililä, Ari Tuhkanen, Pasi Perhoniemi ja Ahti Vänttinen. Tiedotustoiminta Internet ja sähköposti Liiton toimisto huolehtii Liiton ja osasta sen yhteisöjen internet yhteyksistä. SATL:n kotisivuja, www.satl.fi, on päivitetty vuoden mittaan moneen otteeseen ajankohtaisista asioista. Yhdistyksille on tarjottu mahdollisuus käyttää Liiton luomia valmiita kotisivupohjia tiedottamiseen. Sivut sijaitsevat Liiton omalla palvelimella. Tätä mahdollisuutta on käyttänyt 20 yhdistystä, jotka aktiivisesti ylläpitävät omia sivujaan. Tänä vuonna uusia käyttäjiä on tullut kuusi. Samoihin pohjiin on luotu myös niille kymmenelle yhdistykselle yhteystietosivusto, jotka eivät itse ole ottaneet kotisivuja hyötykäyttöön. Näistä muutaman yhdistyksen kanssa tullaan tulevaisuudessa keskustelemaan sivujen ylläpidon ottamisesta heidän omaan haltuun. Liiton tarjoamaa palvelintilaa hyödyntää kaksi yhdistystä ylläpitäen omia sivujaan siellä. Lisäksi seitsemällä yhdistyksellä on ulkoisilla palvelimilla täysin omat kotisivunsa, joihin SATL:n sivuilta on suorat linkit. Autoalan Koulutuskeskus Oy:n sivut osoitteessa www.aakk.fi uudistuivat vuoden loppupuoliskolla ja kehitystyö jatkuu. Suomen Autolehden kotisivut ovat puolestaan osoitteessa www.suomenautolehti.fi. Liiton jäsentietokantajärjestelmän osoitetiedoissa oli vuoden lopulla noin 3500 jäsenen sähköpostiosoitetiedot. Lisäystä tähän osoitemäärään ei vuoden aikana juurikaan saatu. Asiaan pitäisi tulevan vuoden aikana paneutua paremmin. Vuoden loppuun mennessä kaikkiaan 18 yhdistyksellä oli käytössä tunnukset ja salasanat jäsentietokantaohjelman käyttöön kunkin yhdistyksen omien jäsenien osalta. Niinpä he voivat ylläpitää rekisteriä ja käyttää sitä tarkoitukseensa esimerkiksi tiedottamisessa. Vuonna 2013 koulutuksia jatketaan, jotta mahdollisimman moni yhdistys www.satl.fi SWIFT/BIC OKOFIHH 10
pääsee hyödyntämään järjestelmää. Lisäksi järjestetään tarvittaessa jatko- ja uusintakoulutuksia vastuuhenkilöiden vaihtuessa tai nykyisten unohtaessa vanhat opit. Koulutukset tämän kuin kotisivujen osalta on antanut toiminnanjohtaja käyttäen apunaan Tampereen ATY:n pj:n Pentti Ala-Maakalan tuottamaa koulutusmateriaalia. SATL:n Facebook-profiilisivu on vakiinnuttanut asemansa Liiton tiedotuskanavana osoitteessa www.facebook.com/satlry. Linkki sinne löytyy Liiton kotisivujen etusivulta. Koska kyseessä on järjestön profiili, on se kaikkien nähtävillä ilman omaa profiilia ja tunnuksia. Jos sivuille haluaa kommentoida jotain, niin silloin täytyy sivuille kirjautua ja se vaatii oman profiilin. Näillä sivuilla tuodaan esille niin Liiton kuin paikallisyhdistysten toimintaa, autoalan ajankohtaisia asioita ja viimeisintä autotekniikkaa. Myös jäsenet ovat tervetulleita päivittämään materiaalia sinne. Tosin tällöin tarvitaan moderaattorina toimivan toiminnanjohtajan antama valtuutus asiaan. Vuoden lopulla