ETELÄ-POHJANMAAN RESERVIUPSEERIPIIRI RY



Samankaltaiset tiedostot
Toimintakertomus ETELÄ-POHJANMAAN RESERVIUPSEERIPIIRI RY

ETELÄ-POHJANMAAN RESERVILÄISPIIRI RY

ETELÄ-POHJANMAAN RESERVIUPSEERIPIIRI RY

ETELÄ-POHJANMAAN RESERVILÄISPIIRI RY

ETELÄ-POHJANMAAN RESERVIUPSEERIPIIRI RY

Toimintakertomus ETELÄ-POHJANMAAN RESERVIUPSEERIPIIRI RY

Toimintakertomus ETELÄ-POHJANMAAN RESERVILÄISPIIRI RY

ETELÄ-POHJANMAAN RESERVIUPSEERIPIIRI RY. Toimintakertomus

Toimintakertomus ETELÄ-POHJANMAAN RESERVIUPSEERIPIIRI RY

ETELÄ-POHJANMAAN RESERVILÄISPIIRI RY

ETELÄ-POHJANMAAN RESERVILÄISPIIRI RY 1 (6)

Toimintasuunnitelma 2015

Yleistä Piiri toimii jäsenyhdistystensä aatteellisena ja toiminnallisena yhdyssiteenä valtakunnan turvallisuutta edistävää toimintaa tukien.

1 Yleistä. 2 Hallitus, toiminnantarkastajat ja edustajat vuodelle Hallitus vuodelle Toiminnantarkastajat 2017

ETELÄ-POHJANMAAN RESERVILÄISPIIRI RY 1(6) Toimintavuoden valtakunnallinen teema on Reservissä kaiken varalta

TOIMINTASUUNNITELMA 2014

ETELÄ-POHJANMAAN RESERVIUPSEERIPIIRI RY 1 (5)

Toimintasuunnitelma 2015

ETELÄ-POHJANMAAN RESERVIUPSEERIPIIRI RY 1 (5)

Keravan Reserviläiset ry

TOIMINTASUUNNITELMA 2014

Toimintasuunnitelma 2017

ETELÄ-POHJANMAAN RESERVIUPSEERIPIIRI RY 1 (6)

ETELÄ-POHJANMAAN RESERVILÄISPIIRI RY. Toimintakertomus S E I N Ä J O K I f i

ETELÄ-POHJANMAAN RESERVILÄISPIIRI RY 1 (6)

IitinReserviupseerikerho ry T O I M I N T A K E R T O M U S V E R

IitinReserviupseerikerho ry TOIMINTAKERTOMUS 2015

ORIMATTILAN RESERVILÄISET RY TOIMINTASUUNNITELMA 2016

ETELÄ-POHJANMAAN RESERVILÄISPIIRI RY. Toimintakertomus

ETELÄ-POHJANMAAN RESERVILÄISPIIRI RY 1 (6) Toimintavuoden Reserviläisliiton teema on Reservissä kaiken varalta

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2001

Iitin Reserviupseerikerhon toimintakertomus vuodelta 2013

Kauhavan Reserviläiset ry:n toimintakertomus vuodelta 2008

IitinReserviupseerikerho ry TOIMINTAKERTOMUS 2017

TOIMINTASUUNNITELMA 2014

25m Pienoispistooli 60 ls sarja H. 25m Pienoispistooli 60 ls sarja H50. 25m Pienoispistooli 60 ls sarja H60

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2003

SML:N POHJANMAAN PIIRIN PM-KILPAILUT ÄHTÄRISSÄ

TV-Kisa 2/Katsastus. Yksilökilpailut. Kävely, alle 65. Alavus,

TOIMINTASUUNNITELMA 2014

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2001

EL Pm 2017 ei rekisteröidyt

Jurvan Rotaryklubi. Säläishallilla

ITÄ-HELSINGIN RESERVIUPSEERIT R.Y.

E-P:n am hisu parisprinttiviesti Jurvassa

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 1998

KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRI RY PIIRIKIRJE 2/2011 Gummeruksenkatu Jyväskylä reserviupseeripiiri@ksrespiirit.fi

KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRIN SYYSKOKOUKSEN 2012 PÖYTÄKIRJA

OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta. Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen

25m Pienoispistooli erä 2, lauantai , klo 12:15-14:00 ==============================================================

Keravan Reserviläiset ry Toimintakertomus 2009

Varsinais-Suomen Reserviupseeripiiri ry/varsinais-suomen Reserviläispiiri ry TOIMINTAOHJE

Keravan Reserviläiset ry Toimintakertomus 2014

KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRIN 2013 SYYSKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA

KYMENLAAKSON RESERVILÄISPIIRIN TOIMINTASUUNNITELMA 2010

Asialista/ Pöytäkirja. Hotelli/Ravintola Alma, Näyttämökabinetti. Pykälä Asia Sivu. 1 Kokouksen avaus 3. 2 Kokousmuistio 10.5.

TAMMELAN RESERVIUPSEERIT R.Y. TOIMINTAKERTOMUS 48. TOIMINTAVUOSI 2016

TOIMINTAKERTOMUS SÄKYLÄN VAPAAEHTOISEN PALOKUNNAN TOIMINNASTA VUODELTA 2012, SEN 78. TOIMINTAVUODELTA

Reserviupseeriliiton ampumamestaruuskilpailut. Tuusula, Hyvinkää

TOIMINTAKERTOMUS 2006

POHJOIS-KARJALAN RESERVIUPSEERIPIIRI RY

Reservipiirit Lapissa

Etelä-Pohjanmaan hyvinvointikatsaus Tilastoliite

Lopputulokset Perinnekivääri 300m makuu lks. RESUL:n avoimet "Pystykorva" - perinneaseen SM-kilpailut. Kilpailutoimisto.

