Etelä-Suomi Päätös Nro 98/2011/4 Dnro ESAVI/9/04.09/2011 Annettu julkipanon jälkeen 17.6.2011 ASIA HAKIJA HAKEMUS Suunnitelma Vesijohtojen ja paineviemärien rakentaminen merialueelle Pitkäpään kylässä, Loviisa Pitkäpään vesiosuuskunta Pitkäpään vesiosuuskunta on 11.1.2011 Etelä-Suomen aluehallintovirastoon toimittamassaan ja sittemmin täydentämässään hakemuksessa pyytänyt lupaa vesijohtojen ja paineviemärien rakentamiseen merialueelle Pitkäpään kylässä Pernajan alueella Loviisan kaupungissa. Hankkeen tarkoituksena on liittää kolme hankalan maayhteyden takana olevaa kiinteistöä vesi- ja viemäriverkostoon. Putket rakennetaan paineluokan PN10 muoviputkesta, vesijohdon halkaisija on 40 mm ja paineviemärin 50 mm. Alitusten pituudet ovat yhteensä noin 380 m ja vesisyvyys hankealueella enimmäkseen noin 3 m. Putket upotetaan betonipainoilla painotettuina pohjaan. Ranta-alueilla putket kaivetaan kaivantoon ja peitetään. Asennussyvyys mahdollistaa rantakiinteistöjen omistajien mahdolliset veneväylien ruoppaukset. HAKEMUKSESTA TIEDOTTAMINEN Hankealueella on vähäistä vesiliikennettä ja siellä harjoitetaan satunnaisesti virkistyskalastusta. Hankkeesta ei aiheudu hakijan arvion mukaan muutoksia vesialueen tilaan. Vesijohtojen ja paineviemärien rantautumiskohdat sijaitsevat Loviisan kaupungin Pitkäpään kylässä kiinteistöillä Marstrand RN:o 5:78, Wasseudd RN:o 5:94, Klockarberget RN:o 1:35 ja Valvik RN: 1:22. Alitettava vesialue on Pitkäpään kylän yhteinen vesialue RN:o 876:7. Aluehallintovirasto on vesilain 16 luvun 6, 7 ja 8 :ssä säädetyllä tavalla kuuluttamalla asiasta aluehallintovirastossa ja Loviisan kaupungissa varannut tilaisuuden muistutusten ja vaatimusten tekemiseen ja mielipiteiden esittämiseen hakemuksen johdosta viimeistään 7.4.2011. Kuulutus on erikseen lähetetty tiedoksi asiakirjoista ilmeneville viranomaisille ja asianosaisille. ETELÄ-SUOMEN ALUEHALLINTOVIRASTO puh. 020 636 1040 fax 03 570 8002 kirjaamo.etela@avi.fi www.avi.fi/etela YMPÄRISTÖLUPAVASTUUALUE Helsingin toimipaikka Ratapihantie 9, 00520 Helsinki PL 115, 00231 Helsinki fax 09 6150 0533 ymparistoluvat.etela@avi.fi
2 MUISTUTUKSET JA VAATIMUKSET 1) Uudenmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen ympäristö ja luonnonvarat -vastuualue on viitannut Loviisan kaupungille 19.11.2010 asiassa antamaansa lausuntoon. Lupa hankkeen toteuttamiseen voidaan myöntää tavanomaisin lupamääräyksin ottaen huomioon myös kyseisessä lausunnossa esille tuodut asiat. Lausunnossa 19.11.2010 on ilmoitettu seuraavaa: Suunnitelma kaavoituksen ja luonnonsuojelulain kannalta Hankealueella ei ole voimassaolevaa asemakaavaa. Alueella on voimassa Rannikon ja saariston osayleiskaava. Hankealueeseen kuuluva vesistö on vesialuetta, jolla on erityisiä luonnonarvoja (W/s) ja rantautumiskohdat ovat kaavassa merkitty joko loma-asutusalueiksi (RA) tai maa- ja metsätalousalueeksi, jolla on ulkoilun ohjaamistarvetta tai ympäristöarvoja (MU-1). Hankealue sijaitsee Natura 2000 -verkostoon kuuluvalla Pernajanlahtien ja Pernajan saariston merensuojelualueella (Fl0100078). Lausuntopyyntöön