tykkääjiä oli 169 kpl. FISITA -järjestöstä ja sen toiminnasta sekä kaikista sen jäsenjärjestöistä tietoja on osoitteessa www.fisita.com. FISITA:n opiskelijoille ja nuorille insinööreille suuntaama sivusto www.yourfutureinautomotive.com aukesi syksyn aikana. Sieltä löytyy hyvä neuvoja ja ohjeita alalle haluaville, sillä opiskeleville tai silla eteneville. Sivuilta löytyy myös rekrytointikanava, jossa on tarjolla avoimia työ- ja harjoittelupaikkoja. Kiertokirjeet Liiton toiminnasta sekä yhdistysten kuukausikokousaiheista ja -esitelmöitsijöistä on tiedotettu Liiton kuudessa kiertokirjeessä. Ne on lähetetty yhdistysten puheenjohtajille, sihteereille, rahastonhoitajille sekä yhdistysten senioritoimikuntien puheenjohtajille, pääasiassa sähköisesti. Ne ovat kaikkien luettavissa SATL:n kotisivujen Jäsenille -osion kautta. Myös muista yhdistysten ilmoittamista tapahtumista on mahdollisuuksien mukaan kerrottu yhdistysten toimihenkilöille vähintään kerran vuodessa. Jäsentietokantajärjestelmän kautta lähetettävä toissa vuonna perustettu sähköinen SATL:n Uutiskirje ilmestyi vuoden aikana kaksi kertaa. Sen lisäksi lähetettiin kuusi sähköpostiviestiä ajankohtaisista asioista. Satelliitti Vuoden aikana on toimitettu kaksi Liiton jäsentiedotelehteä, Satelliittia, joissa kerrottiin Liiton toiminnasta, päätöksistä ja tiedotettiin kurssitilaisuuksista, Kesäpäivistä, Liittokokouksesta sekä muista toimintaan liittyvistä ajankohtaisista asioista. Saadun palautteen mukaan Satelliitti koetaan edelleen tärkeäksi osaksi Liiton toimintaa. Liittokokouksessa sadun ohjeistuksen mukaisesti palattiin kokonaan painetun lehden toimittamiseen. Postituskulujen minimoimiseksi lehti lähetettiin Suomen Autolehden liitteenä niille jäsenille joille ko. lehti tulee ja lopuille suorapostituksena. Lehti on myös luettavissa sähköisenä versiona Liiton kotisivujen kautta. SATL:n yhteyshenkilöt oppilaitoksissa SATL:n yhteyshenkilöinä oppilaitoksissa ovat toimineet seuraavat henkilöt: Pertti Ylhäinen (Helsinki), Olli Mykrä (Itä-Häme), Jukka Martikainen (Kuopio), Pekka Kneckt (Laaksot), Unto Tervo (Lahti), Reijo Javanainen (Pori), Alpo Paavola (Rauma), Lauri Saarelainen (Rovaniemi), Pekka Peiviläinen (Savonlinna), Hannu Ylinen (Seinäjoki), Jari Seppälä ja Erkki Nuutio (Tampere), Juha-Pekka Lindqvist (Turku), Esa Kultanen (Vaasa) ja Panu Sainio (TKK). Heidän tehtäviinsä kuuluu mm. alalle valmistuvien valistaminen autoteknillisten yhdistysten toiminnasta. www.satl.fi SWIFT/BIC OKOFIHH 11