E-H Res.Ups.piirin ruutiasemestaruuskilpailu 2013

Kauhavan Reserviläiset ry:n toimintakertomus vuodelta 2015

TOIMINTASUUNNITELMA 2012

Teksti: Sirkka Ojala Kuvat: Jaakko Lampimäki

Rovaniemen Reserviläiset ry /rovaniemenreservilaiset

KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRI RY HALLITUKSEN KOKOUSPÖYTÄKIRJA 1/2013

KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRIN SYYSKOKOUKSEN 2014 PÖYTÄKIRJA

SM Pystykorva H Sarja Tulokset

Kauhavan Reserviläiset ry:n toimintakertomus vuodelta 2010

KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRI RY HALLITUKSEN KOKOUSPÖYTÄKIRJA 5/2012

LOIMAAN SEUDUN RESERVILÄISET RY.

Perinnepistooli 50 m 30 ls

Perinnejuhlia ja tapahtumia Etelä-Pohjanmaalla Jorma Jokisalo tarkistettu ja

Keravan Reserviläiset ry

E-H Res.Ups.piirin ruutiasemestaruuskilpailu 2015

TOIMINTASUUNNITELMA 2018 KORPILAHDEN RESERVILÄISET RY

Kultasarvi. Yksilökilpailut. Hirvikävely Ikäkausisarja. Ylöjärvi, Viljakkala,

KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRI RY Gummeruksenkatu Jyväskylä 1 (6)

KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRI RY HALLITUKSEN KOKOUSPÖYTÄKIRJA 3/2012

Maanpuolustustapahtumat Pohjois-Karjalassa 2015

Sija nro Kippari Miehistö Saalis Pisteet. Hauki 6530 g pist: Markku EUK Ahven 8350 g pist: pc: 55 Evijärvi opm: 73,55

RESERVILÄISLIITTO PÄIVÄKIRJA työkalu yhdistyksen käyttöön

Pohjanmaan Sulkapalloilijat ry. Vuosikertomus ja tilinpäätös 2015

Reserviupseeriliiton ampumamestaruus

TV-Kisa 4, 2017 M60 M70

SR ry. Jäsentiedote 1/2011

Kymenlaakson Reserviläispiiri ry Piirihallitus KYMENLAAKSON RESERVILÄISPIIRIN TOIMINTASUUNNITELMA 2015

Asialista/ Pöytäkirja. Kokouspaikka Frami D1, Kokoustila Mega, Tiedekatu 2. Pykälä Asia Sivu. 1 Kokouksen avaus 3

TOIMINTAKERTOMUS 2005

Tulostettu. Aika. ResUL:n Pvm Perinneasemestaruuskilpailut Pistooli kuvio 30ls

TOIMINTAKERTOMUS SÄKYLÄN VAPAAEHTOISEN PALOKUNNAN TOIMINNASTA VUODELTA 2013, SEN 79. TOIMINTAVUODELTA

27.1. Kadettikunnan vuosipäivän seppeleenlasku ja juhla Jyväskylä Keski-Suomen kadettipiiri Evl Markku Jämsä,

4 Etelä-Pohjanmaa. 4.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti

Toimintakertomus Alajärven Yrittäjät Ry

Hei, korjaukset tehty vuoden 2010 toimintasuunnitelmaan. Ainoastaan maaliskuun ylimääräinen hallituksen kokouspöytäkirjaa ei ole (silloin oli

Transkriptio:

ETELÄ-POHJANMAAN RESERVIUPSEERIPIIRI RY Toimintakertomus 2012 ETELÄ -POHJANMAAN RESERVIUPSEERIPIIRI RY IMPIVAARANTIE 25 Puh. (06) 423 3816 60420 SEINÄJOKI www.epresp.fi