ei sisälly selvitystä hankkeen vaikutuksista Natura-alueen perusteena oleviin luontotyyppeihin tai lajeihin. Koska vaikutusarviota ei ole tehty, ei pystytä varmuudella sanomaan, onko hankkeen alueella direktiiviluontotyyppejä, jotka kärsivät työn toteuttamisesta. Natura 2000 -alue on myös linnustoperusteella valittu SPA -alue. Lisäksi hankealue sijaitsee luonnonsuojeluohjelma-alueella (Pernajanlahden ympäristö ja Koskenkylänjokilaakso, maisemakokonaisuudet). Vaikka lausuntopyyntö ei sisälläkään selvitystä töiden vaikutuksista Natura-alueeseen, hanke ei todennäköisesti heikennä Natura 2000 -alueen luonnonarvoja, jos työt ajoitetaan lintujen pesimisajan 15.4. 1.7. ulkopuolelle. Lisäksi putkien rantautumiskohtien ollessa pääosin kaavaan merkityillä loma-asuntoalueilla (RA), voidaan olettaa, ettei putkien pohjaan laskeminen ja kaivu heikennä vedenalaisia luontotyyppejä. Suunnitelma vesilain kannalta Meriveden korkeudet N 60 -järjestelmässä Haminan ja Helsingin havaintoasemilta interpoloituina vuosilta 1929 2005 ja 1904 2005 ovat seuraavat (muunnettu vuodelle 2010): Ylivedenkorkeus HW +1,704 m Keskiylivedenkorkeus MHW +0,984 m Keskivedenkorkeus MW -0,017 m Keskialivedenkorkeus MNW -0,742 m Alivedenkorkeus NW -1,047 m Hanke voidaan toteuttaa suunnitelman mukaan. Näin toteutettuna hankkeesta ei ennalta arvioiden aiheudu vesilain 1 luvun 12 15 tai 19 :ssä tarkoitettuja muutoksia tai seurauksia, ja hanke voidaan toteuttaa ilman
Etelä-Suomen aluehallintoviraston ympäristölupavastuualueen lupaa, mikäli työssä noudatetaan seuraavia periaatteita: 1) Hankkeelle saadaan kaikkien vesialueen 434-456-876-7 omistajien ja rantautumiskiinteistöjen omistajien kirjalliset suostumukset. 2) Työ tehdään alueen luontoarvoja säästäen ja sellaisena aikana, että vesialueelle ja sen käytölle aiheutuu mahdollisimman vähän haittaa. Töiden jälkeen alue on huolellisesti sopeutettava ympäristöön ja siistittävä. 3) Työ on ajoitettava lintujen pesimisajan 15.4 1.7. ulkopuolelle. 4) Putkien sijainti vesialueella merkitään asianmukaisella tavalla. 5) Työn teettäjä on vastuussa hankkeesta mahdollisesti aiheutuvista vahingoista, haitoista ja muista edunmenetyksistä sekä putkien kunnossapidosta. Hankealueella mahdollisesti olevien johtojen, kaapeleiden tms. rakenteiden sijainti tulee selvittää ennen työhön ryhtymistä. Työ on tehtävä näitä vaurioittamatta. 6) Työn teettäjä on vastuussa putkien sijoittamisesta merenpohjaan ja sen alapuolelle siten, että ne pysyvät asennussyvyydessään. Putket tulee asentaa vähintään 1,0 metrin syvyyteen merenpohjan alapuolelle niillä alueilla, joissa vesisyvyys on alle 2,0 metriä keskimääräiseen vedenkorkeuteen verrattuna. 7) Hankkeesta tulee ilmoittaa Liikenneviraston Suomenlahden väyläyksikölle. 8) Mikäli työt tehdään vesialueen ollessa jäässä, on kohdat, joissa jäätä on rikottu tai jään kantavuus on muuten työn takia huonontunut, merkittävä asianmukaisesti. 