Mediatiedotteet Vuoden aikana julkaistiin kolme mediatiedotetta Liittokokouksen yhteydessä Liitto julkisti yhden mediatiedotteen 19.3.2012. Siinä tuotiin esiin autokannan riittävän nopean uusiutumisen tarve, jotta viimeisin liikenneturvallisuuteen vaikuttava autotekniikka saataisiin otettua käyttöön mahdollisimman laajasti. Lisäksi tiedotteessa kerrottiin insinööri Kari Myllyksen valinnasta Vuoden Autoteknikoksi sekä esiteltiin Liittokokouksessa tehdyt valinnat. 22.8.2012 julkistettiin AAKK:n uudeksi toimitusjohtajaksi valitun Hannu Palmun. 9.10.2012 julkistettiin AAKK:n kustantaman Sähkö- ja hybridiajoneuvojen sähkötyöturvallisuus -kirjan ilmestyneen. Kyseiset mediatiedotteet ovat luettavissa Liiton kotisivuilta. Lausunnot Liitto ei antanut vuoden aikana yhtään lausuntoa. Liitto oli MOLIKE:n mukana ilmaisemassa huolensa useampaan kertaan vuoden aikana Liikkuvan Poliisin asemasta poliisin hallintorakenteen kehittämishankkeessa. Tämän puitteissa Liitto oli yhtenä allekirjoittajana muun muassa Helsingin Sanomissa 21.10.2012 julkaistussa vetoomuksessa Liikkuvan Poliisin säilyttämisen puolesta. Vetoomuksen julkaisukustannuksista vastasi Liikennevakuutuskeskus. Järjestöyhteydet Suomen Autoteknillinen Liitto on jäsenenä Moottoriliikenteen Keskusjärjestössä ja Liikenne-turvassa sekä kansainvälisessä FISITA-järjestössä ja eurooppalaisessa EAEC:ssä. Edustajat eri yhteisöissä vuonna 2012: Autoalan Koulutuskeskus Oy:n hallitus Keijo Mäenpää (pj), Markku Loikkanen, Pasi Perhoniemi, Timo Törrönen, Heikki Parviainen sekä varalla Ossi Jalonen ja Erkki Virtanen. Yhtiökokousedustaja 2012: Pekka Holopainen, varalla Kalevi Lintula. Autotieto Oy:n hallitus Keijo Mäenpää (pj), Raine Hieta ja Pasi Perhoniemi. Yhtiökokousedustaja 2012: Kari Myllys, varalla Pekka Holopainen. Suomen Autolehden kehitystyöryhmä/ohjausryhmä Keijo Mäenpää, Pasi Perhoniemi, Jari Pynnönen ja Juha Seppälä. Mobilian edustajisto Pasi Perhoniemi. Mobilian säätiön hallitus Varalla Pasi Perhoniemi Moottoriliikenteen Keskusjärjestön (MOLIKE) hallitus Matti Juhala (hallituksen pj) ja Pasi Perhoniemi (jäsen hallituksessa ja työvaliokunnassa), varalla Juhani Laurikko ja Keijo Mäenpää. Liikenneturvan edustajisto Jari Pynnönen. www.satl.fi SWIFT/BIC OKOFIHH 12
Liikenneturvan hallitus Varsinaisena jäsenenä Pasi Perhoniemi 5.12.2012 asti. Autoalan pätevöitymisohjelman (APO) kehitysryhmä Keijo Mäenpää. FISITA (autoinsinöörien maailmanjärjestö) Pasi Perhoniemi SATL:n edustajana FISITA:n edustajistossa sekä jäsenenä koulutustoimikunnassa. EAEC (FISITA:n Euroopan maiden yhteenliittymä) Pasi Perhoniemi Taloudellinen asema Liiton toiminta on jatkunut totuttuun tapaan toimintaa pikkuhiljaa kehittäen henkilöstöresurssien puitteissa. Varsinaisen toiminnan kulujen ja tuottojen osalta toiminta tapahtui lähes ennakoidusti, kuluissa monilta kohdin jopa alle budjetoidun. Varsinaisten jäsenien määrän on jatkanut lievää kasvua, kun heitä oli vuoden lopussa 21 enemmän kuin vuoden 2011 lopussa. Suunta on oikea, mutta uusien varsinaisten jäsenien hankinta on edelleen tärkeä tehtävä. Vuoden aikana kehitettyjen ja vuonna 2013 käyttöönotettavien jäsenetujen toivotaan tuovan lisää jäseniä ja jäsenpalvelujen kehittämistä jatketaan. Opiskelijajäsenien määrän