ETELÄ-POHJANMAAN RESERVIUPSEERIPIIRI RY 2 (13) YLEISTÄ Etelä-Pohjanmaan Reserviupseeripiiri ry on perustettu 23.9.1952. Vuosi oli piirin 60- vuotisjuhlavuosi. Piirin lippu on vihitty käyttöön 1962. Piirin korkeimmaksi huomionosoitukseksi on hyväksytty piirin pienoislippu 10.9.1973. Niitä on luovutettu 31.12. mennessä 21 kpl. Piirin standaari on otettu käyttöön 1967. Niitä on luovutettu 31.12. mennessä 192 kpl. Lokakuussa otettiin käyttöön Etelä-Pohjanmaan Reserviupseeripiirin ja Etelä-Pohjanmaan Reserviläispiirin yhteinen mitali. Mitalin ja sen nauhan suunnitteli Antti Isosalo Kauhavalta. Niitä piiri luovutti numeroituna vuoden aikana 14 kpl. Helmikuussa puolustusvoimat julkisti organisaatiouudistuksensa, joka aiheutti hämmennystä ja vastustusta piirin alueella. Uudistuksessa päätettiin lakkauttaa Lentosotakoulu Kauhavalla vuoden 2014 lopussa. Lisäksi organisaatiomuutoksessa päätettiin lakkauttaa vuoden 2013 lopussa sekä Pohjanmaan Sotilassoittokunta, että Satakunnan Sotilassoittokunta. Muut lakkautettavat joukko-osastot olivat: Vuoden 2013 lopussa: Pohjois-Karjalan Prikaati, Kotkan Rannikkopataljoona, ja Ilmavoimien Teknillinen koulu. Vuoden 2014 lopussa: Lentosotakoulun lisäksi Pioneerirykmentti Keuruulta ja Hämeen Rykmentti. Myös Sotilasläänit johto-organisaationa tullaan lakkauttamaan ja aluetoimistot tulevat joukkoosastojen alaisuuteen. Pohjanmaan aluetoimisto tulee Porin Prikaatin alaisuuteen. Lakkauttamiset aiheuttivat eri puolilla Suomea lukuisia vetoomuksia ja kirjelmiä, jopa mielenosoituksia, joilla ei kuitenkaan ollut mitään vaikutusta. Piirin painopistealueina toimintavuonna oli kenttäkelpoinen reservi ja jäsenistön osallistumisaktiivisuuden lisääminen. PIIRIN PÄÄTTÄVÄT, VALMISTELEVAT JA NEUVOTTELEVAT ELIMET Sääntömääräiset kokoukset Piirin kevätkokous pidettiin Lentosotakoululla Kauhavalla 31.3. Osanottajia oli16. Ennen kokousta oli piirien yhteinen piiriseminaari. Piirin syyskokous pidettiin Kauhajoella Sanssin kartanossa 28.11. Osanottajia oli 24. Ennen kokousta tutustuttiin Kauhajoen veteraanien perinnetaloon. Puheenjohtajisto Piirin puheenjohtajiston ovat vuonna 2012 muodostaneet: Puheenjohtajana maj Kari Ratavaara Kurikasta I varapuheenjohtaja kapt Seppo Yli-Panula Seinäjoelta II varapuheenjohtajana ylil Tuomas Taivalmaa Ilmajoelta

ETELÄ-POHJANMAAN RESERVIUPSEERIPIIRI RY 3 (13) Hallitus Piirihallitukseen ovat puheenjohtajiston lisäksi kuuluneet seuraavat reservin upseerit, joista useimmat ovat toimineet myös kerhojensa puheenjohtajana: Vänr Jaakko Heikkilä Alahärmän Reserviupseerikerho, ylil Erkki Ojajärvi Alajärven Reserviupseerikerho, ylil Olavi Kalliovaara Alavuden Reserviupseerikerho, ltn Jani Takamaa Evijärven Reserviupseerikerho, ylil Juha Juvonen Ilmajoen Reserviupseerikerho, ylil Masi Honkanen Isojoen-Karijoen Reserviupseerikerho, kaptluut Mikko Jylhä Isonkyrön Reserviupseerikerho, ylil Juhani Kungsbacka Jalasjärven Reserviupseerikerho, ylil Marko Mäki-Könnö Kauhajoen Reserviupseerikerho, maj Jukka Peura Kauhavan Reserviupseerikerho, ylil Heikki Hakala Kortesjärven Reserviupseerikerho, ylil Jouni Uusipaasto Kuortaneen Reserviupseerikerho, kapt Pekka Rinta-Hoiska Kurikan Reserviupseerikerho, kapt Heikki Kuoppala Lappajärven Reserviupseerikerho, kapt Jarkko Posti Lapuan Reserviupseerikerho, ylil Marko Kaappola Seinäjoen, vänr Jussi Harjunpää Seinäjoen Reserviupseerikerho, ylil Pekka Viirimäki Teuvan Reserviupseerikerho, ylil Olli Ahtola Töysän Reserviupseerikerho, ylil Pekka Säilä Ylihärmän Reserviupseerikerho, kapt Jorma Kangasluoma Ylistaron Reserviupseerikerho, ltn Veikko Hallila Ähtärin Reserviupseerikerho. Jokaisella hallituksen jäsenellä oli myös henkilökohtainen varajäsen. Hallituksen sihteerinä on toiminut toiminnanjohtaja Ulla Muurimäki. Hallitus kokoontui vuoden aikana neljä kertaa. Osanottajia yhteensä 60. Piiriesikunta Reserviupseeripiirin edustajat Esikuntapäällikkö Ratavaara Kari, järjestötoiminta Taivalmaa Tuomas, jäsen Yli-Panula Seppo, jäsen Reserviläispiirin edustajat vastuutehtävineen Kaistila Tapani, järjestötoiminta Isosalo Antti, tiedottaminen Koivisto Heikki, hengellinen ja perinnetyö sekä veteraanityö Liinamaa Jaakko, jäsen Mäki-Haapoja Mikko, talous Salo Sakari, ammunta Toiminnanjohtaja Ulla Muurimäki oli myös piiriesikunnan jäsen ja sihteeri Piiriesikunta kokoontui vuoden aikana kaksi kertaa. Kokoontuneet toimikunnat Reserviläispiirin kanssa yhteiset toimikunnat Hengellinen ja perinnetoimikunta Reservin upseerit: Juhani Erkkonen, Pentti Lemettinen, Väinö Pollari, Pekka Pulkkinen, Jouko Siljamäki, Teuvo Veikkola Reserviläiset: pj. Heikki Koivisto Seinäjoki, jäsenet: Aulis Harju, Liisa Ilolakso, Jaakko Liinamaa, Markku Västi, Petri Åkerman. Toimikunta kokoontui kerran.