9) Työn aloittamisesta ja valmistumisesta on ilmoitettava Uudenmaan ELYkeskuksen ympäristö ja luonnonvarat -vastuualueen valvojalle ja Loviisan kunnan ympäristönsuojeluviranomaiselle. Valmistumisilmoitukseen on liitettävä johdon lopullista sijaintia osoittavat kartat ja pituusleikkauspiirustus, sekä selvitys merkintätavasta. Mikäli vesiosuuskunta haluaa pysyvän käyttöoikeuden vesialueeseen, voi Etelä-Suomen aluehallintoviraston ympäristölupavastuualue sen hakemuksesta myöntää. Tällöin hankkeelle ei tarvitse saada vesialueen omistajien kirjallisia suostumuksia. Samalla on mahdollista hakea hankkeelle myös vesilain mukaista lupaa. 2) Liikenneviraston Helsingin väyläyksikkö on ilmoittanut seuraavan. Hakemuksen mukaan asennettavat johdot kulkevat vedessä noin kolmen metrin syvyydessä. Vesijohdot ja paineviemärit on suunniteltu sijoitettavaksi vesialueelle, jolla ei ole yleistä kulkuväylää. Alueella on kuitenkin pienveneliikennettä, joka tulee ottaa huomioon rakennustyön aikana. 3
ALUEHALLINTOVIRASTON RATKAISU Johtojen asennuksessa ja merkitsemisessä tulee noudattaa Liikenneviraston antamia ohjeita (Liikenneviraston ohjeet ilmajohtojen, kaapeleiden ja muiden johtojen asettamisesta ja merkitsemisestä, diaarinumero 6155/040/2010), joka on saatavissa Liikenneviraston verkkosivuilta. Asennustyön jälkeen hakijan tulee toimittaa ilmoitus ja johtojen sijainnin osoittava kartta paikannustietoineen Liikenneviraston Helsingin väyläyksikölle. Paikannustiedot tulee toimittaa numeerisina, esimerkiksi AutoCad - tiedostona tai vastaavana. 4 Luparatkaisu Aluehallintovirasto myöntää Pitkäpään vesiosuuskunnalle luvan vesijohtojen ja paineviemärien rakentamiseen merialueelle hakemukseen liitetyn suunnitelman mukaisesti Pitkäpään kylässä Loviisan kaupungissa. Aluehallintovirasto myöntää Pitkäpään vesiosuuskunnalle pysyvän käyttöoikeuden hanketta varten tarvittavaan osaan Loviisan kaupungin Pitkäpään kylän yhteisestä vesialueesta RN:o 876:7. Hankkeesta ja myönnetystä vähäisestä pysyvästä käyttöoikeudesta ei ennalta arvioiden aiheudu vesilain mukaan korvattavaa vahinkoa, haittaa tai muuta edunmenetystä. Luvan saajan on noudatettava vesilain säännöksiä ja seuraavia lupamääräyksiä. Lupamääräykset 1) Vesijohdot ja paineviemärit on upotettava vesialueen pohjaan ja painotettava suunnitelman mukaisesti siten, että ne pysyvät paikoillaan. Alueilla, missä vesisyvyys keskivedenkorkeudesta mitattuna on enintään 2,0 m, putket on upotettava pohjaan tehtävään kaivantoon ja peitettävä. 2) Rakennustyöt on tehtävä siten ja sellaisena aikana, että vesialueelle ja sen käytölle aiheutuu mahdollisimman vähän haittaa. Töitä ei saa tehdä lintujen pesimäaikana 15.4. 1.7. Jos työt tehdään vesialueen ollessa jäässä, on kohdat, joissa työn vuoksi jäätä on rikottu tai jään kantavuus on huonontunut, merkittävä asianmukaisesti. 3) Putket on pidettävä tarkoitustaan vastaavassa kunnossa. 4) Putkien sijainti vesialueella on merkittävä asianmukaisesti. Merkintään käytettävät rakenteet on pidettävä kunnossa. 5) Töiden päätyttyä rakennuspaikat on saatettava asianmukaiseen ja maisemallisesti hyväksyttävään kuntoon. 6) Töiden suorittamisesta mahdollisesti aiheutuva, välittömästi ilmenevä vahinko on viipymättä korvattava vahingonkärsijälle.