kasvu tuo hyvää potentiaalia lisätä varsinaisten jäsenien määrää heidän valmistuttua. Sen potentiaalin toteuttamiseksi on tehtävä vielä enemmän töitä kuin tähän asti, jotta Liiton panostus toisi toivotunlaisen tuloksen. Vuodelle 2012 liitto-osuutta nostettiin kahdella eurolla 25 euroon. Tällä osuudella ei kateta lainkaan Liiton varsinaisesta toiminnasta muodostuvia kuluja, vaan vain suorat jäsenmenot eli Suomen Autolehti, Satelliitti ja jäsenmaksulaskutus. Valittu toimintatapa on tarkoituksellinen, sillä jos myös varsinaisen toiminnan kulut pitäisi kattaa liittoosuudella, pitäisi sen olla huomattavasti suurempi. Niinpä tarvitaan muitakin tuloja. Sijoitustoiminnan kulunut vuosi oli osinkojen osalta edellistä vuotta parempi ja arvopaperimarkkinoiden suunta oli pääasiassa positiivinen johtaen vain muutamiin alaskirjauksiin vuoden lopulla. Liiton omistuksessa olevien noteerattujen arvopapereiden ja rahastojen markkina-arvo nousi vuoden aikana 233 323,50. Yksi huomioitava seikka on pankin aktiivinen arvopaperikauppa. Se tuotti voittoa kuluneella vuonna, mutta vaikka se näkyy tuloslaskelmassa positiivisena tuloksena, ei se tule Liiton käyttöön, vaan kertyneet voitot sijoitetaan uudestaan. Liiton käyttöön jäävä sijoitustoiminnan tuotto ei nykyisellään riitä toiminnan rahoittamiseen, vaan siihen joudutaan käyttämään taseen varoja. Matalien lainakorkojen aikana siihen on käytetty lainarahaa sen sijaan että olisi myyty omaisuutta aikaisempien huonojen suhdanteiden aikana. Vuoden aikana tehtiin rahoituksen osalta uudelleen järjestelyjä jakaen lainaraha kahteen osaan. Näistä toinen on 200 000 pankkilaina, joka on nostettu suoraan käyttöön ja toinen 100 000 tililimiittiluotto, josta käytössä on sen verran kun kullakin hetkellä on tarvetta. Tämä järjestely oli pankin suositus käytyjen lainatarvekeskustelujen jälkeen. Vuoden aikana käytetyn lainan pääoman määrä kasvoi 59 421,51 (käytetyn lainapääoman muutos verrattuna edelliseen vuoteen). Käytetyn lainan kokonaispääoma oli vuoden lopussa 220 529,16 ja sen korkokulut olivat 4 338,47, josta laskettuna korkoprosentti on noin 2 %. Vakuutena lainoille ovat Kalevankadun huoneisto sekä pankin hallinnoimat arvopaperi- ja rahastosalkut. Vuoden 2013 aikana tavoitteena on vähentää lainan pääomaa Liiton toimiston sauna/varasto-osaston myymisellä toiminnan kannalta turhana tilana. Kyseisen tilan ha- www.satl.fi SWIFT/BIC OKOFIHH 13
luttavuuden lisäämiseksi ja sen arvon parantamiseksi sitä ollaan muuttamassa asuinhuoneistoksi taloyhtiön yhtiöjärjestykseen ja muutokselle haetaan rakennuslupa. Muutoksen jälkeen se on tarkoitus myydä remontoimattomana asuinhuoneistona eli sitä ei itse lähdetä muuttamaan asuinhuoneistoksi, vaan sen tekee uusi omistaja. Vuoden 2012 aikana prosessin eteenpäin viemiseksi on käytetty ulkopuolista arkkitehtiä. Tilikauden tulos oli -17 781,17 (tulos vuonna 2011 