ETELÄ-POHJANMAAN RESERVIUPSEERIPIIRI RY 4 (13) Lakeuden Maanpuolustaja-lehden toimituskunta Reservin upseerit: Puheenjohtaja ja lehden taittaja Tuomo Kotkaniemi, Heikki Makkonen, Rauno Yli-Hynnilä Reserviläiset: Matti Heinonen, Antti Isosalo, Jaakko Liinamaa, Kai Kaistila, Olavi Koskinen Toimituskunnan kokouksiin osallistui myös lehden päätoimittaja Ulla Muurimäki. Toimituskunta kokoontui neljä kertaa ja osallistui kiitettävästi myös lehtijuttujen tekoon ja hankintaan. Piiritoimisto Piiritoimisto toimi vuokratiloissa os. Impivaarantie 25 Seinäjoki. Piiritoimiston vuokran maksoi Lakeuden Maanpuolustajain Tuki ry. Toiminnanjohtajana on toiminut Ulla Muurimäki. Taloussyistä toiminnanjohtaja oli kesäheinäkuussa lomautettuna seitsemän viikkoa. JÄSENISTÖ Piirin alueella toimi 22 Reserviupseerikerhoa. Kunniapuheenjohtaja ja kunniajäsenet Piirin kunniapuheenjohtaja on Jorma Virkajärvi Kuortaneelta. Piirin kunniajäsenet ovat Seppo Jaakkola Naantalista, Jorma Kallio Lapualta, Kari Lahdenmäki Alavudelta, Erkki Rajala Ilmajoelta, Mauno Vehkaoja Seinäjoelta ja Rauno Yli-Hynnilä Kurikasta. Jäsenmäärä Piirin jäsenmäärä säilyi ennallaan. Maksaneita jäseniä oli 1308. Jäsentilannekehitys kerhoittain (maksaneet jäsenet) Kerho 31.12.2010 31.12.2011 31.12.2012 Alahärmä 33 33 33 Alajärvi 23 20 20 Alavus 72 71 74 Evijärvi 28 27 27 Ilmajoki 70 80 81 Isojoki-Karijoki 21 21 19 Isokyrö 59 60 56 Jalasjärvi 67 69 68 Kauhajoki 68 68 67 Kauhava 57 54 54 Kortesjärvi 13 12 12 Kuortane 47 47 47 Kurikka 93 96 95 Lappajärvi 34 35 34 Lapua 129 122 121

ETELÄ-POHJANMAAN RESERVIUPSEERIPIIRI RY 5 (13) Seinäjoki 247 270 277 Teuva 37 33 37 Töysä 13 14 14 Vähäkyrö 14 15 14 Ylihärmä 27 25 25 Ylistaro 54 53 50 Ähtäri 81 83 83 Piiri yhteensä 1287 1308 1308 Jäsenhankinta Jäsenhankinnassa kunnostautui erityisesti Seinäjoen kerho, joka kahden vuoden aikana on lisännyt jäsenmääräänsä 30:lla jäsenellä. AATTEELLINEN JA JÄRJESTÖTOIMINTA Vuosi oli piirin 60-vuotisjuhlavuosi. Perustamispäivänä 23.9. laskettiin seppele Seinäjoen sankaripatsaalle. Seppeleenlaskijoina toimivat piirin kunniajäsen Rauno Yli-Hynnilä, varapuheenjohtajat Seppo Yli-Panula ja Tuomas Taivalmaa. Samana päivänä muistettiin piirin ensimmäistä kunniapuheenjohtajaa, jääkärieversti Matti Laurilaa laskemalla kukkavihko hänen haudalleen. Kukkavihon laski piirin kunniajäsen Jorma Kallio. 60-vuotisijuhlaa vietettiin perjantai-iltana 12.10. Seinäjoen kampustalolla. Juhlapuheen piti Merivoimien komentaja, kontra-amiraali Veli-Jukka Pennala. Pohjanmaan Sotilassoittokunta esiintyi solistina Mirva Malkamäki. Yleisöä runsaat 100. Muut tapahtumat Piirit esittelivät toimintaansa Tie hyvinvointiin messuilla Seinäjoella 10. 11.2. Piirien yhteinen piiriseminaari järjestettiin Lentosotakoululla Kauhavalla 31.3. Ohjelmassa oli - osallistuminen johtamistaidon seminaarin luento-osuuksiin - liittojen ajankohtaisia asioita, joita esitteli RUL:n toiminnanjohtaja Janne Kosonen - piirien uudet kotisivut, joita esitteli Antti Isosalo Kauhajoen reserviläiset järjestivät mittavan maanpuolustuspäivän 6.5. Tapahtumassa oli erittäin mittava Tykistöprikaatin kalustoesittely. Lisäksi ohjelmassa oli asemiinajo- ja sotakoiranäytöksiä. Pohjanmaan Sotilassoittokunta esiintyi Impivaaran Suvisoitossa 5.6. illansuussa. Järjestäjänä oli jo perinteiseen tapaan Seinäjoen Seudun Sotilaskotiyhdistys, MPK E-P:n piiri ja E-P:n reserviläispiirit. 3.9. järjestettiin luentotilaisuus yleisölle Ilmajoella. Luennoitsijana oli Eduskunnan puolustusvaliokunnan puheenjohtaja Jussi Niinistö