5 7) Työt on aloitettava ja saatettava olennaisilta osiltaan loppuun kolmen vuoden kuluessa siitä lukien, kun tämä päätös on tullut lainvoimaiseksi uhalla, että lupa ja myönnetty käyttöoikeus raukeavat. 8) Töiden aloittamisesta on etukäteen ilmoitettava kirjallisesti Uudenmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen ympäristö ja luonnonvarat - vastuualueelle sekä Loviisan kaupungin ympäristönsuojeluviranomaiselle. 9) Töiden valmistumisesta on 60 päivän kuluessa ilmoitettava kirjallisesti Etelä-Suomen aluehallintovirastolle, Uudenmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen ympäristö ja luonnonvarat -vastuualueelle, Loviisan kaupungin ympäristönsuojeluviranomaiselle sekä Liikenneviraston Helsingin väyläyksikölle. Valmistumisilmoitukseen on liitettävä putkien lopullista sijaintia vesialueella KKJ -koordinaatein osoittava kartta ja pituusleikkauspiirustukset sekä selvitys putkien merkintätavasta. Liikennevirastolle sijaintitiedot on toimitettava myös numeerisessa muodossa. Perustelut Lainkohdat Hanke on tarpeen kiinteistöjen asianmukaisen vesihuollon järjestämiseksi eikä se sanottavasti loukkaa yleistä tai yksityistä etua. Vesilain 2 luvun 6 :n 1 momentti ja 7 :n 2 momentti Muistutuksiin ja vaatimuksiin vastaaminen Aluehallintovirasto ottaa Uudenmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen ympäristö ja luonnonvarat -vastuualueen ja Liikenneviraston Helsingin väyläyksikön muistutukset huomioon lupamääräyksistä ilmenevällä tavalla. KÄSITTELYMAKSU 700 euroa Lasku lähetetään erikseen Valtion talous- ja henkilöstöhallinnon palvelukeskuksesta. Maksu määräytyy valtion maksuperustelain (150/1992) nojalla annetun aluehallintoviraston maksuja koskevan valtioneuvoston asetuksen (1145/2009) mukaisesti. Asetuksen liitteenä olevan maksutaulukon mukaan vesilain 2 luvun mukaisen johtoa koskevan hakemuksen käsittelystä perittävän maksun suuruus on 700 euroa. LUPAPÄÄTÖKSESTÄ TIEDOTTAMINEN Päätös Pitkäpään vesiosuuskunta
6 Jäljennös päätöksestä Loviisan kaupunki Loviisan kaupungin ympäristönsuojeluviranomainen Uudenmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus/ ympäristö ja luonnonvarat (sähköisesti) Liikenneviraston Helsingin väyläyksikkö Suomen ympäristökeskus (sähköisesti) Ilmoitus päätöksestä Listan dpoesavi-9-04-09-2011 mukaan Ilmoittaminen ilmoitustauluilla Tieto päätöksestä julkaistaan Etelä-Suomen aluehallintoviraston ympäristölupavastuualueen sekä Loviisan kaupungin ilmoitustauluilla.