oli -143 871,88 ), joista sijoitusten arvoalenemisen osuus oli -5 711,49 ja toiminnallinen tulos -12 069,68. Kun pankin hallinnoima kaupankäynti on vähennetty summasta pois, oli toiminnallinen tulos -45 045,02. Autoalan Koulutuskeskus Oy Autoalan Koulutuskeskus Oy:n tulos tilikaudella 2011-2012 oli 9 087,58 (50 508,37 ) (edellisellä tilikaudella oli Auto & Korjaamo -messut, josta johtuen silloin oli parempi tulos) taseen loppusumman ollessa 205 669,43 (198 289,36 ). Yhtiökokouksen päätöksellä osinkoja jaettiin pitkästä aikaa omistajalleen eli Liitolle. Summa oli tilikauden voiton verran eli 9 087,58. Antti Saarialho -rahaston apurahat 2012 Rahaston hallitus myönsi apurahoina yhteensä 5 000 seuraavasti: - Metropolia Motorsport ry:lle vuonna 2013 valmistuvan ensimmäisen sähkökäyttöisen Formula Student -kilpa-auton vuoden 2012 aikana tapahtuvan kehitystyön tukemiseksi 3 000. - TAMK Formula Student ry:lle vuoden 2012 aikana tapahtuvan Formula Student - kilpa-auton kehitystyön tukemiseksi 2 000. Olof Enbom -rahaston apurahat 2011 Rahaston hallitus jakoi apurahoina yhteensä 1000 seuraavasti: - Helsingin Autoinsinöörikouluttajat ry:lle dieselhenkilöautojen kylmäkäytettävyys - selvityksen tekemiseen opiskelijaprojektina 1 000. Suhdetoiminta ja verkostot Jäsenistöön kohdistuvaa suhdetoimintaa on toiminnanjohtaja hoitanut mm. käymällä vuoden aikana useissa yhdistyksissä ja piireissä tutustumassa jäsenistön toimintaan, useimmiten kuukausipalaverien yhteydessä, päivittäen samalla jäsenistön tiedot Liiton ajankohtaisista asioista. Moottoriliikenteen keskusjärjestön MOLIKE:n kautta Liitto on pitänyt yhteyksiä aktiivisesti muihin MOLIKE:n jäsenjärjestöihin. MOLIKE:n organisoimana toteutettiin vierailut eduskuntaan ja sisäasianministeriöön, joissa esitettiin huoli Liikkuvan Poliisin asemasta poliisin hallintorakenteen kehittämishankkeessa. FISITA:n tehtävien puitteissa Perhoniemi osallistui kahteen FISITA:n ja sen jäsenjärjestön organisoiman tilaisuuteen kuluneen vuoden aikana. Niistä toinen oli Lontoossa 12.-13.7.2012 omana tilaisuutenaan ja toinen Kiinan Pekingissä 27.-30.11.2012 järjestetyn FISITA World Automotive Congress:n yhteydessä. Auto & Korjaamo -messut Seuraavat messut sovittiin syksyllä Suomen Messujen kanssa pidettävän Helsingin Messukeskuksessa 23.-25.1.2014. www.satl.fi SWIFT/BIC OKOFIHH 14
Mestarimekaanikko 2014 -kilpailut Auto & Korjaamomessujen järjestelyjen varmistuttua seuraavat Mestarimekaanikko 2014 -kilpailut pidetään vuonna 2013-2014. Kilpailun järjestelyjen valmistelut aloitettiin vuoden lopulla. Liiton strategia ja pitkän tähtäimen suunnitelmat Toukokuun alussa pidetyssä perinteisessä strategiakokouksessa tutkittiin, mitä on saatu aikaiseksi ja luotiin lisää suuntaviivoja toiminnan kehittämiseksi. Vuoden aikana muun muassa hallitustyöskentelyä on parannettu ja tehostettu strategiatyön näkökulmasta