ETELÄ-POHJANMAAN RESERVIUPSEERIPIIRI RY 6 (13) 29.9. järjestettiin jäsenistölle omakustanteinen linja-autoretki Turvallisuus- ja puolustusmessuille Lahteen. Muutaman vuoden tauon jälkeen järjestettiin Vänrikki ja kessupäivä Kauhavalla 6.10. Järjestelyistä vastasi Pohjanmaan aluetoimisto ja MPK Itsenäisyyspäivän vastaanottoa vietettiin 5.12. upseerikerholla Kauhavalla. Aiemmista vuosista poiketen ohjelmaan kuului myös tanssia. Toimintapäivän järjestivät Ilmajoki, Isokyrö, Kauhajoki, Seinäjoki ja Ähtäri. Tilastotietoa Toimintaraportin teki 19 kerhoa. Tiedot jäivät saamatta Alajärveltä, Töysästä ja Vähästäkyröstä. Lomakkeista ilmenee mm. seuraavat tiedot: - Erilaisia kokouksia pidettiin 156 joissa osanottajia 1080 - Kerhoiltoja 14, osanottajia 200 - Esitelmätilaisuuksia 13, osanottajia 313 - Maanpuolustusjuhlia 9 osanottajia n. 500 - Infotilaisuuksia 15, osanottajia 288 - Erilaisia tutustumiskäyntejä järjestettiin 19, osanottajia 408. - Joulutulet järjestettiin monella paikkakunnalla. Tilaisuuksista monet on järjestetty yhteistyössä Reserviläisyhdistysten kanssa. Vuoden Mallikerho Mallikerhokilpailussa kerhot on jaettu entisen kuntajaon, nykyisen toiminta-alueen asukasluvun mukaisesti kahteen sarjaan. Mallikerhovalinnan ratkaisi kerhojen eri toiminnoista saama kokonaispistemäärä. Pienten toiminta-alueiden kerhot 1. Vuoden Mallikerho2012: Ähtärin Reserviupseerikerho 1036 pist. 2. Ylistaron Reserviupseerikerho 519 pist. 3. Kuortaneen Reserviupseerikerho 267 pist. 4. Teuvan Reserviupseerikerho 253 pist. 5. Ylihärmän Reserviupseerikerho 205 pist. Isojen toiminta-alueiden kerhot 1. Vuoden Mallikerho 2012: Kurikan Reserviupseerikerho 1442 pist. 2. Seinäjoen Reserviupseerikerho 797 pist. 3. Kauhajoen Reserviupseerikerho 580 pist. 4. Ilmajoen Reserviupseerikerho 485 pist. 5. Jalasjärven Reserviupseerikerho 385 pist. Valtakunnallisessa kilpailussa Kurikan kerho sijoittui sarjassaan viiden parhaan joukkoon ja saa sijoituksestaan rahapalkinnon. Kannustuksena toimintatilaston täyttämiseen arvottiin neljä kerhoa, jotka tulevat saamaan rahapalkinnon. Palkinto osui Ilmajoen Reserviupseerikerholle.

ETELÄ-POHJANMAAN RESERVIUPSEERIPIIRI RY 7 (13) HENGELLINEN JA PERINNETOIMINTA Maakunnallista Tammisunnuntain juhlaa vietettiin Teuvalla 29.1. Juhlan järjesti Vapaussodan ja itsenäisyyden E-P:n perinneyhdistys, mutta Teuvan reserviläisjärjestöt olivat aktiivisesti mukana järjestelyissä. Vapaussodan ja Itsenäisyyden perinneyhdistyksen järjestämään, jo perinteeksi tulleeseen Jääkärihiihtoon Västerössä 24. 25.2. osallistuttiin. Talvisodan päättymisen muistotilaisuus oli perinteiseen tapaan 13.3. Taipale-Vuosalmipatsaalla Seinäjoella. Tilaisuudessa puhui eversti Antero Maunula ja Seinäjoen Mieslaulajat esiintyivät. Ohjelmassa oli myös Lentosotakoulun ylilento. Patsaalle lasketun seppeleen lisäksi seppelpartio lähetettiin myös sankarihaudalle. Osanottajia n. 120. Kesäillan kirkko tapahtuma oli Jalasjärvellä 7.8. Tilaisuudessa puhuivat rovasti Jussi Pelto-Piri ja Jalasjärven kirkkoherra Kari Lauri. Pohjanmaan Sotilassoittokunta säesti virret oma musiikkiesityksensä lisäksi. Osanottajia runsaat 200. Reserviläispyöräilyn yhteydessä 11.8. laskettiin seppele Kauhavan sankarihaudalle. Seppeleenlaskutilaisuudessa puhui Kauhavan kirkkoherra Jyrki Jormakka. Jatkosodan päättymisen muistotilaisuus järjestettiin 4.9. Jalasjärven sankarihaudalla. Tilaisuudessa puhui kunnanjohtaja Esko Juntunen. Jalasjärven veteraanikuoro esiintyi. Kaatuneiden muistopäivänä, itsenäisyyspäivänä ja jouluna kerhot ovat tarvittaessa järjestäneet kunniavartiot ja/tai seppeleenlaskun sankarihaudoille. Kunniavartiot järjestettiin vuoden aikana piirin alueella 63 kertaa ja vartiossa seisoi 387 reserviupseerikerhon jäsentä. Valtakunnalliseen Veteraanikeräykseen osallistuttiin lipaskerääjinä ja varusmiesten kuljettajina eri paikkakunnilla. Kerhojen jäseniä osallistui eri keräystehtäviin n. 200. Paikkakunnittain on järjestetty kirkko- ja seurakuntailtoja 8, niissä osanottajia 297. Joulutulet järjestettiin kuudella paikkakunnalla. Aatteelliset ja hengelliset tapahtumat on järjestetty yhteistyössä Reserviläispiirin kanssa. KOULUTUS Koulutustoiminnasta on vastannut MPK. Etelä-Pohjanmaan maanpuolustuspiirin KOTU-päällikkönä on toiminut Maija Haanpää ja osaaikaisena koulutuspäällikkönä Lasse Kinnunen. Pohjanmaan maanpuolustuspiirin KOTUpäällikkönä on toiminut Juha Ala-aho. Piiripäällikkönä on toiminut Jukka Torppa, sijoituspaikkana Kokkola.