7 MUUTOKSENHAKU Liite Päätökseen saa hakea muutosta Vaasan hallinto-oikeudelta valittamalla. Valitusosoitus Kristiina Toivila Saku Hurskainen Asian on ratkaissut ympäristöneuvos Kristiina Toivila ja esitellyt ympäristölakimies Saku Hurskainen. SH/tv
VALITUSOSOITUS Valitusviranomainen Valitusaika Valitusoikeus Valituksen sisältö Valituksen liitteet Liite Etelä-Suomen aluehallintoviraston päätökseen saa hakea valittamalla muutosta Vaasan hallinto-oikeudelta. Asian käsittelystä perittävästä maksusta valitetaan samassa järjestyksessä kuin pääasiasta. Määräaika valituksen tekemiseen on kolmekymmentä (30) päivää tämän päätöksen antopäivästä sitä määräaikaan lukematta. Valitusaika päättyy 18.7.2011. Päätöksestä voivat valittaa ne, joiden oikeutta tai etua asia saattaa koskea, sekä vaikutusalueella ympäristön-, terveyden- tai luonnonsuojelun tai asuinympäristön viihtyisyyden edistämiseksi toimivat rekisteröidyt yhdistykset tai säätiöt, asianomaiset kunnat, elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukset, kuntien ympäristönsuojeluviranomaiset ja muut asiassa yleistä etua valvovat viranomaiset. Valituskirjelmässä, joka osoitetaan Vaasan hallinto-oikeudelle, on ilmoitettava - päätös, johon haetaan muutosta - valittajan nimi ja kotikunta - postiosoite ja puhelinnumero ja mahdollinen sähköpostiosoite, joihin asiaa koskevat ilmoitukset valittajalle voidaan toimittaa (mikäli yhteystiedot muuttuvat, on niistä ilmoitettava Vaasan hallinto-oikeudelle, PL 204, 65101 Vaasa, sähköposti vaasa.hao@oikeus.fi) - miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta - mitä muutoksia päätökseen vaaditaan tehtäväksi - perusteet, joilla muutosta vaaditaan - valittajan, laillisen edustajan tai asiamiehen allekirjoitus, ellei valituskirjelmää toimiteta sähköisesti (faxilla tai sähköpostilla) Valituskirjelmään on liitettävä - asiakirjat, joihin valittaja vetoaa vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle - mahdollisen asiamiehen valtakirja tai toimitettaessa valitus sähköisesti selvitys asiamiehen toimivallasta Valituksen toimittaminen Etelä-Suomen aluehallintovirastolle Etelä-Suomen aluehallintoviraston yhteystiedot Valituskirjelmä liitteineen on toimitettava kaksin kappalein Etelä-Suomen aluehallintovirastolle. Valituskirjelmän on oltava perillä määräajan viimeisenä päivänä ennen virka-ajan päättymistä. Valituskirjelmä liitteineen voidaan myös lähettää postitse, faxina tai sähköpostilla. Sähköisesti (faxina tai sähköpostilla) toimitetun valituskirjelmän on oltava toimitettu niin, että se on käytettävissä vastaanottolaitteessa tai tietojärjestelmässä määräajan viimeisenä päivänä ennen virka-ajan päättymistä. käyntiosoite: Ratapihantie 9, 00520 Helsinki postiosoite: PL 115, 00231 Helsinki puhelin: (vaihde) 020 636 1040 fax: 09 6150 0533 sähköposti: ymparistoluvat.etela@avi.fi aukioloaika: klo 8-16.15 Oikeudenkäyntimaksu Valittajalta peritään asian käsittelystä Vaasan hallinto-oikeudessa oikeudenkäyntimaksu 90 euroa. Tuomioistuinten ja eräiden oikeushallintoviranomaisten suoritteista perittävistä maksuista annetussa laissa on erikseen säädetty eräistä tapauksista, joissa maksua ei peritä.