pääasiassa työvaliokunnan työpanosta lisäämällä. Kuluneen vuoden aikana Liiton strategisen vision toteutumista eniten tukenut tapahtuma oli Autoalan Koulutuskeskus Oy:n uuden toimitusjohtajan saapuminen vahvuuteen. Hänen avullaan vahvistetaan yrityksen nykyistä ja kehitetään samalla uutta liiketoimintaa. Näin jäsenille saadaan tarjolle uusia palveluja. Lisäksi asiakaskuntaa laajentamalla yrityksen positiivinen tuloskehitys tukee myös Liiton toimintaa. Toinen jäsenistöä palveleva kehityspolku on ollut uusien jäsenetujen kehittäminen. Niistä ensimmäiset toteutuvat seuraavana vuonna, muun muassa St1:n kanssa yhteistyössä toteutettavan jäsenkortin muodossa. Huomionosoitukset Vuoden Autoteknillinen Yhdistys Vuoden Autoteknilliseksi Yhdistykseksi valittiin toista kertaa peräkkäin Joensuun Seudun Autoteknillinen Yhdistys Liittohallituksen määrittelemien sääntöjen mukaisesti. Vuoden Autoteknikko Vuoden Autoteknikoksi valittiin Liittohallituksen päätöksen mukaan Lahden ATY:n entinen puheenjohtaja autoinsinööri Kari Myllys. Perusteluina olivat hänen 37-vuotinen ura katsastusalalla, yli 30 vuoden ura liikenneonnettomuuksien tutkijalautakunnan ajoneuvoteknisenä jäsenenä sekä 29 vuoden mittainen ura Lahden ATY:n toiminnan ohjaamisessa ja kehittämisessä hallitustyöskentelyn kautta. Kunnialevykkeet Liittohallitus myönsi kuluneen vuoden aikana seuraavat kunnialevykkeet: SATL:n kultainen kunnialevyke: no. 38. Matti Karhima 2012 P-Kymenlaakso SATL:n hopeinen kunnialevyke: no. 250. Martti Holmikari 2012 Helsinki 251. Jorma Kortelainen 2012 P-Kymenlaakso 252. Antero Väisänen 2012 Kajaani 253. Reino Wallenius 2012 Lahti Yhdistysten hallitukset ovat myöntäneet SATL:n pronssiset kunnialevykkeet: no. 658. Olli Helander 2012 Pori 659. Pekka Tuononen 2012 Ylä-Savo 660. Unto Koljonen 2012 Ylä-Savo 661. Matti Rytkönen 2012 Ylä-Savo 662. Pentti Laipio 2012 Lahti www.satl.fi SWIFT/BIC OKOFIHH 15
Tulevaisuuden näkymät Suomen Autoteknillisen Liiton toiminta tulee jatkumaan edelleen samalta pohjalta kuin aikaisempina vuosina. Panostuksia lisätään uusien alan opiskelijoiden sekä etenkin ammatissa toimivien henkilöiden saamiseksi jäseniksi, sekä heidän tukeminen toimimaan aktiivisesti yhdistyksissä yhdessä toiminnassa pidempään mukana olleiden kanssa. Toimenpiteinä ovat muun muassa uuden jäsenedut vuoden 2013 alkaen. On arvioitu, että kentällä on vielä noin 4 000-5 000 henkilöä, jotka olisivat potentiaalisia uusia jäseniä. Tällä turvataan yhdistysten vireä toiminta ja varmistetaan tietojen siirtyminen sukupolvilta toiselle. Nykyisille jäsenille tiedottamista pyritään myös kehittämään säännöllisemmällä sähköisellä viestinnällä. Tulevaisuudessa toiminnan monipuolistaminen sekä uudistaminen ja jäsenistön palvelujen kehittäminen ovat keskeisiä haasteita. SATL:n toiminta koetaan tärkeäksi ja tarpeelliseksi. www.satl.fi SWIFT/BIC OKOFIHH 16