ETELÄ-POHJANMAAN RESERVIUPSEERIPIIRI RY 8 (13) URHEILUTOIMINTA Merkittävin liikuntatapahtuma piirin alueella oli Kurikan Jurvassa järjestetty valtakunnan jotos - Nikkarijotos 14. 16.9. Järjestelyistä vastasi Jurvan Reserviläiset, mutta talkoisiin osallistui reserviläisiä eri puolilta maakuntaa. Osanottajia 290. Kerhojen ampumavastaaville järjestettiin kouluttajakoulutusta poliisin toimesta. Koulutuksen käyneiden tehtävänä on antaa todistuksia vain aktiivisesta käsiaseharrastuksestaan. Urheilutoiminta on ollut yhteistä Reserviläispiirin kanssa. Reserviläisurheiluliiton puheenjohtajana on toiminut seinäjokelainen Timo Sysilampi. Kilpaurheilu Kilpailujen järjestäjänä ovat toimineet paikallisyhdistykset ja kerhot. Piirinmestaruuskilpailut järjestettiin seuraavasti: Pistooliampumahiihto Seinäjoella, ampumakilpailut pistoolilla ja pienoiskiväärillä Jalasjärvellä, ampumakilpailut puoliautomaattikiväärillä 3-asent. ja RA7 Vaasassa, perinnekivääriammunta Vaasassa, perinnepistooliammunta Ilmajoella, pystykorva-ammunta 100 m Ilmajoella, kivääriammunta 300 m Kauhavalla, kaksoishirviammunta Jalas-järvellä, sovelletut ammunnat Ilmajoella, palvelusaseammunta 1 ja 2 (kiväärillä) Kauhavalla, kenttäammunta (kiikari, diopteri, pystykorva, itselataava) Kauhavalla, palvelusaseammunta 3 ja 4 (pistoolilla) Ilmajoella, kolmiottelu Ylihärmässä, ampumajuoksut kiväärillä Kurikassa ja ampumajuoksu pistoolilla Seinäjoella, pistooliampumasuunnistus Seinäjoella, pudotusammunta Kurikassa ja ilma-asemestaruus Alavudella. RUL:n ja RESUL:n kilpailuihin piiri maksoi osanottomaksut, mutta ei kulukorvauksia. Piirin ampumavastaavana on toiminut Aarno Ala-Honkola Alavudelta. Perinnease- ja palvelusammuntojen joukkueenjohtajana on toiminut Sakari Salo ja sovelletun reserviläisammunnan Juha Lähdesmäki Piirin alueella järjestettiin 57 maastokilpailutapahtumaa, joissa osanottajia yhteensä n. 500 Erilaisia ampumakilpailuja järjestettiin 73, joissa osanottajia yhteensä n. 615. Kuntourheilu Reserviläismarssi Lauhan laskeutuminen järjestettiin kesäkuussa Kauhajoella. Marssin pituus oli n. 20 km. Lähtöpaikalla Lauhavuorella ja matkan varrella oli huoltopisteitä. Uusittu reitti kiersi Isojoen kautta, joten osanottajat saivat tutustua sekä Spitaalijärveen, että kivijataan. Järjestelyistä vastasivat pääosin Kauhajoen Reserviläisyhdistys ja Reserviupseerikerho Isojoen reserviläisjärjestöjen avustamana. Reserviläispyöräily järjestettiin elokuun toisena lauantaina Kauhavalla. Perinteiseen tapaan osanottajat varustettiin maastopuvuilla ja SA-polkupyörillä. Pyöräilyreitti päättyi Pohjanmaan Sotilassoittokunnan tahdittamaan ohimarssiin Kauhavan keskustassa ja seppeleen-laskuun sankarihaudalla. Pyöräilijöitä oli 87 ja toimitsijat mukaan lukien osanottajamäärä oli 103. Järjestelyistä vastasi Kauhavan reserviläisjärjestöt. Marssi- ja pyöräilyreitin varrella olevissa huoltopisteissä tarjottiin kahvia, mehua ja voileipiä, jotka E-P:n reserviläisnaiset talkoilla tekivät.

ETELÄ-POHJANMAAN RESERVIUPSEERIPIIRI RY 9 (13) Piirin alueella järjestettiin 30 kuntourheilutapahtumaa, joissa osanottajia yhteensä n. 1000. RESULin sähköisen kuntokortin käyttöä suositeltiin jäsenistölle usealla eri tavalla. Kuntokilpailu Kuntokilpailun voitti ylivoimaisesti Kuortaneen Reserviupseerikerho, jonka jäsenistöstä 20 täytti kuntokorttia. Paras henkilökohtainen kuntoilutulos oli Rauno Yli-Hynnilällä Kurikasta pistemäärä n. 750. Seuraavina Timo Sysilampi Seinäjoelta 632 pist. ja Tapani Larimo Seinäjoelta 530 pist. Prosenttiammunta Prosenttiammunnan parhaat kerhojen välisessä kilpailussa Pienten, alle 50 jäsentä, kerhojen parhaat olivat 1. Kortesjärven Reserviupseerikerho 91,67 % 2. Kuortaneen Reserviupseerikerho 34,04 % Isojen, yli 50 jäsentä, kerhojen parhaat olivat 1. Ähtärin Reserviupseerikerho 63,86 % 2. Jalasjärven Reserviupseerikerho 60,29 % Prosenttiammuntatuloksensa ilmoitti vain seitsemän kerhoa. Syynä tähän oli ilmeisesti uusitun toimintalomakkeen heikosti informoitu kohta prosenttiammunnasta, joten se saattoi monelta täyttäjältä jäädä huomaamatta. Piirien välisessä kilpailussa Reserviläispiiri voitti selkeästi tuloksin 31,8 % - 17,28 % TIEDOTTAMINEN JA JULKAISUTOIMINTA Lakeuden Maanpuolustaja Lakeuden Maanpuolustaja-lehti julkaistiin kertomusvuonna neljä kertaa. Lehti kustannettiin osin ilmoitustuloilla, osin jäsenmaksuun liittyvällä kolmen euron lehtimaksuosuudella. Ilmoitushankintaa ovat tehneet Rauno Yli-Hynnilä, Reijo Rannila ja Kauhavan Reserviläiset. Lehden taitosta vastasi toimituskunnan puheenjohtaja Tuomo Kotkaniemi. Lehti painettiin Westpointin kirjapainossa Raumalla. Tiedotteet Piiritiedotteet lähetettiin kerhojen puheenjohtajille ja sihteereille sähköisesti. Myös urheilu- ja ampumavastaaville lähetettiin tehtäväkenttään liittyvää materiaalia. Piirin tapahtumista on tiedotettu Ilkka ja Pohjalainen -lehtien maanpuolustuspalstoilla, jotka tiistaisin ja torstaisin ovat olleet maksuttomia.

ETELÄ-POHJANMAAN RESERVIUPSEERIPIIRI RY 10 (13) Kotisivut Alkuvuodesta avattiin piirien yhteiset kotisivut osoitteessa www.epresp.fi. Sivujen suunnittelun ja toteutuksen teki tiedottaja Antti Isosalo. Palvelintila ja teknistä tukea ostettiin MetaVisual Oy:ltä Kymmenellä alueen kerhoista on omat kotisivut. Tiedotussuunnitelma Antti Isosalo laati monipuolisen viestintäsuunnitelman piireille. Julkaisut Piirin historiikkia Kärppä ja hopearuusu oli edelleen saatavissa toimistolta. Piirin tuki-ilmoitus julkaistiin loppuvuodesta ilmestyneessä teoksessa Kiviniemen lukko. Ilmoituksen maksoi LMPT. YHTEISTYÖ Lakeuden Maanpuolustajain Tuki ry Piirien varainhankintayhdistys Lakeuden Maanpuolustajain Tuki ry on merkittävästi tukenut piirejä taloudellisesti ja mahdollistanut nykyisen toiminnan laajuuden. Piirit ja kerhot ovat voineet lainata Lakeuden Maanpuolustajain Tuen omistamia Ekoaseita, eli rk-kivääriä ja pistoolia maksuttomiin tapahtumiinsa veloituksetta. Reserviläispiiri Yhteistyö Reserviläispiirin kanssa on jatkunut tuloksekkaana ja tiiviinä. Piireillä on yhteinen toimisto ja toiminnanjohtaja. Toiminnoista mm. koulutus-, hengellinen, maasto- ja urheilutoiminta on ollut yhteistä. Myös piirilehti on yhteinen. Veteraanijärjestöt Useilla paikkakunnilla on järjestetty yhteistoimintaneuvotteluja reserviläis- ja veteraanijärjestöjen kesken. Veteraanijärjestöjen yhteiseen keräykseen osallistuttiin varusmiesten kuljettajina ja/tai market-kerääjinä. Muuta talkooapua veteraaneille on annettu mm. juhlien järjestelyissä, kunniavartioissa ja seppeleenlaskuissa, joillakin paikkakunnilla myös joululehden myynnissä, ilmoitushankinnassa ja yksittäisten veteraanien kotiaputehtävissä. Puolustusvoimat Yhteistyö Pohjanmaan Aluetoimiston, Lentosotakoulun ja Pohjanmaan Sotilassoittokunnan kanssa on jatkunut kitkattomasti. Soittokunta on esiintynyt Impivaaran Suvisoitossa kesäkuussa, sekä Kesäillan kirkko tapahtumassa ja Reserviläispyöräilyssä elokuussa.

ETELÄ-POHJANMAAN RESERVIUPSEERIPIIRI RY 11 (13) TALOUS Piiri on rahoittanut toimintaansa pääosin jäsenmaksutuloilla, Lakeuden Maanpuolustajain Tuki ry:n avustuksella ja liiton toimintatuella. Omatoimista varainhankintaa ei vuoden aikana ollut. Tilinpäätös on 905,53 euroa tappiollinen. Piirin taloudenhoitajana on toiminut piirin toiminnanjohtaja Ulla Muurimäki. EDUSTUKSET Reserviupseeriliitto Liittohallitus: Kari Ratavaara Kurikka Liittovaltuusto: Puheenjohtajana Jorma Kallio Lapua, jäsenenä Marko Kaappola Seinäjoki Liiton neuvottelukunta: Rauno Yli-Hynnilä Kurikka Reserviläisurheiluliitto Liiton puheenjohtajana Timo Sysilampi Seinäjoki Lakeuden Maanpuolustajain Tuki ry Puheenjohtajana maaliskuuhun saakka Veli Suvanto Lapualta ja varapuheenjohtajana maaliskuusta alkaen Kari Lahdenmäki Alavudelta. Reserviupseerien edustajina LMPT:n hallituksessa: Jorma Kallio Lapua, Rauno Laitila Kuortane, Kari Ratavaara Kurikka, Mikko Rotola-Pukkila Kauhajoki, Pekka Rinta-Hoiska Kurikka, Matti Saarikoski Seinäjoki, Jyrki Viitala Seinäjoki. Muut edustukset Seinäjoen Sotilaspiirin Killan valtuuskunnan puheenjohtajana on toiminut Rauno Yli-Hynnilä. Piirin edustajana valtuuskunnassa on toiminut Kari Ratavaara ja hallituksessa Kari Lahdenmäki Länsi-Suomen Sotilasläänin vapaaehtoisen maanpuolustuksen alueellisen neuvottelukunnan varsinaisena jäsenenä on ollut Timo Sysilampi. Reserviupseeri- ja Reserviläispiiriä on E-P:n Lottaperinne -yhdistyksen johtokunnassa ja Seinäjoen Sotilaspiirin Killan asettamassa Veteraanien Perintötoimikunnassa edustanut Heikki Koivisto. Koivisto on toiminut lisäksi piirien valittuna veteraaniyhdyshenkilönä. MUISTOA KUNNIOITTAEN Piiri kunnioittaa syyskuussa edesmenneen Kullervo Kemppisen muistoa. Espoolainen Kullervo Kemppinen oli piirin perustajajäsen ja kunniajäsen. HUOMIONOSOITUKSET JA PALKITSEMISET Jäsenistöllemme on myönnetty toimintavuoden aikana jälleen useita huomionosoituksia.

ETELÄ-POHJANMAAN RESERVIUPSEERIPIIRI RY 12 (13) Lippujuhlapäivänä 4.6. Suomen Reserviupseeriliiton kultainen ansiomitali: Kapteeni Jouko Hongisto Jalasjärvi Yliluutnantti Tuomo Kotkaniemi Seinäjoki Suomen Reserviupseeriliiton hopeinen ansiomitali Luutnantti Pekka Hyvösaho Ähtäri Luutnantti Juha-Matti Länsikallio Jalasjärvi Vänrikki Juhani Luodeslampi Ähtäri Luutnantti Timo Sysilampi Seinäjoki Suomen Reserviupseeriliiton pronssinen ansiomitali Hyvästä yhteistyöstä: Alikersantti Arto Franttila Seinäjoki Kersantti Matti Rahkola Kauhava Piirien yhteinen mitali Piirien ensimmäiset, numeroidut mitalit jaettiin piirin 60-vuotisjuhlassa Seinäjoella seuraaville: nro nimi kerho 1 Antti Isosalo mitalin suunnittelija 3 Mauno Vehkaoja Seinäjoki piirin perustajajäsen 4 Jorma Virkajärvi Kuortane kunniapuheenjohtaja, puh.joht. 1984-89 5 Osmo Riipinen puh.joht. 1972-1973 6 Erkki Rajala Ilmajoki puh.joht. 1979-1983 7 Seppo Jaakkola Naantali puh.joht. 1990-1993 8 Rauno Yli-Hynnilä Kurikka puh.joht. 1994-1999 9 Kari Lahdenmäki Seinäjoki puh.joht. 2000-2005 10 Jorma Kallio Lapua puh.joht. 2006-2009 11 Kari Ratavaara Kurikka puh.joht. 2010-12 Seppo Yli-Panula Seinäjoki mitalitoimikunnan jäsen 13 Tuomas Taivalmaa Ilmajoki mitalitoimikunnan jäsen 14 Ulla Muurimäki piirin toiminnanjohtaja Piirin standaari on myönnetty merkkipäivänä Tuuri Tuomo, Kauhajoki Rinta-Hoiska Pekka, Kurikka Muut huomionosoitukset ja palkinnot Reserviläisurheiluliiton mitalit Reserviläisurheiluliiton kultainen ansiomitali Ala-Honkola Aarno, Alavus Reserviläisurheiluliiton hopeinen ansiomitali Luodeslampi Juhani, Ähtäri

ETELÄ-POHJANMAAN RESERVIUPSEERIPIIRI RY 13 (13) Aktiivijäsenten merkkipäiviä piiri on muistanut myös onnitteluadressilla. LOPUKSI Piirihallitus kiittää kaikkia kerhoja, yksittäisiä jäseniä ja toimintamme tukijoita, jotka ovat mahdollistaneet piirimme toiminnan jo 60 vuoden ajan. Etelä-Pohjanmaan Reserviupseeripiiri ry Hallitus